Tuoteluettelo Syksy 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tuoteluettelo Syksy 2014"

Transkriptio

1 Tuoteluettelo Syksy 2014

2 Hyödylliset mainospaikat, joilla saat parhaan huomion alhaisimpaan hintaan. Tavaramerkkisi paras mainospaikka on se, joka antaa sinulle suurimman mahdollisen huomion alhaisimpaan mahdolliseen hintaan. Helpoin tapa on painattaa tavaramerkkisi, ehkä viestin kera, promotuotteeseen jota on helppo jakaa suuria määriä. Tavaramerkkisi lisäksi jaat myös iloa, arvostusta ja avokätisyyttä. Positiivisia tunteita, jotka säilyvät pitkään, koska tuotettasi käytetään uudelleen ja uudelleen. On myös tärkeää, että tavaramerkkisi ymmärretään haluamallasi tavalla. Jos haluat, että asiakkaasi arvostavat korkeaa laatuasi, sinun on itsekin valittava korkea laatu sekä tuotteiden että viestisi ja tavaramerkkisi painoasun osalta. Plastprintiltä saat innovatiivisia laatutuotteita, jotka olemme suunnitelleet itse ja tuottaneet omassa tehtaassamme ja painossamme Smoolannissa Ruotsissa. Pitkä kokemus ja hyvä kyky kuunnella ovat sijoittaneet meidät tuotekehityksen eturiviin. Useat tuotteistamme ovat ainutlaatuisia, ja niistä on tullut todellisia suosikkeja, esimerkkeinä Snäpptian, Bamboo ja Big Bertha. Siksi olemme suojanneet useimpien tuotteidemme muotoilun, joten et joudu törmäämään vastaaviin muualla. Koska olemme lähellä, voimme myös tehdä toimitukset nopeasti, varmasti ja ajallaan. Lue lisää Plastprintistä sivuilta On aina erityisen hauskaa saada ihmiset hymyilemään tai antaa heille jotain, josta on heille todellista hyötyä. Ratkaisevat roolit on tässä annettu tilaisuudelle, tuotteelle ja viestille. Sivuilla autamme sinua tekemään yrityksen sisäisen työpajan, jonka kysymyksenasettelut vievät ajatuksenne askelta pitemmälle, jolloin saat entistä suuremman hyödyn promotuotteestasi. Tavaramerkkisi kauan eläköön! Nanci Kasto Myyntipäällikkö

3 Uutuudet Aktiivinen Koti Sporttipullot 14...Frisbee 14...Kärpäslätkä 14...Kenkälusikka 15...Grilliraaputin 16...Istuintyyny 16...Rengasmerkki 18...Nimikyltti 18...Muovihihna 18...Silikoninauha Heijastimet Mukit 32...Eväsrasia 34...Lahjapakkaukset Lasit 40...Lasinalustat 40...Drinkkitikku 41...Aterimet 42...Voiveitsi 42...Appelsiininkuorija 43...Putkilonpuristin 43...Keittiövälineet 45...Tiskiliina 45...Tiskiharja 46...Tiskiallaskaavin 46...Mikrokuituliina 46...Tahranpoistaja 47...Pussinsuljin 47...Pussinsulkija Nerokas Poletit Avainrengas Kampa Magneetit Kirjanmerkki Jääraappa Konttori Kynät 71...Hiirimatto 72...Liitin 72...Muovikortti Viivoitin 76...Kännykkäteline Kyltit Maailman parhaat mainospaikat Työpaja Yleiskatsaus

4 4 Uutuudet Teemme syksystä hiukan jännittävämmän Ja laajennamme maailman parhaita mainospaikkoja taas kerran uusilla tuotteilla. Uskomme kekseliäisyyteen ja valikoiman jatkuvaan kehittämiseen. Ja me tiedämme, että meiltä vaaditaan jotain uutta ja epätavallista. Siksi et löydä vastaavia tuotteita muilta toimittajilta. Uutuutemme Hip Hop, Forest ja Jääkausiraappa ovat täysin ainutlaatuisia, mallisuojattuja Plastprintin omia tuotteita. Lue alla olevasta lisää uusista mainospaikoistamme ja siitä, miten ne voivat nostaa markkinointisi uudelle tasolle. fr. 0,47 fr. 0,45 Jääkausiraappa Erittäin suosittu jääraappamme on nyt muotoiltu täysin uudelleen. Se ei pelkästään kaavi tuulilasia puhtaaksi, se pitää myös huolta paikoitusajasta. Suuren painopinnan ansiosta sen mahdollisuudet ovat samat kuin muillakin jääraapoillamme. Kenties jopa hiukan suuremmat, koska autohan paikoitetaan muulloinkin kuin talvella. Itse muotoillut ostoskärrypoletit Jääraappa löydät sivulta Poletit löydät sivulta Tämä on täydellinen poletti sille, joka haluaa tehdä jotain täysin ainutlaatuista ja sovittaa tuotteen oman tavaramerkkinsä ja viestinsä mukaiseksi. Muotoile polettisi omien toiveidesi mukaisesti kuinka luova osaat olla? Hip Hop Suurmenestyksemme Big Bertha on saanut seuraa todella odotetusta ja mahdottoman kovanaamaisesta veljenpojastaan Hip Hopista kynästä joka pitää jatkuvasta toiminnasta. Sen ainutlaatuinen muotoilu vetää heti huomion puoleensa, ja se on aina valmis haluamaasi käyttöön. Hip Hop -kynän seurassa et ole turvassa. Koskaan ei voi tietää, mitä se nyt keksii. fr. 0,44 Kynät löydät sivulta 68-69

5 Uutuudet 5 Eväsrasiat Eväsrasian mahdollisuudet ovat loputtomat. Emme ole turhaan liittäneet sitä maailman parhaat mainospaikat -listallemme. Sitä voi käyttää lounaan viemiseen työpaikalle, eväspussin osana tai illallisen tähteiden säilyttämiseen. Kun käännämme tämän viestisi kuriiriksi ymmärrät, millaisia mahdollisuuksia se voi luoda juuri sinun tavaramerkillesi, ja kuinka kauan eväsrasia voi muistuttaa viestistäsi. Eväsrasiat löydät sivulta 32 fr. 2,40 Forest ja Ocean Lopultakin uudistamme mukivalikoimamme kahdella aivan uudella mukilla Forest ja Ocean. Kummasta tulee sinun suosikkisi? Onko se ainutlaatuisesti muotoiltu Forest vai rauhallisesti ja ihanasti väritetty Ocean? Kumman sitten valitsetkin voit olla varma siitä, että olet valinnut kaikkein parhaimmanlaatuisen mukin. Mukit löydät sivulta fr. 2,48

6

7 Aktiivinen 7 Urheilu pullo Sivulta 8-13 Korkki De Luxe Sivulta 8 Korkkien värit Sivulta 9 Frisbee Sivulta 14 Kärpäslätkä Sivulta 14 Kenkälusikka Sivulta 14 Aktiivinen Tässä luvussa löydät sekä suurella painopinnalla varustettuja tuotteita että tuotteita, joita voit jakaa avokätisesti suuria määriä. Sopii täydellisesti tilanteisiin, joissa haluat tavaramerkkisi erottuvan selkeästi joukosta, kuten esimerkiksi messuille. Shield grilliraaputin muovi Sivulta 15 Istuintyyny kädensija Sivulta 16 Rengasmerkit Sivulta 16 Nimikyltti Sivulta 18 Muovihihna Sivulta 18 Silikonihihna Sivulta 18 Heijastimet Sivulta 19 Pehmoheijastimet Sivulta 21 Pehmoheijastin slapwrap Sivulta 23

8 8 Aktiivinen Bike Bike on uusin tulokas huokeiden polkupyöräpullojen sarjassa. 500 ml kokonsa ansiosta se on juuri sopiva pyöräilymatkalle. Valmistettu kevyestä pehmomuovista. 2-väripainatus. Toimitetaan 45 mm nostokorkki: väritön, valkoinen, sininen, punainen, musta tai harmaa (kts. s. 9). Dimensions: Mitat: 500 ml. Korkeus 180 mm. Max painoalue: 205 x 95 mm. 1,95 Painolaatta 35,-/väri 100 kpl 200 kpl 500 kpl 2500 kpl Hinta/kpl 3,52 2,57 2,14 1,95 1,75 Painohinta/seuraava väri 1,38 0,85 0,55 0,45 0,40 Helmiäisvalkoinen Musta ,03 Action Reilu urheilujuomapullo, joka sopii hyvin polkupyörän juomapidikkeeseen Elintarvikehyväksytty. 45 mm nostokorkki: valkoinen, sininen, punainen, musta, harmaa tai väritön (kts. s. 9). Mitat: 750 ml. Korkeus 240 mm. Max painoalue 65 x 80 mm. Painolaatta 35,-/väri 100 kpl 200 kpl 500 kpl 2500 kpl Hinta/kpl 3,90 2,74 2,24 2,03 1,75 Painohinta/seuraava väri 1,38 0,85 0,55 0,45 0,40 Helmiäisvalkoinen Metallihohto sininen/ Musta Hopea Korkki De Luxe Uusi hieno 45 mm muovikorkki, joka on valmistettu pehmeämmästä kumimateriaalista paremman tuntuman, otteen ja tiiviyden saavuttamiseksi. Tämä korkki on lisävaruste pulloihin, joihin kuuluu 45 mm korkki. Hinta käsittää korkit ostettuina yhdessä pullojen kanssa. Alkuperäiskorkin hinta on vähennetty. Elintarvikehyväksytty. 1,17 sis. Määrä 100 kpl 200 kpl 500 kpl 2500 kpl Hinta/kpl 1,84 1,51 1,29 1,17 1,02 Valkoinen/väritön Musta/musta Hopea/musta Hopea/väritön Tarkkaa PMS-väriä ei voida määrittää värillisissä tuotteissa

9 Aktiivinen 9 Boss bio Suosittu Boss on saatavilla nyt myös biomuovisena! Elintarvikehyväksytty. Saatavilla valkoisessa helmiäisvärissä ja toimitetaan mustasta biomuovista valmistetun 45 mm nostokorkki kera. Mitat: 500 ml. Korkeus 210 mm. Max painoalue: L 35/139 x K 120/60 mm. 2,30 Painolaatta 35,-/väri 100 kpl 200 kpl 500 kpl 2500 kpl Hinta/kpl 4,00 2,97 2,51 2,30 2,05 Painohinta/seuraava väri 1,38 0,85 0,55 0,45 0,40 Helmiäisvalkoinen Boss Tuhti Boss, kätevä puolenlitran sporttipullo. Elintarvikehyväksytty. Kyhdistä tähän 45 mm nostokorkki: väritön, valkoinen, sininen, punainen, musta tai harmaa (kts. alla). Tarjoamme sokkopainatuksen yli 5000 kpl:n tilauksesta. Mitat: 500 ml. Korkeus 210 mm. Max painoalue: L 35/139 x K 120/60 mm. Painolaatta 35,-/väri 100 kpl 200 kpl 500 kpl 2500 kpl Hinta/kpl 3,40 2,48 2,05 1,87 1,63 Painohinta/seuraava väri 1,38 0,85 0,55 0,45 0,40 1,87 Työkalukustannus sokkopainatus 320, kpl Hinta/kpl sis. 1 väri + sokkopainatus 1,60 Helmiäisvalkoinen Musta Helmiäisoranssi Korkkien värit 32 ja 45 mm Väritön Valkoinen Punainen/185 Musta Harmaa/432 Sininen/286

10 10 Aktiivinen Ladynette Puolen litran pullo. Sopii hyvin kävelylenkeille, pyöräretkille, autoon tai mikäpä ettei työpaikalle? Elintarvikehyväksytty. Yhdistä siihen 32 mm nostokorkki: väritön, valkoinen, sininen, punainen, musta tai harmaa (kts. s. 9). 2,03 Mitat: 500 ml, Korkeus 225 mm. Max painoalue 184 x 90 mm. Painolaatta 35,-/väri 100 kpl 200 kpl 500 kpl 2500 kpl Hinta/kpl 3,66 2,68 2,24 2,03 1,81 Painohinta/seuraava väri 1,38 0,85 0,55 0,45 0,40 Helmiäisvalkoinen Metallihohto sininen/ Limenvihreä/ Punainen/ Musta Hopea Mieti sitä, että sporttipulloa käytetään ympäri vuoden. Painopinta on suuri, joten viestisi sekä näkyy hyvin että muistuttaa tavaramerkistäsi todella pitkään. 1,82 Classic Urheilujuomapullojen klassikko. Pulloon mahtuu 1 litra nestettä. Elintarvikehyväksytty. Yhdistä siihen 32 mm nostokorkki: väritön, valkoinen, sininen, punainen, musta tai harmaa (kts. s. 9). Mitat: 1000 ml. Korkeus 270 mm. Max painoalue: 224 x 140 mm. Painolaatta 35,-/väri 100 kpl 200 kpl 500 kpl 2500 kpl Hinta/kpl 3,36 2,45 2,00 1,82 1,60 Painohinta/seuraava väri 1,38 0,85 0,55 0,45 0,40 Valkoinen Musta 37106

11 Aktiivinen 11 Lady Nestetankkaus sujuu varmasti, kun saat tukevan otteen tämän uritetun pullon ympäriltä. Elintarvikehyväksytty. Yhdistä siihen 32 mm nostokorkki: väritön, valkoinen, sininen, punainen, musta tai harmaa (kts. s. 9). Mitat: 750 ml. Korkeus 265 mm. Max painoalue: 35 x 130 mm. 2,16 Painolaatta 35,-/väri 100 kpl 200 kpl 500 kpl 2500 kpl Hinta/kpl 3,82 2,83 2,37 2,16 1,89 Painohinta/seuraava väri 1,38 0,85 0,55 0,45 0,40 Väritön Helmiäisvalkoinen Metallihohto sininen/ Limenvihreä/ Musta Hopea ,58 Binibottle Ainutlaatuinen pullo, jossa ylimääräinen täyttöreikä. Jokainen, joka on yrittänyt täyttää vesipulloaan esim. Urheiluhallin ahtaassa lavuaarissa, tietää miten hankalaa täyttäminen voi olla. Elintarvikehyväksytty. 22 mm musta kierrekorkki. 32 mm nostokorkki: väritön, valkoinen, sininen, punainen, musta tai harmaa (kts. s. 9). Mitat: 1000 ml, korkeus 280 mm. Max painoalue: 45 x 145 mm, 45 x 60 mm. Painolaatta 35,-/väri 100 kpl 200 kpl 500 kpl 2500 kpl Hinta/kpl 6,08 4,50 3,84 3,58 3,13 Painohinta/seuraava väri 1,38 0,85 0,55 0,45 0,40 Metallihohto hopea 37608

12 12 Pelkästään Ruotsissa 2 miljoonaa ihmistä treenaa päivittäin? Ajattele millaisia mahdollisuuksia!

13 Aktiivinen 13 Speed Sulavalinjainen urheilujuomapullo useissa raikkaissa väreissä. Valmistettu kevyestä läpikuultavasta (paitsi musta) muovista. Elintarvikehyväksytty. 2-väripainatus. 45 mm nostokorkki: väritön, valkoinen, sininen, punainen, musta tai harmaa (kts. s. 9). Mitat: 700 ml. Korkeus 226 mm. Max painoalue: 212 x 65 mm. (Ei yläosaan) 1,98 Painolaatta 35,-/väri 100 kpl 200 kpl 500 kpl 2500 kpl Hinta/kpl 3,80 2,65 2,17 1,98 1,69 Painohinta/seuraava väri 1,38 0,85 0,55 0,45 0,40 Valkoinen läpikuultava Merenvihreä/326 läpikuultava Punainen/vaaleanpunainen/ Musta läpikuultava Mini matkapullo Pieni 100 ml muovipullo matkaa varten. Kaada pikku pulloon tarvitsemasi nesteet, ja turvallisuustarkastus lentokentällä muuttuu joustavammaksi. Elintarvikehyväksytty. Musta kierrekorkki. Mitat: 100 ml. Korkeus 105 mm. Max painoalue: 125 x 50 mm. 0,97 Painolaatta 35,-/väri 250 kpl 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl Hinta/kpl 1,52 1,13 0,97 0,88 0,78 Painohinta/seuraava väri 0,72 0,49 0,37 0,32 0,29 Väritön 36100

14 14 Aktiivinen Frisbee Frisbeen kanssa kaikilla on hauskaa - anna logosi lentää rannalla, puistossa tai festareilla. Muovinen frisbee on saatavana värillisenä tai läpikuultavana. Mitat: Ø 215 mm. Max painoalue: Ø 110 mm. 1, kpl Painolaatta 35,-/väri 300 kpl 600 kpl 1050 kpl 2550 kpl 5100 kpl Hinta/kpl 1,94 1,50 1,14 1,00 0,87 Painohinta/seuraava väri 0,66 0,45 0,36 0,29 0,27 Värillinen valkoinen Värillinen keltainen/ Värillinen sininen/ Värillinen punainen/ Värillinen musta Läpikuultava väritön Läpikuultava sininen/ Läpikuultava vihreä/ Läpikuultava oranssi/ ,52 Kärpäslätkä Ei kesää ilman kärpäsiä! Kärpäslätkä toimitetaan asentamatta, jolloin se mahtuu A4-kirjekuoreen. Mitat: 395 x 100 mm. Max painoalue: 210 x 17/5 mm. Painolaatta 35,-/väri 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl 1,84 1,52 1,17 1,03 0,93 Painohinta/seuraava väri 0,66 0,56 0,42 0,36 0,31 Hinta 1. väri kääntöpuolelle 0,62 0,45 0,36 0,32 0,31 Valkoinen varsi Musta varsi Sininen/2728 lätkä Punainen/186 lätkä Musta lätkä Kenkälusikka Lahja, jossa on ajatusta. Jokainen tarvitsee ergonomisesti muotoiltua kenkälusikkaa! Valmistettu kestävästä muovista. Mitat: Pituus: 130 mm. Max painoalue: 60 x 20/12 mm. Painolaatta 35,-/väri 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl 0,92 0,71 0,57 0,50 0,45 Hinta/kpl biomuovista 1,02 0,81 0,67 0,58 0,55 Painohinta/seuraava väri 0,18 0,11 0,09 0,07 0,07 Hinta 1. väri kääntöpuolelle 0,50 0,35 0,27 0,23 0,22 0,71 Valkoinen Musta Biomuovista valkoinen Ainutlaatuinen Plastprint-tuote

15 Aktiivinen 15 Shield grilliraaputin muovi Pieni ja kätevä avainrenkaaseen kiinnitettävä grillilasta kulkee aina mukanasi grillijuhlissa tai retkellä. Mitat: 30 x 50 mm. Max painoalue: 27,5 x 22 mm. 0, kpl Painolaatta 35,-/väri 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl 0,54 0,44 0,31 0,24 0,21 Painohinta/seuraava väri 0,18 0,11 0,09 0,07 0,07 Hinta 1. väri kääntöpuolelle 0,32 0,18 0,12 0,10 0,08 Valkoinen Musta Ainutlaatuinen Plastprint-tuote 0, kpl Grilliraaputin muovi Käteen sopiva, ergonomisesti muotoiltu vahvasta muovista valmistettu grilliraaputin shokkihintaan. Mitat: 125 x 44 mm. Painoalue: B = 65 mm. Painolaatta 35,-/väri 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl 0,94 0,72 0,59 0,52 0,49 Painohinta/seuraava väri 0,18 0,11 0,09 0,07 0,07 Hinta 1. väri kääntöpuolelle 0,50 0,35 0,27 0,23 0,22 Valkoinen Limenvihreä/ Musta Grilliraaputin teräs Käteen sopiva, ergonomisesti muotoiltu teräksinen grilliraaputin, jossa sisäänrakennettu avaaja. Mitat: 125 x 44 mm. Painoalue: B = 60 mm. 1, kpl Painolaatta 35,-/väri 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl 2,54 2,15 1,88 1,73 1,54 Painohinta/seuraava väri 0,64 0,49 0,39 0,36 0,33 Hinta 1. väri kääntöpuolelle 0,70 0,53 0,44 0,40 0,38 Teräs Ainutlaatuinen Plastprint-tuote

16 16 Aktiivinen Istuintyyny kädensija Ultrakevyt, eristävä ja vesitiivis istuintyyny, jossa käytännöllinen kädensija. Mitat: 370 x 310 x 8 mm. Max painoalue: 320 x 200 mm. 2,44 Painolaatta 35,-/väri 250 kpl 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl Hinta/kpl 3,82 2,83 2,44 2,24 1,98 Painohinta/seuraava väri 1,68 1,01 0,77 0,66 0,48 Vaaleankeltainen/ Vaaleansininen/ Punainen/ Musta ,12 Istuintyyny taskumalli Uskomattoman näppärä ja superkevyt istuintyyny, jonka voi taitella kokoon. Vesitiivis ja kevyt ottaa mukaan. 1-väripainatus tai sokkopainatus. Mitat levitettynä: 390 x 290 x 5 mm. Max painoalue: 150 x 100 mm. Painolaatta 35,-/väri 250 kpl 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl Hinta/kpl 4,60 3,55 3,12 2,88 2,62 Sokkopainatus, painolaatta 335, kpl 1400 kpl 1960 kpl 3640 kpl 5040 kpl Hinta/kpl sokkopainatus 2,70 2,38 2,17 2,02 1,94 Tuotenro painatus Vaaleansininen/ Punainen/ Musta Harmaa/cool gray Tuotenro painatus Vaaleansininen/ Punainen/ Musta Harmaa/cool gray Rengasmerkit Nokkela kesä/talvirenkaasi merkkaustapa varmistaa, että renkaasi päätyvät jälleen oikeisiin paikkoihin renkaita vaihdettaessa. Valmistettu PVC-muovista. 4-värinen valokuvapainatus (myös PMS) sisältyy hintaan. Mitat: 63 x 23 x 0,3 mm. Painoalue määritellään aiheesi mukaan. 0,77 sis. 4-väripainatuksen 2500 kpl Painolaatta sisältyy 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl sis. 4-väripainatuksen 1,44 1,05 0,77 0,68 0,58 Valkoinen 39550

17 Pohjoismaissa viedään vuosittain säilytykseen 40 miljoonaa autonrengasta. Ajattele millaisia mahdollisuuksia! 17

18 18 Aktiivinen Nimikyltti Vahvasta muovista valmistettu suuri pyöreä kyltti, jossa reikä hihnalle (ei sisälly, katso alla). Kyltin koko on Ø 100 mm, siinä riittää hyvin tilaa seuran logolle ja sponsorille. Mitat: Ø 100 mm. Max painoalue: Ø 90 mm. Painolaatta 35,-/väri 250 kpl 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl Hinta/kpl 1,08 0,81 0,67 0,60 0,53 Painohinta/seuraava väri 0,64 0,44 0,34 0,28 0,25 Hinta 1. väri kääntöpuolelle 0,66 0,45 0,36 0,29 0,27 Valkoinen Keltainen/ Sininen/ Vihreä/ Punainen/ Musta ,67 0,77 Nimikyltti nimikentällä Merkitse kassisi tai laukkusi nimelläsi ja osoitteellasi. Suorakulmainen kyltti, jossa on sisäänrakennettu hihna. Englanninkielinen teksti nimikentässä. Mitat: 83 x 54 mm. Max painoalue: 71 x 43 mm. Painolaatta 35,-/väri 250 kpl 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl Hinta/kpl 1,42 0,96 0,77 0,69 0,62 Painohinta/seuraava väri 0,44 0,26 0,16 0,12 0,10 Valkoinen Nimikyltti nimikentällä Mikäli matkatavarat joutuvat hukkaan, löytävät ne paremmin perille jos ne on varustettu nimellä ja osoitteella. Suorakulmainen kyltti ilman hihnaa. Englanninkielinen teksti nimikentässä. Hihnat, katso alla. Mitat: 85 x 54 mm. Max painoalue: 75 x 44 mm. 0,64 Painolaatta 35,-/väri 250 kpl 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl Hinta/kpl 1,06 0,78 0,64 0,56 0,50 Painohinta/seuraava väri 0,44 0,26 0,16 0,12 0,10 Valkoinen ,16 per kpl määrästä riippumatta 0,22 per kpl määrästä riippumatta Muovihihna Muovihihna, joka sopii nimikyltteihimme. Musta tai valkoinen. Silikonihihna Pikakiinnitys useimpiin nimikyltteihin.

