PIRKKALA-SEURA TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 Toimintakertomus 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PIRKKALA-SEURA TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 Toimintakertomus 2015"

Transkriptio

1 Sivu 1 Toimintakertomus 201 PIRKKALA-SEURA TOIMINTAKERTOMUS 201 Pirkkala-Seuran toiminta oli vuoden 201 aikana yhä moninaisempaa. Pirkkala-seura oli mukana toteuttamassa Pirkanmaan Taitokeskuksen ideoimaa kilpailua Pirkkalan nimikkolapasen luomiseksi. Seura myöntää jatkossa vuoden pirkkalainen kotiseututeko palkinnon tunnustuksena merkittävästä kotiseututyöstä tai -teosta. Iso-Naistenjärven- Kurikkakallion luontopolun pitkospuureitti vihittiin käyttöön ja polun varrelle piilotettiin geokätkö. Pirkkalainen-lehden toimitus jatkoi paikallisuutisista tiedottamista myös sosiaalisessa mediassa (omalla Facebook sivulla). Perinteinen ja suosittu vuotuinen kesäretki suuntautui Naantaliin ja Turun saaristoon. Opiskelijoille jaettiin tuttuun tapaan kannustusstipendejä. Seuran jäsenmäärä laski hieman edellisvuodesta; syyksi arvioidaan tavanomaisesta poikennut laskutuskäytäntö. Lehden ilmoitusmyyntiin laskuun vaikutti edelleen vallitseva talouden taantuma. Rahoitustuottojen ansiosta tilikauden tulos oli kuitenkin positiivinen. Jäsenet, lehden lukijat ja muut ovat edelleen löytäneet sekä seuran että Pirkkalainen -lehden uudistuneet verkkosivut, joilla on ollut paljon kävijöitä. Seuran markkinointiin lisättiin uusia tuotteita. PIRKKALA-SEURA Puh. (03) Suupantie 2 A PIRKKALA pirkkalaseura@gmail.com

2 Sivu 2 Toimintakertomus 201 Sisällys Sisällys 2 Seuran jäsenet ja hallinto 3 Seuran kotiseututyö vuonna Julkaisutoiminta 10 Talousyhteenveto 11 Yhteystiedot 11

3 Sivu 3 Toimintakertomus 201 Seuran jäsenet ja hallinto Jäsenistö Seuran jäsenmäärä laski hieman vuonna 201; vähenemisen arvioidaan johtuvan poikkeavasta laskutustavasta. Pirkkala-Seurassa oli henkilöjäsentä (38 vuonna 2014), 2 yhteisöjäsentä. Jäsenmaksun suuruus oli 1 henkilö- ja 0 yhteisöjäseneltä. Jäsenlaskutus toteutettiin jäsenrekisteriä hyväksikäyttäen lähettämällä joko sähköposti- tai paperilasku kaikille osoitetietonsa antaneille jäsenille. Tämän lisäksi Pirkkalainenlehdessä oli painettu jäsenmaksulomake. Samassa yhteydessä oli artikkeli seuran tekemästä työstä, tällä kertaa Pehkusuon pitkospuureitistä ja luontopolusta. Erillistä pankkisiirtolomaketta ei tänä vuonna lehden välissä ollut, mikä selittänee jäsenmäärän laskua. Yhdistyksen kokoukset Kevätkokous pidettiin senioritalo Pihlajamäen ravintolassa. Kokoukseen osallistui 40 seuran jäsentä. Kokouksessa seutujohtaja Päivi Nurminen kertoi kaupunkiseudun strategiaa ja Pirkkalan roolia siinä. Syyskokous pidettiin Sankilan Kartanossa Kokoukseen osallistui 27 seuran jäsentä. Syyskokouksen yhteydessä Pro Sankilan edustajat näyttivät videotallenteen heidän elokuussa Sankilan päivällisillä esittämästään näytelmästä. Pro Sankilan näyttelijöitä oli myös tilaisuudessa mukana roolivaatteisiinsa sonnustautuneina.

