Työn teettäminen muuttuu millaisia työkaluja työhyvinvoinnin kehittämiseen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työn teettäminen muuttuu millaisia työkaluja työhyvinvoinnin kehittämiseen"

Transkriptio

1 Työn teettäminen muuttuu millaisia työkaluja työhyvinvoinnin kehittämiseen Kantu 2015 Työryhmä: Työhyvinvointi järjestötyössä Sikke Leinikki

2 Esityksen eteneminen Miten työn tekeminen ja teettäminen on muuttunut? Järjestötyön erityispiirteitä Työhyvinvointihankkeen kokemuksia erityisesti järjestötyössä Miten työhyvinvoinnista voi huolehtia?

3 Työn muutos

4 TJS ja työn teettämisen muutos Useita hankkeita työn teettämisen ja tekemisen muutoksesta Pätkätyön ammatillisen identiteetti, väitöstutkimus Pärjätään pätkätyössä, kirja ja verkkoaineisto Unelmia uudesta työstä. Tutkimuksia tekijän oikeuksista, sosioemotionaalisista taidoista, työttömyyskassan jäsenyydestä, sosiaaliturvan käytöstä. Julkaisu osaamisen näkyväksi tekemisestä. Tilaisuuksia työn teettämisen ja tekemisen muutoksista. Vuosittain opintosetelihanke osaamisen tunnistamisesta, yrittäjyydestä ja osaamisen kehittämisestä

5 Työtä pätkissä tai tilauksesta Työn teettäminen ja tekeminen muuttuvat, työsuhteet muuttuvat Työsuorituksen mittaaminen muuttuu (aika, tulos vai mikä) Työn ostaminen suorituksina, mm. henkilöstöpalveluyrityksen kautta, freelancerit ja alihankkijat Työn tulosten ostaminen Työnantajan sitoutuminen työntekijään ja työntekijän sitoutuminen työnantajaan muuttuu Työn onnistumisesta ja tuottamisen taloudellisesta riskistä vastaa työntekijä Työn osaamisvaatimuksen muuttuvat Työn muutos mm. Heiskala ja Luhtakallio (toim.) (2006), Julkunen (2008), Järvensivu (2010), Koistinen (2014)

6 Entä työsuhteet järjestöissä? Rahoitus? Tuleeko ulkopuolisesta projektirahoituksesta? Jäsenet ja tukijat rahoittajana, miten jatkuvuus? Palvelujen tuottaminen julkiselle sektorille ja muu myytävä tuote, miten sopimuskaudet vaikuttavat työsuhteisiin ja jatkuvuuteen? Entä miten kilpailu vaikuttaa työn ja palvelun laatuun?

7 Järjestötyön erityispiirteitä Työssä tavoitellaan jäsenten/vapaaehtoisten yhteisöllisyyttä ja innokkuutta > affektiivisen työn piirteet myös järjestötyön ominaisuus Työaika hahmottuu syklisenä, joustavana, asiakkaan, rahoittajan, yhteistyökumppaneiden ja viranomaisvaatimusten tahdittamana intensiivisenä prosessina Jäsenet ja aktiivit Viranomaiset Asiakkaat Työntekijän aika Yhteistyökumppanit Rahoittajat

8 Kutsumustyö ja työn etiikka Tehokkuuden vaatimus ja työn teettäminen projekteina on lisännyt arvioinnin, raportoinnin ja seurannan osuutta työstä (Brunila 2009, Hirvonen 2014) Kun tehokkuuden vaatimuksen tuottaman hallintokulttuuri kohtaa kutsumuksen, syntyy eettinen valintatilanne? (Huhtala 2013) > vaikuttaa työntekijän ammatilliseen omakuvaan ja toimijuuteen? Affektiivisessa työssä työntekijä edistää haluttua tunnetilaa koko persoonallaan (vrt. matkailutyötä tutkinut Valkonen 2011) Järjestötyössä työhuippuja ei ole opittu tasoittamaan (Ruuskanen ym s. 62)

9 Arvokonflikti, teoriaa Rationaalisen valinnan teoria esittää, että yksilön käyttäytyminen täysin omahyväisten mieltymysten motivoimaa ( mm. Douglas M. 1994) Konfliktitilanteissa keskenään ristiriitaisia etujaan ajavat osapuolet joutuvat useimmiten vetoamaan yhteiseen hyvään. Tällöin yksilöt voivat joutua muuttamaan omia tavoitteitaan osapuolten käymän arvokeskustelun perusteella. (Silvasti 2014, 136). Tästä seuraa, että yhteisöt määrittävät myös yksilön tarpeita ja haluja ja että yksilöt joutuvat ottamaan kantaa yhteisön arvoihin, siihen, mikä on yhteinen hyvä ja miten se voidaan saavuttaa.

10 Kahdeksan arvomaailmaa Malmelin (2011) jaotteli väitöskirjassaan kahdeksan arvomaailmaa. Jokaisessa on yksi johtava periaate, jonka kussakin arvomaailmassa katsotaan synnyttävän yhteistä hyvää. Hän kuvasi, miten arvokkuus määrittyy kussakin arvomaailmassa, millaisina nähdään ihmisten ja asioiden väliset suhteet ja mikä osoittaa tämän arvomaailman hyväksyttäväksi.

11 Ovatko nämä järjestöjen arvomaailmat? Arvomaailma Kansalai suuden Projektien Johtava periaate, yhteinen hyvä Kollektiivien ensisijaisuus Aktiivisuus, projektien luominen, verkostoitumin en Arvokkuuden määrittyminen Sääntöjen noudattaminen, kollektiivin edustaminen, kansalaisoikeudet ja osallistuminen. Edustajuus, jäsenyys Monitoimisuus, mukautuvuus, joustavuus, kyky jakaa sosiaalisten suhteiden hyötyjä, innostavuus, yksilöiden työllistettävyyden lisääminen Ihmisten ja asioiden väliset suhteet Oman edun alistaminen kollektiiviselle edulle, solidaarisuus ja taistelu oman ryhmän puolesta. Julistuksiin ja sääntöihin pitäytyminen, lainmukaisuus Viestintää painottava, luotettava, toisten tarpeisiin mukautua, saatavilla oleva, uusia projekteja generoiva Legitimoiva testi tai näyttö Laillisuuden toteaminen, asetusten ja julistusten noudattamin en Kyky siirtyä projektista toiseen.

12 Minun arvoni järjestötyössä Millainen on hyvä järjestötyöntekijä? Mihin minä työssäni sitoudun? Arvoni, intressini ja motiivini. Jokainen kirjaa itselleen omansa. Aikaa n. 5 minuuttia. Kahdessa ryhmässä keskustellaan arvoista. Jokaisessa ryhmässä kiertävät roolit: esittelijä, opponoija, reflektoija, seuraaja. Pohdi myös, mihin näistä rooleista solahdat vaivattomimmin?

