Helsingin seurakuntien vironkielisen työn vuosikertomus Taustaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helsingin seurakuntien vironkielisen työn vuosikertomus 2007. 1. Taustaa"

Transkriptio

1 Helsingin seurakuntien vironkielisen työn vuosikertomus Taustaa Kirkkolain mukaan seurakunnan tehtävä on tunnustuksensa mukaisesti julistaa Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja sekä toimia kristillisen sanoman levittämiseksi ja lähimmäisen rakkauden toteuttamiseksi. Kansainvälisen työn tavoitteena on tukea maahanmuuttajien ja erikielisten ihmisten hengellistä elämää tarjoamalla jumalanpalveluksia ja seurakuntatyön perustoimintoja eri kielillä, tukea heidän aktiivista osallisuuttaan seurakuntaelämässä ja yhteiskunnassa, edistää vuorovaikutusta yksilöiden, kulttuureiden ja eri maiden seurakuntien välillä sekä osallistua kirkon kansainväliseen työhön lähetystyön ja kansainvälisen diakonian välityksellä. Seurakuntien maahanmuuttajatyö tukee kristittyjen maahanmuuttajien uskonelämää sekä diakonisten periaatteiden mukaisesti kaikkien maahanmuuttajien elämää. Jännitettä on omakielisen toiminnan ja paikalliseen seurakuntaan sitoutuvan toiminnan välillä. Vironkielinen seurakuntatyö on tarkoitettu palvelemaan ennen kaikkea pääkaupunkiseudulla asuvia virolaisia, mutta myös Viron kielestä ja kulttuurista kiinnostuneita suomalaisia. Tavoitteena antaa pääkaupunginseudulla asuville äidinkielenä Viroa puhuville mahdollisuus äidinkieliseen hengellisen palveluun. Samoin olla siltana Viron ja Suomen välillä, olla auttamassa ihmistä kokonaisvaltaisesti niin henkisesti kuin sosiaalisesti. Tuoda seurakuntaelämä ihmisille lähemmälle ja painottaa virolaisten identiteetin ylläpidon tarpeellisuutta. Samoin oman äidinkielen ja kulttuurin säilyttämisen mahdollisuus, erityisesti monikulttuuristen avioliittojen lapset ja sen kautta integroituminen suomalaisen yhteiskuntaan vahvana ja sopeutuvaisena yhteiskuntajäsenenä on olennainen osa vironkielistä seurakuntatyötä. 2. Tiedotus Tiedotus on vuonna 2007 jäänyt, vaikka tiedotuksen arvo seurakuntatyössä on olennainen. Sen syynä voidaan määritellä resurssien puute ja myös puskaradion toimiminen. Siitä huolimatta vuonna 2007 tiedotus oli tärkeässä roolissa vaikka se toteutettiin erilaisia kanavia käyttäen. Epäsuorankin tiedotuksen kautta on saatu enemmän ihmisiä mukaan toimintaan. Vironkielinen työ oli esillä eri tiedotusvälineissä ja tapahtumissa, samoin laaja yhteistyöverkosto on ollut tiedotuksessa olennainen. Esim. Tuglas seura, Suomi- Viro yhdistysten Liitto ja lehti Pro Estonia. Ne ovat tarjonneet meille tilaa omissa julkaisuissa, niin rivi-ilmoitusten kuin myös artikkelien muodossa. Samoin Hiippakunta eri julkaisut ja Viron kirkon julkaisut ovat ottaneet meidät huomioon ja sen kautta olemme saaneet levittää informaatiota työstämme.

2 Niin kuin ennenkin, jatkoimme seurakuntalaisille ja meidän tiedossa oleville virolaisille tiedotuskirjeiden lähettämistä. Vuonna 2007 lähetimme 3 kiertokirjettä, oman informaatiomme lisäksi lähetimme Viron arkkipiispan tervehdyksen rukouspäiväksi ja jouluksi. 3. Jumalanpalveluselämä ja toimitukset Sana ja sakramentit on seurakuntatyön tärkein osa. Säännöllisten kuukausimessujen (12 kpl) lisäksi on jumalanpalveluksia ja hartauksia pidetty niin Alppilan kirkolla, muualla Helsingissä kuin myös muualla Suomessa, esim. Taize- iltahartauksia, koululaisten äitienpäivän ja joulukirkkoja, Emmaus messuja, jumalanpalveluksia leireillä Turussa ja Keimiöllä. 4 kertaa vuodessa on säännöllisillä kuukausimessuille kutsuttu vieraileva pappi Virosta muulloin ovat olleet avustamassa muutkin papit. Vuoden 2007 aikana kyseinen pappi oli Mart Salumäe, joka on myös in Viron Luterilaisen kirkon (EELK) puolelta määräämä tutor eli ohjaaja, avustajina messuissa on ollut muita pappeja Virosta muulloinkin. Samoin päätoimisen työntekijän loman ajalle jäävän messun hoiti pappi Virosta. Toukokuun jumalanpalvelus oli erityisesti nuorille suunnattu, siihen panostettiin nuorten musiikilla ja lauluilla. Joulujumalanpalveluksen musiikkiin oli myös panostettu, koska kokemus on näyttänyt, että ihmiset tulevat juuri silloin eneten kirkkoon. Messujen ajankohdat ja osallistujamäärät ovat tilastollisena liitteenä. Toimitukset ovat suurimmaksi osaksi olleet muualla kuin Alppilan kirkossa, on ollut kasteita, vihkimisiä, avioliiton siunaamisia ja hautaan siunaamisia. 4. Musiikkityö Kirkkopyhien messut ovat olleet musiikin puolesta muita juhlallisemmat. Vironkielisen työn jumalanpalvelusmusiikin vetovastuu on Sibelius-Akatemian kirkkomusiikki opiskelija Evi Rebinalla ja Dagmar Rannakilla. Alppilan seurakunnan kanttori Vivika Oksanen on taustalla auttamassa ja neuvomassa tarpeen tulleen ollut ja se on ollut suuri apu monessa. Viron itsenäisyyspäivänä järjestimme niin kuin jo tavaksi on tullut konserttiin missä esiintyjä oli tällä kerta Angeelika Oolberg. Hän on nuori neito joka ilahdutti meidät laululla, kanteleen- ja pianosoitollaan. Äitienpäivänä oli koululaisten kirkossa esillä runoesityksiä ja musiikkia koululaisilta. Jouluna koululaisten kirkossa oli mukana myös sekakuoro Siller. Emmaus messun musiikki oli myös uudempaa uutta virolaista ja sen kautta tuomme seurakuntaelämään uutta ulottuvuutta myös musiikin osalta.

