ESCOn tukema katuvalaistuksen teknologialoikka. Mika Mannervesi Kaupunkikehitysjohtaja Salon kaupunki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ESCOn tukema katuvalaistuksen teknologialoikka. Mika Mannervesi Kaupunkikehitysjohtaja Salon kaupunki"

Transkriptio

1 ESCOn tukema katuvalaistuksen teknologialoikka Kaupunkikehitysjohtaja Salon kaupunki

2 Salon katuvalaistuksen saneeraus ESCO-hankkeena Hankinnan pohjimmaisena ajatuksena on toteuttaa energiansäästöinvestointeja, joihin ei muuten kaupungilla olisi varaa tällaisessa taloudellisessa tilanteessa. Kilpailutettiin toimijaa joka hallitsee kokonaisvaltaisesti hanketta ja ottaa vastuun valaisimien toimivuudesta seuraavan 10 vuoden ajan. Projektin ensisijainen tavoite on tuottaa mahdollisimman suuri energiansäästö korvaamalla elohopeavalaisimet uusilla. Malli käytössä mm. Turussa Aikataulu: Hankinnan suunnittelu kevät 2014 (suunnittelupalvelun hankinta Licon-At) Kilpailutus kaksivaiheinen rajoitettu menettely, jossa ensimmäisessä vaiheessa julkaistiin 07/2014 hankintailmoitus Varsinaiset tarjouspyyntöasiakirjat lähetettiin ensimmäisessä vaiheessa hyväksytyille toimijoille tarjousaika loppui Kaupunkisuunnittelulautakunta urakoitsijaksi Turku Energia Oy Päätös synnytti yhden valituksen markkinaoikeuteen ja 3 hankintaoikaisua Urakka alkoi keväällä 2015 ja valmistui vuoden 2016 aikana. KHO:n ratkaisua ratkaisua hankintapäätöksestä odotetaan.

3 Energian säästö ESCO sopimus Rahoitusosuus Takaisin maksu 10 vuoden aikana ESCO Projekti ja Tavoitteet ESCO-toimija on projektissa rahoittajataho. Suurin osa projektin kustannuksista maksetaan takaisin sopimuskauden aikana (10 vuotta). Energiansäästö lasketaan kiinteällä tehon säästöllä ja viiden viimeisen vuoden polttotuntien keskiarvolla ja nykyisellä sähkön hinnalla. Urakan yhteydessä maksettava osuus Kate Rakennuskustannukset

4 Syitä hankkeen käynnistämiseen: Käytössä oli paljon elohopeapolttimollisia valaisimia, joiden energiakulutus suurta ja joiden valmistus loppui vuoden 2015 aikana. Vuosittainen sähkönkulutus oli katuvalojen osalta noin /vuosi, uusien valaisimien säästöpotentiaali on n.60%. Hankinnan idea on pay as you save maksa, kun säästät. Salo oli sitoutunut vuonna 2007 energiansäästöohjemaan, jossa 6% energiansäästötavoite, joka täyttyy jo pelkästään tällä hankkeella. Muut taloudelliset syyt, esim. valaisimien ryhmävaihdot poistuvat, ylläpitokustannukset pienenevät, huoltovapaa kaupungin puolesta seuraavat 10 vuotta, vastuu ESCO-toimijalla Syitä hankkeen käynnistämiseen ESCO-hankkeena: Mahdollista saada työ- ja elinkeinoministeriön myöntämää investointiavustusta 15-20% kustannuksista ESCO mahdollistaa suuret investoinnit joihin muuten ei olisi varaa taloudellisesti heikkona aikoina

5 Väliarviointia Säästötavoite näyttäisi toteutuvan. Elohopeavalaisimista päästiin eroon. Urakalla oli positiivinen vaikutus aluetalouteen. Kaupunkilaisilta on tullut positiivista palautetta. Uuden teknologia käyttöönottaminen on turvallista, kun teknologiariski on palveluntuottajalla. Kilpailuttaminen poikkeaa tavanomaisesta. Se on piristävää eikä ulkopuolisen asiantuntijan käyttämistä kannata pelätä. Kynnys kokeilla muutakin uutta teknologiaa laski olennaisesti.

