Valvonta-aikasuositus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valvonta-aikasuositus"

Transkriptio

1 1(5) Valvonta-aikasuositus Tämä suositus korvaa annetun suosituksen. Mielenterveyslain 18 a :ssä on säädetty valvonta-ajasta: edellä 17 :n 3 ja 6 momentissa tarkoitettu henkilö, joka on määrätty hoitoon, voidaan ennen lopullista sairaalasta poistamista päästää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) määräämin, henkilön terveydentilan arvioimiseen taikka hänen lääke- tai muuhun terveydenhoitoonsa perustuvin ehdoin sairaalasta enintään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan. Tänä aikana henkilö on asianomaisen sairaanhoitopiirin psykiatrisen toimintayksikön valvonnassa. Sairaanhoitopiirin tulee määrätä valvonnasta vastaava psykiatrinen yksikkö. Valvonta-aikaesitys voidaan tehdä, kun henkilön kuntoutuminen on edennyt sellaiseen vaiheeseen, että hänellä arvioidaan olevan riittävät valmiudet selviytyä suunnitellun avohoidon turvin. Valvontaajan edellytyksenä on voimassa oleva hoitoonmääräämispäätös (M3). THL myöntää valvonta-ajan enintään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan eli voimassa olevan hoitoonmääräämispäätöksen umpeutumiseen saakka. Mikäli valvonta-ajan lähestyessä loppuaan ei vaikuta riittävän todennäköiseltä, että henkilö voidaan poistaa sairaalasta lopullisesti, valvonta-aikaa voidaan sairaalan uudesta esityksestä ja THL:n päätöksellä jatkaa. THL vahvistaa oikeuspsykiatrisen hoidon lopettamispäätöksen, jolloin valvonta-aikakin päättyy. 1. Koeluonteiset harjoittelut Ennen valvonta-aikaesityksen laatimista on suositeltavaa, että henkilö on käynyt koeluonteisesti harjoittelemassa avohoidossa selviytymistä sairaalan ulkopuolella. THL suosittelee riskinhallintasuunnitelmaan perustuvan hoidon asteittaista etenemistä. Harjoittelujaksoja voi olla yksilöllisen suunnitelman mukaan yhdestä muutamaan mutta kuitenkin siten, etteivät harjoittelujaksot olisi yli kolmen viikon mittaisia. 2. Valvonta-ajan hoito ja käytännöt Mielenterveysasetuksen 2 :n mukaan henkilön hoito hänen tahdostaan riippumatta saadaan toteuttaa ainoastaan sairaalan psykiatrista hoitoa antavassa yksikössä. Henkilö on valvonta-ajalla tahdosta riippumattomassa hoidossa. Tästä syystä tahdosta riippumattomasta hoidosta vastaava sairaala laatii valvonta-aikaesityksen. Mikäli psykiatrisesta sairaalahoidosta vastaava ylilääkäri, hänen sijaisensa tai se, jolle nämä tehtävät on delegoitu ei itse laadi tätä esitystä, THL suosittaa että hän kuitenkin vahvistaa / hyväksyy sen. Valvonta-ajan hoidon sisältö ja käytännöt tulee suunnitella yhdessä henkilön itsensä ja kaikkien hoitoon osallistuvien kanssa. Valvonta-ajan avohoidosta vastaavan lääkärin ei tarvitse olla virkalääkäri. On kuitenkin tärkeää, että valvonta-aikaan liittyviä tehtäviä koskeva vastuunjako on kaikille osapuolille selvä, ja että se myös todetaan tahdosta riippumattomasta hoidosta vastaavan sairaalan ja valvonnan toteuttavan tahon välisessä sopimuksessa. Avohoidon yksikkö vastaa avohoidosta valvonta-ajalla hoitosuunnitelman mukaisesti ja valvoo THL:n asettamien ehtojen toteutumista käytännössä. Avohoidosta vastaava lääkäri järjestää tapaamiset ja raportoi hoidon etenemisestä vähintään kerran kuukaudessa sairaalalle. Mikäli henkilön vointi huononee olennaisesti, hänet voidaan toimittaa takaisin sairaalaan, tarvittaessa poliisin

2 2(5) virka-avun turvin (MtL 31 ). Tällöin valvonta-aika keskeytyy sairaalan päätöksellä ja hoito jatkuu sairaalassa. Asiasta tulee ilmoittaa mahdollisimman pian THL:lle. Käytännössä tämä tarkoittaa välittömästi virka-ajan puitteissa. Viimeistään valvonta-ajan määräajan lähestyessä loppuaan henkilö palaa sairaalaan, jolloin päätetään siitä, jatketaanko tahdosta riippumatonta psykiatrista sairaalahoitoa vai tehdäänkö päätös sen lopettamisesta. Tämän arvion ei suositella perustuvan vain kertaluonteiseen, lyhyeen polikliiniseen tapaamiseen. Paikallisten mahdollisuuksien ja yksilöllisten suunnitelmien mukaan henkilö voi olla sairaalassa esim. yön yli tai vain päivän ajan. Olennaista on, että sairaala pystyy muodostamaan riittävästi perustellun arvion jatkosuunnitelmasta. Mikäli tahdosta riippumatonta psykiatrista sairaalahoitoa päätetään jatkaa, voidaan samalla esittää THL:lle uutta valvonta-aikaa. Hoitoa jatkettaessa on syytä muistaa sitä koskeva säätely ulkopuolisesta arviosta (MtL 12 a ). 3. Asuminen Valvonta-aika toteutetaan avohoidon palveluissa siten, että henkilö saa tarvitsemansa ja riittävän avun ja tuen myös arkisissa toiminnoissaan. Olosuhteiden ja seurannan tulee mahdollistaa reagointi mahdollisiin terveydentilan tai muihin muutoksiin. Omassa asunnossa asuminen on valvontaajalla mahdollista, mikäli henkilöllä on edellytykset selviytyä itsenäisissä olosuhteissa tai hän saa kotonaan tarvitsemansa tuen. Usein näissä tilanteissa seurannan tulee olla erityisen tiivistä. 4. Valvonta-aikaan liittyvät lisäehdot Sairaalan laatimassa valvonta-aikaesityksessä voidaan THL:lle ehdottaa henkilön terveydentilaan, lääkitykseen tai muuhun hoitoon liittyviä tarpeellisia lisäehtoja (MTL 18 a ). Tällaisia ehtoja voivat olla esimerkiksi lääkeainepitoisuuden säännöllinen mittaaminen tai päihderiippuvuuden hoitaminen. THL voi asettaa valvonta-ajalle myös muita lisäehtoja kuin sairaalan esittämät. Mikäli valvonta-ajan olosuhteisiin on suunnitteilla olennaisia muutoksia, kuten esimerkiksi siirtyminen nykyistä itsenäisempään asumiseen tai asuinpaikkakunnan tai palvelukodin vaihtuminen, tulee sairaalan olla yhteydessä THL:een. Tällöin on arvioitava, tuleeko valvonta-ajalle päästäminen ratkaista uudelleen olosuhteiden olennaisen muuttumisen vuoksi. 5. Esityksen sisältö 1. henkilön taustatiedot (lyhyt kuvaus siitä, miten hän päätyi oikeuspsykiatriseen hoitoon riittävällä tarkkuudella) 2. henkilön viimeisimmät hoitoon liittyvät seikat, ajankohtainen terveydentila ja lääkitys 3. riskinhallintasuunnitelman sisältävä hoitosuunnitelma (riskitekijöiden hallintaan suunnitellut hoitotoimenpiteet) 4. kuvaus toteutuneen ja suunnitellun asumisen olosuhteista, asumispalveluyksiköstä ja yksikön henkilökunnan ammatillisesta valmiudesta oikeuspsykiatrisissa asioissa 5. kuvaus harjoittelussa tai valvonta-ajalla menestymisestä ja THL:n mahdollisesti asettamien lisäehtojen noudattamisesta (avohoidon lääkärin tapaamiset, asumispalveluyksikön raportti, kuntouttaviin toimintoihin osallistuminen, työtoiminnan sujuminen, lääkityksen käyttö ja mahdollinen valvonta, mahdollinen päihteiden käyttö, mahdollisesti ilmenneet ongelmat)

