Nousiaisten kunnanhallitus on käsitellyt ko. asiaa edellisen kerran :

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nousiaisten kunnanhallitus on käsitellyt ko. asiaa edellisen kerran 10.10.2011 327:"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnan Taitoa Oy:n esiselvitys 624/02.00/2014 KHALL Asian valmistelija: hallintojohtaja Juha Rinta-Jouppi Nousiaisten kunnanhallitus on käsitellyt ko. asiaa edellisen kerran : Nousiaisten kunta on Kunnan Taitoa Oy:n osakas. Osakemerkintä mah dol lis taa kunnan osallistumisen Taitoan kehittämistoi min taan. Lisäk si osakemerkintä luo edellytykset kunnan talous- ja henki löstöhallinto-palveluiden tuo tannon siirtämisen Taitoan tuotta maksi. Nousiais ten kunta on pyytänyt tarjousta Taitoa Oy:ltä talous- ja henkilöstöhallinnon palveluita koskevan selvityksen laatimisesta. Siirtoselvitysvaiheessa voidaan tehdä yhteistyötä alueellisesti muiden alueen kuntaomistajien niin päättäessä. Tällöin voidaan jakaa en simmäi sen workshop-päi vän kustannukset osallistujien kesken. Ra portoin ti ja analyysit ovat kuitenkin asiakaskohtaisia. Kunnan Taitoa Oy esittää Nousiaisille laadittavaksi talous- ja henkilöstöhallintopalveluiden siirtoselvityksen. Siirtoselvitys osa Taitoan asiak kaak si tulemista koskevaa prosessissa. Siirtoselvityksessä mää ri tel lään palvelutuo tannon siirron periaatteet ja vaikutukset. Tuloksena syntyy ehdotus palvelutuotannon toteutusmalliksi Nousiaisten kunnalle. Siirtoselvi tyksen jälkeen Nousiaisilla on valmiudet päät tää talous- ja henkilös töhallintopalveluiden siirtoa koskevan proses sin jatkamisesta ja so pimusten tekemisestä. Päätösten jäl keen toteutetaan palvelutuotan tokonseptin tarkennettu suunnittelu. Siir tosel vi tys tavoitteena on kuvata päätöksentekoa varten mikä muut tuu, miten muuttuu ja mitkä ovat saavutettavat taloudelliset ja toi min nal liset hyödyt. Selvi tyksessä tarkastellaan mm. seuraavia asia ko ko naisuuk sia: - Palvelutuotannon prosessit - Nykyisen toiminnan vertailu Taitoan tavoiteprosessiin ja merkittä vien poikkeamien kuvaami nen - Vastuunjako talous- ja henkilöstöhallinnon sekä toimivan organisaa tion välillä - Tietojärjestelmät ja järjestelmien liittymät - Liittymien määrä ja liitetyt järjestelmät - Sopimussuhteet

2 - Elinkaari ja päivitystarpeet - Odotus tietojärjestelmäympäristöstä (ERP-ratkaisu, erillisjärjestelmät) - Tarvittavat panostukset lähitulevaisuudessa ja muutostilanteessa - Tuotannon käynnistysaikataulu - Päätöksenteon aikataulu - Tuotantosuunnitelman laadinta - Toiminnan yhtenäistämisvaiheen tavoiteaikataulu - Vaihtoehdot palvelutuotannon toteutusmalliksi Kunnan Taitoa Oy veloittaa siirtoselvityksen toteutuksesta omina kus tan nuk si naan käytetyn työajan mukaisesti 700 euroa/htp + alv 23 %. Etukäteen arvioituna siirtoselvityksen edellyttämä Taitoa Oy:n työ pa nos on n. 4-5 htp. Tarvittaessa sovitaan erikseen Tiera Oy:n osal lis tu mi ses ta selvitykseen tietojärjestelmistä se kä niihin liittyvistä so pi muk sis ta ja lisensseistä. Matkustuskustannukset laskutetaan vero hal lin non päätöksen mukaisesti. Lisätietoja selvityksestä ja sen toteu tuk ses ta antaa kehityspäällikkö Atte Niittylä, p , Nousiaisten, Maskun ja Mynämäen kunnanjohtajat ovat pitäneet ko. ai hee seen liittyen alustavan palaverin, jonka sisällöstä kunnanjohta ja kertoo tarkemmin kokouksessa. Oheismateriaali: Kunnan Taitoa Oy:n tarjous Muutettu ehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedokseen Kunnan Tai toa Oy:n siirtoselvi tyksen. Kunnanhallitus siirtää ko. asian myöhempään käsittelyyn. Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti keskustelun jälkeen Perusturvakuntayhtymä Akseli on teettänyt ko. selvityksen toi min toihin sa liittyen aiemmin tänä vuonna. Mynämäen kunta on käyn nis tänyt ko. selvityksen syksyllä Maskun kunnassa ei olla näillä näky min tekemässä ko. selvitystä. Kunnan Taitoa Oy on jättänyt Nousiaisten kuntaan tarjouksen ko. sel vi tyk sen tekemisestä Mynämäen kunnan selvitystä vastaavalla aika tau lul la synergiaetujen hyödyntämiseksi. Kunnan Taitoa Oy:n edus ta ja on käynyt kertomassa esiselvityksestä kunnanvirastossa Oheismateriaali: Kunnan Taitoa Oy:n tarjous esiselvityksestä, Kunnan Taitoa Oy:n esitys

