Eduskunnan puhemiehelle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eduskunnan puhemiehelle"

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2005 vp Vankilassa vanhemman mukana olevan lapsen asema ja oikeudet Eduskunnan puhemiehelle Vankeinhoitoviranomaisten ja vankilassa olevien lasten omaisten kanssa käytyjen keskustelujen perusteella on esille noussut vakava huoli vankilassa vanhemman kanssa olevan lapsen oikeuksista ja asemasta. Voimassa olevan rangaistusten täytäntöönpanosta annetun lain mukaan vangin pieni lapsi voidaan ottaa rangaistuslaitokseen, jos se on lapsen edun mukaista ja vanki sitä itse haluaa. Kuluneen vuoden aikana 22 äitiä lapsineen on ollut Hämeenlinnan vankilassa ja 10 Vanajanlinnan avovankilaosastolla. Missään laissa ei ole edellä mainittua lakia tarkemmin säädetty lapsen ottamisesta vankilaan. Ensi vuonna voimaan tuleva vankeuslaki ei määrittele asiaa nykyistä lakia tarkemmin. Vankeuslaissa vangin lapsen ottamisesta vankilaan säädetään samoin kuin nyt. Loppuun on lisätty: "Lapsen hoito järjestetään lapsen edun mukaisella tavalla". Mikään laki tai asetus ei velvoita lastensuojelua arvioimaan lapsen ja perheen tilannetta vankilaan lähdön kynnyksellä. Käytännössä on hyvin tavallista, että vankila ei saa mitään ennakkotietoa vankilaan saapuvista äideistä lapsineen. Vanajanlinnan avovankilan viranomaisten mukaan yhteistyö sosiaaliviranomaisten kanssa on aloitettu vankilaviranomaisten aloitteesta. Tämä huolimatta siitä, että hyvin useat vankilaan saapuvat äidit ovat olleet lastensuojelun asiakkaina jo ennen vankilaan tuloa. Niin olemassa oleva laki kuin käytäntökin osoittavat, että lapsen asema ja etu jäävät liian usein arvioimatta ja näin ollen lapsen oikeudet toteutumatta. Lapsen heikkoa asemaa kuvaa se vankilaviranomaisten antama tieto, että lapselle ei ole paikkaa vangin asiakirjoissa, vaan asiakirjoihin lisätään kynällä "+lapsi", kun kyseessä on lapsen kanssa rangaistustaan suorittava vanki. Lapset eivät kuulu lain mukaan vankeinhoitolaitoksen vastuulle. Kun erityistä säätelyä asiasta ei ole, vankilassa olevat lapset ovat oman kuntansa sosiaalitoimen asia, kuten muutkin lapset. Käytännössä sosiaalitoimen ja vankeinhoitolaitoksen yhteistyössä on paljon vaikeuksia ja lapset ovat jääneet väliinputoajiksi. Kuvaavaa on, että Vanajan avovankilaosaston äiti-lapsi-osastolla ei ole omaa sosiaalityöntekijää tai henkilöä, joka varmistaisi lapsen edun tai aseman. Useilla vangeilla on myös muita lapsia vankilan ulkopuolella. Näiden lasten oikeuksien, esimerkiksi äidin tapaamisoikeuden, toteutumisen kannalta vankilassa pitäisi olla sosiaalityöntekijä. Nykyinen tilanne vaatii lasten oikeuksien, kasvun ja kehityksen kannalta monin tavoin korjaavia toimenpiteitä. Vankilaviranomaisten mukaan avovankilassa on paljon tapauksia, jotka herättävät huolta, mutta voimavarojen puutteen vuoksi niihin ei ole mahdollista puuttua. Riskit altistua negatiivisille ilmiöille ja kaltoin kohtelulle ovat vankilaviranomaisten mukaan suuret. Useat äidit ovat syyllistyneet vakaviin huumausaine- ja väkivaltarikoksiin. Laissa ei ole säädetty niiden lasten tarkkaa ikää, jotka seuraavat vanhempiaan vankilaan. Tämä on johtanut siihen, että vankilassa on jopa Versio 2.0

