s. 6 Sansa kasvanut Kiinan-työssä maalta suurkaupunkeihin Etiopiassakin suunnitellaan nyt kristillistä tv-työtä s. 4

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "s. 6 Sansa kasvanut Kiinan-työssä maalta suurkaupunkeihin Etiopiassakin suunnitellaan nyt kristillistä tv-työtä s. 4"

Transkriptio

1 Medialähetystyön lehti 1/2014 helmikuu Etiopiassakin suunnitellaan nyt kristillistä tv-työtä s. 4 Olisiko kastevesi varminta noutaa Jordanjoesta? s. 5 s. 16 Ei pyramidia Egyptiin, vaan Herran työssä s. 13 Sansa kasvanut Kiinan-työssä maalta suurkaupunkeihin Takana 40 vuotta yhteistä taivalta s. 6

2 2 Lähde 1/2014 JUHA AUVINEN medialähetysjohtaja Lähetysjärjestöt puolustavat ihmisoikeuksia Leena Punkari KIRKKO JA SEITSEMÄN LÄHETYSJÄRJESTÖÄ allekirjoittivat viime vuonna perussopimuksen. Sen mukaan kirkon lähetystyö perustuu Raamattuun ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustukseen. Sopimuksella järjestö sitoutuu noudattamaan kirkon tunnustusta ja päätöksiä sekä toteuttamaan kirkon lähetysstrategiaa. Kirkko puolestaan sitoutuu kohtelemaan kaikkia lähetysjärjestöjään yhdenvertaisesti. Sopimus ei puutu lähetysjärjestön yksityisoikeudelliseen asemaan. JOKAISEN LÄHETYSJÄRJESTÖN KANSSA erikseen syksyllä käydyn ohjauskeskustelun perusteella kirkko arvioi, että erilaisista teologisista tulkinnoistaan riippumatta järjestöt ovat valmiit puolustamaan kaikkien, myös seksuaalisten vähemmistöjen ihmisoikeuksia. Lähetysjärjestöjen suhtautuminen tasa-arvokysymyksiin on noussut esille julkisessa keskustelussa. Joidenkin järjestöjen, mukaan lukien Medialähetys Sanansaattajat (Sansa), on väitetty syyllistyvän syrjintään. Sansa ei hyväksy syrjintää missään oloissa. SANSA EI HYVÄKSY SYRJINTÄÄ missään oloissa. Ottaessaan palvelukseensa työntekijöitä Sansa noudattaa lakia sekä hyväksymäänsä henkilöstöpoliittista ohjelmaa ja tasa-arvosuunnitelmaa. Sansa sitoutuu kirkon virkaratkaisuun ja suhtautumisessa seksuaalivähemmistöihin kirkolliskokouksen perustevaliokunnan mietinnön 4/2010 linjaukseen. Sen mukaan avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto, jokaisella ihmisellä on luovuttamaton ihmisarvo ja rekisteröidyn parisuhteen solmineiden kanssa ja puolesta voidaan rukoilla. Viimeksi mainittu ei piispainkokouksen pastoraalisen ohjeen mukaan tarkoita suhteen siunaamista. LAIN MUKAAN PELKKÄ VAKAUMUS, mielipide tai kannanotto ei ole syrjintää. Sitä ei voi olla myöskään kirkon tunnustuksen mukainen raamatunopetus. Yhdenvertaisuuslaki esimerkiksi koskee tilannetta, jossa syrjintä näkyy käytännön toiminnassa. Yhtäkään lähetysjärjestöä ei ole oikeudessa syytetty, eikä tuomittu syrjinnästä. Syrjintäväitteet antavat väärän todistuksen lähetysjärjestöistä ja niiden toiminnasta. Totuudenvastaiset väitteet loukkaavat järjestöjä, niiden työntekijöitä ja ulkomaisia yhteistyökumppaneita sekä seurakuntia, jotka rukouksin ja taloudellisesti tukevat lähetystyötä. Evankeliumi kuuluu erotuksetta kaikille ja antaa luomisen ja lunastuksen perusteella jokaiselle ihmisarvon. Medialähetys kylvää Sanaa Kristiina Erelä MEDIALÄHETYSTYÖ ON JUMALAN sanan kylvämistä. Radion, television ja älypuhelinten välityksellä tahdomme viedä Jumalan sanan kaikkien ihmisten ulottuville. Tai ainakin kahden miljardin. Maailmassa on vielä monia, jotka eivät ole kuulleet Jumalan rakkaudesta ja Jeesuksen sovitustyöstä. Jumalan sana ei ole saavuttanut koko maailmaa, mutta hyvät välineet sen kylvöön radio, televisio ja kännykät ovat. Medialla on sellainen ominaisuus, että vaikka sillä tavoittaa suuria määriä ihmisiä, sen välittämä viesti vastaanotetaan henkilökohtaisesti. Radio-ohjelman toimittaja puhuu kuin yhdelle ihmiselle, vaikka kuulijoita voi olla satojatuhansia. Japanilainen Keiko kertoo ystävystyvänsä radio-ohjelmansa kuulijoiden kanssa. Kiinassa Baobao-applikaation avulla kuulija voi helposti kännykkänsä kautta jakaa omalla Facebook-sivullaan ohjelman, joka on koskettanut. Kyproksessa Rita lukee yöpaidassa lapsille Raamatusta kertomuksen Sat-7 Kids -kanavan iltaohjelmassa. JUMALAN SANALLA ON sama ominaisuus. Se on tarkoitettu meille kaikille, mutta kohtaa kuitenkin jokaisen henkilökohtaisesti. Kristillisellä medialla on aarre jaettavana. Sen tarjoama ystävyys ja turva tulee Jumalalta ja on todellista ja kestävää. Niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän, jonka minä sille annan, ja saa menestymään kaiken, mitä varten sen lähetän. (Jes. 55:11) Aura Laihinen

3 Lähde 1/ Medialähetystyön lehti 1/2014 helmikuu 40. vuosikerta Ilmestynyt aiemmin nimellä Menkää siis Julkaisija Medialähetys Sanansaattajat ry Päätoimittaja Juha Auvinen juha.auvinen@sansa.fi Toimitussihteeri Leena Punkari leena.punkari@sansa.fi Taitto Pirkko Valtonen pirkko.valtonen@leipapuu.fi Lehden ja yhdistyksen postiosoite ja puhelin PL 13, Hyvinkää vaihde faksi Käyntiosoite Munckinkatu 67, Hyvinkää Toimisto on auki arkisin (ei la) klo 9 15 Sähköpostiosoitteet lahde.toimitus@sansa.fi sansa@sansa.fi Kotisivun osoite Tilaukset ja osoitteenmuutokset Arja-Leena Kajovalta arja-leena.kajovalta@sansa.fi Tilaushinnat Kotimaahan ja Pohjoismaihin: Vuositilaus 37 euroa/vuosi Kestotilaus 32 euroa/vuosi Opiskelijatilaus 21 euroa/vuosi Pohjoismaiden ulkopuolelle: Vuositilaus 48 euroa/vuosi Kestotilaus 43 euroa/vuosi, lentokuljetus Kestotilaus on voimassa vuoden kerrallaan. Ellei peruutusta tehdä ennen tilausjakson päättymistä, tilaus jatkuu vuoden eteenpäin ilman erillistä tilausuudistusta. Tilaus voidaan sanoa irti milloin tahansa. Ilmoitukset lehden toimitukseen Ilmoitushinta 1 euro/pmm + alv 24 % Lähde ilmestyy 6 numeroa vuodessa Painopaikka I-print Oy, Seinäjoki ISSN-L ISSN (painettu) ISSN (verkkojulkaisu) Seuraava numero ilmestyy Lehteen tarkoitetun aineiston tulee olla toimituksessa Kannen kuva FEBC Tässä numerossa: 2 PÄÄKIRJOITUS IKKUNA LÄHETYSKULMA Kristillinen media jakaa aarretta myös monin uusin välinein. 4 UUTISIA 5 TEOLOGIA Aki Hätinen kysyy ja vastaa, kelpaako hanavesi kastevedeksi. 6 KIINA Sansa on osallistunut mandariinikiinankieliseen mediatyöhön 40 vuotta. 9 PUTIIKKI, SANSA, LÄHDE 13 KIRJE KENTÄLTÄ Marja-Liisa Ezzine kertoo Studio Sanansaattajasta Ranskassa. TUKEVASTI YHDESSÄ Mervi Viuhko rakentaa pyramidia Herran työssä. 14 LÄHTEELLÄ Timo Lankinen on pohtinut, mitä olla Kristuksessa tarkoittaa. RUKOUS 15 PALUUPOSTIA Kuuntelijoiden ja katsojien palautteita maailmalta. SANSALAISENA Hallituksen näkökulmasta puheenjohtaja Jarno Tepora. 17 MEDIALÄHETYSPÄIVIEN OHJELMA Oulussa tavataan ! 18 RADIO-OHJELMAT 19 LÄHDE MUKAAN Sansan työntekijöitä, seniorityöntekijöitä, vapaaehtoisia aluetyöntekijöitä (VAT), hallituksen jäseniä sekä Sansa-lähettiläitä ja Hannalähettiläitä voi kohdata tilaisuuksissa. 20 MUKANA MISSIOSSA Pirjo Antila Alavuden Tuurista on Laihian ajoistaan ollut mukana Sansan vaiheissa. Sansan kuva-arkisto Radiokirkkopaketit olivat silloin jotakin aivan uutta. Medialähetys Sanansaattajat (Sansa) on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetysjärjestö. Sansa perustettiin Hyvinkäällä vuonna Se tukee kristillistä mediatyötä yli 40 kielellä Aasiassa, Afrikassa ja Euroopassa. Nykyajan tekniikka vie viestin Jeesuksesta suoraan vastaanottajan korvaan tai silmien eteen, ajattomasti ja rajattomasti. Työn huomattavimmat kohdealueet ovat Intia, muslimimaat ja Kiina. Sansalla on lähetystyöntekijöitä arabiankielisessä radio- ja tv-työssä Ranskassa sekä projektityöntekijöitä hindinkielisessä tv-työssä Intiassa. Yhdistyksen työntekijöitä on myös sekä TWR-Europen että Kroatian evankelisen kirkon työyhteydessä. Kaksi lähettiä tekee medialähetystyötä asemapaikkanaan Suomi. Menkää siis -lehden toimitussihteerinä tuolloin työskennellyt Inga-Lill Rajala oli vuonna 1995 ensimmäinen Sansan työntekijä, joka kävi Kiinassa. Asiakasrekisteri Medialähetys Sanansaattajat käyttää osoitetietojensa lähteenä henkilötietolain ( ) mukaista asiakasrekisteriä. Rekisteriseloste on saatavissa Sansan kotisivuilta osoitteesta: Pankki Keski-Uudenmaan Osuuspankki tilinro IBAN: FI Ulkomailta maksettaessa lisäksi SWIFT/BIC-tunnus: OKOYFIHH. Sansan kanssa voi tehdä myös sopimuksen joko suoramaksusta tai e-laskusta, yhteydenotot: Pirjo Hyövälti, tai pirjo.hyovalti@sansa.fi. LÄHDE 1/2014 MAAILMALLA Medialähetystyössä suunnataan kauaksi, vaikkei aina omin jaloin. Tässä numerossa ovat enemmän tai vähemmän esillä muun muassa Egypti, Etiopia, Indonesia, Intia, Iran, Japani, Kiina ja Taiwan, Kypros, Mongolia, Pohjois-Afrikka, Ranska ja Venäjä.

