Katso. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Katso. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT"

Transkriptio

1 se sta! Televisio on tärkeä osa sekä arkea e ä vapaa-aikaa. Muutaman vuoden aikana se on kokenut myös paljon mullistuksia, ja niitä on odote avissa edelleen. Uusia kanavia on syntynyt monia sekä vapaaseen tarjontaan e ä maksutelevision puolelle, ja myös ajankohtaisuus on lisääntynyt viihteen osalta alamme elää yhä enemmän samassa syklissä kuin vaikkapa Yhdysvaltain ja Iso-Britannian televisioyleisöt. Uusien jakelumallien ansiosta tv-viihteen ja uu sten maailma on en stä nopeampaa ja runsaampaa. Me ssa tuomme esiin runsaudensarven helmet niin, e ä ne myös huomataan. on mukana sekä ko maisessa e ä ulkomaisessa viihteen kentässä. Se au aa sinua löytämään omat suosikkisi ja kahvipöydän kuumimmat puheenaiheet myös totu ujen pääkanavien ulkopuolelta. on etolähde ohjelmien taustoista, niiden tekijöistä ja heidän kuulumisistaan. Viikoi ain voit sta lukea ko maisen tv-viihteen ja elokuva-alan näy elijöiden, juontajien ja ohjaajien haasta eluja, joissa he kertovat niin projekteistaan kuin elämästäänkin. Jos muualla maailmalla syntyy televisioon ja elokuviin lii yviä ilmiöitä, me kerromme niistä. Millaisia ovat uudet ensi-iltaelokuvat? Mitä tapahtuu Salatuissa elämissä seuraavaksi? Millainen on kohistu suosikkisarja, joka ei ole vielä edes tullut Suomeen? Myös kaiken tämän kertoo. Vankkaa osaamistamme ovat myös ka avat ohjelma edot nyt jo liki 80 kanavasta sisältäen kaikki vapaat kanavat ja yli 60 suosi ua maksutelevisiokanavaa. Meille ssa on tärkeää, e ä teemme lehteä, joka sekä palvelee e ä viihdy ää. Kun haluat etää, mitä televisiosta todella tulee, katso se sta! Lehden verkkosivut: h p:// Leh sosiaalisessa mediassa : Aller Media Oy Yleisölehdet TV ja viihde Elokuva Ohjelma edot Televisio-ohjelmat Tv-ohjelmat Viihde Katselet vuoden 2017 mediakor etoja, vaihda vuoden 2018 etoihin Yhteystiedot MEDIAMYYNTI Mediamyyn Aller Media Oy Puhelin Fax etunimi.sukunimi@aller.fi YHTEYSTIEDOT Julkaisija Aller Media Oy

2 Kustantaja Käyn osoite Aller Media Oy Pursimiehenkatu A Helsinki Pos osoite PL Helsinki Puhelin Yhteyshenkilöt Vastaava päätoimi aja Kirsi Lindh- Mansikka Mediatiedot LEVIKKI TAI PAINOS Numeroita vuodessa 49 LUKIJAMÄÄRÄT Lukijamäärä Lukukerrat 6,8 Lukuminuu t 59 min Kohtaamiskontak t kontak a Lähteet KMT s2016/k2017 Aikataulut ILMESTYMISPÄIVÄT JA AINEISTOPÄIVÄT Nro Ilmestyy Varaus Aineisto Tutkimusnro Lisä edot

3 Nro Ilmestyy Varaus Aineisto Tutkimusnro Lisä edot MAINOSTEN HINNAT 2/1 1/1 1/1 tk 1/2 Sijoi elu: Vapaa (Perushinta) Sijoi elu: Vapaa (Perushinta) Sijoi elu: Takakansi Koko mm Sijoi elu: Vapaa (Perushinta)

4 Koko mm ilman marginaalia: 414x280 mm Hinta 4-väri 4900 Koko mm ilman marginaalia: 207x280 mm Hinta 4-väri 2550 ilman marginaalia: 207x250 mm Hinta 4-väri 2550 Koko mm ilman marginaalia: 97x280 mm Hinta 4-väri /2 1/4 1/4 1/4 Sijoi elu: Vapaa (Perushinta) Sijoi elu: Vapaa (Perushinta) Sijoi elu: Vapaa (Perushinta) Sijoi elu: Vapaa (Perushinta) Koko mm ilman marginaalia: 207x135 mm Hinta 4-väri 1920 Koko mm ilman marginaalia: 49x280 palkki mm Hinta 4-väri 1220 Koko mm ilman marginaalia: 97x135 pos kor mm Hinta 4-väri 1220 Koko mm ilman marginaalia: 207x65 mm Hinta 4-väri 1220 Tekniset tiedot TEKNISET TIEDOT Koko mm Leikkausvara mm Painometelmä 207 x 280 mm 5 mm Offset

5 Sidontamenetelmä S aus PAINON TIEDOT Paino Forssa Print, Forssa - Tuotanto TEKNISET LISÄTIEDOT / AINEISTOT Ilmoitusaineiston toimitus ja ohjeet Tekniset edot Lukijapro iili Lukijaprofiili Sukupuoli Ikä (6 lk) Oma amma Koulutus (4 lk) Äidinkieli h p:// Ilmoitusaineistot / Adver sing materials: - Takakannen ilmoituksessa huomioitava osoi een prin austa varten jäte ävä koko lehden levyinen 35 mm korkea valkoinen la. vuo aat Nainen Mies vuo a vuo a vuo a vuo a vuo a vuo a Johtavassa asemassa oleva Ylempi toimihenkilö Toimihenkilö Työntekijä Maatalousyri äjä Muu yksinäisyri äjä Eläkeläinen Opiskelija koululainen Ko äi -isä Työtön Kansakoulu/peruskoulu ala-aste Keskikoulu, yläaste, amma koulu, opisto Lukio/ylioppilas Yliopisto/korkeakoulu/amk Suomi Ruotsi

6 Lukijaprofiili Päivi äisostopää äjä Talouden koko Talouden bru otulot / vuosi Kuntatyyppi (7 lk) Asumismuoto Asunnon omistus Autojen lukumäärä taloudessa Auton hankinta uutena/käyte ynä Ak ivises käyte y kantaasiakaskor vuo aat Vastaaja yksin Vastaaja ja muut perheessä Joku muu perheessä hengen talous hengen talous hengen talous hengen talous hengen talous Alle e/v e/v e/v Yli e/v Suur-Helsinki Turku/Tampere Oulu asukkaan kaupunki Kaupunkimainen kunta Taajaan asu u kunta Maaseutumainen kunta Kerrostalohuoneisto Rivitalohuoneisto tai paritalo Omako talo/ erillistalo Maa la-asunto Jokin muu Omistusasunto Vuokra-asunto Asumisoikeus-/ osaomistusasunto Jokin muu Yksi auto Kaksi autoa Kolme autoa tai useampia Ei ole autoa Hanki u uutena Hanki u käyte ynä K-Plussa S-etukor PINS Stockmann

7 Lukijaprofiili vuo aat Ei mikään näistä lehden lukijaprofiili / Lähde KMT s2016/k2017 Suhtautuminen mainontaan Suhtautuminen mainontaan eri kanavissa Suht. mainontaan: Sanomalehdet Suht. mainontaan: Iltapäivälehdet Suht. mainontaan: Ilmaisjakelu- ja noutopistelehdet Suht. mainontaan: Aikakauslehdet Suht. mainontaan: Amma - ja järjestölehdet Suht. mainontaan: Asiakaslehdet Suht. mainontaan: Sanomaleh en ne sivut tai sovellukset Suht. mainontaan: Iltapäiväleh en ne sivut tai sovellukset Suht. mainontaan: Aikakausleh en ne sivut tai sovellukset vuo aat Myönteises Kielteises Myönteises Kielteises Myönteises Kielteises Myönteises Kielteises Myönteises Kielteises Myönteises Kielteises Myönteises Kielteises Myönteises Kielteises Myönteises Kielteises

8 Suhtautuminen mainontaan eri kanavissa Suht. mainontaan: Sosiaalinen media (Facebook, Instagram jne.) vuo aat Myönteises Kielteises Myönteises Suht. mainontaan: Blogit Kielteises Myönteises Suht. mainontaan: Kaupalliset tv-kanavat (MTV3, Nelonen, Sub, FOX jne.) Kielteises Myönteises Suht. mainontaan: Kaupalliset radio-kanavat (Radio Nova, SuomiPOP, NRJ, Iskelmä jne.) Kielteises Myönteises Suht. mainontaan: Liikennevälineissä tai teiden varsilla Kielteises Myönteises Suht. mainontaan: Ko in jae avat mainokset/katalogit Kielteises lehden lukijaprofiili / Lähde KMT s2016/k2017 Lukutavat ja mainonnan vaikutus Lukutavat ja mainonnan vaikutus Mainokset ovat kiinnostava osa aikakauslehden sisältöä Kaikki vuo aat Samaa mieltä Eri mieltä Uutuudet tulevat tutuiksi aikakauslehdissä olevien mainosten avulla Aikakauslehdessä oleva mainonta au aa tekemään ostopäätöksiä Samaa mieltä Eri mieltä Samaa mieltä Eri mieltä Samaa mieltä Mainokset kuuluvat aikakauslehden sisältöön Eri mieltä