3 5. Kerhot/ryhmät/kurssit Ystävänpiirin aihealueet ovat yleismaailmallisia, esim. ruuanlaitto, kirkolliset toimitukset, suru, Raamattu jne. Järjestimme retkiä ja kutsuimme vierailijoita. Menestys oli kevätretki Hankoon ja sieniretki Nuuksioon. Piiri sai avustusta Kristilliseltä opintokeskukselta. Osallistujia oli 6-8. Käsityöpiiri aloitti toimintansa syksyllä 2007, tarkoituksena koota ihmiset käsityön ja taiteen piiriin ja mahdollista seurakuntalaisille jokaviikkoinen tapaaminen. Aikaisemmin ystävänpiiri on tarjonnut kokoontumiset joka toinen viikko, käsityöpiirin perustamisen jälkeen on jokaiselle viikolle ohjelma. Käsityökerho kokoontuu joka toinen keskiviikko kello Vetäjinä ovat Koidula Rohesalu ja Ûlle Mikk. Kerho on yhteistyössä Helsingin NNKY-n kanssa. Osallistujia oli 7-8. Marraskuussa järjestimme Emmaus Messu -kurssin, oppiakseen kaikki yhdessä suunnittelemaan ja toteuttamaan Messua, ymmärtämään messun sisältöä paremmin ja tajuamaan miksi juuri messu on sellainen kuin liturgiassa sanotaan. Kurssin päätteeksi pidettiin Alppilan kirkossa Emmaus Messu. Vetäjinä olivat Viron evankelis-luterilaisen kirkon Emmaus messu tiimilaiset. Osallistujia oli kurssilla ja messussa yhteensä 35. Piparkakkutalon kurssin järjestimme joulukuun alussa. Ihmisillä ei ole aina mahdollista oppia leipomaan yhdessä ja siihen tarpeeseen järjestimme kurssin missä kaikilla oli mahdollisuus ohjauksessa oppia tekemään piparkakkutaloa. Kurssin toteutimme yhteistyössä Helsingin NNKY-n kanssa. Vetäjänä oli Marika Karttunen. Osallistujia oli 7. Eesti Lastering Ry:n lapsikerhot eri-ikäisille lapsille, kokoontui joka keskiviikkoisin kello Alppilan kirkolla. Eesti Lastering on vironkielisen seurakuntatyön yhteiskumppani jolle tarjoamme tilat. Kerhojen aiheina: musiikki, viron kieli, askartelu. Vastuuhenkilö Kaire Trei. Syyskuusta 2007 Eesti Lastering Ry. ei kokoontuu enää Alppilan kirkon tiloissa, vaan Helsingin keskustasta, siitä huolimatta yhteistyömme jatkuu. 6. Lapsi ja perhetyö Perhekerho SIPSIK kokoontuu joka toinen lauantai kello , talolla. Kerhossa askarellaan ja opitaan uutta, puhutaan viroa, leikitään ja lauletaan. Vastaavana ohjaajana toimii Tuulikki Karu, vauvakerhon ohjaajana kevätkauden Piret Paal, syyskauden Hiie Karu. Vauvakerho on osaa Sipsikin toiminta ja tarkoitettu 0-3 vuotiaille lapsille, äitien isien kanssa. Lasten ja vanhempien liikuntatunti on myös osa perhekerhoa ja vetäjänä siinä on Karin ja Harry Ventsel. Myös Vironkielinen pyhäkoulu on lapsikerho Sipsikin yhteydessä, ohjaajana Agne Polli.

4 Sipsikin osallistujamäärä on ollut koko vuoden ajan kasvussa ja keskimääräisesti lauantaisin on paikalla noin 30 henkilöä. Suuren suosioon on saanut juuri vauvakerho. Lapsityön lisäksi Sipsik mahdollistaa juuri vanhempien keskeisen kanssakäymisen ja sen kautta ennaltaehkäistään näiden ihmiset syrjäytyminen. Samalla sopeutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan etenee vaivattomampiin kuin vanhemmat saavat jakaa ja auttaa toisiaan. Syksyllä kun aloitimme Sipsikin syyskauden, oli meillä osallistuja jo yli 50 ja joulujuhlassa 68, se pakotti pohdiskelemaan uusien vapaaehtoisohjaajien kouluttamista ja se on vuoden 2008 suunnitelmassa. Kesällä 2007 järjestimme perhekerho Sipsikin ja Viljandin Paavalin seurakunnan lapsityön yhteisen perheleirin. Leiri pidettiin Turun ja Kaarinan seurakuntien leirikeskuksessa Sinapissa, Turussa. Leiri oli suurmenestys ja sen kautta on perhekerhoon tullut syksyllä uusia perheitä. Leirille osallistui 10 perhettä ja leirin kokonaisvahvuus oli 34 henkilöä. Palautteena tuli paljon positiivista ja päällimmäisenä oli äitien palaute, että kerrankin pääsi valmiiseen pöytään ja touhumaan niin, että itse ei ole vastuussa ja koko perhe on koossa. Sellaisille leireille on selvästi tarvetta ja tilausta. 7. Vapaaehtoistyö Vapaaehtoiset ovat osa vironkielisen seurakuntatyön kehittämistä. Seurakuntalaisia pyritään ottamaan mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan toimintaa. Vapaaehtoisten avulla voimme laajentaa toimintaa kattavammaksi. On olennaista, että vapaaehtoisia ovat he keille olemme suunnanneet työmme. Tarjoamme vapaaehtoisille koulutusta ja yhdessäoloa ympäri vuoden. Vapaaehtoiset ovat avustamassa messuissa, erilaisissa tapahtumissa ja piirien järjestämisessä. 8. Yhteistyö muiden tahojen kanssa Vuosikertomuksen muissa osissa on tullut jo esille, että vironkielisellä työllä on paljon yhteistyökumppaneita. Koko työmme ja yhteistyömme on sulautunut ja kietoutunut tiiviisti yhteen, on aika vaikea erottaa mikä on perustyötä ja mikä pelkästään yhteistyötä. Niin olemme jatkaneet ja entistä enemmän tiivistänyt yhteistyötä eri tahoja kanssa. Kirkon sisäinen verkosto seurakuntien kanssa on kasvanut entisestään ja yhteisten kirkollisten toimitusten kautta se toimii moitteettomasti. Yhteistyö Viljannin Paavalin seurakunnan kanssa on suureksi avuksi niin henkilöstöresursseissa kuin myös muuten. Olemme huomanneet miten tärkeä on ihmisille linkki Viroon ja sitä kautta uudet ihmissuhteet.