3 3(5) 6. psykiatrinen yksikkö, joka vastaa avohoidosta valvonta-ajalla ja sen jälkeen 7. kuuleminen sisältäen henkilön oman käsityksen edellytyksistään selviytyä valvontaajalla ja hänen käsityksensä siltä varalta, ettei THL hyväksy esitystä 6. Esityksen liitteet 1. potilasasiakirjat - vuoden ajalta, kun kyseessä on ensimmäinen valvonta-aikaesitys - puolen vuoden ajalta, kun kyseessä on valvonta-ajan jatkaminen tai hoidon lopettaminen - viimeisin tarkkailulausunto (M2) ja hoitoonmääräämispäätös (M3) - mahdollinen ulkopuolisen lääkärin lausunto hoidon jatkamisesta - valvonta-aikaraportit (kaikki ammattiryhmät) 2. muu sairaalan tai asianomaisen näkemyksen mukaan olennainen tieto 7. Hoidon lopettaminen Hoidon lopettamisesta tehty päätös (M3) alistetaan THL:n vahvistettavaksi. Tällöin THL joko vahvistaa tämän päätöksen tai tekee uuden hoitoonmääräämispäätöksen. Asian ratkaisemiseksi THL:lle on toimitettava esitys ja asiakirjat edellä kuvatun mukaan erityisesti ottaen huomioon riskinhallintasuunnitelma valvonta-ajan jälkeen. 8. Toimitusosoite Oikeuspsykiatria PL Helsinki Salattu sähköposti: linkki turvasähköpostiin verkkopalvelussa: 9. Esitysmalli Esitys valvonta-ajan aloittamisesta/jatkamisesta/sairaalasta poistamiseksi Valvonta-ajalle/sairaalasta poistettavaksi esitettävän henkilön nimi, henkilötunnus Diagnoosit - psykiatriset ja mahdolliset olennaiset somaattiset diagnoosit Esitiedot - Oikeuspsykiatrisen hoidon alku: Tiivistä olennaiset asiat tapahtuneesta rikoksesta, mielentilatutkimuksen tai vastaavan lausunnon johtopäätöksistä ja THL:n sekä oikeuden ratkaisuista. - Psykiatrinen historia: Kuvaile lyhyesti henkilön olennaiset taustatiedot ja psykiatriset hoidot ennen nykyisen oikeuspsykiatrisen hoidon alkua. - Sairaalahoito: Kuvaile lyhyesti nykyhoidon kulku.

4 4(5) - Koeluonteiset lomat: Kuvaile avohoidon yksikön ja mahdollisen asumispalvelun tarjoamat hoito-, kuntoutus- ja tukitoimet ja hoidon kulku, kuinka pitkiä jaksoja sairaalan ulkopuolella, mitä jaksojen aikana tapahtui. - Mahdollisten jo myönnettyjen valvonta-aikojen kulku: Kuvaile, miten hoitosuunnitelmaan asetetut tavoitteet ovat toteutuneet, kuvaa muiden ammattiryhmien yhteenvedot (esim. asumispalveluista). - Edunvalvoja: Mahdollisen edunvalvojan nimi, yhteystiedot ja missä asioissa edustaa päämiestään. Nykytila - Status: Kuvaile henkilön viimeaikainen ja ajankohtainen psyykkinen vointi. Erilaiset toimintakykyä tai oireilua kuvaavat mittarit ovat hyödyllisiä. - Riskinarvio: Yhteenveto viimeisimmästä riskinarviosta (esim. START, HCR- 20 V3). Hoitosuunnitelma - Tahdosta riippumaton hoito: Sairaala, jonka valvonnassa hoito järjestetään - Avohoito: Psykiatrinen toimintayksikkö, jossa avohoito toteutuu - Hoidon sisältö: Tapaamisten tiheys (lääkäri, hoitaja, muu ammattihenkilö), mahdolliset kuntoutumistoiminnot, terapeuttiset hoidot, lääkitys, tukiverkosto ym. - Asuminen: Mahdollinen tuen tarve asumispalvelussa/kotona ja tämän tuen järjestäminen - Somaattinen hoito: Mahdolliset huomioon otettavat sairaudet ja niiden hoidot - Riskit: Riskinarvioon pohjautuva riskinhallintasuunnitelma valvonta-ajalle ja sen jälkeen. Kuvaa, miten henkilö itse on osallistunut riskinhallintasuunnitelman laatimiseen. Muista kuvata riskinarvioon liittyvät suojaat tekijät. Mahdolliset valvonta-ajan lisäehdot - Mahdolliset hoidolliset edellytykset tai seuranta, joita voidaan pitää olennaisen tärkeinä valvonta-aikana, esim. päihteettömyyden tai lääkehoidon seuranta. Kuuleminen - Kuvaa henkilön oma käsitys valvonta-ajan aloittamisesta/jatkamisesta/lopettamisesta sekä mahdollisesta kielteisestä päätöksestä. Kirjauksesta pitää selvitä myös, mitä henkilöltä on kysytty. - Kysy ja kirjaa ne mahdolliset lisäkysymykset, jotka voivat arviosi mukaan olla hyödyllisiä päätöksen kannalta. - Huomioi kuulemisohje - lomakkeet ohjeineen - Esimerkkilauseita: Kerroin, että THL ratkaisee, myönnetäänkö valvonta-aika. Mutikainen on tutustunut valvonta-aikaesitykseen ja hänelle on myös kerrottu sen sisältö suullisesti. Hän kertoo, että on pärjännyt hyvin ja katsoo valvontaajan ajankohtaiseksi. Siinä tapauksessa, että THL ei myöntäisi valvonta-aikaa, Mutikainen olisi todella pettynyt ja surisi tätä asiaa. Sairaalan esityksestä vastaava ylilääkäri, sairaala, päiväys

5 5(5) 10. Lopuksi Huomioithan, että THL tarvitsee lisäksi tiedokseen sairaalan osoitteen, johon päätös esityksestä postitetaan tiedoksi ja osoitteen, johon päätös esityksestä postitetaan henkilölle itselleen. Esityksessä olisi hyvä olla myös avohoidon hoitavan lääkärin yhteystiedot. Tämä suositus päivitetään aina tarvittaessa, kuitenkin niin, että päivitystarve arvioidaan vähintään vuosittain. Viimeisimmän version löydät THL:n verkkopalvelusta: Sähköisen asioinnin kehittyminen aiheuttanee lähiaikojen päivitystarvetta.