19 Aktiivinen 19 Heijastimet 0,85 Coreflectin kovamuovinen Hanger-heijastin. Valitse parhaiten omaan logoosi sopiva vaihtoehto lukuisista väreistä ja malleista. Erityistä harkintaa osoittava lahja. Toimitetaan pussissa, joka sisältää nyörin ja turvahakaneulan Mitat: Sydän: 51 x 51 mm. Nelikulmainen: 53 x 53 mm. Suorakulmio: 78 x 32 mm. Bussi: 61 x 51 mm. Lumihiutale: 61 x 31 mm. Lumihiutale: 61 x 41 mm. Painoalue määritellään aiheen mukaan. Painolaatta 35,-/väri 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl 1,08 0,85 0,76 0,71 0,67 Painohinta/seuraava väri 0,06 0,06 0,06 0,05 0,05 Hinta 1. väri kääntöpuolelle 0,28 0,20 0,16 0,15 0,13 Sydän valkoinen Sydän punainen Sydän musta Nelikulmainen väritön Suorakulmio väritön Bussi väritön Lumihiutale väritön Lumihiutale sininen Pöllö väritön Pöllö keltainen Pöllö sininen 64083

20 20 Aktiivinen Heijastin pyöreä Coreflectin kovamuovinen Hanger-heijastin. Turvallisuus ennen kaikkea varmista näkyvyytesi pimeässä. Saatavilla eri värivaihtoehtoja. Toimitetaan pussissa, joka sisältää nyörin ja turvahakaneulan. 0,71 Mitat: Ø 55 mm. Max painoalue: Ø 50 mm. Painolaatta 35,-/väri 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl 0,86 0,71 0,62 0,58 0,55 Painohinta/seuraava väri 0,06 0,06 0,06 0,05 0,05 Hinta 1. väri kääntöpuolelle 0,28 0,20 0,16 0,15 0,13 Valkoinen Keltainen Sininen Vihreä Punainen Musta Oranssi Cerise Haluatko tuotteen, jota voit jaella monille ja samalla luoda positiivisia tunteita? Siinä tapauksessa heijastin on loistava tuote! Heijastinklipsi Kätevä klipsi, joka kiinnittyy vaivatta takin hihaan, taskuun tai selkäpuolelle - mahdollisuuksia on monia. Heijastaa valoa erittäin hyvin. Saatavana sinisenä, punasena, mustana tai valkoisena. Mitat: 79 x 33 mm. Max painoalue: 67 x 27 mm. 0,68 Painolaatta 35,-/väri 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl 0,80 0,68 0,60 0,58 0,54 Painohinta/seuraava väri 0,26 0,18 0,12 0,10 0,08 Valkoinen Sininen Punainen Musta 64306

21 Aktiivinen 21 Pehmoheijastin - hangers Hangeri roikkuu aina mukana! Kiinnitä se takintaskuun ja liiku ulkona pimeän aikaan. Valmistamme heijastimemme voimakkaasti heijastavasta materiaalista 3M. Tuote toimitetaan pussissa, ja mukana tulee nyöri ja hakaneula tai metallinen kuulaketju. Eurooppastandardin EN mukaisesti roikkuvan heijastimen heijastuspinnan on oltava vähintään 15cm², ja siksi sijoitamme aina painon heijastavan materiaalin alle. Painosta takapuolelle veloitetaan 15% lisämaksu normaalihinnasta. 0,65, hintaryhmä A Aloituskustannus 43,-/sivu 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl hintaryhmä A 0,96 0,65 0,57 0,48 0,45 Hinta/kpl sis. 2-4-väripainatuksen hintaryhmä A 1,04 0,67 0,61 0,52 0,49 Hinta/kpl hintaryhmä B 1,06 0,71 0,62 0,56 0,55 Hinta/kpl sis. 2-4-väripainatuksen hintaryhmä B 1,12 0,74 0,66 0,58 0,55 Valkoinen Fluorkeltainen Hyväksytystä heijastinmateriaalista Pehmoheijastin - muotoile Hangerisi itse Voimme räätälöidä Hangerisi toiveidesi mukaisesti. Työkalukustannus 289:- lisätään hintaan, ja sitä voidaan käyttää uudelleen, kun tilaus toistetaan. Autamme mielellämme muotin suunnittelussa, ota yhteyttä saadaksesi lisätietoja.

22 22 Jos sinulla on heijastin, vastaantulevat autoilijat näkevät sinut jo 125 metrin päästä. Ajattele millaisia mahdollisuuksia hengenpelastaja antaa sinun tavaramerkillesi!

23 Aktiivinen 23 Pehmoheijastin slapwrap 1,02 Täpäkkä jousiheijastin, joka kietoutuu nopeasti käden tai jalan ympärille. Slapwrap valmistetaan, kuten Hangerimmekin, korkealaatuisesta materiaalista 3M. Myös siinä painopinta sijoitetaan heijastuspinnan alle, joten Eurooppastandardin EN vaatimukset täyttyvät. Heijastusmateriaali voi olla valkoinen tai fluorinkeltainen. Saatavilla myös omalla taustavärillä valkoisen heijastuspinnan alla. Mitat: 340 x 30 mm. Max painoalue: 335 x 25 mm. Aloituskustannus 43,- 250 kpl 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl Hinta/kpl 1,60 1,17 1,02 0,96 0,89 Hinta/kpl sis. 2-4-väripainatuksen 1,68 1,23 1,09 1,01 0,89 Valkoinen Fluorkeltainen Hyväksytystä heijastinmateriaalista Hyvä tietää heijastimista Heijastimet pelastavat henkiä! Silti vain harva aikuinen käyttää heijastinta. Useimmat meistä ajattelevat, että jos voimme itse nähdä auton, autoilijakin näkee meidät. Pimeällä ja märällä tiellä ilman heijastinta liikkuvaa jalankulkijaa on kuitenkin lähes mahdotonta havaita ajoissa. Näin pehmoheijastimet valmistetaan Pehmoheijastimemme on valmistettu hyväksytystä ja laadukkaasta materiaalista 3M, jonka heijastusarvo on korkea. Riippuva heijastin on valmistettukahdesta heijastavasta kalvokerroksesta, joten se heijastaa molemmin puolin. Painatus tehdään valkoiseen välikerrokseen, joka tulee heijastinta koottaessa läpinäkyvien joko valkoista tai neonkeltaista materiaalia olevien heijastavien kerrosten väliin. Näin taatan, että heijastinpinta on 100 % tehokas.

24

25 Koti 25 Jäätelö Sivulta Americano Sivulta 32 Eväsrasiat Sivulta 32 Lahjapakkaukset Sivulta 34 Lasi Sivulta Muovilasi Sivulta 38 Lasinalusta Sivulta 40 Drinkkitikut Sivulta 40 Koti Lanseeraatko uuden tuotteen? Tai täyttääkö yrityksesi vuosia? Eikö olisi hyvä ajatus järjestää sopiva tapahtuma, jossa voit jakaa sekä tavaramerkkiäsi että osoittaa arvostavasi vieraitasi? Täältä löydät promotuotteita aamiaistapaamiselle, lounaskutsuille, päivällisjuhliin, piknikille tai kesä/talvijuhliin. Anna tavaramerkillesi juhlavat puitteet. Veitset Sivulta 41 Voiveitsi Sivulta 42 Appelsiininkuorija Sivulta 42 Tuubipuristin Sivulta 43 Keittiövälineet Sivulta 43 Keittiöliina Sivulta 45 Tiskiharja Sivulta 45 Tiskiallaskaavin Sivulta 46 Mikrokuituliina Sivulta 46 Tahranpoistaja Sivulta 46 Pussinsulkija - Twixit Sivulta 47 Pussinsulkija - Twine Lock Sivulta 47

26 26 Koti 2, kpl, Samos valkoinen Samos Erittäin suosittu ja hintansa veroinen muki! Tukeva, suora ja juuri sopivan kokoinen muki, jossa kevyesti taivutettu reuna. Täyskiiltävä kivitavara. Mitat: 30 cl. Korkeus 93 mm. Max painoalue: 170 x 60 mm, valokuva-painatuksen Ø 50 mm. Painolaatta 35,-/väri Valkoinen 108 kpl 180 kpl 252 kpl 504 kpl 1008 kpl Hinta/kpl 3,56 3,06 2,67 2,35 2,20 Sininen, musta, keltainen, harmaa 108 kpl 180 kpl 252 kpl 504 kpl 1008 kpl Hinta/kpl 4,10 3,33 2,92 2,64 2,50 Punainen 108 kpl 180 kpl 252 kpl 504 kpl 1008 kpl Hinta/kpl 6,34 5,27 4,58 4,05 3,80 Painohinta/seuraava väri (kaikki) 1,08 0,77 0,63 0,51 0,45 Valkoinen Keltainen/ Sininen/ Punainen/ Musta Harmaa/ Samos muovi Yksi suosituimmista mukeista on nyt saatavana myös muovimukina, jossa on reilu tila painatukselle. 1 2 värin painatus. Mitat: 30 cl. Korkeus 93 mm. Max painoalue: 170 x 60 mm. 1, kpl Painolaatta 35,-/väri 120 kpl 180 kpl 240 kpl 540 kpl 1020 kpl Hinta/kpl 2,76 2,18 1,88 1,59 1,43 Painohinta/seuraava väri 1,08 0,71 0,61 0,44 0,36 Vaaleanpunainen Valkoinen Keltainen Sininen Limenvihreä Musta Liila , kpl Kos Tässä hieman korkeammassa ja kapeammassa mukissa on hyvin tilaa kahvimaidollekin. Täyskiiltävä kivitavara. Mitat: 27 cl. Korkeus 105 mm. Max painoalue: 144 x 60 mm, valokuvapainatuksen Ø 45 mm. Painolaatta 35,-/väri 108 kpl 180 kpl 252 kpl 504 kpl 1008 kpl Hinta/kpl 3,56 3,06 2,67 2,35 2,20 Painohinta/seuraava väri 1,08 0,77 0,63 0,51 0,45 Valkoinen 44131

27 Koti 27 Thassos Ihana yhdistelmä modernia muotoilua ja käytännöllisyyttä! Yläosan leveän reunuksen ansiosta mukit ovat pinottavia ja niiden mittasuhteet tuntuvat miellyttäviltä käteen. Kivitavara, jossa kiiltävä sisä- ja ulkopuoli. Mitat: 23 cl. Korkeus 100 mm. Max painoalue: 215 x 25 mm (1 väri), 40 x 25 mm (2 väriä). 2, kpl Painolaatta 35,-/väri 108 kpl 180 kpl 252 kpl 504 kpl 1008 kpl Hinta/kpl 4,26 3,46 3,02 2,64 2,50 Painohinta/seuraava väri 1,08 0,77 0,63 0,51 0,45 Valkoinen Musta Lefkas Erittäin tyylikäs uudenaikaisesti ja raikkaasti muotoiltu muki! Mukin miellyttävä pyöristetty yläosa yhdistyy neliskulmaiseen pohjaan. Reilu ja oteystävällinen kahva. Kivitavara, jossa kiiltävä sisä- ja ulkopuoli. Mitat: 27 cl. Korkeus 107 mm. Max painoalue: 35 x 50 mm. Painolaatta 35,-/väri 108 kpl 180 kpl 252 kpl 504 kpl 1008 kpl 3, kpl Hinta/kpl 4,72 3,98 3,55 3,24 2,90 Painohinta/seuraava väri 1,08 0,78 0,64 0,52 0,45 Hinta 1. väri kääntöpuolelle 1,48 1,03 0,84 0,64 0,56 Valkoinen Musta Santorini Hieman modernimpi tyylipuhdas kahvimuki. Kivitavara, jossa kiiltävä sisä- ja ulkopuoli. Mitat: 23 cl. Korkeus 110 mm. Max painoalue: 120 x 20 mm. Painolaatta 35,-/väri 108 kpl 180 kpl 252 kpl 504 kpl 1008 kpl Hinta/kpl 5,48 5,90 6,38 6,98 3,43 Painohinta/seuraava väri 1,08 0,77 0,63 0,51 0,45 Valkoinen Sininen/ Musta Harmaa/ , kpl

28 28 Koti Leros Tyylikäs, hieman yläosastaan laajeneva kahvimuki. Sopii kaikille! Kivitavara, jossa matta ulkopuoli ja kiiltävä sisäpuoli. 3, kpl Mitat: 30 cl. Korkeus 88 mm. Max painoalue: 160 x 20 mm. Painolaatta 35,-/väri 108 kpl 180 kpl 252 kpl 504 kpl 1008 kpl Hinta/kpl 4,48 3,73 3,34 3,10 2,76 Painohinta/seuraava väri 1,08 0,77 0,63 0,51 0,45 Luunvalkoinen Sininen/282 U Musta Harmaa/432 U , kpl, Rhodos valkoinen Rhodos Tämä klassinen ja suora pinottava muki tekee tilaa kaappiisi. Todellakin hintansa arvoinen. Täyskiiltävä kivitavara. Mitat: 23 cl. Korkeus 76 mm. Max painoalue: 160 x 55 mm, valokuvapainatuksen Ø 45 mm. Painolaatta 35,-/väri Valkoinen 108 kpl 180 kpl 252 kpl 504 kpl 1008 kpl Hinta/kpl 3,56 3,06 2,67 2,35 2,20 Sininen, musta 108 kpl 180 kpl 252 kpl 504 kpl 1008 kpl Hinta/kpl 3,96 3,26 2,89 2,53 2,40 Painohinta/seuraava väri (kaikki) 1,08 0,77 0,63 0,51 0,45 Valkoinen Sininen/ Musta Aten Koko ei merkitse kaikkea! Tukeva, juuri sopivan suuri muki nautiskelijalle. Kivitavara, jonka ulkopuoli on matta ja sisäpuoli kiiltävä. Mitat: 23 cl. Korkeus 75 mm. Max painoalue: 153 x 30 mm. 2, kpl Painolaatta 35,-/väri 108 kpl 180 kpl 252 kpl 504 kpl 1008 kpl Hinta/kpl 4,44 3,40 2,97 2,69 2,50 Painohinta/seuraava väri 1,08 0,77 0,63 0,51 0,45 Luunvalkoinen Sininen/282 U Musta Harmaa/432 U 44168

29 Koti 29 Parga Parga-muki on tukeva ja rustiikkinen, mutta samalla myös elegantti kivitavara-muki, jonka ulkopuoli on matta ja sisäpuoli kiiltävä. Mitat: 27 cl. Korkeus 88 mm. Max painoalue: Ø 45 mm. 2, kpl Painolaatta 35,-/väri 108 kpl 180 kpl 252 kpl 504 kpl 1008 kpl Hinta/kpl 4,42 3,59 3,18 2,87 2,66 Painohinta/seuraava väri 0,84 0,53 0,41 0,28 0,21 Hinta 1. väri kääntöpuolelle 2,06 1,46 1,21 0,98 0,86 Luunvalkoinen Sininen/282 U Musta Harmaa/432 U , kpl Paros Oteystävällinen ja elegantti muki kestävää kivitavaraa. Matta ulkopuoli ja kiiltävä luunvalkoinen sisäpuoli. Mitat: 28 cl. Korkeus 104 mm. Max painoalue: 150 x 30 mm. Painolaatta 35,-/väri 108 kpl 180 kpl 252 kpl 504 kpl 1008 kpl Hinta/kpl 5,42 4,59 4,14 3,89 3,46 Painohinta/seuraava väri 1,08 0,77 0,63 0,51 0,45 Luunvalkoinen Sininen/2757 U Musta Tilos Nauti hetkestä pidempään hieman suuremman mukin seurassa. Kestävä kivitavara, jonka ulkopuoli on matta ja sisäpuoli kiiltävä (paitsi valkoisessa mukissa, jossa on kiiltävä sisä- ja ulkopuoli). Mitat: 35 cl. Korkeus 105 mm. Max painoalue: Ø 45 mm. 2, kpl Painolaatta 35,-/väri 108 kpl 180 kpl 252 kpl 504 kpl 1008 kpl Hinta/kpl 4,42 3,59 3,18 2,87 2,66 Painohinta/seuraava väri 0,84 0,53 0,41 0,28 0,21 Hinta 1. väri kääntöpuolelle 2,06 1,46 1,21 0,98 0,86 Valkoinen Sininen/282 U Musta Harmaa/432 U 44178

30 30 Koti Supreme Supreme on kookas, muovinen ja lähes särkymätön designmuki. Pakkauksen avaus: Veloitamme ylimääräiset 11,-, kun tilaat muita kuin taulukossa ilmoitettuja määriä. Mitat: 30 cl. Korkeus 100 mm. Max painoalue: 175 x 80 mm. 2, kpl Painolaatta 35,-/väri 120 kpl 240 kpl 480 kpl 480 kpl 2520 kpl Hinta/kpl 3,88 2,63 2,33 1,92 1,76 Painohinta/seuraava väri 1,32 0,58 0,39 0,29 0,21 Läpikuultava Valkoinen Keltainen/ Sininen/ Vihreä/ Punainen/ Musta Limenvihreä/ Violetti/ Oranssi/ Vaaleanpunainen/ Aqua/ Paus Voimakas ja tukeva muovimuki, joka sietää koviakin otteita. Paus on lähes rikkoontumaton ja sen painoala on suuri. Pakkauksen avausveloitus 11,-, lisätään hintaan, kun tilaat muita kuin taulukossa ilmoitettuja määriä. Mitat: 35 cl. Korkeus 85 mm. Max painoalue: 173 x 67 mm. 2, kpl Painolaatta 35,-/väri 120 kpl 240 kpl 480 kpl 1020 kpl 2520 kpl Hinta/kpl 3,88 2,63 2,33 1,92 1,76 Painohinta/seuraava väri 1,32 0,58 0,39 0,29 0,21 Läpikuultava Valkoinen Keltainen/ Sininen/ Vihreä/ Punainen/ Musta Limenvihreä/ Violetti/ Oranssi/ Vaaleanpunainen/ Aqua/ , kpl Nordic Muovimuki, joka kestää vierailut kovimmissakin ympäristöissä. Täydellinen esim. retkillä. Pinottava. Mitat: 30 cl. Korkeus 85 mm. Max painoalue: Ø 40 mm. Painolaatta 35,-/väri 280 kpl 540 kpl 840 kpl 1120 kpl 1400 kpl Hinta/kpl 2,42 1,98 1,78 1,65 1,57 Painohinta/seuraava väri 0,50 0,33 0,29 0,26 0,24 Hinta 1. väri kääntöpuolelle 0,88 0,62 0,52 0,47 0,44 Valkoinen Sininen/ Musta 44806

31 Koti 31 Ocean Uusi upea ja trendikäs muki, jonka värit saavat sinut juuri oikeaan tunnelmaan. Hyödynnä laaja painopinta ja välitä haluamasi viesti. Mål: 22 cl. Max painoalue: 170 x 39 mm. Painolaatta 35,-/väri 108 kpl 180 kpl 252 kpl 504 kpl 1008 kpl Hinta/kpl 4,38 3,38 2,96 2,67 2,48 Painohinta/seuraava väri 1,08 0,77 0,63 0,51 0,45 Musta Turkoosi Lämmin harmaa , kpl 3, kpl Forest Kivisavimuki, jonka muotoilua et ole aikaisemmin nähnyt. Jos haluat vetää huomion tavaramerkkiisi tämä muki on siihen tarkoitukseen täydellinen. Mål: 30 cl. Max painoalue: 150 x 25 mm x 2. Painolaatta 35,-/väri 108 kpl 180 kpl 252 kpl 504 kpl 1008 kpl Hinta/kpl 5,40 4,54 4,09 3,73 3,43 Painohinta/seuraava väri 1,08 0,77 0,63 0,51 0,45 Vihreä Oranssi Ruskea Ainutlaatuinen Plastprint-tuote Classic Pyöreästi muotoiltu muki on tyylikäs ja erittäin korkealaatuinen. Painokuva voidaan sijoittaa joko molemmille puolille tai koko mukin kiertävästi. Kun tilaat taulukon määristä poikkeavia määriä, hintaan lisätään pakkauksen murtokulu 11,-. 2, kpl Mitat: 30 cl. Korkeus 90 mm. Max painoalue: 189 x 56 mm. Painolaatta 35,-/väri 120 kpl 240 kpl 480 kpl 1020 kpl 2520 kpl Hinta/kpl 3,88 2,63 2,33 1,92 1,76 Painohinta/seuraava väri 1,32 0,58 0,39 0,29 0,21 Läpikuultava Valkoinen Keltainen/ Sininen/ Vihreä/ Punainen/ Musta Limenvihreä/ Violetti/ Oranssi/ Vaaleanpunainen/ Aqua/

32 32 Koti 4,03 ilman kahvaa 480 kpl Americano Uusi, kekseliäs take-away -muki sinulle, joka mielelläsi juot kahvisi tien päällä. Juoma ei pelkästään pysy pitempään lämpimänä, vaan muki toimii myös täydellisenä viestisi sijaintipaikkana. Malli on saatavilla sekä kahvan kera että ilman (lämpösuoja). Kahva ja kansi ovat saatavilla poikkeavissa väreissä. Kun tilaat taulukon määristä poikkeavia määriä, hintaan lisätään pakkauksen murtokulu 11,-. Mitat: 35 cl. Korkeus 160 mm. Lämpösuojaus/kahvoja: 50 x 50 mm. Max painoalue muki: 274 x 73 mm. Max painoalue kahvoja (vain 1-väripaino): 50 x 50 mm. Painolaatta 35,-/väri 120 kpl 240 kpl 480 kpl 960 kpl 2520 kpl Hinta/kpl ilman kahvaa 4,96 4,41 4,03 3,76 3,59 Hinta/kpl kahvalla 5,16 4,59 4,20 3,91 3,74 Painohinta/seuraava väri (mukin) 0,20 0,18 0,17 0,16 0,16 Vaaleanpunainen/ Valkoinen Violetti/ Keltainen/ Sininen/ Oranssi/ Vihreä/ Punainen/ Musta Limenvihreä/ , kpl Eväsrasia Täydellinen tuote hänelle, joka haluaa viedä lounaan työpaikalle, säästää illallisen tähteet tai viettää päivän ulkona huovalla tuoreita hedelmiä nauttien. Et voi tietää, minne eväsrasia voi päätyä, pidä vain huolta siitä, että tavaramerkkisi näkyy! Tilavuus: 1,1 L Maks. painopinta: 60 mm tai 75 mm diagonaalisesti läpinäkyvään kanteen. Painolaatta 35,-/väri 100 kpl 300 kpl 500 kpl 2500 kpl Hinta/kpl 5,68 3,55 3,19 2,98 2,81 Painohinta/seuraava väri 0,76 0,59 0,48 0,35 0,28 Eväsrasia pyöreä Eväsrasia on saatavilla myös pienempänä ja pyöreänä muunnelmana, ja se on loistava pähkinöiden ja marjojen kuljetukseen. Eväsrasia pyöreä on saatavilla useissa hienoissa väreissä, ja viesti painetaan sen läpinäkyvään kanteen. Tilavuus: 0,5 L Maks. painopinta: Puoliympyrä, pohjan koko on 7,5 cm. Painolaatta 35,-/väri 100 kpl 300 kpl 500 kpl 2500 kpl Hinta/kpl 5,14 3,06 2,76 2,56 2,40 Painohinta/seuraava väri 0,76 0,59 0,48 0,35 0,28 Valkoinen Limetinvihreä/ Turkoosi/ Vaaleanpunainen/ , kpl Valkoinen Limetinvihreä/ Turkoosi/ Vaaleanpunainen/