5 Yhteistyö Roihuvuoren ala-asteen vironkielisten luokkien kanssa on hyödyllistä ja tarpeellista monessa suhteessa. Se on tiedottamista seurakunnasta ihmisille jotka eivät kuulu evankelisluterilaiseen seurakuntaan. Se on sielunhoitotyötä lasten ja opettajien parissa, se on yhteisten tapahtumien järjestämistä ja perheiden sitouttamista seurakuntaan. Olennaista siinä on, että työ koulussa ei koske vain Helsingissä asuvia perheitä vaan luokilla on paljon lapsia, jotka tulevat Helsingin ulkopuolelta. Koulun kautta informaatio välittyy kaikille seurakuntien rajoista riippumatta. Työntekijä on ollut koululla ainakin kerran kuukaudessa 1 päivän ja tarpeen vaatiessa enemmän, osallistunut oppilashuolto kokouksiin kutsuttuna, opettajien tai vanhempien toiveesta. Työntekijä on käytännössä kaikkien vironkielisten luokkien oppilaiden ja heidän vanhempiensa, samoin opettajien käytettävissä. Kaksi kerta vuodessa, äitienpäivänä ja jouluna, on järjestetty koulun kanssa kirkossa musiikkihartaus, jonka suunnittelussa ja toteuttamisessa lapset ja opettajat ovat olleet mukana. Yhteistyötä on jatkettu: Kirkkopalveluiden, Inkerikeskuksen, Tuglas-seuran, Viron Suurlähetystön ja muiden tahojen kanssa. 9. Seurakuntatyö kirkon ulkopuolella Hartaudet muualla kuin Alppilan kirkossa, esim. Inkeri-keskuksessa, Tuglas seuran tilaisuuksissa, eripuolella Suomea jne. Kerran kuukaudessa, Roihuvuoren koulun vironkielisten luokkien kouluvierailut Osallistuminen kansainvälisiin kirkkohetkiin pääkaupunkiseudulla ja toimittaa jumalanpalveluksia muuallakin Yhteistyö Viron evankelis-luterilaisen konsistorin kanssa, Viljannin Paavalin seurakunnan kanssa 10. Avustustyö Aikaisemman kokemuksen pohjalta olemme huomanneet, että aina enemmän on sellaisia kontakteja ja sielunhoidon tapauksia missä ihmiset ovat hädässä juuri erilaisten asiakirjojen (kelan, sosiaaliviraston, työvoimatoimiston jne.) kanssa. Kieliongelmat ja vaikeudet ilmaista toiveita ja tarpeita täällä Suomessa ovat samoin tunnettuja asioita. Sellaisissa tapauksissa olemme joutuneet avustamaan ihmisiä niin sielunhoidollisesti kuin myös materiaalisesti. Vuoden 2007 aikana olemme luoneet toimivia avustusketjuja, millä pystymme auttamaan virolaisia ihmisiä täällä pääkaupunginseudulla. Olemme myös keränneet kolehteja erilaisiin kohteisiin. 11. Työn tilastointi ja raportointi Vironkielisen seurakuntatyön tilastointi ja raportointi esitetään samalla tavalla kuin Alppilan seurakunnassa ja Helsingin seurakuntayhtymässä on tapana. Vuoden lopussa esitetään sama raportointi myös Viron Luterilaiselle kirkolle (EELK).

6 12. Budjetti Budjetti on laadittu Helsingin Seurakuntayhtymän esityksen mukaisesti ( ).

Helsingin seurakuntien vironkielisen työn vuosikertomus 2008. 1. Taustaa

Helsingin seurakuntien vironkielisen työn vuosikertomus 2008. 1. Taustaa Helsingin seurakuntien vironkielisen työn vuosikertomus 2008 1. Taustaa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon maahanmuuttajatyö rohkaisee kirkkoa ja seurakuntia kutsumaan yhteyteensä Suomeen muualta tulleita

Lisätiedot

Helsingin seurakuntien vironkielisen työn toimintakertomus 2006

Helsingin seurakuntien vironkielisen työn toimintakertomus 2006 Helsingin seurakuntien vironkielisen työn toimintakertomus 2006 Toiminta ajatus ja tavoite: Vironkielinen seurakuntatyö on tarkoitettu palvelemaan pääkaupunkiseudulla asuvia virolaisia, sekä Viron kielestä

Lisätiedot

Helsingin seurakuntien vironkielisen työn toimintakertomus 2011

Helsingin seurakuntien vironkielisen työn toimintakertomus 2011 Helsingin seurakuntien vironkielisen työn toimintakertomus 2011 1. Taustaa Kirkkolain mukaan seurakunnan tehtävä on tunnustuksensa mukaisesti julistaa Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja sekä toimia kristillisen