Valvonta-aikasuositus

Valvonta-aikasuositus 1(6) Valvonta-aikasuositus Tämä suositus korvaa 24.5.2016 annetun suosituksen. Mielenterveyslain (MtL) 18 a :ssä on säädetty valvonta-ajasta: edellä 17 :n 3 ja 6 momentissa tarkoitettu henkilö, joka on

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön vahvistama lomake 1 (7) 13 :n (omasta tahdostaan hoidossa olleen määrääminen)

Sosiaali- ja terveysministeriön vahvistama lomake 1 (7) 13 :n (omasta tahdostaan hoidossa olleen määrääminen) Sosiaali- ja terveysministeriön vahvistama lomake 1 (7) HOITOONMÄÄRÄÄMISPÄÄTÖS Lomake M3 (täytetään lomakkeen kielellä) 1. Tutkitun henkilötiedot Sukunimi Etunimet Henkilötunnus 2. Tutkimusaika Tarkkailulähetteen

Lisätiedot

1991 vp - HE 38. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mielenterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1991 vp - HE 38. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mielenterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1991 vp - HE 38 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mielenterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että mielenterveyslakia muutettaisiin siten, että mielenterveystyön

Lisätiedot

Tarkkailuaika nuorisopsykiatrian osastolla

Tarkkailuaika nuorisopsykiatrian osastolla Tarkkailuaika nuorisopsykiatrian osastolla Arvio tarkkailun aloittamisesta Nuori ja vanhemmat Huolen herääminen ja yhteydenotto Ei Kyllä Lähettävä lääkäri Välitön hoidon tarpeen arviointi Haluaako nuori

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön vahvistama lomake 1 (6) Sukunimi Aikaisemmat sukunimet

Sosiaali- ja terveysministeriön vahvistama lomake 1 (6) Sukunimi Aikaisemmat sukunimet Sosiaali- ja terveysministeriön vahvistama lomake 1 (6) TARKKAILULÄHETE Lomake M1 Tahdostaan riippumatta psykiatriseen sairaalahoitoon esitettävästä henkilöstä 1. Tutkitun henkilötiedot Sukunimi Aikaisemmat

Lisätiedot

Psykiatrisen hoitotoiveen pilotti alkaa Satakunnan sairaanhoitopiirissä

Psykiatrisen hoitotoiveen pilotti alkaa Satakunnan sairaanhoitopiirissä AMMATTILAISOHJE 1 (6) Psykiatrisen hoitotoiveen pilotti alkaa Satakunnan sairaanhoitopiirissä Satakunnan sairaanhoitopiirissä on otettu käyttöön psykiatrinen hoitotoive-lomake. Ensimmäisessä vaiheessa

Lisätiedot

TARKKAILULAUSUNTO. Lomake M2. Tahdostaan riippumatta psykiatriseen sairaalahoitoon esitettävästä henkilöstä. 1. Tutkitun henkilötiedot

TARKKAILULAUSUNTO. Lomake M2. Tahdostaan riippumatta psykiatriseen sairaalahoitoon esitettävästä henkilöstä. 1. Tutkitun henkilötiedot Sosiaali- ja terveysministeriön vahvistama lomake 1 (7) TARKKAILULAUSUNTO Lomake M2 (täytetään lomakkeen kielellä) Tahdostaan riippumatta psykiatriseen sairaalahoitoon esitettävästä henkilöstä 1. Tutkitun

Lisätiedot

LAUSUNTO PERUSTUSLAKIVALIOKUNNALLE; HALLITUKSEN ESITYS LAIKSI MIELENTERVEYSLAIN MUUTTAMISESTA (HE 92/2015)

LAUSUNTO PERUSTUSLAKIVALIOKUNNALLE; HALLITUKSEN ESITYS LAIKSI MIELENTERVEYSLAIN MUUTTAMISESTA (HE 92/2015) LAUSUNTO 1(5) hallitusneuvos Pirjo Kainulainen 18.11.2015 Sosiaali- ja terveyspalveluosasto LAUSUNTO PERUSTUSLAKIVALIOKUNNALLE; HALLITUKSEN ESITYS LAIKSI MIELENTERVEYSLAIN MUUTTAMISESTA (HE 92/2015) Hallituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2012 1 (6) 304 Stj / Valtuutettu Ilkka Taipaleen aloite oikeuspsykiatristen potilaiden hoitamisesta Kellokosken sairaalassa päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti

Lisätiedot

1 Asiakkaan tiedot Nimi Henkilötunnus

1 Asiakkaan tiedot Nimi Henkilötunnus Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala Asumispalvelujen toimintayksikkö HAKEMUS / SELVITYS ASUMISPALVELUN TARPEESTA 1 Asiakkaan tiedot Nimi Henkilötunnus Osoite Puhelin Ammatti Virallinen edunvalvoja /

Lisätiedot

TYÖIKÄISTEN ASUMISPALVELUPAIKAN MYÖNTÄMINEN JA PÄÄTÖSPROSESSI

TYÖIKÄISTEN ASUMISPALVELUPAIKAN MYÖNTÄMINEN JA PÄÄTÖSPROSESSI 1 Kyh 17.5.2011 66 Kyh liite 1 Kyh 22.9.2011 105 Kyh liite 4 TYÖIKÄISTEN ASUMISPALVELUPAIKAN MYÖNTÄMINEN JA PÄÄTÖSPROSESSI 2 Sisällysluettelo Asumispalvelut 3 Asumispalveluiden hakeminen 3 Palvelutarpeen

Lisätiedot

Psykiatrinen hoitotahtoni

Psykiatrinen hoitotahtoni Huhtalantie 53 Puhelin vaihde 06 415 4111 Sähköposti: 60220 Seinäjoki Faksi 06 415 4351 etunimi.sukunimi@epshp.fi 2 (6) Nimi Henkilötunnus Olen laatinut tämän psykiatrisen hoitotahdon siltä varalta, että

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Kaupunginhallitus Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Kaupunginhallitus Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (8) 191 Lausunto luonnoksesta mielenterveyslain väliaikaiseksi muuttamiseksi Pöydälle HEL 2013-000105 T 03 00 00 Päätös päätti panna asian pöydälle. Esittelijä Lisätiedot

Lisätiedot

Lastenpsykiatrian osastolle hoitojaksolle tulevan lapsen hoidon prosessimalli

Lastenpsykiatrian osastolle hoitojaksolle tulevan lapsen hoidon prosessimalli Lastenpsykiatrian osastolle hoitojaksolle tulevan lapsen hoidon prosessimalli Lapsi ja vanhemmat/ huoltajat Omahoitaja / työpari Omahoitajien toiminta hoitojaksolla Perhehoitotyö Hoitohenkilökunta Lastenpsykiatrian

Lisätiedot

2. Milloin psykiatrinen hoitotahto on pätevä? 3. Milloin psykiatrisesta hoitotahdosta voi poiketa?

2. Milloin psykiatrinen hoitotahto on pätevä? 3. Milloin psykiatrisesta hoitotahdosta voi poiketa? Psykiatrinen hoitotahto 30.8.2016 Saatteeksi Psykiatrinen hoitotahto on kehitetty vahvistamaan henkilön itsemääräämisoikeutta tilanteissa, joissa hän ei itse kykene osallistumaan hoitoaan koskevaan päätöksentekoon.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (7) Kaupunginhallitus Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (7) Kaupunginhallitus Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (7) 238 Lausunto luonnoksesta mielenterveyslain väliaikaiseksi muuttamiseksi HEL 2013-000105 T 03 00 00 Päätös päätti antaa sosiaali- ja terveysministeriölle seuraavan

Lisätiedot

Terveyskeskus ja M1- lähettämiskäytäntö. 7.4.2016 Susanna Satuli-Autere, koulutusylilääkäri Hyvinkään terveyskeskus

Terveyskeskus ja M1- lähettämiskäytäntö. 7.4.2016 Susanna Satuli-Autere, koulutusylilääkäri Hyvinkään terveyskeskus Terveyskeskus ja M1- lähettämiskäytäntö 7.4.2016 Susanna Satuli-Autere, koulutusylilääkäri Hyvinkään terveyskeskus Tahdosta riippumatonta hoitoa määrittävät lait Mielenterveyslaki Päihdehuoltolaki Kehitysvammaisten