13 Arvokonfliktiin reagointi, käyttäytymismalleja Yksilöiden ja ryhmien käyttäytymismalli voivat ilmaista joko sopeutumista tai sopeutumattomuutta yhteisten arvojen ohjaamaan yhteiskuntaan. Merton (1935, myös Hänninen 2014, s. 191) tyypittelee viisi mallia: Konformisti hyväksyy sekä yhteiskunnassa tarjolla olevat tavoitteet että niihin pääsemiseksi tarjotut institutionaaliset keinot ja käyttäytymistä ohjaavat institutionaaliset normit Innovaattori hyväksyy sosiokulttuuriset tavoitteet, mutta ei katso institutionaalisten keinojen ja normien auttavan häntä Ritualisti ei hyväksy kulttuurisia tavoitteita, mutta hyväksyy tarjolla olevat institutionaaliset keinot ja normit Vetäytyjä ei hyväksy keinoja eikä normeja Kumouksellinen hylkää tarjolla olevat tavoitteet ja keinot ja pyrkii korvaamaan ne uusilla tavoitteilla ja normeilla

14 Miten ylläpidät uskoa ihmisiin ja tulevaan Kun arvot kohtaavat, ihminen kuormittuu ja voi kehittää jopa kyynisen asenteen. Miten ylläpidät luottamusta hyvään ihmisessä? Miten opettelet katsomaan itseäsi ja muita lempeästi? Ajatteletko/ puhutko itsestäsi ja muista enemmän hyviä vai ikäviä puolia? Keskustellen kirjataan

15 Mistä järjestöissä pitää huolehtia TJS:n työhyvinvointihankkeissa ( ) oli mukana myös järjestöjä, niillä korostuivat erityisesti: perustehtävä selkeä ja kaikkien tiedossa (mitä teemme ja miksi) yhteiset pelisäännöt toimenkuvien täsmentäminen selkeä vastuunjako ajanhallinta yhteistyön sujuvuus johtaminen (vapaaehtoiset johtajat, kokemuksen kautta johtajaksi nostetut)

16 Reilu Peli työkaluja henkisen työhyvinvoinnin kehittämiseen

17

18 Työhyvinvointia kannattaa kehittää yhdessä Työhyvinvointi vähentää sairauspoissaoloja, lisää tuottavuutta ja Kun kehitetään työhyvinvointia osallistavilla menetelmillä ja koko henkilöstön voimin, saadaan kehittyvä ja oppiva organisaatio, jonka jäsenet osaavat kehittää työtä ja työpaikan käytäntöjä Kaikki osallistuvat yhteisöllisyys kasvaa ja opitaan tuntemaan toisemme Koko työyhteisön kehittämisosaaminen lisääntyy Löytyy toimintatavat, joiden avulla epäkohtiin voidaan tarttua ja vahvistaa hyviä toimintatapoja

19 Kerättyä palautetta TJS:n työhyvinvoinnin työkalupakin kehittämishankkeessa Hanke oli henkilöstölle erittäin tärkeä tukipilari muutosten keskellä. Hankkeessa onnistuttiin parhaiten parantamaan viestintää ja yhteistyötä ja luomaan yhteiset pelisäännöt. Palaverikäytäntöjen luominen ja kehittäminen onnistui hyvin Työilmapiirin kehittäminen onnistui osassa työpaikkoja Loppukysely: 74 % vastaajista halusi kehittää työhyvinvointia, 30 % työpaikan ilmapiiriä. Arviointikyselyyn vastanneista lähes 70 % arvioi, että kehittämishankkeella onnistuttiin parantamaan työturvallisuutta Jaksaminen kohentui osassa työpaikkoja

20 Esimerkki välineestä: Psykososiaalisten riskien kartoitus kuormitusanalyysin avulla. Kehittämistoiminen 1. askel

21 Kuormitusanalyysi käynnistyy Mikä sinua kuormittaa työssäsi/työpaikallasi? Kirjaa ylös Jokainen työskentelee 5 minuuttia itsekseen, jotta saa koottua omat ajatuksensa annetaan työrauha!

22 Kuormitusanalyysi jatkuu pienryhmissä Mikä sinua kuormittaa työssäsi ja työpaikallasi? Muodostakaa neljän hengen ryhmät ja käykää läpi kirjaamanne asiat niin, että kukin sanoo vuorollaan yhden asian Valitkaa niistä neljä teitä kaikkia eniten kuormittavaa asiaa

23 Kuormitusanalyysin tulokset nostetaan esille Kukin ryhmä kertoo yhden kuormitustekijän ja vetäjä/vetäjät kirjaavat ne fläppitaululle Fläppipaperit kiinnitetään seinään sitä mukaa, kun ne tulevat täyteen Jokaiselta ryhmältä pyydetään sellaisia asioita, joita ei ole ennätetty jo kirjata fläpille

24 Kuka asioihin voi vaikuttaa? Käydään kukin kuormitustekijä erikseen läpi ja pohditaan yhdessä: Voiko työyhteisömme (esimies ja henkilöstö) vaikuttaa kyseiseen kuormitustekijään? Jos ei voi vaikuttaa, niin kuka voi? Vedetään sellaiset kuormitustekijät listasta pois, joihin työyhteisö ei voi vaikuttaa Sovitaan, kuka vie eteenpäin niitä kuormitustekijöitä, joihin joku muu organisaatiossa voi vaikuttaa

25 Kuormitustekijöiden priorisointi Neljän hengen ryhmät jakaantuvat kahtia, jolloin seuraavaksi työskennellään pareittain Parit käyvät valitsemassa seinällä olevista kaikista kuormitustekijöistä kolme eniten kuormittavaa, joille pitäisi heti tehdä jotain kyseisten asioiden kohdalle merkitään punainen pystyviiva

26 Keskeisten kuormitustekijöiden toteaminen Todetaan yhteisesti keskeisimmät kuormitustekijät Kerrotaan, että seuraavassa tilaisuudessa lähdetään hakemaan yhdessä keinoja, joilla kuormitusta voidaan vähentää

27 Työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma

28 Muistetaan myös työssä palkitseminen Mikä työssä palkitsee? Mikä saa minut innostumaan työstäni juuri nyt? Kerätään ja kirjataan yhdessä.

