Hallituksen kertomus vuodelta 2009

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hallituksen kertomus vuodelta 2009"

Transkriptio

1 Hallituksen kertomus vuodelta 2009 Seuran 128. toimintavuosi sujui taloudellisesti vaihtelevissa ja ajoittain tuulisissa olosuhteissa erityisesti maailmaa ravistelevan talouslaman vuoksi. Valtuuskunta hyväksyi joulukuussa 2008 kireän talousarvion, jonka puitteissa hallitus arvioi vielä tammikuussa 2009 toiminnan voivan jatkua entisellään. Helmikuussa jouduttiin kuitenkin jo asettamaan koko henkilöstöä koskeva rekrytointikielto, ja maaliskuussa 2009 hallitus päätyi leikkaamaan valtuuskunnan hyväksymää talousarviota euron verran seuran talouden ja tulevan toiminnan turvaamiseksi. Syvän notkahduksen jälkeen sijoitustoiminta kuitenkin kääntyi loppuvuodesta nousuun ja omaisuuden tasearvo nousi. Myös odotukset omaisuuden tuotoista kohenivat synkimmistä arvioista. Taloutta varjosti myös Käyvän hoidon odotettua merkittävästi pienempi ulkoinen rahoitus, mikä pakotti korkealle arvostetun toiminnan volyymin rajaamiseen rahoituksen sallimaan määrään. Vuosina seuran koko henkilöstön nettolisäys oli suuntautunut Käypä hoito -toiminnan kehittämiseen, ja toiminnan uudelleen arvioinnille oli perusteet. Käyvän hoidon toiminnan painopiste oli selkeästi suositusten päivittämisessä, ja 18 päivitystä valmistui. Suositusten vaikuttavuuden mittaamiseen tähtäävä hanke käynnistettiin. Käyvän hoidon kotisivut uudistuivat. Seuran ulkomailla asuvilta jäseniltä ryhdyttiin perimään Aikakauskirjan postituksesta maksua. Tämä herätti yksittäisiä voimakkaitakin reaktioita, mutta jäsenetujen runsaus suhteessa jäsenmaksuun arvioitiin kuitenkin hallituksen näkemyksen mukaisesti. Syksyllä 2009 seura sai aktiivijäsenen ja yhdistysjäsenten lukumäärä kasvoi 99:ään. Päätöksenteon avoimuuden ja demokraattisuuden lisäämiseksi seuran säännöt uudistettiin, ja uusia sääntöjä sovellettiin valtuuskunnan syyskokouksessa. Työvaliokunnan ja johto ryhmän kokoonpanot ja tehtävät muotoiltiin tukemaan valmistelua, ja täytäntöönpano siirtyi entistä selvemmin hallituksen tehtäväksi. Vuoden kuluessa paneuduttiin erityisesti perusterveydenhuollon toimintaedellytyk sien tukemiseen, ja vuosipäivän symposiumin teemakin valittiin samasta aiheesta. Kattavaa ratkaisua perusterveydenhuollon ongelmiin ei Duodecimkaan pystynyt kuitenkaan löytämään. Seuran toiminta on ollut vilkasta huolimatta kesken vuoden tehdystä toimintojen sopeutuksesta lähes 10 %:n suuruiseen kulujen leikkaukseen. Seuraavassa muutamia keskeisiä poimintoja vuoden saavutuksista: Koulutuksen laatupaketin käyttö laajeni, ja terveydenhuollon ammattilaisille suunnattu omahoidon tukemisen opas valmistui. Jo 18. opetuksen kehittämisseminaari järjestettiin ja lääkärikouluttajia tuettiin myös kesäkoulussa. Lääkäripäivien Duodecim-osaston ilmettä piristettiin. Alueellisten lääketiedetapahtumien osanottajamäärät säilyivät osapuilleen ennallaan Duodecim 2010;126:

2 Aikakauskirja Duodecimin verkkosivut uudistettiin vuorovaikutteisuutta ja yhteisöllisiä elementtejä lisäämällä. Verkkolehden mainostuotto jäi alle kolmannekseen arvioidusta. Verkkokolumnien lukijamäärä kasvoi huomattavasti. Seuran strategiaan perustuva konsernin viestintäohjelma vuosille valmistui. Vuoden 2010 valtuuskuntavaaleihin valmistauduttiin huolella, ja vaalikone oli ensimmäistä kertaa käytössä ehdokkaiden esittelyssä. Konrad ReijoWaara sai nimikkosillan Meilahteen. Paikallisyhdistyksille järjestettiin tapaaminen. Opintonsa aloittaville opiskelijoille alettiin jakaa Lääkäriksi-kirjaa. Muuten opiskelijatoiminta jatkui varsin perinteisissä merkeissä. Duodecimin-seuran erityisyys näkyy jäsenten runsaslukuisena osallistumisena toimintaan. Pelkästään Käyvän hoidon asiantuntijoina toimii noin 500 kollegaa, ja kaiken kaikkiaan noin jäsentä antoi vuoden aikana vapaaehtoisen panoksensa seuran pyrintöjen edistämiseen. Heille kuuluu erityisen lämmin kiitos. Konsernin henkilökunta selviytyi supistusten kurimuksessa toimimalla ansiokkaasti ja uhrautuen. Siitä kaikille sydämelliset kiitokset. Vuoteen 2010 siirryttiin selvästi valoisammissa odotuksissa kuin edelliseen. Yksityiskohtaisia tietoja seuran toiminnasta kuvataan tässä kertomuksessa yksiköittäin. Kertomusta täydentää luettelo keskeisistä luottamushenkilöistä ja toimijoista seuran moni naisilla toimintakentillä. Seppo Y.T. Junnila Puheenjohtaja ILKKA RAURAMO Pääsihteeri 1614

3 Jäsenet, valtuuskunta ja hallitus n Henkilöjäsenet Duodecim-seura on suurin suomalainen tieteellinen yhdistys. Seuran jäsenmäärä ylitti :n rajan ja oli vuoden 2009 lopussa Lääkärijäseniä oli (lisäys 323 verrattuna vuoteen 2008), joista (+177) oli eläkkeellä ja opiskelijoita. Kunniajäseniä oli 20 ja kutsuttuja jäseniä 12. Kunniajäsen Erik Anttinen kuoli huhtikuussa 2009, ja häntä muistettiin hiljaisella hetkellä valtuuskunnan kevätkokouksessa. Seuraan liittyi 640 uutta jäsentä: lääkärijäseniä 72, eläkkeellä olevia kahdeksan ja opiskelijajäseniä 560. Seurasta erosi toimintavuoden aikana 222 (+11) jäsentä ja 88 kirjattiin kuolleeksi. Jäsenistön lukumäärä suureni 330:lla. Neljännen vuosikurssin lääketieteen opiskelijoille järjestettiin yhdessä aluetoimistojen ja paikallisyhdistysten kanssa jäseneksikutsumistilaisuudet Helsingissä, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Tilaisuuksiin osallistui yhteensä 486 lääketieteen kandidaattia. Näistä ja muista opiskelijoille järjestetyistä tilaisuuksista on lisää tietoa kohdissa Koulutustoiminta ja Hallintopalvelut. n Yhdistysjäsenet Seuralla oli yhteensä 99 yhdistysjäsentä. Näistä 24 on seuran paikallisyhdistyksiä ja 75 erikoisalayhdistyksiä tai muita lääketieteen alan yhdistyksiä. Vuoden aikana seuran jäseniksi hyväksyttiin Suomen kliinisen neurofysiologian yhdistys ja Suomen Patologiyhdistys ry. n Valtuuskunta Valtuuskunnan kevätkokous pidettiin toukokuussa Tuusulassa. Puheenjohtajakseen valtuuskunta valitsi Marja Hyödyn ja varapuheenjohtajakseen Kati Juvan. Kevätkokouksessa hyväksyttiin tilinpäätös ja toimintakertomus, tehtiin sääntömääräiset henkilövalinnat ja hyväksyttiin sääntöuudistus. Syyskokouksessa joulukuussa Helsingissä vahvistettiin toiminta- ja taloussuunnitelmat vuodelle 2009 sekä tehtiin sääntömääräiset henkilövalinnat. n Hallitus Hallituksen puheenjohtajana toimi Seppo Y.T. Junnila ja varapuheenjohtajana Minna Kaila. Hallitus kokoontui toimintavuoden aikana kymmenen kertaa, joista yhdeksän kertaa Helsingissä ja kerran Tuusulassa. Suomen perusterveydenhuollon heikentynyt tila aiheutti huolestusta seuran hallituksessa, ja terveyskeskusten toiminnan tukemiseen pyrittiin löytämään keinoja. Hallituksen työvaliokunta kokoontui vuoden aikana kahdeksan kertaa. Valiokunnan kokoonpanoa muutettiin toukokuun alussa, ja uusi, pienempi valiokunta aloitti toimintansa elokuussa. Hallituksen toimintaa ja sen järjestämiä tilaisuuksia on kuvattu kohdassa Hallintopalvelut. Koulutustoiminta n Koulutusvaliokunta Koulutusvaliokunta kokoontui vuoden aikana viisi kertaa. Kevätseminaari pidettiin Raaseporissa toukokuussa ja koulutustoimintaa kehitettiin strategian mukaisesti. Koulutustapahtumia suunniteltiin työryhmissä, joihin kutsuttiin myös valiokunnan ulkopuolisia asian tuntijoita. XVIII Opetuksen kehittämisseminaari järjestettiin tiedonhallinnan haasteista ja ensimmäinen Lääkärikouluttajan kesäkoulu Puumalassa kesäkuussa. Muina koulutusaiheina olivat verkkokurssit, tutkijakoulutus, kansainvälinen lääketiede, terveydenhuollon johtaminen, lääketieteen kertauskurssit sekä vuorovaikutus-, esiintymis- ja neuvottelutaidot. Koulutustoimiston järjestämien tilaisuuksien määrä kasvoi merkittävästi. n Vuosipäivän symposiumi Seuran 128. vuosipäivän tieteellinen symposiumi järjestettiin Helsingissä Hallituksen kertomus vuodelta 2009