33 Tavallista kahvimukia käytetään sen elinaikana keskimäärin kertaa. Ajattele millaisia mahdollisuuksia! 33

34 34 Koti Lahjapakkaukset Lahjapakkaus kuvioidusta kartongista. Mitat: 1 muki: 120 x 120 x 100 mm. 2 mukia: 230 x 120 x 100 mm. 4 mukia: 270 x 250 x 115 mm. 6 mukia: 370 x 245 x 115 mm. 4 Imperial olutlasia (ei kuvassa): 370 x 245 x 115 mm. 1,62 Ilman pakkausta/kpl lahjapakkaus 2 mukia Ilman pakkausta Pakkaus sisältyy 1 muki 6044AE 1, AI 1,86 2 mukia 6044BE 1, BI 2,56 4 mukia 6044CE 3, CI 4,88 6 mukia 6044DE 3, DI 4,92 4 Imperial lasia 6045AE 3, AI 5,36 Spirale Moderni, pinottava ja tilava yleislasi, jossa koristeraidat. 1-väripainatus. 2, kpl Mitat: 33 cl. Korkeus 129 mm. Max painoalue: 210 x 30 mm. Painolaatta 35,- 96 kpl 144 kpl 288 kpl 432 kpl 864 kpl Hinta/kpl 4,02 3,22 2,62 2,38 2, Shetland Yleislasi, johon mahtuu 33 cl:n tölkki. Tukeva, umpilasinen pohja. 1-väripainatus. Mitat: 35 cl. Korkeus 138 mm. Max painoalue: 60 x 18 mm. Painolaatta 35,- 96 kpl 144 kpl 288 kpl 432 kpl 864 kpl Hinta/kpl 6,44 5,36 4,64 4,18 3,83 4, kpl 45151

35 Koti 35 Nonic Iso ja vahva. Tilavin olutlasimme huokuu komeutta ja aitoa pubitunnelmaa. 1-väripainatus. Mitat: 57 cl. Korkeus 150 mm. Max painoalue: Ø 40 mm. 3, kpl Painolaatta 35,- 96 kpl 144 kpl 288 kpl 432 kpl 864 kpl Hinta/kpl 5,86 4,36 3,57 3,26 3, , kpl Linz Tämä korkea ja elegantti lasi sopii vaativalle oluenystävälle tai juhlavan drinkin sekoittajalle. 1-väripainatus. Mitat: 39 cl. Korkeus 205 mm. Max painoalue: 40 x 40 mm. Painolaatta 35,- 96 kpl 144 kpl 288 kpl 432 kpl 864 kpl Hinta/kpl 5,64 4,59 3,77 3,42 3, Island Nauti hyvin jäähdytettysi tai on the rocks juomasi klassisesta lasista, jossa on tukeva umpilasipohja. 1-väripainatus. Mitat: Island snaps, 6 cl. Korkeus 105 mm. Max painoalue: 100 x 50 mm. Island whiskey, 20 cl. Korkeus 85 mm. Max painoalue: 200 x 50 mm. 2, kpl, Island snaps Painolaatta 35,- 96 kpl 144 kpl 288 kpl 432 kpl 864 kpl Snaps/kpl 3,80 3,01 2,37 2,06 1,81 Whiskey/kpl 4,56 3,69 3,06 2,70 2,40 Snaps Whiskey 45113

36 36 Tiesitkö, että Suomi on ykkössijalla maailman eniten maitoa kuluttavista maista? Ajattele millaisia mahdollisuuksia!

37 Koti 37 Granity Sopii yhtä hyvin juhlalliselle drinkille, kylmälle oluelle tai lämpöiselle caffelattelle. Käyttökelpoinen ja erittäin hieno lasi! 1-väripainatus. Mitat: 31 cl. Korkeus 140 mm. Max painoalue: 180 x 40 mm. 2, kpl Painolaatta 35,- 96 kpl 144 kpl 288 kpl 432 kpl 864 kpl Hinta/kpl 4,62 3,67 3,07 2,83 2, , kpl Picardie Bar Tämä moderni yleislasi sopii erinomaisesti niin kylmille kuin lämpimillekin juomille. Lisäksi lasit ovat pinottavia - fiksua ja käytännöllistä. 1-väripainatus. Mitat: 37 cl. Korkeus 120 mm. Max painoalue: 240 x 25 mm. Painolaatta 26,- 96 kpl 144 kpl 288 kpl 432 kpl 864 kpl Hinta/kpl 4,96 4,07 3,37 3,10 2, Harley Trendikäs kuuralasi, joka on sekä hyvännäköinen että monikäyttöinen. Olut, drinkki tai kahvi - sopii joka juomalle! 1-väripainatus. 4, kpl Mitat: 34 cl. Korkeus 138 mm. Max painoalue: 200 x 30 mm. Painolaatta 35,- 96 kpl 144 kpl 288 kpl 432 kpl 864 kpl Hinta/kpl 6,26 5,26 4,53 4,19 3,

38 38 Koti Amsterdam Tylikäs, klassinen juomalasi jossa hyvä painopinta. Sopii täydellisesti arkilasiksi.. 1-väripainatus. 2, kpl Mitat: 27 cl. Korkeus 113 mm. Max painoalue: 150 x 70 mm. Painolaatta 35,- 96 kpl 144 kpl 288 kpl 432 kpl 864 kpl Hinta/kpl 3,72 2,97 2,39 2,16 1, , kpl Stockholm Klassinen juomalasi reilun kokoisella painopinnalla. Kaunis ja tyylikäs juomalasi, johon voit saada juuri sinulle sopivan painokuvan. 1-väripainatus. Mitat: 27 cl. Korkeus 90 mm. Max painoalue: 180 x 40 mm. Painolaatta 35,- 96 kpl 144 kpl 288 kpl 432 kpl 864 kpl Hinta/kpl 3,72 2,97 2,39 2,16 1, Muovilasi Kestää tosi juhlia! 1-väripainatus. Yleislasi (vasemmalla). Sopii hyvin lastenjuhliin, retkille, boolijuomille yms. Pinottava. Olut/drinkkilasi (keskellä). Hieno, tilava ja yhtä eleganttinen kuin tavallinen lasi. Whiskey/drinkkilasi (oikealla). Täydellinen valinta puutarha- ja grillijuhliin. 1, kpl, Yleislasi Mitat: Yleislasi: 35 cl, korkeus 105 mm. Max painoalue: Ø 40 mm. Olut/drinkkilasi : 50 cl, korkeus 160 mm. Max painoalue: 200 x 40 mm. Whiskey/drinkkilasi: 25 cl, korkeus 83 mm. Max painoalue: 200 x 40 mm. Painolaatta 35,- 280 kpl 560 kpl 840 kpl 1120 kpl 1400 kpl Yleislasi/kpl 2,70 2,23 1,99 1,86 1,77 Painolaatta 35,- 150 kpl 300 kpl 750 kpl 1050 kpl 1500 kpl Olutlasi/kpl 3,76 3,08 2,66 2,50 2,37 Painolaatta 35,- 190 kpl 380 kpl 760 kpl 1140 kpl 1330 kpl Whiskeylasi/kpl 3,34 2,75 2,44 2,27 2,19 Yleislasi Olutlasi/drinkkilasi Whiskey/drinkkilasi 45000

39 Koti 39 Classic Valikoidut, elegantin pyöreiksi muotoillut viinilasit. Erittäin käyttökelpoinen ja huokea lasi, joka sopii kaikkiin tilaisuuksiin. 1-väripainatus. Mitat: Punaviinilasi 36 cl, korkeus 205 mm. Valkoviinilasi, 25 cl, korkeus 195 mm. Max painoalue punaviinilasi: 25 x 25 mm. Max painoalue valkoviinilasi: 20 x 20 mm. 4,00 incl. 1-color print at 432 pcs Painolaatta 35,- 72 kpl 96 kpl 144 kpl 288 kpl 432 kpl Hinta/kpl 7,18 5,85 4,89 4,27 4,00 Punaviinilasi Valkoviinilasi Grandezza Hienoja, eleganttisia, kauniista kristallista valmistettuja viinilaseja. Voit valita painatuksen joko lasiin tai jalkaan. 1-väripainatus. Mitat: Punaviinilasi, 43 cl, korkeus 226 mm. Valkoviinilasi, 36 cl, korkeus 214 mm. Max painoalue lasi: Ø 35 mm. Jalkaan tulevan painatuksen koko määritellään aiheen mukaan. 7, kpl Painolaatta 35,- 72 kpl 96 kpl 144 kpl 288 kpl 432 kpl Hinta/kpl 12,54 10,42 8,90 8,02 7,58 Punaviinilasi Valkoviinilasi Imperial Nauti kylmä oluesi tai mikäpä ettei juhlallinen drinkkisi tästä kauniista jalallisesta kristallilasista. Voit valita painatuksen joko lasiin tai jalkaan. 1-väripainatus. Mitat: 40 cl. Korkeus 215 mm. Max painoalue lasi: Ø 40 mm. Jalkaan tulevan painatuksen koko määritellään aiheen mukaan. 6, kpl Painolaatta 35,- 72 kpl 96 kpl 144 kpl 288 kpl 432 kpl Hinta/kpl 11,22 9,47 8,00 6,88 6,

40 40 Koti Lasinalusta Lasinen, korkealuokkaisesti viimeistelty jolla on uskomaton värientoistokyky. Et ole koskaan nähnyt kauniimpaa lasista pannunalustaa! Valokuvapaino kuuluu hintaan. Mitat: 95 x 95 mm. Painoalue: 95 x 95 mm. 0,74 sis. 4-väripainatuksen Painolaatta sisältyy 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl sis. 4-väripainatuksen 4+0 1,18 0,74 0,56 0,47 0,45 Valkoinen pyöreä Valkoinen suorakulmio Lasinalusta oman mallisi Todella hauska jakolahja! Voimme valmistaa uniikkeja ja erilaisia lasinalustoja. Alustat leikataan esim. Logosi tai symbolisi muotoisiksi. 4-värinen valokuvapainatus (myös PMS) sisältyy hintaan. Mitat: Max koko: 93 x 93 mm. Painoalue määritellään aiheesi mukaan. 1,05 sis. 4+0 Painolaatta sisältyy 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl sis. 4-väripainatuksen 4+0 1,50 1,05 0,84 0,71 0,62 Hinta/kpl sis. 4-väripainatuksen 4+4 1,84 1,32 1,06 0,90 0,78 Valkoinen Drinkkitikut Juhlalliset kuuramuoviset drinkkitikut, kaksi eri mallia. Mitat: Neliö 25 x 25 mm tai pyöreä Ø 25 mm, pituudet 175 mm tai 200 mm. Max painoalue: 21 x 21 mm tai Ø 21 mm. Painolaatta 35,-/väri 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl 0,64 0,45 0,36 0,31 0,30 Painohinta/seuraava väri 0,18 0,11 0,09 0,07 0,07 Hinta 1. väri kääntöpuolelle 0,42 0,27 0,19 0,16 0,16 0, kpl Kuura 175mm pyöreä Kuura 175 mm neliö Kuura 200 mm pyöreä Kuura 200 mm neliö 40384

41 Koti 41 Bamboo Yksinkertainen ja kätevä 2-1-järjestelmä, sisältäen elintarvikekäyttöön hyväksytyn haarukan ja veitsen. Sopii loistavasti juhliin, retkelle tai mukaan matkalle. Mitat: 25 x 234 mm. Max painoalue: 5 x 115 / 4 x 105 / 5 x 125 mm. 0,52 Painolaatta 35,-/väri 250 kpl 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl Hinta/kpl 0,82 0,62 0,52 0,45 0,44 Painohinta/seuraava väri 0,04 0,04 0,04 0,04 0,04 Hinta 1. väri kääntöpuolelle 0,68 0,49 0,41 0,34 0,33 Läpikuultava Valkoinen Smoke/musta Ainutlaatuinen Plastprint-tuote Clack 0,54 Isolla painopinnalla varustetut, kätevät juhla- tai take-away ruokailuvälineet, polystyreenimuovia. Elintarvikekäyttöön hyväksyttyjen välineiden upea ja innovatiivinen muotoilu tekee niistä täydellisiä profilointiin. Mitat: 31 x 201 mm. Max painoalue: 13 x 138 / 13 x 100 mm. Painolaatta 35,-/väri 250 kpl 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl Hinta/kpl 0,84 0,63 0,54 0,47 0,45 Painohinta/seuraava väri 0,04 0,04 0,04 0,04 0,04 Hinta 1. väri kääntöpuolelle 0,62 0,44 0,36 0,31 0,28 Läpikuultava Valkoinen Smoke/musta Ainutlaatuinen Plastprint-tuote The Card Elintarvikekäyttöön hyväksytty kortti, joka sisältää veitsen, haarukan, lusikan ja hammastikun kaikki samassa paketissa. Valmis lähetettäväksi vaikkapa tapahtumasi houkuttimeksi? Mitat: 92,5 x 54 mm. Max painoalue: 56 x 9 / 56 x 21 / 50 x 15 mm. 0,46 Painolaatta 35,-/väri 250 kpl 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl Hinta/kpl 0,74 0,54 0,46 0,39 0,38 Painohinta/seuraava väri 0,04 0,04 0,04 0,04 0,04 Valkoinen Ainutlaatuinen Plastprint-tuote

42 42 Koti 0,62 Voiveitsi Helppohoitoinen, hygieeninen ja kestävä muovinen voiveitsi. Pehmeälinjaisen muotonsa ansiosta voiveistä on miellyttävä pitää kädessä. Mitat: 182 x 35 mm. Max painoalue: vain kahvaan, 125 x 22 mm. Painolaatta 35,-/väri 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl 0,86 0,62 0,47 0,40 0,35 Painohinta/seuraava väri 0,20 0,13 0,09 0,08 0,08 Hinta 1. väri kääntöpuolelle 0,44 0,31 0,22 0,20 0,18 Kuura Valkoinen Limenvihreä/ Oranssi/ Musta Slice appelsiininkuorija Pieni, käytännöllinen appelsiininkuorija, joka kuorii helposti ja tehokkaasti. Mitat: 36,5 x 50 mm. Max painoalue: 27,5 x 22 mm. 0,38 Painolaatta 35,-/väri 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl 0,56 0,38 0,29 0,26 0,22 Painohinta/seuraava väri 0,18 0,11 0,09 0,07 0,07 Hinta 1. väri kääntöpuolelle 0,34 0,20 0,12 0,10 0,10 Valkoinen Musta ,71 Appelsiininkuorija Tällä käytännöllisellä työvälineellä appelsiinien kuoriminen käy kuin leikiten. Se tehoaa itsepintaisimpiinkin kuoriin tekemättä tarpeetonta sotkua. Ergonominen muotoilu. Mitat: Pituus 105 mm. Painoalue määritellään aiheen mukaan. Painolaatta 35,-/väri 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl 0,90 0,71 0,56 0,50 0,45 Painohinta/seuraava väri 0,18 0,11 0,09 0,07 0,07 Hinta 1. väri kääntöpuolelle 0,50 0,36 0,27 0,24 0,22 Valkoinen Limenvihreä/ Oranssi/ Musta 40396

43 Koti 43 Tuubipuristin Jokainen tietää miten hankalaa on saada puristettua tuubista viimeisetkin ulos. Nerokkaan yksinkertainen tuubipuristimemme hoitaa homman helposti - pujota vain sauman yli ja vedä kohti korkkia. Valkoinen. Mitat: 104 x 47 mm. Max painoalue: 65 x 35 mm. 0,60 Painolaatta 35,-/väri 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl 0,84 0,60 0,46 0,39 0,35 Painohinta/seuraava väri 0,18 0,11 0,07 0,05 0,05 Valkoinen Keittiövälineet Ovus Kohota ruoanlaittoelämystäsi Ovus-keittiötyövälineillä. Näissä keittiötyövälineissä yhdistyy korkealaatuisuus ja kestävyys käyttötarkoituksellisuuden, ergonomisuuden ja kauniin muotoilun kanssa. Välineet ovat ruoanlaittoon virallisesti hyväksyttyjä, eikä niistä liukene vaarallisia aineita. Valmistettu polyamidista, konepesun kestävä, sulamispiste 265 o C. Mitat: n. 290 mm. Max painoalue: pihdit 50 x 6 mm, muut 50 x 10 mm. 1,94 Painolaatta 35,-/väri 100 kpl 250 kpl 500 kpl 2500 kpl Hinta/kpl 4,02 2,93 2,35 1,94 1,67 Painohinta/seuraava väri 0,94 0,47 0,32 0,26 0,22 Suorareunainen lusikka Black Lusikka Black Reikälusikka Black Paistinlasta Black Vispilä Black Haarukka Black Pastakauha Black Kastikekauha Black Soppakauha Black Salaattiveitsi Black Pihdit Black 84201

44 44 Pelkästään Ruotsissa on noin 4,7 miljoonaa kotitaloutta? Ajattele millaisia mahdollisuuksia!

45 Koti 45 1,04, ei valokuva Keittiöliina Keittiössä on paljon hauskempaa, kun käytössä on hienoja keittiöliinoja! Pehmeitä, vahvoja ja nukkaamattomia keittiöliinoja, joilla on erittäin hyvä imuteho. Ympäristöystävällinen ja kompostoitava luonnontuote. Painamme nyt myös mustavalkoisia valokuvia valkoiseen keittiöliinaan! Mitat: n. 200 x 170 mm. Max painoalue: 180 x 150 mm. Painolaatta 35,-/väri, (valokuva aloituskustannus 71,-) 250 kpl 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl Hinta/kpl 1,74 1,19 1,04 0,88 0,80 Hinta/kpl sis. valokuvapainatuksen 2,20 1,34 1,19 1,03 0,92 Painohinta/seuraava väri 0,48 0,17 0,16 0,15 0,14 Valkoinen Keltainen/ Sininen/ Vihreä/ Pinkki/ Oranssi/ Harmaa/ Purppura/ Beige/ Vaaleansininen/ Vaaleanpunainen/ Vaaleanvihreä/ Tiskiharja Painata logosi tai mainosviestisi tähän jakolahjaan, josta sinut muistetaan usein. Vahvasta valkoisesta muovista valmistettu tiskiharja, jonka harjakset ovat joka puolelle tehokkaasti ulottuvassa puoliympyrässä. 1, kpl Mitat: 260 x 65 mm. Max painoalue: 70 x 10 mm. Painolaatta 35,-/väri 192 kpl 288 kpl 480 kpl 1056 kpl 2112 kpl Hinta/kpl 2,24 1,80 1,54 1,36 1,24 Painohinta/seuraava väri 0,56 0,40 0,28 0,21 0,17 Valkoinen 84301

46 46 Koti Tiskiallaskaavin Väline, jota ilman ei tule toimeen! Tällä tyhjäät tiskialtaasi roskat helposti jäteastiaan - ilman sotkua! Elintarvikehyväksytty ja kierrätyskelpoinen. Mitat: 178 x 169 mm. Max painoalue: 50 x 20 mm. 1,16 Painolaatta 52,-/väri 250 kpl 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl Hinta/kpl 1,82 1,35 1,16 0,93 0,80 Painohinta/seuraava väri 0,64 0,40 0,29 0,23 0,21 Valkoinen Sininen/ Limenvihreä Musta ,94 Mikrokuituliina Kaikkien pintojen puhdistukseen/pölynpyyhkimiseen. Puhdistusainetta ei tarvita. Käytetään kuivana tai kevyesti kostutettuna. Vahvasti staattinen, sitoo pölyä tehokkaasti. Ympäristöystävällinen, minimoi allergiariskejä. Erittäin pehmeä ja hellävarainen. Mitat: 320 x 320 mm. Max painoalue: 250 x 250 mm. Painolaatta 35,-/väri 250 kpl 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl Hinta/kpl 3,08 2,24 1,94 1,75 1,59 Painohinta/seuraava väri 0,84 0,62 0,46 0,39 0,33 Valkoinen Tahranpoistaja Ingenious eraser for hard surfaces. Works like a rubber on stains - just moisten and erase! Nerokas pyyhkijä koville pinnoille. Pyyhkii tahrat pois helposti kuin pyyhekumi - kostuta ja pyyhi! Ympäristöystävällinen melamiinista valmistettu tuote - tarvitset lisäksi vain vettä, ei kemikaaleja. Mitat: 105 x 55 x 30 mm. Painoalue määritellään aiheen mukaan. 1,17 Painolaatta 35,-/väri 250 kpl 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl Hinta/kpl 1,64 1,33 1,17 1,06 0,99 Painohinta/seuraava väri 0,06 0,05 0,05 0,05 0,05 Valkoinen 47021

47 Koti 47 Pussinsulkija - Twixit Pussinsulkija lisää elintarvikkeiden säilyvyyttä parantamalla ilmatiiviyttä. Käytännöllinen puristin sulkee muovipusseja, maitopurkkeja jne. Mitat: Saatavana 4 kokoa: 60, 80, 110 ja 140 mm. Max painoalue: 60 mm = 45 x 10 mm, 80 mm = 60 x 10 mm, 110 mm = 70 x 10 mm, 140 mm = 105 x 12 mm. Painolaatta 35,-/väri 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl 60 mm 0,72 0,50 0,40 0,34 0,26 Hinta/kpl 80 mm 0,74 0,56 0,43 0,37 0,29 Hinta/kpl 110 mm 0,84 0,61 0,48 0,38 0,34 Hinta/kpl 140 mm 1,18 0,90 0,73 0,59 0,50 Painohinta/seuraava väri (kaikki) 0,48 0,22 0,15 0,10 0,06 60 mm Valkoinen Keltainen/ Sininen/ Vihreä/ Punainen/ Hopea Turkoosi/ Limenvihreä/ mm Valkoinen Keltainen/ Sininen/ Punainen/ Hopea Limenvihreä/ mm Valkoinen Keltainen/ Sininen/ Vihreä/ Punainen/ Oranssi/ Hopea Limenvihreä/ mm Valkoinen Sininen/ Musta ,50, 60 mm 0,36 Pussinsulkija - Twine Lock Näppärä pussinsulkija! Kierrä pussin suuta muutama kierros ja lukitse se kevyellä kädenliikkeellä! Lapsiturvallinen. Sopii erinomaisesti mm. leipä- ja pullapusseihin. Soveltuu myös pakastimeen. Mitat: 50 x 40 mm. Painoalue määritellään aiheen mukaan. Painolaatta 35,-/väri 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl 0,52 0,36 0,27 0,24 0,24 Painohinta/seuraava väri 0,22 0,13 0,11 0,08 0,08 Hinta 1. väri kääntöpuolelle 0,42 0,27 0,19 0,16 0,16 Valkoinen 38501