6 Salon kaupugin katuvalaistuksen sähkölasku euroa tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu

7 Lumine Lighting Solutions Lumine improves energy efficiency in street lighting by eliminating the illumination of empty streets Link to video he

8

9 Picture: Janne Harju

10 Erilaisuuteen perustuvat kohtaamiset synnyttävät uusia mahdollisuuksia!

11 #salostrikesback Kaupunkikehitysjohtaja Salon kaupunki

Nimike Määrä YksH/EI-ALV Ale% ALV Summa

Nimike Määrä YksH/EI-ALV Ale% ALV Summa , Vuokraerä: Tammi/12 : 30.01.2008 Viivästyskorko: 11.5 % Laskuviite: 4 45523 08012 Yhteensä: 390.40 EUR Pankit: n Joku Vuokralainen 16.01.2008 Tammi/12 4 45523 08012 30.01.2008 EUR 390.40 , Vuokraerä:

Lisätiedot

Elinvoimaa turvaamassa läpi rakennemuutosvuosien

Elinvoimaa turvaamassa läpi rakennemuutosvuosien Elinvoimaa turvaamassa läpi rakennemuutosvuosien Kaupunkikehitysjohtaja Mika Mannervesi Salon kaupunki 26.9.2018 Mika Mannervesi www.sijoitusaloon.fi Salon verotulot 2000-2018 Älykkään teknologian Salo

Lisätiedot

Pitkäjärven koulun lämmön kulutus

Pitkäjärven koulun lämmön kulutus n lämmön kulutus 700 680 660 640 MWh 620 600 580 560 540 2002 2003 vuosi energia Lämpöenergian kulutus lla v. 2003 100 90 80 70 60 MWh 50 40 30 20 10 0 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys

Lisätiedot

Ilmanvaihdon kehittäminen ikkunaremontin yhteydessä, saneeraus- ja muutostöillä saavutettava vuotuinen energiansäästö

Ilmanvaihdon kehittäminen ikkunaremontin yhteydessä, saneeraus- ja muutostöillä saavutettava vuotuinen energiansäästö Ilmanvaihdon kehittäminen ikkunaremontin yhteydessä, saneeraus- ja muutostöillä saavutettava vuotuinen energiansäästö Timo Nissinen www.pihla.fi Vanhat ikkunat ovat kiinteistön ulkovaipan heikoin lenkki

Lisätiedot

tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki)

tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki) tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki) ma 10/9 ti 11/9 ke 12/9 to 13/9 pe 14/9 ma 17/9 ti 18/9 Viikko 37 / 2012 Viikko

Lisätiedot

Väestökatsaus. Heinäkuu 2015

Väestökatsaus. Heinäkuu 2015 Väestökatsaus Heinäkuu 2015 Turun ennakkoväkiluku oli heinäkuun lopussa 183975, jossa kasvua vuodenvaihteesta 151 henkeä. Elävänä syntyneet 1 159 Kuolleet 1 038 Syntyneiden enemmyys 121 Kuntien välinen

Lisätiedot

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 Ari Laine 1/2002 Sirpa Alen 8.2.2002 Arava-korkotukikohteiden rakennuskustannukset vuonna 2001 Arava- ja korkotukihankkeiden rakennuskustannusten kehitys

Lisätiedot

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 3. vuosineljännes

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 3. vuosineljännes Tutkimus Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien Työllisyyskatsaus 3. vuosineljännes 2009 www.tek.fi TEK/tutkimus 30.10.2009 TYÖLLISYYSKATSAUSIII/2009 Sivu1(1) Diplomi-insinöörienjaarkkitehtientyömarkkinatilanneheikentynyt