4 Duodecimin hallitus marraskuussa Ylärivissä Juha Saltevo, Heikki Järvinen, Tapio Visakorpi, Marina Erhola, Sami Mustajoki, Esa Mervaala. Alarivissä Toni Seppälä, Kristiina Mukala, Seppo Y.T. Junnila, Minna Kaila, Hanna Mäkäräinen. Kuva: Petteri Kitti. aiheena Peruskorjauksen aika yleislääkärin työn perusta kuntoon. Esitysten aiheina olivat Terveyskeskuslääkärin työn sisältö on muuttunut. Tukeeko 15 vuoden kattava käyntisyyseuranta olettamusta?, Muutokset terveyskeskuksissa ja Public Health and General Practitioner in UK and how is it in Finland?. Iltapäivällä keskusteltiin Doris Holmberg-Marttilan vetämänä yleislääkärin työn kehittämisestä, ja keskustelun lomassa kuultin tietoiskut Wonca-puu sekä Chronic Care Model. Ulkomaisena asiantuntijavieraana seminaarissa oli Paramijt S. Gil Britanniasta. Vuosipäivän keskustelun perusteella on tarkoitus muotoilla seuran kannanotto yleislääkärin työn kehittämiseksi. Seminaariin osallistui 100 henkilöä. oli 55. Lisäksi esiteltiin kymmenen koulutuksen kehittämistä ja tutkimusta esittelevää posteria. Vuoden 2010 seminaarin suunnittelu aloitettiin syksyllä aiheena erikoislääkärikoulutus. n Lääkärikouluttajan kesäkoulu Ensimmäinen Lääkärikouluttajan kesäkoulu Tarpeesta tulokseen järjestettiin yhteistyössä Lääketieteen koulutuksen yhdistyksen (LKY) ja Lääkehoidon kehittämiskeskus Rohdon kanssa Puumalan Sahanlahdessa Tilaisuus oli suunnattu lääketieteen koulutuksen ja opettamisen parissa työskenteleville sekä lääkärikouluttajan erityispätevyydestä kiinnostuneille. Osallistujia oli 35. Vuoden 2010 kesäkoulun suunnittelu aloitettiin syksyllä n Opetuksen kehittämisseminaari XVIII Opetuksen kehittämisseminaarin aiheena oli Hallitseeko lääkäri tietoa vai tieto lääkäriä?. Tilaisuus järjestettiin Helsingissä. Tavoitteina osallistujille oli kyetä ratkaisemaan tiedon löytämiseen ja käyttöön liittyviä ongelmia sekä saada työkaluja tiedon arviointiin, käsittelyyn, soveltamiseen ja jakamiseen jokapäiväisessä työssä. Osallistujia n Tutkijakoulutus Helsingissä järjestettiin toukokuussa yhdessä Valtakunnallisen kliinisen tutkijakoulun (VKTK) kanssa rekisteritutkimuksen kurssi. Osallistujia oli 62. Yhdessä EQUIPin ja Conmedicin kanssa järjestettiin EQUIP Summer School 2009 Improving research capacities in primary care quality improvement Tuusulassa Siihen osallistui 19 yleislääketieteen

5 Vuosipäivän symposium hotelli Arthurissa. Kuva: Petteri Kitti. tutkijaa eri puolilta Eurooppaa. Kirkkonummella järjestettiin tutkijoille suunnattu koulutustilaisuus Polje sinä, minä ohjaan tieteellinen kirjoittaminen ja esittäminen. Osallistujia oli 57. n Verkkokurssit Vain yksi uusi verkkokurssi valmistui: Asevelvollisen palveluskelpoisuuden arviointi. Yhteensä valmiina oli vuoden lopussa 17 verkkokurssia. Vuoden 2009 aikana Duodecimin verkkokurssien sivulatauksia tehtiin 1,76 miljoonaa kertaa (vuonna ,9 miljoonaa kertaa). Kolme suosituinta verkkokurssia olivat Infektioiden torjunnan perusteet terveydenhuollossa, Elvytys ja Verenpaineen mittaaminen. Koulutusvaliokunnan verkkokurssityöryhmä käsittelee uudet ehdotukset verkkokurssien aiheiksi ja päättää kurssien julkaisemisesta. n Vuorovaikutus-, esiintymis- ja neuvottelutaidon koulutus Kaksi pienryhmäkoulutustilaisuutta järjestettiin lääkärin vaikuttamistaidoista, neuvottelutaidoista sekä konfliktitilanteiden ratkaisusta. Osallistujia oli 14. n Terveydenhuollon johtaminen Duodecim jatkoi yhteistyötä Helsingin kauppakorkeakoulun HSE Educationin, Teknillisen korkeakoulun MBA-ohjelmien ja Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kanssa. Kurssia on mahdollisuus jatkaa MBA-tutkintoon Teknillisen korkeakoulun ohjelmissa. Lukuvuonna kurssilla oli 32 osallistujaa ja vuosien toteutuksessa 24 ohjelmassa. Duodecimin työryhmä osallistuu koulutuksen suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin. n Lääkärin kertausharjoitukset Lääketieteen perusteita kertaava ja kliinisestä työstä poissa olleille lääkäreille suunnattu potilaan tutkimiseen liittyvä kertauskoulutus, aiheina audiologia, rintakipu ja hengenahdistus, pidettiin Tampereella joulukuussa. Osallistujia oli 22. n Global Health 2009, Seura järjesti neljännen kerran Global Health -kurssin ulkoministeriön kehitysyhteistyön 1617 Hallituksen kertomus vuodelta 2009

6 1618 hankerahoituksen tuella. Kesäkuussa järjestettiin kurssi Tampereella ja elokuussa Filippiineillä. Tampereen kurssille osallistui Suomesta 12 lääketieteen, kaksi eläinlääketieteen ja kaksi hammaslääketieteen edustajaa, Tansaniasta neljä lääketieteen, kaksi hammaslääketieteen, kaksi eläinlääketieteen edustajaa sekä Chilestä ja Filippiineiltä kummastakin neljä lääketieteen edustajaa. Kurssiin liittyvä kaksiviikkoinen käytännön jakso järjestettiin ulkomaalaisille Tampereella, Helsingissä ja Lappeenrannassa , ja suomalaisille Chilessä, Tansaniassa tai Filippiineillä viikko teoriajakson päättymisen jälkeen. Filippiineillä järjestettävälle kurssille osallistui Suomesta seitsemän lääkäriä, kaksi eläinlääkäriä ja kaksi hammaslääkäriä sekä paikallisia lääkäreitä ja eläinlääkäreitä 20. Teoriajakso järjestettiin Manilan yliopistossa ja käytännön jakso kolmella paikkakunnalla (San Juan, Batangas ja Sagada). Kurssin yhteistyökumppaneita olivat lääketieteelliset tiedekunnat, Suomen Lääkäriliitto, Finska Läkaresällskapet, Suomen Hammaslääkäriliitto, Hammaslääkäriseura Apollonia, Odontologiska Samfundet i Finland, Suomen Eläinlääkäriliitto, David Livingstone -seura, Väestöliitto, FIMSIC ja Lääkärin Sosiaalinen Vastuu. Toiminnalle on myönnetty ulkoministeriön rahoitusta toistaiseksi vuoteen 2012 saakka. n Koulutuksen laatupaketti ja Lääkärin nimikirja Koulutustapahtuman sähköistä arviointi- ja todistuspalvelua käytettiin 65:ssä Duodecimin ja sen jäsenyhdistysten koulutustilaisuudessa (55 tilaisuudessa vuonna 2008) sekä Pohjolan Lääkäripäivillä ja Itä-Suomen ja Turun lääketiedetapahtumien kaikkien kurssien yhteydessä. Koulutuksen arviointilomakkeita tehtiin vuoden aikana 126, ja osallistujat täyttivät niitä kertaa. Lääkärin nimikirjan käyttäjiksi oli vuoden 2009 lopussa rekisteröitynyt seuran jäsentä (2 491 vuonna 2008). n Omahoidon tukeminen Duodecim osallistui moniammatilliseen omahoitohankkeeseen, jossa olivat mukana Helsingin yliopiston yleislääketieteen ja perusterveydenhuollon sekä sosiaalifarmasian osastot, Lääkehoidon kehittämiskeskus Rohto, Kela, Lääkelaitos, Lääketietokeskus Oy, sosiaali- ja terveysministeriö / Toimiva terveyskeskus, Suomen Farmasialiitto, Suomen Lääkäriliitto, Tehy ja Yliopiston Apteekki. Hankkeen päätösseminaarissa marraskuussa julkaistiin kirjanen Omahoidon tukeminen Opas terveydenhuollon ammattihenkilöille, joka on tarkoitettu kaikille terveydenhuollon ammattilaisille oman toiminnan tarkasteluun ja kehittämiseen. n Opiskelijatoiminta Opiskelijatoimintaa on koottu taulukkoon 1. Seura maksoi asiantuntijoiden luento- ja matkapalkkiot Suomen Medisiinariliiton (SML) liittokokouksiin. Viisitoista hakemuksen perusteella valittua lääketieteen opiskelijaa osallistui seuran tuella monitieteelliseen seminaariin Musiikki ja lääketiede Valamon luostarissa Heinävedellä. Seminaari järjestettiin yhteistyössä Suomen lääketieteen filosofian seuran ja Valamon kansanopiston kanssa. Eettisiä keskustelutilaisuuksia ja ammatinvalintailtoja järjestettiin yhteistyössä lääketieteenkandidaattiseurojen kanssa. Valmistuville kursseille järjestettiin informaatiotilaisuus ajankohtaisista koulutusasioista ja Kustannus Oy Duodecimin asioista. Opiskelijatoiminnasta on lisää tietoa kohdassa Hallituksen toimintaa. n Palvelut jäsenyhdistyksille Koulutustoimisto järjesti 41 koulutustilaisuutta, joissa oli yhteensä osallistujaa, 488 luennoitsijaa, 187 näytteilleasettajaa (vuonna tilaisuutta ja osallistujaa, 347 luennoitsijaa, 143 näytteilleasettajaa). Se vastasi Helsingin seudun Duodecim-seuran, Suomen Diabetestutkijat ja Diabetologit ry:n, Suomen Endokrinologiyhdistyksen, Suomen Gastroenterologiayhdistyksen, Suomen Gastrokirurgit ry:n, Suomen Gynekologit ry:n, Suomen Infektiolääkärit ry:n, Suomen Lastenlääkäriyhdistyksen, Suomen Perinatologi-