29 Lähteet Brunila Kristiina (2009) Parasta ennen. Tasa-arvotyön projektitapaistuminen. Akateeminen väitöskirja. Helsingin Yliopisto. Helsinki Elo Anna-Liisa, Ervasti Jenni, Hussi Tommi ja Nykyri Elina (2011) Työntekijöiden kokemus pitkäkestoisen työhyvinvointihankkeen vaikutuksesta toiminnan tuloksellisuuteen. Työelämän tutkimus 9 (2) Hankala Ulla-Stiina (2013) Sosioemotionaalisten taitojen merkitys aikuiskouluttajan työssä. TJS Opintokeskus. Helsinki Heiskala ja Luhtakallio (toim.) ( 2006) Uusi jako. Miten Suomesta tuli kilpailukyky-yhteiskunta. Gaudeamus. Helsinki Huhtala, Mari (2013) Virtues that work: ethical organisational culture as a contex for occupational well-being and work goals. Akateeminen väitöskirja. Jyväskylä: University of Jyväskylä. Hirvonen Helena (2014) Säröt hyvinvointityö kertomuksessa. Työelämän tutkimus Julkunen Raija (2008) Uuden työn paradoksit. Keskusteluja 2000-luvun työprosesseista. Vastapaino. Tampere

30 Lähteet, jatkuu Järvensivu Anu (2010) Tapaus työelämä ja voiko sitä muuttaa. Tampere University Press. Tampere. Koistinen Pertti (2014) Työ, työvoima ja politiikka. Vastapaino. Tampere Leinikki Sikke (2009) Pelon ja toivon välissä. Pätkätyöläisen urakerronta. Akateeminen väitöskirja. TJS Opintokeskus. Helsinki Lohi-Aalto Päivi (2010) Reilu Peli käsikirja. TJS Opintokeskus. Helsinki Ruuskanen Petri, Selander Kirsikka ja Anttila Timo (2013) Palkkatyössä kolmannella sektorilla. Työ- ja elinkeinoministeriö. Valkonen Jarno (2009) Palvelutyön taito. Vastapaino, Tampere Valkonen Jarno ja Valkonen Sanna (2014) Uskottavat safariruumiit: sukupuoli ja ruumiillisuus palvelutuotetaitoina Lapin safariturismissa. Työelämän tutkimus

31 Kiitos! TJS Opintokeskus Kehittämisasiantuntija Sikke Leinikki S-posti: Puh

Reilun Pelin työkalupakki Välineitä yhteiseen työhyvinvoinnin kehittämiseen työpaikalle

Reilun Pelin työkalupakki Välineitä yhteiseen työhyvinvoinnin kehittämiseen työpaikalle Reilun Pelin työkalupakki Välineitä yhteiseen työhyvinvoinnin kehittämiseen työpaikalle Tervetuloa julkistamistilaisuuteen! Tilaisuuden kulku Miksi työhyvinvoinnin kehittämisen välineitä tarvitaan? Reilun

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Psykososiaalisten riskien kartoitus kuormitusanalyysin avulla

Reilun Pelin työkalupakki: Psykososiaalisten riskien kartoitus kuormitusanalyysin avulla Reilun Pelin työkalupakki: Psykososiaalisten riskien kartoitus kuormitusanalyysin avulla Tavoite Oppia menetelmä, jonka avulla psykososiaaliset kuormitustekijät saadaan nostettua esille työpaikoilla. Oppia

Lisätiedot

Työpaikan pelisäännöt. PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Strategia ja tukipalvelut

Työpaikan pelisäännöt. PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Strategia ja tukipalvelut Työpaikan pelisäännöt Perusteet pelisäännöille Lainsäädännössä on määritelty yleisluontoisesti työnantajan ja työntekijöiden oikeudet ja velvollisuudet työsuhteessa sekä annettu yleisiä ohjeita käyttäytymisestä

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen

Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen Tavoitteet Tämän toimintamallin avulla opit määrittelemään kiireen. Työyhteisösi oppii tunnistamaan toistuvan, kuormittavan kiireen sekä etsimään sen syitä

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Johdanto Tämä diaesitys ohjaa työyhteisöä lisäämään yhteistä ymmärrystä toimintaan liittyvistä muutoksista ja vähentämään muutoksiin liittyviä pelkoja.

Lisätiedot

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 Tuottavuutta ja hyvinvointia kannustavalla johtamisella Tuulikki Petäjäniemi Hyvä johtaminen on tuotannon johtamista sekä ihmisten osaamisen ja työyhteisöjen luotsaamista.

Lisätiedot

Reilu Peli Toimintamalleja epäasiallisen kohtelun ennaltaehkäisyyn ja ristiriitojen selvittämiseen > Käsikirja > Koulutukset > Verkosto 1 Reilu Peli Toimintamalleja epäasiallisen kohtelun ennaltaehkäisyyn

Lisätiedot

Opintokeskusten henkinen työsuojelutyö

Opintokeskusten henkinen työsuojelutyö Opintokeskusten henkinen työsuojelutyö Päivi Lohi-Aalto Kuva: Pia Westerholm TJS Opintokeskus AKAVAn ja STTK:n yhteinen palveluorganisaatio, joka tarjoaa koulutus-, kehittämis- ja kulttuuripalveluja jäsenliitoille

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen

Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen Tavoite Oppia menetelmä, jonka avulla työyhteisöt voivat yhdessä kehittää työkäytäntöjään. Milloin työkäytäntöjä kannattaa kehittää? Työkäytäntöjä

Lisätiedot

Keinoja työn kuormittavuuden hallintaan

Keinoja työn kuormittavuuden hallintaan Keinoja työn kuormittavuuden hallintaan Sari Tappura 14.3.2017 Lähde: TJS-opintokeskus, Reilun pelin työkalupakki Ohje: Osallistavan työpajan aloittaminen 1. Ryhmäytyminen u Esittely ja luottamuksellisen

Lisätiedot

Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä

Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä Heidi Ristolainen 2016 Opintokeskus Sivis 2016 Esittely Kerro lyhyesti, kuka olet ja mistä tulet. Millaisia ajatuksia sana työhyvinvointi sinussa herättää? Orientaatio

Lisätiedot

Valtakunnallinen AlueAvain Omaishoitajaliitto ry. Heidi Ristolainen Opintokeskus Sivis

Valtakunnallinen AlueAvain Omaishoitajaliitto ry. Heidi Ristolainen Opintokeskus Sivis Valtakunnallinen AlueAvain Omaishoitajaliitto ry Heidi Ristolainen Opintokeskus Sivis 13.2.2018 Orientaatio aamupäivään Esittele itsesi vierustoverillesi Kerro, millaisin odotuksin saavuit Kerro myös joku

Lisätiedot

Muutoksessa elämisen taidot

Muutoksessa elämisen taidot Muutoksessa elämisen taidot Päivi Rauramo, asiantuntija TtM Työturvallisuuskeskus TTK paivi.rauramo@ttk.fi Työelämän muutosvirtoja Teknologian kehitys Tietotekniikan ja siihen liittyvien sovellusten kehitys

Lisätiedot

Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala

Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala 1 Vetovoimaisia työpaikkoja yhdistäviä tekijöitä: ü Henkilöstön saanti helppoa ü Henkilöstön

Lisätiedot

Esimiehen opas erityisesti vuorotyötä tekevissä yksiköissä

Esimiehen opas erityisesti vuorotyötä tekevissä yksiköissä Työhyvinvointikyselyn tulosten käsittely ja hyvinvointisuunnitelman laatiminen työyksikön hyvinvointipajassa Esimiehen opas erityisesti vuorotyötä tekevissä yksiköissä Lapin sairaanhoitopiirin työhyvinvointisyke