2 yli kolmivuotiaita lapsia. Tämä kuvaa sitä, että lasten asema vaatii entistä tarkempaa arviointia. Laissa tulisi olla velvoite, jonka mukaan lapsen etu, hoidon ja tuen tarve sekä niiden oikea järjestämistarve arvioidaan aina ennen vankilaan sijoittamista. Lapsen tilannetta on voitava myös arvioida koko vankilassaoloajan. Nyt näin ei ole. Usein myös lapsen mahdollisuudet ja oikeudet tavata muita läheisiään, kuten esimerkiksi isovanhempiaan, kärsivät. Tämä on haitallista lapsen kasvulle ja kehitykselle myöhempää elämää ajatellen. Säädöksiä ja voimavaroja sekä vankiloiden toimintatapoja ja vastuita on uudelleen arvioitava, kun lapsia sijoitetaan vankiloihin. Vankilassa olleiden ja siellä olevien lasten etua, kasvua ja kehitystä on myös syytä selvittää ja tutkia, jotta jatkossa lasten oikeudet toteutuisivat. Jos lapsi seuraa vanhempaa vankilaan, on vankilat resursoitava niin, että voidaan olla varmoja, että lapsi saa asianmukaisen hoidon ja turvan ja äiti tarvitsemansa tuen ja ohjauksen. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitämme valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä, että vankilassa vanhemman mukana olevan lapsen oikeudet toteutuvat ja että vankilassa olevien lasten asema turvataan ja jokainen lapsi saa asianmukaisen hoidon ja turvan? Helsingissä 2 päivänä joulukuuta 2005 Sari Sarkomaa /kok Irja Tulonen /kok Paula Risikko /kok Raija Vahasalo /kok 2

3 Ministerin vastaus KK 986/2005 vp Sari Sarkomaa /kok ym. Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Sari Sarkomaan /kok ym. näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 986/2005 vp: Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä, että vankilassa vanhemman mukana olevan lapsen oikeudet toteutuvat ja että vankilassa olevien lasten asema turvataan ja jokainen lapsi saa asianmukaisen hoidon ja turvan? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Voimassa olevan rangaistusten täytäntöönpanosta annetun lain mukaan vangin pieni lapsi voidaan ottaa hoidettavaksi rangaistuslaitokseen, jos se on lapsen edun mukaista ja vanki itse sitä haluaa. Uuden 1 päivänä lokakuuta 2006 voimaan tulevan vankeuslain 4 luvun 10 :n mukaan vangin pieni lapsi voidaan ottaa vankilaan, jos se on lapsen edun mukaista ja vanki itse sitä haluaa. Lapsen hoito järjestetään lapsen edun mukaisella tavalla. Uudessa tutkintavankeuslaissa on vastaava säännös. Uusi vankeuslaki sisältää nimenomaisen velvoitteen, jonka mukaan vankilaviranomaisten tulee olla yhteydessä lastensuojeluviranomaisiin päätöstä tehtäessä. Tämä ilmenee vankeuslain 4 luvun 11 :stä, jonka mukaan lapsen ottamisesta vankilaan päättää sijoittajayksikkö vankilan johtajaa ja lastensuojelulaissa tarkoitettua viranomaista kuultuaan. Vankeinhoitolaitoksessa on tällä hetkellä kaksi osastoa, joihin voidaan ottaa pieni lapsi yhdessä vanhempansa kanssa. Käytännössä kysymys on lähes aina lapsen äidistä. Hämeenlinnan vankilassa on 6-paikkainen osasto, minkä lisäksi lapsia voidaan sijoittaa vanhempansa kanssa Vanajan avovankilaosastoon. Lapsien määrä näillä osastoilla vaihtelee, mutta keskimäärin Hämeenlinnan vankilasta vapautuu vankia yhdessä lapsen kanssa ja vastaavasti Vanajan avovankilasta 6 8 vankia vuosittain. Tänä vuonna Hämeenlinnan vankilassa on ollut 23 äitiä, joilla on ollut lapsi hoidettavanaan. Joulukuun 1 päivänä vankilassa oli 11 lasta yhdessä vanhempansa kanssa. Lapsen kehityksen kannalta on oleellista, että kasvuympäristö olisi mahdollisimman normaali. Vaikka molemmat osastot on pyritty järjestämään mahdollisimman kodinomaisiksi, Vanajan avovankilaosaston olosuhteita voidaan kuitenkin pitää lapsille paremmin soveltuvina. Toisaalta henkilöresurssit on paremmin järjestetty Hämeenlinnan vankilassa, jossa on kaksi lastenhoitajan virkaa. Lastenhoitajan tai ohjaajan viran perustamista Vanajan avovankilaosastoon selvitetään parhaillaan. Nykyisessä laissa ei ole ehdotonta ikärajaa, jota vanhempia lapsia ei voitaisi sijoittaa vankilaan yhdessä vanhempansa kanssa. Tällaista rajaa ei ole uudessakaan vankeuslaissa, koska sijoittamispäätöksen valmistelussa tulee tarkasti arvioida yhdessä lastensuojeluviranomaisten kanssa lapsen etu kussakin yksittäisessä tapauksessa. Päätöksen tulee perustua kokonaisharkintaan ja sitä tehtäessä lähtökohtana tulee olla lapsen oikeuksien toteutuminen. Päätöstä tehtäessä tulee ottaa huomioon lapsen edun ja hyvinvoinnin turvaamisen lisäksi lapsen perhesuhteet, lapsen muut sijoittamismahdollisuudet, vangin rangaistuksen pituus suhteessa lapsen ikään, käytettävissä olevat tilat sekä muut vastaavat seikat, jotka kussakin yksittäisessä tapauksessa vaikuttavat lapsen asemaan. Lähtökohtana on käytännössä pidetty, ettei ainakaan suljettuun vankilaan tulisi sijoittaa lasta, joka ymmärtää olevansa suljetussa ympäristös- 3