Lisätiedot

Asiakas Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Lähiomainen Sukunimi ja etunimi Suhde asiakkaaseen. Edunvalvoja Sukunimi ja etunimi Puhelinnumero

Asiakas Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Lähiomainen Sukunimi ja etunimi Suhde asiakkaaseen. Edunvalvoja Sukunimi ja etunimi Puhelinnumero Sivu 1/5 Palvelusuunnitelma Palvelusuunnitelma on asiakkaan tai asiakkaan ja hänen edustajansa kanssa yhteistyössä tehty yhteenveto hänen elämänsä tämänhetkisestä tilanteesta ja mahdollisesta uusien palveluiden

Lisätiedot

Tietoa tahdosta riippumattomasta psykiatrisesta hoidosta ja potilaan oikeuksista

Tietoa tahdosta riippumattomasta psykiatrisesta hoidosta ja potilaan oikeuksista Tietoa tahdosta riippumattomasta psykiatrisesta hoidosta ja potilaan oikeuksista Mitä tahdosta riippumaton psykiatrinen hoito on? Kun sinua hoidetaan psykiatrisessa sairaalassa, vaikka et itse haluaisi

Lisätiedot

KOTIA KOHTI. Mielenterveyskuntoutujien kuntouttava asuminen Vantaalla. Hanna Sallinen 17.2.2011

KOTIA KOHTI. Mielenterveyskuntoutujien kuntouttava asuminen Vantaalla. Hanna Sallinen 17.2.2011 KOTIA KOHTI Mielenterveyskuntoutujien kuntouttava asuminen Vantaalla Hanna Sallinen 17.2.2011 Asumispalvelut Vantaalla -Asumispalveluiden toimintayksikkö on osa aikuissosiaalityötä -Asumispalvelujen toimintayksikkö

Lisätiedot

1994 vp - HE 226 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1994 vp - HE 226 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 226 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi mielenterveyslain, lääninoikeuslain ja maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Mielenterveyslakia

Lisätiedot

Tutkimus luettavissa kokonaisuudessaan www.pohjanmaahanke.fi Ajankohtaista>Arkisto> Hankkeessa tehdyt selvitykset TUTKIMUKSEN TAUSTAA:

Tutkimus luettavissa kokonaisuudessaan www.pohjanmaahanke.fi Ajankohtaista>Arkisto> Hankkeessa tehdyt selvitykset TUTKIMUKSEN TAUSTAA: Mielenterveys- ja päihdekuntoutujien kuntouttavia asumispalveluja koskeva kyselytutkimus toteutettiin kolmen maakunnan alueella 2007 2008, Länsi-Suomen lääninhallituksen ja Pohjanmaa-hankeen yhteistyönä

Lisätiedot

2. Oletteko osallistuneet hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? a. kyllä b. ei, miksi?

2. Oletteko osallistuneet hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? a. kyllä b. ei, miksi? ASIAKASPALAUTE Tämän asiakaspalaute keskustelun tarkoituksena on asiakkaan saamien palveluiden kehittäminen. Kysymyksiin vastataan keskustelemalla asiakkaan (ja omaisen) kanssa. Kotihoidon työntekijä osallistuu

Lisätiedot

Lastenpsykiatrian osaston kriisihoitojakso

Lastenpsykiatrian osaston kriisihoitojakso Lastenpsykiatrian osaston kriisihoitojakso Lapsi ja vanhemmat/ huoltajat Omahoitaja / työpari Omahoitajan toiminta kriisihoitojaksolla Perhehoitotyö Hoitohenkilökunta Lastenpsykiatrian erikoislääkäri Erityistyöntekijät

Lisätiedot

Lastenpsykiatrian osastolle tutkimusjaksolle tulevan lapsen hoidon prosessimalli

Lastenpsykiatrian osastolle tutkimusjaksolle tulevan lapsen hoidon prosessimalli Lastenpsykiatrian osastolle tutkimusjaksolle tulevan lapsen hoidon prosessimalli Lapsi ja vanhemmat/ huoltajat Omahoitaja / työpari Omahoitajien toiminta tutkimusjaksolla Perhehoitotyö Hoitohenkilökunta

Lisätiedot

Psykiatrinen hoito ja Muurolan sairaalakiinteistö Valtuustoseminaari 9.6.14 Sanna Blanco Sequeiros Psykiatrian tulosaluejohtaja

Psykiatrinen hoito ja Muurolan sairaalakiinteistö Valtuustoseminaari 9.6.14 Sanna Blanco Sequeiros Psykiatrian tulosaluejohtaja Psykiatrinen hoito ja Muurolan sairaalakiinteistö Valtuustoseminaari 9.6.14 Sanna Blanco Sequeiros Psykiatrian tulosaluejohtaja Lyhyt historia Muurolan keuhkotautiparantola 1920 -luvulla Parantolan pihalla

Lisätiedot

Lotta Hämeen-Anttila. hallitusneuvos

Lotta Hämeen-Anttila. hallitusneuvos 25.4.2018 Lotta Hämeen-Anttila hallitusneuvos UUSI ASIAKAS- JA POTILASLAKI Itsemääräämisoikeuslainsäädännön kokonaisuudistus NYKYTILA Itsemääräämisoikeutta tukevia ja rajoitustoimenpiteiden käyttöä koskevia

Lisätiedot

PALVELUSUUNNITELMA 1/6. Jämsän kaupunki Sosiaali- ja terveystoimi Vammaispalvelut Kelhänkatu 3, Jämsä. PALVELUSUUNNITELMA Päivämäärä:

PALVELUSUUNNITELMA 1/6. Jämsän kaupunki Sosiaali- ja terveystoimi Vammaispalvelut Kelhänkatu 3, Jämsä. PALVELUSUUNNITELMA Päivämäärä: 1/6 Päivämäärä: ASIAKAS Sukunimi ja etunimet: Henkilötunnus: Osoite: Puhelinnumero: Lähiomainen Sukunimi ja etunimi: Suhde asiakkaaseen: Osoite: Puhelinnumero: Muut perheen jäsenet ja lähiverkosto: Edunvalvoja

Lisätiedot

THL:n pakkotyökirja. Erikoissuunnittelija Pekka Makkonen VSSHP, psykiatrian tulosalue

THL:n pakkotyökirja. Erikoissuunnittelija Pekka Makkonen VSSHP, psykiatrian tulosalue THL:n pakkotyökirja Erikoissuunnittelija Pekka Makkonen VSSHP, psykiatrian tulosalue THL:n TYÖRYHMÄ THL kutsui psykiatristen sairaaloiden edustajat Pakon käytön vähentämisen ja turvallisuuden lisäämisen

Lisätiedot

HAKEMUS KRIMINAALIHUOLLON TUKISÄÄTIÖN KUNTOUTTAVIIN TUKIASUMISPALVELUIHIN

HAKEMUS KRIMINAALIHUOLLON TUKISÄÄTIÖN KUNTOUTTAVIIN TUKIASUMISPALVELUIHIN HAKEMUS KRIMINAALIHUOLLON TUKISÄÄTIÖN KUNTOUTTAVIIN TUKIASUMISPALVELUIHIN Täytä tämä hakemus yhdessä vankilan työntekijän, yhdyskuntaseuraamustoimiston työntekijän tai sosiaalityöntekijän kanssa Tällä

Lisätiedot

Kyh Kyh liite 3 Kyh Kyh liite 1

Kyh Kyh liite 3 Kyh Kyh liite 1 Kyh 20.1.209 6 Kyh liite 3 Kyh 21.9.2010 94 Kyh liite 1 2 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ANTAMISESTA JA JÄRJESTÄMISESTÄ PÄÄT- TÄMINEN JA RATKAISUVALTA YKSILÖASIOISSA Sosiaalihuollon ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Nuoruusikäisen mielentilatutkimus, milloin ja miten?

