Miksi ja milloin puulämmitys pilkkeillä kannattaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Miksi ja milloin puulämmitys pilkkeillä kannattaa"

Transkriptio

1 Miksi ja milloin puulämmitys pilkkeillä kannattaa TTS Työtehoseura ry Rajamäki klo Tomi Bremer Metsän Woima Oy

2 Energian kokonaiskulutus Suomessa Puu on tärkein energianlähde Suomessa. Vuonna 2015 sen osuus oli 25 %. Puun osuus on noussut merkittävästi vuoden 1991 jälkeen, jolloin se oli pienimmillään 14 %. Puun pienkäyttö oli vuonna TWh, joka kattoi kokonaiskulutuksesta 4 %. Lähteet: Metsätilastollinen vuosikirja 2014, Luonnonvarakeskus ja Tilastokeskus

3 Puupolttoaineiden kulutus Suomessa Vuonna 2012 pientalojen lämmityksestä katettiin 40 % puulla, josta noin puolet oli koivua. Lähteet: Metsätilastollinen vuosikirja 2014, Luonnonvarakeskus ja Tilastokeskus

4 Energian kokonaiskulutus

5 Suomen metsävarat, metsänomistajat ja puulajit Vuonna 2012 pientalojen lämmityksestä katettiin 40 % puulla, josta noin puolet oli koivua. Lähteet: Metsätilastollinen vuosikirja 2014, Luonnonvarakeskus ja Tilastokeskus

6 Miksi pienkiinteistöjen puulämmitys on jopa määräänsä tärkeämpi Suomessa? Sähköntarve vaihtelee Suomessa voimakkaasti vuodenaikojen mukaan. Kuvassa sähkönkulutus vuonna Puulla voidaan merkittävästi vähentää sähkönkulutusta sen huippukuukausina. Puulämmityksellä voidaan säästää merkittävästi kallista sähköä, joka näkyy suoraan kuluttajan sähkölaskussa. Puu on puhdas polttoaine. Puu on kotimainen polttoaine ja sitä kautta Suomi on omavaraisempi. Puu luo tunnelmaa kodin tulipesässä. Puu tuo turvaa kotitalouksien lämmitykseen, se toimii aina ja kaikissa tilanteissa. Lähde: Fingrid Suomi

7 Pilkkeen laatuun kannattaa panostaa Pilkkeen laadun tärkein tekijä on sen kosteus, tavoitekosteus on noin %. Kun puu on sopivan kuivaa, se palaa kuumemmalla liekillä (>850 o C) ja päästöjä syntyy vähemmän. Kuivankin puun kosteus vaihtelee ympäristön lämpötilan ja kosteuden mukaan. Puun energiasisältö on noin 4,1 kwh/kg Eri puulajien paino vaihtelee, esim. koivu on 15 % painavampaa, kuin kuusi ja mänty, siksi sen energiasisältö on korkeampi Tulisijojen hyötysuhde on yleensä % => 100 litraa öljyä sisältää energiaa noin kwh ja siitä syntyy hiilidioksidia 266 kg (CO 2 ) => Pilkkeitä tarvitaan samaan energiaan noin 245 kg ja sen hiilidioksidipäästöt ovat 0 (CO 2 )

8 Pilkkeen käytön vaikutukset Suomelle Puun pienpoltto työllistää Suomessa arviolta noin henkilöä. Tulisijojen valmistaminen työllistää Suomessa noin henkilöä. Puun pienpoltto tuo metsäomistajille puunmyyntituloja ja arvonnousua Rakennusten lämmitys kuluttaa 22 % Suomen energian kulutuksesta sekä aiheuttaa 27 % maamme kasvihuonekaasupäästöistä. Pientalojen osuus koko Suomen rakennusten lämmityksestä on 42 %. Pilke on kotimainen, uusiutuva ja ympäristöystävällinen polttoaine. Suomen energiatuotannon omavaraisuus voidaan säilyttää puun kautta. Tulisijojen käyttö kylminä jaksoina on erittäin hyödyllistä, koska se vähentää samaan aikaan sähkön kokonaistarvetta. Puun käyttö kokonaisenergiasta on nousemassa 30 % vuonna

9 Pilkkeen mittayksiköt KIINTOkuutiometri PINOkuutiometri IRTOkuutiometri m 3 p-m 3 i-m 3 = kiinteä osa puuta =pinottu, noin 1,5 x kiinto =irtotilavuus, noin 2,5 x kiinto

10 Pilkkeen CO 2 kilpailukyky muihin lämmitysmuotoihin Elinkaaren kokonaishiilidioksiditaseet kg/mwh öljylämmitys sähkölämmitys 200 maakaasu maalämpö pelletti hake klapi

11 Pilkkeen ominaisuudet ja sen potentiaaliset käyttökohteet Puussa on tuhkaa vähän ja sen päästöt ovat pienet. Puun poltosta vapautuva hiilidioksidi sitoutuu takaisin metsään. Suomessa tulisijoja on noin 2,9 miljoonaa Arviolta asuintaloissa tai mökkien yhteydessä puulämmitteisiä kiukaita on noin Lisäksi erillisiä saunarakennuksia on yli , joissa lämmitetään lisäksi vettä. Suomessa sähkölämmitteisiä pientaloja ja vapaa-ajan asuntoja on yhteensä yli kappaletta. Tulisija tarjoaa lämmityksen ja saunan nautintoja. Lisäksi leivinuuni ja puuhella tarjoavat tuplahyödyn ruanlaitossa

12 Pilkkeen hinta pientalon lämmityksessä Polttoaineen hinta pienkiinteistössä (Kaikki maksut, verot ja hyötysuhde huomioitu) Koivupilke Pelletti Kaukolämpö Kevyt polttoöljy Sähkö + siirtomaksu 6,55 snt/kwh 5,80 snt/kwh 7,23 snt/kwh 9,50 snt/kwh 12,80 snt/kwh Omakotitalo 150 m 2, lämmityksen kokonaistarve noin kwh, josta puulla noin kw, vuosisäästö sähkössä noin 440. Puun hinta on ollut Suomessa erittäin vakaa: Mikäli puut saatu edullisemmin tai valmistettu itse, säästö on suurempi. Puun hinta tienvarressa on noin 1,2 snt/kwh

13 Pilkkeen varastointi Puu kuivaa kunnolla vasta halkaisun jälkeen. Polttopuiden säilytyksessä on otettava huomioon kosteuden torjumisen lisäksi palomääräykset, työturvallisuus ja käyttömukavuus. Kuivata puut kevään ja kesän aikana. Kuivatuksessa tärkeintä on ilmavuus alla ja sivuilla. Varastoi kuivatut puut suojaisaan paikkaan. Voit viedä polttopuut sisälle ennakkoon