9 Lukutavat ja mainonnan vaikutus Kokeilen mielelläni aikakauslehdessä olevia tuotenäy eitä (esim. elintarvikkeita tai kosme ikkaa) Kokeilen mielelläni aikakauslehden mainoksessa olevia vinkkejä tai ohjeita (esim. reseptejä) Olen ostanut tuo eita aikakauslehdessä näkemieni mainosten perusteella Olen suositellut jotakin tuote a/palvelua nähtyäni mainoksen aikakauslehdessä tai sen ne sivustolla Olen hakenut lisä etoa ne stä nähtyäni mainoksen aikakauslehdessä Ostan aikakausleh ä irtonumeroina Minusta on mukava rentoutua ja inspiroitua aikakauslehden parissa Painetun aikakauslehden tarjoamaa hemmo eluhetkeä ei voi korvata sähköises Käytän mielelläni tutun aikakaus-, amma asiakaslehden ne sivustoa - tai Luotan lukemani aikakauslehden tuotesuosituksiin Luen minulle tärkeän aikakauslehden yleensä kannesta kanteen Luotan seuraamani bloggaajan tai tube ajan tuotesuosituksiin Seuraan minulle tärkeitä aikakausleh ä sosiaalisessa mediassa Kaikki vuo aat Samaa mieltä Eri mieltä Samaa mieltä Eri mieltä Samaa mieltä Eri mieltä Samaa mieltä Eri mieltä Samaa mieltä Eri mieltä Samaa mieltä Eri mieltä Samaa mieltä Eri mieltä Samaa mieltä Eri mieltä Samaa mieltä Eri mieltä Samaa mieltä Eri mieltä Samaa mieltä Eri mieltä Samaa mieltä Eri mieltä Samaa mieltä Eri mieltä

10 Lukutavat ja mainonnan vaikutus Pysyn parhaiten ajan tasalla amma llisista asioista seuraamalla amma leh ä Saan parhaiten etoa harrastuksistani ja mielenkiintoni kohteista alan erikoislehdistä Luotan seuraamieni aikakausleh en tekemiin vertailuihin ja testeihin Aikakauslehden sisältö yllä ää minut usein myönteises Arjessani on hetkiä, jolloin etoises rajoitan sähköisen median käy öä En ole löytänyt itselleni mieluisaa suomalaista aikakauslehteä Ilahdun laamani aikakauslehden tullessa ko in Suomalaiset aikakauslehdet ovat laadukkaita Tilaan välillä vaihtelun vuoksi eri aikakausleh ä Onko käytössäsi AdBlocker tai vastaava sovellus? Kyllä, etokoneellani/kanne avallani Kaikki vuo aat Samaa mieltä Eri mieltä Samaa mieltä Eri mieltä Samaa mieltä Eri mieltä Samaa mieltä Eri mieltä Samaa mieltä Eri mieltä Samaa mieltä Eri mieltä Samaa mieltä Eri mieltä Samaa mieltä Eri mieltä Samaa mieltä Eri mieltä Kyllä table llani Kyllä matkapuhelimessani Ei ole millään lai eella En osaa lehden lukijaprofiili / Lähde KMT s2016/k2017 Tietola hteet ostoprosessissa Tietolähteiden käy ö ostoprosessin aikana Vinkkien ja ideoiden etsiminen vuo aat Ruoka ja ruuanlai o

11 Tietolähteiden käy ö ostoprosessin aikana Tietolähde vinkit ja ideat: Painetut aikakauslehdet Tietolähde vinkit ja ideat: Aikakausleh en ne sivut Tietolähde vinkit ja ideat: Blogit ja videoblogit Tietolähde vinkit ja ideat: Sosiaalinen media (esim. Facebook) vuo aat Kosme ikka ja merkit Huonekalut ja sisustaminen Rakentaminen ja remontoin Pihan- ja puutarhanhoito Viihde-elektroniikka ja etotekniikka Säästäminen ja sijoi aminen Muo ja pukeutuminen Autot ja auton ostaminen Matkailu Ruoka ja ruuanlai o Kosme ikka ja merkit Huonekalut ja sisustaminen Rakentaminen ja remontoin Pihan- ja puutarhanhoito Viihde-elektroniikka ja etotekniikka Säästäminen ja sijoi aminen Muo ja pukeutuminen Autot ja auton ostaminen Matkailu Ruoka ja ruuanlai o Kosme ikka ja merkit Huonekalut ja sisustaminen Rakentaminen ja remontoin Pihan- ja puutarhanhoito Viihde-elektroniikka ja etotekniikka Säästäminen ja sijoi aminen Muo ja pukeutuminen Autot ja auton ostaminen Matkailu Ruoka ja ruuanlai o Kosme ikka ja merkit Huonekalut ja sisustaminen Rakentaminen ja remontoin Pihan- ja puutarhanhoito Viihde-elektroniikka ja etotekniikka Säästäminen ja sijoi aminen Muo ja pukeutuminen

12 Tietolähteiden käy ö ostoprosessin aikana Tietolähde vinkit ja ideat: Radio Tietolähde vinkit ja ideat: Painetut sanomalehdet Tietolähde vinkit ja ideat: Sanomaleh en ne sivut vuo aat Autot ja auton ostaminen Matkailu Ruoka ja ruuanlai o Kosme ikka ja merkit Huonekalut ja sisustaminen Rakentaminen ja remontoin Pihan- ja puutarhanhoito Viihde-elektroniikka ja etotekniikka Säästäminen ja sijoi aminen Muo ja pukeutuminen Autot ja auton ostaminen Matkailu Ruoka ja ruuanlai o Kosme ikka ja merkit Huonekalut ja sisustaminen Rakentaminen ja remontoin Pihan- ja puutarhanhoito Viihde-elektroniikka ja etotekniikka Säästäminen ja sijoi aminen Muo ja pukeutuminen Autot ja auton ostaminen Matkailu Ruoka ja ruuanlai o Kosme ikka ja merkit Huonekalut ja sisustaminen Rakentaminen ja remontoin Pihan- ja puutarhanhoito Viihde-elektroniikka ja etotekniikka Säästäminen ja sijoi aminen Muo ja pukeutuminen Autot ja auton ostaminen Matkailu Ruoka ja ruuanlai o Kosme ikka ja merkit Huonekalut ja sisustaminen Rakentaminen ja remontoin

13 Tietolähteiden käy ö ostoprosessin aikana Tietolähde vinkit ja ideat: Televisio vuo aat Pihan- ja puutarhanhoito Viihde-elektroniikka ja etotekniikka Säästäminen ja sijoi aminen Muo ja pukeutuminen Autot ja auton ostaminen Matkailu Ostopäätös Tietolähde ostopäätös: Painetut aikakauslehdet Tietolähde ostopäätös: Aikakausleh en ne sivut Tietolähde ostopäätös: Blogit ja videoblogit Ruoka ja ruuanlai o Kosme ikka ja merkit Huonekalut ja sisustaminen Rakentaminen ja remontoin Pihan- ja puutarhanhoito Viihde-elektroniikka ja etotekniikka Säästäminen ja sijoi aminen Muo ja pukeutuminen Autot ja auton ostaminen Matkailu Ruoka ja ruuanlai o Kosme ikka ja merkit Huonekalut ja sisustaminen Rakentaminen ja remontoin Pihan- ja puutarhanhoito Viihde-elektroniikka ja etotekniikka Säästäminen ja sijoi aminen Muo ja pukeutuminen Autot ja auton ostaminen Matkailu Ruoka ja ruuanlai o Kosme ikka ja merkit Huonekalut ja sisustaminen Rakentaminen ja remontoin Pihan- ja puutarhanhoito Viihde-elektroniikka ja etotekniikka Säästäminen ja sijoi aminen Muo ja pukeutuminen Autot ja auton ostaminen Matkailu

14 Tietolähteiden käy ö ostoprosessin aikana Tietolähde ostopäätös: Sosiaalinen media (esim. Facebook) Tietolähde ostopäätös: Radio Tietolähde ostopäätös: Painetut sanomalehdet Tietolähde ostopäätös: Sanomaleh en vuo aat Ruoka ja ruuanlai o Kosme ikka ja merkit Huonekalut ja sisustaminen Rakentaminen ja remontoin Pihan- ja puutarhanhoito Viihde-elektroniikka ja etotekniikka Säästäminen ja sijoi aminen Muo ja pukeutuminen Autot ja auton ostaminen Matkailu Ruoka ja ruuanlai o Kosme ikka ja merkit Huonekalut ja sisustaminen Rakentaminen ja remontoin Pihan- ja puutarhanhoito Viihde-elektroniikka ja etotekniikka Säästäminen ja sijoi aminen Muo ja pukeutuminen Autot ja auton ostaminen Matkailu Ruoka ja ruuanlai o Kosme ikka ja merkit Huonekalut ja sisustaminen Rakentaminen ja remontoin Pihan- ja puutarhanhoito Viihde-elektroniikka ja etotekniikka Säästäminen ja sijoi aminen Muo ja pukeutuminen Autot ja auton ostaminen Matkailu Ruoka ja ruuanlai o Kosme ikka ja merkit Huonekalut ja sisustaminen Rakentaminen ja remontoin Pihan- ja puutarhanhoito Viihde-elektroniikka ja etotekniikka