4 Sivu 4 Toimintakertomus 201 Hallitus ja tilintarkastus Syyskokouksessa erovuoroisista hallituksen jäsenistä valittiin uudelleen Veikko Hahmo ja Pirjo Kivelä. Hallituksessa jatkavat Mirja Lähteenmaa, Kauko Järvensivu, Pirjo Jukarainen, Petri Laiho, Matti Pitkänen ja Anne Lehtinen. Hallituksen puheenjohtaja vuonna 201 oli Hannu Routamaa ja varapuheenjohtaja Veikko Hahmo. Rahastonhoitajana toimi Eeva Leskinen ja sihteerinä toimi Eeva Leskinen ja alkaen Petri Laiho. Hallitus asetti keskuudestaan juoksevien asioiden hoitamista ja valmistelua varten seuraavat työryhmät: Talous ja hallinto, kustannustoiminta ja sidosryhmät Hannu Routamaa Kotiseudun ja seuran julkaisutoiminta, seuran nettisivujen kehittäminen ja ylläpito, jäsenhuolto ja markkinointi, Veikko Hahmo/kokoonkutsuja, Pirjo Jukarainen, Petri Laiho, Anne Lehtinen Kotiseututoiminta, tapahtumat ja retket, kotiseutuarkisto ja museotoiminta Pirjo Kivelä/kokoonkutsuja, Kauko Järvensivu, Mirja Lähteenmaa, Matti Pitkänen Hallitus kokoontui vuoden aikana 8 kertaa. Tilintarkastajana toimi HTM Erkki Viitanen ja varalla HTM Kauko Keränen. Seuran hallitus Sankilan kartanon salissa. Kuva: Antti Jokinen

5 Sivu Toimintakertomus 201 Pirkkalainen lehden neuvottelukunta Neuvottelukunnan jäsenet vuonna 201 olivat Pirkko Jartti, Pirkkalan kunta (puheenjohtaja) Hannu Routamaa, Pirkkala-Seura (varapuheenjohtaja), Veikko Hahmo, Mirja Lähteenmaa ja Anne Lehtinen Pirkkala Seurasta, Leena Hulkkonen, Markku Tuominen, Veera Veltti, Pirkkalan kunnan edustajina Ilona Salomaa ja Mari Lilja Pirkkalan seurakunnan edustajina Neuvottelukunnan sihteeri oli lehden päätoimittaja Antti Jokinen. Neuvottelukunta kokoontui 1 kerran vuonna 201. Seuran jäsenyydet Pirkkala-Seura on jäsen Suomen Kotiseutuliitossa, Hämeen Heimoliitossa Pirkkalan Yrittäjissä.

6 Sivu 6 Toimintakertomus 201 Seuran kotiseututyö vuonna 201 Iso- Naistenjärven- Kurikkakallion luontopolun pitkospuureitti vihittiin käyttöön ja polun varrelle piilotettiin geokätkö. Tapahtumat Pirkkala-seura oli mukana toteuttamassa Pirkanmaan Taitokeskuksen ideoimaa kilpailua Pirkkalan lapasen luomiseksi. Kymmenen ehdokkaan joukosta kuntalapaseksi valikoitui äänestyksessä Marjaliisa Alangon ideoima Ihana Pirkkala- Pyhäjärven helmi. Seuran Iso-Naistenjärven-Kurikkakallion luontopolun Pehkusuon pitkospuureitti vihittiin käyttöön Näin koko polkureitti saatiin valmiiksi ja käyttöön. Pirkkala-Seuralle perustettiin oma geokätkö luontopolun varrelle. Kätköllä on ollut runsaasti kävijöitä ja sen toteutus on saanut hyvää palautetta. Pirkkala-seura esitteli toimintaansa Vapaa-aikakeskuksessa Meidän Pirkkalakuntalaistapahtumassa sekä Pirkkalan markkinoilla/joulunavauksessa Tapahtumissa myytiin myös seuran tuotteita. Kotiseutuliiton kotiseutupäiville ja vuosikokoukseen Espoossa osallistui Pirkkala-Seuran edustajana puheenjohtaja Hannu Routamaa. Seuran jäseniä osallistui.-6. luokkalaisten kotiseutupäiville Reipin museolla. Pitkospuureitin avajaiset. Kuva: Veikko Hahmo