14 Tulisijan sytytys Avaa takan ilmanottoaukot, myös tuhkaluukku Varmista korvausilma sytytyksessä (ilmanvaihtokoneen takkakytkin, ovi tai ikkuna raolleen) Aseta sopiva määrä puita niin, että takkaan jää liekeille tilaa vapaaseen palamiseen Aseta sytykkeet puiden väliin yläosaan, puut voidaan asettaa ristiin kerroksittain Takan vedon voi todeta esim. sytkärillä => liekki suuntautuu hormistoon takan keskeltä Sytytä pilkkeiden päälliosasta (tuohi, veistetyt puulastut, sanomalehtipaperi) Sulje tuhkaluukku alta, kun puut ovat riittävästi syttyneet

15 Tulisijan pilkkeiden lisäys Sytytyspuut palavat pisimmän ajan, seuraavat panokset palavat nopeammin Lisää puita tasaisin välein, panos kerrallaan Ristiin pinottuna 3 kerrosta on riittävä Takan koon ja lämmitystarpeen mukaan polta 1 5 pesällistä, noin 2 5 kg/panos Takan lämmityksen voi tehdä itselle sopivaksi, esim. lämmittämällä syksyllä joka toinen tai kolmas päivä Älä polta roskia tai muuta materiaalia kodin tulisijassa

16 Tulisijan käytön lopputoimet Polta hiillos loppuun tai minimissään varmista, että hiilloksesta ei nouse edes pientä sinistä liekkiä. Sininen liekki kertoo, että hiillos synnyttää häkää. Poista syntynyt tuhka arinan kautta tuhkaluukkuun. Sulje takan ilmanottoaukot ja arinarauta. Sulje hormi. Nauti takan tasaisesta lämmöstä. Varaavan takan lämmönluovutus voi kestää maksimissaan 2 vuorokautta

Mistä pientaloihin järkevää energiaa? OMAKOTI MESSUT 25. ja Vantaalla klo 14:30-15:00 Tomi Bremer Metsän Woima Oy ja TTS Työtehoseura ry

Mistä pientaloihin järkevää energiaa? OMAKOTI MESSUT 25. ja Vantaalla klo 14:30-15:00 Tomi Bremer Metsän Woima Oy ja TTS Työtehoseura ry Mistä pientaloihin järkevää energiaa? OMAKOTI MESSUT 25. ja 26.10.2018 Vantaalla klo 14:30-15:00 Tomi Bremer Metsän Woima Oy ja TTS Työtehoseura ry Energian kokonaiskulutus ja puupolttoaineet 2017 Puu

Lisätiedot

Polttopuun tehokas ja ympäristöystävällinen käyttö lämmityksessä. Pääasiallinen lähde: VTT, Alakangas

Polttopuun tehokas ja ympäristöystävällinen käyttö lämmityksessä. Pääasiallinen lähde: VTT, Alakangas Polttopuun tehokas ja ympäristöystävällinen käyttö lämmityksessä Pääasiallinen lähde: VTT, Alakangas Puupolttoaineen käyttö lämmityksessä Puupolttoaineita käytetään pientaloissa 6,1 milj.m 3 eli 9,1 milj.

Lisätiedot

Miten käytän tulisijaa oikein - lämmitysohjeita

Miten käytän tulisijaa oikein - lämmitysohjeita Miten käytän tulisijaa oikein - lämmitysohjeita Eija Alakangas, VTT Biohousing & Quality Wood Älykäs Energiahuolto EU-ohjelma 1. Puu kuivuu. Vesihöyry vapautuu. 2. Kaasumaiset palavat ainekset vapautuvat

Lisätiedot

Metsäenergian mahdollisuuudet Hake, pelletti, pilke

Metsäenergian mahdollisuuudet Hake, pelletti, pilke Metsäenergian mahdollisuuudet Hake, pelletti, pilke Kestävän kehityksen kylätilaisuus Janakkala Virala 23.10.2014 Sivu 1 2014 Miksi puuta energiaksi? Mitä energiapuu on? Puuenergia kotitalouksissa Sivu

Lisätiedot

Öljyalan Palvelukeskus Oy Laskelma lämmityksen päästöistä. Loppuraportti 60K30031.02-Q210-001D 27.9.2010

Öljyalan Palvelukeskus Oy Laskelma lämmityksen päästöistä. Loppuraportti 60K30031.02-Q210-001D 27.9.2010 Öljyalan Palvelukeskus Oy Laskelma lämmityksen päästöistä Loppuraportti 60K30031.02-Q210-001D 27.9.2010 Tausta Tämän selvityksen laskelmilla oli tavoitteena arvioida viimeisimpiä energian kulutustietoja

Lisätiedot

Tulisijan oikea sytytys ja lämmitys, kannattaako roskia polttaa sekä pienpolton päästöt, onko niistä haittaa?

Tulisijan oikea sytytys ja lämmitys, kannattaako roskia polttaa sekä pienpolton päästöt, onko niistä haittaa? Tulisijan oikea sytytys ja lämmitys, kannattaako roskia polttaa sekä pienpolton päästöt, onko niistä haittaa? Esityksen sisältö 1. Oikea tapa sytyttää?!? Mistä on kyse? 2. Hiukkaspäästöjen syntyminen 3.

Lisätiedot

Puun poltto ja tulisijojen lämmitysohjeita.

Puun poltto ja tulisijojen lämmitysohjeita. Puun poltto ja tulisijojen lämmitysohjeita eija.alakangas@vtt.fi Käytä kuivaa polttopuuta Puiden varastoinnissa on estettävä maakosteuden pääsy puihin ja varasto on suojattava myös sateelta Sopiva polttopuun

Lisätiedot

Lämpöä pilkkeistä edullisesti ja puhtaasti. Pätkittäin puulämmityksestä

Lämpöä pilkkeistä edullisesti ja puhtaasti. Pätkittäin puulämmityksestä Lämpöä pilkkeistä edullisesti ja puhtaasti Pätkittäin puulämmityksestä Puu on kotimainen, uusiutuva polttoaine. Puunpoltto ei kiihdytä ilmastonmuutosta, sillä puut sitovat kasvaessaan ilmakehän hiilidioksidia

Lisätiedot

PUULÄMMITTÄJÄN TIETOLAARI KULLAA 2.10.2010

PUULÄMMITTÄJÄN TIETOLAARI KULLAA 2.10.2010 PUULÄMMITTÄJÄN TIETOLAARI KULLAA 2.10.2010 MANU HOLLMÉN ESITYKSEN SISÄLTÖ Oman hankkeen esittely (lyhyesti) Mittayksiköt Eri puulajien lämpöarvot 2 MAASEUDUN UUSIUTUVAT ENERGIAT SATAKUNNASSA Hanketta toteuttavat

