Nikkarinkruunu 20 vuotta sivut 6-7

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nikkarinkruunu 20 vuotta sivut 6-7"

Transkriptio

1 Asukaslehti 01/2013 Muista paloturvallisuus joulun pyhinä sivu 3 NikkarinSanomat_ indd 1 Nikkarinkruunu 20 vuotta sivut 6-7 Asumisen uutisia sivut :16:48

2 PÄÄKIRJOITUS Asukkaat ovat kruunumme jalokiviä Kiinteistö Oy Nikkarinkruunun vuokrat nousevat alkaen 1,7 %. Budjetoinnilla eli talousarviolla ennakoidaan tulevan vuoden tuloja ja menoja mahdollisimman tarkkaan. Tulojen on pitkällä tähtäyksellä aina katettava menot. Vuokria määritettäessä tarkastellaan lisäksi mm. millaisia korjaustarpeita on, kuinka paljon hoitokulujen, sähkön, lämmön ja veden hintojen odotetaan nousevan ja tarvitaanko käyttökorvauksiin muutoksia. Asukkaat vaikuttavat hoitomenoihin Kohdekohtaisella hoitovuokralla katetaan asumisesta aiheutuvat menot. Tällaisia menoja ovat esimerkiksi lämmitys, korjaukset, kiinteistökohtaiset vesi- ja jätevesimaksut, huoltopalvelut, vakuutukset, kiinteistövero, sähkö ja jätehuolto. Juuri näihin hoitomenoihin asukkaat voivat eniten vaikuttaa. Esimerkiksi tuottamalla vähemmän jätettä ja lajittelemalla jätteet tarkasti, käyttämällä vettä harkiten ja pitämällä paikat kunnossa voi alentaa hoitovuokraansa. Korjausten osuus suurin Korjaukset haukkaavat suurimman osan hoitokuluista. Pääosa niistä johtuu kiinteistöjen normaalista kulumisesta ja ikääntymisestä, mutta huolimaton ja piittaamaton asuminen voi tuoda kuluihin ison lisän. Vastaavasti huolellinen asunnon hoito säästää. Vuodelle 2014 olemme budjetoineet peruskorjauksiin 2 miljoonaa euroa ja normaaleihin vuosikorjauksiin noin euroa. Eli yli 25 % koko budjetista. Korkea prosenttiosuus johtuu kiinteistökantamme iästä eli isoja korjaushankkeita on tiedossa merkittävästi tulevina vuosina. Esimerkiksi huonosti hoidetun asunnon korjaaminen voi maksaa jopa euroa. Korjauskulut tupakoitsijan jäljiltä ovat nekin isot, joskus jopa yli euroa. Normaalin kulumisen ylittävän vahingon tai rikkoutumisen joutuu asukas maksamaan itse. Huolehdi siis hallinnassasi olevasta huoneistosta hyvin. Näin vältyt ylimääräisiltä menoilta muuttaessasi pois. Lämmityksessä säästöä Toinen suuri kuluerä on lämmitys ja siihen voi jokainen vaikuttaa oman asuntonsa lämmityksen säädöillä. Jos huonelämpötilaa lasketaan yhdellä asteella, saadaan kiinteistön lämmityskuluihin viiden prosentin säästö. Jatkuva ikkunan tai parvekkeen oven pitäminen auki tuhlaa lämpöä. Voit ilmoittaa ylilämmöstä huoltoyhtiöön. Jos asuntosi tarvitsee tuuletusta, tee se nopeasti ristivedolla. Älä jätä ikkunaa auki lämmityskaudella äläkä rankkasateella. Nikkarinkruunun tulevaisuuden näkymät Olen nyt kahdeksan kuukauden ajan opetellut talon tavoille. Toimenkuvani on mielenkiintoinen ja haastava ja tehtävässäni olen viihtynyt erinomaisesti kiitos henkilökunnan, asukkaiden ja muiden sidosryhmien. Palvelutasoamme pyrimme nostamaan mm. uusimalla internetsivumme käyttäjäystävällisimmiksi. Jatkossa muun muassa asuntohakemuksen voi tehdä sähköisesti. Lisäksi sivuille pyrimme lisäämään informaatiota eri kielillä, jotta kaikki asukkaamme saavat tietoa tasapuolisesti. Tarkoitus on, että uudet sivut ovat käytettävissä vuoden vaihteessa ja niitä kehitetään jatkuvasti. Vuokratalojen kunnon arvioidaan olevan keskimäärin parempia kuin omistusasuntojen sillä vuokrataloyhtiöillä on ollut mahdollisuus toteuttaa talojen tarvitsemia peruskorjauksia paremmin kuin omistusasuntoyhtiöissä eli jatkossakin teemme kiinteistöissämme mittavia peruskorjauksia. Ennen kaikkea pyrimme tarjoamaan keravalaisille ja tänne muuttaville ihmisille kilpailukykyisiä, kohtuuhintaisia, turvallisia, eri elämäntilanteisiin sopivia laadukkaita koteja ja kannustamme asukkaitamme huolehtimaan asuinympäristöstään ja välittämään naapureistaan. Toimimme jatkossakin seuraavien tavoitteiden ja periaatteiden mukaisesti: Kustannustehokkuus ja innovatiivinen toiminta, tuottojen ja kulujen suhde on oikea siten, että meidän pitkäjänteinen korjaustoiminta on tehokasta. Kiinteistöjen arvon ylläpitäminen. Uudistuotannossa ja korjausrakentamisessa huomioidaan hiilijalanjälki. ILKKA LAHDENPERÄ Toimitusjohtaja Kaupunginjohtajan tervehdys Nikkarinkruunu 20 vuotta Vuokra-asuminen on hyvä ratkaisu monenlaiseen elämäntilanteeseen. Opiskelijoiden, nuorten, perheenperustamisvaiheessa olevien sekä vanhuksien on hyvä olla vuokra-asunnoissa. Opiskelut usein vievät toiselle paikkakunnalle, jonne ei kuitenkaan ole tarkoitus jäädä pidemmäksi aikaan. Nuoret etsivät vielä pidempiaikaista työpaikkaa sekä mahdollisesti suunnittelevat pidempää ulkomailla asumista, jolloin sitoutuminen omistusasuntoon ei ole välttämättä ajankohtainen. Perheenperustamisvaiheessa ruvetaan katsomaan isompaa asuntoa ja miettimään millaisessa miljöössä haluaa lapsen kasvavan ja käyvän koulut. Keravalla on tällä hetkellä noin 1200 vuokra-asuntoa. Tilastojen mukaan asuntohakemuksia Nikkarinkruunussa on 281 kpl, joista noin 63% on yhden hengen talouksia. Tämä kertonee siitä, että asuntoja hakevat pääsääntöisesti edellä mainitut kohderyhmät. Valitettavasti kaikille ei asuntoa pystytä kiireellisyydestä huolimatta tarjoamaan halutulla aikataululla vaan joudumme kehottamaan hakijaa katsomaan asuntoja myös muilta vuokranantajilta. Vuokraasuntojen puute on haaste myös muualla, koko Helsingin seutu elää samaa tilannetta. Kiinteistö Oy Nikkarinkruunu Kauppakaari 15, 2 krs (käynti Oppipojankujalta) j Kerava Puh. (09) Toimiston aukioloajat Ma ja Ti - Pe ja Vuokra-asuntoja tullaan rakentamaan jatkuvasti ja Nikkarinkruunu on lisäämässä vuokra-asuntorakentamisen muiden vuokrataloja rakentavien tahojen kanssa. Yksin Nikkarinkruunulla ei valitettavasti ole mahdollisuutta aloittaa useita suuria rakennushankkeita vaan voimavarat on yhdistettävä. Kerava tulee tukemaan vuokra-asuntorakentamista maapoliittisesti ja kaavoituksessa. Nikkarinkruunu on toiminut Keravalla 20 vuotta. Niin asuntoasioissa kuin kaikissa muissakin kaupungin palveluissa pyrimme tarjoamaan uusille sekä vanhoille kuntalaisille hyvät puitteet parhaaseen arkeen Keravalla. Onnea Nikkarinkruunu ja tsemppiä tuleviin vuosiin! PETRI HÄRKÖNEN kaupunginjohtaja Kiinteistö Oy 1/2013 Julkaisija: Kiinteistö Oy Nikkarinkruunu Osoite: Kauppakaari 15, 2 krs, Kerava Päätoimittaja: Ilkka Lahdenperä, emali: ilkka.lahdenpera@kerava.fi Toimituskunta: Pressiryhmä Annikki Halme ja Pekka Kauhanen Toimitussihteeri: Janne Lahti, janne.lahti@preeriapingviini.com Kuvat: Yrityksen arkisto, Janne Lahti, photos.com. Taitto: Preeriapingviini Oy Painopaikka: Keski-Uusimaa, Tuusula Painos: 5000 kpl Jakelu: Kaikki Nikkarinkruunun asukkaat 2 NikkarinSanomat_ indd :16:54

3 Muista paloturvallisuus Asumisturvallisuus Kodin ja kiinteistön paloturvallisuus on jokaisen vastuulla. Palovaroitin on pakollinen, mutta se hälyttää vasta kun käry käy. Parempi on ehkäistä vaaroja ennakolta. Huoneistoissa tulee olla palovaroitin jokaista alkavaa 60 neliömetriä kohden. Esimerkiksi 125 neliön asunnossa pitää olla kolme palovaroitinta. Palovaroittimen paristo pitää vaihtaa viimeistään silloin kun varoitin alkaa antaa äänimerkkejä. Varminta on kuitenkin vaihtaa paristo kerran vuodessa esimerkiksi pohjoismaisena palovaroitinpäivänä tai perinteisenä hätänumeropäivänä eli 112-päivänä. Tarvittaessa saat lisäopastusta kiinteistöhuollosta. Älä poistu jos muualla palaa Jos tulipalo kerrostalossa syttyy muualla kuin omassa asunnossa, ei huoneistosta pidä poistua savuiseen ja mahdollisesti myrkkykaasuja sisältävään rappukäytävään. Turvallisempaa on siirtyä parvekkeelle tai avata ikkuna ja kiinnittää pelastushenkilöstön huomio sekä odottaa ohjeita tai evakuointia. Jos palo syttyy omassa huoneistossa, pitää poistua heti ja huolehtia, että kaikki muutkin poistuvat. Poistuttaessa pitää sulkea ulko-ovi ja ovet myös huoneiston sisällä jos vain mahdollista, jotta palo ei leviä. Huolehdi sammutusvälineistä Joka kodissa pitäisi olla sammutuspeite, jolla tukahdutetaan alkava tulipalo. Esimerkiksi sähkö- tai rasvapaloa ei saa sammuttaa vedellä, vaan tukahduttamalla. Sammutuspeitteen oikeaan käyttöön kannattaa myös perehtyä ja mielellään myös harjoitella sitä. Moneen kotiin hankitaan myös käsisammutin eli jauhe- tai vaahtosammutin, joka on riittävän suuri nopeasti leviävän palon alkusammutukseen. Sammutuspeitteitä sekä käsisammuttimia myyvät rautakaupat, autotarvikeliikkeet, sekä käsisammutinliikkeet. Selvitä ennalta miten toimia Jotta hätätilanteissa osaisi toimia TEKSTI: ILKKA LAHDENPERÄ KUVAT: PHOTOS.COM Muista tarkistaa palovaroittimen toiminta ennen joulunpyhiä. harkitusti ja oikein, on järkevää käydä läpi perheen kanssa miten huoneistosta poistutaan ja minne mennään, jos tuli pääsee leviämään. Ensimmäinen toimi on huolehtia hengenvaarassa olevista ja soittaa turvallisesta paikasta hätänumeroon 112, kertoa mitä on tapahtunut, mikä on tarkka tapahtumapaikka ja missä kunnassa se sijaitsee. Naapurustolle kannattaa kertoa myös mitä on tapahtunut. Lisätietoja: Tietoa vuokranmaksusta Jotta hätätilanteissa osaisi toimia harkitusti ja oikein, on järkevää käydä läpi perheen kanssa miten huoneistosta poistutaan ja minne mennään, jos tuli pääsee leviämään. Vuokran eräpäivä on joka kuukauden 2. päivä. Jos tiedät, että vuokranmaksusi viivästyy, ota yhteys vuokravalvontaan! Vuokravalvonnan kanssa voi tehdä realistisen maksusopimuksen. Mikäli sitä ei noudata, sopimus raukeaa ilman eri ilmoitusta ja saatava siirretään perintätoimiston perittäväksi. Mikäli vuokrasaatavan käsittely on edennyt perintään, tulevista kuukausista ei voi tehdä maksusopimusta vuokravalvonnan kanssa. Viivästyneestä vuokrasta tulee maksettavaksi myös viivästyskorko, joka laskutetaan vuosittain. Maksamattomista vuokrista lähtee haaste käräjäoikeuteen, jolloin uhkaa mahdollinen häätö. Lisäksi tulevat maksettaviksi perintä- ja oikeudenkäyntikulut. Mikäli avoinna oleva saatava suoritetaan kuluineen, voidaan harkita haastehakemuksen perumista. Käräjäoikeus antaa asiasta yksipuolisen tuomion, josta aiheutuu aina maksuhäiriömerkintä luottotietoihin. Lisäksi tuomiosta voi seurata häätö ja ulosotto. Viitenumeron käytöstä Viitenumero on huoneistokohtainen. Tämän takia on tärkeää, että käytät oikeaa viitettä. Muutoin maksusi kohdistuu väärään huoneistoon. Vakuusrahakuitti on tarkoitettu vain vakuusrahan maksamista varten. Sillä ei saa maksaa vuokria. Käyttäessä oikeaa viitenumeroa vältytään myös aiheettomilta maksumuistutuksilta. Muista käyttää oikeaa viitenumeroa! 3 NikkarinSanomat_ indd :16:55