Lisätiedot

Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä

Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä Hanke-esittely OK-opintokeskus 2015 #järjestöosaaja Tietoa hankkeesta Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä -hanke rahoitetaan Euroopan Sosiaalirahaston

Lisätiedot

HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN. - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM

HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN. - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? To be or Wellbe 11.2.2010 Oulu Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM Nuoret työntekijät muuttavat työelämää: MEGATRENDIT

Lisätiedot

Työkaarityökalulla tuloksia

Työkaarityökalulla tuloksia Työkaarityökalulla tuloksia Asiantuntija Tarja Räty, TTK Työkaariajattelu työpaikan arjessa miten onnistumme yhdessä? Kehittämisen edellytyksiä Työkaarimallin käytäntöön saattamista Työura- ja kehityskeskustelut

Lisätiedot

Osaaminen näkyväksi työtodistukseen Unelmia uudesta työstä hankkeen tuloksia. Sikke Leinikki TJS Opintokeskus

Osaaminen näkyväksi työtodistukseen Unelmia uudesta työstä hankkeen tuloksia. Sikke Leinikki TJS Opintokeskus Osaaminen näkyväksi työtodistukseen Unelmia uudesta työstä hankkeen tuloksia Sikke Leinikki TJS Opintokeskus Taustaa Työn teettämisen tavat muuttuvat Valta, vastuu ja mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen

Lisätiedot

Reilu Peli työkalupakin käyttö Seinäjoen Lääkäritalossa

Reilu Peli työkalupakin käyttö Seinäjoen Lääkäritalossa Reilu Peli työkalupakin käyttö Seinäjoen Lääkäritalossa Seinäjoen Lääkäritalo Yksityinen täyden palvelun lääkärikeskus Etelä- Pohjanmaalla, Seinäjoella Ammatinharjoittajien vastaanotot Työterveyshuolto

Lisätiedot

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset Yhteenveto vuosilta 2011, 201, 2015, 2016 ja 2017 toteutetuista kyselyistä Kunnanhallitus 7.5.2018 Yleistä kyselystä Ranuan työhyvinvointikyselyssä

Lisätiedot

TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO

TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO KOULUTUKSEN TAVOITTEET JA SISÄLTÖ Tavoitteet: Ymmärtää keskeinen lainsäädäntö sukupuolten välisestä tasa-arvosta organisaation näkökulmasta Ymmärtää sukupuolten välisen tasa-arvon

Lisätiedot

Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä!

Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä! Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä! Reetta Kekkonen Tiimin prosessit Oppiva työprosessi YHTEISÖLLISET PROSESSIT Taidot + valmiudet Reetta Kekkonen Rakenne Foorumit TIIMI / HENKILÖSTÖ VUOROVAIKUTUS

Lisätiedot

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA 5.2.2016 Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö 2 10.2.2016 Keskeinen lähtökohta työhyvinvoinnille yksilö yhteisöllisyyden rakentajana ja yhteisöllisyys yksilön tukena arvostava

Lisätiedot

Kaari-työhyvinvointikysely - esimiehen opas

Kaari-työhyvinvointikysely - esimiehen opas Kaari-työhyvinvointikysely - esimiehen opas Valmistaudu kyselyyn vinkkilista esimiehelle vinkkilista työyhteisölle Valmistaudu kyselyyn - vinkkilista esimiehelle Missä tilaisuudessa/palaverissa työyhteisönne

Lisätiedot

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? SEURA YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS RYHMÄ YKSILÖ HARJOITTELEMINEN JA KILPAILEMINEN Omien motiivien mukaista kasvua ja kehitystä tukevaa toimintaa VIESTINTÄ

Lisätiedot

SOVITTELIJAT APUNA TYÖPAIKAN KONFLIKTEISSA

SOVITTELIJAT APUNA TYÖPAIKAN KONFLIKTEISSA SOVITTELIJAT APUNA TYÖPAIKAN KONFLIKTEISSA Sovunrakennushanke Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä Kirkon johtamisforum 2018 1 Hanke sovittelumenettelystä Hanke sovittelumenettelystä vuosina 2015 2016.

Lisätiedot

Lähihoitajan toimenkuva / LearningCafe oppimismenetelmänä. Tuula Mantere, THM, kouluttaja, työnohjaaja Jyväskylän aikuisopisto

Lähihoitajan toimenkuva / LearningCafe oppimismenetelmänä. Tuula Mantere, THM, kouluttaja, työnohjaaja Jyväskylän aikuisopisto Lähihoitajan toimenkuva / LearningCafe oppimismenetelmänä Tuula Mantere, THM, kouluttaja, työnohjaaja Jyväskylän aikuisopisto Learning Cafe (oppimiskahvila) kehittämisen perustana Työskentelymenetelmä,

Lisätiedot

Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt

Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt 24.4.2013 Hilkka Myllymäki Hollolan kunta Hyvä mieli on osa työhyvinvointia. Mistä se rakentuu ja kuka siihen voi vaikuttaa? HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöohjelma

Lisätiedot

Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina

Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina Yhtä jalkaa - Ratsastuksen Reilu Peli Mitä on Reilu Peli? Jokaisen oikeus harrastaa iästä, sukupuolesta, asuinpaikasta, yhteiskunnallisesta asemasta,

Lisätiedot

Suunnitelma työpaikkavalmentajana toimimiseen

Suunnitelma työpaikkavalmentajana toimimiseen Suunnitelma työpaikkavalmentajana toimimiseen Sisältö Työn räätälöinti on työn mukauttamista yksilöllisin edellytyksin Työelämän pelisäännöt ja työelämätaidot SWOT-analyysi: Mitä työpaikallani työntekijältä

Lisätiedot

TTK kouluttaa. www.ttk.fi / Koulutuskalenteri Koulutus- ja kehittämispalvelut

TTK kouluttaa. www.ttk.fi / Koulutuskalenteri Koulutus- ja kehittämispalvelut TTK kouluttaa www.ttk.fi / Koulutuskalenteri Koulutus- ja kehittämispalvelut Päivi Rauramo 2010 Ristiriidoista ratkaisuihin Koulutuksessa perehdytään ristiriitojen syntyyn ja ihmisten erilaisuuteen, ristiriitatilanteissa

Lisätiedot

Vapaaehtoiset osana työyhteisöä -KOULUTUS

Vapaaehtoiset osana työyhteisöä -KOULUTUS Vapaaehtoiset osana työyhteisöä -KOULUTUS VETY Vapaaehtoistyö yleishyödyllisessä yhteisössä Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy Hermannin ranta>e 2 A, 00580 Helsinki www.kierratyskeskus.fi/vety Tänään:

Lisätiedot

voimavaroja. Kehittämishankkeen koordinaattori tarvitsee aikaa hankkeen suunnitteluun ja kehittämistyön toteuttamiseen. Kehittämistyöhön osallistuvill

voimavaroja. Kehittämishankkeen koordinaattori tarvitsee aikaa hankkeen suunnitteluun ja kehittämistyön toteuttamiseen. Kehittämistyöhön osallistuvill Niemi, Petri. 2006. Kehittämishankkeen toteuttaminen peruskoulussa toimintatutkimuksellisen kehittämishankkeen kuvaus ja arviointi. Turun yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan lisensiaatintutkimus.