7 Taulukko 1. Lääketieteen opiskelijoille vuoden 2009 aikana järjestettyjä tilaisuuksia Paikkakunta Kohderyhmä Tilaisuus Osallistujia Helsinki Opiskelijat ja nuoret lääkärit Eettiset keskusteluillat D-klubit (3) 53 Opiskelijat Ammatinvalintailta vuosikurssi Jäseneksikutsumistilaisuus 84 Kuopio 1. vuosikurssi Duodecim tutuksi: Lääkäriksi-kirjan jakotilaisuus vuosikurssi Jäseneksikutsumistilaisuus 95 Opiskelijat Eettinen keskusteluilta 130 Opiskelijat Kesäkandin kertauskurssi 234 Oulu 1. vuosikurssi Duodecim tutuksi: Lääkäriksi-kirjan jakotilaisuus vuosikurssi Jäseneksikutsumistilaisuus 120 Opiskelijat + lääkärit Opiskelijat Eettiset keskusteluillat (2) Ammatinvalintailta Tampere 4. vuosikurssi Jäseneksikutsumistilaisuus 90 Opiskelijat Ammatinvalintailta 75 Opiskelijat + lääkärit Eettiset keskusteluillat (4) 155 Turku Opiskelijat Studia Generalia vuosikurssi Duodecim tutuksi: Lääkäriksi-kirjan jakotilaisuus vuosikurssi Jäseneksikutsumistilaisuus 97 Opiskelijat + lääkärit Eettiset keskusteluillat (1) 28 Opiskelijat Ammatinvalintailta 92 sen Seuran, Suomen Sisätautilääkäriyhdistyksen ja Suomen Työterveyslääkäriyhdistyksen koulutustilaisuuksien järjestämisestä. Koulutustoimisto vastasi myös Suomen Gastroenterologiayhdistyksen, Suomen Perinatologisen Seuran, Suomen Työterveyslääkäriyhdistyksen ja Helsingin seudun Duodecim-seuran toimistopalveluista. n Muu yhteistyö Osallistuttiin seuraaviin lääkärikoulutusta käsitteleviin kokouksiin: pohjoismaisten lääkärijärjestöjen koulutusosastojen kokous elokuussa Tukholmassa, Association of Medical Education in Europe -järjestön (AMEE) kokous elokuussa Malagassa, Association of Dental Education in Europe -järjestön (ADEE) kokous syyskuussa Helsingissä, Turun yliopiston yleislääketieteen oppiaineen, Lääketieteellisen koulutuksen tutkimus- ja kehittämisyksikön ja Lääketieteen koulutuksen yhdistyksen arviointi seminaari Onko arvioinnilla väliä? lokakuussa Turussa sekä European Accreditation Council for Continuous Medical Education -järjestön (EACCME) kokous marraskuussa Brysselissä. Yhteiskokous Suomen Lääkäriliiton koulutusvaliokunnan kanssa pidettiin tammikuussa. n Alueellinen koulutustoiminta Duodecimin paikallisyhdistykset järjestivät toimintavuonna seuran tuella 55 jatko- ja täydennyskoulutustilaisuutta (75 vuonna 2008). n Lääketiedetapahtumat Lääkäripäivien koulutusohjelmien, osallistujien ja luennoitsijoiden lukumäärät on esitetty taulukossa 2. Helsinki. Valtakunnalliset lääkäripäivät järjestettiin Helsingin Messukeskuksessa. Duodecim oli mukana seuraavien seitsemän kurssin järjestäjänä: Hoitosuosituksista hoitomalliin pitkäaikaissairauksien seuranta, Vajaavaltainen potilas tutkimuksessakin täysivaltainen ihminen, Etsitkö neuloja heinäsuovasta? Miten kliinikko löytää hyvän tutkimusnäytön lähteille?, Konsensusta aivovaurioiden täsmäkuntoutukseen, Vuoden 2008 kiinnostavimmat lääkärien eetti Hallituksen kertomus vuodelta 2009

8 Taulukko 2. Tietoja vuoden 2009 lääketiedetapahtumista. Tapahtuma Aika ja paikka Kursseja Luennoitsijoita Osallistujia Pääjärjestäjä (yhteistyötahot) Valtakunnalliset Lääkäripäivät (37. kerta) Pohjolan Lääkäripäivät (44. kerta) Tampereen Lääkäripäivät (30. kerta) Itä-Suomen Lääketiedetapahtuma (29. kerta) Turun Lääketiedepäivät (26. kerta) Helsinki Oulu Tampere Kuopio Turku (näyttely 9738) Suomen Lääkäriliitto (Duodecim, Finska Läkaresällskapet) Oulun Duodecim, Duodecim (OYS, Oulun yliopisto) Tampereen Lääkäriseura, Duodecim Pohjois-Savon Lääkäriyhdistys, Duodecim, KYS ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Turunmaan Duodecimseura, Duodecim 1620 set ongelmat (Lääkärien eettinen foorumi), Sähköisen potilaskertomuksen kehittäminen Kertomus v. 2.0 sekä Selviääkö lihavuus geeneistä vai päätä tutkimalla? Suomalaiset tutkimuksen eturintamassa. Oulu. Pohjolan Lääkäripäivien teemana oli Laatua elämään ja erillisen Duodecimsymposiumin aiheena Yleislääketieteen tulevaisuus onko sitä?. Lääkäripäivät aloitettiin yleisötilaisuudella Krooninen väsymys. Siihen osallistui 170 kuulijaa. Tampere. Tampereen lääkäripäivillä Duodecim-symposiumin aiheena oli Nämä interaktiot on tunnettava. Lääkäripäiviä edeltäneenä iltana pidettiin yleisötilaisuus Matkailijan terveyspulmat, johon osallistui noin 100 kuulijaa. Kuopio. Itä-Suomen Lääketiedetapahtuman teemana oli Nykyaikaa etsimässä. Duodecim-symposiumeja oli kaksi: Hallinnon punainen lanka ja Erilainen lääkärinura. Lääketiedetapahtuman päätteeksi pidettiin Duodecimin ja Pohjois-Savon Lääkäriyhdistyksen yleisötilaisuus, jonka aiheena oli Voivatko lääkkeet sekoittaa iäkkään pään?. Turku. Turun Lääketiedepäivillä pidettiin Duodecim-symposiumi aiheesta Lisääntymis- ja seksuaaliterveys kaikkien asia. Tieteellinen symposiumi järjestettiin Mauno Koivisto keskuksessa, aiheena Youth Determinants of Adult Health. Julkaisutoiminta n Julkaisuvaliokunta Julkaisuvaliokunta seurasi ja osaltaan ohjasi Duodecim-lehden, Hyvä Terveys -lehden, Käyvän hoidon, Kustannus Oy Duodecimin ja sanastolautakunnan toimintaa, joita on kuvattu tarkemmin jäljempänä. Toiminnan itsearviointi toteutettiin. Arvioin ti tulokset ohjaavat toiminnan kehittämistä. Kaikkien Duodecimin arvojen todettiin toteutuvan valiokunnan toiminnassa (suomalaisuus: esimerkiksi sanastolautakunta, tieteellisyys: Duodecim-lehti, eettisyys: pyrkimys kehittää päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja kokoustiedotteet vuoden 2010 alusta, luotettavuus: Duodecim-lehden vertaisarviointi ja Kustannus Oy:n teokset, yhteisöllisyys: sähköisen median palvelujen hyödyntäminen). Arvioinnin lisäksi valmisteltiin hallituksen hyväksyttäväksi kolmivuotinen viestintäohjelma ( ), joka on johdettu Duodecimin strategiasta ja joka vuosittain tarkentuu

9 Taulukko 3. Aikakauskirja Duodecimin teemanumerot vuonna Teema Erikoistoimittajat Lehden numero Lantionpohjan sairaudet Ilmo Kellokumpu, Heikki Mäkisalo 2 Verisuonikirurgia Ilkka Kantonen, Mauri Lepäntalo, Heikki Mäkisalo 4 Elintarvikehygienia Hannu Korkeala, Harri Saxén 6 Alkoholihaitat Hannu Alho, Heikki Mäkisalo 8 Ikääntyvä mies Ilpo Huhtaniemi, Jukkapekka Jousimaa 10 Ennenaikainen synnytys Mika Nuutila, Outi Tammela, Oskari Heikinheimo 12 Masennus Tarja Melartin, Aki Rovasalo 16 Evoluutio Harri Saxén, Pertti Saloheimo 18 Sairaalloisen lihavuuden Antti Malmivaara, Heikki Mäkisalo 20 leikkaushoito Epilepsia Reetta Kälviäinen, Tapani Keränen, Perttu Lindsberg 22 Joulunumero Leena Lindgren, Martti Kekomäki, Risto Pelkonen, Kari Raivio, Eero Saksela, Hannu Suoranta 23 viestinnän toimintasuunnitelmassa. Viestintäohjelmassa kuvattiin kohderyhmät, kanavat, vastuut, tavoitteet, keinot ja mittarit ja miten Duodecimin arvot toteutuvat viestinnässä. n Aikakauskirja Duodecim Aikakauskirja Duodecim jatkoi lukijoiden jatko- ja täydennyskoulutustarpeita palvelevana lehtenä ja johtavana suomalaisena lääketieteellisenä julkaisuna. Paperilehden sisällön monipuolisuuden lisäksi tavoitteena oli edelleen sähköisen julkaisemismuodon kehittäminen. Hyvän suomen kielen käytön edistäminen lääketieteessä on lehden pysyvä tärkeä tavoite. Lehden 125. vuosikerta sisälsi entiseen tapaan 24 numeroa, ja sen kokonaislaajuus oli sivua. Lehden keskipainos oli noin kpl. Arvioijia oli 285. Artikkelien kokonaismäärä oli 434, johon ei sisälly uutisaineisto. Varsinaisia tieteellisiä artikkeleita julkaistiin 285 (283 vuonna 2008), joista 178 (62,5 %) oli pyydettyjä. Pääkirjoituksia oli 83, katsauksia 124, Näin hoidan/tutkin -artikkeleita 23, kolumneja 22, Mitä nyt -kirjoituksia 110, erikoislääkärisivuja 123 ja in press -artikkeleita 44. Käypä hoito -suositusten päivitystiivistelmiä ja tiivistelmiä julkaistiin 19. Lisäksi julkaistiin 22 Viikon kollega -haastattelua, Kuukauden kuvia seitsemän, Alkuperäistutkimuksia kuusi, Vinkistä vihiä -kirjoituksia 23. Teemoja julkaistiin yksitoista (taulukko 3). Kaikki teemanumerot sisälsivät myös tavallisissa numeroissa julkaistavaa muuta aineistoa. Lehden rakennetta ja sisältöä suunnitteli entiseen tapaan lääketieteen asiantuntijoista koostuva 12-henkinen toimitus. Se käsitteli lehdelle tulleiden artikkelien käsikirjoitukset, joista pyydettiin lisäksi arviot ulkopuolisilta asiantuntijoilta. Toimitus kokoontui joka toinen viikko. Aikakauskirjan verkkosivut uudistettiin täysin vuoden 2009 alussa. Sivuille lisättiin uusia osioita, interaktiivisuutta sekä yhteisöllisiä elementtejä. Artikkelien yhteyteen lisättiin mm. mahdollisuus lukijapalautteeseen, josta lähtee automaattisesti tieto artikkelin vastuukirjoittajalle. Verkkosivuilla julkaistiin erilaisia tietoja mm. luetuimmista ja kommentoiduimmista artikkeleista sekä käytetyimmistä hakusanoista. Hakuominaisuuksia kehitettiin edelleen. Verkkokolumnit olivat vuoden luetuimpia artikkeleita; niitä julkaistiin 32 ja luettiin yhteensä yli kertaa. Takapäivystäjän palstalla julkaistiin 79 kysymys-vastausparia ja niitä luettiin yli kertaa. Terveysportissa olevan Aikakauskirjan etusivun ulkoasua uudistettiin ja paikalla kiersivät lehden pääkirjoitukset ja katsaukset. Aikakauskirjan artikkeleita avattiin vuonna 2009 Duodecim-lehden verkkosivujen kautta yli 2,5 miljoonaa kertaa Hallituksen kertomus vuodelta 2009

