PINSERIT TULOSJULKAISU 2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PINSERIT TULOSJULKAISU 2011"

Transkriptio

1 PINSERIT RY TULOSJULKAISU

2 Pääkirjoitus Tervetuloa pinsereiden Tulosjulkaisun 2011 pariin. Tulosjulkaisu on vuosittain ilmestyvä kooste, joka sisältää mm. pinsereiden rekisteröinnit, terveystutkimustulokset, näyttelyarvostelut, kilpailut ja kokeet ja muuta rodun kannalta tärkeää tietoa. Vuonna 2011 pinsereitä rekisteröitiin yhteensä 74 kpl, näistä 8 kpl oli tuontikoiria. Uroksia rekisteröitiin 39 kpl (joista 2 tuontia) ja narttuja 35 kpl (joista tuonteja 6). Vuonna 2010 rekisteröitiin yhteensä 92 pinseriä, joista 11 kpl oli tuontikoiria. Terveystutkimuksia tehtiin vuonna 2011 seuraavasti: silmätarkastuksia 76 kpl ja lonkkatutkimuksia 30 kpl ja sydämen kuunteluita 4 kpl. Luonnetesteihin osallistui viime vuonna 26 koiraa ja MH-kuvauksiin 3 koiraa. Ilahduttavasti vaikuttaa siltä, että luonnetestausten ja/tai kuvausten suosio näyttäisi olevan kasv.ussa, sillä vuonna 2010 vastaavat luvut olivat luonnetestien osalta 13 ja MH-kuvausten osalta 2. Vuonna 2011 jalostustarkastettiin seitsemän pinseriä. Agility on vakiinnuttanut asemansa pinsereiden harrastusmuotona. Vuonna 2011 pinsereiden agilitystartteja oli kaiken kaikkiaan 195 ja tottelevaisuuskoekäyntejäkin 12 kpl. Näyttelykäyntejä Suomessa pinsereillä vuonna 2011 oli yhteensä 328 kpl. Edellisvuosien tulosjulkaisuihin verrattuna on yksi muutos tullut näyttelytulosten osalta. Näyttelykaavakkeisiin tulee tuomarin antaa arvionsa myös koiran luonteesta, vaihtoehdot ovat (1) rodunomainen lähestyttäessä (2) väistää ja (3) vihainen. Tässä tulosjulkaisussa on ko. arvio kirjoitettu jokaisen arvostelun perään, mikäli sitä ei ole, se on puuttunut myös arvostelulomakkeesta. Koska käytäntö on uusi, on tältä osin puutteellisia arviointeja jonkin verran, mutta käytäntö vakiinnuttanee asemansa kuluvan vuoden aikana, joten tulevissa tulosjulkaisuissa riittänee, että arvostelun perään merkitään vain numero. Antoisaa ja mielenkiintoista tutkimusmatkaa pinserivuoteen 2011 tämän tulosjulkaisun muodossa! Kiitokset kaikille tämän julkaisun tekijöille ja erityiskiitokset Sari Manniselle, joka on saattanut julkaisun tähän muotoon. Pinserit ry

3 Sisällysluettelo PÄÄKIRJOITUS... 2 NÄYTTELYTULOKSET UROKSET... 4 NARTUT KASV.ATTAJALUOKAT JÄLKELÄISLUOKAT KOETULOKSIA LUONNETESTIT JA MH-KUVAUKSET LUONNETESTIN ARVOSTELUASTEIKKO VALIONARVOT TERVEYSTUTKIMUKSET JALOSTUSTARKASTUKSET REKISTERÖINNIT TUONNIT

4 NÄYTTELYTULOKSET E Erikoisnäyttely R Ryhmänäyttely KR Kaikkien rotujen näyttely KV Kansainvälinen näyttely UROKSET AAPPO FIN37792/08 synt i CERIINAN LORENZ FIN35712/06 e OF LEIJLIDEN NORA FIN26192/04 kasv. KARPPINEN MINNA JOHANNA OULU om. KARPPINEN MINNA JOHANNA HAKEKATU 2 C OULU R Lahti JUSLIN JOHAN AVO-ERI AVK1 SA PU1 ROP SERT Kaunislinjainen uros, jolla yhdensuuntaiset päänlinjat. Lihaksikas kaula. Erinomainen luusto, vahva lanneosa. Vankka, hyvin kulmautunut takaosa. Liikkuu hyvin. Rodunomainen R Lohja EEROLA TAPIO AVO-ERI AVK1 Vajaa 3v. Roteva, mittasuhteiltaan aavistuksen pitkänomainen. Pitkä, vahva pää. Pyöristyvät silmät. Hyvät korvat. Voimakas rintakehä. Hyvät kulmaukset. Hieman pitkä lanne. Liikkeessä tasainen ylälinja. Liikunta hieman raskasta. Rodunomainen KV Lahti LAAKSO JARI AVO-ERI AVK1 SA PU2 SERT CACIB FI MVA Vajaa 3v. Erittäin tasapainoinen, liioittelematon uros jolla hyvä raajaluusto. Hyvä ylälinja seistessä. Tasapainoiset kulmaukset. Kaunis kaula. Hyvä pään pituus. Riittävä otsapenger, hyvä purenta. Tasapainoiset liikkeet. Rodunomainen KV Helsinki SCHICKER WALTER VAL-ERI VAK1 PU1 SA ROP CACIB Vahva, tiivis uros. Saksipurenta, vahva mutta ei karkea pää, sopiva kallonleveys, hyväasentoiset korvat, hieno kaulalinja, hyvä säkä, tiuha karva, liikkuu vetävästi E Porvoo TAST HARRY VAL-EH VAK 3v. Vankkarunkoinen hieman matalaraajainen kokonaisuus. Tasapainoinen ylälinja ja hännän asento. Hyvä raajarakenne ja lihaskunto. Askel jää lyhyeksi. Kyynärpäät ulkokierteiset ja etukäpälät sisäkierteiset. Rodunomainen KV Rovaniemi HAGSTRÖM GERTRUD VAL-ERI VAK1 SA PU1 ROP CACIB Erinomainen tyyppi ja koko, maskuliininen ulkonäkö. Hyvä kaula, voimakas vartalo. Erinomaiset jalat, riittävät kulmaukset. Hyvä ristiselkä ja häntä. Liikkuu erittäin hyvin KV Helsinki SJONG KITTY VAL-ERI VAK1 SA PU1 ROP CACIB Erinomainen pää ja ilme. Oikea purenta. Hyvin asettuneet silmät ja korvat. Hyvä kaula, vahva ylälinja. Korrekti hännänkiinnitys. Hyvin kulmautunut. Hyvä rungon substanssi. Oikeanlainen luusto ja raajat. Liikkuu hyvin. Korrekti turkki ja väri. Hyväksyttävä temperamentti. Rodunomainen KV Jyväskylä LAWLESS PAUL VAL-ERI VAK3 SA 3v punainen uros. Keskikokoinen. Oikea purenta. Hyvät pään linjat. Tummat silmät joiden muoto voisi olla parempi. Hyvin asettuneet mutta hieman lentävät korvat. Riittävä kaulan pituus. Hieman pehmeä ylälinja. Erinomainen hännänkiinnitys. Takakulmaukset erinomaiset. Hyvä luusto. Erinomaiset raajat. Liikkuu vapaasti. Ylälinja katoaa hieman liikkeessä. Rodunomainen KV Helsinki Messukeskus KELVERI PHILIPPOU SONIA VAL-EH VAK 3v. uros erinomaista tyyppiä. Hyvä pää ja ilme. Kaula voisi olla hieman pidempi. Hyvät kulmaukset edessä ja takana. Hyvä rinnansyvyys. Liikkuu melko hyvin mutta tarvitsee paremman temperamentin. Rodunomainen 4

5 CALETTO FI13707/09 synt i DARK ANGELS BLADE MYSTIC BLACK VDH05DP e IDACO'S IVETTE FIN3 9428/03 kasv. OKKONEN NIINA MATKU R Eura AIDIETIENE JULIA AVO-ERI AVK1 SA PU2 VASERT Erinomainen tyyppi. Yhdensuuntaiset pään linjat. Erinomainen pigmentti. Kompakti. Hyvä rintakehä. Erinomainen hännänkiinnitys ja kanto. Reiden tulisi olla pidempi ja matalampi. Hyvin esitetty. Rodunomainen lähestyttäessä (1) KR Rauma ALMGREN HANS AVO-ERI AVK1 Hyvän kokoinen ja kompakti. Erittäin hyvä pää, joka on pituudeltaan erinomainen. Hyvin asettuneet korvat. Hyvä ilme. Vahvat leuat. Tummanruskeat silmät. Kohtalainen kaulan pituus, vahva selkä. kehossa riittävä luusto. Liikkuu hyvällä askeleella. hyvä ja tiheä turkki. Kaunis väri R Harjavalta PETKEVICA BEATA AVO-ERI AVK1 SA PU1 ROP SERT Nuori uros. Kompakti runko. Oikeat pään linjat. Erinomaiset silmät ja korvat. Riittävän vahva kaula. Korrekti ylälinja. Hyvät liikkeet. Rodunomainen CARDOLAN NUCLEUS FI50933/10 synt i CERIINAN MARONE FIN17093/07 e CARDOLAN MALALAI FIN19874/06 kasv. KUJANSUU JOHANNA NOKIA om. KORTELAINEN ANNA SIRKKALANKATU 16a B TURKU E Nokia ALÈN KEIJO JUN-EH JUK Keskivoimakas uros, vahva pää. Täysi purenta, tummat silmät. Hieman kurkunalusnahkaa. Vahva kaula. Säkä saisi olla voimakkaampi. Pitkä, vielä pehmeä selkä. Seistessä takakorkea. Syvä rinta. Vaatimattomat etukulmaukset. Vapaat liikkeet. Kaipaa lisää kehätottumusta. Väistää (2). CARTAGENE FI13710/09 synt i DARK ANGELS BLADE MYSTIC BLACK VDH05DP e IDACO'S IVETTE FIN39428/03 kasv. OKKONEN NIINA MATKU om. KOTAJÄRVI MARKUS KANAVAMÄKI 13 C HELSINKI R Tuusniemi TALVITIE MARJA AVO-H AVK Erinomainen tyyppi, mutta kovin niukasti edestä ja takaa kulmautunut ja lyhyt- ja laskevalantioinen, kyynärpäistä löysä mies. Hyvät pään linjat. Lentävät korvat. Köyristää lanneosaa seistessä ja liikkeessä. Hyvä väri ja karva. Liikkuu löysästi, leveästi edestä, töpöttäen takaa. Rodunomainen AVO H E Porvoo TAST HARRY AVO-ERI AVK1 2v. Erinomainen, neliömäinen syvä runko. Jalo kaula. Voimakaskalloinen pää. Silmät saisivat olla tummemmat ja alaleuka voimakkaampi. Täyteläinen eturinta. Raajaluusto saisi olla vahvempi suhteessa runkoon. Oikea liikemalli mutta etuliikkeessä löysyyttä. Erinomainen lihaskunto. Kookas. Rodunomainen KV Helsinki SJONG KITTY AVO-ERI AVK1 SA PU4 Hyvä pää ja ilme. Oikea purenta. Hyvin asettuneet silmät ja korvat. Hyvä kaula, erinomainen ylälinja. Korrekti hännänkiinnitys. Hyvin kulmautunut. Hyvä rinnansyvyys. Etuliikkeiden tulee olla vakaammat, muuten hyvät liikkeet. Oikea luusto ja raajat. Oikea turkki ja väri. Rodunomainen lähestyttäessä (1) R Helsinki HOLM MARIANNE AVO-ERI AVK1 SA PU1 ROP SERT 2v 8kk. Erinomainen tyyppi, tiivis neliö. Erinomainen voimakas kuono, aavistus poskia. Korvat saisivat olla vakaammat, kaunis kaula, erinomainen. eturinta. Syvä pitkä rintakehä. Tiivis lanne. Hyvin kulmautuneet sopivaluustoiset raajat., mutta hivenen luisu lantio jättää taka-askeleen rungon alle. Hieno itsevarma käytös. Rodunomainen 5

6 R Raisio PAUNOVIC DUSAN AVO-EH AVK Noin 2v. Korrekti pää ja koko. Riittävän pitkä kaula. Hyvä rintakehä, riittävä luusto. Toivoisin paremman ylälinjan. Hieman matalalle kiinnittynyt häntä. Riittävän hyvät takakulmaukset. Erinomainen temperamentti. Liikkeiden tulisi olla tasapainoisemmat. Rodunomainen KV Jyväskylä LAWLESS PAUL AVO-ERI AVK1 SA PU3 VASERT 2v. Hyvä koko. Oikea purenta, täysi hampaisto. Erinomaiset pään linjat. Hieman puutteellinen alaleuka. Hyvät tummat silmät. Hyvänkokoiset ja hyvin asettuneet korvat. Erinomainen kaulan pituus. Hyvä säkä. Erinomainen ylälinja. Hieman luisu lantio. Kulmaukset ok. Taipumusta seistä (croocked) edestä. Liikkuu vapaasti mutta löysin kyynärpäin ja kadottaa ylälinjansa liikkeessä. Rodunomainen KV Jyväskylä HAAPANIEMI ELINA AVO-EH AVK 2v. punainen maskuliininen uros. Kooltaan ylärajalla. Sopiva pään pituus ja muoto mutta hieman korostuneet posket. Hiven pyöreät silmät. Oikea purenta. Sopiva luusto. Hieman lyhyt olkavarsi. Hyvä runko, riittävät takakulmaukset. Liikkuu takaa hyvin, mutta etuaskel jää lyhyeksi. Seisoo edestä hieman ranskalaisesti. Rodunomainen lähestyttäessä (1) KV Helsinki Messukeskus ADLERCREUTZ GUNNEL AVO-EH AVK Hyvin suuri. Uroksella hyvä pää ja purenta. Hyvin suuret silmät. Pitkä kaula, hieman köyristynyt selkä ja luisu lantio. Erinomainen rintakehä. Sopiva luusto. Hyvin kulmautunut. Kaunis punainen väri. Liikkuu voimattomasti ja putoaa edestä. Rodunomainen CERIINAN CARUSO DW FIN44441/01 synt i CERIINAN NICCO FIN44184/95 e CERIINAN OONA FIN13507/97 kasv. NIKKONEN ANJA TUUSULA om. ASIKAINEN MARIKA VALTIMOTIE 7-9 C VANTAA KV Turku WHITMARSH ANITA VET-ERI VEK1 SA PU3 VET-ROP Hyvä sukupuolileima. Sulava, mutta kuitenkin voimakas. Erinomaiset mittasuhteet. Erinomainen kaula. Erittäin kaunis pää. Hyvä välikäpälä ja käpälät. Liikkuu täysin oikein. Jonkin verran korkea häntä. Mukava temperamentti KV Lahti LAAKSO JARI VET-ERI VEK1 SA PU4 ROP-VET 9,5v. Hyvä rungonpituus. Aavistuksen pehmeä ylälinja. Kaunis riittävän voimakas pää. Riittävät kulmaukset. Voisi liikkua hieman pidemmällä askeleella. Korkeata ikää mahdotonta huomata koirasta. Rodunomainen E Porvoo TAST HARRY VET-ERI VEK1 SA PU3 ROP-VET 10v. Erinomainen tyyppi ja koko. Tyylikäs ja jalo kokonaisuus. Kauniisti laskeva selkälinja, pitkä jalo pää, terävä ilme. Oikean ravaajan liikemalli. Kyynärpäissä hieman löysyyttä. Luusto saisi olla vahvempi, erinomaiset lyhyet korkeat käpälät. Rodunomainen E Nokia ALÈN KEIJO VET-ERI VEK1 SA VSP-VET Keskivoimakas hyvässä kunnossa oleva veteraani. Kaunis pää, täysi purenta. Pitkä kaula. Kaunis selkälinja. Syvä rinta. Riittävät kulmaukset ja luusto. Vapaat liikkeet. Rodunomainen lähestyttäessä E Hattula ORRE CHARLOTTE VET-ERI VEK1 SA PU3 VET-ROP 10-vuotias. Mukavasti ikääntynyt. Pitkä, kaunis pää. Hyvät silmät. Pitkä kuono-osa. Oikein asettuneet korvat. Hyvä kaula. Oikeanlainen edestä. Hyvä ylälinja & hännänkiinnitys. Hyvät takakulmaukset. Hyvä turkki & väri. Liikkuu erittäin hyvin. Rodunomainen KV Helsinki Messukeskus KELVERI PHILIPPOU SONIA VET-ERI VEK1 VET-ROP 10v. veteraani, erittäin hyvin esitetty ikäisekseen. Hyvä pää ja ilme. Hyvä kaulan pituus. Voisi olla hieman massavampi. Hyvät kulmaukset. Liikkuu ikäisekseen erittäin vapaasti. Rodunomainen 6