Lisätiedot

Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita

Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita Erkki Auvinen, STTK 7. 4. 2 0 1 6 Työpaikan kehittämistä ei saa unohtaa vaikeinakaan aikoina Työpaikan kehittämistä ei saa haudata mukamas tärkeämpien

Lisätiedot

TERVETULOA TYÖPAJAAN! TYÖHYVINVOINTI SYNTYY ARJEN TEOILLA

TERVETULOA TYÖPAJAAN! TYÖHYVINVOINTI SYNTYY ARJEN TEOILLA TERVETULOA TYÖPAJAAN! TYÖHYVINVOINTI SYNTYY ARJEN TEOILLA 6.2.2019 TYÖPAJAN TAVOITTEENA ON - Pohtia hyvinvoivan työyhteisön kulmakiviä - Jakaa kokemuksia ja keinoja työhyvinvoinnin rakentamiseksi erityisesti

Lisätiedot

OSVI: Osallistava sisäinen viestintä tutkimus- ja kehittämishanke

OSVI: Osallistava sisäinen viestintä tutkimus- ja kehittämishanke Osallistava sisäinen viestintä Lahden kaupungissa Kuntamarkkinat 15.9.2011 Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Maarit Pedak KTM ja VTM, tutkija maarit.pedak@helsinki.fi 9/15/2011 1 OSVI: Osallistava

Lisätiedot

Opiskelukyky, stressinhallinta ja ajanhallinta

Opiskelukyky, stressinhallinta ja ajanhallinta Opiskelukyky, stressinhallinta ja ajanhallinta 7.9. ja 7.10. 2015 Timo Tapola Opintopsykologi Aalto-yliopisto LES Student services Yhteystieto: timo.tapola@aalto.fi Opiskelukyky http://www.opiskelukyky.fi/video-opiskelukyvysta/

Lisätiedot

Metsänhoitoyhdistysväen hyvinvointi ja hallittu muutos hanke. Etelä-Suomen ja Länsi-Suomen metsänomistajain liitot

Metsänhoitoyhdistysväen hyvinvointi ja hallittu muutos hanke. Etelä-Suomen ja Länsi-Suomen metsänomistajain liitot Metsänhoitoyhdistysväen hyvinvointi ja hallittu muutos hanke Etelä-Suomen ja Länsi-Suomen metsänomistajain liitot Metsänhoitoyhdistysväen hyvinvointi ja Tavoitteet: hallittu muutos -hanke 1. Toimihenkilöiden

Lisätiedot

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 17.2.2011 Hannele Waltari Mitä työhyvinvointi on? Työhyvinvointi tarkoittaa turvallista, terveellistä ja tuottavaa työtä, jota ammattitaitoiset

Lisätiedot

"Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne. Albert Einstein

Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne. Albert Einstein "Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne. Albert Einstein Maarit Kairala Sosiaalityön e- osaamisen maisterikoulutus Lapin yliopisto/ Oulu 18.4.2013 Lähtökohtiani:

Lisätiedot

Maarit Pedak

Maarit Pedak Osallistava sisäinen viestintä Lahden kaupungissa Kuntamarkkinat 15.9.2011 Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Maarit Pedak KTM ja VTM, tutkija maarit.pedak@helsinki.fi 9/19/2011 1 OSVI: Osallistava

Lisätiedot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot KAARI-TYÖHYVINVOINTIKYSELY 1 (8) Kysymykset ja vastausvaihtoehdot JOHTAMINEN TYÖYKSIKÖSSÄ Tässä osiossa arvioit lähiesimiehesi työskentelyä. Myös esimiehet arvioivat omaa lähiesimiestään. en enkä Minun

Lisätiedot

Tuoksuuko työpaikallanne alkoholiongelma? Työkaluja työyhteisön päihdeongelmien varalle

Tuoksuuko työpaikallanne alkoholiongelma? Työkaluja työyhteisön päihdeongelmien varalle Tuoksuuko työpaikallanne alkoholiongelma? Työkaluja työyhteisön päihdeongelmien varalle Antti Hytti, aikuistyön päällikkö, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Uudista ja Uudistu 26.9.2013 Tietoiskun rakenne Päihteet

Lisätiedot

Miten me teemme arjesta antoisampaa?

Miten me teemme arjesta antoisampaa? Miten me teemme arjesta antoisampaa? Varhaiskasvatuksen johtajuusfoorumi Jyväskylä 25.-26.3.2015 Rinnakkaissessio 26.3.2015 Hanna Rousku / varhaiskasvatuksen esimies, Masku kasv.. kandidaatti (KM-opiskelija),

Lisätiedot

RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET. Mitkä tekijät vaikuttavat hyvien käytänteiden käyttöönottoon yrityksissä ja organisaatioissa? SITOUTUMINEN

RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET. Mitkä tekijät vaikuttavat hyvien käytänteiden käyttöönottoon yrityksissä ja organisaatioissa? SITOUTUMINEN HYVÄT KÄYTÄNTEET TYÖPAIKOILLA - KOKEMUKSIA KEHITTÄMISTYÖSTÄ TYÖELÄMÄN KEHITTÄMISOHJELMISSA (TYKES) Keskiviikkona 26.11.2008 kello 12.00-18.00 Fellmannissa RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET ILMAPIIRI Hyvinvointi Sallivuus

Lisätiedot

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A 1 Otteita osallistujalle jaettavasta materiaalista Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A Nimi Päivämäärä TUTUSTUMINEN NAAPURIIN Naapurin kertomat tiedot itsestään TOTUUDEN HETKI o Totuuden

Lisätiedot

Työelämäpedagogi. Mitä työelämäpedagogiikka on?

Työelämäpedagogi. Mitä työelämäpedagogiikka on? Työelämäpedagogi Mitä työelämäpedagogiikka on? millaisilla menetelmillä ja ratkaisuilla päästään siihen tavoitteeseen joka on asetettu ja tai olemassa toimitaan yhteistyössä koulutuksen järjestäjän ja

Lisätiedot

toiminnan suunnittelu, johtaminen ja kehittäminen

toiminnan suunnittelu, johtaminen ja kehittäminen Jyväskylä 12.3.2008 Keskustelua vapaaehtoistoiminnasta ja yleishyödyllisyydestä YTT Juha Heikkala Yhdistyksen / järjestön toiminnan suunnittelu, johtaminen ja kehittäminen STRATEGINEN SUUNNITTELU Strategia:

Lisätiedot

Työnantaja. Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen?