Lisätiedot

Pauli Mero TYÖTTÖMYYS ALENEE LAHDESSA KAIKILLA RINTAMILLA

Pauli Mero TYÖTTÖMYYS ALENEE LAHDESSA KAIKILLA RINTAMILLA Pauli Mero 24.9.2019 TYÖTTÖMYYS ALENEE LAHDESSA KAIKILLA RINTAMILLA Työttömien kokonaismäärä samoin nuorisotyöttömien sekä pitkäaikaistyöttömien määrät vähenevät Lahdessa ripeästi. Myös työttömyysaste

Lisätiedot

LIIKENNETILASTO KEMIN SATAMASSA 1. - 31.1.2015

LIIKENNETILASTO KEMIN SATAMASSA 1. - 31.1.2015 07.12.2015 LIIKENNETILASTO KEMIN SATAMASSA 1. - 31.1.2015 15024,673 48682,819 17820,113 SAHATAVARA 0,000 FLUTING 0,000 KONEET, LAITTEET 94,450 383,402 0,000 0,000 82005,457 NESTEMÄISET POLTTOAINEET 28082,931

Lisätiedot

Väestökatsaus. Kesäkuu 2015

Väestökatsaus. Kesäkuu 2015 Väestökatsaus Kesäkuu 2015 Mikäli väestö kehittyy loppuvuodesta samoin kuin vuosina 2012-2014 keskimäärin, kaupungin väkiluku on vuoden lopussa noin 185 600. 185 000 184 000 183 790 183 824 183 000 182

Lisätiedot

Väestökatsaus. Toukokuu 2015

Väestökatsaus. Toukokuu 2015 Väestökatsaus Toukokuu 2015 Väestönmuutokset tammi-toukokuussa 2015 Elävänä syntyneet 810 Kuolleet 767 Syntyneiden enemmyys 43 Kuntien välinen tulomuutto 3 580 Kuntien välinen lähtömuutto 3 757 Kuntien

Lisätiedot

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 2. vuosineljännes

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 2. vuosineljännes Tutkimus Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien Työllisyyskatsaus 2. vuosineljännes 2009 www.tek.fi TEK/tutkimus/PirkkaJalasjoki 11.8.2009 Sivu1(2) Diplomi insinöörienjaarkkitehtientyömarkkinatilanneheikentynyt

Lisätiedot

Pauli Mero ULKOMAALAISTEN JA NUORTEN TYÖTTÖMYYSASTEET ALENEVAT HITAASTI LAHDESSA

Pauli Mero ULKOMAALAISTEN JA NUORTEN TYÖTTÖMYYSASTEET ALENEVAT HITAASTI LAHDESSA Pauli Mero 22.10.2019 ULKOMAALAISTEN JA NUORTEN TYÖTTÖMYYSASTEET ALENEVAT HITAASTI LAHDESSA Työttömyysaste alenee ja työttömien määrä vähenee Lahdessa. Ulkomaalaisten työttömyysaste on Lahdessa kuitenkin

Lisätiedot

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 1. vuosineljännes

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 1. vuosineljännes Tutkimus Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien Työllisyyskatsaus 1. vuosineljännes 2009 www.tek.fi TEK/tutkimus/PirkkaJalasjoki 08.05.2009 Diplomi insinöörienjaarkkitehtientyömarkkinatilanneheikentynytvuoden

Lisätiedot

JULKISIVUKORJAUKSEN SUUNNITTELU TURHAA VAI TURVAA?

JULKISIVUKORJAUKSEN SUUNNITTELU TURHAA VAI TURVAA? JulkisivuROADSHOW Oulu: JULKISIVUKORJAUKSEN SUUNNITTELU TURHAA VAI TURVAA? Radisson Blu Hotel, 8.10.2015 Mikko Tarri, yksikönjohtaja / korjaussuunnittelu A-Insinöörit Suunnittelu Oy Esityksen sisältö Julkisivusaneeraus

Lisätiedot

Työttömät insinöörit. Elokuu 2019

Työttömät insinöörit. Elokuu 2019 Työttömät insinöörit Elokuu 2019 Työttömyystilanne elokuussa 2019 Työttömiä insinöörejä 4398 Määrä laski kuukauden aikana 253 henkilöllä (-5 %) Vuoden aikana laskua 174 henkilöä (-4 %) Työttömyysprosentti