Lisätiedot

Lämpöä pilkkeistä edullisesti ja puhtaasti. Pätkittäin puulämmityksestä

Lämpöä pilkkeistä edullisesti ja puhtaasti. Pätkittäin puulämmityksestä Lämpöä pilkkeistä edullisesti ja puhtaasti Pätkittäin puulämmityksestä Puulla lämmität luonnollisesti Puu on kotimainen, uusiutuva polttoaine. Puunpoltto ei kiihdytä ilmastonmuutosta, sillä puut sitovat

Lisätiedot

VAPO PELLETTI. Vapo-puupelletti edullista lämpöä helposti

VAPO PELLETTI. Vapo-puupelletti edullista lämpöä helposti VAPO PELLETTI Vapo-puupelletti edullista lämpöä helposti Nosta mukavuutta, laske lämmön hintaa! Puulla lämmittäminen on huomattavan edullista ja nyt pelletin ansiosta myös tosi helppoa. Vapo-puupelletit

Lisätiedot

www.biohousing.eu.com Tehokas ja ympäristöystävällinen tulisijalämmitys käytännön ohjeita

www.biohousing.eu.com Tehokas ja ympäristöystävällinen tulisijalämmitys käytännön ohjeita www.biohousing.eu.com Tehokas ja ympäristöystävällinen tulisijalämmitys käytännön ohjeita 1 Vähemmän päästöjä ja miellyttävää lämpöä tulisijasta 1. Käytä kuivaa polttopuuta 2. Hanki tutkittu, tehokas ja

Lisätiedot

Varaavien uunien lämmitysohjeita

Varaavien uunien lämmitysohjeita Varaavien uunien lämmitysohjeita HRRRRR!!! TÄNNEHÄN JÄÄTYY Uunin valmistaja tai muuraaja antaa käyttöohjeet valmistamalleen uunille. Uuden tulisijan lämmitys aloitetaan varovasti. Seuraavat ohjeet on laadittu

Lisätiedot

Metsäenergia Mikko Tilvis Suomen metsäkeskus

Metsäenergia Mikko Tilvis Suomen metsäkeskus Metsäenergia Mikko Tilvis Suomen metsäkeskus Suomen metsäkeskus metsäalan asiantuntijatalo Sisältö Metsäenergia käyttö Energiapuun kasvatus, korjuu ja laatu Lämpö- ja pilkeyrittäjyys Metsäenergian tulevaisuus

Lisätiedot

Metsästä energiaa Puupolttoaineet ja metsäenergia

Metsästä energiaa Puupolttoaineet ja metsäenergia Metsästä energiaa Puupolttoaineet ja metsäenergia Kestävän kehityksen kuntatilaisuus 8.4.2014 Loppi Sivu 1 2014 Metsästä energiaa Olli-Pekka Koisti Metsäalan asiantuntijatalo, jonka tehtävänä on: edistää

Lisätiedot

KLAPI-ILTA PUUVILLASSA 27.9.2011

KLAPI-ILTA PUUVILLASSA 27.9.2011 KLAPI-ILTA PUUVILLASSA 27.9.2011 MANU HOLLMÉN ESITYKSEN SISÄLTÖ Aluksi vähän polttopuusta Klapikattilatyypit yläpalo alapalo Käänteispalo Yhdistelmä Vedonrajoitin Oikea ilmansäätö, hyötysuhde 2 PUUN KOOSTUMUS

Lisätiedot

Käytä tulisijaasi oikeinkampanja

Käytä tulisijaasi oikeinkampanja Käytä tulisijaasi oikeinkampanja Nuohoojien opintopäivä 2012 29.11.2012 Maria Myllynen 1 Käytä tulisijaasi oikeinkampanja Nuohoojat opastavat käyttämään oikein tulisijaa. Vanhaakin tulisijaa voi käyttää

Lisätiedot

Äänekosken energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Äänekosken energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Äänekosken energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Äänekosken energiatase 2010 Öljy 530 GWh Turve 145 GWh Teollisuus 4040 GWh Sähkö 20 % Prosessilämpö 80 % 2 Mustalipeä 2500 GWh Kiinteät

Lisätiedot

Mikä lämmitysmuoto uuteen kotiin? Pelletti- ja klapivaihtoehdot. Oulun kaupunki, Hannes Tuohiniitty

Mikä lämmitysmuoto uuteen kotiin? Pelletti- ja klapivaihtoehdot. Oulun kaupunki, Hannes Tuohiniitty Mikä lämmitysmuoto uuteen kotiin? Pelletti- ja klapivaihtoehdot Esityksen sisältö 1. Ympäristö ja puulämmitys 2. Pelletti polttoaineena 3. Puulämmitysvaihtoehtoja 4. Energiatehokas puulämmitys 5. Puu hybridilämmityksen

Lisätiedot

Jämsän energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Jämsän energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Jämsän energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Jämsän energiatase 2010 Öljy 398 GWh Turve 522 GWh Teollisuus 4200 GWh Sähkö 70 % Prosessilämpö 30 % Puupolttoaineet 1215 GWh Vesivoima

Lisätiedot

Laukaan energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Laukaan energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Laukaan energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Laukaan energiatase 2010 Öljy 354 GWh Puu 81 GWh Teollisuus 76 GWh Sähkö 55 % Prosessilämpö 45 % Rakennusten lämmitys 245 GWh Kaukolämpö

Lisätiedot

Varaavan tulisijan liittäminen rakennuksen energiajärjestelmään

Varaavan tulisijan liittäminen rakennuksen energiajärjestelmään Varaavan tulisijan liittäminen rakennuksen energiajärjestelmään DI, TkT Sisältö Puulla lämmittäminen Suomessa Tulisijatyypit Tulisijan ja rakennuksessa Lämmön talteenottopiiput Veden lämmittäminen varaavalla

Lisätiedot

Muuramen energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Muuramen energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Muuramen energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Muuramen energiatase 2010 Öljy 135 GWh Teollisuus 15 GWh Prosessilämpö 6 % Sähkö 94 % Turve 27 GWh Rakennusten lämmitys 123 GWh Kaukolämpö

Lisätiedot

Polttoaineiden lämpöarvot, hyötysuhteet ja hiilidioksidin ominaispäästökertoimet

Polttoaineiden lämpöarvot, hyötysuhteet ja hiilidioksidin ominaispäästökertoimet Polttoaineiden lämpöarvot, hyötysuhteet ja hiilidioksidin ominaispäästökertoimet sekä energian hinnat Seuraavassa on koottu tietoa polttoaineiden lämpöarvoista, tyypillisistä hyötysuhteista ja hiilidioksidin

Lisätiedot

Tulisijat omakotitalojen lämmityksessä

Tulisijat omakotitalojen lämmityksessä www.biohousing.eu.com Tulisijat omakotitalojen lämmityksessä Polttoaineen laatuvaatimukset ja polttotekniikka Jyväskylän ammattikorkeakoulu 28.3.2008 & Ari Erkkilä, VTT 1 Polttopuun käyttö, laatu ja varastointi