15 Tietolähteiden käy ö ostoprosessin aikana ne sivut Tietolähde ostopäätös: Televisio vuo aat Säästäminen ja sijoi aminen Muo ja pukeutuminen Autot ja auton ostaminen Matkailu Ruoka ja ruuanlai o Kosme ikka ja merkit Huonekalut ja sisustaminen Rakentaminen ja remontoin Pihan- ja puutarhanhoito Viihde-elektroniikka ja etotekniikka Säästäminen ja sijoi aminen Muo ja pukeutuminen Autot ja auton ostaminen Matkailu lehden lukijaprofiili / Lähde KMT s2016/k2017 Ostajapro iili Ostajaprofiili Mitkä seuraavista väi ämistä kuvaavat sinua ostajana parhaiten? Voit valita listalta kaksi sinua parhaiten kuvaavaa väi ämää. Mikä seuraavista väi ämistä kuvaa mielestäsi parhaiten sinua mediakäy äjänä? Kaikki vuo aat Harkitseva, hankin vain tarpeeseen Laadun ostaja, ostan useimmiten vain parasta laatua Vaihtelunhaluinen, olen kiinnostunut uutuuksista Himoshoppaaja, kaupoissa kiertely ja ostaminen on minusta mukavaa ajanviete ä Kierrä äjä, hankin käyte ynä n TV:tä, kuuntelen radiota ja luen lehteni paperisena, en käytä interne ä asioiden ja tapahtumien seuraamiseen Käytän pääasiassa ns. perinteisiä medioita (radio, TV, painetut lehdet), mu a seuraan asioita ja tapahtumia myös interne stä Käytän pääasiassa verkkomedioita (internet), katson ne -TV:tä ja kuuntelen ne radiota verkon kau a, En osaa

16 Ostajaprofiili Kiinnostuksen kohteet Ylimääräisen rahan käy ö mieluiten luen lehteni verkossa Ko maan ja ulkomaiden ajankohtaiset asiat Kaikki vuo aat En osaa Oman paikkakunnan asiat ja tapahtumat Puutarhanhoito ja kasvit Urheilu, liikunta, kuntoilu Tiede, tutkimus Ruuanlai o, leivonta, resep t Muo ja pukeutuminen Kauneudenhoito ja kosme ikka Hyvinvoin, terveys Luonto ja luonnossa liikkuminen Eläimet ja lemmikit Musiikki ja konser t TV- ja radio-ohjelmat, elokuvat Autot, moo oriajoneuvot Talous- ja raha-asiat (liike-elämä, säästäminen, sijoi aminen jne.) Ympäristöasiat Tekniikka, tekniikan kehitys ( etotekniikka, elektroniikka, matkapuhelimet jne.) Rakentaminen, remontoin Kul uuri (tea eri, ooppera, museot, taidenäy elyt jne.) Sisustaminen Ulkomaan matkailu Hyväntekeväisyys, vapaaehtoistyö Kirjat ja kirjallisuus Ei mikään edellä mainituista Leh in, kirjoihin, elokuviin Ravintolassa syömiseen, juhlimiseen Liikuntaharrastuksiin ja välineisiin Muihin harrastuksiin ja välineisiin (musiikki, käsityöt, kalastus jne.) Kul uuritapahtumiin (konser t, fes vaalit, keikat jne.) Terveyspalveluihin, omaan hyvinvoin in Matkailuun ko maassa Matkailuun ulkomailla Säästämiseen Sijoi amiseen Remontoin in

17 Ostajaprofiili Suunni eilla olevat hankinnat seuraavan kahden vuoden aikana Asunnon/talon/mökin/vapaa-ajanasunnon ostaminen/ seur. 2 vuo a Uuden talon/mökin/vapaa-ajan asunnon rakentaminen/ seur. 2 vuo a Vanhan asunnon / mökin/vapaa-ajan asunnon peruskorjaus / remontoin / seur. 2 vuo a Kei ö-/kylpyhuoneremon / seur. 2 vuo a Suunni eilla olevat hankinnat seuraavan vuoden aikana Huonekalut/ seur. 12 kk Piha-/puutarhatuo eet (mullat, kasvit, laatat, kasvihuoneet jne.)/ seur. 12 kk Pihan tai parvekkeen kalusteet, grillit jne./ seur. 12 kk Auto/ seur. 12 kk Vene/ seur. 12 kk Viihde-elektroniikka (tv, ko tea erijärjestelmä, pelikonsoli, Kaikki vuo aat Sisustamiseen Matkapuhelimiin, table eihin Viihde-elektroniikkaan, - etotekniikkaan Vaa eisiin, kenkiin, laukkuihin Kodin palveluihin (siivous- ja muut kodinhoitopalvelut) Autoon, veneeseen, moo oripyörään Kosme ikkaan, kauneudenhoitoon Johonkin muuhun Minulle ei jää ylimääräistä rahaa pakollisten menojen jälkeen Kyllä Ei Kyllä Ei Kyllä Ei Kyllä Ei Kyllä Ei Kyllä Ei Kyllä Ei Kyllä Ei Kyllä Ei Kyllä Ei

18 Ostajaprofiili kaiu met jne.)/ seur. 12 kk Tietotekniikka (kanne ava etokone, table, ulkoinen kovalevy jne.)/ seur. 12 kk Jokin iso kodinkone (pakas n, as anpesukone jne.)/ seur. 12 kk Ulkomaan lomamatka (sisältää yöpymisen kohteessa)/ seur. 12 kk Kaikki vuo aat Kyllä Ei Kyllä Ei Kyllä Ei lehden lukijaprofiili / Lähde KMT s2016/k2017 Toimitusehdot TOIMITUSEHDOT 1. Maksuehdot: Aller Media Oy:n hyväksymät luo okelpoisuuskriteerit täy ävät mainos- ja mediatoimistot: 30 päivää ne o. Sopimusasiakkaat: 14 päivää ne o. 2. Viivästyskorko: Korkolain mukainen 3. Mainostoimistopalkkio: 4. Alennukset: 5. Reklamaa ot: Huomautukset ja reklamaa ot on tehtävä kirjallises 8 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisimisesta tai tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien. Reklamaa on yhteydessä ilmoitusta koskeva materiaali on toimite ava Aller Media Oy:lle. 6. Ilmoituksen peruu aminen: Mahdolliset peruutukset on tehtävä kirjallisina, 7 päivää- ja -lehteen kaksi (2) viikkoa ennen lehden ilmestymispäivää ja Ko ja kei ö-, Fit- ja Oma Aika-lehteen kolme (3) viikkoa ennen lehden ilmestymispäivää ja ELLE-lehteen kahdeksan (8) viikkoa ennen lehden ilmestymispäivää. Peruutuksiksi lasketaan myös oleelliset muutokset ilmoituksessa. Aineistopäivänä tai sen jälkeen tapahtuvista peruutuksista veloitetaan aiheutunut vahinko, kuitenkin vähintään 50 varatun ilmoituksen hinnasta. 7. Lehden vastuu ilmoituksesta: Lehden päätoimi aja on vastuussa ja määrää ilmoituksista ja niiden julkaisemisesta. Aller Media Oy pidä ää oikeuden olla julkaisema a ei toivomiaan ilmoituksia. Aller Media Oy ei myöskään ole vastuussa ilmoituksessa luvatuista eduista. Kaikki hyväksytyt ilmoitukset julkaistaan sovitussa numerossa ilmoitusmääräimen mukaan. Aller Media Oy ei vastaa ilmoi ajalle mahdollises