Lisätiedot

Työttömät insinöörit. Huhtikuu 2019

Työttömät insinöörit. Huhtikuu 2019 Työttömät insinöörit Huhtikuu 2019 Työttömyystilanne huhtikuussa 2019 Työttömiä insinöörejä 4194 Määrä laski kuukauden aikana 173 henkilöllä (-4 %) Vuoden aikana laskua 590 henkilöä (-12 %) Työttömyysprosentti

Lisätiedot

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 Ari Laine 5/2003 Sirpa Alen 17.4.2003 Arava- ja korkotukikohteiden rakennuskustannukset vuonna 2002 Arava- ja korkotukihankkeiden rakennuskustannusten kehitys

Lisätiedot

Työttömät insinöörit. Lokakuu 2018

Työttömät insinöörit. Lokakuu 2018 Työttömät insinöörit Lokakuu 2018 Työttömyystilanne lokakuussa 2018 Työttömiä insinöörejä 4353 Määrä laski kuukauden aikana 121 henkilöllä (-3 %) ja vuoden aikana 928 henkilöllä (-18 %) Työttömyysprosentti

Lisätiedot

Työttömät insinöörit. Tammikuu 2019

Työttömät insinöörit. Tammikuu 2019 Työttömät insinöörit Tammikuu 2019 Työttömyystilanne tammikuussa 2019 Työttömiä insinöörejä 4607 Määrä laski kuukauden aikana 59 henkilöllä (-1,3 %) Vuoden aikana laskua 718 henkilöä (-13 %) Työttömyysprosentti

Lisätiedot

Työttömät insinöörit. Työttömyyskatsaus Syyskuu 2018

Työttömät insinöörit. Työttömyyskatsaus Syyskuu 2018 Työttömät insinöörit Työttömyyskatsaus Syyskuu 2018 Työttömyystilanne syyskuussa 2018 Työttömiä insinöörejä 4474 Määrä laski kuukauden aikana 98 henkilöllä (-2 %) ja vuoden aikana 913 henkilöllä (-17 %)

Lisätiedot

Työttömät insinöörit. Marraskuu 2018

Työttömät insinöörit. Marraskuu 2018 Työttömät insinöörit Marraskuu 2018 Työttömyystilanne marraskuussa 2018 Työttömiä insinöörejä 4325 Määrä laski kuukauden aikana 28 henkilöllä (-0,6 %) ja vuoden aikana 909 henkilöllä (-17 %) Työttömyysprosentti

Lisätiedot

Työttömät insinöörit. Kesäkuu 2019

Työttömät insinöörit. Kesäkuu 2019 Työttömät insinöörit Kesäkuu 2019 Työttömyystilanne kesäkuussa 2019 Työttömiä insinöörejä 4462 Määrä nousi kuukauden aikana 282 henkilöllä (7 %) Vuoden aikana laskua 340 henkilöä (-7 %) Työttömyysprosentti

Lisätiedot

Työttömät insinöörit. Joulukuu 2018

Työttömät insinöörit. Joulukuu 2018 Työttömät insinöörit Joulukuu 2018 Työttömyystilanne joulukuussa 2018 Työttömiä insinöörejä 4666 Määrä kasvoi kuukauden aikana 341 henkilöllä (8 %) tyypillistä kausivaihtelua, kasvu kuitenkin hieman edellisvuosien

Lisätiedot

Työttömät insinöörit. Työttömyyskatsaus Elokuu 2018

Työttömät insinöörit. Työttömyyskatsaus Elokuu 2018 Työttömät insinöörit Työttömyyskatsaus Elokuu 2018 Työttömyystilanne elokuussa 2018 Työttömiä insinöörejä 4572 Määrä laski kuukauden aikana 367 henkilöllä (-7 %) ja vuoden aikana 1038 henkilöllä (-19 %)