7 KV Helsinki Messukeskus ADLERCREUTZ GUNNEL VET-ERI VEK1 ROP-VET 10-vuotias kaunis neliömäinen veteraani, jolla ihana pää ja ilme. Kaunislinjainen kauttaaltaan. Hyväluustoinen. Hyvin kulmautunut. Liikkuu hieman etutassut korkealla, muuten hyvin. Rodunomainen CERIINAN FLAVIO FIN35338/03 synt i CERIINAN DW RAVEL FIN40249/97 e ADEL DARK DIAMETTE FIN37075/97 kasv. NIKKONEN ANJA TUUSULA om. KIURU KIRSI RAUHANKATU 20 C R Pieksämäki KÄRKÄS LEILA VET-ERI VEK1 8v. hyvässä lihaskunnossa, oikeat mittasuhteet, hyvä pään pituus, miellyttävä ilme. Korvat saisivat olla paremmin poskenmyötäiset. Tasapainoiset, riittävät kulmaukset, hyvä luusto, sopiva rintakehä, eturinta saisi olla voimakkaampi. Hieman jyrkkä lantio, liikkuu kovin lyhyellä ja kerivällä askeleella. Hyvä karva ja käytös. Liikkeiden takia jää ilman SA:ta. Rodunomainen KV Kuopio HEIKKINEN- LEHKONEN PAULA VET-ERI VEK1 PU1 VSP Vahva maskuliininen uros. Lyhyt tiivis runko. Komea pää. Tummat silmät. Puhtaat hyväkuntoiset hampaat. Syvä tilava rintakehä. Hieman litteät käpälät. Hieman laskeva lantio. Hyvät takakulmaukset. Ei saa päästää lihomaan enempää. Vatsaviiva nyt tasapaksu. Rodunomainen lähestyttäessä (1) KR Joensuu REISINGER KARL P. VET-ERI VEK1 SA PU2 VET-ROP Korrekti tyyppi. Pinserin pää. Tummat silmät, kuiva kaula. Korrektit ääriviivat. Hieman pehmeät ranteet. Korrektisti kulmautunut. Vapaat liikkeet. (Hammastodistus esitetty tuomarille) Rodunomainen paremmin. Niukahkot etukulmaukset ja kovin litteät käpälät. Hyvä runko. Riittävät takakulmaukset. Hieman alaskiinnittynyt häntä. Hyvä karva. Rodunomainen E Hattula ORRE CHARLOTTE VET-EH VEK Mukava vanha herra. Hyvä pää, silmien muoto sekä kuono-osa. Hieman iloiset korvat. Pitkä kaula. Oikeanlainen edestä. Hieman painava ylälinja. Hieman luisu lantio. Takakulmaukset ok. Liikkuu melko hyvin ikäisekseen, menettää hieman ylälinjaansa. Hyvä temperamentti. Rodunomainen CERIINAN GILBERT FIN29312/04 synt i LILLA ENEBYS VICTORY FOR CERIINAN FIN12981/03 e CERIINAN ADELE FIN39586/0 kasv. NIKKONEN ANJA TUUSULA om. YLÄTALO SUSANNA SUURRAINIONKUJA NEUVOTON KV Hamina KARLSDOTTER NINA VAL-ERI VAK1 Voimakas, hyvämuotoinen, maskuliininen pää. Hyvä profiili. Jonkin verran silmiinpistävät posket. Hienot silmät, hyvä väri. Huolimattomat korvat. Erinomainen kaula. Ylälinjan tulisi olla laskeutuva takaa. Lyhyt ristiselkä. Hyvin kehittynyt vartalo. Sopiva luusto. Hiukan niukat kulmaukset. Oikea, hyvä askel, mutta iskevyyttä kaivattaisiin. Hyvä turkki, väri ja merkit. Seisoo hiukan alistuneesti. Suuri uros, jonkin verran yli ylärajan. Rodunomainen lähestyttäessä KV Kotka HOLM GUNNEL VAL-ERI VAK2 SA PU3 CACIB Hyvän tyyppinen vahva uros. Hieman epävarmat korvat. Alaleuka saisi olla voimakkaampi, hyvä kaula. Hyvät takakulmaukset. Kantaa häntäänsä hyvin. Esitetään hyvin. Liikkuu hyvin. Hyvät tanmerkit. Rodunomainen R Suonenjoki TALVITIE MARJA VET-ERI VEK1 Erittäin hyväntyyppinen, sopivan kokoinen. Hyvät pään linjat. Korvat voisi asettua 7

8 CERIINAN IVAR FIN24829/05 synt i LILLA ENEBYS LEONARDO S33633/97 e CERIINAN DAHLIA FIN28598/02 kasv. NIKKONEN ANJA TUUSULA om. NIKKONEN ANJA PYÖKKITIE 4b TUUSULA KV Turku WHITMARSH ANITA VAL-ERI VAK1 SA PU1 ROP Ihana kokonaisvaikutelma. Hyvin kulmautunut, hyvä vartalo erinomaisin volyymein, Erinomainen kaula ja selkälinja. Erinomainen takaosa. Korvat saisivat olla paremmin asettuneet. Hiukan korkea häntä. Fantastiset liikkeet. Rodunomainen KV Lahti LAAKSO JARI VAL-ERI VAK1 SA PU1 ROP 6v. Kookas mutta tasapainoinen uros jolla hyvä raajaluusto. Kaunis pitkä pää jossa hyvät linjat. Hyvät liikkeet. Miellyttävä luonne. Rodunomainen E Porvoo TAST HARRY VAL-ERI VAK1 SA PU2 Reilu 6v. Tyylikäslinjainen hyvin rakentunut valiouros. Puhdaslinjainen pitkä pää. Silmät saisi olla tummemmat. Oikea ravaajan liikemalli. Hyvä lihaskunto. Rodunomainen KV Kotka HOLM GUNNEL VAL-ERI VAK1 SA PU1 ROP Hyvän tyyppinen valiouros, joka on sopivan kokoinen. Hyvin kaunis pää ja ilme. Hyvän muotoiset silmät. Hyvä ylälinja ja hyvät kulmaukset. Kantaa häntänsä hyvin. Liikkuu hyvin. Kaunis punainen väri. Rodunomainen E Nokia ALÈN KEIJO VAL-ERI VAK2 SA PU3 Keskivoimakas, tyylikäs uros. Pitkä pää. Täysi purenta, tummat silmät. Jäntevä kaula, riittävä säkä, suora selkä. Syvä rinta. Vahva luusto. Riittävät kulmaukset. Kauniit liikkeet. Rodunomainen KV Helsinki Messukeskus KELVERI PHILIPPOU SONIA VAL-ERI VAK2 SA PU2 7v uros erinomaista tyyppiä. Erittäin hyvä pää ja ilme. Korvat voisivat olla paremmin asettuneet. Erittäin hyvin kehittynyt rintakehä. Hyvä kaulanpituus. Erittäin hyvät kulmaukset. Liikkuu erittäin hyvin. Rodunomainen KV Helsinki Messukeskus ADLERCREUTZ GUNNEL VAL-ERI VAK1 SA PU1 VSP Hyvän kokoinen, kaunislinjainen voimakas uros. Kaunis pää, hyvä purenta. Rodunomainen kaula ja ylälinja. Tilava rintakehä. Erinom. luusto. Hyvin kulmautunut. Erinomaiset liikkeet. Rodunomainen CERIINAN LORENZ FIN35712/06 synt i OF LEIJLIDEN QVICK FIN12889/05 e CERIINAN DAHLIA FIN28598/02 kasv. NIKKONEN ANJA TUUSULA om. STARCK MARIKA INGANKUJA 3 B KAUNIAINEN KV Helsinki Messukeskus KELVERI PHILIPPOU SONIA VAL-EH VAK 5v. uros erittäin hyvää tyyppiä. Hyvä pää mutta silmien tulisi olla soikeat. Hyvä kaulan pituus. Erittäin hyvin kehittynyt rintakehä. Hyvät etukulmaukset mutta takaosan tulisi olla voimakkaampi ja suorempi. Tarvitsee voimakkaamman selän. Rodunomainen KV Helsinki Messukeskus ADLERCREUTZ GUNNEL VAL-ERI VAK Kaunislinjainen neliömäinen valio. Hyvä pää ja ilme. Purenta ok. Hyvä kaula, säkä ja rintakehä. Aavistuksen putoava lantio. Hyvä luusto. Kauniisti kulmautunut. Liikkuu vapaasti mutta putoaa aavistuksen edestä. Rodunomainen CERIINAN MODERATO FIN17095/07 synt i CERIINAN ARNOLD FIN39585/01 e TEQUILA BLACK BOHEMIA FIN50456/05 kasv. NIKKONEN ANJA TUUSULA om. KARF ANNA-MARIA MELKÖGATAN 12 B HELSINGFORS 8

9 E Porvoo TAST HARRY VAL-EH VAK 4v. Kookas vankkarunkoinen uros joka saisi esiintyä ryhdikkäämmin. Voimakas miehekäs pää joka saisi olla kallo-osaltaan jalompi. Täyteläinen eturinta. Raajaluusto kevyt suhteessa massaan. Löysää kaulanalusnahkaa. Liikkeet säännölliset, mutta etuliikkeessä löysyyttä. Tarvitsee lisää itsevarmuutta kehään. Rodunomainen CERIINAN NESTOR FIN32737/08 synt i RIVENDELLS CAPRICORN S63146/2005 e CERIINAN GENEVEVA FIN29313/04 kasv. NIKKONEN ANJA TUUSULA om. JEVSINA ELINA KEGUMA 52/1 23 LV-1013 RIGA LATVIA KV Helsinki SJONG KITTY VAL-ERI VAK2 SA PU3 VASERT VARACA Erinomainen pää ja ilme. Oikea purenta. Hyvin asettuneet silmät ja korvat. Hyvä kaula, toivoisin hieman vahvemman ylälinjan. Korrekti hännänkiinnitys. Hyvin kulmautunut. Toivoisin hieman lisää substanssia runkoon. Oikeanlainen luusto ja raajat. Liikkuu hyvin. Korrekti turkki ja väri. Rodunomainen CERIINAN QUATTRO FI19423/10 synt i CERIINAN IVAR FIN24829/05 e FI MVA CERIINAN MALAYA FIN17096/07 kasv. NIKKONEN ANJA TUUSULA om. NUOLIOJA SAARA VIIKINKITIE 11 C PORVOO KR Porvoo LEHKONEN HARRI NUO-EH NUK 47,5 cm. Levottomasti esiintyvä keskikokoinen nuori uros. Oikeat mittasuhteet päässä ja rungossa. Melko hyvät korvat, tasapainoiset kulmaukset, saisi käyttää enemmän häntäänsä ja esiintyä itsevarmemmin. Liikkuu halutessa hyvällä askeleella, tarvitsee aikaa. Rodunomainen E Hattula ORRE CHARLOTTE NUO-ERI NUK2 Hyvä uros jolla paljon massakkuutta. Hyvä pitkä pää. Tummat silmät. Pitkä kuono-osa. Hyvä purenta. Liian iloiset korvat. Hyvä kaula. Erinomaiset etukulmaukset. Hyvä eturinta ja syvyys. Hyvä ylälinja. Hieman luisu lantio. Hyvä hännänkiinnitys. Hyvät takakulmaukset. Hieman litteät tassut. Hyvä turkki ja väri, mukava temperamentti. Rodunomainen CERIINAN QUICKSILVER FI19418/10 synt i CERIINAN IVAR FIN24829/05 e CERIINAN MALAYA FIN17096/07 kasv. NIKKONEN ANJA TUUSULA om. ALANDER MARJO TYRVÄNNÖNTIE LEPAA KV Lahti LAAKSO JARI JUN-ERI JUK1 SA PU3 VASERT 15kk. Erittäin lupaava junioriuros jolla erinomainen raajaluusto. Hyvä rungon pituus. Riittävät mutta tasapainoiset kulmaukset. Kaunis ylälinja. Etuosa saa täyttyä iän myötä. Ihana pää, lupaavat liikkeet. Rodunomainen R Lahti LUOSO MATTI JUN-ERI JUK1 SA PU1 ROP SERT Erinomaista tyyppiä edustava junioriuros. Erittäin hyvä pää. Oikea purenta. Hyvät silmät ja korvat. Sopiva kaulanpituus. Hyvä ylälinja. Hyvä luustoja käpälät. Rintakehä voisi olla pidempi ja lanneosa lyhyempi, antaa kuitenkin oikeat mittasuhteet rungossa. Erittäin hyvät liikkeet. Voisi käyttää häntäänsä hieman suorempana. Erinomainen käytös. Rodunomainen KV Tampere TÖRNLÖV ANNA NUO-ERI NUK1 SA PU1 ROP SERT CACIB Kaunis nuori uros jolla hyvät mittasuhteet. Maskuliininen pää. Oikea purenta. Hyvänmuotoiset silmät. Ikäisekseen hyvä runko. Hyvin kulmautunut. Erittäin hyvät raajat. Liikkuu vakaasti erittäin hyvällä askelpituudella. Haluaisin hieman korostuneemman sä än. Rodunomainen E Porvoo TAST HARRY JUN ERI JUK1 SA PU1 ROP SERT ROP- JUN BIS-JUN1 BIS3 16kk Erinomainen tyyppi. Hyvä leuka. Neliömäinen runko, ikään riittävä rinnansyvyys. Tyylikäs ja tasapainoinen ylälinja. Jalo ilmeikäs pää. Hyvä raajarakenne 9

10 ja häntä. Liikkeessä drive takaa hyvä. Hyvä lihaskunto. Rodunomainen KV Pori LOUREIRO BORGES MANUEL NUO-ERI NUK1 SA PU1 ROP SERT CACIB Erittäin hyvä tyyppi. Hyvä pää ja ilme, kaula ja ylälinja. Erinomainen etuosa, eturinta ja rintakehä. Hyvät rungon mittasuhteet. Hyvä luusto, hyvin kulmautunut. Erinomainen liikkuja. Rodunomainen R Helsinki HAAPANIEMI ELINA NUO-ERI NUK1 SA PU1 ROP SERT 18kk vanha punainen erinomaisen kaunis nuori uros. Erinomainen koko ikäisekseen. Kaunis erittäin hyvän pituinen uroksen pää. Kauniit tummat silmät. Erinomainen ilme. Purenta ja hampaat ok. Vahva luusto. Hyvät käpälät. Erittäin hyvä runko ja takaosa. Hyvä kaula ja ylälinja. Erittäin sujuva liikkuja. Etuliike saa vielä tiivistyä. Erinomainen temperamentti. Rodunomainen E Nokia ALÈN KEIJO NUO-ERI NUK1 PU1 ROP SERT Vahva, lähes neliömäinen uros. Upea pää. Täysi purenta, tummat silmät. Vahva kaula. Kaunis selkälinja. Syvä rinta. Vahva luusto, riittävät kulmaukset. Kauniit liikkeet. Rodunomainen R Nokia HOLM MARIANNE NUO-ERI NUK1 SA PU3 VASERT Erinomainen koko, tiivis, hyvinkehittynyt neliö. Hyvä uroksen pää, lähes yhdensuuntaiset linjat. Aavistuksen poskia. Kauniit silmät, erinomainen kaula, eturinta, rintakehä. Hyvin kulmautuneet voimakasluustoiset raajat, hyvät käpälät. Yhdensuuntainen, tehokas ravi. Ylälinja saisi olla laskevampi. Itsevarma, hyvin miellyttävä käytös. Rodunomainen NUO ERI NUK1 SA PU3 VASERT KV Tervakoski ZAKE LIGITA NUO-ERI NUK1 SA PU1 ROP SERT CACIB Vahva maskuliininen uros. Neliömäinen runko. Oikea pään tyyppi. Tarpeeksi vahva alaleuka. Hyvä kaula. Hieman suora lantio. Häntä voisi olla parempi, riittävän syvä ja leveä runko. Erinomaisesti kulmautunut. Hyvät liikkeet. Rodunomainen lähestyttäessä (1) E Hattula Parola ORRE CHARLOTTE NUO-ERI NUK1 SA PU1 ROP SERT Hyvä uros. Pitkä, hyvä pää. Tummat silmät. Pitkä kuono-osa, oikea purenta. Hyvät korvat. Vahva kaula. Erinomaiset etukulmaukset. Hyvä eturinta ja rintakehän syvyys. Hyvä ylälinja. Hyvä hännänkiinnitys ja takakulmaukset. Vahvat raajat. Hieman pehmeä turkki. Hyvä väri. Kaikin puolin hyvät liikkeet. Mukava temperamentti. Rodunomainen KV Seinäjoki KENTALA KIRSI NUO-ERI NUK1 SA PU1 ROP SERT CACIB Erinomainen koko ja mittasuhteet sekä sukupuolileima. Kaunis ilme. Alaleuka voisi olla hieman voimakkaampi, muuten kaunis pää. Hyvä rungon malli ja sopiva vahvuus, erinomainen luusto, hieman pysty lapa, muuten erinomaiset kulmaukset ja ylälinja. Erinomainen liikkuja. Rodunomainen KV Jyväskylä LAWLESS PAUL NUO-ERI NUK1 SA PU1 ROP SERT CACIB 21kk, keskikokoinen uros. Oikea purenta. Hyvät tummat silmät. Hyvin asettuneet korvat. Erinomaiset pään linjat. Hyvä kaulan pituus ja hyvä säkä. Erinomainen ylälinja. Hyvät kulmaukset. Erinomaiset raajat. Liikkuu hyvin, erinomainen takatyöntö. Rodunomainen KV Jyväskylä HAAPANIEMI ELINA NUO-ERI NUK1 SA PU1 ROP SERT CACIB 21kk, Hyvin kaunis, laadukas punainen nuori uros jolla erinomainen tyyppi, mittasuhteet & ääriviivat. Kaunis ryhti. Erinomainen pään muoto ja pituus. Oikea purenta. Kauniit silmät ja ilme. Hyvä luusto. Tiiviit käpälät. Hyvä kaula ja ylälinja. Hyvä takaosa. Sujuva.. (?) liikkuja. Kaunis kokonaisuus. Rodunomainen KV Helsinki Messukeskus KELVERI PHILIPPOU SONIA NUO-ERI NUK1 SA PU3 SERT 22kk ikäinen uros erinomaista tyyppiä, jolla hyvä pää ja ilme. Korvien asento voisi olla parempi. Hyvä kaulan pituus. Ikäisekseen riittävästi kehittynyt rintakehä. Erittäin hyvät kulmaukset edessä ja takana. Hyvä luusto. 10