Työnantaja. Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen? Työnantaja Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen? Jos vastasit kyllä, niin tule mukaan hankkeeseen, josta saat työkaluja toimivan henkilöstöpolitiikan

Lisätiedot

Verkkoaivoriihi: Mihin Suomessa tulisi keskittyä työurien pidentämiseksi?

Verkkoaivoriihi: Mihin Suomessa tulisi keskittyä työurien pidentämiseksi? Verkkoaivoriihi: Mihin Suomessa tulisi keskittyä työurien pidentämiseksi? Pauli Forma, Keva Toteuttaneet: Kalle Mäkinen & Tuomo Lähdeniemi, Fountain Park Verkkoaivoriihi, taustatietoa Tavoite: selvittää

Lisätiedot

Kun nuori tulee töihin

Kun nuori tulee töihin Kun nuori tulee töihin Tämän oppaan tarkoituksena on toimia käsikirjana pk-yrityksen työllistäessä nuoren henkilön. Mukaan on koottu muistilista työnantajalle perehdytyksen tueksi. Vastaavasti mukana on

Lisätiedot

Ryhmämallitusohje 2016

Ryhmämallitusohje 2016 LUONTAISET TAIPUMUKSET Ryhmämallitusohje 2016 Kalevi Sipinen RYHMÄMALLITUSOHJEITA: VAIHE 1 Mallittamalla otetaan tietoiseen käyttöön olemassa olevia taitoja/mestaruutta LUONTAISET TAIPUMUKSET RYHMÄMALLITUS:

Lisätiedot

50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari

50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari 50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari 22.4.2015 Vantaa Kirsi Rasinaho koulutus- ja työvoimapoliittinen asiantuntija SAK ry 22.4.2015 SAK 1 IKÄÄNTYNEIDEN JAKSAMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA 22.4.2015

Lisätiedot

Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla

Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Porvoo 8.4.2014 Kuninkaantien työterveys JAMIT-hanke, Kuntoutussäätiö Marja Heikkilä Projektisuunnittelija JAMIT -hanke Tavoitteena on edistää työhyvinvointia

Lisätiedot

Tutkimuksen tavoitteet

Tutkimuksen tavoitteet T-Media Oy T-Media on vuonna 1997 perustettu työnantajakuvaan ja maineeseen erikoistunut tutkimus- ja viestintäyhtiö. T-Median missiona on auttaa asiakkaitaan luomaan sidosryhmilleen kestävää kilpailuetua

Lisätiedot

Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1

Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1 Vastausprosentti % 9 8 75 74 67 Kuntaliitto 4, n=2 Kuntaliitto 8, n=198 Kuntaliitto 11, n=2 Työterveyslaitos 1 Parempi Työyhteisö -Avainluvut 19 Työyhteisön kehittämisedellytykset 18 Työryhmän kehittämisaktiivisuus

Lisätiedot

TSN/ Yksityinen sosiaalipalveluala ammattiyhdistyskoulutus koulutus 2013. Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät 22.10.

TSN/ Yksityinen sosiaalipalveluala ammattiyhdistyskoulutus koulutus 2013. Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät 22.10. 22.10.2012 TSN/ Yksityinen sosiaalipalveluala ammattiyhdistyskoulutus koulutus 2013 PAIKKA KURSSI Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät Super 19.-20.3. Yksityisen sektorin neuvottelupäivät

Lisätiedot

Nolla tapaturmaa 2020. Kulmakivet 2016-17(luonnos) Tilannekatsaus 24.2.2015. Etera 24.2.2015 Ahti Niskanen

Nolla tapaturmaa 2020. Kulmakivet 2016-17(luonnos) Tilannekatsaus 24.2.2015. Etera 24.2.2015 Ahti Niskanen Nolla tapaturmaa 2020 Kulmakivet 2016-17(luonnos) Tilannekatsaus 24.2.2015 Etera 24.2.2015 Ahti Niskanen TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n hallitus asetti

Lisätiedot

OSALLISTUMISESTA OSALLISUUTEEN JA TIEDOSTA TOIMIJUUTEEN

OSALLISTUMISESTA OSALLISUUTEEN JA TIEDOSTA TOIMIJUUTEEN OSALLISTUMISESTA OSALLISUUTEEN JA TIEDOSTA TOIMIJUUTEEN Professori Lasse Lipponen Helsingin yliopisto Opettajankoulutuslaitos lasse.lipponen@helsinki.fi Kasvattaako päiväkoti lapsia aloitteelliseen ja

Lisätiedot

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke Työhyvinvointia työkaarelle Työkaari kantaa on teknologiateollisuuden työnantaja- ja palkansaajajärjestöjen yhteishanke, jonka päätavoitteena on

Lisätiedot

Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma Hyväksytty Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Valtuusto 3.4.

Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma Hyväksytty Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Valtuusto 3.4. Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma 2017-2020 Hyväksytty Yhteistyöryhmä 6.3.2017 Kunnanhallitus 13.3.2017 Valtuusto 3.4.2017 4.4.2017 1 TYÖHYVINVOINNIN VISIO Työhyvinvointi on MEIDÄN

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään 8.5.2014 MARJUKKA LAINE, TYÖTERVEYSLAITOS 0 Verkoston lähtökohta ja tehtävät Hallitusohjelma 2011: Perustetaan Työterveyslaitoksen

Lisätiedot

Työllistymisvalmennus työttömille jäsenille

Työllistymisvalmennus työttömille jäsenille Työllistymisvalmennus työttömille jäsenille Tavoite Valmennuksessa osallistujat harjoittelevat työnhaku- ja työelämätaitoja ja samalla kartuttavat digiosaamista osallistujien tarpeiden mukaan räätälöitynä.

Lisätiedot

TUL:n Seurapäivät 26.-27.11.2011 Turku

TUL:n Seurapäivät 26.-27.11.2011 Turku TUL:n Seurapäivät 26.-27.11.2011 Turku Riitta Hämäläinen-Bister Dirikka Oy Gsm. 050 336 4056 riitta.hamalainen-bister@dirikka.fi Dirikka Oy 1 Ryhmätöiden pelisäännöt: Lennokkaat ja villit näkemykset ovat

Lisätiedot

Kehityskeskustelut työhyvinvoinnin välineenä Työpaikkojen työhyvinvointiverkoston tapaaminen 2.10.2013

Kehityskeskustelut työhyvinvoinnin välineenä Työpaikkojen työhyvinvointiverkoston tapaaminen 2.10.2013 Kehityskeskustelut työhyvinvoinnin välineenä Työpaikkojen työhyvinvointiverkoston tapaaminen 2.10.2013 FT Nina Laine Ohjelmajohtaja, työhyvinvointi Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos Tampereen yliopisto

Lisätiedot

Aktiivisen tuen toimintatavan itsearviointityökalu

Aktiivisen tuen toimintatavan itsearviointityökalu 1 (5) Aktiivisen tuen toimintatavan itsearviointityökalu Aktiivisen tuen toimintatapa tukee työhyvinvoinnin ja työkyvyn johtamista. Aktiivisen tuen toimintatavan tavoitteena on varmistaa sujuva työ työpaikoilla.