Lisätiedot

Teollisuuden uudet tilaukset - indeksi. Tiedotustilaisuus

Teollisuuden uudet tilaukset - indeksi. Tiedotustilaisuus Teollisuuden uudet tilaukset - indeksi Tiedotustilaisuus 9.3.2007 Teollisuuden uudet tilaukset -indeksi! Tilaston kuvaus! Kattavuus! Tiedonkeruu! Laskentamenetelmä! Tuoreimman aikasarjan julkaisu! Tilaston

Lisätiedot

toteutus, Kari Sippola

toteutus, Kari Sippola Radiologisen yksikön rakennusprojektin toteutus, Kari Sippola 1 HUS-Kuvantamisen toimitilat vuokralaisena kaikissa radiologisen yksikön toimitiloissa tilojen omistajina; HUS kuntayhtymä, kaupungit ja kunnat

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 03/ /2017

Henkilöstö palvelualueittain 03/ /2017 Henkilöstö palvelualueittain 03/2016-03/2017 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2016 2017 Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Työttömät insinöörit. Maaliskuu 2019

Työttömät insinöörit. Maaliskuu 2019 Työttömät insinöörit Maaliskuu 2019 Työttömyystilanne maaliskuussa 2019 Työttömiä insinöörejä 4367 Määrä laski kuukauden aikana 155 henkilöllä (-3 %) Vuoden aikana laskua 583 henkilöä (-12 %) Työttömyysprosentti

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 2/2015

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 2/2015 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 2/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 2/215 [1] Syntyneet Vuoden 215 kahden ensimmäisen kuukauden aikana on syntynyt lähes saman verran lapsia

Lisätiedot

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 4. vuosineljännes

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 4. vuosineljännes Tutkimus Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien Työllisyyskatsaus 4. vuosineljännes 2007 www.tek.fi Tutkimus/js Työttömyysaste laskee edelleen Työttömien diplomi-insinöörien ja arkkitehtien lukumäärä loka-joulukuussa

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 13/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-syyskuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA

VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA Väkiluku vuodenvaihde 2017/2018 VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA 1.1. - 31.12.2018 Elävänä syntyneet ( A ) Kuolleet ( B ) KUOLLEIDEN EROTUS ( A-B = C ) Kuntaan

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2019

Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-4/2019 20 18 16 14 12 2016 2017 2018 2019 10 10,5 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Tammikuu 2018

Työttömyyskatsaus Tammikuu 2018 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2015 1/2018 20 19 18 17 16 % 15 14 13 12 11 10 13,5 2015 2016 2017 2018 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Manner-Suomen kaksitoista

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001 Tiedustelut Anne Laakkonen, puh. 00 9 9..00 TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 00 Tammi- Muutos Muutos Vuonna kuussa edell. tammikuusta 000 Etuudet, milj. mk 5, 9,5 0, 5 708, Peruspäivärahat 6,

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/2015

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/2015 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 11/215 [1] Syntyneet Tänä vuonna on syntynyt hieman enemmän lapsia kuin viime vuonna. Syntyneiden määrä

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 15/217 [1] Syntyneet Vuonna 217 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin edellisvuosina.

Lisätiedot

Asiakaspalautelaitteiden NPS-tulokset 2018

Asiakaspalautelaitteiden NPS-tulokset 2018 Asiakaspalautelaitteiden NPS-tulokset 2018 Terveysasemat 16.1.2019 1 NPS-suosittelukysymys Kuinka todennäköisesti suosittelisit käyttämääsi palvelua läheisellesi tai ystävällesi? Asiakkaat vastaavat asteikolla

Lisätiedot

Väestökatsaus. Väestönmuutos kunnittain tammi-elokuussa Elokuu 2016

Väestökatsaus. Väestönmuutos kunnittain tammi-elokuussa Elokuu 2016 Väestönmuutos kunnittain tammi-elokuussa 2016 Sinisissä kunnissa (88 kpl) väestö kasvoi tai oli ennallaan, punaisissa (225 kpl) väheni. Kahdeksan suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-elokuussa

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 12/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-elokuussa Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014

Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-31.3.2014 Kinnulan kunta 01-03/2012 01-03/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-03/2014

Lisätiedot

Kotikäyttökokeilut. Etäpalveluhanke, kevät 2015. Etäpalvelun koulutus- ja tiedotuspäivä 26.3.2015