11 Liikkuu erittäin hyvin. Rodunomainen KV Helsinki Messukeskus ADLERCREUTZ GUNNEL NUO-ERI NUK1 SA PU3 SERT Hyvän kokoinen kaunis ja ryhdikäs uros. Kaunis pää, voimakas purenta, hyvä luusto. Erinomaiset kulmaukset. Kaunis punainen väri. Liikkuu erittäin hyvin. Rodunomainen CERIINAN QUIRINUS FI19422/10 synt i CERIINAN IVAR FIN24829/05 e FI MVA CERIINAN MALAYA FIN17096/07 kasv. NIKKONEN ANJA TUUSULA om. RISSANEN MARJA HEINONKATU LAPPEENRANTA KV Lappeenranta JUUTILAINEN SAIJA JUN-ERI JUK1 SA PU2 VASERT Komea juniori. Erinomaiset mittasuhteet ja raajaluusto. Hyvä purenta, riittävä alaleuka. Hyvä ilme. Kauniit korvat. Runko luonnollisesti vielä kesken. Hieno häntä. Upeat käpälät. Erinomainen liikemalli, säilyttää ylälinjansa harvinaisen hyvin. Hyvä väri. Rodunomainen KV Hamina KARLSDOTTER NINA JUN-EH JUK Pitkänomainen, maskuliininen pää. Leuka voisi olla huomattavampi. Hyvämuotoiset silmät, hyvä väri. Korvat ok. Elegantti kaula, tasainen selkälinja. Hyväasentoinen häntä. Vartalo vielä vähän kesken kehityksen. Hyvät mittasuhteet, hyvä luusto ja jalat. Jonkin verran eteenpäin työntyneet lavat, hiukan suora olkavarsi, niukasti kulmautunut edestä, hyvin takaa. Erinomainen askel, hiukan löysä edessä. Erinomainen turkki. Hyvän muotoinen, mutta tarvitsee aikaa kehittyäkseen. Rodunomainen lähestyttäessä (1). CHAMBERTIN FI13712/09 synt i DARK ANGELS BLADE MYSTIC BLACK VDH05DP e IDACO'S IVETTE FIN39428/03 kasv. OKKONEN NIINA MATKU om. WESTERHOLM EEVA-EERIKA MAASÄLVÄNTIE 16 A HELSINKI E Porvoo TAST HARRY AVO-EH AVK 2,5v Koko ylärajalla, tiivis vankka ja syvä runko. Pitkä jalo kaula. Selässä pehmeyttä ja lantiossa pyöreyttä. Voimakaskalloinen pää. Kauniisti taittuvat korvat. Liikkeet säännölliset mutta takaosa jää voimattomaksi. Selässä pehmeyttä. Rodunomainen lähestyttäessä (1). CLEFELL'S GENTLEMAN FIN13930/01 synt i FIN MVA FUNDORA'S CHARMAT FIN33407/98 e IDACO'S FILLY FIONA FIN23776/98 kasv. HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA om. KANKKUNEN AUVO PIHKATIE LOHJA E Porvoo TAST HARRY VET-ERI VEK2 SA PU4 10,5v. Vankka syvä runko, seisoessa tyylikäs ylälinja. Jalo pää, lentävät korvat. Takaliikkeet ahtaat, kyynerpäissä ja välikämmenissä löysyyttä. Hyvä askelpituus. Luusto saisi olla vahvempi suhteessa rungon massaan. Rodunomainen CLEFELL'S OSIRIS FIN17348/07 synt i CLEFELL'S GENTLEMAN FIN13930/01 e RAVENRED NAUGHTY N NICE FIN53199/06 kasv. HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA om. SALOKANGAS REGINA OPINTIE PIIKKIÖ KV Turku WHITMARSH ANITA VAL-EH VAK Maskuliininen ja tasapainoinen uros. Hyvä kehon volyymi. Erinomainen takaosa. Hyvä kaula ja selkä. Erittäin hyvä rintakehä. On hiukan stressaantunut tänään. Huomattavan paljon mustaa turkissa, mistä johtuu palkintosija. Rodunomainen lähestyttäessä (1). CLEFELL'S PEGASOS FI45345/09 synt i ALBION BEMUS FIN16316/06 e CLEFELL'S OLEANDER FIN17344/07 kasv. HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA 11

12 om. HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA KV Helsinki SCHICKER WALTER NUO-ERI NUK1 SA PU2 SERT VARACA Hyvä rakenne, runkoon sopiva pää, tummat silmät, luppakorvat, lihaksikas kaula, suorat eturaajat, massava runko, liikkuu suoralinjaisesti R Somero KUMPUMÄKI VELI- PEKKA NUO-ERI NUK1 SA PU1 ROP SERT Oikeat mittasuhteet rungossa, järeä kallo ja pää saisi olla kauttaaltaan pidempi. Seisoessa kaunis ylälinja. Hyvä eturinta. Sopiva luusto. Löysät kyynärpäät paljastuvat liikkeessä. Vahva takaosa jota käyttää hyvin liikkeissä. Kaunis kiiltävä karvapeite. Miellyttävä luonne. Hieman pysty häntä. Koko hyvä. Rodunomainen E Porvoo TAST HARRY NUO-ERI NUK2 23kk. Vankka neliömäinen runko. Tyylikäs ylälinja. Raajoissa hyvät kulmat ja tiiviit käpälät. Voimakaskalloinen miehekäs pää. Hyvä ilme. Hyvä selkälinja ja hännän asento. Kauniit värimerkit. Liikkeet säännölliset mutta takaliikkeissä voisi olla enemmän drivea. Kookas. Rodunomainen R Nokia HOLM MARIANNE AVO-H AVK Koon ylärajalla, neliömäinen johon toivoisin kuitenkin lisää tyyliä. Hyvin leveä ja syvä kallo, suuret pyöreät silmät. Erinomainen voimakas kuono. Kauniisti kiinnittyvä kaula. Erinomainen eturinta, turhan pyöristyvä rintakehä joka saisi olla myös pidempi. Luisu lantio, hieman alaskiinnittynyt häntä. Niukasti kulmautuneet takaraajat, käpälät saisivat olla kootummat. Lyhyt korkea etuaskel ja takaaskel jää tehottomana rungon alle. Hyvä karvapeite, syvä tan-väri. Rodunomainen E Nokia ALÈN KEIJO AVO-EH AVK Vahva neliömäinen uros. Hyvä pitkä pää. Täysi purenta, tummat pyöreät silmät. Vahva kaula. Suora selkä. Nostaa lanneosaansa liikkeessä. Syvä rintakehä. Vahva luusto. Riittävät kulmaukset. Vapaat liikkeet. Rodunomainen E Hattula ORRE CHARLOTTE AVO-EH AVK Suuri uros. Hieman pyöreä ja poskekas kallo. Hieman pyöreät ja vaaleat silmät. Hyvin asettuneet korvat. Pitkä kaula. Hyvin kehittynyt eturinta ja syvyys. Hyvä ylälinja seistessä. Hyvä hännänkiinnitys. Hyvät takakulmaukset. Hyvin epätasapainoiset liikkeet. Erinomainen turkki ja väri. Hyvä temperamentti. Rodunomainen KV Helsinki Messukeskus KELVERI PHILIPPOU SONIA AVO-EH AVK 2v. uros erittäin hyvää tyyppiä, jonka pää voisi olla pidempi. Silmien tulisi olla soikeat. Runkoon nähden riittävä kaula, joka kuitenkin voisi olla aavistuksen pidempi. Hyvin kehittynyt rintakehä, hyvät etukulmaukset. Takakulmaukset voisivat olla paremmat, vahvemmat. Hieman (flat) tänään, ja tarvitsisi voimakkaammat liikkeet. Rodunomainen KV Helsinki Messukeskus ADLERCREUTZ GUNNEL AVO-EH AVK Kookas, hyvät mittasuhteet omaava uros. Hyvä pää ja purenta. Sopiva kaula, säkä ja ylälinja. Tilava rintakehä, erinomainen eturinta. Hyvä luusto. Hyvin kulmautunut. Aavistuksen luisu lantio. Hyvin voimattomat ja heittävät liikkeet. Selkälinja putoaa. Esitetään turhan lihavana. Rodunomainen CLEFELL'S PHILEMON FI45344/09 synt i ALBION BEMUS FIN16316/06 e CLEFELL'S OLEANDER FIN17344/07 kasv. HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA om. ÅHS TIMO KIRVESMIEHENTIE KELLOKOSKI KR Tuusula HEIKKINEN- LEHKONEN PAULA NUO-ERI NUK1 SA PU1 ROP SERT Tanakka lyhytrunkoinen uros. Ryhdikäs ja reipas kuumuudesta huolimatta. Hyvä pään profiili, pyöreät silmät. Hyvät korvat. Hyvä lapakulmaus. Täyteläinen eturinta. Hyvä rintakehän syvyys ja tilavuus. Hyvät takakulmaukset. Vahva ja lihaksikas takaosa. Hyvä hännänkiinnitys ja lähes suora häntä. 12

13 Kaunis väri. Rodunomainen lähestyttäessä (1). CLEFELL'S QASTOR FI44643/10 synt i JV-09 FUNDORA'S HARALD FIN53293/08 e WINDLÄUFER IMMER SONNIG FIN51235/07 kasv. HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA om. LENNES HANNA MALMÖNKATU 1 A VAASA KV Vaasa TUNOLD-HANSEN ANDERS JUN-EVA JUK 9 kuukautta vanha, erittäin hyvän tyyppinen, hyvän kokoinen uros. Hienon mallinen, mutta tarvitsee aikaa kehittyäkseen. Hyvänmallinen pää, hiukan heikko alaleuka. Erittäin hyvä kaula, hyvä ylälinja. Vartalo, joka tarvitsee aikaa kehittyäkseen. Tasapainoiset kulmaukset edessä ja takana. Valitettavasti ontuu vasenta takajalkaansa, eikä sen vuoksi saa palkintosijoitusta. Rodunomainen E Nokia ALÈN KEIJO JUN-ERI JUK1 Keskivoimakas uros. Kaunis pää. Täysi purenta. Ruskeat silmät. Pitkä kaunis kaula. Neliömäinen rakenne. Suora selkä. Vaatimattomat etukulmaukset. Riittävä rintakehä. Vahva luusto. Saisi olla kokonaisuudessaan voimakkaampi. (Rop- Juniori). Rodunomainen R Nokia HOLM MARIANNE JUN-ERI JUK1 SA PU2 SERT Urosmainen, jolla erinomaiset neliön mittasuhteet. Ryhdikäs. Erinomainen pää, oikeat linjat. Hieman korkealta taittuvat korvat. Erinomainen kauniisti kiinnittyvä kaula. Tasapainoiset kulmaukset. Voimakasluustoiset raajat, erinomaiset käpälät, riittävän syvä rintakehä joka saisi olla hivenen pidempi. Liikkuu tehokkaasti, aavistuksen länkisäärisesti takaa. Erinomainen koko. Hyvä karva, syvä tan-väri. Itsevarma, temperamentikas. Rodunomainen KV Seinäjoki KENTALA KIRSI JUN-ERI JUK1 SA PU3 Erittäin urosmainen, mittasuhteiltaan oikea. Oikea purenta, hieman pyöreä kallo-osa, ja alaleuka voisi olla voimakkaampi. Voimakas oikeanmuotoinen runko, eturintaa voisi olla hieman enemmän. Edestä riittävästi, takaa hyvin kulmautunut. Liikkuu melko mukavalla sivuaskeleella vielä hieman tottumattomasti. Rodunomainen DOGIWOGIN NEXU FI30390/09 synt i CERIINAN IVAR FIN24829/05 e DOGIWOGIN HARMONIA FIN21431/06 kasv. HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA,VITIKAINEN JUUSO LEPPÄVIRTA om. PIIRONEN ESSI SUKSISEPÄNTIE 13 A MIKKELI KV Kajaani HOLM MARIANNE NUO-ERI NUK1 SA PU1 VSP SERT CACIB Koon ylärajalla. Hyvin kaunislinjainen, tyypiltään oikea uros. Erinom. mittasuhteet. Ihanailmeinen pää. Hyvä kaula. Erinomainen, tilava runko ja hyvä eturinta. Hyvin kulmautuneet, sopivaluustoiset raajat. Liikkuu yhdensuuntaisesti ja riittävän tehokkaasti. Esittää itsensä hienosti. Rodunomainen KV Lappeenranta JUUTILAINEN SAIJA AVO-ERI AVK2 SA PU3 VARACA 2v hyvärunkoinen ja luustoinen nuori uros. Kaunisilmeinen uroksen pää. Hyvä purenta. Tiiviit käpälät. Hyvät kulmaukset ja häntä. Liikkuu sujuvasti, ylälinja saisi olla parempi. Seistessä hyvin kaunis. Hyvä väri ja luonne. Rodunomainen R Heinävesi BISTER SOILE AVO-EH AVK Suurikokoinen hyväluustoinen ja runkoinen maskuliininen uros, jolle toivoisin paremman ylälinjan. Erittäin hyvä pää, pyöreähköt silmät. Hyvin kulmautunut. Pitkät takakäpälät. Ensiluokkainen häntä. Liikkuu varsin yhdensuuntaisesti. Takaraajojen liikkeen tulisi olla voimakkaampi. Hyvä luonne. 52,5cm. Rodunomainen 13