19 aiheutuvasta vahingosta, mikäli ilmoitusta ei voida julkaista tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä. Aller Media Oy ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatus- tai tai ovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsi ämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. Aller Media Oy ei vastaa virheestä, joka käy selville asiakkaalle toimitetusta korjausvedoksesta, jos asiakas on vedoksen hyväksynyt sitä korjaama a, tai jos asiakas on laiminlyönyt vedoksen palau amisen kohtuullisessa määräajassa. Aller Media ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puu eellisesta tai virheellisestä aineistosta. Aller Media Oy:llä on oikeus sijoi aa ilmoitus lehden nouda amaa tapaa ja tarkoituksenmukaisuu a silmällä pitäen. Aller Media Oy:n vastuu rajoi uu enintään ilmoitushintaan. Asiakas vastaa lehteen nähden siitä, e ei lehdelle annetun aineiston julkaiseminen loukkaa kenenkään tekijänoikeu a taikka muita immateriaali- tai muita oikeuksia eikä ole sisällöltään tai esitysmuodoltaan vies ntää tai julkaisutoimintaa sääntelevän tai muun lainsäädännön taikka muun markkinoin säännöstön, viranomaisten tai mainonnnan itsesäätelyelinten määräysten tai hyvän tavan vastaista. Asiakas vastaa lehdelle vaa muksista, joita kolmannet osapuolet kohdistavat lehteen näillä perusteilla sekä korvaus- ja muista vastuista, joita lehdelle voi suhteessa kolmansiin osapuoliin aiheutua tällaisten vaa musten johdosta. Asiakas on vastuussa ja korvausvelvollinen mainontansa (mukaanlukien lii eiden/tuotenäy eiden) aiheu amista mahdollisista vahingoista kolmannelle osapuolelle ja Aller Media Oy:lle. Asiakas on vastuussa siitä, e ä valmiiksi painetut lii eet ovat määräpäivänä ao. lehden painossa. Aikakausleh en Lii o r.y., Aikakausmedia ADS Oy, kustantaja, julkaisija ja leh eivät vastaa mediakor n etosisällön ajantasaisuudesta eivätkä mediakor ssa olevista mahdollisista kirjoitus- tai muista virheistä tai niistä aiheutuvista vaateista. Oikeus mediakor n ja siinä esite yjen etojen muutoksiin pidätetään. Mediakorteissa mahdollises esite y painos eto on ennakkoarvio, jota ei taata.

Image. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT

Image. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT tar uu tärkeimpiin puheenaiheisiin, kiinnostavimpiin ihmisiin ja yllä ävimpiin ideoihin. herä ää tunteita ja tarjoaa välineet keskusteluun: mistä juuri nyt kanna aa innostua, mitä katsoa, mitä lukea, mitä

Lisätiedot

Tuulilasi. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT

Tuulilasi. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT au aa lukijaansa tekemään oikeita valintoja, kun auton vaihto tai hankinta on ajankohtaista. Vuonna 2017 lisää en sestään auto- ja rengastes en määrää: tes osasto koeajaa 120 uu a autoa Ferrarin F1-tallin

Lisätiedot

Meida n Perhe. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT

Meida n Perhe. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT Meida n Vanheuuteen, kasvatukseen ja rentoon perhe-elämään keskity ävä on lapsiperheiden rakastama brändi, joka antaa apua kasva ajalle, au aa vanhempia jaksamaan ja tarjoaa vertaistukea. on ajassa mukana,

Lisätiedot

Auto Bild Suomi. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT

Auto Bild Suomi. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT Suomen ajankohtaisin ja nykyaikaisin autoleh tarjoaa eniten uutuuksia, eniten testejä, ensimmäisenä. Euroopan suurimman autolehden kanavat tuovat automaailman huipulta ainutlaatuiset reportaasit ja ensikoeajot

Lisätiedot

Lehden verkkosivut: h p://www.apu.fi/kategoria/terveys Leh sosiaalisessa mediassa :

Lehden verkkosivut: h p://www.apu.fi/kategoria/terveys Leh sosiaalisessa mediassa : tarjoaa luote avaa hyöty etoa terveydestä, painonhallinnasta, liikunnasta, ruoasta ja ravitsemuksesta. Terveyden tekijöinä ovat alan parhaat amma laiset ja asiantun joina suomalaiset huippututkijat ja

Lisätiedot

Lehden verkkosivut: h ps://tekniikanmaailma.fi/ Leh sosiaalisessa mediassa :

Lehden verkkosivut: h ps://tekniikanmaailma.fi/ Leh sosiaalisessa mediassa : n tes t ovat käsite sekä ko maassa e ä kansainvälises. n testejä referoidaan, niitä luetaan ja niihin luotetaan ja niiden perusteella tehdään myös merki äviä kulutustavarainvestointeja. maailman lukijoista

Lisätiedot

Cosmopolitan. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT

Cosmopolitan. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT on maailman suosituin nuorten naisten aikakausleh, joka on Suomessakin supersuosi u: se on ostetuin ja luetuin nuorten aikuisten naisten leh. Cosmon avulla pysyy ajan tasalla uusiista trendeistä ja tuo

Lisätiedot

Gloria. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT

Gloria. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT on ihanan elämän lifestyleleh. Suomen suuriassa muo lehdessä on kauneuden ja muodin lisäksi kiinnostavia, oman alansa huippuihmisiä, ajankohtaisiat kul uuri- ja menovinkit, kauden trendit, tyylivinkit

Lisätiedot

Vauva. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT

Vauva. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT on mukana vauvaperheiden arjen iloissa ja suruissa. Kerroe uusian edon odotuksesta, synnytyksestä sekä vauvan ja taaperon hoidosta ja kehityksestä. Annae rahanarvoisia vinkkejä hankintoihin ja autae perheitä

Lisätiedot

Meida n Mo kki. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT

Meida n Mo kki. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT Meida n Mo kki on Suomen suurin vapaa-ajan asumisen brändi. Mökkeilijän läinhenkinen kumppani käsi elee vapaa-ajan asumista monipuolises ja käytännönläheises sekä kannustaa ja opastaa vapaa-ajan asumisen

Lisätiedot

Kauneus & Terveys. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT

Kauneus & Terveys. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT on toimeliaan ja uutuuksista innostuneen naisen käsikirja hyvään oloon. Leh au aa lukijaansa löytämään parhaat puolensa. Se tarjoaa vinkit ulkonäköön, terveyteen, treeniin ja painonhallintaan. Tietoa,

Lisätiedot

Glorian ruoka & viini. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT

Glorian ruoka & viini. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT Suomen arvostetuin ja kaunein ruokaleh on hyvän ruoan iloinen äänenkanna aja. Leh kertoo kiinnostavimmat puheenaiheet, ilmiöt, kansainväliset ja ko maiset trendit sekä kiinnostavien ruokaihmisten tarinat.

Lisätiedot

Lehden verkkosivut: h ps://suomenkuvaleh.fi/ Leh sosiaalisessa mediassa :

Lehden verkkosivut: h ps://suomenkuvaleh.fi/ Leh sosiaalisessa mediassa : ti YMMÄRRYSTÄ MAAILMAN MELSKEISSÄ. Median sirpaloituessa yhä tärkeämmäksi tulevat kunkin edotusvälineen laadulliset piirteet: kuinka luote ava ja usko ava sen vies on. kertoo lukijoilleen, mikä maailman

Lisätiedot

ET-lehti. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT

ET-lehti. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT ti ET on suuruudessaan ilmiömäinen, lukijoiden rakastama aikuisen suomalaisen lukuleh. Teee ihmisläheistä, läinhenkistä lehteä, joka puhu elee koske avin elämäntarinoin. ET tarjoaa inspiraa ota kolmanteen

Lisätiedot

Lehden verkkosivut: h p://www.meillakotona.fi/avotakka Leh sosiaalisessa mediassa :

Lehden verkkosivut: h p://www.meillakotona.fi/avotakka Leh sosiaalisessa mediassa : Suomen suurin sisustusmedia. on tunne u ja arvoste u sisustamisen mediabrändi, joka tuo uusia, raikkaita oivalluksia intohimoiselle sisustajalle. Avotakasta löytyvät kauneiat kodit, ajankohtaisiat sisustusratkais

Lisätiedot

Image. Yhteystiedot. Mediatiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT LEVIKKI TAI PAINOS

Image. Yhteystiedot. Mediatiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT LEVIKKI TAI PAINOS tarttuu tärkeimpiin puheenaiheisiin, kiinnostavimpiin ihmisiin ja yllättävimpiin ideoihin. herättää tunteita ja tarjoaa välineet keskusteluun: mistä juuri nyt kannattaa innostua, mitä katsoa, mitä lukea,

Lisätiedot

Kotila a ka ri. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT

Kotila a ka ri. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT Kotila a ka ri ILOA JA ELINVOIMAA Kannustae lukijoitae hyvän ja terveellisen olon hakemiseen. Luote avat ja ajankohtaiset terveysju ue kuuluvat jokaisen elinvoimastaan huoleh van naisen arkipäivään. Nostae

Lisätiedot

Lehden verkkosivut: Lehti sosiaalisessa mediassa :

Lehden verkkosivut:  Lehti sosiaalisessa mediassa : on Suomen rakastetuin sarjakuvahahmo. n nimikkolehti on suurin koko perheen lehti, ja sillä on viikoittain noin 860 000 lukijaa, niin aikuisia kuin lapsia. on myös Suomen suurin tilattava aikakauslehti.