4 Ministerin vastaus sä. Käytännössä kahden vuoden ikää on pidetty ohjeellisena lähtökohtana. Tästä on kuitenkin joustettu, jos se on näyttänyt olevan yksittäisessä tapauksessa perusteltua lapsen edun kannalta. Koska lapsen erottaminen vanhemmastaan kesken rangaistuksen saattaa olla vaikeaa, ohjeellinen ikäraja yleensä aiheuttaa, ettei pitkää rangaistusta suorittavan vangin lasta voida ottaa vankilaan yhdessä vanhempansa kanssa. Tällaisessa tapauksessa on yleensä lapsen edun mukaista järjestää lapsen hoito alun perinkin vankilan ulkopuolella. Ikäraja vaihtelee kansainvälisesti tarkastellen eri maissa, ja Pohjoismaidenkin käytännöt eroavat toisistaan. Kysymys lapsen ottamisesta vanhempansa kanssa vankilaan on monitahoinen ja vaikea asia. Lasten asemaa vankilassa ei ole juurikaan Suomessa tutkittu. Suomesta puuttuu myös tutkimustietoa siitä, millaisia vaikutuksia vankilassa olemisesta lapsen kehitykselle aiheutuu. Valtiontilintarkastajat ja oikeusministeriö selvittävät parhaillaan mahdollisuuksia käynnistää tutkimushanketta, jonka tarkoituksena on nimenomaan tutkia lapsen edun ja lapsen oikeuksien toteutumista näissä tilanteissa sekä selvittää, miten yhteistyötä vankeinhoitoviranomaisten ja lastensuojeluviranomaisten kanssa voidaan tehostaa. Hankkeessa on myös tarkoitus kehittää viranomaisten käyttöön nykyistä selkeämmät menettelyohjeet näissä tilanteissa. Näyttääkin siltä, että lasten hyvinvoinnin ja oikeuksien turvaamiseksi tarvitaan tehostettua yhteistyötä lastensuojelu- ja vankeinhoitoviranomaisten kesken. Pitää kuitenkin muistaa, että vankilaan yhdessä vanhempansa kanssa sijoitettu lapsi säilyttää täysimääräisesti kaikki ne oikeudet, joita vapaudessa elävillä lapsilla on. Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 2005 Oikeusministeri Leena Luhtanen 4

5 Ministerns svar KK 986/2005 vp Sari Sarkomaa /kok ym. Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 986/2005 rd undertecknat av riksdagsledamot Sari Sarkomaa /saml m.fl.: Vilka åtgärder ämnar regeringen vidta för att säkerställa att rättigheterna för de barn som vistas i fängelse tillsammans med den ena föräldern förverkligas och att ställningen för barn som vistas i fängelse tryggas och att varje barn får adekvat vård och skydd? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Enligt den gällande lagen om verkställighet av straff kan ett litet barn till fånge intas för vård i straffanstalt om detta är förenligt med barnets bästa och fången själv önskar det. Enligt 4 kap. 10 i fängelselagen, som skall träda i kraft den 1 oktober 2006, kan ett litet barn till en fånge tas in i ett fängelse, om det ligger i barnets intresse och fången själv önskar det. Vården av barnet skall ordnas i enlighet med barnets intresse. En motsvarande bestämmelse ingår i den nya häktningslagen. I den nya häktningslagen anges en uttrycklig skyldighet för fängelsemyndigheterna att kontakta barnskyddsmyndigheterna när beslutet fattas. Detta framgår av 4 kap. 11 i fängelselagen enligt vilken placeringsenheten skall besluta om intagning av barn efter att ha hört fängelsedirektören för ifrågavarande fängelse. Fångvårdsväsendet har för närvarande två avdelningar på vilka ett litet barn kan placeras tillsammans med den ena föräldern. I praktiken handlar det nästan alltid om barnets mor. På Tavastehus fängelse finns det en avdelning med sex platser, och utöver denna kan barn tillsammans med den ena föräldern placeras på Vanaja öppna fängelseavdelning. Antalet barn på nämnda avdelningar varierar men från Tavastehus fängelse friges årligen i genomsnitt fångar tillsammans med barn och från Vanaja öppna fängelseavdelning 6 8 fångar. I år har det i Tavastehus fängelse vistats 23 mödrar som haft barn att ta hand om. Den 1 december fanns sammanlagt 11 barn i fängelse tillsammans med den ena föräldern. Det är av väsentlig betydelse för barnets utveckling att uppväxtmiljön är så normal som möjligt. Även om målet har varit att inreda de båda avdelningarna så att de i så hög grad som möjligt skall påminna om ett hem, kan förhållandena på Vanaja öppna fängelseavdelning dock anses vara bättre lämpade för barn. Å andra sidan har Tavastehus fängelse bättre personalresurser i och med att det har två barnskötartjänster. Möjligheten att inrätta en tjänst som barnskötare eller barnledare vid Vanaja öppna fängelseavdelning utreds som bäst. Den nuvarande lagen anger inte någon absolut övre åldersgräns för barn som kan placeras i fängelse tillsammans med den ena föräldern. Någon sådan gräns anges inte heller i den nya fängelselagen eftersom det i samband med beredningen av placeringsbeslut tillsammans med barnskyddsmyndigheterna skall göras en noggrann bedömning av barnets bästa i varje enskilt fall. Beslutet skall grunda sig på en helhetsbedömning och skall utgå från att barnets rättigheter tillgodoses. När beslut fattas skall hänsyn tas inte enbart till att barnets intresse skyddas och att hans eller hennes välbefinnande tryggas utan också till familjeförhållandena, andra möjligheter att placera barnet, längden av förälderns straff 5

