Kohdeopas Agios Nikolaos, Kreeta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kohdeopas Agios Nikolaos, Kreeta"

Transkriptio

1 Kohdeopas Agios Nikolaos, Kreeta Agios Nikolaos, Kreeta Suosittu Agios Nikolaos on pieniä kahviloita ja putiikkeja. aito kreetalaiskaupunki, jonka kaduilla on ihana vaeltaa ja löytää Hotelleissa on paljon valinnanvaraa aikuisille lomailijoille. Agios Nikolaos on loistava häämatkakohde. Esimerkiksi hotelli Miramare Resort & Span huone omalla uima-altaalla kruunaa tuoreen avioparin yhteisen loman. Myös lapsiperheille on täällä tarjolla laadukasta lomaa. Tutustu vaikkapa perheiden suosimaan Candia Park Villageen. Kaupungissa tehdään ostokset vilkkailla kauppakaduilla, joilla myydään aitoja kreetalaisia tuotteita ja tunnettuja merkkejä. Hämärän laskeuduttua kaupungin sydämessä sijaitsevan Pohjattomanjärven pinta kimmeltää kahviloiden, baarien ja ravintoloiden valoista. Lomamatka Agios Nikolaokseen on täynnä mahdollisuuksia auringonpalvontaa, harrastuksia, retkiä luontoon ja vesipuiston pyörteisiin. Retket vievät Spinalongan historialliselle kalliosaarelle ja Kreetan pääkaupunkiin Iraklioniin, Euroopan sivistyksen alkulähteille. Nähtävyydet tutustuttavat Kreetan minolaiseen menneisyyteen. Valitse jokin muu häämatka Aurinkomatkoilta! LUE LISÄÄ KREETAN VINKKEJÄ Löydä Kreetan parhaat rannat, kiinnostavimmat nähtävyydet ja rotkot sekä maistuvimmat herkut Kreetan vinkit -sivultamme. Hyvä tietää kohteesta

2 ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET Agios Nikolaos n as. Elounda 12 km Hersonissos 35 km Iraklion 70 km Rethymnon 150 km Hania 220 km AUTONVUOKRAUS Voit vuokrata auton lomallesi kätevimmin verkkosivuiltamme. Voit noutaa auton lentoasemalta tai vuokraamon keskustan toimipisteestä. Saadaksesi varmasti haluamasi auton tee autonvuokraus hyvissä ajoin ennen matkasi alkua. Mikäli vuokraat auton vasta perillä, ota yhteys oppaaseemme muutama päivä ennen haluttua vuokrausajankohtaa. Paikalla vuokrattavien autojen hinnat ja vuokrausehdot näet hotellissa olevasta Aurinkomatkojen Lomakansiosta. HARRASTUKSET Agios Nikolaoksessa voi lomapäivän ohjelman täyttää monenlaisilla harrastuksilla. Vesiurheilumahdollisuuksien lisäksi kaupungissa on kuntosali ja tanssistudio. Tennistä voi pelata esimerkiksi hotelli Minos Palacen ja Mirabello-hotellin kentillä, joille saa peliaikoja myös hotellien ulkopuoliset lomailijat. Lähiympäristöön voi tutustua patikoiden tai maastopyörällä. Moto Manolis -vuokraamo keskustassa vuokraa pyöriä, moottoripyöriä, skoottereita ja mopoja. Agios Nikolaoksen ympäristössä on hyvät pyöräilymaastot. Pyöräretken voi tehdä esimerkiksi lähikyliin. Golf-harrastajat pääsevät viheriölle n. 40 kmn päässä Crete Golf Clubilla. PATIKOINTI

3 Kreeta on hyvä lomapaikka patikoinnista pitävälle matkailijalle. Agios Nikolaoksen suosituin patikointialue on Elundan kylän lähellä, n. 12 kmn päässä Agios Nikolaoksesta. Myös Kritsan kylän alueella on patikointireittejä, mm. Kritsan rotkoon ja alueen pikkukyliin. Noin 12 kmn päässä sijaitsevaan Kritsan kylään on hyvät bussiyhteydet. Kreetalla on myös lukuisia muita hyviä patikointialueita. Saat Elundan matkailutoimistosta karttoja ja kirjakaupasta patikointireittikirjoja. SUKELLUS Kreeta ja sukellus sopivat hyvin yhteen, sillä saaren vedet ovat kirkkaita. Laitesukellus on Kreikassa sallittua vain sukellusseuroissa tai -kouluissa. Crete Underwater Center -sukelluskeskus järjestää sukelluskursseja ja -retkiä niin aloittelijoille kuin kokeneemmillekin sukeltajille. Myös snorklaajille on omat retkensä. HYVÄ TIETÄÄ KOHTEESTA APTEEKKI JA LÄÄKÄRI Agios Nikolaoksessa on apteekkeja. Sunnuntaisin ja öisin päivystää yksi apteekki, jonka tiedot ovat kaikkien apteekkien ovissa. Lääkärin vastaanotto on N. Plastira ja Davaki -katujen kulmauksessa keskustassa. Lääkäriasemalla on päivystys ympäri vuorokauden ja virka-aikaan myös suomenkielinen yhteyshenkilö. Lääkärin voi tilata myös hotellille. Lääkäriasema hyväksyy useimmat suomalaiset matkavakuutukset. LIIKUNTAESTEISET Agios Nikolaoksen keskustassa on paljon portaita ja jalkakäytävät ovat paikoin huonokuntoisia. Ympäröivässä maastossa on jyrkkiä korkeuseroja. Kreetalla ei ole invatakseja. Aurinkomatkojen retket suuntautuvat melko hankalakulkuisiin kohteisiin, mm. raunioalueille. Katso listastamme liikuntarajoitteisille sopivat hotellit. LUOTTOKORTIT

4 Visa ja MasterCard käyvät yleisesti myymälöissä ja ravintoloissa. Myös American Express ja Visa Electron hyväksytään joissakin paikoissa. Voit nostaa rahaa pankeista Visalla, MasterCardilla ja Visa Electronilla useimmista automaateista. PALVELURAHA Palveluraha annetaan kiitokseksi hyvästä palvelusta. Tapana on jättää n % laskun loppusummasta. Taksimaksun voi pyöristää ylöspäin seuraavaan tasasummaan. Retkibussin kuljettajalle voi antaa palvelurahaksi n. 1 2 /hlö ja hotellisiivoojalle voi jättää n /vk. KULKUYHTEYDET Agios Nikolaoksesta on hyvät ja edulliset bussiyhteydet niin lähialueen pikkukyliin ja kaupunkeihin kuin Iraklioniin. Hyvät mahdollisuudet omatoimiseen kiertelyyn mm. pyörällä ja autolla. Bussit Bussiasema on sairaalan ja markkina-alueen lähellä. Saaren pääkaupunkiin Iraklioniin sekä Hersonissokseen kulkee busseja n. tunnin välein. Pääset Iraklionista edelleen Rethymnoniin ja Haniaan. Paikallisbussit ovat useimmiten ilmastoituja. Lisätietoja Taksit Taksiasemat ovat keskusaukiolla ja sinivalkoisen sillan lähellä. Saat taksin myös soittamalla tai tilaamalla etukäteen. Voit myös varata taksin käyttöösi koko päiväksi. LENTOKENTTÄKULJETUKSET Tämän Aurinkomatka-paketin bussikuljetukset ovat maksullisia. Edestakaisen kuljetuksen hinta on 18 /aikuinen ja 9 /lapsi 2 17-v., alle 2-vuotiaat sylilapset maksutta. Voit ostaa myös yksityiskuljetuksen lentoasemalta hotellille. Bussikuljetuksen voit ostaa viimeistään lähtöä edeltävänä iltana, yksityiskuljetus tulee ostaa viimeistään 5 päivää ennen matkaa. Lentokenttä Heraklion Nikos Kazantzakis Airport Matkan pituus n. 62 km

5 Matkan kesto n. 1,5 t Yhteydet lentokentältä Pelkän lennon ostaneet pääsevät lentokentältä lomakohteeseen taksilla paikallisbussilla. MATKALLA LASTEN KANSSA Agios Nikolaoksessa lasten lomapäivät kuluvat riemukkaiden vesileikkien parissa. Water City ja Acqua Plus -vesipuistot ovat n. tunnin ajomatkan päässä Agios Nikolaoksesta. Vesipuistot ovat avoinna toukokuusta alkaen. Muuta tekemistä lapsille Minijuna liikennöi keskustassa useasti päivittäin. Minijunalla pääsee myös tutustumaan Agios Nikolaoksen lähiympäristöön, kuten esimerkiksi Kritsan käsityöläiskylään. Tarkemmat tiedot ja liput junaan saat oppaaltamme kohteessa. Pienten lasten ruokailu Agios Nikolaoksessa voi ostaa purkkiruokia ja vaippoja. Lastenrattaita ei ole vuokrattavana. NÄHTÄVYYDET Agios Nikolaoksessa on kansantaiteen museo, kasvimuseo ja oliivimuseo. Pyhän Nikolaoksen pieni bysanttilainen kirkko hotelli Minos Palacen vieressä on suljettu, mutta halukkaat saavat kirkon avaimen hotellin vastaanotosta. Hakiessasi avainta ota passi mukaan. Agios Nikolaoksesta voi lähteä tutustumaan Iraklioniin Knossoksen raunioille tai Spinalongan saarelle, jonne pääset myös retkellämme. OSTOKSET

6 Agios Nikolaoksessa on paikallisia pieniä liikkeitä, joissa voi tehdä ostokset. Suosituimpia tuliaisia ovat kengät, laukut, kultakorut, paikalliset käsityöt, mausteet, hunaja ja oliiviöljy. Parhaat ostospaikat Ostoksia tehdään kylän keskustan kauppojen lisäksi sairaalan lähellä pidettävillä viikottaisilla markkinoilla. Edullisia ostoksia voi tehdä myös Iraklionin lauantaisilla markkinoilla. RAVINTOLAT JA HUVIT Agios Nikolaoksesta löytyvät sekä kansainväliset ravintolat että paikalliset, kreetalaista ruokaa tarjoavat tavernat. Suurin osa ruokapaikoista on sataman ja Pohjattomanjärven alueella, mutta mukavia ruokapaikkoja on myös kauempana keskustasta ja lähistön pienissä kylissä. Huvielämä keskittyy sataman ja Pohjattomanjärven lähikaduille, joilla on paljon musiikkibaareja ja diskoja. UIMARANNAT Agios Nikolaoksessa on useita yleisiä uimarantoja; mm. Almyros, Ammos, Ammoudi ja Kitroplateia. Näistä kolmella ensimmäisellä voi kesäisin harrastaa mm. vesihiihtoa, banaaniajelua ja SUP-lautailua. Kitroplateiassa vesiurheilumahdollisuuksia ei ole. Kaikilla rannoilla on vuokrattavana aurinkotuoleja ja -varjoja, suihkun käyttömahdollisuus sekä tavernoja tai baareja. Kylän rantojen lisäksi päivää voi mennä paistattelemaan myös Kolokithan saarelle. MAJOITUSVERO Kreikan hotelleissa veloitetaan matkailijoilta alkaen majoitusvero, jonka suuruus on 0,50 4 /yö/huone. Veron suuruus määräytyy hotellin kreikkalaisen tähtiluokituksen mukaan,

7 joka saattaa poiketa Aurinkomatkojen tähtiluokituksesta. Majoitusvero ei sisälly matkapaketin hintaan, vaan se maksetaan kohteessa suoraan hotellille. Muutokset perittävän veron suuruudessa ovat mahdollisia. Retket SPINALONGA KYYNELTEN SAARI Hyppää mukaan aikamatkalle ja näe yksi Itä-Kreetan tunnetuimmista nähtävyyksistä! Spinalongan saari on täynnä mielenkiintoisia ja koskettavia tarinoita menneistä ajoista. Saari toimi 1900-luvun puoliväliin asti spitaalisten siirtolana. Matka taittuu aamuvarhaisella Mirabellonlahden maisemissa Plakan kylään. Plakasta kulki aikoinaan veneliikenne Spinalongan saarelle vieden sinne asukkaita sekä heille myytäviä tarvikkeita. Pääset tekemään tuon saman venematkan Spinalongan kohotessa merestä suoraan edessäsi. Spinalongan saarella kuljet turvapaikkaa etsineiden kristittyjen, venetsialaisten valloittajien ja ottomaanikauppiaiden jalanjäljissä. Kuulet myös mielenkiintoisia tarinoita saaren entisistä asukkaista. Paluumatkalla vapaata aikaa lounaaseen Plakan kylässä. Matka jatkuu vielä ylä-eloundan pieneen kylään. Täällä elämä soljuu eteenpäin perinteikkäästi. matkavarauksen yhteydessä, Oma lomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa. Kesto koko päivä (n. klo 10 16) Hinta n. 44 /aikuinen, 27 / 4 14-v. lapsi Sisältää edestakaisen kuljetuksen satamaan ja edestakaisen laivakuljetuksen Spinlongalle. Lisämaksusta pääsymaksu Spinalongan saarelle (n. 8 / 18-vuotta täyttäneet ja 4 / 65-vuotta