Lisätiedot

Lehden verkkosivut: Lehti sosiaalisessa mediassa :

Lehden verkkosivut:  Lehti sosiaalisessa mediassa : tarjoaa luotettavaa hyötytietoa terveydestä, painonhallinnasta, liikunnasta, ruoasta ja ravitsemuksesta. Terveyden tekijöinä ovat alan parhaat ammattilaiset ja asiantuntijoina suomalaiset huippututkijat

Lisätiedot

Image. Yhteystiedot. Mediatiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT LEVIKKI TAI PAINOS

Image. Yhteystiedot. Mediatiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT LEVIKKI TAI PAINOS tarttuu tärkeimpiin puheenaiheisiin, kiinnostavimpiin ihmisiin ja yllättävimpiin ideoihin. herättää tunteita ja tarjoaa välineet keskusteluun: mistä juuri nyt kannattaa innostua, mitä katsoa, mitä lukea,

Lisätiedot

Katso. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT

Katso. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT se sta! Televisio on tärkeä osa sekä arkea että vapaa-aikaa. Muutaman vuoden aikana se on kokenut myös paljon mullistuksia, ja niitä on odotettavissa edelleen. Uusia kanavia on syntynyt monia sekä vapaaseen

Lisätiedot

Demi. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT

Demi. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT on nuorten naisten suosikkibrändi ja ilmiö, joka tavoi aa yli 50 prosen a kohderyhmästään. n jutut viihdy ävät, rohkaisevat ja kannustavat. Lehden aiheita ovat muun muassa kauneus, muo, terveys, ihmissuhteet,

Lisätiedot

Eeva. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT

Eeva. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT on koske ava ja syvällinen naistenleh en klassikkobrändi. tarjoilee kuukauden mielenkiintoisimmat henkilöhaasta elut, kiehtovat matkajutut, kauniit ja persoonalliset kodit, aisteja herä ävät ruokajutut,

Lisätiedot

Valitut Palat - Reader's Digest. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT

Valitut Palat - Reader's Digest. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT Kuukausi ain ilmestyvä Palat on lukumedia, jonka vahvuus piilee tarinoissa. Tarinamuotoinen kerrontatapa tarjoaa lukijalle samastumiskohteen ja siksi se kouku aa ja jää mieleen. Tähän perustuu myös Vali

Lisätiedot

Suomen Kuvalehti. Yhteystiedot. Mediatiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT

Suomen Kuvalehti. Yhteystiedot. Mediatiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT YMMÄRRYSTÄ MAAILMAN MELSKEISSÄ. Median sirpaloituessa yhä tärkeääksi tulevat kunkin tiedotusvälineen laadulliset piirteet: kuinka luotettava ja uskottava sen viesti on. kertoo lukijoilleen, mikä maailman

Lisätiedot

Kauneus & Terveys. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT

Kauneus & Terveys. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT on toimeliaan ja uutuuksista innostuneen naisen käsikirja hyvään oloon. Leh au aa lukijaansa löytämään parhaat puolensa. Se tarjoaa vinkit ulkonäköön, terveyteen, treeniin ja painonhallintaan. Tietoa,

Lisätiedot

Luonnonharrastuslehti, luonto- ja ympäristöasioiden erikoislehti.

Luonnonharrastuslehti, luonto- ja ympäristöasioiden erikoislehti. Luonnonharrastuslehti, luonto- ja ympäristöasioiden erikoislehti. Lehden verkkosivut: http://www.suomenluonto.fi/lehti/ Lehti sosiaalisessa mediassa : luonnonsuojeluliitto ry Yleisölehdet, maa- ja metsätalous

Lisätiedot

Kodin Pellervo. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT

Kodin Pellervo. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT ja perheen hyötylehti maaseudulle ja maaseutuhenkisille. n toimitus tuntee maaseutuasujat ja tekee lehteä, joka vaalii perinteitä ja kodin arvoja.taloudellisesti vakaata elämänvaihetta elävät perheet,

Lisätiedot

Eeva. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT

Eeva. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT on koske ava ja syvällinen naistenleh en klassikkobrändi. tarjoilee kuukauden mielenkiintoisiat henkilöhaasta elut, kiehtovat matkajutut, kauniit ja persoonalliset kodit, aisteja herä ävät ruokajutut,

Lisätiedot

Eeva. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT

Eeva. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT on koskettava ja syvällinen naistenlehtien klassikkobrändi. tarjoilee kuukauden mielenkiintoisiat henkilöhaastattelut, kiehtovat matkajutut, kauniit ja persoonalliset kodit, aisteja herättävät ruokajutut,

Lisätiedot

Lehden verkkosivut: Lehti sosiaalisessa mediassa :

Lehden verkkosivut:  Lehti sosiaalisessa mediassa : tarjoaa luotettavaa hyötytietoa terveydestä, painonhallinnasta, liikunnasta, ruoasta ja ravitsemuksesta. Terveyden tekijöinä ovat alan parhaat ammattilaiset ja asiantuntijoina suomalaiset huippututkijat

Lisätiedot

Kotivinkki. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT

Kotivinkki. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT Arjen lifestyle-media on arjen lifestyle-media, jonka keskiössä on ruuhkavuosien kaikki tärkeimmät aihealueet: ruoka, ustus ja kodinhoito, hyvinvointi ja terveys, käyttömuoti ja kauneus sekä lemmikit.

Lisätiedot

Lehden verkkosivut: Lehti sosiaalisessa mediassa :

Lehden verkkosivut:  Lehti sosiaalisessa mediassa : ET Matkaoppaassa unelmointi ja hyötytieto kulkevat käsi kädessä. Käye niin kaupunkilomilla kuin unelmien rantamatkoillakin, räätälöidyillä seikkailumatkoilla ja uutuuskohteissa. Lukijoillae on ikuinen

Lisätiedot

Glorian Koti. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT

Glorian Koti. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT on innostava ja uutta luova sisustuksen trendikkäästi nuorentunut laatulehti. esittelee Suomen kauneimmat kodit, kiinnostavimmat sisustamisen ja designin ilmiöt sekä tarjoaa parhaat vinkit ja ostosideat

Lisätiedot

Lehden verkkosivut: https://tekniikanmaailma.fi/ Lehti sosiaalisessa mediassa :

Lehden verkkosivut: https://tekniikanmaailma.fi/ Lehti sosiaalisessa mediassa : n testit ovat käsite sekä kotimaassa että kansainvälisesti. n testejä referoidaan, niitä luetaan ja niihin luotetaan ja niiden perusteella tehdään myös merkittäviä kulutustavarainvestointeja. maailman

Lisätiedot

Kotivinkki. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT

Kotivinkki. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT Kotivinkki Arjen lifestyle-media on arjen lifestyle-media, jonka keskiössä on ruuhkavuosien kaikki tärkeimmät aihealueet: ruoka, sisustus ja kodinhoito, hyvinvoin ja terveys, käy ömuo ja kauneus sekä lemmikit.

Lisätiedot

Lehden verkkosivut: https://www.seiska.fi/ Lehti sosiaalisessa mediassa :

Lehden verkkosivut: https://www.seiska.fi/ Lehti sosiaalisessa mediassa : Rakastettu ja kiistelty on Suomen kohutuin ja sosiaalisin mediabrändi. Koko kansan salarakas yllättää, viihdyttää, kiihdyttää ja herättää intohimoisia keskusteluja jutuillaan. n tekijät ja lukijat ovat

Lisätiedot

Meidän Perhe. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT

Meidän Perhe. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT Vanheuuteen, kasvatukseen ja rentoon perhe-elämään keskityttävä on lapsiperheiden rakastama brändi, joka antaa apua kasvattajalle, auttaa vanhempia jaksamaan ja tarjoaa vertaistukea. on ajassa mukana,

Lisätiedot

Auto Bild Suomi. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT

Auto Bild Suomi. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT Suomen ajankohtaisin ja nykyaikaisin autolehti tarjoaa eniten uutuuksia, eniten testejä, ensimmäisenä. Euroopan suurimman autolehden kanavat tuovat automaailman huipulta ainutlaatuiset reportaasit ja ensikoeajot

Lisätiedot

Gloria. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT

Gloria. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT Laatutietoisen elämäntavan lifestyle-lehti on vakiinnuttanut paikkansa kohdeyleisön sydämissä. Lehti esittelee upeimman muodin arkeen, juhlaan ja työelämään, parhaat kosmetiikkatuotteet, trendikkäimmät

Lisätiedot

Lehden verkkosivut: Lehti sosiaalisessa mediassa :

Lehden verkkosivut:  Lehti sosiaalisessa mediassa : Antiikki ja design -lehti jatkaa Glorian Antiikin tietä ja tarjoaa intohimoiselle antiikin, designin ja taiteen ystävälle ja keräilijälle monipuolisen paketin kaunista katseltavaa, asiantuntevaa tietoa

Lisätiedot

Erä. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT

Erä. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT TIETOA TAIDOISTA, ILOA ELÄMYKSISTÄ. Lähes kahden miljoonan suomalaisen lempiharrastus kalastus on kivaa ja hyödyllistä. Ja on kalamiesten sekä luonnossa ja vesillä vaeltavien ykkösmedia. Levikiltään se

Lisätiedot

Lehden verkkosivut: Lehti sosiaalisessa mediassa :

Lehden verkkosivut:  Lehti sosiaalisessa mediassa : on Suomen suurin vapaa-ajan asumisen brändi. Mökkeilijän läinhenkinen kumppani käsittelee vapaa-ajan asumista monipuolisesti ja käytännönläheisesti sekä kannustaa ja opastaa vapaa-ajan asumisen hankinnoissa.