Nuoruusikäisen mielentilatutkimus, milloin ja miten? Nuoruusikäisen mielentilatutkimus, milloin ja miten? Riittakerttu Kaltiala-Heino Professori, vastuualuejohtaja TaY lääketieteen laitos TAYS nuorisopsykiatrian vastuualue Mielentilatutkimus Tuomioistuimen

Lisätiedot

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa. Omaishoidon

Lisätiedot

Aseluvan hakijan arviointi poliisin näkökulmasta

Aseluvan hakijan arviointi poliisin näkökulmasta Aseluvan hakijan arviointi poliisin näkökulmasta Päihdelääketieteen päivät 2013 Mika Lehtonen projektipäällikkö, SM, poliisiosasto 12.3.2013 Ampuma-aseet Suomessa noin 1,6 miljoonaa ampuma-asetta noin

Lisätiedot

YKSITYISET SOSIAALIPALVELUT. Ilmoituksenvarainen toiminta ja luvanvarainen toiminta

YKSITYISET SOSIAALIPALVELUT. Ilmoituksenvarainen toiminta ja luvanvarainen toiminta YKSITYISET SOSIAALIPALVELUT Ilmoituksenvarainen toiminta ja luvanvarainen toiminta Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, ylitarkastaja Paula Mäkiharju-Brander 2.3.2017 1 Valvira ja aluehallintovirastot

Lisätiedot

Ohjeistus lääkäreille Helsingin SAPja SAS-toiminnasta. 10.09.2012 Merja Iso-Aho, kotihoidon ylilääkäri & Riina Lilja, SAS-prosessin omistaja

Ohjeistus lääkäreille Helsingin SAPja SAS-toiminnasta. 10.09.2012 Merja Iso-Aho, kotihoidon ylilääkäri & Riina Lilja, SAS-prosessin omistaja Ohjeistus lääkäreille Helsingin SAPja SAS-toiminnasta 10.09.2012 Merja Iso-Aho, kotihoidon ylilääkäri & Riina Lilja, SAS-prosessin omistaja 1 SAP-SAS, mitä se on? SAP (Selvitys, Arviointi, Palveluohjaus)

Lisätiedot

Täytä tämä hakemus yhdessä vankilan työntekijän, YKS-toimiston työntekijän tai sosiaalityöntekijän kanssa)

Täytä tämä hakemus yhdessä vankilan työntekijän, YKS-toimiston työntekijän tai sosiaalityöntekijän kanssa) 1 Täytä tämä hakemus yhdessä vankilan työntekijän, YKS-toimiston työntekijän tai sosiaalityöntekijän kanssa) HAKEMUS / ESITIETOLOMAKE KRIMINAALIHUOLLON TUKISÄÄTIÖN KUNTOUTTAVIIN TUKIASUMISPALVELUIHIN Etunimet

Lisätiedot

Sosiaalinen selvitys työ- ja toimintakyvyn arvioinnissa palveluesimies Sari Käsmä

Sosiaalinen selvitys työ- ja toimintakyvyn arvioinnissa palveluesimies Sari Käsmä palveluesimies Sari Käsmä toimintakyvyn arvioinnissa Taustatiedot Koulutus ja työhistoria Toimeentulo Sosiaaliset ongelmat Sosiaalinen toimintakyky Aikaisemmat tutkimus-, hoito- ja kuntoutustoimet Asiakkaan

Lisätiedot

Asian ratkaisu perustuu seuraavaan selvitykseen:

Asian ratkaisu perustuu seuraavaan selvitykseen: PÄÄTÖS 1 (6) ISAVI/4642/2018 Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat 11.1.2019 Varkauden kaupunginhallitus PL 2018 78201 VARKAUS Varkauden psykiatrian päivystys ja tahdosta riippumaton hoito Selvitys Terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Asiakas Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Lääkitys (mihin tarkoitukseen/lääkityksestä vastaava taho)

Asiakas Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Lääkitys (mihin tarkoitukseen/lääkityksestä vastaava taho) KUNTA / KUNTAYHTYMÄ: PALVELUSUUNNITELMA Päiväys: Asiakas Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus Lähiomainen Sukunimi ja etunimi Puhelinnumero Suhde asiakkaaseen Puhelinnumero Muut perheen jäsenet ja lähiverkosto

Lisätiedot

Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi uudeksi asiakas- ja potilaslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi uudeksi asiakas- ja potilaslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Aspasäätiö sr Lausunto 07.09.2018 Asia: STM074:00/2018 Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi uudeksi asiakas ja potilaslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunnonantajan lausunto

Lisätiedot

Hoitotakuu lastenpsykiatriassa

Hoitotakuu lastenpsykiatriassa Hoitotakuu lastenpsykiatriassa Lastenpsykiatrian professoreiden, ylilääkäreiden ja ylihoitajien kokous Turussa Lääninlääkäri, LT, psykiatrian erikoislääkäri Jukka Kärkkäinen TYKS, T-sairaalan auditorio,

Lisätiedot

PALVELUSUUNNITELMA 1/5. Jämsän kaupunki Sosiaali- ja terveystoimi Vammaispalvelut Kelhänkatu 3, Jämsä PALVELUSUUNNITELMA.

PALVELUSUUNNITELMA 1/5. Jämsän kaupunki Sosiaali- ja terveystoimi Vammaispalvelut Kelhänkatu 3, Jämsä PALVELUSUUNNITELMA. 1/5 Päivämäärä: ASIAKAS Sukunimi ja etunimet: Henkilötunnus: Lähiomainen Sukunimi ja etunimi: Suhde asiakkaaseen: Muut perheen jäsenet ja lähiverkosto: Edunvalvoja Sukunimi ja etunimi: N LAATIJAT: ASUMINEN,

Lisätiedot

PALVELUSUUNNITELMA 1/5. Jämsän kaupunki Sosiaali- ja terveystoimi Vammaispalvelut Kelhänkatu 3, Jämsä. PALVELUSUUNNITELMA Päivämäärä:

PALVELUSUUNNITELMA 1/5. Jämsän kaupunki Sosiaali- ja terveystoimi Vammaispalvelut Kelhänkatu 3, Jämsä. PALVELUSUUNNITELMA Päivämäärä: 1/5 Päivämäärä: ASIAKAS Sukunimi ja etunimet: Henkilötunnus: Osoite: Puhelinnumero: Lähiomainen Sukunimi ja etunimi: Suhde asiakkaaseen: Osoite: Puhelinnumero: N LAATIJAT: DIAGNOOSIT JA TERVEYDENTILA Diagnoosit

Lisätiedot

Nuorten aikuisten kuntoutusohjausprojekti v.2006-2008

Nuorten aikuisten kuntoutusohjausprojekti v.2006-2008 Nuorten aikuisten kuntoutusohjausprojekti v.2006-2008 EPSHP/aikuispsykiatria TUKE 1242 Projektityöntekijänä Tiina Leppinen Psyk. sh., NLP-Master, Kuntoutuksen ohjaaja amk Hankkeen taustaa Nuorten aikuisten

Lisätiedot

Palkkiohoidot käytännössä Salon Terveyskeskuksen Päihdeyksikkö PÄLÄ-päivät

Palkkiohoidot käytännössä Salon Terveyskeskuksen Päihdeyksikkö PÄLÄ-päivät Palkkiohoidot käytännössä Salon Terveyskeskuksen Päihdeyksikkö PÄLÄ-päivät 8.3.2019 JARNO HEINO, PSYNAPSI OY PSYKIATRIAN ERIKOISLÄÄKÄRI, PÄIHDELÄÄKETIETEEN ERITYISPÄTEVYYS Sidonnaisuudet Psynapsi Oy: Salon