4 4 Lähde 1/2014 Leena Punkari Viisikielisessä on myös lähetyslauluja Lähde MAALISKUUSSA JULKAISTAVA Viisikielinen-laulukirja sisältää myös lähetyslauluja omana osastonaan. Lisäksi Lauluja maailmalta -osastossa on kappaleita muun muassa eri Afrikan maista, Israelista ja Kiinasta. Sansan medialähetysjohtaja Juha Auvinen on suomentanut kirjaan kaksi laulua Papua-Uudesta-Guineasta. Viisikielinen sopii kaikenikäisille monipuoliseen käyttöön. Noin 800-sivuisessa kirjassa on yli 400 nuotein ja sointumerkein varustettua laulua. Niissä korostuvat herätys, luottamus Jumalan sanaan sekä lohdutus ja ilo kaikille tarjolla olevasta pelastuksesta Jeesuksessa Kristuksessa. KIRJAAN ON KOOTTU koskettavia ja rakastettuja lauluja kaikkiaan yli 20 tunnetusta kokoelmasta. Vanhempi aineisto on muun muassa Hengellisistä lauluista ja virsistä sekä Sinisestä laulukirjasta. Vuonna 2010 rovasti Timo Rämän johdolla työnsä aloittanut toimituskunta kävi läpi laaja-alaisesti myös muita julkaistuja ja julkaisemattomia kokoelmia sekä yksittäisiä lauluja. Kirkkomme virsikirja ja Ruotsin kirkon suomenkielinen virsikirja mukaan lukien laulut on valittu yli laulun joukosta. Viisikielisen julkaisijoina ovat Suomen Raamattuopisto, Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys, Kansan Raamattuseura, Opiskelija- ja Koululaislähetys, Lähetysyhdistys Kylväjä sekä Medialähetys Sanansaattajat. Jumalan on kunnia RKK-JUHLASSA Hyvinkään Vanhassa kirkossa tammikuun loppupuolella musiikki soi ja sana soljui. Radiopastori Jukka Norvanto opetti juhlan teemasta Jumalan on kunnia. Esillä olivat niin Medialähetys Sanansaattajien (Sansa) Raamattu kannesta kanteen -ohjelma kuin radiotoimittajan tehtävästä eläköitynyt Inga-Lill Rajala. Puheenvuoron käyttivät muun muassa medialähetysjohtaja Juha Auvinen ja kirkkoherra Ilkka Järvinen. Leena Punkari Pekka Simojoen Jäähyväislaulun sanoin: Siskot, veljet, riemuitkaamme! On Kristus kuninkaamme. Kun erkanemme, vierelle hän jää. Hänen kanssaan matkaa teemme... Inkerin kirkkoa edustivat neuvottelussa Hyvinkäällä piispa Aarre Kuukauppi, mediatyön koordinaattori Oksana Dyba ja piispan avustaja Jukka Paananen. Inkerin kirkon mediatyö saamassa uutta suuntaa Inkerin evankelis-luterilaisen kirkon ja Medialähetys Sanansaattajien (Sansa) yhteistyö jatkuu. Mediatyö saa uutta suuntaa internetin ja sosiaalisen median käytön lisääntyessä myös Venäjällä voimakkaasti. Lähde ETIOPIALAISET katsovat yhä enemmän satelliittitelevisiota, ja kanavilla on myös kristillisiä ohjelmia. Etiopian evankelinen Mekane Yesus -kirkko pyrkiikin lähitulevaisuudessa aloittamaan oman televisio-ohjelmien tuotannon. CMJAC:n historiallisessa viimeisessä kokouksessa suunniteltiin muun muassa vierailua satelliittitelevisioyhtiö SAT-7:n toimistoon Kyprokseen. Sieltä etiopialaiset voisivat saada hyviä ideoita siitä, kuinka aloittaa oma tuotanto, ja kuinka rakentaa ekumeenisesti kestävä, kokonaisvaltainen kristillinen SANSA ON TUKENUT muun muassa Inkerin kirkon venäjänkielistä radiotyötä. Hyvinkäällä 7. helmikuuta pidetyssä neuvottelussa todettiin, että kirkon radio-ohjelmia kuunnellaan nykyisin runsaasti internetin välityksellä. Pietarissa taas sosiaalinen media vetää uusia ihmisiä Pyhän Marian kirkon konsertteihin, joissa kuullaan myös hengellinen puhe. Seurakuntien opetus- ja muita videoita ladataan nettipalveluihin, ja papit jakavat saarna-aineistoa virtuaalisesti. Pitkien etäisyyksien maassa tämä säästää kustannuksia, sanoi Inkerin kirkon piispa Aarre Kuukauppi. Piispan avustaja, pastori Jukka Paananen kertoi, miten netti houkuttelee ihmisiä kirkon yhteyteen. KARJALAN ROVASTIKUNNAN mediatyön koordinaattori Oksana Dyban mukaan muun muassa Karjalan tasavallan televisiokanavalla lähetettävä Uskon ABC televisioasema. RADIOTYÖ Afrikan sarven alueella otti tammikuun lopussa taas askelen kohti entistä suurempaa itsenäisyyttä. Etiopian ja Eritrean luterilaisia kirkkoja radiotyössä 1990-luvulta tukenut kansainvälinen komitea, CMJAC, lakkautettiin tammikuussa Keniassa pidetyssä kokouksessa. Etiopian evankelisen Mekane Yesus -kirkon viestintäosaston työ on nykyisin monipuolista. Radiotyön lisäksi sillä on myös muuta sähköistä viestintää ja oma kirjapaino, joka painaa kirkon -ohjelma saa hyvää palautetta. Myös kahdella kielellä julkaistavaa Inkerin Kirkko -lehteä kiitetään. Sansasta neuvotteluun osallistuivat medialähetysjohtaja Juha Auvinen, kansainvälisen kumppanuustoiminnan johtaja Timo Reuhkala, kansainvälisen kumppanuustoiminnan sidosryhmäpäällikkö Kristiina Erelä ja mediakehitysjohtaja Ilkka Kastepohja. Viimeksi vastaava neuvottelu järjestettiin Kristillinen tv-työ on aluillaan Etiopiassa kirjallisuutta. Eritrean evankelis-luterilaisen kirkon radiotyö kamppailee valtiollisten rajoitusten kanssa ja joutui sulkemaan studionsa Asmarassa. Äänitykset tehdään nykyisin Keniassa ja Ruotsissa, mikä hankaloittaa toimintaa huomattavasti. Norjan Norea Mediemisjonin hallintojohtaja Martin Birkedal oli koko CMJAC:n olemassaolon ajan sen koordinaattori ja sihteeri. Sen puheenjohtajana toimi viimeiset kolme vuotta Sansan kansainvälisen kumppanuustoiminnan johtaja Timo Reuhkala.