Lisätiedot

ELLE. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT

ELLE. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT Elle-lehti on ainutlaatuinen sekoitus muotia, lifestylea ja kiinnostavia henkilöhaastatteluita. Elle kertoo suomalaisille naisille maailman trendit ensimmäisenä. Ellen matkassa pysyt takuulla kartalla,

Lisätiedot

Demi. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT

Demi. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT on nuorten naisten suosikkibrändi ja ilmiö, joka tavoittaa yli 50 prosenttia kohderyhmästään. n jutut viihdyttävät, rohkaisevat ja kannustavat. Lehden aiheita ovat muun muassa kauneus, muoti, terveys,

Lisätiedot

Trendi. Yhteystiedot. Mediatiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT

Trendi. Yhteystiedot. Mediatiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT Suomen johtava lifestyle- ja muotilehti tarjoaa merkityksellisiä tarinoita, ihailtavia esikuvia ja inspiroivia oivalluksia. Uudistunut on ajattoman kiinnostava, elämyksellinen ja palveleva. Muodin ja kauneuden

Lisätiedot

Apu. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT

Apu. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT Kaikkien tuntema on ajankohtainen, viihdy ävä ja hyödyllinen viikkoleh, joka tar uu puheenaiheisiin ja luo niitä itse. Lehdessä on paljon tervey ä, ruokaa ja matkailua. Suomen 100-vuo sjuhlan kunniaksi

Lisätiedot

Lehden verkkosivut: Lehti sosiaalisessa mediassa :

Lehden verkkosivut:  Lehti sosiaalisessa mediassa : on maailman suosituin nuorten naisten aikakauslehti, joka on Suomessakin supersuosittu: se on ostetuin ja luetuin nuorten aikuisten naisten lehti. Cosmon avulla pysyy ajan tasalla uusiista trendeistä ja

Lisätiedot

yrityspalvelut Pohjoisen Suomen ihmiset kohtaat Kalevan Medioissa

yrityspalvelut Pohjoisen Suomen ihmiset kohtaat Kalevan Medioissa Pohjoisen Suomen ihmiset kohtaat Kalevan Medioissa KMT Alueellinen on TNS Kantarin toteuttaman tutkimus ella. Tutkimuksella selvitetään alueen ostokäyttäytymistä. Ohessa lyhyt setti vuoden 2017 raportista,

Lisätiedot

Glorian ruoka & viini. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT

Glorian ruoka & viini. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT Suomen arvostetuin ja kaunein ruokalehti on hyvän ruoan iloinen äänenkannattaja. Lehti kertoo kiinnostavimmat puheenaiheet, ilmiöt, kansainväliset ja kotimaiset trendit sekä kiinnostavien ruokaihmisten

Lisätiedot

Mainonnan ja lukemisen väi0ämät KMT 2016

Mainonnan ja lukemisen väi0ämät KMT 2016 Mainonnan ja lukemisen väi0ämät KMT 2016 1. Lukemisen ja mainonnan väi0ämät 2. Suomalaisten suhtautuminen mainontaan 3. Mainonnan estäminen 72 % suomalaisista kokee, e0ä painetun aikakauslehden tarjoamaa

Lisätiedot

Lehden verkkosivut: Lehti sosiaalisessa mediassa :

Lehden verkkosivut:  Lehti sosiaalisessa mediassa : auttaa onnistumaan keittiössä ja innostaa syömään parein. Jokainen numero ältää runsaasti ihania reseptejä: helppoa ja nopeaa arkiruokaa ja -leivontaa, juhlaideoita, sesongin raaka-aineita ja ruokailmiöitä.

Lisätiedot

ET-lehti. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT

ET-lehti. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT ET on suuruudessaan ilmiömäinen, lukijoiden rakastama aikuisen suomalaisen lukulehti. Teee ihmisläheistä, läinhenkistä lehteä, joka puhuttelee koskettavin elämäntarinoin. ET tarjoaa inspiraatiota kolmanteen

Lisätiedot

Lehden verkkosivut: Lehti sosiaalisessa mediassa :

Lehden verkkosivut:  Lehti sosiaalisessa mediassa : Suomen suurin ustusmedia. on tunnettu ja arvostettu ustamisen mediabrändi, joka tuo uusia, raikkaita oivalluksia intohimoiselle ustajalle. Avotakasta löytyvät kauneiat kodit, ajankohtaisiat ustusratkais

Lisätiedot

Valitut Palat - Reader's Digest. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT

Valitut Palat - Reader's Digest. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT Kuukausittain ilmestyvä Valitut Palat on lukumedia, jonka vahvuus piilee tarinoissa. Tarinamuotoinen kerrontatapa tarjoaa lukijalle samastumiskohteen ja siksi se koukuttaa ja jää mieleen. Tähän perustuu

Lisätiedot

Lehden verkkosivut: https://kotilaakari.fi/ Lehti sosiaalisessa mediassa :

Lehden verkkosivut: https://kotilaakari.fi/ Lehti sosiaalisessa mediassa : ILOA JA ELINVOIMAA Kannustae lukijoitae hyvän ja terveellisen olon hakemiseen. Luotettavat ja ajankohtaiset terveysjuttue kuuluvat jokaisen elinvoimastaan huolehtivan naisen arkipäivään. Nostae rohkeasti

Lisätiedot

Kotivinkki. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT

Kotivinkki. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT Arjen lifestyle-media on arjen lifestyle-media, jonka keskiössä on ruuhkavuosien kaikki tärkeimmät aihealueet: ruoka, ustus ja kodinhoito, hyvinvointi ja terveys, käyttömuoti ja kauneus sekä lemmikit.

Lisätiedot

Eniten kohderyhmää tavoi1avat aikakauslehdet lukijoiden kiinnostusten kohteiden mukaan Lähde: KMT AL + total 2016 n=9 557, est.

Eniten kohderyhmää tavoi1avat aikakauslehdet lukijoiden kiinnostusten kohteiden mukaan Lähde: KMT AL + total 2016 n=9 557, est. Eniten kohderyhmää tavoi1avat aikakauslehdet lukijoiden kiinnostusten kohteiden mukaan 2016 n=9 557, est. 4 462 000 Tässä esityksessä tarkastellaan aikakausleh;en määrällistä tavoi1avuu1a kiinnostuksen

Lisätiedot

Kotiliesi. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT

Kotiliesi. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT INSPIRAATIOTA JA AJATUKSIA tarjoaa kiinnostavia ja ajatuksia herättäviä haastatteluja ja puheenaiheita suomalaiselle naiselle. Jokaisessa numero on vahva paketti lukemista ja hyötytietoa. Tavallisten suomalaisten

Lisätiedot

Kauneus & Terveys. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT

Kauneus & Terveys. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT on toimeliaan ja uutuukta innostuneen naisen käsikirja hyvään oloon. Lehti auttaa lukijaansa löytämään parhaat puolensa. Se tarjoaa vinkit ulkonäköön, terveyteen, treeniin ja painonhallintaan. Tietoa,

Lisätiedot

Kotiliesi. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT

Kotiliesi. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT INSPIRAATIOTA JA AJATUKSIA tarjoaa kiinnostavia ja ajatuksia herättäviä haastatteluja ja puheenaiheita suomalaiselle naiselle. Jokaisessa numero on vahva paketti lukemista ja hyötytietoa. Tavallisten suomalaisten

Lisätiedot

Suomen Työterveyslääkäriyhdistys ry Ammatti- ja järjestölehdet Hyvinvointi, terveys, liikunta

Suomen Työterveyslääkäriyhdistys ry Ammatti- ja järjestölehdet Hyvinvointi, terveys, liikunta Työterveyslääkäri Kohderyhmä: työterveyslääkärit ja -huoltoyksiköt. Jäsenlehti jota tilataan myös työterveysasemille & kirjastoihin. Lehti kuuluu työterveyshuollon erikoislääkäritutkinnon tenttivaatimuksiin.

Lisätiedot

Tietolähteiden käyttö ostoprosessin aikana / Syksy 2017/Kevät 2018

Tietolähteiden käyttö ostoprosessin aikana / Syksy 2017/Kevät 2018 Tietolähteiden käyttö ostoprosessin aikana / Syksy 2017/Kevät 2018 autot muoti ja pukeutuminen matkailu ruoka ja ruuanlaitto terveys ja hyvinvointi kosmetiikka ja kosmetiikkamerkit huonekalut ja sisustaminen

Lisätiedot

Eniten kohderyhmää tavoittavat aikakauslehdet lukijoiden kiinnostusten kohteiden mukaan Kevät 2017

Eniten kohderyhmää tavoittavat aikakauslehdet lukijoiden kiinnostusten kohteiden mukaan Kevät 2017 Eniten kohderyhmää tavoittavat aikakauslehdet lukijoiden kiinnostusten kohteiden mukaan Kevät 2017 Tässä esityksessä tarkastellaan aikakauslehtien määrällistä tavoittavuutta kiinnostuksen kohteiden mukaan.