7 Sivu 7 Toimintakertomus 201 Seura myöntää jatkossa vuoden pirkkalainen kotiseututeko palkinnon tunnustuksena merkittävästä kotiseututyöstä tai -teosta. Stipendit ja palkinnot Päätettiin perusteista vuoden pirkkalainen kotiseututeko-palkinnon myöntämiseksi tunnustuksena paikkakunnan hyväksi tehdystä merkittävästä työstä tai teosta. Palkinto voidaan myöntää yksityiselle henkilölle, yhteisölle tai yhteenliittymälle. Seura jakoi perinteisesti stipendejä Pirkkalan ala- ja yläkoulujen sekä lukion oppilaille. Syyskuussa järjestettiin geokätkön etsintäkilpailu. Kisassa palkittiin kolme osallistujaa seuran tuotteilla. Arkistotoiminta Kotiseutuarkisto sijaitsee Nuolialan kirjaston alakerrassa ja sinne otetaan arkiston sääntöjen mukaan seurojen, järjestöjen, yksityisten henkilöiden, maatilojen ja yritysten aineistoja sekä valokuvia, haastatteluja ja ääni- ja kuvatallenteita. Arkiston yhteydessä on tilaa myös museoaineistolle. Pirkkala-seura oli keväällä 201 mukana ideoimassa tiloja lähivuosina rakennettavalle uudelle kunnanvirastolle. Seuran tavoitteena on kotiseutuarkiston sijoittaminen uudisrakennukseen, kunnan keskusarkiston välittömään yhteyteen.

8 Sivu 8 Toimintakertomus 201 Vuotuinen kesäretki Kesäretken kohteena oli tasavallan presidentin kesäasunnon, Naantalin Kultarannan upea puutarha ja synkästä menneisyydestään kuulu Seilin saari. Pirkkala-seuran kesäretken kohteina olivat tasavallan presidentin kesäasunnon, Kultarannan upea puutarha Naantalissa sekä synkästä menneisyydestään kuulu Seilin saari, minne matkattiin Östern- laivalla Pientä Rengastietä pitkin. 70 hengen retkeläisjoukko nautti maittavan saaristolaislounaan ravintola Pohjakulmassa Rymättylässä. Matkanjohtajana toimi Matti Pitkänen. Kesäretkeläiset ryhmäkuvassa, joka löytyy myös Naantalin matkailuesitteestä! Kuva: Veikko Hahmo Opastoiminta Pirkan Opisto järjesti lukuvuonna Pirkkalan ja Nokian yhteisen matkailuopaskurssin, jonka tuloksena Pirkkalaan saatiin 6 paikkakunnan opastamiseen auktorisoitua opasta, jotka kuuluvat jäseninä Suomen Opasliittoon. Pirkkala-seura oli mukana kurssin päätteeksi suoritetun opastuskokeen arvioinnissa. Auktorisoitu opas, seuran jäsen, osallistui yläasteen opettajien tyky-päiville oppaan roolissa.

9 Sivu 9 Toimintakertomus 201 Kotisivujen kehittäminen ja markkinointi Pirkkala-Seuran kotisivuja on päivitetty täydentämällä vanhojen valokuvien osiota mm. Partolan ja Pereen alueen historiikilla, Killon rakentumista esittävällä valokuvasarjalla sekä Pirkkalan lapasen ja Pirkkalan kirkkokintaiden esittelyllä. Sivuston suosio on jatkanut tasaista kasvuaan. Sivustovierailujen määrä on kasvanut edellisvuodesta 22%. Käyttäjien määrä on kasvanut n. 30% ja katseltujen sivujen määrä n. 22%. Ylivoimaisesti eniten katselukertoja on Vanhojen valokuvien sivuilla, kaikkiaan yli Kotiseutuhistorian sivuilla kokonaiskatselumäärä on yli Seuraavaksi suosituimmat sivustot ovat Luontopolku, Veistospuisto ja Retket. Kaikkiaan sivukatseluita on n Pirkkalainen -lehden nettisivuilla oli vuoden aikana sivukatselua ja myös Facebook-sivut kuuluivat julkaisuvälineistöön. Seuran valokuvia painettiin postikorteiksi ja seuran logolla merkittyjä keittiöliinoja valmistettiin myyntituotteiksi. Aluesuunnitteluun vaikuttaminen Pirkkala-seura on antanut lausunnon seuraavasta kaavaehdotuksesta: Toivion osayleiskaava (003)

10 Sivu 10 Toimintakertomus 201 Julkaisutoiminta Pirkkalainen -lehti Pirkkala - Seuran julkaisema Pirkkalainen -lehti ilmestyi edelleen jokaviikkoisena eli 2 numeroa vuodessa. Lehden jakelulevikki oli n kappaletta. Lehti kannettiin Pirkkalan kotitalouksien lisäksi Härmälään ja Hatanpäälle ja kaksi numeroa myös Nokialle. Vuoden 201 alusta lehden painopaikka vaihtui Pirkanmaan Lehtipaino Oy:stä Alma Manu Oy:ön. Samalla lehden formaatti vaihtui tabloid-kokoon eli sivukoko pieneni muutamilla senteillä entiseen eurotabloidiin verrattuna. Päätoimittajana jatkoi Antti Jokinen ja toimittajana Maija-Riitta Merikanto sekä toimittajien loma-sijaisena Karoliina Ahola Ilmoitusmyyntiä hoiti ilmoituspäällikkönä Helga Soukola ja ilmoitusmyyjänä Eija Forssell. Konttoria ja taloutta hoiti Eeva Leskinen.