5 Lähde 1/ Pelastus nousee vedestä TEOLOGIA Tekeekö Jordanjoen vesi kasteesta erityisen? Vai ajaako hanavesi saman asian? Terho Pelkonen Aki Hätinen Viime syksynä Britannialle koitti suuri ilon päivä, kun kuninkaalliseen perheeseen syntyi prinssi. Canterburyn arkkipiispa Justin Welby sai kunnian olla Lontoossa toimittamassa kuninkaallisia ristiäisiä, joissa vastasyntyneelle prinssille annettiin nimeksi George Alexander Louis. Toimituksesta teki erityisen se, että arkkipiispa käytti juhlavasti Jordanjoesta otettua vettä. Toinen syy tilaisuuden harvinaislaatuisuuteen on, että uutisten mukaan vain joka kymmenes britti kastetaan. Kun Georgen isää, prinssi Williamia, kastettiin, käytti silloinen arkkipiispa aivan tavallista hanavettä. Oho! Herääkin siis kysymys: kumpi arkkipiispa toimi oikein? Lahjaksi usko Kaste on lahja, jonka saamme elämämme alkutaipaleella ja joka kestää läpi elämän. Se on hienoin tapahtuma, mikä ihmisen elinkaareen mahtuu. Katekismuksen mukaan Jumala lahjoittaa ihmiselle kasteessa uskon, joka ei ole riippuvainen meidän ymmärryksestämme, sillä usko on Jumalan teko meissä. Tästä herääkin varmasti kysymys, että miten hiuspesu voi saada tällaista aikaan. Se on oikeutettu kysymys, jota uskonpuhdistaja Martti Luther mietti keskiajalla ja vastasi, että ei siinä vaikutakaan yksin vesi, vaan vedessä oleva Jumalan sana sekä Jumalan sanassaan lahjoittama usko. Ilman Jumalan sanaa vesi ei ole kaste, vaan pelkkää vettä. Kasteen ajatus on siinä, että näkyvään ja aivan tavalliseen aineeseen, veteen, yhdistyy Jumalan suuri lupaus olla meidän kanssamme. Kasteessa Jumala ei jää vain joksikin etäiseksi vaikuttajaksi, vaan kasteessa ihminen voi sen pienen hetken olla kosketuksissa Jumalan kanssa. Pienen hetken ajan häntä voi koskettaa omin käsin. Se on nimenomaan tämä Jumalan kosketus, joka saa ihmisessä ihmeitä aikaan. Puhtaaksi synnistä Ehtoollinen toimii käytännöllisesti katsoen samalla tavalla. Siinä Kristus ei jää istumaan Isänsä oikealle puolelle, vaan hän tuntuu ihmisen kädessä ja suussa. Jumala tekee tällöin visiitin ihmisen luo aivan tavalliseen ruokaan ja juomaan. Kun Jeesus tuli tähän maailmaan, hän syntyi vaatimattomaan seimeen, sillä hänen ei ollut määrä julistaa Jumalan valtakunnasta Rooman loisteliaissa saleissa. Hänen oli määrä tulla kutsumaan syntisiä, aivan tavallisia kansalaisia. Kun Jeesus kos- Kasteen ajatus on siinä, että näkyvään ja aivan tavalliseen aineeseen, veteen, yhdistyy Jumalan suuri lupaus olla meidän kanssamme. Ilman Jumalan sanaa vesi ei ole kaste, vaan pelkkää vettä. kettaa ihmistä, niin tarjolla ei silloin ole kaviaaria, hanhenmaksapalleroita punaviinikastikkeessa eikä kallista samppanjaa. Tällöin tarjolla on aivan tavallisia, arkisia pöydän antimia. Sama pätee kasteeseen. Siinä Jumala pesee ihmisen puhtaaksi kaikesta synnistä, johdattaa valollaan ja synnyttää iankaikkiseen elämään. Kaste ei tarvitse lisämausteena jotain pykälän verran pyhempää Jordanin vettä, sillä kasteessa vesi ja Jumalan sana vaikuttavat yhdessä. Britannian pikkuprinssin mediajulkisuudella on se hyvä puoli, että se sai varmasti meistä jokaisen pohtimaan kastettaan uudemman kerran. Kasteessa meistä tuli kaikkien maan päällä olevia valtakuntia suuremman, Taivasten valtakunnan, perillisiä. Kirjoittaja työskentelee tällä hetkellä Ruokolahden vs. seurakuntapastorina. Katekismus opettaa kasteesta MITÄ ON KASTE? Kaste ei ole pelkkää vettä, vaan Jumalan käskyyn sisältyvä ja Jumalan sanaan yhdistetty vesi. MIKÄ SITTEN ON TÄMÄ JUMALAN SANA? Se, minkä Herramme Jeesus Kristus lausuu Matteuksen viimeisessä luvussa: Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. MITÄ KASTE ANTAA JA HYÖDYTTÄÄ? Kaste vaikuttaa syntien anteeksiannon, vapauttaa kuoleman ja Perkeleen vallasta sekä antaa iankaikkisen autuuden kaikille, jotka uskovat Jumalan sanat ja lupaukset niin kuin ne kuuluvat. MITKÄ OVAT NÄMÄ JUMALAN SANAT JA LUPAUKSET? Ne, jotka Herramme Jeesus Kristus lausuu Markuksen viimeisessä luvussa: Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. MITEN VEDELLÄ VOI OLLA NÄIN SUURI VAIKUTUS? Sitä ei vaikutakaan vesi, vaan veteen liittyvä ja vedessä oleva Jumalan sana sekä Jumalan sanaan luottava usko. Ilman Jumalan sanaa vesi ei ole mikään kaste, vaan pelkkää vettä. Jumalan sanaan liittyessään se kuitenkin on kaste, armoa tulviva elämän vesi ja uudestisyntymisen pesu Pyhässä Hengessä, niin kuin pyhä Paavali lausuu kirjeessään Titukselle, sen kolmannessa luvussa: Hän pelasti meidät laupeutensa mukaan uudestisyntymisen pesun ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta, jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan. Tämä sana on varma. MITÄ SITTEN TÄLLAINEN VESIKASTE MERKITSEE? Se merkitsee, että meissä oleva vanha ihminen on jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa upotettava ja surmattava kaikkine synteineen ja pahoine himoineen, ja sen tilalle pitää joka päivä tulla esiin ja nousta ylös uusi ihminen, joka iankaikkisesti elää Jumalalle vanhurskaana ja puhtaana. MISSÄ SE ON KIRJOITETTUNA? Pyhä Paavali lausuu Roomalaiskirjeen kuudennessa luvussa: Me olemme Kristuksen kanssa haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niin kuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman. Lähde: Katekismus, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kristinoppi, 1999.

6 6 Lähde 1/2014 Mandariini oli Sansan toinen kieli: Radiotyötä Kiinaan 40 vuotta Tänä vuonna tulee kuluneeksi 40 vuotta siitä, kun Medialähetys Sanansaattajien (Sansa) kustantamia mandariinikiinankielisiä kristillisiä radio-ohjelmia alettiin lähettää Kiinaan. Mutta kuunteliko niitä joku? Inga-Lill Rajala FECB Inga-Lill Rajala Aluksi kukaan ei tiennyt, kuunneltiinko ohjelmia, sillä radiojärjestöt saivat bambuesiripun takaa vain muutamia kirjeitä ennen vuotta Olojen vapauduttua radiojärjestöihin alkoi suorastaan tulvia postia. Niissä kerrottiin ohjelmien valtavasta merkityksestä Kiinan kristityille aikana, jolloin kristinusko ja muut uskonnot olivat kiellettyjä. Raamatunopetus on edelleen ensiarvoisen tärkeää kiinalaisille, sillä pappeja ja raamatunopettajia on aivan liian vähän. Sansan ensimmäisenä yhteistyökumppanina Aasiassa oli Kaukoidän radiojärjestö Far East Broadcasting Company (FEBC), joka oli alkanut radioida ohjelmia jo vuonna Trans World Radio (TWR) aloitti ohjelmien radioimisen Kiinaan vuonna Sansa on alusta asti panostanut Kiinan lähetystyössä nuoriin ja kouluikäisiin. He olivat mitä suurimmassa määrin kristillisen sanoman tarpeessa, olivathan he kasvaneet ateistisessa maassa, jossa uskontoihin suhtauduttiin vihamielisesti. Radio-ohjelmissa saneltiin Raamattua Käsitykseni mukaan Kiina ei ole vieläkään toipunut vuoden 1949 kommunistisesta valtaannoususta, Maon hirmuhallinnosta eikä lukujen kulttuurivallankumouksesta. Ajat jättivät syvät arvet kiinalaisiin, etenkin nuoriin. Monet koulut ja yliopistot lakkasivat ottamasta vastaan uusia opiskelijoita. Älymystö, heidän joukossaan Sansa on alusta asti panostanut Kiinantyössä nuoriin ja kouluikäisiin. monet papit, lähetettiin pakkotyöhön, usein opiskelijat levittivät punakaartilaisina kulttuurivallankumouksen ideologiaa jopa väkivaltaisesti. Kidutukset, nöyryyttämiset ja pelko olivat arkipäivää. Kulttuurivallankumous ei tuhonnut vain kirkkoja ja seurakuntia, myös Raamatut ja kristillinen kirjallisuus poltettiin. Siksi muun muassa Peking Mao Zedong tarkkailee kuvastaan menoa Taivaallisen rauhan aukiolla, monien tapahtumien näyttämöllä. FEBC:n ohjelmissa saneltiin Raamattua kiinalaisille. Vanhan ja Uuden testamentin kirjoja on toimitettu Kiinaan maan ulkopuolelta, ja niitä on voitu painaa Kiinassa jo useamman vuosikymmenen ajan. Kestää kuitenkin kauan ennen kuin jokaisella kristityllä on oma Raamattu. Vain muutama vuosikymmen sitten seurakunta saattoi omistaa vain yhden Raamatun ja papiksi pääsyyn riitti lukutaito. Teologinen opetus käynnistyi uudelleen 1980-luvulla, ensimmäisellä kurssilla oli viitisenkymmentä opiskelijaa. Käydessäni Kiinassa vuonna 1995 tapasin melko iäkkäitä, työleireiltä hengissä selvinneitä, tai hyvin nuoria pappeja ja julistajia. On Jumalan armoa, että papit säilyttivät vaikeissa oloissa uskonsa ja saattoivat vielä vanhoinakin kantaa vastuuta seurakunnista. Vaikka teologisia seminaareja nyt onkin eri puolilla maata, opetusta tarvittaisiin paljon enemmän. Suomalaiset innostuivat tukemaan Kiinan-työtä Vain vuoden ikäinen pieni Sansa otti rohkean askeleen vuonna 1974 ryhtyessään tukemaan radiotyötä Kiinaan. Kukaan ei voinut varmuudella tietää sitäkään, ryhtyisivätkö suomalaiset uskovat tukemaan työtä taloudellisesti. Muistelen kuitenkin, että 1980-luvulla, aloittaessani Sansassa toimittajana, lähes puolet kaikista tuetuista Palautetta pursuaa, kirkot täyttyvät Matti Korpiaho Matti Korpiaho Hongkong Kun kuuntelijoiden kirjeet alkoivat päästä banbuesiripun läpi, niitä alkoi tulvia radiojärjestöihin. Peking Uusi kirkko täyttyy jumalanpalvelusväestä sunnuntaina neljäkin kertaa. Tilaa riittää parilletuhannelle.