Lisätiedot

Miesten Aetolähteiden käycö ostoprosessin aikana 2016

Miesten Aetolähteiden käycö ostoprosessin aikana 2016 Miesten Aetolähteiden käycö ostoprosessin aikana 2016 autot muo( ja pukeutuminen matkailu ruoka ja ruuanlai1o terveys ja hyvinvoin( kosme(ikka ja kosme(ikkamerkit huonekalut ja sisustaminen rakentaminen

Lisätiedot

Apu. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT

Apu. Yhteystiedot MEDIAMYYNTI YHTEYSTIEDOT Kaikkien tuntema on ajankohtainen, viihdyttävä ja hyödyllinen viikkolehti, joka tarttuu puheenaiheisiin ja luo niitä itse. Lehdessä on paljon terveyttä, ruokaa ja matkailua. Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi

Lisätiedot

Profiloivimmat aikakauslehdet lukijoiden kiinnostusten kohteiden mukaan Kevät Prosenttia lukijoista

Profiloivimmat aikakauslehdet lukijoiden kiinnostusten kohteiden mukaan Kevät Prosenttia lukijoista Profiloivimmat aikakauslehdet lukijoiden kiinnostusten kohteiden mukaan Kevät 2017 Prosenttia lukijoista Aikakauslehtien avulla on helppo tavoittaa erilaisista aiheista kiinnostuneita lukijoita kustannustehokkaasti.

Lisätiedot

Eniten lukijoita tavoittavat aikakauslehdet lukijoiden kiinnostusten kohteiden mukaan 2015. Lähde: KMT AL + total 2015 n=9 986, est.

Eniten lukijoita tavoittavat aikakauslehdet lukijoiden kiinnostusten kohteiden mukaan 2015. Lähde: KMT AL + total 2015 n=9 986, est. Eniten lukijoita tavoittavat aikakauslehdet lukijoiden kiinnostusten kohteiden mukaan 2015 Lähde: KMT AL + total 2015 n=9 986, est. 4 461 000 Kun halutaan tavoittaa mahdollisimman paljon tietystä aiheesta

Lisätiedot

Profiloivimmat aikakauslehdet lukijoiden kiinnostusten kohteiden mukaan 2015

Profiloivimmat aikakauslehdet lukijoiden kiinnostusten kohteiden mukaan 2015 Profiloivimmat aikakauslehdet lukijoiden kiinnostusten kohteiden mukaan 2015 Prosenttia lukijoista Lähde: KMT AL + total 2015 n=9 986, est. 4 461 000 Aikakauslehtien avulla on helppo tavoittaa erilaisista

Lisätiedot

Aikakauslehtien lukijat eroavat toisistaan suhteessa lehteen ja siinä olevaan mainontaan. Segmentointi KMT 2017

Aikakauslehtien lukijat eroavat toisistaan suhteessa lehteen ja siinä olevaan mainontaan. Segmentointi KMT 2017 Aikakauslehtien lukijat eroavat toisistaan suhteessa lehteen ja siinä olevaan mainontaan Segmentointi KMT 2017 Aikakauslehtiä lukee 97 prosenttia suomalaisista 12+ vuotiaista (4,3 miljoonaa lukijaa). Aikakauslehtiä

Lisätiedot

Kiloklubi.fi. SPOT-tutkimus Joulukuu 2013

Kiloklubi.fi. SPOT-tutkimus Joulukuu 2013 Kiloklubi.fi SPOT-tutkimus Joulukuu 2013 Vastaajien taustatiedot Sivustolla vierailutiheys Olen ensimmäistä kertaa 11% Kerran päivässä tai useammin 38% 69% 2-6 kertaa viikossa 13% 2 Noin kerran viikossa

Lisätiedot

Aikakauslehdet lukijoiden kiinnostusten kohteiden mukaan, kevät 2016

Aikakauslehdet lukijoiden kiinnostusten kohteiden mukaan, kevät 2016 Aikakauslehdet lukijoiden kiinnostusten kohteiden mukaan, kevät 2016 Eniten kohderyhmää tavoi;avat lehdet Lähde: KMT AL + total syksy 2015 / kevät 2016 n=9 786, est. 4 462 000 Tässä esityksessä tarkastellaan

Lisätiedot

Menaiset.fi. SPOT-tutkimus Joulukuu 2013

Menaiset.fi. SPOT-tutkimus Joulukuu 2013 Menaiset.fi SPOT-tutkimus Joulukuu 2013 Vastaajien taustatiedot Sivustolla vierailutiheys Olen ensimmäistä kertaa Kerran päivässä tai useammin 13% 11% 12% 38% 2-6 kertaa viikossa 25% 36% Noin kerran viikossa

Lisätiedot

Kuluttajatrendit tutkimustiedon valossa

Kuluttajatrendit tutkimustiedon valossa Kuluttajatrendit tutkimustiedon valossa Mainostajat ja Kuluttajakäyttäytyminen 7.5.2013 WWW.KALEVA.FI Sisällys 1. Kohti kuluttajaymmärrystä 2. Kuluttaminen 3. Mediakäyttö WWW.KALEVA.FI Kohti kuluttajaymmärrystä

Lisätiedot

ANNA, AINA NÄYTTÄVÄ JA MONIPUOLINEN Naisten viikkolehtien hohdokas klassikko on elämänsä vauhdissa (sekä irto- että tilausmyynti ovat kasvussa). on lukijoilleen viikon kohokohta, johon jää koukkuun. Mikä

Lisätiedot

Tietolähteiden käyttö ostoprosessin aikana Autot

Tietolähteiden käyttö ostoprosessin aikana Autot Autot 17 15 14 % en 5 4 4 % Blogit 1 2 2 % 15 13 12 % 3 2 2 % Televisio 5 4 3 % Muoti ja pukeutuminen 31 19 15 % en 6 3 3 % Blogit 8 5 5 % 10 8 9 % 2 1 1 % Televisio 10 5 4 % Matkailu 25 18 15 % en 6 4

Lisätiedot

Otavamedian perhe- ja yleisaikakauslehtien lukijaprofiilit

Otavamedian perhe- ja yleisaikakauslehtien lukijaprofiilit Otavamedian perhe- ja yleisaikakauslehtien lukijaprofiilit Perhe- ja yleisaikakauslehdet 263 000 lukijaa 441 000 lukijaa 303 000 lukijaa 188 645 levikki 105 000 lukijaa Lukijamäärät KMT 2012, levikit 2012

Lisätiedot

Fonecta. Sivustolla kävijöiden profiilikuvaus Elokuu 2013. Nettisivuston profiilitutkimus Fonecta.fi

Fonecta. Sivustolla kävijöiden profiilikuvaus Elokuu 2013. Nettisivuston profiilitutkimus Fonecta.fi Fonecta Sivustolla kävijöiden profiilikuvaus Elokuu 03 Fonecta.fi-sivustolla kävijä Olen 5-vuotias nainen. Asun kaksin puolisoni kanssa Etelä- Suomessa pienemmällä paikkakunnalla. Käyn Fonectan sivustolla

Lisätiedot

Otavamedian miestenlehtien lukijaprofiilit 2014

Otavamedian miestenlehtien lukijaprofiilit 2014 Otavamedian miestenlehtien lukijaprofiilit Miestenlehdet 508 000 lukijaa 338 000 lukijaa 252 000 lukijaa 154 000 lukijaa 126 000 lukijaa 88 000 lukijaa 84 000 lukijaa 62 000 lukijaa Lukijamäärät KMT S13/K,

Lisätiedot

Aikakauslehtien lukemista koskevat väittämät. KMT Kuluttaja 2014

Aikakauslehtien lukemista koskevat väittämät. KMT Kuluttaja 2014 Aikakauslehtien lukemista koskevat väittämät KMT Kuluttaja 0 Vastaajamäärä N = 8 7 Toteutus nettikyselynä 8..-..0 Tulokset laskettu lehtien lukijoista Tulokset kaikista aikakauslehdistä yhteensä ja jäsenlehdistä

Lisätiedot

Tietolähteiden käyttö ostoprosessin aikana Autot

Tietolähteiden käyttö ostoprosessin aikana Autot Autot 13 292 10 239 9 210 2 50 2 47 2 39 Blogit 1 22 2 36 2 52 Muoti ja pukeutuminen 46 1060 26 605 22 495 8 193 4 101 3 80 Blogit 14 325 9 198 8 190 Matkailu 29 671 20 458 16 367 5 114 3 79 3 68 Blogit

Lisätiedot

Naisten tietolähteiden käyttö ostoprosessin aikana 2015

Naisten tietolähteiden käyttö ostoprosessin aikana 2015 Naisten tietolähteiden käyttö ostoprosessin aikana 2015 autot muoti ja pukeutuminen matkailu ruoka ja ruuanlaitto terveys ja hyvinvointi kosmetiikka ja kosmetiikkamerkit huonekalut ja sisustaminen rakentaminen