Lisätiedot

Parempaan ja tuottavampaan työelämään Satakunnassa

Parempaan ja tuottavampaan työelämään Satakunnassa Parempaan ja tuottavampaan työelämään Satakunnassa Pori 2.9.2015 Anne Jortikka Visio Työelämästrategia Suomen työelämä Euroopan paras vuoteen 2020 Työelämän laadun ja tuottavuuden samanaikainen kehittäminen

Lisätiedot

Kolmannen sektorin palkkatyön muutos ja esimiestyön edellytykset

Kolmannen sektorin palkkatyön muutos ja esimiestyön edellytykset Kolmannen sektorin palkkatyön muutos ja esimiestyön edellytykset Kansalaisyhteiskunnan tutkimus- ja kehittämispäivät 17.-18.2.2011, Johtajuus muuttuvassa järjestötyössä työryhmä. Petri Ruuskanen - Timo

Lisätiedot

Paremmin puhumalla TYÖYHTEISÖSOVITTELU. - ymmärryksen kautta rakentaviin ratkaisuihin

Paremmin puhumalla TYÖYHTEISÖSOVITTELU. - ymmärryksen kautta rakentaviin ratkaisuihin Paremmin puhumalla TYÖYHTEISÖSOVITTELU - ymmärryksen kautta rakentaviin ratkaisuihin TYÖYHTEISÖSOVITTELU Kun työyhteisössä on konflikti, se tarjoaa mahdollisuuden oppimiseen. Ristiriitatilanteessa ulkopuolisen

Lisätiedot

Yksityisen terveyspalvelualan ammattiyhdistyskoulutus koulutus 2014. Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät 13.11.2013

Yksityisen terveyspalvelualan ammattiyhdistyskoulutus koulutus 2014. Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät 13.11.2013 13.11.2013 Yksityisen terveyspalvelualan ammattiyhdistyskoulutus koulutus 2014 PAIKKA KURSSI Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät Super 1.-2.4. Yksityissektorin neuvottelupäivät Super 13.-14.11.

Lisätiedot

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Kemiönsaaren henkilöstöstrategia Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Sisältö 1. Lähtökohdat 2. Rekrytointi 3. Johtaminen ja alaistaidot 4. Työhyvinvointi 5. Osaaminen ja palkitseminen 6. Arviointi ja seuranta

Lisätiedot

Korkeakoulututkinnon jälkeinen osaamisen kehittäminen - Quo vadis? 6.9.2012 Helsinki. Annika Ranta ja Terhikki Rimmanen

Korkeakoulututkinnon jälkeinen osaamisen kehittäminen - Quo vadis? 6.9.2012 Helsinki. Annika Ranta ja Terhikki Rimmanen Korkeakoulututkinnon jälkeinen osaamisen kehittäminen - Quo vadis? 6.9.2012 Helsinki Annika Ranta ja Terhikki Rimmanen OSALLISUUS UTELIAISUUS INNOSTUS KORKEAKOULUELÄMÄN JÄLKEINEN OSAAMINEN QUO VADIS :

Lisätiedot

HENRY Foorumi 2010 Taitoprofiilit Oy/Saana Rantsi

HENRY Foorumi 2010 Taitoprofiilit Oy/Saana Rantsi Aiemmin hankitun n osaamisen tunnistaminen HENRY Foorumi 2010 Taitoprofiilit Oy/Saana Rantsi Osaamisen tunnistamisesta Osaamisen hallinta muuttuvassa toimintaympäristössä i i ä Tilanteen ja tavoitteiden

Lisätiedot

KOULUTUS 20 OP ID VALMENTAJA UUDEN AJAN MONIKERROKSISEEN VALMENTAJUUTEEN

KOULUTUS 20 OP ID VALMENTAJA UUDEN AJAN MONIKERROKSISEEN VALMENTAJUUTEEN KOULUTUS 20 OP ID VALMENTAJA UUDEN AJAN MONIKERROKSISEEN VALMENTAJUUTEEN 9.1.2019-27.9.2019 UUDISTA IHMISTÄ, UUDISTA TYÖTÄ ID Valmentaja eli työidentiteettivalmentaja perustuu identiteettityötä ja toimijuutta

Lisätiedot

MITÄ TYÖNOHJAUS ON? Sivu 1 / 3

MITÄ TYÖNOHJAUS ON? Sivu 1 / 3 MITÄ TYÖNOHJAUS ON? Oheisen tekstin tarkoituksena on vastata kysymykseen, mitä työnohjaus on?. Teksti ei millään muotoa tee oikeutta työnohjauksen monimuotoisuudelle ja jättää luonnostaankin määritelmän

Lisätiedot

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke www.työkaari.fi #Työkaarikantaa facebook.com/tyokaarikantaa/ Työkaari kantaa on teknologiateollisuuden yhteishanke, jonka tavoitteena on parantaa

Lisätiedot

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Mitä on osaaminen ja osaamisen kehittäminen työssä? Työpaikoilla eletään jatkuvassa muutoksessa. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja työpaikalla

Lisätiedot

Eettinen ennakkoarviointi Mitä se on ja mitä se voisi olla?

Eettinen ennakkoarviointi Mitä se on ja mitä se voisi olla? Eettinen ennakkoarviointi Mitä se on ja mitä se voisi olla? Helena Siipi Turku Institute for Advanced Studies (TIAS) ja Filosofian oppiaine Turun yliopisto Sidonnaisuudet Työ: Turun yliopisto Turku Institute

Lisätiedot

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Tukiliiton toimintaan vaikuttavia muutoksia 1. Valtion ja kuntien talous kiristyy. Taloudellisuus

Lisätiedot

Unelmia uudesta työstä. STTK:n ja TJS Opintokeskuksen yhteistyöhanke. Hankkeen tuloksia.