7 Lähde 1/ FECB Kiinalaisia on nykyisin yli 1,3 miljardia, enemmän asukkaita kuin missään muussa maassa. Väestö sekä ikääntyy että kaupungistuu nopeasti. He puhuvat lähes 300:a kieltä, mutta pääkieli on selkeästi mandariinikiina. radio-ohjelmista lähetettiin Kiinaan. Lähetystyön merkitys nähtiin ja työ kasvoi tasaisesti. Merkittävänä yhteistyökumppanina Kiinan-työssä TWR:n ja FEBC:n lisäksi on ollut luterilainen radiojärjestö Pelastuksen ääni, Voice of Salvation (VOS), jonka ohjelmia Sansa kustantaa. Järjestön studiotiloissa Taipeissa, Taiwanissa on valmistettu Ilon maa ja Avoimin silmin -ohjelmia. Vieraillessani studiossa ohjelmien valmistajat kertoivat työn olevan hyvin haasteellista, sillä uskonasioihin liittyvät sanat ja kristillinen ajattelu on hyvin vierasta nuorille kiinalaisille. Mielenkiinnon herättämiseksi käsitellään nuorten elämään liittyviä asioita makasiinityyppisessä ohjelmassa. Myös ohjelmaosio, jossa opetetaan englantia, on tärkeä. Lastenohjelmat on suunnattu alakouluikäisille, joita kiinnostaa niin tiede kuin taidekin. Raamatunkertomuksia käsitellään helposti ymmärrettävällä tavalla, myös arkeen soveltaen. Lapset kokevat ohjelmien tekijät ystävinään, varsinkin kun he kuulevat samat tutut äänet vuodesta toiseen. Pelastuksen äänen studiossa valmistettuja ohjelmia voi kuunnella TWR:n taajuuksilla tai internetissä. Radiokirkkopaketit olivat uusia ja tärkeitä Kiinalaisille kristityille on tarjottu myös mahdollisuutta päästä osallisiksi systemaattisesta raamatunopetuksesta. Käydessäni Kiinassa TWR:n työntekijät esittelivät minulle iloisina radiokirkkopaketteja, jotka sisälsivät radion, Raamatun ja opiskelumateriaalia, joita pienryhmissä saatettiin käyttää opiskeluun radio-ohjelmien rinnalla. Toiminta oli silloin aivan uutta, mutta tähän mennessä Kiinaan on lähetetty noin pakettia. Etenkin syrjäisillä seuduilla asuvat kotikirkkojen johtajat, joilla ei ole teologista koulutusta, ovat saaneet paketeista apua ja tukea. Sansa on ollut mukana toiminnassa projektiluontoisesti. Sansa on myös vuodesta 2007 tukenut ns. Radioseminaaria, jonka toiminnan yhteistyökumppanimme TWR aloitti vuonna Tähän kolmivuotiseen teologiseen koulutukseen valitaan jo jonkin verran työkokemusta saaneita hyvämaineisia seurakuntien johtajia. Opetus on sisältänyt radiossa pidettyjen luentojen lisäksi Kiinassa pidetyt opintojaksot sekä muuta materiaalia. Kiinassa on viisi keskusta, jossa opiskelijat voivat tavata luennoitsijoita ja ohjaajia (mentoreitaan). Nyttemmin radioiminen on päättynyt ja luennot ovat kuunneltavissa netin kautta kaikkialla maailmassa. Tällä hetkellä noin kiinalaista on mukana Radioseminaarin opetusohjelmassa. Kiinan kirkot ovat järjestelmällisen radioseminaariopetuksen ansiosta saaneet tuhansia kirkonjohtajia. Tämä on tärkeää myös siksi, että maassa syntyy jatkuvasti uusia seurakuntia. Syvällistä opetusta vastaanottaneet paimenet ovat myös saaneet varustuksen taistelussa Kiinassa voimakkaasti vaikuttavia harhaoppeja vastaan.

8 8 Lähde 1/2014 Baobao-sovellus rakentuu FEBC:n tunnettuudelle ja uudelle medialle Mobiilisovellus Baobaon tarkoitus on käytännössä viestittää kaupunkilaisnuorille, X-sukupolven miehille ja naisille, evankeliumi hauskasti ja mielenkiintoisesti, jotta he tulevat tutustuneeksi Kristukseen. Eila Murphy Eila Murphy Maailmanlaajuisen tietoverkon käyttö alkoi Kiinassa kaksikymmentä vuotta sitten. Aluksi käyttäjien määrä nousi hitaasti. Mutta vuosina , kun internet tuli kännyköihin, juuri mobiilin internetin käyttäjien määrä lisääntyi roimasti. Mobiililaitteella, kuten älypuhelimella ja taulutietokoneella, voi päästä langattoman palvelun kautta internetiin. Laitteen ei tarvitse olla kotona tai työpaikalla kiinni piuhassa tai kaapelissa. On arveltu, että syy huimaan internetin käytön lisääntymiseen johtui mikroblogeista, lyhytviesteistä. Joka kolmannella mobiilin internetin käyttäjällä on nykyisin mikroblogitili. Kiinalaiset ovat ahkeria lyhytviestittelijöitä, sillä mikroblogit tarjoavat sensuroimattoman alustan uutisten jakamiselle, kommentoimiselle ja jopa korjaamiselle. Länsimaissa esimerkiksi Twitter on meidän mikroblogimme. Kiinalaiset käyttävät Twitterin kaltaista Weiboa tai Weixiniä, josta on käytännössä muokattu länsimainen Wechat. Sillä välittyy sekä teksti- että ääniviesti. Lyhytviestit ovat ohjelmille tärkeä vuorovaikutuskanava FEBC hyppäsi kehityksen kelkkaan ja alkoi käyttää kuuntelijoidensa yhtenä vuorovaikutuskanavana Weiboa vuonna 2011, melko pian lyhytviestien yleistyttyä. Viime vuonna jo yli kymmenen FEBC:n tuottamaa ohjelmaa käytti mikroblogia vuorovaikutuskanavana. Älypuhelimia ja taulutiekoneita varten suunniteltuja mobiilisovelluksia FEBC ryhtyi käyttämään tammikuussa Siis melko pian langattoman tietoverkon yleistyttyä. On mielenkiintoista lukea ensimmäisen sovelluksen käyttäjämääriä, otsikolla Mobiili uusi media. Baobao sukeltaa nykyhetkeen kiinalaisen yhteiskunnan kehityksessä. Kuuntelijapostia seuratessani olin tottunut tarkastelemaan kirjeiden, sähköpostien ja tekstiviestien määrää. Mobiilisovelluksen myötä yleisön vuorovaikutusta mittaavat tekijät muuttuivat: FEBC:n tilastoissa vilisi määriä muun muassa sovelluksen imuroinnista, ohjelmien lukemisesta sovelluksen kautta. Numerot vaihtuivat kymmenistätuhansista satoihintuhansiin. Monipuolisisuus tekee Baobaosta merkittävän Baobao ei siis ole FEBC:n ensimmäinen mobiilisovellus. Mutta se on merkittävä, koska se on rakennettu neljälle jalalle, joista kolme koostuu radio-ohjelmasta ja yksi sähköisestä lehdestä. Sekä radio-ohjelmilla että lehdellä on oma taustansa. Jotkut niistä, kuten Maailman kylä, joka on yksi Baobaon ohjelmista, ovat kuuluneet radioaalloilla jo tämän vuosituhannen alusta. Seuraavassa kuuntelijalta tulleessa palautteessa kiteytyy ohjelman ja koko Baobao-sovelluksen tarkoitus: viestittää kaupunkilaisnuorille, X-sukupolven miehille ja naisille evankeliumi hauskasti ja mielenkiintoisesti, jotta he tulevat tutustuneeksi Kristukseen. En tiennyt kristinuskosta mitään ennen kuin kuuntelin Maailman kylä -ohjelmaa. Olen 20-vuotias mies ja innostunut kuulemaan, mitä kerrotte. Aloitin opiskelut, ja vuoden kuluttua lopetin ne. Harmitti. Ohjelmanne teki vaikutuksen minuun, siitä on tullut elämäni sateenkaari. Toivottavasti voimme viestiä toisillemme. Haluan oppia tuntemaan kristinuskoa, Raamattua ja ohjelmianne. Kolmen suositun ohjelman lisäksi kiinalainen nuori voi lukea elämänmakuisia juttuja Embrace a Happy Life -nimisestä sähköisestä julkaisusta. Sen taustalla ovat FEBC-Kiinan valmistamat radio-ohjelmat, joita kiinalaiset vapaaehtoiset ovat kirjoittaneet ja paketoineet uuteen kuosiin, uusia kanavia käyttäen. Lopulta artikkeleista koottiin sähköinen lehti, jonka kiinalainen yleisö löytää julkisilta lehtisivustoilta. Eräs lukija kirjoittaa: Kiitoksia vaivannäöstänne Kristuksessa. Olen 34-vuotias ja naimaton nainen. Monet pitävät minua epänormaalina. Lehdessänne artikkeli Sinkkunainen rohkaisi minua todella paljon. Yhteisöllisyys kiehtoo kiinalaisia On edetty aimo harppaus siitä, kun kuuntelija viritti lyhytaaltovastaanotintaan tiettyyn kellonaikaan tietylle taajuudelle. Nyt hyvä sanoma on FEBC:n Kiinan-työn toimitusjohtaja Eddie Lo esittelee Baobao-mobiilisovelluksen avulla luettavaa sähköistä lehteä. Sovellusta voi käyttää älypuhelimilla ja taulutietokoneilla. mobiililaitteessa ulottuvillasi 24/7, aina saatavilla henkilökohtaisesti ja vuorovaikutteisesti. Sen voi kuunnella, lukea, jopa katsoa. Sitä voi kommentoida välittömästi, sisällön voi imuroida, ja samalla voi löytää lähialueelta uusia ystäviä, jotka ovat kiinnostuneita samasta hyvästä sanomasta. Juuri yhteisöllisyys on tekijä, joka sosiaalisessa mediassa kiehtoo kiinalaisia. Kiinalaiset, kuten muutkin aasialaiset suuntautuvat ryhmään ja vuorovaikutukseen toistensa kanssa. Heille yhteisö on tärkeämpi kuin länsimaalaisille. Baobao-sovellus sukeltaa juuri nykyhetkeen kiinalaisen yhteiskunnan kehityksessä. Se antaa eväitä elämän tarkoituksen ja arvojen etsimiseen mobiilissa sosiaalisessa mediassa, mutta auttaa myös vastauksen löytäneitä kasvamaan uskossaan ja suosittelemaan sitä muille, kuten seuraava kuuntelija: Olen ottanut tavaksi kuunnella ohjelmianne Baobaon kautta. Kun minulla on ongelma, rukoilemisen lisäksi kuuntelen, mitä ohjelmissa sanotaan. Baobao on auttanut selvittämään esteitä ajatuksissani. Olen kasvanut hengellisesti kuunneltuani ohjelmianne 12 vuotta. Suosittelen niitä ja toivon Baobaon yltävän jokaiseen käteen.