Lisätiedot

Tietolähteiden käyttö ostoprosessin aikana 2015

Tietolähteiden käyttö ostoprosessin aikana 2015 Tietolähteiden käyttö ostoprosessin aikana 2015 autot muoti ja pukeutuminen matkailu ruoka ja ruuanlaitto terveys ja hyvinvointi kosmetiikka ja kosmetiikkamerkit huonekalut ja sisustaminen rakentaminen

Lisätiedot

Alueellinen Ostokäyttäytyminen kevät Uusimaa 5: Hyvinkää-Riihimäki

Alueellinen Ostokäyttäytyminen kevät Uusimaa 5: Hyvinkää-Riihimäki Alueellinen Ostokäyttäytyminen kevät 2016 Uusimaa 5: Hyvinkää-Riihimäki 1 Alueellinen Ostokäyttäytyminen kevät 2016 Toteutus Alueellinen ostokäyttäytyminen 2016 -tutkimuksen tiedot kerättiin valtakunnallisena

Lisätiedot

AIKAKAUSLEHTI- FAKTAT

AIKAKAUSLEHTI- FAKTAT AIKAKAUSLEHTI- FAKTAT 2013 2 Yleistä aikakauslehdistä, s. 3 4 Levikit, s. 5 Aikakauslehden käsite Aikakauslehtien liikevaihto Suomessa 2002 2011 Aikakauslehtien jakelu ja irtonumeromyynti Suomessa 2012

Lisätiedot

Mediasidonnaisuus Aikakauslehdet. KMT Kuluttaja Kevät 2009

Mediasidonnaisuus Aikakauslehdet. KMT Kuluttaja Kevät 2009 Mediasidonnaisuus Aikakauslehdet KMT Kuluttaja Kevät 9 Mediasidonnaisuus KMT kevät 9 Mediasidonnaisuus KMT Kuluttaja 9 tutkimuksen kirjekyselyssä kysyttiin: Mistä saatte parhaiten tietoa seuraavista asioista?

Lisätiedot

Aikakauslehtien lukemista koskevat väittämät. KMT Kuluttaja Syksy 2013 / Kevät 2014

Aikakauslehtien lukemista koskevat väittämät. KMT Kuluttaja Syksy 2013 / Kevät 2014 Aikakauslehtien lukemista koskevat väittämät KMT Kuluttaja Syksy 0 / Kevät 0 Vastaajamäärä N = 88 Toteutus nettikyselynä.7.0-0.6.0 Tulokset laskettu lehtien lukijoista Tulokset kaikista aikakauslehdistä

Lisätiedot

Tietolähteiden käyttö ostoprosessin aikana Autot

Tietolähteiden käyttö ostoprosessin aikana Autot Autot 22 486 20 429 18 399 8 164 6 132 6 126 Blogit 2 37 2 44 2 49 Muoti ja pukeutuminen 14 312 11 239 9 192 3 73 2 50 3 57 Blogit 2 48 2 37 2 46 Matkailu 20 427 15 329 14 298 7 147 4 89 4 85 Blogit 6

Lisätiedot

MEDIATIEDOT. Yli 50-vuotta toiminut paikallinen ykköslehti. Torstaisin ja sunnuntaisin joka talouteen Kirkkonummen, Siuntion ja Inkoon alueella

MEDIATIEDOT. Yli 50-vuotta toiminut paikallinen ykköslehti. Torstaisin ja sunnuntaisin joka talouteen Kirkkonummen, Siuntion ja Inkoon alueella toiminut ykköslehti ISSN 0782-6044 MEDIATIEDOT 2018 Kirkkonummen, Siuntion ja Inkoon kuntien sekä seurakuntien käyttämä ilmoituslehti. Torstaisin ja sunnuntaisin joka talouteen Kirkkonummen, Siuntion ja

Lisätiedot

Suomen Joutsen tunnissa Viisi laivaa, yksi Joutsen. Mediakortti

Suomen Joutsen tunnissa Viisi laivaa, yksi Joutsen. Mediakortti Suomen Joutsen tunnissa Viisi laivaa, yksi Joutsen Mediakortti Mainostilat, koot ja hinnat Mainostila mitat (lev. x kork. mm / maks. merkkiä) à-hinta (euroa) Kannet etukannen mosaiikki 28,5 x 28,5 780

Lisätiedot

Aikakauslehtien lukemistavat KMT Kuluttaja 2013 Lehtiryhmittäin ja lehdittäin

Aikakauslehtien lukemistavat KMT Kuluttaja 2013 Lehtiryhmittäin ja lehdittäin Aikakauslehtien lukemistavat KMT Kuluttaja 0 Lehtiryhmittäin ja lehdittäin Vastaajamäärä N = 8 Toteutus nettikyselynä 8..-0..0 Tulokset laskettu lehtien lukijoista Tulokset kaikista aikakauslehdistä eri

Lisätiedot

PUHELINREKRYTOINNIN YHTEYDESSÄ KYSYTTÄVÄT TAUSTAKYSYMYKSET:

PUHELINREKRYTOINNIN YHTEYDESSÄ KYSYTTÄVÄT TAUSTAKYSYMYKSET: PUHELINREKRYTOINNIN YHTEYDESSÄ KYSYTTÄVÄT TAUSTAKYSYMYKSET: A. Asuinpaia (ei kysytä, data saatavilla otoksesta): Postinumero (= asuinpaiakunta, asuinalue) B. Sukupuoli: 1 Nainen 2 Mies C. Kuinka vanha

Lisätiedot

Metro.fi Kävijäprofiili. Tammikuu 2013

Metro.fi Kävijäprofiili. Tammikuu 2013 Metro.fi Kävijäprofiili Tammikuu 2013 Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin Metro.fi-sivustolla 7.1. 20.1.2013. Vastauksia tutkimukseen kerättiin 300 kappaletta, ja vastausprosentti

Lisätiedot

AIKAKAUSLEHTI- FAKTAT

AIKAKAUSLEHTI- FAKTAT AIKAKAUSLEHTI- FAKTAT 2013 2 Yleistä aikakauslehdistä, s. 3 4 Levikit, s. 5 Aikakauslehden käsite Aikakauslehtien liikevaihto Suomessa 2002 2011 Aikakauslehtien jakelu ja irtonumeromyynti Suomessa 2012

Lisätiedot

Talouden koko. Kantrin lukijat elävät keskivertosuomalaista suuremmassa taloudessa.

Talouden koko. Kantrin lukijat elävät keskivertosuomalaista suuremmassa taloudessa. Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden kuukausiliite. Kantri kertoo tästä ajasta, maaseudun elämästä, ihmisistä ja ilmiöistä lämpimästi ja terävästi. Se ei kaihda kaivautua pintaa syvemmälle, mutta uskaltaa

Lisätiedot

HS.fi Auto & Tiede -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

HS.fi Auto & Tiede -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 HS.fi Auto & Tiede -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 28 1 Mies 4 72 0 40 60 80 0 Ikä -24 vuotta 2-34 vuotta 3-44 vuotta 4-4 vuotta 21-74 vuotta 31 36 0 40 60 80 0 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu

Lisätiedot

Muotoilu tunnissa. (lev. x kork. mm / maks. merkkiä)

Muotoilu tunnissa. (lev. x kork. mm / maks. merkkiä) Mediakortti Mainostilat, koot ja hinnat Mainostila mitat (lev. x kork. mm / maks. merkkiä) à-hinta (euroa) Kannet etukannen mosaiikki 28,5 x 28,5 780 etukannen kääntöpuoli 95 x 182 2 450 1/3 sivun mainos

Lisätiedot

postinen MEDIAKORTTI 2015 2016

postinen MEDIAKORTTI 2015 2016 postinen MEDIAKORTTI 2015 2016 TAVOITA SUOMALAISET TEHOKKAASTI POSTISELLA Postinen on kuluttajat aktivoiva, täysin uudenlainen media. Nelisivuinen Postinen on kustannustehokas media mainostajalle. Postisen

Lisätiedot

Mielipiteet aikakauslehtien mainonnasta 2011

Mielipiteet aikakauslehtien mainonnasta 2011 Mielipiteet aikakauslehtien mainonnasta 11 Mielipiteet aikakauslehtien mainonnasta eri lehtiryhmissä KMT Kuluttaja 11 Perusjoukko ('000): 44, n=8966 Kysymys: "Seuraavissa kysymyksissä esitetään väittämiä

Lisätiedot

HS Android tabletsovelluksen. profiilitutkimus. Kesäkuu 2014

HS Android tabletsovelluksen. profiilitutkimus. Kesäkuu 2014 HS Android tabletsovelluksen profiilitutkimus Kesäkuu 2014 Tutkimuksen toteutus Tässä raportissa esitellään tulokset InterQuestin SPOT -profiilitutkimuksesta. Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin HS Android

Lisätiedot