14 KR Heinola KÄRKÄS LEILA AVO-ERI AVK1 SA PU2 SERT FI MVA Hyvät mittasuhteet omaava vahvaluustoinen uros. Kaunis, oikealinjainen pää. Hyvät silmät. Korvat ok. Hyvä kaula ja selkä. Lantiossa hieman pyöreyttä. Tasapainoiset riittävät kulmaukset. Hyvä rintakehä. Hyvä yhdensuuntainen etu- ja takaliike. Riittävä askelpituus. Liikkeessä voisi olla ryhdikkäämpi. Hyvä karva ja väri. Miellyttävä käytös. Rodunomainen KV Helsinki Messukeskus KELVERI PHILIPPOU SONIA VAL-ERI VAK 2,5v. uros, erinomaista tyyppiä. Hyvä pää ja ilme. Hyvä kaulan pituus. Hyvät kulmaukset. Riittävä luusto. Ylälinja voisi olla hieman voimakkaampi. Vaikka koiraa ei ole kehäkoulutettu, liikkuu vapaasti. Rodunomainen DOGIWOGIN NOKTURNO FI30393/09 synt i CERIINAN IVAR FIN24829/05 e DOGIWOGIN HARMONIA FIN21431/06 kasv. HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA,VITIKAINEN JUUSO LEPPÄVIRTA om. HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA Tuusniemi TALVITIE MARJA NUO-ERI NUK1 SA PU1 ROP SERT Erinomaista tyyppiä oleva, mutta vielä kovin löysä, hyväpäinen ja runkoinen nuorimies. Erinomainen raajaluusto. Riittävät etu- hyvät takakulmaukset. Hyvä häntä. Aavistuksen pitkä lanneosa. Lentävät korvat. Erinomainen karva. Liikkuu löysästi, muuten hyvin. Rodunomainen R Lahti LUOSO MATTI AVO-ERI AVK1 SA PU2 VASERT Erinomainen tyyppi. Hyvä koko. Voisi olla hieman neliömäisempi. Hyvät pään linjat. Oikea purenta. Silmät voisivat olla hieman tummemmat. Turhan korkealta taittuvat korvat pilaavat ilmeen. Hyvä kaula ja ylälinja. Hyvä eturinta ja runko. Hyvä luusto ja käpälät, samoin kulmaukset. Liikkuu erittäin hyvin. Hyvä häntä. Erittäin hyvä käytös. Rodunomainen KV Hamina KARLSDOTTER NINA AVO-ERI AVK1 SA PU1 ROP SERT CACIB Pieni, hyvänmallinen uros. Voimakas, maskuliininen pää, jossa hyvät mittasuhteet. Hiukan pyöreät oikeanväriset silmät. Korkealta taittuneet korvat. Kaunis kaula, tasainen ylälinja. Hyvin kehittynyt vartalo. Hyvä luusto. Tasapainoiset kulmaukset. Erinomainen askel, hiukan löysä edestä. Hieno turkki. Rodunomainen lähestyttäessä (1) R Lapinlahti MATTILA PAAVO AVO-ERI AVK1 SA PU1 ROP SERT FI MVA Erinomainen uros, hyvän mallinen pää, erittäin hyvä kaula, erinomainen runko. Jäntevä selkä, hyväasentoiset raajat. Liikkuu hyvin, miellyttävä luonne. Rodunomainen KR Juva AALTONEN PIRJO VAL-ERI VAK1 SA PU1 ROP Kaunislinjainen, hyväluustoinen, mittasuhteiltaan tyypillinen uros. Hyvä pään pituus. Tyypilliset yhdensuuntaiset linjat, kauniit silmät, hyvin asettuneet korvat. Hyvä runko, hyvä ylälinja liikkeessä hyvä askelpituus. Hyvät liikkeet edestä & takaa. Rodunomainen KR Kouvola RAUTALA EEVA VAL-ERI VAK1 SA PU2 Erittäin hyväntyyppinen ja -kokoinen uros, jolla erinomaiset mittasuhteet. Hyvä pää ja ilme. Hieman pyöreät silmät. Hieman kevyet korvat. Kaunis kaula ja selkä. Erinomainen rintakehä. Sopusuhtainen luusto ja hyvät kulmaukset. Kaunis hännän asento, hyvä karva. Liikkuu erittäin hyvin ja yhdensuuntaisesti. Jäntevä lihaksikas kokonaisuus. Hyvä luonne. Rodunomainen KR Heinola KÄRKÄS LEILA VAL-ERI VAK2 SA PU3 Aavistuksen pitkärunkoinen vauhdikas uros. Hyvä pään pituus, hieman poskia. Hyvät silmät, korvat saisivat olla alempaa taittuneet. Erinomainen rakenne. Hyvä tehokas liike. Liikkeessä voisi olla ryhdikkäämpi. Erinomainen lihaskunto. Hyvä karva. Rodunomainen 14

15 KV Helsinki Messukeskus KELVERI PHILIPPOU SONIA VAL-ERI VAK3 Lähes 3-vuotias uros erinomaista tyyppiä. Eritt. hyvä pää ja ilme, mutta korvat ovat kallonlinjan yläpuolelta taittuneet. Erinomainen kaulan pituus. Hyvät kulmaukset. Kokoisekseen hyvin kehittynyt rintakehä. Kyynärpäät voisivat olla hieman vahvemmat. Erittäin hyvä ylälinja. Liikkuu hyvin. Rodunomainen DOGIWOGIN NORTON FI30388/09 synt i CERIINAN IVAR FIN24829/05 e DOGIWOGIN HARMONIA FIN21431/06 kasv. HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA,VITIKAINEN JUUSO LEPPÄVIRTA om. HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA KV Lappeenranta JUUTILAINEN SAIJA AVO-ERI AVK1 SA PU1 ROP SERT CACIB FI MVA 2v komearyhtinen uros. Oikeat mittasuhteet ja hyvä napakka kunto. Hyvä pään pituus, korvat ja purenta. Turhan pyöreät silmät. Turhan korkea otsapenger. Tyypilliset kulmaukset. Hieno häntä. Hyvä väri. Liikkuu hyvällä ryhdillä. Aavistuksen pyöreä lanne. Hyvä askelpituus. Rodunomainen KR Heinola KÄRKÄS LEILA VAL-ERI VAK1 SA PU1 ROP Erinomaiset mittasuhteet ja hyvä vahvuus. Kaunis, oikealinjainen hyvä pää. Silmät voisivat olla tummemmat. Melko hyvät korvat. Hyvä rakenne ja rintakehä. Ylälinja voisi olla parempi, säkä korostuneempi ja lanteessa hieman kaarevuutta. Liikkuu hyvin. Hyvä karva ja käytös. Rodunomainen KV Helsinki Messukeskus KELVERI PHILIPPOU SONIA VAL-ERI VAK 2v. uros erinomaista tyyppiä. Hyvä pää ja ilme. Oikein kannetut korvat. Hyvät kulmaukset, mutta hyvin heikot välikämmenet. Liikkuu hyvin mutta etuliike saisi olla voimakkaampaa. Tarvitsee tasaisemman temperamentin. Rodunomainen KV Helsinki Messukeskus ADLERCREUTZ GUNNEL VAL-ERI VAK2 SA PU2 CACIB Kaunislinjainen hyvärakenteinen valiouros. Hyvä pää ja purenta. Hieman pyöreät silmät. Erinomainen kaula, ylälinja, rintakehä ja eturinta. Sopiva luusto. Hyvin kulmautunut takaa. Erinomainen liikunta. Rodunomainen DOGIWOGIN ODEFIX FI48394/10 synt i CAMARO CAMUS DW HARMONY STAR FIN29736/07 e DOGIWOGIN KISMET FIN50427/07 kasv. HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA om. VIHERKOSKI JEMINA HALIMAJÄRVENTIE KANGASALA AS KV Tampere TÖRNLÖV ANNA JUN-EH JUK Hyvin pentumainen uros. Maskuliininen pää. Korrekti purenta. Tummat silmät. Korvien tulee taittua paremmin. Riittävä rintakehä ikäisekseen. Riittävät kulmaukset. Kääntää etujalkoja ulos. Ylälinjan tulee olla suorempi. Vielä melko epävakaat liikkeet, tarvitsee aikaa kehittyäkseen. Rodunomainen DOGIWOGIN POWER PLAY FI13973/11 synt i LILLA ENEBYS HARRY FI57054/10 e DOGIWOGIN JIINES FIN29566/07 kasv. HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA om. HÄMÄLÄINEN MARIA VAPAUDENKATU 64 A JYVÄSKYLÄ KV Jyväskylä LAWLESS PAUL JUN-EH JUK 11kk. Erittäin hyvä koko. Oikea purenta, täysi hampaisto. Hyvät pään linjat. Hyvin asettuneet korvat mutta melko lentävät. Hyvät tummat silmät. Hyvä pigmentti. Hyvä kaulan pituus. Hyvä säkä. Ylälinja on vielä hieman pehmeä. Erinomainen hännänkiinnitys. Erinom. kulmaukset takana, taipumusta seistä edestä (croocked in). Liikkuu hyvin. Rodunomainen FELIKS KALONG FI12155/10 synt i AGIS GRANADA WESOLKOW PKR

16 e DUMKA KALONG PKR94436 kasv. WISNIEWSKA AGNIESZKA om. SIIKA-AHO JOUNI KOIVIKONTIE RIIHIMÄKI E Porvoo TAST HARRY NUO-EH NUK 2v. Tiivis neliömäinen runko, kulmauksia saisi olla enemmän. Matala säkä ja tasainen selkälinja. Kallo-osan tulisi olla jalompi, leveä korvien kiinnitys. Hyvät värimerkit. Liikkuu hyvin takaa mutta edestä leveästi sidotuin olkavarsin. Rodunomainen FIRE BELL'S ABILITY ALBERT FI46346/10 synt i PINJOY BUMERANG FIN22923/07 e FIN MVA BIRA VOM ZEMP FIN49762/06 kasv. PITKÄNEN JANI KELLO om. ESKELINEN MARI METSOLANKUJA 4 B TAMPERE KV Tampere TÖRNLÖV ANNA JUN-EH JUK Maskuliininen uros. Erittäin hyvä pää. Hyvä alaleuka. Oikea purenta. Hyvät korvat. Riittävä rintakehä ikäisekseen. Kulmaukset ok. Hyvät jalat. Tarvitsee aikaa. Tämän iloisen koiran liikkeet on hieman hankalat arvostella. Rodunomainen E Porvoo TAST HARRY JUN-EH JUK 10kk. Rungossa oikeat mittasuhteet. Raajoissa hyvät kulmat ja oikea korkeus. Pään linjat eivät täysin yhdensuuntaiset. Terävä ilme, tyylikäs kaula. Vielä kovin pentumainen, ravin tasapaino löytyy. Hyvät värimerkit. Ei täysin esittäjänsä hallinnassa. Rodunomainen R Haukipudas SALOHALLA HILKKA JUN-ERI JUK1 Kooltaan & mittasuhteiltaan oikea. Ikäisekseen hyvinkehittynyt uros. Hyvä kallo ja kuono. Hyvät silmät ja purenta. Valitettavasti vesisateesta johtuen koira köyristää ylälinjaansa eikä viihdy kehässä. Yhdensuuntaiset liikkeet edestä ja takaa. Riittävä sivuaskel. Myös köyristää selkää liikkeessä. Riittävä luusto. Hyvä väritys. Rodunomainen E Nokia ALÈN KEIJO JUN-ERI JUK2 Keskivoimakas uros, vahva pää. Tummat silmät, vahva kaula. Riittävä säkä. Liikkeessä vielä pehmeä selkä, nostaa lanneosaansa. Rintakehä riittävä. Vaatimattomat etukulmaukset. Vahva luusto. Vapaat liikkeet. Saisi kokonaisuudessaan olla voimakkaampi. Rodunomainen KV Seinäjoki KENTALA KIRSI JUN-H JUK Suuri, vallattomasti käyttäytyvä. Hieman pitkärunkoinen, saisi olla kauttaaltaan paremmin kulmautunut, runko vielä kehittymätön. Pyöreä kallo-osa, hyvät silmät. Oikea purenta, vahva luusto, hieman alaskiinnittynyt häntä. Liikkuu vielä löysästi lanneosaa kaartaen. Hyvä väri, kaipaa kehäharjoitusta. Rodunomainen FIRE BELL'S ALTER EGO FI46347/10 synt i PINJOY BUMERANG FIN22923/07 e FIN MVA BIRA VOM ZEMP FIN49762/06 kasv. PITKÄNEN JANI KELLO om. AHOSOLA AKI ALEKSANTERINKATU 10 A OULU R Haukipudas SALOHALLA HILKKA JUN-EH JUK Kooltaan & mittasuhteiltaan oikea. Ikäisekseen riittävän vahva uros. Hyvä pään pituus. Hyvä kallo ja kuono, purenta ja silmät. Hyvät korvat. Kaunis kaula, hyvä säkä. Hyvä selkä mutta köyristää hieman lanneosaa joka saattaa johtua säästä. Riittävät kulmaukset edessä ja takana. Hyvä luusto. Liikkuu vielä löysästi edestä ja takaliike jää rungon alle sekä ylälinja köyristyy liikkeessä. Rodunomainen KV Jyväskylä LAWLESS PAUL NUO-EH NUK 16kk. Erittäin mukava käytös. Oikea purenta, täysi hampaisto. Keskitummat silmät. Hyvä kuononlinja. Kallo on melko pyöristynyt. Hyvin asettuneet korvat. Erinomainen kaulan pituus. Pieni painauma selässä sä än jälkeen, ja melko luisu lantio. Keskinkertaisesti kulmautunut. Liikkuu vapaasti mutta hieman löysästi edestä. Rodunomainen 16

17 FIRE BELL'S AMAZING RACE FI46345/10 synt i PINJOY BUMERANG FIN22923/07 e FIN MVA BIRA VOM ZEMP FIN49762/06 kasv. PITKÄNEN JANI KELLO om. LAPPALAINEN ANNE KINNULANTIE OULU R Haukipudas SALOHALLA HILKKA JUN-ERI JUK2 Kooltaan & mittasuhteiltaan oikea. Ikäisekseen hyvinkehittynyt uros, jolla hyvä kallo ja kuono. Hyvä purenta, silmät ja korvat. Hyvä kaula. Ylälinja köyristyy mahdollisesti säästä johtuen. Hyvä luusto ja käpälät. Riittävä eturinta. Rintakehä voisi olla hieman pidempi. Ylälinja köyristyy liikkeessä ja takajalkojen liike jää rungon alle. Liikkuu löysästi edestä. Rodunomainen KV Oulu BAARS DICK JUN-ERI JUK2 1v. Hyvä tyyppi. Lähes neliö. Hyvä pää, hyvä korvien asento, tummat silmät. Leikkaava purenta, vahvat hampaat. Erinomainen ylälinja. Melko hyvin kulmautunut edestä, erittäin hyvin takaa. Erittäin hyvä liikkuja. Rodunomainen FUNDORA'S HARALD FIN53293/08 synt i CLEFELL'S OSIRIS FIN17348/07 e IDACO'S ISABELLA FIN39426/03 kasv. NYMAN BERIT KUOPIO om. LENNES HANNA MALMÖNKATU 1 A VAASA KV Vaasa TUNOLD-HANSEN ANDERS AVO-EVA AVK 2,5-vuotias, erittäin hyvän tyyppinen ja hyvän kokoinen uros. Hienot mittasuhteet. Maskuliininen pää, hiukan pyöreät silmät, hiukan heikko alaleuka. Etuosa jonkin verran eteenpäin työntyvä. Hyvävartaloinen. Hyvin kehittynyt takaosa. Valitettavasti ontuu vasenta takajalkaa, mistä johtuu, että koira ei saa palkintosijaa R Nokia HOLM MARIANNE AVO-ERI AVK1 SA PU4 Tänään turhan hoikassa kunnossa esiintyvä neliö. Pitkä pää, takaluisu kallo. Kauniit silmät, hyvä kaula, olkavarsi saisi olla viistompi ja rintakehä hivenen pidempi. Normaalisti kulmautunut takaosa ja oikein kiinnittynyt häntä. Vaivaton yhdensuuntainen ravi, itsevarma käytös. Rodunomainen E Nokia ALÈN KEIJO AVO-ERI AVK1 SA PU4 VASERT Keskikokoinen, keskivahva uros. Kaunis pää, tummat silmät. Vahva kaula. Kaunis selkälinja. Syvä rinta. Vahva luusto, riittävät kulmaukset. Kauniit liikkeet. Rodunomainen KV Seinäjoki KENTALA KIRSI AVO-ERI AVK1 SA PU2 VASERT VARACA Erittäin maskuliininen, melko suuri. Oikeat mittasuhteet, kallo-osa voisi olla jalompi muuten hyvä pää, vahva kuono-osa. Vahva runko, tasapainoisesti kulmautunut, hyvä luusto, liikkuu hyvin. Ystävällinen ja avoin. Rodunomainen FUNDORA'S ISMAEL FI19553/10 synt i XITAMIZ VOLCANO FI10246/09 e FUNDORA'S GRISELDA FIN53819/07 kasv. NYMAN BERIT KUOPIO om. HEINONEN HANNA KESKISENKATU 10 A TAMPERE KV Tampere TÖRNLÖV ANNA JUN-EH JUK Lupaava nuori uros. Maskuliininen pää. Hyvä alaleuka. Hieman epävakaat korvat. Erittäin hyvänmallinen rintakehä. Hieman avoimet etukulmaukset. Raajojen tulee tiivistyä. Hyvä turkki ja väri. Liikkuu pitkällä askeleella, tänään vielä hyvin epävakaa. Rodunomainen KV Oulu PODUSCHKA-AIGNER PHYLLIS JUN-EVA JUK Hieman liian suuri. Korkearaajainen. Oikeanlainen muoto ja pää. Ei anna katsoa hampaitaan. Korrekti rintakehä. Hyväksyttävät kulmaukset. Takaosan tulisi olla parempi. Oikeanlaiset liikkeet mutta stepping in front (?). Väistää (2) KV Oulu BAARS DICK 17

