PETÄJÄVEDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PETÄJÄVEDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA"

Transkriptio

1 PETÄJÄVEDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Petäjäveden kunnan teknisen lautakunnan lupajaosto Petäjäveden kunnanhallitus Petäjäveden kunnanvaltuusto Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011) ja merenkulun ympäristösuojelulain (1672/2009) mukaisesta lupahakemuksesta, ilmoituksesta, suunnitelmallisesta valvontatoimenpiteestä tai muusta asiasta peritään käsittelymaksu tämän taksan mukaisesti. 2 Maksujen määräytymisperusteet 2.1 Ympäristönsuojeluviranomaisen maksut perustuvat luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelyn sekä määräaikaistarkastuksen ja hallintopakon valvonnan keskimääräiseen omakustannusarvioon. 2.2 Kokonaiskustannuksiin kuuluvat asian käsittelystä aiheutuvien erilliskustannusten lisäksi käsittelyn aiheuttama osuus hallinto-, toimitila- ja pääomakustannuksista sekä muista viranomaisen yhteiskustannuksista. Luvan tai ilmoituksen käsittelyn kuulutuskustannukset peritään erikseen. 2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvio on 45 euroa tunnilta 3 Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelymaksut 3.1 Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelystä perittävät maksut esitetään liitteenä olevassa maksutaulukossa. 4 Menettelyn laajuudesta johtuvat lisämaksut 4.1 Edellä 3 :ssä mainitun maksun lisäksi peritään asian käsittelystä seuraavat maksut: a) asiantuntijaviranomaisen lausunto erillisen laskun mukaisesti, b) konsultti- tai asiantuntijaselvitys erillisen laskun mukaisesti ja c) ympäristönsuojeluasetuksen (713/2014) 13 :n 2 momentissa tarkoitetun kuulemistilaisuuden tai katselmuksen järjestämisestä aiheutuneet kulut.

2 2 5 Maksun alentamien Käsittelymaksu voidaan harkinnanvaraisesti määrätä 3 :n mukaista maksua pienemmäksi. 5.1 Mikäli asian käsittelyn vaatima työmäärä on merkittävästi keskimääräistä vähäisempi, voidaan käsittelymaksu määrätä 30 prosenttia liitteenä olevan maksutaululukon mukaista maksua pienemmäksi. 5.2 Toiminnan olennaista muuttamista tai lupapäätöksen tarkistamista tai uudistamista koskevan hakemuksen sekä ilmoituksen uudistamisen käsittelymaksu voidaan määrätä 50 prosenttia liitteenä olevan maksutaululukon mukaista maksua pienemmäksi. 5.3 Luvan tai ilmoituspäätöksen teknisluontoisesta muuttamisesta tai muusta lupamääräysten vähäisestä muutoksesta, jonka vaatima työmäärä on merkittävästi keskimääräistä pienempi, on maksun suuruus 10 prosenttia kyseisen toiminnan liitteenä olevan maksutaululukon mukaisesta maksusta. 5.4 Käsittelymaksua voidaan alentaa 10 prosenttia maksutaulukon mukaisesta maksusta, mikäli hakemuksen kohteena olevalla laitoksella tai toiminnalla on käytössä varmennettu ympäristöasioiden hallintajärjestelmä tai maatalouden ympäristötukijärjestelmään liittyvät vapaaehtoiset vesienhoitotoimenpiteet tai muu vastaava järjestelmä, jonka voidaan katsoa vähentävän tarvetta selvittää toimintaa tai antaa tarkkailua ja seurantaa koskevia lupamääräyksiä. 6 Maksun määrääminen poikkeustapauksissa 6.1 Maksu voidaan määrätä 30 prosenttia taulukon mukaista maksua korkeammaksi, mikäli työmäärä on keskimääräistä huomattavasti suurempi. 6.2 Ympäristösuojelulain 41 :n tarkoitettujen samanaikaisesti ratkaistavien useiden toimintojen lupa-asioiden käsittelystä peritään yhdistetty maksu siten, että korkeimpaan maksuluokkaan kuuluvan toiminnan käsittelymaksuun lisätään muiden toimintojen osuutena 50 prosenttia näiden toimintojen maksuista. Jos kuitenkin asian käsittelyn vaatima työmäärä vastaa uudelta toiminnalta vaadittavan luvan käsittelyä, peritään kunkin toiminnan lupa-asian käsittelystä täysi maksu. 7 Hakemuksen, ilmoituksen tai muun asian peruuttaminen tai raukeaminen 7.1 Mikäli hakija peruuttaa hakemuksensa, ilmoituksensa tai muun asian taikka asian käsittely kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa raukeaa muusta syystä ennen päätöksen antamista ja viranomainen on ryhtynyt oleellisiin toimiin hakemuksen käsittelemiseksi, peritään 3 :n mukaisesta maksusta 30