Lisätiedot

Helsingin seurakuntien vironkielisen työn toimintakertomus 2013

Helsingin seurakuntien vironkielisen työn toimintakertomus 2013 Helsingin seurakuntien vironkielisen työn toimintakertomus 2013 Toiminta-ajatus, taustaa ja tavoitteet Helsingin seurakuntien vieraskielisen työn, johon vironkielinen seurakuntatyökin kuuluu, tavoitteena

Lisätiedot

2. Vironkielinen jumalanpalveluselämä Alppilan kirkossa ja muualla

2. Vironkielinen jumalanpalveluselämä Alppilan kirkossa ja muualla Helsingin seurakuntien vironkielisen työn toimintakertomus 2009 1. Taustaa Kirkkolain mukaan seurakunnan tehtävä on tunnustuksensa mukaisesti julistaa Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja sekä toimia muutenkin

Lisätiedot

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780 Mihin verorahat käytetään? Vuosi 2011 Seurakunnan hallinto Jumalanpalvelukset ja kirkkomusiikki 190 298 Muut seurakuntatilaisuudet 63 615 Investoinnit (kurssikeskus yms.) 293 395 Hautaan siunaaminen 117

Lisätiedot

Helsingin seurakuntien vironkielisen työn toimintakertomus 2010

Helsingin seurakuntien vironkielisen työn toimintakertomus 2010 Helsingin seurakuntien vironkielinen työ Kallion seurakunta / Alppilan kirkko Kotkankatu 2, 00510 Helsinki +358 (0) 9 2340 3642 +358 (0) 50 3605822 tuuli.raamat@evl.fi www.viro.helsinginseurakunnat.fi

Lisätiedot

TUGLAS-SEURAN KOTOUTTAVA TYÖ JÄRVI LIPASTI 28.4.2015

TUGLAS-SEURAN KOTOUTTAVA TYÖ JÄRVI LIPASTI 28.4.2015 TUGLAS-SEURAN KOTOUTTAVA TYÖ JÄRVI LIPASTI 28.4.2015 VIRO-KESKUS - EESTI MAJA Sörnäisten rantatie 22 Suvilahti, Helsinki Tuglas-seura Suomen Viro-yhdistysten liitto Viro-instituutti Viron matkailunedistämiskeskus

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

KIRKON TULEVAISUUDEN TIENVIITTOJA Kansliapäällikkö Jukka Keskitalo

KIRKON TULEVAISUUDEN TIENVIITTOJA Kansliapäällikkö Jukka Keskitalo Kalajoen rovastikunta 18.5.2015 KIRKON TULEVAISUUDEN TIENVIITTOJA Kansliapäällikkö Jukka Keskitalo Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää

Lisätiedot

LAPSI ON OSALLINEN. Kirkon varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

LAPSI ON OSALLINEN. Kirkon varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja LAPSI ON OSALLINEN Kirkon varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja KIRKON VARHAISKASVATUS ON Kristillisestä uskosta ja siihen liittyvistä arvoista nousevaa kasvatuksellista vuorovaikutusta Kasvatus- ja kastekumppanuutta

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta

Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta Maarian seurakunta A.D. 2012 Maarian seurakunta on laaja ja monimuotoinen. Seurakuntamme työtä tehdään neljällä alueella: etelässä, lännessä, idässä ja pohjoisessa.

Lisätiedot

4 18 Talousarvion toteutuma vuodesta 2015 ja 1.1. 6.4.2016 (liite a ja b)

4 18 Talousarvion toteutuma vuodesta 2015 ja 1.1. 6.4.2016 (liite a ja b) JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2016 1 AIKA PAIKKA Sivu / 20.4.2016 klo 18.00 alkavan iltakoulun päätyttyä. Säynätsalon seurakuntakoti, Saarnatie Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 14 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kysely on tarkoitettu kaikille seurakuntalaisille. Tavoitteena on kartoittaa vastaajien tietämystä ja ajatuksia Kuusamon ev.lut. seurakunnan

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

Vieraskielisen seurakuntatyön katsaus

Vieraskielisen seurakuntatyön katsaus Helsingin seurakuntayhtymä Yhteinen seurakuntatyö Gemensamt församlingsarbete Kolmas linja 22 B 00530 Helsinki p. 09 23400 etunimi.sukunimi@evl.fi www.helsinginseurakunnat.fi Vieraskielisen seurakuntatyön

Lisätiedot

SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016

SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016 SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä, Yhteinen kirkkoneuvosto 28.11.2013 1 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.2 1. SAAVUTETTAVA SEURAKUNTA.2 2. FYYSINEN SAAVUTETTAVUUS ELI ESTEETÖN

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 MISSIO Kirkon ja seurakunnan tehtävä perustuu Jeesuksen antamiin lähetys- ja kastekäskyyn sekä rakkauden kaksoiskäskyyn. VISIO Puijon

Lisätiedot

Kohtaava ystävyysseurakuntatoiminta. Työversio Turun Kirkkopäivien ystävyysseurakuntaseminaariin palautetta ja jatkokehittelyä varten

Kohtaava ystävyysseurakuntatoiminta. Työversio Turun Kirkkopäivien ystävyysseurakuntaseminaariin palautetta ja jatkokehittelyä varten Kohtaava ystävyysseurakuntatoiminta Yhteisiä suuntaviivoja vuoteen 2020 Työversio Turun Kirkkopäivien ystävyysseurakuntaseminaariin 20.5.2017 palautetta ja jatkokehittelyä varten Palaute: tai ystävyysseurakuntatoiminta

Lisätiedot

Kokkolan seurakuntayhtymän ja sen seurakuntien yhteinen tavoiteohjelma Esitys seurakuntaneuvostoille Yhteiset painopistealueet

Kokkolan seurakuntayhtymän ja sen seurakuntien yhteinen tavoiteohjelma Esitys seurakuntaneuvostoille Yhteiset painopistealueet Kokkolan seurakuntayhtymän ja sen seurakuntien yhteinen tavoiteohjelma Esitys seurakuntaneuvostoille Yhteiset painopistealueet 14.5.2013 1 Yhtymän työkorit lähtökohtana yhteisten painopisteiden määrittelylle