6 Ministerns svar i förhållande till barnets ålder, utrymmen som står till förfogande samt andra dylika omständigheter som i varje enskilt fall påverkar barnets ställning. I praktiken har som utgångspunkt tagits att ett barn som förstår att det befinner sig i ett slutet utrymme inte skall placeras på slutet fängelse. I praktiken har två års ålder betraktats som riktgivande utgångspunkt. Undantag från denna regel har dock gjorts i enstaka fall om det ansetts motiverat med tanke på barnets bästa. Eftersom det kan vara svårt att skilja ett barn från dess förälder medan straffet avtjänas, gör den riktgivande åldersgränsen i allmänhet att barn till en fånge som avtjänar ett långt fängelsestraff inte intas i fängelset tillsammans med föräldern. I sådana fall ligger i det i allmänhet i barnets eget intresse att vården redan från början ordnas utanför fängelset. Sett ur internationell synvinkel varierar åldersgränsen från land till land, och även de nordiska länderna följer olika praxis. Om ett barn skall tas in i fängelse tillsammans med en förälder eller inte är en mångfacetterad och svår fråga. I Finland finns det nästan inga undersökningar om ställningen för barn i fängelse. Det saknas också forskningsrön om vilka konsekvenser vistelsen i fängelset får för barnets utveckling. Statsrevisorerna och justitieministeriet utreder som bäst möjligheterna att inleda ett undersökningsprojekt vars uttryckliga mål är att utreda hur ett barns intresse tillgodoses och rättigheter förverkligas i dylika situationer samt sätt att effektivera samarbetet mellan fångvårdsmyndigheterna och barnskyddsmyndigheterna. Ett ytterligare mål för projektet är att för myndighetsbruk utforma klarare anvisningar om hur man skall gå till väga i dylika fall. Det ser således ut som om tryggandet av barnens välmående och rättigheter skulle kräva ett effektiverat samarbete mellan barnskydds- och fångvårdsmyndigheterna. Man bör dock komma ihåg att ett barn som placeras i fängelse tillsammans med en förälder bibehåller alla rättigheter som de barn som lever i frihet har. Helsingfors den 29 december 2005 Justitieminister Leena Luhtanen 6

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1024/2005 vp Vankilassa vanhempien mukana olevien lasten oikeudet Eduskunnan puhemiehelle Vankiloidemme vanhempi-lapsi-osastojen henkilökunta on nostanut esille vankilassa vanhempien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 59/2012 vp Ulkomailla äänestämisen helpottaminen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla äänestäminen on suomalaisissa vaaleissa äänioikeutetulle yhtä tärkeä oikeus kuin kotimaassakin oleskeleville

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1322/2010 vp Jälkihuollon järjestäminen yksityisesti sijoitetuille lapsille Eduskunnan puhemiehelle Yksityisesti sijoitetuille lapsille on ollut kunnissa käytännössä vaikea saada jälkihuoltoa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2004 vp Asunto-osakeyhtiöiden hallitusten ja osakkeenomistajien ohjeistaminen Eduskunnan puhemiehelle Viime lokakuun alusta voimaan tullut järjestyslaki kumosi kaupunkien omat järjestyssäännöt.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 399/2007 vp Kansainvälisen adoption rajoitukset Eduskunnan puhemiehelle Lapseksiottamisesta annettua lakia (153/1985) muutettiin vuonna 1996, jotta Suomessa voitiin saattaa voimaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 62/2003 vp Pehmytkudosreuman lääkitys Kela-korvauksen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Pehmytkudosreuman (fibromyalgian) hoitoon käytettävät lääkkeet eivät kuulu Kelan erityiskorvattavien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 759/2004 vp Liikunnanopettajien pätevöityminen terveystiedon opettajiksi Eduskunnan puhemiehelle Uuden lain myötä aikaisemmin valmistuneet liikunnanopettajat eivät ole päteviä opettamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2001 vp Kunnan oikeus ilman perillisiä kuolleen henkilön kiinteistöön Eduskunnan puhemiehelle Perintökaaren mukaan ilman perillisiä kuolleen henkilön omaisuuden perii valtio. Omaisuus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 440/2012 vp Taksiautoilijoiden ajoluvan ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Taksiautoilijat sekä linja- ja kuorma-auton kuljettajat ovat olennainen osa tieliikennettämme, ja heidän kykynsä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 159/2012 vp Aikuisen ADHD-potilaan metyylifenidaattilääkityksen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle ADHD aiheuttaa keskittymishäiriötä, se myös hankaloittaa ja vaikeuttaa ihmiselämän