48

49 Nerokas 49 Ostoskärrykolikko Sivulta 50 Napsauskymppi Sivulta 51 Poletit Sivulta Nerokas Tavara-automaatti Sivulta 53 Avaimenperä alumiini Sivulta 54 Avainrengas muovia Sivulta Kaikki pitävät tuotteista, joiden toiminnot ovat nerokkaita ja yksinkertaisia. Täältä löydät kaiken ostoskärrypoleteista, jääraapoista ja avainrenkaista magneetteihin. Tuotteita, jotka tekevät arjestamme yksinkertaisesti hiukan helpompaa. Kampa Sivulta 57 Jääkaappimagneetti pehmeä suoraksi leikattu Sivulta 57 Pehmomagneetti kirjanmerkki Sivulta 58 Jääkaappimagneetti Sivulta 59 Jääraaputin Sivulta 60-65

50 50 Nerokas Click ostoskärrykolikko Pienempi versio suositusta ostoskärrykolikosta. Uskomattoman käytännöllinen ja vie minimaalisen tilan avainrenkaassa. Mitat: 28,5 x 28 mm. Painoalue määritellään tarpeen mukaan. 0,31 5 SEK valkoinen Painolaatta 35,-/väri 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl sis. 1-väri, valkoinen 0,38 0,31 0,27 0,23 0,22 Hinta/kpl sis. 1-väri, musta 0,40 0,33 0,29 0,26 0,24 Painohinta/seuraava väri 0,04 0,04 0,04 0,04 0,04 Hinta 1. väri kääntöpuolelle 0,26 0,18 0,14 0,12 0,11 Valkoinen 5 SEK Musta 5 SEK ,33 Eurokymppi ostoskärrypoletti Ostoskärrypoletti joka tilanteeseen. Saatavana 10 SEK/1 e, 10 DKK/1 e ja 10 NOK/20 NOK. Valkoinen. Mitat: 23 x 55 mm. Max painoalue: 10 x 42 mm. Painolaatta 35,-/väri 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl 0,40 0,33 0,29 0,26 0,22 Hinta/kpl biomuovista 0,54 0,38 0,32 0,29 0,27 Painohinta/seuraava väri 0,06 0,06 0,06 0,05 0,05 Hinta 1. väri kääntöpuolelle 0,30 0,17 0,11 0,08 0,07 1 e/10 SEK e/10 DKK /10 NOK Biomuovista 1 e/10 SEK Enterprise ostoskärrypoletti Monien mahdollisuuksien ostoskärrypoletti. Pehmeälinjainen ja oteystävällinen poletti, jonka suuressa kädensijassa on runsaasti tilaa logolle ja mainosviestille. Saatavana 10 SEK ja nyt myös 1 e. Valkoinen. Mitat: 57 x 33 mm. Painoalue määritellään aiheen mukaan. 0,40 Painolaatta 35,-/väri 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl 0,58 0,40 0,32 0,28 0,27 Hinta/kpl biomuovista 0,72 0,49 0,41 0,36 0,35 Painohinta/seuraava väri 0,06 0,06 0,06 0,05 0,05 Hinta 1. väri kääntöpuolelle 0,36 0,22 0,16 0,12 0,11 10 SEK e Biomuovista 10 SEK 30821

51 Nerokas 51 0, kpl 1 e valkoinen Napsauskymppi - ostoskärrypoletti Superhyvä ostoskärrypoletti shokkihintaan! Kiinnitetään avaimenperään pikakiinnityksellä, josta se on helppo irrottaa ja napsauttaa taas takaisin kiinni! Valkoinen, cerise tai musta. Mitat: 10 SEK 40 x 20 mm, 10 NOK 47 x 24 mm, 10 DKK/1 e 46 x 23 mm. Painoalue määritellään tarpeen mukaan. Painolaatta 35,-/väri 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl sis. 1-väri, valkoinen 10 SEK 0,34 0,27 0,22 0,21 0,18 Hinta/kpl sis. 1-väri, cerise 10 SEK 0,36 0,29 0,24 0,23 0,19 Hinta/kpl sis. 1-väri, musta 10 SEK 0,36 0,29 0,24 0,23 0,19 Painohinta/seuraava väri 0,04 0,04 0,04 0,04 0,04 Hinta 1. väri kääntöpuolelle 0,26 0,18 0,14 0,12 0,11 Hinta/kpl sis. 1-väri, valkoinen 10 DKK/1 e, 10 NOK 0,42 0,33 0,29 0,26 0,24 Hinta/kpl sis. 1-väri, musta, cerise 10 DKK/1 e, 10 NOK 0,44 0,35 0,31 0,28 0,25 Painohinta/seuraava väri 0,06 0,06 0,06 0,05 0,05 Hinta 1. väri kääntöpuolelle 0,32 0,24 0,19 0,16 0,16 Valkoinen 10 SEK Cerise/ SEK Musta 10 SEK Valkoinen10 NOK Cerise/ NOK Musta10 NOK Valkoinen 10 DKK/1 e Cerise/ DKK/1 e Musta 10 DKK/1 e Ainutlaatuinen Plastprint-tuote Napsausvitonen - ostoskärrypoletti Superhyvä ostoskärrypoletti shokkihintaan! Kiinnitetään avaimenperään pikakiinnityksellä, josta se on helppo irrottaa ja napsauttaa taas takaisin kiinni! Valkoinen tai musta. Mitat: 49 x 28 mm. Painoalue määritellään tarpeen mukaan. 0, kpl 5 SEK valkoinen Painolaatta 35,-/väri 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl sis. 1-väri, valkoinen 0,42 0,33 0,29 0,26 0,24 Hinta/kpl sis. 1-väri, musta 0,44 0,35 0,31 0,28 0,25 Painohinta/seuraava väri 0,06 0,06 0,06 0,05 0,05 Hinta 1. väri kääntöpuolelle 0,32 0,24 0,19 0,16 0,16 Valkoinen 5 SEK Musta 5 SEK Ainutlaatuinen Plastprint-tuote

52 52 Nerokas Myntis ostoskärrypoletti paperipidikkeellä Fiksu Myntis pitää ostoslistan, pullopanttilaput ja alennuskupongit järjestyksessä. Ostosten tekeminen helpottuu, kun kädet voivat vapaina poimia vaikkapa hedelmiä ja vihanneksia kärryyn. 5 SEK tai 10 NOK. Mitat: 5 SEK 28 x 77 mm, 10 NOK 24 x 65 mm. Painoalue määritellään aiheen mukaan. 0,53 valkoinen Painolaatta 35,-/väri 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl 0,70 0,53 0,42 0,39 0,33 Hinta/kpl musta 0,74 0,54 0,44 0,40 0,35 Hinta/kpl biomuovista 0,78 0,58 0,46 0,42 0,36 Painohinta/seuraava väri 0,30 0,17 0,12 0,10 0,08 Hinta 1. väri kääntöpuolelle 0,42 0,29 0,21 0,18 0,16 Valkoinen 5 SEK Musta 5 SEK Valkoinen 10 NOK Biomuovista valkoinen 5 SEK Biomuovista valkoinen 10 NOK Ainutlaatuinen Plastprint-tuote Itse muotoiltu ostoskärrypoletti Nyt sinulla on mahdollisuus muotoilla suosittu ja erittäin arvostettu ostoskärrypolettisi juuri kuten itse haluat. Tee siitä ainutlaatuinen, jotain millaista ei ole ennen nähty. Mahdollisuudet ovat loputtomat! 0,83 sis. 4+0 väripainatuksen vid 1000 st (30908) Mitat: 50 x 30 x 0,2 mm. 80 x 30 x 0,2 mm. Art.nr Painolaatta sisältyy 500 st 1000 st 2500 st 5000 st st Hinta/kpl sis. 4-väripainatuksen 4+0 1,28 0,83 0,62 0,52 0, Hinta/kpl sis. 4-väripainatuksen 4+0 1,40 0,90 0,71 0,60 0,50 Mitat Artnro 50 x 30 x 0,2 mm x 30 x 0,2 mm ,47 Sieni ostoskärrypoletti Sieni on sekä söpö että käytännöllinen poletti, jonka toisessa päässä on 10 SEK ja toisessa päässä 5 SEK. Valkoinen. Mitat: 29 x 54 mm. Painoalue määritellään aiheen mukaan. Painolaatta 35,-/väri 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl 0,68 0,47 0,37 0,34 0,28 Hinta/kpl biomuovista 0,70 0,51 0,41 0,37 0,31 Painohinta/seuraava väri 0,30 0,17 0,12 0,10 0,08 Hinta 1. väri kääntöpuolelle 0,42 0,29 0,21 0,18 0,16 Valkoinen Biomuovista valkoinen Ainutlaatuinen Plastprint-tuote

53 Nerokas 53 0,40 Koukku ostoskärrypoletti johdonpidikkeellä Vihdoinkin fiksu ratkaisu, jonka avulla pidät MP3-soittimien, kännyköiden ja muiden vastaavien johdot järjestyksessä. Tuote on samaan aikaan myös ostosvaunupoletti, jossa 10 SEK / 1 e. Mitat: 55 x 23 mm. Painoalue määritellään aiheen mukaan. Painolaatta 35,-/väri 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl 0,56 0,40 0,32 0,28 0,27 Painohinta/seuraava väri 0,06 0,06 0,06 0,05 0,05 Hinta 1. väri kääntöpuolelle 0,36 0,22 0,16 0,12 0,11 Valkoinen Ainutlaatuinen Plastprint-tuote Vitonen ostoskärrypoletti Jossa on erittäin suuri kädensija - poletti on helppo ottaa pois ostoskärryn kolikkoaukosta ja logollesi on reilusti tilaa. Mitat: 30 x 64 mm. Max painoalue: 29 x 25/17 mm. 0,33 valkoinen Painolaatta 35,-/väri 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl valkoinen 0,48 0,33 0,29 0,26 0,25 Hinta/kpl musta 0,50 0,35 0,31 0,28 0,27 Hinta/kpl biomuovista 0,58 0,42 0,34 0,29 0,28 Painohinta/seuraava väri 0,06 0,06 0,06 0,05 0,05 Hinta 1. väri kääntöpuolelle 0,36 0,22 0,16 0,12 0,11 Valkoinen Musta Biomuovista valkoinen ,72 sis. 4-väripainatuksen 100 kpl Tavara-automaatti Kätevä jakeluautomaatti ostosvaunupoleteillesi, jotka voimistavat tavaramerkkiäsi tai viestiäsi. Automaatti on myös täydellinen ratkaisu lahjatavaroidesi jakeluun, ja se sopii sekä toimistoonne että kauppoihin. Mitat: Max koko: 120 x 100 mm. Koko pintaa voi käyttää painopintana. Painolaatta sisältyy 25 kpl 50 kpl 100 kpl 250 kpl 500 kpl Hinta/kpl sis. 4-väripainatuksen ,86 9,56 7,72 6,47 5,37 Valkoinen 60530

54 54 Nerokas Kaupparotta - ostoskärrypoletti/ avaaja/avaimenperä Monikäyttöinen avaimenperä! Poletti - 10 SEK- on liitetty rottaan pikakiinnityksellä, se on helppoirrottaa ja napsauttaa taas takaisin kiinni! Rotan pää (avaaja) on valmistettu karkaistusta ruotsalaisesta teräksestä. Mitat: 65 x 25 mm. Painoalue määritellään aiheen mukaan. 1,57 Painolaatta 35,-/väri 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl 1,88 1,57 0,97 0,85 0,83 Painohinta/seuraava väri 0,04 0,04 0,04 0,04 0,04 Hinta 1. väri kääntöpuolelle 0,36 0,22 0,16 0,12 0,11 Punainen (valkoinen poletti) Musta (valkoinen poletti) Avaimenperä alumiini 1,02 sis. lasermerkkauksen 1+0 Ultrakevyt eloksoidusta alumiinista valmistettu avaimenperä, jossa sisäänrakennettu korkinavaaja. Lasermerkkaus. Hauska ja raikas muotoilu! Hopeinen, punainen ja sinen, kaikissa metallic finish. Mitat hirvi: 55 x 60 mm. Lasermerkkauksen pinta määritellään aiheen mukaan. Mitat kala: 65 x 27 mm. Lasermerkkauksen pinta määritellään aiheen mukaan. Mitat hai: 65 x 15 mm. Lasermerkkauksen pinta määritellään aiheen mukaan. Aloituskustannus 43,-/sivu 250 kpl 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl Hinta/kpl sis. lasermerkkauksen 1+0 1,52 1,19 1,02 0,92 0,86 Hinta/kpl sis. lasermerkkauksen 1+1 (ei hai) 2,22 1,66 1,41 1,25 1,15 Hirvi hopea Hirvi musta Kala hopea Kala punainen Kala musta Hai hopea Hai sininen Hai musta Avaimenperä avaajalla alumiini Eloksoidusta alumiinista valmistettu avaimenperä. Väreinä hieno metallinhohto hopea tai musta. Kevyt ja käytännöllinen konkinavaaja. Mitat: 55 x 8 mm. Lasermerkkauksen pinta määritellään aiheen mukaan. 0,72 sis. lasermerkkauksen Aloituskustannus 43,- 250 kpl 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl Hinta/kpl sis. lasermerkkauksen 1,12 0,85 0,72 0,64 0,59 Hopea Musta 47136

55 Nerokas 55 Avainrengas muovia Klassiset avainrengasmallit suorakaiteen/neliönmuotoiset ovat saatavilla useissa eri väreissä. Painatus tehdään paperiliuskalle, joka asemoidaan muovin alle. 4-värinen valokuvapaino, läpinäkyvä 4+4 ja värjätty ,90 sis. 4-väripainatuksen Suorakulmio Mitat: Pyöreä Ø 40 mm (Ø 33 mm), suorakulmio 35 x 59 mm (24 x 35 mm), suorakulmio 27 x 63 mm (20 x 50 mm), neliö 39 x 45 mm (32 x 32 mm). Aloituskustannus 43,- 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Suorakulmio/neliö/kpl sis. painatuksen 4+4 1,08 0,90 0,74 0,64 0,56 Pyöreä/kpl sis. 4-väripainatuksen 1,12 0,94 0,77 0,68 0,59 Pyöreä Ø 40 mm Läpikuultava Suorakulmio 27 x 63 mm Läpikuultava Suorakulmio 35 x 59 mm Neliö 39 x 45 mm Läpikuultava Valkoinen Keltainen/ Sininen/ Vihreä/ Punainen/ Musta Läpikuultava Musta Keltainen/ Sininen/ Vihreä/ Punainen/ ,80 sis. painatuksen 4+4 Avainrengas muovia litteä klipsi P6 Klassinen malli, jonka muovinen kiinnike tekee avainrenkaasta litteän ja mahdollistaa postituksen. Painatus tehdään paperiliuskalle, joka sujautetaan muovin alle. Valokuvapaino 4+4. Mitat: Suorakulmio 35 x 59 mm (24 x 35 mm). Start-up cost 43,- 500 pcs 1000 pcs 2500 pcs 5000 pcs pcs Price/pcs incl. photo print 4+4 0,98 0,80 0,71 0,60 0,42 Läpikuultava Avainrengas muovia avattava G1 Siisti avainrengas, läpinäkyvää muovia, avattavissa kun haluat vaihtaa viestiäsi. Valokuvapaino 4+4. Mitat: 37 x 63 mm. Painoalue: 30 x 50 mm. 0,76 sis. painatuksen 4+4 Aloituskustannus 43,- 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl sis. painatuksen 4+4 0,92 0,76 0,62 0,56 0,49 Läpikuultava 40330

56 56 Nerokas Avainrengas muovia X1 Erilaisesti muotoiltu ja näkyvä avainrengas. Litteä ja kevyt sopii hienosti postitettavaksi! 4+4 kuvapaino ja linssikoristelu/3d-efekti molemmilla sivuilla. Tyylikäs ja eksklusiivinen. Mitat: Ovaali: 60 x 30 mm (47 x 26 mm), suorakulmio 62 x 26 mm (50 x 20 mm). Aloituskustannus 43,- 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl sis. painatuksen 4+4 1,64 1,46 1,31 1,20 1,15 Ovaali 60 x 30 mm Valkoinen Musta Keltainen/ Sininen/ Vihreä/ Punainen/ Suorakulmio 62 x 26 mm 1,46 sis. painatuksen 4+4 Valkoinen Musta Keltainen/ Sininen/ Vihreä/ Punainen/ ,07 sis. painatuksen 4+4 Avainrengas muovia varustettu pullonavaajalla R1 Käytännöllinen avainrengas, jossa kunnollinen pullonavaaja. Saatavilla 2 erilaisella kiinnikkeellä toinen niistä on muoviklipsi, joka tekee avainrenkaasta litteän ja mahdollistaa postituksen. Valokuvapaino 4+4. Mitat: Suorakulmio 47 x 97 mm (32 x 40 mm). Aloituskustannus 43,- 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl sis. painatuksen 4+4 1,28 1,07 0,92 0,84 0,72 Läpikuultava metallikiinnike Läpikuultava muoviklipsi-kiinnike Avainrengas muovia Ad-loop Raikas ja erilainen avainrengasmalli, varustettu pehmeällä ja kestävällä muovihihnalla. Mainossanomasi painetaan toiselle puolista, näkyy selkeästi ja muistuttaa sinusta päivittäin. Mitat: 180 x 8 mm. Painoalue: 120 x 6 mm. 0,60 Cliché 35,-/color 500 pcs 1000 pcs 2500 pcs 5000 pcs pcs Price/pcs incl. 1-color printing 0,70 0,60 0,47 0,39 0,35 Printing price/subsequent color 0,32 0,22 0,16 0,12 0,07 Item no Valkoinen Keltainen Oranssi 40207

57 Nerokas 57 0,52 Kampa Notkea kampa erinomaisella painopinnalla, joka kattaa profilointitarpeesi täydellisesti! Mitat: 140 x 30 mm. Painoalue määritellään aiheen mukaan. Painolaatta 35,-/väri 250 kpl 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl Hinta/kpl 1,10 0,69 0,52 0,42 0,38 Painohinta/seuraava väri 0,06 0,06 0,06 0,05 0,05 Hinta 1. väri kääntöpuolelle 0,68 0,40 0,29 0,21 0,19 Valkoinen Musta ,41 sis. 4-väripainatuksen < 15 cm² Jääkaappimagneetti pehmeä suoraksi leikattu Mittatilaa oma pehmeä jääkaappimagneettisi. Painamme valokuvia, logoja ym. kuvia. Antamiesi mittojen mukaan suorareunaiseksi leikattu jääkaappimagneetti. 4-värinen valokuvapainatus (myös PMS) sisältyy hintaan. Taustapuolella pehmeä magneettimatto. Saatavana myös suurempia kokoja - ota meihin yhteyttä, saat hintatiedot. Painolaatta sisältyy Tuotenro Hinta/kpl Hinta/kpl Hinta/kpl Hinta/kpl Hinta/kpl Koko 250 kpl 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl Sis. 4-väripainatuksen < 15 cm ,41 0,28 0,22 Sis. 4-väripainatuksen < 25 cm ,67 0,57 0,32 0,27 Sis. 4-väripainatuksen < 40 cm ,08 0,83 0,71 0,40 0,38 Sis. 4-väripainatuksen < 50 cm ,16 0,87 0,74 0,50 0,39 Sis. 4-väripainatuksen < 60 cm ,30 0,99 0,84 0,63 0,49 Sis. 4-väripainatuksen < 75 cm ,48 1,14 0,96 0,69 0,56 Sis. 4-väripainatuksen < 100 cm ,88 1,43 1,21 0,90 0,73 Mitat: Paksuus: 0,85 mm.