11 Sivu 11 Toimintakertomus 201 Talousyhteenveto Pirkkala Seura omistaa 166m2:n liiketilan Kiinteistö Oy Pirkkalan Portissa, Suupantie 2, huoneistot 10 ja 10A. Tila on Pirkkalainen lehden toimituksen käytössä ja tilasta on vuokrattu Taittoteamille 24m2:n toimitilat. Pirkkala-Seura ry:llä on konsultatiivinen varainhoitosopimus OP Pohjolan Private yksikön kanssa. Lehden ilmoitusmyyntiin laskuun vaikutti edelleen vallitseva talouden taantuma. Seuran taseen loppusumma oli ,9. Liiketappio oli 1.438,91. Rahoitustuottojen ansiosta tilikauden voitto oli kuitenkin 8.087,31. Esitetään kevätkokoukselle, että tilikauden voitto siirretään edellisten vuosien voitto- ja tappiotilille. Seuran maksuvalmius pysyi kohtuullisella tasolla ja tase vahvana. Yhteystiedot PIRKKALA-SEURA Suupantie 2 A PIRKKALA Puh. (03)

TOIMINTAKERTOMUS 2014

TOIMINTAKERTOMUS 2014 PIRKKALA-SEURA TOIMINTAKERTOMUS 2014 Pirkkala-Seuran toiminta kehittyi vuonna 2014 entistäkin monimuotoisemmaksi. Pirkkalainen -paikallislehden kustannustoiminta oli edelleen seuran päätoimintaa. Pirkkalainen

Lisätiedot

PIRKKALA-SEURA TOIMINTAKERTOMUS 2018

PIRKKALA-SEURA TOIMINTAKERTOMUS 2018 PIRKKALA-SEURA TOIMINTAKERTOMUS 2018 Pirkkala-Seuran toiminta oli vuoden 2018 aikana moninaista. Pirkkala-Seura antoi vuoden 2018 aikana useita lausuntoja paikallisiin asemakaavoihin ja näiden muutoksiin.

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS

OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS 1 OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 24.3.2010 kello 18.00 Paikka: Osallistujat: Pataravintola Mylly, Pirkkala OAJ:n Pirkkalan paikallisyhdistyksen jäsenet. Paikalla oli

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2013-31.7.2014 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 4 4. Toiminta... 5 5. Talous...

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2015-31.7.2016 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 3 4. Toiminta... 4 5. Talous...

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ

Lisätiedot

SUOMEN KOTISEUTULIITTO PÖYTÄKIRJA 2015/6 Hallitus 16.6.2015 Sivu 1 / 5

SUOMEN KOTISEUTULIITTO PÖYTÄKIRJA 2015/6 Hallitus 16.6.2015 Sivu 1 / 5 Hallitus 16.6.2015 Sivu 1 / 5 Aika: 16.6.2015 klo 13.00 14.40 Paikka: Hotelli Atlas, Kuopio Läsnä Puheenjohtaja: Kirsi Moisander (-) Varapuheenjohtaja: Raimo Sailas (-) Jäsenet: Annukka Alppi (x) Rauno

Lisätiedot

Merimasku-Seura ry Merimasku-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2009

Merimasku-Seura ry  Merimasku-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2009 Merimasku-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2009 Merimasku-Seura ry Yleistä Merimasku-Seura ry:n toiminta vuonna 2009 noudatteli pitkälti seuran perinteitä mutta mielessä on ollut edellisvuosia enemmän

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria

Lisätiedot

SAARIJÄRVI-SEURA RY:N SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka. Yhdistys on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Tarkoitus ja toiminta

SAARIJÄRVI-SEURA RY:N SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka. Yhdistys on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Tarkoitus ja toiminta SAARIJÄRVI-SEURA RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Yhdistyksen kotipaikka on ja toimialue on SAARIJÄRVI-SEURA R.Y. Saarijärven kunta Saarijärvi Yhdistys on puoluepoliittisesti sitoutumaton.