8 täyttäneet), maksetaan paikan päällä. Alle 18-vuotiaille ja opiskelijoille sisäänpääsy Spinalongan saarelle maksutta (henkilöllisyystodistus/opiskelijakortti esitettävä pyydettäessä). Opastus suomeksi Retkipäivä Kesän 2018 retkipäivä on tiistai. Retki toteutetaan asti säävarauksella. LUMOAVA SANTORINI Upea mahdollisuus tutustua Kreikan kuvatuimpaan saareen. Retkipäivä tarjoaa lumoavia maisemia, kansainvälistä ilmapiiriä ja aavaa merta. Suurin osa sinivalkoisista postikorteista on valokuvattu juuri tällä saarella. Saarikierroksella käydään viehättävässä Oian kylässä. Pääset tutustumaan myös kraatterin reunalla sijaitsevaan saaren pääkaupunkiin Firaan. Voit viettää lopun päivästä valintasi mukaan Firassa, lähteä Perissan rannalle tai osallistua lisämaksulliselle retkelle tulivuorelle. Kreetalta Santorinille matkataan katamaraanialuksella. Matka kestää n. 3 tuntia yhteen suuntaan. Alus lähtee Iraklionin satamasta. oppaaltamme kohteessa. Kesto koko päivä (n. klo ) Hinta n. 155 /aikuinen, 75,50 / 4 12-v. lapsi Sisältää laivaliput ja päiväretken Santorinilla. Lisämaksusta edestakainen kuljetus Agios Nikolaoksesta Iraklionin satamaan (n. 22 /aikuinen, n. 11 /lapsi) Opastus englanniksi

9 Retkipäivä Kesän 2017 retkipäivät ovat maanantai ja torstai. Retki toteutetaan saakka säävarauksella. Huomioitavaa Retkellä on vapaata aikaa omatoimiseen ruokailuun Santorinilla joko Firassa tai rannalla. Laivalla on myynnissä juotavaa ja välipaloja. SAMARIAN ROTKOVAELLUS Euroopan pisin rotko tarjoaa unohtumattoman vaelluselämyksen. Samarian rotkon kansallispuistoalue polveilee Lefka Orin Valkoisilla vuorilla. Rotkossa saatat tavata monia harvinaisia Kreetan kasveja ja eläimiä. Korkealla rotkon rinteillä asustaa kreetalaisen itsenäisyyden tunnuseläimiä, kri-kri-villivuohia. Rotko on 17 km pitkä, josta vaellettavissa on vajaat 16 km. Rotkossa pitivät aikoinaan majapaikkaa monet Kreetan vastarintaliikkeen jäsenistä. Samarian rotko onkin yksi niistä harvoista alueista saarella, jota viholliset eivät ole koskaan onnistuneet valloittamaan. Vaellus alkaa auringonnousun jälkeen Omaloksen ylätasangolta Xyloskalosta noin 1200 metrin korkeudelta merenpinnasta. Alkukilometrit ovat suhteellisen jyrkkää alamäkeä. Reitti on osaltaan kivikkoinen ja siinä on sekä nousuja että laskuja koko matkan ajan. Samarian rotkon maasto on herkkä jyrkkien rinteiden vuoksi ja putoavien kivien mahdollisuus on aina olemassa. Vaellus päättyy Agia Roumelin kylään, Libyanmeren ääreen. Kylässä on uintimahdollisuus. Agia Roumelista matka jatkuu noin tunnin laivamatkalla ja sieltä edelleen bussilla takaisin hotelleille. matkavarauksen yhteydessä, Oma lomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa. Kesto koko päivä (n. klo )

10 Hinta n. 55 /aikuinen, 27,50 / 5 12-v. lapsi Sisältää edestakaisen kuljetuksen. Lisämaksusta Pääsymaksu rotkoon (n. 5 /hlö) ja laivaliput (n. 10 /hlö) maksetaan paikan päällä. Opastus englanniksi Retkipäivä Kesän 2017 retkipäivät ovat keskiviikko ja lauantai. Retki toteutetaan saakka säävarauksella. Huomioitavaa Vaellukselle tarvitaan hyvä peruskunto. Varaa mukaan umpinaiset kengät. IRAKLION JA CRETAQUARIUM Koe itämaisen basaarin tunnelmaa Iraklionin markkinoilla! Markkinoilta löydät yltäkylläisen määrän vihanneksia, hedelmiä, mausteita, vaatteita, laukkuja ja muuta markkinatavaraa. Voit jatkaa ostosten tekoa vielä kaupungin liikkeiden laajasta valikoimasta. CretAquarium-akvaariossa pääset ihastelemaan värikästä vedenalaista elämää kuivin jaloin. Uskomattoman suuret altaat antavat vaikutelman merestä. matkavarauksen yhteydessä, Oma lomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa. Kesto Hinta Lisämaksusta Opastus Retkipäivä koko päivä (n. klo 9 17) n. 36 /aikuinen, 18 / 4 14-v. lapsi Pääsymaksu akvaarioon (n. 9 /aikuinen, 6 / lapsi), maksetaan paikan päällä. suomeksi Kesän 2017 ja 2018 retkipäivä on torstai. Retki toteutetaan saakka.

11 Huomioitavaa Retkellä on vapaata aikaa omatoimiseen ruokailuun. KNOSSOS JA LASITHIN TASANKO Koe kaksi hurmaavaa retkikohdetta yhdellä kerralla! Näe aitoa paikallista elämänmenoa kreetalaisissa kylissä, Zeuksen synnyinseudut, vehreä Lasithin tasankoalue ja myyttinen Knossoksen palatsi. Retkellä matkustat keskelle aitoa Kreikkaa. Lasithin tasanko oli aikoinaan saaren viljelyalueista tärkeimpiä ja tuolloin tuhannet valkosiipiset tuulimyllyt värittivät aluetta. Kylän elämäntyyli on tuskin muuttunut vuosisatojen saatossa. Kiipeä Dikti-vuoren rinteelle ja kurkista luolaan, jossa ylijumala Zeuksen uskotaan syntyneen. Poikkea paikalliseen keramiikkapajaan ja näe keramiikkataiteilija arjen askareissaan. Matka jatkuu Lasithin tasangolta myyttisen Knossoksen palatsin alueelle. Knossoksen pronssiajan palatsirauniot ovat merkittävin Kreetalta löydetty minolaisaikainen rakennelma ja palatsi liitetäänkin moneen mytologian tarinaan. Aisti menneiden aikojen tunnelma ja kuule tarinoita minolaisten kehittyneestä kulttuurista. matkavarauksen yhteydessä, Oma lomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa. Kesto koko päivä (n. klo ) Hinta n. 52 /aikuinen, 26 / 5 12-v. lapsi Sisältää edestakaisen kuljetuksen. Lisämaksusta Pääsymaksu Knossokselle (n. 15 /aikuinen, 7,50 / yli 65-v., alle 18-vuotiaat ja opiskelijat maksutta) ja Diktivuoren luolaan (n. 6 /hlö), maksetaan paikan päällä. Varaa retkelle mukaan henkilötodistus tai EU-opiskelijakortti alennuksen saamiseksi Knossoksella.

12 Opastus englanniksi Retkipäivä Kesän 2017 retkipäivät ovat maanantai ja torstai. Retki toteutetaan saakka. KREETALAINEN ILLANVIETTO Tämä on paras tapa tutustua illanviettoon kreetalaisittain! Iltaretki vie sinut vuoristokylään, jossa paikalliset kutsuvat maistamaan kuuluisaa "tulilientä". Pieni kävely kylässä virittää sopivaan tunnelmaan. Tavernassa saat nauttia maukkaan kreetalaisen aterian, jonka aikana lasisi ei pääse tyhjenemään. Ruokailua säestää kansanmusiikki. Saat todistaa kreetalaisten kansantanssijoiden pistävän parastaan. Näet ehkä itse Zorban tanssivan viinilasien päällä! Jossain vaiheessa saatat huomata itsekin tapailevasi tanssin askeleita. matkavarauksen yhteydessä, Oma lomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa. Kesto iltaretki (n. klo ) Hinta n. 42 /aikuinen, 21 / 5 12-v. lapsi Sisältää edestakaisen kuljetuksen, illallisen ja ruokajuoman (viini) Opastus monikielinen (sis. englanti) Retkipäivä Kesän 2017 retkipäivä on lauantai. Retki toteutetaan toukokuun puolivälistä syyskuun loppuun säävarauksella. LASITHIN TASANKO

13 Näe aitoa paikallista elämänmenoa kreetalaisissa kylissä, Zeuksen synnyinseudut ja vehreä Lasithin tasankoalue. Retkellä matkataan Hersonissoksen yläpuolelle, Mohoksen kylään. Tutustu alkuperäiseen ja eloisaan kreetalaiseen kylään, jossa elämäntyyli on tuskin muuttunut vuosisatojen saatossa. Mohoksesta matka jatkuu kohti Lasithin tasankoa. Vehreä tasanko on viljelijöiden paratiisi ja tunnettu vanhoista tuulimyllyistään. Psychron kylän laidalta löytyneessä suuressa luolassa uskotaan itse ylijumala Zeuksen syntyneen. Laskeudu portaita alas luolaan ihastelemaan upeita tippukiviä. Jumalallisuus on lähes käsin kosketeltavaa. Pääset tutustumaan myös perinteiseen kreetalaiseen savenvalantaan ja vierailemaan nunnaluostarissa. matkavarauksen yhteydessä, Oma lomasta tai oppaaltamme kohteessa. Kesto koko päivä (n. klo 9 17) Hinta n. 40 /aikuinen, 20 / 5 12-v. lapsi Sisältää edestakaisen kuljetuksen. Lisämaksusta Pääsymaksut luolaan (n. 4 /hlö) ja luostariin (n. 3 /hlö), maksetaan paikan päällä. Opastus monikielinen (sis. englanti) Retkipäivä Kesän 2017 retkipäivä on tiistai. Retki toteutetaan saakka. CHRISSIN PARATIISISAARI Etsitkö kadonnutta paratiisia? Ota suunnaksi Chrissin saari! Retki sopii rantaelämästä nauttiville. Chrissin saari sijaitsee noin tunnin venematkan päässä Kreetan etelärannikolta. Saaren hiekkarannat kimmeltävät valkeana auringossa. Rantoja reunustaa sininen ja turkoosi meri. Täällä merivesi on kristallinkirkasta.

14 Nauti auringosta ja pulahda välillä uimaan. Voit kävellä koko saaren ympäri. Voit myös etsiä varjoisamman makoilupaikan hiekkadyyneiltä. Jos vedenalaiset maisevat kiehtovat sinua, ota mukaasi snorklausvälineet. Saaren matalat rannat sopivat erinomaisesti snorklaajille. oppaaltamme kohteessa Kesto koko päivä (n. klo ) Hinta n. 25 /aikuinen, 12,50 / 5 12-v. lapsi Sisältää edestakaisen kuljetuksen Lisämaksusta laivalippu (n. 17 /hlö), pääsymaksu (n. 1 /hlö) sekä lounasmahdollisuus (n. 8 /hlö), maksetaan paikan päällä Opastus monikielinen (sis. englanti) Retkipäivä Kesän 2017 retkipäivät ovat ke, pe ja su. Retki toteutetaan saakka säävarauksella. KOUFONISIN SAARI Jos haaveilet rennosta retkestä upeissa merimaisemissa, ota suunnaksi Koufonisin saari! Saaren ympärille on muovautunut vuosien saatossa useita luolia ja toinen toistaan upeampia rantoja. Matka alkaa laivalla saaren eteläpuolelta Makro Gialista. Päivän aikana nautit merellisistä maisemista, seilaat Libyanmerellä, pulahdat uimaan kirkkaan turkoosiin veteen ja rantaudut yhdelle Koufonisin saaren upeimmista rannoista, joka on tuulelta suojassa. Saaren nimi "Koufonisi" tarkoittaa onkalosaarta. Koufonisin ainoat asukkaat ovat nykyisin lokit, muuttolinnut, vesilinnut ja egeanliskot, mutta ihmisasutusta saarella on ollut minolaiselta ajalta jälkibysanttilaiselle ajalle saakka. Arkelologiset alueet eivät ole tällä hetkellä vierailtavissa, mutta saarella voi tehdä mielenkiintoisen kävelyretken.

