PS-kustannuksen uutuudet syksy 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PS-kustannuksen uutuudet syksy 2012"

Transkriptio

1 PS-kustannuksen uutuudet syksy 2012 PS-KUSTANNUS PL 303, Jyväskylä Tilaukset ja lisätiedot: PS-kustannus markkinoinnista vastaava Monna Multanen puh ,

2 ISBN: nid. n. 200 s. Kirjastoluokka: 38 Kustantajahinta 36,- Ilmestyy Päivi Hamarus Haukku haavan tekee (työnimi) Kiusaamisen ehkäisy ja siihen puuttuminen Kun lasta kiusataan tai paljastuu, että lapsi kiusaa muita, moni kasvattaja ahdistuu ja häpeää. Mikä lapsessa on vikana? Menikö kasvatuksessa jotakin pieleen? Mitä olisi pitänyt tehdä toisin? Miten puuttua kiusaamiseen? Kiusaaminen on asia, johon aikuisten on puututtava jämäkästi ja mahdollisimman nopeasti. Syyllisten etsiminen ja rangaistusten jakaminen ei välttämättä auta sen enempää kiusattua kuin kiusaajaakaan, vaan oleellista on pureutua kiusaamisen syihin ja auttaa uhria selviämään vaikeista kokemuksistaan. Kirja on apuväline kaikille aikuisille, joiden ympärillä olevat lapset kohtaavat kiusaamista. Siinä on käytännöllisiä toimintamalleja kiusaamisen ennaltaehkäisyyn ja siihen puuttumiseen niin vanhemmille, opettajille kuin muillekin kasvattajille.

3 ISBN: nid. n. 250 s. Kirjastoluokka: Ennakkohinta 38,Ilmestyy Kari Uusikylä Luovuus kuuluu kaikille Luovuuden tärkeyttä korostetaan kaikkialla. Oppilaitosten ja työpaikkojen pitäisi olla luovuuden asuinsijoja, mutta mikä on todellisuus? Mikä luovuutta synnyttää ja ruokkii, mikä sen tappaa? Onko luovuus vain harvojen mahdollisuus, vai kuuluuko luovuus kaikille? Miten lapsi voi säilyttää luovan innostuneisuutensa läpi elämän? Onko luova persoona outo, kärsivä kapinallinen? Vai onko luova nautinto tavallisen ihmisen ulottuvilla? Kari Uusikylän teos johdattaa helposti mutta syvällisesti luovuuden saloihin. Sen luettuaan jokainen voi muodostaa oman perustellun käsityksensä luovuuden merkityksestä. Vaikka kirjan ohjeilla kukaan ei kehitykään luovaksi neroksi, niistä on apua oman luovuuden, luovan yhteisöllisyyden ja nautinnollisen luovan prosessin löytämisessä. Parhaassa tapauksessa joku päätyy onnen lähteille.

4 Tony Dunderfelt Temperamentit itsetuntemuksessa ja ihmissuhteissa (työnimi) ISBN: nid. n. 160 s. Kirjastoluokka: 14.4 Ennakkohinta 38,- Ilmestyy Monet ihmiset miettivät omaa ja muiden käyttäytymistä. Miksi reagoin näin? Miten on mahdollista, että tuo ihminen ajattelee tuolla tavoin? Miten saadaan hyvää yhteistyötä aikaan erilaisten persoonallisuuksien välillä? Temperamenttien ymmärtäminen on nopea ja hauska tie ihmistuntemuksen syövereihin. Tony Dunderfelt on luonut psykologian tutkimuksiin perustuvan, helposti sovellettavan ja käytännönläheisen menetelmän, jonka avulla oivallat, miten ja miksi ihmiset toimivat. Dunderfelt esittelee temperamentit väreinä, joiden avulla tunnistat helposti erilaisten persoonallisuustyylien ominaispiirteet ja opit toimimaan rakentavalla tavalla muiden kanssa. Tämän teoksen avulla itsetuntemuksesi paranee ja yhteistyötaitosi kehittyvät! Anna-Liisa Lämsä (toim.) Kun mieleni mustui (työnimi) Masennus ja siitä toipuminen Tässä kirjassa on kyse matkasta, joka etenee masennuksen tummista syövereistä toipumiseen. Kyse on samalla myös kuntoutujien ja ammattilaisten kokemustiedon kautta rakentuneesta työskentelymallista ja työvälineistöstä. Niiden avulla kuntoutujat voivat löytää kykynsä kasata elämänsä sirpaleet kokonaisuudeksi. Työntekijät puolestaan saavat välineitä, joiden avulla he pystyvät auttamaan kuntoutujia heidän yksilölliset tarpeensa huomioivan kuntoutumismatkan rakentamisessa. Matkan aikana opitaan ymmärtämään, mitkä asiat ovat keskeisiä mielenterveyskuntoutuksessa ja mitä tukea asiakkaat kaipaavat missäkin vaiheessa. Kirja on jatkoa Anna-Liisa Lämsän aiemmin toimittamille teoksille Mun on paha olla Näkökulmia lasten ja nuorten psyykkiseen hyvinvointiin ja Mieli maasta Masentuneen nuoren kohtaaminen ja tukeminen. Tällä kertaa tarkastellaan aikuisten masennusta ja siitä toipumista. Yksi kirjaan kokemuksiaan kertonut kuntoutuja on Katja Lemberg: ISBN: nid. n. 250 s. Kirjastoluokka: K Kustantajahinta 38,- Ilmestyy Olen halunnut tuoda julki omat kasvukohtani näyttääkseni, mistä parantumisessani on ollut kyse. Ettei kuntoutuminen ole mystistä, vaan systemaattista muutosta, työtä itseni kanssa ja itseni sisällä. Sen avulla olen pyrkinyt ymmärtämään asioita ja opetellut itselleni hyväksi olevia tapoja toimia.

5 Arja Lundán Konstit vähissä? Ratkaisuja haastaviin kasvatustilanteisiin ISBN: nid. n. 180 s. Kirjastoluokka: K38.1 Kustantajahinta 36,- Ilmestyy Raisa on ryhtynyt riehuvaksi räyhääjäksi. Joonas jää jumiin pahaan mieleen. Villellä on vauhtia liiankin kanssa. Tiinasta tulee tottelematon tuhmeliini. Joskus kasvattajan konstit vain loppuvat kesken. Tässä kirjassa ratkotaan tapausesimerkkien avulla tyypillisiä kasvatuksen pulmakohtia ilman että kasvattajaa syyllistetään ja lasta leimataan vaikeaksi. Teos on oivallinen apuväline haastaviin kasvatustilanteisiin niin vanhemmille kuin ammattikasvattajillekin. Teoksen on kirjoittanut kasvatustieteen tohtori Arja Lundán, joka toimii kasvatusalan konsulttina. Virpi Dufva Mirjami Koivunen (toim.) ADHD Diagnosointi, hoito ja hyvä arki ADHD tarkoittaa aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriötä, jonka keskeisiä oireita ovat keskittymisvaikeudet, yliaktiivisuus ja impulsiivisuus. Tässä kirjassa kerrotaan monipuolisesti, miten lasta, nuorta ja aikuista voi tukea, jos hänellä on ADHD, ja mistä ADHD-oireinen löytää itse apua ja tukea. Teoksessa esitellään myös, miten ADHD ilmenee, miten se diagnosoidaan ja millaista hoitoa ja kuntoutusta on saatavilla. Kirja on hyödyllistä luettavaa opetus-, kasvatus-, sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille sekä vanhemmille ja muille läheisille, jotka kaipaavat vinkkejä ADHD-oireisen tukemiseen. Teos soveltuu myös hyvin nuorille ja aikuisille, joilla itsellään on ADHD. ISBN: nid. n. 300 s. Kirjastoluokka: K59.55 Kustantajahinta 45,- Ilmestyy