Lisätiedot

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta Pyhänä ja arkena Seurakunnan historiaa 1550-luvulla Lapua oli vielä Isonkyrön kappeliseurakunta. Asukkaita oli noin 500. Lapuasta tuli itsenäinen seurakunta v. 1581. Lapua

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun vieraskielisen seurakuntatyön toimintasuunnitelmat 2019

Pääkaupunkiseudun vieraskielisen seurakuntatyön toimintasuunnitelmat 2019 Pääkaupunkiseudun vieraskielisen seurakuntatyön toimintasuunnitelmat 2019 ARABIANKIELINEN TYÖ / Herttoniemen seurakunta toiminta- ja taloussuunnitelma 2019-2021 1. SEURAKUNNAN TOIMINTA-AJATUS Arabiankielinen

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta

Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta I) Hyvinvointityön paikka kirkon elämässä - teologinen näkökulma II) Paikallisseurakunnan toiminta

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET syksy 2012 1 Haluatko jutella? 3 Uudet ryhmät 4 Viikoittaiset 5 Tapahtumia 6 Vapaaehtoistyö 6 Opaspalaverit ja koulutukset 7 2 Espoon seurakuntien näkövammaistyö tarjoaa

Lisätiedot

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA Seurakunnan strategia TOIMINTA-AJATUS Liperin seurakunta kohtaa ihmisen, huolehtii jumalanpalveluselämästä, sakramenteista ja muista kirkollisista toimituksista,

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 Naarila 3, Kesä-Angelat, Juvankoski, Vaellus, Purjehdus

Lisätiedot

Rahan henki. Turun arkkihiippakunnan luottamushenkilöiden koulutuspäivä Henna Ahtinen Talouspäällikkö Paimion seurakunta

Rahan henki. Turun arkkihiippakunnan luottamushenkilöiden koulutuspäivä Henna Ahtinen Talouspäällikkö Paimion seurakunta Rahan henki Turun arkkihiippakunnan luottamushenkilöiden koulutuspäivä 14.11.2015 Henna Ahtinen Talouspäällikkö Paimion seurakunta Kirkon tehtävä Tunnustuksensa mukaisesti kirkko julistaa Jumalan sanaa

Lisätiedot

TUM-412 Luento / JP. Yliopistonlehtori Sini Hulmi

TUM-412 Luento / JP. Yliopistonlehtori Sini Hulmi Tämä ja luennon alkuosuus nähtävissä kurssikotisivulla https://courses.helsinki.fi/fi/tum- 412/124268595 Materiaali myös blogipalvelussa, josta myös harjoittelunohjaajat näkevät nämä! TUM-412 Luento 5.11.2018

Lisätiedot

KRISTILLINEN KASVATUS

KRISTILLINEN KASVATUS KRISTILLINEN KASVATUS Ammattitaitovaatimukset Osaamisen arviointi osaa tukea lapsen hengellistä kasvua syventää kokonaisvaltaisen osaamista ottaen huomioon lapselle ominaiset tavat toimia luo turvallisen

Lisätiedot

KOTISEURAKUNTA. - yhteinen tehtävämme. Kontiolahden seurakunnan strategia KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA

KOTISEURAKUNTA. - yhteinen tehtävämme. Kontiolahden seurakunnan strategia KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA KOTI - yhteinen tehtävämme Kontiolahden seurakunnan strategia 2017-2020 ARVOMME Usko Yhteys Jumalaan on kristityn elämän kestävä perusta Jo 500 vuotta jatkunut luterilainen reformaatio on muokannut kirkkoamme

Lisätiedot

Uralin rovastikunta, Birskin seurakunta, Venäjä

Uralin rovastikunta, Birskin seurakunta, Venäjä 1 Uralin rovastikunta, Birskin seurakunta, Venäjä Kumppani: Inkerin kirkko Hankkeen kuvaus Lasten ja nuorten leiri päättyi jumalanpalveluksella ja lopussa jokainen sai muistoksi leirin aikana tehdyn valokuvakalenterin.

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman.

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman. Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat monipuolista,

Lisätiedot

viestintä2020! koulutus vuorovaikutus keskustelu some media sanomamme työyhteisö 2o2o

viestintä2020! koulutus vuorovaikutus keskustelu some media sanomamme työyhteisö 2o2o SUOMEN EV.LUT. KIRKKOπ koulutus vuorovaikutus keskustelu some viestintä2020! media sanomamme työyhteisö 2o2o Suomen evankelis-luterilaisen kirkon viestintäohjelma vuoteen 2020 Viestinnän kivijalka on kirkon

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 talvileiri, laskettelu la 12.12. klo 18 päiväripari Tästä

Lisätiedot

LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ. Avioliittoon vihkiminen

LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ. Avioliittoon vihkiminen LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ Avioliittoon vihkiminen Rakkauden suojassa Vihkimisessä luvataan rakastaa toista ja sitoudutaan jakamaan elämä hänen kanssaan. Siinä on jotain ihmeellistä ja hienoa. Kirkossa voitte

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

SEURAKUNTA aarre kaupungissa

SEURAKUNTA aarre kaupungissa Kirkkovaltuusto 16.12.2014, 13, liite 1 Kirkkovaltuusto 27.01.2015, 12, liite 1 SEURAKUNTA aarre kaupungissa Outokummun evankelis-luterilaisen seurakunnan strategia vuoteen 2020 Hyväksytty kirkkovaltuustossa

Lisätiedot

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015 su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,

Lisätiedot

Tavoitesuunnittelun toteutuksen periaatteita

Tavoitesuunnittelun toteutuksen periaatteita Tavoitesuunnittelun toteutuksen periaatteita Koska tavoitesuunnittelu on oppimisprosessi, sitä tarkennetaan suunnittelun edetessä saatujen kokemusten ja palautteiden perusteella Tavoitesuunnittelulla luodaan