10 1622 Lehden sisällysluettelon sähköinen versio lähetetään sähköpostitse Uutiskirjeessä noin lääkärille. Lehti on Uutiskirjeen kautta verkossa luettavissa jo ennen paperiversion ilmestymistä. Aikakauskirjan verkkolehden etusivulla kiertävät lehden pääkirjoitukset, kolumnit, osa katsauksista, in press -artikkelit, Mitä nyt -palsta ja erikoislääkärin uutiset sekä Vinkistä vihiä -kirjoitukset. Etusivu on osoittautunut lukijoiden keskuudessa erittäin suosituksi, ja avausten määrä on jatkuvasti kasvanut. Aikakauskirjan artikkeleita avataan noin kertaa päivässä. Aikakauskirjan entiset toimittajat muodostavat Torstaikillan, joka kokoontuu kahdesti vuodessa pohtimaan ajankohtaisia kysymyksiä lääketieteen olemuksesta, etiikasta, tiedottamisesta, kielestä ja koulutuksesta. Kilta tuotti Duodecimin joulunumeron, jonka teemana oli musiikki. Ilmoitusten hankinta lehteen vaikeutui yleisen taloudellisen laskusuhdanteen myötä. Ilmoitustulot laskivat noin 10 % edellisvuoteen verrattuna. n Lääketieteen sanastolautakunta Lääketieteen suomen kielen sanavarojen kehittämisestä ja termiongelmien ratkomisesta seurassa vastaa Lääketieteen sanastolautakunta. Se kokoontui vuoden aikana yksitoista kertaa. Sanastotyön ohella lautakunta jatkoi Lääketieteen termit -sanakirjan kuudennen painoksen toimitustyötä. Sanastolautakunta toimi entiseen tapaan lääketieteen opiskelijoille tarkoitettujen kirjoituspalkintojen Iso- Niilon ja Pikku-Niilon tuomaristona. n Hyvä Terveys -lehti julkaisee Hyvä Terveys -lehteä yhdessä Tieteen tiedotus ry:n kanssa. Lehteä kustantaa Sanoma Magazines Finland. Vuonna 2009 ilmestyi 16 numeroa, joista neljä oli erikoisnumeroita. Huhti- ja syyskuussa ilmestyi Hyvä Terveys Kevytkokki, joka on painonhallinnan ja terveellisen ruoan erikoisnumero. Helmi- ja lokakuussa ilmestyi henkisen hyvinvoinnin teemanumero, jonka aineistosta puolet oli psykiatriaan ja psykologiaan liittyvää henkisen hyvinvoinnin materiaalia ja puolet Hyvän Terveyden normaaliaineistoa eli lääketiedettä, liikuntaa ja ravitsemusta. Lehden levikki laski taloustaantuman myötä ja on nyt Lukijamäärä sen sijaan on pysynyt ennallaan ja on Hyvä Terveys on Suomen ylivoimaisesti suurin terveyslehti. Etumatka kilpailijoihin kasvoi edelleen. Hyvän Terveyden johtoryhmä kokoontui vuoden aikana kaksi kertaa. Lehden seuralle maksama julkaisuoikeusmaksu vuodelta 2009 oli euroa. Verkostotoiminta n Verkostovaliokunta Verkostovaliokunta piti vuoden aikana viisi kokousta. Toimintavuonna keskityttiin konsensuskokouksen valmisteluun, perusterveydenhuollon asioihin sekä valiokunnan toiminnan piiriin kuuluvien hankkeiden seurantaan. Valiokunnan toiminnassa pidetään tärkeänä osallistumista yhteiskunnalliseen keskusteluun ja yhteisöllisyyden vaalimista kollegakunnan keskuudessa. Valiokunnan piiriin kuuluvien toimintojen kertomukset on esitetty erillisinä seuraavassa. n Käypä hoito Rahoituksen vakiinnuttamiseksi tehdyt toimet ovat leimanneet koko vuotta. Vuosi 2009 oli Käyvässä hoidossa edelleen vilkas, vaikka säästöpaineet näkyivät selvästi jo toiminnassa: suositusryhmät kokoontuivat 133 kertaa, johtoryhmä kuudesti ja toimitus kahdeksan kertaa. Lääkärin tietokantojen toimituksen kanssa pidettiin yhteiskokous aiheena diagnostiset tutkimukset ja toimituksellinen yhteistyö. Lisäksi työryhmien puheenjohtajille ja johtoryhmälle pidettiin neljäs yhteistapaaminen toukokuussa. Siihen osallistui 17 työryhmän puheenjohtajaa ja kahdeksan johtoryhmän jäsentä. Toukokuussa toimitus piti kaksipäi-

11 Paikallisyhdistysten puheenjohtajat ja sihteerit kokoontuivat toukokuussa Tieteiden talolle. Kuva: Annakaisa Tavast. väisen työseminaarin, jossa päivitettiin Käyvän hoidon strategiaa. Kauden päätavoite oli uusien kotisivujen tekeminen suositusten käytettävyyden parantamiseksi. Ne valmistuivat marraskuun puolivälissä toimituksen ja tietohallinnon hyvänä yhteistyönä. Henkilöstön kehitys. Toimituksessa työskenteli vuonna 2009 yhteensä 27 henkilöä, joista täysipäiväisinä toimi kahdeksan. Kokonaisuudessaan Käypä hoito -toimituksen työpanos vastasi 12,5:tä henkilötyövuotta. KHtoimittajien työpanos vaihteli kolmesta 10,5 päivään kuukaudessa. Käypä hoito -suositukset. Uusia suosituksia valmistui viisi: Atooppisen ekseeman diagnostiikka ja hoito, Karieksen hallinta, Diabeetikon jalkaongelmat, Aikuisten akuutin munuaisvaurion ehkäisy ja hoito ja Traumaperäiset stressireaktiot ja häiriöt (ilmestymisjärjestyksessä). Uusia suosituksia käynnistettiin ainoastaan yksi: Antibiootit suun terveydenhuollossa. Kahdeksantoista suositusta päivitettiin: Aikuisten vaikean sepsiksen hoito, Depressio, Diabetes, Dyslipidemiat, Keuhkoahtaumatauti, Kohonnut verenpaine, Kortikosteroidi hoito ennenaikaisen synnytyksen uhatessa, Lasten ja nuorten syömishäiriöt, Lasten ruoka-allergia, MS-taudin diagnoosi, lääkehoito ja kuntoutus, Niskakipu, Nivelreuma, Pitkittynyt epileptinen kohtaus, Rintasyövän diagnostiikka ja seulonta, Runsaiden kuukautisvuotojen tutkimukset ja hoito, Sepelvaltimotautikohtaus, Sydäninfarktin diagnostiikka ja Tulehduskipulääkkeiden turvallinen käyttö. Viidentoista suosituksen päivittäminen käynnistyi. Suomenkielisiä tiivistelmiä julkaistiin 23 kpl ja englanninkielisiä 21 kpl. Kaikki suositukset ovat luettavissa osoitteessa Valmistuneiden suositusten määrät vuosina on esitetty taulukossa 4. Käypä hoito -suosituksia varten informaatiopalvelussa päivitettiin uudet hakuseulat, joi Hallituksen kertomus vuodelta 2009

12 Taulukko 4. Vuosina valmistuneet Käypä hoito -suositukset. Vuosi Valmistuneita hoitosuosituksia ja niiden päivityksiä den avulla päällekkäisten kirjallisuusviitteiden määrää saatiin edelleen vähennettyä. Työryhmät pyysivät yhteensä hakua, ja artikkelipyyntöjä tuli kirjastosihteerille Kaukopalvelutilauksina hankittiin 48 artikkelia. Suositustyössä vuonna 2009 mukana olleiden 51 työryhmän noin 500 henkilön nimet löytyvät Käypä hoito -suositusten verkkosivuilta. Suositustyöryhmien kokouksia tai suosituksiin liittyviä tapaamisia oli 133. Yhteensä sidosryhmien kokoukset mukaan lukien kokouk sia oli 228. Tiedotus. Suositustyöhön osallistuvien sähköinen uutiskirje KH-NYT ilmestyi viisi kertaa. Kaikista uusista valmistuneista suosituksesta laadittiin joukkoviestimille tiedote. Lisäksi kolmesta suosituksesta järjestettiin erillinen tiedotustilaisuus. Tiedotus- ja markkinointisuunnitelma laadittiin sisäiseen käyttöön. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos järjesti kaksi seminaaria, joissa olimme esittelemässä Käypää hoitoa. Lisäksi osallistuttiin yhteen yhdistysten verkostoitumistilaisuuteen. Käypä hoito -suosituksia luettiin omien verkkosivujen kautta edelleen paljon: lääkäreille suunnattujen suositusten lukukertoja oli vuodessa yhteensä 1,2 miljoonaa ja potilasversioiden lukukertoja 1,04 miljoonaa (KUVA 1), yhteensä 2,24 miljoonaa. Kun myös kaikki Terveysportin avauskerrat ( ) otetaan mukaan, terveydenhoidon ammattilaisille tarkoitettujen suositusten lukukertoja oli yhteensä 1,8 miljoonaa. Luetuimpien lääkäreille suunnattujen suositusten avauskertojen määrät löytyvät TAULUKOSTA 5 ja potilasversioiden TAULUKOSTA 6. Koulutus. Näytönaste-paja järjestettiin työryhmille kaksi kertaa. Kriittisen arvioinnin KH-lukukerrat, suositukset lääkäreille KH-lukukerrat, suositukset potilaille Google/joulukuu KUVA 1. Käypä hoito -Internet-sivustojen lukukerrat vuosina sekä Googlen osumat hakusanalla käypä hoito.

13 koulutus järjestettiin kerran. Osallistujia oli yhteensä 44. Käyvän hoidon toimittajat pitivät Käyvästä hoidosta tai näyttöön perustuvasta lääketieteestä 76 esitystä kotimaassa ja kahdeksan ulkomailla. Lisäksi he toimivat 18 kertaa puheenjohtajina tai ryhmätöiden vetäjinä Käypään hoitoon tai näyttöön perustuvaan lääketieteeseen liittyvissä koulutustilaisuuksissa sekä kouluttajina Käypä hoito -työryhmien kokouksissa. Esitelmätilaisuuksiin osallistui yhteensä noin henkilöä. Julkaisut: kotimaisissa lehdissä seitsemän artikkelia, kongressipostereita yhdeksän. Hoitosuositusten käyttöönotto. Tiivistelmiä ilmestyi Aikakauskirja Duodecimissa 19. Oppimateriaalidiasarjoja Käypä hoito -suosituksista valmistui kuusi. Tekeillä on kaksi uutta Käypä hoito -suosituksiin perustuvaa verkkokurssia. Potilasversioiden tunnettuuteen panostettiin tuottamalla juliste terveyskeskuksiin ja apteekkeihin sekä parantamalla niiden sisältöä ja käytettävyyttä potilasjärjestöjen yhteistyökokouksen ja kyselyn perusteella. Potilasversioita ilmestyi 16. Keväällä 2009 käynnistettiin Käyvän hoidon kolmevuotinen indikaattorihanke. Tavoitteena on määrittää hankkeen loppuun mennessä kymmeneen suositukseen 1 3 indikaattoria. Syksyn aikana on verkostoiduttu ja työstetty kolmeen ensimmäiseen suositukseen potentiaalisia indikaattoreita. Kansainvälinen toiminta. Guidelines International Networkin ( toiminta oli aktiivista vuonna Verkoston ko kouk sessa oli esillä kolme posteria, ja hoitosuosituksistamme pidettiin useita esityksiä ja indikaattoreista yksi työpaja. Lisäksi pohjoismainen yhteistyö oli vilkasta. Tapasimme norjalaisia toukokuussa sekä loppusyksystä tanskalaisia ja ruotsalaisia hoitosuositusten tekijöitä. n Eettinen foorumi Eettisellä foorumilla käsiteltiin vuoden aikana 12 tapausta, joista Lääkärilehdessä julkaistiin yksi. Valtakunnallisilla lääkäripäivillä foorumi järjesti kurssin, jossa esiteltiin viisi tapausta ja kuultiin aiheeseen liittyvät luennot. Foorumi TAULUKKO 5. Luetuimmat lääkäreille suunnatut Käypä hoito -suositukset vuonna Suositus järjesti myös Pohjolan lääkäripäivillä Oulussa kurssin, jossa esiteltiin kuusi tapausta. n Paikallisyhdistysten edustajien tapaaminen Avauksia Diabetes Kohonnut verenpaine Skitsofrenia Elvytys Depressio Alkoholiongelmaisen hoito Suusyöpä Aikuisten alaselkäsairaudet Aivoinfarkti Käden ja kyynärvarren rasitussairaudet TAULUKKO 6. Luetuimmat Käypä hoito -potilasversiot vuonna Suositus Avauksia Helikobakteeri-infektio Nielutulehdus (mm. angiina) Virtsatietulehdus Aivoinfarkti Parkinsonin tauti Kohdunulkoinen raskaus Selkäsairaudet (alaselkä) Gastroskopia Verenpaine Tupakasta vieroitus Paikallisyhdistysten edustajien tapaaminen järjestettiin toukokuussa. Tilaisuudessa oli edustajia 23 paikallisyhdistyksestä, luottamushenkilöitä ja seuran henkilökuntaa. Kokouksessa esiteltiin koulutustoiminnan strategia, keskusteltiin perusterveydenhuollosta, kuultiin terveiset Kustannus Oy Duodecimista ja pohdittiin paikallisyhdistysten tiedotusta ja sitä, miten jäsenet saadaan mukaan yhdistysten toimintaan sekä ideoitiin toimintamuotoja Hallituksen kertomus vuodelta 2009