6 Hannu L. T. Heikkinen. Hannu Jokinen Ilona Haapasalo Päivi Tynjälä (toim.) Osaaminen jakoon Vertaisryhmämentorointi opetusalalla Sarja: Opetus 2000 ISBN: nid. n. 250 s. Kirjastoluokka: K38.5 Kustantajahinta 42,- Ilmestyy Miksi tekisit kaiken yksin, kun ympärilläsi on muitakin osaavia ihmisiä? Yhteistyön ja kollegojen tuen avulla jaksat paremmin ja huomaat osaavasi enemmän kuin tiedätkään. Vertaisryhmämentorointi eli verme on menetelmä, jonka avulla tuetaan työssä oppimista ja hyvinvointia. Teos esittelee monipuolisesti vermen toimivia käytänteitä ja teoreettisia perusteita. Teos toimii mentoroinnin käsikirjana ja innostaa vahvistamaan osaamista yhdessä muiden kanssa. Kirjan tekijät ovat Osaava Verme -verkostoon kuuluvia opettajankoulutuksen ja tutkimuksen asiantuntijoita. Juha Perttula Antti Syväjärvi (toim.) Johtamisen psykologia ISBN: sid. n. 250 s. Kirjastoluokka: K69.11 Kustantajahinta 58,- Ilmestyy Johtamisen psykologia on ensimmäinen suomenkielinen johtamisen ja psykologian tietoperustaa systemaattisesti yhdistävä teos. Kirjan keskiössä on ihminen työyhteisöissä ja ihmisten johtajana. Ihmisten johtaminen nähdään ihmiset huomioivana vuorovaikutustyönä. Kirja tuottaa paljon kaivattua hyödyllistä tietoa siitä, miten ihmiset toimivat työyhteisössä ja miten ihmisiä työyhteisöissä johdetaan. Se antaa selkeää ja tutkimuksellisesti perusteltua tietoa johtamisen psykologisiin kysymyksiin, jotka usein ohitetaan työelämän pehmeinä laatutekijöinä, joita ei voida analyyttisesti selittää eikä mitata. Käytännön työelämässä juuri nämä tekijät ovat keskeisiä sekä työn tuottavuudelle että ihmisten työvoinnille. Kirja luo edellytyksiä tehdä johtamisesta työtä, joka synnyttää tyytyväisiä ja onnellisia ja samalla tehokkaita ja tarkoituksenmukaisesti toimivia työyhteisöjä. Kirja tarjoaa alan opiskelijoiden ohella myös ammattijohtajille ja esimiehille tuoreita näkökulmia ihmisten ja työyhteisöjen johtamiseen.

7 Tutustu koko valikoimaan: Sirpa Oja (toim.) Kaikille kelpo koulu (työnimi) Sarja: Opetus 2000 ISBN: nid. n. 220 s. Kirjastoluokka: K38 Kustantajahinta 42,- Ilmestyy Perusopetuksen kolmiportaisen tuen malleja kehitetään koko maassa. Miten tuen järjestämiskäytäntöjä on onnistuttu kehittämään? Mitä pitää vielä tehdä, että tuen järjestämisen edellytykset täyttyisivät? Tässä käytännönläheisessä kirjassa esitellään tekijöitä, joita esi- ja perusopetuksessa on tarkasteltava kehittämiseen liittyvien jännitteiden ja muutosvastarinnan purkamiseksi. Kirjassa kerrotaan, mitä tekemällä muutos saadaan aikaiseksi. Kirjassa esiteltyjen konkreettisten kolmiportaisen tuen toteutustapojen ja arviointityökalujen avulla lukija voi pohtia, mitä omassa luokassa, koulussa tai kunnassa tulisi vielä tehdä, jotta koulu olisi kelpo kaikille oppilaille. Kirja on suunnattu opettajille, rehtoreille, opetustoimen johdolle ja kehittäjille. Outi Ylitapio-Mäntylä (toim.) Villit ja kiltit (työnimi) Tasa-arvoista kasvatusta tytöille ja pojille ISBN: nid. n. 200 s. Kirjastoluokka: K38.1 Kustantajahinta 39,- Ilmestyy Tyttöjen ja poikien leikit, värit, harrastukset, kiinnostuksenkohteet Lokeroimmeko lapsia liikaa? Suunnitelmien tasolla jokaisessa päiväkodissa ollaan tasaarvon asialla. Silti arjen toimintakäytännöt ovat usein sukupuolittuneita: tyttöjen ja poikien välisiä eroja ja stereotyyppistä ajattelua pikemminkin vahvistetaan kuin puretaan. Tämä kirja herättelee kasvattajia pohtimaan omia toimintamallejaan sukupuolisen tasa-arvon edistäjinä. Sukupuolisensitiivisessä kasvatuksessa pyritään siihen, että jokainen lapsi saa olla omanlaisensa, mutta siinä ei tavoitella sukupuolineutraaliutta. Tavoitteena on ottaa huomioon lapsen persoona eikä asettaa häntä tiettyihin sukupuolirooleihin. Kaikki tytöt eivät leiki mieluiten nukeilla eivätkä kaikki pojat ole riehuvia rämäpäitä. Tärkeintä on tarjota monipuolisia mahdollisuuksia ja tukea myös sellaisia persoonallisuuden piirteitä, joita ei yleensä pidetä tytöille tai pojille tyypillisinä. Kaikki lapset tarvitsevat rohkaisua omassa kasvussaan.