18 JUN-EH JUK 17kk, erittäin hyvä tyyppi. Oikea koko, neliömäinen rakenne. Maskuliininen pää, silmät voisivat olla tummemmat. Oikea purenta. Oikeanlaiset kulmaukset. Ok ylälinja. Hieman arka vieraita ihmisiä kohtaan. Takaliikkeet hyvät, etuliikkeet löysät. Rodunomainen GANGLAND WOLFRIDER'S BEARCLAW S18069/2008 synt KV Helsinki Messukeskus KELVERI PHILIPPOU SONIA VAL-EH VAK 3v. uros hyvää tyyppiä. Voisi olla maskuliinisempi. Tarvitsee silmänympäryspigmenttiä. Riittävän hyvä kaula. Hyvin kehittynyt rintakehä. Hyvät kulmaukset. Liikkuu hyvin. Rodunomainen KV Helsinki Messukeskus ADLERCREUTZ GUNNEL VAL-ERI VAK3 SA PU4 VASERT Hyvän kokoinen kaunislinjainen valio, jolla kaunis pää. Erinomainen kaula säkä aavistuksen pitkä mutta vahva selkä. Erinomainen rintakehä, erinomainen luusto. Hyvin kulmautunut. Liikkuu vapaasti. Rodunomainen HARDLY DANGEROUS ABRACADABRA FI31533/09 synt i CAMARO CAMUS DW HARMONY STAR FIN29736/07 e BIRA VOM ZEMP FIN49762/06 kasv. MANNINEN SARI KELLO om. HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA KV Oulu PODUSCHKA-AIGNER PHYLLIS AVO-EH AVK Hyvä koko. Ylälinjan tulisi olla hieman vahvempi ja suorempi. Hieman alaskiinnittynyt häntä. Hyväksyttävä rintakehä. Oikeanlainen pää, oikeanlaiset kulmaukset. Liikkuu hyvällä drivella mutta ulkonevin kyynärpäin. Rodunomainen KV Oulu BAARS DICK AVO-EH AVK 26kk, erittäin hyvä tyyppi. Maskuliininen pää, hyvä silmien väri, oikea purenta ja vahvat hampaat. Voisi kantaa korvansa paremmin. Etukulmaukset ok. Ylälinjan tulisi olla suorempi, lantio liian jyrkkä. Oikeanlainen turkki ja väri. Hyvä temperamentti. Etu- ja takaliikkeet voisivat olla paremmat. Rodunomainen KV Tornio SELIMOVIC IGOR AVO-ERI AVK1 PU2 SERT VARACA Hyvänmallinen. Erinomaiset pään linjat, hyvä ylälinja ja kulmaukset, liikkuu vapaasti, hyvä temperamentti. Rodunomainen HARDLY DANGEROUS ARCHAS FI31535/09 synt i CAMARO CAMUS DW HARMONY STAR FIN29736/07 e BIRA VOM ZEMP FIN49762/06 kasv. MANNINEN SARI KELLO om. HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA R Haukipudas SALOHALLA HILKKA AVO-ERI AVK1 Kooltaan & mittasuhteiltaan oikea uros, jolla erinomainen uroksen pää. Hyvä purenta ja silmät. Hieman korkealta taittuvat korvat ja tässäkin säässä melko hyvä ylälinja. Hyvä luusto ja käpälät. Hieman luisu lantio. Riittävät kulmaukset edessä ja takana. Hyvä väritys. Liikkuu hieman löysästi edestä, muuten hyvin. Rodunomainen lähestyttäessä (1). HERMES FI20209/09 synt i CAMARO CAMUS DW HARMONY STAR FIN29736/07 e DOGIWOGIN DEAR DIVA FIN15882/04 kasv. MONTONEN MINNA TORTINMÄKI om. RÄSÄNEN MATTI NURKKATIE 3 A TOIVALA R Tuusniemi TALVITIE MARJA AVO-ERI AVK1 SA PU2 VASERT Erinomaista tyyppiä oleva, hyvin kulmautunut edestä ja takaa, mutta hieman löysä kyynärpäistään. Hyvässä lihaskunnossa esitetty uros. Hieman voimakas otsa. Hyvät korvat, kaunis ylälinja ja häntä. Liikkuu hyvin 18

19 halutessaan. Rodunomainen lähestyttäessä (1) KR Pieksämäki TALVITIE MARJA AVO-ERI AVK1 SA PU1 ROP SERT Sivultakatsoen hyvin liikkuva erinomaista tyyppiä oleva uros. Hyvä uroksen pää, mutta korvien tulisi asettua paremmin. Hyvä kaula, ylälinja ja hännän kiinnitys. Hieman löysät kyynärpäät. Rodunomainen lähestyttäessä (1) KV Oulu PODUSCHKA-AIGNER PHYLLIS AVO-ERI AVK1 SA PU2 SERT CACIB Hyvä koko. Korrektit linjat. Hyvä rintakehä. Nice, chilling head (?) jossa hyvä ilme. Hieman korkealle kiinnittynyt ja korkealla kannettu häntä. Hyväksyttävät kulmaukset. Oikeat liikkeet. Rodunomainen lähestyttäessä (1). HOTBOBBER'S ARMANDO DIEGO FIN50428/08 synt i PACCO VOM AWARENRING FIN45152/07 e BE MEJA'S ALICE IN WONDERLAND FIN48660/06 kasv. TURAKAINEN HANNELE NUUTILANMÄKI om. MENNA MARTINA PUROLAAKSO 3b VANTAA KV Turku WHITMARSH ANITA VAL-EVA VAK Mukavan mallinen. Hyvä sukupuolileima. Jonkin verran terävä kaulan asento. Hyvä pää, leuka saisi olla vahvempi. Riittävä eturinta. Hyvät välikämmen ja käpälät. Ontuu hiukan. Mukava temperamentti KV Tornio SELIMOVIC IGOR VAL-ERI VAK1 PU1 ROP CACIB Vahva, hyvin rakentunut, erinomainen pään tyyppi, suora selkä, hyvät kulmaukset. Rodunomainen KR Kouvola RAUTALA EEVA VAL-ERI VAK2 SA PU3 Erittäin hyväntyyppinen ja kokoinen. Hyvä maskuliininen pää ja ilme. Alaleuka voisi olla hieman voimakkaampi. Kaunis kaula. Voimakas runko. Hyvä häntä. Sopusuhtainen luusto. Hyvin kulmautunut. Hyvä väri. Erittäin hyvät liikkeet. Miellyttävä luonne. Rodunomainen KR Vantaa SELIMOVIC IGOR VAL-ERI VAK1 SA PU1 ROP Hyvä koko ja mittasuhteet. Vahva, kompakti. Hyvät pään linjat, hyvä ilme. Leveä, suora selkä. Hyvin kulmautunut. Hyvä drive, hyvä turkki & väri sekä temperamentti. Rodunomainen ILONTUOJAN DIAMONDDANNY FIN56268/08 synt i DOGIWOGIN BUSINESSMAN FIN15364/02 e OF LEIJLIDEN JOY-BRINGER FIN18131/02 kasv. HUOVINEN SALLA MARIA KONTIOLAHTI om. HUOVINEN SANNI ONNINTIE KONTIOLAHTI KV Kajaani HOLM MARIANNE AVO-EH AVK Tyypiltään oikea 2-vuotias, mutta toivoisin sen urosmaisemmaksi. Sievä, hyvinmeislautunut pää. Hieman voimaton kaula. Oikeanmuotoinen runko. Niukasti, mutta tasapainoisesti kulmautuneet raajat. Vaivaton ravi. Hyvin ystävällinen olemus R Tuusniemi TALVITIE MARJA AVO-EH AVK Erittäin hyvän tyyppinen, löysä nuori uros. Hieman suuret silmät ja takaluisu kallo. Alaskiinnittyneet korvat. Hyvä kaula. Pysty olkavarsi ja löysät kyynärpäät. Hieman alaskiinnittynyt häntä. Riittävät takakulmaukset. Hyvä karva ja väri. Liikkuu kovin löysästi edestä ja saisi liikkua paremmalla takapotkulla. Rodunomainen R Heinävesi BISTER SOILE AVO-H AVK Erinomaisen kokoinen mutta melko narttumainen ja rungoltaan kehittymätön, ikäistään nuoremmalta vaikuttava. Pyöristyvä kallonlinja, kuono saisi olla vahvempi. Pyöreät silmät pilaavat ilmeen. Erinomaiset rungon mittasuhteet. Lapojen tulisi olla viistommat. Melko pitkät käpälät. Hyväksyttävä häntä. Liikkuu yhdensuuntaisesti. Niskassa ridge. Väri ok. Erinomainen luonne. 48cm. Rodunomainen 19

20 KV Joensuu REYNIERS RITA AVO-ERI AVK1 SA PU1 ROP SERT 2v 10kk. Hyvä yleisvaikutelma, lähes koon ylärajalla mutta hyvät mittasuhteet. Väri on punaruskea, oikea purenta, mutta hampaat tulee putsata. Keskiruskeat silmät, hieman leveäposkinen. Eturinta puutteellinen, hyvä hännänkiinnitys, hyvä rintakehä ja rinnansyvyys. Liikkuu hyvin, mutta voisi kantaa häntänsä paremmin. Koko 48cm. Rodunomainen KR Joensuu REISINGER KARL P. VAL-ERI VAK1 SA PU1 ROP Hyvän tyyppinen. Korrekti pään profiili. Tummat silmät, suora selkä. Korrekti lapa. Riittävät kulmaukset takana. Liikkuu hyvin. Rodunomainen JULIVON ARVI ARMAS FIN42422/07 synt i MELUSIINAN KALIMBA FIN24195/04 e OF LEIJLIDEN NEFERTITI FIN26191/04 kasv. MARKUS JARI KANGASNIEMI om. LAITINEN SATU ESIKOISENTIE 2-6 B HELSINKI KR Riihimäki DAVIDOVIC NENAD AVO-ERI AVK1 SA PU1 ROP SERT Hampaat ok. Erinomaisessa kunnossa. Ihastuttava ilme, tummat silmät, erinomainen pigmentti. Erinomainen yhdensuuntainen etuosa, syvä rintakehä, pitkä kaula, erinomainen selkälinja. Erittäin korrektit kulmaukset ja liikkeet. Rodunomainen LEGACY'S MIDAS TOUCH FOR CLEFELL'S FI51353/09 synt i CLEFELL'S MIDAS FIN47555/05 e XITAMIZ SERAH AKCWS kasv. MILLS LAURA USA om. HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA E Porvoo TAST HARRY VAL-ERI VAK2 2,5v Tiivisrunkoinen ja tyylikäs kookas uros. Voimakas maskuliininen pää joka tulisi olla jalompi. Liikkeet säännölliset mutta takaa pitäisi löytyä enemmän drivea. Rodunomainen E Nokia ALÈN KEIJO VAL-ERI VAK1 SA PU2 Erinomaista tyyppiä oleva vahva uros. Tyylikäs pää, täysi purenta, tummat silmät. Jäntevä kaula. Hyvä säkä, kaunis selkälinja. Lyhyt, syvä runko. Riittävät kulmaukset. Vahva luusto, kauniit liikkeet. Kaunis väri. Rodunomainen R Nokia HOLM MARIANNE VAL- ERI VAK1 SA PU1 ROP Voimakas, tyylikäs neliö. Hyvä pää, oikeat linjat, kauniit silmät. Vahva kuono. Tasapainoisesti kulmautuneet voimakasluustoiset raajat, käpälät saisivat olla tiiviimmät. Erinomainen eturinta, hivenen pyöristyvä rintakehä joka saisi olla myös pidempi. Vaivaton yhdensuuntainen ravi, jossa säilyttää ylälinjansa. Rodunomainen E Hattula ORRE CHARLOTTE VAL-ERI VAK1 SA PU2 Hyvä valiouros jolla paljon massakkuutta sekä eleganssia. Päässä voisi olla hieman enemmän pituutta. Hieman vaaleat silmät. Oikea purenta. Hyvät korvat. Erinomainen ylälinja & eturinta & syvyys. Hyvä hännänkiinnitys. Hyvät takakulmaukset. Ensiluokkainen väri ja turkki. Liikkuu hyvällä työnnöllä. Rodunomainen KV Helsinki Messukeskus KELVERI PHILIPPOU SONIA VAL-ERI VAK1 SA PU1 ROP CACIB 3v. uros erinomaista tyyppiä. Hyvä pää ja ilme. Hyvä kaulan pituus. Hyvin kehittynyt rintakehä. Hyvät kulmaukset. Riittävän vahva selkä. Liikkuu hyvin. Rodunomainen KV Helsinki Messukeskus ADLERCREUTZ GUNNEL VAL-ERI VAK Suuri, kaunis, voimakas. Kaunis pää, hieno?. Hyvä purenta. Hyvä kaula. Hyvin tilava rintakehä. Hyvä luusto ja kulmaukset. Kaunis punainen väri. Liikkuu sujuvasti, aavistuksen leveästi edestä. Rodunomainen 20

Suonenjoki tuomari: Paula Rekiranta. keltainen-tiikerijuovainen. urokset. pentuluokka

Suonenjoki tuomari: Paula Rekiranta. keltainen-tiikerijuovainen. urokset. pentuluokka Suonenjoki 9.8.2009 tuomari: Paula Rekiranta keltainen-tiikerijuovainen urokset pentuluokka Grandman s Hey C mon FI18067/09 8kk tasapainoisesti kehittynyt urospentu, jolla erinomainen luusto. Hyvä pään

Lisätiedot

12.6.2010 Tuuri tuomari: Reia Leikola-Walden. sininen NARTUT JUNIORILUOKKA

12.6.2010 Tuuri tuomari: Reia Leikola-Walden. sininen NARTUT JUNIORILUOKKA 12.6.2010 Tuuri tuomari: Reia Leikola-Walden sininen Evanesence Vom Napoleonstein FI46037/09 Mittasuhteiltaan oikea, elegantti nuori narttu. Oikealinjainen pää sivusta, vahvanpuoleinen kallo ja avonaiset

Lisätiedot

Helsinki Eeva Rautala

Helsinki Eeva Rautala Helsinki 22.5.2016 Eeva Rautala PEN, Urokset PEN 2 KP / Cinodes Calypso / FI52742/15 Voimakasrakenteinen uros. Maskuliininen pää. Hyvä ilme ja korvat. Voimakas rintakehä. Hyvä eturinta ja häntä. Vankka

Lisätiedot

PINSERIT TULOSJULKAISU 2008

PINSERIT TULOSJULKAISU 2008 PINSERIT TULOSJULKAISU 2008 Hyvä Lukija! Tähän tulosjulkaisuun on koottu vuoden 2008 tiedot pinsereiden osallistumisista näyttelyihin, AGI, TOKO ja BH-kokeisiin sekä luonnetestiin. Lisäksi julkaisussa

Lisätiedot

6.7.2013 Mikkeli tuomari: Markku Kipinä. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET AVOINLUOKKA

6.7.2013 Mikkeli tuomari: Markku Kipinä. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET AVOINLUOKKA 6.7.2013 Mikkeli tuomari: Markku Kipinä keltainen / tiikerijuovainen Edendane's A Kind Of Magic FI37748/10 Kookas, vahvaluustoinen, maskuliininen uros. Hyvät pään linjat, hieman löysät luomet, purenta

Lisätiedot

Eura tuomari: Pirjo Aaltonen. keltainen / tiikerijuovainen NARTUT PENTULUOKKA

Eura tuomari: Pirjo Aaltonen. keltainen / tiikerijuovainen NARTUT PENTULUOKKA Eura 9.3.2013 tuomari: Pirjo Aaltonen keltainen / tiikerijuovainen PENTULUOKKA Edendane's Queen Of Hearts FI43473/12 Mittasuhteiltaan tyypillinen narttupentu, jolla erittäin hyvä luuston vahvuus. Hyvä

Lisätiedot

Luonnetesteihin osallistui viime vuonna 13 koiraa, MH-testehin 2 koira. Koiria jalostustarkastettiin yhteensä 1.