3 3 prosenttia sekä muut asian käsittelystä aiheutuneet kustannukset 4 :n mukaisesti. 8 Hakemuksen tai ilmoituksen hylkääminen tai tutkimatta jättäminen 8.1 Hakemuksesta tai ilmoituksesta, josta on tehty hylkäävä päätös, peritään tämän taksan mukainen maksu. Mikäli hylkäävän päätöksen perusteet ovat niin selkeät, ettei asian laajemmalle käsittelylle ole perusteita, on maksu 50 prosenttia maksutaulukon mukaisesta maksusta. 8.2 Jos hakemus tai ilmoitus on päätetty jättää tutkittavaksi ottamatta, maksua ei peritä. 9 Palautetun tai kumotun hakemuksen käsittelymaksu 9.1 Tuomioistuimen muutoksenhaun johdosta uudelleen käsiteltäväksi palauttaman asian käsittelymaksusta vähennetään, mitä samassa asiassa aikaisemmin annetusta ympäristönsuojeluviranomaisen päätöksestä on peritty. 9.2 Jos tuomioistuin muutoksenhaun johdosta kumoaa päätöksen sen vuoksi, että hakija ei ole ollut hakemansa luvan tarpeessa, palautetaan mahdollisesti peritty maksu kokonaisuudessaan. 10 Vakuuspäätöksen maksu 10.1 Ympäristönsuojelulain 199 :n mukaisen vakuuden hyväksymistä koskevan asian käsittelystä voidaan periä lisämaksu, joka on 10 prosenttia kyseistä toimintaa koskevasta 3 :n mukaisesta maksusta. 11 Valvontamaksun kohtuullistaminen 11.1 Ympäristönsuojelulain 206 :n mukaan mikroyrityksiltä perittävien valvontamaksujen on oltava kohtuulliset ottaen huomioon toiminnan laajuus ja luonne. Maksujen on oltava kohtuulliset myös, jos toiminnanharjoittajan asemassa on sellainen luonnollinen henkilö, joka ei harjoita taloudellista toimintaa. Mikroyrityksiltä ja luonnollisilta henkilöiltä voidaan periä korkeintaan 50 prosenttia maksutaulukon mukaisista valvontamaksuista. 12 Maksusta, maksun palauttamisesta ja poikkeuksesta päättäminen 12.1 Maksu määrätään asiaa koskevassa päätöksessä tai samanaikaisesti annettavana erillisenä päätöksenä. Maksusta määrää kunnan ympäristönsuojeluviranomainen tai ympäristönsuojelusihteeri sen mukaan, tehdäänkö päätös lautakunnan vai ympäristönsuojelusihteerin päätöksenä Maksu on suoritettava 14 vuorokauden kuluessa siitä, kun asiaa koskeva päätös on saanut lainvoiman. Viivästyneestä maksusta peritään kulloinkin voi-

4 4 massa olevaa viivästyskorkoa korkolain (633/1982) 4 :n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan Mikäli tämän taksan mukaista maksua ei muistutuksesta huolimatta ole maksettu, voidaan se periä ulosottotoimina ilman erillistä tuomiota tai päätöstä siinä järjestyksessä kuin verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetussa laissa (706/2007) säädetään. 13 Taksan voimaantulo ja soveltaminen 13.1 Tämä taksa tulee voimaan 1. päivänä toukokuuta Ympäristölupa-asioiden käsittelystä, jotka ovat tulleet vireille ja joista on kuulutettu tai asiasta on muutoin annettu tieto asianosaiselle ennen tämän taksan voimaantuloa, peritään käsittelymaksu aiemmin voimassa olleen ympäristölupataksan mukaisesti.

5 5 LIITE YMPÄRISTÖLUPATAKSAAN Petäjäveden kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen kiinteähintaiset julkisoikeudelliset maksut ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011) ja merenkulun ympäristösuojelulain (1672/2009) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä. Ympäristölupaa edellyttävä laitos tai toiminto Taksa euroa Metsäteollisuus (YSA 2 kohta 1) - Puunsuojakemikaaleja käyttävä laitos Metalliteollisuus (YSA 2 kohta 2) - Metallien tai muovien elektrolyyttistä tai kemiallista pintakäsittelyä suorittava laitos, piirilevyvalmistamo, peittaamo, fosfatointilaitos tai alumiinin anodisointilaitos (allastilavuus < 30 m 3 ) Energiantuotanto (YSA 2 kohta 3) - Polttoaineiden polttaminen laitoksessa, jossa on yksi tai useampi polttoaineteholtaan vähintään 20 megawatin kiinteää polttoainetta polttava energiatuotantoyksikkö ja laitosalueen kaikkien energiatuotantoyksiköiden yhteenlaskettu polttoaineteho on alle 50 megawattia Polttoaineiden valmistus taikka kemikaalien tai polttoaineiden varastointi tai käsittely (YSA 2 kohta 4) - Polttonesteiden jakeluasema tai muu vaarallisen nestemäisten kemikaalien varasto - Muun polttonesteiden tai terveydelle tai ympäristölle vaarallisen nestemäisten kemikaalien varasto - Kivihiilivarasto Puuta raaka-aineena käyttävä grillihiilen valmistuslaitos Orgaanisia liuottimia käyttävä toiminta (YSA 2 kohta 5) - Toiminta, joka käyttää orgaanisia liuottimia Laitos, joka käyttää orgaanisia liuottimia Malmien tai mineraalien kaivaminen tai maaperän ainesten otto (YSA 2 kohta 6) - Kivenlouhimo tai muu kuin maarakennustoimintaan liittyvä kivenlouhinta Kiinteä tai tietylle alueelle sijoitettava siirrettävä murskaamo tai kalkkikiven jauhatus - Maa-aineslain ja ympäristönsuojelulain mukaisten yhteiskäsittelylupien käsittelystä kunnalle perittävästä maksusta määrätään maa-aineslain mukaisessa taksassa. - Mineraalituotteiden valmistus (YSA 2 kohta 7) - Kiinteä betoniasema tai betonituotetehdas Kevytsoratehdas tai kevytbetonitehdas Keramiikka- tai posliinitehdas 1 690