3 Ehdotus Päätös Kunnanhallitus hyväksyy Kunnan Taitoa Oy:n tarjouksen ja Nou siaisten kunnan osallistumisen ko. esiselvitykseen yhtäpitävällä ai ka taulul la Mynämäen kunnan kanssa. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti keskustelun jälkeen. Lisätietoja päätöksestä antaa: hallintojohtaja Juha Rinta-Jouppi, p KHALL 347 Asian valmistelija: hallintojohtaja Juha Rinta-Jouppi Nousiaisten kunnan palkanlaskenta on järjestetty erillisellä so pi muksel la Mynämäen kunnan taloushallintoyksikössä, joka järjestää palve lui ta myös Mynämäen kunnalle ja Perusturvakuntayhtymä Ak se lille. Nousiaisten kunnanhallitus on päättänyt käyn nis tää esiselvityksen talous- ja henkilöstöhallintopalveluiden siir tä mi sek si Kunnan Taitoa Oy:hyn. Kyseessä olevaa asiaa on käsitelty ai kaisem min kunnanhallituksessa myös , mutta asian käsittely on päätetty siirtää silloin myöhemmäksi ajan koh dak si. Nousiaisten kunta on Kunnan Taitoa Oy:n osakas. Osakemerkintä mah dol lis taa kunnan osallistumisen Taitoan kehittämistoimintaan. Lisäk si osakemerkintä luo edellytykset kunnan talous- ja hen ki lös tö hallin to pal ve lui den tuotannon siirtämisen Taitoan tuottamaksi. Nou siaisten kunta on pyytänyt tarjousta Taitoan talous- ja hen ki lös tö hal lin non palveluita koskevan selvityksen laatimisesta. Siir to sel vi tys vai hees sa voidaan tehdä yhteistyötä alueellisesti muiden alueen kun ta omis tajien niin päättäessä. Tällöin voidaan jakaa ensimmäisen workshop-päi vän kustannukset osallistujien kesken. Raportointi ja ana lyysit ovat kuitenkin asiakaskohtaisia. Nousiaisten kunta on päät tä nyt toteuttaa ko. esiselvityksen yhtäpitävällä aikataululla My nä mäen kunnan kanssa. Kunnan Taitoa Oy on esittänyt Nousiaisten kunnalle laadittavaksi talous- ja henkilöstöhallintopalveluiden siirtoselvityksen. Siir to sel vi tys on osa Taitoan asiakkaaksi tulemista koskevaa prosessia. Siir to selvi tyk ses sä määritellään palvelutuotannon siirron periaatteet ja vai kutuk set. Tuloksena syntyy ehdotus palvelutuotannon to teu tus mal lik si Nousiaisten kunnalle. Siirtoselvityksen jälkeen Nousiaisilla on valmiudet erikseen päättää talous- ja hen ki lös tö hal lin to pal ve lui den siirtoa koskevan prosessin jatkamisesta ja sopimusten te ke mi ses tä. Päätösten jälkeen toteutetaan palvelutuotantokonseptin tar ken net tu