15 oppaaltamme kohteessa. Kesto koko päivä (n. klo ) Hinta n. 28 /aikuinen, 14 / 5 12-v. lapsi Sisältää edestakaisen kuljetuksen. Lisämaksusta Laivalippu (n. 17 /hlö) maksetaan paikan päällä. Opastus englanniksi. Retkipäivä Kesän 2017 retkipäivä on perjantai. Retki toteutetaan saakka säävarauksella. MYYTTINEN KNOSSOS JA IRAKLION Historiaa, mytologiaa ja nykypäivää samassa paketissa. Retki vie sinut kiinnostavalle matkalle eurooppalaisen sivistyksen alkujuurille. Knossoksen pronssiajan palatsirauniot ovat merkittävin Kreetalta löydetty minolaisaikainen rakennelma. Matka kulkee pitkin jylhää pohjoisrannikkoa kohti saaren pääkaupunkia Iraklionia, jossa voit lisämaksusta vierailla uudistuneessa arkeologisessa museossa. Museossa on esillä upea kattaus minolaista historiaa ja kulttuuria. Museon kokoelmaan kuuluvat mm. historiankirjoista tutut kuningas Minoksen sormus ja mysteerinen Festoksen kiekko. Voit myös viettää koko vapaa-ajan kaupunkiin tutustumiseen tai lounaaseen. Iltapäivällä voit jatkaa Iraklionin tutkimista tai lähteä tutustumaan Knossoksen palatsiraunioihin. Lisämaksusta pääset palatsialueelle, jota on entisöity löytöjen ja tutkimusten perusteella. Alueella saat hyvän kuvan sen minolaisen ajan loistosta. Jos annat mielikuvituksen laukata, voit herättää henkiin jopa mytologian hirmuisen Minotauruksen! matkavarauksen yhteydessä, Oma lomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa.

16 Kesto koko päivä (n. klo ) Hinta n. 40 /aikuinen, 20 / 5 12-v. lapsi Sisältää edestakaisen kuljetuksen. Lisämaksusta pääsymaksut Iraklionin arkeologiseen museoon (n. 10 / yli 18-v.) ja Knossoksen palatsiin (n. 15 / yli 18-v.), yhteislipulla n. 16 / yli 18-v., maksetaan paikan päällä. Alle 18-vuotiaat ja opiskelijat maksutta opiskelijakortilla, yli 65-vuotiaat puoleen hintaan (mukana oltava henkilöllisyystodistus, joka esitettävä pyydettäessä). Opastus monikielinen (sis. englanti) Retkipäivä Kesän 2017 retkipäivä on lauantai. Retki toteutetaan saakka. JEEPPISAFARI Unohtumaton päivä täynnä luontoa ja historiaa seikkailunhaluisille! Jeepit kuljettavat retkeläiset kohti vuoristoa ja saaren sisäosia. Matkalla pysähdytään ihailemaan ja ikuistamaan mahtavia näköaloja ja piipahdetaan paikallisessa kafeneonissa virkistystauolla. Matka taittuu osittain hiekkateitä pitkin kohti päivän pääkohdetta, Lassithin tasankoa. Tasanko on tunnettu tuulimyllyistään, mutta myös sen laidalla sijaitsevasta ylijumala Zeuksen synnyinluolasta, jossa päästään vierailemaan. Retkellä nautitaan kreetalainen lounas, ja päivään mahtuu monta muutakin mieleenpainuvaa kokemusta! oppaaltamme kohteessa. Kesto Hinta Sisältää Lisämaksusta Opastus koko päivä (n. klo 9 17) n. 82 /aikuinen, 45 / 2 12-v. lapsi lounaan ja ruokajuomat. Sisäänpääsy Zeuksen luolaan (n. 6 /hlö) maksetaan paikan päällä. englanniksi

17 Retkipäivä Kesän 2017 retki toteutetaan päivittäin saakka. LÄNTINEN KREETA Länsi-Kreetan alue hurmaa vierailijansa idyllisillä pikkukaupungeilla, venetsialaisaikaisilla rakennelmilla sekä upeilla luonnonnähtävyyksillä. Päivä alkaa ajomatkalla Hanian kaupunkiin, joka oli aikoinaan saaren pääkaupunki. Haniaa kutsutaan koko Kreetan helmeksi, eikä suotta! Sen pikkuiset kujat vievät aikamatkalle menneisyyteen ja täällä teet ostoksia kauppahallissa, nahkakujalla sekä lukuisissa liikkeissä. Venetsialaisen sataman ravintolat kutsuvat istahtamaan lounaalle. Vapaa-aikaa kaupungissa pääset viettämään pari tuntia. Kournasjärvi on Kreetan ainoa makeanveden järvi ja sitä ympäröi jylhät vuoristomaisemat. Tämä laaksossa sijaitseva keidas on päivän toinen pysähdyspaikka. Voit kävelehtiä järven ympärillä tai katsella kaunista maisemaa lähistön tavernoista käsin. Päivä päättyy vierailulla Rethymnonin kaupunkiin. Kaupunkikuvaa hallitsee suuri venetsialainen linnoitus kaupungin kupeessa kukkulan päällä. Rethymnon on monen suomalaisenkin suosikkipaikka Kreetalla ja voit aistia sen viehätyksen joko kiertelemällä vanhan kaupungin kujilla tai katsellen elämänmenoa paikallisten kiireettömään tyyliin kahvikupin ääreltä. matkavarauksen yhteydessä, Oma lomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa. Kesto Hinta Sisältää Opastus Retkipäivä koko päivä (n. klo 8 19) n. 53 /aikuinen, 26,50 / 5 12-v. lapsi edestakaisen kuljetuksen. monikielinen (sis. englanti) Kesän 2017 retkipäivä on perjantai. Retki toteutetaan saakka.

18 Huomioitavaa Retkellä on vapaata aikaa omatoimiseen ruokailuun Rethymnonissa. MINIJUNARETKET LÄHIKYLIIN Säästä jalkojasi ja istahda minijunaan. Junassa on englanninkielinen selostus ja se kertoo hiukan kaupungin historiaa ja mitä, missä, milloin. Pidempi reitti vie kaupungin ulkopuolelle ja valokuvaustauko pidetään Ellinikan upealla näköalapaikalla, Mirabellon lahti saarineen edessäsi! Pisin, noin neljä tuntia kestävä retki vie Kritsan pittoreskiin perinnekylään. Omaa aikaa on perillä vaikka lounaaseen ja ostoksiin (öljyä, hunajaa, käsitöitä, keramiikkaa ja koruja) oppaaltamme kohteessa. Kesto Hinta Sisältää Opastus Retkipäivä n. 35 min, 70 min tai 4 tuntia n /aikuinen, 6 15 / lapsi 6 12-v., 3 4 / lapsi 2 5-v. junalipun. Retki on omatoiminen. Kesän 2017 retkiä järjestetään useana päivänä viikossa saakka. SISSIN RISTEILY Rauhallinen meriretki Hersonissoksesta. Ota aurinkoa, ui ja snorklaa. Päiväristeily Kreetanmerellä vie aluksi Pyhän Yrjön lahdelle. Kauniissa ja usein tyynessä lahdenpoukamassa innokkaimmat uimarit polskivat pieneen luolaan. Lyhyen uintimatkan päässä on myös yksi alueen parhaista hiekkarannoista. Laivan ankkuroiduttua voit hypätä tai laskeutua portaita pitkin mereen. Lahdelta risteillään viehättävään Sissin kylään. Voit jatkaa merellistä päivää sataman

19 läheisyydessä sijaitsevalla pienellä rannalla. Sissin vetonaula on vehreä, viehättävä luonnonsatama. Kylässä voit nauttia lounaan ja herkutella suusi makeaksi ennen paluumatkaa rannikkoa pitkin Hersonissoksen satamaan. oppaaltamme kohteessa Kesto puoli päivää (n. klo 12 17) Hinta n. 25 /aikuinen, 10 / lapsi 4 13-v. Sisältää all inclusive -juomat retken ajan (vesi, virvoitusjuoma) Opastus englanniksi Retkipäivä varmistuu matkustuskauden alettua. Kesän 2017 retki järjestetään kesäkuusta syyskuuhun. Retkellä on säävaraus. Huomioitavaa kuljetukset omatoimisesti Agios Nikolaoksesta Hersonissoksen satamaan. Laivaan pääsee n. klo 11. Laivalla on myynnissä vain virvoitusjuomia, varaa retkelle mukaan omat eväät. Retkellä on vapaata aikaa omatoimiseen lounaaseen. KALASTUSRETKI Yksi Hersonissoksen loman todellisista helmistä on iltakalastus Välimeren aalloissa. Kalastuksen kruunaa tunnelmallinen auringonlasku ja kevyt kreikkalainen musiikki. Aito merimies vie päivittäin kalastajia kokeilemaan kalaonneaan merelle. Mukaan pääsevät niin kokeneet kuin aloittelevat kalastuksen ystävät ja harrastajat. Veneessä kalastajille annetaan virvelit ja kalojen syötiksi katkarapuja. Laita katkarapu koukkuun ja anna kaloille siimaa. Auringon painuessa mailleen aikuisille on tarjolla kalastajien suosimaa juotavaa. oppaaltamme kohteessa.

20 Kesto puoli päivää (n. klo 18 21) Hinta n. 35 /hlö, ei lapsialennusta v. ilmaiseksi. Sisältää kalastusvälineet ja virvoitusjuoman. Opastus englanniksi Retkipäivä Kesän 2017 retki toteutetaan päivittäin saakka säävarauksella. Huomioitavaa Kuljetukset lähtölaiturille Hersonissoksen satamaan omatoimisesti. Varaa retkelle mukaan omat eväät. MERIRETKI PIRAATTILAIVALLA Black Rose on huumorintajuinen, pilke silmäkulmassa seilaava merirosvoalus, jota satamassa kävijät ihailevat. Onhan merirosvolaiva koko Hersonissoksen sataman näyttävin alus. Viiden tunnin risteily Kreetan saaren pohjoispuolella vie Saint George Baylle, jossa innokkaimmat uimarit polskivat pieneen luolaan. Pienen uintimatkan päässä on myös yksi alueen parhaista hiekkarannoista. Uimatauon jälkeen laivassa ruokaillaan kevyesti kreikkalaisittain. Risteilyn toinen pysähdys tehdään Sissin kylään, joka tunnetaan rauhallisuudestaan. Sataman läheisyydessä on pieni ranta-alue, jossa voi nauttia merellisestä päivästä. Ihastusta herättää myös Sissin satama, joka on luontoäidin oma taideteos. Sissin kylä antaa mahdollisuuden pysähtyä päiväkahville ennen kuin matka jatkuu merirosvojen kyydissä takaisin Hersonissoksen satamaan. oppaaltamme kohteessa. Kesto Hinta Sisältää puoli päivää (n. klo 12 17) n. 40 /aikuinen, 20 / 4 11-v. lapsi kevyen lounaan.