4 Asumisturvallisuus Hanki vakuutus kotisi turvaksi N TEKSTI: RISTO OVASKAINEN KUVA: PHOTOS.COM aapurien valppaus pelasti kiinteistön laajemmalta tuholta. Maaliskuussa 2013 tuli pääsi valloilleen Kannistonkadulla. Onneksi suuremmilta vahingoilta vältyttiin naapurien nopean ja oikean toiminnan seurauksena. Palon aiheuttajan oli perheen koira, joka vahingossa sai hellan päälle. Hellan päällä olleet koiran ruoka-astiat syttyivät tuleen ja sen seurauksena koko asunto kärsi palovaurioita. Asunnon remontti kesti 4 kk, jona aikana kaikki vaurioituneet rakenteet korjattiin uutta vastaavaan kuntoon. Kiinteistölle aiheutui kustannukset jotka kiinteistövakuutus korvasi. Tulipalon aiheuttaneella koiralla oli vakuutus, joka korvasi kiinteistölle omavastuuosuuden. Kiinteistövakuutus Vesivahinko tai tulipalo kiinteistössä vahingoittaa kiinteistöä ja omaisuutta kalliisti. Kiinteistössä tapahtuneessa vahingosta kiinteistövakuutus kattaa talon rakenteet. Kiinteistövakuutus ei korvaa kiinteistövahinkojen yhteydessä asukkaan omaisuudelle aiheutuneita vahinkoja eikä vahingoista asukkaalle mahdollisesti aiheutuvia muita kustannuksia. sekä niistä vahingoista, jotka on aiheuttanut asunnossa vuokralaisen luvalla oleskellut henkilö. Kotinsa irtaimiston tärveltymisestä ja mahdollisesta muutosta remontin ajaksi asukas voi hakea korvauksia omasta kotivakuutuksestaan jos asukkaalla ei ole vakuutusta niin asukas joutuu maksamaan kaikki kulut itse. Suosittelemme, että kaikki asukkaat hankkivat turvakseen oman kotivakuutuksen. Vastuuvakuutus voi pelastaa oman talouden Kotivakuutukseen kuuluu yleensä esine-, oikeusturva- ja vastuuvakuutus, joiden ehtoja määritellään vakuutusta tehtäessä. Vastuuvakuutus voi olla automaattinen tai valinnainen kotivakuutuksen osa. Se kannattaa selvittää vakuutusta ottaessa. Vakuutuskirja kannattaa pitää ajan tasalla ja tutustua ehtoihin. Vakuutusyhtiöiden sopimuksissa on suojeluohjeita, joissa kielletään esimerkiksi kodinkoneiden jättäminen yksin pyörimään ja vesiliitäntöjen pitäminen auki muulloin kuin vettä käyttävän koneen käydessä. Omaisuuttasi voidaan myös varastaa esimerkiksi irtaimistovarastoista. Näitä vahinkoja ei korvata kiinteistövakuutuksesta. Vaikka kaikki olisi kuinka hyvin vakuutettu, koskaan ei pääse siihen tilanteeseen, mikä olisi ilman vahin- Kiinteistön vakuutus ei kata asukkaan omaisuutta, vaan jokaisen on hankittava irtaimistolle erillinen kotivakuutus. koa. Aina menettää ainakin omavastuuosuuden. Myöskään remontista aiheutuvaa vaivaa ja haittaa ei korvaa kukaan. Paras vakuutus on huolellisuus. Turvallisuussuunnitelmat ja asukkaat TEKSTI: ILKKA LAHDENPERÄ Olemme Nikkarinkruunussa laatineet jokaiselle kiinteistölle turvallisuussuunnitelman kesän 2013 aikana. Pelkkä turvallisuussuunnitelma ei riitä vaan tarvitsemme aktiivisia ja turvallisuusasioista kiinnostuneita asukkaita mukaan huolehtimaan, että kiinteistöissä on turvallista asua. Turvallisuusasioiden hoitaminen kuntoon etukäteen säästää asukkaat monelta murheelta kellarimurroista pimeällä pihalla kaatumiseen. Turvallisuusasioita ei voi hoitaa kuntoon, jos vain käväisee kurssin, tai on vain nimenä muka 4 na. Pitää olla kokoajan aktiivinen ja itse tarkkailla ympäristöään, että huomaa ne asiat, joihin pitää tarttua. Kiinteistöille turvallisuussuunnitelman tekeminen on pakollista, asukkaille osallistuminen vapaaehtoista. Alueen turvallisuus kiinnostaa sekä viranomaisia että asukkaita, oma talo jostain syystä ei. Turvallisuuden miettiminen ei koske pelkästään ilmeisimpiä hätätilanteita, niiden välttämistä ja niissä toimimista. Talosuojeluun liittyy monenlaista sekä asumisturvallisuudesta että asumisviihtyvyydestä. - Se on omaisuuden suojelemista, ympäristön suojelemista ja kiin- NikkarinSanomat_ indd 4 teistön suojelemista. Ihmiset havahtuvat miettimään turvallisuutta usein vasta siinä vaiheessa, kun jotain aivan kauheaa tapahtuu. Jos olet kiinnostunut osallistumaan turvallisuustehtäviin niin ole yhteydessä Nikkarinkruunun toimistoon. Myös Nikkarinkruunun asunnoissa asuu paljon väkeä ja joukkoon mahtuu niitäkin, joiden elämänhallinnan puuttuminen vaikuttaa koko naapuruston turvallisuuteen. Lisäksi yksinäisten ja etenkin yksinäisten ikäihmisten määrä on räjähdysmäisessä kasvussa. Jos et välitä naapuristasi, ei hänkään lopulta välitä sinusta. Sitä ei kukaan halua :16:55

5 Lapset ovat asukkaiden jalokiviä K iinteistö Oy Nikkarinkruunu selvitti kesällä kaikkien kiinteistöjen leikkialueiden laitteiden kunnon ja turvallisuuden. Selvityksen perusteella tulemme uusimaan tai korjaamaan seuraavan 3-5 vuoden aikana leikkialueet ja niissä olevat laitteet. Kustannukset vaihtelevat kiinteistökohtaisesti 5000 eurosta 8000 euroon ja näin ollen joudumme jaksottamaan korjauksia ja uusimisia usealle vuodelle. Leikkivälineiden tulee olla turvallisia eikä niistä saa aiheutua vaaraa käyttäjille. Turvallisuusvaatimus koskee myös vanhoja leikkivälineitä. Jos leikkivälineet ovat hyväkuntoiset ja täyttävät turvallisuusvaatimukset, niiden käyttöä voidaan jatkaa. Kiinteistö Oy Nikkarinkruunun tehtävänä on arvioida, ovatko pihan leikkivälineet turvallisia, ja todeta samalla korjaus- tai uusimistarpeet ja laatia niille aikataulu. Ensisijaisesti tulemme korjaamaan korjattavissa olevat leikkivälineet ja uusimaan ne leikkivälineet, joita ei voi enää korjata. pöytien ja jäteastioiden on oltava kunnossa. Kasvien on oltava leikkipaikalle sopivia, ne eivät saa olla myrkyllisiä tai piikkisiä. Hiekkalaatikkojen hiekan on oltava puhdasta ja se on vaihdettava säännöllisesti. Hiekkalaatikon käyttömäärä, sijainti ja mahdolliset likaavat tekijät vaikuttavat vaihtotarpeeseen. Leikkivälineiden rakenteiden on oltava ehjiä ja tukevia. Lahoja, ruosteisia, rikkinäisiä, kuluneita tai puuttuvia osia tai löystyneitä liitoksia ei saa olla. Rakenteista ei saa työntyä esiin nauloja, pultteja, ruuveja, muttereita tai teräväkärkisiä tai -reunaisia metalliosia. Materiaaleista ei saa myöskään irrota tikkuja. Putoamisvaara-alueella ei saa olla esteitä, joihin voi loukata itsensä kuten reunuksia, puunjuuria, kiviä tms. Myöskään välineen sisällä, päällä tai ympärillä ei saa olla esteitä, joita käyttäjä ei osaa odottaa tai joihin osuminen voi aiheuttaa loukkaantumisen. Näkökohtia turvallisesta leikkipaikasta Keinujen osalta suurin puute oli iskua vaimentavassa alustassa. Alusta oli useissa tapauksissa liian kova, kooltaan liian pieni tai se puuttui kokonaan. Myös keinujen rakenteiden havaittiin olevan monissa tapauksissa kuluneita ja rikkinäisiä. Kiinnitykset olivat löysällä ja tukirakenteet ruosteessa. Leikkipaikan on oltava siisti ja rakenteiden kuten aitojen, penkkien, Liukumäissä suurimmat puutteet liittyivät putoamisvaaraan. Liuku- Asumisturvallisuus TEKSTI: ILKKA LAHDENPERÄ KUVAT: PHOTOS.COM JA RISTO OVASKAINEN NIkkarinkruunu satsaa tulevina vuosina merkittävästi leikkipaikkojen kunnossapitoon. mäkien yläosan tai mäkeen johtavien portaiden kaiteet olivat liian matalia tai ne puuttuivat kokonaan. Myös iskua vaimentavaa alustaa oli liian vähän tai sitä ei ollut lainkaan. Keinujen tavoin myös liukumäkien rakenteissa löytyi korjattavaa. Kuluneista kaiteista saattoi irrota tikkuja, maali oli hilseilevää ja naulojen ja ruuvien päät törröttivät näkyvillä. Myös leikkikenttien yleisessä siisteydessä havaittiin olevan parantamisen varaa. Leikkikentiltä löytyi esimerkiksi olutpulloja, lasinsiruja ja eläinten jätöksiä. Leikkikenttätarkastukset kesällä 2013 Suurella osalla pihoista välineet ovat vanhoja ja kuluneita. Useim- mat leikkikenttävälineet on hankittu ja asennettu paljon ennen standardien voimaantuloa eivätkä monet pihojen leikkikenttävälineet täytä standardien vaatimuksia. Kaikkein uusimmat pihat täyttivät määräykset ja monissa tapauksissa suurimpana ongelmana olivat vain viimeistelyn puute ja kuluneet pinnat. Ensimmäinen kohde toteutettu Toteutimme ensimmäisen kohteen Eeronkulmaan. Eeronkulmassa poistettiin vanhat huonokuntoiset kalusteet ja tuotiin uusi keinu, liukumäki ja hiekkalaatikko. Eeronkulmassa uusittiin keinu, liukumäki ja hiekkalaatikko. NikkarinSanomat_ indd :16:56

6 Nikkarinkruunu Nikkarinkruunu syntyi fuusioiden kautta N TEKSTI JA KUVA : JANNE LAHTi ikkarinkruunu merkittiin kaupparekisteriin Yhtiöön fuusioitiin vuoden 1992 loppuun mennessä Keravan kaupungin vuokrataloja ja varsinaisen toiminnan nykymuodossaan voidaan katsoa alkaneen vuoden 1993 alusta. Tällä perusteella vuosi 2013 on yhtiön 20. toimintavuosi. Vuoden 1992 lopulla yhtiön toimitusjohtajana aloitti Aimo Ruusunen, joka toimi palveluksessa seuraavat kymmenen vuotta aina eläkkeelle siirtymiseensä asti. Toiminta nykymuodossaan alkoi 1993 Ennen Nikkarinkruunun toiminnan varsinaista aloittamista kiinteistöjä hallittiin kaupungin asuntotoimessa, jonne myös jätettiin asuntohakemukset. Yhtiön kirjanpitopalvelut hoidettiin sopimuksella kaupungin kanssa ja yhtiöllä oli toimitusjohtajan lisäksi palveluksessaan kiinteistöteknisistä asioista vastaava insinööri. Yhtiön talojen huollosta vastasivat sivutoimiset talonmiehet ja siivoojat. Vuoden 1993 aikana yhtiöön kuului fuusioiden kautta jo lähes 30 kiinteistöä luvun aikana sivutoimiset talonmiehet korvautuivat kustannussyistä vähitellen huoltoyhtiöillä ja samaan aikaan toiminnan ammattimaistuessa muun henkilökunnan määrä kasvoi. Tuon ajan toimitusjohtaja Aimo Ruususen mukaan toimitusjohtajan työ oli käytännössä isännöitsijän työtä. Uusina asioina tulivat kiinteistöjen laajemmat perusparannusremontit, joita alettiin vähitellen toteuttaa esimerkiksi Eeronkulma, osoitteessa Eerontie 1, saneerattiin täysin. Teknisestä isännöitsijästä oli työssä suuri apu luvun lopulla yhtiöön fuusioitiin lisää kiinteistöjä ja rakennettiin myös uusia kohteita esimerkiksi Metsärinteeseen. Sijainti oli ihmisille tärkeää silloinkin eli asunnot keskustassa kiinnostivat eniten, Ruusunen muistelee. Vuokra-asuminen muuttuu muun yhteiskunnan mukana Nikkarinkruunun tavoitteena on ollut toiminnan alusta asti tarjota kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja niitä tarvitseville Aravasäännösten mukaisella tavalla. Aimo Ruususen mukaan kohtuuhintaisuuteen pyrittäessä fuusioiden mukanaan tuoma kiinteistöjen menojen tasaus koko yhtiötä koskevaksi oli suuri muutos. Nikkarinkruunun toimitusjohtajana vuosina ollut Aimo Ruusunen viettää eläkepäiviään harrastuksensa suomalaisen viihdemusiikin parissa. Siihen kuuluu musiikin ohella myös sen taustoista kertominen yleisötilaisuuksissa. Esimerkiksi remontista johtuvat yksittäisten kiinteistöjen vuokrakustannukset eivät enää tasauksen jälkeen päässeet nousemaan kohtuuttomaksi, vaan menot on vuosittain saatiin pidettyä kohtuullisina suhteellisen maltillisilla vuokrankorotuksilla. Muista muutoksista omien vuosiensa ajalta Ruusunen muistaa maahanmuuton mukanaan tuoman asukkaiden kansainvälistymisen, tietotekniikan kehittymisen kiinteistöalalla, yhtiön kiinteistömäärän ja toiminnan kasvun sekä hedelmällisen yhteistyön kaupungin eri henkilöiden ja tahojen kanssa. Muutaman haasteen Ruusunen haluaa heittää seuraavalle 20:lle vuodelle: oman kodin arvostaminen, vastuunkanto ja asumiseen liittyvä yhteisöllisyyden kehittäminen ovat avain asemassa myös tulevaisuuden vuokraasumisessa omaa kotia kannattaa kohdella hyvin. Toimitusjohtaja Eero Maijala jäi eläkkeelle E TEKSTI JA KUVA : JANNE LAHTi ero Maijalan historiakatsaus Nikkarinkruunun toimintaan omilta vuosiltaan on luettavissa viereiseltä sivulta. vieraili Eeron luona kyselemässä miten eläkepäivät ovat lähteneet käyntiin. Retkeilyä, mökkeilyä ja muuta liikuntaa Eläkepäivät alkoivat kesällä Karhunkierroksella, joka on Suomen suosituin vaellusreitti. Se vie kulkijansa Kuusamon ja Sallan nähtävyyksille Oulangan kansallispuiston luonnossa ja vaaramaisemissa. Kesä jatkui kesämökillä kaikenlaisen puuhailun parissa. 6 Muina aikoina suunnistus, golf, tennis ja talvella hiihto tuovat oman sisältönsä eläkepäiviin. Eeron mukaan eläkkeellä on myös aikaa olla ja oleskella lastenlapsien kanssa. Takaisin sorvin ääreen Liikunnallisten harrastusten ohella eläkepäivät ovat aktivoineet toiminnan, jota varten työkalut oli hankittu jo muutamia vuosia aikaisemmin. Alakerrassa odottava sorvi sai pian eläkkeelle siirtymisen jälkeen käyttöä erilaisten kurssien kautta ja tätä haastattelua tehdessä taidokkaasti tehtyjä puuesineitä konjakkilasista erilaisiin kulhoihin ja kuppeihin oli syn- NikkarinSanomat_ indd 6 Eläkkeelle siirtyminen toi Eero Maijalalle tilaa monipuolisille harrastuksille liikunnasta puutöihin. tynyt koko joukko. Jo Nikkarinkruunun yhtiönimestä päätellen päätyminen puutöiden pariin ei liene aivan jättimäinen yllätys. Olen viihtynyt hyvin eläkkeellä ja päätynyt takaisin sorvin ääreen Eero toteaa :16:57