9 Lähetä ostamalla Medialähetys Sanansaattajien PUTIIKISTA! Puulintu 6 8 Ripustettavaan lintuun voi kiinnittää eväspallon. Vaihtoehdot punatulkku ja tilhi. Kun ostat Lähetyskauppa Putiikista, olet lähettämässä ilosanoman ja viemässä avun sinne, missä sitä eniten tarvitaan. Ja samalla voit ilahduttaa itseäsi tai ystäviäsi mukavilla lahjoilla. PUTIIKKI ON AINA AUKI. Täytä tilauslomake, kirjoita sähköpostia tai piipahda netti-putiikissa Sansan kotisivulla, kun se parhaiten sinulle sopii! UUTUUKSIA JA TARJOUKSIA Viisikielinen 20 UUTUUS! Laulukirja, noin 800-sivuinen. Yli 400 laulua, joissa korostuvat herätys, luottamus Jumalan sanaan sekä lohdutus ja ilo kaikille tarjolla olevasta pelastuksesta Jeesuksessa Kristuksessa. Sansa on yksi julkaisijoista. Jorma Laulaja Jumalan puoleen 19 UUTUUS! Hartauskirja. Oivaltavat tekstit luotaavat ihmistä ja ihmisen suhdetta uskontoon ja Jumalaan. Sisältää 61 hartautta, joiden avulla voi pitää oman hartaushetken yksin tai läheisten kanssa. Jukka Norvanto Raamattu kannesta kanteen -ohjelmista cd-levyt MP3-muodossa: Uusi testamentti (624 luentoa) 130, Vanha testamentti (810 luentoa) 140. TARJOUS! Uusi ja Vanha testamentti yhdessä ostettuina 240. Tyynyliinoja 16 Koko: 50 cm x 60 cm. Painokuvassa punatulkkuja. Pohja luonnonvalkoinen. Tekstit: Taivaan Isän siunausta tai Sinua siunata tahdon. Lisää tyynyliinoja seuraavalla aukeamalla. Oulun tuomiokirkon ikkunaa. Medialähetyspäivien teema on Lähetä vahva viesti. Osallistut arvontaan! Voit voittaa matkan Ouluun Medialähetyspäiville! Jos asioit Putiikissa tai tilaat Lähde-lehden mennessä, olet mukana arvonnassa. Voit osallistua myös pelkästään arvontaan, lomakkeet seuraavilla sivuilla. Päävoitto sisältää Medialähetyspäivien ohjelman Oulussa, ruokailut ja majoituksen sekä matkat kotimaassa julkisilla kulkuneuvoilla. Muina palkintoina arvomme viisi uutta Viisikielinen-laulukirjaa. Ei koske Sansan työntekijöitä, eikä heidän kotiväkeään. Leena Lane - Anna Todd Pääsiäisen aikaan 7,80 Puuhakirja Raamatusta. Puuhaa kirjassa riittää: lue, laske, väritä, yhdistä pisteet, etsi erot Paljon nähtävää ja tehtävää. Sansan makeispussit 2,50 /kpl Maut omenastruudeli ja vadelmalakritsi. Teksti: sansa.fi, Rajattomia lahjoja. Pussin paino n. 100 g. Sansan pääsiäiskortti, 1 /kpl tai 5 /10 kpl 1-osainen. Kannessa teksti: Hyvää pääsiäistä. Takana teksti: Aurinkomme ylös nousi, paistaa voittovuorella. (VK 105:1). Kuva: Valtteri Mulkahainen. Sansan muut kortit seuraavalla aukeamalla. lahetyskauppa.fi

10 MUISTITIKKU TARJOUKSIA LAHJAKIRJOJA MUSIIKKIA Sydän 59 Jukka Norvannon Raamattu kannesta kanteen -opetuksista kaikki 4 evankeliumia MP3-muodossa. Muistitikun koko 8 gigaa. Sisältää lahjarasian ja kaulaketjun. Pekka Laukkarinen Gloriaa cd 12 TARJOUS! Ihmettelen cd 12 TARJOUS! Miika Auvinen Lapsi Kuninkaan cd 5 TARJOUS! KIRJOJA Kaukametsän kamarikuoro Isien kirkko cd 3 TARJOUS! Raamattu elämään -kirjasarja Radiopastori Jukka Norvannon Raamattu kannesta kanteen -radioohjelman pohjalta kirjoittamia Raamattu elämään -sarjan kirjoja on ilmestynyt 54. TARJOUS! Koko sarja 499 (Yksittäin 17,90 /kpl). Jukka Norvanto Tahtoisin olla hyödyksi 5 UUTUUS! Siunattu antaminen 14 TARJOUKSIA: Tahtoisin antaa anteeksi 3 Tahtoisin olla onnellinen 3 Tahtoisin rukoilla: Isä, meidän 3 Tahtoisin rukoilla, mutta 3 Vainottu 15 Eric Metaxas Bonhoeffer 47 UUTUUS! Pastori, marttyyri, näkijä, vakooja Saara Kinnunen Sovintoon elämän kanssa 25 UUTUUS! Kirja itsensä ymmärtämisestä ja omannäköisen elämän etsimisestä. Myös oppikirja sielunhoitajille ja ihmisten kanssa työtä tekeville. Raimo Mäkelä Elämän tarkoitus 19 UUTUUS! Nykyihmisen syyllisyyttä ja ahdistusta lisäävät toisten loukkaavat ja tuhoavat sanat. Elämän tarkoitus tarjoaa toisenlaisia sanoja, jotka voivat luoda iloa, toivoa ja uutta elämää. Marli Spieker Kun toivo voittaa 10 When Hope Wins suomeksi. Kirja on kymmenen naisen todistus Jeesuksen muuttavasta rakkaudesta ja siitä, kuinka naisten kansainvälinen rukousverkosto, Hanna-työ, on tuonut heidän elämäänsä tulevaisuuden ja toivon. Vinita Shaw Kuulin Hänen äänensä 10 LAPSILLE Marja-Liisa Kuitunen Yökoulu 19 UUTUUS! 7 11-vuotiaille Juliet David Jo Parry Jeesus 11,90 Mooses 11,90 Tarra- ja julistekirjoja Patricia St. John Rukous on seikkailu 5 TARJOUS! Juha Vähäsarja Lupaus kantaa 10 Joka päivä William Lane Craig Valveilla 20 Uskon perusteltu puolustaminen Päivö Latvus Ymmärryksen siivet 15 Teoksen lukeminen on kuin kiehtova matka läpi historian kohti elämän peruskysymyksiä. Jorma Laulaja Mikä tie, mikä matka! 8 Hengellinen matka Abrahamin tekstien äärellä. Raimo Mäkelä Sydämen haava 5 Naisnarsistin miesuhri Kathryn Lindskoog Matka Narniaan 4 Hanna-Leena ja Viivi Sivio Pysytään yhdessä, avioliittotarinoita 3,50 Arja Asikainen Mervi Viuhko Pirjo Juntunen Mukana Missiossa 5 Sytykkeitä lähetystyöhön Heini Kataja-Kantola Riikka Juvonen Kastemuistoksi 19 UUTUUS! Maarit Varpu (toim.) Ajatuksia onnesta 15 TARJOUS! Minea Metsälähde (toim.) Armias, ole suojani 14,50 TARJOUS! Sopii sekä yhdessä lapsen kanssa luettavaksi että jo itse lukemaan oppineelle selkeän tekstityypin ansiosta. Sisältää rakkaimpia rukouksia, mm. Isä meidän. Kuvituksena nostalgisia enkelikiiltokuvia. Merja Pitkänen (toim.) Käsi kädessä surussa 21 Hilja Aaltosen, Anni Korpelan ja muiden kirjoittajien tuotantoa. Pia-Lena Leskinen Ystävyys on. 19 NUORILLE Pekka Lindqvist Pekka Rahkonen Totta Mouses! 21 UUTUUS! Antti Laato Pekka Rahkonen Se on siinä! 21 Kristinusko iki- ja nykynuorille. Taneli Törölä - Pekka Vähäsarja Intiaani ja Yöpöllö 12 Nina Åström Avoin taivas cd 20 Lauluja Hilja Aaltosen sydämeltä. Hannu Leskinen & Amici Musici Quintet In Nomine Domini cd 20 Laula kanssani dvd + cd 25 Dvd:ssä karaoketekstitys. Lasten lauluja ja virsiä. Runsaasti esiintyjiä Vaasasta ja mm. Veli-Matti Erkkilä sekä Arja ja Pekka Simojoki. Mukana lauluvihko. KYLLÄ! Tilaan seuraavat tuotteet: Sansan kortit 1-osaiset: 1. Virtaava vesi kpl, 2. Tilhi kpl, 3. Lähetyskortti Tyttö Intiasta kpl, 4. Oikea tie kpl, 5. Aamuaurinko kpl, 6. Kukkakortti kpl, 7. Tulppaani kpl, 8. Orvokki kpl, 9. Onnittelukortti kpl, 10. Punakukka kpl, 11. Pääsiäiskortti kpl tai nippua (sis. 10 kpl) 2-osaiset: 12. Rusokirsikka kpl, 13. Osanottokortti kpl, 14. Pakettikortti Onnea kpl tai nippua (sis. 10 kpl). Medialähetys Sanansaattajat maksaa postimaksun MUUT TUOTTEET Osallistun vain arvontaan NIMENI Lähiosoite Postinumero ja toimipaikka Puhelin Sähköposti Arvonnassa ovat mukana mennessä Putiikissa asioineet tai lomakkeen lähettäneet. Tarjoukset voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää. Lähetyksiin lisätään toimituskulut. Voit tilata myös puhelimitse: /Putiikki tai , s-postitse: pirjo.hyovalti@sansa.fi tai kotisivun kautta: tai Lähetyskauppa Putiikki Hyvinkään toimitalossa, Munckinkatu 67, on avoinna keskiviikkoisin klo Medialähetys Sanansaattajat Tunnus VASTAUSLÄHETYS