6 6 Taksa euroa Nahan tai tekstiilien laitosmainen tuotanto tai käsittely (YSA 2 kohta 8) - Tekstiilien vesipesula tai kemiallinen pesula Elintarvikkeiden tai rehujen valmistus (YSA 2 kohta 9) - Teurastamo Lihanjalostuslaitos tai muu lihaa ja lihatuotteita käsittelevä laitos Kalastustuotteita käsittelevä laitos Perunan tai juuresten käsittely- tai jalostuslaitos Vihanneksia, öljykasveja, melassia tai mallasohraa käsittelevä tai jalostava laitos - Muu kasvisperäisiä raaka-aineita käsittelevä laitos Panimo Siiderin ja viinin valmistus käymisteitse Muu virvoitus- ja alkoholia valmistava laitos Rehua tai rehuvalkuaista valmistava ja sekoittava laitos Jäätelötehdas tai juustomeijeri Eineksiä valmistava laitos Maidon keräily-, käsittely- tai jalostuslaitos Makeistehdas Mallas-, alkoholi- tai virvoitusjuomien pakkaamo Eläinsuojat ja kalankasvatus (YSA 2 kohta 10) - Eläinsuoja Turkistarha 590 Liikenne (YSA 2 kohta 11) - Muu lentopaikka kuin lentoasema Linja-auto-, kuorma-auto- tai työkonevarikko Ulkona sijaitseva moottoriurheilurata Jäte- ja vesihuolto (YSA 2 kohta 12) - Maakaatopaikka Pilaantumattoman maa-aines-, betoni-, tiili-, tai asfalttijätteen tai pysyvän jätteen käsittely Kotitaloudessa tai siihen rinnastettavassa toiminnassa syntyneen vaarallisen jätteen, romuajoneuvojen tai sähkö- ja elektroniikkaromun varastointipaikka - Autopurkamo Ruhojen ja eläinperäisen jätteen käsittelylaitos Muu jätteiden ammattimainen tai laitosmainen käsittely Muu toiminta (YSA 2 kohta 13) - Ulkona sijaitseva ampumarata Pysyvä, ulkona sijaitseva laitosmainen suihkupuhalluspaikka Eläintarha tai huvipuisto Krematorio tai lemmikkieläinten polttolaitos Muut ympäristönsuojelulain mukaiset ympäristölupa maksut - YSL 27 :n 2 momentin 2 kohdan mukainen jätevesien johtaminen YSL 27 :n 2 momentin 3 kohdan mukainen kohtuutonta haittaa naapuruussuhteissa 380 aiheuttava toiminta - YSL 28 : mukainen pohjavesialueelle sijoittuva toiminta 495

7 7 Ympäristönsuojelulain 11 ja 12 luvun mukaisten ilmoitusten käsittely Taksa euroa - Toiminnan rekisteröinti Tilapäistä melua tai tärinää aiheuttava toiminta o laajamittainen toiminta, vaatii kuuluttamisen 170 o ei kuuluttamista, rutiininomainen 50 - Koeluontoinen toiminta Poikkeukselliset tilanteet 115 Muiden ympäristönsuojelulain mukaisten asioiden käsittely - Tarkkailusuunnitelman käsittely ja hyväksyminen 95 - Muiden kuin haittaa kärsivän asianosaisen aloitteesta vireille paneman ilmeisen 95 perusteettoman asian käsittely - Hyväksytyn valvontasuunnitelman mukainen valvontatoimenpide Hallintopakkomenettelyyn liittyvä tarkastus 45 /h - Muu ympäristönsuojelulain mukaisen asian käsittely 45 /h Vesilain mukaisten asioiden käsittely - Talousveden ottamisen rajoittaminen (VL 4:2 ) 95 - Ojitusasiat (VL 5:5, 5:9 ; 5:14 ) Muu vesilain mukaisen asian käsittely 45 /h Merenkulun ympäristönsuojelulain mukaisten asioiden käsittely - Huvivenesataman jätehuoltosuunnitelman käsittely ja hyväksyminen 155 Jätelain 100 :n mukaisen ilmoituksen käsittely - Jätteenkeräystoiminnan merkitseminen rekisteriin 155 Muut asiat - Lupahakemuksen johdosta tehtävät lehtikuulutukset Täysimääräisesti todellisten kulujen mukaan

Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelystä perittävät maksut on esitetty liitteenä olevassa maksutaulukossa.

Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelystä perittävät maksut on esitetty liitteenä olevassa maksutaulukossa. LIPERIN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2016 Teknisen lautakunnan hyväksymä 18.8.2015 85 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), merenkulun ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 64 euroa tunnilta.

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 64 euroa tunnilta. 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain 527/2014 jätelain (646/2011), vesilain (587/2011) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä kunnan

Lisätiedot

LESTIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

LESTIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA LESTIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011) ja jätelain (646/2011) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä

Lisätiedot

TOHOLAMMIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

TOHOLAMMIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA TOHOLAMMIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

TAMMELAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 TAMMELAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1. Ympäristönsuojelulain (527/2014), Valtioneuvoston asetuksen ympäristönsuojelusta (713/2014) ja vesilain (587/2011) mukaisen luvan,

Lisätiedot

KUOPION ALUEELLISEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

KUOPION ALUEELLISEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA KUOPION ALUEELLISEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristö- ja rakennuslautakunnan hyväksymä 12.11.2015 x 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain (646/2011), vesilain (587/2011)

Lisätiedot

HALSUAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

HALSUAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA HALSUAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain (646/2011) ja vesilain (587/2011) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä

Lisätiedot

KAARINAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

KAARINAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA KAARINAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala... 1 2 Maksujen määräytymisperusteet... 1 3 Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelymaksut... 1 4 Menettelyn

Lisätiedot

SIIKALATVAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2016

SIIKALATVAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2016 1 Khall. 30.06.2014 156 Liite 72 Kvalt. 06.10.2014 50 Liite 33 SIIKALATVAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2016 - ympäristönsuojelun maksutaksa Hyväksytty Siikalatvan kunnanvaltuustossa 06.10.2014

Lisätiedot

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 55 euroa tunnilta.