7 Nikkarinkruunu Seitsemän vuotta peräsimessä Tämä on tiivistetty kuvaus niistä seitsemästä vuodesta, jotka sain olla Kiinteistö Oy Nikkarinkruunun toimitusjohtajana. Nämä vuodet olivat työelämäni mielenkiintoisimmat ja motivoivimmat. Kuvauksen näkökulma on oma ehkä subjektiivinenkin näkökulmani, mutta se on kuitenkin totta. Aloitin kesäkuussa Jo heti kesän aikana minulle valkeni, että ensimmäinen asia, mihin pitää todella panostaa, on yhtiön talous. Rahat eivät millään riittäneet edes tarvittavaan korjaustoimintaan, joten tyydyttiin vain sammuttamaan pesäkkeitä eli korjattiin vain kaikkein kiireellisimmät kohteet. Tämä herätti myös miettimään, mitä muita tavoitteita minun pitäisi asettaa. Harkinnan jälkeen päädyin siihen, että talouden parantamisen lisäksi asukasdemokratiaan pitää saada lisää syvyyttä ja aktiivisuutta. Nämä kaksi keskeistä tavoitetta mielessäni yhtiön kehittäminen sai siipiä alleen. Yhdessä osaavan henkilöstön kanssa rakensimme kiinteistöjen kunnostamiseen liittyvän pitkän aikavälin korjaussuunnitelman (PTS), joka ulottuu aina vuoteen 2032 asti. Sen toteuttamiseksi tarvitsimme toki paljon rahaa, joten jollakin tavalla kassavirtaa piti vahvistaa. Vuoden 2007 aikana kävimmekin sitten useita keskusteluja PTS:n toteuttamisesta ja sen rahoittamisesta. Lopulta päädyimme siihen, että kerran tehty suurehko vuokrankorotus on paras keino rahoituksen takaamiseksi. Niinpä vuoden 2008 alusta vuokrankorotus oli keskimäärin 10 %. Se oli ratkaisevaa jatkovuosien toiminnan kannalta. Toinen keino rahoituksen takaamiseksi oli kiinteistöjen myynti. Kun kiinteistöjen arviointi oli ensin tehty, oli helppo todeta, mitkä kiinteistöt ovat sellaisia, joita kannattaa korjata ja mitkä ovat sellaisia, jotka asumisen kannalta ovat edelleen toimivia, mutta niiden korjaaminen merkitsisi tuntuvaa vuokrankorotusta, koska korjauskulut olisivat suuret. Näin sitten valikoitui ensin Metsärinne 5-8:ssa sijaitseva kiinteistö myyntiin. Myöhemmin myös Ala-Koivikossa Mahla- ja Vihtatiellä sijaitsevat pientalot myytiin. Näistä myynneistä saadut varat korvamerkittiin korjauksiin ja uudisrakentamiseen. Huolimatta siitä, että sekä poliittiset päättäjät että yhtiön hallitus havaitsivat tarpeen rakentaa uusia vuokrakoteja, mahdollisuudet lisärakentamiseen näyttivät pitkään heikoilta. Uudisrakentamiseen ei millään näyttänyt löytyvän sopivaa tonttia. Lopulta sellaisia alkoi löytyä Keravan pohjoisosista ja keskustan tuntumastakin. Niinpä viimein uudet kerrostalot nousivat vuosina Palosenkatu 2:een ja Kokontie 15:een. Tätä ennen oli kuitenkin jo saatu muutama lisäasunto, kun Sampolankadun soluasunnot muutettiin tavallisiksi asunnoiksi ja Puusepänkadun isot ns. tukiasunnot jaettiin kukin kahdeksi toimivaksi kaksioksi. Nämä olivat kuitenkin pieniä asioita uudisrakentamisen rinnalla, mutta tuiki tärkeitä, koska näin ko. asuntojen käyttöaste nousi 100 %:iin. Aikaisemmin nimittäin esimerkiksi soluasuntojen käyttöaste oli vain noin 35 % eli niitä ei kukaan enää halunnut vuokrata huolimatta siitä, että sijaitsivat varsin lähellä Keravan keskustaa. Ulkoisen toiminnan rinnalla yhtiön sisäinen kehittäminen oli myös aktiivista. Kehittämisen viitekehykseksi valitsimme laadun kehittämisen Suomen Laatupalkintomallin viitoittaman mallin mukaisesti. Tästä seurasi, että myös seurattavia tunnuslukuja alkoi löytyä. Nämä tunnusluvut liittyivät pääasiassa talouteen, mutta niiden parantamiseksi oli panostettava vahvasti myös muuhun kehittämiseen. Toimintakauteni alkuvuosina asukashallituksen kokoontuessa paikalla oli usein vain puheenjohtaja, yksi asukasedustaja ja Nikkarinkruunun toimihenkilöt. Tämä osoitti, että asukasasiat eivät juurikaan kiinnostaneet asukkaita. Jotenkin oli siis saatava kiinteistöjen asukasedustajat liikkeelle toteuttamaan tapahtumia, jotka aktivoisivat asukkaita. Tuolloin oli jo selvää, että yhteistyöllä saamme enemmän aikaan. Hiljalleen nämäkin asiat etenivät ja lopulta voimme tänään todeta, että takana on jo useita erilaisia tapahtumia, retkiä, kilpailuja ja teatteria, joihin asukkaat ovat osallistuneet. Tämä on lisännyt myös asukashallituksen kokouksiin osallistumista, kun TEKSTI: EERO MAIJALA KUVA: JANNE LAHTI 2010-luvulla uudisrakentaminen lähti käyntiin sopivien tonttien löydyttyä. Kuvassa Kokontie 15. edustajat ovat huomanneet voivansa vaikuttaa asioihin. Yhteistyö asukkaiden kanssa virisi myös muussa tekemisessä. Tästä esimerkkinä on kaupungin sosiaalitoimen alun perin käynnistämä hanke, missä tavoitteena oli lisätä Ahjon alueen yhteisöllisyyttä ja turvallisuuden tunnetta. Ahjo nousuun-hankkeeksi nimetty projekti käynnistyi ja sen tuloksena Ahjossa on nyt ahjolaisten olohuone, Palje, joka tarjoaa kaikenlaista aktiviteettia ahjolaisille. Sen taustaksi perustettiin Yhtenäinen Ahjo ry, joka vastaa Palkeen toiminnasta Ahjontie 7:n alakerran isossa asunnossa. Tämäkään hanke ei kuitenkaan olisi toteutunut, ellei hankkeen takana olisi seissyt muutama aktiivi ahjolainen. Suurimman vastuun toteutuksessa on erityisesti käynnistysvaiheessa kantanut Enni Marila. Nyt kädessäsi oleva on elävä esimerkki halusta kehittää yhteistyötä yhtiön ja asukkaiden välillä. Se ilmestyy nyt kolmatta kertaa toivottavasti herättäen yhä useamman asukkaan mukaan asukasdemokratian mukaiseen toimintaan. Nikkarinkruunun toiminnan kehittyessä mielenkiinto sen hallintoa kohtaan nousi merkittävästi. Tästä on esimerkkinä poliittisten päättäjien halu laajentaa yhtiön hallituksen kokoonpanoa neljästä seitsemään, jotta kaikilla puolueilla olisi mahdollista osallistua. Asiasta etukäteen käyty keskustelu oli sävyltään sellaista, että pelkäsin päätöksenteon yhtiön hallituksessa suorastaan halvaantuvan. Tältä se vaikutti myös uuden suuremman hallituksen aloittaessa toimintansa Tässä kuitenkin sananlasku Alku aina vaikeaa, lopussa kiitos seisoo osoitti toimivuutensa. Hallitustyöskentely oli jatkossa erinomaista ja jämäkkää. Minkään yrityksen johtaminen ei kuitenkaan ole yhden ihmisen show. Varsin vähän menestystä olisi syntynyt, jos henkilöstö olisi kaiken aikaa jarruttanut uudistuksia tai jos hallituksella ei olisi ollut rohkeutta tehdä tarvittavia päätöksiä, joiden avulla esimerkiksi Nikkarinkruunun talous saadaan kestävälle pohjalle. Mielestäni yhteistyö henkilöstön kanssa oli yksi keskeinen tekijä sille, että yhtiö on kunnossa. Samoin hallitus on erinomaisella tavalla tukenut johdon esittämiä tavoitteita ja suunnitelmia. Näistä lähtökohdista oli siis erittäin motivoivaa työskennellä. Lisäksi asiakkaat ovat suhtautuneet joskus kipeisiinkin ratkaisuihin suurella ymmärryksellä ja näin edistäneet yhtiön kehittämistä. Voin vain lausua nöyrät kiitokseni kaikille osapuolille. Tästä uuden toimitusjohtajankin on hyvä jatkaa. Toivotan Nikkarinkruunulle onnea ja menestystä tuleville vuosille ja vuosikymmenille kuntakentän tulevien muutosten puristuksessa. Jos olemme etukäteen aktiivisia, voimme parhaiten vaikuttaa tulevaisuuteen. EERO MAIJALA 7 NikkarinSanomat_ indd :16:58