Lisätiedot

Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittämishanke 2012 2015. Tuula Tiainen Ympäristöministeriö 2014

Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittämishanke 2012 2015. Tuula Tiainen Ympäristöministeriö 2014 Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittämishanke 2012 2015 Tuula Tiainen Ympäristöministeriö 2014 Mielenterveyskuntoutujat tarvitsevat arkeensa tukea Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittäminen,

Lisätiedot

Kunta ja aluehallintovirasto yksityisten sosiaalipalvelujen valvojina Lupaviranomaisten yhteistyö ja velvoitteet

Kunta ja aluehallintovirasto yksityisten sosiaalipalvelujen valvojina Lupaviranomaisten yhteistyö ja velvoitteet Kunta ja aluehallintovirasto yksityisten sosiaalipalvelujen valvojina Lupaviranomaisten yhteistyö ja velvoitteet 1 Yksityinen sosiaalipalvelu? Laki yksityisistä sosiaalipalveluista (922/2011) 3 Sosiaalihuoltolain(1301/2014)

Lisätiedot

Psykiatrinen hoitotahto

Psykiatrinen hoitotahto Psykiatrinen hoitotahto Osastoryhmän päällikkö, TtT Päivi oininen HU, Hyvinkään sairaanhoitoalue, psykiatria Taustaa Väitöstutkimus Pakko, potilaan kokema hoito ja elämän laatu potilaan osallisuutta tulee

Lisätiedot

Psykiatrinen pakkohoito. Tietoa sinulle, jota hoidetaan psykiatrista pakkohoitoa koskevan lain mukaisesti.

Psykiatrinen pakkohoito. Tietoa sinulle, jota hoidetaan psykiatrista pakkohoitoa koskevan lain mukaisesti. Psykiatrinen pakkohoito Tietoa sinulle, jota hoidetaan psykiatrista pakkohoitoa koskevan lain mukaisesti. TIETOA PAKKOHOIDOSTA Pakkohoidon tarkoituksena on saada sinut voimaan paremmin, jolloin pakkohoitoa

Lisätiedot

Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena

Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena Marke Hietanen-Peltola Ylilääkäri, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö 19.3.2015 Kuntotestauspäivät 2015, Kisakallio Määräaikaiset terveystarkastukset

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 171/2009 vp. Hallituksen esitys laeiksi kuolemansyyn selvittämisestä

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 171/2009 vp. Hallituksen esitys laeiksi kuolemansyyn selvittämisestä EDUSKUNNAN VASTAUS 171/2009 vp Hallituksen esitys laeiksi kuolemansyyn selvittämisestä annetun lain, mielenterveyslain, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta annetun lain sekä Sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen ohje LÄÄKKEIDEN HAITTAVAIKUTUSTEN ILMOIT- TAMINEN

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen ohje LÄÄKKEIDEN HAITTAVAIKUTUSTEN ILMOIT- TAMINEN Ohje x.x.2017 6895/00.01.02/2016 x/2017 Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen ohje LÄÄKKEIDEN HAITTAVAIKUTUSTEN ILMOIT- TAMINEN Kohderyhmät Lääkkeen määräämiseen tai toimittamiseen oikeutetut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (9) Kaupunginhallitus Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (9) Kaupunginhallitus Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (9) 214 Lausunto luonnoksesta mielenterveyslain väliaikaiseksi muuttamiseksi HEL 2013-000105 T 03 00 00 Päätös Käsittely päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.

Lisätiedot

ASELAKI. ILMOITUSVELVOLLISUUS.

ASELAKI. ILMOITUSVELVOLLISUUS. ASELAKI. ILMOITUSVELVOLLISUUS. Esti Laaksonen Yleislääketieteen erikoislääkäri Päihdelääketieteen erityispätevyys Turun kaupungin hyvinvointitoimiala Lääkärikeskus Mehiläinen Turku estlaa@utu.fi Sidonnaisuudet:

Lisätiedot

Lääkehoito vanhuspalveluissa Turku. Ruut Virtanen Lääninlääkäri Lounais-Suomen aluehallintovirasto

Lääkehoito vanhuspalveluissa Turku. Ruut Virtanen Lääninlääkäri Lounais-Suomen aluehallintovirasto Lääkehoito vanhuspalveluissa 8.11.2017 Turku Ruut Virtanen Lääninlääkäri Lounais-Suomen aluehallintovirasto Lounais-Suomen aluehallintovirasto 8.11.2017 1 Lääkehoidon toteuttaminen Toteutetaan erityyppisissä

Lisätiedot

NUORTEN MIELIALAHÄIRIÖT JA AHDISTUNEISUUS

NUORTEN MIELIALAHÄIRIÖT JA AHDISTUNEISUUS NUORTEN MIELIALAHÄIRIÖT JA AHDISTUNEISUUS Lanu-koulutus 5.9., 11.9. ja 20.9.2018 Psykologi, psykoterapeutti Johanna Lukkarila Psykiatrinen sairaanhoitaja, pari- ja perheterapeutti Tarja Rossi Nuorisopsykiatrian

Lisätiedot

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa /36

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa /36 YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa 13.9.2006/36 Vahvistettu Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulissa 15.11.2006 1 LUKU Kokoonpano 1 Yhteiseen

Lisätiedot

Asumisen tukea tarvitsevat asiakkaat SAP-työparin näkökulma Päivi Jouttimäki, asiantuntija, Aikuisten sosiaalipalvelut

Asumisen tukea tarvitsevat asiakkaat SAP-työparin näkökulma Päivi Jouttimäki, asiantuntija, Aikuisten sosiaalipalvelut Asumisen tukea tarvitsevat asiakkaat SAP-työparin näkökulma 10.11.2017 Päivi Jouttimäki, asiantuntija, Aikuisten sosiaalipalvelut Esityksen sisältö Tuettua asumista hakevien asiakkaiden toimintakyky (käytäntötutkimus)

Lisätiedot

Yhteistyökokous Kela ja NUOTTIvalmennuksen Skype Klo

Yhteistyökokous Kela ja NUOTTIvalmennuksen Skype Klo Yhteistyökokous Kela ja NUOTTIvalmennuksen palveluntuottajat 08.01.2019 Skype Klo 8.30-9.30 Skype-kokoukset Kokouksiin ei tarvitse ilmoittautua, riittää että liitytte skype-linkistä vähän ennen kokouksen

Lisätiedot

Liite eduskunnan oikeusasiamiehen lausuntoon 10.2.2016 Kehitysvammalain muuttaminen / taulukko rajoitustoimenpiteistä (HE 96/2015 vp) ja STM:n vastine 29.1.2016 Rajoitustoimenpide Ratkaisija Ratkaisija

Lisätiedot

PERUSTURVALAUTAKUNNAN DELEGOINTISÄÄNTÖ

PERUSTURVALAUTAKUNNAN DELEGOINTISÄÄNTÖ PERUSTURVALAUTAKUNNAN DELEGOINTISÄÄNTÖ Perusturvalautakunta 21.4.2015 45 Korvaa 18.6.2013 80 vahvistetun delegointisäännön Keuruun kaupunki 2 Perusturvalautakunnan toimialan delegointi / lastensuojelun