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 55 euroa tunnilta. 1 Ympäristölautakunta 9.12.2015 66 liite 3 LAPINLAHDEN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2016 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014) ja vesilain (587/2011) mukaisen luvan, ilmoituksen

Lisätiedot

LIITE LEMPÄÄLÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSAAN

LIITE LEMPÄÄLÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSAAN LIITE LEMPÄÄLÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSAAN MAKSUTAULUKKO Lempäälän kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen maksut ympäristönsuojelulain, merenkulun ympäristönsuojelulain, jätelain, vesilain

Lisätiedot

1/6 YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA. 1 Soveltamisala

1/6 YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA. 1 Soveltamisala 1/6 YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1. Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011) ja jätelain (646/2011) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä ympäristönsuojeluviranomaisessa

Lisätiedot

KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA HUMPPILAN KUNTA KUNNANVALTUUSTO 2001 KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristösuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kunnanvaltuuston hyväksymä

SIILINJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kunnanvaltuuston hyväksymä SIILINJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kunnanvaltuuston 7.12.2015 hyväksymä 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), merenkulun ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

KUOPION ALUEELLISEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA (muutokset kursiivilla)

KUOPION ALUEELLISEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA (muutokset kursiivilla) KUOPION ALUEELLISEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA (muutokset kursiivilla) Ympäristö- ja rakennuslautakunnan hyväksymä 14.11.2013 x 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000), jätelain (646/2011),

Lisätiedot

SIIKALATVAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA 2014

SIIKALATVAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA 2014 1 Khall. 30.06.2014 156 Liite 72 Kvalt. 06.10.2014 50 Liite 33 SIIKALATVAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA 2014 - ympäristönsuojelun maksutaksa Hyväksytty Siikalatvan kunnanvaltuustossa 06.10.2014

Lisätiedot

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA. J u l k a i s s u t Tornion kaupunginkanslia Nro 2

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA. J u l k a i s s u t Tornion kaupunginkanslia Nro 2 1(6) TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA J u l k a i s s u t 2011 Tornion kaupunginkanslia Nro 2 Tornion, Keminmaan ja Tervolan ympäristölautakunnan 18.01.2011 hyväksymä Voimaantulopäivä19.01.2011

Lisätiedot

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 55 euroa tunnilta.

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 55 euroa tunnilta. Ympäristölautakunta 15.11.2017 48, liite 3 LAPINLAHDEN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2018 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014) ja, vesilain (587/2011), jätelain (646/2011) ja merenkulun

Lisätiedot

LAITOS TAI TOIMINTA euroa. Ympäristölupaa edellyttävän laitoksen tai toiminnan lupapäätöksen valmistelu (YSA 2 )

LAITOS TAI TOIMINTA euroa. Ympäristölupaa edellyttävän laitoksen tai toiminnan lupapäätöksen valmistelu (YSA 2 ) MAKSUTAULUKKO Maksutaulukko sisältää kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen maksut ympäristönsuojelulain, vesilain, jätelain ja merenkulun ympäristönsuojelulain mukaisten lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden

Lisätiedot

POLVIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Rakennus- ja ympäristölautakunnan hyväksymä XX XXX

POLVIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Rakennus- ja ympäristölautakunnan hyväksymä XX XXX Liite nro 49 1 POLVIJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Rakennus- ja ympäristölautakunnan hyväksymä XX.12.2016 XXX 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), jätelain

Lisätiedot

VÖYRIN KUNTA. Ympäristönsuojeluviranomaisen valvonta- ja tarkastusmaksut

VÖYRIN KUNTA. Ympäristönsuojeluviranomaisen valvonta- ja tarkastusmaksut VÖYRIN KUNTA Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Ympäristönsuojeluviranomaisen valvonta- ja tarkastusmaksut Valtuuston hyväksymä 24.4.2014 Astuu voimaan 1.6.2014 SISÄLTÖ 1 SOVELTAMISALA... 3 2 MAKSUJEN

Lisätiedot

2.3 Kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 55 euroa tunnilta.

2.3 Kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 55 euroa tunnilta. Salon kaupunginvaltuusto 27.1.2014 11 1 (5) SALON KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000), vesilain (587/2011) ja jätelain (646/2011) mukaisen

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2017

KONTIOLAHDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2017 1 KONTIOLAHDEN KUNTA Ympäristölautakunta KONTIOLAHDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2017 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011) ja maankäyttö-

Lisätiedot

Raision kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa

Raision kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Raision kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain (646/2011), vesilain (587/2011) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) mukaisen

Lisätiedot

Hyväksytty: Rantasalmen kunnanhallituksessa Juvan kunnanhallituksessa Sulkavan kunnanhallituksessa 8.1.