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 528/2006 vp Talous- ja velkaneuvonnan valtionosuuden kohdentaminen Enon kunnalle Eduskunnan puhemiehelle Valtion talousarviossa on määräraha talous- ja velkaneuvontaan. Lääninhallitusten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 482/2012 vp Leskeneläkkeen 50 vuoden ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Leskeneläkettä koskevat säännökset edellyttävät leskeltä 50 vuoden ikää tietyissä tilanteissa. Kansaneläkelain mukaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 400/2004 vp Kurun metsäoppilaitoksen opetusmetsien riittävyys Eduskunnan puhemiehelle Kurun metsäoppilaitoksella on tällä hetkellä käyttöoikeus noin 1 200 metsähehtaariin valtion tai

Lisätiedot

Till riksdagens talman

Till riksdagens talman KK 496/2009 vp Mikaela Nylander /r ym. SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 496/2009 rd Publicering av platsannonser också i svenska dagstidningar Till riksdagens talman Enligt språklagen är en tvåspråkig myndighet skyldig

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 845/2006 vp Internetin hankkiminen yhteydenpitoon työvoimaviranomaisten kanssa Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan piti lähettää työvoimaviranomaiselle kuittaus sähköisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 136/2011 vp Takuueläkkeen mukaisen vähimmäiseläkkeen turvaaminen varhennettua eläkettä saaville Eduskunnan puhemiehelle Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä oleva takuueläkelain muutos

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 76/2006 vp Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen suunnitelman laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Kelalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää vajaakuntoisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2013 vp Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon kelpoisuus sosiaali- ja terveysalalla Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvamma-alan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjotaan useissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2008 vp Kelan maksamat matkakorvaukset oman auton käytöstä Eduskunnan puhemiehelle Kela korvaa sairauden ja kuntoutuksen vuoksi tehtyjen matkojen kuluja. Kelan toimistosta voi hakea

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 793/2004 vp Uskonnollinen painostus Eduskunnan puhemiehelle Ajatus lähestyvästä poismenosta saa monet ikäihmiset aikaisempaa kiinnostuneemmiksi uskonasioista. Tämä saattaa ikäihmiset

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 392/2001 vp Indeksitarkistuksen tekeminen velkajärjestelyn elinkustannuksiin Eduskunnan puhemiehelle Yksi merkittävä ongelma velkajärjestelyissä on, ettei velallinen pysty noudattamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1094/2013 vp Eläkeläisten kireä verotus Eduskunnan puhemiehelle Kun henkilö jää eläkkeelle, hänen tulotasonsa puolittuu, kun sitä verrataan henkilön työelämästä saamaan palkkaan. Eläkeläisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 612/2003 vp Käsityöläisten arvonlisävero Eduskunnan puhemiehelle Erilaiset maatilatorit toimivat käsityöläisten ja muiden pienten tavarantoimittajien myyntipaikkoina. Nykyinen arvonlisäverojärjestelmä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 820/2013 vp Työosuuskunnassa työskentelevän työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Työosuuskunta on liiketoimintaa harjoittava yritys ja työorganisaatio, joka on perustettu muodostamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 648/2002 vp Tupakkalain tulkinta Eduskunnan puhemiehelle Ympäristön tupakansavu luokitellaan syöpävaaralliseksi aineeksi. Tämä merkitsee sitä, että erityisen riskialttiita työntekijöitä,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 118/2004 vp Osa-aikaeläkkeeltä vanhuuseläkkeelle siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Vuoden 2005 alussa voimaan tulevan eläkeuudistuksen myötä vanhuuseläkkeelle voi siirtyä 63 68-vuotiaana.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1254/2001 vp Osa-aikalisän myöntämisen perusteet Eduskunnan puhemiehelle Kun osa-aikalisäjärjestelmä aikoinaan otettiin käyttöön, sen yhtenä perusteena oli lisätä työssä jaksamista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2001 vp Postinjakelu Kangasalan Kuohenmaalla Eduskunnan puhemiehelle Postin toiminta haja-asutusalueilla on heikentynyt. Postin jakaminen myöhään iltapäivällä ei ole kohtuullista.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 329/2009 vp Kasvirohdosvalmisteiden myyntikanavan määrittely lääkelaissa Eduskunnan puhemiehelle Luontaistuotealan keskusliitto ry ja Fytonomit ry ovat luovuttaneet 16.4.2009 ministeri