Lisätiedot

Psykiatrinen hoitotahto 9.10.2012

Psykiatrinen hoitotahto 9.10.2012 Psykiatrinen hoitotahto 9.10.2012 Saatteeksi Tämä hoitotahtolomake perustuu suurimmaksi osaksi Lapin sairaanhoitopiirissä käytössä olevalle lomakkeelle, mutta siihen on lisätty tarkennuksia ja lisäyksiä,

Lisätiedot

Espoon parhaat potilaat Kivenlahti-Stensvik ry. Apulaisylilääkäri Sanna Mustonen Vastaava hoitaja Tiia Palanne Kivenlahden terveysasema

Espoon parhaat potilaat Kivenlahti-Stensvik ry. Apulaisylilääkäri Sanna Mustonen Vastaava hoitaja Tiia Palanne Kivenlahden terveysasema Espoon parhaat potilaat 17.5.16 Kivenlahti-Stensvik ry Apulaisylilääkäri Sanna Mustonen Vastaava hoitaja Tiia Palanne Kivenlahden terveysasema Happy or not 18.5.2016 2 Meidän potilaat Aktiivisia Yhteistyökykyisiä

Lisätiedot

Hoitotyön kirjaamisen auditointi ja auditoinnin tulosten hyödyntäminen FinCC-luokituksen mukaisessa kirjaamisessa

Hoitotyön kirjaamisen auditointi ja auditoinnin tulosten hyödyntäminen FinCC-luokituksen mukaisessa kirjaamisessa Hoitotyön kirjaamisen auditointi ja auditoinnin tulosten hyödyntäminen FinCC-luokituksen mukaisessa kirjaamisessa 12.5.2015 Terveydenhuollon Atk-päivät Tampere Tea Mononen ja Sirkka Kulju Sisältö Organisaation

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/2010 1 282 VAHINGONKORVAUSVAATIMUS Terke 2010-1722 Esityslistan asia TJA/7 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun henkilön (jäljempänä

Lisätiedot

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso KOKONAISUUS A: Kotiin vietävien palvelujen sisältö ja kohdentuminen Kuntoutus ja ennaltaehkäisy TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso Eija Janhunen TAVOITTEENA MAAKUNNALLINEN IDEAALIMALLI KUNTOUTTAVAN

Lisätiedot

Pöytyän terveyskeskuksen osasto

Pöytyän terveyskeskuksen osasto PÖYTYÄN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ Pöytyän terveyskeskuksen osasto TIETOA POTILAAN OMAISELLE Osasto Yläneentie 1 21870 RIIHIKOSKI Puh: 02 4864 1300 Pöytyän terveyskeskuksen osaston tehtävänä on: Antaa

Lisätiedot

Lääkinnällisenä kuntoutuksena myönnettävien apuvälineiden saatavuusperusteet

Lääkinnällisenä kuntoutuksena myönnettävien apuvälineiden saatavuusperusteet Lääkinnällisenä kuntoutuksena myönnettävien apuvälineiden saatavuusperusteet 21.5.2014 Johtava toimintaterapeutti Irmeli Wasén, TURKU/Hyto/Lääkinnällinen kuntoutus 1 Alueellinen apuvälinetoiminta Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Sosiaalihuollon ammattihenkilön toiminnan valvontaan liittyvä ammattitaidon selvittäminen

Sosiaalihuollon ammattihenkilön toiminnan valvontaan liittyvä ammattitaidon selvittäminen Sosiaalihuollon ammattihenkilön toiminnan valvontaan liittyvä ammattitaidon selvittäminen Valvira-Sosnet verkoston seminaari 15.3.2019 Helsinki Markus Henriksson Ylijohtaja Valvira.fi, @ValviraViestii

Lisätiedot

Kiireettömään hoitoon pääsy

Kiireettömään hoitoon pääsy Kiireettömään hoitoon pääsy Hoidon tarve on arvioitava samoin perustein koko maassa Potilaan hoidon tarve pitää arvioida ja hoito toteuttaa terveydenhuollon eri toimipisteissä yhtenäisin lääketieteellisin

Lisätiedot

Tuen yleiset myöntämisperusteet

Tuen yleiset myöntämisperusteet Yleistä Omaishoidontukea koskeva laki (937/2005) tuli voimaan 1.1.2006. Laki korvasi sosiaalihuoltolaissa olleet omaishoidontukea koskevat säännökset sekä asetuksen omaishoidontuesta. Samaan aikaan myös

Lisätiedot

SAIRAUSLOMA. Sari Anetjärvi

SAIRAUSLOMA. Sari Anetjärvi SAIRAUSLOMA Sari Anetjärvi SAIRAUSLOMAN MYÖNTÄMINEN Sairaudesta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi on haettava sairauslomaa toimivaltaiselta työnantajan edustajalta. Esimies voi myöntää sairauslomaa ilman

Lisätiedot

Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 3.2.2011 1 YKSITYINEN SOSIAALIPALVELU: Laki yksityisten

Lisätiedot

Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelutilanne v

Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelutilanne v Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelutilanne v. 2011-2014 J.G. 5/14 Palveluasumiseen siirtynyt asiakkaita: Kellokosken sairaalasta Psykiatrian poliklinikalta Kotikuntoutuksesta Lastensuojelusta Kotoa

Lisätiedot

Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittäminen. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi

Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittäminen. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittäminen Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Mielenterveys ja asuminen - vuonna 2010 työkyvyttömyyseläkkeensaajista mielenterveyden

Lisätiedot

SOPIMUSVUOREN PSYKIATRINEN KOTIKUNTOUTUS-PROJEKTI

SOPIMUSVUOREN PSYKIATRINEN KOTIKUNTOUTUS-PROJEKTI Association & Foundation SOPIMUSVUOREN PSYKIATRINEN KOTIKUNTOUTUS-PROJEKTI Katariina Ruuth, projektijohtaja Tampere 18.10.2011 Association & Foundation Ry/Oy Tarjoaa mielenterveyskuntoutus- ja dementiahoitokotipalveluita

Lisätiedot

Palveluratkaisu-toimintamalli

Palveluratkaisu-toimintamalli Palveluratkaisu-toimintamalli Carina Lusikka, johtava sosiaalityöntekijä Marketta Salminen, kehittämispäällikkö Johtamisen opintopiiri 22.11.2017 VamO-hanke 1 Eteva 2016 pähkinänkuoressa Suurin vammaisalan

Lisätiedot

Luottamuksellinen kyselylomake

Luottamuksellinen kyselylomake Luottamuksellinen kyselylomake Hakemus terapiaan terapeuttikandidaatille, joka opiskelee HumaNova Utbildning OY:ssa Terapiapalkkio on 30 /istunto (sis. alv.) ja maksetaan suoraan terapeuttikandidaatille

Lisätiedot

Helena Vorma lääkintöneuvos

Helena Vorma lääkintöneuvos 12.6.2018 Lotta Hämeen-Anttila hallitusneuvos Helena Vorma lääkintöneuvos MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELULAINSÄÄDÄNNÖN KOKONAISUUDISTUS LAINSÄÄDÄNNÖN RAKENNE Tuetaan sosiaali- ja terveydenhuollon integraatiota

Lisätiedot

Jokaiselle sairastuneelle laaditaan hoitosuunnitelma. Järjestetään yhteistyössä OYS:n ja Oulun seudun muistiyhdistyksen

Jokaiselle sairastuneelle laaditaan hoitosuunnitelma. Järjestetään yhteistyössä OYS:n ja Oulun seudun muistiyhdistyksen Muistipolku Tämä esite on tarkoitettu muistisairaille ja heidän läheisilleen. Esitteeseen on kirjattu palveluita, joita sairastunut voi tarvita sairautensa eri vaiheissa. Esite auttaa valitsemaan jokaiselle