Alkusanat. Anna-Liisa Lämsä

Alkusanat. Anna-Liisa Lämsä Anna-Liisa Lämsä Kuin olisin ollut mustan sisällä ja tuo musta puristava möykky olisi pitänyt kehoni lytyssä. Näin kuvailee Katja Lemberg masennustaan. Tämän kirjan nimi Miltä musta tuntuu? viittaa yhtäältä

Lisätiedot

Pienen lapsen kiukku. KK Elisa Haapala ja KK Sallamari Keto-Tokoi Oulun yliopisto

Pienen lapsen kiukku. KK Elisa Haapala ja KK Sallamari Keto-Tokoi Oulun yliopisto Pienen lapsen kiukku KK Elisa Haapala ja KK Sallamari Keto-Tokoi Oulun yliopisto Sisältö: Lapsen psyykkisen kehityksen vaiheet Temperamentti Mikä lasta kiukuttaa? Konstit ja keinot kiukkutilanteissa Tavoitteet:

Lisätiedot

Kohtaamisia opinpoluilla

Kohtaamisia opinpoluilla Kohtaamisia opinpoluilla Taustaa ja lähtökohtia miksi tavoitteena inkluusio? Erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden määrä kasvussa Erityistä / yksilöllistä tukea tarvitsevia opiskelijoita integroituna

Lisätiedot

Lataa Sukupuolen ja seksuaalisuuden kohtaaminen - Hanna Vilkka. Lataa

Lataa Sukupuolen ja seksuaalisuuden kohtaaminen - Hanna Vilkka. Lataa Lataa Sukupuolen ja seksuaalisuuden kohtaaminen - Hanna Vilkka Lataa Kirjailija: Hanna Vilkka ISBN: 9789524514620 Sivumäärä: 190 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 17.49 Mb Millaiset käsitykset ja millaiset

Lisätiedot

Sisällys. Osa 1 Mitä pahan olon taustalla voi olla? Anna-Liisa Lämsä. Anna-Liisa Lämsä. Anna-Liisa Lämsä. Anna-Liisa Lämsä

Sisällys. Osa 1 Mitä pahan olon taustalla voi olla? Anna-Liisa Lämsä. Anna-Liisa Lämsä. Anna-Liisa Lämsä. Anna-Liisa Lämsä Sisällys Alkusanat... 11 Tarina epätoivosta: Jannen lapsuus ja nuoruus... 15 Osa 1 Mitä pahan olon taustalla voi olla? Yhteiskunnan muutos ja elämän riskit... 21 Perhe-elämän muutokset... 21 Koulutus-

Lisätiedot

TerveysInfo. Hellitä hetkeksi punnitse voimavarasi Omien voimavarojen kartoitukseen ja hyvinvoinnin vahvistamiseen.

TerveysInfo. Hellitä hetkeksi punnitse voimavarasi Omien voimavarojen kartoitukseen ja hyvinvoinnin vahvistamiseen. TerveysInfo Arjen aapinen Julkaisu muistuttaa yksinkertaisista keinoista, joilla jokainen voi huolehtia mielensä hyvinvoinnista ja jaksamisestaan. 2005 maksuton, 17,6 x 17,6 cm : 24 s. :piirr. : 2 vär.

Lisätiedot

TerveysInfo. Hellitä hetkeksi punnitse voimavarasi Omien voimavarojen kartoitukseen ja hyvinvoinnin vahvistamiseen.

TerveysInfo. Hellitä hetkeksi punnitse voimavarasi Omien voimavarojen kartoitukseen ja hyvinvoinnin vahvistamiseen. TerveysInfo Arjen aapinen Julkaisu muistuttaa yksinkertaisista keinoista, joilla jokainen voi huolehtia mielensä hyvinvoinnista ja jaksamisestaan. 2005 maksuton, 17,6 x 17,6 cm : 24 s. :piirr. : 2 vär.

Lisätiedot

Lapsen levottomuus ja aggressiivisuus

Lapsen levottomuus ja aggressiivisuus Lapsen levottomuus ja aggressiivisuus Terveydenhoitajapäivät 2015 Kuntoutussuunnittelija, sh (AMK), TtM Kaisa Parviainen, Projektipäällikkö, th, psykoterapeutti Kaisa Humaljoki 10.2.2015 ADHD-liitto ry

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa!

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Lapset ensin. MLL:n vapaaehtoisena toimiminen Tule mukaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piirin vapaaehtoistoimintaan. Juuri sinä voit antaa lasten ja nuorten

Lisätiedot

Kiusaamisen kipeät arvet LASTEN. vertaissuhdetaidot. Työkaluja kiusaamisen ehkäisemiseen. Vilja Laaksonen kehitysjohtaja, FT, YTM

Kiusaamisen kipeät arvet LASTEN. vertaissuhdetaidot. Työkaluja kiusaamisen ehkäisemiseen. Vilja Laaksonen kehitysjohtaja, FT, YTM Kiusaamisen kipeät arvet 8.3.2016 LASTEN vertaissuhdetaidot Työkaluja kiusaamisen ehkäisemiseen Vilja Laaksonen kehitysjohtaja, FT, YTM KIUSAAMINEN KOSKETTAA KOKO LAPSIRYHMÄÄ. Tässä puheenvuorossa keskitymme

Lisätiedot

Adhd:n värittämä perhe-elämä

Adhd:n värittämä perhe-elämä Adhd:n värittämä perhe-elämä Vapaaehtoistoiminnan suunnittelija, pari- ja perheterapeutti Kaisa Humaljoki 10.10.2016 ADHD-liitto ry 1 Mikä on adhd? Adhd on neuropsykiatrinen häiriö Sen ydinoireet ovat

Lisätiedot

TERVEYDEN- EDISTÄMISEN MÄÄRÄRAHALLA TOIMIVA HANKE

TERVEYDEN- EDISTÄMISEN MÄÄRÄRAHALLA TOIMIVA HANKE 1.1.2019-31.10.2021 Nuorten huumeidenkäytön ehkäisemiseen tähtäävä hanke Päijät-Hämeessä, Iitissä, Myrskylässä ja Pukkilassa. Hanketta hallinnoi Sosiaalialan osaamiskeskus Verso liikelaitos ja osatoteuttajana

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA Hyvä ja turvallinen oppimisympäristö on sekä perusopetuslain että lastensuojelulain kautta tuleva velvoite huolehtia oppilaiden sosiaalisesta,

Lisätiedot

Opetushenkilöstö Punkaharju

Opetushenkilöstö Punkaharju Opetuksen arviointi Sivistysltk 18.6.2012 20 Kevät 2012 Opetushenkilöstö Punkaharju Koulu (Punkaharju) 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kulennoisten koulu Punkasalmen koulu Särkilahden koulu Koulu (Punkaharju)

Lisätiedot

Kiusattu ei saa apua. Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely Kiusattu ei saa apua

Kiusattu ei saa apua. Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely Kiusattu ei saa apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely 2006 Kiusattu ei saa apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely 2006 Kiusattu ei saa apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskyselyyn

Lisätiedot

OPETTAJANKOULUTUSLAITOS, RAUMA

OPETTAJANKOULUTUSLAITOS, RAUMA OPETTAJANKOULUTUSLAITOS, RAUMA Verme-hankkeen Vastuullinen johtaja Tuula Laes Koordinaattori Susanne Leväniemi TURUN YLIOPISTO, OPETTAJANKOULUTUSLAITOKSEN RAUMAN YKSIKKÖ JÄRJESTÄÄ VERME VERTAISRYHMÄMENTOROINNIN

Lisätiedot

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri

Lisätiedot

Suunnitelmallinen kiusaamisen ehkäisy osana varhaiskasvatuksen suunnitelmaa

Suunnitelmallinen kiusaamisen ehkäisy osana varhaiskasvatuksen suunnitelmaa Suunnitelmallinen kiusaamisen ehkäisy osana varhaiskasvatuksen suunnitelmaa Erikoistutkija Liisa Heinämäki, THL Yksikön päällikkö Päivi Lindberg, THL 16.4.2010 Esityksen nimi / Tekijä 1 Kiusaaminen varhaisvuosina?

Lisätiedot

Lapsilla on oikeus hyvään ruokaan! Maria Kaisa Aula Lasten ruokakasvatus -seminaarin avaus, Jyväskylä

Lapsilla on oikeus hyvään ruokaan! Maria Kaisa Aula Lasten ruokakasvatus -seminaarin avaus, Jyväskylä Lapsilla on oikeus hyvään ruokaan! Maria Kaisa Aula Lasten ruokakasvatus -seminaarin avaus, Jyväskylä 11.2.2014 1 Lapsiasiavaltuutettu Ottaa selvää lasten mielipiteistä ja kertoo niistä aikuisille. Selvittää,

Lisätiedot

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ Tuomo Lukkari 8.5.2019 HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ KEHITTÄMISEN PERUSAJATUS Hyvinvointia voidaan vaikuttavimmin tukea siellä missä lapset ja perheet elävät arkeaan. Sen vuoksi kasvuympäristöissä

Lisätiedot

Vaalan kunnan peruskoulujen kiusaamisenvastainen toimintamalli

Vaalan kunnan peruskoulujen kiusaamisenvastainen toimintamalli Vaalan kunnan peruskoulujen kiusaamisenvastainen toimintamalli 1 Määritelmä: Kiusaamisella tarkoitetaan yhteen ja samaan oppilaaseen toistuvasti kohdistuvaa tahallisen vihamielistä käyttäytymistä. Systemaattisuuden

Lisätiedot

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen 1 Varhainen tukihyvinvoinnin edellytys lapselle KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki Stakes Liisa Heinämäki Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen

Lisätiedot

I MITÄ ON VERTAISRYHMÄMENTOROINTI? 1 Työssä oppimisen monet muodot... 17

I MITÄ ON VERTAISRYHMÄMENTOROINTI? 1 Työssä oppimisen monet muodot... 17 Sisältö Tämä kirja... 11 Alkutehtävä... 13 I MITÄ ON VERTAISRYHMÄMENTOROINTI? Hannu L. T. Heikkinen ja Päivi Tynjälä 1 Työssä oppimisen monet muodot... 17 Mitä ja miten työssä opitaan?... 17 Oppimisen

Lisätiedot

LASTEN VUORO VANHEMPAINILLAT. kevät 2017 Tarjous

LASTEN VUORO VANHEMPAINILLAT. kevät 2017 Tarjous LASTEN VUORO VANHEMPAINILLAT kevät 2017 Tarjous LASTEN VUORO VANHEMPAINILLAT MyTeamin LASTEN VUORO VANHEMPAINILLAT tarjoavat opetus ja varhaiskasvatuksen yhteisöille työkaluja lapsilähtöisen ja osallistavan

Lisätiedot

Osaava-verkostossa opittua mikä toimii opettajien osaamisen kehittämisessä. Tarja Tuomainen, Jyväskylän kaupunki, projektipäällikkö

Osaava-verkostossa opittua mikä toimii opettajien osaamisen kehittämisessä. Tarja Tuomainen, Jyväskylän kaupunki, projektipäällikkö Osaava-verkostossa opittua mikä toimii opettajien osaamisen kehittämisessä Tarja Tuomainen, Jyväskylän kaupunki, projektipäällikkö Osaava-ohjelma 2010-2017 lyhyt tausta Kolmas osa opettajista ilmoitti

Lisätiedot

Hyvän ohjauksen kriteerityö

Hyvän ohjauksen kriteerityö Hyvän ohjauksen kriteerityö Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2014 Opetusneuvos Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö 21. vuosituhannen oppimisen taidot

Lisätiedot

OPS 2016 ESI- JA PERUSOPETUS UUDISTUVAT

OPS 2016 ESI- JA PERUSOPETUS UUDISTUVAT OPS 2016 ESI- JA PERUSOPETUS UUDISTUVAT ESI- JA PERUSOPETUS UUDISTUVAT Miten maailma koulun ympärillä muuttuu? Millaista osaamista oppilaat tarvitsevat elämässään? Millaisessa koulussa on hyvä oppia ja

Lisätiedot

ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN. Mitä nivelvaiheen aikana tapahtuu 2/2

ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN. Mitä nivelvaiheen aikana tapahtuu 2/2 ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN Mitä nivelvaiheen aikana tapahtuu 2/2 TULEVAN SEISKALUOKKALAISEN MUISTILISTA Minun on annettava itselleni aikaa tutustua uuteen koulurakennukseen, koulukavereihin ja opettajiin.

Lisätiedot

SUKUPUOLIRISTIRIITAA KOKEVIEN LASTEN TARPEET JA HUOLET LAPSIASIAVALTUUTETUN PYÖREÄ PÖYTÄ, SÄÄTYTALO

SUKUPUOLIRISTIRIITAA KOKEVIEN LASTEN TARPEET JA HUOLET LAPSIASIAVALTUUTETUN PYÖREÄ PÖYTÄ, SÄÄTYTALO SUKUPUOLIRISTIRIITAA KOKEVIEN LASTEN TARPEET JA HUOLET LAPSIASIAVALTUUTETUN PYÖREÄ PÖYTÄ, SÄÄTYTALO 13.11.2017 www.transtukipiste.fi www.facebook.com/transtukipiste TIEDON SAANTI "Onko tämä normaalia?",

Lisätiedot

Lapsiasiavaltuutetun näkökulma perusopetuksen tulevaisuudesta. Maria Kaisa Aula Helsinki

Lapsiasiavaltuutetun näkökulma perusopetuksen tulevaisuudesta. Maria Kaisa Aula Helsinki Lapsiasiavaltuutetun näkökulma perusopetuksen tulevaisuudesta Maria Kaisa Aula 18.2.2010 Helsinki 1 YK:n lapsen oikeuksien sopimus ja koulu Kaikki lapset ovat samanarvoisia Julkisen vallan päätöksissä

Lisätiedot

Lapset puheeksi -menetelmä

Lapset puheeksi -menetelmä Taustaa Työmallia alettiin tutkia ja kehittää osana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Toimiva lapsi & perhe -hanketta Siirtyi ylläpidettäväksi Suomen Mielenterveysseuralle (lokilistat) Menetelmä on alun

Lisätiedot

Vanhempainilta koulukiusaamisesta

Vanhempainilta koulukiusaamisesta Vanhempainilta koulukiusaamisesta Vanhempainillan tavoitteet Saada tietoa ja keskustella kiusaamisesta ilmiönä. Antaa vanhemmille keinoja ja välineitä käsitellä kiusaamista yhdessä lapsen ja koulun kanssa.

Lisätiedot

Kurjenpesän päiväkodin TOISTA KUNNIOITTAVAN KÄYTÖKSEN SUUNNITELMA toimintakaudeksi

Kurjenpesän päiväkodin TOISTA KUNNIOITTAVAN KÄYTÖKSEN SUUNNITELMA toimintakaudeksi Kurjenpesän päiväkodin TOISTA KUNNIOITTAVAN KÄYTÖKSEN SUUNNITELMA toimintakaudeksi 2016-2017 12.10.2016 Kiusaaminen on Kielteisten tekojen kohdistamista toiseen Loukkaavaa käytöstä kiusattua kohtaan Ratkaisevaa

Lisätiedot

I Kasvattajana muuttuvassa maailmassa. Kasvatuskaaoksesta yhteiseen ymmärrykseen...17

I Kasvattajana muuttuvassa maailmassa. Kasvatuskaaoksesta yhteiseen ymmärrykseen...17 Sisällys Alkusanat...5 I Kasvattajana muuttuvassa maailmassa Matti Rimpelä Kasvatuskaaoksesta yhteiseen ymmärrykseen...17 Kasvatuksen ammattilaisten erityinen tehtävä...19 Lapsen kehittyminen aikuiseksi...21

Lisätiedot

Koti, koulu ja lapsen paras. Kari Uusikylä MLL -seminaari

Koti, koulu ja lapsen paras. Kari Uusikylä MLL -seminaari Koti, koulu ja lapsen paras Kari Uusikylä MLL -seminaari 30.09.2016 Miksi yhteistyötä? Siksi, että se on lapsen etu Opiskelu tehostuu Ongelmat tunnistetaan Muodostuu aito kouluyhteisö, turvallinen, välittävä,

Lisätiedot

Poikien ja nuorten miesten moninaisuus mitä aito kohtaaminen edellyttää?

Poikien ja nuorten miesten moninaisuus mitä aito kohtaaminen edellyttää? Poikien ja nuorten miesten moninaisuus mitä aito kohtaaminen edellyttää? #Ainutlaatuinen- seminaari Antti Ervasti Erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Erityistason perheterapeutti Psykoterapeutti (ET,

Lisätiedot

KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN

KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN OPETTAJUUS MUUTOKSESSA opetustoimen Luosto Classic 13.11.2010 Tuija Metso Kodin ja koulun yhteistyö Arvostavaa vuoropuhelua: toisen osapuolen kuulemista ja arvostamista,

Lisätiedot

Kiusaaminen SEIS! Hyvinvoinnin tukiryhmä-malli

Kiusaaminen SEIS! Hyvinvoinnin tukiryhmä-malli Kiusaaminen SEIS! Hyvinvoinnin tukiryhmä-malli Toimintatapa kiusaamistilanteisiin ennen kasvatuskeskusteluja Kiusaamisella tarkoitetaan esim: Jatkuva nimittely, loukkaava puhe, ulkonäön tms. arvostelu,

Lisätiedot

Ehkäisevän päihdetyön hanke Loppuseminaari Janne Takala, projektikoordinaattori A klinikkasäätiö Lasinen lapsuus

Ehkäisevän päihdetyön hanke Loppuseminaari Janne Takala, projektikoordinaattori A klinikkasäätiö Lasinen lapsuus Ehkäisevän päihdetyön hanke Loppuseminaari 11.11.2010 Janne Takala, projektikoordinaattori A klinikkasäätiö Lasinen lapsuus Haasteena lapsen oikeus päihteettömään elämään A-klinikkasäätiö > hoitopalvelutuotanto

Lisätiedot

Tasa arvo koulussa hanke

Tasa arvo koulussa hanke Tasa arvo koulussa hanke Tasa arvo koulussa hanke on Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan Opetus ja kasvatusalan täydennyskoulutusyksikön järjestämää henkilöstökoulutusta. Hanke koostuu kolmesta

Lisätiedot

Verkostojen rooli koulujen kansainvälisen arjen vakiinnuttamisessa. Tiina Sarisalmi Opetushallitus

Verkostojen rooli koulujen kansainvälisen arjen vakiinnuttamisessa. Tiina Sarisalmi Opetushallitus Verkostojen rooli koulujen kansainvälisen arjen vakiinnuttamisessa Tiina Sarisalmi 29.1.2013 Opetushallitus Oppivat verkostot asiantuntijayhteisöissä Riippumattomuus ajasta ja paikasta Yhteisöllisyys kuuluminen

Lisätiedot

Vastuuta ja valikoimaa

Vastuuta ja valikoimaa interventio Vastuuta ja valikoimaa Keinoja nuorten ruokailuympäristön kehittämiseen ETM Sini Garam Leipätiedotus ry 2.12.2008 Lapsista terveitä aikuisia ravitsemusta parantamalla julkisen ja yksityisen

Lisätiedot

SELKOESITE. Autismi. Autismi- ja Aspergerliitto ry

SELKOESITE. Autismi. Autismi- ja Aspergerliitto ry SELKOESITE Autismi Autismi- ja Aspergerliitto ry 1 Mitä autismi on? Autismi on aivojen kehityksen häiriö. Autismi vaikuttaa aivojen eri alueilla. Autismiin voi olla useita syitä. Autistinen ihminen ei

Lisätiedot

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

määritelty opetussuunnitelman perusteissa: Nousiainen määritelty opetussuunnitelman perusteissa: - edistää lapsen ja nuoren oppimista sekä tasapainoista kasvua ja kehitystä - oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien

Lisätiedot

Palvelualueiden palvelulupausten koonnit valmis / / TiK. Kuva 4

Palvelualueiden palvelulupausten koonnit valmis / / TiK. Kuva 4 Palvelualueiden palvelulupausten koonnit valmis / 170112 / TiK Kuva 4 MEILLÄ LAPSIA KUULLAAN JA HE SAAVAT IKÄTASONSA MUKAISESTI OLLA OSALLISIA ITSEÄÄN KOSKEVISSA ASIOISSA. 1 Lapsi osallistuu oman esiopetussuunnitelmansa

Lisätiedot

Turva Minulla on turvallinen olo. Saanko olla tarvitseva? Onko minulla huolehtiva aikuinen? Suojellaanko minua pahoilta asioilta? Perusturvallisuus on edellytys lapsen hyvän itsetunnon ja luottamuksellisten

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/14

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/14 KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Oppilaiden tilannekartoitussalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14 Kukaan

Lisätiedot

KOULUKIUSAAMISEN VASTAINEN PROJEKTI 2006-2009

KOULUKIUSAAMISEN VASTAINEN PROJEKTI 2006-2009 KOULUKIUSAAMISEN VASTAINEN PROJEKTI 2006-2009 Järvenpään Kehäkarhut ry:n malli Toiminnanjohtaja Juha Saurama Järvenpään Kehäkarhut ry Yli 400 harrastajaa Perustettu 1996 Nyrkkeily, potkunyrkkeily, krav

Lisätiedot

Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut

Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut Hankekokonaisuuden neljä osiota 1. Toimintakulttuurin muutos 2. Perhekeskustoimintamalli 3. Varhaiskasvatus,

Lisätiedot

Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 2010 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study).

Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 2010 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study). Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 1 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa 1994-1 WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study). Pääjohtaja Aulis Pitkälä Tiedotustilaisuus 8.8.12, Opetushallitus Osaamisen

Lisätiedot

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi Perusopetuksen arviointi Koulun turvallisuus 2010 oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010 Tietotuotanto ja laadunarviointi Tampere Kyselyn taustaa Zef kysely tehtiin tuotannon toimeksiannosta vuosiluokkien

Lisätiedot

Reilu Peli Toimintamalleja epäasiallisen kohtelun ennaltaehkäisyyn ja ristiriitojen selvittämiseen > Käsikirja > Koulutukset > Verkosto 1 Reilu Peli Toimintamalleja epäasiallisen kohtelun ennaltaehkäisyyn

Lisätiedot

Hyvinvoiva lapsi kasvaa ja oppii

Hyvinvoiva lapsi kasvaa ja oppii Hyvinvoiva lapsi kasvaa ja oppii Jouni Välijärvi,professori Jyväskylän yliopisto E-mail: Jouni.Valijarvi@jyu.fi LAPE, Toimiva arki hyvinvointia rakentamassa -päätösseminaari Oulu 13.11.2018 Mikä Pisa on?

Lisätiedot

Moision koulu Ylöjärven kaupunki

Moision koulu Ylöjärven kaupunki Moision koulu Ylöjärven kaupunki Väkivallan, kiusaamisen ja häirinnän ehkäisy ja siihen puuttuminen kuuluvat kaikille kouluyhteisössä työskenteleville. 1. KIUSAAMINEN, HÄIRINTÄ JA VÄKIVALTA Väkivalta,

Lisätiedot

Lastentarhanopettajien jaettuja muisteluja ja tarinoita sukupuolesta ja vallasta

Lastentarhanopettajien jaettuja muisteluja ja tarinoita sukupuolesta ja vallasta Lastentarhanopettajien jaettuja muisteluja ja tarinoita sukupuolesta ja vallasta Outi Ylitapio-Mäntylä Lapin yliopisto Varhaiskasvatustutkimusseminaari 15.11.2010 15/11/2010 OYM Lastentarhaopettajien tarinoita

Lisätiedot

Välähdyksiä lasten maailmasta (4 -vuotiaat, 11 -vuotiaat)

Välähdyksiä lasten maailmasta (4 -vuotiaat, 11 -vuotiaat) (4 -vuotiaat, 11 -vuotiaat) Länsi- ja Keski-Uusimaalaisten lasten hyvinvointia kartoitettiin syksyn 2011 aikana Kokemuksia pienten lasten kotoa ja päivähoidosta (376 4 -vuotiasta lasta, neljästä kunnasta

Lisätiedot

Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni

Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus 4.10.2013 Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Anneli Rautiainen

Lisätiedot

Yhdessä parempi. miksi yksinäisyydestä on niin vaikea päästä irti?

Yhdessä parempi. miksi yksinäisyydestä on niin vaikea päästä irti? Yhdessä parempi miksi yksinäisyydestä on niin vaikea päästä irti? PhD. Niina Junttila, Dosentti (kasvatuspsykologia, tilastomenetelmät) Oppimistutkimuksen keskus (OTUK), Opettajankoulutuslaitos & Lapsi-

Lisätiedot

Ville Järvi

Ville Järvi LSSAVI Lastensuojelukoulutus Ville Järvi 21.2.2017 Näkökulma päivän aiheeseen Millaisia oppilaan kasvua ja oppimista ja arjen hallintaa tukevia toimenpiteitä varhaiskasvatuksessa ja koulussa tehdään ennen

Lisätiedot

KASKI Työvalmennus Joensuu Ad(h)d. Valtone -hanke Niskakatu Joensuu p

KASKI Työvalmennus Joensuu Ad(h)d. Valtone -hanke Niskakatu Joensuu p KASKI Työvalmennus Joensuu 1.2.2013 31.12.2015 Ad(h)d Valtone -hanke Niskakatu 21 80100 Joensuu p. 0400 547 557 MIKÄ ON AD(H)D? Yliaktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö, jonka keskeiset oireet ovat

Lisätiedot

Lataa Itsenäistyvä nuori ja AD/HD. Lataa

Lataa Itsenäistyvä nuori ja AD/HD. Lataa Lataa Itsenäistyvä nuori ja AD/HD Lataa ISBN: 9789524510875 Sivumäärä: 124 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 27.81 Mb Tässä käytännönläheisessä opaskirjassa kerrotaan nuoren tavallisesta elämästä ja erityisistä

Lisätiedot

Nuorten erofoorumi Sopukka

Nuorten erofoorumi Sopukka 1 Nuorten erofoorumi Sopukka 15.-17.2.2019 IDEA: nuorten ääni mukaan Erofoorumiin! Keitä, mistä, miten? 13 nuorta Pääkaupunkiseudulta ja Oulusta 13 19 -vuotiaita tyttöjä Kasper ry:n, Yhden vanhemman perheiden

Lisätiedot

Kouluyhteisöön haastavasti liittyvä oppilas

Kouluyhteisöön haastavasti liittyvä oppilas Kouluyhteisöön haastavasti liittyvä oppilas Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 28.4.2011 Kristiina Laitinen Opetusneuvos Opetushallitus Lasten ja nuorten hyvinvointi Unicefin hyvinvointivertailu

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA YPÄJÄN KUNTA VARHAISKASVATUS 2016 KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA 1. KOKO HENKILÖKUNTA ON SAANUT KOULUTUSTA VARHAISLAPSUUDESSA TAPAHTUVASTA KIUSAAMISESTA sekä sen havainnoimisesta: pedagoginen palaveri

Lisätiedot

Itsetunto. Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään.

Itsetunto. Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään. Itsetunto Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään. Kaikista tärkein vaihe itsetunnon kehittymisessä on lapsuus ja nuoruus. Olen

Lisätiedot

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja , Jyväskylä

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja , Jyväskylä Uusi peruskoulu -visiotyöpaja 6.3.2017, Jyväskylä #uusiperuskoulu Teemakohtaiset alaryhmät - ryhmien työskentelyn tulokset - Oppijalähtöisyys Uusi peruskoulu vahvistaa jokaisen oppilaan oppimista ja koulutuksellista

Lisätiedot

Tervetuloa opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutuksen osaaja! Opetushallituksen henkilöstökoulutustiimi

Tervetuloa opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutuksen osaaja! Opetushallituksen henkilöstökoulutustiimi Tervetuloa opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutuksen osaaja! Opetushallituksen henkilöstökoulutustiimi Osaamisen kehittäminen muutoksen mahdollistajana 18.5.2017 Elisa Helin Opetushallitus

Lisätiedot

RYHMÄYTYMINEN JA YHTEISÖLLISYYS OPPIMISEN APUNA

RYHMÄYTYMINEN JA YHTEISÖLLISYYS OPPIMISEN APUNA RYHMÄYTYMINEN JA YHTEISÖLLISYYS OPPIMISEN APUNA Kalevi Kaipio, KT, YM Jyväskylän Koulutuskeskus Oy PSYKOMYYTTI Opetus- ja kasvatusajattelua ja myös koulutusta ohjaa lähes yksinomaan psykologinen teoriaperusta