21 Lisämaksusta Juomat laivan baarista maksetaan paikan päällä. Opastus Retki on omatoiminen, laivan henkilökunta puhuu englantia. Retkipäivä Kesän 2017 retki toteutetaan päivittäin saakka. Retkellä on säävaraus. Huomioitavaa Kuljetukset lähtölaiturille Hersonissokseen omatoimisesti. Laivan baarissa on myynnissä juotavaa. VENEVUOKRAUS Oletko aina haaveillut merellisestä elämyksestä Kreikassa, jossa päivän kulun päätät itse? Vuokraa vene omalle matkaseurueelle ja vietä unohtumaton päivä merellä. Valitse itse parhaat ja kauneimmat reitit Kreetan pohjoisrannikon rantojen ja kylien äärellä. Merelle lähdetään Hersonissoksen satamasta, jossa vuokraamo antaa vuokrahintaan kuuluvan 15 minuutin ajo-opetuksen. Vuokrataksesi veneen et tarvitse erillistä veneajokorttia. oppaaltamme kohteessa. Kesto koko päivä (n. klo 9 19) Hinta 180 /vene, enintään 7 henkilöä Sisältää veneen vuokran. Veneet on varusteltu navigaattorilla, cd-soittimella ja pelastusliiveillä. Veneen vuokra sisältää vakuutuksen, joka kattaa kolmansien osapuolten vahingot. Vakuutus ei korvaa vuokraveneelle tapahtuneita vahinkoja. Lisämaksusta polttoaine (18 l n. 25, 27 l n. 50 ), kapteeni mukaan (n. 50 /päivä) Opastus Retki on omatoiminen.

22 Retkipäivä Kesän 2017 retki toteutetaan päivittäin kesäkuusta syyskuuhun säävarauksella. VESIPUISTO ACQUA PLUS Lähde nauttimaan auringosta ja mahanpohjaa kutittavista vesiliukumäistä! Kreetan suurin vesipuisto tarjoaa ajanvietettä koko perheelle. Vesipuistossa on useita erikokoisia liukumäkiä ja suuri allasalue. Perheen pienimmille on oma allasalue ja leikkikenttä. Alueella on myös muuta viihdykettä kuten jättishakki, pöytätennis ja muita pelejä. Päivän mittaan voit myös rentoutua aurinkotuolissa. oppaaltamme kohteessa. Kesto koko päivä (n. klo 9 18) Hinta n. 42 /aikuinen, 24 / 5 12-v. lapsi Sisältää edestakaisen kuljetuksen ja pääsylipun vesipuistoon. Lisämaksusta Lukollinen kaappi tavaroiden säilytykseen, maksetaan paikan päällä. Alueella myydään ruokaa ja virvokkeita. Opastus Retki on omatoiminen. Retkipäivä Kesän 2017 retkipäivät ovat tiistai ja perjantai. Retki toteutetaan saakka säävarauksella. Huomioitavaa puiston alueella myydään syötävää ja juotavaa SUKELLUS JA SNORKLAUS Pulahda tutustumaan pinnanalaiseen elämään Kreetan rannikolla! Kirkkaat ja lämpimät vedet houkuttelevat tutustumaan Kreetan merenalaiseen elämään.

23 Mirabellon lahdella on 25 upeata snorklaus- ja sukelluspaikkaa, joissa näkyvyys on loistava. Pienet ryhmät ja henkilökohtainen opastus takaavat sen, että sukellus on nautinto kaikille. Crete Under Water Center järjestää snorklausretkiä, sukelluskursseja ja sukellusretkiä merenalaiseen maailmaan. Olitpa aloittelija tai jo luokiteltu sukeltaja, löydät laajasta ohjelmasta sinulle sopivan. vaihtoehdon oppaaltamme kohteessa. Kesto n. 2 tuntia Hinta sukelluskokeilu n. 60 /sukellus, sukellusretket n. 45 /sukellus, snorklausretket n. 25 /hlö, ei lapsialennusta Sisältää edestakaisen kuljetuksen ja varusteet. Opastus englanniksi Retkipäivä Kesän 2017 retki toteutetaan useana päivänä viikossa säävarauksella. Päivät varmistuvat kohteessa. RATSASTUSRETKET Nauti kreetalaisesta luonnosta, vuoristosta ja maisemista ainutlaatuisella tavalla hevosen selästä käsin! Ratsastukselle lähdetään Iraklionin läheltä Finikian kylästä. Ennen ratsastusta valitaan jokaisella sopiva hevonen ja voit rentoutua kahvikupin äärellä. Ratsastuksen jälkeen nautit runsaan kreetalaisen lounaan tai grilli-illallisen kauniissa puutarhassa. Ratsastuksenopettajat ovat mukanan koko retken ajan ja pitävät huolen siitä, että retki on yksi

24 loman upeimmista kokemuksista. Valitse joko aamupäivän ratsastus tai ratsastus illalla auringonlaskun aikaan. Molempina ajankohtina saat napattua taatusti loman upeimmat kuvat kameraasi. oppaaltamme kohteessa. Kesto puoli päivää (n. klo tai , ratsastuksen kesto n. 2,5 tuntia) Hinta aamu 65 /aikuinen, 39 / lapsi 4 10-v. ilta 70 /aikuinen, 42 / lapsi 4 10-v. Osallistujien alaikäraja on 4 vuotta. Sisältää edestakaisen kuljetuksen, kypärän, kahvin/teen, hedelmiä, illallisen ja paikalliset juomat (viinit, raki, vesi) Opastus englanniksi Retkipäivä Kesän 2017 retkipäivät ovat ti, ke, to, pe, la ja su. Retki toteutetaan saakka. Huomioitavaa Ratsastusretket sopivat kaiken ikäisille ja tasoisille ratsastajille, valittavana on myös talutusta ja vaunuajelua. BUSSIKULJETUS LENTOASEMALTA HOTELLILLE Matkusta vaivattomasti lentoasemalta hotelliisi Aurinkomatkojen maksullisella bussikuljetuksella. Hinta Kohteesta riippuen /aikuinen, 6 14 / 2 17-v. lapsi. Alle 2-vuotiaiden sylilasten lentokenttäkuljetuksesta ei veloiteta. Tarkan hinnan näet tehdessäsi varausta. Bussikuljetuksemme ovat aina meno-paluu-kuljetuksia, jotka voit ostaa matkavarauksen yhteydessä tai Oma lomasta viimeistään lähtöä edeltävänä iltana.

25 YKSITYINEN LENTOKENTTÄKULJETUS Tässä kohteessa voit matkustaa lentoasemalta hotelliisi nopeasti ja mukavasti myös yksityiskuljetuksella, jonka tarkemmat hintatiedot löydät tehdessäsi varausta. Autoon mahtuu 1 matkalaukku/hlö. Lentokenttäkuljetuksemme ovat aina meno-paluu-kuljetuksia, jotka voit ostaa varauksen yhteydessä verkkokaupasta, Oma lomasta tai asiakaspalvelusta viimeistään 5 päivää ennen matkaa. Kreikka Kreikka ja loma ovat lyömätön yhdistelmä. Aurinkomatkojen Kreikka tarjoaa houkuttelevimmat lomakohteet ja parhaat hotellit, lähditpä reissuun lasten kanssa, kaveriporukalla tai oma kulta kainalossa. Kreikan valtteja ovat maailman kauneimmiksi kutsutut saaret ja kultaiset rannat, monipuoliset lomakohteet, herkullinen kreikkalainen ruoka sekä mieltä ja kehoa hyväilevä välimerellinen sää. Koe kaunis ja monipuolinen Kreeta, valitse värikäs Rodos, tunne sykähdyttävä Santorini, näe idyllinen Parga tai Sivota, upeiden rantojen Lefkas, kaunis Zakinthos, pienet valloittavat saaret Kos, Skiathos ja Skopelos sekä Joonianmeren vehreä Korfu pittoreskeine kylineen ja kauniine rantapoukamineen. Varaa matkasi nyt, upeat rannat ja turkoosinsininen meri odottavat! MATKUSTUSASIAKIRJAT JA MAAHANTULOMUODOLLISUUDET Suomen kansalainen tarvitsee Kreikkaan matkustusasiakirjaksi passin tai virallisen henkilökortin. Important information for non-finnish citizens If you are not a Finnish citizen, please note that you may need a visa for the country you are travelling to. You will need to check your visa requirements from the nearest embassy of the destination country yourself. Please note that you may also need a transit visa.

26 JÄNNITE Jännite on 220 V. PYHÄPÄIVÄT kansallispäivä ortodoksipääsiäinen Neitsyt Marian päivä Oxi-päivä, kansallinen juhlapäivä Pääsiäinen on kirkkovuoden suurin juhla. Vaikka ortodoksipääsiäistä vietetään kuten meidän pääsiäistämme kevätpäiväntasauksen jälkeisen ensimmäisen täydenkuun jälkeisenä viikonloppuna, eivät pääsiäiset osu samaan ajankohtaan, sillä ortodoksikirkko käyttää ajanlaskussaan juliaanista kalenteria. TERVEYS JA TURVALLISUUS Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta saat ajankohtaiset tiedot lomakohteesi terveystilanteesta ja rokotussuosituksista. Matkailijan terveysoppaaseen pääset tästä. Lomamaasi matkustusturvallisuuteen liittyvät ulkoasiainministeriön julkaisemat matkustustiedotteet löydät Maat ja alueet -otsikon alta. Sivuilla on myös lomakohdettasi lähinnä olevan Suomen edustuston yhteystiedot. OPPAAMME AUTTAA RAKENTAMAAN JUURI SINUN NÄKÖISESI LOMAN Aurinkomatka-pakettikohteissa sinua palvelee suomenkielinen opastyöhön koulutettu opas. Oppaat tuntevat lomakohteesi parhaimmat palat, joista voit rakentaa juuri sinun näköisesi loman. Tavoitteenamme on, että koet hetkiä, jotka jäävät elämään. Aurinkomatka-pakettimatkoilla kohteen tunteva opas on vastassa sinua lentoasemalla ja palvelee sinua puhelimitse. Oppaamme auttaa sinua myös mahdollisissa ongelmatilanteissa.

27 Valituissa lomakohteissamme tapaat oppaamme myös retkillä tai palvelupisteissä. Huom. Lento+hotelli-paketteihin eivät kuulu opaspalvelut. OMATOIMISUUS LOMALLA Hotellien ja paikallisten ravintoloiden henkilökunta osaa harvoin suomea ja varsinkin pienissä lomakohteissa myös englannin kielen taito voi olla heikko. Asiat hoituvat kuitenkin ilman yhteistä kieltäkin. Mikäli hotellihuoneessasi ilmenee puutteita, kuten rikkinäinen lamppu, vuotava wc, wc-paperi puuttuu tms., ilmoita siitä heti hotellin henkilökunnalle. Näin tilanne korjaantuu yleensä helpoiten. TALLETUS JA TURVALLISUUS Kohteeseen saavuttuasi ja liikkuessasi yleisillä paikoilla pidä huoli tavaroistasi taskuvarkaiden varalta. Rahat ja arvoesineet on turvallisinta säilyttää hotellin tallelokerossa. Pidä mukana vain kulloinkin tarvitsemasi määrä rahaa. Vakuutus ei korvaa käteisen rahan katoamista. ONNISTUIKO LOMASI? Haluamme tehdä jokaisesta Aurinkomatkasta onnistuneen lomamatkan. Mielipiteesi ja kokemuksesi ovat meille erittäin tärkeitä. Saat Aurinkomatkalta palattuasi sähköpostitse linkin sähköiseen asiakaspalautekyselyymme. Sähköposti lähetetään matkavarauksessasi olleeseen sähköpostiosoitteeseen. Toivomme sinun

28 vastaavan kyselyyn. Välitämme kiitoksesi edelleen kannustukseksi ja moitteiden perusteella tartumme epäkohtiin. Ehdotuksesi voi olla arvokas vinkki tavasta palvella entistä paremmin jollain uudella tavalla. Myös lomakohteen hotellit saavat säännöllisesti tietää omat palautteensa. Kaikkien lomakkeen palauttaneiden kesken arvomme joka kuukausi kaksi 200 euron arvoista Aurinkomatkojen matkalahjakorttia. Ehkäpä juuri sinä olet onnellinen voittaja! Kiitos palautteestasi! Huomioithan, ettemme vastaa asiakaspalautekyselyyn. Mikäli haluat lomalta palattuasi esittää meille huomautuksen tai reklamaation, katso lisätietoja. Löytötavarat Jäikö sinulta tavaroita lomakohteeseen? Ota yhteys Suomen Löytötavarapalveluun. Suomen Löytötavarapalvelu hoitaa kaikki Aurinkomatkojen asiakkaiden löytötavaroihin liittyvät asiat. Yhtiö varmistaa kohteesta tavaroiden löytymisen ja hoitaa tavaroiden palautuksen korvausta vastaan. Suomen Löytötavarapalvelu ATERIAT HOTELLISSA Hotellimajoitukseen sisältyy matkavahvistuksessa mainitut ateriat. AAMUKAHVI sisältää kahvin tai teen, leivän, voin ja/tai marmeladin. AAMIAINEN sisältää kahvin tai teen, leivän, voin ja/tai marmeladin lisäksi suolaisia lisukkeita esim. juustoa, leikkeleitä ja/tai kananmunan. BUFFETAAMIAINEN sisältää kahvin tai teen lisäksi runsaan paikallisen aamiaisen