Lisätiedot

PERUSTOIMINTOKUVAUS ESIMERKIKSI NÄIN

PERUSTOIMINTOKUVAUS ESIMERKIKSI NÄIN PERUSTOIMINTOKUVAUS ESIMERKIKSI NÄIN? Hahmotelmaa siitä, miltä perustoimintokuvaus voisi näyttää CASE: X:n seurakunnan musiikkityö Espoon seurakuntayhtymä Operatiivisen suunnittelun kehittäminen Mauri

Lisätiedot

TUM-412 Luento / JP. Yliopistonlehtori Sini Hulmi

TUM-412 Luento / JP. Yliopistonlehtori Sini Hulmi TUM-412 Luento 9.11.2017 / JP Yliopistonlehtori Sini Hulmi Jumalanpalveluselämän tehtävät harjoittelun aikana (tarkemmin ohjeita alempana) Kaksi liturgiaa Kaksi saarnaa Osallistuminen kasteen, avioliittoon

Lisätiedot

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 1 TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Kun sinut kastettiin, vanhemmillesi, kummeillesi ja seurakunnalle annettiin tehtäväksi huolehtia kristillisestä kasvatuksestasi. Kuulostaa juhlalliselta.

Lisätiedot

Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun yhteydessä 1. adventtisunnuntaina eli Pälkäneen tai Luopioisten kirkossa klo 10.

Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun yhteydessä 1. adventtisunnuntaina eli Pälkäneen tai Luopioisten kirkossa klo 10. RIPPIKOULUT 2019 TERVE! Ensi vuonna olet sen ikäinen, että voit käydä rippikoulun. Tervetuloa! Lue tämä kirje ja mieti yhdessä perheesi kanssa eri vaihtoehtoja. Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun

Lisätiedot

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO 3

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO 3 Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 6/2014 Aika Paikka 3.6.2014 klo 16.30 Tapiolan kirkon seurakuntasali KÄSITELTÄVÄT ASIAT: KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN

Lisätiedot

Seurakunnallisten toimitusten kirja

Seurakunnallisten toimitusten kirja Seurakunnallisten toimitusten kirja Suomen Helluntaikirkko Seurakunnallisten toimitusten kirja Suomen Helluntaikirkon julkaisuja 5 2015 Suomen Helluntaikirkko ja Aikamedia Oy Kaikki oikeudet pidätetään.

Lisätiedot

Vammaisohjelma 2009-2011. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

Vammaisohjelma 2009-2011. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä Vammaisohjelma 2009-2011 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän vammaisohjelma Johdanto Seurakuntayhtymän vammaisohjelma pohjautuu vammaistyöstä saatuihin kokemuksiin. Vammaistyön

Lisätiedot

SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1. Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI

SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1. Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden työpaikat ja ajankohdat suunnitellaan

Lisätiedot

Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia. Tule tekemään edullisia löytöjä!

Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia. Tule tekemään edullisia löytöjä! Otamme vastaan sinulle ylimääräiseksi jääneitä tavaroita joka sunnuntai ennen Jumalanpalvelusta. Lahjoitukset voi tuoda alakerran käytävänpäähän. Opastus aulasta Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia.

Lisätiedot

R I P P I K O U L U T. R I P P I K O U L U T Euran seurakunnassa

R I P P I K O U L U T. R I P P I K O U L U T Euran seurakunnassa R I P P I K O U L U T R I P P I K O U L U T Euran seurakunnassa YLEISTÄ RIPPIKOULUSTA Miksi rippikoulu? Kun sinut noin viisitoista vuotta sitten kastettiin saivat vanhempasi, kummisi ja seurakunta tehtäväkseen

Lisätiedot

Kolumbian kirkko. Kumppani: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko (IELCO) CO010 Kolumbian kirkko Sopimuskohderaportti 1/2015.

Kolumbian kirkko. Kumppani: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko (IELCO) CO010 Kolumbian kirkko Sopimuskohderaportti 1/2015. 1 Kolumbian kirkko Kumppani: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko (IELCO) Hankkeen kuvaus: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko on vakiinnuttanut toimintansa, mutta tarvitsee edelleen tukea eri kirkollisilla

Lisätiedot

AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018

AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018 AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018 Tervetuloa! Kaikilla asioilla on aikansa. Rippikoulullakin on aikansa elämässämme. Rippikoulussa on aikaa kysellä ja etsiä vastauksia kaikenlaisiin askarruttaviin mietteisiin.

Lisätiedot

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2018 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 30.9. Mikkelinpäivän messu, liturgia Katja Verho, saarna Tapani Vanhanen, kanttori Pekka Rantio 7.10. Messu, eläkeikäisten

Lisätiedot

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN 1 (5) KYSYMYKSET JA VASTAUKSET HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN 1. Lähetysjärjestö kirkon lähetystyön toteuttajana 1a. Miten järjestönne ymmärtää asemansa kirkon virallisena lähetysjärjestönä?

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Talousarvio: Seurakuntaneuvostoon kuuluu kymmenen jäsentä puheenjohtajan lisäksi ja sihteeri.

Talousarvio: Seurakuntaneuvostoon kuuluu kymmenen jäsentä puheenjohtajan lisäksi ja sihteeri. 206 KÄLVIÄN SEURAKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA 2016 026101 SEURAKUNTANEUVOSTO Johtaa kirkkolainsäädännön mukaisesti seurakunnan toimintaa, edistää hengellistä elämää ja toimia seurakunnan perustehtävän toteuttamiseksi

Lisätiedot

Seurakuntalaisuudella on merkitystä

Seurakuntalaisuudella on merkitystä Seurakuntalaisuudella on merkitystä Näin lukee seurakuntamme strategiapaperissa. Ajatuksena on, että kun kohtaamme oikeasti isoja asioita elämä, kuolema, rakkaus, läheiset, Jumala, oikea, väärä, toivo,

Lisätiedot

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta Pyhänä ja arkena Seurakunnan historiaa 1550-luvulla Lapua oli vielä Isonkyrön kappeliseurakunta. Asukkaita oli noin 500. Lapuasta tuli itsenäinen seurakunta v. 1581. Lapua