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2013 klo 18.00 Paikka: Keskussairaalan hallintorakennuksen kokoustila Porrassalmenkatu 35-37, vanhan sisäpihan hallintorakennus 1. VUOSIKOKOUKSEN

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry Toimintakertomus 2015 Sisällys 1. Yhdistyksen tarkoitus 1 2. Hallitus 1 3. Yhdistyksen kokoukset 1 4. Toiminta 2 5. Tiedottaminen 2 6. Talous 3 1 1. YHDISTYKSEN

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Toimintakertomus 2015 Yleistä Kulunut vuosi oli Saviniemen Asukasyhdistys ry:n 23. toimintavuosi. "Yhdistyksen tarkoituksena on edistää saviniemeläisten yhteisiä asumiseen liittyviä etuja, alueen viihtyvyyttä,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Klubisihteerin koulutus

Klubisihteerin koulutus Klubisihteerin koulutus 10.5.2017 Sihteerin koulutus 2017 1 Koulutuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus

Lisätiedot

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan

Lisätiedot

DESIGN FORUM FINLAND SUOMEN TAIDETEOLLISUUSYHDISTYS KONSTFLITFÖRENINGEN I FINLAND RY SÄÄNNÖT

DESIGN FORUM FINLAND SUOMEN TAIDETEOLLISUUSYHDISTYS KONSTFLITFÖRENINGEN I FINLAND RY SÄÄNNÖT 15.5.2012 DESIGN FORUM FINLAND SUOMEN TAIDETEOLLISUUSYHDISTYS KONSTFLITFÖRENINGEN I FINLAND RY SÄÄNNÖT 2/6 3/6 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Taideteollisuusyhdistys-Konstflitföreningen

Lisätiedot

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2

Lisätiedot

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2005 JÄSENET Yhdistyksellä oli vuonna 2005 jäsenmaksun maksaneita jäseniä 121. HALLITUS Alho Maritta Lehtonen Erkki Malin Arvo Mäntylä Taimi

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sukuseuran toiminnan tarkoitus ja toiminta Saarelaisten Sukuseuran toiminnan tarkoituksena on selvittää suvun vaiheita ja historiaa, vaalia suvun perinteitä ja edistää

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa 16.12.2017 yhteystiedot osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D 88600 Sotkamo kotipaikka Tampere rekisterinumero 186.788 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen

Lisätiedot

Säännöt on hyväksytty Yhdistysrekisterin ennakkotarkastuksessa ja liiton vuosikokouksessa

Säännöt on hyväksytty Yhdistysrekisterin ennakkotarkastuksessa ja liiton vuosikokouksessa Säännöt on hyväksytty Yhdistysrekisterin ennakkotarkastuksessa 18.4.2011 ja liiton vuosikokouksessa 29.7.2011. SUOMEN KOTISEUTULIITTO SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään

Lisätiedot

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Toimintavuosi2014oliYhdistyksen49.toimintavuosi. Yhdistyksensääntöjenmääräämätkokouksetpidettiin. YleistenkokoustenlisäksijäsenistölläonollutmahdollisuusvaikuttaaYhdistyksentoimintaan

Lisätiedot

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 3. Jäsenet Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti

Lisätiedot

SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki.

SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura. Seura toimii Suomen Hiihtoliitto ry:n, Suomen Ampumahiihtoliitto

Lisätiedot

Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seura ry

Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seura ry Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seura ry Säännöt Rekisterinumero 25.275 Seuran nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seura ry, Föreningen för

Lisätiedot

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pilvenmäen Ravinaiset ry ja sen kotipaikka on Forssan kaupunki. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

Lappeen Kotiseutuyhdistys ry. vuodelle 2017

Lappeen Kotiseutuyhdistys ry. vuodelle 2017 Lappeen Kotiseutuyhdistys ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Lappeen Kotiseutuyhdistys ry on vuonna 1991 uudelleen perustettu kotiseutuyhdistys, joka toimii Lappeenrannan kaupungissa. Suurin osa jäsenistä

Lisätiedot

2. VALITAAN KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJA JA SIHTEERI

2. VALITAAN KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJA JA SIHTEERI 1 Kutsu Vammalanseudun kalastusalueen vuosikokoukseen 20.11.2014 klo 18.00 Hotelli Ellivuori ESITYSLISTA 1. KOKOUKSEN AVAUS Kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja Esko Piranen avaa kokouksen. Avauksen

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

Muhoksen Raviseura ry Vuosikokous

Muhoksen Raviseura ry Vuosikokous Muhoksen Raviseura ry Vuosikokous 19.4.2013 Paikka: Muhoksen Päiväkeskus Läsnä: Heikki Klemetti, Sanna Karhula, Heikki Risto, Pertti Nieminen, Milla Hedén, Johanna Pulliainen, Anne Pohjola, Pasi Pohjola,