11 KORTTEJA Virtaava vesi 2. Tilhi 3. Tyttö Intiasta 4. Oikea tie 5. Aamuaurinko 6. Kukkakortti 7. Tulppaani 8. Orvokki 9. Onnittelukortti 10. Punakukka 11. Pääsiäiskortti 12. Rusokirsikka 13. Osanottokortti 14. Pakettikortti Onnea! Kuva: Johanna Ervast. ettekö sitä huomaa? Minä teen tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle (Jes.43:19). Kuva: Valtteri Mulkahainen Sansan 1-osaiset kortit 1 /kpl Korttinippu: 5 /10 kpl TARJOUS! Sisältää 10 erilaista 1-osaista korttia. Pääsiäiskorttinippu: 5 /10 kpl TARJOUS! Pakettikortti Onnea! 0,40 /kpl tai 2,50 /10 kpl TARJOUS! 1. Luontokortti Virtaava vesi, kannessa teksti: Virta ja kaikki sen haarat ilahduttavat Jumalan kaupunkia (Ps.46: 5). Kuva: Ari Suomi. 2. Talvikortti Tilhi, kannessa teksti: Katsokaa taivaan lintuja, eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. (Matt. 6:26). Kuva: Terho Pelkonen. 3. Lähetyskortti Tyttö Intiasta, kannessa teksti: Heidän toivonsa on huokaus (Job.11:20). Kuva: Anu Immanuel. 4. Maisemakortti Oikea tie, kannessa teksti: Hän virvoittaa minun sieluni, hän ohjaa minua oikeaa tietä nimensä kunnian tähden (Ps. 23:3). Kuva: Valtteri Mulkahainen. 5. Maisemakortti Aamuaurinko, kannessa teksti: Pyrkikäämme tuntemaan Herra: hänen nousunsa on varma kuin aamurusko, hän tulee meille kuin sade, kuin kevätsade, joka kostuttaa maan (Hoos.6:3). Kuva: Valtteri Mulkahainen. 6. Kukkakortti, kannessa teksti: Saat nauttia Herran hyvyyttä, hän antaa sinulle mitä sydämesi toivoo (Ps.31:4). Kuva: Juha Auvinen. 7. Kukkakortti Tulppaani, kannessa teksti: minä luon uutta. Takana teksti: Nyt se puhkeaa esiin 8. Onnittelukortti Orvokki, kannessa teksti: Onnea! Kuva: Valtteri Mulkahainen. 9. Onnittelukortti, kannessa teksti: Lämpimät onnittelut. Takana teksti: Siunausta juhlaasi. Kuva: Juha Auvinen. 10. Onnittelukortti Punakukka, kannessa teksti: Rajaton on hänen rakkautensa, iäti hän on meille uskollinen (Ps. 117:2). Takana teksti: Sydämelliset onnittelut. Kuva: Eila Murphy, Korallipuu Indonesiasta. 11. Pääsiäiskortti, kannessa teksti: Hyvää pääsiäistä. Takana teksti: Aurinkomme ylös nousi, paistaa voittovuorella. (VK 105:1) Kuva: Valtteri Mulkahainen. 2-osaiset kortit 2 /kpl 12. Onnittelukortti Rusokirsikka, kannessa teksti: Sydämelliset onnittelut. Raamatunlauseella: Herra sinun Jumalasi on sinun keskelläsi, sankari joka auttaa. Hän ilolla iloitsee sinusta, hän on ääneti, sillä hän rakastaa sinua, hän sinusta riemulla riemuitsee. (Sef. 3:17) Kuva: Anne Rajala. 13. Osanottokortti, kannessa teksti: Lämmin osanotto. Sisällä teksti: Suruun osaan ottaen. Kuva: Marjaana Kotilainen. MUITA TUOTTEITA TYYNYLIINOJA Lasten koko: 45 cm x 60 cm. 15 Painokuvassa kaksi enkeliä, sinitai punasävyiset. Teksti: Rakas Jeesus siunaa meitä anna meille enkeleitä. Siivillänsä meitä peitä. Älä meitä koskaan heitä. Sansan T-paita 13 TARJOUS! Laadukas, 100 % puuvillaa. Naisten malli: koot S-L ja väri vihreä. Miesten malli: koot M-XL ja väri harmaa. Selässä maailmankartta ja teksti: Mission On Air, lisäksi Sansan tunnus. HUOM! Koot normaalia pienempiä. Käytännössä koko M vastaa kokoa S, L kokoa M ja S-koko sopii lähinnä pienille, hoikille ihmisille. Ekoradio 50 FM/AM, kaksi erittäin laajaa lyhytaaltoaluetta. Veivigeneraattorilla ladattava akusto. Mukana kantolaukku, väri musta. Sansan kaulanauha 3,80 Teksti: Lähetys käynnissä sansa. fi. Väri punainen. Jerusalemin risti -riipus 4,30 Oliivipuusta Betlehemissä valmistettu riipus, jossa punottu kaulanauha. Koko 5 cm. Turvalamppu 20 Autoilijan turvalamppu, sisältää patterit. Magneettikiinnitys, tavallinen valo, turvavalo, vyöleikkuri ja ikkunaiskuri. Sansan Merienkeli-adressi 7 TARJOUS! Lämpimästi muistaen, raamatunlauseilla: Herra on minun paimeneni (Ps. 23:1 2). Niin kuin uusi taivas ja uusi maa, jotka minä luon (Jes.66:22) tai tekstittömänä. Salvador-risti 5 10 Puiset, värikkäät ristit maalaa taitelijayhteisö Artesanias de El Salvador yksilöllisenä käsityönä El Salvadorissa. Koot 7 cm ja 15 cm. Sansan puuvillakassi 6 Laadukas, tyylikäs ja ekologinen. Sopii kantohihnamitoituksen ansiosta kädessä ja olalla kannettavaksi. 100 % puuvillaa. Koko n. 38 cm x 42 cm. Väri punainen. Sansan kosketuskynä 5,50 /kpl Tarkoitettu taulutietokoneen ja matkapuhelimen käyttämiseen.. Sopii lahjaksi nuorille. Väri musta tai valkoinen. Villasukkia 5 Pienille lapsille. Kaikki sukat työn ystävien käsitöitä. Servietit 4,20 /pak. (sis. 20 kpl) Tekstit: Kiva, kun tulit, Iloitaan yhdessä, Siunaus matkassasi, Jaetaan iloa, Sinua siunaten. Värit: kanerva, samppanja, vaaleanpunainen, -sininen, limetinvihreä, keltainen ja valkoinen. Lautasliinat 5,90 /pak. (sis. 20 kpl) Teksti: Siunaa Jeesus ruokamme Värit: keltainen, valkoinen, limetinvihreä ja samppanja. Vauvojen koko: n. 35 cm x 28 cm. 10 Painokuvassa sydän ja enkeli, sini- ja punasävyiset. Pohja valkoinen ja pitsireunat. Tekstit: Rakas Jeesus siunaa meitä anna meille enkeleitä. Siivillänsä meitä peitä. Älä meitä koskaan heitä tai Ystävä sä lapsien, katso minuun pienehen. Minne käynkin maailmassa, sinä olet hoitamassa. Onni täällä vaihtelee, Taivaan Isä suojelee. Sansan kynä 3 Lähetys käynnissä.