4 suunnittelu. Siirtoselvitys tavoitteena on kuvata pää tök sen te koa varten mikä muuttuu, miten muuttuu ja mitkä ovat saa vu tet ta vat taloudelliset ja toiminnalliset hyödyt. Selvityksessä tarkastellaan mm. seuraavia asiakokonaisuuksia: palvelutuotannon prosessit, ny kyi sen toiminnan vertailu Taitoan tavoiteprosessiin ja merkittävien poik keamien kuvaaminen, vastuunjako talous- ja hen ki lös tö hal lin non sekä toimivan organisaation välillä, tietojärjestelmät ja jär jes tel mien liittymät, liittymien määrä ja liitetyt järjestelmät, so pi mus suh teet, elinkaari ja päivitystarpeet, odotus tietojärjestelmäympäristöstä (ERP-rat kai su, erillisjärjestelmät), tarvittavat panostukset lä hi tu le vaisuu des sa ja muutostilanteessa, tuotannon käynnistysaikataulu, päätök sen teon aikataulu, tuotantosuunnitelman laadinta, toiminnan yh tenäis tä mis vai heen tavoiteaikataulu sekä vaihtoehdot pal ve lu tuo tannon toteutusmalliksi. Perusturvakuntayhtymä Akseli on teettänyt ko. esiselvityksen toi mintoi hin sa liittyen aiemmin tänä vuonna. Maskun kunnassa ei olla näil lä näkymin tekemässä ko. selvitystä. Kunnan Taitoa Oy:n alue joh ta ja Atte Niittylä on käynyt kertomassa esiselvityksestä Nou siais ten kunnanvirastossa Esiselvitysprosessin aikataulu on ollut seuraavanlainen: Esiselvitysprosessiin liittyvien pohja- ja taus ta-ai neis to tau lu koi den (liitteinä) toimittaminen Kunnan Taitoa Oy:lle mennes sä, Henkilöstöhallinnon työpaja Mynämäen kunnan talous hal lin to yk si kös sä (yhteinen Mynämäen ja Nousiaisten kun tien kanssa), Taloushallinnon työpaja Nousiaisten kunnassa, It-palveluiden työpaja , Johtoryhmätason katselmointi , Asianosaisten kommentointi esiselvitysluonnoksesta men nes sä, (Kunnan Taitoa Oy:n toimesta Mynämäen kunnan loppuraportin esit te ly Mynämäen kunnanhallitukselle ), Kunnan Taitoa Oy:n vastaukset asianosaisten kommentointeihin , Asianosaisten kommentointi Kunnan Taitoa Oy:n kommentteihin , Kunnan Taitoa Oy:n laatima loppuraportti esiselvityksestä , Kunnan Taitoa Oy:n toimesta loppuraportin esittely Nou siais ten kun nan hal li tuk sel le Nousiaisten kunnan osalta esiselvityksen henkilöstö- ja ta lous hal lintoon liittyvien pohja- ja tausta-aineistojen valmisteluun sekä esi sel vitys luon nok sen kommentointiin ovat osallistuneet Nousiaisten kun-

5 nas ta kirjanpitäjä Anne Sukoinen, toimistosihteerit Anne Koski, Kristii na Karjalainen, Viviana Palmroth, Pirkko Laaksonen, Mirjami Uu sita lo, hallintosihteeri Anita Isotalo, järjestelmäasiantuntija Päivi Wuopio, taloussuunnittelija Jonna Susi, kirjastovirkailija Paula Kau no nen, koulusihteeri Anne-Maria Heikkilä, hallintojohtaja Juha Rin ta-joup pi ja kunnanjohtaja Juhani Kylämäkilä. Henkilöstöhallinnon yh tei seen työpajaan Mynämäen kunnan kanssa ovat osallistuneet hal lin to joh taja Juha Rinta-Jouppi ja muun muassa Mynämäen palk ka sih tee ri Pia Saikkonen. Taloushallinnon työpajaan ovat osal lis tu neet taloussuunnittelija Jonna Susi, kirjanpitäjä Anne Sukoinen, toi mis tosih tee rit Viviana Palmroth ja Mirjami Uusitalo. Taloushallinnon työ pajaan kutsuttiin myös toimistosihteeri Anne Koski, mutta hän oli es tynyt. It-palveluiden työpajaan on Nousiaisten kunnasta osal lis tu nut järjestelmäasiantuntija Päivi Wuopio. Nousiaisten kunnanjohtaja Juha ni Kylämäkilä on pidetty ajantasalla em. asioiden osalta. Jyty ry:n pääluottamusmies Pia Saikkonen, joka toimii myös palk kasih tee ri nä Mynämäen kunnan taloushallintoyksikössä, on pyytänyt säh kö pos tit se yhteistoimintamenettelyn aloittamista kirjan pi tä jän ja mahdollisten muiden henkilöiden työtehtävien ul kois tami ses sa Kunnan Taitoa Oy:hyn liittyvässä asiassa Yt-lain 4 1 mom, kohdan 2 perusteella (Laki kuntien ja henkilöstön välisestä yhteis toi min nas ta kunnissa; /449). Nousiaisten kunnan Yt-neu vot te lu pidettiin Vastaavanlainen Yt-neuvottelu pidet tiin Mynämäen kunnassa Koska kyseessä on vasta esiselvitysvaihe ei Nousiaisten kun nan halli tus ole tehnyt asiassa minkäänlaista päätöstä käynnistää laissa työn an ta jan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa anne tun lain 5 :n mukaista yhteistoimintamenettelyä. Nousiaisten kunnas sa ei ole myöskään tällä hetkellä minkäänlaista päätöstä jat ka mises ta esiselvitysvaihetta seuraavaan syventävämpään sel vi tys vaihee seen (n. 20 htp; n e / htp) tai talous- ja / tai hen ki lös tö hallin to pal ve lui den siir tä mi ses tä Kunnan Taitoa Oy:lle. Kunnan ta lous arvio val mis te lus sa 2015 ei myöskään ole miltään osin tällä het kel lä otettu kantaa siihen, että vuo den 2015 aikana käynnistettäisiin ns. syvempi selvittelyvaihe tai ta lous- ja / tai hen ki lös tö hal lin to pal ve lut siirtyisivät jollain erikseen pää tet tä väl lä aikataululla Kunnan Tai toa Oy:hyn. Mahdolliseen esi sel vi tys vai het ta seuraavaan jat ko pro ses siin vaikuttavat Mynämäen kun nan päätökset ko. asiaan liittyen, My nämäen ta lous hal lin to yk si kön mahdolliset organisaatio- ja toi min nal li set muutokset sekä Kun nan Taitoa Oy:n laatima liitteenä oleva lop pu raport ti. Mikäli talous- ja / tai hen ki lös tö hal lin to pal ve lut siir tyi si vät jonain myöhempänä aikatauluna Kun nan Taitoa Oy:lle, olisi sillä suu rin vaikutus Nousiaisten kunnan osal ta kirjanpitäjän työtehtäviin, jos kin sisäisiä työjärjestelyitä Nou siais ten kunnan organisaation si säl lä saattaisi tulla myös muita hen ki löi tä koskien (ta lous suun nit te li ja, toimistosihteerit, hallintojohtaja). Näi hin kysymyksiin ei kui ten kaan