Hyväksytty: Rantasalmen kunnanhallituksessa Juvan kunnanhallituksessa Sulkavan kunnanhallituksessa 8.1. YMPÄRISTÖSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Rantasalmi, Juva ja Sulkava Hyväksytty: Rantasalmen kunnanhallituksessa 12.2.2018 33 Juvan kunnanhallituksessa 22.1.2018 3 Sulkavan kunnanhallituksessa 8.1.2018 16 Voimaan:

Lisätiedot

KEURUUN JA MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKIEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRAN- OMAISEN TAKSA

KEURUUN JA MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKIEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRAN- OMAISEN TAKSA KEURUUN JA MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKIEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRAN- OMAISEN TAKSA Keurusselän ympäristönsuojelujaosto 18.5.2016 (36 ) Keuruun kaupunginvaltuusto 17.4.2000 (34 ) Yhteistoimintasopimus kohta 7

Lisätiedot

EURAJOEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

EURAJOEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA EURAJOEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Yhteisvaltuusto hyväksynyt: 19.9.2016 Voimaantulopäivä 1.1.2017 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011)

Lisätiedot

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 43 euroa tunnilta.

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 43 euroa tunnilta. 1 KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT JA PERUSTEET

TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT JA PERUSTEET TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT JA PERUSTEET Voimaan 1.1.2017 voimassa 2017-2018 Ympäristölautakunta 20.09.2016 / 120 Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN

Lisätiedot

3.1 Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelystä perittävät maksut on esitetty liitteenä olevassa maksutaulukossa.

3.1 Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelystä perittävät maksut on esitetty liitteenä olevassa maksutaulukossa. 1(4) KITEEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Hyväksytty: Kiteen ympäristölautakunta Pvm Voimaan: 1.1.2016 1 Soveltamisala 1..1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain (646/2011), vesilain

Lisätiedot

Viite. MAKSUTAULUKKO euroa. Ympäristönsuojelulain mukaiset ympäristöluvat. Ehdotus uudeksi maksuksi. maksu

Viite. MAKSUTAULUKKO euroa. Ympäristönsuojelulain mukaiset ympäristöluvat. Ehdotus uudeksi maksuksi. maksu Viite MAKSUTAULUKKO euroa Ympäristönsuojelulain mukaiset ympäristöluvat Metsäteollisuus - sahalaitos tai viilutehdas - puunsuojauskemikaaleja käyttävä laitos Nykyinen maksu Ehdotus uudeksi maksuksi Metalliteollisuus

Lisätiedot

Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa

Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Kouvolan kaupunki Rakennus- ja ympäristölautakunta 5.3.2014 28 KOUVOLAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kouvolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukaiset ympäristöluvat

Ympäristönsuojelulain mukaiset ympäristöluvat MAKSUTAULUKKO euroa Ympäristönsuojelulain mukaiset ympäristöluvat KUOPIO vanhat maksut Metsäteollisuus - sahalaitos tai viilutehdas, 4 100,00 - puunsuojauskemikaaleja käyttävä laitos 4 100,00 KUOPIO ehdotus

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELU- VIRANOMAISEN TEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET ALKAEN

HUITTISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELU- VIRANOMAISEN TEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET ALKAEN HUITTISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELU- VIRANOMAISEN TEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET 1.4.2016 ALKAEN Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 25.1.2016 6 Voimaantulo: 1.4.2016 HUITTISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN

Lisätiedot

Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus 1 Soveltamisala 1(6) 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000), jätelain (646/2011), vesilain (587/2011) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä

Lisätiedot

Lupa- ja viranomaistoiminnot SÄÄNTÖKOKOELMA 884 JOENSUUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

Lupa- ja viranomaistoiminnot SÄÄNTÖKOKOELMA 884 JOENSUUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1(7) JOENSUUN KAUPUNKI KUNNALLINEN Lupa- ja viranomaistoiminnot SÄÄNTÖKOKOELMA 884 JOENSUUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Rakennus- ja ympäristölautakunnan hyväksymä 19.11.2014 121 1 Soveltamisala

Lisätiedot

LIPERIN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Elinympäristölautakunnan hyväksymä Soveltamisala

LIPERIN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Elinympäristölautakunnan hyväksymä Soveltamisala LIPERIN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2019 Elinympäristölautakunnan hyväksymä 4.9.2018 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), merenkulun ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

VAASAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA (hyväksytty 17.12.2014 114)

VAASAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA (hyväksytty 17.12.2014 114) VAASAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA (hyväksytty 17.12.2014 114) 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011) ja merenkulun ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 50 euroa tunnilta.

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 50 euroa tunnilta. 1 RUOVEDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) ja jätelain (646/2011) mukaisen

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN RAKENNUSVALVONNAN JA YMPÄRISTÖPALVELUIDEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN RAKENNUSVALVONNAN JA YMPÄRISTÖPALVELUIDEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA N:o 5 HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN T A K S A K O K O E L M A 2010 HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN RAKENNUSVALVONNAN JA YMPÄRISTÖPALVELUIDEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA N:o Kv Taksan nimi 5/2010 11.10.2010 Ympäristönsuojeluviranomaisen

Lisätiedot

Sipoon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa. Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristövaliokunta

Sipoon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa. Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristövaliokunta Sipoon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Kunnanvaltuusto 11.11.2013 135 Rakennus- ja ympäristövaliokunta 17.12.2013 146 0 SISÄLTÖ 1 Soveltamisala... 2 2 Maksujen määräytymisperusteet... 2 3 Perusmaksut...