Lisätiedot

SUOMEN KOTISEUTULIITTO ESITYSLISTA 2015/3 Hallitus 25.3.2015 Sivu 1 / 6

SUOMEN KOTISEUTULIITTO ESITYSLISTA 2015/3 Hallitus 25.3.2015 Sivu 1 / 6 Hallitus 25.3.2015 Sivu 1 / 6 Aika: Keskiviikko 25.3.2015 klo 11.45 14.30 Paikka: Suomen Kotiseutuliiton toimisto Läsnä Puheenjohtaja: Kirsi Moisander ( ) Varapuheenjohtaja: Raimo Sailas ( ) Jäsenet: Annukka

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku.

Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku. Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku. 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Mikkeli-Seura ry. Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään seuraksi, kotipaikka ja toimialue on Mikkelin kaupunki.

1 Yhdistyksen nimi on Mikkeli-Seura ry. Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään seuraksi, kotipaikka ja toimialue on Mikkelin kaupunki. MIKKELI-SEURA R.Y:N SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Mikkeli-Seura ry. Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään seuraksi, kotipaikka ja toimialue on Mikkelin kaupunki. Seura on puoluepoliittisesti

Lisätiedot

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS Aika Maanantai 22.5.2017 klo 12.00 (mahdollisuus oppilaitoslounaaseen klo 11.15 11.50) Paikka Tampereen yhteiskoulun lukio, auditorio, Hallituskatu 32, Tampere

Lisätiedot

Toimintakertomus 2016

Toimintakertomus 2016 Toimintakertomus 2016 Naivistien Ystävät ry Puh. 050 3132207 (pj.) c/o Naivistit Iittalassa Hollajantie 2 14500 Iittala www.naivistienystavat.fi naivistienystavat@gmail.com rek 14.5.2012. No: 207.968.

Lisätiedot

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen Jäsentiedote 07.04.2009 JÄSENTIEDOTE 1/2009 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä

Yhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä KOTIEN PUOLESTA RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1. Yhdistyksen nimi on.. Kotien Puolesta ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on kaupunki/kunta 3. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä jäljempänä

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana Omakotiyhdistyksen säännöt Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Saarenkylän Omakotiyhdistys ry. Sen kotipaikka on Rovaniemi ja toimialue on Saarenkylä. Näissä säännöissä käytetään nimitystä

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

KITES RY SÄÄNTÖMUUTOS 2012 Virve Obolgogiani KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012. 2 Yhdistyksen tarkoitus. Nykyiset säännöt:

KITES RY SÄÄNTÖMUUTOS 2012 Virve Obolgogiani KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012. 2 Yhdistyksen tarkoitus. Nykyiset säännöt: KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja edistää monikielistä viestintää, monikulttuurista vuorovaikutusta ja niihin sisältyvää teknillistä sisällönhallintaa

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1(4)

PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1(4) 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, kieli, toiminta-alue ja keskusjärjestö Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen neuroyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja pöytäkirja- ja rekisteröintikielenä

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna i Norra Finland. 3 Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:

1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna i Norra Finland. 3 Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys: POHJOIS-SUOMEN TYÖTERVEYSLÄÄKÄRIT r.y. FÖRETAGSLÄKARNA I NORRA FINLAND r.f. SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 OAJ PIRKKALAN PAIKALLIYHDISTYS ry HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: Perjantai 6.3. lauantai 7.3. 2015 Paikka: Villa Merja s Garden Osallistujat: jäsen varajäsen toimihenkilö Almi Susanna Kanto

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2015 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros. Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2010 Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun

Lisätiedot

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 10.4.2015 Sihteerin

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen nimi on Naisyrittäjyyskeskus ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys. Yhdistyksen englanninkielinen nimi on Women s Enterprise Agency.

Lisätiedot

SUOMEN LAMMASYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

SUOMEN LAMMASYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 (4) SUOMEN LAMMASYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Lammasyhdistys r.y., ruotsiksi Finlands Fårförening r.f. ja kotipaikka Helsingin kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoitus on edistää maamme

Lisätiedot

Säännöt. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

Säännöt. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on GBC Suomi ry, epävirallinen lyhenne FIGBC ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen ruotsinkielinen nimi on GBC Finland rf ja epävirallinen

Lisätiedot

Tilaisuuden alussa Leena Levonperä ja Teemu Vestovuo kertoivat Lohja hankkeesta.

Tilaisuuden alussa Leena Levonperä ja Teemu Vestovuo kertoivat Lohja hankkeesta. LOHJAN KOTISEUTUTUTKIMUKSEN YSTÄVÄT RY. VUOSIKOKOUS torstaina 31.3.2015 klo 18. Tilaisuuden alussa Leena Levonperä ja Teemu Vestovuo kertoivat Lohja 1918 -hankkeesta. 1. KOKOUKSEN AVAUS. Paula van der

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 4/2005 HALLITUKSEN KOKOUS Suomen Lakimiesliiton Ylähuone, Helsinki

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 4/2005 HALLITUKSEN KOKOUS Suomen Lakimiesliiton Ylähuone, Helsinki 1(5) Aika 6.4.2005 Paikka Läsnä Poissa Suomen Lakimiesliiton Ylähuone, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Olli Kärkkäinen, hallituksen

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Helsingin Melojat ry on aatteellinen melontaseura, jonka tarkoituksena on melontaharrastuksen

Lisätiedot

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kapernaumin Kyläyhdistys Ry. Se on kaupunginosayhdistys, jonka kotipaikka on Seinäjoen kaupunki. 2. Tarkoitus ja

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen. IKAALISTEN NUORISO-ORKESTERIN TUKI RY SÄÄNNÖT Yleistä 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on

Lisätiedot

Tilinpäätös ja toimintakertomus

Tilinpäätös ja toimintakertomus Tilinpäätös ja toimintakertomus 1.7.2017-30.6.2018 ELISENVAARAN MIIKKULAISET RY Tuloslaskelma Varsinainen toiminta 1.7.2016-30.6.2017 1.7.2017-30.6.2018 Osallistumismaksut 2 980,00 690,00 Muut tuotot 50,00

Lisätiedot

Säännöt vuodelta 1986 (2017)

Säännöt vuodelta 1986 (2017) Säännöt vuodelta 1986 (2017) 1 2 Säännöt 1986 (2017) LOHJAN PALVELUS- JA PELASTUSKOIRAYHDISTYS RY 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Lohjan palvelus- ja pelastuskoirayhdistys ry, virallinen lyhenne

Lisätiedot

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2011-31.12.2011. Sisältö. Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2011-31.12.2011. Sisältö. Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2011-31.12.2011 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan

Lisätiedot

SUOMEN KOTISEUTULIITTO PÖYTÄKIRJA 2015/3 Hallitus Sivu 1 / 7

SUOMEN KOTISEUTULIITTO PÖYTÄKIRJA 2015/3 Hallitus Sivu 1 / 7 Hallitus 25.3.2015 Sivu 1 / 7 Aika: Keskiviikko 25.3.2015 klo 11.45 14.30 Paikka: Suomen Kotiseutuliiton toimisto Läsnä Puheenjohtaja: Kirsi Moisander ( x ) Varapuheenjohtaja: Raimo Sailas ( x ) Jäsenet:

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt

Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt Rekisterinumero 178573. Säännöt rekisteröity yhdistysrekisteriin 25.2.2000. Y-tunnus 1596966-6 Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt Yhdistyksen nimi 1 Yhdistyksen nimi on Ukko-Kolin Ystävät r.y. Yhdistyksen

Lisätiedot

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia

Lisätiedot

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kuopion steinerpedagogiikan kannatusyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopion kaupunki.

Lisätiedot

Kutsu Vammalan seudun kalastusalueen vuosikokoukseen klo Ellivuori resort Hotelli ESITYSLISTA

Kutsu Vammalan seudun kalastusalueen vuosikokoukseen klo Ellivuori resort Hotelli ESITYSLISTA Kutsu Vammalan seudun kalastusalueen vuosikokoukseen 13.11.2018 klo 18.00 Ellivuori resort Hotelli 1. KOKOUKSEN AVAUS ESITYSLISTA Kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja Esko Piranen avaa kokouksen. Avauksen

Lisätiedot

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) 1 Yhdistyksen nimi on Liikkalan-Ruotilan kyläyhdistys ry ja sen kotipaikka on Anjalankoski. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää Liikkalan ja Ruotilan alueiden

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS Sihteerin koulutus /GLT Marko Uusitalo 1

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS Sihteerin koulutus /GLT Marko Uusitalo 1 KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 2 Klubin sihteeri,

Lisätiedot

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 23.10.2013 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on AISAPARI ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kauhava ja sen toimialueen muodostavat seuraavat kunnat: Alajärvi, Evijärvi,