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 964/2010 vp Oppilaitosten työharjoittelujaksot Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoulut järjestävät monimuotoopetusta, jossa yhdistellään eri opetuskeinoja joustavasti keskenään.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 928/2004 vp Ulkomailla asuvan adoptiolupa Eduskunnan puhemiehelle Lakia lapseksiottamisesta muutettiin vuonna 1996, jotta Suomessa voitiin saattaa voimaan Haagin yleissopimus lasten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 303/2003 vp Lesken perintövero Eduskunnan puhemiehelle Suomen perintöverojärjestelmä saattaa asettaa leskeksi jääneen perijän hyvinkin hankalaan tilanteeseen, vaikka läheisen kuolemassa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 220/2009 vp Perhepäivähoitajien palkkaus Eduskunnan puhemiehelle Perhepäivähoitaja on lapsia omassa kodissaan, ryhmäperhepäivähoidossa tai lapsen kotona hoitava henkilö. Perhepäivähoidossa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 987/2009 vp 72 tunnin viisumivapaus venäläisille turisteille Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2008 Venäjältä tehtiin 2,3 miljoonaa matkaa Suomeen. Näistä 67 % eli 1,6 miljoonaa oli päivämatkoja.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1091/2005 vp Opintotuen asumislisä Eduskunnan puhemiehelle Opintotuki koostuu opintorahasta, asumislisästä ja valtion takaamasta opintolainasta. Opintorahaa ja opintolainaa saa kuka

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 590/2013 vp Poliisimiesten sivutyöluvat ja poliisijohdon palkkataso Eduskunnan puhemiehelle Lähes peräkkäisinä päivinä uutisoitiin ensin poliisimiesten sivutöistä ja niiden laillisuudesta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1355/2001 vp Ulkomaaneläkkeiden sairausvakuutusmaksut Eduskunnan puhemiehelle EU:n tuomioistuimen päätös pakottaa Suomen muuttamaan niiden eläkeläisten verotusta, jotka saavat eläkettä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 664/2003 vp Laboratoriolääketieteen ammattiryhmien koulutus- ja työtilanne Eduskunnan puhemiehelle Laboratoriolääketieteen asiantuntijoita, kuten erilaisia laboratoriolääkäreitä, sairaalakemistejä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 468/2004 vp Kuntalain mukainen valitusoikeus Eduskunnan puhemiehelle Kuntalain mukaan kunnan päätökseen voivat hakea muutosta muun muassa kunnan jäsen ja sellainen henkilö, joka omistaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 349/2010 vp Talousrikollisten vankeusrangaistuksen suorittaminen valvotussa koevapaudessa Eduskunnan puhemiehelle Valvottu koevapaus on ollut Suomessa käytössä lokakuusta 2006. Koevapauden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 250/2003 vp Orvoiksi jääneiden lasten sijoittaminen Eduskunnan puhemiehelle Viime aikoina on käyty runsaasti keskustelua siitä, mihin lapset sijoitetaan, jos perheen molemmat vanhemmat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 130/2008 vp Työ- ja työkyvyttömyyseläkkeiden maksupäivä Eduskunnan puhemiehelle Työeläkkeen ja työkyvyttömyyseläkkeen maksupäivä on kuukauden ensimmäinen päivä. Tapauksissa, joissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 811/2004 vp Varusteiden hankinta työvoimapoliittisessa koulutuksessa Eduskunnan puhemiehelle Eräs henkilö kirjoittaa huolissaan itsensä ja perheensä tulevaisuudesta. Voidaanko työvoimapoliittiseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 264/2013 vp Eduskunnan suullinen kyselytunti radiossa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan suullisella kyselytunnilla ministerit vastaavat kansanedustajien kysymyksiin. Kyselytunti mahdollistaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1368/2010 vp Perheen yrittäjyyden vaikutus kotona asuvan aikuisen lapsen työmarkkinatukeen Eduskunnan puhemiehelle Nykyisin elämänvaiheiden muutoskohdissa nuoret aikuiset saattavat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2007 vp Kela-korvattavat lääkkeet ja perhekohtainen omavastuu Eduskunnan puhemiehelle Joissakin sairauksissa on se tilanne, ettei Kelan korvauksen piirissä oleva lääke anna sitä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 276/2003 vp Lasinkeräyksen järjestäminen ja kierrätys Eduskunnan puhemiehelle Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta YTV on ilmoittanut lopettavansa jätelasin keräämisen toimialueellaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1019/2013 vp Poliisin lupapalveluiden ajanvaraus Eduskunnan puhemiehelle Poliisin lupapalveluita varten pitää jatkossa varata aika Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksella.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 30/2005 vp Digitaalisiin televisiolähetyksiin siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Analogiset tv-lähetykset loppuvat nykytiedon mukaan 31.8.2007. Kuitenkin useimmat ihmiset ovat ostaneet