8 Asuminen Kadonnut avain ei ole enää ongelma Avaimen kadottaminen oli aiemmin asukkaalle ja taloyhtiölle kallis ja paljon vaivaa aiheuttava virhe. Nikkarinkruunu halusi poistaa tämän ongelman asukkailtaan ja vaihtaa kiinteistöihinsä Nikkarikumppaninsa iloqin lukitusjärjestelmän. Kun avain katoaa isossa kiinteistössä, seuraukset ovat kalliita. Pelkästään uudet avaimet maksavat, ja jos koti halutaan pitää turvallisena, niin lukko pitää sarjoittaa uudelleen. Pelkkä oman kotilukon sarjoittaminenkaan ei kuitenkaan riitä, jos kiinteistön yhteiset tilat halutaan pitää turvallisena. Yleisavaimen kadotessa kaikki lukot joudutaan joka tapauksessa sarjoittamaan, jolloin kustannukset nousevat pilviin. iloqin järjestelmässä parasta on nimenomaan avaintenhallinnan helppous. Avaimen katoaminen ei aiheuta ongelmia, koska lukko voidaan ohjelmoida uudelleen. Oma koti ja yleiset tilat pysyvät turvallisina hyvin pienillä kustannuksilla. Uskomme, että säästämme tulevaisuudessa merkittävästi kustannuksissa alkupanosten jälkeen, kertoo Nikkarikruunun toimitusjohtaja Ilkka Lahdenperä. Myös asukkaan vaihtuessa yhteistyökumppanimme koodaa avaimet uudestaan aina, vaikka kaikki avaimet olisikin palautettu poislähtevän vuokralaisen toimesta. Tämä antaa uudelle asukkaalle turvallisuuden tunteen ja varmuuden siitä, että avaimia ei ole muilla käytössä, hän jatkaa. Toinen digitaalisen järjestelmän etu on se, että kulkualueet on helppo ohjelmoida myös ajan mukaan. Voimme koodauksen avulla varmistaa, että esimerkiksi saunatiloihin asukas pääsee sisään vain omalla vuorollaan ja näin ollen saunatiloja käytetään vain silloin kun siihen on oikeus, Lahdenperä kertoo. iloqin järjestelmän käytännöllisyys tulee esiin myös tilanteissa, jossa pääsyä kiinteistön eri osiin halutaan väliaikaisesti rajoittaa. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi remontit. iloq-avain voidaan ohjelmoida niin, että remonttimiehillä on pääsy vain tiettyihin tiloihin tietyn aikaa. Enää ei myöskään tarvitse huolehtia avainten häviämisestä niin paljon kuin aiemmin tai myöskään huolehtia siitä, että avainta kopioitaisiin asiaankuulumattomia tarkoituksia varten; digitaaliseen salaukseen perustuvia avaimia kun ei pysty kopioimaan. Tulevaisuuden järjestelmä jo tänään Nikkarinkruunu hallinnoi yli 40 vuokratalokiinteistöä, joissa on lähes 1300 asuntoa. Lisäksi Nikkarinkruunu jälleenvuokraa yli 100 muuta vuokra-asuntoa. Nikkarinkruunun toimitusjohtaja Ilkka Lahdenperän mukaan kumppanin valinnan perusteena oli lukitus- ja asiakasturvallisuus. Nikkarinkruunun kohteista suurin osa on rakennettu 1990-luvun vaihteessa Nikkarinkruunu käyttää iloqin digitaalista lukitusjärjestelmää. ja nykyiset sarjat alkavat olemaan täynnä ja näin ollen lukituksen uusiminen on edessä. Digitaalisen lukitusjärjestelmän sarjat eivät täyty, joten iloqin kanssa meillä ei ole jatkossa tätä ongelmaa. iloqin järjestelmä on elektromekaaninen. Tämä tarkoittaa sitä, että järjestelmä on digitaalinen ja saa tarvitsemansa energian, kun käyttäjä työntää avaimen lukkopesään. Ulkoisesti järjestelmä ei TEKSTI: : iloq KUVA: iloq ns. perinteisistä lukitusjärjestelmistä. iloq ratkaisee avainten katoamiseen, kopiointiin, lukituksen ylläpitoon sekä elinkaarikustannuksiin liittyvät haasteet ympäristöystävällisesti ilman paristoja tai kaapelointia. iloq on ollut markkinoilla nelisen vuotta ja napannut yli 10 prosentin markkinaosuuden. Suomessa iloqin avaimia on käytössä jo satoja tuhansia. Myös kansainvälinen kasvu on kovaa. Huomioi vuotavat vesikalusteet: sekoittajat ja wc-istuimet TEKSTI: RISTO OVASKAINEN KUVA: TALOYHTIO.NET Vuoto vuodessa Vuotokohdan koko Lisäkustannus 30 m 3 /vuosi Tiheä tippavuoto Ompelulanka m 3 /vuosi Yleisesti wc-istuin jää valuttamaan vettä istuimen sisäosaan. Usein vuoto on niin huomaamaton, että sitä on vaikea huomioida. Hyvä konsti testata veden valuminen wc pytyssä on paperinpala, joka asennetaan wcistuimen sisäpuolelle takareunaan ja tarkkaillaan kastuuko paperipala. Sekoittajat vuotavat yleensä hanan juuresta, jolloin hana tarvitsee huoltoa. Kiinteistöhuolto auttaa vuotokohtien tunnistamisessa ja käy huoltamassa hanat ja wc-pytyt. Kun havaitset em. kaltaisia vuotoja, ole yhteydessä huoltoon välittömästi. Ohut vesivirta Parsinneula m 3 /vuosi WC:n jatkuva vuoto Lyijykynä m 3 /vuosi Jatkuva vesivirta Harjan varsi NikkarinSanomat_ indd :16:59

9 Lukkoturvallisuus Asuminen Nikkarinkruunussa TEKSTI: ILKKA LAHDENPERÄ Nikkarinkruunun kiinteistöjen lukitusjärjestelmiä tullaan uusimaan jatkossa vuosittain. Otamme käyttöön jatkossa iloqin tarjoaman lukitusmallin. Avaimia katoaa niin paljon, että kiinteistöjen lukkoja ei voida sarjoittaa jokaisen hävinneen avaimen jälkeen. Lisäksi uudella asukkaalla saattaa olla epävarmuutta siitä, että onko hän saanut varmasti kaikki avaimet edelliseltä asukkaalta. Vanhojen lukkomallien avaimia pystytään kopioimaan naapurimaita myöten, joten lukituksen turvallisuus on kyseenalaista. Lukko ei välttämättä pelaa kunnolla ja paikalle joudutaan kutsumaan usein lukkoseppä, että ovi saadaan auki. Ongelmana myös villit lukot Oma lukunsa ovatkin niin kutsut villit lukot. Ne ovat asukkaan itsensä asennuttamia lukkoja, jotka eivät aukea yleisavaimella. Tämä ei ole hyväksyttävää Nikkarinkruunun kiinteistöissä. Ongelmia aiheuttavat myös palovaroittimet, joiden paristo on lopussa. Kun se alkaa tämän merkiksi ujeltaa huoneistossa, täytyy palokunnan päästä tavalla tai toisella sisälle. Jos asunnossa on villi lukko, eikä asukas ole paikalla, ovi sahataan postiluukusta alaspäin auki. Palokunta joutuu nimittäin aina varmistamaan tilanteen, tuli huoneistosta savua tai ei. Kunnolliset lukot avainasemassa Kunnolliset ja toimivat lukot on avainasemassa talon turvallisuudesta puhuttaessa. Vanhat lukot ovat turvallisuusriski. Vuosien varrella avaimia on voitu kopioida - runsaastikin. Näin ollen on mahdoton tietää, kuinka paljon ja kenen taskussa niitä on. Tämän päivän avaimet ovat suojattuja. Niiden teettäminen ei onnistu ilman, että siihen on asunnon omistajan henkilökohtainen lupa. 70-luvuilla ja 80-luvun alkupuolella asennetut lukot toimivat pääsääntöisesti niin kutsutuilla pikkuavaimilla. Ne on helppo kopioida kenenkään kontrolloimatta esimerkiksi pikasuutarilla. Ajan hammas puree lukkoihin Lukkoa käytetään useita kertoja päivässä. Nyrkkisääntönä voisi todeta, että kaksikymmentä vuotta palvelleet lukot ovat jo siinä kunnossa, että niiden vaihtaminen on ajankohtaista. Ne eivät vastaa enää tämän päivän lukoille asetettuja vaatimuksia ja turvamääräyksiä. Kun lukko on päässyt huonoon kuntoon, on sen tiirikoiminen ja murtaminen helppoa murtomiehille. Kun on kyse vanhasta lukosta, saattaa eteen tulla tilanne, ettei asukas itsekään saa kotinsa ovea auki. Tai niinkin voi käydä, että asuntoon pääsee toisen asunnon avaimilla. Tämän päivän lukkoihin käyvät vain suojatut avaimet. PTS - pitkän tähtäimen suunnitelma TEKSTI: RISTO OVASKAINEN KUVA: JANNE LAHTI Nikkarinkruunun hallitus vahvisti PTS-suunnitelman vuonna Nikkarinkruunun PTS-suunnitelmat ulottuvat tällä hetkellä vuoteen Vuonna 2013 peruskorjauksiin ja pienempiin korjauksiin oli varattu 2.5 miljoonaa euroa. Nikkarinkruunussa tehtiin vuonna 2013 peruskorjauksena kylpyhuoneremontteja mm. osoitteissa Ahjontie 11 ja 7, Metsärinne 2, Marttilankatu 7 ja 9. Palokuja 5:n kylpyhuoneremontti alkoi syksyllä ja valmistuu vuoden 2014 alkupuolella. Keittiöremontteja tehtiin osoitteessa Tuusulantie 52 ja Puusepänkatu 1 ja ne valmistuivat syksyllä Vuonna 2013 Nikkarinkruunussa parannettiin kiinteistöiden energiataloudellisuutta asentamalla EKONOR lämpövahdit osaan kiinteistöihin. Vuonna 2014 jat- kamme Nikkarinkruunun PTSsuunnitelman toteuttamista. Kiinteistöihin on jaettu ennakkoilmoituksia tulevista korjaustoimenpiteistä. Keittiöremontilla viihtyisyyttä asumiseen Keittiöremontissa asuntoihin vaihdettiin uudet kalusteet ja lattiamatot sekä maalattiin seinät ja tarvittaessa katot. Keittiöremontissa kalusteet uusittiin vanhoille paikoille ja keittiöitä modernisoitiin vastaamaan nykypäivän haasteet. Keittiöremontin toteuttaminen vanhan tilalle vaatii erityistä ammattitaitoa ja koostuu monesta eri vaiheesta ja siihen osallistuu useita eri ammattilaisia keittiöasentajasta sähkömieheen ja kirvesmiehestä putkimieheen. Nikkarinkruunussa tekijöiltä vaadittiin ammattitaitoa ja kokemusta. Nikkarinkruunun kohteiden Tuusulantie 52 ja Puusepänkatu 1 asukkaat saivat uusitut keittiöt syksyllä Keittiöremontti kesti noin viikon asunnossa. Jokainen vaihe ottaa aikansa ja moni vaihe on riippuvainen toisesta. Saumattomalla yhteystyöllä varmistettiin aikataulujen pitävyys. Hyvin tehty remontti parantaa asumisen viihtyisyyttä. 9 NikkarinSanomat_ indd :16:59

10 Asuminen Huolto vastaa kysymyksiin KUVA: PHOTOS.COM Lattiakaivo tai lavuaari on tukossa, mitä teen? Asukkaan tehtäviin kuuluu puhdistaa lattiakaivot sekä tyhjentää lavuaarien sakkakuppi säännöllisesti. Lattiakaivon osalta puhdistus kuuluu tehdä niin, että kansi avataan ja roskat kuten hiukset puhdistetaan näkyviltä osin. Hajulukkoa ei saa asukas itse ruuvata auki, jotta tiivisteet pysyvät paikoillaan. Lavuaarien alapuolella oleva sakkakuppi tulee tyhjentää säännöllisesti roskista. Mikäli lavuaari vetää huonosti, kannattaa ensin laittaa hiukan astianpesuainetta ja laskea lämmintä vettä lavuaariin. Mikäli tämä ei auta, ota yhteyttä huoltoon, sillä viemäri on helpompi avata ennen täydellistä tukosta. Kenen vastuulla on loisteputkien ja uunin lamppujen vaihto? Muuton yhteydessä tarkista, että kaikki loisteputket ja uunin lamput toimi- vat, sillä tämän jälkeen niiden vaihtaminen on asukkaan vastuulla. Uutta loisteputkea hankkiessasi vie vanha mukanasi kauppaan kierrätystä varten ja muista samalla ostaa myös lamppuun liittyvä sytytin. Lamppujen suojakupujen avaamisessa käytä harkintaa voiman sijaan, sillä avausmekanismit vaihtelevat malleittain. Avausmekanismi voi toimia ruuveille, painamalla tai vetämällä. Ikkunoista vetää tai niitä ei saa kiinni? Tarkista, että korvausilmaventtiilit ovat hiukan auki, sillä vaihtoilma pyrkii silloin sisään pienimmistäkin raoista. Tarkista myös, että ikkunatiivisteet ovat kunnossa. Rikkinäisten tai puuttuvien tiivisteiden vaihto on asukkaan vastuulla, mutta huolto toimittaa uudet tiivisteet asukkaalle kotiin asennettavaksi. Toinen ikkunoihin liittyvä yleinen ongelma liittyy lukituksen jumiutumiseen. Ongelmasta pääsee helposti eroon lisäämällä kaksi kertaa vuodessa lukkoöljyä lukituskielekkeisiin. Sisälämpötila tuntuu kylmältä, mitä teen? Asumisen suosituslämpötila on noin astetta, jota Nikkarinkruunu pyrkii noudattamaan yleisen asumismukavuuden vuoksi. Hanki kotiisi sisälämpömittari ennen huoltoon soittamista. Lämpömittari asennetaan huoneiston väliseinään, noin mm:n korkeudelle. Ei kuitenkaan paikkaan, jossa lämmönlähde on lähellä (esim. hella, tietokone, tv tai patterit) ei myöskään ikkunoiden ja parveke- tai ulosjohtavan oven lähelle. Kun ulkolämpötilat ja ilmankosteus vaihtelevat suuresti, odota muutama päivä ennen huoltoon soittamista, jotta kiinteistö ehtii reagoida lämpötilan muutoksiin. Mikäli kuitenkin lämpötila poikkeaa useammalla asteella suosituksesta, ota yhteyttä huoltoon. Huollon kysymyksiin vastasi Kiinteistöhuolto Toivanen, josta toivotetaan hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille Nikkarinkruunun asukkaille. Huoltoyhtiöiden yhteystiedot Oman huoltoyhtiön löydät myös kiinteistösi ilmoitustaululta. Huolto hoitaa myös saunavuorot ja autopaikat. ä. nustöiss kka asen tu Tommi U ETELÄINEN ALUE: RTK Palvelu Oy, puh (24 h). Käyntiosoite: Haltianpolku 9, Järvenpää Toimiston aukioloaika: ma-pe klo Sähköposti: ap.jarvenpaa@rtkpalvelu.fi Kotisivu: ITÄINEN ALUE: Piha- ja kiinteistöpalvelu Pestok Oy, puh (24 h). Käyntiosoite: Santaniitynkatu 7 b A 4, Kerava Toimiston aukioloaika: ma-pe klo Toimiston puh (autopaikat, saunavuorot) Kotisivu: Sähköposti: huolto@pestok.fi KESKINEN/POHJOINEN ALUE: Kiinteistöhuolto Toivanen Oy, puh (24 h). Käyntiosoite: Jäspilänkatu 34, Kerava Toimiston aukioloaika: ti-to klo Kotisivu: Sähköposti: asiakaspalvelu@toivanenoy.fi 10 NikkarinSanomat_ indd 10 Avainpalvelua kaikilla alueilla hoitaa: Keravan Lukko Oy Seunalantie 14, Kerava p ; fax Avoinna arkisin ma-pe klo :17:01

11 Asukastoiminta Retki Ateneumiin TEKSTI JA KUVA: ANNIKKI HALME Kauniina elokuisena sunnuntaiaamuna joukko Nikkarinkruunun asukkaita nousi Pohjolan Linjan bussiin ja suuntasi kohti Helsinkiä. Oli kysymyksessä asukastapahtuma 2013, kuvataidepainotteisen iltapäivän viettäminen Ateneumin taidemuseossa. Retken johtajana toimi asukashallituksen puheenjohtaja Pekka Kauhanen. Sirkka-Liisa Sohlmanin esittämä tapahtuman kohde oli saanut keväällä kannatusta asukashallituksessa lähinnä museossa esillä olleen Linnan aarteet -kokoelman vuoksi. Presidentinlinna meni remonttiin viime itsenäisyyspäivän juhlien jälkeen. Linnan lukuisista taideaarteista osa siirrettiin tuolloin koko kansan katseltaviksi Ateneumiin. Lyhyen menomatkan aikana asukashallituksen sihteeri Annikki Halme kertoi nykyisin Valtion taidemuseo-organisaatioon yhtenä osana kuuluvan Ateneumin historiasta. Hän suositteli ajan sallimissa puitteissa tutustumista myös museon muihin kokoelmiin, joiden joukosta löytyisivät rakastetuimmat suomalaisten mestareiden teokset.bussi pysähtyi Atenumin pääoven eteen, mutta sisään oli neuvot tu tulemaan rakennuksen takana olevasta liikuntarajoitteisil- le hankalakulkuisen katuosuuden jälkeisestä ryhmäsisäänkäynnistä. Onneksi pois lähdettäessä pääovi oli käytettävissä ja bussi odotti jälleen sen edessä. Jakaanuttiin kahteen ryhmään, joista kumpikin sai hyvän oppaan. Saatiin kuulla ja nähdä, että näyttelyn ytimen muodosti keisarillinen taidekokoelma sekä ne taideteokset, jotka Ateneum on antanut säilytettäväksi Presidentinlinnan tiloihin. Oppaat aloittivat kierroksensa näyttävimmän maalauksen luota, joka oli Robert Wilhelm Ekmanin maalaus Aleksanteri II avaa valtiopäivät 1863 Keisarillisessa palatsissa ( ). Tapahtumapaikkana oli Valtaistuinsali, nykyisen Presidentinlinnan Peilisali. Muina aarteina saatiin ihailla muun muassa Albert Edelfeltin, Ferdinand von Wrightin, Akseli Gallen-Kallelan, Werner Holmbergin ja Hjalmar Munsterhjelmin teoksia. Aiempien presidenttien rintakuvien lisäksi olivat esillä myös muotokuvat heidän puolisoistaan. Varsinkien presidenttien puolisoiden kuvien luona syntyi paljon mielenkiintoista keskustelua. Nykyisestä presidentistämme oli kokoelmassa erikseen nähtävänä hänen puhemiesaikainen muotokuvansa. Jenni-rouvasta kuvaa ei ollut. Nykyisestä presidentistämme oli Asukasdemokratiasta Nikkarinkruunu koko toiminta, toimistoväen palkoista peruskorjauksiin, rahoitetaan vuokratuloilla. Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että rahoittajien, eli asukkaiden, ääni tulee riittävästi kuulluksi päätöksenteossa. Nikkarinkruunussa on viime vuosina panostettu asukasdemokratian kehittämiseen. Useimmissa taloissa toimiikin jo asukastoimikunnat. Asukastoimikuntien puheenjohtajat muodostavat asukashallituksen, joka kokoontuu 4-6 kertaa vuodessa antamaan lausuntonsa mm. budjetista. Asukashallitus suunnittelee ja toteuttaa myös yhteisöllisyyttä lisääviä asukastapahtumia. Asukashallitus valitsee kaksi edustajaa Nikkarinkruunun hallitukseen, joka käyttää ylintä päätösvaltaa yhtiössä. Olisi hieno tavoite, että kaikissa Nikkarinkruunun taloissa toimisi asukastoimikunta. Jos omassa talossasi ei asikastoimikuntaa vielä ole ja haluaisit asiasta lisää kuulla, ota ihmeessä yhteyttä toimitusjohtaja-ilkkaan tai allekirjoittaneeseen. Asukastoimikunnassa ja asukashallituksessa toimiminen perustuu luonnollisesti vapaaehtoisuuteen eikä sitouta mihinkään, mutta on luontevin ja paras kanava vaikuttaa talosi asioihin. Toivotamme myös uuden toimitusjohtajan, Ilkan tervetulleeksi. Ilkka on ottanut kiitettävästi asiakseen asukasdemokratian kehittämisen. Vaikka luonnollisesti tarkastelemme yhtiön asioita välillä hieman eri näkökulmista, uskon asukashalli tuksen ja toimitusjohtajan välisen yhteistyön sujuvan hyvissä merkeissä. Vuoden asukastapahtumassa matka suuntautui Ateneumiin. kokoelmassa erikseen nähtävänä hänen puhemiesaikainen muotokuvansa. Jenni-rouvasta kuvaa ei ollut. Kuvataideteosten lisäksi näytteillä oli myös Linnan arvokasta esineistöä kuten valtion viralliset ruokailuvälineet sekä presidentin työhuoneen pelkistetty, pröystäilemätön kalusto. Oppaan mukaan presidentinlinnan kokoelma edusti eurooppalaista perinnettä, jossa taide ja muut esineet osaltaan ilmentävät sivistystä, yhteiskunnallista valtaa ja kansallista identiteettiä.venäläistä taidetta oli mukana vain nimeksi. Opaskierros koski vain Linnan aarteet -kokoelmaa ja kesti vajaan tunnin. Kierroksen jälkeen aikaa jäi tutustua muihin kokoelmiin, virkistäytymiseentaidemuseon kahviossa, mielipiteisiin ja palautteeseen. Oltiin tyytyväisiä avartavaan kokemukseen ja toivottiin kiinnostavia asukastapahtumia järjestettävän useamminkin. Ps. Kiinteistö Oy Nikkarinkruunun asukastapahtumien tavoitteita ovat mm. yhteisöllisyyden ja asukastietouden lisääminen sekä asukaskulttuurin kehittäminen. Otan mielelläni vastaan toivomuksianne tulevien asukastapahtumien aiheiksi. TEKSTI: PEKKA KAUHANEN KUVA: JANNE LAHTI Kirjoittaja Pekka Kauhanen on Nikkarinkruunun asukashallituksen puheenjohtaja. Asukastoiminnan asioista voit ottaa yhteyttä sähköpostitse: 11 NikkarinSanomat_ indd :17:02

12 Asukastoiminta Alusta asti Nikkariasukkaana TEKSTI JA KUVA: JANNE LAHTI Osa Nikkarinkruunun asukkaista on viihtynyt yhtiössä sen perustamisesta lähtien. Ritva Tiitinen on yksi heistä. Puumalasta kotoisin oleva Ritva jäi eläkkeellä Sinebrychoffin tuotannosta vuonna 2008 ja on viihtynyt Keravalla kokonaisuudessaan 40 vuotta. Hän on asunut Nikkarinkruunun kohteessa Tierantiellä rivitalossa sen valmistumisesta asti vuodesta Pitkäaikaista asumista ja asukastoimintaa Rivitaloasunnossaan Ritva on viihtynyt hyvin. Tilava piha päätyhuoneistossa sopivassa paikassa lähellä keskustaa on osoittautunut kestäväksi ja viihtyisäksi asumispaikaksi. Vaikka vuokrakorotukset Ritvaa hiukan harmittavatkin, on kiinteistöä ja huoneistoja remontoitu kuluneiden vuosien varrella. Esimerkiksi kylpyhuone remontoitiin edellisvuotena. Tierantien kol- men rivitaloissa asuu yhä seitsemän alkuperäistä asukasta, mikä osaltaan kertoo siitä, että kohteessa viihdytään.ritva Tiitinen on ollut aktiivisesti mukana asukastoiminnassa. Asukastoiminta ei suinkaan rajoitu pelkään viralliseen osaan, vaan Ritvan mukaan lähiössä kasvatetaan kakarat ja sovitellaan riidat perinteisen toiminnan ohella. Muutoksia asumisessa on 20 vuoden aikana tapahtunut jonkin verran. Alussa kohteessa asui nuoria lapsiperheitä, nyt lapset ovat lentäneet pesästä ja asuinympäristö on kansainvälistynyt. Kansainvälistyminen on Ritvan mukaan luonnollinen osa kansainvälistyvää työelämää. Asukashallituksen ja muun asukastoiminnan ohella Ritva on vuosien varrella seurannut Nikkarinkruunun toimintaa yleisestikin. Viimeaikaisista muutoksista on Ritva mainitsee huoltoyhtiön muuttumisen takaisin parempaan. Ja vaikka asukastoiminta on välillä hiukan vaatimatonta, taloyhtiössä on yhteisöllistä toimintaa ja naapuriapua varsinkin vanhemmille asukkaille. Ritva Tiitinen on viihtynyt Nikkarinkruunun asukkaana sen perustamisesta lähtien. Hyvä kuva yhtiöstä Mielikuvaa Nikkarinkruunun toiminnasta kysyttäessä Ritva antaa arvosanaksi yhdeksän. Myönteisenä piirteenä Ritvan mukaan on asioiden hoituminen yleensä yhdellä soitolla. 20 vuoden asumisen jälkeen asukastoiminnan kautta annettu palaute ja sen kuuleminen on Ritvan mukaan asukkaalle tärkeää. Näissä tunnelmissa Ritva toivottaakin Nikkarinkruunulle hyvää ja hillittyä jatkoa seuraavalle 20-vuotisperiodille. Nikuviken kesäretki TEKSTI: ENNI MARILA Nikkarinkruun asukasaktiivit tekivät kesäretken bussilla Nikuvikeniin Yhtenäinen Ahjo ry:n olohuone Palkeen kanssa. Osallistujia oli vauvasta vaariin. Ohjelmassa oli ruokailua, uintia ja merellistä auringonottoa. Palje olohuoneeseen ovat tervetulleita kaikki ahjolaiset. Palje on auki maanantaista torstaihin ko 9-15 ja perjantaisin klo Palkeessa voit jutella muiden kanssa, lukea lehtiä, käyttää nettiä asiointiin (myös apua saatavilla) ja tehdä löytöjä kirpputorihuoneessa. Lapsille on oma leikkihuone. Tilaa voi vuokrata perhejuhlia tai kokouksia varten, tarjoilut järjestyvät sopimuksen mukaan. Palkeessa järjestetään tapahtumia esim. vapun, halloweenin ja joulun aikaan. Syyskuussa 2013 vietettiin kaksivuotissyntymäpäiviä. Mukaan toimintaan tarvitaan lisää henkilöitä. Tule käymään ja tutustumaan. Palje on osa Ahjo nousuun- hanketta, jonka toimijoina ovat Yhtenäinen Ahjo ry, Keravan kaupunki, Keravan seurakunta ja KOy Nikkarinkruunu. Lisätietoja : / Rauhallista Joulua ja Onnekasta vuotta 2014! Samalla kiitämme päättyvästä vuodesta. Kiinteistö Oy Nikkarinkruunu Joulusaunat: Joulusaunat lämpiävät entiseen malliin. Seuraa ilmoitustauluja, jonne laitamme ilmoitukset joulusaunoista. 12 NikkarinSanomat_ indd :17:02

ASUKKAAN TURVALLISUUSOHJEET

ASUKKAAN TURVALLISUUSOHJEET ASUKKAAN TURVALLISUUSOHJEET Turvallista asumista YH Kodeilla YH Kodit tarjoaa elämän kestävää asumista, joka on paljon enemmän kuin pelkkä asunto. Me arvostamme turvallisen asumisen ja toimivan elinympäristön

Lisätiedot

Kiinteistönomistajan ja asukkaan välinen. vastuunjakotaulukko 2.12.2015. Lämmitys. Ilmanvaihto

Kiinteistönomistajan ja asukkaan välinen. vastuunjakotaulukko 2.12.2015. Lämmitys. Ilmanvaihto Kiinteistönomistajan ja asukkaan välinen 2.12.2015 vastuunjakotaulukko Tämä taulukko määrittelee asukkaan ja kiinteistön omistajan väliset vastuut asunnon hoidossa. Epäselvissä tilanteissä ota yhteyttä

Lisätiedot

Uusi Asunto-osakeyhtiölaki 1599/2009 IRTAIMISTON JA HUONEISTON OSIEN VAKUUTTAMINEN VASTUUNJAOSTA AS.OY:N JA HUONEISTON HALTIJANN KESKEN

Uusi Asunto-osakeyhtiölaki 1599/2009 IRTAIMISTON JA HUONEISTON OSIEN VAKUUTTAMINEN VASTUUNJAOSTA AS.OY:N JA HUONEISTON HALTIJANN KESKEN Uusi Asunto-osakeyhtiölaki 1599/2009 IRTAIMISTON JA HUONEISTON OSIEN VAKUUTTAMINEN VASTUUNJAOSTA AS.OY:N JA HUONEISTON HALTIJANN KESKEN Yhtiön kunnossapitovastuu (4:2) Rakenteet, eristeet, perusjärjestelmät

Lisätiedot

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Asuminen vastaanottokeskuksen asunnossa Vastaanottokeskus järjestää sinulle tilapäisen majoituksen

Lisätiedot

Mauri Niemelä. Mauri Niemelä, Pohjois-Suomen Kiinteistö yhdistys ry.

Mauri Niemelä. Mauri Niemelä, Pohjois-Suomen Kiinteistö yhdistys ry. Mauri Niemelä Isännöitsijä vuodesta 1981 Vuoden isännöitsijä 2011, Isännöintiliitto ry Oulun Isännöitsijätoimisto Oy, yrittäjä, isännöitsijä, toimitusjohtaja, AIT Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry I-

Lisätiedot

Kodin paloturvallisuus

Kodin paloturvallisuus Kodin paloturvallisuus Itä-Uudenmaan Pelastuslaitos Palotarkastaja Linnea Kytömäki Itä-Uudenmaan pelastuslaitos Väkiluku n. 94 000 Seitsemän kuntaa Työntekijöitä n. 180 Asemat, joissa on vakituista henkilökuntaa

Lisätiedot

Mieti ennen kuin muutat

Mieti ennen kuin muutat Mieti ennen kuin muutat Millä rahoitat asumisen? vuokra (300-700 /kk) vuokravakuus (1-3 kk vuokra) kotivakuutus (alle 10 /kk) sähkö- ja vesilasku (40 /kk) huonekalut, astiat, ruoka, puhelin- ja nettiyhteydet

Lisätiedot

KOTONA KAUPUNGISSA- PAKOLAISTAUSTAISTEN NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN ASUMISVALMENNUS ESPOOSSA JA OULUSSA

KOTONA KAUPUNGISSA- PAKOLAISTAUSTAISTEN NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN ASUMISVALMENNUS ESPOOSSA JA OULUSSA KOTONA KAUPUNGISSA- PAKOLAISTAUSTAISTEN NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN ASUMISVALMENNUS ESPOOSSA JA OULUSSA 217-219 KOTONA KAUPUNGISSA: TOIMET JA TAVOITTEET ASUMISVALMENNUSTA TOTEUTETAAN ESPOOSSA JA OULUSSA:

Lisätiedot

VARMISTA SÄHKÖTURVALLISUUS

VARMISTA SÄHKÖTURVALLISUUS V A R M I S T A S Ä H K Ö T U R V A L L I S U U S K Ä Y T Ä A S E N N U K S I S S A A M M A T T I L A I S T A VARMISTA SÄHKÖTURVALLISUUS KÄYTÄ ASENNUKSISSA AMMATTILAISTA Kiinteitä sähköasennuksia saavat

Lisätiedot

Rane energianeuvonta. Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen

Rane energianeuvonta. Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen Rane energianeuvonta Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen Ranen henkilöstöä Antero Mäkinen Rakentaminen Katja Räsänen Harjoittelija Petri Mäkelä Rakentajan opas Tiina Hakala Asuminen Ilari

Lisätiedot

Omatoiminen varautuminen 2014 (%)

Omatoiminen varautuminen 2014 (%) Väestön omatoiminen varautuminen on yleistynyt ja kehittynyt myönteisesti Omatoimisen varautumisen velvollisuuksia on jokaisella ihmisillä ja taloyhtiöillä. Pelastuslain velvoitteiden tavoitteena on, että

Lisätiedot

Jos vaatteesi syttyvät palamaan, heittäydy maahan tai lattialle ja kieri kunnes tuli sammuu.

Jos vaatteesi syttyvät palamaan, heittäydy maahan tai lattialle ja kieri kunnes tuli sammuu. Lain mukaan joka kodissa täytyy olla palovaroitin. Tulipalo alkaa usein keittiöstä. Jos rasva syttyy palamaan, laita kansi päälle. Älä koskaan käytä vettä. Huolehdi palavasta kynttilästä. Älä tupakoi sängyllä

Lisätiedot

Kodin vakuuttaminen osana arjen riskienhallintaa

Kodin vakuuttaminen osana arjen riskienhallintaa Kodin vakuuttaminen osana arjen riskienhallintaa Asuntovakuuttamisen tietoisku Helsingin Pelastusliitto HELPE:n ja Kiinteistöliitto Uusimaan asukasturvallisuusilta 8.9.2015 Hannu Partanen 2 Sisältö 1)

Lisätiedot

Kiinteistöjen kunnossapito

Kiinteistöjen kunnossapito Kiinteistöjen kunnossapito 28.5.2015 Esityksen sisältö Käsitteet Kunnon selvittäminen PTS-ohjelmointi Korjausten ohjelmointi Peruskorjaaminen/-parantaminen Käsitteitä PTS-ohjelma = Pitkän tähtäimen suunnitelma

Lisätiedot

Ota kumppaniksi. A UTC Fire & Security Company

Ota kumppaniksi. A UTC Fire & Security Company Ota kumppaniksi paloturvallisuuden ammattilainen A UTC Fire & Security Company Paloturvallisuus yhteinen asiamme Onko kiinteistön paloturvallisuus varmasti kunnossa? Omistajan ja vuokralaisen asenteet

Lisätiedot

Hanskat tiskiin vai vasara käteen?

Hanskat tiskiin vai vasara käteen? Hanskat tiskiin vai vasara käteen? Mitä suomalaiset ajattelevat kotiensa kunnossapidosta ja korjaamisesta Tiedotustilaisuus 12.4.2011 Tina Wessman, Qualitems Oy Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Tarkoitus:

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa ver Ohjelma kuntavaaleihin Pidetään kaikki mukana Jokaista ihmistä pitää arvostaa SDP:n tavoite on inhimillinen Suomi. SDP haluaa, että Suomessa kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Jokaista ihmistä pitää

Lisätiedot

18 Mallisivut putkiremontti paketissa_2016_a5_48s.indd

18 Mallisivut putkiremontti paketissa_2016_a5_48s.indd 18 100 ja 1 kysymystä putkiremontista 19 Putkiremontti voidaan nykyisin TOTEUTTAA useilla eri tavoilla. Yleisimmät näistä ovat perinteinen putkiremontti, sukitus ja pinnoitus tai edellisten yhdistelmä.

Lisätiedot

TVT Asunnot Oy - Case Vesikuuri

TVT Asunnot Oy - Case Vesikuuri 28.11.2016 TVT Asunnot Oy - Case Vesikuuri Sisältö TVT Asunnot Oy lyhyesti Vesikuuri-kampanja Lähtötilanne Tavoitteet Toimenpiteet TVT Asunnot Oy lyhyesti Turun kaupungin omistama kiinteistöyhtiö Nykymuotoisen

Lisätiedot

Kiteen kaupunki Kesälahden Vuokratalot Oy 1 (6) Asiakastyytyväisyyskysely

Kiteen kaupunki Kesälahden Vuokratalot Oy 1 (6) Asiakastyytyväisyyskysely Kiteen kaupunki Kesälahden Vuokratalot Oy 1 (6) Kiteen Kotitalot Oy ja KOY Kesälahden Vuokratalot asiakastyytyväisyyskysely Yhteenvetoraportti N=124 Julkaistu: 24.4.2014 Vertailuryhmä: Kesälahden Vuokratalojen

Lisätiedot

Mitä tämä vihko sisältää?

Mitä tämä vihko sisältää? Asuntotoiveeni Mitä tämä vihko sisältää? 1. Kuka minä olen? 4 2. Milloin haluan muuttaa omaan asuntoon? 5 3. Mihin haluan muuttaa? 5 4. Millaisessa asunnossa haluan asua? 6 5. Millaisella asuinalueella

Lisätiedot

PAAVO Verkostonkehittäjät Uudistuva ammatillisuus Asunto ensin: arjen haasteet asumispalveluissa. Yksikönjohtaja Heli Alkila ja ohjaaja Juha Soivio

PAAVO Verkostonkehittäjät Uudistuva ammatillisuus Asunto ensin: arjen haasteet asumispalveluissa. Yksikönjohtaja Heli Alkila ja ohjaaja Juha Soivio PAAVO Verkostonkehittäjät Uudistuva ammatillisuus Asunto ensin: arjen haasteet asumispalveluissa Yksikönjohtaja Heli Alkila ja ohjaaja Juha Soivio Helsingin Diakonissalaitos Heli Alkila Pohdittavaksi kuinka

Lisätiedot

Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008

Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008 1 Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008 2 Erilaisia asumismuotoja Vuokra-asumisessa vuokralainen maksaa joka kuukausi vuokraa vuokranantajalle. Asunnon voi vuokrata yksityisiltä omistajilta ja yleishyödyllisiltä

Lisätiedot

Säästöäenergiankäyttöä tehostamalla. TimoKuusiola Ilmastotreffit 4.11.2014

Säästöäenergiankäyttöä tehostamalla. TimoKuusiola Ilmastotreffit 4.11.2014 Säästöäenergiankäyttöä tehostamalla TimoKuusiola Ilmastotreffit 4.11.2014 Sisällys Mihinenergiaajavettäkuluu Mihinkiinnittäähuomiotaasumisenarjessa Ilmanvaihtojärjestelmäntoiminta Lämmönjakojärjestelmäntoiminta

Lisätiedot

Energiatehokas taloyhtiö Kiinteistövahdilla

Energiatehokas taloyhtiö Kiinteistövahdilla Energiatehokas taloyhtiö Kiinteistövahdilla Tasaista lämpöä jokaiseen asuntoon Lämmitä fiksusti Kiinteistövahti-palvelun avulla taloyhtiöt voivat parantaa asumismukavuutta, optimoida lämmityskustannuksia

Lisätiedot

Mitä koulun jälkeen?

Mitä koulun jälkeen? Tietoa asumisesta Mitä koulun jälkeen? Yhteishaku Lukio/ammattikoulu/opisto Muutto edessä? Valmistumisen jälkeen työelämän tai jatkoopintojen haasteet Ajankohtaiseksi tulee oman paikan hankinta Asumismuoto

Lisätiedot

Ennen asunnonhakua: Kun kiinnostava asunto löytyy: Kartoita omia tuloja ja menojasi Selvitä mihin asumisen tukiin ja etuuksiin sinulla on mahdollinen oikeus (ole tarvittaessa yhteydessä oman kuntasi sosiaalitoimeen

Lisätiedot

Tukimateriaaliin on koottu opetusvideoiden sisältämät opetukset, jotka tulee käydä keskustelunomaisesti läpi, aina kun video on katsottu.

Tukimateriaaliin on koottu opetusvideoiden sisältämät opetukset, jotka tulee käydä keskustelunomaisesti läpi, aina kun video on katsottu. Opetusvideoiden tukimateriaali Turvapaikanhakijoille ja maahanmuuttajille tarkoitetut opetusvideot on tarkoitettu katsottavaksi ohjatusti. Ilman tukimateriaalia saattaa videoiden sanoma jäädä epäselväksi.

Lisätiedot

PEIKKO VAI MAHDOLLISUUKSIEN PUTKIREMONTTI?

PEIKKO VAI MAHDOLLISUUKSIEN PUTKIREMONTTI? PEIKKO VAI MAHDOLLISUUKSIEN PUTKIREMONTTI? Putkiremontti koetetaan joissakin taloyhtiössä peikkona, jota halutaan vältellä niin pitkään kun mahdollista. Yleisimmät syyt remontin välttelyyn ovat: kallein

Lisätiedot

Asunto-osakeyhtiö korjaushanke - hallituksen näkökulma

Asunto-osakeyhtiö korjaushanke - hallituksen näkökulma Asunto-osakeyhtiö korjaushanke - hallituksen näkökulma Eero Nippala lehtori ja tutkimusalueen päällikkö Tampereen ammattikorkeakoulu Asunto-osakeyhtiön hallitustyöskentelyä 1987-2015 Sisältö Rakennuskannan

Lisätiedot

>ASUNTONI >MUUTTO. MILLOIN VOIN ALOITTAA MUUTON? Voit aloittaa muuton perjantaina 30.5.2014.

>ASUNTONI >MUUTTO. MILLOIN VOIN ALOITTAA MUUTON? Voit aloittaa muuton perjantaina 30.5.2014. 215 TOAS PEKOLA 31 >MUUTTO MILLOIN VOIN ALOITTAA MUUTON? Voit aloittaa muuton perjantaina 30.5.2014. MISTÄ JA KUINKA SAAN AVAIMET? Asunnon avaimet voit noutaa perjantaista 30.5.2014 alkaen asuntotoimistostamme,

Lisätiedot

>ASUNTONI >MUUTTO. MILLOIN VOIN ALOITTAA MUUTON? Voit aloittaa muuton tiistaina 30.9.2014.

>ASUNTONI >MUUTTO. MILLOIN VOIN ALOITTAA MUUTON? Voit aloittaa muuton tiistaina 30.9.2014. 215 TOAS PEKOLA 27 >ASUNTONI MINKÄLAISIA LAITTEITA KEITTIÖSSÄNI ON? Keittiössä on vakioliesi ja jää-/pakastinkaappi. Lieden yläpuolella on liesikupu, joka on yhdistetty talon koneelliseen ilmanvaihtojärjestelmään

Lisätiedot

+++Abloy_Lukitusopas_B :15 Page 1. Kodin lukitusopas. Kun turvallisuus on avainasia.

+++Abloy_Lukitusopas_B :15 Page 1. Kodin lukitusopas. Kun turvallisuus on avainasia. +++Abloy_Lukitusopas_B5 17.3.2006 14:15 Page 1 Kodin lukitusopas. Kun turvallisuus on avainasia. +++Abloy_Lukitusopas_B5 17.3.2006 14:15 Page 2 Onko sinulla vastaukset muutamaan avainkysymykseen? Milloin

Lisätiedot

Asukastoiminta kannattaa

Asukastoiminta kannattaa Asukastoiminta kannattaa Asukastoiminnan edelläkävijä Asukastoiminta on asukkaiden omaehtoista yhteistoimintaa. Se tukee hyvää naapuruutta ja on omiaan luomaan yhteisöllisyyttä. On tutkittua tietoa, että

Lisätiedot

Tervetuloa SATOkotiin. Muuttajan usein kysytyt kysymykset

Tervetuloa SATOkotiin. Muuttajan usein kysytyt kysymykset Tervetuloa SATOkotiin Muuttajan usein kysytyt kysymykset SATOn Asiakaspalvelu p. 020 334 443 asiakaspalvelu@sato.fi sato.fi facebook.com/sato Milloin saan hakea avaimet? Uuden kotisi avaimet saat vuokrasopimuksen

Lisätiedot

6.1 Savunpoisto. Porraskäytävät ovat kerrostalokiinteistöissä ensisijaiset poistumistiet. Porraskäytävien kautta asukkaiden pitää päästä tarvittaessa

6.1 Savunpoisto. Porraskäytävät ovat kerrostalokiinteistöissä ensisijaiset poistumistiet. Porraskäytävien kautta asukkaiden pitää päästä tarvittaessa 6 ut P O R R A S K ÄY TÄVÄT es iv Porraskäytävät ovat kerrostalokiinteistöissä ensisijaiset poistumistiet. Porraskäytävien kautta asukkaiden pitää päästä tarvittaessa poistumaan turvallisesti asunnostaan.

Lisätiedot

Tervetuloa asumaan. Kotisiipi

Tervetuloa asumaan. Kotisiipi Tervetuloa asumaan Kotisiipi Päivärinteen palvelutalon Kotisiipi on turvallinen ryhmäkoti kuudelle ikäihmiselle. Toiminta-ajatus Kotisiipi on Päivärinteen palvelutalossa sijaitseva kuuden asukkaan ryhmäkoti.

Lisätiedot

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Hissi- ja esteettömyysseminaari Oulu 17.11.2016 Pekka Luoto toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Kiinteistöyhdistykset yhdessä Kiinteistöliiton

Lisätiedot

Helsingin asuntopalot ja niihin johtaneet tekijät. Mitä asukas voi itse tehdä turvallisuutensa parantamiseksi?

Helsingin asuntopalot ja niihin johtaneet tekijät. Mitä asukas voi itse tehdä turvallisuutensa parantamiseksi? Helsingin asuntopalot ja niihin johtaneet tekijät Mitä asukas voi itse tehdä turvallisuutensa parantamiseksi? Pelastustoiminta Helsingin pelastuslaitoksen suorittamien paloja pelastustehtävien kokonaismäärä

Lisätiedot

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Hissi- ja esteettömyysseminaari Oulu 17.11.2016 Pekka Luoto toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Kiinteistöyhdistykset yhdessä Kiinteistöliiton

Lisätiedot

KOTONA KAUPUNGISSA. - pakolaistaustaisten nuorten ja lapsiperheiden asumisvalmennus Espoossa ja Oulussa

KOTONA KAUPUNGISSA. - pakolaistaustaisten nuorten ja lapsiperheiden asumisvalmennus Espoossa ja Oulussa KOTONA KAUPUNGISSA - pakolaistaustaisten nuorten ja lapsiperheiden asumisvalmennus Espoossa ja Oulussa KOTONA KAUPUNGISSA Ryhmämuotoista asumisvalmennusta ja räätälöityä yksilötyötä asumisen asioissa Hanke

Lisätiedot

KERROSTALO. A. Katso kuvaa numero 1. Mikä kuvassa on? Kuvassa on. B. Katso kuvaa numero 1. Missä kuvassa ovat nämä tilat? Lisää kuvaan numero.

KERROSTALO. A. Katso kuvaa numero 1. Mikä kuvassa on? Kuvassa on. B. Katso kuvaa numero 1. Missä kuvassa ovat nämä tilat? Lisää kuvaan numero. KERROSTALO A. Katso kuvaa numero 1. Mikä kuvassa on? Kuvassa on B. Katso kuvaa numero 1. Missä kuvassa ovat nämä tilat? Lisää kuvaan numero. 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. uima-allas

Lisätiedot

ASUKASDEMOKRATIAN TAVOITTEET

ASUKASDEMOKRATIAN TAVOITTEET ASUKASDEMOKRATIAN TAVOITTEET Asumisviihtyvyyden parantaminen Asukkaiden aktiivisuuden ja kiinnostuksen lisääminen omaan asumiseensa ja asuinympäristöönsä Yhteistyön, avoimuuden ja vuorovaikutuksen lisääminen

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Lepola III asuntokortteli OMASSA KODISSA. Yhteisöllisyyttä ja lämpöä keskellä kulttuurimiljöötä. Oman kodin löydät meiltä.

Lepola III asuntokortteli OMASSA KODISSA. Yhteisöllisyyttä ja lämpöä keskellä kulttuurimiljöötä. Oman kodin löydät meiltä. Lepola III asuntokortteli OMASSA KODISSA Yhteisöllisyyttä ja lämpöä keskellä kulttuurimiljöötä Oman kodin löydät meiltä. www.masterkodit.fi LEPOLA III Kristillinen asuinyhteisö Järvenpään Lepolassa Järvenpäähän

Lisätiedot

ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 2-3h+k (yhtiöjärjestyksen mukaan 4h+k), 76 m, 335 000 Vastaava välittäjä Annika Virtanen KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ LKV, PARTNER 050 540 4524 annika@bolkv.fi

Lisätiedot

LAHDEN TALOJEN ASUKASDEMOKRATIAMALLI

LAHDEN TALOJEN ASUKASDEMOKRATIAMALLI LAHDEN TALOJEN ASUKASDEMOKRATIAMALLI Asukasdemokratiatoimikunnan käsittely 14.11.2005 ja alueneuvostojen yhteiskokouksen käsittely 30.11.2005 ja yhtiön hallituksen käsittely 15.12.2005 PÄIVITYKSET: Asukashallitus

Lisätiedot

Energiatehokkuuden parantaminen taloyhtiöissä

Energiatehokkuuden parantaminen taloyhtiöissä Energiatehokkuuden parantaminen taloyhtiöissä Energiaekspertin peruskurssi osa 1: lämpö & vesi 17.03.2014, Tampere DI Petri Pylsy Ekspertti ei kuitenkaan koske säätöihin, sen tekee aina kiinteistönhoitaja

Lisätiedot

TURVALLISESTI OMASSA KODISSA

TURVALLISESTI OMASSA KODISSA TURVALLISESTI OMASSA KODISSA ASUKKAALLE: Turvallisesti omassa kodissa -oppaasta löydät ohjeita, joiden avulla voit lisätä kotisi paloturvallisuutta. Oppaassa on myös ohjeita, kuinka toimia hätätilanteessa.

Lisätiedot

3/2014. Tietoa lukijoista

3/2014. Tietoa lukijoista 3/2014 Tietoa lukijoista Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden, Suomen 2. luetuimman päivälehden, kuukausiliite. Se on maaseudulla asuvalle ihmiselle tehty aikakauslehti. Lehti on onnistunut tehtävässään ja

Lisätiedot

TALOYHTIÖN PERUSKORJAUKSET Mauri Niemelä

TALOYHTIÖN PERUSKORJAUKSET Mauri Niemelä TALOYHTIÖN PERUSKORJAUKSET 7.11.2007 Mauri Niemelä www.oulunisannoitsijatoimisto.fi Oulun Isännöitsijätoimisto Oy perustettu 1982 Oulun Seudun Talokeskus Oy omistajiksi 7/2004 Niemelä Mauri ja Arja nimen

Lisätiedot

MÄRKÄTILAKORJAUKSET 27.3. 2013. Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi

MÄRKÄTILAKORJAUKSET 27.3. 2013. Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi MÄRKÄTILAKORJAUKSET 27.3. 2013 Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Osakkeenomistajan remontit Kunnossapito- tai muutostyö Kunnossapitotyöt: Yhtiön kunnossapitoa on kiinteistön ylläpitoon kuuluva toiminta, joka

Lisätiedot

ENERGIAN- SÄÄSTÖVINKKEJÄ LOGISTIIKKA- JA TUOTANTOTILOILLE

ENERGIAN- SÄÄSTÖVINKKEJÄ LOGISTIIKKA- JA TUOTANTOTILOILLE ENERGIAN- SÄÄSTÖVINKKEJÄ LOGISTIIKKA- JA TUOTANTOTILOILLE KIINTEISTÖN ENERGIA- TEHOKKUUTTA LUODAAN JOKA PÄIVÄ Kiinteistöjen tehokas energiankäyttö on fiksua paitsi ympäristön kannalta, myös taloudellisesta

Lisätiedot

INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU. Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan

INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU. Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan INTERVAC-lomapalvelu aina vuodesta 1953 lähtien u Voit vaihtaa asunnon toisen kanssa kotimaassa tai ulkomailla. Kun asut

Lisätiedot

TURVALLISEEN HUOMISEEN

TURVALLISEEN HUOMISEEN TURVALLISEEN HUOMISEEN perheen pelastautumissuunnitelma 1 Poistu palavasta rakennuksesta, mutta älä mene savuun! Tulipalo yllättää aina, ja huonetilaan alkaa heti muodostua tultakin vaarallisempaa savua.

Lisätiedot

Yhteisöllisyys, väistöasunnot ja palveluntarve korjausrakentamisessa

Yhteisöllisyys, väistöasunnot ja palveluntarve korjausrakentamisessa Yhteisöllisyys, väistöasunnot ja palveluntarve korjausrakentamisessa Asukaskyselyn vastausten analysointia NCC Rakennus Oy Yleistä Tehdyn asukaskyselyn tavoitteena oli löytää hyvä ja toimiva ratkaisu remontin

Lisätiedot

TURVALLISESTI KODISSANI. Oma turvallisuuteni. Valitse kyllä tai ei. Tiedän hätänumeron. Säilytän puhelinta paikassa, josta löydän sen helposti.

TURVALLISESTI KODISSANI. Oma turvallisuuteni. Valitse kyllä tai ei. Tiedän hätänumeron. Säilytän puhelinta paikassa, josta löydän sen helposti. Oma turvallisuuteni Valitse kyllä tai ei. TURVALLISESTI Tiedän hätänumeron. kyllä ei KODISSANI Säilytän puhelinta paikassa, josta löydän sen helposti. Huoneessani on toimiva palovaroitin. Tiedän, mitä

Lisätiedot

104,0 m², 3h, k,

104,0 m², 3h, k, Kohteen ilmoittaja Nimi: Teppo Tuijula Puh: 0500 530 942 Solid House Oy LKV, Turku Eerikinkatu 13, 3 krs. 20100 Turku Puh: 044 282 0038 MAASEUDUN RAUHAA JA VÄLJÄÄ ASUMISTA Tässä paikassa voit yhdistää

Lisätiedot

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa.

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. ASUNTO JA ASUMINEN ASUMINEN 1. Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. 2. Missä kaupungissa sinä asut? Asun Lahdessa.

Lisätiedot

Taloyhtiön energiansäästö

Taloyhtiön energiansäästö Taloyhtiön energiansäästö Hallitusforum 19.03.2011 Messukeskus, Helsinki Petri Pylsy, Kiinteistöliitto Suomen Kiinteistöliitto ry Mitä rakennusten energiatehokkuus on Energiatehokkuus paranee, kun Pienemmällä

Lisätiedot

JVA energiankulutus ja säästömahdollisuudet Syksy Keski-Suomen Energiatoimisto

JVA energiankulutus ja säästömahdollisuudet Syksy Keski-Suomen Energiatoimisto JVA energiankulutus ja säästömahdollisuudet Syksy 2013 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 28.11.2013 Lauri Penttinen 2 Kulutuskäyrästöt talon iän mukaan

Lisätiedot

- puuhakirja- OLLIN JA OLLIINAN OPERAATIO PELASTA MUMMO!

- puuhakirja- OLLIN JA OLLIINAN OPERAATIO PELASTA MUMMO! - puuhakirja- OLLIN JA OLLIINAN OPERAATIO PELASTA MUMMO! PALOTURVALLISUUSVIIKKO BRANDSÄKERHETSVECKAN OLLIN JA OLLIINAN OPERAATIO PELASTA MUMMO! Olli ja Olliina ovat jälleen vierailleet hauskassa Päivä

Lisätiedot

UUDISTA LUKITUKSESI AJAN TASALLE ABLOY TUOTEPAKETEILLA

UUDISTA LUKITUKSESI AJAN TASALLE ABLOY TUOTEPAKETEILLA R UUDISTA LUKITUKSESI AJAN TASALLE ABLOY TUOTEPAKETEILLA Lukkoja ja niiden toimivuutta pidetään useasti itsestäänselvyytenä. Kiinteistön lukituksen tilaan ja avaimiin ei kiinnitetä riittävästi huomiota

Lisätiedot

Huoneistoremontit kohti toimivia käytäntöjä ja menettelytapoja

Huoneistoremontit kohti toimivia käytäntöjä ja menettelytapoja Huoneistoremontit kohti toimivia käytäntöjä ja menettelytapoja Taloyhtiöiden hallitusforum 24.9.2011 Mikko Peltokorpi Matinkylän Huolto Oy toimitusjohtaja, kiinteistöneuvos Tarvitaan lisää tietoa Taloyhtiöllä

Lisätiedot

136,0 m², 5h, k, kph,...,

136,0 m², 5h, k, kph,..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Mikko Reunanen Puh: 041 506 7404 Solid House Oy LKV, Salo Turuntie 1 24100 Salo Puh: 044 282 0038 LOISTOSIJAINNILLA OMAKOTITALO KESKUSTAN LÄHEISYYDESSÄ! Arvostetulla Enolan asuinalueella

Lisätiedot

InSert - putkiremonttien asukaskysely. Satu Paiho & Veijo Nykänen 14.4.2008

InSert - putkiremonttien asukaskysely. Satu Paiho & Veijo Nykänen 14.4.2008 InSert - putkiremonttien asukaskysely Satu Paiho & Veijo Nykänen 14.4.2008 Yhteenveto vastaajista Kyselyyn vastasi noin 400 taloyhtiön osakkeenomistajaa Vastaajat asuvat noin 330 eri taloyhtiössä Noin

Lisätiedot

Tuusula, Riihikallio Kohdenumero h,k,s, 80,0 m² Kov Energialuokka D Mh ,93 Vh ,00

Tuusula, Riihikallio Kohdenumero h,k,s, 80,0 m² Kov Energialuokka D Mh ,93 Vh ,00 Rivitalo Tuusula, Riihikallio Kohdenumero 597983 3h,k,s, 80,0 m² Kov. 1983 Energialuokka D Mh. 207 117,93 Vh. 209 000,00 Marsuntie 10. Viehättävä yhden tason rivitalohuoneisto Tuusulan Riihikalliosta toimivalla

Lisätiedot

Asukastoiminta. Osallistumista Vaikuttamista Viihtymistä

Asukastoiminta. Osallistumista Vaikuttamista Viihtymistä Asukastoiminta Osallistumista Vaikuttamista Viihtymistä Asukastoiminnan tärkeimpiä tehtäviä Asumisviihtyvyyden lisääminen asuinkiinteistössäsi Osallistumista Olet asumisesi paras asiantuntija - voit vaikuttaa

Lisätiedot

Vuokralainen vastaa ja maksaa itse. Vuokranantaja vastaa ja sisältyy vuokraan

Vuokralainen vastaa ja maksaa itse. Vuokranantaja vastaa ja sisältyy vuokraan asumispalveluyksikköä 1 Vuokranantaja vastaa ja sisältyy vuokraan Vuokralainen vastaa ja maksaa itse KIINTEISTÖYHTIÖN HALLINTO Hallinnollinen isännöinti KiinteistöOy hallinto Kirjanpito ja maksuliikenne

Lisätiedot

kerrostaloasukkaalle Huolehdi paloturvallisuudesta!

kerrostaloasukkaalle Huolehdi paloturvallisuudesta! Paloturvallisuustietoa kerrostaloasukkaalle Huolehdi paloturvallisuudesta! Ohjeet asukkaalle Palovaroitin Asunnon jokainen kerros sekä niihin yhteydessä olevat kellarikerrokset ja ullakot on varustettava

Lisätiedot

Kuopio, Saaristokaupunki Kohdenumero h,k,khh,s, 95,0 m² Kov Energialuokka D 2013 Mh ,00 Vh ,00

Kuopio, Saaristokaupunki Kohdenumero h,k,khh,s, 95,0 m² Kov Energialuokka D 2013 Mh ,00 Vh ,00 Rivitalo Kuopio, Saaristokaupunki Kohdenumero 639864 4h,k,khh,s, 95,0 m² Kov. 2010 Energialuokka D 2013 Mh. 224 000,00 Vh. 224 000,00 Jynkänmäenkatu 2. Kaunis hyvin pidetty huoneisto suositulta asuinaleelta

Lisätiedot

ASUNTOMARKKINAT KERAVALLA LISÄÄ KERROSTALO- VAI PIENTALOASUNTOJA?

ASUNTOMARKKINAT KERAVALLA LISÄÄ KERROSTALO- VAI PIENTALOASUNTOJA? ASUNTOMARKKINAT KERAVALLA LISÄÄ KERROSTALO- VAI PIENTALOASUNTOJA? Kari Puustinen 26.11.2014 Keravan Omakotiyhdistys Maailma muuttuu Talouksien koko pienentynyt ja yksin asuvia on entistä enemmän. 1-hengen

Lisätiedot

Näytesivut KORJAUS- HANKKEEN. taustavalmistelut

Näytesivut KORJAUS- HANKKEEN. taustavalmistelut Ennen kuin korjaushanketta voi alkaa suunnitella, on selvitettävä, missä kunnossa kiinteistö nyt on ja mitä korjattavaa siinä on. Selvitys tehdään valmistumisvuoden, vauriohistorian, teknisten selvitysten

Lisätiedot

Aspa mahdollistaa itsenäisen elämän

Aspa mahdollistaa itsenäisen elämän Aspa mahdollistaa itsenäisen elämän Olemme itsenäistä asumista ja asumispalveluja tarjoava yhteiskunnallinen toimija. omistaa 100 % Aspa-säätiö käyttää osingon asuntojen hankintaan ja kehittää asumista

Lisätiedot

Pesutilakunnostus (täytetään myös pesutilailmoituskortti, liite 2) Muu muutostyö / korjaus lyhyesti (tarkemmin liitteissä):

Pesutilakunnostus (täytetään myös pesutilailmoituskortti, liite 2) Muu muutostyö / korjaus lyhyesti (tarkemmin liitteissä): HUONEISTON MUUTOSTYÖ TAI PESUTILAKUNNOSTUS RAKENNUSSUUNNITELMA JA OSAKKEEN OMISTAJAN SITOUMUS Päiväys / 20 Taloyhtiö Osoite Huoneisto Osakkeenomistaja Puhelin Sähköposti KORJAUSHANKKEEN SISÄLTÖ: Pesutilakunnostus

Lisätiedot

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Minun arkeni. - tehtäväkirja Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi

Lisätiedot

Keskuskauppakamarin Arvosteluperusteet LVV-koe välittäjäkoelautakunta

Keskuskauppakamarin Arvosteluperusteet LVV-koe välittäjäkoelautakunta Tehtävä 1 Sovellettava laki: Laki kiinteistöjen ja vuokrahuoneistojen välityksestä a) Toimeksiantosopimus on tehtävä kirjallisesti tai sähköisesti siten, ettei tietoja voi yksipuolisesti muuttaa ja ne

Lisätiedot

172,0 m², 7h, 2x k, 2x...,

172,0 m², 7h, 2x k, 2x..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Samu Saarnio Puh: 0407215991 Aurea LKV Kempeleentie 7 B 90400 Oulu Puh: 08 370 900 Tämä kodikas puutalokoti sijaitsee rauhallisella Yläsiirtolan alueella kaupungin välittömässä

Lisätiedot

Miksi kannattaa tehdä ps. Hypo eläkesäästösopimus ennen vuoden vaihdetta?

Miksi kannattaa tehdä ps. Hypo eläkesäästösopimus ennen vuoden vaihdetta? Miksi kannattaa tehdä ps. Hypo eläkesäästösopimus ennen vuoden vaihdetta? Suomen Hypoteekkiyhdistys & Suomen AsuntoHypoPankki Oy Matti Inha, toimitusjohtaja, rahoitusneuvos 1.11.2010 Ikäsi haarukassa n.

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

11.3.2000 Monipuoliset vaikutusmahdollisuudet. 8.3.2003 Työnjako-, yhteistyö- ja vastuukysymykset huolloissa, korjauksissa ja rakentamisessa

11.3.2000 Monipuoliset vaikutusmahdollisuudet. 8.3.2003 Työnjako-, yhteistyö- ja vastuukysymykset huolloissa, korjauksissa ja rakentamisessa 8.00 Lähtö keskustorilta 8.45 Aamupala 9.15 Seminaarin avaus 9.25 Katsaus VTS:n asukastoimintaan 10.00 Uudet tavat viestiä ja pitää yhteyttä Timo Albert Hintsa, tutkija, VTT Verkkomedia 12.00 Musiikkia,

Lisätiedot

DOMUS BOTHNICAN JUHLASALIN JA SAUNATILOJEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -OHJEET

DOMUS BOTHNICAN JUHLASALIN JA SAUNATILOJEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -OHJEET DOMUS BOTHNICAN JUHLASALIN JA SAUNATILOJEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -OHJEET Yliopistonranta 5, 65200 Vaasa 1. Tiloja voi vuokrata ainoastaan luonnollinen henkilö (vuokralainen), joka tekee VYY Holding Oy:n (VYH)

Lisätiedot

Kunnossapito- ja vahingonkorvausvastuun jako

Kunnossapito- ja vahingonkorvausvastuun jako Kunnossapito- ja vahingonkorvausvastuun jako Kirsi Ruutu Lakimies Jari Hännikäinen Neuvontainsinööri Kuka vastaa kunnossapidosta ja mikä on vastuunjakotaulukko? Tekninen näkökulma kunnossapitoon Erilaiset

Lisätiedot

OHJE OSAKKEENOMISTAJALLE HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖILMOITUKSEN LAATIMISEKSI:

OHJE OSAKKEENOMISTAJALLE HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖILMOITUKSEN LAATIMISEKSI: OHJE OSAKKEENOMISTAJALLE HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖILMOITUKSEN LAATIMISEKSI: Taloyhtiön tiedot: Taloyhtiön nimi: Isännöitsijän nimi: Osoite: Puhelin/sähköpostiosoite: Osakkaan tiedot: Nimi:

Lisätiedot

UUDISTA LUKITUKSESI ABLOY -TUOTEPAKETEILLA

UUDISTA LUKITUKSESI ABLOY -TUOTEPAKETEILLA UUDISTA LUKITUKSESI ABLOY -TUOTEPAKETEILLA Asukkaiden lukitusturvallisuuden kannalta on tärkeää, että: lukitus antaa riittävän suojan asukkaalle itselleen ja hänen omaisuudelleen täyttää nykyiset turvallisuusvaatimukset

Lisätiedot

Vierailulla Urho Kekkosen museossa

Vierailulla Urho Kekkosen museossa Vierailulla Urho Kekkosen museossa Teksti, kuvat ja Sari Salovaara 10.5.2012 sivu 2 / 9 Sisällys Johdanto... 3 Tamminiemen uudistukset parantavat saavutettavuutta... 4 Elämyksiä eri aistein... 5 Muita

Lisätiedot

OY METRO THERM AB VUOTOHÄLYTIN FELSON BVS 1-10 VUOTOHÄLYTIN

OY METRO THERM AB VUOTOHÄLYTIN FELSON BVS 1-10 VUOTOHÄLYTIN OY METRO THERM AB VUOTOHÄLYTIN FELSON BVS 1-10 VUOTOHÄLYTIN - Varmistaa että vesivuoto ei pääse yllättämään kotiasi LVI NO 45 79 502 FELSON VUOTOHÄLYTIN valvoo koko vesijohtoverkostoasi. huomaa myös korvaamattomat

Lisätiedot

Esimerkkikuvia ja vinkkejä mittaukseen

Esimerkkikuvia ja vinkkejä mittaukseen Esimerkkikuvia ja vinkkejä mittaukseen Tässä on esitetty esimerkkinä paikkoja ja tapauksia, joissa lämpövuotoja voi esiintyä. Tietyissä tapauksissa on ihan luonnollista, että vuotoa esiintyy esim. ilmanvaihtoventtiilin

Lisätiedot

Sulkavan vuokra-asumisen kehittämissuunnitelma

Sulkavan vuokra-asumisen kehittämissuunnitelma Sulkavan vuokra-asumisen kehittämissuunnitelma 1. Toimintaympäristö Kunnan väestökehitys vuoteen 2040 asti on selvästi laskeva. Kunnan asukasmäärä 30.6.2015 oli 2 775. Asukasluku on vuoden alusta lukien

Lisätiedot

Kiintiöpakolaisten asuttaminen. Espoon Asunnot oy

Kiintiöpakolaisten asuttaminen. Espoon Asunnot oy Kiintiöpakolaisten asuttaminen Espoon Asunnot oy Heidi Pekkarinen 8.2.2016 10 perhekuntaa Syyriasta Maahanmuuttajapalveluiden asiakkaita Lentokentältä suoraan omaan kotiin Vuokrasopimukset allekirjoitettiin

Lisätiedot

PALOTURVALLISUUTTA KOTONA

PALOTURVALLISUUTTA KOTONA TURVALLISEEN HUOMISEEN PALOTURVALLISUUTTA KOTONA Kunta/kaupunki: Katuosoite: Ovikoodi: Asukkaan puhelinnumero: HÄTÄNUMERO: 112 Säilytä tämä lehtinen näkyvällä paikalla. 1 Palovaroitin Kiinnitä palovaroitin

Lisätiedot

Kiireellisessä hätätilanteessa soita 112

Kiireellisessä hätätilanteessa soita 112 lähde / www.pelastustoimi.fi Kiireellisessä hätätilanteessa soita 112 Soita hätäpuhelu itse, jos voit. Kerro, mitä on tapahtunut. Kerro tarkka osoite ja kunta. Vastaa sinulle esitettyihin kysymyksiin.

Lisätiedot

NYKYINEN ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI VOIMAAN HEINÄKUUSSA 2010

NYKYINEN ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI VOIMAAN HEINÄKUUSSA 2010 NYKYINEN ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI VOIMAAN HEINÄKUUSSA 2010 Uudistunut Asunto-osakeyhtiölaki astui voimaan 1. heinäkuuta 2010. Valvontayrityksen näkökulmasta uusi laki selkeyttää alan pelisääntöjä, ja se luonnollisesti

Lisätiedot

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY 1. Toimiala Imatran Vuokra-asunnot Oy omistaa n. 1600 vuokra-, opiskelija- ja ryhmäkotiasuntoa. Yhtiö huolehtii asuntojen ylläpidosta, peruskorjauksesta ja tarvittaessa myös uudisrakentamisesta.

Lisätiedot

4/2017. Tietoa lukijoista 2017

4/2017. Tietoa lukijoista 2017 4/2017 Tietoa lukijoista 2017 Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden kuukausiliite. Kantri kertoo tästä ajasta, maaseudun elämästä, ihmisistä ja ilmiöistä lämpimästi ja terävästi. Se ei kaihda kaivautua pintaa

Lisätiedot

Energia vie % hoitomenoista mitä asialle on tehtävissä?

Energia vie % hoitomenoista mitä asialle on tehtävissä? Energia vie 30-40 % hoitomenoista mitä asialle on tehtävissä? Taloyhtiö 2016 -tapahtuma 06.04.2016, Helsingin Messukeskus DI Petri Pylsy, Kiinteistöliitto l As Oy kerrostalot, 2014, koko maa l 100 % 90

Lisätiedot

Asukasdemokratia Lohjan Vuokraasunnot

Asukasdemokratia Lohjan Vuokraasunnot Asukasdemokratia Lohjan Vuokraasunnot Oy:ssä (Lova) Lovan asukasdemokratiatyöryhmä 6.6.2014 Lovan hallitus 9.6.2014 Lohjan Vuokra-asunnot Oy:n ylimääräinen yhtiökokous 4.3.2015 Lovan varsinainen yhtiökokous

Lisätiedot

Energiansäästötoimenpiteet

Energiansäästötoimenpiteet 15.11.2017 Energiansäästötoimenpiteet Lappeen Rakennuttaja Oy Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy:n ja Lappeenrannan kaupungin omistama yhtiö Tuottaa kaupunkikonsernin rakennuttamispalvelut Työntekijöitä 6

Lisätiedot

ASUMISPAKKI- koulutus Asukasdemokratia ja järjestysmääräykset

ASUMISPAKKI- koulutus Asukasdemokratia ja järjestysmääräykset ASUMISPAKKI- koulutus Asukasdemokratia ja järjestysmääräykset 1 Asukasdemokratia Laki yhteishallinnosta vuokrataloissa 16.7.1990/649 eli Yhteishallintolaki : Laki antaa vuokralaisille oikeuden ottaa osaa

Lisätiedot