6 esiselvityksen tässä vaiheessa ole mah dol lis ta ottaa mitään vi ral lis ta kantaa. Esiselvityksen laadintaprosessi liittyy osaksi kuntien taloudellisen tilan teen heikentymiseen, jolloin kunnat etsivät kehittämis- ja te hos tamis toi men pi tei tä omista organisaatioistaan joko omia toimintojaan ja pal ve lui taan kehittämällä tai toteuttamalla ne muilla tavoin. Kunnan Taitoa Oy:n edustajat esittelevät esiselvityksen kun nan hal lituk sen kokouksessa klo 18:00 alkaen. Oheismateriaali: Kunnan Taitoa Oy:n aluejohtajan esitys , Kun nan Taitoa Oy:n esittelytilaisuuden esitys ja muistio, esi sel vi tys ra port ti , Kunnan Taitoa Oy:n esitys Ehdotus Päätös Kunnanhallitus merkitsee tässä vaiheessa ko. esiselvityksen lop pura por tin tiedokseen. Merkittiin tiedoksi. Tapani Suvinen oli poissa kokouksesta osan aikaa asiaa kä si tel täessä klo 18:15-19:15. Lisätietoja päätöksestä antaa: hallintojohtaja Juha Rinta-Jouppi, p

Nousiaisten kunnanhallitus on käsitellyt ko. asiaa edellisen kerran 10.10.2011 327:

Nousiaisten kunnanhallitus on käsitellyt ko. asiaa edellisen kerran 10.10.2011 327: Kunnanhallitus 260 06.10.2014 Kunnanhallitus 347 15.12.2014 Kunnanhallitus 39 09.02.2015 Kunnan Taitoa Oy; talous- ja henkilöstöhallinnon ohjelmistot 624/02.00/2014 KHALL 06.10.2014 260 Asian valmistelija:

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Yykaakoo 1A opettajan oppaan liitteet

Yykaakoo 1A opettajan oppaan liitteet Yykaakoo A opettajan oppaan liitteet Kopiointipohjat. Laskemisen tukimateriaali 2 a. Kymppiruudukot 2 b. Pistenapit 3 c. Lukunapit 4 d. Geometriset tasokuviot 5 e. Rahat 6 2. Ruutupohjia 7 a. Ruutupohja

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Mäntykodin palvelutuotannon kilpailuttaminen 53/00.01.00/2015 Yhtymähallitus 26.08.2015

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus: Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Talous- ja palkanlaskentapalveluiden siirtäminen Kuntien Taitoa Oy:lle

Talous- ja palkanlaskentapalveluiden siirtäminen Kuntien Taitoa Oy:lle Kunnanhallitus 267 08.09.2014 Kunnanhallitus 359 01.12.2014 Kunnanhallitus 28 19.01.2015 Talous- ja palkanlaskentapalveluiden siirtäminen Kuntien Taitoa Oy:lle 477/02.00/2014 Kunnanhallitus 08.09.2014

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen Sivistyslautakunta 70 28.04.2016 Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen 3356/01.017/2014 SIVLK 70 SIVLK 78 Valmistelija: sivistyslautakunnan

