Tallimäki henkii elämää

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tallimäki henkii elämää"

Transkriptio

1 Oy Kangasalan Tallimäki Karin-Heikintie 2-6 ja F, Kangasala Tallimäki henkii elämää TUTUTU Kangasalan Tallimäen tarinaan!

2 Ihanan aurinkoinen päivä istua pihaan lukemaan naapurikirjastosta lainattua kirjaa. Vieressä lapset pelaavat jalkapalloa. yötä jo! kentän pienin huutaa. Kevyt tuulahdus järven suunnalta vilvoittaa mukavasti kesäpäivänä. On vaikea uskoa olevansa vain reilun 20 minuutin bussimatkan päässä Tampereen keskustasta. uonnon ja kaupungin läheisyys luovat yhtälön, jossa ei joudu tinkimään aktiivisesta elämästä sen enempää kuin omasta rauhastakaan. ktiivinen, moderni pikkukylä Jos saisi valita, niin oma koti luonnon rauhassa ison kaupungin mahdollisuuksilla ja pienen kaupungin palvelualttiudella siinä olisi sitä jotakin. Voisi lähteä talvella kotiovelta hiihtämään tai hypätä lentokentälle vievään bussiin. Kesällä olisi hienoa, kun järvi olisi vieressä ja kaupungin riennot saavutettavissa. ikä ne perheellisille suunnatut palvelutkaan olisi pahitteeksi. itä kun ei koskaan tiedä, koska perhe kasvaa. Mutta jos realisteja ollaan, niin mihinkäs sitä olisi oikeasti varaa? No, mitä jos ottaisit vain kaiken? Rakennamme Kangasalan Vatialaan, Kaukajärven kupeeseen kerrostalon ja 2-kerroksisen pienkerrostalon, joissa on mukavia omistusasuntoja niin ensiasunnoiksi kuin elämässä jo pidemmälle ehtineille. Koulu ja päiväkodit löytyvät aivan vierestä, samoin kirjasto ja lähikauppa. Uusi asunto lähellä kaupunkia järkevään hintaan. Mitä muuta sitä voisi kodiltaan toivoa? Komeat julkisivut Tallimäen julkisivut ovat ulos kurkottavine parvekkeineen ja harkittuine tehosteväreineen modernin tyylikkäät. Vaaleat pinnat, viininpunaiset tehostevärit ja lasi sointuvat hienosti yhteen. Oksalla ylimmällä ijainti korkealla harjun päällä tarjoaa upeat puitteet. asitetuilta parvekkeilta aukeaa komea näkymä Kangasalan luontoon, jota ihaillessa kelpaa juoda aamukahveja tai lasi viiniä auringon laskiessa. Palvelut kotikulmilla Kaikki tarvitsemasi palvelut ovat aivan kulman takana, mukaan lukien uimarannat ja muut virkistysmahdollisuudet. iikenneyhteydet kaupunkiin ovat niin ikään erinomaiset; Tampereelle ajaa varttitunnissa.

3 Tallimäen taskussa Koulu Tallimäen kuuden uudisrakennuksen kehä luo suojaisan ja rauhallisen pihapiirin, kuin pienen taskun harjun laella, joka toimii kohtauspaikkana naapurustolle vauvasta vaariin. Pihasta löytyvät niin kuntolaitteet, leikkivälineet kuin mukavat oleskelutilatkin. täisyyksiä Kangasalan Tallimäestä: Pitkäjärven koulu m Vatialan kirjasto m ähikauppa...50 m Pankki m appeen ratsutila... 0,5 km Kauppakeskus...2 km Tampere keskusta km Koulu s. Oy Kangasalan Tallimäki Tallimäen pihapiiristä löytyy myös 33 lämmitysmahdollisuudella varustettua autopaikkaa. s Oy Kangasalan Tallimäki Mikäli olet polkupyöräihmisiä, voit säilöä menopelisi tilavaan, lämmitettyyn sisävarastoon ja Kangasalan kattaville pyörätieverkostoille. Karin-Heikintie 2-6,karauttaa matkaan Kangasala 0 ähikauppa Pankki s Oy Kangasalan ino ½kV Ratsutila 100 m Vatialan vireä pulssi Myös virkistäytymismahdollisuudet ovat Vatialassa vertaansa vailla. Kaukajärvi ja Pitkäjärvi ovat kivenheiton päässä molemmat mainioita sekä pulikointiin että kalastamiseen. ussiyhteydet ovat erittäin hyvät ja kulkevat aivan likeltä. uonnon helmasta Tampereen keskustaan on vain 9 kilometriä matkaa. K K IKIN TI 20 ap KRIN-H K 14 K 13 7a p Tyynen vedenpinnan yllä leijuva usva pehmentää nousevan auringon säteet. On vielä ihanan hiljaista. Nämä aamuiset hetket ovat lähes parhaita, ilmassa on lupaus lämmöstä, valosta ja kesäisistä tuoksuista. Tunnet, että tänään tapahtuu jotain hyvää, ehkä se on uuden ihmisen kohtaaminen, ehkä innostava työpäivä. Tai yksinkertaisesti herkullinen ateria illalla, hyvän ystävän seurassa nautittuna. K 16 K s Oy Kangasalan Jalmari 8a p V F K 18 K s Oy Kangasalan Tallimäki V 2 K IKKI / OU IIVIPIH 64 K autokatos 1 9 ap 15 ap K ap 107 (-) II K Ka s O n Ta gasa y llim la äk n i (-) P P P P ( 10-5 ) 34 K 24 V JÄT 78 K 25 s Oy Kangasalan Kotirinne 2 ap V 32 K 26 K JÄ T K 27 5 ap ap K 29 K 28 muuntamo 109 s Oy Kangasalan Jalmari 108 (-) Puisto nsimmäinen oma koti, asunto lähellä koulua ja päiväkoteja lapsiperheelle tai aktiivinen ympäristö kypsään ikään Vatialasta on moneksi. Puolen kilometrin säteeltä löydät lähikaupan, kolme päiväkotia, ala- ja yläkoulun, kirjaston sekä valaistun hiihtoladun. uuremmat kaupat, Kangasalan Prisma ja Tokmanni ovat vain parin kilometrin päässä m Kauppakeskus 2 km Prisma, Hong Kong, Tokmanni, kuntosali ussipysäkit 10 N TI Tampereelle VTI 5 utopaikat Talo : Pihalla PJOINN Ravintola

4 TO : tyyppi pinta-ala m² kpl 1H+ 28,5 5 1H+ 29,0 9 1H++VH 35,5 1 2H+ 39,0 16 2H+K 46,5 5 HUONITOJKUM yht. 36 TO F: tyyppi pinta-ala m² kpl 1H++K 36,5 12 2H+ 38,0 1 2H++ 48,5 6 2H+++VH 54,0 2 3H++ 63,5 3 yht. 24 F s Oy Kangasalan Tallimäki, TO Kerrospohja 1. kerros Kodikas, valoisa, oma! Uudessa kodissa elämä tuntuu varmemmalta ja vapaammalta. Oma koti on kuin hyvä tunne, joka leviää myös muille elämän osa-alueille. Onko Tallinmäki aktiivisen elämäsi keskus vai paikka, jossa teistä kasvaa perhe se jää sinun päätettäväksesi. 4 vai parveke? Kaikki Tallimäen asunnot ovat pohjaratkaisuiltaan hyvin mietittyjä ja tehokkaita. Valtaosa niistä on yksiöitä ja kaksioita, jotka istuvat hyvin esimerkiksi nuoren ensiasunnoksi tai kodiksi pariskunnalle. Myös suurempia, perheellisille sopivia kolmioita on tarjolla. Keittiöt on varustettu ajanmukaisilla varusteilla, kuten keraamisella liedellä ja liesikuvulla, jääkaappipakastimella ja 60 senttimetriä leveällä astianpesukoneella. attiana puolestaan on kestävä ja helppohoitoinen laminaatti. Osassa asuntoja on oma sauna, jossa voi rentoutua työpäivän jälkeen; yksiöissä ja pienemmissä kaksioissa kaikki neliöt on käytetty tehokkaasti asuintilaksi. Kaikissa asunnoissa on joko lasitettu parveke tai pieni terassi ne sopivat mainiosti kesäkeleillä lueskeluun, kahvitteluun tai vaikkapa vain auringosta nauttimiseen. PK IRT.VR/V JH PJOINN Huoneistot voivat poiketa yksityiskohdiltaan myyntiesitteen pohjapiirustuksista. Rakentaja pidättää itsellään oikeuden tehdä talotekniikasta johtuvia kotelointeja ja kattojen vähäisiä alaslaskuja, joita ei ole esitetty pohjakuvissa. sitteen 3-kuvat ovat taiteilijan näkemyksiä kohteesta, eivätkä välttämättä vastaa kaikkien yksityiskohtien osalta toteutuvaa kohdetta m

5 Kerros 5 29 Kerrospohja 2. kerros 1H+ 1H ,5m 2 sunnot: Kerros 1 2 Kerros 3 14 Kerros ,0m 2 sunnot: Kerros 1 1 Kerros 3 13 Kerros 4 21 Kerros UVV IRT.VR. (F-talo) s Oy Kangasalan Tallimäki, Talo Karin-Heikin tie 2-6, Kangasalas Oy Kangasalan Tallimäki, Talo 1H+ 29,0 m² Kerros 2 8 Kerros 3 15 Kerros 4 23 Kerros 5 31 Karin-Heikin tie 2-6, Kangasala K 1H++VH 35,5 m² Kerros 1 3 F K F Kerrospohja kerros TIYHNT J MRKIT: IRT.VR. irtaimistovarastot JH lämmönjakohuone PK sähköpääkeskus siivouskomero UVV ulkoiluvälinevarasto PJOINN V väestönsuoja pääsisäänkäynti m sisäänkäynti varastotiloihin H+ 29,0m 2 sunnot: Kerros 3 15 Kerros 4 23 PJOINN m K (s 8: ei ikkunaa) K 1H++VH 35,5m 2 : Kerros VH PJOINN m

6 2H+ 39,0m 2 sunnot: Kerros 1 5 Kerros 2 12 Kerros 3 20 Kerros 4 28 KPH VH K 2H+ ++VH 39,0m 2 sunnot: Kerros 3 16 Kerros 5 32 K 2H+ ++VH 2H+ ++VH 2H+K 39,0m 2 sunnot: Kerros 2 9 Kerros 3 17 Kerros 5 33 VH VH 39,0m 2 sunnot: Kerros 2 10 Kerros 3 18 Kerros ,5m 2 sunnot: Kerros 1 4 Kerros 2 11 Kerros 5 35 K KPH KPH K K K

7 s Oy Kangasalan Tallimäki, Talo F Karin-Heikin tie 2-6, Kangasala s Oy Kangasalan Tallimäki, TO F O 1 Kerrospohjat O 1, kerrospohjat s Oy Kangasalan Tallimäki, Talo F Karin-Heikin tie 2-6, Kangasala O 2 Kerrospohjat s Oy Kangasalan Tallimäki, TO F O 2, kerrospohjat (O 1) F 37 F 38 F 39 F 40 F 41 F 42 F 43 (O 2) F 44 F 45 F 46 F 47 F 48 F 49 F kerros 2. kerros (O 1) IRT.VR. ( TO) F 51 F 52 F 39 F 53 F 41 F 42 F 54 (O 2) F 55 F 56 F 57 F 58 F 59 F kerros 1. kerros PJOINN m TIYHNT J MRKIT: IRT.VR. irtaimistovarastot sisäänkäynti PJOINN Huoneistot voivat poiketa yksityiskohdiltaan myyntiesitteen pohjapiirustuksista. Rakentaja pidättää itsellään oikeuden tehdä TIYHNT J MRKIT: talotekniikasta johtuvia kotelointeja ja kattojen vähäisiä alaslaskuja, joita ei ole esitetty pohjakuvissa. sitteen 3-kuvat ovat taiteilijan näkemyksiä kohteesta, eivätkä välttämättä vastaa kaikkien yksityiskohtien osalta toteutuvaa kohdetta m IRT.VR. irtaimistovarastot

8 1H++K Kerros 2 F 38 K K K K 1H++K Kerros 2 F 45 1H++K Kerros 2 F 49 K K K K 1H++K Kerros 1 F 52 angasalan s Tallimäki, Oy Kangasalan Talo F Tallimäki, Talo F tie 2-6, Kangasala Karin-Heikin tie 2-6, Kangasala K 36,5 m² s F 48 1H++K 36,5 m² F/1 F/2 F/1 F/2 1H++K Kerros 2 F 46 PJOINN K m m K 1H++K Kerros 2 F 48 1H++K Kerros 1 F 56 K K K (varatie) K 1H++K Kerros 1 F 57 K K

9 1H++K (varatie) K K 2H++ 48,5m 2 Kerros 1 F 59 Kerros 1 F 53 K angasalan Tallimäki, Talo F 2-6, Kangasala 5 m² 2H+K+ F/1 F/2 2H+K+ 2H++ 48,5m 2 48,5m 2 48,5m 2 Kerros 2 F 37 Kerros 2 F 40 Kerros 1 F 55 K PJOINN m K K K K

10 2H+K+ 3H++ 54,0m 2 Kerros 2 F 50 K 63,5m 2 Kerros 1 ja 2 F 39 K ula s Oy Kangasalan Tallimäki, Talo F Karin-Heikin tie 2-6, Kangasala K s F 60 2H+++ VH 54,0 m² F/1 F/2 2H+ ++VH K 3H++ 54,0m PJOINN 2 Kerros 1 F m VH ula K 63,5m 2 Kerros 1 ja 2 F 41

11 Pohjola Rakennus Oy Häme Itsenäisyydenkatu Tampere Vaihde Pohjola Rakennus on suomalainen perheyritys. Meillä on yli 25 vuoden tietämys siitä, mitä asiakkaamme kotiaan valitessaan arvostavat. Ja koteja olemme rakentaneet jo noin Rakentamiimme asuntoihin valitaan laadukkaiksi ja kestäviksi todetut tekniset ratkaisut sekä materiaalit. sunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla ja pohjaratkaisut suunnitellaan ammattitaidolla. Kun haet kohtuuhintaista, laadukasta kotia, käänny meidän puoleemme! 05/2016 Mainio Oy

Tallimäki henkii elämää

Tallimäki henkii elämää Oy Tallimäki Karin-Heikintie 2-6 ja, 36240 Kangasala Tallimäki henkii elämää TUTUTU Tallimäen tarinaan! ktiivinen, moderni pikkukylä Ihanan aurinkoinen päivä istua pihaan lukemaan naapurikirjastosta lainattua

Lisätiedot

Asunto Oy Kangasalan Aino Karin-Heikintie 2 B, Kangasala. Ainossa alkaa monen. ensikodin tarina TUTUSTU. Kangasalan Ainon tarinaan!

Asunto Oy Kangasalan Aino Karin-Heikintie 2 B, Kangasala. Ainossa alkaa monen. ensikodin tarina TUTUSTU. Kangasalan Ainon tarinaan! Asunto Oy Aino Karin-Heikintie 2 B, 36240 Kangasala Ainossa alkaa monen ensikodin tarina TUTUSTU Ainon tarinaan! Ainosta ainekset hyvään elämään Tästä se alkaa. Ensimmäinen oma koti tai muuten vain uusi

Lisätiedot

Asunto Oy Tampereen PMK-Torni Peltokatu 14, Tampere. Modernisti rouhea

Asunto Oy Tampereen PMK-Torni Peltokatu 14, Tampere. Modernisti rouhea Asunto Oy Tampereen PM-Torni 14, 33100 Tampere Modernisti rouhea AS OY TAMPEREEN PM-TORNI Uudet kodit nousevat vanhan PMTAON viereen tuoden alueelle jälleen uutta elämää. PM-Tornin suunnittelussa inspiraatio

Lisätiedot

Koti satoisalle arjelle

Koti satoisalle arjelle Asunto Oy Kangasalan Ahomansikka Ruutanantie 53, 36200 Kangasala Koti satoisalle arjelle TUTUSTU Ahomansikan tarinaan! Kasvualusta omille juurille Suomalaiset ovat asuneet maaseudulla iät ja ajat. Ehkä

Lisätiedot

Aurinkoisia asuntoja Annalassa

Aurinkoisia asuntoja Annalassa VIRI KOUNKATU 1 KOUNKATU 1, 33710 TAMPERE Aurinkoisia asuntoja Annalassa VIRI KOUNKATU 1 KOUNKATU 1, 33710 TAMPERE Virin uudet talot tuovat uutta elämää perinteikkäälle asuinalueelle! Saat modernin talon

Lisätiedot

Koti elämän varrelle

Koti elämän varrelle Asunto Oy empäälän anavan iha, 37500 empäälä oti elämän varrelle TUTUTU anavan ihan tarinaan! oti kanavan varrella oti on muutakin kuin huoneita ja neliöitä. oti rakentuu myös ympäristöstä ja sen mahdollisuuksista.

Lisätiedot

As Oy Espoon REVIISORI. As Oy Espoon REVIISORI

As Oy Espoon REVIISORI. As Oy Espoon REVIISORI 1 Kotoisa kaupunkikoti Espoon keskuksessa Palveluiden läheisyys, sujuvat liikenneyhteydet ja huoleton asunto vapauttavat aikaa elämiselle ja kaikelle, mikä on sinulle tärkeää. 2 Tämä esite perustuu tilanteeseen

Lisätiedot

HELSINKI VANHA VUOSAARI MUSTALAHDENTIE 15

HELSINKI VANHA VUOSAARI MUSTALAHDENTIE 15 HELSINKI VANHA VUOSAARI MUSTALAHDENTIE 15 Vuokraus ja tiedustelut Hannu Hornborg puh. 010 228 3164 hannu.hornborg@realia.fi REALIA ASUNTOVUOKRAUS Valimotie 17-19, 00380 Helsinki uh. 010 228 5555 asunnot.ilmarinen@realia.fi

Lisätiedot

As Oy Liedon Härkätien Klubinranta Valkeaa unelmaa joen varrella

As Oy Liedon Härkätien Klubinranta Valkeaa unelmaa joen varrella As Oy Liedon Härkätien Klubinranta Valkeaa unelmaa joen varrella Miksei elämästä voisi nauttia joka päivä? Ihanteellinen sijainti, ekologiset ratkaisut ja luksuksen tuntu. Kaikki nämä toteutuvat As. Oy

Lisätiedot

As Oy Jyväskylän Aholankulma. Runkotie 3 A, 40320 Jyväskylä

As Oy Jyväskylän Aholankulma. Runkotie 3 A, 40320 Jyväskylä Keskustan ja luonnon läheisyydessä Jyväskylän Aholaitaan, vain kivenheiton päähän keskustasta ja lenkkipoluilta, nousee omaleimainen kerrostalojen korttelikokonaisuus As. Oy Aholankulma, jonka viehättävänä

Lisätiedot

Vaivatonta eloa Vatialassa!

Vaivatonta eloa Vatialassa! Asunto Oy Kotirinne Karin-Heikintie 2 A, 36240 Kangasala aivatonta eloa atialassa! TUTUTU Kotirinteen tarinaan! Kotiharjun päällä Aamuauringon pilkahdus kirkastaa pihapuiden vehreyden ja pääskysten laulun.

Lisätiedot

Oulu, Etelätulli. SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa. Rautionkatu 28

Oulu, Etelätulli. SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa. Rautionkatu 28 Oulu, Etelätulli Rautionkatu 28 SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa Taiteilijan näkemys saattaa yksityiskohdiltaan poiketa toteutuksesta. Viihtyisiä vuokrakoteja korkeatasoisessa

Lisätiedot

Nauti sijainnista ja

Nauti sijainnista ja Asunto Oy Helsingin Atriumpiha Länsisatamankatu 28, 00220 Helsinki Nauti sijainnista ja meren läheisyydestä! www.helsinginatriumpiha.fi 9 34 dba 32 dba 10 4400 m350 v 8 11 197 32 dba 33 743 ap-2 Arvostettua

Lisätiedot

Asunto Oy Hämeenlinnan Vanilja Aurinkokatu 8, Hämeenlinna. Saa elämän. maistumaan. Hämeenlinnan Vaniljan TUTUSTU. tarinaan!

Asunto Oy Hämeenlinnan Vanilja Aurinkokatu 8, Hämeenlinna. Saa elämän. maistumaan. Hämeenlinnan Vaniljan TUTUSTU. tarinaan! Asunto Oy Hämeenlinnan Vanilja Aurinkokatu 8, 13200 Hämeenlinna Saa elämän maistumaan TUTUSTU Hämeenlinnan Vaniljan tarinaan! Omassa kodissa arkikin maistuu paremmalta Perhoset lentelevät vatsassa. Jännittää,

Lisätiedot

ASUNTO OY TAMPEREEN KAIPASENKRUUNU. Tämän päivän koteja Tampereen Kaukajärvellä

ASUNTO OY TAMPEREEN KAIPASENKRUUNU. Tämän päivän koteja Tampereen Kaukajärvellä AUNTO OY TAMPEREEN KAIPAENKRUUNU Tämän päivän koteja Tampereen Kaukajärvellä Ver Luotettavaa 8.5.214 rakentamista jo vuodesta 1985 LUONNON LÄHEIYYDEÄ PALVELUIDEN ÄÄRELLÄ As Oy Tampereen Kaipasenkruunu

Lisätiedot

AS OY NOKIAN PIRKKALAISTORIN PICCOLO

AS OY NOKIAN PIRKKALAISTORIN PICCOLO A OY NOKIAN IRKKALAITORIN ICCOLO 1 Havainnekuva. aattaa poiketa lopullisesta toteutuksesta. 2 A OY NOKIAN IRKKALAITORIN ICCOLO A OY NOKIAN IRKKALAITORIN ICCOLO Välikatu 13, 337100 Nokia As Oy Nokian irkkalaistorin

Lisätiedot

TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE NAANTALI, KERROSTALO 3h+kt+s+ph/khh+wc+vh+las.terassi+v+ak, 84 m, 314 000 Vastaava välittäjä Johanna Willberg MYYNTIPÄÄLLIKKÖ, LKV, PARTNER, KAUPANVAHVISTAJA 040 041 048

Lisätiedot

Koti Koskelassa kaikki on lähellä

Koti Koskelassa kaikki on lähellä Koti Koskelassa kaikki on lähellä Rakennamme uusia koteja valmiille asuinalueelle Emäpuuntielle Koskelaan, jossa kadut, puistot ja palvelut ovat jo rakennettu ja asuinympäristö on viihtyisä. Yliopistoon,

Lisätiedot

pvm Taiteilijan näkemys. Kuva suuntaa antava.

pvm Taiteilijan näkemys. Kuva suuntaa antava. AS OY ESPOON PUJOPARRANPOLKU 5 pvm 13.9.2017 Taiteilijan näkemys. Kuva suuntaa antava. Taiteilijan näkemys. Kuva suuntaa antava. Asunto Oy Espoon Pujoparranpolku 5 Huoneistotyypit Valoa, modernin tilan

Lisätiedot

21,0 m², 1h+kt,

21,0 m², 1h+kt, Kohteen ilmoittaja Kiinteistömaailma, Asunnot ja Kiinteistöt Uusimaa Oy, Tikkurila Peltolantie 2 01300 Vantaa Puh: 09-8387210 Esittely naapuriyhtiössä. Valoisa uusi koti Vantaan Rekolanmäessä on valmistumassa

Lisätiedot

As Oy Keuruun Kurkiranta 1

As Oy Keuruun Kurkiranta 1 As Oy Keuruun Kurkiranta 1 As Oy Keuruun Kurkiranta 1:ssä asut lähellä keskustaa luonnon helmassa Kesällä 2014 val mis tuu uusi kerrostalo upei siin Tarhian järven maise miin. Hissillisen ta lon neljä

Lisätiedot

As Oy Jyväskylän Jokivillat. Arvinkuja 14, 40520 Jyväskylä

As Oy Jyväskylän Jokivillat. Arvinkuja 14, 40520 Jyväskylä As Oy Jyväskylän Jokivillat Arvinkuja 14, 40520 Jyväskylä Ver 8.5.2014 Nykyaikainen unelmakoti Jokivarren viihtyisälle alueelle valmistuu tasokkaita ja nykyaikaisia kaupunkivilloja. Kohteen viisi lämminhenkistä

Lisätiedot

SATO VuokraKoti. Espoo, Soukka Soukankaari 5, Espoo. koti kuten haluat

SATO VuokraKoti. Espoo, Soukka Soukankaari 5, Espoo. koti kuten haluat SATO VuokraKoti Espoo, Soukka 5, 02360 Espoo koti kuten haluat Kauniiksi kunnostetut kodit erinomaisella paikalla Haluatko asua merellisessä ympäristössä ulkoilu- ja virkistysalueiden tuntumassa? Remontoidut

Lisätiedot

AS OY JYVÄSKYLÄN TANHURINNE

AS OY JYVÄSKYLÄN TANHURINNE AS OY JYVÄSKYLÄN TANHURINNE Esite 16/04/2014 TAITEILIJAN NÄKEMYS peab.fi MUKAVAA JA VAIVATONTA ARKEA ARVOSTAVALLE As Oy Jyväylän Tanhurinne tarjoaa uusia koteja kaikenikäisille ja moneen eri tarpeeseen.

Lisätiedot

Koti lähellä kaupungin keskustaa

Koti lähellä kaupungin keskustaa Koti lähellä kaupungin keskustaa Laadustaan tunnettu Jopera rakentaa upeita koteja viihtyisään ja pidettyyn Haapalehtoon. Alueella on runsaasti palveluja ja hyvät liikenneyhteydet. Matkaa Oulun kaupungintalolle

Lisätiedot

Santaniitynkatu 23 KERAVA, SAMPOLA VUOKRAUS JA TIEDUSTELUT. Sirkka Taskin, puh ,

Santaniitynkatu 23 KERAVA, SAMPOLA VUOKRAUS JA TIEDUSTELUT. Sirkka Taskin, puh , KERAVA, SAMOA Santaniitynkatu 23 VUOAUS JA TIEDUSTEUT Sirkka Taskin, puh. 1 228 6125, sirkka.taskin@realia.fi REAIA ASUNTOVUOAUS Sibeliuksenkatu 19 E, 2. krs, 44 Järvenpää uh. 1 228 5555, asunnot.ilmarinen@realia.fi

Lisätiedot

Santaniitynkatu 11 KERAVA SAMPOLA VUOKRAUS JA TIEDUSTELUT. Sirkka Taskin, puh ,

Santaniitynkatu 11 KERAVA SAMPOLA VUOKRAUS JA TIEDUSTELUT. Sirkka Taskin, puh , KERAVA SAMOA Santaniitynkatu 11 VUOAUS JA TIEDUSTEUT Sirkka Taskin, puh. 1 228 6125, sirkka.taskin@realia.fi REAIA ASUNTOVUOAUS Sibeliuksenkatu 19 E, 2. krs, 44 Järvenpää uh. 1 228 5555, asunnot.ilmarinen@realia.fi

Lisätiedot

Korsontie 9 VANTAA, KORSO. Vuokraus ja tiedustelut. Henri Koskinen, puh ,

Korsontie 9 VANTAA, KORSO. Vuokraus ja tiedustelut. Henri Koskinen, puh , VANTAA, KORSO Korsontie 9 Vuokraus ja tiedustelut Henri Koskinen, puh. 010 228 6365, henri.koskinen@realia.fi REALIA ASUNTOVUOKRAUS Valimotie 17-19, 00380 Helsinki puh. 010 228 5555, asunnot.ilmarinen@realia.fi

Lisätiedot

nuottaniemen portti, ESPOO

nuottaniemen portti, ESPOO AUNTO OY nuottaniemen portti, EOO Etuniementie 3, 02230 EOO 10.9.2013 ENNAKKOMARKKINOINTI KUVAA IARYTIÖ NUOTTANIEMEN UITO. TAITEILIJAN NÄKEMY. arasta mahdollista arkea loistavien yhteyksien, palveluiden

Lisätiedot

Magneettikatu 14. Saunalahti, Espoo

Magneettikatu 14. Saunalahti, Espoo Magneettikatu 14 Saunalahti, spoo Magneettikatu 14 Saunalahti, 02230 spoo spoon Saunalahti on vehreä ja luonnonläheinen asuinalue merenlahden rannalla. Neuvola, päiväkoti ja koulu ovat kävelymatkan päässä.

Lisätiedot

PETÄJÄSSUONKATU 4A TAMPERE. Auvoisaa asumista Atalassa!

PETÄJÄSSUONKATU 4A TAMPERE. Auvoisaa asumista Atalassa! PETÄJÄSSUONKATU 4A 33580 TAMPERE Auvoisaa asumista Atalassa! AUTOTON PIHA on rauhallinen ja turvallinen Kaikissa asunnoissa PARVEKE TAI TERASSI Lapsille PUUHAA JA TILAA VEHREÄN ATALAN upeat ulkoilumaastot

Lisätiedot

UUSI VUOKRAKOTI KEHITTYVÄLLÄ ALUEELLA TAMPERE LINNAINMAA. SATO VuokraKoti Hannulanpolku 10, Tampere ANNA ELÄMÄN VIEDÄ

UUSI VUOKRAKOTI KEHITTYVÄLLÄ ALUEELLA TAMPERE LINNAINMAA. SATO VuokraKoti Hannulanpolku 10, Tampere ANNA ELÄMÄN VIEDÄ UUSI VUOKRAKOTI KEHITTYVÄLLÄ ALUEELLA TAMPERE LINNAINMAA SATO VuokraKoti Hannulanpolku 10, 33580 Tampere ANNA ELÄMÄN VIEDÄ UUDET SATO VUOKRAKODIT LINNAINMAALLA Haluatko asua mukavassa naapurustossa lähellä

Lisätiedot

Pirttisuonraitti. Vuoreksessa! Viihdy vehreässä. As Oy Tampereen. Pirkan OP-Kiinteistökeskus Oy, LKV. As Oy Tampereen Pirttisuonraitti

Pirttisuonraitti. Vuoreksessa! Viihdy vehreässä. As Oy Tampereen. Pirkan OP-Kiinteistökeskus Oy, LKV. As Oy Tampereen Pirttisuonraitti irkan O-Kiinteistökeskus Oy, KV irkan O-Kiinteistökeskus Oy, KV Viihdy vehreässä Vuoreksessa! s Oy Tampereen irttisuonraitti 1 s Oy Tampereen irttisuonraitti irkan O-Kiinteistökeskus Oy, KV 2 s Oy Tampereen

Lisätiedot

62,5 m², 2h, k, s, kph...,

62,5 m², 2h, k, s, kph..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Mia Kahila Puh: 040 822 2291 Kiinteistömaailma, Kerava, Asuntokerava Oy LKV Aleksis Kiven tie 14 04200 Kerava Puh: (09) 4174 1600 Tule viihtymään Sompioon! Tämä rivitalokoti sijaitsee

Lisätiedot

Kaunis koti viihtyisällä alueella

Kaunis koti viihtyisällä alueella Kaunis koti viihtyisällä alueella Rakennamme valoisan kodin omakotitaloon Ylöjärven Kangasniemeen. Ympäristö on viihtyisä. Lähialueen tiet ja puistot on rakennettu valmiiksi. Kodin läheltä löytyvät päiväkoti,

Lisätiedot

Magneettikatu 14. Saunalahti, Espoo

Magneettikatu 14. Saunalahti, Espoo Magneettikatu 14 Saunalahti, spoo Magneettikatu 14 Saunalahti, 02230 spoo spoon Saunalahti on vehreä ja luonnonläheinen asuinalue merenlahden rannalla. Neuvola, päiväkoti ja koulu ovat kävelymatkan päässä.

Lisätiedot

RUNORATSUNKATU 1. Vuokraus ja tiedustelut. Henri Koskinen puh

RUNORATSUNKATU 1. Vuokraus ja tiedustelut. Henri Koskinen puh ESOO VERMONNIITTY s Oy Espoon RUNORTSUNKTU 1 Vuokraus ja tiedustelut Henri Koskinen puh. 010 228 6365 henri.koskinen@realia.fi RELI SUNTOVUOKRUS Valimotie 17-19, 00380 Helsinki uh. 010 228 5555 asunnot.ilmarinen@realia.fi

Lisätiedot

Peruskorjattuja asuntoja kaupungin sydämessä, jalopuiden siimeksessä Grani Asunnot Oy

Peruskorjattuja asuntoja kaupungin sydämessä, jalopuiden siimeksessä Grani Asunnot Oy Asunto Oy Kauniaisten Jalavapiha Asematie 2 Peruskorjattuja asuntoja kaupungin sydämessä, jalopuiden siimeksessä Grani Asunnot Oy Palvelut ja luonto lähellä Kauniaisten Jalavapiha mahdollistaa asumisen

Lisätiedot

Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta

Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta Rakennamme uusia koteja valmiille asuinalueelle Syväkiventielle Knuutilankankaalle, jossa kadut, puistot ja palvelut ovat jo rakennettu ja asuinympäristö on viihtyisä.

Lisätiedot

Asunto Oy Helsingin Dioriitti

Asunto Oy Helsingin Dioriitti Asunto Oy Helsingin Dioriitti Kotisi Helsingin yllä. RISTIRETKELÄISTENKATU 16, 00580 HELSINKI TAITEILIJAN NÄKEMYS Taiteilijan näkemys Taiteilijan näkemys Viikinmäessä asut Helsingin katolla, kurkotat pilviin.

Lisätiedot

Torikatu 2 KERAVA, ALEKSINKULMA. Vuokraus ja tiedustelut. Sirkka Taskin, puh ,

Torikatu 2 KERAVA, ALEKSINKULMA. Vuokraus ja tiedustelut. Sirkka Taskin, puh , KERAVA, ALEKSINKULMA Torikatu 2 Vuokraus ja tiedustelut Sirkka Taskin, puh. 010 228 6125, sirkka.taskin@realia.fi REALIA ASUNTOVUOKRAUS Sibeliuksenkatu 19 E, 2. krs, 04400 Järvenpää uh. 010 228 5555, asunnot.ilmarinen@realia.fi

Lisätiedot

Helsinki, Tali SATO LaatuKoti

Helsinki, Tali SATO LaatuKoti Helsinki, Tali Kutomotie 8 a SATO LaatuKoti Uusia vuokra-asuntoja modernissa kaupunkikorttelissa Uudenaikaista kaupunkiasumista viheralueiden ympäröimässä Helsingin Talissa Urbaani kerrostalokortteli upeiden

Lisätiedot

- Leon Kärnä, projektipäällikkö

- Leon Kärnä, projektipäällikkö Pohjola Rakennus on suomalainen perheyritys. Rakennamme kohteet ammattitaitoisesti ja laadukkaasti loistaville paikoille. PMK-Torni on näyttävä esimerkki Pohjola Rakennuksen ammattitaidosta. PMK-Torni

Lisätiedot

Otavan Kruunu on Otavankadun ja Länsipuiston kulmaan syksyllä 2019 valmistuva 63 asunnon, kahden talon uusi kohde.

Otavan Kruunu on Otavankadun ja Länsipuiston kulmaan syksyllä 2019 valmistuva 63 asunnon, kahden talon uusi kohde. Uusi valovoimainen vuokra-asuntokohde Porin kirjastokorttelissa, Otavankatu 8. Otavan Kruunu on Otavankadun ja Länsipuiston kulmaan syksyllä 2019 valmistuva 63 asunnon, kahden talon uusi kohde. Tyylikkäiden

Lisätiedot

Viihtyisää asumista merellisen Janhuan kalliolle rakennetussa kivitalossa. 38 upeaa asuntoa varattavissa nyt!

Viihtyisää asumista merellisen Janhuan kalliolle rakennetussa kivitalossa. 38 upeaa asuntoa varattavissa nyt! Viihtyisää asumista merellisen Janhuan kalliolle rakennetussa kivitalossa 38 upeaa asuntoa varattavissa nyt! www.janhuantorni.fi Kaipaatko huoletonta asumista uudessa kodissa meren äärellä? Tahtoisitko

Lisätiedot

Vuokra-asuntoja. Palvelut parhaalta paikalta

Vuokra-asuntoja. Palvelut parhaalta paikalta Koti kaiken keskellä alvelut parhaalta paikalta Vuokra-asuntoja Sellonhuipun vuokrauksesta vastaa Ovenia sännöinti p. 0201 774 500 asuntovuokraus@ovenia.fi www.oveniaisannointi.fi ASUNTO OY SOON SONHUU

Lisätiedot

Uusi asuinalue, näkymät Vanhankaupunginlahdelle ja pitkälle Suomenlinnaan yli kaupungin.

Uusi asuinalue, näkymät Vanhankaupunginlahdelle ja pitkälle Suomenlinnaan yli kaupungin. Viikki Hämeentie Lahdenväylä Arabianranta Viikintie Vanhakaupunki Vanhankaupunginkoski Uusi asuinalue, näkymät Vanhankaupunginlahdelle ja pitkälle Suomenlinnaan yli kaupungin. Vanhankaupunginselkä Helsingin

Lisätiedot

- Leon Kärnä, projektipäällikkö

- Leon Kärnä, projektipäällikkö Pohjola Rakennus on suomalainen perheyritys. Rakennamme kohteet ammattitaitoisesti ja laadukkaasti loistaville paikoille. PMK-Torni on näyttävä esimerkki Pohjola Rakennuksen ammattitaidosta. PMK-Torni

Lisätiedot

Kivikonkaari 40 Helsinki, Etelä-Kivikko

Kivikonkaari 40 Helsinki, Etelä-Kivikko Kivikonkaari 40 Helsinki, Etelä-Kivikko TA-Asumisoikeus Oy / Kivikonkaari 40 HUONEISTOLUETTELO, TALO 1 15.08.2014 n:o tyyppi m 2 kerros P=parveke PI=piha T=terassi A1 3H+K 79,5 2 P A2 2H+KT 66,0 2 P

Lisätiedot

Terveellistä asumista modernissa hirsitalossa

Terveellistä asumista modernissa hirsitalossa Terveellistä asumista modernissa hirsitalossa Aito puu on luonnollinen ja ekologinen valinta. Hirsitalosta on helppo sisustaa lämmin ja ajattoman tyylikäs koti. Rakennamme kaksi modernia hirsitaloa Soittajankankaalle

Lisätiedot

ASUNTO OY MÄNTSÄLÄN Apponen

ASUNTO OY MÄNTSÄLÄN Apponen ASUNTO OY MÄNTSÄLÄN Apponen ASUNTO OY MÄNTSÄLÄN Apponen Kauniita koteja vanhan kenkätehtaan lumoavassa miljöössä Asunto Oy Mäntsälän Apponen tarjoaa rauhallista asumista vanhan kenkätehtaan lumoavassa

Lisätiedot

ASUNTO OY VANTAAN KANNISTON REHTORI

ASUNTO OY VANTAAN KANNISTON REHTORI ASUNTO OY VANTAAN KANNISTON REHTORI As Oy Vantaan Kanniston Rehtori Murtopakantie 14, 01730 Vantaa Rakentaja pidättää oikeuden muuttaa tämän esitteen tietoja ja kuvia sekä materiaaleja. Asunnonostajan

Lisätiedot

Aleksis Kiven tie 3 KERAVA, ALEKSINPUISTO. Vuokraus ja tiedustelut. Sirkka Taskin, puh ,

Aleksis Kiven tie 3 KERAVA, ALEKSINPUISTO. Vuokraus ja tiedustelut. Sirkka Taskin, puh , KERAVA, ALEKSINUISTO Aleksis Kiven tie 3 Vuokraus ja tiedustelut Sirkka Taskin, puh. 010 228 6125, sirkka.taskin@realia.fi REALIA ASUNTOVUOKRAUS Sibeliuksenkatu 19 E, 2. krs, 04400 Järvenpää uh. 010 228

Lisätiedot

OMAKOTITALO, PERÄVAINIO, OULU

OMAKOTITALO, PERÄVAINIO, OULU OMAKOTITALO, PERÄVAINIO, OULU Jarvantie 12B 90410 OULU 126m² 5h+k + varasto ja autokatos Myyntihinta: 329 800 Koti on viihtyisällä vanhalla asuinalueessa lähellä kaupungin keskustaa. Naapureiden talot

Lisätiedot

53,5 m², 2h+k+kph/wc+s,

53,5 m², 2h+k+kph/wc+s, Kohteen ilmoittaja Nimi: Ari Riitamo Puh: 050 386 1368 Huoneistoketju Asuntoketju LKV Turku, Raisio, Parainen, Salo 20100 Turku KAKSIO LÄHELTÄ YLIOPISTOCAMPUSTA. Vuonna 2007 rakennetuista Joutsenpuiston

Lisätiedot

Rakennuspuut itsenäiseen elämään

Rakennuspuut itsenäiseen elämään Asunto Oy Tampereen irvesmäki ahkakatu 12, 33340 Tampere Rakennuspuut itsenäiseen elämään TUTUTU Tampereen irvesmäen tarinaan! iintopiste uuteen elämään Huh, sinne menivät vihdoin viimeisetkin muuttoapulaiset.

Lisätiedot

Santaniitynkatu 11 VUOKRAUS JA TIEDUSTELUT KERAVA, SAMPOLA. Sirkka Taskin puh

Santaniitynkatu 11 VUOKRAUS JA TIEDUSTELUT KERAVA, SAMPOLA. Sirkka Taskin puh KERAVA, SAMOA Santaniitynkatu 11 VUOAUS JA TIEDUSTEUT Sirkka Taskin puh. 1 228 6125 sirkka.taskin@realia.fi REAIA ASUNTOVUOAUS Sibeliuksenkatu 19 E, 2. krs, 44 Järvenpää uh. 1 228 5555, asunnot.ilmarinen@realia.fi

Lisätiedot

Otavan Kruunu on Otavankadun ja Länsipuiston kulmaan syksyllä 2019 valmistuva 63 asunnon, kahden talon uusi kohde.

Otavan Kruunu on Otavankadun ja Länsipuiston kulmaan syksyllä 2019 valmistuva 63 asunnon, kahden talon uusi kohde. Uusi valovoimainen vuokra-asuntokohde Porin kirjastokorttelissa, Otavankatu 8. Otavan Kruunu on Otavankadun ja Länsipuiston kulmaan syksyllä 2019 valmistuva 63 asunnon, kahden talon uusi kohde. TYYLIKKÄIDEN

Lisätiedot

Turku, Suikkila Kohdenumero h,kt,s,p, 56,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00

Turku, Suikkila Kohdenumero h,kt,s,p, 56,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Turku, Suikkila Kohdenumero 647087 2h,kt,s,p, 56,5 m² Kov. 2016 Energialuokka C 2013 Mh. 219 000,00 Vh. 219 000,00 Gränsbackankuja 1 as 22. Tilava, valoisa uuden veroinen vaaleasävyinen kaunis

Lisätiedot

182,0 m², 5-6h + k + sa,

182,0 m², 5-6h + k + sa, Kohteen ilmoittaja Nimi: Tarmo Lotvonen Puh: 050 438 8132 Lotvonen Brothers LKV Oy Uusikatu 35 LH 104 B 90100 Oulu Puh: 0504388132 Oulun ydinkesustasta ainutlaatuinen ylimmän 6/6 krs:n kattoterassihuoneisto,

Lisätiedot

Asunto Oy Kuunariranta

Asunto Oy Kuunariranta Asunto Oy Kuunariranta Asunto Oy Kuunariranta Parainen Kirkkosalmenkatu 9 11 1600 Parainen Uusi Kirkkosalmenranta Meren rannalla keskellä kaupunkia Paraisille rakennetaan uniikki pientalokokonaisuus, jossa

Lisätiedot

LUUTNANTINPOLKU. Helsingin Asumisoikeus Oy LUUTNANTINPOLKU Luutnantinpolku HELSINKI. turvallisesti omaan kotiin

LUUTNANTINPOLKU. Helsingin Asumisoikeus Oy LUUTNANTINPOLKU Luutnantinpolku HELSINKI. turvallisesti omaan kotiin Helsingin Asumisoikeus Oy LUUTNANTINPOLKU Luutnantinpolku 2 00410 HELSINKI Kuvitus- ja havainnekuvat ovat taiteilijan näkemyksiä ja saattavat poiketa toteutuneesta. Kuvitus- ja havainnekuvat ovat taiteilijan

Lisätiedot

ASUNTO OY KUOPION PANKKOPOLKU 1

ASUNTO OY KUOPION PANKKOPOLKU 1 ASUNTO OY KUOPION PANKKOPOLKU 1 R a k e n t e i l l a l o i s t a v a l l a s i j a i n n i l l a S a a r i s t o k a u p u n g i s s a, E t u - S a v o l a n n i e m e s s ä r i v i t a l o k o h d e

Lisätiedot

50,5 m², 2h, k, s, psh...,

50,5 m², 2h, k, s, psh..., Kohteen ilmoittaja Nimi: NINA KANTELE Puh: 0408383002 Ninan Neliöt Oy LKV 02100 Espoo Puh: 040 838 3002 Hyvien palveluiden läheisyydessä läpitalon kaksio luhtitalon toisessa kerroksessa! Koko huoneiston

Lisätiedot

Pirkan OP-Kiinteistökeskus Oy LKV

Pirkan OP-Kiinteistökeskus Oy LKV V E H M A I T E N 1 irkan O-iinteistökeskus Oy V Havainnekuva. aattaa poiketa lopullisesta toteutuksesta. Havainnekuva asunnosta A5. aattaa poiketa lopullisesta totetutuksesta. 2 V E H M A I T E N ANTO

Lisätiedot

ASUNTO OY KANGASALAN SILKKIUIKKU

ASUNTO OY KANGASALAN SILKKIUIKKU ASUNTO OY KANGASALAN SILKKIUIKKU Asunto Oy Kangasalan Silkkiuikku Venttiväylä 10-14, 36270 Kangasala Rakentaja pidättää oikeuden muuttaa tämän esitteen tietoja, kuvia sekä materiaaleja. Asunnonostajan

Lisätiedot

28,5 m², 1h, kt, kph,...,

28,5 m², 1h, kt, kph,..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Lasse Lehtervo Puh: 050 597 1536 Kiinteistömaailma, Pirkkala, Koskikeskuksen Asuntopalvelu Oy Kenkätie 4 33950 Pirkkala Puh: 050 530 3000 Kiinteistömaailma, Koskikeskuksen Asuntopalvelu

Lisätiedot

ASUNTO OY HELSINGIN KANERVAVINKKELI Kanervavinkkeli 3, 00730 Helsinki

ASUNTO OY HELSINGIN KANERVAVINKKELI Kanervavinkkeli 3, 00730 Helsinki ASUNTO OY HELSINGIN KANERVAVINKKELI Kanervavinkkeli 3, 00730 Helsinki ASUNTO OY HELSINGIN KANERVAVINKKELI KANERVAVINKKELI 3, 00730 HELSINKI Arvioitu valmistuminen 9/2015 Asunto Oy Helsingin Kanervavinkkeli

Lisätiedot

Asunto Oy Pikku-Heikki

Asunto Oy Pikku-Heikki Asunto Oy Pikku-Heikki Asunto Oy Dosentinranta Piispanpelto xx 20540 Turku As Oy Turun Pikku-Heikki Iso-Heikkiläntie 5 A 20200 Turku Pikku-Heikissä asut turvallisesti palvelujen naapurissa As Oy Pikku-Heikki

Lisätiedot

Asunto Oy Nokian Satamanvartija. Koti sinulle

Asunto Oy Nokian Satamanvartija. Koti sinulle Asunto Oy Nokian Satamanvartija Koti sinulle JÄRVIMAISEMISSA PALVELUJEN VIERESSÄ Asunto Oy Nokian Satamanvartija on viimeinen Viholan uudelle asemakaava-alueelle rakennettavista asuinkerrostaloista. Lähinnä

Lisätiedot

Asunto Oy Klaukkalanportti

Asunto Oy Klaukkalanportti Mukavaa asumista lähellä luontoa, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Yrittäjäntie Alitilantie Järvihaantie Klaukkalanportti Ropakkotie Ropakkotie Klaukkalantie Peltohiirentie Läpsämäntie Klaukkala on nopeasti

Lisätiedot

AS OY LEMPÄÄLÄN KARTANONPUISTO KUOKKALANTIE 3, LEMPÄÄLÄ

AS OY LEMPÄÄLÄN KARTANONPUISTO KUOKKALANTIE 3, LEMPÄÄLÄ AS OY LEMPÄÄLÄN KARTANONPUISTO KUOKKALANTIE 3, 37550 LEMPÄÄLÄ AS OY LEMPÄÄLÄN KARTANONPUISTO KUOKKALANTIE 3, 37550 LEMPÄÄLÄ TERVETULOA LEMPÄÄLÄN HAKKARIIN! Lempäälän Hakkariin aivan Hakkarinkartanon viereen

Lisätiedot

AS OY NOKIAN PIRKKALAISTORIN PICCOLO

AS OY NOKIAN PIRKKALAISTORIN PICCOLO A OY NOKIAN IRKKALAITORIN ICCOLO 1 A OY NOKIAN IRKKALAITORIN ICCOLO A OY NOKIAN IRKKALAITORIN ICCOLO Välikatu 13, 37100 Nokia As Oy Nokian irkkalaistorin iccolo nousee Nokian sydämeen irkkalaistorin kulmalle.

Lisätiedot

113,0 m², 5h,k,wc,khh/...,

113,0 m², 5h,k,wc,khh/..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Mia Lindberg Puh: 044 381 7771 Kiinteistömaailma, Taka-Töölö, Linnakodit Oy LKV Linnankoskenkatu 12 00250 Helsinki Puh: 044 283 1195 Tilava perheasunto, jossa on neljä makuuhuonetta!

Lisätiedot

ASUNTO OY SIPOON KALLIOKIELONTIE Kalliokielontie 2, 01150 Söderkulla

ASUNTO OY SIPOON KALLIOKIELONTIE Kalliokielontie 2, 01150 Söderkulla ASUNTO OY SIPOON KALLIOKIELONTIE Kalliokielontie 2, 01150 Söderkulla ASUNTO OY SIPOON KALLIOKIELONTIE KALLIOKIELONTIE 2, 01150 SÖDERKULLA Arvioitu valmistuminen syyskuu 2016 Asumisoikeuskohde Sipoon Kalliokielontie

Lisätiedot

22,0 m², 2h, avok, parvi,

22,0 m², 2h, avok, parvi, Kohteen ilmoittaja Nimi: Harri Sallankivi Puh: +358 400 630 848 RE/MAX Extra Kodit Malmin raitti 7 00700 Helsinki Puh: 050 361 5099 Tämä ylimmän kerroksen näppärä kaksio viehättää avaruudellaan ja selkeällä

Lisätiedot

Lepola III asuntokortteli OMASSA KODISSA. Yhteisöllisyyttä ja lämpöä keskellä kulttuurimiljöötä. Oman kodin löydät meiltä.

Lepola III asuntokortteli OMASSA KODISSA. Yhteisöllisyyttä ja lämpöä keskellä kulttuurimiljöötä. Oman kodin löydät meiltä. Lepola III asuntokortteli OMASSA KODISSA Yhteisöllisyyttä ja lämpöä keskellä kulttuurimiljöötä Oman kodin löydät meiltä. www.masterkodit.fi LEPOLA III Kristillinen asuinyhteisö Järvenpään Lepolassa Järvenpäähän

Lisätiedot

Taiteilijan näkemys. Kuva suuntaa antava.

Taiteilijan näkemys. Kuva suuntaa antava. Taiteilijan näkemys. Kuva suuntaa antava. Taiteilijan näkemys. Kuva suuntaa antava. As Oy spoon Pisantie 14 Valoa, ylellistä tilantuntua ja laatua tehokkaassa koossa. Nämä uudet omakotitalon tuntua huokuvat

Lisätiedot

Koti kattojen yllä...

Koti kattojen yllä... Koti kattojen yllä... Koti kattojen yllä... Upeat ullakkoasunnot parhaimmalla paikalla Helsingin Kruununhaassa Kirkkokatu 5 A 51, Helsinki Ylellinen ullakoasunto Helsingin parhaalla paikalla Kruununhaassa.

Lisätiedot

279,0 m², 5h+k+rt+kph+...,

279,0 m², 5h+k+rt+kph+..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Julia Jäppinen Puh: 050 301 0027 Kiinteistömaailma, Helsinki-Etelä, KKNeliöt Oy LKV, Kruununhaka Liisankatu 12 00170 Helsinki Puh: 050 300 9985 Prikitiellä, Jollaksen Laajasalon

Lisätiedot

Kuopio, Lehtoniemi Kohdenumero h,kt, 26,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Kuopio, Lehtoniemi Kohdenumero h,kt, 26,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Kuopio, Lehtoniemi Kohdenumero 658781 1h,kt, 26,0 m² Kov. 2020 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 30 210,00 Vh. 100 700,00 Matkusniemenkatu 13. ENNAKKOMARKKINOINNISSA Asunto Oy Kuopion Kippari. Rakentaja

Lisätiedot

Asunto Oy Hyvinkään Martinhovi. Moderni koti Hyvinkäällä

Asunto Oy Hyvinkään Martinhovi. Moderni koti Hyvinkäällä Moderni koti Hyvinkäällä Talo A Kortetie Jäte Martinlähteenpuisto 1 ap Jäte Talo B Oleskelu- ja leikkialueet Autokatos 1 7 ap Autokatos 2 9 ap Hyvinkäällä on ihanteellinen logistinen sijainti ja erinomaiset

Lisätiedot

53,5 m², 2h,kt,s,p,

53,5 m², 2h,kt,s,p, Kohteen ilmoittaja Nimi: Jorma Kamaja Puh: 0400 812 831 OP Koti Uusimaa Oy LKV Järvenpää Sibeliuksenkatu 17 04400 Järvenpää Puh: 010 254 2700 Nätti hyväkuntoinen saunallinen kaksio huippupaikalla Järvenpään

Lisätiedot

Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu

Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu Pappilanpellontie 2-45700 Kuusankoski Näkymä viereisen koulun katolta. Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu Itäinen Linjapuisto Maunukselantie Kauppakatu Killingintie KESKUSTA

Lisätiedot

Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C

Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C Haukkalantie 47 40740 Jyväskylä Rakenteilla uusia laadukkaita rivitalokoteja arvostetulle Haukkalan asuinalueelle upeiden Laajavuoren ulkoilumaastojen läheisyyteen. Kuuden

Lisätiedot

Valoisat kodit Uudessa Alppilassa. Alppilan Kaisla, Oulu

Valoisat kodit Uudessa Alppilassa. Alppilan Kaisla, Oulu Valoisat kodit Uudessa Alppilassa Alppilan Kaisla, Oulu Muuttovalmiita koteja Alppilan Kaislassa Kodikkaan Kaislan valoisat läpitalonhuoneistot sijaitsevat osoitteessa Muottikatu 10, 90530 Oulu. Ota meihin

Lisätiedot

AS OY NOKIAN PIRKKALAISTORIN PICCOLO

AS OY NOKIAN PIRKKALAISTORIN PICCOLO A OY NOKIAN IRKKALAITORIN ICCOLO 1 A OY NOKIAN IRKKALAITORIN ICCOLO A OY NOKIAN IRKKALAITORIN ICCOLO Välikatu 13, 37100 Nokia As Oy Nokian irkkalaistorin iccolo nousee Nokian sydämeen irkkalaistorin kulmalle.

Lisätiedot

OMAKOTITALOT, KIULUKANGAS, OULU

OMAKOTITALOT, KIULUKANGAS, OULU OMAKOTITALOT, KIULUKANGAS, OULU Lakeisentie 7 A ja B Koti on viihtyisällä uudella asuinalueessa lähellä kaupungin keskustaa. Naapureiden talot ja pihat ovat rakennettu jo valmiiksi. Taloilla on oma tontti,

Lisätiedot

ASUNTO OY ESPOON MÄKIKUISMA. Palstalaisentie 3, 02920 ESPOO

ASUNTO OY ESPOON MÄKIKUISMA. Palstalaisentie 3, 02920 ESPOO Ennakkomarkkinointiesite ENNAKKOMARKKINOINTIESITE 21.9.2015 7.12.2015 ASUNTO OY ESPOON MÄKIKUISMA Palstalaisentie 3, 02920 ESPOO www.ptmhouse.fi KOHTEEN TIEDOT Palstalaisentie 3, 02920 ESPOO MODERNI KOTI

Lisätiedot

ASUNTO OY KUOPION PUIJONKRUUNU Aarre Puijon juurella

ASUNTO OY KUOPION PUIJONKRUUNU Aarre Puijon juurella ASUNTO OY KUOPION PUIJONKRUUNU Aarre Puijon juurella Maisema kruunaa asumisen Täällä asut Puijon uljaiden maisemien äärellä, aivan Kuopion kupeessa! Asunto Oy Kuopion Puijonkruunu sijaitsee uudella Pihlajalaakson

Lisätiedot

65,0 m², 3h+kt+s+lasit...,

65,0 m², 3h+kt+s+lasit..., Kohteen ilmoittaja Kiinteistömaailma, Tapiola, Amuletti Asunnot Oy Lkv Tapiontori 1 02100 Espoo Puh: (09) 525 9600 Olarinhuipun Galileo rakentuu arvostetun rakentajan toimesta kauniille, luonnonmukaiselle

Lisätiedot

Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli Oy. Malagankatu 3, Helsinki. KOy Helsingin Jallukka

Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli Oy. Malagankatu 3, Helsinki. KOy Helsingin Jallukka Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli Oy Malagankatu 3, Helsinki KOy Helsingin Jallukka Urbaania asumista meren äärellä Jätkäsaaren tunnelma muodostuu kivijalkaliikkeistä, pyöräily- ja kävelyreiteistä

Lisätiedot

ASUNTO OY HYVINKÄÄN MANSIKKA-AHONTIE Mansikka-ahontie 3, 05810 Hyvinkää

ASUNTO OY HYVINKÄÄN MANSIKKA-AHONTIE Mansikka-ahontie 3, 05810 Hyvinkää ASUNTO OY HYVINKÄÄN MANSIKKA-AHONTIE Mansikka-ahontie 3, 05810 Hyvinkää ASUNTO OY HYVINKÄÄN MANSIKKA-AHONTIE MANSIKKA-AHONTIE 3, 05810 HYVINKÄÄ Arvioitu valmistuminen helmikuu 2016 Rauhallisella ja viihtyisällä

Lisätiedot

Asunto Oy Tampereen Kippari. Nykyaikainen unelmakoti loistavalta paikalta

Asunto Oy Tampereen Kippari. Nykyaikainen unelmakoti loistavalta paikalta Asunto Oy Tampereen Kippari Nykyaikainen unelmakoti loistavalta paikalta Järven ympäröimässä niemessä palvelujen vieressä Asunto Oy Tampereen Kippari on Näsijärven rantamaisemiin, Halkoniemen uudelle alueelle,

Lisätiedot

AURINKOKIVENKUJA 4, VANTAA MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

AURINKOKIVENKUJA 4, VANTAA MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. AURINKOKIVENKUJA 4, VANTAA MYYNTIESITE VANTAA, KERROSTALO 2 4h+k+kph+wc+las.parveke, 75 m, 299 000 Vastaava välittäjä Mia Lehtonen Kiinteistönvälittäjä, LKV, Partner, kaupanvahvistaja 0400 369666 mia@bolkv.fi

Lisätiedot

Ennakkomarkkinointiesite

Ennakkomarkkinointiesite Ennakkomarkkinointiesite 29.12.2016 KIINTEISTÖNVÄLITYSTÄ YLI NELJÄNNESVUOSISADAN MODERNI KOTI LUONNON ÄÄRELLÄ Perusmäen perinteikkäässä kylämiljöössä alkaa pian modernien puutalojen aika. Nämä uudet puutalokodit

Lisätiedot