58 58 Nerokas 0,56 sis. 4-väripainatuksen < 15 cm² Jääkaappimagneetti pehmeä muotoon leikattu Mahdollisuutesi ovat rajattomat, kun haluat tehdä jääkaappimagneetistasi persoonallisen. Painamme valokuvia, logoja ym. kuvia. Oman mallisi mukaan muotoon leikattu. 4-värinen valokuvapainatus (myös PMS) sisältyy hintaan. Taustapuolella pehmeä magneettimatto. Saatavana myös suurempia kokoja - ota meihin yhteyttä, saat hintatiedot. Painolaatta sisältyy Tuotenro Hinta/kpl Hinta/kpl Hinta/kpl Hinta/kpl Hinta/kpl Koko 250 kpl 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl Sis. 4-väripainatuksen < 15 cm ,56 0,37 0,31 Sis. 4-väripainatuksen < 25 cm ,80 0,96 0,81 0,44 0,38 Sis. 4-väripainatuksen < 40 cm ,50 1,16 0,97 0,56 0,52 Sis. 4-väripainatuksen < 50 cm ,60 1,23 1,04 0,69 0,55 Sis. 4-väripainatuksen < 60 cm ,82 1,39 1,17 0,87 0,67 Sis. 4-väripainatuksen < 75 cm ,10 1,59 1,34 0,96 0,78 Sis. 4-väripainatuksen < 100 cm ,30 1,75 1,47 1,11 0,89 Mitat: Paksuus: 0,85 mm. Pehmomagneetti kirjanmerkki Kätevä kirjanmerkkinä käytettävä magneetti, joka pysyy lujasti kiinni eikä tipu, vaikka kirja olisi esim. laukussa. Painamme valokuvia, logoja ynnä muita kuvia. 4-värinen valokuvapainatus (myös PMS) sisältyy hintaan. Sisäpuolella pehmeä magneettimatto. Mitat: Paksuus: 0,85 mm. 0,97 sis. 4-väripainatuksen < 40 cm² Painolaatta sisältyy Tuotenro Hinta/kpl Hinta/kpl Hinta/kpl Hinta/kpl Hinta/kpl Koko 250 kpl 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl Sis. 4-väripainatuksen < 40 cm ,50 1,16 0,97 0,56 0,52 Sis. 4-väripainatuksen < 50 cm ,60 1,23 1,04 0,69 0,55 Sis. 4-väripainatuksen < 60 cm ,82 1,39 1,17 0,87 0,67 Sis. 4-väripainatuksen < 75 cm ,10 1,59 1,34 0,96 0,78 Sis. 4-väripainatuksen < 100 cm ,30 1,75 1,47 1,11 0,89

59 Nerokas 59 0,65, pyöreä Ø 30 mm Jääkaappimagneetti kova Nerokas tapa tulla muistetuksi. Logosi, puhelinnumerosi tai mainosviestisi on aina ehdottomasti parhaimmalla paikalla! Valmistettu valkoisesta kovamuovilevystä: pyöreä, ovaali, neliö tai suorakulmio. Pyöreä (Ø 40 mm) magneetti on saatavana myös mustana. Saatavana myös valokuvapainatuksella. Mitat: Katso oleva taulukko. Max painoalue: suluissa olevassa taulukossa. Painolaatta 35,-/väri 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Pyöreä 30 mm (Ø 27 mm), suorakulmio 40 x 25 mm (37 x 22 mm) Hinta/kpl 0,82 0,65 0,54 0,50 0,45 Pyöreä 40 mm (Ø 37 mm), ovaali 46 x 37 mm (43 x 34 mm), neliö 40 x 40 mm (37 x 37 mm) Hinta/kpl 1,00 0,81 0,69 0,63 0,56 Painohinta/seuraava väri (kaikki) 0,06 0,06 0,06 0,05 0,05 Ø 30 mm valkoinen Ø 40 mm valkoinen Ø 40 mm musta Ovaali 46 x 37 mm valk x 25 mm valkoinen x 40 mm valkoinen Jääkaappimagneetti muistilappupidikkeellä Näppärä jääkaappimagneetti muistilappupidikkeellä. Magneetti nousee ylös pidikettä painamalla, jolloin paperi on helppo kiinnittää. Valkoista kovamuovia. Mitat: 50 x 42 mm, 50 x 20 mm ilman kahvaa. Painoalue määritellään aiheen mukaan. 0,76 Painolaatta 35,-/väri 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl 0,92 0,76 0,64 0,58 0,53 Painohinta/seuraava väri (kaikki) 0,06 0,06 0,06 0,05 0,05 Valkoinen Ainutlaatuinen Plastprint-tuote

60 60 Nerokas Jääraaputin läpikuultava Jäättömät ikkunat ovat tärkeitä turvallisuutesi vuoksi. Kestävästä polystyreeni-muovista valmistettu viistoreunainen jääraaputin. Erittäin purevat reunat mahdollistavat nopean ja erinomaisen tuloksen. Mitat: 120 x 100 mm. Max painoalue: 110 x 90 mm. 0,42 Painolaatta 35,-/väri 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl 0,50 0,42 0,39 0,36 0,31 Painohinta/seuraava väri 0,16 0,13 0,11 0,10 0,08 Kuura Sininen/ Limenvihreä/ Punainen/ ,90 sis. valokuvapainatuksen 4+0 Jääraaputin valokuvapainatuksella Valkoinen kestävästä polystyreenimuovista valmistettu jääraaputin, jossa on viistoreunaiset kulmat ja valokuvapainatus yhdellä puolella.erittäin purevat reunat mahdollistavat nopean ja erinomaisen tuloksen. Mitat: 120 x 100 mm. Max painoalue: 110 x 90 mm. Aloituskustannus 43,-/puolella 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl sis. 4-väripainatuksen 4+0 1,02 0,90 0,66 0,58 0,53 Hinta 4-väripainatuksen kääntöpuolelle 0,64 0,49 0,37 0,34 0,31 Valkoinen Multi-jääraappa Valkoinen, monikäyttöinen jääraappa, joka on valmistettu polystyreenistä. Tehokas tapa puhdistaa sekä tuulilasi että tuulilasinpyyhkimet. Paksummalle jäälle tarkoitettua kuvioitua puolta voidaan käyttää myös renkaiden urasyvyyden mittaamiseen. Mitat: 120 x 100 mm. Max painoalue: sivu 1: 100 x 90 mm, sivu 2: 110 x 90 mm. 0,49 Cliché 35,-/color 500 pcs 1000 pcs 2500 pcs 5000 pcs pcs Price/pcs incl. 1-color printing 0,56 0,49 0,42 0,39 0,38 Printing price/subsequent color 0,16 0,13 0,11 0,10 0,08 Valkoinen Musta 63156

61 Tiesitkö, että voit painaa viestin jääraappaan samaan hintaan, kuin mitä kokosivun mainos Ruotsin suurimmassa aamulehdessä maksaa? Ajattele millaisia mahdollisuuksia! 61

62 62 Nerokas Jääraaputin valkoinen Kestävästä polystyreenimuovista tai akryyli valmistettu viistoreunainen valkoinen jääraaputin. Erittäin purevat reunat mahdollistavat nopean ja erinomaisen tuloksen. Mitat: 120 x 100 mm. Max painoalue: 110 x 90 mm. 0,40, valkoinen polystyreeni Painolaatta 35,-/väri Valkoinen polystyreeni 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl 0,46 0,40 0,34 0,31 0,30 Valkoinen akryyli 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl 0,64 0,58 0,51 0,45 0,42 Painohinta/seuraava väri (kaikki) 0,16 0,13 0,11 0,10 0,08 Valkoinen polystyreeni Valkoinen akryyli ,42 Jäättömät ikkunat ovat tärkeitä turvallisuutesi vuoksi. Kestävästä polystyreeni-muovista valmistettu viistoreunainen jääraaputin. Erittäin purevat reunat mahdollistavat nopean ja erinomaisen tuloksen. Mitat: 120 x 100 mm. Max painoalue: 110 x 90 mm. Painolaatta 35,-/väri 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl 0,50 0,42 0,39 0,36 0,31 Painohinta/seuraava väri 0,16 0,13 0,11 0,10 0,08 Keltainen/ Sininen/ Limenvihreä/ Punainen/ Musta Oranssi/ Hopea Cerise/

63 Nerokas 63 Multi-jääraappa valokuvapainatuksella Valkoinen, monikäyttöinen jääraappa, joka on valmistettu polystyreenistä. Tehokas tapa puhdistaa sekä tuulilasi että tuulilasinpyyhkimet. Paksummalle jäälle tarkoitettua kuvioitua puolta voidaan käyttää myös renkaiden urasyvyyden mittaamiseen. Halutessasi painoalueen reunoihin saakka, otathan yhteyttä hintatietoja varten. Mitat: 120 x 100 mm. Max painoalue: sivu 1: 100 x 90 mm, sivu 2: 110 x 90 mm. Aloituskustannus 43,-/puolella 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl sis. 4-väripainatuksen 4+0 1,16 1,01 0,81 0,76 0,67 Hinta 4-väripainatuksen kääntöpuolelle 0,64 0,49 0,37 0,34 0,31 1,01 sis. valokuvapainatuksen 4+0 Valkoinen ,12 incl. print 4+0 at 1000 pca Jääraaputin muotoiltu Nyt voit suunnitella oman jääraaputtimesi! Valmistettu lujasta muotonsa pitävästä valkoisesta styreenistä. Painoalue määritellään aiheen mukaan, painatus voidaan tehdä koko pinnalle ja molemmin puolin. 4-värinen valokuvapainatus (myös PMS) sisältyy hintaan. Mitat: Max koko: 140 x 100 mm. Painolaatta sisältyy 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl sis. 4-väripainatuksen 4+0 1,60 1,12 0,92 0,85 0,70 Hinta/kpl sis. 4-väripainatuksen 4+4 2,54 1,75 1,46 1,27 1,06 Valkoinen Jääraaputin Ergo Ergonomisesti muotoiltu tukevaotteinen kädensija, jolla ulotut pidemmälle. Läpikuultava jääraaputin, joka on valmistettu polykarbonaatista (PC), jota käytetään mm. laminoiduissa luodinkestävissä autolaseissa. Mitat: 185 x 100 mm. Max painoalue: 70/50 x 40 mm. 0,85 Painolaatta 35,-/väri 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl 1,08 0,85 0,72 0,66 0,61 Painohinta/seuraava väri 0,82 0,69 0,57 0,52 0,42 Valkoinen läpivärjätty Musta läpivärjätty Kuura Sininen/286 läpikuultava Limenvihreä/368 läpikuultava 63194

64 64 Pohjoismaissa joudutaan vuosittain raapimaan jäästä 69 miljoonaa tuulilasia. Ajattele millaisia mahdollisuuksia!

65 Nerokas 65 0,60 Jääkausiraappa Teimme sen taas! Klassinen valkoinen jääraappa on jälleen kerran päivitetty. Jääraappa on tietysti varustettu kaikilla Multin nerokkailla ominaisuuksilla, ja sitä voidaan käyttää myös pysäköintikiekkona. Perusmallin toiselle puolelle on painettu tavanomainen kello, mutta voit myös muotoilla sen täsmälleen mieleiseksesi. Mitat: 120 x 100 mm Maks. painopinta: puoli 1: 100 x 90 mm, puoli 2: 110 x 90 mm Painolaatta 35,-/väri 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl 0,66 0,60 0,52 0,48 0,47 Painohinta/seuraava väri 0,16 0,13 0,11 0,10 0,08 Valkoinen Ainutlaatuinen Plastprint-tuote Jääkausiraappa valokuvapainatuksella Kuva sanoo enemmän kuin 1000 sanaa. Siksi voit painattaa Jääkausiraappaan juuri haluamasi kuvan. Saatavilla malli, jonka toisella puolella on painettuna tavanomainen kello, mutta voit myös muotoilla sen täsmälleen mieleiseksesi. 1,12 sis. valokuvapainatuksen 4+0 Mitat: 120 x 100 mm Maks. painopinta: puoli 1: 100 x 90 mm, puoli 2: 110 x 90mm Aloituskustannus 43,-/puolella 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl sis. 4-väripainatuksen 4+0 1,28 1,12 0,91 0,85 0,76 Hinta 4-väripainatuksen kääntöpuolelle 0,64 0,49 0,37 0,34 0,31 Valkoinen Ainutlaatuinen Plastprint-tuote

66

67 Konttori 67 Kyniä Sivulta Hiirimatto Sivulta 71 Ghost paperiliitin Sivulta 72 Konttori Paperiliitin Sivulta 72 Muovikortti Sivulta 72 Skaalaviivain Sivulta 74 Kynät, hiirimatot, paperiliittimet tai viivoittimet. Yksinkertaisia mutta erittäin arvostettuja promotuotteita, joita ihmiset aina tarvitsevat. Tässä luvussa löydät nämä kaikki ja muutakin. Viivoitin Sivulta Kännykkäteline Sivulta 76 Kyltti Sivulta 76 Mainoskyltti Sivulta 77 Tarra Sivulta 77

68 68 Konttori Kynät sopivat suurille kohderyhmille, ne ovat kustannustehokkaita ja niiden leviämiskyky on suuri. Täydellinen promotuote messuille tai lähetyksen saatteeksi. Big Bertha Toivotamme ylpeinä tervetulleeksi kynäperheemme ensimmäisen perheenjäsenen. Se on Big Bertha -kynä sinulle, joka uskallat erottua joukosta etkä pelkää ottaa paikkaa haltuusi. Hyödyntämällä kynän kahta painopintaa voit olla varma siitä, että kukaan ei ohita viestiäsi! Toimitus sinisen musteen kera. Mitat: 130 x 16 mm. Max painoalue1: 35 x 10 mm. Max painoalue 2: 42 x 5 mm. Painolaatta 33,-/väri 250 kpl 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl Hinta/kpl 0,84 0,61 0,50 0,45 0,40 Painohinta/seuraava väri 0,12 0,11 0,10 0,10 0,09 0,50 Valkoinen Sininen/ Punanen/ Musta Oranssi/ Ainutlaatuinen Plastprint-tuote

69 Konttori 69 0,47 Curvy Caroline Eräs kaikkein suosituimmista kynistämme. Sen moderni muotoilu ja suuri painopinta-ala tekevät siitä selvän suosikin! Valitse useista tyylikkäistä väreistä ja väriyhdistelmistä. Toimitus mustan musteen kera. Mitat: 140 x 15 mm. Max painoalue: 58 x 10 mm. Painolaatta 33,-/väri 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl 0,60 0,47 0,41 0,37 0,33 Painohinta/seuraava väri 0,20 0,13 0,12 0,10 0,10 Hopea/sininen Hopea/vihreä Hopea/punainen Hopea/musta Hopea/oranssi Hopea/violetti Vaaleanpunainen Läpikuultava Keltainen Sininen Vihreä Punainen Musta Oranssi Violetti Hip Hop Big Berthan odotettu perheenjäsen on lopulta saapunut. Hän on hiukan sitkeämpi ja vähän terävämpi. Hän on Hip Hop, ja kuten tätinsä Big Bertha hän on tullut jäädäkseen. Toimitetaan sinisen musteen kera. Mitat: 140 x 15 mm. Maks. painopinta 1 ja 2: 80 x 10 mm, 3: 35 x 10 mm. Painolaatta 33,-/väri 250 kpl 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl Hinta/kpl 0,88 0,63 0,54 0,45 0,44 Painohinta/seuraava väri 0,12 0,11 0,11 0,10 0,10 Valkoinen Sininen/ Punanen/ Musta Oranssi/ ,54 Ainutlaatuinen Plastprint-tuote

70 70 Pelkästään Ruotsissa 2,1 miljoonaa ihmistä tekee konttorityötä? Ajattele millaisia mahdollisuuksia!

71 Konttori 71 1,62 sis. painatuksen 4+0 Hiirimatto Tyre Brite-Mat Ympäristöystävällinen, korkealuokkainen hiirimatto, jolla on fantastinen värintoistokyky. Hiirimatto on valmistettu 99,5 %:sti kierrätetystä materiaalista, joka koostuu autonrenkaista, paperista ja muovista. Patentoidun teknologian ansiosta kaiken tyyppiset hiiret toimivat sen avulla loistavasti. 4-väripaino kuuluu hintaan. Mitat: 240 x 190 mm. Painoalue: 240 x 190 mm. Painolaatta sisältyy 250 kpl 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl Hinta/kpl sis. painatuksen 4+0 3,06 2,07 1,62 1,43 1,21 Valkoinen pyöreä Valkoinen suorakulmio Hiirimatto Ohut ja korkealaatuinen hiirimatto, liukumaton alapinta. Uskomattoman upea värien toisto ja suuri painopinta viestillesi. Käytännöllisesti katsottuna hajoamaton normaalissa käytössä. Patentoitu tekniikka takaa 100% täydellisen hiiren ohjauksen sekä normaaleilla että optisilla hiirillä. Valokuvapaino kuuluu hintaan. 1,62 sis. painatuksen 4+0 Mitat: 240 x 190 mm. Painoalue: 240 x 190 mm. Painolaatta sisältyy 250 kpl 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl Hinta/kpl sis. painatuksen 4+0 3,06 2,07 1,62 1,43 1,21 Valkoinen pyöreä Valkoinen suorakulmio ,41 sis. painatuksen 4+4 Hiirimatto ultraohut Superohut ja kevyt korkealaatuinen hiirimatto, liukumaton alapinta. Uskomattoman upea värien toisto ja suuri painopinta. Painaa vain 16 grammaa, joten se on täydellinen tuote postituksiin. Toimii loistavasti sekä tavallisilla että optisilla hiirillä. 4-värinen valokuvapaino kummallekin puolelle kuuluu hintaan. Mitat: 240 x 190 mm. Painoalue: 240 x 190 mm. Painolaatta sisältyy 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl sis. painatuksen 4+4 2,20 1,41 0,92 0,76 0,66 Valkoinen suorakulmio 32101

72 72 Konttori Ghost paperiliitin/ kirjanmerkki/kirjeveitsi Suurien mahdollisuuksien pienikokoinen vempain, joka toimii niin kirjeveitsenä kuin paperiliittimenä, kirjanmerkkinäkin - kaikki samassa! Käytännöllisen ja hauskan hauskan muotoilunsa ansiosta sitä on ilo pitää esillä kirjoituspöydällä. 0,29 Mitat: 75 x 35 mm. Painoalue määritellään aiheen mukaan. Painolaatta 35,-/väri 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl 0,38 0,29 0,21 0,20 0,18 Hinta/kpl biomuovista 0,44 0,31 0,24 0,23 0,21 Painohinta/seuraava väri 0,04 0,04 0,04 0,04 0,04 Hinta 1. väri kääntöpuolelle 0,26 0,18 0,14 0,12 0,11 Valkoinen Biomuovista valkoinen Ainutlaatuinen Plastprint-tuote 0,18 Paperiliitin Värikkyyttä työpaikalle ja kotikonttoriin! Logosi huomataan usein! Mitat: 40 x 20 mm. Painoalue määritellään aiheen mukaan. Painolaatta 35,-/väri 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl 0,30 0,18 0,12 0,10 0,08 Painohinta/seuraava väri 0,04 0,04 0,04 0,04 0,04 Hinta 1. väri kääntöpuolelle 0,20 0,11 0,06 0,05 0,04 Valkoinen Limenvihreä/ Cerise/ Musta Oranssi/ Muovikortti Jäsenkortti, VIP-kortti, klubikortti, etukortti jne. Käyttöaiheita on monia. 4-värinen valokuvapainatus (myös PMS) sisältyy hintaan. Mitat: 86 x 54 x 0,8 mm. Painatus tehdään koko pinnalle. 0,59 sis. painatuksen 4+0 Painolaatta sisältyy 250 kpl 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl Hinta/kpl sis. 4-väripainatuksen 4+0 1,66 0,89 0,59 0,50 0,44 Hinta/kpl sis. 4-väripainatuksen 4+4 2,12 1,23 0,81 0,71 0,61 Valkoinen 39510

73 Tiesitkö, että opiskelijoita on joka vuonna 1,2 miljoonaa? Ajattele millaisia mahdollisuuksia! 73

74 74 Konttori Skaalaviivain Valkoinen muoviviivoitin, kiiltävää polystyreeniä. Koko määritellään toiveidesi mukaan. Painolaatta 49,-/väri Max 200 x 50 x 1 mm 500 kpl 2000 kpl 3000 kpl 5000 kpl Hinta/kpl sis. painatuksen 1+0 1,62 1,10 0,81 0,61 0,55 Max 300 x 40 x 1 mm 500 kpl 2000 kpl 3000 kpl 5000 kpl Hinta/kpl sis. painatuksen 1+0 1,68 1,10 0,82 0,63 0,55 Max 300 x 60 x 1 mm 500 kpl 2000 kpl 3000 kpl 5000 kpl Hinta/kpl sis. painatuksen 1+0 1,72 1,16 0,87 0,69 0,62 Painohinta/seuraava väri (kaikki) 0,68 0,36 0,24 0,18 0,14 Hinta/kpl kulmanpyöristyksestä 0,12 0,11 0,11 0,08 0,08 1,10 sis. painatuksen x 50 x 1 mm 200 x 50 mm x 40 mm x 60 mm ,72 sis. painatuksen x 50 x 1 mm Skaalaviivain valokuvapainatuksella Valkoinen muoviviivoitin, kiiltävää polystyreeniä, johon painatus määritellään toiveidesimukaan. 4-värinen valokuvapainatus (myös PMS) sisältyy hintaan. Koko määritellään toiveidesi mukaan. Painolaatta sisältyy Max 100 x 50 x 1 mm 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl sis. painatuksen 4+0 1,02 0,72 0,59 0,50 0,44 Hinta/kpl sis. painatuksen 4+4 1,24 0,90 0,77 0,68 0,61 Max 200 x 50 x 1 mm 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl sis. painatuksen 4+0 1,42 1,03 0,87 0,74 0,66 Hinta/kpl sis. painatuksen 4+4 1,84 1,35 1,12 0,88 0,78 Max 300 x 40/60 x 1 mm 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl sis. painatuksen 4+0 1,92 1,35 1,16 1,01 0,93 Hinta/kpl sis. painatuksen 4+4 2,50 1,80 1,54 1,25 1, x 50 mm x 50 mm x 40/60 mm Erikoistuotteet Etkö löydä etsimääsi tuotetta esitteestämme? Teemme mittatilaustyönä useita tuotteita toiveidesi mukaan. Soita meille, niin teemme tarjouksen!

75 Konttori 75 0,51 sis. painatuksen kpl Viivoitin 20 cm Flexi Ohut, taipuisa ja todella huokea viivoitin, toimitetaan standardina valokuvapainon kera. Erittäin hyvä värien toisto. Mitat: 200 x 39 mm. Painoalue: 200 x 39 mm. Painolaatta sisältyy 2500 kpl 5000 kpl 7500 kpl kpl Hinta/kpl sis. painatuksen 4+4 0,82 0,51 0,41 0,36 0,33 Valkoinen Viivoitin 15 cm T6 A Pieni notkea 15 cm:n viivoitin, painovärien määrä vapaasti valittavissa. Uskomattoman hyvä värientoisto valkoisen paperiluiskan ansiosta. 0,90 sis. painatuksen 4+0 Mitat: 159 x 49 mm. Painoalue: 155 x 29,25 mm. Painolaatta sisältyy 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl sis. painatuksen 4+0 1,10 0,90 0,76 0,64 0,55 Läpikuultava ,07 Viivoitin 30 cm T1 Suuri ja vahva 30 cm muoviviivoitin, jossa reippaasti painopintaa. Mitat: 312 x 42 mm. Painoalue: 277 x 19 mm. Painolaatta 49,-/väri 500 kpl 2500 kpl 5000 kpl kpl Hinta/kpl 1,28 1,07 0,84 0,58 0,52 Painohinta/seuraava väri 0,40 0,27 0,21 0,15 0,13 Läpikuultava Valkoinen Keltainen Sininen Vihreä Punainen Musta Limenvihreä Violetti Oranssi Vaaleanpunainen Aqua 39171

76 76 Konttori 2,20 sis. painatuksen 4+4 Brite-Dock kännykkäteline Kännykkäteline täynnä uskomattomia painatusmahdollisuuksia. Nyt asiakkaasi voivat pitää puhelimensa aina lähellään, ja sen vieressä näkyvät sinun tavaramerkkisi ja viestisi. Painon värintoisto on erittäin laadukas. Puhelintelineessä on kaksi liukuestolla varustettua jalkaa, jotka ovat irrotettavissa kun teline halutaan pakata litteänä. Toimitetaan litteänä pahvilaatikossa. Mitat: 102 x 170 x 100 mm. Painoalue: 102 x 170 mm. Painolaatta sisältyy 125 kpl 200 kpl 500 kpl 2500 kpl Hinta/kpl sis. 4+4-väripainatuksen 4,08 2,97 2,46 2,20 2,05 Vaaleanpunainen/ Keltainen/ Sininen/ Vihreä/ Punainen/ Musta Limenvihreä/ Violetti/ Oranssi/ Aqua/ Ainutlaatuinen Plastprint-tuote 4,43 sis. painatuksen kpl <600 cm 2 Kyltti Omavalintainen muoto. Sis. 4-väripainatuksen yhdelle puolelle. Voidaan painaa myös ylimenevänä. Säänkestävyys: vähintään kahden vuoden kestävyys painatukselle normaaleissa sääolosuhteissa. Mitat: 2 mm vaahdotettu pvc tai 1 mm homogeeninen PVC tai 2 mm PS-levy. Painolaatta sisältyy Tuotenro Hinta/kpl Hinta/kpl Hinta/kpl Hinta/kpl Hinta/kpl Koko 25 kpl 50 kpl 100 kpl 250 kpl 500 kpl <30 x 20 cm = 600 cm ,98 5,96 4,43 3,72 3,12 <50 x 20 cm = 1000 cm ,24 8,93 6,92 6,10 5,27 <60 x 40 cm = 2400 cm ,06 14,89 12,43 11,11 9,57