Lisätiedot

Keski-Suomen energiatase 2008. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Keski-Suomen energiatase 2008. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Keski-Suomen energiatase 2008 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Keski-Suomen Energiatoimisto Perustettu 1998 jatkamaan Keski-Suomen liiton energiaryhmän työtä EU:n IEE-ohjelman tuella Energiatoimistoa

Lisätiedot

Energiatietäjä-kilpailukysymyksiä

Energiatietäjä-kilpailukysymyksiä Energiatietäjä-kilpailukysymyksiä Lämmitys: Terveellinen ja energiataloudellinen lämpötila on: a) 19 C b) 21 C c) 25 C Suositeltava sisälämpötila koulurakennuksessa on 20-21 C. Tuulettaminen pitämällä

Lisätiedot

Uuraisten energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Uuraisten energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Uuraisten energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Uuraisten energiatase 2010 Öljy 53 GWh Puu 21 GWh Teollisuus 4 GWh Sähkö 52 % Prosessilämpö 48 % Rakennusten lämmitys 45 GWh Kaukolämpö

Lisätiedot

Tulisijalämmitys ja polttopuun varastointi. Takkailta, 1.11.2011 Pori Eija Alakangas, Ari Erkkilä ja Jyrki Raitila, VTT

Tulisijalämmitys ja polttopuun varastointi. Takkailta, 1.11.2011 Pori Eija Alakangas, Ari Erkkilä ja Jyrki Raitila, VTT Tulisijalämmitys ja polttopuun varastointi Takkailta, 1.11.2011 Pori Eija Alakangas, Ari Erkkilä ja Jyrki Raitila, VTT 2 Polttopuun käyttö, laatu ja varastointi Kuva: www.halkoliiteri.com 3 Puupolttoaineen

Lisätiedot

PUUHAKE ON KILPAILUKYKYINEN POLTTOAINE PK-YRITYKSILLE TOMI BREMER RAJAMÄELLÄ

PUUHAKE ON KILPAILUKYKYINEN POLTTOAINE PK-YRITYKSILLE TOMI BREMER RAJAMÄELLÄ PUUHAKE ON KILPAILUKYKYINEN POLTTOAINE PK-YRITYKSILLE TOMI BREMER RAJAMÄELLÄ 14.12.2017 METSÄN WOIMA OY TTS TYÖTEHOSEURA POLTTOHAKKEEN HINNAN OSATEKIJÄT JA SEN ARVOKETJUN OMISTAJAT Hakkeen hinta muodostuu

Lisätiedot

Puulämmityksen yhteiskunnallinen merkitys sekä sähkön käyttöä että pienhiukkaspäästöjä halutaan vähentää

Puulämmityksen yhteiskunnallinen merkitys sekä sähkön käyttöä että pienhiukkaspäästöjä halutaan vähentää Puulämmityksen yhteiskunnallinen merkitys sekä sähkön käyttöä että pienhiukkaspäästöjä halutaan vähentää..0 Pasi Holm ja Juho Tyynilä, Taloustutkimus..0 7 Tulisijat ja Piiput Tulisijoja käytetään muun

Lisätiedot

Pellettitakat saneeraus ja uudiskohteissa. Ekokumppanit 30.8.2012 Hannes Tuohiniitty

Pellettitakat saneeraus ja uudiskohteissa. Ekokumppanit 30.8.2012 Hannes Tuohiniitty Pellettitakat saneeraus ja uudiskohteissa Energia = työ Öljylämmitys = Venäjäsidonnaisuus Venäjän öljysaatavuuden vakaus? Lähde: Bitrereport 2011 Saammeko enää jatkossa öljyä markkinoilta millään hinnalla?

Lisätiedot

Keski Suomen energiatase Keski Suomen Energiatoimisto

Keski Suomen energiatase Keski Suomen Energiatoimisto Keski Suomen energiatase 2012 Keski Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 10.2.2014 Sisältö Keski Suomen energiatase 2012 Energiankäytön ja energialähteiden kehitys Uusiutuva

Lisätiedot

Energian tuotanto ja käyttö

Energian tuotanto ja käyttö Energian tuotanto ja käyttö Mitä on energia? lämpöä sähköä liikenteen polttoaineita Mistä energiaa tuotetaan? Suomessa tärkeimpiä energian lähteitä ovat puupolttoaineet, öljy, kivihiili ja ydinvoima Kaukolämpöä

Lisätiedot

Kuivan polttopuun varastointiohjeita

Kuivan polttopuun varastointiohjeita Kuivan polttopuun varastointiohjeita...ei KAI VAAN ALA SATAA Poltettavaksi tarkoitettu puu kuivataan ennen käyttöä. Sopivaan kokoon pilkottu kuiva puu syttyy kosteaa puuta helpommin, palaminen on tehokkaampaa,

Lisätiedot

TULIKIVI Green tuoteperhe. Onni Ovaskainen

TULIKIVI Green tuoteperhe. Onni Ovaskainen TULIKIVI Green tuoteperhe Onni Ovaskainen 5.6.2013 W10 Vesilämmitysjärjestelmä P10 Pellettijärjestelmä W10 P10 Vesilämmitysjärjestelmä W10 W10 vesilämmitysjärjestelmä: Missä energia kuluu 150 m 2 talossa?

Lisätiedot

Pelletillä ilmastomestarillista lähienergiaa

Pelletillä ilmastomestarillista lähienergiaa Pelletillä ilmastomestarillista lähienergiaa Mynämäki, 30.9.2010 Pelletti on lähienergiaa! Pelletin raaka-aineet suomalaisesta metsäteollisuudesta ja suomalaisten metsistä Poltto-aineiden ja laitteiden

Lisätiedot

Oma energiantuotanto vähentää ostosähkön tarvetta

Oma energiantuotanto vähentää ostosähkön tarvetta Oma energiantuotanto vähentää ostosähkön tarvetta Puulämmityspäivä 7.2.2018 Raimo Lovio Professori emeritus, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Lähienergialiiton hallituksen jäsen Jukka Mikkonen: Metsäpolun

Lisätiedot

Energiaeksperttikoulutus, osa 1 -Energiankulutus ja rakennukset. Keski-Suomen Energiatoimisto

Energiaeksperttikoulutus, osa 1 -Energiankulutus ja rakennukset. Keski-Suomen Energiatoimisto Energiaeksperttikoulutus, osa 1 -Energiankulutus ja rakennukset Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 2.11.2016 Sisältö Keski-Suomen Energiatoimisto, kuluttajien

Lisätiedot

Päästökuvioita. Ekokumppanit Oy. Tampereen energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt 2010

Päästökuvioita. Ekokumppanit Oy. Tampereen energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt 2010 Tampereen energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt 2010: Päästökuvioita Kasvihuonekaasupäästöt Tamperelaisesta energiankulutuksesta, jätteiden ja jätevesien käsittelystä, maatalouden tuotannosta ja teollisuuden

Lisätiedot

Puulämmityksellä edullista energiaa Jyväskylä

Puulämmityksellä edullista energiaa Jyväskylä Puulämmityksellä edullista energiaa Jyväskylä 7.10.2013 Veli-Pekka Kauppinen Suomen metsäkeskus jpy 1 2 Yleistä puun käytöstä ja hinnoista Pientalojen polttopuun käyttö Puupolttoaineita käytetään pientalossa

Lisätiedot

Fossiiliset polttoaineet ja turve. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 23.4.2014

Fossiiliset polttoaineet ja turve. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 23.4.2014 Fossiiliset polttoaineet ja turve Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 23.4.2014 Energian kokonaiskulutus energialähteittäin (TWh) 450 400 350 300 250 200 150 100 50 Sähkön nettotuonti Muut Turve

Lisätiedot

Keski-Suomen energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto

Keski-Suomen energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto Keski-Suomen energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto 1 Sisältö Perustietoa Keski-Suomesta Keski-Suomen energiatase 2010 Energianlähteiden ja kulutuksen kehitys 2000-luvulla Talouden ja energiankäytön

Lisätiedot

Maatilojen asuinrakennusten energiankulutuksen arviointi

Maatilojen asuinrakennusten energiankulutuksen arviointi Maatilojen asuinrakennusten energiankulutuksen arviointi Tässä esitetään yksinkertainen menetelmä maatilojen asuinrakennusten energiankulutuksen arviointiin. Vaikka asuinrakennuksia ei ole syytä ohittaa

Lisätiedot

Muuntokertoimet LIITE 1. Kyselyssä ilmoitettujen polttopuumäärien muuntamisessa kiintokuutiometreiksi käytettiin seuraavia muuntokertoimia:

Muuntokertoimet LIITE 1. Kyselyssä ilmoitettujen polttopuumäärien muuntamisessa kiintokuutiometreiksi käytettiin seuraavia muuntokertoimia: LIITE 1 Muuntokertoimet Kyselyssä ilmoitettujen polttopuumäärien muuntamisessa kiintokuutiometreiksi käytettiin seuraavia muuntokertoimia: Raakapuu: Havuhalko 0,650 p-m³/m³ Lehtihalko 0,620 p-m³/m³ Pilke,

Lisätiedot

Talonlämmityksen energiavaihtoehdot. Uudisrakennukset

Talonlämmityksen energiavaihtoehdot. Uudisrakennukset Talonlämmityksen energiavaihtoehdot Uudisrakennukset 1 Omakotitalo 140 + 40 m2 1½-kerroksinen Arvioitu kulutus 24 891 kwh/vuosi 56,4 % päivä ja 43,6 % yö 6324 kwh/v kotitaloussähköä (=kodin sähkölaitteet)

Lisätiedot

Energia ja kasvihuonekaasupäästöt Suomessa. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 24.9.2013

Energia ja kasvihuonekaasupäästöt Suomessa. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 24.9.2013 Energia ja kasvihuonekaasupäästöt Suomessa Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 24.9.2013 Agenda 1. Johdanto 2. Energian kokonaiskulutus ja hankinta 3. Sähkön kulutus ja hankinta 4. Kasvihuonekaasupäästöt

Lisätiedot

Tuontipuu energiantuotannossa

Tuontipuu energiantuotannossa Tuontipuu energiantuotannossa Yliaktuaari Esa Ylitalo Luonnonvarakeskus,Tilastopalvelut Koneyrittäjien Energiapäivät 2017 Hotelli Arthur Metsähakkeen käyttö lämpö- ja voimalaitoksissa 2000 2015 milj. m³

Lisätiedot

Keski-Suomen energiatase 2016

Keski-Suomen energiatase 2016 Keski-Suomen energiatase 216 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto Sisältö Keski-Suomen energiatase 216 Energialähteet ja energiankäyttö Uusiutuva energia Sähkönkulutus

Lisätiedot

Lämpöpumput energiatilastoissa nyt ja tulevaisuudessa. Virve Rouhiainen Maalämpöpäivä , Heureka, Vantaa

Lämpöpumput energiatilastoissa nyt ja tulevaisuudessa. Virve Rouhiainen Maalämpöpäivä , Heureka, Vantaa Lämpöpumput energiatilastoissa nyt tulevaisuudessa Virve Rouhiainen Maalämpöpäivä 27.11.2018, Heureka, Vantaa Energian kokonaiskulutus loppukäyttö 1970-2017 2 26.11.2018 Energiatilasto 2016 Energiatilastot

Lisätiedot

Metsästä energiaa. Kestävän kehityksen kuntatilaisuus. Sivu 1

Metsästä energiaa. Kestävän kehityksen kuntatilaisuus. Sivu 1 Metsästä energiaa Kestävän kehityksen kuntatilaisuus Sivu 1 2014 Metsästä energiaa Olli-Pekka Koisti Metsästä energiaa Metsä- ja puuenergia Suomessa Energiapuun korjuukohteet Bioenergia Asikkalassa Energiapuun

Lisätiedot

Energiansäästö viljankuivauksessa

Energiansäästö viljankuivauksessa Energiansäästö viljankuivauksessa Antti-Teollisuus Oy Jukka Ahokas 30.11.2011 Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta Maataloustieteiden laitos Agroteknologia Öljyä l/ha tai viljaa kg/ha Kuivaamistarve

Lisätiedot

1 Käyttöohjeet... 3. 2 Ylläpito ja muut ohjeet... 6 3 Takkasydämen suoritusarvot... 7

1 Käyttöohjeet... 3. 2 Ylläpito ja muut ohjeet... 6 3 Takkasydämen suoritusarvot... 7 KIT 100 käyttöohje 1 Käyttöohjeet... 3 1.1 Alkuvalmistelut... 3 1.2 Tulisijan käyttöönotto... 3 1.3 Sytytys... 4 1.4 Puiden lisäys... 4 1.5 Lämmityksen lopettaminen... 5 2 Ylläpito ja muut ohjeet... 6

Lisätiedot

Energianeuvonta apunasi lämmitysjärjestelmien muutokset, vertailu ja kustannukset

Energianeuvonta apunasi lämmitysjärjestelmien muutokset, vertailu ja kustannukset Energianeuvonta apunasi lämmitysjärjestelmien muutokset, vertailu ja kustannukset Remontoi energiatehokkaasti 26.11.2013, Sedu Aikuiskoulutuskeskus Johanna Hanhila, Thermopolis Oy Oletko vaihtamassa lämmitysjärjestelmää?

Lisätiedot

Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen

Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen BIOKAASUA METSÄSTÄ Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen KOTIMAINEN Puupohjainen biokaasu on kotimaista energiaa. Raaka-aineen hankinta, kaasun tuotanto ja käyttö tapahtuvat kaikki maamme rajojen

Lisätiedot

Pellettikoe. Kosteuden vaikutus savukaasuihin Koetestaukset, Energon Jussi Kuusela

Pellettikoe. Kosteuden vaikutus savukaasuihin Koetestaukset, Energon Jussi Kuusela Pellettikoe Kosteuden vaikutus savukaasuihin Koetestaukset, Energon Jussi Kuusela Johdanto Tässä kokeessa LAMKin ympäristötekniikan opiskelijat havainnollistivat miten puupellettien kosteuden muutos vaikuttaa

Lisätiedot

SAUNASEURA /7 SM TIEDOTTEET ja UUTISET Perustettu Internet-sivujen tiedotteet ja uutiset Ma Internet

SAUNASEURA /7 SM TIEDOTTEET ja UUTISET Perustettu Internet-sivujen tiedotteet ja uutiset Ma Internet 1/7 Internet-sivujen tiedotteet ja uutiset Ma 31.12. Internet-sivuihimme tutustui joulukuussa 335 yksittäistä vierailijaa (eli tietokonetta) ja sivuja katsottiin 1145 kertaa 10 eri maasta! Ke 19.12. Tervehdys,

Lisätiedot

Suomen lämpöpumppuyhdistys. SULPU ry.

Suomen lämpöpumppuyhdistys. SULPU ry. . Petri Koivula toiminnanjohtaja DI 1 Energia Asteikot ja energia -Miten pakkasesta saa energiaa? Celsius-asteikko on valittu ihmisen mittapuun mukaan, ei lämpöenergian. Atomien liike pysähtyy vasta absoluuttisen

Lisätiedot

BIOENERGIAN MAHDOLLISUUDET OMAKOTITALOISSA. Urpo Hassinen BIOMAS hanke

BIOENERGIAN MAHDOLLISUUDET OMAKOTITALOISSA. Urpo Hassinen BIOMAS hanke BIOENERGIAN MAHDOLLISUUDET OMAKOTITALOISSA Urpo Hassinen BIOMAS hanke 1 UUSIUTUVAN ENERGIAN KÄYTTÖ 2005 JA TAVOITTEET 2020 64 80 % 20 28,5 38 8,5 Eurooppa Suomi Pohjois-Karjala 2005 2020 2 Pohjois-Karjala

Lisätiedot

Bionergia - ympäristön ja kustannusten säästö samanaikaisesti. Asko Ojaniemi

Bionergia - ympäristön ja kustannusten säästö samanaikaisesti. Asko Ojaniemi Bionergia - ympäristön ja kustannusten säästö samanaikaisesti Asko Ojaniemi 1 28.10.2014 AO Keski-Suomen energiatase 2012 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 28.10.2014

Lisätiedot

Vart är Finlands energipolitik på väg? Mihin on Suomen energiapolitiikka menossa? 11.10.2007. Stefan Storholm

Vart är Finlands energipolitik på väg? Mihin on Suomen energiapolitiikka menossa? 11.10.2007. Stefan Storholm Vart är Finlands energipolitik på väg? Mihin on Suomen energiapolitiikka menossa? 11.10.2007 Stefan Storholm Energian kokonaiskulutus energialähteittäin Suomessa 2006, yhteensä 35,3 Mtoe Biopolttoaineet

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON MAAKUNNAN ENERGIATASE 2008

ETELÄ-SAVON MAAKUNNAN ENERGIATASE 2008 ETELÄ-SAVON MAAKUNNAN ENERGIATASE 2008 Lappeenrannan teknillinen yliopisto Mikkelin alueyksikkö/bioenergiatekniikka 1 Sisältö 1. Etelä-Savo alueena 2. Tutkimuksen tausta ja laskentaperusteet 3. Etelä-Savon

Lisätiedot

Lämpöilta taloyhtiöille. Tarmo. 30.9. 2013 Wivi Lönn Sali. Lämmitysjärjestelmien ja energiaremonttien taloustarkastelut

Lämpöilta taloyhtiöille. Tarmo. 30.9. 2013 Wivi Lönn Sali. Lämmitysjärjestelmien ja energiaremonttien taloustarkastelut Lämpöilta taloyhtiöille Tarmo 30.9. 2013 Wivi Lönn Sali Lämmitysjärjestelmien ja energiaremonttien taloustarkastelut Juhani Heljo Tampereen teknillinen yliopisto Talon koon (energiankulutuksen määrän)

Lisätiedot

Puusta lämpöä. Energia-ilta Mynämäki 30.9.2010. Jussi Somerpalo Metsäkeskus Lounais-Suomi Kiinteän bioenergian edistämishanke Varsinais-Suomessa

Puusta lämpöä. Energia-ilta Mynämäki 30.9.2010. Jussi Somerpalo Metsäkeskus Lounais-Suomi Kiinteän bioenergian edistämishanke Varsinais-Suomessa Puusta lämpöä Energia-ilta Mynämäki 30.9.2010 Jussi Somerpalo Metsäkeskus Lounais-Suomi Kiinteän bioenergian edistämishanke Varsinais-Suomessa 1 Esityksen sisältö Energiapuun korjuu Puupolttoaineet Käyttökohteita

Lisätiedot

Pelletti on modernia puulämmitystä. Hannes Tuohiniitty Suomen Pellettienergiayhdistys ry. www.pellettienergia.fi

Pelletti on modernia puulämmitystä. Hannes Tuohiniitty Suomen Pellettienergiayhdistys ry. www.pellettienergia.fi Pelletti on modernia puulämmitystä Hannes Tuohiniitty Suomen Pellettienergiayhdistys ry. Pelletin valmistus Pelletti on puristettua puuta Raaka-aineena käytetään puunjalostusteollisuuden puhtaat puusivutuotteet:

Lisätiedot

1. Polttopuun käyttö Suomessa

1. Polttopuun käyttö Suomessa Pilkeyrittäjyys miljoonaa kiintokuutiota 1. Polttopuun käyttö Suomessa Pientalojen polttopuun käyttö 2000-2010 8 7 6,7 6 5,6 5 4 3 3,07 3,32 2000 2010 2 1 1,05 1 0,8 0,77 0,97 1,33 0 Mänty Kuusi Koivu

Lisätiedot

Jätevirroista uutta energiaa. Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo

Jätevirroista uutta energiaa. Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo Jätevirroista uutta energiaa Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo 1 Etusijajärjestys 1. Määrän ja haitallisuuden vähentäminen 2. Uudelleenkäytön valmistelu 3. Hyödyntäminen

Lisätiedot

Suomen lämpöpumppuyhdistys. SULPU ry.

Suomen lämpöpumppuyhdistys. SULPU ry. . Petri Koivula toiminnanjohtaja DI 1 Palkittua työtä Suomen hyväksi Ministeri Mauri Pekkarinen luovutti SULPUlle Vuoden 2009 energia teko- palkinnon SULPUlle. Palkinnon vastaanottivat SULPUn hallituksen

Lisätiedot

Johdatus työpajaan. Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Päättäjien 41. metsäakatemia, Majvik

Johdatus työpajaan. Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Päättäjien 41. metsäakatemia, Majvik Johdatus työpajaan Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Päättäjien 41. metsäakatemia, Majvik 14.9.2016 Bioenergian osuus Suomen energiantuotannosta 2015 Puupolttoaineiden osuus Suomen energian kokonaiskulutuksesta

Lisätiedot

METSÄTILASTOTIEDOTE 31/2014

METSÄTILASTOTIEDOTE 31/2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 31/2014 Puun energiakäyttö 2013 8.7.2014 Jukka Torvelainen Esa Ylitalo Paul Nouro Metsähaketta käytettiin 8,7 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Maatilojen energiatehokkuus. Oulu 22.11.2012 Mikko Posio

Maatilojen energiatehokkuus. Oulu 22.11.2012 Mikko Posio Maatilojen energiatehokkuus Oulu 22.11.2012 Mikko Posio Mitä on energia? Energia on voiman, kappaleen tai systeemin kyky tehdä työtä Energian summa on aina vakio, energiaa ei häviä eikä synny Energian

Lisätiedot

Pienpolton markkinanäkymät

Pienpolton markkinanäkymät Pienpolton markkinanäkymät Mikko Ahonen kehitysjohtaja puh: 040 5233 840 mikko.ahonen@jklinnovation.fi Jyväskylä Innovation Oy 1 Pienpolton markkinanäkymät SISÄLTÖ: Markkinanäkökulma Ilmastonäkökulma Visio

Lisätiedot

Jyväskylä 13.10.2010, Hannes Tuohiniitty Suomen Pellettienergiayhdistys ry. www.pellettienergia.fi

Jyväskylä 13.10.2010, Hannes Tuohiniitty Suomen Pellettienergiayhdistys ry. www.pellettienergia.fi Pelletti on modernia puulämmitystä Jyväskylä 13.10.2010, Hannes Tuohiniitty Suomen Pellettienergiayhdistys ry. Pelletin valmistus Pelletti on puristettua puuta Raaka-aineena käytetään puunjalostusteollisuuden

Lisätiedot

Vapaa-ajanasuntojen energiaratkaisut Uudessakaupungissa kyselyn tulokset

Vapaa-ajanasuntojen energiaratkaisut Uudessakaupungissa kyselyn tulokset Vapaa-ajanasuntojen energiaratkaisut Uudessakaupungissa kyselyn tulokset Yhteenveto Syksyllä 2011 toteutettiin kysely Vapaa-ajan asuntojen energiaratkaisuista Uudessakaupungissa. Vastauksia saatiin yli

Lisätiedot

Rakennuskannan energiatehokkuuden kehittyminen

Rakennuskannan energiatehokkuuden kehittyminen ASIANTUNTIJASEMINAARI: ENERGIATEHOKKUUS JA ENERGIAN SÄÄSTÖ PITKÄN AIKAVÄLIN ILMASTO- JA ENERGIASTRATEGIAN POLITIIKKASKENAARIOSSA Rakennuskannan energiatehokkuuden kehittyminen 19.12.27 Juhani Heljo Tampereen

Lisätiedot

Maatilan kiinteät biopolttoaineet. Esa Kinnunen Biomas hanke

Maatilan kiinteät biopolttoaineet. Esa Kinnunen Biomas hanke Maatilan kiinteät biopolttoaineet Esa Kinnunen Biomas hanke 1 Maatilojen lämmitysjärjestelmät, kohdekartoituksen tuloksia (Juha Tuononen) Nykyinen päälämmitysmuoto (%-osuudet) Maatiloilla lämmitysjärjestelmät

Lisätiedot

Metsätilastollinen tietopalvelu PL 18 Jukka Torvelainen puh. 010 2111 01301 Vantaa sähköposti: jukka.torvelainen@metla.fi

Metsätilastollinen tietopalvelu PL 18 Jukka Torvelainen puh. 010 2111 01301 Vantaa sähköposti: jukka.torvelainen@metla.fi METSÄNTUTKIMUSLAITOS Pientalojen polttopuun käyttö Metsätilastollinen tietopalvelu Lisätietoja: PL 18 Jukka Torvelainen puh. 010 2111 01301 Vantaa sähköposti: jukka.torvelainen@metla.fi POLTTOPUUN KÄYTTÖ

Lisätiedot

Liite X. Energia- ja ilmastostrategian skenaarioiden energiataseet

Liite X. Energia- ja ilmastostrategian skenaarioiden energiataseet Liite X. Energia- ja ilmastostrategian skenaarioiden energiataseet 2015e = tilastoennakko Energian kokonais- ja loppukulutus Öljy, sis. biokomponentin 97 87 81 77 79 73 Kivihiili 40 17 15 7 15 3 Koksi,

Lisätiedot

VER 1.4 VARAAVIEN TULISIJOJEN KÄYTTÖOHJE

VER 1.4 VARAAVIEN TULISIJOJEN KÄYTTÖOHJE VER 1.4 VARAAVIEN TULISIJOJEN KÄYTTÖOHJE VER 1.4 SISÄLTÖ 1 TERVETULOA IN TULISIJAN KÄYTTÄJÄKSI 1 2 UUDEN TULISIJAN KÄYTTÖÖNOTTO 1 3 ENNEN TULISIJAN LÄMMITYSTÄ OTETTAVA HUOMIOON 2 3.1 Turvallisuus 2 3.2

Lisätiedot

Energia- ja ilmastostrategia ja sen vaikutukset metsäsektoriin

Energia- ja ilmastostrategia ja sen vaikutukset metsäsektoriin Energia- ja ilmastostrategia ja sen vaikutukset metsäsektoriin Elinkeinoministeri Olli Rehn Päättäjien 40. Metsäakatemia Majvikin Kongressikeskus 26.4.2016 Pariisin ilmastokokous oli menestys Pariisin

Lisätiedot

Uudenkaupungin kasvihuonekaasupäästöt 2007

Uudenkaupungin kasvihuonekaasupäästöt 2007 Uudenkaupungin kasvihuonekaasupäästöt 2007 Olli-Pekka Pietiläinen, Suomen ympäristökeskus, 20.2.2009 Ilmastonmuutos on haastavin ja ajankohtaisin maailmanlaajuisista ympäristöuhkista johtuu kasvihuonekaasujen

Lisätiedot

Keski-Suomen energiatase 2014

Keski-Suomen energiatase 2014 Keski-Suomen energiatase 2014 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto Sisältö Keski-Suomen energiatase 2014 Energialähteet ja energiankäyttö Uusiutuva energia Sähkönkulutus

Lisätiedot

Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen

Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen 7.10.2015 Lauri Penttinen 2 Miksi energiaa kannattaa säästää? Energia yhä kalliimpaa ja ympäristövaikutuksia täytyy vähentää

Lisätiedot

Tuloksia sähkölämmityksen tehostamisohjelma Elvarista. Teijo Perilä, LPP Partners Oy

Tuloksia sähkölämmityksen tehostamisohjelma Elvarista. Teijo Perilä, LPP Partners Oy Tuloksia sähkölämmityksen tehostamisohjelma Elvarista Teijo Perilä, LPP Partners Oy Näkökulmia sähkölämmityksen tehostamiseen ja uusiutuvien käyttöön Sähkön käytön tehostaminen ja uusiutuvan energian käyttö

Lisätiedot

Rakennuksien lämmitysjärjestelmät Kontiolahti 9.5.2009

Rakennuksien lämmitysjärjestelmät Kontiolahti 9.5.2009 Rakennuksien lämmitysjärjestelmät Kontiolahti 9.5.2009 Simo Paukkunen Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu liikelaitos Biotalouden keskus simo.paukkunen@pkamk.fi, 050 9131786 Lämmitysvalinnan lähtökohtia

Lisätiedot

Asko Vuorinen Ekoenergo Oy

Asko Vuorinen Ekoenergo Oy Energiankäyttäjän mahdollisuudet Asko Vuorinen Ekoenergo Oy Sisältö Tausta Tavoitteet Kesäasuminen Kaupunkiasuminen Autoilu Yhteenveto Suosituksia 24.4.2010 Asko Vuorinen 2 CV 1970 80 Imatran Voima Oy:n

Lisätiedot

Maatalouden energiapotentiaali

Maatalouden energiapotentiaali Maatalouden energiapotentiaali Maataloustieteiden laitos Helsingin yliopisto 1.3.2011 1 Miksi maatalouden(kin) energiapotentiaalit taas kiinnostavat? To 24.2.2011 98.89 $ per barrel Lähde: Chart of crude

Lisätiedot

SYSMÄN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011

SYSMÄN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011 SYSMÄN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

Hopealoimu-tulisijan lämmitysohjeet

Hopealoimu-tulisijan lämmitysohjeet Hopealoimu-tulisijan lämmitysohjeet Ohjeen sisällys: 1 Yleistä puulämmityksestä 2 Tulisijan ja rakennuksen ilmastointi 3 Käyttöönottovaiheen alkulämmitys 4 Varaavan tulisijan lämmittäminen 5 Takkaleivinuunin

Lisätiedot

aimo.palovaara@lakkapaa.com

aimo.palovaara@lakkapaa.com BIOENERGIAA TILOILLE JA TALOILLE Torniossa 24.5.2012 Aimo Palovaara aimo.palovaara@lakkapaa.com 050-3890 819 24.5.2012 1 Energiapuu: 1. hakkuutähde => HAKETTA 2. kokopuu => HAKETTA 3. ranka => HAKETTA,

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä

Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä Kasvihuoneilmiö on luonnollinen, mutta ihminen voimistaa sitä toimillaan. Tärkeimmät ihmisen tuottamat kasvihuonekaasut ovat hiilidioksidi (CO

Lisätiedot

Jyväskylän energiatase 2014

Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän kaupunginvaltuusto 30.5.2016 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 1.6.2016 Jyväskylän energiatase 2014 Öljy 27 % Teollisuus

Lisätiedot

Viljankuivurin päivitys. Markku Lappi ProAgria Etelä-Suomi 2.10.2013 Lahti

Viljankuivurin päivitys. Markku Lappi ProAgria Etelä-Suomi 2.10.2013 Lahti Viljankuivurin päivitys Markku Lappi ProAgria Etelä-Suomi 2.10.2013 Lahti Sisältö Viljantuotanto Kuivurit ja varastointi Energia Suunnittelu Investointi Kokemukset Viljantuotanto Mahdollisuuksia Koneet

Lisätiedot

Energia- ja ilmastopolitiikan infografiikkaa. Elinkeinoelämän keskusliitto

Energia- ja ilmastopolitiikan infografiikkaa. Elinkeinoelämän keskusliitto Energia- ja ilmastopolitiikan infografiikkaa Elinkeinoelämän keskusliitto Energiaan liittyvät päästöt eri talousalueilla 1000 milj. hiilidioksiditonnia 12 10 8 Energiaan liittyvät hiilidioksidipäästöt

Lisätiedot

Pellettiä lämmitykseen (ja sähköksi) Hannes Tuohiniitty

Pellettiä lämmitykseen (ja sähköksi) Hannes Tuohiniitty Pellettiä lämmitykseen (ja sähköksi) Globaaleihin haasteisiin vastauksia World GHG Emissions 2012 Source: Ecofys 2016 12/15/2017 Suomessa arvio hiilinielun pienenemisestä perustuu skenaarioon, joka ei

Lisätiedot

Miten sinun kodissasi poltetaan puuta?

Miten sinun kodissasi poltetaan puuta? Opas puunpolttoon 2 Miten sinun kodissasi poltetaan puuta? Puun poltossa hyödynnetään uusiutuvaa energiaa. Samalla kuitenkin tuotetaan monenlaisia päästöjä lähiympäristöön sekä oman perheen että naapurien

Lisätiedot

Energian hankinta ja kulutus

Energian hankinta ja kulutus Energia 2012 Energian hankinta ja kulutus 2011, 4. neljännes Energian kokonaiskulutus laski 5 prosenttia vuonna 2011 Energian kokonaiskulutus oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan noin 1 389 PJ (petajoulea)

Lisätiedot

Opas puunpolttoon. Helsingin seudun ympäristöpalvelut Helsingforsregionens miljötjänster

Opas puunpolttoon. Helsingin seudun ympäristöpalvelut Helsingforsregionens miljötjänster Opas puunpolttoon Helsingin seudun ympäristöpalvelut Helsingforsregionens miljötjänster 2 Miten sinun kodissasi poltetaan puuta? Puun poltossa hyödynnetään uusiutuvaa energiaa. Samalla kuitenkin tuotetaan

Lisätiedot

Varaavan takan yleiset käyttöohjeet

Varaavan takan yleiset käyttöohjeet Varaavan takan yleiset käyttöohjeet 1.7.2013 Onnittelemme Warma-Uunin hankinnasta! Uusi varaava takkanne on kotinne sydän, tehokas lämmönlähde ja sisustuksenne helmi. Jotta takkanne lämmin sydän hehkuisi

Lisätiedot

Jyväskylän energiatase 2014

Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän energiatase 2014 Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 18.2.2016 Jyväskylän energiatase 2014 Öljy 27 % Teollisuus 9 %

Lisätiedot