Lisätiedot

2.3. Liedon kunnan ympäristöviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 50 euroa tunnilta.

2.3. Liedon kunnan ympäristöviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 50 euroa tunnilta. 1 LIEDON KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1. Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain (646/2011) ja vesilain (587/2011) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT HAMINAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖTOIMEN TAKSA - Ympäristönsuojeluviranomaisen maksut hyväksytty 1.11.2016 Haminan ympäristölautakunnassa 187. YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT 1.1.2017 alkaen 1 Soveltamisala

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA ALKAEN

YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA ALKAEN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA 1.1.2015 ALKAEN Sysmän kunnanvaltuusto 17.11.2014 36 2 (7) YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala Tätä taksaa noudatetaan ja sen mukainen maksu peritään

Lisätiedot

JOROISTEN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

JOROISTEN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA JOROISTEN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/00), vesilain (587/11), jätelain (646/11) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/09) mukaisen luvan,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 KALAJOEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Valtuuston 11.11.2014 hyväksymä Voimaantulopäivä 1.1.2015 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan,

Lisätiedot

2.3 Sipoon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 54,50 euroa tunnilta.

2.3 Sipoon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 54,50 euroa tunnilta. SIPOON KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (YSL, 527/2014), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) mukaisen

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa

Uudenkaupungin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 1 Uudenkaupungin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain (646/2011), merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) ja vesilain (587/2011)

Lisätiedot

KANNONKOSKEN, KINNULAN, KIVIJÄRVEN, KYYJÄRVEN JA PIHTIPUTAAN KUNTIEN JA VIITASAAREN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUTAKSA

KANNONKOSKEN, KINNULAN, KIVIJÄRVEN, KYYJÄRVEN JA PIHTIPUTAAN KUNTIEN JA VIITASAAREN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUTAKSA POHJOISEN KESKI-SUOMEN YMPÄRISTÖTOIMI KANNONKOSKEN, KINNULAN, KIVIJÄRVEN, KYYJÄRVEN JA PIHTIPUTAAN KUNTIEN JA VIITASAAREN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUTAKSA Hyväksytty: Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Taksan mukaiseen käsittelymaksuun lisätään erikseen asianosaisten kuulemisesta sekä hakemuksen ja päätöksen tiedottamisesta aiheutuneet kulut.

Taksan mukaiseen käsittelymaksuun lisätään erikseen asianosaisten kuulemisesta sekä hakemuksen ja päätöksen tiedottamisesta aiheutuneet kulut. 1 Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Rakennus- ja ympäristölautakunta hyväksynyt 14.2.2013 Taksa tulee voimaan 1.3.2013 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (86/2000), jätelain (646/2011), vesilain (587/2011)

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

KAJAANIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA KAJAANIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Hyväksytty ympäristöteknisessä lautakunnassa 25.11.2015 102. Voimassa 1.1.2016 alkaen. 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain

Lisätiedot

Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 53 euroa tunnilta.

Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 53 euroa tunnilta. YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Rakennus- ja ympäristölautakunta hyväksynyt 16.3.2016 1 Soveltamisala Ympäristönsuojeluviranomainen perii käsittelymaksun tämän taksan mukaisesti ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

LAITILAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

LAITILAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA LAITILAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT JA PERUSTEET

TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT JA PERUSTEET TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT JA PERUSTEET Voimaan: 1.1.2019 voimassa: 2019-2020 Taksan käsittelypäätökset: Ympäristölautakunta 25.9.2018 / 99 Kunnanhallitus 8.10.2018 / 268 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Hartolan kunta. Ympäristönsuojeluviranomaisen. taksa. Voimaantulo:

Hartolan kunta. Ympäristönsuojeluviranomaisen. taksa. Voimaantulo: Hartolan kunta Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Voimaantulo: Ympäristölautakunta 9.10.2014 54 Kunnanhallitus 3.11.2014 243 Kunnanvaltuusto 12.11.2014 43 Voimaantulo 1.1.2015 Hartolan kunta Ympäristönsuojeluviranomaisen

Lisätiedot

Kunnallisen ympäristönsuojeluviranomaisen taksa

Kunnallisen ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Kunnallisen ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 27.1.1997 Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.12.2000 111 Muutettu kaupunginvaltuustossa 29.6.2006 78 Muutettu kaupunginvaltuustossa

Lisätiedot

LAITOS TAI TOIMINTA Ympäristölupaa edellyttävä laitos tai toiminta (YSA 7 )

LAITOS TAI TOIMINTA Ympäristölupaa edellyttävä laitos tai toiminta (YSA 7 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Hyväksytty 14.12.2010, 112 ympäristölautakunta MAKSUTAULUKKO Äänekosken kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen julkisoikeudelliset maksut ympäristönsuojelulain,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Liite ILOMANTSIN KUNTA Kuntaympäristölautakunta YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Hyväksytty: 20.2.2018 11 Voimaan: 1.5.2018 1 Soveltamisala 2 Maksujen määräytymisperusteet Ympäristönsuojelulain (527/2014),

Lisätiedot

Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa alkaen

Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa alkaen Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 1.5.2009 alkaen 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA YLÖJÄRVEN KAUPUNKI (liite 2 / ymp.ltk. 17.12.2013) 1 (7) YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristölautakunta hyväksynyt 17.12.2013 197 Voimaantulo 10.2.2014 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (86/2000),

Lisätiedot

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 47 euroa tunnilta.

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 47 euroa tunnilta. 1 Soveltamisala 1(6) 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000), vesilain (264/1961) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa

Lisätiedot

Ruskon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa

Ruskon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Ruskon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain (646/2011), vesilain (587/2011) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) mukaisen

Lisätiedot

Hangon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa

Hangon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Hangon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Hangon kaupungin ympäristölautakunnan hyväksymä xx.xx.2015 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011)

Lisätiedot

Pedersören kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa

Pedersören kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 1 Pedersören kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Ympäristö- ja rakennuslautakunnan hyväksymä 21.11.2017, 97 Tulee voimaan 1.1.2018 1 Soveltamisala 1.1 Kunnallisen ympäristönsuojeluviranomaisen käsittelemästä

Lisätiedot

Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 65 tunnilta.

Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 65 tunnilta. JOENSUUN KAUPUNKI Lupa ja viranomaistoiminnot JOENSUUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Rakennus ja ympäristölautakunnan hyväksymä 20.12.2017 105 1 Soveltamisala 1(7) Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 50 euroa tunnilta.

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 50 euroa tunnilta. VIRTAIN KAUPUNKI LUPAPALVELULAUTAKUNTA VIRTAIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Virtain kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen perii käsittelymaksun tämän taksan mukaisesti

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston 17.12.2001 93 hyväksymä

Kunnanvaltuuston 17.12.2001 93 hyväksymä SIMON KUNTA Kunnanvaltuuston 17.12.2001 93 hyväksymä YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

JÄMSÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA JÄMSÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä Jämsän kaupungin

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Outokummun kaupungin kaupunkirakennelautakunnan hyväksymä

OUTOKUMMUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Outokummun kaupungin kaupunkirakennelautakunnan hyväksymä 1 OUTOKUMMUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Outokummun kaupungin kaupunkirakennelautakunnan hyväksymä 19.6.2018 39 1 Soveltamisala Outokummun kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen perii

Lisätiedot

HAMINAN KAUPUNKI LIITE 1

HAMINAN KAUPUNKI LIITE 1 HAMINAN KAUPUNKI LIITE 1 YMPÄRISTÖTOIMEN TAKSA - Ympäristönsuojeluviranomaisen maksut hyväksytty 4.11.2014 Haminan ympäristölautakunnassa 125. YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

JOROISTEN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

JOROISTEN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA JOROISTEN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), lain ympäristönsuojelulain muuttamisesta (423/2015) vesilain (587/2011), jätelain (646/2011) ja

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPATAKSA UURAISTEN KUNTA

YMPÄRISTÖLUPATAKSA UURAISTEN KUNTA YMPÄRISTÖLUPATAKSA UURAISTEN KUNTA UURAISTEN KUNNNAN MAASEUTUYMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 11.12. 2012 UURAISTEN KUNNANHALLITUS HYVÄKSYNYT 17.12. 2012 384 Voimaan 1.1.2013 2 Ympäristönsuojelulaki 105 Tämän lain

Lisätiedot

YMPÄRISTÖPALVELUT HELMI

YMPÄRISTÖPALVELUT HELMI 1 YMPÄRISTÖPALVELUT HELMI VIRANOMAISPALVELUISTA PERITTÄVÄT MAKSUT YMPÄRISTÖNSUOJELU 2015 2 Tämä taksa tulee voimaan Ympäristöpalvelut Helmen toiminta-alueen kunnissa Haapavedellä ja Pyhännällä 1.3.2015

Lisätiedot

Ympäristölautakunta hyväksynyt Voimaantulo Soveltamisala

Ympäristölautakunta hyväksynyt Voimaantulo Soveltamisala Rauman kaupungin ympäristönsuojelun taksa; ympäristönsuojelulain, merenkulun ympäristönsuojelulain, maa-aineslain, vesilain ja jätelain mukaisten asioiden käsittelymaksut Ympäristölautakunta hyväksynyt

Lisätiedot

2.3. Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 55 euroa tunnilta.

2.3. Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 55 euroa tunnilta. 1/7 YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1. Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011) ja jätelain (646/2011) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä ympäristönsuojeluviranomaisessa

Lisätiedot

Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 53 euroa tunnilta.

Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 53 euroa tunnilta. YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kaupunginhallituksen lupajaosto hyväksynyt 24.4.2018 Taksa tulee voimaan 1.6.2018 1 Soveltamisala Ympäristönsuojeluviranomainen perii käsittelymaksun tämän taksan mukaisesti

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUPERUSTEET JA TAKSA

SUOMUSSALMEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUPERUSTEET JA TAKSA Tekla 22.11.2018 liite nro 4 SUOMUSSALMEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUPERUSTEET JA TAKSA Hyväksytty teknisessä lautakunnassa 22.11.2018 191 Voimaantulo 1.1.2019 SUOMUSSALMEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

KAUHAVAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA KAUHAVAN KAUPUNKI KAUHAVAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kauhavan kaupunginvaltuusto hyväksynyt 10.03.2014 16 Voimaantulopäivä 13.03.2014 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000)

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

VESILAHDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA VESILAHDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala (voimassa 1.4.2016 alkaen) 1.1 Vesilahden kunnan ympäristönsuojeluviranomainen perii käsittelymaksun tämän taksan mukaisesti ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

KITTILÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN KÄSITTELEMIEN ASIOIDEN MAKSUPERUSTEET

KITTILÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN KÄSITTELEMIEN ASIOIDEN MAKSUPERUSTEET KITTILÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN KÄSITTELEMIEN ASIOIDEN MAKSUPERUSTEET 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä

Lisätiedot

Hartolan kunta YMPÄRISTÖNSUOJELUN TAKSA ALKAEN

Hartolan kunta YMPÄRISTÖNSUOJELUN TAKSA ALKAEN Hartolan kunta YMPÄRISTÖNSUOJELUN TAKSA 1.7.2016 ALKAEN Hartolan ympäristölautakunta 14.4.2016 Hartolan kunnanhallitus 25.4.2016 Hartolan kunnanvaltuusto 16.6.2016 1 Soveltamisala Tätä taksaa noudatetaan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA HYVINKÄÄN KAUPUNKI Ympäristölautakunta 1(5) YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Ympäristölautakunta 24.11.2016 95 Voimaantulopäivä 1.1.2017 1 Soveltamisala 1.1 Hyvinkään kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen

Lisätiedot

Nousiaisten kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa

Nousiaisten kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Nousiaisten kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa

Lisätiedot

Ympäristönsuojelu- viranomaisen taksa

Ympäristönsuojelu- viranomaisen taksa 1/YMPLA 27.11.2013 Ympäristönsuojelu- viranomaisen taksa Hyväksytty ympäristölautakunnassa 27.11.2013 Voimaantulo 01.01.2014 2. LOIMAAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA Taksan voimaantulo 1.3.2014 Hyväksytty 11.2.2014 16 1 LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT JA PERUSTEET

TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT JA PERUSTEET TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAKSUT JA PERUSTEET Voimaan 1.1.2015 voimassa 2015-2016 Ympäristölautakunta 09.09.2014 / 98 Kunnanhallitus 20.10.2014 / 289 Kunnanvaltuusto 10.11.2014 /

Lisätiedot

RÄÄKKYLÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA. Kunnanhallituksen hyväksymä

RÄÄKKYLÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA. Kunnanhallituksen hyväksymä RÄÄKKYLÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kunnanhallituksen hyväksymä 29.4.2013 81 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (587/2011), merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009)

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

KAUHAVAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA KAUHAVAN KAUPUNKI KAUHAVAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Kauhavan kaupunginvaltuusto hyväksynyt 19.03.2018 Voimaantulopäivä 25.04.2018 1 Soveltamisala 1.1 Kauhavan kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen

Lisätiedot

2.3. Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on euroa tunnilta.

2.3. Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on euroa tunnilta. 1/7 YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1. Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011) ja jätelain (646/2011) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä ympäristönsuojeluviranomaisessa

Lisätiedot

2.3. Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 48 euroa tunnilta.

2.3. Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 48 euroa tunnilta. 1/6 YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1. Ympäristönsuojelulain (86/2000), vesilain (587/2011) ja jätelain (646/2011) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä ympäristönsuojeluviranomaisessa

Lisätiedot

POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 19.5.2016 1 Soveltamisala 1.1 Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen perii käsittelymaksun tämän taksan mukaisesti ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Rantasalmen kunnan ympäristölautakunta XX.XX. 2015 / XX

Rantasalmen kunnan ympäristölautakunta XX.XX. 2015 / XX YMPÄRISTÖSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Rantasalmi, Juva ja Sulkava Hyväksytty: Rantasalmen kunnan ympäristölautakunta XX.XX. 2015 / XX Voimaan: 1.1.2016 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014),

Lisätiedot

2.3 Loviisan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 56 euroa tunnilta.

2.3 Loviisan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 56 euroa tunnilta. LIITE-BILAGA 62 Rak. ja ymp.ltk 29.12.2015 Byggn.- o miljön. LOVIISAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011)

Lisätiedot

Kaavin ympäristölautakunta Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Liite nro 14 KH , liite n:o 4 Valt

Kaavin ympäristölautakunta Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Liite nro 14 KH , liite n:o 4 Valt Kaavin ympäristölautakunta 11.12.2014 Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Liite nro 14 KH 19.1.2015, liite n:o 4 Valt. 27.1.2015, liite n:o 1 1 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (527/2014), jätelain

Lisätiedot

KOSKEN TL KUNTA 1 Kosken Tl, Auran, Marttilan, Pöytyän ja Tarvasjoen kuntien Ympäristönsuojelun maksutaksa

KOSKEN TL KUNTA 1 Kosken Tl, Auran, Marttilan, Pöytyän ja Tarvasjoen kuntien Ympäristönsuojelun maksutaksa KOSKEN TL KUNTA 1 1 Soveltamisala 1.1. Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä ympäristönsuojeluviranomaisessa peritään käsittelymaksu

Lisätiedot

TORNION KAUPUNUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. j u l k a i s s u t Tekniset palvelut Nro 1. Ympäristölautakunnan xx.xx.

TORNION KAUPUNUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. j u l k a i s s u t Tekniset palvelut Nro 1. Ympäristölautakunnan xx.xx. 1(5) TORNION KAUPUNUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA j u l k a i s s u t 2009 Tekniset palvelut Nro 1 1 Soveltamisala Ympäristölautakunnan xx.xx.2009 hyväksymä Voimaantulopäivä xx.xx.2009 YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN

Lisätiedot

JALASJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

JALASJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 JALASJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/) ja vesilain (587/2011) mukaisen luvan, ilmoituksen sekä jätelain (646/2011) mukaisen ilmoituksen

Lisätiedot

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on (38) 40 euroa tunnilta.

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on (38) 40 euroa tunnilta. SULKAVAN KUNTA YMPÄRISTÖLUPATAKSA YMPÄRISTÖSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA Hyväksytty rakennuslautakunta 10.12.2012 Voimaan 1.1.2013 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/) ja vesilain (264/1961) mukaisen

Lisätiedot

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 55 euroa tunnilta.

2.3 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn omakustannusarvo on 55 euroa tunnilta. Ympäristölautakunta 31.10.2018 48, liite 5 Ympäristölautakunta 22.5.2019 41 LAPINLAHDEN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2019 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011),

Lisätiedot

PIRKKALAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

PIRKKALAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA PIRKKALAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 2 Maksujen määräytymisperusteet 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000), merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) ja vesilain (587/2011)

Lisätiedot