12 TOIVOA RIITTÄÄ eilen TÄNÄÄN huomenna Asun syrjäisessä kylässä, ja perheemme on köyhä. Mieheni käy töissä naapurin pellolla ja kaksi lastamme koulua. Minulla ei ollut mahdollisuutta koulunkäyntiin. En siis osaa lukea enkä kirjoittaa, mutta Raamattua minä osaan. Muistan monia jakeita ja opetuksia ulkoa. Olen oppinut niitä radiosta, kertoo intialainen nainen. Olen jo vuosien ajan kuunnellut kristillisiä radio-ohjelmia. Kyllä minä raamatunopetusta ymmärrän, kun kuulen sitä omalla kielelläni, sydämen kielellä. Minä suorastaan rakastan Jeesuksen opetuksia ja kertomuksia! Vaikka olenkin köyhä, en tunne itseäni köyhäksi, päinvastoin. Medialähetys Sanansaattajat (Sansa) haluaa tarjota evankeliumin 2 miljardille ihmiselle vuoteen 2015 mennessä. Media on se väline, jolla toivon sanoma voidaan viedä ihmisten luo. Intian väkiluku on noin 1,2 miljardia. Vaikka moni intialainen on köyhä, löytyy useasta kodista radio tai televisio. Kristillisistä ohjelmista valtava määrä intialaisia kuulee evankeliumin, monet ensimmäistä kertaa elämässään. Toivo on löydettävissä ja sitä riittää! Tarkkaile postiasi ja keräysilmoituksia. Sansan kevätkeräys suuntautuu Intian mediatyön tukemiseksi. Tiesitkö tämän? Medialähetys Sanansaattajat (Sansa) on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetysjärjestö. Sansa tukee kristillisiä ohjelmia yli 40 kielellä, eniten Aasiassa ja Lähi-idässä. Niitä välitetään mm. radion, television, internetin ja älypuhelimen kautta. Sansan työtä tukevat Suomessa seurakunnat ja tuhannet yksityishenkilöt. Monet ovat saaneet sielunruokaa Sansan Raamattu kannesta kanteen -ohjelmasta. Sitä lähetetään mm. Järviradiossa, Radio Deissä ja Radio Kajauksessa. Ohjelma on kuunneltavissa myös internetissä: Minä nostan silmäni vuoria kohti, mistä tulee minulle apu. Apu minulle tulee Herralta, joka on tehnyt taivaan ja maan. (Ps.121:1 2) Sansan paras keräystulos! Rajattomia lahjoja nyt jaossa Juhlavuoden 2013 keräystulos oli Sansan 40-vuotisen historian paras! Juhlavuosikeräys Rajattomia lahjoja tuotti lähes euroa. Suurkiitos Jumalalle ja kaikille lahjoittajille! Keväällä ja kesällä kerättiin varoja Aasiassa tehtävään kristilliseen mediatyöhön, syksyllä Intiassa alkavaan televisiotyöhön. Jouluna varoja sai Iraniin ja sen lähialueille suuntautuva SAT-7:n satelliittitelevisiotyö. Keräysvarat tekevät mahdolliseksi Sansan mediatyön jatkumisen ja sen laajenemisen Aasiassa. Iloitaan yhdessä kahdesta uudesta alusta: Kiinassa mobiilityö laajeni. Sansa tukee 2014 alusta mobiilisovellusta Baobao. Älypuhelimella ja taulutietokoneella käytettävä sovellus on saanut nimensä suositun radioohjelman mukaan, ja se on suunnattu erityisesti nuorille. Sovelluksella voi mm. kuunnella useita suosittuja radio-ohjelmia, jakaa niitä sosiaalisessa mediassa ja lukea käsikirjoituksia. Intiassa alkoi hindinkielinen tv-ohjelma. Katsojilta on saatu jo palautetta. Työntekijämme Marjut Chugh Intiasta kertoo, että katsojat pyytävät rukousta perheenjäsenten, sairaiden ja työpaikan löytymisen puolesta. Kanavalla on myös omat nettisivut: Toivon Jumala täyttäköön ilolla ja rauhalla teidät, jotka uskotte, niin että teillä Pyhän Hengen voimasta olisi runsas toivo. (Room. 15:13) Lähetys käynnissä. Tilaa LÄHDE tutustu medialähetystyöhön! Lähde-lehdestä ilmestyy tänä vuonna 6 runsasta numeroa, joissa jokaisessa on 20 tai 24 sivua. Lähde kertoo maailmanlaajasta medialähetystyöstä juurevasti ja koskettavasti. Sen sivuilta löytyvät kuuntelija- ja katsojapalautteet, henkilöhaastattelut ja kenttäkirjeet. Lähdettä lukemalla pysyy myös Lähteellä, Jumalan sanan äärellä. KYLLÄ KIITOS, TILAAN LÄHDE-LEHDEN: kestotilauksena 32 /vuosi vuositilauksena 37 /vuosi opiskelijatilauksena 21 /vuosi kestotilauksena Pohjoismaiden ulkopuolelle 43 /vuosi vuositilauksena Pohjoismaiden ulkopuolelle 48 /vuosi ilmaisen näytenumeron! KIITOS, OSALLISTUN VAIN ARVONTAAN Saajan nimi Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Maksajan nimi Lähiosoite Postinumero ja toimipaikka Puhelin Sähköposti Medialähetys Sanansaattajat Tunnus VASTAUSLÄHETYS Medialähetys Sanansaattajat maksaa postimaksun Jos tilaat Lähde-lehden tai asioit Putiikissa mennessä, olet mukana arvonnassa. Voit osallistua myös pelkästään arvontaan.

13 Lähde 1/ Studio Sanansaattajan joukkueessa KIRJE KENTÄLTÄ Verhot tiiviisti kiinni vedettyinä, auringon paistaessa miltei joka päivä suoraan suurista ikkunoista sisään, touhuavat Studio Al Morsalin työntekijät Vitrolles issa. Al Morsal on arabiasta käännettynä Studio Sanansaattaja. Marja-Liisa Ezzine STUDIO AL MORSAL sijoittuu ihanteelliseen toimistokortteliin. Etelä- Ranskan lämpö ja kaunis Välimeri ovat mieluisia lähetystyöntekijöille ja kolmelle arabikristitylle, jotka ahertavat verhojen takana. Sansan lähetystyöntekijä David Ezzine valmistaa parhaillaan arabiankielistä Kotikirkko-ohjelmaa. Ohjelmasarja alkoi tammikuussa 2014 näkyä kahden satelliitin kautta, SAT- 7:n lähettämänä. Yhteensä ohjelmaa voi katsella viidesti viikossa. Se on nähtävissä myös Suomessa, vaikka suorina lähetyksinä internetin kautta. Ohjelman, arabiaksi nimeltään Jallah ma ana, tavoitteena on tarjota hajallaan asuville Pohjois-Afrikan kristityille mahdollisuus osallistua jumalanpalvelukseen. Myös pienet kodeissa kokoontuvat ryhmät saattavat löytää yhteisen ajan ja liittyä yhdessä jumalanpalvelukseen. David Ezzine Marseillen liepeillä sijaitsevan Sansan toimipisteen henkilökunta: Marja-Liisa, Sara, Brahim ja Sliman. Linssin takana David. BRAHIM EVANKELIOI nettiradion kautta. Marokkolainen kollegamme Brahim laatii radio-ohjelmia, jotka ovat kuultavissa vuorokauden ympäri internetin välityksellä. Brahimin vaimo, Sara, avustaa miestään. Brahim laatii ohjelman, ja Sara lukee osan tekstistä, jolloin ohjelma saa äänen vaihtuessa väriä. Sekä Sara että Brahim vastaavat kuuntelijoilta tuleviin sähköposteihin, tekstiviesteihin ja puhelinsoittoihin. Sara on erikoistunut juttelemaan naisten kanssa. Skype-puhelinsoitot ovat suosittuja, koska kuuntelijat ovat toistuvasti varattomia ja voivat ottaa yhteyttä ilmaiseksi nettikahviloissa. SLIMAN PÄHKÄILEE parempaa kotisivua. Aina hyväntuulinen, algerialainen Sliman hoitaa puolipäivätyönä kotisivuamme nimeltään Assalib eli Risti. Sieltä voi lukea hartauskirjoituksia ja kuunnella hengellistä musiikkia ja nettiradioa. Monet Davidin aiemmat televisiosarjat ovat katseltavissa kotisivulla. Sliman kantaa vastuun myös kotisivun kautta tulevista yhteydenotoista ja tukee Brahimia yhteyksien hoidossa. MARJA-LIISA, ALLEKIRJOITTANUT, vastaa taloudenhoidosta ja yhteydenpidosta Ranskan viranomaisiin. Ilokseni saan ystäviä vieraiksi toimistolle. He tulevat etsimään tukea elämän ja uskon vaikeuksissa. Se antaa kiiltoa kirjanpidon keskelle, vaikka ystävien murheet saavat silmät kyyneliin. MERVI VIUHKO Pyramidia rakentamassa MIELEEN PALASI kahvipöytäkeskustelu verkostomarkkinoinnista. Pieni googlettaminen räväyttää eteen kirjon iskulauseita: Näin timanttitasolle! Pienellä myyntityöllä rikkaaksi! Myyntityö ei minua nyt kiinnosta. Mutta se innoittaa ajattelemaan, mitä senkaltainen verkostoituminen ja tehokkuus voi opettaa Jumalan seurakunnalle? Myös Jumalan valtakunnassa jokaista tarvitaan, ja perusta on tärkeä. KUTSU KUTSUMAAN. Olen pikkutytöstä asti haaveillut näkeväni oikeat pyramidit. Aavistan näyn olevan mykistävä. Verkostojen rakentamista on usein kuvattu pyramidilla, jossa verkostot kasvavat ylhäältä alaspäin. Tällaisten verkostojen voima on henkilökohtaisuudessa. Näin on myös evankeliumi läpi vuosisatojen siirtynyt sydämeltä sydämelle. On saatu rohkeutta häpeilemättä osoittaa sitä iloa ja vapautta, minkä elämä Isän yhteydessä antaa. Samoin meistä jokainen voi olla kutsumassa uusia ihmisiä mukaan medialähetystyöhön. Kun kutsumamme kutsuvat taas uusia jne., niin jo alkaa pyramidin muoto hahmottua ja koko kasvaa. Jokainen voi osaltaan olla puhaltamassa ilmaa lähetystuleen, samalla yhä useampi saa kuulla evankeliumin ja pelastua. Ympäristössämme voimme aloittaa vaikkapa ystävistä, sukulaisista, naapureista ja työtovereista. EI ORJINA, VAAN VAPAINA. Aidon pyramidin juurella voi miettiä, kuinka raskasta ja vaativaa rakennustyö onkaan ollut. Työ on alkanut näkyvän osan alapuolelta. Rakentajia on tarvittu tuhansia, eikä valmista rakennelmaa ole välttämättä itse nähnyt. Kymmenientuhansien joukossa jokaisella kivellä on tarkka oma paikkansa ja merkityksensä. Samoin on Jumalan valtakunnassa. Jokaista tarvitaan ja perusta on tärkeä. Pienikin talkootyö on merkittävä osa ja muodostaa yhdessä muiden osien kanssa kokonaisuuden. Egyptissä pyramidit rakennettiin orjatyönä, ja työ vaati myös uhrinsa. Jumalan valtakunnassa emme ole kenenkään orjuuttamia, vaan vapaat Jeesuksen sovitustyön tähden ja Hänen käskynsä innoittamina mukana uskon työssä verkostojamme käyttäen. Pyramidit näkyvät kauas ja ovat säilyneet kauan. Ne on tehty ihmisten kunniaksi. Jumalan työ taas näkyy joka paikassa ja on iankaikkista. On riemullista olla siinä mukana. Leena Punkari