Lisätiedot

HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus

HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus Outi Ståhlberg outi.stahlberg@mtkl.fi 050 3759 199 Laura Barck laura.barck@mtkl.fi 050 4007 605 Mielenterveyden keskusliitto, kuntoutus ja sopeutumisvalmennus

Lisätiedot

Toimintamalli kiusaamistilanteisiin

Toimintamalli kiusaamistilanteisiin Kiusaaminen ei lakkaa itsekseen vaan pahenee jatkuessaan. (Hamarus 2012) Toimintamalli kiusaamistilanteisiin Ennaltaehkäisevä toiminta ja akuutti tilanne Koulutuskuntayhtymä Brahe 2016, päivitys 22.11.2016

Lisätiedot

Alkusanat. Oulussa 6. joulukuuta 2010 Anna-Liisa Lämsä

Alkusanat. Oulussa 6. joulukuuta 2010 Anna-Liisa Lämsä Masennus on yleisin nuorten mielenterveyden häiriö Suomessa, ja sen arvioidaan edelleen yleistyvän nuorten keskuudessa. Masennus on myös yksi yleisimmistä nuorten sairauslomien syistä ja yleisin ennenaikaiselle

Lisätiedot

Opinnäytetyöhankkeen työseminaarin avauspuhe 20.4.2006 Stadiassa Hoitotyön koulutusjohtaja Elina Eriksson

Opinnäytetyöhankkeen työseminaarin avauspuhe 20.4.2006 Stadiassa Hoitotyön koulutusjohtaja Elina Eriksson 1 Opinnäytetyöhankkeen työseminaarin avauspuhe 20.4.2006 Stadiassa Hoitotyön koulutusjohtaja Elina Eriksson Arvoisa ohjausryhmän puheenjohtaja rehtori Lauri Lantto, hyvä työseminaarin puheenjohtaja suomen

Lisätiedot

Heidi Härkönen Perhererapeutti Kouluttaja Johdon työnohjaaja

Heidi Härkönen Perhererapeutti Kouluttaja Johdon työnohjaaja Heidi Härkönen Perhererapeutti Kouluttaja Johdon työnohjaaja Willian Glasser MD kehitti Valinnan teorian kliinisessä työssään. 1965 ensimmäisen kirja Reality Therapy; A New Approach To Psychiatry Käytännön

Lisätiedot

Kuinka elän pitkään ja terveenä

Kuinka elän pitkään ja terveenä PS-kustannuksen kevään 2012 uutuudet Tilaukset ja lisätiedot: PS-kustannus markkinointipäällikkö Anne Luoma-aho anne.luoma-aho@ps-kustannus.fi puh. 050 370 6953 ISBN 978-952-451-558-0 sid. n. 200 s. Kirjastoluokka:

Lisätiedot

Mielenlukutaitoa lapsen kohtaamiseen

Mielenlukutaitoa lapsen kohtaamiseen Mielenlukutaitoa lapsen kohtaamiseen Lapset ensin. Mielenlukutaitoa! Opas turvallisen lapsiryhmän rakentamiseen Mielenlukutaitoa! on varhaiskasvattajille tarkoitettu opas mentalisaatioon perustuvasta työtavasta.

Lisätiedot

Sisällys. Esipuhe...11. Osa 1. Mitä ADHD on?

Sisällys. Esipuhe...11. Osa 1. Mitä ADHD on? Sisällys Esipuhe...11 Osa 1 Mitä ADHD on? Kokemuspuheenvuorot ADHD-oireisten lasten äiti kertoo...17 ADHD-oireinen nuori kertoo...25 ADHD-oireinen aikuinen kertoo...29 Irma Moilanen 1 ADHD... 35 Oireet...35

Lisätiedot

Lataa Aistimusten aallokossa - A. Jean Ayres. Lataa

Lataa Aistimusten aallokossa - A. Jean Ayres. Lataa Lataa Aistimusten aallokossa - A. Jean Ayres Lataa Kirjailija: A. Jean Ayres ISBN: 9789524511803 Sivumäärä: 345 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 29.38 Mb Sensorisen integraation häiriö on aivojen toimintahäiriö,

Lisätiedot

Simulaatiopedagogiikka ammatillisen asiantuntijuuden kehittämisen välineenä sote-alan koulutuksessa

Simulaatiopedagogiikka ammatillisen asiantuntijuuden kehittämisen välineenä sote-alan koulutuksessa Simulaatiopedagogiikka ammatillisen asiantuntijuuden kehittämisen välineenä sote-alan koulutuksessa TAITO2017 Osaamisen ydintä etsimässä. Taitokeskus, Tampere 25.- 26.4.2017 Piia Silvennoinen & Outi Ahonen

Lisätiedot

KEHITYSVAMMAISTEN LASTEN PALVELUJEN KEHITTÄMISEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT- TYÖPAJA

KEHITYSVAMMAISTEN LASTEN PALVELUJEN KEHITTÄMISEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT- TYÖPAJA KEHAS OHJELMA KEHITYSVAMMAISTEN LASTEN PALVELUJEN KEHITTÄMISEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT- TYÖPAJA 18.3.2015 STM 1 2 Kehitysvammaisia on massamme opetettu yli 100 vuotta Vaikeimmin kehitysvammaiset on vapautettu

Lisätiedot

Anna Erkko Projektisuunnittelija

Anna Erkko Projektisuunnittelija Biomedicum 5.11.2013 Lapsen ja nuoren mielenterveyden vahvistaminen oppilashuoltotyössä Anna Erkko Projektisuunnittelija Susanna Kosonen Projektisuunnittelija Suomen Mielenterveysseura Maailman vanhin

Lisätiedot

parasta aikaa päiväkodissa

parasta aikaa päiväkodissa parasta aikaa päiväkodissa Lastentarhanopettajaliitto 2006 varhaiskasvatuksen laadun ydin on vuorovaikutuksessa lapsen kehitystä ja oppimista edistävät lapsen kiinnostus, uteliaisuus ja virittäytyneisyys

Lisätiedot

LASTEN KERTOMUKSIA PÄIVÄHOIDON ARJESTA

LASTEN KERTOMUKSIA PÄIVÄHOIDON ARJESTA LASTEN KERTOMUKSIA PÄIVÄHOIDON ARJESTA Varhaiskasvatusjohdon päivä 15.52014 Eila Estola 1 Kaksi tutkimushanketta TELL I S - H A N K E (2010-2013) - Lapset kertovat hyvinvoinnistaan kuka kuuntelee? Kohdistuu

Lisätiedot

Miten haluat kasvattaa lapsesi?

Miten haluat kasvattaa lapsesi? tekstit lapsi sidor_layout 209-0-09 3:50 Sida tekstit lapsi sidor_layout 209-0-09 3:50 Sida 2 tekstit lapsi sidor_layout 209-0-09 3:50 Sida 3 Miten haluat kasvattaa lapsesi? tekstit lapsi sidor_layout

Lisätiedot

Keskustelun yhteenveto -Vaasa

Keskustelun yhteenveto -Vaasa Keskustelun yhteenveto -Vaasa Viisi tapahtumaa eri puolilla Suomea: Turku, Joensuu, Rovaniemi, Jyväskylä, Vaasa Päätapahtumana on ollut Erätauko-dialogi, jossa pureuduttu koulutukselliseen tasa-arvoon.

Lisätiedot

Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma Hämeenkyrön. -Tiedote vanhemmille

Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma Hämeenkyrön. -Tiedote vanhemmille Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma Hämeenkyrön varhaiskasvatuksessa -Tiedote vanhemmille Tämän tiedotteen tarkoitus on lujittaa vanhempien ja varhaiskasvatuksen yhteistyötä kiusaamisen ehkäisyssä.

Lisätiedot

Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lape -päivät, Helsinki

Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lape -päivät, Helsinki Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 22.9.2017 Lape -päivät, Helsinki Uudistunut Kouluterveyskysely Tietoa perusopetuksen oppilaiden

Lisätiedot

Kasvamisen tuska nuoren mielen suojaaminen hyvinvoinnin keinoin. Ps Tiina Röning

Kasvamisen tuska nuoren mielen suojaaminen hyvinvoinnin keinoin. Ps Tiina Röning Kasvamisen tuska nuoren mielen suojaaminen hyvinvoinnin keinoin. Ps Tiina Röning Mielenterveys ja mielen sairaus ovat Mielenterveyden häiriöistä kaksi eri asiaa tehdään diagnoosi, niitä hoidetaan ja parannetaan

Lisätiedot

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015 1 (5) 17.10.2011 Opetus- ja kulttuuriministeriölle LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015 Suomen Vanhempainliitto esittää kunnioittavasti pyydettynä

Lisätiedot

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 1 Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 Taiteen perusopetus, lasten tanssi- ja balettiopetus Yleinen oppimäärä Limingan kunta Sivistyslautakunta Voimassa 1.8.2012 alkaen 2 1. Toiminta-ajatus

Lisätiedot

VERTAISRYHMÄMENTOROINTI HANKKEEN JUURRUTTAMISEN MENETELMÄNÄ

VERTAISRYHMÄMENTOROINTI HANKKEEN JUURRUTTAMISEN MENETELMÄNÄ VERTAISRYHMÄMENTOROINTI HANKKEEN JUURRUTTAMISEN MENETELMÄNÄ Lapsen hyvä arki 2 hanke Kallion ja Selänteen peruspalvelukuntayhtymät Maria Myllymäki Varhaiskasvatuksen opiskelija Oulun yliopisto Mentorointi

Lisätiedot

LEIKKIKOONTI. Espoo, Helsinki ja Vantaa sekä ohjaajat

LEIKKIKOONTI. Espoo, Helsinki ja Vantaa sekä ohjaajat LEIKKIKOONTI Espoo, Helsinki ja Vantaa sekä ohjaajat 21.5.2014 ESITYKSEN JÄSENTELY 1. Leikin filosofisia lähtökohtia 2. Leikki ja oppiminen 3. Leikki ja didaktiikka 4. Leikki ja pedagogiikka 5. Leikin

Lisätiedot

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana Helka Pirinen Esimies muutoksen johtajana Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Helka Pirinen Kansi: Ea Söderberg, Hapate Design Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen, Suunnittelutoimisto

Lisätiedot

ITSEARVIOINTI HENKILÖKUNNALLE. Arviointiasteikko: 1 - Ei koskaan 3 - Joskus 5 Johdonmukaisesti

ITSEARVIOINTI HENKILÖKUNNALLE. Arviointiasteikko: 1 - Ei koskaan 3 - Joskus 5 Johdonmukaisesti ITSEARVIOINTI HENKILÖKUNNALLE Arviointiasteikko: 1 - Ei koskaan 3 - Joskus 5 Johdonmukaisesti 1. Tervehdin lasta henkilökohtaisesti ja positiivisesti nimeltä heidät tavatessani. 1 2 3 4 5 2. Vuorovaikutukseni

Lisätiedot

Opiskelijan ja opettajan voimaannuttava kohtaaminen

Opiskelijan ja opettajan voimaannuttava kohtaaminen Opiskelijan ja opettajan voimaannuttava kohtaaminen Taustaa ja lähtökohtia Erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden määrä kasvussa Erityistä / yksilöllistä tukea tarvitsevia opiskelijoita integroituna

Lisätiedot

Pisan 2012 tulokset ja johtopäätökset

Pisan 2012 tulokset ja johtopäätökset Pisan 2012 tulokset ja johtopäätökset Jouni Välijärvi, professori Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto PISA ja opettajankoulutuksen kehittäminen-seminaari Tampere 14.3.2014 17.3.2014 PISA 2012

Lisätiedot

Ajankohtaista Opetushallituksesta

Ajankohtaista Opetushallituksesta Ajankohtaista Opetushallituksesta 27.5.2019 Ajankohtaista Koulun kerhotoiminnan tukeminen, valtionavustus 2019 OPH:n kysely aamu- ja iltapäivätoiminnan tilasta 2018 Valtakunnallinen koululaiskysely 2019

Lisätiedot

Miksi nuorisotyöntekijän ammattiosaamista tarvitaan koululla?

Miksi nuorisotyöntekijän ammattiosaamista tarvitaan koululla? Miksi nuorisotyöntekijän ammattiosaamista tarvitaan koululla? Maija Lanas 3.10.2017 Oulun yliopisto University of Oulu Nuorisotyöllä on paljon annettavaa kouluun. Mitä? Uusille toimijoille ei kuitenkaan

Lisätiedot

LAPE Etelä-Savo. Miten opiskeluhuolto nivoutuu uuteen SOTEmaakuntahallintoon?

LAPE Etelä-Savo. Miten opiskeluhuolto nivoutuu uuteen SOTEmaakuntahallintoon? LAPE Etelä-Savo Miten opiskeluhuolto nivoutuu uuteen SOTEmaakuntahallintoon? Mikä nivoutuu mihin? Mitä nivoutumista pitäisi tapahtua hallinnon tasolla, mitä palveluiden tasolla, mitä kuntalaisen elämässä?

Lisätiedot

Mitä ja mistä lasten ja nuorten hyvinvointitieto meille kertoo?

Mitä ja mistä lasten ja nuorten hyvinvointitieto meille kertoo? LAPE akatemia 15.5.2019, Pohjois-Savo Mitä ja mistä lasten ja nuorten hyvinvointitieto meille kertoo? Tulokset koottu THL:n laatimasta tulospaketista 5/2019 https://stm.fi/lapeakatemia/valmennuksetmaakunnissa

Lisätiedot

Kasvatuskeskustelu Yleiset tukikäytännöt ja tehostettu tuki

Kasvatuskeskustelu Yleiset tukikäytännöt ja tehostettu tuki Kasvatuskeskustelu Yleiset tukikäytännöt ja tehostettu tuki Aika: 10.9.2011, klo: 9 15 Paikka: Pulkkila / Ylämäkelän koulu Kouluttaja: Liisa Vilppola KOULUTUKSEN SISÄLTÖ JA OHJELMA 9:00 9:15 9:15 11:15

Lisätiedot