77 Konttori 77 Mainoskyltti Sis. 4-väripainatuksen molemmille puolille, voidaan painaa myös ylimenevänä. Säänkestävyys: vähintään yhden vuoden kestävyys painatukselle normaaleissa sääolosuhteissa. Mitat: 4 mm kanavamuovi, kaksipuolinen. Mainoskylttiteline Myydään 25 kpl:n erissä. Sähkösinkittyä terästä. Mitat: L 20 cm x K 60 cm. Mitat jalka: 4 mm ainevahvuus alhaalla ja 3 mm ainevahvuus ylhäällä tekee telineestä mahdollisimman vahvan. 3,19 sis. painatuksen kpl 23 x 16 cm Painolaatta sisältyy Tuotenro Hinta/kpl Hinta/kpl Hinta/kpl Hinta/kpl Hinta/kpl Koko 25 kpl 50 kpl 100 kpl 250 kpl 500 kpl 23 x 16 cm ,94 4,77 3,19 2,40 2,11 50 x 17 cm ,98 6,70 4,70 4,24 3,60 48 x 33 cm ,24 9,53 7,19 5,56 4,79 Mainoskylttiteline 25 kpl:n ,14 2,63 2,44 2,34 2,11 Kiinnitä viestisi siirtokuvilla. Muotoile ne aivan oman mielesi mukaan mahdollisuuksien määrä on ääretön! 0,63 sis. 4-väripainatuksen 500 kpl 50 cm 2 Tarra Muovitarroja valkoisella vinyylillä, rajaton määrä värejä. Ei aloituskustannuksia muodosta riippumatta, sis. 4-väripainatuksen. Omavalintainen muoto. Voidaan painaa myös ylimenevänä. Säänkestävyys: vähintään viiden vuoden kestävyys painatukselle normaaleissa sääolosuhteissa. Toimitetaan kappaleittain. Painolaatta sisältyy Tuotenro Hinta/kpl Hinta/kpl Hinta/kpl Hinta/kpl Hinta/kpl Koko 50 kpl 100 kpl 250 kpl 500 kpl 2500 kpl <5 x 10 cm = 50 cm ,86 0,63 0,36 <10 x 10 cm = 100 cm ,34 0,92 0,69 0,39 <10 x 20 cm = 200 cm ,16 1,59 1,11 0,85 0,50 <20 x 30 cm = 600 cm ,40 2,24 1,54 1,17 0,76 <30 x 40 cm = 1200 cm ,42 2,76 1,91 1,41 1,00 <40 x 40 cm = 1600 cm ,16 3,10 2,19 1,60 1,20 <50 x 50 cm = 2500 cm ,18 3,89 3,13 2,40 1,93 <60 x 60 cm = 3600 cm ,72 7,17 5,98 4,77 3,48 <70 x 70 cm = 4900 cm ,86 9,31 7,97 6,69 4,64

78 78 Plastprint asettaa huippuvaatimukset muoville ja palveluille. Niin sinunkin pitäisi. Haluamme säilyttää asemamme markkinoiden johtavana yrityksenä. Siksi meille on itsestään selvää, että toimitamme aina parhaan laadun, nopeat palvelut ja tarjoamme tuotteemme oikeaan hintaan. Laadusta puhuttaessa emme tarkoita ainoastaan kestävyyttä ja muotoa smoolantilainen muovimme myös maistuu ja tuoksuu hyvältä! Tiedät jo varmaankin, että ruokaan ja juomaan tarkoitetuilla muovituotteilla on oltava elintarvikehyväksyntä? Siksi voit käyttää jopa frisbeetämme lautasena. Ruiskupuristamme itse lähes kaikki tuotteistamme omassa modernissa konehallissamme, ja oma painotalomme hallitsee kaikenlaisen painotekniikan muoville, keramiikalle ja lasille. Siten meillä on täysi kontrolli koko tuotantoketjuun, mikä puolestaan avaa jatkuvasti uusia mahdollisuuksia tuotekehitykseen. Sitoutuneen henkilökuntamme korkea palvelutaso on toinen tärkeä voimavara. Viihdymme työssämme ja haluamme aina toimia yksinkertaisesti, joustavasti ja nopeasti niin tilausvahvistusten, oikoluvun, tuotannon kuin toimitustenkin parissa. Maailmanlaajuisten ja turhien kuljetusten minimointi ei ole ainoa panostuksemme ympäristönsuojeluun. Tarjoamme myös kokonaisen valikoiman biomuovisia tuotteita. Biomuovituotteet on valmistettu kasvitärkkelyksestä, esimerkiksi maissista. Jotkut niistä ovat jopa biologisesti hajoavia.

79 "Maailman parhaat mainospaikat" 79 Tavaramerkkisi kauan eläköön positiivisen tarinan kautta. Saamme eri mediakanavilta päivittäin tuhansia viestejä. Suodattaakseen virrasta merkityksellisen tiedon, tietoisuutemme hylkää noin 95% tästä hälystä. Jos sen sijaan asetat tavaramerkkisi tuotteisiin, jotka tulevat esiin aivan eri yhteyksissä vapaa-aikana, jäätävän kylmänä aamuna tai kahvitauolla se tehoaa aivan eri tavalla. Se omaksutaan, se kasvaa, ja siitä tulee ehkä jopa jutunjuurta. Takuuvarmasti positiivisessa hengessä. Yksi tuote, useita elämiä. Olemme huomanneet, että tuotteemme elävät pitkään, ja että niillä on useita elämiä. Ostoskärrypoletti toimii esimerkiksi loistavasti, kun raha-arvasta on rapsutettava esiin se suuri päävoitto, viivoittimesta tulee ympäristöystävällinen tuki tomaatintaimelle ja frisbeeltä voi syödä. Kiva juttu tavaramerkillesi! Hintansa väärtiä näkyvyyttä. Tiesitkö, että voit painattaa haluamasi viestin jääraappaan samaan hintaan kuin mitä saisit maksaa kokosivun ilmoituksesta Aftonbladet-lehdessä? Jääraappa pelastaa sitten monta hyytävää aamua vuosien ajan, mutta lehti heitetään pois seuraavana päivänä. Kummasta saat enemmän irti? Kestävä painatusjälki antaa hyvän vaikutelman. Tavaramerkkisi on siedettävä käyttöä. Oma painomme näyttää mielellään esimerkkejä siitä, mihin pystymme ja miten käytät painopintaa kaikkein tehokkaimmin. Suuren tuotevalikoimamme pohjalta syntyy jatkuvasti uusia ideoita. Älä ohita seuraavan sivun vinkkejä!

80 80 Tee työpaja ja ideanne nousevat entistä korkeammalle. Anna idealle hiukan aikaa, ja istu keskustelemaan yhdessä muiden kanssa. Ei ole välttämättä virhe tilata logolla varustettu promotuote heti paikalla. Mutta olisiko siitä tullut paljon parempi, jos olisitte ensin tehneet yrityksen sisäisen työpajan, jossa olisitte pohtineet kysymyksenasettelujamme? Se on helppo ja hauska tapa saada kaikki kiinnostumaan aiheesta ja saada mahdollisimman paljon irti promotuotteestanne. Voitte vastata kysymyksiin kukin tahollanne kirjoittamalla ajatuksenne paperilapuille. Tulette yllättymään siitä, miten eri tavalle te ajattelette. Loistavaa! Tuulettakaa ja keskustelkaa siten, että päädytte yhteiselle linjalle jokaisella askeleella. Tuotteiden on usein selvittävä monista tehtävistä. Kun olette päättäneet lopullisesta tuotteesta ja viestistä, muistakaa tarkistaa, että ne ovat yhtenevät tavaramerkkinne arvojen kanssa. Anela Durakovic Myynti

81 Työpaja 81 Valitse tilanne Missä tilanteessa tuotteen on toimittava? Tapahtumassa? Messuilla? Sisäisesti? Ulkoisesti? Lähetyksenä? Ovenavaajana? Yllätyksenä? Sissinä? Myynnin tukena? Lahjana? Painos? Kohderyhmä? Tunteeko kohderyhmänne teidät entuudestaan? Valitse tuote Mitä tuotteen on tehtävä? Olla hyödyksi? Iloksi? Pakattava? Lähetettävä? Paino? Väri? Käsittely? Painopinta? Vuodenaika? Tapahtuma (musiikkifestivaalit, urheilukilpailut, vaalivuosi, juhlapyhä)? Valitse viesti Mitä haluatte viestittää? Uutisen? Muistutuksen? Juhlavuoden? Tarjouksen? Ohjeita? Tietoa? Arvoja? Millä tavalla? Humoristisesti? Provosoivasti? Vitsikkäästi? Muodollisesti? Sopeuttakaa viestinne pintaan! Maailman parhailla mainospaikoilla saat kohderyhmäsi huomion Maailman paras tarjous Riippuu lukumäärästä ja jakelutavasta. Kenties pullopostia sporttipullossa, muovinen VIP-kortti, aterinsetti tai siirtokuva autoon. Maailman paras mainospaikka Tässä tarvitaan suuri painopinta, jotta mainoksellesi saadaan tilaa. Esimerkiksi jääraappa, hiirimatto, istuma-alusta, sporttipullo, frisbee, tiskiliina tai mikrokuituliina. Maailman paras oheislähete Tässä tarvitaan litteitä tuotteita, jotta postikulut pidettäisiin alhaisina. Esimerkiksi ostoskärrypoletti, kenkälusikka, grillikaavin, auton rengasmerkki, laukun nimikyltti, jääkaappimagneetti tai appelsiininkuorija. Maailman parhaat messutuotteet Joko jotain suurelle pinnalle painettua tai jotain avokätisesti jaettavaa. Esimerkiksi sporttipullo, frisbee, ostoskärrypoletti, merkki auton renkaaseen, heijastin, avainrengas tai pussinsulkija. Maailman paras sissitoiminta Tässä hyökkäämme todellisuuteen ja yllätämme kaikki täytyy-omistaa tavaroilla, mielellään sellaisilla, joilla on suuri painopinta mutta jotka ovat halpoja. Esimerkiksi jääraapat paikotustaloihin, frisbee rannalle tai istuma-alusta jalkapallo-otteluihin.

82 82 Työpaja Pitkä elinkaari ja elegantti tapa levittää tavaramerkkiä Promotuotteet muistuttavat tavaramerkistäsi pitkään. Jos valitset tuotteen, jota käytetään ja pestään usein, voit olla levollinen. Asioidessasi Plastprintin kanssa nimittäin tiedät, että sekä painojälki, muovi, keramiikka ja lasi ovat laadultaan ensiluokkaisia. fr. 0,45 fr. 1,60 Heijastimet Kaikki heijastimemme on hyväksytty Eurooppastandardin EN mukaisesti. Koska ne ovat turvallisuustuotteita, painamme aina viestin heijastavan materiaalin alle. Siten voit olla varma siitä, että heijastimemme valaisevat talven pimeyden. Sporttipullot Sporttipulloja käytetään muuallakin kuin salilla. Näet niitä rannalla, nurmella, suurissa urheilutilaisuuksissa tai autoissa. Näet niitä jopa lastenvaunuissa. Koska sporttipullomme saattavat päätyä mitä odottamattomimpiin tilanteisiin, pidämme huolen siitä, että sekä painotyö että muovi ovat parasta laatua. Heijastimet löydät sivulta Sporttipullot löydät sivulta 8-13 Mukit Meillä on mukeja kaikille, haluatpa sitten pienikorvaisen mukin tai sellaisen johon mahtuu kunnolla kahvia. Huomaa uutuutemme Forest ja Ocean, jommasta kummasta niistä tulee kenties uusi lisäys kahvihuoneeseenne. fr. 1,57 Mukit löydät sivulta fr. 1,81 Lasit Tiesitkö, että meidän olisi juotava 8 lasillista vettä päivässä? Mieti, millaisia mahdollisuuksia juomalasi voi antaa tavaramerkillesi! Lasit löydät sivulta 34-39

83 Työpaja 83 Laaja levitys, joka antaa huomiota ja voimaa Plastprintillä on useita hyviä tuotteita, jotka auttavat sinua maksimoimaan levityksen laajuuden ja tavaramerkkisi tunnistettavuuden alhaiseen hintaan. Miksi et vahvistaisi tavaramerkkiäsi nykyisten asiakkaidesi tietoisuudessa lähettämällä heille seuraavan laskun mukana pienen lahjan? fr. 0,18 Ostoskärrypoletit Tajuat sen tarpeellisuuden vasta silloin, kun se puuttuu sinulta. Tämä pätee todellakin ostoskärrypoletteihin. Pidä siksi huolta siitä, että asiakkaasi eivät koskaan jää ilman. Valitse useista erilaisista malleista tai suunnittele aivan oma. Ostoskärrypoletit löydät sivulta Jääraapat Voimme rauhassa olettaa, että talvi tulee jälleen. Käytä siksi talven hengenpelastajaa ja jakele hiukan lämpöä kylmimpänä vuodenaikana. Jos valitset Jääkausiraapan, se voi itse asiassa muistuttaa tavaramerkistäsi ympäri vuoden. Autojen paikoitustahan ei ole rajattu vain talvikuukausiksi. fr. 0,30 Jääraapat löydät sivulta fr. 0,33 Kynät Saamme koko ajan lisää digitaalisia työkaluja, mutta kynää tarvitaan varmasti silti aina. Itse muotoilemamme kynä Big Bertha on oivallinen, suurille kohderyhmille sopiva tuote. Leimaa omalla ilmeelläsi joko se tai jokin muu kynämalleistamme. Mahdollisuudet ovat rajattomat! Kynät löydät sivulta 68-69

84 84 Yleiskatsaus Bike Sivulta 8 Action Sivulta 8 Korkki De Luxe Sivulta 8 Boss bio Sivulta 9 Boss Sivulta 9 Korkki Sivulta 9 Ladynette Sivulta 10 Classic Sivulta 10 Lady Sivulta 11 Binibottle Sivulta 11 Speed Sivulta 13 Mini matkapullo Sivulta 13 Frisbee Sivulta 14 Kärpäslätkä Sivulta 14 Kenkälusikka Sivulta 14 Shield grilliraaputin Sivulta 15 Grilliraaputin muovi Sivulta 15 Grilliraaputin teräs Sivulta 15 Istuintyyny kädensija Sivulta 16 Istuintyyny taskumalli Sivulta 16 Rengasmerkit Sivulta 16 Nimikyltti Sivulta 18 Nimikyltti nimikentällä Sivulta 18 Nimikyltti nimikentällä Sivulta 18 Muovihihna Sivulta 18 Silikonihihna Sivulta 18 Heijastimet Sivulta 19 Heijastimet pyöreä Sivulta 20 Heijastinklipsi Sivulta 20 Pehmoheijastin Sivulta 21 Pehmoheijastin - slapwrap Sivulta 23 Samos Sivulta 26 Samos muovi Sivulta 26 Kos Sivulta 26 Thassos Sivulta 27 Lefkas Sivulta 27

85 Yleiskatsaus 85 Santorini Sivulta 27 Leros Sivulta 28 Rhodos Sivulta 28 Aten Sivulta 28 Parga Sivulta 29 Paros Sivulta 29 Tilos Sivulta 29 Supreme Sivulta 30 Paus Sivulta 30 Nordic Sivulta 30 Ocean Sivulta 31 Forest Sivulta 31 Classic Sivulta 31 Americano Sivulta 32 Eväsrasia Sivulta 32 Eväsrasia pyöreä Sivulta 32 Lahjapakkaukset Sivulta 34 Spirale Sivulta 34 Shetland Sivulta 34 Nonic Sivulta 35 Linz Sivulta 35 Island Sivulta 35 Granity Sivulta 37 Picardie Bar Sivulta 37 Harley Sivulta 37 Amsterdam Sivulta 38 Stockholm Sivulta 38 Muovilasi Sivulta 38 Classic Sivulta 39 Grandezza Sivulta 39 Imperial Sivulta 39 Lasinalusta Sivulta 40 Lasinalusta oman mallisi Sivulta 40 Drinkkitikut Sivulta 40 Bamboo Sivulta 41 Clack Sivulta 41

86 86 Yleiskatsaus The Card Sivulta 41 Voiveitsi Sivulta 42 Slice appelsiininkuorija Sivulta 42 Appelsiininkuorija Sivulta 42 Tuubipuristin Sivulta 43 Keittiövälineet Ovus Sivulta 43 Keittiöliina Sivulta 45 Tiskiharja Sivulta 45 Tiskiallaskaavin Sivulta 46 Mikrokuituliina Sivulta 46 Tahranpoistaja Sivulta 46 Pussinsulkija Sivulta 47 Pussinsulkija Sivulta 47 Click ostoskärry- kolikko Sivulta 50 Eurokymppi Sivulta 50 Enterprise Sivulta 50 Napsauskymppi - ostoskärrypoletti Sivulta 51 Napsausvitonen - ostoskärrypoletti Sivulta 51 Myntis Sivulta 52 Itse muotoiltu ostoskärrypoletti Sivulta 52 Sieni Sivulta 52 Koukku Sivulta 53 Vitonen ostoskärrypoletti Sivulta 53 Tavara-automaatti Sivulta 53 Kaupparotta Sivulta 54 Avaimenperä alumiini Sivulta 54 Avaimenperä avaajalla alumiini Sivulta 54 Avainrengas muovia Sivulta 55 Avainrengas muovia litteä klipsi P6 Sivulta 55 Avainrengas muovia avattava G1 Sivulta 55 Avainrengas muovia X1 Sivulta 56 Avainrengas muovia varustettu pullonavaajalla R1 Sivulta 56 Avainrengas muovia Ad-loop Sivulta 56 Kampa Sivulta 57 Jääkaappimagneetti pehmeä suoraksi leikattu Sivulta 57 Jääkaappimagneetti pehmeä muotoon leikattu Sivulta 58

87 Yleiskatsaus 87 Pehmomagneetti kirjanmerkki Sivulta 58 Jääkaappimagneetti kova Sivulta 59 Jääkaappimagneetti muistilappupidikkeellä Sivulta 59 Jääraaputin läpikuultava Sivulta 60 Jääraaputin valokuvapainatuksella Sivulta 60 Multi-jääraappa Sivulta 60 Jääraaputin valkoinen Sivulta 62 Jääraaputin värillinen Sivulta 62 Multi-jääraappa valokuvapainatuksella Sivulta 63 Jääraaputin muotoiltu Sivulta 63 Jääraaputin Ergo Sivulta 63 Jääkausiraappa Sivulta 65 Jääkausiraappa valokuvapainatuksellak Sivulta 65 Big Bertha Sivulta 68 Curvy Caroline Sivulta 69 Hip Hop Sivulta 69 Hiirimatto Tyre Brite-Mat Sivulta 71 Hiirimatto Sivulta 71 Hiirimatto ultraohut Sivulta 71 Ghost Sivulta 72 Paperiliitin Sivulta 72 Muovikortti Sivulta 72 Skaalaviivain Sivulta 74 Skaalaviivain valokuvapaintuksella Sivulta 74 Erikoistuotteet Sivulta 74 Viivoitin 20 cm Flexi Sivulta 75 Viivoitin 15 cm Sivulta 75 Viivoitin 30 cm Sivulta 75 Brite-Dock kännykkäteline Sivulta 76 Kyltti Sivulta 76 Mainoskyltti Sivulta 77 Tarra Sivulta 78

88 Maailman parhaat mainospaikat plastprint.se mecs.se

MAAILMAN PARHAAT MAINOSPAIKAT

MAAILMAN PARHAAT MAINOSPAIKAT TUOTELUETTELO KEVÄT 2017 MAAILMAN PARHAAT MAINOSPAIKAT Aktiivinen 10-15...Sporttipullot 16...Frisbee 16...Kärpäslätkä 16...Kenkälusikka 17...Grilliraaputin 18...Istuintyyny 18...Rengasmerkki 20...Nimikyltti

Lisätiedot

Tuoteluettelo Kevät 2015

Tuoteluettelo Kevät 2015 Tuoteluettelo Kevät 2015 Jakele tavaramerkkisi oikealla tunteella. Tavaramerkkisi paras mainospaikka on se, joka antaa sinulle suurimman mahdollisen huomion alhaisimpaan mahdolliseen hintaan. Helpoin tapa

Lisätiedot

Reilu urheilujuomapullo, joka sopii hyvin polkupyörän juomapidikkeeseen. Elintarvikehyväksytty.

Reilu urheilujuomapullo, joka sopii hyvin polkupyörän juomapidikkeeseen. Elintarvikehyväksytty. ACTION-Juomapullo Reilu urheilujuomapullo, joka sopii hyvin polkupyörän juomapidikkeeseen. Elintarvikehyväksytty. 45 mm nostokorkki: valkoinen, sininen, punainen, musta, harmaa tai väritön. Pullojen värit:

Lisätiedot

voiveitset, tuubipuristimet, tai jotain aivan muuta.

voiveitset, tuubipuristimet, tai jotain aivan muuta. Kuvasto kevät 2011 Nimikyltit, keittiöliinat, frisbee, lasit, jääraaputtimet, keittiövälineet, magneetit, mukit, muovilasit, heijastimet, kyltit, tarrat, sporttipullot, appelsiininkuorija, tölkinkansi,

Lisätiedot

TUOTELUETTELO TTELO SYKSY 2016

TUOTELUETTELO TTELO SYKSY 2016 TUOTELUETTELO TTELO SYKSY 2016 TÄMÄ TEKSTI OLISI TODENNÄKÖISESTI OLLUT SUOSITUMPI HEIJASTIMENA! HARVA PITÄÄ MAINOKSISTA, MONI PITÄÄ PROFIILITUOTTEISTA! Profiilituotteet ovat yksi suosituimmista mediakanavista:

Lisätiedot

12000 Luvut ovat arvioita, eikä niitä ole todistettu tilastollisesti. 99000 henkilöä joka viikko matkustaa talvikaudella lumisille tuntureille.