Luonnetesteihin osallistui viime vuonna 13 koiraa, MH-testehin 2 koira. Koiria jalostustarkastettiin yhteensä 1. TULOSJULKAISU 2010 ESIPUHE Hyvä lukija, Pinsereiden tulosjulkaisu 2010 on mielenkiintoinen yhteenveto vuoden näyttelykäynneistä, kilpailuista ja kokeista. Julkaisussa on vuoden aikana tehdyt terveystutkimustulokset,

Lisätiedot

Kouvola tuomari: Marja-Leena Kurvinen. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

Kouvola tuomari: Marja-Leena Kurvinen. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA Kouvola 20.8.2011 tuomari: Marja-Leena Kurvinen keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA Edendane's A Kind Of Macig FI37748/10 15 kk, kookas ja komea juniori, jolla oikeat mittasuhteet, lähes

Lisätiedot

Jalostustarkastus Pakaalla 25.9.2004 Tuomareina Maija Mäkinen ja Harri Lehkonen

Jalostustarkastus Pakaalla 25.9.2004 Tuomareina Maija Mäkinen ja Harri Lehkonen Jalostustarkastus Pakaalla 25.9.2004 Tuomareina Maija Mäkinen ja Harri Lehkonen Melukylän Guru Kultamurun jälkeläiset: Tarkastettavan oli kaikkiaan 11 uroksen jälkeläistä neljästä eri yhdistelmästä. Ryhmä:

Lisätiedot

Nurmes , Pylvänäinen-Suorsa Marjatta PEN. PEN 3 / Chakiran Princess Pocahontas / FI44142/15

Nurmes , Pylvänäinen-Suorsa Marjatta PEN. PEN 3 / Chakiran Princess Pocahontas / FI44142/15 Nurmes 13.3.2016, Pylvänäinen-Suorsa Marjatta PEN PEN 3 / Chakiran Princess Pocahontas / FI44142/15 Hyvänkokoinen, hyväluustoinen pentu, hyvä pään muoto, hyvät silmät ja korvat. Hieman pitkä alaleuka ja

Lisätiedot

Narttu Syntynyt: Isä: PEACE HIP JP MERU SILVER PRINCE AKCHP Emä: AAVISTUKSEN MUSTA-MAKKARA FIN46289/08

Narttu Syntynyt: Isä: PEACE HIP JP MERU SILVER PRINCE AKCHP Emä: AAVISTUKSEN MUSTA-MAKKARA FIN46289/08 Narttu Syntynyt: 6.3.2014 AAVISTUKSEN ROSA DI ROMA FI22960/14 - LK Väri: musta laikulinen Isä: PEACE HIP JP MERU SILVER PRINCE AKCHP26360101 Emä: AAVISTUKSEN MUSTA-MAKKARA FIN46289/08 Paino 4,15 kg Tarkastustulos:

Lisätiedot

Pieksämäki Anne Sume. PEN, nartut. PEN 1 KP, ROP-PEN / Malilan Wonderful Flora / FI13599/17 Suhtautuminen tuomariin: käsiteltävissä

Pieksämäki Anne Sume. PEN, nartut. PEN 1 KP, ROP-PEN / Malilan Wonderful Flora / FI13599/17 Suhtautuminen tuomariin: käsiteltävissä Pieksämäki 10.6.2017 Anne Sume PEN, nartut PEN 1 KP, ROP-PEN / Malilan Wonderful Flora / FI13599/17 Erittäin lupaava narttupentu, hyvät mittasuhteet, hyväilmeinen pää, alaleuan pitäisi vielä kehittyä.

Lisätiedot

Oulainen tuomari: Teija Salmi-Aalto. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

Oulainen tuomari: Teija Salmi-Aalto. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA 26.5.2012 Oulainen tuomari: Teija Salmi-Aalto keltainen / tiikerijuovainen Alder Glade's Luisfigo FI29948/11 13 kk. erittäin hyvän tyyppinen, keskikokoinen, hyvät mittasuhteet. Voimakas uroksen pää, jossa

Lisätiedot

Kajaani Tuomari: Tuula Seppälä. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

Kajaani Tuomari: Tuula Seppälä. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA Kajaani 8.1.2011 Tuomari: Tuula Seppälä keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA Abierto s E po To Kheimos 59216/09 Erittäin hyvän tyyppinen, neliömäinen, voimakas juniori uros. Hyvät pään mittasuhteet.

Lisätiedot

VAASA KV 17.-18.04.2010, TIINA TAULOS SUOMI UROKSET

VAASA KV 17.-18.04.2010, TIINA TAULOS SUOMI UROKSET VAASA KV 17.-18.04.2010, TIINA TAULOS SUOMI UROKSET BLACK BACK RAJU RUMBA FI36503/09 Ryhdikäs juniori, toivoisin kauttaaltaan hieman vahvemmaksi, tänään hieman hoikassa kunnossa. Hyväasentoiset hieman

Lisätiedot

Helsinki ryhmä 9.9.2012. tuomari: Maija Mäkinen. keltainen - tiikerijuovainen. urokset. junioriluokka

Helsinki ryhmä 9.9.2012. tuomari: Maija Mäkinen. keltainen - tiikerijuovainen. urokset. junioriluokka Helsinki ryhmä 9.9.2012 tuomari: Maija Mäkinen keltainen - tiikerijuovainen urokset Red Rublev Cucculuuruu FI34411/11 16 kk. Hyvin kehittynyt, maskuliininen juniori. Voimakas urosmainen pää, jolla melko

Lisätiedot

19.5.2013 Mynämäki tuomari: Lena Danker. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

19.5.2013 Mynämäki tuomari: Lena Danker. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA 19.5.2013 Mynämäki tuomari: Lena Danker keltainen / tiikerijuovainen Cserehát Gyöngyszeme Aramisz FI13747/13 1-vuotias, hyvän kokoinen poika, joka valitettavasti on aivan liian lyhyt. Hyvin jyrkkä lantio

Lisätiedot

Uros Syntynyt: FI33760/09 - KZ Väri: musta punaisin merkein Isä: SEA-ROCK ZORRO FIN33781/02

Uros Syntynyt: FI33760/09 - KZ Väri: musta punaisin merkein Isä: SEA-ROCK ZORRO FIN33781/02 Uros Syntynyt: 21.5.2009 HAKIAVAN LUTUKKA FI33760/09 - KZ Väri: musta punaisin merkein Isä: SEA-ROCK ZORRO FIN33781/02 Emä: HAKIAVAN HOPEA FIN28405/02 Paino 7,50 kg Tarkastustulos: Hyväksytty Rinnanympärys

Lisätiedot

IITTI TUOMARINA UNTO TIMONEN KELTAINEN /TIIKERIJUOVAINEN. Urokset (Unto Timonen) Junioriluokka

IITTI TUOMARINA UNTO TIMONEN KELTAINEN /TIIKERIJUOVAINEN. Urokset (Unto Timonen) Junioriluokka IITTI 17.5.2008 TUOMARINA UNTO TIMONEN KELTAINEN /TIIKERIJUOVAINEN Urokset (Unto Timonen) Junioriluokka Samuraiwood`s Amur FIN24877/07 Vahvaluustoinen juniori uros, jolla hyvät mittasuhteet. Hyvä pään

Lisätiedot

25.8.2013 Tervakoski tuomari: Leni Finne. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET AVOINLUOKKA

25.8.2013 Tervakoski tuomari: Leni Finne. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET AVOINLUOKKA 25.8.2013 Tervakoski tuomari: Leni Finne keltainen / tiikerijuovainen Alder Glade's Alonso FI47620/11 OK mittasuhteet, riittävä luusto, hieman lyhyt pää, jossa pyöreä otsa, leveä kallo, hieman poskia,

Lisätiedot

Tulosjulkaisu 2012. Pinserit ry

Tulosjulkaisu 2012. Pinserit ry Tulosjulkaisu 2012 Pinserit ry Hyvä lukija! Kädessäsi on viimeinen näin kattava kooste pinsereiden vuoden 2012 tuloksista, tutkimuksista ja rekisteröinneistä. Vuodesta 2013 tullaan tekemään tulosjulkaisu,

Lisätiedot

Polvijärvi Markku Kipinä

Polvijärvi Markku Kipinä Polvijärvi 17.4.2016 Markku Kipinä PEN, Nartut PEN 2 KP / Playpoint Lucky Penny / FI45447/15 Ryhdikäs tasapainen rakentunut. Lanneosaltaan hieman pitkä. Riittävä luusto. Hyvät kulmaukset. Hyvä ylälinja

Lisätiedot

2.5.2010 SOMERO tuomari: Tuula Seppälä. Keltainen ja tiikerijuovainen UROKSET PENTULUOKKA

2.5.2010 SOMERO tuomari: Tuula Seppälä. Keltainen ja tiikerijuovainen UROKSET PENTULUOKKA 2.5.2010 SOMERO tuomari: Tuula Seppälä Keltainen ja tiikerijuovainen UROKSET PENTULUOKKA Chic Carelia s Forget-Me-Not 53165/09 Erinomaista tyyppiä oleva neliömäinen voimakas urospentu. Hyvät pään mittasuhteet,

Lisätiedot

Tervakoski 26.8.2012. Tuomari: Kirsti Louhi. keltainen tiikerijuovainen. urokset. junioriluokka

Tervakoski 26.8.2012. Tuomari: Kirsti Louhi. keltainen tiikerijuovainen. urokset. junioriluokka Tervakoski 26.8.2012 Tuomari: Kirsti Louhi keltainen tiikerijuovainen Alder Glade s Alonso FI47620/11 Erinomaista tyyppiä oleva uros. Kaunis, voimakas pää. Erinomaiset pään linjat. Oikea purenta. Hyvin

Lisätiedot

Jalostustarkastus Kanteleen NS-talolla Pukkilassa 30.9.2006 Tuomareina Karin Bergbom ja Harry Tast

Jalostustarkastus Kanteleen NS-talolla Pukkilassa 30.9.2006 Tuomareina Karin Bergbom ja Harry Tast Jalostustarkastus Kanteleen NS-talolla Pukkilassa 30.9.2006 Tuomareina Karin Bergbom ja Harry Tast Tasdale Last Laughin ryhmä: Tyypiltään ja kooltaan yhtenäinen. Oikea raajakorkeus. Takaluisut ja pyöreät

Lisätiedot

Porvoo , Mustonen Kimmo

Porvoo , Mustonen Kimmo Porvoo 10.9.2016, Mustonen Kimmo Urokset JUN JUN ERI 2 / Belegerea Aragorn / 36942/15 Tyypiltään ja mittasuhteiltaan oikea, kookkaampi junioriuros. Purenta ok. Varsin hyvänmallinen pää. Hieman vaaleat,

Lisätiedot

Rovaniemi 22.8.2015. Uros Syntynyt: 28.4.2012. Isä: WELMU WELI XAVIER FIN34141/06 Emä: BELLOMIS LA PANNACOTTA

Rovaniemi 22.8.2015. Uros Syntynyt: 28.4.2012. Isä: WELMU WELI XAVIER FIN34141/06 Emä: BELLOMIS LA PANNACOTTA Rovaniemi 22.8.2015 Uros Syntynyt: 28.4.2012 FINNDACHS ALDO Isä: WELMU WELI XAVIER FIN34141/06 Emä: BELLOMIS LA PANNACOTTA FI18905/10 FI33832/12 - R Väri: punainen Paino 9,40 kg Tarkastustulos: Hyväksytty

Lisätiedot

Tornio tuomari Lena Stålhandske, Ruotsi. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET NUORTENLUOKKA

Tornio tuomari Lena Stålhandske, Ruotsi. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET NUORTENLUOKKA 24.7.2011 Tornio tuomari Lena Stålhandske, Ruotsi keltainen / tiikerijuovainen Abierto's E'Po To Kheimos FI59216/09 Hyvä koko. Hyvin muotoutunut pää, hyvä yhdensuuntaisuus. Tummat silmät. Oikea purenta.

Lisätiedot

Iisalmi 27.5.2007. tuomari: Juha Putkonen. keltainen - tiikerijuovainen. urokset. junioriluokka

Iisalmi 27.5.2007. tuomari: Juha Putkonen. keltainen - tiikerijuovainen. urokset. junioriluokka Iisalmi 27.5.2007 tuomari: Juha Putkonen keltainen - tiikerijuovainen urokset Dogiwogin Blackamoore FI11382/06 Hyvänkokoinen, hyväluustoinen juniori uros. Hyvät rungon mittasuhteet, selvä sukupuolileima.

Lisätiedot

Janakkala Kimmo Mustonen

Janakkala Kimmo Mustonen Janakkala 12.5.2018 Kimmo Mustonen PEN, Nartut PEK 2 / Qi Gong s Missy Elliot / 51850/17 Mittasuhteiltaan ja tyypiltään oikea narttupentu. Purenta ok. Hyvä nartun pää. Miellyttävä ilme. Hyvät silmät ja

Lisätiedot

Parkano , Pylvänäinen-Suorsa Marjatta. Urokset JUN. JUN ERI 1 SA / Toyway Jules Verne / FI53001/14

Parkano , Pylvänäinen-Suorsa Marjatta. Urokset JUN. JUN ERI 1 SA / Toyway Jules Verne / FI53001/14 Parkano 31.1.2016, Pylvänäinen-Suorsa Marjatta Urokset JUN JUN ERI 1 SA / Toyway Jules Verne / FI53001/14 Kookas, hyväluustoinen uros. Selvä sukupuolileima. Voimakas kallo-osa. Hyvät korvat ja silmät.

Lisätiedot

Helsinki tuomari Marja Talvitie. sininen UROKSET JUNIORILUOKKA. Doggimainen Veljeni Leijonamieli FI48610/13 JUN POISSA VALIOLUOKKA

Helsinki tuomari Marja Talvitie. sininen UROKSET JUNIORILUOKKA. Doggimainen Veljeni Leijonamieli FI48610/13 JUN POISSA VALIOLUOKKA 26.7.2014 Helsinki tuomari Marja Talvitie sininen Doggimainen Veljeni Leijonamieli FI48610/13 JUN POISSA Bonel Ä-Yön Ducadam FIN52855/08 Erinomainen tyyppi. Riittävä eturinta ja hyvä raajaluusto. Hieman

Lisätiedot

Kesäpäiväarvostelut 2015. Merikarvia 18.7.2015 Tuomarina Leni Finne KOTIKOIRALUOKKA UROS. Kalliovaaran Ådi Princ

Kesäpäiväarvostelut 2015. Merikarvia 18.7.2015 Tuomarina Leni Finne KOTIKOIRALUOKKA UROS. Kalliovaaran Ådi Princ Kesäpäiväarvostelut 2015 Merikarvia 18.7.2015 Tuomarina Leni Finne KOTIKOIRALUOKKA UROS Kalliovaaran Ådi Princ Oikeat mittasuhteet. Sopiva luusto. Oikealinjainen pää. Erinomainen pigmentti. yvät silmät

Lisätiedot

17.5.2007 Suonenjoki. Saija Juutilainen. Sininen Urokset, nuortenluokka

17.5.2007 Suonenjoki. Saija Juutilainen. Sininen Urokset, nuortenluokka 17.5.2007 Suonenjoki Saija Juutilainen Sininen Urokset, nuortenluokka Bonel Uruk-Hai 46508/05 20kk Hyväryhtinen ja -luustoinen nuori, jolla erinomaiset rungon mittasuhteet. Urosmainen pää. Hyvä Otsapenger.

Lisätiedot

Narttu Syntynyt 22.03.2010. Isä: LISEGO NOSA UNTER OFITSER FIN29926/08

Narttu Syntynyt 22.03.2010. Isä: LISEGO NOSA UNTER OFITSER FIN29926/08 Narttu Syntynyt 22.03.2010 CHOIRAN TINWHISTLE Isä: LISEGO NOSA UNTER OFITSER FIN29926/08 Emä: MINELAN CHOIRANITA FIN20512/06 FI24997/10 - RZ Väri: riistanvärinen Paino 5,65 kg Tarkastustulos: Hyväksytty

Lisätiedot

15.1.2006 Lahti. Harry Tast. Keltainen & Tiikerijuovainen Urokset, nuortenluokka

15.1.2006 Lahti. Harry Tast. Keltainen & Tiikerijuovainen Urokset, nuortenluokka 15.1.2006 Lahti Harry Tast Keltainen & Tiikerijuovainen Edendane s Eldarion 27697/04 Seistessä tasapainoinen ylälinja. Hyvin rakentunut takaosa, edestä vielä kapea. Eturaajoissa yhden suuntais siirtymä.