Lisätiedot

Papin ydinosaaminen

Papin ydinosaaminen Papin ydinosaaminen 14.6.2010 Ammatin kuvaus Kirkon järjestysmuoto erottaa toisistaan pappisviran ja papinviran. Papinviralla tarkoitetaan seurakunnan, seurakuntayhtymän, hiippakunnan tai kirkkohallituksen

Lisätiedot

Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa (punaisella alueneuvoston päätettävät)

Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa (punaisella alueneuvoston päätettävät) 91, liite 2 / Sivu 1 / 6 Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa 1.1. 31.5.2018 (punaisella alueneuvoston päätettävät) ma 1.1. la 6.1. Uudenvuodenpäivä Jeesuksen nimessä Loppiainen Jeesus, maailman

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TALOUSARVIO JA TOIMINTASUUNNITELMA 2018 SEKÄ TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMA JOHDANTO. Toiminnan yleistavoite

VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TALOUSARVIO JA TOIMINTASUUNNITELMA 2018 SEKÄ TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMA JOHDANTO. Toiminnan yleistavoite VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TALOUSARVIO JA TOIMINTASUUNNITELMA 2018 SEKÄ TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMA 2019 2020 JOHDANTO Toiminnan yleistavoite Varpaisjärven seurakunta pyrkii huolehtimaan, että Jumalan

Lisätiedot

K a s v a m me y h d e s sä L A P S I- J A P E R H E D I A K O N I A

K a s v a m me y h d e s sä L A P S I- J A P E R H E D I A K O N I A KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN NEUVOTTELUPÄIVÄT 15.-16.10.2012 JYVÄSKYLÄ J e s a j a 1:17 Opetelkaa tekemään hyvää, harrastakaa oikeutta, ojentakaa väkivaltaisia, hankkikaa orvoille oikeus, ajakaa

Lisätiedot

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu

Lisätiedot

RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015 TOIMINTA. Lapset. Päiväkerhot maanantaisin, klo 9-11.30 ja klo 13-16 seurakuntatalossa.

RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015 TOIMINTA. Lapset. Päiväkerhot maanantaisin, klo 9-11.30 ja klo 13-16 seurakuntatalossa. TOIMINTA Lapset Päiväkerhot maanantaisin, klo 9-11.30 ja klo 13-16 seurakuntatalossa. Perhekerho tiistaisin, alkaen 14.1., viikolla 3. klo 9.30 seurakuntatalossa. RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015

Lisätiedot

jäsen, varapuheenjohtaja yleisen seurakuntatyön pastori, esittelijä, sihteeri kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja

jäsen, varapuheenjohtaja yleisen seurakuntatyön pastori, esittelijä, sihteeri kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA YLEISEN SEURAKUNTATYÖN JOHTOKUNTA Pöytäkirja 1/2018 Aika 18.1.2018 klo 18.00-20.00 Paikka Seurakuntakeskus, Arkki, Kirkkotanhuantie 1 Kutsuttu: Jorma Rienoja Marja Erkkilä Risto Holma

Lisätiedot

59 Vironkielisen seurakuntatyön papinviran perustaminen päättyvän diakonian viran tilalle

59 Vironkielisen seurakuntatyön papinviran perustaminen päättyvän diakonian viran tilalle Yhteinen kirkkoneuvosto 318 24.10.2013 414/2013 59 Vironkielisen seurakuntatyön papinviran perustaminen päättyvän diakonian viran tilalle Päätösehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto päättää perustaa 1.7.2014

Lisätiedot

Lähetysnäkymme 2014-2018. Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa

Lähetysnäkymme 2014-2018. Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa Lähetysnäkymme 2014-2018 Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa POHJOIS-KARJALAN HELLUNTAISEURAKUNTIEN LÄHETYSNÄKY 2014-2018 Seurakunnan lähetystyön näky ja tehtävä Näky: Sytyttää ja levittää

Lisätiedot

Uralin rovastikunta B, Birskin seurakunta, Venäjä

Uralin rovastikunta B, Birskin seurakunta, Venäjä Uralin rovastikunta B, Birskin seurakunta, Venäjä Kumppani Inkerin kirkko Hankkeen kuvaus Juhlapyhinä seurakunnan babushkat pukeutuvat kansallispukuihin Lähetysseuran tukeman työn painopiste Bashkortostanissa

Lisätiedot

Rippikoulut Ilmoittautuminen alkaa Ensimmäiset kokoontumiset ja seurakunnan toimintaan osallistuminen alkavat marraskuussa.

Rippikoulut Ilmoittautuminen alkaa Ensimmäiset kokoontumiset ja seurakunnan toimintaan osallistuminen alkavat marraskuussa. Rippikoulut 2017 Perinteiselle kesäriparille Niinirantaan? Retkiriparille melomaan? Päiväriparille, lasketteluriparille, riparille Viroon? Rippikouluihin ilmoittaudutaan syyskuussa. Ilmoittautuminen alkaa

Lisätiedot

Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet

Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet Sopimus yhteydestä, esirukouksesta ja taloudellisesta tuesta Keminmaan seurakunnalla on maailman lähetyskentillä omia nimikkokohteita. Seurakunta on tehnyt

Lisätiedot

Liite 1. Nuorisotoimi 2015

Liite 1. Nuorisotoimi 2015 Nuorisolain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja. Näiden tavoitteiden

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto. Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16b, Helsinki

KOKOUSKUTSU Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto. Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16b, Helsinki KOKOUSKUTSU Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto Aika 06.05.2019 klo 18:00 Paikka Lisätietoja Osallistujat Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16b, 00120 Helsinki Henna Markkanen, 09 2340

Lisätiedot

Opas vihkimisen järjestelyihin

Opas vihkimisen järjestelyihin Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Joh. 15:9 12 Jyväskylän seurakunnan Opas vihkimisen järjestelyihin Avioliittoon vihkiminen K ristillisen uskomme mukaan

Lisätiedot

Seurakuntatieto ja kirkon hallinto

Seurakuntatieto ja kirkon hallinto Seurakuntatieto ja kirkon hallinto Uskonnonvapaus on jokaisen perusoikeus Uskonnonvapauslaki takaa jokaiselle suomalaiselle oikeuden kuulua haluamaansa uskonnolliseen yhdyskuntaan. Jokaisella on oikeus

Lisätiedot

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa.