12000 Luvut ovat arvioita, eikä niitä ole todistettu tilastollisesti. 99000 henkilöä joka viikko matkustaa talvikaudella lumisille tuntureille. 498 2015 3 175 kertaa vuodessa jokainen aikuinen etsiskelee ostoskärrypoletteja aikoessaan ostaa ruokaa, juomia, vaatteita, elektroniikkaa, rakennustarvikkeita, kodinsisustustuotteita ynnä muuta. 99000

Lisätiedot

TUOTELUETTELO KEVÄT 2017 MAAILMAN PARHAAT MAINOSPAIKAT

TUOTELUETTELO KEVÄT 2017 MAAILMAN PARHAAT MAINOSPAIKAT TUOTELUETTELO KEVÄT 2017 MAAILMAN PARHAAT MAINOSPAIKAT EI MAINOKSIA KIITOS, MUTTA HALUAISIN HIENON SPORTTIPULLOSSA! PROFIILITUOTTEET ON YKSI SUOSITUIMMISTA MAINOSKANAVISTA tuotteistamme pidetään enemmän

Lisätiedot

MAAILMAN PARHAAT MAINOSPAIKAT

MAAILMAN PARHAAT MAINOSPAIKAT MAAILMAN PARHAAT MAINOSPAIKAT TUOTELUETTELO SYKSY 2017 #suosittu #ovenavaaja #mediamix #plastprint RAKENNA TAVARAMERKKI PROFIILITUOTTEIDEN AVULLA! PROFIILITUOTTEET ON YKSI SUOSITUIMMISTA MAINOSKANAVISTA

Lisätiedot

Aktiivinen. Koti. Nerokas. Toimisto

Aktiivinen. Koti. Nerokas. Toimisto 2 Aktiivinen 3 10-17...Juomapullot 18... Frisbee 18... Kärpäslätkä 19... Grilliraaputtimet 20... Kenkälusikka 20-21...Istuinalustat 22... Nimikyltti 23... Muovihihna 23... Silikoninauha 23... Rengasmerkki

Lisätiedot

Tuoteluettelo Syksy 2014

Tuoteluettelo Syksy 2014 Tuoteluettelo Syksy 2014 Hyödylliset mainospaikat, joilla saat parhaan huomion alhaisimpaan hintaan. Tavaramerkkisi paras mainospaikka on se, joka antaa sinulle suurimman mahdollisen huomion alhaisimpaan

Lisätiedot

MAAILMAN PARHAITA MAINOSPAIKKOJA KEVÄT 2018

MAAILMAN PARHAITA MAINOSPAIKKOJA KEVÄT 2018 MAAILMAN PARHAITA MAINOSPAIKKOJA KEVÄT 2018 2 TARJOLLA 4000 TEHOKASTA TUOTETTA Hei ja tervetuloa profiilituotteiden ihmeelliseen maailmaan. Kevään kuvasto sisältää runsaasti sekä uusia että tuttuja ja

Lisätiedot

Tuoteluettelo Kevät 2015

Tuoteluettelo Kevät 2015 Tuoteluettelo Kevät 2015 Jakele tavaramerkkisi oikealla tunteella. Tavaramerkkisi paras mainospaikka on se, joka antaa sinulle suurimman mahdollisen huomion alhaisimpaan mahdolliseen hintaan. Helpoin tapa

Lisätiedot

Ei kiitos kertakäyttötuotteille, eläköön kevään kuvasto. //Nanci Kasto, myyntipäällikkö

Ei kiitos kertakäyttötuotteille, eläköön kevään kuvasto. //Nanci Kasto, myyntipäällikkö 2 EI KIITOS KERTAKÄYTTÖTUOTTEILLE ELÄKÖÖN KESTÄVÄT TUOTTEET Muoveilla on eroa. Me Plastprintillä valmistamme kestäviä tuotteita - toisin sanoen muovituotteita, joita voit käyttää kerta toisensa jälkeen,

Lisätiedot

MILJOONAA KIRJOITUSPÖYDÄN ÄÄRESSÄ TYÖSKENTELEVÄÄ IHMISTÄ KIRJOITTAA PÄIVITTÄIN LUKEMATTOMIA VIESTEJÄ JA MUISTILAPPUJA

MILJOONAA KIRJOITUSPÖYDÄN ÄÄRESSÄ TYÖSKENTELEVÄÄ IHMISTÄ KIRJOITTAA PÄIVITTÄIN LUKEMATTOMIA VIESTEJÄ JA MUISTILAPPUJA 498 kertaa vuodessa jokainen aikuinen etsiskelee ostoskärrypoletteja aikoessaan ostaa ruokaa, juomia, vaatteita, elektroniikkaa, rakennustarvikkeita, kodinsisustustuotteita ynnä muuta. 99000 henkilöä joka

Lisätiedot

UUTUUS KIERRÄTYSRAAPPA VÄHINTÄÄN 50 % SESTA KIERRÄTYS- MUOVISTA

UUTUUS KIERRÄTYSRAAPPA VÄHINTÄÄN 50 % SESTA KIERRÄTYS- MUOVISTA UUTUUS KIERRÄTYSRAAPPA VÄHINTÄÄN 50 % SESTA KIERRÄTYS- MUOVISTA 2 EI KIITOS KERTAKÄYTTÖTUOTTEILLE ELÄKÖÖN KESTÄVÄT TUOTTEET Muoveilla on eroa. Me Plastprintillä valmistamme kestäviä tuotteita - toisin

Lisätiedot

Kuvasto Syksy/talvi. Sporttipullot s. 20. Jääraaputtimet s. 5. Ostoskärrypoletit s. 11. Ruokailuvälineet s. 43. Heijastimet s.

Kuvasto Syksy/talvi.  Sporttipullot s. 20. Jääraaputtimet s. 5. Ostoskärrypoletit s. 11. Ruokailuvälineet s. 43. Heijastimet s. Sporttipullot s. 20 Kuvasto Syksy/talvi 2012 Jääraaputtimet s. 5 Ostoskärrypoletit s. 11 Ruokailuvälineet s. 43 Heijastimet s. 28 www.plastprint.se Nyt on useiden maailman parhaiden mainospaikkojen sesonki.

Lisätiedot

Kuvasto Syksy/talvi. Työpiste s. 52. Näppärät niksit s. 4. Urheliu & Vapaa-aika s. 19. Keittiö & Koti s. 33

Kuvasto Syksy/talvi. Työpiste s. 52. Näppärät niksit s. 4. Urheliu & Vapaa-aika s. 19. Keittiö & Koti s. 33 Kuvasto Syksy/talvi Työpiste s. 52 Urheliu & Vapaa-aika s. 19 Näppärät niksit s. 4 Keittiö & Koti s. 33 Eläköön tuotemerkkisi! Olet olemassa niin kauan kuin näyt. Sijoita tuotemerkkisi johonkin promotuotteistamme,

Lisätiedot

140 Ruotsissa on 140 frisbeegolfrataa, joilla käy vuosittain uusia pelaajia kokeilemassa lajia.

140 Ruotsissa on 140 frisbeegolfrataa, joilla käy vuosittain uusia pelaajia kokeilemassa lajia. TUOTELUETTELO KEVÄT 2016 43 000 vihkitodistusta allekirjoitetaan joka vuosi. 50 000 syyslomalaista kokoontuu joka vuosi leirinuotion ääreen juomaan kuumaa kaakaota. 9 MILJOONAA VAIPPAPAKETTIA OSTETAAN

Lisätiedot

Hinnat sisältävät 1-4-värin digipainatuksen. Ei aloituskulua. Kysy myös muita kokoja ja määriä Kiitos mielenkiinnosta Hinnat sis alv 24 %.

Hinnat sisältävät 1-4-värin digipainatuksen. Ei aloituskulua. Kysy myös muita kokoja ja määriä Kiitos mielenkiinnosta Hinnat sis alv 24 %. Rintanapit edullisesti ja nopeasti Nimituotteesta. Rintanapit valmistetaan kestävästä alumiinista ja niissä on hakaneulakiinnitys. Tilaa samaa kokoa useammalla eri teemalla / painatuksella Hinnoittelemme

Lisätiedot

HAKATO JOULU 2010 HAKATO JOULU 2010. Hinnat ovat arvonlisäverttomia hintoja. Hinnat evät sisällä merkkausta. Hakato Oy, HELSINKI

HAKATO JOULU 2010 HAKATO JOULU 2010. Hinnat ovat arvonlisäverttomia hintoja. Hinnat evät sisällä merkkausta. Hakato Oy, HELSINKI HAKATO JOULU 2010 Sherpapeite Superpehmeä Sherpapeite Todella pehmeä ja ihanan kuohkea sherpa peite, 500g/m2. Koko 130x170 cm. Saatavana kolme eri väriä. 4055 Harmaa 4056 Punainen 4057 Beige Hinta/kpl

Lisätiedot

Sormikkaat, pipo ja huivi, polyesteri - fleece, musta, royal sininen, punainen.

Sormikkaat, pipo ja huivi, polyesteri - fleece, musta, royal sininen, punainen. PÄÄHINEET, HUIVIT, HANSIKKAAT: Pipo, 100 % akryyli, navy sininen/royal sininen, musta/punainen, musta/harmaa. Pääpanta, musta. Korvat lämpimäksi. Huivi ja sormikkaat, polyesteri fleeceä, 180*23 cm, punainen,

Lisätiedot

Puh. (09) 7288 880 KUITUKANGASKASSI PUUVILLAKASSI PAPERIKASSIT. 1000 kpl... á 1,79 /kpl 3000 kpl... á 1,29 /kpl 5000 kpl...

Puh. (09) 7288 880 KUITUKANGASKASSI PUUVILLAKASSI PAPERIKASSIT. 1000 kpl... á 1,79 /kpl 3000 kpl... á 1,29 /kpl 5000 kpl... Merkittäviä tuotteita jo vuodesta 1994 KUITUKANGASKASSI Kevyt ja kestävä. Materiaali kierrätyskuitua. 25 värivaihtoehtoa varastotuotteena. Koko: 38 x 42 cm. Hinta 1-väripainettuna: 500 kpl... á 1,15 /kpl

Lisätiedot

Metallinen kynttilälyhty & Fleecepeitto

Metallinen kynttilälyhty & Fleecepeitto JOULUKUVASTO 2013 2 Story of Meat -pihviveitsisetti Kirjanmuotoiseen laatikkoon pakattuna 4 hyvälaatuista pihviveistä. Yksinkertainen ja klassinen design mahdollistaa niiden helpon yhdistettävyyden muiden

Lisätiedot

Wave juustoveitsisetti

Wave juustoveitsisetti JOULUKUVASTO 2013 2 Story Of Cheese Tammesta ja harjatusta teräksestä valmistettu setti, jossa on juustoveitsi, haarukkaotin sekä viinipullonavaaja. Pakattu kirjan muotoiseen lahjalaatikkoon, jonka kanteen

Lisätiedot

5,75 FANI-PAITA 2015. 1-väri - painatus. Kpl/ hinta. 2-väripainatus 100 5,75 6,50 50 6,95 8,10. sis alv 24 %

5,75 FANI-PAITA 2015. 1-väri - painatus. Kpl/ hinta. 2-väripainatus 100 5,75 6,50 50 6,95 8,10. sis alv 24 % FANI-PAITA 2015 FRUIT OF LOOM VALUEWEIGHT O-AUKKOINEN T-PAITA Euroopan myydyin T-paita, hyvä hinta- /laatusuhde. 100 puuvillaa, Paino/paksuus 165 g/m²,27 eri väriä, Koot: S - 5XL, (3XL- 5XL : White, Black,

Lisätiedot

CHRISTMAS SALE! 29,00 RAJOITETTU ERÄ VALOA TALVEEN. Toimitetaan valmiissa joululahjapakkauksessa! TARJOUS TARJOUSHINTA TUOTENRO:

CHRISTMAS SALE! 29,00 RAJOITETTU ERÄ VALOA TALVEEN. Toimitetaan valmiissa joululahjapakkauksessa! TARJOUS TARJOUSHINTA TUOTENRO: 29,00 OVH. 40 / ALV 0 % VALOA TALVEEN Sea Glasbrukin kauniin värisiä lasikulhoja voi käyttää moneen tarkoitukseen. Pienet kulhot sopivat esim. kynttilälyhdyiksi ja isosta kulhosta voi tarjoilla vaikka

Lisätiedot

KESÄ 2011 Vinga. Hinnat ovat arvonlisäverttomia hintoja. Mahdolliset merkkaus- ja rahtikulut veloitetaan erikseen.

KESÄ 2011 Vinga. Hinnat ovat arvonlisäverttomia hintoja. Mahdolliset merkkaus- ja rahtikulut veloitetaan erikseen. KESÄ 2011 Vinga KEVÄT / KESÄ 2011 KYLMÄLAUKKU KAIVOPUISTO Klassinen piknikkori nyt kylmävuorattuna! Pidä kylmäketju katkeamattomana, ja ruoka syötävän hyvänä. Viisi värivaihtoehtoa. Sisällä paikka kylmäkalle

Lisätiedot

2010 Kevät / kesä kampanjatuotteet

2010 Kevät / kesä kampanjatuotteet 2010 Kevät / kesä kampanjatuotteet Finland www.mercuriusmainoslahjat.fi new Tämä tyylikäs sinivalkoinen kulho soveltuu loistavasti niin tarjoiluvadiksi, kuin liikelahjaksikin. Kulho toimitetaan tyylikkäässä

Lisätiedot

KESÄ ON GRILLAUKSEN PARASTA AIKAA!

KESÄ ON GRILLAUKSEN PARASTA AIKAA! KESÄ ON GRILLAUKSEN PARASTA AIKAA! GRILLIVÄLINESALKKU No: 301113 66,00 18 osainen grillisetti Teräosat ruostumatonta terästä Alumiinisalkun mitat 50 x2 7 x 10 cm 25,50 BBQ-SALKKU No: 604016 Kolmen ottimen

Lisätiedot

www.korttitiimi.com info@korttitiimi.com 03-755 98 77 Korttitiimiltä Korttitarvikkeet joka tilanteeseen

www.korttitiimi.com info@korttitiimi.com 03-755 98 77 Korttitiimiltä Korttitarvikkeet joka tilanteeseen www.korttitiimi.com info@korttitiimi.com 03-755 98 77 Tarvikeluettelo Korttitiimiltä Korttitarvikkeet joka tilanteeseen Laaja valikoima muovikortteja ja niihin liittyviä oheistuotteita suoraan varastosta

Lisätiedot

Arkipäivän eleganssia. Ruotsalaista suunnittelua.

Arkipäivän eleganssia. Ruotsalaista suunnittelua. Arkipäivän eleganssia. Ruotsalaista suunnittelua. Tämä on Bruk, Ruotsin Smoolannissa toimivan Kosta Bodan suunnittelema uusi värikäs astiamallisto. kostaboda.com Sisältö Bruk mallisto Bruk-malliston edut

Lisätiedot

Tunnelmanlähde. Geberit Monolith

Tunnelmanlähde. Geberit Monolith Tunnelmanlähde. Geberit Monolith Ihmisille, joilla on luonnetta. Ja niille, jotka nauttivat hyvistä asioista. Haluatko vahvan, raikkaan tunteen uuteen kylpyhuoneeseesi. Geberit Monolith saniteettimoduuleilla

Lisätiedot

Pyöreä TIC-TAC rasia. Kilven muotoinen makeisrasia. Purkkapakkaus 12kpl. Pyöreä makeisrasia. Suklaakalenteri. Kolmion muotoinen makeisrasia

Pyöreä TIC-TAC rasia. Kilven muotoinen makeisrasia. Purkkapakkaus 12kpl. Pyöreä makeisrasia. Suklaakalenteri. Kolmion muotoinen makeisrasia Kilven muotoinen makeisrasia Koko: 1,6*6,9*5,2 cm Sis. 26g piparminttumakeisia Värit: hopea ja valkoinen Toimitusaika n2 viikkoa hyväksytystä vedoksesta. Pyöreä TIC-TAC rasia Koko: Ø5*1.6cm Sis. 20g aitoja

Lisätiedot

LEVEÄ NOKKA YLEISKANSI

LEVEÄ NOKKA YLEISKANSI SÄILYTYSKANSI PITKÄ NOKKA LEVEÄ NOKKA OIL SAFE INNOVATIIVISET VOITELUKANNUT VÄHENTÄVÄT ÖLJYJEN EPÄPUHTAUKSIA SEKÄ ROISKEITA Oil Safe-järjestelmässä on monia etuja öljyn saastumisen estämiseksi: Kaatonokat

Lisätiedot

KANNUSTAA LIIKKUMAAN

KANNUSTAA LIIKKUMAAN XACT Xact 3 XACT Monipuolisesta ja ergonomisesta Xact-oppilastuolista on nyt saatavana kaksi kokoa Xact ja Xact Start. Se tarkoittaa, että sitä voidaan käyttää koko koulussa, aina esikoululuokista opettajainhuoneeseen,

Lisätiedot

PICNIC SUMMER PICNIC HUOPA PICNIC VIINILASI KYLMÄLAUKKU AURINKOVARJO SUMMER RANTALAUKKU

PICNIC SUMMER PICNIC HUOPA PICNIC VIINILASI KYLMÄLAUKKU AURINKOVARJO SUMMER RANTALAUKKU PICNIC PICNIC VIINILASI Tuplaseinäinen, pitää juoman viileänä pidempään. Mustalla kannella. Tuotenro: 5016490 Mitta: H 180 mm 30 cl 5 00 SUMMER PICNIC HUOPA Picnic huopa fleecekangasta. Vettähylkivä kääntöpuoli.

Lisätiedot

LIIKELAHJAT Kevät 2015

LIIKELAHJAT Kevät 2015 LIIKELAHJAT Kevät 2015 1 Monta hyvää syytä valita Aarikka-lahja Tervetuloa tekemään onnistuneita lahjavalintoja! Ota yhteyttä ja pyydä tarjous! Sirpa Grev sirpa.grev@aarikka.com p. 040 544 4212 Paula Heinikangas

Lisätiedot

LIIKELAHJAT SYÖTÄVÄN HYVÄÄ. Suunnittelemme liikelahjoihinne etiketit yrityksenne väreillä, logoilla ja teksteillä.

LIIKELAHJAT SYÖTÄVÄN HYVÄÄ. Suunnittelemme liikelahjoihinne etiketit yrityksenne väreillä, logoilla ja teksteillä. LIIKELAHJAT SYÖTÄVÄN HYVÄÄ TEET. KAHVIT. MAUSTEET. KEITTIÖVÄLINEET. JUOMAT Suunnittelemme liikelahjoihinne etiketit yrityksenne väreillä, logoilla ja teksteillä. 1.10.2012. MAKEISET 1. LAAJA VALIKOIMA

Lisätiedot

Gense on perustettu 1856, ja se on Ruotsin vanhin toiminnassa oleva osakeyhtiö. Gense on yksi Skandinavian suurimmista yrityksistä, jotka toimittavat

Gense on perustettu 1856, ja se on Ruotsin vanhin toiminnassa oleva osakeyhtiö. Gense on yksi Skandinavian suurimmista yrityksistä, jotka toimittavat B2B KEVÄT/KESÄ 2014 Gense on perustettu 1856, ja se on Ruotsin vanhin toiminnassa oleva osakeyhtiö. Gense on yksi Skandinavian suurimmista yrityksistä, jotka toimittavat ruostumattomasta teräksestä valmistettuja

Lisätiedot

F-Finnland. Hehkuviinimuki. Fruehaufstraße Schierling

F-Finnland. Hehkuviinimuki. Fruehaufstraße Schierling 2009-008-F-Finnland Hehkuviinimuki Fruehaufstraße 21 8069 Schierling www.koessinger.de 2 3 Tervetuloa.hehkuviinimukien maailmaan toivottaa Toivotamme sinut tervetulleeksi matkalle LOPUTTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN

Lisätiedot

PIKEET. Kestää koviakin otteita! Sopii pestäväksi 85 asteessa. Kevyesti muotoonommeltu

PIKEET. Kestää koviakin otteita! Sopii pestäväksi 85 asteessa. Kevyesti muotoonommeltu 66 PIKEET B Kestää koviakin otteita! Sopii pestäväksi 85 asteessa. A Kevyesti muotoonommeltu naisille A. 363 NAISTEN PIKEEPAITA Hieman muotoonommeltu klassinen, kolminappinen naisten pikee. Lyhyet kaitalereunuksiset

Lisätiedot

LASTEN HOUSUT L.BRADOR 119PB

LASTEN HOUSUT L.BRADOR 119PB THE #1 HELPER LASTEN HOUSUT L.BRADOR 119PB Perustuen meidän suosittuihin työhousuihimme, olemme suunnitelleet housut parhaille apureillemme. Olemme ottaneet mukaan toimivia ja parhaimpia toimintojamme

Lisätiedot

Olemme koonneet parhaat joululahjat sinulle! www.vinga.com

Olemme koonneet parhaat joululahjat sinulle! www.vinga.com Olemme koonneet parhaat joululahjat sinulle! Aidosti pehmeä joululahja ARLINGTON MIDNIGHT BLUE - 842104 ARLINGTON PLATINUM GREY - 842004 PUSSILAKANASET TI KAHDELLE - PUUVILLASATIINIA Pussilakanasettiemme

Lisätiedot

UUSI! 998:28468. VESITÄYTTEINEN KAIVONSULKULAITE Kätevä ja tehokas kaivonsulkulaite, joka täytetään tavallisella hanavedellä.

UUSI! 998:28468. VESITÄYTTEINEN KAIVONSULKULAITE Kätevä ja tehokas kaivonsulkulaite, joka täytetään tavallisella hanavedellä. UUSI! VESITÄYTTEINEN KAIVONSULKULAITE Kätevä ja tehokas kaivonsulkulaite, joka täytetään tavallisella hanavedellä. Ennaltaehkäisevään vuodontorjuntaan. Tiivistä kaivonkannet esim. ennen pesuja, huoltoa

Lisätiedot

Tunnelmanlähde. Geberit Monolith

Tunnelmanlähde. Geberit Monolith Tunnelmanlähde. Geberit Monolith Ihmisille, joilla on luonnetta. Ja niille, jotka nauttivat hyvistä asioista. Haluatko vahvan, raikkaan tunteen uuteen kylpyhuoneeseesi. Geberit Monolith -saniteettimoduuleilla

Lisätiedot

YRITYSLAHJAT. Myyntipäällikkö Jussi Mäkinen

YRITYSLAHJAT. Myyntipäällikkö Jussi Mäkinen YRITYSLAHJAT Myyntipäällikkö Jussi Mäkinen 044 7280225 jussi.makinen@muurla.com Laitetaan yrityksesi Joululahja-asiat kerralla kuntoon! Vuodesta 1974 toiminut Muurla suunnittelee ja valmistaa kodin kattaus-

Lisätiedot

Kylpyhuonekalusteet. Kylpyhuone

Kylpyhuonekalusteet. Kylpyhuone Kylpyhuonekalusteet Kylpyhuone 1 Cello on upeita kokonaisuuksia Cello on raikas ja ajanhenkinen sisustuksen ja kotona viihtymisen merkki, joka tarjoaa upeita kokonaisuuksia ja inspiroivia ideoita suomalaiseen

Lisätiedot

GENIE. Kaasupulloperhe.

GENIE. Kaasupulloperhe. GENIE Kaasupulloperhe. Älykäs Kätevä Kannettava. Helpottaa elämää. Innovatiivinen. GENIE kaasupulloperhe on sarja kevyitä, helposti liikuteltavia ja älykkäitä kaasupulloja vaativankin käyttäjän tarpeisiin.

Lisätiedot

MAINOSLAHJAT FANITUOTTEET LIIKELAHJAT GIVEAWAY

MAINOSLAHJAT FANITUOTTEET LIIKELAHJAT GIVEAWAY VAIHTOVIIRIT - TÄYSVÄRIPAINETTU KUDOTTU FANIKAULALIINA MAX 4 VÄRIÄ Kudottu perinteinen fanikaulaliina. Koko: 135cm x 17cm + hapsut n. 8cm Aloituskulu: 40,00 / design 30 kpl...8,00 100 kpl...6,40 500 kpl...4,90

Lisätiedot

RETRO SALAATTISETTI SUOSITTU KLASSIKKO

RETRO SALAATTISETTI SUOSITTU KLASSIKKO SUOSITTU KLASSIKKO RETRO SALAATTISETTI Arvioidut Retro-sarjan salaattiottimet. Pierre Forsellin muotoilemat ja ne esiteltiin ensi kertaa jo 50-luvulla. Sirolla muodollaan Retro salaattiottimet ovat yhtä

Lisätiedot

Joulun parhaat liikelahjat! Syksy 2015

Joulun parhaat liikelahjat! Syksy 2015 Joulun parhaat liikelahjat! Syksy 2015 1 Monta hyvää syytä valita Aarikka-lahja Tervetuloa tekemään onnistuneita lahjavalintoja! Liikelahjan avulla viestitään yrityksen arvoista. Aarikka tuotteilla osoitatte

Lisätiedot

Matot halutulla designilla.