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Toimintatehtävä: Mene puhelimellasi osoitteeseen

Toimintatehtävä: Mene puhelimellasi osoitteeseen Missio Rasti 1. Kirkon uusi lähetyksen peruslinjaus on nimeltään Yhteinen todistus. Kuinka monta lähetysjärjestöä kirkossamme toimii? A. Kaksi B. seitsemän C. yhdeksän Mene puhelimellasi osoitteeseen www.sakasti.evl.fi/yhteinentodistus

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa Kasteesta ja siihen valmistautumisesta ks. Lapsen kasteen kaava (1. A). Kun kaste toimitetaan seurakunnan jumalanpalveluksessa (messu, sanajumalanpalvelus, viikkomessu,

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt

Lisätiedot

SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY

SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY 1 KASTE ON LAHJA Ylösnoussut Kristus antoi kirkolleen tehtävän: Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen

Lisätiedot

PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä

PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä 1/6 Ryttylä 6.8.2008 Matti Väisänen PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä 10.08.2008 Kristuksessa rakas veljemme Martti Vaahtoranta ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin

Lisätiedot

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo. 1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää

Lisätiedot

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kun kaste toimitetaan seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa, siihen liitetään tässä esitetyt kohdat. Saarnan jälkeen vanhemmat ja kummit siirtyvät kastettavan

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME Evankeliumi Matteuksen mukaan (Matt.12:33-37) Jeesus sanoi: Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA

TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA 2017-2022 Suomen Lähetysseura on perustettu vuonna 1859 ja se on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja sen seurakuntien lähetysjärjestö. Lähetysseuran

Lisätiedot

Radion ortodoksinen aamuhartaus

Radion ortodoksinen aamuhartaus 1 / 5 Rovasti Veikko Purmonen Radion ortodoksinen aamuhartaus 21.9. 2002 Luuk. 5: 1-11 Kirkon luovuttamaton tehtävä ja kaikkien kristittyjen yhteinen kutsumus on lähetystyön tekeminen, todistaminen Jumalan

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015 su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Lisää 1. Joh 3:sta? http://www.sley.fi/luennot/raamattu/ UT/Johanneksen_kirjeet/1Joh03EK.h tm Hyvä Sisärengaslainen, 1. Johanneksen kirjeen kolmas luku puhuu Jumalan lahjasta, mutta myös hänen pyhästä

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista.

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista. 1 Efesolaiskirjeen selitys 4 Ef. 1:10-14 Pyhän Hengen sinetti Tämä on neljäs luento Paavalin Efesolaiskirjettä käsittelevässä luentosarjassa. Tähän mennessä olemme kuulleet siitä, kuinka meidät kristityt

Lisätiedot

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN 1 (5) KYSYMYKSET JA VASTAUKSET HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN 1. Lähetysjärjestö kirkon lähetystyön toteuttajana 1a. Miten järjestönne ymmärtää asemansa kirkon virallisena lähetysjärjestönä?

Lisätiedot

DOGMATIIKKA. Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde?

DOGMATIIKKA. Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde? DOGMATIIKKA Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde? JUMALA RAKKAUS EHTOOLLINEN KIRKKO PELASTUS USKONTUNNUSTUKSET

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 47 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 47 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 47 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Haastateltavana Erja Saari Kokkolasta 08:30 Raamattu puhuu ilmestys 12-14 08:40 Armon kalliolla: Erityisen onniteltava ihminen

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 J O TA I N K Ä S I T TÄ M ÄT Ö N TÄ Jumala vaikuttaa pakanakuninkaan toteuttamaan suunnitelmansa Kuin kastelupuro on

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden lähteestä "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta 1. Aterian aikana

Lisätiedot

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,

Lisätiedot

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI Päivitetty 26.12.2014 SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI P: Alkusiunaus L: Amen. Kunnia olkoon sinulle... Taivaallinen Kuningas... Pyhä Jumala... Isä meidän...

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA 1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA Kun olet koulussa oman uskonnon oppitunnilla, opit ortodoksiseen uskontoon kuuluvia asioita. Tässä jaksossa tutustut ortodoksisuuteen kodeissa ja lähiympäristössäsi.

Lisätiedot

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun JOULUSEIKKAILU -Aikamatka ensimmäiseen jouluun Näytelmä ensimmäisen joulun tapahtumista Israelissa. «Esitykset ja kuljetukset ilmaisia kaikille Kuopion kouluille ja päiväkodeille» Jouluseikkailu on alakoululaisille

Lisätiedot

Perhejumalanpalvelukset

Perhejumalanpalvelukset Perhejumalanpalvelukset 269 Johdantosanat Johdantosanojen alussa puhuttelun jälkeen kerrotaan päivän ja sen jumalanpalveluksen erityisluonteesta. Tämän vapaan osan merkkinä on käytetty seuraavassa kahta

Lisätiedot

Armolahjat ja luonnonlahjat

Armolahjat ja luonnonlahjat Armolahjat ja luonnonlahjat Rakkauden palvelua varten Jumalan antamat lahjat Luonnonlahjat ja armolahjat liittyvät t syvällisell llisellä tavalla ihmisen kokonaisvaltaiseen kutsumukseen. Luonnonlahjat

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Minä olen Jeesus len Jees Minä

Minä olen Jeesus  len Jees Minä Minä olen Jeesus Nimilappu pussinnauhaan, peliohje pussiin. Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit sitten kartongille tai pahville. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

08:00 Kohtasin Messiaani: Brian Robbins 08:10 Kulmakivi: Henkinen ja. hengellinen Sivu hyvinvointi 1/5

08:00 Kohtasin Messiaani: Brian Robbins 08:10 Kulmakivi: Henkinen ja. hengellinen Sivu hyvinvointi 1/5 Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 38 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Ajankohtaista Lähi-idästä: Kovaa peliä Lähi-idässä 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Psalmit 83-87 08:40 Armon kalliolla: Uskon vahvat perusteet

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 30 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 30 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 30 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Haastateltavana Erja Saari Kokkolasta 08:30 Armon kalliolla: Harrastuksen ja evankelioinnin yhdistäminen 09:00 Tule Jeesuksen luo!:

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan 1. syyskuuta Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä. Ps. 63:2 Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan kiihkeästi Jumalan

Lisätiedot

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA STI, 25.9.2013 DANIEL NUMMELA LUTERILAISUUS TÄNÄÄN OPINKOHTIEN VALOSSA TUNNUSTUSKIRJAT TUTUIKSI JOHDANTO - 1517 Lutherin 95 teesiä - 1530 Augsburgin tunnustus - 1537 Schmalkaldenin opinkohdat 1 JOHDANTO

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nooa ja vedenpaisumus

Nettiraamattu lapsille. Nooa ja vedenpaisumus Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Runsas sielujen elonkorjuu islamilaisessa maassa

Runsas sielujen elonkorjuu islamilaisessa maassa 1972-2010 Runsas sielujen elonkorjuu islamilaisessa maassa,,ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu. (Mat 24:14)

Lisätiedot

Meyer: Kuinka voittaa. taistelunsa? Osa 2/2 11:30 Korinttolaiskirje 1: Rakkaus

Meyer: Kuinka voittaa. taistelunsa? Osa 2/2 11:30 Korinttolaiskirje 1: Rakkaus Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 34 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Anne Miettinen - Jumala haluaa näkyä ja kuulua: Ihmeet ovat uskovan elämää 08:30 Raamattu sinulle: Psalmi 78 08:40 Armon kalliolla: Erityisten

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Vieraana Pertti Salmen 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Apt. 14-15 08:40 Armon kalliolla: Jumala on rakkaus 09:00 Tule Jeesuksen luo!:

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA

UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA Kaikille muille sydämenlyönnit ovat rummutus kohti hautaa, mutta me elämme elämää

Lisätiedot

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta.

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Kirkkovuosi Vihreä on kesän ja kasvun väri Liturgiset värit Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Musta on surun ja murheen väri. Talvi Ensimmäinen

Lisätiedot

Nooa ja vedenpaisumus

Nooa ja vedenpaisumus Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

1. Oletko uudestisyntynyt kristitty, jolla on henkilökohtainen suhde Jeesukseen??

1. Oletko uudestisyntynyt kristitty, jolla on henkilökohtainen suhde Jeesukseen?? 1. Oletko uudestisyntynyt kristitty, jolla on henkilökohtainen suhde Jeesukseen?? Vuosi KYLLÄ EN EN OSAA SANO A 1994 10 % 64 % 26 % 2002 8 % 69 % 23 % 2008 9 % 72 % 19 % 2018 9 % 79 % 12 % Lähde: gallup-tutkimukset

Lisätiedot

Meyer: Paholaisen tavat

Meyer: Paholaisen tavat Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 40 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Anne Miettinen - Jumala haluaa näkyä ja kuulua: Yliluonnolinen vapauttaa lakihenkisyydestä 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Psalmit 88-89 08:40

Lisätiedot

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! KIRKKOPÄIVÄT LAHDESSA 13.-15.5.2011 Saarna Kärkölän kirkossa 15.5.2011 3. sunnuntai pääsiäisestä (Jubilate) JUMALAN KANSAN KOTI-IKÄVÄ (Joh. 17:11-17) Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 25/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 13.5.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 25/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 13.5. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) ARMOTON PALVELIJA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Sillä, missä Jeesus tämän vertauksen kertoi, ei ole merkitystä. Mutta ilmeisesti

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot