Rakennustutkija Juhani Turpeinen Pohjois-Pohjanmaan museo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rakennustutkija Juhani Turpeinen Pohjois-Pohjanmaan museo"

Transkriptio

1

2 Hailuoto Heikkalan tuulimylly Ii Kuivaniemi Vatunki 2013

3 MAISEMAKÄSITTEITÄ Hailuoto Marjaniemi 2013 Maisema muodostuu elollisista ja elottomista tekijöistä sekä ihmisen tuottamasta vaikutuksesta. Luonnonmaisema on ensisijaisesti luonnonelementtien toiminnan tulos. Kulttuurimaisema on ihmisen toiminnan tulos. Perinnemaisema on perinteisten elinkeinojen ja maankäyttötapojen muovaama alue, jonka historialliset piirteet ovat säilyneet. Osin päällekkäinen käsite kulttuurimaiseman kanssa. Kansallismaisemalla tarkoitetaan maamme tunnetuimpia maisemakohteita, joilla on voimakas symboliarvo. Ovat valtakunnallisesti arvokkaita maisema-alueita ja/tai valtakunnallisesti merkittäviä rakennettuja kulttuuriympäristöjä. HAILUOTO on kokonaisuudessaan kansallismaisemaa. Maisemarakenne on maa- ja kallioperän, ilmaston, veden, elollisen luonnon ja kulttuurisysteemien muodostama kokonaisuus. Maiseman perustekijät ja niiden keskinäiset suhteet muodostavat maisematilan. Maiseman sietokyky tarkoittaa sitä, kuinka paljon maisemarakenne, maisemakuva tai erilliset maiseman perustekijät voivat muuttua menettämättä ominaispiirteitään.

4 TUULIVOIMARAKENTAMISEN VAIKUTUKSET MAISEMAAN JA KULTTUURIYMPÄRISTÖÖN Merkittävimmät ja laajimmalle ulottuvat vaikutukset kohdistuvat maisemakuvaan. Tuulivoimalat korkeita visuaalinen vaikutus laajalle alueelle: avoimessa maisemassa tuulivoimalan vaikutukset ulottuvat kilometrin säteelle visuaalinen vaikutusalue jopa 700 km². Korkeat tuulivoimalat kutistavat ympärillä olevaa maisemaa synnyttäen kilpailutilanteen mittakaavallisesti. Maiseman mittasuhteet, maamerkit (esim. kirkontornit) sekä muut maisemaelementit ja niiden asema sekä arvo maisemakuvassa nousevat keskeisiksi asioiksi tuulivoimaloita sijoitettaessa. Tuulivoimalat luovat ympärilleen teknistä maisemakuvaa. Onnistuneissa ratkaisuissa tuulivoimaloiden rakentamisen vaikutukset maisemakuvaan ovat neutraaleja tai kohtuullisia. Voimala ja siihen liittyvät rakenteet jäävät maisemakuvassa taustalle, sulautuvat tai asettuvat osaksi maisemakuvaa. Ongelmatilanteissa tuulivoimalat alkavat alistaa tai hallita maisemakuvaa tai sen merkittäviä yksittäisiä elementtejä, jolloin esim. kulttuurimaiseman arvokkaat ominaispiirteet mitätöityvät tai maiseman historiallinen tunnelma katoaa. MAISEMAN SIETOKYKY YLITTYY. Ii Olhava 2013

5 Tuulivoimaloita ympäröivän maiseman visuaalisella luonteella ja sietokyvyllä on keskeinen merkitys maisemavaikutusten laatuun. Maiseman herkkyyden eli sietokyvyn kannalta olennaisia seikkoja ovat: Maiseman pieni- tai suuripiirteisyys Maiseman mittakaava Maiseman ajalliseen luonteeseen ja maiseman käyttöön liittyvät tekijät MAISEMAN SIETOKYKYYN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT Haukipudas Kellontörmä 2012 Haapavesi kellotapuli 2012 Ii Kuivaniemi Vatunki Siikajoki Tauvo 2011 Tornio Röyttä Kuva Ii Kuivaniemi Peter Andberg Vatunki 2013

6 MAISEMAN MITTAKAAVAN LUONNE YHTEYDESSÄ MAISEMAN SUURI- JA PIENIPIIRTEISYYDEN TASOON Mitä selkeämpi ja yhtenäisempi maiseman luonne on, sen helpommin maisemaan voi sijoittaa uusia elementtejä. Suuripiirteinen maisema on maisematilaltaan avointa. avomerimaisema laajat tasaiset peltoaukeat ja metsäalueet suuret teollisuus-ja tuotantolaitosten alueet (esim. satamat ja moottoritiealueet) Maisemassa olevat elementit pystyvät kilpailemaan tuulivoimaloiden suuren koon kanssa. Mitä selkeämpi aikayhteys tuulivoimalla ja sitä ympäröivällä kulttuuriympäristöllä ja maisemalla on, sitä pienempi on konflikti niiden välillä. Pienipiirteinen maisema kestää heikommin muutoksia, se on visuaalisesti herkkää ympäristöä. rakennettu arvokas kulttuuriympäristö rikkonainen saaristomaisema Historiallisesti arvokkaan kulttuurimaiseman visuaaliset ominaisuudet voivat mitätöityä ja maiseman historiallinen tunnelma kadota tuulivoimarakentamisen vaikutuksesta. Kemin satama. Kuva Kalle Nurminen 2013 Haapaveden kellotapuli 2012

7 TIETOA ARVOKKAISTA MAISEMISTA JA RAKENNETUSTA KULTTUURIYMPÄRISTÖSTÄ Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet (Ympäristöministeriö, ympäristön-suojeluosasto, mietintö 66/1992) Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY (Museovirasto 2009) Unescon maailmanperintökohteet Kansallismaisemat Museotiet Museoviraston muinaisjäännösrekisteri Pohjois-Pohjanmaan arvokkaat maisema-alueet (Pohjois-Pohjanmaan liitto 1997) Pohjois-Pohjanmaan kulttuuri-historialliset merkittävät kohteet (Pohjois-Pohjanmaan seutukaavaliitto 1993) Marjaniemen luotsiasema ja majakka on osa Hailuodon valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä ja kansallismaisemaa.

8 TUULIVOIMALAHANKKEET POHJOIS-POHJANMAALLA Tällä hetkellä käynnistynyt ainakin 50 eri tuulivoimalahanketta Suurin osa hankkeista metsäalueille tai merelle etäälle asutuksesta Turbiinien määrä kpl/hanke Turbiineja yhteensä Energiatuotanto MW Ensimmäiset tuulivoimalat Pohjois- Pohjanmaalle jo 1990-luvulla Siikajoelle, Hailuotoon ja Iin Kuivaniemeen Valmiita tuulipuistoja Hailuodossa, Iissä, Oulussa (Oulunsalossa), Siikajoella, Merijärvellä, Kalajoella ja Raahessa Olemassa olevien tuulivoimaloisen napakorkeus metriä Tuulivoimaloiden torniosan osia Kemin satamassa. Yläkuvassa betonisia tornin alaosia, alakuvissa metallisia tornin osia. Kuvat Kalle Nurminen 2013.

9 TUULIVOIMALAT KESKELLÄ METSÄÄ VOIVAT MUODOSTAA UHKATILANTEITA KULTTUURIPERINNÖLLE Kastellin jätinkirkko Raahen Pattijoella on ehdolla Unescon maailmanperintökohteeksi. Maailmanperintökohde vaatii laajan suoja-alueen. Yhteisenkankaalle suunnitteilla olevan tuulivoimalan tuulipuiston pohjoisosan lähimmät voimalat sijaitsevat vajaan kilometrin etäisyydellä Kastellin jätinkirkosta. Kaksi Pikku-Liekokankaallasijaitsevaa jätinkirkkoa ovat vielä lähempänä suunniteltuja tuulivoimaloita. Yhteisenkankaan tuulipuistohanke heikentää kulttuurihistoriallisilta arvoiltaan valtakunnallisesti ja jopa kansainvälisesti merkittävän Kastellin jätinkirkon mahdollisuuksia päästä Unescon maailmanperintökohteeksi ja saada sen kautta kuuluisuutta jätinkirkoillemme maailmanlaajuisesti.

10 HAILUOTO MARJANIEMI Pohjois- Pohjanmaan museo

11 PohjoisPohjanmaan museo

12

13

14 Kuva Peter Andberg 2013

15

16 OULUNSALO Sijaintipaikka: Oulunsalon Riutunkarilla, Hailuodon lauttalaiturin läheisyydessä. Valmistumisvuosi: 1999, 2003, 2008 Turbiinien määrä: 6 Teho:3 x 1 MW, 1 x 1,3 MW, 2 x 3 MW Napakorkeus: 90 metrinä Roottorin halkaisija: 100 metriä Omistaja: Innopower Maiseman suuripiirteisyys Pohjanmaan litteä tasaisuus Maisemassa ei kiinnekohtia Lauttarannan tekninen maisema Tuulivoimalat antavat lisäarvoa maisemalle Pohjois- Pohjanmaan museo

17

18 II KUIVANIEMI VATUNKI Valmistumisvuosi: 1995 Sijaintipaikka: Ii, Kuivaniemi, Vatungin kalasatama Omistaja: Vapon Tuulivoima Oy Teho: 0,5 MW Vuosituotanto: 1,2 GWh Vatungissaon Krimin sodan eli Oolanninsodan tapahtumiin liittyvä muistomerkki, joka kertoo englantilaistenmaihinnousuyrityksestä. Maihinnousu lyötiin paikallisin siviilivoimin takaisin Kuivaniemen kahakassa Pohjois-Pohjanmaan Kuva museo Kalle Nurminen 2009

19 Pohjois- Pohjanmaan museo Kuva Kalle Nurminen 2009

20

21

22 Moderni muokattu maisema: aallonmurtajat satama-altaat laiturirakenteet uudet rakennukset sähkölinjat kalankasvatusaltaat kalastusveneet Simon tuulivoimalat 15 km etäisyydellä Kuivaniemen Vatungista

23 Kuivaniemen Pohjoisrannan alue on kulttuurihistoriallisilta arvoiltaan maakunnallisesti merkittävä kohde. Vatungintuulipuiston yksi voimala näkyy horisontissa kyläalueelle.

24 RAAHEN SATAMA KULJUNNIEMEN TUULIPUISTO Valmistumisvuosi: 2004 ja 2010 Sijaintipaikka: Kuljunniemi, Raahe Omistaja: Suomen Hyötytuuli Oy Teho: 9 x 2,3 MW Vuosituotanto: 50 GWh Raahen tuulipuisto sijaitsee Rautaruukin tehdasalueella Kuljunniemessä ja niemeen johtavalla patotiellä. Kuljunlahden ympäristö on olosuhteiltaan hyvä tuulipuiston sijaintipaikka. Alueenkeskituulennopeus on 80 metrin korkeudella noin 7m/s. Voimalat eivät sijaitse Ekoenergian kriteerialueilla, joten ne täyttävät merkin asettamat vaatimukset tuulivoimalle lintujen, kulttuuriperintökohteiden, maisemien ja luonnonsuojelualueiden suojelun suhteen.

25 KEMIN AJOKSEN TUULIVOIMAPUISTO Sijaintipaikkakunta:Kemi, Ajoksen satama Valmistumisvuosi: Omistaja: InnoPower Oy Turbiinien määrä: 10 Teho:3 MW / turbiini Vuosituotanto: MWh Tuulivoimalaitosten napakorkeus: 90 metriä Roottoreiden halkaisija: 100 metriä Kuvat Kalle Nurminen 2013 Kuvat Kalle Nurminen 2013

26 Pohjois- Pohjanmaan museo Kemin Ajos. Kuva Kalle Nurminen 2013

27 Ajoksen tuulivoimalat nähtynä Kemin keskustan rannasta. Kuva Peter Andberg 2013.

28 II OLHAVA Sijaintipaikkakunta: Ii, Olhava Valmistumisvuosi: 2013 Omistaja: TuuliWatti Oy Turbiinien määrä: 8 Teho:3 MW / turbiini Tuulivoimalaitosten napakorkeus: 139 metriä Roottoreiden halkaisija: 112 metriä Korkeiden tuulivoimaloiden isot osat vaativat kuljetuksen ja pystytyksen aikana leveät ja hyvät tiet sekä laajan pystytysalueen.

29 Iin Olhavassa tuulivoimalat sijaitsevat nelostien läheisyydessä. Tie, katuvalaistus ja sähkölinjat muodostavat niiden kanssa uutta teknistä maisemakuvaa.

30 Olhavanjoen ja sen eteläpuolella kulkevan kylänraitin vanha asutus viljely- ja jokimaisemineen on arvotettu kulttuurihistoriallisilta arvoiltaan maakunnallisesti merkittäväksi kohteeksi. Kylän läheisyydessä sijaitsevat Olhavan tuulipuiston korkeat tuulimyllyt erottuvat selkeästi kylän horisontissa.

31 Iin Olhavan tuulivoimalat Nybyn talon pihalta nähtynä. Kuvassa näkyvät kaksi tuulivoimalaa sijaitsevat vajaan kahden kilometrin päässä Nybyn pihapiirin rakennuksista. Perämeren rannalla sijaitsevassa Nybyssä toimi oululaisen kauppiaan, hovineuvos Johan Nylanderin perustama lasitehdas vuosina Tehdas oli aikakautensa suurimpia Pohjoismaissa. Nybyn asuinrakennus on rakennettu 1840-luvulla. Sijoittamalla nämä kaksi myllyä noin kilometrin etäämmälle, olisi kulttuurimaisema säilynyt ennallaan. Alueelle on suunnitteilla kolmen uuden voimalayksikön sijoittaminen (Olhavan tuulivoimapuisto vaihe II).

32 SIIKAJOKI TAUVO Siikajoen Tauvon tuulivoimapuisto käsittää Tauvo 1 ja Tauvo 2 tuulivoimalat, jotka ovat valmistuneet Teho 2 x 0,6 MW. Tuulivoimaloiden napakorkeus 50 metriä. Voimaloiden yhteenlaskettu vuosituotanto on megawattituntia. Tauvossa on ollut venevalkamatyyppinen satama-alue jo 1800luvulla, nykyinen satama on valmistunut Alueella yleinen uimaranta ja loma-asutusta. PohjoisPohjanmaan museo

33 Torneiltaan matalat ja tekniikaltaan jo vanhanaikaiset Tauvon tuulivoimalat vaikuttavat melullaan ja sijainnillaan negatiivisesti kalasataman ja yleisen uimarannan virkistyskäyttöarvoihin.

34 Tuulivoimaloiden vaikutus maisemaan ja rakennettuun kulttuuriympäristöön on kohtalainen. Sopeutuminen muutoksiin Suunnittelussa paikalliset asukkaat, maisema ja alueen historia on keskeinen ja tärkeä lähtökohta. Kiitos! Kuva Peter Andberg 2013

Tuulivoima ja maisema

Tuulivoima ja maisema Tuulivoima ja maisema Tuulivoima vasta tai myötätuulessa Marie Nyman Kemiönsaari 19.3.2013 Tuulivoimaloiden maisemavaikutukset Tuulivoimarakentamisen laajimmalle ulottuvat vaikutukset kohdistuvat yleensä

Lisätiedot

TUULIVOIMALAT JA MAISEMA. Lieto 8.12.2011 Emilia Weckman (Heidi Saaristo-Levin)

TUULIVOIMALAT JA MAISEMA. Lieto 8.12.2011 Emilia Weckman (Heidi Saaristo-Levin) TUULIVOIMALAT JA MAISEMA Lieto 8.12.2011 Emilia Weckman (Heidi Saaristo-Levin) 1 Tuulivoimarakentamisen maisemavaikutukset ovat sidoksissa: 1) Voimaloiden ja niihin liittyvien rakenteiden: ulkonäköön,

Lisätiedot

Pyhäjoen kunta ja Raahen kaupunki Maanahkiaisen merituulivoimapuiston osayleiskaava

Pyhäjoen kunta ja Raahen kaupunki Maanahkiaisen merituulivoimapuiston osayleiskaava 82127096 Pyhäjoen kunta ja Raahen kaupunki Maanahkiaisen merituulivoimapuiston osayleiskaava Kaavaehdotus 20.11.2012 Tuulivoimalamuodostelmien esteettiset ominaisuudet Tuulivoimaloiden keskittäminen usean

Lisätiedot

Tuulivoiman vaikutukset kuntatalouteen. Tuulikiertue 2013 30. lokakuuta 2013, Oulu Pasi Keinänen

Tuulivoiman vaikutukset kuntatalouteen. Tuulikiertue 2013 30. lokakuuta 2013, Oulu Pasi Keinänen Tuulivoiman vaikutukset kuntatalouteen Tuulikiertue 2013 30. lokakuuta 2013, Oulu Pasi Keinänen INVESTMENTS BEFORE 2020 IN NORTHERN EUROPE TOTAL 119 BILLION lähde: lapin kauppakamari Investointitavoitteet

Lisätiedot

VISUAALISET VAIKUTUKSET OSANA TUULIVOIMAHANKKEIDEN YVA-MENETTELYÄ. 7.5.2013 Terhi Fitch

VISUAALISET VAIKUTUKSET OSANA TUULIVOIMAHANKKEIDEN YVA-MENETTELYÄ. 7.5.2013 Terhi Fitch VISUAALISET VAIKUTUKSET OSANA TUULIVOIMAHANKKEIDEN YVA-MENETTELYÄ 7.5.2013 Terhi Fitch YVA-menettely lakisääteinen menettely Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (468/1994 muutoksineen) Valtioneuvoston

Lisätiedot

VEDET, METSÄT JA MÄET HUIKONMÄKI - HANKASALMI

VEDET, METSÄT JA MÄET HUIKONMÄKI - HANKASALMI VEDET, METSÄT JA MÄET HUIKONMÄKI - HANKASALMI KIVIJÄRVI - KEURUU PIENET YKSINÄISTALOT - REKOLA - LUHANKA RINTAMAMIESTALOT - SEPÄNKATU HANKASALMEN ASEMANKYLÄ ASEMARAKENNUKSET - HAAPAMÄKI KIRKKORAKENNUKSET

Lisätiedot

Koiramäen tuulivoimahanke osayleiskaava, kaavaluonnos

Koiramäen tuulivoimahanke osayleiskaava, kaavaluonnos S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A GREENWATT KOIRAMÄKI Oy Ab Koiramäen tuulivoimahanke osayleiskaava, kaavaluonnos Havainnekuvat ja näkymäalueanalyysi P20221 1 (10) Koiramäen tuulivoimahanke osayleiskaava,

Lisätiedot

Mikonkeidas tuulivoimapuisto

Mikonkeidas tuulivoimapuisto SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OTSOTUULI OY Mikonkeidas tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY N117 x 26 x HH141 1 (8) Mikonkeidas

Lisätiedot

TuuliWatti Oy Simon Onkalon tuulivoimalahanke Tiivistelmä ympäristövaikutuksista

TuuliWatti Oy Simon Onkalon tuulivoimalahanke Tiivistelmä ympäristövaikutuksista TuuliWatti Oy Simon Onkalon tuulivoimalahanke Tiivistelmä ympäristövaikutuksista TuuliWatti Oy, Onkalon tuulivoimalahanke Hankkeen esittely TuuliWatti Oy suunnittelee rakentavansa kolmen voimalayksikön

Lisätiedot

LIITE 1. TUULIVOIMAHANKKEET POHJOIS-POHJANMAAN JA KESKI- POHJANMAAN ALUEELLA

LIITE 1. TUULIVOIMAHANKKEET POHJOIS-POHJANMAAN JA KESKI- POHJANMAAN ALUEELLA LIITE 1. TUULIVOIMAHANKKEET POHJOIS-POHJANMAAN JA KESKI- POHJANMAAN ALUEELLA ONSHORE -HANKKEET Hailuoto pohjoisosa, n. 69 kpl (alustava) Haukipudas Annanmäki-Isoniemenkangas, 3 4 kpl 2 3 MW Haukipudas,

Lisätiedot

AHLAISTEN LAMMIN TUULIVOI- MAOSAYLEISKAAVA, PORI MAISEMAN YHTEISVAIKUTUSTEN ARVIOINNIN TÄYDENNYS

AHLAISTEN LAMMIN TUULIVOI- MAOSAYLEISKAAVA, PORI MAISEMAN YHTEISVAIKUTUSTEN ARVIOINNIN TÄYDENNYS Vastaanottaja Satawind Oy A. Ahlström Kiinteistöt Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 21.3.2016 Viite 1510006584 AHLAISTEN LAMMIN TUULIVOI- MAOSAYLEISKAAVA, PORI MAISEMAN YHTEISVAIKUTUSTEN ARVIOINNIN

Lisätiedot

Kuusiselän tuulivoimahanke, Rovaniemi

Kuusiselän tuulivoimahanke, Rovaniemi S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A TUULIALFA OY Kuusiselän tuulivoimahanke, Rovaniemi Näkymäanalyysi ja valokuvasovitteet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P26900 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kuusiselän

Lisätiedot

PALOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTO

PALOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTO TUULIWATTI OY PALOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTO Havainnekuvat ja ZVI FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 171487-P27171 Havainnekuvat ja ZVI 1 (29) Vadbäck Hans Sisällysluettelo 1 Maisema ja havainnekuvat... 2 2

Lisätiedot

Tuulivoiman maisemavaikutukset

Tuulivoiman maisemavaikutukset Kuvasovite raportista Etelä-Pohjanmaan tuulivoimaselvitys, FCG, E-P:n liitto, YM. http://www.epliitto.fi/upload/files/etelapohjanmaan_tuulivoimaselvitys.pdf Tuulivoiman maisemavaikutukset Tietoa ja havainnollistusta

Lisätiedot

Tuulivoima ja kulttuuriympäristö

Tuulivoima ja kulttuuriympäristö Tuulivoima ja kulttuuriympäristö SEMINAARI, MUSEOVIRASTO, 7.5.2013 VISUAALISET VAIKUTUKSET OSANA TUULIVOIMAHANKKEIDEN YVA-MENETTELYÄ - KOMMENTTIPUHEENVUORO Elina Kataja, maisema-arkkitehti MARK, YKS/445

Lisätiedot

Sikamäen ja Oinaskylän tuulivoimahankkeiden yhteisvaikutus

Sikamäen ja Oinaskylän tuulivoimahankkeiden yhteisvaikutus S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A MEGATUULI OY Sikamäen ja Oinaskylän tuulivoimahankkeiden yhteisvaikutus Havainnekuvat ja näkymäaluenanalyysi N x (8+) x HH FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY FCG SUUNNITTELU

Lisätiedot

Hallakangas tuulivoimahanke, Kyyjärvi

Hallakangas tuulivoimahanke, Kyyjärvi SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA WINDA INVEST OY Hallakangas tuulivoimahanke, Kyyjärvi Havainnekuvat ja näkymäaluenanalyysi N x 9 x HH44 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P0 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Havainnekuvat

Lisätiedot

Sikamäki tuulivoimahanke, Viitasaari

Sikamäki tuulivoimahanke, Viitasaari S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A MEGATUULI OY Sikamäki tuulivoimahanke, Viitasaari Havainnekuvat ja näkymäaluenanalyysi N131 x 8 x HH144 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20221 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA

Lisätiedot

Mustalamminmäki tuulivoimhankkeen osayleiskaava, kaavaluonnos

Mustalamminmäki tuulivoimhankkeen osayleiskaava, kaavaluonnos S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A GREENWATT MUSTALAMMINMÄKI OyAb Mustalamminmäki tuulivoimhankkeen osayleiskaava, kaavaluonnos Havainnekuvat ja näkymäaluenanalyysi P25023 1 (11) Mustalamminmäki tuulivoimhankkeen

Lisätiedot

Ilosjoen tuulivoimahanke, Pihtipudas

Ilosjoen tuulivoimahanke, Pihtipudas S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A ABO Wind Oy Ilosjoen tuulivoimahanke, Pihtipudas Havainnekuvat ja näkymäaluenanalyysi V6 x 8 x HH7 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P0 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA

Lisätiedot

Rekolanvuoren tuulivoimahanke, Sysmä

Rekolanvuoren tuulivoimahanke, Sysmä S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A OX2 OY Rekolanvuoren tuulivoimahanke, Sysmä Nordex N131 x 6 x HH150m FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 3.3.2015 P21610 1 (11) 3.3.2015 Rekolanvuoren tuulivoimahanke,

Lisätiedot

Alavieskan Kytölän tuulivoimapuisto

Alavieskan Kytölän tuulivoimapuisto SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA TM VOIMA OY Alavieskan Kytölän tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21262 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY V126 x 7 x HH137m

Lisätiedot

Nikkarinkaarto tuulivoimapuisto

Nikkarinkaarto tuulivoimapuisto SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA KAAVALUONNOS Nikkarinkaarto tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P12831 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY G128 x 10 x HH140m 1

Lisätiedot

Ristiniityn ja Välikankaan tuulivoimahanke, Haapajärvi

Ristiniityn ja Välikankaan tuulivoimahanke, Haapajärvi SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA INFINERGIES FINLAND OY Ristiniityn ja Välikankaan tuulivoimahanke, Haapajärvi Vestas V126 hh147m FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 7.9.2015 P23690 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY

Lisätiedot

Tuulivoima Metsähallituksessa Erkki Kunnari. 30.10.2013, Oulu

Tuulivoima Metsähallituksessa Erkki Kunnari. 30.10.2013, Oulu Tuulivoima Metsähallituksessa Erkki Kunnari 30.10.2013, Oulu Esityksen sisältö Yleistä tuulivoimasta ja tuulivoimarakentamisesta Maakunnalliset selvitykset Tuulivoiman hankekehitys Metsähallituksen rooli

Lisätiedot

LIITE 11. Leipiön tuulivoimapuiston osayleiskaava Halmekankaan tuulivoimapuiston osayleiskaava Onkalon tuulivoimapuiston osayleiskaava.

LIITE 11. Leipiön tuulivoimapuiston osayleiskaava Halmekankaan tuulivoimapuiston osayleiskaava Onkalon tuulivoimapuiston osayleiskaava. S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LIITE 11 SIMON KUNTA Havainnekuvat FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 14.5.2014 P19456 1 (17) 1 Johdanto Havainnekuvat on laadittu WindPRO-ohjelmiston PHOTOMONTAGE modulilla.

Lisätiedot

Kakonjärven tuulivoimahanke, Pyhäranta-Laitila

Kakonjärven tuulivoimahanke, Pyhäranta-Laitila S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LIITE 6 SUOMEN HYÖTYTUULI OY Kakonjärven tuulivoimahanke, Pyhäranta-Laitila Valokuvasovitteet Siemens SWT2,3MW x 21 x HH122,5 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P18059

Lisätiedot

Hirvinevan tuulivoimahanke

Hirvinevan tuulivoimahanke TM VOIMA OY Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet V150 x 4 x HH155 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 29.3.2018 V150x 4 x HH155 2 (11) Johanna.harju@fcg.fi 29.3.2018 1 Maisema ja havainnekuvat Havainnekuvat

Lisätiedot

Annankankaan tuulivoimapuisto

Annankankaan tuulivoimapuisto SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA KAAVAEHDOTUS Annankankaan tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet (päivitetty ) FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P12831 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY G128 x 10

Lisätiedot

Hirvinevan tuulivoimahanke

Hirvinevan tuulivoimahanke S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A TM VOIMA OY FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 6305 (8) PaulinaKaivo-oja@fcgfi 6305 Maisema ja havainnekuvat Havainnekuvat on laadittu alueesta laadittua maastomallinnusta

Lisätiedot

Vihisuo tuulivoimahanke, Karstula

Vihisuo tuulivoimahanke, Karstula S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A METSÄHALLITUS Vihisuo tuulivoimahanke, Karstula Havainnekuvat ja näkymäaluenanalyysi V6 x 9 x HH60 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P0 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA

Lisätiedot

Palovaaran ja Ahkiovaaran tuulivoimapuisto, Pello

Palovaaran ja Ahkiovaaran tuulivoimapuisto, Pello Palovaaran ja Ahkiovaaran tuulivoimapuisto, Pello Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet VE1: 21 voimalaa, napakorkeus 167 metriä, kokonaiskorkeus 230 metriä VE2: 26 voimalaa, napakorkeus 167 metriä,

Lisätiedot

TuuliWatti Oy Simon Putaankankaan tuulivoimalahanke Tiivistelmä ympäristövaikutuksista

TuuliWatti Oy Simon Putaankankaan tuulivoimalahanke Tiivistelmä ympäristövaikutuksista TuuliWatti Oy Simon Putaankankaan tuulivoimalahanke Tiivistelmä ympäristövaikutuksista TuuliWatti Oy, Putaankankaan tuulivoimalahanke Hankkeen esittely TuuliWatti Oy suunnittelee rakentavansa kolmen voimalayksikön

Lisätiedot

LIITE 1 RAKENNUSINVENTOINTIKOHTEET

LIITE 1 RAKENNUSINVENTOINTIKOHTEET LIITE 1 RAKENNUSINVENTOINTIKOHTEET Page 1 of 2 kohderaportti Pohjois-Pohjanmaan liitto Hailuodon rakennusinventointi HAILUOTO KIRKONKYLÄ RUONALA Ruonalan porakivinavetta on komealla paikalla Rantatien

Lisätiedot

LIITE 4 Alustavan näkymäalueanalyysin tulokset ja havainnekuvat

LIITE 4 Alustavan näkymäalueanalyysin tulokset ja havainnekuvat LIITE 4 Alustavan näkymäalueanalyysin tulokset ja havainnekuvat LIITE 4 (25 s.) SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA Halsuan tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet VE1: 85 x SWT 3.3-130 x HH135 VE2:

Lisätiedot

PERÄMEREN RANNIKKOALUEELLE SIJOITTUVAT ALLE 10 VOIMALAN TUULIVOIMA-ALUEET

PERÄMEREN RANNIKKOALUEELLE SIJOITTUVAT ALLE 10 VOIMALAN TUULIVOIMA-ALUEET PERÄMEREN RANNIKKOALUEELLE SIJOITTUVAT ALLE 10 VOIMALAN TUULIVOIMA-ALUEET Kohdekuvaukset 19.10.2017 2 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Perämeren rannikkoalue... 4 2 Tarkasteltavat alueet... 4 3 Kohdekuvaukset...

Lisätiedot

Korvennevan tuulivoimapuisto

Korvennevan tuulivoimapuisto SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OTSOTUULI OY Korvennevan tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY N117 x 12 x HH141 + G128 x 33

Lisätiedot

Haapalamminkankaan tuulivoimahanke, Saarijärvi

Haapalamminkankaan tuulivoimahanke, Saarijärvi S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A MEGATUULI OY Haapalamminkankaan tuulivoimahanke, Saarijärvi Havainnekuvat ja näkymäalueanalyysi V6 x 6 x HH37 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P0 FCG SUUNNITTELU JA

Lisätiedot

Kiimakallio tuulivoimahanke, Kuortane

Kiimakallio tuulivoimahanke, Kuortane S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LAGERWEY DEVELOPMENT OY Kiimakallio tuulivoimahanke, Kuortane Lagerwey L100 x 2 x hh135m FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 25.3.2015 P26678 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA

Lisätiedot

Naulakankaan tuulivoimapuisto

Naulakankaan tuulivoimapuisto S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A TUULIWATTI OY Naulakankaan tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet V136 x 6 x HH182 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 27.6.2016 P26596 V136 x 6 x HH182

Lisätiedot

Suodenniemen Kortekallion tuulivoimahanke

Suodenniemen Kortekallion tuulivoimahanke S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A SASTAMALA Suodenniemen Kortekallion tuulivoimahanke Valokuvasovitteet Nordex N131 x 3 x HH144m FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Suodenniemen Kortekallion tuulivoimahanke

Lisätiedot

Ulppaanmäki tuulivoimhankkeen osayleiskaava, kaavaluonnos

Ulppaanmäki tuulivoimhankkeen osayleiskaava, kaavaluonnos S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A GREENWATT ULPPAANMÄKI OyAb Ulppaanmäki tuulivoimhankkeen osayleiskaava, kaavaluonnos Havainnekuvat ja näkymäaluenanalyysi FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20221 FCG

Lisätiedot

Simon Seipimäen ja Tikkalan tuulivoimapuisto

Simon Seipimäen ja Tikkalan tuulivoimapuisto SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA RAJAKIIRI OY Simon Seipimäen ja Tikkalan tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet VE: x V x HH VE: x V x HH VE: x V x HH Yhteismallinnukset Seipimäki, Tikkala ja

Lisätiedot

Multakaarronnevan alue. Esitys Pohjois-Pohjanmaan liitolle

Multakaarronnevan alue. Esitys Pohjois-Pohjanmaan liitolle Multakaarronnevan alue Esitys Pohjois-Pohjanmaan liitolle 10.7.2017 Puhuri Oy suunnittelee Haapajärven ja Haapaveden kaupunkien raja-alueelle, Multakaarronnevan alueelle, tuulivoimahanketta ja pyytää Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Ristiniityn ja Välikankaan tuulivoimahanke, Haapajärvi

Ristiniityn ja Välikankaan tuulivoimahanke, Haapajärvi SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA INFINERGIES FINLAND OY Ristiniityn ja Välikankaan tuulivoimahanke, Haapajärvi Vestas V126 hh147m FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P23690 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Ristiniityn

Lisätiedot

Hankilannevan tuulivoimahanke, Haapavesi ja Kärsämäki

Hankilannevan tuulivoimahanke, Haapavesi ja Kärsämäki S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A PUHURI OY Hankilannevan tuulivoimahanke, Haapavesi ja Kärsämäki Valokuvasovitteet Päivitys 9.2.2015, kuva 6 lisätty FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21293 FCG SUUNNITTELU

Lisätiedot

Tuppuranevan suunnittelutarveratkaisu

Tuppuranevan suunnittelutarveratkaisu SIEVIN KUNTA Tuppuranevan suunnittelutarveratkaisu Tuppurannevan tuulipuiston suunnittelutarveratkaisun MRL 137 mukainen vaikutustarkastelu Liite 22 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P24972 1 (10) Sisällysluettelo

Lisätiedot

Tuulipuistot kulttuurimaiseman reunalla

Tuulipuistot kulttuurimaiseman reunalla Tuulivoimala ja kulttuuriympäristö seminaari 7.5.2013, Helsinki Tuulipuistot kulttuurimaiseman reunalla Antti Saartenoja Etelä-Pohjanmaan liitto Eteläpohjalaista maisemaa Etelä-Pohjanmaa jakautuu maisemamaantieteellisesti

Lisätiedot

Simon Seipimäen ja Tikkalan tuulivoimapuisto

Simon Seipimäen ja Tikkalan tuulivoimapuisto SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA RAJAKIIRI OY Simon Seipimäen ja Tikkalan tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet VE1: 22 x V126 x HH137 VE2: 39 x V126 x HH137 VE3: 36 x V126 x HH137 Yhteismallinnukset

Lisätiedot

Puutikankankaan tuulivoimapuisto

Puutikankankaan tuulivoimapuisto LIITE 7 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A TM VOIMA OY Puutikankankaan tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet V126 x 9 x HH137 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 26.1.2015 V126 x 9 x

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN TUULIVOIMASEMINAARI

POHJOIS-KARJALAN TUULIVOIMASEMINAARI POHJOIS-KARJALAN TUULIVOIMASEMINAARI Maankäytölliset edellytykset tuulivoimapuistoille Pasi Pitkänen 25.2.2011 Lähtökohtia - valtakunnallisesti: Tarkistetut (2008) valtakunnalliset alueidenkäytön tavoitteet

Lisätiedot

Portin tuulivoimapuisto

Portin tuulivoimapuisto S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A PUHURI OY Portin tuulivoimapuisto FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 24112015 2 9) PaulinaKaivo-oja@fcgfi 24112015 Portin tuulivoimapuisto 1 Maisema ja havainnekuvat

Lisätiedot

Hautakankaan tuulivoimahanke, Kinnula

Hautakankaan tuulivoimahanke, Kinnula S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A WINDA INVEST OY Hautakankaan tuulivoimahanke, Kinnula Havainnekuvat ja näkymäalueanalyysi V126 x 9 x HH160 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20221 FCG SUUNNITTELU JA

Lisätiedot

Tuulivoima tilannekatsaus kantaverkon näkökulmasta. Verkkotoimikunta 3.12.2012 Parviainen

Tuulivoima tilannekatsaus kantaverkon näkökulmasta. Verkkotoimikunta 3.12.2012 Parviainen Tuulivoima tilannekatsaus kantaverkon näkökulmasta Verkkotoimikunta 3.12.2012 Parviainen Tuulivoima Suomessa Elokuussa 2012 Suomessa oli toiminnassa 145 tuulivoimalaa, joiden kokonaiskapasiteetti oli 234

Lisätiedot

Oulunsalo-Hailuoto tuulipuisto. YVAn yleisesitys, ohjelmavaihe

Oulunsalo-Hailuoto tuulipuisto. YVAn yleisesitys, ohjelmavaihe Oulunsalo-Hailuoto tuulipuisto YVAn yleisesitys, ohjelmavaihe Hanke Suunnitteluperusteena Syvyys rakennuspaikalla oltava >3,5 m Tuulisuus sopiva Voimaloiden väliset etäisyydet riittävät Tuulivoimalan napakorkeus

Lisätiedot

BILAGA 9. Fotomontage

BILAGA 9. Fotomontage BILAGA 9 Fotomontage S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A VindIn AB OY Pörtom tuulivoimahanke, Närpiö Havainnekuvat FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20388 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Havainnekuvat

Lisätiedot

LIITE 1

LIITE 1 LIITE 1 LIITE 1 LIITE 1 LIITE 1 LIITE 1 LIITE 1 LIITE 1 LIITE 2 LIITE 2 PROKON WIND ENERGY FINLAND OY Lumivaaran tuulivoimahanke, Hyrynsalmi Valokuvasovitteet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 9.10.2014

Lisätiedot

Naulakankaan tuulivoimapuisto

Naulakankaan tuulivoimapuisto S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A TUULIWATTI OY Naulakankaan tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet 6 x V136 x HH182 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 19.4.2016 P26596 6 x V136 x HH182

Lisätiedot

Hevosselän tuulivoimahanke, Tervola

Hevosselän tuulivoimahanke, Tervola SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA TUULIWATTI OY Hevosselän tuulivoimahanke, Tervola Valokuvasovitteet Vestas V136 x 6 x HH182m FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P24253 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Valokuvasovitteet

Lisätiedot

Kulttuuriympäristöt Länsi-Lapin maakuntakaavassa

Kulttuuriympäristöt Länsi-Lapin maakuntakaavassa Kulttuuriympäristöt Länsi-Lapin maakuntakaavassa Tornio 14.1.2012 Riitta Lönnström Suunnittelujohtaja Lapin liitto Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Maakuntakaavoituksessa on osoitettava valtakunnallisesti

Lisätiedot

Korvennevan tuulivoimapuisto

Korvennevan tuulivoimapuisto S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A OTSOTUULI OY Korvennevan tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 27.3.2015 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Korvennevan

Lisätiedot

Kattiharjun tuulivoimapuisto

Kattiharjun tuulivoimapuisto S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A PROKON WIND ENERGY FINLAND OY Kattiharjun tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 10102013 P21463 FCG SUUNNITTELU

Lisätiedot

Kattiharjun tuulivoimapuisto

Kattiharjun tuulivoimapuisto LIITE S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A PROKON WIND ENERGY FINLAND OY Kattiharjun tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P214 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA

Lisätiedot

Pohjois-Savon tuulivoimaselvitys lisa alueet 2

Pohjois-Savon tuulivoimaselvitys lisa alueet 2 Merja Paakkari 20.11.2011 1(7) Pohjois-Savon tuulivoimaselvitys lisa alueet 2 Kunta Alue Tuulisuus/ tuuliatlas [m/s] Tuulisuus/ WAsP [m/s] Vuosituotanto/ WAsP [GWh] maksimikoko [MW] [M / MW] Etäisyys 110kV

Lisätiedot

Tykköön kylän ympäristökatselmus. Jämijärvi

Tykköön kylän ympäristökatselmus. Jämijärvi Tykköön kylän ympäristökatselmus Jämijärvi 6.2.2014 Kankaanpään kaupunki Ympäristökeskus Tykköön kylän ympäristökatselmus Katselmus suoritettiin 6.2.2014. Kartasta yksi nähdään tuulivoimapuiston sijoittuminen

Lisätiedot

Liite A: Valokuvasovitteet

Liite A: Valokuvasovitteet Liite A: Valokuvasovitteet Kuvasovite on koostettu valokuva, johon suunniteltujen tuulivoimaloiden kuvat on sijoitettu tietokoneohjelman avulla hyödyntämällä tiettyjä koordinaatteja ja korkeusarvoja. Kyseessä

Lisätiedot

Kattiharjun tuulivoimapuisto

Kattiharjun tuulivoimapuisto S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A PROKON WIND ENERGY FINLAND OY Kattiharjun tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21463 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA

Lisätiedot

Häiriöitä aiheuttavat muutokset maisemassa Selvitys maisemahäiriöistä. Uudenmaan liitto 2014 Jaakonaho Mari Muhonen Matleena

Häiriöitä aiheuttavat muutokset maisemassa Selvitys maisemahäiriöistä. Uudenmaan liitto 2014 Jaakonaho Mari Muhonen Matleena Häiriöitä aiheuttavat muutokset maisemassa Selvitys maisemahäiriöistä Uudenmaan liitto 2014 Jaakonaho Mari Muhonen Matleena ESITYKSEN SISÄLTÖ JOHDANTO MAISEMAHÄIRIÖ? MAA-AINESTEN OTTO METSIEN HAKKUU RAKENTAMINEN

Lisätiedot

LAMMELAN KYLÄ. Merikarvian kunta

LAMMELAN KYLÄ. Merikarvian kunta Merikarvian kunta Köörtilän tuulivoimapuiston osayleiskaava - Maisemaselvityksen täydennys Lammelan kylästä sekä maisemavaikutusten arviointi 20.8.2014 LAMMELAN KYLÄ Päivämäärä 20.8.2014 Laatija Kuvaus

Lisätiedot

Louen tuulivoimapuisto

Louen tuulivoimapuisto S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A TUULIWATTI OY Louen tuulivoimapuisto FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 2 (11) Paulina.Kaivo-oja@fcg.fi Louen tuulivoimapuisto 1 Maisema ja havainnekuvat Havainnekuvat

Lisätiedot

Simon Seipimäen ja Tikkalan tuulivoimapuisto

Simon Seipimäen ja Tikkalan tuulivoimapuisto S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A RAJAKIIRI OY Simon Seipimäen ja Tikkalan tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet 29 x RD160 x HH170 Yhteismallinnukset Seipimäki, Tikkala ja Leipiö

Lisätiedot

BILAGA 3 LIITE 3. Fotomontage och synlighetsanalys Valokuvasovitteet ja näkymäanalyysi

BILAGA 3 LIITE 3. Fotomontage och synlighetsanalys Valokuvasovitteet ja näkymäanalyysi BILAGA 3 LIITE 3 Fotomontage och synlighetsanalys Valokuvasovitteet ja näkymäanalyysi SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA VINDIN OY AB Kalaxin tuulivoimahanke, Närpiö Valokuvasovitteet Vestas V126 x 22 x hh137m FCG

Lisätiedot

Merja Paakkari, Hafmex Wind Oy Erkki Haapanen, Tuulitaito 10/2011

Merja Paakkari, Hafmex Wind Oy Erkki Haapanen, Tuulitaito 10/2011 Merja Paakkari, Hafmex Wind Oy Erkki Haapanen, Tuulitaito 10/2011 Jämsäniemi Alueen pituus ~ 10 km Voidaan jakaa kolmeen osaan Alueen täyttää pienet metsä ja peltotilkut, joidenvälissä pieniä järviä ja

Lisätiedot

IIN PAHAKOSKEN TUULIVOIMAPUISTON

IIN PAHAKOSKEN TUULIVOIMAPUISTON LAGERWEY DEVELOPMENT OY IIN PAHAKOSKEN TUULIVOIMAPUISTON Näkymäalueanalyysit ja havainnekuvat FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P26344 Näkymäalueanalyysit ja havainnekuvat 1 (15) Salmeskari Elina Sisällysluettelo

Lisätiedot

Punkalaitumen Isosuo Maisemarakenne. 20 km. 15 km. 10 km. 6 km. 3 km. Maisemarakenne suunnittelualueen ympäristöstä. 10.6.2015/TL

Punkalaitumen Isosuo Maisemarakenne. 20 km. 15 km. 10 km. 6 km. 3 km. Maisemarakenne suunnittelualueen ympäristöstä. 10.6.2015/TL Maisemarakenne 2 km Etäisyysvyöhyke suunnitelluista tuulivoimaloista Korkeuskäyrä, metriä 75 11 Kuva 1. Maisemarakenne suunnittelualueen ympäristöstä. 5 Maisema-analyysi 2 km Kellotapuli Maiseman solmukohta

Lisätiedot

Tuulivoima-alueiden suunnittelu ja maisema. Satakunnan tuulet - tuulivoimaseminaari Maunu Häyrynen, Turun yliopisto 3.11.2010

Tuulivoima-alueiden suunnittelu ja maisema. Satakunnan tuulet - tuulivoimaseminaari Maunu Häyrynen, Turun yliopisto 3.11.2010 Tuulivoima-alueiden suunnittelu ja maisema Satakunnan tuulet - tuulivoimaseminaari Maunu Häyrynen, Turun yliopisto 3.11.2010 Tuulivoima ja maisema Energiantuotanto keskeinen maiseman muokkaaja lähitulevaisuudessa

Lisätiedot

Perhenimen tuulivoimahanke, Iitti

Perhenimen tuulivoimahanke, Iitti /../7 Tela..9 Nähtävillä.. - 7..9 SOLARWIND BY JANNENISKA OY Perhenimen tuulivoimahanke, Iitti Liite. Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P9 Liite. Näkymäalueanalyysi

Lisätiedot

TuuliWatin tuulivoimastrategia

TuuliWatin tuulivoimastrategia TuuliWatin tuulivoimastrategia Tuotamme sähköä tuulesta mahdollisimman kustannustehokkaasti - Hyvätuulinen paikka - Korkea torni - Suuri roottorin halkaisija - Liittyminen sähköverkkoon mahdollista kohtuullisin

Lisätiedot

Keski-Suomen tuulivoimaselvitys lisa alueet

Keski-Suomen tuulivoimaselvitys lisa alueet Merja Paakkari 16.11.2011 1(19) Keski-Suomen tuulivoimaselvitys lisa alueet Kunta Alue Tuulisuus/ tuuliatlas [m/s] Tuulisuus 100m/ WAsP [m/s] Vuosituotanto 100m / WAsP [GWh] Tuulipuiston maksimikoko [MW]

Lisätiedot

Suolakankaan tuulivoimahanke

Suolakankaan tuulivoimahanke S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A MEGATUULI OY Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet P27134 1 (15) 1 Maisema ja havainnekuvat on laadittu alueesta laadittua maastomallinnusta hyödyntäen WindPROohjelmalla.

Lisätiedot

KALAJOEN TUULIVOIMAPUISTOJEN YHTEISVAIKUTUSTEN ARVIOINTI

KALAJOEN TUULIVOIMAPUISTOJEN YHTEISVAIKUTUSTEN ARVIOINTI FCG Finnish Consulting Group Oy LIITE 1 Fortum Power and Heat Oy, TuuliWatti Oy, wpd Finland Oy KALAJOEN TUULIVOIMAPUISTOJEN YHTEISVAIKUTUSTEN ARVIOINTI Havainnekuvat ja analyysikartat 4.1.2012 Kuva 1.

Lisätiedot

Lestijärven tuulivoimapuisto

Lestijärven tuulivoimapuisto S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LESTIJÄRVEN TUULIVOIMA OY Lestijärven tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet E126 x 118 x HH170 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 182014 P20818 FCG

Lisätiedot

Suolakankaan tuulivoimahanke, Kauhajoki

Suolakankaan tuulivoimahanke, Kauhajoki TUULIVOIMAPUISTO VÖYRINKANGAS OY / MEGATUULI OY Suolakankaan tuulivoimahanke, Kauhajoki FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P30660 Vadbäck Hans Sisällysluettelo 1 Varjostusmallinnuksen tavoitteet... 1 1.1

Lisätiedot

- Tuulivoimatuotannon edellytykset

- Tuulivoimatuotannon edellytykset BIOENERGIA-ALAN TOIMIALAPÄIVÄT, 31.3.- 1.4.2011 - Suomen Hyötytuuli Oy - Tuulivoimatuotannon edellytykset Suomen Hyötytuuli Oy Ralf Granholm www.hyotytuuli.fi SUOMEN HYÖTYTUULI OY Vuonna 1998 perustettu

Lisätiedot

Kuva 28. Untamovaaran muistomerkit, tuulivoimalat VE1 musta- ja VE2 punainen ympyrä, sekä uudet tielinjaukset. 77 (241)

Kuva 28. Untamovaaran muistomerkit, tuulivoimalat VE1 musta- ja VE2 punainen ympyrä, sekä uudet tielinjaukset. 77 (241) Kuva 28. Untamovaaran muistomerkit, tuulivoimalat VE1 musta- ja VE2 punainen ympyrä, sekä uudet tielinjaukset. 77 (241) Kuva 29. Untamovaaran lakialueen ikimetsä. Alkuperäinen kuva Jaakko Ojaniemi. Kuvassa

Lisätiedot

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA IIN KUNTA ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus... 1 2 Suunnittelualue... 1 3 Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

BILAGA 3 LIITE 3. Fotomontage och synlighetsanalys Valokuvasovitteet ja näkymäanalyysi

BILAGA 3 LIITE 3. Fotomontage och synlighetsanalys Valokuvasovitteet ja näkymäanalyysi BILAGA 3 LIITE 3 Fotomontage och synlighetsanalys Valokuvasovitteet ja näkymäanalyysi SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA VINDIN AB/OY Molpe-Petalax tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet FCG SUUNNITTELU

Lisätiedot

Mastokankaan tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin ja Siikajoen kunnan alueelle.

Mastokankaan tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin ja Siikajoen kunnan alueelle. PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 10.3.2011 Dnro: POPELY/5/07.04/2011 HANKE Mastokankaan tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin ja Siikajoen kunnan

Lisätiedot

Parhalahden tuulivoimapuisto

Parhalahden tuulivoimapuisto S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A PUHURI OY Parhalahden tuulivoimapuisto Näkemäalueanalyysi ja valokuvasovitteet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P24972 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Näkymäalueanalyysi

Lisätiedot

MERELLISEN TUULIVOIMAN TUOMAT HAASTEET. VELMU-seminaari 11.2.2009 Michael Haldin Metsähallitus Pohjanmaan luontopalvelut

MERELLISEN TUULIVOIMAN TUOMAT HAASTEET. VELMU-seminaari 11.2.2009 Michael Haldin Metsähallitus Pohjanmaan luontopalvelut MERELLISEN TUULIVOIMAN TUOMAT HAASTEET VELMU-seminaari 11.2.2009 Michael Haldin Metsähallitus Pohjanmaan luontopalvelut MERELLINEN TUULIVOIMA MISTÄ ON KYSE? Merellinen tuulivoima on meri- ja saaristoalueille

Lisätiedot

Jukka Ruusunen, toimitusjohtaja, Fingrid Oyj. Saavuttaako Suomi tuulivoimatavoitteensa Jari Suominen, puheenjohtaja, Suomen Tuulivoimayhdistys ry

Jukka Ruusunen, toimitusjohtaja, Fingrid Oyj. Saavuttaako Suomi tuulivoimatavoitteensa Jari Suominen, puheenjohtaja, Suomen Tuulivoimayhdistys ry Ohjelma klo 12.30 Ilmoittautuminen ja kahvi klo 13.00 Asiakkaat ja Fingrid Jukka Ruusunen, toimitusjohtaja, Fingrid Oyj klo 13.30 klo 14.00 Saavuttaako Suomi tuulivoimatavoitteensa Jari Suominen, puheenjohtaja,

Lisätiedot

Näin rakennettiin Torkkolan tuulivoimapuisto

Näin rakennettiin Torkkolan tuulivoimapuisto Näin rakennettiin Torkkolan tuulivoimapuisto Merikaarrontie N Torkkola Vähäkyrö 7 Torkkolan tuulivoimapuisto sijaitsee Vaasassa, Merikaarrontien varrella, Kyrönjoen eteläpuolella. Pinta-ala: noin 1 000

Lisätiedot

Harkintapyynnössään TM Voima Oy esittää, että vaikutusten arviointi tehdään osana kaavoitus- ja lupaprosessia.

Harkintapyynnössään TM Voima Oy esittää, että vaikutusten arviointi tehdään osana kaavoitus- ja lupaprosessia. PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 1.7.2013 Dnro: POPELY/17/07.04/2013 HANKE Alavieskan Kytölän tuulivoimahanke HANKKEESTA VASTAAVA TM Voima Oy Aurakatu

Lisätiedot

Kuinka valita tuulivoima-alue? Anni Mikkonen, Suomen Tuulivoimayhdistys Pori, 3.11.2010

Kuinka valita tuulivoima-alue? Anni Mikkonen, Suomen Tuulivoimayhdistys Pori, 3.11.2010 Kuinka valita tuulivoima-alue? Anni Mikkonen, Suomen Tuulivoimayhdistys Pori, 3.11.2010 Perustettu 1988 Suomen Tuulivoimayhdistys ry Jäsenistö: 100 yritystä Lähes 200 yksityishenkilöä Foorumi tuulivoimayrityksille

Lisätiedot

HAAPAVEDEN HANKILANNEVAN TUULIVOIMAPUISTO

HAAPAVEDEN HANKILANNEVAN TUULIVOIMAPUISTO PUHURI OY HAAPAVEDEN HANKILANNEVAN TUULIVOIMAPUISTO Näkymäalueanalyysi ja havainnekuvat FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P24972 Näkymäalueanalyysi ja havainnekuvat 1 (19) Vadbäck Hans Sisällysluettelo 1

Lisätiedot

Siikainen Jäneskeidas 20.3.2014. Jari Suominen

Siikainen Jäneskeidas 20.3.2014. Jari Suominen Siikainen Jäneskeidas 20.3.2014 Jari Suominen Siikainen Jäneskeidas Projekti muodostuu 8:sta voimalasta Toimittaja tanskalainen Vestas á 3,3 MW, torni 137 m, halkaisija 126 m Kapasiteetti yhteensä 26

Lisätiedot

Humppilan Urjalan Tuulivoimapuisto

Humppilan Urjalan Tuulivoimapuisto Humppilan Urjalan Tuulivoimapuisto Voimamylly Oy 3.10.2012 Voimamylly Oy Yhtiön kotipaikka Humppila Perustettu helmikuussa 2012 Valmistelu alkoi vuonna 2011 Humppilaan ideoitujen hankkeiden yhtenä osana,

Lisätiedot

3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA / KESKI-SUOMEN TUULIVOIMAPUISTOT TAUSTATIEDOT

3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA / KESKI-SUOMEN TUULIVOIMAPUISTOT TAUSTATIEDOT 1 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA / KESKI-SUOMEN TUULIVOIMAPUISTOT TAUSTATIEDOT Sisältö JOHDANTO... 2 HÄÄHINMÄKI, HANKASALMI/KONNEVESI... 3 KÄRKISTENSALMI, JYVÄSKYLÄ... 5 JÄMSÄNNIEMI, JÄMSÄ... 8 VEKKULA, JÄMSÄ...

Lisätiedot

Visualisointiraportti

Visualisointiraportti HAFMEX GROUP Visualisointiraportti Pohjois-Karjalan tuulivoimaselvitys Merja Paakkari, Hafmex Oy 28.8.2013 Tähän raporttiin on koottu Pohjois-Karjalan tuulivoimaselvityksen lisäalueiden kuvasovitteet.

Lisätiedot

Delgeneralplan för Pörtom vindkraftpark Pörtomin tuulivoimapuiston osayleiskaava

Delgeneralplan för Pörtom vindkraftpark Pörtomin tuulivoimapuiston osayleiskaava S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NÄRPES STAD Delgeneralplan för Pörtom vindkraftpark Pörtomin tuulivoimapuiston osayleiskaava Planförslag / Kaavaehdotus Bilaga 3 / Liite 3 Fotomontage och synlighetsanalys

Lisätiedot