14 1626 n Toimintakyvyn arviointihanke Facultas Lääkäriseura Duodecim ja Työeläkevakuuttajat TELA toteuttivat toimintakyvyn arviointiprojektin. Siinä kehitettiin ja yhdenmukaistettiin toimintakyvyn arviointia suosituksin ja laajan koulutusohjelman avulla. Hankkeen koulutustilaisuuksia jatkettiin vuoden 2009 aikana. Tilaisuuksia oli 25, ja niihin osallistui yhteensä 950 henkilöä. Hankkeen jatkoa pohdittiin yhdessä työryhmien puheenjohtajien kanssa. Erityisesti pohdittiin tiedon päivittämistä. Hallinnolliset rakenteet purettiin, ja ylläpitoon muodostettiin kahden henkilön johtoryhmä. Sisäiset palvelut n Yhdistyspalvelut Henkilöstö. Seuralla oli vuoden 2009 lopussa 53 vähintään puolipäiväistä työntekijää. Työntekijämäärä pieneni kolmella. Sivutoimisten työntekijöiden lukumäärä oli 32. Koko henkilökunta kävi läpi kehityskeskustelut, joissa mm. arvioitiin kehitystä sekä määritettiin vuoden tavoitteet ja kehittymisalueet. Henkilöstöä koulutettiin kehittämissuunnitelmien mukaisesti. Henkilöstölle järjestettiin yhteinen koulutustilaisuus, jossa käsiteltiin sosiaalista mediaa. Yksiköt järjestivät omia kehittämispäiviään, joissa haettiin tapoja kehittää toimintaa. Seuran johtoryhmän toiminta vakiintui ja kehittyi. Henkilöstön muusta hyvinvoinnista huolehdittiin kattavin terveydenhuollon palveluin sekä tukemalla liikunta-, harrastus- ja virkistystoimintaa. Aluetoimistojen yhteiskokous järjestettiin Turussa. Kokouksessa pohdittiin mm. tulevia valtuuskunnan vaaleja, seuran uuden strategian merkitystä aluetoimintojen näkökulmasta ja aluetoiminnan kehittämistä. Seuran toimitilat. Seuran kiinteistössä Kalevankatu 11 sijaitsevat remontoidut toimitilat ovat osoittautuneet toimiviksi. Käyvän hoidon toimitus jatkaa entisissä tiloissaan Kalevankatu 3:ssa. n Tietohallinto Käyvän hoidon kotisivut uusittiin ja Duodecimin intranetin sekä Duodecim-lehden verkkosivujen kehittämistä jatkettiin. Vuonna 2008 aloitettu uusien välineitten käyttöönotto ja käytön opiskelu on jatkunut koko vuoden. Jäsenrekisterin määritys ja tarjouskierros toteutettiin, mutta säästötoimenpiteiden vuoksi hankintapäätöstä ei tehty vaan päätettiin kehittää nykyistä jäsenrekisteriohjelmistoa vastaamaan tarpeita. Mediapankkiin, puhelinjärjestelmän uudistamiseen sekä käyttöoikeuksien hallinnan tehostamiseen ja käyttäjien tunnistamistapojen yhdenmukaistamiseen liittyvät selvitystyöt käynnistettiin. Palomuuri ja virtuaali palvelinalusta uusittiin. Tietohallintoyksikössä oli vuoden 2009 lopussa yhdeksän työntekijää, joista kuusi oli seuran ja kolme Kustannus Oy Duodecimin palveluksessa. Atk-tuen ja ylläpidon piirissä oli 56 pöytäkonetta, 100 kannettavaa ja 26 palvelinta. n Talousyksikkö Talousyksikkö hoiti keskitetysti konsernin taloushallinnon ja jäsenrekisterin ylläpidon. Konserniin kuuluvat seuran lisäksi Kustannus Oy Duodecim, Keskinäinen Kiinteistöosakeyhtiö Viktorinranta ja Lydia ja Karl G. Lindbergin Duodecim-säätiö. Yhtiöt ovat korvanneet työn aiheuttamisperiaatteen mukaisesti. Konsernitilinpäätökseen on liitetty myös Kiinteistö Oy Ykstoista ja AS Medicina Virosta. Vuoden aikana otettiin käyttöön uusi budjetointi- ja raportointiohjelma. Verkkolaskutus toteutettiin yritysasiakkaiden osalta. Jäsenrekisterin kehitystyötä jatkettiin. Talousyksikön henkilöstömäärä oli vuoden lopussa 6,5 henkilöä. n Viestintä Duodecim-seuran strategiasta johdettu viestintäohjelma valmistui viestintäpäällikön ja julkaisuvaliokunnan yhteistyönä, ja se hyväksyttiin seuran hallituksessa. Duodecimin verkkosivujen uudistaminen aloitettiin yhdessä

15 TAULUKKO 7. Käypä hoito -suositusten verkkokurssien etusivu avaukset vuonna Verkkokurssi taulukko 8. Suosituimmat Käypä hoito -suositusten Power- Point-diasarjat vuonna Diasarja Kustannus Oy Duodecimin kanssa. Toimiston sisäinen intranet vakiinnutti paikkansa tiedotuskanavana. Sen kautta henkilökunnalle tiedotettiin mm. hallituksen ja valtuuskunnan kokousten päätöksistä. Viestintäyksikkö järjesti ensimmäisen Laimi Leideniuksen palkinnon jakotilaisuuden, vastasi vuosipäivän symposiumiin liittyvästä tiedotuksesta sekä alkuvuonna 2010 pidetyn konsensus kokouksen markkinoinnista. Viestintäyksikössä työskenteli vuoden aikana vakituinen viestintäpäällikkö sekä tuntityöntekijänä viestinnän assistentti. Käyvän hoidon tiedotus toteutettiin edelleen ostopalveluna. Jäsenviestintä. Duodecim lanseerasi uuden jäsenedun, Mobiili Pharmaca Fennican tammikuussa Lääkäripäivillä. Jäsenet kutsuttiin Duodecimin osastolle Messukeskukseen lataamaan Kustannus Oy Duodecimin tuottamat mobiilitietokannat matkapuhelimeensa. Osastolla oli tarjolla myös muita virikkeitä, jotka liittyivät Lataudu -teemaan. Samaa jäsenetua ja teemaa hyödynnettiin koko vuoden myös alueellisten lääketiedetapahtumien ennakkomarkkinoinnissa ja muussa viestinnässä. Seuran valtuuskunnan vaaleista tiedotettiin ehdokkaille ja äänioikeutetuille. Vaaleja varten luotiin Duodecimin vaalikone, jossa suurin osa ehdokkaista esittäytyi. Joitain paikallis- ja erikoislääkäriyhdistyksiä avustettiin kongresseihin ja muihin tapahtumiin tai palkintoihin liittyvässä viestinnässä. Duodecimin näkyvyys mediassa. Tiedotusvälineille järjestettiin kymmenen tiedotustilaisuutta ja lähetettiin 24 tiedotetta. Tiedotteiden näkyvyyttä joukkoviestimissä seurattiin Cisionin Media Observer -seurannalla tammikuussa sekä syys joulukuussa. Mediaseurannassa esiintyneiden Duodecimia koskevien artikkelien määrä oli suunnilleen sama kuin edellisvuonna. Seurantajakson aikana osumia oli yhteensä 497, edellisvuonna vastaavana ajanjaksona 505. Eniten osumia oli tammikuussa (157) ja vähiten joulukuussa (57). Seuran toimintaa käsiteltiin mediaseurannan aikana 109 eri kirjoituksessa. Tammikuun ja samalla koko seurantajakson suosituin yksittäinen uutisaihe oli Matti Äyräpään palkinnon saanut Seppo Ylä-Herttuala. Hänen tutkimustyötään käsiteltiin tammikuussa yhteensä 25 artikkelissa. Duodecim oli seurannan aikana lähteenä 67 kirjoituksessa. Lisäksi Aikakauskirjan artikkeleita käsiteltiin erikseen 34 kirjoituksessa. Esillä oli kaikkiaan 56 lääketieteellistä aihetta. Käypä hoito -suosituksia käsiteltiin mediaseurantajakson aikana 197 kirjoituksessa. Määrä on hieman pienempi kuin vuoden 2008 seurannassa vastaavana ajanjaksona (215). Eniten osumia oli lokakuussa (62). Tuolloin suurin osa artikkeleista käsitteli Käypä hoito -toiminnan yhteiskunnallista merkitystä ja hankkeen rahoituksen tulevaisuutta. Esillä olleista 37 suosituksesta eniten osumia keräsivät traumaperäistä stressihäiriötä (18 osumaa) ja liikuntaa (29) koskevat suositukset. Avauksia Elvytys Verenpaineen mittaaminen 7924 Tupakasta vieroitus 5356 Osaatko ehkäistä kohdunkaulan syöpää? 4247 Skitsofrenia 3920 Tunnetko diabeettisen retinopatian? 2731 Sivuontelotulehdus 2489 Dyslipidemiat 2424 Lasten lihavuus 2403 Avauksia Diabetes 2310 Kaksisuuntainen mielialahäiriö 2028 Liikunta 1960 Kohonnut verenpaine 1407 Kuolevan potilaan oireiden hoito 1366 Astma 1333 Polvi- ja lonkkanivelrikon hoito 1310 Aikuisten vaikean sepsiksen hoito 1281 Aikuisten lihavuus 1272 Alkoholi Hallituksen kertomus vuodelta 2009