Lisätiedot

Heinola tuomari: Teija Salmi-Aalto. keltainen / tiikerijuovainen NARTUT PENTULUOKKA

Heinola tuomari: Teija Salmi-Aalto. keltainen / tiikerijuovainen NARTUT PENTULUOKKA 23.8.2015 Heinola tuomari: Teija Salmi-Aalto keltainen / tiikerijuovainen PENTULUOKKA Red Rublev Being Me FI16480/15 7 kk, tasapainoisesti kasvanut kaunislinjainen narttupentu. Hyvä koko ja vahvuus, erinomaiset

Lisätiedot

Turku Mustonen Kimmo

Turku Mustonen Kimmo Turku 13.8.2017 Mustonen Kimmo PEN, Uros PEN 1 / Pagodamäen Diacrisisa-Karhusiilikäs / FI12028/17 Tänään arastellen esiintyvä urospentu. Hyvä tyyppi, hieman pitkä runko. Purenta ok. Lupaava pää. Hyvät

Lisätiedot

Heinola 19.8.2012. tuomari Satu Ylä-Mononen. keltainen-tiikerijuovainen. urokset. Junioriluokka

Heinola 19.8.2012. tuomari Satu Ylä-Mononen. keltainen-tiikerijuovainen. urokset. Junioriluokka Heinola 19.8.2012 tuomari Satu Ylä-Mononen keltainen-tiikerijuovainen urokset Junioriluokka Kiamar Dude FI29424/11 16 kk, tällä hetkellä voimakkaassa kehitysvaiheessa oleva uros. Hyvät pään linjat, mutta

Lisätiedot

Uros Syntynyt: 22.4.2012. Isä: QUINCAS OIS SAKKORYSÄ FI27567/10 Emä: AAVISTUKSEN ZASTAVA

Uros Syntynyt: 22.4.2012. Isä: QUINCAS OIS SAKKORYSÄ FI27567/10 Emä: AAVISTUKSEN ZASTAVA Uros Syntynyt: 22.4.2012 AAVISTUKSEN ÖINEN-TEHORATSIA Isä: QUINCAS OIS SAKKORYSÄ FI27567/10 Emä: AAVISTUKSEN ZASTAVA FIN23280/07 FI30976/12- LZ Väri: punainen Paino 6,10 kg Tarkastustulos: Hyväksytään

Lisätiedot

Narttu Syntynyt: FI10833/14 - RZ Väri: riistanvärinen Isä: ZEKIWA HANG LOOSE FI16208/11 Emä: TINY TROTTER S RAGTIME GIRL

Narttu Syntynyt: FI10833/14 - RZ Väri: riistanvärinen Isä: ZEKIWA HANG LOOSE FI16208/11 Emä: TINY TROTTER S RAGTIME GIRL Narttu Syntynyt: 3.12.2013 CHOIRAN NYANSSI FI10833/14 - RZ Väri: riistanvärinen Isä: ZEKIWA HANG LOOSE FI16208/11 Emä: TINY TROTTER S RAGTIME GIRL FIN14468/07 Paino 5,45 kg Tarkastustulos: Hyväksytty Rinnanympärys

Lisätiedot

Turku tuomari: Rune Fagerström. musta / harlekiini UROKSET JUNIORILUOKKA

Turku tuomari: Rune Fagerström. musta / harlekiini UROKSET JUNIORILUOKKA 9.8.2015 Turku tuomari: Rune Fagerström musta / harlekiini UROKSET Jättiläisen Fragola Alnus FI28898/14 15 kk, erinomainen koko, hyvät uroksen mittasuhteet, voimakas uroksen pää, jossa oikea pituus, kallo

Lisätiedot

TULOSJULKAISU 2013 PINSERIT SSPK ERIKOISNÄYTTELY 15.6.2013 ROP & VSP

TULOSJULKAISU 2013 PINSERIT SSPK ERIKOISNÄYTTELY 15.6.2013 ROP & VSP TULOSJULKAISU 2013 PINSERIT SSPK ERIKOISNÄYTTELY 15.6.2013 ROP & VSP Hyvä lukija! Kädessäsi on pinsereiden vuoden 2013 tulosjulkaisu. Tähän julkaisuun on koottu vuoden näyttelytulokset, jalostustarkastuslausunnot,

Lisätiedot

Äänekoski Aaltonen Pirjo

Äänekoski Aaltonen Pirjo Äänekoski 2.6.2018 Aaltonen Pirjo JUN, Urokset JUN ERI 3 / Bolt / FI42929/17 10 kuukauden ikäinen. Ikäisekseen jo melko voimakas uros. Selvä sukupuolileima. Hyvät mittasuhteet. Köyristää herkästi ylälinjaansa

Lisätiedot

IKAALINEN 16.8.2009. Tuomarina Ylä-Mononen Satu. musta / harlekiini. urokset. pentuluokka

IKAALINEN 16.8.2009. Tuomarina Ylä-Mononen Satu. musta / harlekiini. urokset. pentuluokka IKAALINEN 16.8.2009 Tuomarina Ylä-Mononen Satu musta / harlekiini pentuluokka Namilon Dumle FI10947/09 7kk erittäin lupaava. Kaunis rakenne, hyvin liikkuva pentu. Vahva oikealinjainen uroksen pää, jossa

Lisätiedot

Äänekoski Aaltonen Pirjo

Äänekoski Aaltonen Pirjo Äänekoski 27.8.2016 Aaltonen Pirjo PEN, Urokset PEN 3 / Kiiramanna Tutankhamon / FI16417/16 Hyvin kehittynyt. selvän sukupuoli leiman omaava uros pentu. Sopusuhtainen rakenne. Hieman pitkä rungoltaan.

Lisätiedot

kesäpäivät joutsa 30.7.2005 Tuomari Lena Eskills

kesäpäivät joutsa 30.7.2005 Tuomari Lena Eskills kesäpäivät joutsa 30.7.2005 Tuomari Lena Eskills BIS1 Kalliovaaran Drahus ROP Kalliovaaran Drahus VSP Kalliovaaran Falka ROP-Pentu Kalliovaaran Madunk Princova VSP Haltiavuoren Aslak ROP-Kasvattaja Kalliovaaran

Lisätiedot

Tuusniemi tuomari: Jouko Leiviskä. Sininen UROKSET AVOINLUOKKA

Tuusniemi tuomari: Jouko Leiviskä. Sininen UROKSET AVOINLUOKKA 24.2.2013 Tuusniemi tuomari: Jouko Leiviskä Sininen UROKSET Kiamar Christofer FI26803/10 Komea, erinomaista rotutyyppiä oleva. Erinomainen kaula ja selkälinja, voisi olla mittasuhteiltaan hieman lyhyempi.

Lisätiedot

FI25424/09 Alte Sage Ether AVO EH

FI25424/09 Alte Sage Ether AVO EH FI47097/10 Alfaromeo JUN H Erittäin hyvän kokoinen uros ikäisekseen. Hyvä runko. Sopiva pää. Melko voimakas otsapenger. Tummat hieman pyöreät silmät. Huulipigmentti saisi olla voimakkaampi. Erittäin hyvät

Lisätiedot

Tuuri tuomari: Kirsi Kentala. keltainen / tiikerijuovainen NARTUT PENTULUOKKA

Tuuri tuomari: Kirsi Kentala. keltainen / tiikerijuovainen NARTUT PENTULUOKKA 28.5.2011 Tuuri tuomari: Kirsi Kentala keltainen / tiikerijuovainen PENTULUOKKA Catapha's Gold Edeline FI15723/11 7 kk, narttumainen, sopiva vahvuus, kaunisilmeinen pää, ok mittasuhteet. Voisi olla voimakkaammin

Lisätiedot

WHITE VILLAN ACE VENTURA

WHITE VILLAN ACE VENTURA Pieksämäki 7.6, Tuire Okkola FLAMMEUS KEPPONEN 16195/08 PEN 2. 7 kk nuori uros jonka turkin laatu tänään vielä erittäin pehmeä. Kuono-osa tulee vielä kehittyä ja pään täyttyä silmien alta. Hyvä pigmentti

Lisätiedot

Isosveitsinpaimenkoirien näyttelyarvostelut 2011 29 näyttelyä, 58 näyttelykäyntiä

Isosveitsinpaimenkoirien näyttelyarvostelut 2011 29 näyttelyä, 58 näyttelykäyntiä Isosveitsinpaimenkoirien näyttelyarvostelut 2011 29 näyttelyä, 58 näyttelykäyntiä 20110116 LAHTI R, Leila Kärkäs FI31214/10 Fleur De Lis from Balihara Ranch JUN EH 1-vuotias. Mittasuhteiltaan ja raameiltaan

Lisätiedot

2017 Appenzellien arvostelut. Lahti JOUNI NUMMELA. Acer 15080/15 AVO ERI 1 SA PU 1 SERT FIMVA VSP

2017 Appenzellien arvostelut. Lahti JOUNI NUMMELA. Acer 15080/15 AVO ERI 1 SA PU 1 SERT FIMVA VSP 2017 Appenzellien arvostelut Lahti 15.01.2017 JOUNI NUMMELA Acer 15080/15 AVO ERI 1 SA PU 1 SERT FIMVA VSP Sopivan kokoinen. Oikeat rungon mittasuhteet, sekä rungon vahvuus. Hyvä pään profiili, hieman

Lisätiedot

Narttu Syntynyt: Isä: PEACE HIP JP MERU SILVER PRINCE AKCHP Emä: AAVISTUKSEN MUSTA-MAKKARA FIN46289/08

Narttu Syntynyt: Isä: PEACE HIP JP MERU SILVER PRINCE AKCHP Emä: AAVISTUKSEN MUSTA-MAKKARA FIN46289/08 Narttu Syntynyt: 6.3.2014 AAVISTUKSEN ROSA DI ROMA Isä: PEACE HIP JP MERU SILVER PRINCE AKCHP26360101 Emä: AAVISTUKSEN MUSTA-MAKKARA FIN46289/08 FI22960/14 - LK Väri: musta laikulinen Paino 4,15 kg Tarkastustulos:

Lisätiedot

22.5.2010 Karijoki tuomari: Jari Laakso. keltainen / tiikerijuovainen NARTUT PENTULUOKKA

22.5.2010 Karijoki tuomari: Jari Laakso. keltainen / tiikerijuovainen NARTUT PENTULUOKKA 22.5.2010 Karijoki tuomari: Jari Laakso keltainen / tiikerijuovainen PENTULUOKKA Chic Carelia's Feary Queene FI53164/09 8,5 kk ikäinen, erittäin lupaava narttupentu, jolla hyvät mittasuhteet, lupaava rungon

Lisätiedot

Ruovesi Tuire Okkola

Ruovesi Tuire Okkola Ruovesi 23.4.2014 Tuire Okkola PEN, Urokset PEN 1 / Niiländer John Galliano / FI46089/15 8,5 kuinen kookkaan puoleinen nuorimies joka sopiva luusto. Voimakas pää, tummat silmät. Aavistuksen epätasainen

Lisätiedot

Oulu KV 12.7.2008. Tuomarina Anita Alatalo. keltainen - tiikerijuovainen. urokset. pentuluokka

Oulu KV 12.7.2008. Tuomarina Anita Alatalo. keltainen - tiikerijuovainen. urokset. pentuluokka Oulu KV 12.7.2008 Tuomarina Anita Alatalo keltainen - tiikerijuovainen urokset pentuluokka Dogiwogin Edison FIN14104/08 7,5kk Erinomaiset mittasuhteet. Hyvä raajakorkeuden omaava urospentu. Hyvä purenta.

Lisätiedot

Kankaanpää tuomari: Jari Laakso. musta / harlekiini UROKSET PENTULUOKKA

Kankaanpää tuomari: Jari Laakso. musta / harlekiini UROKSET PENTULUOKKA 20.4.2013 Kankaanpää tuomari: Jari Laakso musta / harlekiini UROKSET PENTULUOKKA Bonel Foxi FI52873/12 7 kk. Mittasuhteiltaan hyvä urospentu. Hyvä raajaluusto, kaunis ylälinja. Hyvät taka- & riittävät

Lisätiedot

Kangasniemi Mattila Paavo

Kangasniemi Mattila Paavo Kangasniemi 5.5.2016 Mattila Paavo PEN, Urokset PEN 1 KP VSP / Shibazhan Saxifraga / FI51948/15 Kaunis hyvin rakentunut pentu jonka runko voisi olla aavistuksen vahvempi. Hyvän mallinen pää. Kaula voisi

Lisätiedot

CLUB SHOW 2015 Espoo tuomari Kimmo Mustonen UROKSET/PET-LUOKKA JUNIORILUOKKA NUORTENLUOKKA

CLUB SHOW 2015 Espoo tuomari Kimmo Mustonen UROKSET/PET-LUOKKA JUNIORILUOKKA NUORTENLUOKKA CLUB SHOW 2015 Espoo 29.8.2015 tuomari Kimmo Mustonen UROKSET/PET-LUOKKA VOLTAGE O. SHAPI GOU Oikeantyyppinen, mittasuhteiltaan hyvä, tiivis uros, oikea purenta, varsin hyvänmallinen pää, hyvät silmät

Lisätiedot

Laukaa tuomari: Lena Danker. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET AVOINLUOKKA. Edendane s Caribbean Pirate 32927/07 AVO POISSA VALIOLUOKKA

Laukaa tuomari: Lena Danker. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET AVOINLUOKKA. Edendane s Caribbean Pirate 32927/07 AVO POISSA VALIOLUOKKA Laukaa 12.7.2009 tuomari: Lena Danker keltainen / tiikerijuovainen Edendane s Caribbean Pirate 32927/07 AVO POISSA Euro Power Boy Toy 17131/07 2,5 vuotias ryhdikäs, maskuliininen uros, jolla on erinomainen

Lisätiedot

20.6.2010 PIEKSÄMÄKI tuomari: Auli (Vitikainen) Haapiainen-Liikanen. musta ja harlekiini UROKSET PENTULUOKKA

20.6.2010 PIEKSÄMÄKI tuomari: Auli (Vitikainen) Haapiainen-Liikanen. musta ja harlekiini UROKSET PENTULUOKKA 20.6.2010 PIEKSÄMÄKI tuomari: Auli (Vitikainen) Haapiainen-Liikanen musta ja harlekiini UROKSET PENTULUOKKA Rivercrest George Clooney FI60196/09 Keskikokoinen oikea rotutyyppiä oleva musta, pentukarvassa.

Lisätiedot

KARJAA tuomari: Teija Salmi-Aalto. Musta ja harlekiini UROKSET PENTULUOKKA. Jättiläisen Zarliini 16079/10 PEN POISSA NUORTENLUOKKA

KARJAA tuomari: Teija Salmi-Aalto. Musta ja harlekiini UROKSET PENTULUOKKA. Jättiläisen Zarliini 16079/10 PEN POISSA NUORTENLUOKKA 11.07.2010 KARJAA tuomari: Teija Salmi-Aalto Musta ja harlekiini UROKSET PENTULUOKKA Jättiläisen Zarliini 16079/10 PEN POISSA Kenzo V. Jolene s Silhouet 34900/09 21kk. Erinomaista tyyppiä. Erittäin hyvät

Lisätiedot

Pyhäjoki Tiina Taulos. JUN, urokset. JUN EH 2 / Mäntykartanon Timantti / FI46681/16 Suhtautuminen tuomariin: Käsiteltävissä

Pyhäjoki Tiina Taulos. JUN, urokset. JUN EH 2 / Mäntykartanon Timantti / FI46681/16 Suhtautuminen tuomariin: Käsiteltävissä Pyhäjoki 26.8.2017 Tiina Taulos JUN, urokset JUN EH 2 / Mäntykartanon Timantti / FI46681/16 Ihanat pienet silmät ja kauniit kasvot. Melko nafti purenta. Hyvä eturinta. Normaalisti kulmautunut takaosa.

Lisätiedot

Helsinki Tuominen Matti

Helsinki Tuominen Matti Helsinki 10.12.2017 Tuominen Matti JUN, Urokset JUN EH 4 / Cinodes Blue Barony / FI45030/16 Erinomaisella mittasuhteella omaava uros joka tänään niukassa karvassa. Hieman turhan pyöreä kallo ja voimakas

Lisätiedot

Turku tuomari: Satu Ylä-Mononen. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET PENTULUOKKA

Turku tuomari: Satu Ylä-Mononen. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET PENTULUOKKA 4.8.2013 Turku tuomari: Satu Ylä-Mononen keltainen / tiikerijuovainen PENTULUOKKA Red Rublev Hattori Hanzo FI11929/13 Erinomainen koko & mittasuhteet, hyvä purenta. Vielä epäyhtenäiset pään linjat, hyvä

Lisätiedot

Alavus, Tuuri tuomari: Mervi Raisaari. sininen UROKSET JUNIORILUOKKA

Alavus, Tuuri tuomari: Mervi Raisaari. sininen UROKSET JUNIORILUOKKA 13.6.2015 Alavus, Tuuri tuomari: Mervi Raisaari sininen UROKSET Doggimainen Jaakko Kulta FI46242/14 11 kk vanha juniori uros. Pään tasot saisivat vielä kehittyä, hyvä huulikulma, purenta, korvat saisivat

Lisätiedot

Riihimäki tuomari: Markku Mähönen. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET PENTULUOKKA

Riihimäki tuomari: Markku Mähönen. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET PENTULUOKKA 19.6.2011 Riihimäki tuomari: Markku Mähönen keltainen / tiikerijuovainen PENTULUOKKA Red Rublev Ustinov FI11007/11 Mittasuhteiltaan ja vahvuusasteeltaan erinomainen, hyvän kokoinen pentu uros. Kauniit

Lisätiedot

Helsinki Rekiranta Paula

Helsinki Rekiranta Paula Helsinki 2.9.2017 Rekiranta Paula PEN, Urokset PEN 1 KP ROP / Suvijan Aristoteles / FI18530/17 7 kk, vankkarunkoinen, hyvin kehittynyt urospentu. Hyvä kallo ja korvat. Voimakas alapurenta ja alahampaat

Lisätiedot

Alavus tuomari Jari Laakso. sininen UROKSET NUORTENLUOKKA

Alavus tuomari Jari Laakso. sininen UROKSET NUORTENLUOKKA 24.5.2014 Alavus tuomari Jari Laakso sininen UROKSET Doggimainen Kalevalan Ilmarine FI48368/12 22kk. Terverakenteinen, tasapainoinen nuori uros. Tasapainoiset riittävät kulmaukset. Kaunis ylälinja. Hyvä

Lisätiedot

Kuopio Kumpumäki Veli-Pekka

Kuopio Kumpumäki Veli-Pekka Kuopio 5.8.2016 Kumpumäki Veli-Pekka PEN, Urokset PEN 1 KP ROP / Mow-Zow Ferdinand / FI14595/16 7 kuukauden ikäinen. Ikäisekseen hyvin kehittynyt uros pentu, jolla hyvät mittasuhteet. Sopiva luuston vahvuus.