Matot halutulla designilla. Matot halutulla designilla. Aulamaton tummat ja usein harmaat sävyt ovat luonnollisesti hyviä syksyllä ja talvella, kun matto on kovalla koetuksella. Ulkona on likaista ja jaloissa kantautuu sisälle lunta,

Lisätiedot

Määrä: 500 1000 2500 5000 10 000 Hinta/kpl: 1,07 0,72 0,65 0,51 0,45

Määrä: 500 1000 2500 5000 10 000 Hinta/kpl: 1,07 0,72 0,65 0,51 0,45 Heijastimet hämärään Turvaa kulku pehmoheijastimella Pehmoheijastimessa lanka/hakaneula kiinnitys. Materiaali: CE hyväksytty EN 13356 vaatimukset täyttävä. Värit: valkoinen ja keltainen. Heijastimissa

Lisätiedot

SUPREMO 3m -> 6m. Tampereen Markiisi Oy I Nuutisarankatu 35 I Tampere I Puh I

SUPREMO 3m -> 6m. Tampereen Markiisi Oy I Nuutisarankatu 35 I Tampere I Puh I SUPREMO 3m -> 6m Tyylikkäistä Caravita malliston aurinkovarjoista löydät juuri sinulle sopivan ratkaisun. Kauniit ja kestävät aurinkovarjot soveltuvat niin kotipuutarhaan kuin vaativiinkiin kohteisiin.

Lisätiedot

PAPERIKAPSELIT, KONDITORIAPAHVIT JA -PAPERIT, PAISTOVUOAT 1 / 2015

PAPERIKAPSELIT, KONDITORIAPAHVIT JA -PAPERIT, PAISTOVUOAT 1 / 2015 PAPERIKAPSELIT, KONDITORIAPAHVIT JA -PAPERIT, PAISTOVUOAT 1 / 2015 PAPERIKAPSELIT, KONDITORIAPAHVIT JA -PAPERIT, PAISTOVUOAT 2015 VOIPAPERIKAPSELIT Delta Eva India Labyrint Mönster 130 Sierra Viktoria

Lisätiedot

Hyönteisverkko. Nauti raikkaasta ilmasta päivin öin

Hyönteisverkko. Nauti raikkaasta ilmasta päivin öin Hyönteisverkko Nauti raikkaasta ilmasta päivin öin Allergiaystävällinen verkko Onko sinulla tai jollakin perheesi jäsenellä allergioita? Luxaflex hyönteisverkko on tässä tapauksessa hyvä valinta. Olemme

Lisätiedot

Nauti elämästäsi enemmän.

Nauti elämästäsi enemmän. Nauti elämästäsi enemmän. Järjestä ullakkosi, kellarisi ja kaikki siltä väliltä. Jokainen perheenjäsenesi löytää tavarat nopeammin ja hukkaa ne harvemmin, joten kulutat vähemmän aikaa niiden hakemiseen

Lisätiedot

Kiinteistöastiat palveluksessasi!

Kiinteistöastiat palveluksessasi! Kiinteistöastiat palveluksessasi! JUUSO LASSI EMPPU EPELI EPPU EERO www.ukmuovi.fi Astiat lajitteluun ja kierrätykseen Tuotekoodit ja -koodit HELESI 140 Harmaa 701010 6418378710102* Vihreä 701011 6418378710119*

Lisätiedot

VERKOSTO GRAAFINEN OHJE

VERKOSTO GRAAFINEN OHJE 2018 SISÄLTÖ 3 Pikaohje 4 Tunnus ja suoja-alue 5 Tunnuksen versiot 6 Tunnuksen käyttö 7 Fontit 8 Värit 9 Soveltaminen ----- 10 Verkosto Lapset 2 suoja-alue Tunnuksen suoja-alueen sisäpuolella ei saa olla

Lisätiedot

PUHDISTUS JA PYYHINTÄ

PUHDISTUS JA PYYHINTÄ Oikeat pyyhetarvikkeet mahdollistavat työn sujuvuuden ja kustannussäästöt PUHDISTUS JA PYYHINTÄ Tarkastele käyttettyjä konepyyhkeitänne. Huomaatko että niistä valtaosa on vain osittain likaisia? Koska

Lisätiedot

Cederroth ainutlaatuinen silmänhuuhtelu!

Cederroth ainutlaatuinen silmänhuuhtelu! Cederroth ainutlaatuinen silmänhuuhtelu! Apu nopeasti saatavilla! Onnettomuuden tapahduttua on ensiarvoisen tärkeää aloittaa silmän huuhtelu heti ensi sekuntien aikana. Cederroth silmänhuuhtelupullo avautuu

Lisätiedot

PYYHEKUTSUT Pyyheliinat jokaiseen kotiin Tuotekuvasto talvi 2015

PYYHEKUTSUT Pyyheliinat jokaiseen kotiin Tuotekuvasto talvi 2015 PYYHEKUTSUT Pyyheliinat jokaiseen kotiin Tuotekuvasto talvi 2015 Sinistä unelmaa, puuteri vaaleansininen Pilvi ja Denimin sininen Pioni. 1. 1. vaaleansininen Pilvi 2. valkoinen Pumpuli Sileä neulos 500g/m²

Lisätiedot

DESIGN MARIAN TUOTE- KUVASTO

DESIGN MARIAN TUOTE- KUVASTO DESIGN MARIAN TUOTE- KUVASTO Muut tuotteet MUUT TUOTTEET Tämä katalogi pitää sisällään kaikkea mahdollista kodin koriste-esineistä asusteisiin. Järjestyksessään tästä luettelosta löydät - Käsin maalatuttuja

Lisätiedot

HUNTER koiratakkien ennakkotilaus

HUNTER koiratakkien ennakkotilaus HUNTER koiratakkien ennakkotilaus Hyödynnä ennakkotilaajan alennus sekä varmista haluamiesi koiratakkien saatavuus syys-talvikaudelle! Tutustu upeaan ja hauskaan HUNTER-koiratakkikokoelmaan ja ihastu iäksi!!

Lisätiedot

Blakely Knitted Sweater

Blakely Knitted Sweater 100% puuvillaa Blakely Knitted Sweater Amerikkalaista urheilullista tyyliä ja skandinaavista raikkautta henkivä Blakely-palmikkoneule on valmistettu pehmeästä puuvillalangasta. Klassisessa Blakely-neuleessa

Lisätiedot

Gense on perustettu 1856, ja se on Ruotsin vanhin toiminnassa oleva osakeyhtiö. Gense on yksi Skandinavian suurimmista yrityksistä, jotka toimittavat

Gense on perustettu 1856, ja se on Ruotsin vanhin toiminnassa oleva osakeyhtiö. Gense on yksi Skandinavian suurimmista yrityksistä, jotka toimittavat B2B syksy 2013 Gense on perustettu 1856, ja se on Ruotsin vanhin toiminnassa oleva osakeyhtiö. Gense on yksi Skandinavian suurimmista yrityksistä, jotka toimittavat ruostumattomasta teräksestä valmistettuja

Lisätiedot

Luo oman näköisesi kokonaisuus Iittalan, Arabian, Hackmanin ja Fiskarsin tuotteilla. Ne ovat tyylikkäitä, kestäviä ja käyttöön tarkoitettuja.

Luo oman näköisesi kokonaisuus Iittalan, Arabian, Hackmanin ja Fiskarsin tuotteilla. Ne ovat tyylikkäitä, kestäviä ja käyttöön tarkoitettuja. Ideoita kattauksiin Kattaukseen ei ole olemassa tiukkoja sääntöjä. Luo rohkeasti omasi ja jousta niistä tunnelman mukaan. On kohteesi sitten pieni romanttinen kahvila, suurehko hotelli tai päivitystä

Lisätiedot

Kangasvekkikaihtimet. Kaunista ja yksinkertaista, monia mahdollisuuksia

Kangasvekkikaihtimet. Kaunista ja yksinkertaista, monia mahdollisuuksia Kangasvekkikaihtimet Kaunista ja yksinkertaista, monia mahdollisuuksia Uudista ja muuta kauniilla vekeillä Kangasvekkikaihdin yhdistää hienolla tavalla ryhdikkäät, suorat linjat ja pehmeän kauniit kankaat.

Lisätiedot

Suomen makein mainosluettelo. Perusvalikoima 2014

Suomen makein mainosluettelo. Perusvalikoima 2014 p Suomen makein mainosluettelo Perusvalikoima 2014 TUOTE SIVU nro Yksittäispakatut Twist -kierrekääre 3-6 Flow- tyynykääre 7 Tikkarit 8 Annokset Peltirasiat 9 Makeispussit 10 Pastilliaskit 11 Purukumit

Lisätiedot

Drop. D E S I G N P O O L

Drop. D E S I G N P O O L Drop. D E S I G N P O O L MIKÄ ON DROP? Drop on ulkoallas, jonka viimeistellyn kaunis ulkomuoto, ergonomisuus ja helppokäyttöisyys tarjoavat todellista arjen luksusta niin kodin pihamaalle, terassille

Lisätiedot

CityPlus Oy muistitikut ja pakkaukset

CityPlus Oy muistitikut ja pakkaukset CityPlus Oy muistitikut ja pakkaukset CityPlusOy Muistitikut painatuksella Kuvasto 2011/2012 City Plus Oy, Puusepänkatu 5, 13110 Hämeenlinna 040-900 1111 myynti@cityplus.oy Painatettavat muistitikut Muistitikkujen

Lisätiedot

Muistitikut 2010. www.bava.fi

Muistitikut 2010. www.bava.fi Muistitikut 2010 www.bava.fi BAVA-111 Tuotekoodi: BAVA-111 Nopeus: Luku: 5030KB/S Kirjoitus: 4010KB/S Värit: alumiini / musta, saatavana myös alumiini/keltainen, alumiini/punainen& alumiini/sininen BAVA-113

Lisätiedot

Sitä kylmää mitä tarvitaan

Sitä kylmää mitä tarvitaan Sitä kylmää mitä tarvitaan Kylmiöpakastimet Kotikylmiöt Kaappipakastimet Viinikylmiöt Valitse vain ulkonäkö, kylmiö huolehtii kaikesta muusta 4-7 Kylmiöpakastimet 8-11 Kotikylmiöt 12-13 Kaappipakastimet

Lisätiedot

Talvi & Joulu 2012. Talvi & Joulu 2013. www.mariadrockila.fi

Talvi & Joulu 2012. Talvi & Joulu 2013. www.mariadrockila.fi Talvi & Joulu 2012 Talvi & Joulu 2013 www.mariadrockila.fi Arvoisat asiakkaamme, Suomalainen käsityö kantaa. Maria Drockilan kynttiläpajaa kotimainen kädentaito ja sinivalkoisesta luonnosta syntyvät ideat

Lisätiedot

Onko tilasi pieni? Ajattele suuria.

Onko tilasi pieni? Ajattele suuria. Onko tilasi pieni? Ajattele suuria. Älä anna pienten tilojen rajoittaa suuria unelmia Oikealla säilytysratkaisulla luot viihtyisän ja inspiroivan ympäristön pieniinkin tiloihin. elfa Utility Home on uusin

Lisätiedot

Tensator ohjauspylväät ja -nauhat

Tensator ohjauspylväät ja -nauhat Tensator ohjauspylväät ja -nauhat Advance Utility Rollabarrier Seinäkasetit Kartiokasetti Outdoor Infotelineet Köysitolpat Tensabarrier on tyylikäs, laadukas ja toimiva apu jonotuksen hallitsemiseen ja

Lisätiedot

Mattokymppi. Mattokymppi 35 vuotta mattokauppaa SISÄLTÖ

Mattokymppi. Mattokymppi 35 vuotta mattokauppaa SISÄLTÖ s. 5 s. 9 s. 10 Mattokymppi 35 Mattokymppi 35 vuotta mattokauppaa Perheyrityksemme historia mattojen parissa alkoi vuonna 1975. Vankan kokemuksemme ja ammattitaitomme olemme keränneet vuosien aikana toimimalla

Lisätiedot

B2B KAMPPANJATUOTTEET SYKSY/TALVI 2014

B2B KAMPPANJATUOTTEET SYKSY/TALVI 2014 B2B KAMPPANJATUOTTEET SYKSY/TALVI 2014 Gense on perustettu 1856 ja on Ruotsin vanhin, toiminnassa oleva osakeyhtiö. Gense on yksi Skandinavian suurimmista yrityksistä, jotka toimittavat ruostumattomasta

Lisätiedot

2009-008-F-Finnland. Hehkuviinimuki. Fruehaufstraße 21 84069 Schierling www.koessinger.de

2009-008-F-Finnland. Hehkuviinimuki. Fruehaufstraße 21 84069 Schierling www.koessinger.de 2009-008-F-Finnland Hehkuviinimuki Fruehaufstraße 21 84069 Schierling www.koessinger.de 2 KONTAKTITIEDOT: Hr. Lars Nauheimer - puh.: +49 9451 499-129 e-mail: nauheimer@koessinger.de Hr. Walter Roth - puh.:

Lisätiedot

clique SpOrtBAG 040208 clique BAckpAck ii 040207 bags

clique SpOrtBAG 040208 clique BAckpAck ii 040207 bags BAGS Hyvät ideat leviävät nopeasti. Varsinkin jos kuljetat niitä matkalaukussa - tai pienemmässä työlaukussa tai urheilukassissa. Painatuksella varustettu laukku huomataan aina. Laukkumme ovat ergonomisia

Lisätiedot

Fancy Dots Vario Basic panta 3,95 / kpl (sis. alv 23 %) 91912 = 10 mm/ 21-33 cm 91913 = 15 mm / 30-45 cm

Fancy Dots Vario Basic panta 3,95 / kpl (sis. alv 23 %) 91912 = 10 mm/ 21-33 cm 91913 = 15 mm / 30-45 cm Fancy Dots Vario Basic panta 3,95 / kpl (sis. alv 23 %) 91912 = 10 mm/ 21-33 cm 91913 = 15 mm / 30-45 cm Fancy Dots Vario Plus panta 4,95 / kpl (sis. alv 23 %) 91914 = 20 mm / 33-52 cm 91915 = 25 mm /

Lisätiedot

Ennenkokematon kestävyys, moderni muotoilu sekä enemmän ominaisuuksia. Mallistostamme löydät vaihtoehtoja aina keskikokoisista ja -hintaisista

Ennenkokematon kestävyys, moderni muotoilu sekä enemmän ominaisuuksia. Mallistostamme löydät vaihtoehtoja aina keskikokoisista ja -hintaisista Ennenkokematon kestävyys, moderni muotoilu sekä enemmän ominaisuuksia. Mallistostamme löydät vaihtoehtoja aina keskikokoisista ja -hintaisista poreammeista tilaviin kymmenen hengen altaisiin. Kaikkiin

Lisätiedot

Kiinteistöastiat palveluksessasi!

Kiinteistöastiat palveluksessasi! Kiinteistöastiat palveluksessasi! JUUSO LASSI EPELI EMPPU EPPU www.ukmuovi.fi EERO Astiat lajit teluun ja kierrätykseen K AKSIPYÖRÄISET Kaksipyöräiset HELESI -jäteastiat ovat SFS-EN 840 jäteastiastandardin

Lisätiedot

Myyntisuosikki. Uusia kuvia otetaan

Myyntisuosikki. Uusia kuvia otetaan Sanotaan, ettei ole olemassa huonoa säätä, ainoastaan huonoja vaatteita tai paremminkin huonoja vaatevalintoja. Meidän valikoimassamme on sopivia päällysvaatteita kaikenlaisille säille. ULKOVAAT- TEET

Lisätiedot

UKM Jäte- ja. hiekkasäiliöt. UK-Muovi Oy. UK-Muovi Oy:llä on vuosikymmenien. Valikoimastamme kattavasti kiinteistöastiat:

UKM Jäte- ja. hiekkasäiliöt. UK-Muovi Oy. UK-Muovi Oy:llä on vuosikymmenien. Valikoimastamme kattavasti kiinteistöastiat: UKM Jäte- ja kierrätysastiat sekä hiekkasäiliöt :llä on vuosikymmenien kokemus jäteastioiden muuttuvista tarpeista. Nykyajan astioiden tulee olla tarkoituksenmukaisia, turvallisia, ympäristöystävällisiä

Lisätiedot

TAVARANKÄSITTELY TAVARANKÄSITTELY PAREMMAN ERGONOMIAN PUOLESTA

TAVARANKÄSITTELY TAVARANKÄSITTELY PAREMMAN ERGONOMIAN PUOLESTA TAVARANKÄSITTELY PAREMMAN ERGONOMIAN PUOLESTA Uudet tavarankäsittelyyn liittyvät tuotteemme tulevat helpottamaan työtä entisestään. Tarjoamme innovatiivisia ratkaisuja ammattimaiseen tavarankäsittelyyn.

Lisätiedot

Parasta käytännöllisyyttä: BLANCO ETAGON.

Parasta käytännöllisyyttä: BLANCO ETAGON. Jälleenmyyjäinfo maaliskuu 2017 www.lapetek.fi Parasta käytännöllisyyttä: BLANCO ETAGON. Allas kolmella tasolla. Tyylikkään käytännöllinen. BLANCO ETAGON uusi allassarja ruostumattomasta teräksestä ja

Lisätiedot

B-58-01.13. member of

B-58-01.13. member of Valmiiksi Ferdigmalte maalatut vegg- seinä- og ja takplater kattopaneelit B-58-01.13 member of Todennäköisesti maailman puhtain Ympäristöystävälliset katot ja seinät Huntonit ei ehkä voi pidentää elämää,

Lisätiedot

YKSI LAITE, KAIKKI SUOMEN SUOSITUIMMAT KUUMAT JUOMAT!

YKSI LAITE, KAIKKI SUOMEN SUOSITUIMMAT KUUMAT JUOMAT! YKSI LAITE, KAIKKI SUOMEN SUOSITUIMMAT KUUMAT JUOMAT! PAULIGIN TUTUT TUOTTEET JA MAUT NYT KAPSELEISSA. AINA OIKEA MÄÄRÄ TUORETTA, AITOA KAHVIA, TAZZA-KAAKAOTA TAI TEETÄ, KUPILLINEN KERRALLAAN. PAULIG CUPSOLO

Lisätiedot

Contura 300 Contura i7. Kodikkuutta kuutiossa

Contura 300 Contura i7. Kodikkuutta kuutiossa Contura 300 Contura i7 Kodikkuutta kuutiossa 2 Contura 300 ja i7 tuovat vaihtelua elämääsi Kuulutko niihin, jotka eivät saa tarpeekseen kodikkuudesta? Sitten sinun kannattaa tutustua Contura 300 -takkaan

Lisätiedot

SCHATTELLO - NELIÖ 3m -> 5m

SCHATTELLO - NELIÖ 3m -> 5m SCHATTELLO - NELIÖ 3m -> 5m Tyyli Aurinkovarjo ammattikäyttöön mekanismina vinssinkampi. Suosituin aurinkovarjomallisto, joka on suunniteltu erityisesti ravintoloihin, kahviloihin ja hotellien terasseille

Lisätiedot

Nukkuminen on kultaa.

Nukkuminen on kultaa. 26 Nukkuminen on kultaa. Tietysti on välillä ihanaa nousta aikaisin ja nauttia aamun hiljaisesta sarastuksesta, mutta yksi lomapäivien parhaista asioista on se, kun saa nukkua juuri niin pitkään kuin huvittaa.

Lisätiedot

VUORITTOMAT YLÄOSAT. Tuotenro Väri Koot Punainen XS-4XL Sininen XS-4XL Musta XS-4XL

VUORITTOMAT YLÄOSAT. Tuotenro Väri Koot Punainen XS-4XL Sininen XS-4XL Musta XS-4XL COLLEGEPUSERO, CARPENTER NORDIC Collegepusero, jossa pitkä vetoketju, sivutaskut ja vetoketjullinen rintatasku. Hihoissa tummat heijastimet. Ergonominen peukaloaukko hihansuissa. 220 g/m² 938079025 Punainen

Lisätiedot

Hinta 25 e/ 25 settiä. Hinta 45 e / 25 settiä

Hinta 25 e/ 25 settiä. Hinta 45 e / 25 settiä JOULU 2014 Muista Jouluna tekijöitä jotka ovat arvokas osa yritystoimintaasi; Henkilökunta, Asiakkaat, Yhteistyökumppanit! Keskitymme Logotuotteella jouluna 2014 Suomalaisuuteen. Olemme koonneet valmiita

Lisätiedot

Pesualtaat. teknologia ja moderni muotoilu.

Pesualtaat. teknologia ja moderni muotoilu. Pesualtaat Olkoonpa altaasi valinnan lähtökohta säilytystilojen maksimointi, altaan helppohoitoisuus, ulkonäkö tai vaikka seinän rakenne, löytyy sinulle valikoimastamme sopiva ratkaisu. Runsas tuotevalikoimamme

Lisätiedot

MEILTÄ LÖYDÄT PARHAAT LAHJAT JOULUKUVASTO 2015

MEILTÄ LÖYDÄT PARHAAT LAHJAT JOULUKUVASTO 2015 MEILTÄ LÖYDÄT PARHAAT LAHJAT JOULUKUVASTO 2015 Laadunvalvonta: Dantelli-tuotemerkin alla olevat kaikki tuotteet valmistetaan tehtailla, jotka täyttävät laadunvalvonnan ja sosiaalisen vastuun valvonnan

Lisätiedot

SÄILYTYSKANSI VOITELUKANNUT VÄHENTÄVÄT ÖLJYJEN EPÄPUHTAUKSIA PITKÄ NOKKA JA ROISKEITA KÄYTÖSSÄ YLEISKANSI

SÄILYTYSKANSI VOITELUKANNUT VÄHENTÄVÄT ÖLJYJEN EPÄPUHTAUKSIA PITKÄ NOKKA JA ROISKEITA KÄYTÖSSÄ YLEISKANSI NESTEIDEN KÄSITTELY TURVASÄILIÖT & ÖLJYKANNUT OIL SAFE SÄILYTYSKANSI VOITELUKANNUT VÄHENTÄVÄT ÖLJYJEN EPÄPUHTAUKSIA PITKÄ NOKKA JA ROISKEITA KÄYTÖSSÄ Oil Safe-järjestelmässä on monia etuja öljyn saastumisen

Lisätiedot

BLANCOSELECT. Uuden sukupolven ratkaisu jätteiden lajitteluun. Lisää keittiötuotteita

BLANCOSELECT. Uuden sukupolven ratkaisu jätteiden lajitteluun. Lisää keittiötuotteita BLANCOSELECT. Uuden sukupolven ratkaisu jätteiden lajitteluun. Lisää keittiötuotteita www.lapetek.com Toiminnallinen muotoilu, optimaalinen tilankäyttö, helppo puhdistaa. Uusi BLANCOSELECT. Täydellinen

Lisätiedot

YRITTÄJÄN. paketointitarvikkeet

YRITTÄJÄN. paketointitarvikkeet YRITTÄJÄN paketointitarvikkeet 2015 LAHJANARUT 01 valkoinen 02 keltainen 05 v.punainen 06 v.sininen 07 punainen 08 sininen 09 petrooli 10 ruohonvihreä 11 vaaleanvihreä 12 oranssi 13 aniliini 14 ruskea

Lisätiedot

B2B KAMPPANJATUOTTEET

B2B KAMPPANJATUOTTEET B2B KAMPPANJATUOTTEET Kevät/kesä 2012 Gense on perustettu 1856 ja on Ruotsin vanhin, toiminnassa oleva osakeyhtiö. Gense on yksi Skandinavian suurimmista yrityksistä, jotka toimittavat ruostumattomasta

Lisätiedot