16 1628 n Kokous- ja asiakaspalvelut Seuran kokoustiloissa järjestettiin 280 tilaisuutta, joissa tarjottiin oman keittiön antimia osallistujalle. Monia kokouksia järjestettiin myös neljännen kerroksen neuvotteluhuoneessa, Käyvän hoidon tiloissa, Kustannus Oy Duodecimin tiloissa sekä talon ulkopuolella. Asiakaspalvelussa myydään Kustannus Oy Duodecimin kirjoja sekä huolehditaan mm. Duodecimin Helsingin toimipisteiden yhteisestä puhelinkeskuksesta ja postituksesta. Asiakaspalvelusihteerit vastaavat myös mm. Helsingin seudun Duodecim-seuran toimistopalveluista, Viktorinrannan loma-asuntojen varauspalveluista sekä Kalevankatu 11:n kiinteistön ylläpitoon liittyvistä tehtävistä. Kokouspalvelua hoiti kaksi henkilöä apunaan tarvittaessa tarjoiluhenkilökuntaa. Asiakaspalvelussa työskenteli kaksi henkilöä. Hallintopalvelut n Hallituksen toimintaa Yleinen taloudellinen tilanne aiheutti merkittäviä sopeutumistoimenpiteitä jo toimintaa ja talousarviota suunniteltaessa mutta myös vuoden kuluessa. Kuluja karsittiin yli miljoonalla eurolla, ja se johti eräisiin kipeisiinkin leik kauksiin rekrytointikieltoineen. Kokonaisuudessaan toiminta jatkui vireänä ja uusiakin asioita toteutettiin. Hallituksen, työvaliokunnan ja johtoryhmän välistä työnjakoa kehitettiin. Työvaliokuntaa pienennettiin, ja sen toiminta tähtää nyt ensisijaisesti konsernitason asioiden hoitoon. Muutokset ovat järkevöittäneet toimintaa, kun toimielinten roolit ovat selkiytyneet ja asioiden päällekkäinen käsittely on vähentynyt. Työvaliokunta kokoontui kahdeksan kertaa. Valtuuskunta hyväksyi uudet säännöt. Merkittävimmät uudistukset kohdistuivat valtuuskunnan varapuheenjohtajan ja vaalivaliokunnan valintaan ja joidenkin keskeisten luottamushenkilöiden valitsemiseen kolmeksi vuodeksi aiemman yhden vuoden pituisen kauden sijaan. Uusissa säännöissä ei enää mainita perinteistä kirjastonvalvojan tehtävää. Sääntömuutosta valmistellut työryhmä kokoontui kolme kertaa. Vaalilautakunta valmisteli kahdessa ko kouksessaan vuoden 2010 alun valtuuskunnan vaaleja. Ehdokasasettelu valmistui, ja ehdolle asettui 155 jäsentä. Terveysportissa olevien jäsenlehtien käytettävyyttä parannettiin merkittävästi hankkimalla lisää käyttölisenssejä. Hallituksen vieraina olivat arkkiatri ja lääketieteellisten tiedekuntien dekaanit. Seuran edustajat olivat Hammaslääkäriseura Apollonian vieraina. Avustukset. Seura on avustanut seuraavia yhteisöjä, hankkeita ja tapahtumia yhteensä eurolla: Kanta-Hämeen lääkäriseuran 70-vuotistapahtumat, Musiikkilääketieteen yhdistyksen Savonlinnan Arts Medicine tapahtuma, Kainuun lääkäriyhdistyksen Sairaan hyvä filmifestivaali, Suomen Lääketieteen Filosofian seuran 15 -vuotisseminaari, Vanhan kirran Beethoveniaadit -konsertti, Valkotakit 40 vuotta, Tampereen akateeminen sinfoniaorkesteri ja Nuorten lääkärien yhdistyksen Perusterveydenhuolto pelastettavissa -seminaari. Viktorinrannassa toteutui kuusi tutkijaviikkoa. Opiskelijoiden ja nuorten lääkärien toimintaa tuettiin monipuolisesti yhteensä eurolla. Tukea saivat Lääketieteenkandidaattiseuran speksi, Tampereen kandidaattiseuran näytelmä ja wuosipäivän juhlaluento, Turun lääketieteenkandidaattiseuran Studia generalia tilaisuus, FIMSICin S.U.L.L.E. seksuaalikasvatushanke ja Syrjäytyminen ja köyhyys -tapahtuma, Oulun Lääketieteellisen killan 50-vuotisjuhla (vuonna 2010). Saksan suomalaiset lääketieteen opiskelijat saivat toimintaavustusta. Lisäksi Helsingin, Kuopion, Tampereen ja Oulun kandidaattiseuroja tuettiin ilmoitusten ja haalarimerkkien avulla. Viidentoista lääketieteen opiskelijan osallistumista Valamon kansanopiston seminaariin tuettiin. Huomionosoitukset ja edustukset. Huomionosoitusvaliokunta kokoontui vuoden aikana kaksi kertaa. Seuran ansiomerkit n:o myönnettiin Tero Kivelälle, Pekka Mustoselle ja Eero Sakselalle.

17 Seuran kunniakirjat 2 5 myönnettiin Päivi Annilalle, Raija Ristamäelle, Eeva Ketolalle ja Maj-Leena Tuhkaselle. Seura oli edustettuna Pohjolan ja Tampereen lääkäripäivillä, Itä-Suomen ja Turun Lääketiedetapahtumissa ja Medisiinariliiton kevätkokouksessa. Seuran edustajat olivat juhlistamassa Lääkäriliiton vuosipäivävastaan ottoa, Kustannus Oy Duodecimin 25-vuotisjuhlia, apteekkien 320-vuotistilaisuutta ja Kelan 72-vuotistilaisuutta, Apollonian vuosipäiväillallista, Lääketieteenkandidaattiseuran, Tampereen lääketieteenkandidaattiseuran ja Oulun lääketieteellisen killan vuosijuhlia, Kuopion lääketieteen opiskelijoiden vuosijuhlia sekä Turun lääketieteenkandidaattiseuran proffajuhlia. Seuran edustajat kävivät onnittelemassa seuraavia järjestöjä: Kymenlaakson Lääkäriseura (100 v), Kanta-Hämeen Lääkäriseura (70 v) ja Pohjois-Pohjanmaan Lääkäriyhdistys (90 v). Opiskelijatoiminta. Neljännen vuosikurssin opiskelijat (Cursus Costae Turku, Cursus Zoos Kuopio, Cursus Korvola Tampere, Cursus Omnipotens Helsinki ja Cursus Yannopoulos Oulu) kutsuttiin seuran jäseniksi kullakin yliopistopaikkakunnalla. Tilaisuuksissa kerrottiin lyhyesti seuran historiasta, tavoitteista ja erityisesti tarjonnasta opiskelijoille. Tilaisuuksia elävöitettiin yleisöpalautejärjestelmän eli äänestyskoneen avulla sekä lääkäriys- ja etiikka-aiheisilla esityksillä. Seuran tukema nuorten keskusteluryhmätoiminta jatkui koko maassa. Kullakin lääketieteellisellä yliopistopaikkakunnalla toimiva D opiskelijayhteyshenkilö vastasi tilaisuuksien käytännön järjestelyistä. Toimintaa koordinoi seuran hallituksen opiskelijajäsen. Tilaisuuksia järjestettiin Helsingissä, Tampereella, Oulussa ja Turussa. Lisätietoa on kohdassa Koulutustoiminta (taulukko 1). Ensimmäisen vuosikurssin lääketieteen opiskelijoille lahjoitettiin Lääkäriksi-kirja. Lausunnot ja julkilausumat. Seura antoi sosiaali- ja terveysministeriön pyynnöstä lausunnot lääketieteellisestä tutkimuksesta annetun lain sekä potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain muuttamisesta ja hallituksen esityksestä lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskukseksi. Lisäksi annettiin sosiaali- ja terveysministeriölle lausunto terveydenhoitolaista. Oikeusministeriön pyynnöstä annettiin lausunto seksuaalirikollisten hoitoa käsittelevän työryhmän mietinnöstä. Valtion ravitsemusneuvottelukunnan pyynnöstä annettiin lausunnot Ikääntyneiden ravitsemussuosituksesta ja ravitsemushoitosuosituksesta. Sigrid Juséliuksen säätiön apurahoista annettiin lausunto. Lääkelaitokselle annettiin lausunto simvastatiinista itsehoitovalmisteena. Seura oli mukana antamassa Savuton Suomi julkilausumaa valtioneuvostolle. Historiakirjaprojekti. Seuran 125-vuotishistoriateoksen valmistelu edistyi rauhalliseen tahtiin. Kirja on päätetty julkistaa seuran 130. vuosipäivän tapahtumien yhteydessä. Vaihtolehdet. Seura hankkii 30 Annals of Medicine -lehden vuosikertoja Tieteellisten seurain valtuuskunnan vaihtolehtikeskuksen käyttöön ulkomaisia ns. vaihtolehtiä varten. Tapahtumat, juhlat ja retket. Vuosipäivän seminaarin teemana oli Peruskorjauksen aika yleislääkärin työn perusta kuntoon. Seminaari toteutettiin uudenmuotoisena hotelli Arthurin juhlatiloissa. Vuosipäivänä palkittiin ansioituneita, jaettiin apurahoja ja nautittiin yhdessäolosta perinteisellä vuosipäivän illallisella. Biomedicum 1:n ja 2:n välissä olevan ReijoWaaran sillan juhlallisia vihkiäisiä vietettiin Meilahdessa myrskyisessä säässä tuulen puhaltaessa kuohuviinilaseja nurin. Hallitus järjesti karonkan luottamustoimensa jättäneille. Perinteinen kevätretki tehtiin Kotkaan. Sapokan vesipuistoon ja merikeskus Vellamoon tutustumisen jälkeen nautittiin yhdessäolosta Villa Kärkisaaressa. Kevätretkelle osallistui noin kuusikymmentä aktiivijäsentä ja yli viisikymmentä henkilökuntaan kuuluvaa. Duodecimin glögit keräsivät seuran tiloihin 250 henkeä. Taidehankinnat. Yksityishenkilöltä hankittiin Akseli Gallen-Kallelan maalaama Matti Äyräpään muotokuva, joka sijoitettiin neuvotteluhuoneen seinälle. Yhteistyö. Seuralla oli aktiivinen ote valtakunnallisten Lääkäripäivien johto-, projekti- ja ohjelmaryhmissä. Seura toimii edelleen aktiivisesti Lääkärijärjestöjen koulutusrahastossa Hallituksen kertomus vuodelta 2009

18 ReijoWaaran sillan vihkiäisiä vietettiin toukokuussa Meilahdessa. Kuva: Kare Suhonen Seuran edustajat osallistuivat AS Medicinan hallituksen ja hallintoneuvoston työskentelyyn. Kolmen lääkärijärjestön Duodecimin, Finska Läkaresällskapetin ja Suomen Lääkäriliiton hallinnoima Lääkärien ammatillisen kehittymisen tuki ry:n nimi vaihtui vuoden 2009 aikana Pro Medicoksi. Seuran edustajat toimivat aktiivisesti tämän järjestön hallintoelimissä. Pro Medicon toiminta kiteytyi ja vakiintui vuoden 2009 aikana. Seuran osuus järjestön kuluista oli euroa. Tampereella järjestettiin ensimmäinen toimittajille suunnattu kaksiosainen ja viisipäiväinen koulutustilaisuus Terveysakatemia. Osallistujia oli 20. Palaute tilaisuudesta oli hyvä. Tilaisuuden järjestämiseen osallistuivat seuran lisäksi Sairaanhoitopiirien johtajat ry, Lääketieteen toimittajat ja joidenkin joukkoviestimien edustajat. n Kiinteistö Oy Viktorinranta Kiinteistö Oy Viktorinrannan yhdeksäntenä toimintavuonna Savitaipaleen Kuolimojärven rannalla sijaitsevien, jäsenetuna vuokrattavien vapaa-ajan asuntojen käyttöaste pysyi jokseenkin ennallaan. Varainhoito ja varainhankinta Varainhoitovuosi 2009 oli poikkeuksellinen. Alkuvuotta varjosti lainakorkojen ennätyksellinen nousu. Heikon kysynnän seurauksena yritykset ajautuivat nopeasti kannattavuus- ja rahoituskriisiin. Yritysten heikko tuloskehitys yhdessä paniikkimyyntien kanssa laski osakkeiden kursseja helmikuun loppuun mennessä 13 %. Alkuvuodesta tuottoa sai rahamarkkinatalletuksista ja valtion velkakirjoista. Lähes kaikki riskinalainen sijoitustoiminta oli tappiollista. Keskuspankit aloittivat jättimäisen elvytyksen vuoden 2008 syksyllä painamalla ohjauskorot lähelle nollaa. Lisäksi valtiot ympäri maailmaa tukivat elvytystä ennennäkemättömällä velanotolla. Markkinakorot laskivat nopeasti alhaisiksi ja lainojen riskilisät normaalistuivat. Heikot rahamarkkinatuotot ohjasivat rahaa nopeasti riskipitoisiin yrityslainoihin,

Hallituksen kertomus vuodelta 2008

Hallituksen kertomus vuodelta 2008 Hallituksen kertomus vuodelta 2008 Seuran 127. toimintavuoden alkaessa elettiin pitkään jatkuneen myönteisen kehityksen hyvässä uskossa. Vuoden mittaan alkoivat maailmantalouden näkymät kuitenkin synkentyä.

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry.

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2007 Yleiset toimintalinjat Yhdistys on yleislääkäreiden ja yleislääketieteeseen erikoistuvien lääkäreiden yhdysside yleislääketieteen

Lisätiedot

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen

Lisätiedot

syyskokous Helsingissä uudessa Käpylän kuntoutuskeskuksessa yhdessä alaosaston kanssa

syyskokous Helsingissä uudessa Käpylän kuntoutuskeskuksessa yhdessä alaosaston kanssa Vuoden 2002 toimintasuunnitelma Yhdistyksemme toiminta-ajatuksena on kehittää ja ylläpitää jäsenistömme ammattitaitoa sekä kliinisessä että tieteellisessä työssä sekä toimia fysiatrien ja fysiatriaan erikoistuvien

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry

Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry Koulutettuja hammashoitajia, suun terveydenhoitoalan lähihoitajia ja suuhygienistejä sekä alan opiskelijoita edustava

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Hallituksen kertomus vuodelta 2006

Hallituksen kertomus vuodelta 2006 Duodecimin toimintaa Ilkka Rauramo Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ry Hallituksen kertomus vuodelta 2006 Seuran 125. toimintavuosi sujui vakaan perustoiminnan, uusien avausten ja juhlavuoden tapahtumien

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoituksena on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL n julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2017 Pääkohdat 1 / 2 Järjestötoiminta Liitto JHL;n 2017 toimintasuunnitelma ja sen strategiset tavoitteet ohjaavat myös toimintaamme.

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2005

Toimintakertomus vuodelta 2005 Duodecimin toimintaa Ilkka Rauramo Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ry Toimintakertomus vuodelta 2005 Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin 124. toimintavuosi sujui vireästi ja iloisesti ahkeroiden. Vuoden

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti

Lisätiedot

6. Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille.

6. Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille. Yhdistyksen vuosikokouksen pöytäkirja 8.2.2002 1. Hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 17.05. 2. Vuosikokouksen puheenjohtajaksi valittiin Timo Pohjolainen, sihteeriksi Leena Niemistö, pöytäkirjantarkastajiksi

Lisätiedot

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 201 Paikallistoimikunta Paikallistoimikunnan kokouksia oli vuonna 201 kaksi: kevätkokous (11.2.) ja syyskokous (13.11.).

Lisätiedot

Esipuhe. Matti Rautalahti Pääsihteeri. Sivu 2 / 17

Esipuhe. Matti Rautalahti Pääsihteeri. Sivu 2 / 17 2011 Sivu 1 / 17 Esipuhe Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin 130. toimintavuotta 2011 voi kuvata monilla tavoin. Maailman, Euroopan ja Suomen taloutta sävytti yleinen epävarmuus ja osakekurssien vuoristorata.

Lisätiedot

Suomalainen Lääkäriseura Duodecim on laadukas, sitoutumaton ja arvostettu terveydenhuollon toimija ja terveyspoliittinen vaikuttaja.

Suomalainen Lääkäriseura Duodecim on laadukas, sitoutumaton ja arvostettu terveydenhuollon toimija ja terveyspoliittinen vaikuttaja. Strategia 2016 2018 1. Tavoitteemme Suomalainen Lääkäriseura Duodecim on laadukas, sitoutumaton ja arvostettu terveydenhuollon toimija ja terveyspoliittinen vaikuttaja. 2. Arvomme tieteellisyys eettisyys

Lisätiedot

- Invalidiliiton valtuuston kevätkokouksessa hyväksytyt toimintasuunnitelman

- Invalidiliiton valtuuston kevätkokouksessa hyväksytyt toimintasuunnitelman YHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMAN LAATIMINEN syksy 2017 ohje Yleistä Yhdistyksen mallisääntöjen mukaan yhdistyksen hallituksen on valmisteltava toimintasuunnitelma ja talousarvio syyskokoukseen, joka on

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kumpulan Speksi ry 6. maaliskuuta 2015 1 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hallinto 3 3 Yhteistyö 3 4 Toiminta 3 4.1 Produktio 3 4.2 Ympäristötoiminta 3 4.3 Yhdenvertaisuustoiminta

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry.

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2006 Yleiset toimintalinjat Yhdistys on yleislääkäreiden ja yleislääketieteeseen erikoistuvien lääkäreiden yhdysside yleislääketieteen

Lisätiedot

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2

Lisätiedot

Vuoden 2008 Medisiinariliiton kannanotto ja nykytila

Vuoden 2008 Medisiinariliiton kannanotto ja nykytila Vuoden 2008 Medisiinariliiton kannanotto ja nykytila AVOIMUUS JA SIDONNAISUUDET -SEMINAARI Veli-Matti Isoviita puheenjohtaja, SML 6.3.2013 JOHDANTO: Sidonnaisuudet 1 LK, 5. vuosikurssi, Helsingin yliopisto

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

Crohn ja Colitis ry.

Crohn ja Colitis ry. Crohn ja Colitis ry www.ibd.fi Strateginen toimintasuunnitelma 2019-2023 #meidänjärjestö 2 IBD lukuina MAAILMASSA IBD:tä SAIRASTAVIA YLI 10 MILJOONAA SUOMESSA IBD:tä SAIRASTAVIA 50 000 Toimisto Tampereella

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014 sivu 2 / 8 Toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus vuodelle 2014 SISÄLLYSLUETTELO 3. VUODEN 2014 TOIMINNAN PAINOPISTEET 1. PARANNETAAN NUORISOVALTUUSTON

Lisätiedot

Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys

Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys 1 Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014 Sisällys 1. Puheenjohtajan palsta 2. Tulevia koulutustilaisuuksia 3. Yhteistyökumppanin tiedotus, Spira Oy Hallituksen kokouksen esityslistalle

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016 TURUN OPPISOPIMUSTOIMISTO

TOIMINTAKERTOMUS 2016 TURUN OPPISOPIMUSTOIMISTO TOIMINTAKERTOMUS 2016 TURUN OPPISOPIMUSTOIMISTO UNELMISTA INNOSTUMISTA, BLOGGAAJIA JA UUSIA YRITYKSIÄ Vuosi 2016 alkoi varsin vilkkaasti oppisopimuskoulutuksen osalta uusia oppisopimuksia aloitettiin ensimmäisen

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

Huoltoupseeriyhdistys ry:n syyskokouksen 2014 pöytäkirjan LIITE 2 LOGISTIIKKAUPSEERIT RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

Huoltoupseeriyhdistys ry:n syyskokouksen 2014 pöytäkirjan LIITE 2 LOGISTIIKKAUPSEERIT RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Huoltoupseeriyhdistys ry:n syyskokouksen 2014 pöytäkirjan 10.11.2014 LIITE 2 LOGISTIIKKAUPSEERIT RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1. TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on tukea maanpuolustusta

Lisätiedot

LÄÄKÄRISEURA COCCYX ry Sihteeri. Martti Hyvönen 6.11.2006 1 (3)

LÄÄKÄRISEURA COCCYX ry Sihteeri. Martti Hyvönen 6.11.2006 1 (3) Martti Hyvönen 6.11.2006 1 (3) Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Hallitus, c/o Riitta Soinola PL 713, 00101 Helsinki YHDISTYSJÄSENYYS Lääkäriseura Coccyx ry (Association médicale Coccyx) on Ranskassa opiskelleiden

Lisätiedot

Miten hoitosuosituksia luetaan ja sovelletaan perusterveydenhuollossa? Prof. Pekka Honkanen, Oulun yliopisto, Kainuun SOTE ky.

Miten hoitosuosituksia luetaan ja sovelletaan perusterveydenhuollossa? Prof. Pekka Honkanen, Oulun yliopisto, Kainuun SOTE ky. Miten hoitosuosituksia luetaan ja sovelletaan perusterveydenhuollossa? Prof. Pekka Honkanen, Oulun yliopisto, Kainuun SOTE ky. Yhteensä noin 13 000 000 potilaskäntiä/vuosi Hoitosuositusten käyttö lukuina

Lisätiedot

Yhdistyksen, jäljempänä seuran, nimi on Suomalainen Lääkäriseura Duodecim. Seuran kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko maa.

Yhdistyksen, jäljempänä seuran, nimi on Suomalainen Lääkäriseura Duodecim. Seuran kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko maa. SUOMALAINEN LÄÄKÄRISEURA DUODECIM SÄÄNNÖT Hyväksytty valtuuskunnan kokouksessa 16.12.2011 ja 25.5.2012 1 Nimi Yhdistyksen, jäljempänä seuran, nimi on Suomalainen Lääkäriseura Duodecim. Seuran kotipaikka

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT

SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT 1 SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Syöpäpotilaat Cancerpatienterna i Finland ry. Kansainvälisissä yhteyksissä yhdistyksestä

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

PANKKIEN YHTEINEN VIESTINTÄ SUORAVELOITUS- MIGRAATIOSSA. Kristiina Siikala 19.9.2012

PANKKIEN YHTEINEN VIESTINTÄ SUORAVELOITUS- MIGRAATIOSSA. Kristiina Siikala 19.9.2012 PANKKIEN YHTEINEN VIESTINTÄ SUORAVELOITUS- MIGRAATIOSSA Kristiina Siikala 19.9.2012 1 VIESTINNÄN VAIHEET VUONNA 2012 Faktat Viestinnän strategiset linjaukset: mitä, kenelle, miten ja milloin? Fkl.fi verkkopalvelun

Lisätiedot

Terveysportti ammattilaisen apuna

Terveysportti ammattilaisen apuna Terveysportti ammattilaisen apuna Tietokannat päivittäisen työsi tueksi Terveysportti-verkkopalvelu helpottaa ja nopeuttaa terveydenhuollon ammattilaisten päivittäistä työtä tarjoamalla työssä tarvittavan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2004

Toimintakertomus vuodelta 2004 Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ry Puheenjohtaja Amos Pasternack. (Kuva: Juha Jormanainen) Pääsihteeri Ilkka Rauramo. (Kuva: Juha Jormanainen) Uusi merkittävästi uudistunut valtuuskunta aloitti toimintansa.

Lisätiedot

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan

Lisätiedot

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT

JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Jyväskylän Reserviupseerit ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistys on Suomen Reserviupseeriliitto

Lisätiedot

Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society

Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society 1 ILMANSUOJELUYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2/2015 Aika: 26.11.2015 klo 15.00 Paikka: THL, Mannerheimintie 168 B ESITYSLISTA: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin sekä kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 KOTEL 14-002 26.2.2014 1 (4) KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 1 TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on edistää laatua, luotettavuutta ja taloudellisuutta elektroniikan komponenttien,

Lisätiedot

Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n

Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry toimintasuunnitelma 2019 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n toimintasuunnitelma toimintavuodelle 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka

Lisätiedot

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1 1 TOIMINTA-AJATUS Sairaanhoitajien koulutussäätiön tarkoituksena on tukea ja edistää hoitotyön koulutusta ja ammatillista toimintaa kartuttamalla säätiön varoja ja käyttämällä

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon yksikön uutiskirje, joulukuu 2018

Perusterveydenhuollon yksikön uutiskirje, joulukuu 2018 Perusterveydenhuollon yksikön uutiskirje, joulukuu 2018 Vuosi lähestyy loppuaan ja tässä perusterveydenhuollon yksikön kuluneen syksyn kuulumisia sekä ajankohtaisia asioita ensi vuoden alkuun. Sote-aluesimulaatiot

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

Työyhteisöviestinnän vuosisuunnittelu. Esitys johtoryhmään

Työyhteisöviestinnän vuosisuunnittelu. Esitys johtoryhmään Työyhteisöviestinnän vuosisuunnittelu Esitys johtoryhmään 21.2.2017 Viestinnän sisältöjen vuosisuunnittelu Viestintä- ja markkinointipäällikkö esittää, että Xamkin johtoryhmä osallistuu vastuullaan olevan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Yhdistysten johdon kokous Jyväskylä, Laajavuori. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Maakuntauudistus. Yhdistysten johdon kokous Jyväskylä, Laajavuori. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Maakuntauudistus Yhdistysten johdon kokous 10.2.2018 Jyväskylä, Laajavuori Tämän pisteen toimintatapana oli, että Esa Springare kävi aluksi läpi maakuntauudistusta diojen kautta. Diat ovat erillisenä liitteenä.

Lisätiedot

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ 1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin

Lisätiedot

Suomalainen Klubi 26.1.2015. Jukka Heikkilä

Suomalainen Klubi 26.1.2015. Jukka Heikkilä Suomalainen Klubi 26.1.2015 Jukka Heikkilä 1 Perustettu 18.1.1944 nimellä Sotamuistoyhdistys ry. V. 1949 Sotamuseoseura ry. V. 1957 Sotahistoriallinen Seura ry. > sotahistoriallinen yleisseura Vuonna 2004

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt Suomen yleislääketieteen yhdistyksen julkaisuja n:o 9 Tampere 1997 Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt Hyväksytty vuosikokouksessa 15.3.1991 Oikeusministeriön

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014-2015

TOIMINTAKERTOMUS 2014-2015 TOIMINTAKERTOMUS 2014-2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 3 2. KOKOUKSET... 3 3. TAPAHTUMAT... 4 5. VAIKUTTAMINEN... 5 6. SOSIAALINEN MEDIA... 6 TOIMINTAKERTOMUS 2014-2015 3(6) 1. YLEISTÄ Tehyn opiskelijayhdistyksen

Lisätiedot

Evidence based medicine näyttöön perustuva lääketiede ja sen periaatteet. Eeva Ketola, LT, Kh-päätoimittaja Suomalainen Lääkäriseura Duodecim

Evidence based medicine näyttöön perustuva lääketiede ja sen periaatteet. Eeva Ketola, LT, Kh-päätoimittaja Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Evidence based medicine näyttöön perustuva lääketiede ja sen periaatteet Eeva Ketola, LT, Kh-päätoimittaja Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Tiedon tulva, esimerkkinä pneumonia Googlesta keuhkokuume-sanalla

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Perusta Toimintasuunnitelman perustana ovat yhdistyksen säännöt ja Suomen Reumaliiton vuoden toimintateema: Liikkeestä

Lisätiedot

jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet

jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä ja työpaikoista Jäsenhankinta ja jäsenkiinnittyminen

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Toiminta alkoi 25. 3. 1997. Jo perustamistilaisuudessa yhdistyksen nimestä keskusteltaessa tuli esille se, että perustettava yhdistys aloittaisi toimintansa alueellisena

Lisätiedot

Lääkäriliiton vuosi 2018

Lääkäriliiton vuosi 2018 Lääkäriliiton vuosi 2018 EDISTÄMME yhdenvertaisten palvelujen toteutumista, ja osallistumme aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun. Vahva vaikuttaja ja arvostettu suunnannäyttäjä KESKITYMME tutkittuun

Lisätiedot

Suomen Potilasturvallisuusyhdistys SPTY

Suomen Potilasturvallisuusyhdistys SPTY Suomen Potilasturvallisuusyhdistys SPTY Suomen Potilasturvallisuusyhdistys on vuonna 2010 perustettu potilaiden, ammattilaisten ja asiantuntijoiden yhteinen foorumi Yhdistyksen päämäärä on omalla toiminnallaan

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 1/2016

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 1/2016 Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 1/2016 23.3.2016 Keväinen tervehdys kaikille MUAn jäsenille! Kevät keikkuen tulevi ja niin myös Mua-yhdistyksen keväinen jäsenkirje. Tässä kirjeessä on tietoa

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 11.5.2005

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 11.5.2005 1(5) Aika 11.5.2005 Paikka Läsnä Poissa Asianajotoimisto Auhto Laitinen Tuominen Oy:n toimitilat, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin yliopiston jatko-opiskelijat ry, ruotsiksi Doktorander vid

Lisätiedot

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2012

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Maaseudun uusi aika -yhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2012 (Sääntömääräiselle syyskokoukselle 17.11.2011) Toiminnan tarkoitus Maaseudun uusi aika -yhdistyksen sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1(4)

PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1(4) 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, kieli, toiminta-alue ja keskusjärjestö Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen neuroyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja pöytäkirja- ja rekisteröintikielenä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015. Malliyhdistys Ry. Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle

Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015. Malliyhdistys Ry. Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015 Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle Malliyhdistys Ry Puh. 040 123 4567 Y-tunnus 12345-6 Tiekatu 23 A 15 00120 PAIKKAKUNTA www.malliyhdistys.fi

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Suomen on aatteellinen yhdistys, jonka kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko Suomi. Vuoden 2017 aikana Yhdistys jatkaa anestesiasairaanhoitajien osaamisen ja koulutuksen

Lisätiedot

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry Syyskokouksen pöytäkirja, verkkoversio 1. (3) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2015 Aika: 11.11.2015 klo 17.30 Paikka: Ravintola Nevillen Kammari, Kouvola Läsnä: 15 jäsentä 1. Kokouksen avaus KoLVIn puheenjohtaja

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Suomen on aatteellinen yhdistys, jonka kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko Suomi. Vuoden 2015 aikana Yhdistys jatkaa anestesiasairaanhoitajien osaamisen ja koulutuksen

Lisätiedot

Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa:

Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu Rakentajanaukio 4 A, PL 12100, 00076 Aalto http://rmseura.tkk.fi Y-tunnus: 1108237-1 Jäsentiedote 03.04.2012 JÄSENTIEDOTE 1/2012 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan

Lisätiedot

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen Jäsentiedote 07.04.2009 JÄSENTIEDOTE 1/2009 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Toimintasuunnitelma 2014 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa 28.11.2013 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto... 3 Henkilökunta

Lisätiedot

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018 Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018 JHL 310 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2018 2 Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa

Lisätiedot

Mediakasvatusseuran strategia

Mediakasvatusseuran strategia Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020 Tausta Mediakasvatusseura ry, Sällskapet för Mediefostran rf, on vuonna 2005 perustettu valtakunnallinen, kaksikielinen mediakasvatuksen asiantuntijajärjestö. Seura

Lisätiedot

Kansainvälinen Open Access -viikko avoimuuden asialla. Holopainen, Mika.

Kansainvälinen Open Access -viikko avoimuuden asialla. Holopainen, Mika. https://helda.helsinki.fi Kansainvälinen Open Access -viikko avoimuuden asialla Holopainen, Mika 2016 Holopainen, M & Koskinen, K 2016, ' Kansainvälinen Open Access -viikko avoimuuden asialla ' Verkkari

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava Järjestötoiminta Jatketaan jäsen- ja työpaikkakartoitusta ammattinimikkeistä ja työpaikoista nykyiset/potentiaaliset jäsenmäärät/työpaikka Jäsenhankinta, jäsenkiinnittyminen ja järjestämistyö Vuoden painopiste!

Lisätiedot

Suomen Traumatologiyhdistys ry - Vuosikertomus 2006

Suomen Traumatologiyhdistys ry - Vuosikertomus 2006 Suomen Traumatologiyhdistys ry - Vuosikertomus 2006 1.10.2005-30.9.2006 Suomen Traumatologiyhdistyksen perustava kokous pidettiin 29.8.1997 Helsingin Pörssiklubilla. Perustajajäseninä paikalla olivat Eero

Lisätiedot

Kansainvälisesti ainutlaatuinen lääkeinformaatioverkosto järkevän lääkehoidon tukena

Kansainvälisesti ainutlaatuinen lääkeinformaatioverkosto järkevän lääkehoidon tukena Kansainvälisesti ainutlaatuinen lääkeinformaatioverkosto järkevän lääkehoidon tukena Katri Hämeen Anttila, FaT, dosentti tutkimus ja kehittämispäällikkö Lääkealan turvallisuus ja kehittämiskeskus Fimea

Lisätiedot

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki. Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. Rek.nro 149.234 Ensirek.pvm 13.6.1988 PIRKKA-HÄMEEN MEHILÄISHOITAJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka

Lisätiedot