Lisätiedot

Kuopio KV, MYRIAM VERMEIRE

Kuopio KV, MYRIAM VERMEIRE 20140801 Kuopio KV, MYRIAM VERMEIRE Bernirannan Brutus 52666/13 JUN ERI2 Täydellinen saksipurenta. Hyvä pää ja hyvä kallo. Tummat silmät. Huulet saisivat olla kiinteämmät. Hyvin asettuneet korvat. Ylälinja

Lisätiedot

LOHJA R, TEIJA SALMI-AALTO

LOHJA R, TEIJA SALMI-AALTO 20110605 LOHJA R, TEIJA SALMI-AALTO FI56300/10 Xantran Damn The Weather PEK1, KP, ROP 8 kk erinom.mittasuhteet. selvä sukupuolileima. Erittäin kaunis nuoren uroksen pää, jossa hyvä ilme. Purenta ok. Kauniit

Lisätiedot

Uros Syntynyt: FI50927/12 - RZ Väri: punainen riistanvärinen Isä: LISEGO NOSA ERNIK YULISSY LISANTY FI36021/12

Uros Syntynyt: FI50927/12 - RZ Väri: punainen riistanvärinen Isä: LISEGO NOSA ERNIK YULISSY LISANTY FI36021/12 Uros Syntynyt: 25.8.2012 AAVISTUKSEN HE-MAN FI50927/12 - RZ Väri: punainen riistanvärinen Isä: LISEGO NOSA ERNIK YULISSY LISANTY FI36021/12 Emä: LAMARK WONDA FIN50422/08 Paino 6,30 kg Tarkastustulos: Hyväksytty

Lisätiedot

Tampere ry , Marjatta Pylvänäinen-Suorsa. JUN, urokset. JUN EH 1 / Hoswin Hot And Spicy / FI48009/16. Suhtautuminen tuomariin: käsiteltävissä

Tampere ry , Marjatta Pylvänäinen-Suorsa. JUN, urokset. JUN EH 1 / Hoswin Hot And Spicy / FI48009/16. Suhtautuminen tuomariin: käsiteltävissä Tampere ry 17.9.2017, Marjatta Pylvänäinen-Suorsa JUN, urokset JUN EH 1 / Hoswin Hot And Spicy / FI48009/16 Vankkarakenteinen, kookas, ok mittasuhteet. Oikeailmeinen. Kovin leveäkalloinen pää. Hyvät korvat

Lisätiedot

LAHTI R, Teija Salmi-Aalto

LAHTI R, Teija Salmi-Aalto 20070114 LAHTI R, Teija Salmi-Aalto Bernarossa Biccu-Wagner 42110/05 JUN ERI1 VASERT 17kk vanha. Keskikokoinen, vankkarakenteinen junioriuros, jolla hyvät mittasuhteet. Vahva uroksen pää. Hieman pyöreät

Lisätiedot

Nokia tuomari Ulf Bråthen, Tanska. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

Nokia tuomari Ulf Bråthen, Tanska. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA 4.8.2012 Nokia tuomari Ulf Bråthen, Tanska keltainen / tiikerijuovainen UROKSET Alder Glade's Lagrande FI29949/11 16kk. Hyvän kokoinen uros. Melko hyvä pää, voisi olla hieman enemmän otsapengertä. Ikäisekseen

Lisätiedot

Oulu tuomari: Hannele Jokisilta. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET PENTULUOKKA

Oulu tuomari: Hannele Jokisilta. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET PENTULUOKKA 14.7.2013 Oulu tuomari: Hannele Jokisilta keltainen / tiikerijuovainen Chic Carelia's John Wayne FI12896/13 Maskuulinen kokonaisuudessa, oikealinjainen pää, hyvä huulilinja. Aavistuksen kaulanahkaa, riittävä

Lisätiedot

Hyvinkää Ry tuomari: Reia Leikola-Walden. Keltainen / tiikerijuovainen UROKSET NUORTENLUOKKA

Hyvinkää Ry tuomari: Reia Leikola-Walden. Keltainen / tiikerijuovainen UROKSET NUORTENLUOKKA 17.9.2017 Hyvinkää Ry tuomari: Reia Leikola-Walden Keltainen / tiikerijuovainen UROKSET NUORTENLUOKKA Red Rublev No One But You FI56151/15 Kookas, keskivahva, mittasuhteiltaan oikea uros, oikeat pään linjat,

Lisätiedot

KUOPIO KV 4.8.2012. Tuomari: Juha Putkonen. Urokset valioluokka. Finndanes Inside Joke

KUOPIO KV 4.8.2012. Tuomari: Juha Putkonen. Urokset valioluokka. Finndanes Inside Joke KUOPIO KV 4.8.2012 Tuomari: Juha Putkonen Urokset valioluokka Finndanes Inside Joke Erinomainen koko ja rungon mittasuhteet. Erinomainen luusto. Hyvänkokoinen pää. Hyvät korvat. Niukat otsarypyt. Hyvä

Lisätiedot

Kajaani Kirsti Louhi (nuoret-veteraanit) Katriina Huhtinen (pennut ja juniorit)

Kajaani Kirsti Louhi (nuoret-veteraanit) Katriina Huhtinen (pennut ja juniorit) Kajaani 14.1.2018 Kirsti Louhi (nuoret-veteraanit) Katriina Huhtinen (pennut ja juniorit) PEN, Urokset PEN 4 / Finriikan Chocolate Chip / FI37052/17 Kookas urospentu, jolla oikeat mittasuhteet. Pyöreähkö

Lisätiedot

Oulu tuomari: Anita Al-Bachy. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET NUORTENLUOKKA

Oulu tuomari: Anita Al-Bachy. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET NUORTENLUOKKA 16.7.2011 Oulu tuomari: Anita Al-Bachy keltainen / tiikerijuovainen Chic Carelia's Friendly Face FI53166/09 22 kk vanha, oikeat mittasuhteet omaava vahva uros. Oikea purenta, hyvät päänlinjat, hieman näkyvät

Lisätiedot

KUOPIO tuomarina Johan Juslin. musta/harlekiini. urokset. pentuluokka

KUOPIO tuomarina Johan Juslin. musta/harlekiini. urokset. pentuluokka KUOPIO 3.8.2008 tuomarina Johan Juslin musta/harlekiini pentuluokka Catapha`s Captain X FIN17251/08 Neliömäinen, erittäin raajakas uros. Lyhyt pää. Lyhyt taakse laskeva kallo. Kaunis kaula. Melko hyvä

Lisätiedot

Aika: 31.8.2014 Paikka: Renko, Hämeenlinna Arvioija: Pia Vatanen, kennel Ikurin Kuvat: Silja Beierschoder

Aika: 31.8.2014 Paikka: Renko, Hämeenlinna Arvioija: Pia Vatanen, kennel Ikurin Kuvat: Silja Beierschoder UROSKAVALKADI Suomen Keeshond ry Aika: 31.8.2014 Paikka: Renko, Hämeenlinna Arvioija: Pia Vatanen, kennel Ikurin Kuvat: Silja Beierschoder CINEREUS RINTIN MOON SHADOWS, "Ezio" Rek. nro FI10311/13 Synt.

Lisätiedot

Tampere 30.08.2008. Tuomari: Satu Ylä-Mononen. Keltainen-tiikerijuovainen. urokset. junioriluokka. Opertunity`s Going To Eden FIN27674/08 Poissa

Tampere 30.08.2008. Tuomari: Satu Ylä-Mononen. Keltainen-tiikerijuovainen. urokset. junioriluokka. Opertunity`s Going To Eden FIN27674/08 Poissa Tampere 30.08.2008 Tuomari: Satu Ylä-Mononen Keltainen-tiikerijuovainen urokset junioriluokka Opertunity`s Going To Eden FIN27674/08 Nuortenluokka Chic Carelia`s Baldur FIN16028/07 Erinomainen koko ja

Lisätiedot

Liminka tuomari: Cindy Pettersson, SE. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

Liminka tuomari: Cindy Pettersson, SE. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA Liminka 4.9.2010 tuomari: Cindy Pettersson, SE keltainen / tiikerijuovainen UROKSET Highesteem Tender Heart NO53165/09 Erinomainen tyyppi. Hieno jalous päässä, kaulassa. Vahva, kuiva, hyvin muotoutunut

Lisätiedot

KESÄPÄIVÄNÄYTTELY 2009 SOTKAMOSSA TUOMARINA SATU YLÄ-MONONEN. PENNUT: UROKSET 7-9kk

KESÄPÄIVÄNÄYTTELY 2009 SOTKAMOSSA TUOMARINA SATU YLÄ-MONONEN. PENNUT: UROKSET 7-9kk KESÄPÄIVÄNÄYTTELY 2009 SOTKAMOSSA TUOMARINA SATU YLÄ-MONONEN ROP & VSP-pentu ROP & VSP PENNUT: UROKSET 7-9kk Jäälinnan Meren Mahti PEK1,KP, ROP-pentu 9kk erinomainen hyvin lupaava uroksen pää,hyvä purenta,

Lisätiedot

Lahti 14.1.2007. tuomari Saija Juutilainen. keltainen - tiikerijuovainen. nartut. pentuluokka. Pine Garden's Ego Edda S44196/2006 PEN POISSA.

Lahti 14.1.2007. tuomari Saija Juutilainen. keltainen - tiikerijuovainen. nartut. pentuluokka. Pine Garden's Ego Edda S44196/2006 PEN POISSA. Lahti 14.1.2007 tuomari Saija Juutilainen keltainen - tiikerijuovainen nartut pentuluokka Pine Garden's Ego Edda S44196/2006 PEN POISSA urokset junioriluokka Catapha's Xanthus FI41991/06 10 kk. Oikeat

Lisätiedot

Kokkola KV tuomari: Stelios Makaritis, Kreikka. sininen. urokset. avoinluokka

Kokkola KV tuomari: Stelios Makaritis, Kreikka. sininen. urokset. avoinluokka Kokkola KV 5.7.2009 tuomari: Stelios Makaritis, Kreikka sininen urokset avoinluokka Genedda Cum Bona Gratia 16210/06 Miellyttävä tyyppi. Miellyttävä pää ja ilme. Haluaisin nähdä hivenen vähemmän poskia.

Lisätiedot

HEINOLA 23.8.2009. tuomari: ELINA HAAPANIEMI. keltainen/tiikerijuovainen. urokset. junioriluokka

HEINOLA 23.8.2009. tuomari: ELINA HAAPANIEMI. keltainen/tiikerijuovainen. urokset. junioriluokka HEINOLA 23.8.2009 tuomari: ELINA HAAPANIEMI keltainen/tiikerijuovainen urokset Edendane`s Hagbard FIN41170/08 15kk keltainen. Erinomainen koko, sukupuolileima ja mittasuhteet. Erittäin hyvät ääriviivat

Lisätiedot

Riihimäki tuomari: Anca Giura, Romania. musta / harlekiini UROKSET JUNIORILUOKKA

Riihimäki tuomari: Anca Giura, Romania. musta / harlekiini UROKSET JUNIORILUOKKA Riihimäki 18.5.2014 tuomari: Anca Giura, Romania musta / harlekiini UROKSET Jättiläisen Disney Dumbo FI38833/13 Oikea malli. 11kk. Maskuliininen. Oikeat pään mittasuhteet. Oikeat hampaat. Vahva kaula ja

Lisätiedot

Aptus Helsinki Tuomari: Gert Christensen, DK. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

Aptus Helsinki Tuomari: Gert Christensen, DK. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA Aptus Helsinki 23.5.2010 Tuomari: Gert Christensen, DK keltainen / tiikerijuovainen UROKSET Alder Glade's Gilberto FI30052/09 Edendane's Conspiracy Theory FI48906/09 C'mon On The Top FI42269/04 6-v., maskuliininen

Lisätiedot

Tervakoski Tuomari: Paavo Mattila. sininen UROKSET NUORTENLUOKKA

Tervakoski Tuomari: Paavo Mattila. sininen UROKSET NUORTENLUOKKA Tervakoski 26.8.2007 Tuomari: Paavo Mattila sininen UROKSET Genedda Absit In vidia 48194/05 Kaunis nuori uros, saisi olla rungoltaan hieman lyhyempi. Hyvänmallinen pää, niukahkot huulet, kaunis kaula.

Lisätiedot

TULOSJULKAISU 2014 PINSERIT RY. Erikoisnäyttely 2014 ROP & VSP

TULOSJULKAISU 2014 PINSERIT RY. Erikoisnäyttely 2014 ROP & VSP TULOSJULKAISU 2014 PINSERIT RY Erikoisnäyttely 2014 ROP & VSP Hyvä pinseriharrastaja! Luet nyt vuoden 2014 pinsereiden tulosjulkaisua. Tähän julkaisuun on koottu jokaisen Suomessa arvostellun pinserin

Lisätiedot

20110410 VAASA KV ANITA AL-BACHY SUOMI

20110410 VAASA KV ANITA AL-BACHY SUOMI 20110410 VAASA KV ANITA AL-BACHY SUOMI FI54776/10 Bollbölen Petit Prince PEN1 KP VSP-PEN 8kk vanha, erinomaiset mittasuhteet. Vahva urospentu. Erinomainen purenta. Kauniit tummat silmät. Hyvä kaula. Tasainen

Lisätiedot

PINSERIT TULOSJULKAISU 2007

PINSERIT TULOSJULKAISU 2007 PINSERIT TULOSJULKAISU 2007 Hyvä lukija! Käsissäsi tai ruudullasi on luettavissa pinsereiden vuoden 2007 tulosjulkaisu. Siihen on kerätty näyttely, kilpailu- ja luonnetestitulokset sekä terveystiedot,

Lisätiedot

09.10.2010 RY HÄMEENLINNA HARRY TAST

09.10.2010 RY HÄMEENLINNA HARRY TAST UROKSET CHILIBERRY'S NAPOLEON FI32036/09 Kookas, mittasuhteiltaan oikea, järeäkalloinen urosmainen pää. Hyvä ilme. Korrekti raajarakenne. Kyynärpäiden tulee tiivistyä. Nyt liikkeessä ulkokierteiset. Erinomainen

Lisätiedot

20080120 LAHTI R, Marjo Järventölä

20080120 LAHTI R, Marjo Järventölä 20080120 LAHTI R, Marjo Järventölä Bernandos Aygon 42441/06 JUN EH1 Keskikokoinen voimakkuudeltaan lupaava junioriuros, jolla hyvin urosmainen voimakas pää, jossa erinomainen otsapenger. Hyväasentoiset

Lisätiedot

Jalostustarkastetut schipperket 2015

Jalostustarkastetut schipperket 2015 Jalostustarkastetut schipperket 2015 Tässä katalogissa julkaistaan niiden vuonna 2015 jalostustarkastettujen ja jalostustarkastuksen hyväksytysti läpäisseiden schipperkeiden jalostustarkastusarvostelut,

Lisätiedot

Suomen Kääpiöpinserit ry

Suomen Kääpiöpinserit ry Suomen Kääpiöpinserit ry Tulosjulkaisu 2014 SUOMEN KÄÄPIÖPINSERIT RY Sisällysluettelo 1 NÄYTTELYTULOKSET... 4 1.1 UROKSET... 4 1.2 NARTUT... 53 1.3 KASVATTAJARYHMÄT... 111 1.4 JÄLKELÄISRYHMÄT... 115 1.5

Lisätiedot