29 noutopöydästä. Kosher-buffetaamiainen noudattaa koshersääntöjä. Kosher-aamiainen ei sisällä esimerkiksi lihatuotteita. PUOLIHOITOON kuuluu aamiaisen lisäksi 1 päivittäinen ateria, useimmiten illallinen. Joissakin hotelleissa voi valita joko lounaan tai illallisen. Puolihoito ei sisällä juomia, ellei hotellin tiedoissa toisin mainita. TÄYSIHOITO sisältää aamiaisen, lounaan ja illallisen, mutta ei juomia, ellei hotellin tiedoissa toisin mainita. ALL INCLUSIVE -hotellissa matkan hintaan sisältyvät tai voit ostaa lisämaksusta all inclusive -paketin, johon sisältyvät kaikki päivittäiset ateriat paikallisine juo mineen hotellin määrittelemissä ravintoloissa ja hotellin määritteleminä aukioloaikoina. Ateriat nautitaan yleensä hotellin pääravintolassa. Ruokajuomat eivät sisälly aterioiden hintaan, eikä käyttämättömästä puoli- tai täysihoidosta hyvitetä. Puoli- tai täysihoidon ateriat nautitaan hotellin omassa ravin tolassa, ellei hotellitekstissä toisin mainita. Alle 2-vuotiaan ateriat saat edullisimmin tilaamalla ne vasta hotelliin saapuessasi. Joissakin hotelleissa lapset saavat alennuksen käytännöstä kerrotaan hotellin esittelyssä. lisämaksullisista aterioista. Hotellikohtaisesta ERIKOISRUOKAVALIO Osassa hotelleja on mahdollista saada erikoisaterioita (esim. gluteeniton, laktoositon), mutta emme voi taata niiden saatavuutta hotelleissa tai lomakohteissa yleisesti. PUKEUTUMINEN HOTELLIEN RAVINTOLOISSA

30 Huomioithan, että etenkin neljän ja viiden tähden hotellien ravintoloissa toivotaan siistiä pukeutumista. Esimerkiksi miehiltä saatetaan edellyttää pitkiä housuja. AAMIAINEN KOTIINLÄHTÖAAMUNA Mikäli matkasi hintaan sisältyy aamiainen ja lähtö hotellista lentoasemalle on kotiinlähtöpäivänä ennen aamiaistarjoilua, voit edellisenä päivänä tiedustella vastaanotosta mahdollisuutta aamiaispakettiin (breakfast box). Jotkut hotellit toimittavat aamiaispaketit aikaisille kotiinlähtijöille. HOTELLIN YMPÄRISTÖ Lomakohteet kehittyvät jatkuvasti, joten hotellin läheisyydessä voi olla rakennustyömaa. Yleensä rakennustöitä tehdään vain päiväsaikaan. Lomakohteissa iltaelämä on yleensä vilkasta ja äänekästä. Hotellissasi tai lähiympäristön baareissa saatetaan soittaa musiikkia puolenyön jälkeenkin. Myös paikallisen elämän ja eläinten äänet saattavat kantautua huoneisiin. Hyönteiset voivat kiusata lomakohteessa kuten Suomessakin. Varaudu myös siihen, että jopa loistoluokan hotellien ylimpiin kerroksiin saattaa kiive tä erilaisia, sinänsä harmittomia kovakuoriaisia yms. MUISTA MATKAVAKUUTUS! Lomalla voi joskus sattua ikäviä yllätyksiä, joiden varalle on syytä hankkia riittävä vakuutussuoja. Osta matkavakuutus kätevästi matkaa varatessasi verkosta tai myyntipalvelustamme. Kansainvälinen AIG on tunnettu vakuutusyhtiö maailmalla. AIG Moniturva -matkavakuutus korvaa hoitokulujen lisäksi myös mm. matkatavarat.

31 Tutustu AIG Moniturva -matkavakuutukseen. HUONEIDEN JAKO JA LUOVUTUS Aurinkomatkojen lisäksi useimmissa hotelleissa on myös muiden matkanjärjestäjien asiakkaita. Hotellit pyrkivät jakamaan eritasoiset huoneet tasapuolisesti eri matkanjärjestäjien asiakkaille. Kansainvälisen käytännön mukainen huoneiden jakoaika on yleensä klo 14. Mikäli tulo kohteeseen on ennen sitä, voi hotellihuonetta joutua odottamaan siivouksen vuoksi. Mikäli et kirjoittaudu hotelliin tai ilmoittaudu oppaallemme tulopäivänä, huonetta ei voida taata. Hotellihuoneet luovutetaan lähtöpäivänä hotellista riippuen aamupäivän kuluessa yleensä viimeistään klo 12 myös silloin, kun lähtö tapahtuu klo 24n jälkeen. Näin hotellin henkilökunnalle jää aikaa siivota huoneet seuraaville vieraille. Joissakin hotelleissa huoneen luovutusta voi siirtää myöhemmäksi lisämaksusta, mikäli hotellin varaustilanne sen sallii. HUONEIDEN VARUSTUS ILMASTOINTI JA LÄMMITYS Hotellien ilmastointi ei ole välttämättä käytössä jatkuvasti. Ilmastointi saattaa toimia rajoitetusti, esim. muutaman tunnin päivässä. Joissakin hotelleissa ei ole keskusilmastointia, vaan huoneessa on oma, joskus äänekäs ilmastointilaite.

32 Etelän lomakohteiden lämmityskausi kestää yleensä marraskuusta maaliskuuhun. Lomakohteissa saattaa olla myös säännöstelyä sähkön ja veden, etenkin lämpimän veden jakelussa. INTERNETYHTEYDET Hotellihuoneissa, joissa on langaton verkko, voi verkon toimivuudessa olla ajoittain suuriakin eroja. Aurinkomatkat ei vastaa hotellitiedoissa mainittujen verkkoyhteyksien toimivuudesta. KEITTIÖVARUSTUS Lomahuoneistoissa ja bungaloweissa keittiövarustukseen ei kuulu astianpesutarvikkeita eikä keittiöliinoja. MINIBAARI Mikäli hotellihuoneessa on minibaari, huomioi, että se on tarkoitettu vain hotellin omia, maksullisia juomia varten. Siellä ei saa säilyttää muualta hankittuja juomia ja ruokia. TALLELOKERO Hotellin tallelokeron käytöstä saatetaan periä maksu. Hinta vaihtelee hotelleittain. TELEVISIO Joissain hotelleissa television käytöstä peritään maksu. Myös panttimaksut kaukosäätimistä ovat mahdollisia.

33 ÄÄNIERISTYS Lomakohteissa huoneiden äänieristys saattaa olla heikko. Myös ikkunat ovat yleensä yksinkertaiset, joten esimerkiksi liikenteen melu kantautuu huoneisiin. KOSTEUS HUONEISSA Lomakohteiden hotelleissa huoneet saattavat olla kosteita ja viileitä etenkin sateisina aikoina. HOTELLIEN LISÄPALVELUISTA HUOMIOITAVAA Hotellitiedoissa mainitut lisäpalvelut, mm. sauna, kuntosali ja spa, ovat maksullisia, mikäli tekstissä ei ole erikseen mainittu niiden olevan maksuttomia. TAKUUMAKSU HOTELLIIN TULTAESSA Useissa hotelleissa hotellivieraita pyydetään allekirjoittamaan hotelliin saapuessaan avoin luottokorttitosite tai maksamaan takuusumma hotellissa mahdollisesti käytettäviä palveluja varten. Takuusumma voi olla useita satoja euroja, joten luottokortti on kätevin vaihtoehto takuumaksun suorittamiseen. SIIVOUS Yleensä huoneesi tai huoneistosi palveluun kuuluu siivous. Joitakin lomahuoneistoja ei siivota viikon aikana. Hotellihuonettakaan ei välttämättä siivota päivittäin, ja hyvin usein siivous on pintapuolista. Liinavaatteet vaihdetaan päivittäin vain tasok kaim missa hotelleissa. Huoneistoissa astiat tulee yleensä pestä itse ja niiden varustukseen ei kuulu astianpesutarvikkeita eikä keittiöliinoja. Uima-altaiden lämmitys

34 Hotellitekstissä on mainittu, mikäli uima-altaan vesi on lämmitetty. Altaita lämmitetään yleensä marras maaliskuussa. Huomio, että silloinkin veden lämpötila voi olla vain n. 20 C. HYVÄÄ MATKAA!

Kohdeopas Rodoksen joogamatka

Kohdeopas Rodoksen joogamatka Kohdeopas Rodoksen joogamatka Rodoksen joogamatka Lähde ainutlaatuiselle Rodoksen joogamatkalle Lindokseen, yhteen saaren kauneimmista kylistä. Vietä lomamatkasi rentoutuen suomalaisten joogaohjaajien

Lisätiedot

Kohdeopas Agios Nikolaos, Kreeta

Kohdeopas Agios Nikolaos, Kreeta Kohdeopas Agios Nikolaos, Kreeta Agios Nikolaos, Kreeta Suosittu Agios Nikolaos on pieniä kahviloita ja putiikkeja. aito kreetalaiskaupunki, jonka kaduilla on ihana vaeltaa ja löytää Hotelleissa on paljon

Lisätiedot

Kohdeopas Rodoksen joogamatka

Kohdeopas Rodoksen joogamatka Kohdeopas Rodoksen joogamatka Rodoksen joogamatka Lähde ainutlaatuiselle Rodoksen joogamatkalle Lindokseen, yhteen saaren kauneimmista kylistä. Vietä lomamatkasi rentoutuen suomalaisten joogaohjaajien

Lisätiedot

Kohdeopas Paleohora, Kreeta

Kohdeopas Paleohora, Kreeta Kohdeopas Paleohora, Kreeta Paleohora, Kreeta Loma Paleohorassa, Kreetan lounaisosassa, on rauhallista oleilua aidon kreetalaisen elämänmenon ja kristallinkirkkaiden vesien keskellä. Auringon maaksi kutsutulla

Lisätiedot

Kohdeopas Sveti Konstantin

Kohdeopas Sveti Konstantin Kohdeopas Sveti Konstantin Sveti Konstantin Rauhallinen Sveti Konstantin tarjoaa mainion vaihtoehdon Bulgarian vilkkaimmille lomakohteille. Koe lintujen laulun ja aaltojen kohinan säestämä loma Sveti Konstantinin

Lisätiedot

Kohdeopas Dubain aavikko

Kohdeopas Dubain aavikko Kohdeopas Dubain aavikko Dubain aavikko Dubain aavikolla keskitytään elämästä nautiskelemiseen ylellisen aavikkohotellin spa-hoidoissa katseen kääntävissä maisemissa. Dubain aavikolla nautit uniikeista

Lisätiedot

Kohdeopas Hersonissos, Kreeta

Kohdeopas Hersonissos, Kreeta Kohdeopas Hersonissos, Kreeta Hersonissos, Kreeta Kauniit rantapoukamat ja monipuoliset harrastukset ja aktiviteetit vesipuistoista golfiin kutsuvat lomalle rentoutumaan. Iloiset rantaleikit ja satamasta

Lisätiedot

Kohdeopas Hersonissos, Kreeta

Kohdeopas Hersonissos, Kreeta Kohdeopas Hersonissos, Kreeta Hersonissos, Kreeta Kauniit rantapoukamat ja monipuoliset harrastukset ja aktiviteetit vesipuistoista golfiin kutsuvat lomalle rentoutumaan. Iloiset rantaleikit ja satamasta

Lisätiedot

Kohdeopas Obzor. Obzor. Hyvä tietää kohteesta ETÄISYYDET OBZORISTA

Kohdeopas Obzor. Obzor. Hyvä tietää kohteesta ETÄISYYDET OBZORISTA Kohdeopas Obzor Obzor Obzor tarjoaa rennon rantaloman kymmenen kilometrin pituisella hiekkarannalla paikallisen pikkukylän tunnelmissa. Pieni ja kodikas Obzor tarjoaa loistavat puitteet ja tekemistä huolettomaan

Lisätiedot

Kohdeopas Kroatian joogamatka

Kohdeopas Kroatian joogamatka Kohdeopas Kroatian joogamatka Kroatian joogamatka Koe uusi Kroatian joogamatka Bracin kuvankauniilla saarella. Vietä lomamatkasi rentoutuen suomalaisten joogaohjaajien järjestämissä päivittäisissä harjoituksissa

Lisätiedot

talviolympialaisten isäntäkaupungin liikunta- ja ulkoilumahdollisuudet ovat vertaansa vailla.

talviolympialaisten isäntäkaupungin liikunta- ja ulkoilumahdollisuudet ovat vertaansa vailla. Kohdeopas Innsbruck Innsbruck Tirolin sydämessä kaupunkiloma kohtaa Alppien laajan harrastusvalikoiman. Kaksien talviolympialaisten isäntäkaupungin liikunta- ja ulkoilumahdollisuudet ovat vertaansa vailla.

Lisätiedot

Formulamatka Unkariin. Esittely. Formulamatkalle Unkarin Hungaroringille! Hungaroring. Budapest. Miksi valita tämä matka?

Formulamatka Unkariin. Esittely. Formulamatkalle Unkarin Hungaroringille! Hungaroring. Budapest. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 6 Esittely Formulamatkalle Unkarin Hungaroringille! Lähde jännitämään suomalaisten menestystä Hungaroringin radalle! Tällä matkalla pääset seuraamaan harjoituksia, aika-ajoja sekä tietenkin itse

Lisätiedot

Kohdeopas Ho Tram. Ho Tram. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET

Kohdeopas Ho Tram. Ho Tram. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET Kohdeopas Ho Tram Ho Tram Parin tunnin ajomatkan päässä Saigonista, mutta valovuosien päässä kaupungin hälinästä. Ho Tramin ilmastoa ja merta on jo vuosisadan ylistetty kehoa ja mieltä virkistävänä. Ei

Lisätiedot

Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 6

Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 6 Sivu 1 / 6 Esittely Pariisi 3-4pv Romanttisuudestaan tunnettu Pariisi on ennen kaikkea kaupunkilomailijan kohde. Nähtävää ja koettavaa riittää jokaiselle ja kaupunki tarjoaa aina jotain uutta. Kohdetietoa

Lisätiedot

Kohdeopas Phu Quoc. Phu Quoc. Hyvä tietää kohteesta PHU QUOCIN LOMAVAIHTOEHDOT ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET AURINKOMATKAT KOHTEESSA HARRASTUKSET

Kohdeopas Phu Quoc. Phu Quoc. Hyvä tietää kohteesta PHU QUOCIN LOMAVAIHTOEHDOT ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET AURINKOMATKAT KOHTEESSA HARRASTUKSET Kohdeopas Phu Quoc Phu Quoc Vietnamin eteläkärjessä sijaitseva maan suurin saari Phu Quoc sopii leppoisaan lomanviettoon. Useat hotellimme ovat Long Beachin pitkän hienohiekkaisen rannan äärellä. Päivät

Lisätiedot

Kohdeopas Sveti Konstantin

Kohdeopas Sveti Konstantin Kohdeopas Sveti Konstantin Sveti Konstantin Rauhallinen Sveti Konstantin tarjoaa mainion vaihtoehdon Bulgarian vilkkaimmille lomakohteille. Koe lintujen laulun ja aaltojen kohinan säestämä loma Sveti Konstantinin

Lisätiedot

Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Esittely. Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Kohdetietoa. Budapest. Miksi valita tämä matka: Sivu 1 / 6

Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Esittely. Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Kohdetietoa. Budapest. Miksi valita tämä matka: Sivu 1 / 6 Sivu 1 / 6 Esittely Budapestin kaupunkiloma, 4pv Budapest on yksi Keski-Euroopan aurinkoisimmista kaupungeista. Monien mielestä kevätkausi Budapestissä on kauneinta aikaa, kun kaupunki herää talven jälkeen

Lisätiedot

Kohdeopas Long Hai. Long Hai. Hyvä tietää kohteesta ETÄISYYDET HARRASTUKSET

Kohdeopas Long Hai. Long Hai. Hyvä tietää kohteesta ETÄISYYDET HARRASTUKSET Kohdeopas Long Hai Long Hai Vaaleahiekkainen ranta on Long Hain sydän. Paikallistenkin suosima lomailukeidas Long Hai on rento ja konstailematon lomakohde, jonka sielu syntyy paikallisten lämpimistä hymyistä.

Lisätiedot

Kohdeopas Sveti Konstantin

Kohdeopas Sveti Konstantin Kohdeopas Sveti Konstantin Sveti Konstantin Rauhallinen Sveti Konstantin tarjoaa mainion vaihtoehdon Bulgarian vilkkaimmille lomakohteille. Koe lintujen laulun ja aaltojen kohinan säestämä loma Sveti Konstantinin

Lisätiedot

Kohdeopas Cayo Santa Maria

Kohdeopas Cayo Santa Maria Kohdeopas Cayo Santa Maria Cayo Santa Maria Cayo Santa Maria ihastuttaa luonnonkauniilla, valkohiekkaisilla rannoilla ja kirkkaalla merivedellä all inclusive -hotellien rauhassa. Turkoosinsininen merivesi

Lisätiedot

Kohdeopas Kroatian joogamatka

Kohdeopas Kroatian joogamatka Kohdeopas Kroatian joogamatka Kroatian joogamatka Koe uusi Kroatian joogamatka Bracin kuvaunkauniilla saarella. Vietä lomamatkasi rentoutuen suomalaisten joogaohjaajien järjestämissä päivittäisissä harjoituksissa

Lisätiedot

Kohdeopas Saalbach. Saalbach. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET HARRASTUKSET

Kohdeopas Saalbach. Saalbach. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET HARRASTUKSET Kohdeopas Saalbach Saalbach Saalbachin kauniissa vuoristomaisemissa jokainen päivä on täynnä uusia kokemuksia. Upeissa metsäisissä vuoristomaisemissa tuntuu kuin olisit keskellä postikorttia. Patikoi ja

Lisätiedot

Kohdeopas Cayo Santa Maria

Kohdeopas Cayo Santa Maria Kohdeopas Cayo Santa Maria Cayo Santa Maria Cayo Santa Maria ihastuttaa luonnonkauniilla, valkohiekkaisilla rannoilla ja kirkkaalla merivedellä all inclusive -hotellien rauhassa. Turkoosinsininen merivesi

Lisätiedot

Kohdeopas Elounda, Kreeta

Kohdeopas Elounda, Kreeta Kohdeopas Elounda, Kreeta Elounda, Kreeta Tunnelmaltaan kiireettömässä Eloundassa loman päänäyttämöitä ovat rannat. Päivänpaisteesta, polskimisesta ja vesiurheilusta nautitaan niin hotelliemme yksityisillä

Lisätiedot

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN 22. 25.04.2020 Kevään ryhmämatkamme suuntautuu Slovenian pääkaupunkiin, sympaattiseen Ljubljanaan. Lähde mukaan kokemaan uusi, upea ja raikas kaupunkikohde, sen historia

Lisätiedot

Kohdeopas Minori. Minori. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET

Kohdeopas Minori. Minori. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET Kohdeopas Minori Minori Pieni ja viehättävä Minorin kylä Amalfin rannikolla tuo ihastuttavan lomakohdevaihtoehdon alueen vilkkaampien kylien ja kaupunkien rinnalle. Loistavien kulkuyhteyksien päässä omassa

Lisätiedot

Kohdeopas Minori. Minori. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET

Kohdeopas Minori. Minori. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET Kohdeopas Minori Minori Pieni ja viehättävä uutuuskohde Minori Amalfin rannikolla tuo ihastuttavan lomakohdevaihtoehdon alueen vilkkaampien kylien ja kaupunkien rinnalle. Loistavien kulkuyhteyksien päässä

Lisätiedot

Kohdeopas Kalives, Kreeta

Kohdeopas Kalives, Kreeta Kohdeopas Kalives, Kreeta Kalives, Kreeta Aurinko, ranta ja aito Kreikka. Sitä on täydellisen rentouttava matka Kreetan Kalivesiin. Niin Kiani Beachin kuin Kalives Beachin rannoilla nautit auringosta täysin

Lisätiedot

Kylpyläloma Haapsalu, 8 pv. Esittely. Kylpyläloma Haapsalu. Haapsalu. Miksi valita Haapsalu kylpyläloma? Sivu 1 / 6

Kylpyläloma Haapsalu, 8 pv. Esittely. Kylpyläloma Haapsalu. Haapsalu. Miksi valita Haapsalu kylpyläloma? Sivu 1 / 6 Sivu 1 / 6 Esittely Kylpyläloma Haapsalu Se on ihanteelinen lomakohde perheille ja pariskunnille, jotka nauttivat picniceistä, kävelystä, kylpylöistä ja mutakylvyistä, purjehtimisesta ja uimisesta. Kylpylöistä

Lisätiedot

Kohdeopas Ajman. Ajman. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET

Kohdeopas Ajman. Ajman. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET Kohdeopas Ajman Ajman Uutuuskohde Ajman houkuttelee lapsiperheet kylpemään auringossa kauniille valkeahiekkaiselle rannalle. Ajmanissa vietät rentoa rantalomaa tasokkaissa hotelleissa hyvien shoppailumahdollisuuksien

Lisätiedot

Hotellimatka Vihulan kartanoon. Esittely. Vihulan hotellimatka 3 päivää. Vihulan kartano, Vihula Manor Country Club & SPA

Hotellimatka Vihulan kartanoon. Esittely. Vihulan hotellimatka 3 päivää. Vihulan kartano, Vihula Manor Country Club & SPA Sivu 1 / 7 Esittely Vihulan hotellimatka 3 päivää Tervetuloa Lahemaan kansallispuiston alueella sijaitsevaan Vihulaan, noin 95 km päähän Tallinnasta itään. Vihula on yksi Viron kauneimmista paikoista ja

Lisätiedot

Kohdeopas Intian joogamatka

Kohdeopas Intian joogamatka Kohdeopas Intian joogamatka Intian joogamatka Lähde ainutlaatuiselle Intian joogamatkalle Divarin saarelle, Devaaya Ayurveda & Hyvinvointikeskukseen, jossa intialaisen luonnon rehevyyden keskellä voit

Lisätiedot

Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Esittely. Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Miksi päiväristeilylle? Matkustaminen. Matkan kesto.

Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Esittely. Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Miksi päiväristeilylle? Matkustaminen. Matkan kesto. Sivu 1 / 6 Esittely Viking Line päiväristeily Tallinnaan Matka sisältää päiväristeilyn Päiväristeily alkaa aamupäivällä, jolloin voit nauttia lounaan Bistro Buffetissa. Päivässä ehtii vaikka mitä! Merimatka

Lisätiedot

Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Esittely. Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Miksi päiväristeilylle? Matkustaminen. Matkan kesto.

Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Esittely. Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Miksi päiväristeilylle? Matkustaminen. Matkan kesto. Sivu 1 / 6 Esittely Viking Line päiväristeily Tallinnaan Matka sisältää päiväristeilyn Päiväristeily alkaa aamupäivällä, jolloin voit nauttia lounaan Bistro Buffetissa. Päivässä ehtii vaikka mitä! Merimatka

Lisätiedot

Hotelli Seashells Resort**** Qawra Coast Road, Qawra, SPB 1902, Malta

Hotelli Seashells Resort**** Qawra Coast Road, Qawra, SPB 1902, Malta Kevätretki Maltalle 23 27.4.2017 Matkalla nähdään pääsaaren lisäksi Gozon vihreämpää luontoa ja tutustutaan monipuolisesti historiaan ja nähtävyyksiin. Saaren etelä-osan retkellä nähdään mm. Zurrieq laakso

Lisätiedot

Kohdeopas Maiori. Maiori. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET

Kohdeopas Maiori. Maiori. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET Kohdeopas Maiori Maiori Viehättävän Amalfin rannikon sydämessä avautuu uutuuskohteemme Maiorin kylä kilometrin pituisen hiekkarannan siivittämänä. Aitoa paikallista elämää huokuva Maiori ihastuttaa rauhallisella

Lisätiedot

Hotellimme sijaitsevat kävelyetäisyydellä Albenan upeasta ranta-alueesta.

Hotellimme sijaitsevat kävelyetäisyydellä Albenan upeasta ranta-alueesta. Kohdeopas Albena Albena Sympaattinen Albena on kuin luotu lasten kanssa lomailevien tarpeisiin. Albenan kilometrien mittaisella, valkohiekkaisella ja puhdasvetisellä rannalla viihtyvät kaikenikäiset lomailijat.

Lisätiedot

Kohdeopas Rethymnon, Kreeta

Kohdeopas Rethymnon, Kreeta Kohdeopas Rethymnon, Kreeta Rethymnon, Kreeta Rethymnonissa loma sujuu aidossa, kauniissa kreetalaiskaupungissa. Upea, pitkä ranta vetää vesipetojen ja auringonottajien lisäksi pesimään rauhoitettuja valekarettikilpikonnia

Lisätiedot

Raya Yailla voi ottaa osaa suomalaisen Raya Diversin järjestämille sukelluskursseille ja -retkille.

Raya Yailla voi ottaa osaa suomalaisen Raya Diversin järjestämille sukelluskursseille ja -retkille. Kohdeopas Raya Yai Raya Yai Raya Yai on pitkään ollut sukeltajien tuntema paratiisisaari. Puolen tunnin venematkan päässä Phuketista sijaitseva saari on suosittu retkikohde päivisin. Illaksi väki kuitenkin

Lisätiedot

Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7

Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7 Sivu 1 / 7 Esittely Pariisi 3-4pv Romanttisuudestaan tunnettu Pariisi on ennen kaikkea kaupunkilomailijan kohde. Nähtävää ja koettavaa riittää jokaiselle ja kaupunki tarjoaa aina jotain uutta. Kohdetietoa

Lisätiedot

Antalyassa on helppo liikkua hyvien liikenneyhteyksien ansiosta, ja kun olet kolunnut kaupungin

Antalyassa on helppo liikkua hyvien liikenneyhteyksien ansiosta, ja kun olet kolunnut kaupungin Kohdeopas Antalya Antalya Uutuuskohteemme Antalya valloittaa Turkin matkailijoiden sydämet tarjoamalla vaivattoman tavan yhdistää kaupunkiloma rentouttaviin lomapäiviin aurinkorannalla. Loistavat ostosmahdollisuudet

Lisätiedot

Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv. Esittely. Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv. Kohdetietoa. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7

Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv. Esittely. Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv. Kohdetietoa. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7 Sivu 1 / 7 Esittely Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv Huikeiden vastakohtien Islanti on kuumien lähteiden, jäätiköiden, tulivuorien ja mahtavien putousten maa. Islannista löytyy niin satojen vuosien historiaa

Lisätiedot

Viron pääkaupunki Tallinna sijaitsee Pohjois-Euroopassa Itämeren rannalla. Tallinnassa on asukkaita

Viron pääkaupunki Tallinna sijaitsee Pohjois-Euroopassa Itämeren rannalla. Tallinnassa on asukkaita Sivu 1 / 7 Esittely Hotellimatka Tallinna / Viking Line Tallinnan hotellimatkallamme ehdit tutustua nähtävyyksiin, shoppailla, nauttia kulttuurista ja hemmotella itseäsi. Lukuisat kansainväliset ravintolat

Lisätiedot

Kohdeopas Varnan Kultahietikko

Kohdeopas Varnan Kultahietikko Kohdeopas Varnan Kultahietikko Varnan Kultahietikko Lähes neljä kilometriä kullanväristä hiekkaa ja välkehtivä sininen meri. Ei ihme, että Varnan Kultahietikkoa pidetään yhtenä Euroopan upeimmista rannoista!

Lisätiedot

Kohdeopas Skiathos. Skiathos. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET

Kohdeopas Skiathos. Skiathos. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET Kohdeopas Skiathos Skiathos Iloiset illat, auringossa kylpevät rannat ja varjoisat pinjametsät. Vehreä Skiathos viehättää, vaikka Kreikka olisi jo ennestään tuttu. Mantereen kupeessa sijaitseva saari tunnetaan

Lisätiedot

Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016

Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016 Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016 Lapland Hotel Sirkantähden talven viikko-ohjelmassa nautitaan luonnon rauhasta, uusista kokemuksista, yhdessä tekemisestä ja Lapin tarinoista!

Lisätiedot

Europa viihderisteily Tallinnaan. Esittely. Europan viihderisteily Tallinnaan. Miksi Europan viihderisteily? Matkustaminen. Matkan kesto.

Europa viihderisteily Tallinnaan. Esittely. Europan viihderisteily Tallinnaan. Miksi Europan viihderisteily? Matkustaminen. Matkan kesto. Sivu 1 / 6 Esittely Europan viihderisteily Tallinnaan Lähdöt päivittäin klo 18.30 Helsingistä. Matka sisältää Helsinki - Tallinna - Helsinki risteilyn valitussa hyttiluokassa. Alkuviikosta Europan 22h

Lisätiedot

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visbyn risteily Silja Europalla Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visby on kaupunki ja maineensa veroinen. Täällä kävijän hurmaavat sen matalat, ruusuihin peittyvät talot, sen korkeat tornit, varjoisat

Lisätiedot

Kohdeopas Fujairah. Fujairah. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET

Kohdeopas Fujairah. Fujairah. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET Kohdeopas Fujairah Fujairah Uutuuskohde Fujairah ihastuttaa rauhallisella tunnelmalla tasokkaiden rantahotellien palveluiden keskellä. Fujairahissa keskityt rentoutumiseen ja oleiluun hotellin altaalla

Lisätiedot

Kalastusmatka Malesian Borneoon 8-27.10.2015

Kalastusmatka Malesian Borneoon 8-27.10.2015 Kalastusmatka Malesian Borneoon 8-27.10.2015 Unelmamatka Kaukoitään niille, jotka pitävät kalastuksesta ja yleensä luonnossa liikkumisesta! Kalastusmuotoina ovat vetouistelu ja pohjaonginta. Varaa ja maksa

Lisätiedot

Alumnipurjehdus Kroatia 19-26.9.2015. www.lagooncharter.fi

Alumnipurjehdus Kroatia 19-26.9.2015. www.lagooncharter.fi Alumnipurjehdus Kroatia 19-26.9.2015 OHJELMA*: Lauantai Lauantai 4:30 kokoontuminen Helsinki-Vantaa lentokentälle 6:30-8:30 omakustanteinen lento Helsinki-Split* 9:00-9:30 kuljetus satamaan 10-12 lounas

Lisätiedot

Kohdeopas Puerto de Sóller, Mallorca

Kohdeopas Puerto de Sóller, Mallorca Kohdeopas Puerto de Sóller, Mallorca Puerto de Sóller, Mallorca Puerto de Sóllerissa vietetään rauhaisaa lomaa kuvankauniiden, vuoristoisten maisemien keskellä. Täällä viihtyvät erityisesti luonnosta ja

Lisätiedot

Kohdeopas Mallorcan joogamatka

Kohdeopas Mallorcan joogamatka Kohdeopas Mallorcan joogamatka Mallorcan joogamatka Lähde ainutlaatuiselle Mallorcan joogamatkalle Cala Ratjadaan. Vietä lomamatkasi rentoutuen suomalaisten joogaohjaajien järjestämissä päivittäisissä

Lisätiedot

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 1. päivä 4.5.16 Saapuminen Sloveniaan ja Bledin retki Saapuminen Ljubljaanan lentokentälle. Suomea puhuva RIL-matkalaisille tuttu oppaamme Marketa Sindelova ja

Lisätiedot

KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, , 5 PÄIVÄÄ

KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, , 5 PÄIVÄÄ www.matkarasti.fi KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, Viehättävä ja satumaisen kaunis Alsace sijaitsee Ranskassa, Saksan ja Sveitsin rajalla. Alue tunnetaan keskiaikaisista kylistään, värikkäästä

Lisätiedot

Kohdeopas Zakinthos. Zakinthos. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET TSILIVISTÄ

Kohdeopas Zakinthos. Zakinthos. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET TSILIVISTÄ Kohdeopas Zakinthos Zakinthos Joonianmeren upeimmat hienohiekkaiset rannat kutsuvat lomalle kauniille Zakinthokselle. Matkat suuntautuvat saaren pitkien hiekkarantojen alueelle ja pienten poukamien tuntumaan.

Lisätiedot

Kohdeopas Albena. Albena. Hyvä tietää kohteesta ETÄISYYDET ALBENASTA

Kohdeopas Albena. Albena. Hyvä tietää kohteesta ETÄISYYDET ALBENASTA Kohdeopas Albena Albena Sympaattinen Albena on kuin luotu lasten kanssa lomailevien tarpeisiin. Kilometrien mittaisella, valkohiekkaisella ja puhdasvetisellä rannalla viihtyvät kaikenikäiset lomailijat.

Lisätiedot

Lähdöt lähes päivittäin (ei lauantaisin) klo 21:30 tai 20:00 (sunnuntaisin) Helsingistä.

Lähdöt lähes päivittäin (ei lauantaisin) klo 21:30 tai 20:00 (sunnuntaisin) Helsingistä. Sivu 1 / 7 Esittely 23h Päivä Tallinnassa risteily Lähdöt lähes päivittäin (ei lauantaisin) klo 21:30 tai 20:00 (sunnuntaisin) Helsingistä. Suositulla Ostosristeilyllä vietät yön laivalla ja Tallinnassa

Lisätiedot

Kohdeopas Tigaki, Kos

Kohdeopas Tigaki, Kos Kohdeopas Tigaki, Kos Tigaki, Kos Tigakissa on Kosin paras ranta kymmenen kilometria hienohiekkaista rantaviivaa, jota pitkin kelpaa lenkkeillä. Loivasti syvenevässä vedessä voi kroolata mielin määrin.

Lisätiedot

Kiehtova Katania, suloinen Taormina, tulivuori Etna, muinaisia temppeleitä, hiekkarannat, luomuviinit...

Kiehtova Katania, suloinen Taormina, tulivuori Etna, muinaisia temppeleitä, hiekkarannat, luomuviinit... Sisilia on hedelmällinen saari, jossa on ihanteellinen ilmasto luomuviininviljelyyn. Matkan aikana vierailemme monilla luomuviinitiloilla, tutustumme viinin valmistukseen, maistelemme viinejä sisilialaisen

Lisätiedot

tarjoavat myös aktiivilomailijalle oivan maaston vaeltamiseen rentoa rantalomaa

tarjoavat myös aktiivilomailijalle oivan maaston vaeltamiseen rentoa rantalomaa Kohdeopas Korfu Korfu Uutuuskohteemme Korfu hehkuu kauniin vehreänä ja raikkaana ympäri vuoden. Joonianmeren pohjoisin ja toiseksi suurin saari kohoaa turkoosista vedestä kuin vihreä jalokivi jylhine vuoristoineen

Lisätiedot

Viihtyisät hotellimme ovat saaren pääkaupungissa. Kaupungin kapeilta kujilta löydät

Viihtyisät hotellimme ovat saaren pääkaupungissa. Kaupungin kapeilta kujilta löydät Kohdeopas Skopelos Skopelos Mieleenpainuvia kokemuksia tarjoava viiniköynnösten ja oliivi- ja luumupuiden Skopelos on yksi Kreikan sykähdyttävimmistä saarista. Rauhallinen saari on paikallista Kreikkaa

Lisätiedot

Kohdeopas Santa Cruz, Teneriffa

Kohdeopas Santa Cruz, Teneriffa Kohdeopas Santa Cruz, Teneriffa Santa Cruz, Teneriffa Santa Cruz on modernia arkkitehtuuria, bulevardeja, aukioita ja mielenkiintoisia museoita ostosmahdollisuuksia unohtamatta. Iloinen kanarialaiskaupunki

Lisätiedot

Kohdeopas Cefalù, Sisilia

Kohdeopas Cefalù, Sisilia Kohdeopas Cefalù, Sisilia Cefalù, Sisilia Cefalun lomalla voit kuulla sympaattisen Sisilian sydämenlyönnit. Aitoa italialaista tunnelmaa henkivän Cefalun ranta kutsuu nauttimaan rantalomailijoita nauttimaan

Lisätiedot

SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY

SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY RISTEILYT SINISELLÄ SAIMAALLA KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT Lähtö Kuopiosta (ti, to, la) tai Savonlinnasta (ma, ke, pe) klo 9.00. Risteily Heinäveden reittiä pitkin neljän sulkukanavan ja kahden avokanavan kautta

Lisätiedot

THAIMAA SPECIAL. Päivä 1. Päivä 2

THAIMAA SPECIAL. Päivä 1. Päivä 2 THAIMAA SPECIAL BANGKOK - KWAI-JOKI HUA HIN GOLF KIERROS 14 päivää / 13 yötä Upea yhdistelmämatka, jossa koet Thaimaan eri puolet ja pelaat Thaimaan upeimmilla kentillä. Voit hankkia edullisia golfvarusteita

Lisätiedot

Turkoosi Adrianmeri, syvänvihreät pinjametsät ja taivasta vasten piirtyvät jylhät vuorenrinteet

Turkoosi Adrianmeri, syvänvihreät pinjametsät ja taivasta vasten piirtyvät jylhät vuorenrinteet Kohdeopas Makarska Makarska Turkoosi Adrianmeri, syvänvihreät pinjametsät ja taivasta vasten piirtyvät jylhät vuorenrinteet uutuuskohteemme Makarskan maisemien kauneus syntyy vahvoista väreistä ja vastakohdista.

Lisätiedot

Kappale kauneinta Suomea

Kappale kauneinta Suomea Kappale kauneinta Suomea Kapeat mutkaiset vesistöt, saaristoiset järvenselät ja vanhat kanavat tekevät Heinäveden reitistä ainutlaatuisen elämyksen, joka kaikkien pitäisi ainakin kerran elämässään kokea.

Lisätiedot

rantalomailun tunnelmaan pääset helposti kaupungin edustalla olevilla rannoilla.

rantalomailun tunnelmaan pääset helposti kaupungin edustalla olevilla rannoilla. Kohdeopas Limassol Limassol Limassolin matkat saavat viehätyksensä kaupungin vastakohdista. Limassolissa yhdistyy kaupunki- ja rantaloma, nuorekas ilmapiiri ja juuret antiikin ajan historiassa. Limassol

Lisätiedot

Kohdeopas Porec. Porec. Hyvä tietää kohteesta

Kohdeopas Porec. Porec. Hyvä tietää kohteesta Kohdeopas Porec Porec Istrian niemimaalla uutuuskohde Porecissa nautit helposta lomasta monien mahdollisuuksien äärellä. Porecin vilkkaassa pikkukaupungissa kuljet paikalliselämän tahtiin, joka sallii

Lisätiedot

Sivu 1 / 8 Esittely Vihulan kartanojoulu 4 päivää Tervetuloa viettämään tunnelmallista kartanojoulua Lahemaan kansallispuiston alueella sijaitsevaan Vihulaan, noin 95 km päähän Tallinnasta itään. Vihula

Lisätiedot

Kohdeopas Skiathos. Skiathos. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET

Kohdeopas Skiathos. Skiathos. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET Kohdeopas Skiathos Skiathos Iloiset illat, auringossa kylpevät rannat ja varjoisat pinjametsät. Vehreä Skiathos viehättää, vaikka Kreikka olisi jo ennestään tuttu. Mantereen kupeessa sijaitseva saari tunnetaan

Lisätiedot

Äijälän Rustin veneretket

Äijälän Rustin veneretket Äijälän Rustin veneretket Veneemme 360 -asteinen kuva veneen sisätiloista, klikkaa: http://www.paratiisisaari.com/rusti_pure/harmony.html M/y Harmony luxusjahti Elegance 65, 19,6 m, max. 40 hlö M/s Juhana

Lisätiedot

Piskuisen Primostenin Vanhakaupunki päällystää pienen niemimaan kauniilla kujillaan. Vaikka

Piskuisen Primostenin Vanhakaupunki päällystää pienen niemimaan kauniilla kujillaan. Vaikka Kohdeopas Primosten Primosten Kroatian viehättävä uutuuskohde Primosten kutsuu viettämään aurinkoista lomaa rauhallista tunnelmaa henkivään kylään. Myös paikallisten lomailijoiden suosima Primosten herää

Lisätiedot

jotka tanssittavat pitkälle aamuyöhön rantabulevardilla vietetyn rennon alkuillan päätteeksi.

jotka tanssittavat pitkälle aamuyöhön rantabulevardilla vietetyn rennon alkuillan päätteeksi. Kohdeopas Sitges Sitges Välimeren helmeksi kutsuttu uutuuskohteemme Sitges tarjoaa rantalomaa hamuilevalle upean pakopaikan arjesta Barcelonan kupeessa. Ihanteellisesti vuoriston ja rantaviivan välille

Lisätiedot

Lomalla Raamatun historiaa

Lomalla Raamatun historiaa Lomalla Raamatun historiaa Yhdistelmämatka Israeliin 03.-11.09.2018 v Asumme Tel Avivissa Leonardo Art- hotellissa v Teemme kaksi retkipäivää Jerusalemiin v Kaksi retkipäivää Tiberiakseen v Oppaana Ariel

Lisätiedot

Kohdeopas Ajman. Ajman. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET

Kohdeopas Ajman. Ajman. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET Kohdeopas Ajman Ajman Uutuuskohde Ajman houkuttelee pariskunnat kylpemään auringossa kauniilla, valkeahiekkaisella rannalla. Ajmanissa vietät rentoa rantalomaa tasokkaissa hotelleissa hyvien shoppailumahdollisuuksien

Lisätiedot

JCI WORLD CONGRESS 2015

JCI WORLD CONGRESS 2015 Japani kutsuu Lähde Nuorkauppakamarien maailmankokoukseen ja tutustu samalla lumoavaan Kiotoon ja Okinawan trooppisiin saariin! Yhteistyössä Suomen Nuorkauppakamarit ja SMT. Tarjolla on kuusi erilaista

Lisätiedot

Matka Hoi Aniin on kiehtova hyppäys ajassa taaksepäin. Historiasta pitävää innostavat

Matka Hoi Aniin on kiehtova hyppäys ajassa taaksepäin. Historiasta pitävää innostavat Kohdeopas Hoi An Hoi An Matka Hoi Aniin on kiehtova hyppäys ajassa taaksepäin. Historiasta pitävää innostavat kaupungin lukuisat nähtävyydet, kuten kauppasataman Vanhakaupunki, jota pidetään koko Vietnamin

Lisätiedot

KymiSun. Tervetuloa retkillemme luontoon, kulttuuriin, historiaan ja ihmiseen.

KymiSun. Tervetuloa retkillemme luontoon, kulttuuriin, historiaan ja ihmiseen. tarjoaa unohtumattomia elämyksiä veneretkillä yrityksille, ryhmille ja yhteisöille. Kymijoen historiaretkillä, Verlan kirkkailla vesillä ja Unescon Maailmanperintökohteessa, sekä Repoveden erämaiden siimeksessä.

Lisätiedot

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Joulukuun pakkaset jäivät taakse, kun laskeuduin kuuden tunnin lentomatkan jälkeen Las Palmasin lentokentälle. Kenttäpalvelut toimivat

Lisätiedot

rannalla viihtyvät auringonpalvojat, ja loman tekee täydelliseksi laadukkaat hotellit, jotka ovat vain muutaman askeleen päässä rannasta.

rannalla viihtyvät auringonpalvojat, ja loman tekee täydelliseksi laadukkaat hotellit, jotka ovat vain muutaman askeleen päässä rannasta. Kohdeopas Nha Trang Nha Trang Nha Trang on oiva yhdistelmä hienohiekkaisella ranta- ja kaupunkilomaa. Kilometrien mittaisella, rannalla viihtyvät auringonpalvojat, ja loman tekee täydelliseksi laadukkaat

Lisätiedot

Kohdeopas Lindos, Rodos

Kohdeopas Lindos, Rodos Kohdeopas Lindos, Rodos Lindos, Rodos Lindoksessa Rodoksen saaren itärannikolla rentoudutaan kaukana lomakeskusten vilinästä. Laadukkaat hotellit sijaitsevat rannan tuntumassa, ja niistä on helppo vierailla

Lisätiedot

Kohdeopas Krabin joogamatka

Kohdeopas Krabin joogamatka Kohdeopas Krabin joogamatka Krabin joogamatka Koe ainutlaatuinen Krabin joogamatka Klong Muangin rauhallisuutta henkivissä maisemissa. Vietä lomamatkasi rentoutuen suomalaisten joogaohjaajien järjestämissä

Lisätiedot

Visbyn risteily Helsingistä

Visbyn risteily Helsingistä Visbyn risteily Helsingistä Reitti: Karstula-Äänekoski-Jyväskylä-Jämsä (menoon mahdollista saada liityntäkuljetukset myös Keuruulta ja Petäjävedeltä -> kysy lisää toimistoistamme!) Lähdöt: 3.7 ja 24.7

Lisätiedot

Kohdeopas Mljet. Mljet. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET

Kohdeopas Mljet. Mljet. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET Kohdeopas Mljet Mljet Kroatian uutuuskohde Mljetin vehreä saari tarjoaa upeat kristallinkirkkaat vedet ja kansallispuiston koskemattoman luonnon aktiivilomailijan unelmien lomakohteessa. Kolmasosan saaresta

Lisätiedot

Kolmården eläinpuisto/ Turusta Silja Line 3pv

Kolmården eläinpuisto/ Turusta Silja Line 3pv Kolmården eläinpuisto/ Turusta Silja Line 3pv Reitti: - Karstula-Äänekoski-Jyväskylä-Jämsä Lähtö: ma 17.7. Pohjoismaiden suosituin eläinpuisto Kolmården safaripuistoineen on jännittävä kesälomakohde koko

Lisätiedot

Kohdeopas Milano Marittima

Kohdeopas Milano Marittima Kohdeopas Milano Marittima Milano Marittima Vanhan pinjametsikön takaa pilkistää sininen Adrianmeri, jonka kilometrien mittaisen vaalean rantahietikon äärelle jo 1900-luvun alussa kehittynyt lomakaupunki

Lisätiedot

Kohdeopas Parga. Parga. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET PARGASTA

Kohdeopas Parga. Parga. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET PARGASTA Kohdeopas Parga Parga Pittoreski Parga on aito kreikkalainen pikkukaupunki, jonka viehättävään tunnelmaan ovat monet ihastuneet. Pulahda Pargan kirkkaisiin vesiin tai palvo aurinkoa pienissä idyllisissä

Lisätiedot

Turkin pitkät lomat talvella 2015-2016

Turkin pitkät lomat talvella 2015-2016 Turkin pitkät lomat talvella 2015-2016 Turkin etelärannikon leuto talvi sopii hyvin talvehtimiseen! Kaikki pitkät lomat räätälöidään aina yksilöllisesti matkustajan toiveiden mukaan. Matkan keston, matka-ajankohdan,

Lisätiedot

Kohdeopas Fujairah. Fujairah. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET

Kohdeopas Fujairah. Fujairah. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET Kohdeopas Fujairah Fujairah Uutuuskohde Fujairah ihastuttaa rauhallisella tunnelmalla tasokkaiden rantahotellien palveluiden keskellä. Fujairahissa keskityt rentoutumiseen ja oleiluun hotellin altaalla

Lisätiedot

Illallinen hotellin ravintolassa.

Illallinen hotellin ravintolassa. 1 Lähettäjä Forssan matkatoimisto oy / Leila Rauhaniemi puh. 0207 75 77 22 sähköposti. leila.rauhaniemi@fmtours.fi Attn: Pekka Heikkilä sähköposti: pekkah09@gmail.com Talinkorvantie 11B49, 20320 Turku,

Lisätiedot

Kohdeopas Seefeld. Seefeld. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET

Kohdeopas Seefeld. Seefeld. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET Kohdeopas Seefeld Seefeld Alppien sylissä 1 200 metrin korkeudessa lepäävä pieni Seefeldin kylä ympäristöineen tarjoaa mitä parhaimmat ulkoilumaastot ja monipuoliset harrastukset aktiivisille lomailijoille.

Lisätiedot