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1016/2009 vp Etuuksien leikkautuminen osa-aikaeläkkeelle siirryttäessä Eduskunnan puhemiehelle Työntekijä jäi pysyvästä työsuhteesta osa-aikaeläkkeelle 1. huhtikuuta 2009 alkaen. Myöhemmin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 391/2001 vp Valtiokonttorin maksamien pienten eläkkeiden maksatuksen järkeistäminen Eduskunnan puhemiehelle Useimpien eläkkeellä olevien ihmisten kokonaiseläke koostuu monien eläkelaitosten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 876/2010 vp Työnantajien Kela-maksun poiston vaikutus työpaikkojen määrään Eduskunnan puhemiehelle Työnantajien Kela-maksu on hallituksen esityksestä poistettu. Hallitus perusteli esityksessään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1027/2010 vp Kehäradan Ruskeasannan aseman rakentaminen Eduskunnan puhemiehelle Kehärataa ollaan rakentamassa Vantaalle siten, että radan on tarkoitus valmistua vuonna 2014. Kehärata

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1258/2001 vp Kelan asumistuki Eduskunnan puhemiehelle Yleinen vuokrataso on noussut viime vuosien aikana huomattavan korkeaksi. Varsinkin pienten asuntojen neliövuokrat ovat kaupungeissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 773/2013 vp Lahden alueen äkillisen rakennemuutoksen tukitoimet Eduskunnan puhemiehelle Hallitus nimesi lähes päivälleen vuosi sitten Lahden alueen äkillisen rakennemuutoksen alueeksi.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 552/2010 vp kohtuullista- Liikennerikkomusrangaistusten minen Eduskunnan puhemiehelle Tieliikennelaissa säädetään, että vuoden aikana kolme tai kahden vuoden aikana neljä sakkoa saaneelle

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 816/2006 vp Yrittäjän sosiaaliturva EU-maissa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin alueella työskentelevä yrittäjä (KK-Communication Ltd FI1839803-7 Lappeenranta Finland) ei kuulu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 140/2007 vp Konkurssipesään peräytettävät velat Eduskunnan puhemiehelle Takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (758/1991) 10 :ssä säädetään velan maksun peräytymisestä seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2004 vp Työntekijöiden työehtojen heikentyminen ISS:ssä Eduskunnan puhemiehelle Pietarsaaressa sijaitsevassa Snellmanin lihanjalostuslaitoksessa hoidettiin tuotantorakennusten siivoustyö

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1376/2010 vp Byetta-lääkkeen korvattavuus tyypin 2 diabetesta sairastaville Eduskunnan puhemiehelle Byettä on pistettävä inkretiini, joka on ollut helmikuun alusta rajoitetusti peruskorvattava

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1291/2001 vp Vapaaehtoisen eläkevakuutuksen eläkeikäraja Eduskunnan puhemiehelle Työmarkkinoiden keskusjärjestöt pääsivät sopimukseen yksityisten alojen työeläkkeiden kehittämisestä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 55/2003 vp Biologian opetuksen ajanmukaistaminen peruskouluissa Eduskunnan puhemiehelle Kouluissa opetetaan kehitysoppia biologian tunneilla ainoana tieteenä vastauksena kysymykseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 442/2003 vp Oikeus irtisanomisajan palkkaan konkurssitilanteissa Eduskunnan puhemiehelle Konkurssitapauksissa irtisanomisajan palkkamääräykset jäävät kuolleeksi kirjaimeksi. Useimmissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 95/2006 vp Saamenkieliset ylioppilaskirjoitukset Eduskunnan puhemiehelle Saamen kielen aseman parantamiseksi Suomessa tuli vuonna 1992 voimaan kielilaki. Vuonna 2004 tuli voimaan saamen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 875/2001 vp Maatilan luovutusvoiton syntyminen avioeroon liittyvässä osituksessa Eduskunnan puhemiehelle Voimassa olevan lainsäädännön mukaan perinnönjako ja avioeroon liittyvä omaisuuden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1059/2005 vp Raskaana olevien päihteidenkäyttäjien pakkohoito Eduskunnan puhemiehelle Suomi on saanut kyseenalaisen kunnian sijoittua maailman kymmenen kärkimaan joukkoon alkoholin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 619/2002 vp EU-direktiivi satamapalvelujen järjestämisestä Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unioni on laatimassa direktiiviä satamapalvelujen järjestämisestä. Tämänkin EU-direktiivin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 937/2009 vp Lävistyksiä koskeva valvonta ja ohjeistus Eduskunnan puhemiehelle Lävistykset ovat kasvattaneet suosiotaan koristautumisen muotona. Lävistystä tehtäessä vahingoitetaan aina

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 350/2007 vp Oikeus sairauspäivärahaan tai eläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Kontiolahtelainen Kauko Riikonen koki melkoisen yllätyksen, kun hän 1.6.2004 nilkkavammasta alkaneen sairausloman

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 393/2007 vp Suuhygienistien antaman hoidon korvattavuus Eduskunnan puhemiehelle Nykytilanteessa hammaslääkäreitä ei ole tarpeeksi. Hoitotakuun toteutumisen vuoksi olisi järkevää, jos

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 910/2012 vp Tarkkaavaisuushäiriöstä kärsivän lääkehoito Eduskunnan puhemiehelle Psykostimulanttien käyttö tarkkaavaisuushäiriön hoidossa on viime vuosina yleistynyt. Esimerkiksi YK:n

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 699/2001 vp Elatusavun määrään ja huoltajuuteen liittyvät ongelmat Eduskunnan puhemiehelle Laissa lapsen elatuksesta todetaan sen 4 pykälässä, että "Lapselle voidaan vahvistaa suoritettavaksi

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 242/2007 vp Tupakkalain soveltaminen takseissa Eduskunnan puhemiehelle Tupakkalain 5 luvun 12 :n mukaan tupakointi on kielletty yleisten kulkuneuvojen sisätiloissa eli mm. takseissa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1058/2004 vp Ulkomailla asuvien henkilöiden Suomesta saatavien tulojen verotus Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on viime vuoden lopulla tehdyn päätöksen perusteella kehottanut

Lisätiedot

Staden Jakobstad - Pietarsaaren kaupunki

Staden Jakobstad - Pietarsaaren kaupunki Sakägare/ Asianosainen Ärende/ Asia - VALREKLAM INFÖR RIKSDAGSVALET 2015 - VAALIMAI- NONTA ENNEN EDUSKUNTAVAALEJA 2015, TILLÄGG / LISÄYS Det finns tomma reklamplatser kvar i stadens valställningar och

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 447/2010 vp Au pair -ilmoitusten välittämisen jatkaminen työministeriön MOL-palvelussa Eduskunnan puhemiehelle Työministeriön www.mol.fi on työ- ja elinkeinoministeriön ylläpitämä verkkopalvelu,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 773/2010 vp Maksuhäiriömerkintöjen vaikutus puhelin- ja nettiliittymien hankintaan Eduskunnan puhemiehelle Saunalahti ja DNA solmivat Internet-laajakaistasopimuksia melko edullisella

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 823/2012 vp Työharjoittelun suorittaminen etätyönä Eduskunnan puhemiehelle Etätyöstä on puhuttu paljon, mutta ennakko-odotuksiin nähden se on yleistynyt uutena työnteon muotona hitaasti.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 198/2008 vp Ensihoidon tietojärjestelmän laajennushanke Eduskunnan puhemiehelle Helsingin alueella on otettu valtioneuvoston periaatepäätöksen (siirtyminen sähköiseen potilaskertomukseen)

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 505/2006 vp Linja-autoliikenteen polttoainevero Eduskunnan puhemiehelle Hallitus on vähentänyt joukkoliikenteen tukia, mistä on erityisesti kärsinyt harvaan asuttujen seutujen joukkoliikenne.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1024/2004 vp Omakotitalojen saaminen energiansäästöavustusten piiriin Eduskunnan puhemiehelle Hyväksytyn ilmastostrategian mukaan Suomi sitoutuu vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1173/2006 vp Vastasyntyneiden neonataaliseulonta Eduskunnan puhemiehelle Vastasyntyneiden seulonta on ehkäisevä terveydellinen toimenpide, jossa etsitään näennäisesti terveistä lapsista

Lisätiedot

Varhennetulle vanhuuseläkkeelle jäävä henkilö ei ehkä aina saa riittävästi tietoa siitä, minkä suuruiseksi hänen eläkkeensä muodostuu loppuelämäksi.

Varhennetulle vanhuuseläkkeelle jäävä henkilö ei ehkä aina saa riittävästi tietoa siitä, minkä suuruiseksi hänen eläkkeensä muodostuu loppuelämäksi. KK 1370/1998 vp Kirjallinen kysymys 1370 Mikko Kuoppa Iva-r: Varhennetun vanhuuseläkkeen riittävyydestä Eduskunnan Puhemiehelle Varhennettua vanhuuseläkettä on markkinoitu ikääntyneille työntekijöille

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 11/2006 vp Tarkastuslautakuntien aseman kehittäminen Eduskunnan puhemiehelle Kuntalain uudistuksen yhteydessä vuonna 1995 muodostettiin kuntiin uusi toimielin, tarkastuslautakunta.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 794/2006 vp Televisio-ohjelmien esitysajat Eduskunnan puhemiehelle Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain 19 :n mukaan televisiotoiminnan harjoittajan on huolehdittava siitä, että

Lisätiedot