Lisätiedot

Itä-Suomen aluehallintovirasto, PEOL Aluehallintoylilääkäri Jari Vepsäläinen,

Itä-Suomen aluehallintovirasto, PEOL Aluehallintoylilääkäri Jari Vepsäläinen, Terveydenhuollon kantelujen ja muiden valvonta-asioiden asioiden tilastoja vv. 1999 2013 ISAVIssa Aluehallintoylilääkäri Jari Vepsäläinen 26.2.2014 1 Terveydenhuollon kaikki valvonta-asiat asiat ISLHssa

Lisätiedot

AVH-POTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN

AVH-POTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN AVH-POTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN Ihmisen käsitys muuttuneesta tilanteesta muodostuu nopeasti ja on melko pysyvää. Hallinnan tunteen saavuttaminen ennustaa masennuksen vähäisyyttä, kuntoutumista, parempaa

Lisätiedot

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Minna Rantanen, Kela Läntinen vakuutuspiiri TYKS 17.5.2016 Saajat Vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen / vaativan lääkinnällisen

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE

SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE Sivu 2 / 6 SISÄLLYSLUETTELO 1. MITÄ PALVELUSETELI TARKOITTAA?... 3 SUONENJOEN KAUPUNGILLA KÄYTÖSSÄ OLEVAT PALVELUSETELIT...

Lisätiedot

Sopimusvuoren kotikuntoutus

Sopimusvuoren kotikuntoutus Association & Foundation Sopimusvuoren kotikuntoutus Tietokoneavusteinen kotikuntoutus on ry:n ja Tampereen kaupungin yhteinen kehittämishanke 15.8.2010-31.12.2011. Osa hankkeen rahoituksesta tulee välittäjä

Lisätiedot

Muokkaa opas omaksesi

Muokkaa opas omaksesi Xeplion Opas on tarkoitettu avuksi potilaille, joille on määrätty Xeplion -valmistetta. Päiväys: September 2017 Janssen-Cilag Oy Vaisalantie 2, FI-02130 Espoo, Finland, Tel +358 20 7531 300, jacfi@its.jnj.com,

Lisätiedot

Hengityshalvauspotilaiden. suunniteltu muutos

Hengityshalvauspotilaiden. suunniteltu muutos Hengityshalvauspotilaiden asemaan suunniteltu muutos Hankekoordinaattori, dos Ilka Haarni Hengityslaitepotilaat ry STEA 2018-2020 Tausta Hengityshalvauspotilaiden aseman muutostarve lainsäädännössä perustuu

Lisätiedot

P E R U S T U R V AT O I M E N J O H T O S Ä Ä N T Ö

P E R U S T U R V AT O I M E N J O H T O S Ä Ä N T Ö KOKEMÄEN KAUPUNKI Hyväksytty KV 19.4.2010 14 Voimaantulo 1.5.2010 P E R U S T U R V AT O I M E N J O H T O S Ä Ä N T Ö I LUKU PERUSTURVALAUTAKUNTA 1 Valinta ja kokoonpano 2 Perusturvalautakunnan tehtävä

Lisätiedot

Tietoa tahdosta riippumattomasta psykiatrisesta hoidosta ja potilaan oikeuksista

Tietoa tahdosta riippumattomasta psykiatrisesta hoidosta ja potilaan oikeuksista Tietoa tahdosta riippumattomasta psykiatrisesta hoidosta ja potilaan oikeuksista Tämä esite on tarkoitettu sinulle, joka olet tai olet ollut tahdosta riippumattomassa psykiatrisessa hoidossa. Myös läheistesi

Lisätiedot

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen ohje HAITTAVAIKUTUSTEN ILMOITTAMINEN

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen ohje HAITTAVAIKUTUSTEN ILMOITTAMINEN Ohje 27.2.2017 6895/00.01.02/2016 1/2017 Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen ohje HAITTAVAIKUTUSTEN ILMOITTAMINEN Kohderyhmät Lääkkeen määräämiseen tai toimittamiseen oikeutetut henkilöt Voimassaoloaika

Lisätiedot

Psykiatria ja M1- lähettämiskäytäntö. LL Tero Levola, ayl, kliininen opettaja HUS / Kellokosken sairaala / HySha 7.4.2016

Psykiatria ja M1- lähettämiskäytäntö. LL Tero Levola, ayl, kliininen opettaja HUS / Kellokosken sairaala / HySha 7.4.2016 Psykiatria ja M1- lähettämiskäytäntö LL Tero Levola, ayl, kliininen opettaja HUS / Kellokosken sairaala / HySha 7.4.2016 Ihmisoikeudet Kansainvälisiä sopimuksia ja julistuksia Yhteiset ja yleiset, jokaista

Lisätiedot

Koti palvelutalossa vai palvelut kotiin? koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen

Koti palvelutalossa vai palvelut kotiin? koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen Koti palvelutalossa vai palvelut kotiin? koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen 2 Tarkoituksenmukaiset palvelut Toimiva asuminen Osallisuus yhteisön toimintaan Riittävä taloudellinen toimeentulo

Lisätiedot

Ikäihmisten lyhytaikaishoidon myöntämisperusteet

Ikäihmisten lyhytaikaishoidon myöntämisperusteet 10 Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT Ikäihmisten lyhytaikaishoidon myöntämisperusteet 2(5) Sisällys 1 IKÄIHMISTEN LYHYTAIKAISHOITO JA SEN TOTEUTUS... 3 2 OHJAUTUMINEN IKÄIHMISTEN LYHYTAIKAISHOITOON

Lisätiedot

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA 1 YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Jari Korhonen Liikelaitoksen johtaja, työterveyshuollon erikoislääkäri Joensuun Työterveys Joensuu 26.4.2013 7.5.2013 Jari Korhonen, johtaja, Joensuun Työterveys 2 Mitä

Lisätiedot

1. Toimii kunnan hallintosäännön 10 :n mukaisena tulosalueen vastuuhenkilönä. 2. Käyttää kunnan puhevaltaa tulosalueellensa kuuluvissa asioissa.

1. Toimii kunnan hallintosäännön 10 :n mukaisena tulosalueen vastuuhenkilönä. 2. Käyttää kunnan puhevaltaa tulosalueellensa kuuluvissa asioissa. Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä perusturvan viranhaltijoille terveyspalveluiden ja toimintakyvyn tukipalveluiden tulosalueilla (esitetyt muutokset / lisäykset sinisellä fontilla):

Lisätiedot

Asiakkaan ohjaaminen ammatillisen kuntoutuksen palveluihin typo-hankkeessa

Asiakkaan ohjaaminen ammatillisen kuntoutuksen palveluihin typo-hankkeessa Asiakkaan ohjaaminen ammatillisen kuntoutuksen palveluihin typo-hankkeessa Välityömarkkinoiden työpaja 1/2017 Ilkka Rantanen, työkykykoordinaattori Pirkanmaan TE-toimisto, TKK-Pilotit hanke Terveydentilan

Lisätiedot

Lain täytäntöönpano. Kehitysvammahuolto, PPSHP. Jarmo Körkkö, vt. ylilääkäri LT, Kehitysvammalääketieteen erityispätevyys

Lain täytäntöönpano. Kehitysvammahuolto, PPSHP. Jarmo Körkkö, vt. ylilääkäri LT, Kehitysvammalääketieteen erityispätevyys Lain täytäntöönpano Kehitysvammahuolto, PPSHP Jarmo Körkkö, vt. ylilääkäri LT, Kehitysvammalääketieteen erityispätevyys 1 PPSHP - Kehitysvammahuolto Asuminen 2015 total group home Kuinka moni tarvitsee

Lisätiedot