Unelmia uudesta työstä. STTK:n ja TJS Opintokeskuksen yhteistyöhanke. Hankkeen tuloksia. Unelmia uudesta työstä. STTK:n ja TJS Opintokeskuksen yhteistyöhanke. Hankkeen tuloksia. Ohjelma 18.3.2013 13.00 Seminaarin avaus 13.15 Minuus, sosiaaliturva ja hyvä elämä 13.45 Osaaminen näkyviin työtodistuksessa

Lisätiedot

Hyvät työhyvinvointikäytännöt. Johanna Mäki ja Tuula Viitala Iällä ei ole väliä -työhyvinvointiseminaari

Hyvät työhyvinvointikäytännöt. Johanna Mäki ja Tuula Viitala Iällä ei ole väliä -työhyvinvointiseminaari Hyvät työhyvinvointikäytännöt Johanna Mäki ja Tuula Viitala Iällä ei ole väliä -työhyvinvointiseminaari 4.10.17 Aineiston keruu Kyselytutkimus: Kerätty 13-15.9.16 Työhyvinvointimessuilla Tampereella Analysoinnissa

Lisätiedot

Paras työpaikka tulevaisuuden osaajalle

Paras työpaikka tulevaisuuden osaajalle Paras työpaikka tulevaisuuden osaajalle HENRY Foorumi 4.11.2008 Päivi Lind 1 Suomen parhaat työpaikat 2003 Tapiola-ryhmä 9.sija suurten organisaatioiden sarjassa. Euroopan sadan parhaan työpaikan joukossa.

Lisätiedot

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1 Kim Polamo Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Työnohjauksen tulos näkyy taseessa.* * Vähentyneinä poissaoloina, parempana työilmapiirinä ja hyvinä asiakassuhteina... kokemuksen

Lisätiedot

Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014

Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014 Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014 Ihmiset haluavat olla synny0ämässä jotain itseään suurempaa. Työelämän arvot vastuu on jokaisella

Lisätiedot

Opitusta avuttomuudesta opittuun avuliaisuuteen

Opitusta avuttomuudesta opittuun avuliaisuuteen Opitusta avuttomuudesta opittuun avuliaisuuteen kommenttipuheenvuoro Marja-Liisa Manka professori M. Seligman Työhyvinvointi Huoli nuorista? noin 8 prosenttia työssä käyvistä 18 29-vuotiaista nuorista

Lisätiedot

ParTy. Parempi Työyhteisö -ilmapiirikysely. Luotettava väline työyhteisön vahvuuksien ja kehittämiskohteiden löytämiseen

ParTy. Parempi Työyhteisö -ilmapiirikysely. Luotettava väline työyhteisön vahvuuksien ja kehittämiskohteiden löytämiseen ParTy Parempi Työyhteisö -ilmapiirikysely Luotettava väline työyhteisön vahvuuksien ja kehittämiskohteiden löytämiseen Parempi työyhteisö ilmapiirikysely Työyhteisön tilaa voi arvioida ja kehittää rakentavasti

Lisätiedot

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan

Lisätiedot

Mistä tutkimusten eettisessä ennakkoarvioinnissa on kyse?

Mistä tutkimusten eettisessä ennakkoarvioinnissa on kyse? Mistä tutkimusten eettisessä ennakkoarvioinnissa on kyse? Helena Siipi Turku Institute for Advanced Studies (TIAS) ja Filosofian oppiaine Turun yliopisto Sidonnaisuudet Työ: Turun yliopisto Turku Institute

Lisätiedot

Forssan kaupungin ja kaupungin henkilöstöjärjestöjen välinen HENKILÖSTÖSOPIMUS 2011 2012

Forssan kaupungin ja kaupungin henkilöstöjärjestöjen välinen HENKILÖSTÖSOPIMUS 2011 2012 Forssan kaupungin ja kaupungin henkilöstöjärjestöjen välinen HENKILÖSTÖSOPIMUS 2011 2012 Yhteistoimintaryhmä 29.11.2010 Kaupunginhallitus 29.11.2010 Kaupunginvaltuusto 13.12.2010 Sisällysluettelo 1. Edellisen

Lisätiedot

Organisaation tuottavuus on ihmisten hyvinvointia

Organisaation tuottavuus on ihmisten hyvinvointia Organisaation tuottavuus on ihmisten hyvinvointia Terveyttä yksilöille, tuottavuutta yritykselle ja hyvinvointia työyhteisölle Ossi Aura Työhyvinvoinnin tutkimus- ja kehitysjohtaja, fil.tri Alustuksen

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja johtaminen

Työhyvinvointi ja johtaminen Työhyvinvointi ja johtaminen Minna Kohmo, Henki-Tapiola 30.11.2011 23.11.2011 1 Tämä on Tapiola Noin 3 000 tapiolalaista palvelee noin 960 000 kuluttaja-asiakasta 63 000 yrittäjää 60 000 maa- ja metsätalousasiakasta

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Suunnittelun välineet

Reilun Pelin työkalupakki: Suunnittelun välineet Reilun Pelin työkalupakki: Suunnittelun välineet Tavoitteet Tämä diaesitys kannustaa jäsentämään suunnitelmia toteuttamiskelpoisiksi. Välineiden käytön tavoitteena on luoda yhteinen näkemys etenemisestä

Lisätiedot

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet.0.0 JS Partners Oy Toimiva työyhteisö selkeät tavoitteet ja yhteiset pelisäännöt tarkoituksenmukaiset työvälineet

Lisätiedot

AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA

AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA Iina Lempinen Voimavaravalmentaja, kirjailija, kouluttaja Valmiina Coaching 24.11.2015 Tehy Terveydenhoitajien opintopäivät 1 VALMENNUKSEN TAVOITTEET Tulet tietoisemmaksi

Lisätiedot

Hyvä ikä -työvälineet johtamisen tukena. 7.11.2006 Henry Foorumi Asiakaspäällikkö Maaret Ilmarinen

Hyvä ikä -työvälineet johtamisen tukena. 7.11.2006 Henry Foorumi Asiakaspäällikkö Maaret Ilmarinen Hyvä ikä -työvälineet johtamisen tukena 7.11.2006 Henry Foorumi Asiakaspäällikkö Maaret Ilmarinen Työvoimaa ja osaamista poistuu Vaje 250.000 työntekijää Nykyinen työvoima 2.300.000 15 v. Poistuneita 900.000

Lisätiedot

monien makujen maustaja

monien makujen maustaja monien makujen maustaja Maustaja Oy Elintarvikkeiden sopimusvalmistuskumppani 70 työntekijää Liikevaihto v. 2013 n. 16,0 milj. euroa Vienti noin 23 % liikevaihdosta Tuotanto ja toimistotilat, 6600 neliömetriä,

Lisätiedot

Työturvallisuus ja työhyvinvointi ajankohtaista sopimuspalokuntien kannalta

Työturvallisuus ja työhyvinvointi ajankohtaista sopimuspalokuntien kannalta Työturvallisuus ja työhyvinvointi ajankohtaista sopimuspalokuntien kannalta Isto Kujala Palopäällystöpäivät 21.3.2015, Tampere Suomen Sopimuspalokuntien Liitto ry Työturvallisuus pelastusalalla Työturvallisuuslaki

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla

Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla POIMU Sosiaalityön käytännönopettajien koulutus Kirsi Nousiainen 13.11.2014 Lahti 13.11.2014 Kirsi Nousiainen 1 Kolme näkökulmaa ohjaukseen 1. Ihminen

Lisätiedot