Lisätiedot

Suomen luolaseuran säännöt

Suomen luolaseuran säännöt Suomen luolaseuran säännöt 14.6.2010 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen luolaseura ry., ruotsiksi Finlands grottförening rf. Kansainvälisissä yhteyksissä voidaan käyttää englanninkielistä

Lisätiedot

Kultaranta Golf Club Naantali ry:n säännöt

Kultaranta Golf Club Naantali ry:n säännöt 1 Kultaranta Golf Club Naantali ry:n säännöt Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Kultaranta Golf Club Naantali ry ja sen kotipaikka on Naantalin kaupunki. Yhdistyksestä käytetään epävirallista lyhennettä

Lisätiedot

Laurinlahden Koti ja Koulu ry. Tilinpäätös

Laurinlahden Koti ja Koulu ry. Tilinpäätös Laurinlahden Koti ja Koulu ry Tilinpäätös 1.8.2009 31.7.2010 1 Tilinpäätös tilikaudelta 1.8.2009-31.7.2010 sivu Sisällysluettelo 1 Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma 4 Tase 5 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista

Lisätiedot

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki. Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. Rek.nro 149.234 Ensirek.pvm 13.6.1988 PIRKKA-HÄMEEN MEHILÄISHOITAJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Kankaantaustan Vapaa-aikakerho ry. Kokemäki. (Rekisterinumero ) SÄÄNNÖT

Kankaantaustan Vapaa-aikakerho ry. Kokemäki. (Rekisterinumero ) SÄÄNNÖT Kankaantaustan Vapaa-aikakerho ry. Kokemäki (Rekisterinumero 135.917) SÄÄNNÖT 1. Kerhon nimi on Kankaantaustan Vapaa-aikakerho ry. ja sen kotipaikka on Kokemäen kaupunki. 2. Kerhon tarkoituksena on järjestää

Lisätiedot

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN TERVEYDENHUOLLON PERINNEYHDISTYS RY

ETELÄ-POHJANMAAN TERVEYDENHUOLLON PERINNEYHDISTYS RY 1 ETELÄ-POHJANMAAN TERVEYDENHUOLLON PERINNEYHDISTYS RY S Ä Ä N N Ö T 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Etelä-Pohjanmaan terveydenhuollon perinneyhdistys ry, ja sen kotipaikka on Seinäjoen

Lisätiedot

Kokous on myös OAJ:n Pirkkalan paikallisyhdistys ry:n luottamusmiesvaalikokous. HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/11

Kokous on myös OAJ:n Pirkkalan paikallisyhdistys ry:n luottamusmiesvaalikokous. HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/11 Kokous on myös OAJ:n Pirkkalan paikallisyhdistys ry:n luottamusmiesvaalikokous. 1 OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/11 Aika: Perjantai 11.3.2011 lauantai 12.3.2011 Paikka:

Lisätiedot

2016 TOIMINTAKERTOMUS

2016 TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Ylimattilantie 86110 PARHALAHTI http://www.parha.net Toimintakertomus 1.1. 31.12.2016 YLEISTÄ Yhdistys perustettiin 16.10.2010. Yhdistyksen virallinen rekisteröintipäivämäärä

Lisätiedot

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka on Hämeenkyrö.

Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka on Hämeenkyrö. KYRÖSKOSKEN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS KOSKEN KOPLA RY Säännöt 22.9.2014 (vuosikokous) 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Subcontracting Excellence Club S.E.C r.y. ja kotikunta Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Subcontracting Excellence Club S.E.C r.y. ja kotikunta Helsinki. SUBCONTRACTING EXCELLENCE CLUB S.E.C RY. SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Subcontracting Excellence Club S.E.C r.y. ja kotikunta Helsinki. 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistys on alihankintayritysten

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

1 (3) RAAHEN JUDO RY PÖYTÄKIRJA 4/2009 12.11.2009. Hallituksen kokous, syyskokousasiat AIKA 12.11.2009. Urheilutalo Raahelan näyttämö

1 (3) RAAHEN JUDO RY PÖYTÄKIRJA 4/2009 12.11.2009. Hallituksen kokous, syyskokousasiat AIKA 12.11.2009. Urheilutalo Raahelan näyttämö RAAHEN JUDO RY PÖYTÄKIRJA 4/2009 1 (3) 12.11.2009 AIHE Hallituksen kokous, syyskokousasiat AIKA 12.11.2009 PAIKKA Urheilutalo Raahelan näyttämö KOKOUSVIRKAILIJAT Sami Pirinen puheenjohtaja Jarno Viitanen

Lisätiedot