Kotikäyttökokeilut. Etäpalveluhanke, kevät 2015. Etäpalvelun koulutus- ja tiedotuspäivä 26.3.2015 Kotikäyttökokeilut Etäpalveluhanke, kevät 2015 Etäpalvelun koulutus- ja tiedotuspäivä 26.3.2015 Hankkeen tavoite Paikkariippumaton, asiakaslähtöinen, laadukas ja kustannustehokas asiointikanava koko julkiseen

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 07/ /2017

Henkilöstö palvelualueittain 07/ /2017 Henkilöstö palvelualueittain 07/2016-07/2017 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2016 2017 Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/2014

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/2014 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/214 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/214 [1] Syntyneet Tänä vuonna on syntynyt vähemmän lapsia kuin viime vuonna ja edellisvuosina. Syntyneiden

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 12/2015

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 12/2015 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 12/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 16/215 [1] Syntyneet Vuonna 215 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin edellisvuosina.

Lisätiedot

Väestökatsaus. Joulukuu 2015

Väestökatsaus. Joulukuu 2015 Väestökatsaus Joulukuu 2015 Turun väestökatsaus joulukuu 2015 Turun ennakkoväkiluku 2015 oli 185 810, lisäys edellisvuodesta 1986. Kuuden suurimman kaupungin vertailussa Turun väestönkasvu oli edelleen

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/2014

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/2014 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/214 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 2/214 Katsaus kaupungin ja seudun kehitykseen 213 [2] Syntyneet Tämän vuoden tammikuun aikana on syntynyt

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Helmikuu 2019

Työttömyyskatsaus Helmikuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-2/2019 20 18 16 14 12 10 2016 2017 2018 2019 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Helmikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-30.4.2014 Kinnulan kunta 01-04/2012 01-04/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-04/2014

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 10/ /2017

Henkilöstö palvelualueittain 10/ /2017 Henkilöstö palvelualueittain 10/2016-10/2017 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2016 2017 Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 7/2014

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 7/2014 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 7/214 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 9/214 [1] Syntyneet Tänä vuonna on syntynyt vähemmän lapsia kuin viime vuonna ja edellisvuosina. Syntyneiden

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2016 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 11/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt

Lisätiedot

UUDEN LÄMMITYSKOHTEEN LIITTÄMINEN. Urpo Hassinen 30.3.2012

UUDEN LÄMMITYSKOHTEEN LIITTÄMINEN. Urpo Hassinen 30.3.2012 UUDEN LÄMMITYSKOHTEEN LIITTÄMINEN Urpo Hassinen 30.3.2012 1 LÄHTÖTIETOJEN KARTOITUS hankkeen suunnittelu ammattiavulla kartoitetaan potentiaaliset rakennukset ja kohteiden lähtötiedot: - tarvittavan lämpöverkon

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/2014

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/2014 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/214 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 11/214 [1] Syntyneet Tänä vuonna on syntynyt vähemmän lapsia kuin viime vuonna ja edellisvuosina. Syntyneiden

Lisätiedot

VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA

VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA Väkiluku vuodenvaihde 2018/2019 VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA 1.1. - 30.4.2019 Elävänä syntyneet ( A ) Kuolleet ( B ) KUOLLEIDEN EROTUS ( A-B = C ) Kuntaan

Lisätiedot

VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA

VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA Väkiluku vuodenvaihde 2018/2019 VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA 1.1. - 31.7.2019 Elävänä syntyneet ( A ) Kuolleet ( B ) KUOLLEIDEN EROTUS ( A-B = C ) Kuntaan

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/2015

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/2015 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/215 [1] Syntyneet Tämän vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana on syntynyt hieman vähemmän

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 8/10

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 8/10 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 8/10 Päivämäärä 10.3.2010 Dnro 666/14/2010 Voimassaoloaika 1.4.2010 toistaiseksi Muuttaa Kuormainvaa n käytöstä puutavaran mittauksessa ja erien erillään pidosta

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 11/218 [1] Syntyneet Tammi-syyskuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt kuusi lasta enemmän kuin

Lisätiedot

Työttömyys sama kuin vuodenvaihteessa

Työttömyys sama kuin vuodenvaihteessa Tutkimus/tm 7.5.2003 Työttömyys sama kuin vuodenvaihteessa Työttömien diplomi-insinöörien ja arkkitehtien lukumäärä maaliskuun 2003 lopussa oli 1217 henkilöä ja työttömyysaste 2,6 prosenttia. Vuoden aikana

Lisätiedot

Työttömyyden kehityksestä 2018 (syyskuu 2018)

Työttömyyden kehityksestä 2018 (syyskuu 2018) Työttömyyden kehityksestä 2018 (syyskuu 2018) Työttömyyden kehitys vertaillen 07-13 ja paksummin 14-15 vertaillen 13-14-15-16 - 17 Syyskuussa 2018 kymmeneen vuoteen ensimmäisen kerran alle 10 Tilanne oli

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 10/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 10/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 13/218 [1] Syntyneet Tammi-lokakuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt 12 lasta enemmän kuin vastaavana

Lisätiedot

JULKISIVUKORJAUKSEN SUUNNITTELU TURHAA VAI TURVAA?

JULKISIVUKORJAUKSEN SUUNNITTELU TURHAA VAI TURVAA? JulkisivuROADSHOW Lappeenrannassa: JULKISIVUKORJAUKSEN SUUNNITTELU TURHAA VAI TURVAA? Etelä-Karjalan Osuuspankin auditorio, 1.10.2014 Mikko Tarri, hallituksen puheenjohtaja Julkisivuyhdistys r.y. Julkisivusaneeraus.

Lisätiedot

Tampereen kaupunki Tesoman hyvinvointikeskus IPT-päivät Mari Heikkilä ja Tanja Koivumäki, Tampereen kaupunki

Tampereen kaupunki Tesoman hyvinvointikeskus IPT-päivät Mari Heikkilä ja Tanja Koivumäki, Tampereen kaupunki Tampereen kaupunki Tesoman hyvinvointikeskus IPT-päivät 15.-16.3.2016 Mari Heikkilä ja Tanja Koivumäki, Tampereen kaupunki Tesoman hyvinvointikeskus Kaupunginhallitus päätti 7.3. Tesoman hyvinvointikeskuksen

Lisätiedot

VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA

VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA Väkiluku vuodenvaihde 2018/2019 VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA 1.1. - 31.8.2019 Elävänä syntyneet ( A ) Kuolleet ( B ) KUOLLEIDEN EROTUS ( A-B = C ) Kuntaan

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 10/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 10/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Syyskuu 2019

Työttömyyskatsaus Syyskuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-9/2019 20 18 16 14 12 2016 2017 2018 2019 10 10,5 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Syyskuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 10/ /2016

Henkilöstö palvelualueittain 10/ /2016 Henkilöstö palvelualueittain 10/2015-10/2016 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2015 2016 Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/218 [1] Syntyneet Tammi-elokuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt kaksi lasta enemmän kuin vastaavana

Lisätiedot

18.12.2013 ENERGIANSÄÄSTÖSUUNNITELMA

18.12.2013 ENERGIANSÄÄSTÖSUUNNITELMA ENERGIANSÄÄSTÖSUUNNITELMA 2013 2014 1 Sisällysluettelo 1. Helsingin kaupungin Taloushallintopalvelu liikelaitoksen energiansäästösuunnitelma... 3 1.1 Energiansäästösuunnitelman laadinnan lähtökohdat...

Lisätiedot

Väestökatsaus. Maaliskuu Strategia ja kehittäminen / Lemmetyinen

Väestökatsaus. Maaliskuu Strategia ja kehittäminen / Lemmetyinen Väestökatsaus Maaliskuu 2016 Strategia ja kehittäminen / Lemmetyinen Turun väkiluku kasvoi tammi-maaliskuussa 122 hengellä Turku tammi-maaliskuu 2016 Elävänä syntyneet 427 Kuolleet 477 Syntyneiden enemmyys

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/2016

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/2016 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 6/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/2014

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/2014 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/214 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 6/214 [1] Syntyneet Tämän vuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Lokakuu 2017

Työttömyyskatsaus Lokakuu 2017 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2015 10/2017 20 19 2015 2016 2017 18 17 % 16 15 14 13 13,0 12 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Manner-Suomen kaksitoista korkeimman

Lisätiedot

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus 2. vuosineljännes 2003

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus 2. vuosineljännes 2003 TEK Tutkimus Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus 2. vuosineljännes 2003 Tutkimus/HT 05.08.2003 Työttömyydessä tyypillistä kasvua keväästä kesään Työttömien diplomi-insinöörien ja arkkitehtien

Lisätiedot

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus 1. vuosineljännes 2013

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus 1. vuosineljännes 2013 Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus 1. vuosineljännes 2013 www.tek.fi TEKNIIKAN'AKATEEMISET'TEK' ' TYÖLLISYYSKATSAUS'I/2013' Tekniikan alan korkeakoulutettujen työttömyys pysynyt ennallaan

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Syyskuu 2016

Turun väestökatsaus. Syyskuu 2016 Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-syyskuussa 2016 Helsinki 6 301 Vantaa 3 565 Espoo 3 414 Tampere 2 714 Oulu 1 592 Turku 1 483 Jyväskylä 1 321 Kuopio 912 Lahti 520 Sipoo 425....

Lisätiedot

Metsähallitus toimeksiantajana bioenergiatoimituksissa. Kemi. 27.10.2010 Jussi Kumpula

Metsähallitus toimeksiantajana bioenergiatoimituksissa. Kemi. 27.10.2010 Jussi Kumpula Metsähallitus toimeksiantajana bioenergiatoimituksissa Kemi 27.10.2010 Jussi Kumpula Metsähallitus - metsätalous Talousmetsien metsämaata 3,6 milj. ha ei rajoituksia 2,9 milj. ha! Talousmetsien puustopääoma

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme syyskuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme syyskuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme syyskuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 24.10.2017/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 21.11.2017/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 26.9.2017/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012 2017

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme heinäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme heinäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme heinäkuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 22.8.2017/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2016 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/2016 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 9/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden seitsemän ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt

Lisätiedot

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 1. vuosineljännes

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 1. vuosineljännes Tutkimus Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien Työllisyyskatsaus 1. vuosineljännes 2010 www.tek.fi TEKNIIKAN AKATEEMISTEN LIITTO TYÖLLISYYSKATSAUS I/2010 TEK RY Diplomi insinöörien ja arkkitehtien työttömyys

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus 2. vuosineljännes 2013

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus 2. vuosineljännes 2013 Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus 2. vuosineljännes 2013 www.tek.fi TEK Tekniikan alan korkeakoulutettujen työttömyys palasi lievään kasvuun vuoden 2013 toisen neljänneksen lopussa

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 07/ /2016

Henkilöstö palvelualueittain 07/ /2016 Henkilöstö palvelualueittain 07/2015-07/2016 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2015 2016 Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 06/ /2016

Henkilöstö palvelualueittain 06/ /2016 Henkilöstö palvelualueittain 06/2015-06/2016 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2015 2016 Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2016 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 15/216 [1] Syntyneet Vuonna 216 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin edellisvuosina.

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 9/218 [1] Syntyneet Tammi-heinäkuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt viisi lasta enemmän kuin

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 09/ /2016

Henkilöstö palvelualueittain 09/ /2016 Henkilöstö palvelualueittain 09/2015-09/2016 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2015 2016 Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 10/2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 10/2016 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 12/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden kymmenen ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 02/ /2016

Henkilöstö palvelualueittain 02/ /2016 Henkilöstö palvelualueittain 02/2015-02/2016 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2015 2016 Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Joulukuu 2018

Työttömyyskatsaus Joulukuu 2018 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-12/2018 20 18 16 % 2016 14 2017 12 12,2 2018 10 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Joulukuu 2018 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Syyskuu 2018 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 23.10.2018 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen

Lisätiedot