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa. DIAKONIATYÖN syksy 2015 DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa. Diakonia toteuttaa ja kutsuu toteuttamaan

Lisätiedot

TOIVO ON TOTTA KIRKON DIAKONIA AUTTAA TURUSSA JA KAARINASSA

TOIVO ON TOTTA KIRKON DIAKONIA AUTTAA TURUSSA JA KAARINASSA TOIVO ON TOTTA KIRKON DIAKONIA AUTTAA TURUSSA JA KAARINASSA KESKUSTELUAPUA, TIETOA JA TALOUDELLISTA TUKEA Vaikeuksista puhuminen voi auttaa ja helpottaa oloa. Keskustelu diakoniatyöntekijän kanssa on aina

Lisätiedot

Seurakunnan väkilukutietoja vuodelta 2012

Seurakunnan väkilukutietoja vuodelta 2012 Seurakunnan väkilukutietoja vuodelta 212 Kastetut 646 Seurakuntaan muuttaneet 5 32 Kirkkoon liittyneet 286 Lisäys yhteensä 5 964 Kuolleet 463 Seurakunnasta muuttaneet 5 455 Kirkosta eronneet 768 Vähennys

Lisätiedot

Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset. Kirkkoherrojen kokous 3.10.2007 Kaarlo Kalliala Päivitetty 21.3.2015 Timo Tavast

Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset. Kirkkoherrojen kokous 3.10.2007 Kaarlo Kalliala Päivitetty 21.3.2015 Timo Tavast Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset Kirkkoherrojen kokous 3.10.2007 Kaarlo Kalliala Päivitetty 21.3.2015 Timo Tavast Huomionosoitusten ilo vaikkei innostuisikaan juuri siitä mitä saa, ani harvaa oikeasti

Lisätiedot

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2020!

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2020! Laukaan seurakunta tervetuloa 2020! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2020. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi nuorista käy rippikoulun

Lisätiedot

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategia vuoteen 2015 Kirkon strategia 2015 -työryhmän esitys kirkkohallitukselle KIRKON PERUSTEHTÄVÄ (MISSIO) Kirkon tehtävä on

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

Kaavi JOULUNAIKA 2015

Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavin alueseurakunnan toimintaesite Enkelit ensin paimenille lauloi, sielusta sieluhun kaiku soi: Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi. Virsi 30: 3. Bernhard

Lisätiedot

MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 SEURAKUNNAN PAINOPISTEET UUSI SÄÄKSMÄEN ROVASTIKUNTA

MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 SEURAKUNNAN PAINOPISTEET UUSI SÄÄKSMÄEN ROVASTIKUNTA Kokousaika Keskiviikko 22.1. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 KOKOUKSEN AVAUS MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 KONSERTTITARJOTIN 2012 SEURAKUNNAN

Lisätiedot

Juontajan opas. Sisällys

Juontajan opas. Sisällys Juontajan opas Tämä opas on tarkoitettu avuksi teille, jotka luotsaatte Suomen Lähetysseuran ja seurakuntien yhteisen Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuden alusta loppuun. Aivan ensimmäiseksi Suomen Lähetysseurassa

Lisätiedot

KRISTINUSKON ALKEET JA USKONTOJEN RINNAKKAISELO

KRISTINUSKON ALKEET JA USKONTOJEN RINNAKKAISELO KRISTINUSKON ALKEET JA USKONTOJEN RINNAKKAISELO 2 SISÄLLYS 1. KRISTINUSKON ABC... 3 1.1 JUMALANPALVELUSKURSSI VALMISTAVAA RIPPIKOULUOPPIA... 4 1.2 JUMALANPALVELUSRYHMÄ... 4 1.3 JUMALANPALVELUKSEN VAPAAEHTOISRYHMÄ...

Lisätiedot

Saattaen vaihdettava? Heikki Salomaa Järvenpää

Saattaen vaihdettava? Heikki Salomaa Järvenpää Saattaen vaihdettava? Heikki Salomaa Järvenpää 18.1.2016 Saattaen vaihdettava - Järvenpää 18.1.2016 15.1.2016 2 Joensuun teologikoulutuksen kirkollisten soveltavien opintojen rakenne (1) ORIENTAATIOJAKSO

Lisätiedot

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu Kuva: Pixabay/Hans Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu 2019 www.kotka-kyminseurakunta.fi Jumalanpalvelukset - To 2.5. klo 18 Arjen hengähdys -rukoushetki ja ehtoollinen - Su 5.5. klo 10 Messu Vox Consolationis

Lisätiedot

RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT:

RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT: RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT: Nuorisotyönohjaaja Meiju Saastamoinen 044 733 5266 RYHMÄT JA OHJAAJAT Päiväkoulu (PK) Rippileiri 1 (RK1) Kirkkoherra Lauri Jäntti 040

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari RIPPIKOULUPASSI Rippikoulupassi on sitä varten, että tutustut seurakunnan toimintaan. Siihen keräät merkinnät: 5 jumalanpalveluksesta 5

Lisätiedot

Esimerkkejä Lähellä ihmistä -eheytymisseminaarien aiheista:

Esimerkkejä Lähellä ihmistä -eheytymisseminaarien aiheista: Esimerkkejä Lähellä ihmistä -eheytymisseminaarien aiheista: 1. Kohti ehyempää elämää -koulutus vierellä kulkijoille (mieluummin: tukihenkilöille) (suunnattu ensisijaisesti vastuunkantajille) - Raamatun

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010 KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.

Lisätiedot

Jumalanpalvelukset. Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017

Jumalanpalvelukset. Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017 Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017 Jumalanpalvelukset 26.11. Messu - Oriveden kirkko klo 10 Messu - Eräjärven kirkko klo 13 Messu - Juupajoen kirkko klo 10 Sanajp

Lisätiedot