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9. Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015 Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.2015 alkaen 768/01.01.03/2015 SIVLTK 03.03.2015 38 Asian valmistelija:

Lisätiedot

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa

Lisätiedot

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus Yhdistymishallitus 4 22.08.2016 Yhdistymishallitus 10 12.09.2016 Yhdistymishallitus 27 19.09.2016 Yhdistetty valtuusto 9 19.09.2016 Kaupunginhallitus 259 10.10.2016 Kaupunginvaltuusto 52 24.10.2016 Talous-

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Hallintosopimus sosiaalipalveluiden esimiestehtävien järjestämisestä Kinnulan kunnan kanssa määräaikaisesti 690/111/2014, 136/111/2015, 134/111/2015

Hallintosopimus sosiaalipalveluiden esimiestehtävien järjestämisestä Kinnulan kunnan kanssa määräaikaisesti 690/111/2014, 136/111/2015, 134/111/2015 Perusturvalautakunta 15 21.01.2015 Perusturvalautakunta 68 27.05.2015 Perusturvalautakunta 96 23.09.2015 Hallintosopimus sosiaalipalveluiden esimiestehtävien järjestämisestä Kinnulan kunnan kanssa määräaikaisesti

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10 Tarkastuslautakunta Aika 28.09.2016 klo 15:00-16:45 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 19 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Turun seudun (rakennemallialueen) liikennejärjestelmäsuunnitelman 2035 hyväksyminen

Turun seudun (rakennemallialueen) liikennejärjestelmäsuunnitelman 2035 hyväksyminen Kunnanhallitus 144 12.05.2014 Kunnanhallitus 14 19.01.2015 Kunnanvaltuusto 9 26.01.2015 Turun seudun (rakennemallialueen) liikennejärjestelmäsuunnitelman 2035 hyväksyminen 517/08.00.00/2014 KHALL 12.05.2014

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

Kunnanhallitus 167 30.06.2014 Kunnanhallitus 246 20.10.2014 RANTASALMEN KUNNAN HENKILÖSTÖN YHTEISTOIMINTANEUVOTTELUT

Kunnanhallitus 167 30.06.2014 Kunnanhallitus 246 20.10.2014 RANTASALMEN KUNNAN HENKILÖSTÖN YHTEISTOIMINTANEUVOTTELUT Kunnanhallitus 167 30.06.2014 Kunnanhallitus 246 20.10.2014 RANTASALMEN KUNNAN HENKILÖSTÖN YHTEISTOIMINTANEUVOTTELUT 114/01.00/2014 KHALL 30.06.2014 167 (Valmistelija kunnanjohtaja Kristiina Järvenpää,

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä

Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä Kunnanhallitus 344 15.09.2014 Kunnanhallitus 31 02.02.2015 Kunnanhallitus 439 21.12.2015 Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä 375/01.00.01/2014 KHALL 344 Hallintojohtaja

Lisätiedot

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym. Kaupunginvaltuusto 125 27.08.2012 Kaupunginhallitus 395 10.09.2012 Kaupunginhallitus 94 09.03.2015 Kaupunginvaltuusto 31 23.03.2015 Kaupunginhallitus 129 13.04.2015 Kaupunginhallitus 143 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Museo- ja matkailutoimen toimintaprosessien selvitys

Museo- ja matkailutoimen toimintaprosessien selvitys Miehikkälän kunnanhallitus 41 23.02.2015 Miehikkälän kunnanhallitus 95 25.05.2015 Miehikkälän kunnanhallitus 104 08.06.2015 Miehikkälän kunnanhallitus 134 28.09.2015 Miehikkälän kunnanhallitus 69 16.05.2016

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 KHALL 143 Valmistelu: hallintojohtaja Eeva Vanhanen, p. 050 356 6427 Oulun kaupunki, Oulun seudun

Lisätiedot

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään

Lisätiedot

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat Hallitus 25 25.02.2016 Hallitus 64 30.03.2016 Hallitus 73 26.04.2016 Hallitus 89 12.05.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat 61/31.312/2016 Hallitus

Lisätiedot

Hankittavia palveluita ovat: A. Ammatillinen tukihenkilötyö B. Perhetyö C. Tehostettu perhetyö. Ammatillinen tukihenkilötyö (27 tarjousta)

Hankittavia palveluita ovat: A. Ammatillinen tukihenkilötyö B. Perhetyö C. Tehostettu perhetyö. Ammatillinen tukihenkilötyö (27 tarjousta) Yhtymähallitus 54 30.08.2016 Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta 40/05.02.09/2016 Yhtymähallitus 54 Sosiaalihuollon ja lastensuojelun avohuollon ja jälkihuollon tukitoimet

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA SOTEL 17.06.2015 96 Valmistelu: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen, puh. 0400 126 151, hankintapäällikkö Tuure Marku,

Lisätiedot

Henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävien siirtäminen Monetra Oy:n hoidettavaksi (ohm.154)

Henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävien siirtäminen Monetra Oy:n hoidettavaksi (ohm.154) Kunnanvaltuusto 48 18.06.2014 Kunnanhallitus 314 15.12.2014 Henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävien siirtäminen Monetra Oy:n hoidettavaksi (ohm.154) Kvalt 18.06.2014 48 Kvalt 18.06.2014 48 18.6.2014 16.6.2014

Lisätiedot

Hankinnan ennakoitu arvo ja toimivalta hankinta-asiassa

Hankinnan ennakoitu arvo ja toimivalta hankinta-asiassa Kunnanhallitus 60 16.02.2015 Hankintapäätös Kirkkonummen kunnantalon ravintolapalveluista 947/02.08.00/2014 Kunnanhallitus 60 Taustaa Kirkkonummen kunnantalon ravintolapalvelut kilpailutettiin vuonna 2011.

Lisätiedot

38 Rautjärven kunnan kuljetusselvitys 173/08.01/2016. Sivltk

38 Rautjärven kunnan kuljetusselvitys 173/08.01/2016. Sivltk Sivistyslautakunta 64 17.08.2016 Kunnanhallitus 147 29.08.2016 Sivistyslautakunta 17 15.02.2017 Kunnanhallitus 30 20.02.2017 Kunnanhallitus 38 06.03.2017 38 Rautjärven kunnan kuljetusselvitys 173/08.01/2016

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 AIKA 16.01.2013 klo 10:00 PAIKKA Kärsämäen kunnanvirasto, Keskuskatu 14 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 Kunnanhallitus 91 22.05.2017 Valtuusto 29 12.06.2017 VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 KH 22.05.2017 91 (Valmistelija hallintojohtaja Marjatta Savolainen) Valittaessa kunnan toimielimiä

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 24 19.05.2016 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 19.05.2016 24 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013

Lisätiedot

Kuntarakenneselvitys Jämsän kaupungin kanssa / Viranhaltijatyöryhmien nimeäminen

Kuntarakenneselvitys Jämsän kaupungin kanssa / Viranhaltijatyöryhmien nimeäminen Kunnanhallitus 109 05.05.2014 Kunnanvaltuusto 35 19.05.2014 Kunnanhallitus 173 30.06.2014 Kuntarakenneselvitys Jämsän kaupungin kanssa / Viranhaltijatyöryhmien nimeäminen Khall 05.05.2014 109 Valmistelija:

Lisätiedot

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi Perusturvalautakunta 30 08.05.2014 Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi 89/05.09.00/2013 Perusturvalautakunta 30 Valmistelija: perusturvajohtaja

Lisätiedot

Vuoden 2015 arviointikertomus

Vuoden 2015 arviointikertomus astuslautakunta 2013-2016 32 16.11.2015 astuslautakunta 2013-2016 4 20.01.2016 astuslautakunta 2013-2016 8 09.03.2016 astuslautakunta 2013-2016 13 06.04.2016 astuslautakunta 2013-2016 18 25.05.2016 astuslautakunta

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 23 Kehittämistoimikunta 18.11.2015 AIKA 18.11.2015 klo 18:00-19:20 PAIKKA Pöytyän kunnanvirasto, Kyrön toimipiste ASIAT Otsikko Sivu 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Vuoden 2015 arviointikertomus / Konsernihallinnon lausunto

Vuoden 2015 arviointikertomus / Konsernihallinnon lausunto astuslautakunta 2013-2016 32 16.11.2015 astuslautakunta 2013-2016 4 20.01.2016 astuslautakunta 2013-2016 8 09.03.2016 astuslautakunta 2013-2016 13 06.04.2016 astuslautakunta 2013-2016 18 25.05.2016 astuslautakunta

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 84 13.03.2017 Kati Kähkösen eroanomus vaalilautakunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 82/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 24/ kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone

KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 24/ kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 24/2015 1 Kunnanhallitus 05.10.2015 Kokousaika 05.10.2015 klo 17:30-17:41 Kokouspaikka kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Sivu 187 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista Kaupunginhallitus 342 28.09.2015 Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista 575/00.03.00/2015 Kaupunginhallitus 28.09.2015 342 Kehityspäällikkö Lasse Lehtonen: Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

Sivistyslautakunta on kokouksessaan 26.2.2013 28 kä si tel lyt Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminnan jär jes tä mis tä.

Sivistyslautakunta on kokouksessaan 26.2.2013 28 kä si tel lyt Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminnan jär jes tä mis tä. Sivistyslautakunta 33 05.03.2013 Kunnanhallitus 94 11.03.2013 Valtuusto 58 27.03.2013 Kunnanhallitus 373 11.11.2013 Valtuusto 143 11.12.2013 Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminta 1449/45.451/2009

Lisätiedot

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01. Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015 Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.016/2015 Kunnanhallitus 30.03.2015 56 Valtuuston kokouksessa 9.2.2015 jätettiin

Lisätiedot

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013 Kunnanhallitus 24 14.01.2013 Kunnanvaltuusto 11 28.01.2013 Kunnanhallitus 75 25.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 04.03.2013 Kunnanhallitus 102 07.04.2015 Kunnanvaltuusto 8 20.04.2015 Kunnanhallitus 64 08.03.2016

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 19 astuslautakunta 2013-2016 AIKA 18.05.2017 klo 14:33-15:33 PAIKKA Ruorisilta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 21 12 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kirkonkylän koulun väistötilojen vuokrasopimuksen hyväksyminen

Kirkonkylän koulun väistötilojen vuokrasopimuksen hyväksyminen Kunnanhallitus 238 14.08.2017 Kunnanhallitus 259 28.08.2017 Kunnanhallitus 279 09.10.2017 Kirkonkylän koulun väistötilojen vuokrasopimuksen hyväksyminen 1550/58.580/2017 Kunnanhallitus 14.08.2017 238 Tekninen

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) Tarkastuslautakunta 19.11.2015 AIKA 19.11.2015 klo 15:00-18:00 PAIKKA Kehitysvammaisten asumisyksikkö Runokulma klo 15, ja sen jälkeen kau pun gin ta lo, kokoushuone

Lisätiedot

Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta

Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta Perusturvalautakunta 53 23.08.2016 Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta 268/02.08.00/2016 PERLJ 23.08.2016 53 Lohjan kaupunki on kilpailuttanut yhteistyössä perusturvakuntayhtymä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015

Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015 Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015 Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Inkeri Yrityksen vaatimus oikeudellinen asiantuntija Pertti Eilavaaran laskussa mainittujen asiakirjojen luovuttamisesta

Lisätiedot

KH (Valmistelija kunnanjohtaja Joonas Hänninen )

KH (Valmistelija kunnanjohtaja Joonas Hänninen ) Kunnanhallitus 93 02.05.2016 Kunnanhallitus 219 28.11.2016 JOROISTEN KUNNAN ORGANISAATION TARKASTELU JA YHTESTOIMINTAMENETTELYN KÄYNNISTÄMINEN 105/00.01/2016 KH 02.05.2016 93 (Valmistelija kunnanjohtaja

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö 8 2.1.8).

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö 8 2.1.8). Sivistyslautakunta 155 22.09.2015 Kunnanhallitus 274 05.10.2015 Esiopetuksen järjestämistavat ja -paikat 1.8.2016 alkaen 911/12.00.01/2015 SIVLTK 22.09.2015 155 Asian valmistelija: sivistysjohtaja Jyrki

Lisätiedot

Hallintosäännön uudistaminen

Hallintosäännön uudistaminen Kaupunginhallitus 51 20.02.2017 Kaupunginhallitus 59 27.02.2017 Kaupunginhallitus 75 06.03.2017 Hallintosäännön uudistaminen 64/00.01.01.00/2013 Kaupunginhallitus 20.02.2017 51 Kaupunginlakimies Turo Järvinen:

Lisätiedot

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi 2013-2016 / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi 2013-2016 / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat Kunnanhallitus 38 31.01.2013 Kunnanhallitus 144 18.03.2013 Kunnanhallitus 291 03.06.2013 Kunnanhallitus 63 16.02.2015 Kunnanhallitus 132 30.03.2015 Kunnanhallitus 262 06.07.2015 Kunnanhallitus 319 21.09.2015

Lisätiedot

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015 Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 KHALL 88 Hallintojohtaja Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita

Lisätiedot

Kaupunginjohtaja Lepistön päätösehdotus:

Kaupunginjohtaja Lepistön päätösehdotus: Kaupunginhallitus 9 24.02.2014 Puheenjohtajiston työryhmä 5 30.09.2014 Puheenjohtajiston työryhmä 4 27.01.2015 Kaupunginhallitus 12 09.02.2015 Valtuustoaloite / kaupungin henkilöstön innostaminen miettimään

Lisätiedot

Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale

Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale Kaupunginhallitus 258 20.10.2014 Kaupunginhallitus 294 07.12.2015 Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale 141/522/2013 Kaupunginhallitus 20.10.2014 258 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1 TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1 Kunnanhallituksen hyvinvointijaosto AIKA 12.08.2014 klo 18:00 PAIKKA Taipalsaaren kunnantalo, Ruorisilta KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 22 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

15 08.02.2017 19 01.03.2017 23 12.04.2017 30 19.04.2017 38 17.05.2017 Hallinnon ja talouden tarkastuspalveluiden kilpailuttaminen TARK 08.02.2017 15 Hankintapäällikkö Leena Räsänen esittelee asiaa tar

Lisätiedot

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Lisätiedot

Jyväskylän koulutuskuntatyhtymän lausuntopyyntö / lukiokoulutuksen järjestämismallin kehittäminen

Jyväskylän koulutuskuntatyhtymän lausuntopyyntö / lukiokoulutuksen järjestämismallin kehittäminen Kaupunginhallitus 309 16.11.2015 Jyväskylän koulutuskuntatyhtymän lausuntopyyntö / lukiokoulutuksen järjestämismallin kehittäminen 2529/00.04.01/2015 Khall 16.11.2015 309 Valmistelija: yhteisvalmistelu

Lisätiedot

Tilinpäätös 2014 / Tilintarkastusmuistio / Hankintaohjeiden noudattaminen ja korjaustoimenpiteet

Tilinpäätös 2014 / Tilintarkastusmuistio / Hankintaohjeiden noudattaminen ja korjaustoimenpiteet Tarkastuslautakunta 24 05.05.2015 2013-2016 Kaupunginhallitus 194 01.06.2015 Kaupunginhallitus 280 06.10.2015 Tilinpäätös 2014 / Tilintarkastusmuistio / Hankintaohjeiden noudattaminen ja korjaustoimenpiteet

Lisätiedot

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 6 Tilinpäätös sekä tili- ja vastuuvapaus vuodelta 2015 KH 31.03.2016 72 Kunnanhallituksen

Lisätiedot

137 10.12.2013 98 06.08.2014

137 10.12.2013 98 06.08.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

Lisämäärärahaesitys palkkahallinnon ohjelmistouudistuksen kustannuksiin

Lisämäärärahaesitys palkkahallinnon ohjelmistouudistuksen kustannuksiin KH - Yleisjaosto 28 01.06.2015 Kaupunginhallitus 262 15.06.2015 Kaupunginvaltuusto 60 21.09.2015 KH - Yleisjaosto 42 26.10.2015 Lisämäärärahaesitys palkkahallinnon ohjelmistouudistuksen kustannuksiin 248/02.07.00/2015

Lisätiedot

Pöytäkirja 12/ (7)

Pöytäkirja 12/ (7) Pöytäkirja 12/2016 1 (7) Am mat ti kor kea kou lu Oy, hallitus 10.10.2016 Aika 10.10.2016 klo 10:00 Paikka Sähköpostikokous Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen ja järjestäytyminen 3 2 Kokouksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

Esitys Auranlaakson kansalaisopiston ja Loimaan työväenopiston jatkamisesta itsenäisinä oppilaitoksina

Esitys Auranlaakson kansalaisopiston ja Loimaan työväenopiston jatkamisesta itsenäisinä oppilaitoksina Auranlaakson kansalaisopiston 19 29.10.2014 johtokunta Koulutuslautakunta 89 05.11.2014 Kunnanhallitus 277 17.11.2014 Koulutuslautakunta 9 04.02.2015 Kunnanhallitus 48 09.02.2015 Koulutuslautakunta 65

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 11 19.01.2016 Kunnanhallitus 27 15.02.2016 Perusturvalautakunta 65 24.05.2016 Perusturvalautakunta 71 21.06.

Perusturvalautakunta 11 19.01.2016 Kunnanhallitus 27 15.02.2016 Perusturvalautakunta 65 24.05.2016 Perusturvalautakunta 71 21.06. Perusturvalautakunta 11 19.01.2016 Kunnanhallitus 27 15.02.2016 Perusturvalautakunta 65 24.05.2016 Perusturvalautakunta 71 21.06.2016 71 Pihtiputaan suun terveydenhuollon kilpailutus 641/240/2015 Perusturvalautakunta

Lisätiedot

Koulutusjohtaja esitti kokoukselle, että oppilaat tuodaan 8.12. lukien Vääksyyn siksi ajaksi, että ongelmat on selvitetty ja ratkaistu.

Koulutusjohtaja esitti kokoukselle, että oppilaat tuodaan 8.12. lukien Vääksyyn siksi ajaksi, että ongelmat on selvitetty ja ratkaistu. Sivistyslautakunta 95 08.12.2014 Kunnanhallitus 248 15.12.2014 Otto-oikeuden käyttäminen / Urajärven koulun sisäilma-asiat SLTK 95 8.12.2014 Urajärven koulun sisäilmaongelmat ovat puhuttaneet syys lu ku

Lisätiedot