TULEVAISUUDEN KUNTA TUTKIMUKSEN NÄKÖKULMASTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TULEVAISUUDEN KUNTA TUTKIMUKSEN NÄKÖKULMASTA"

Transkriptio

1 TULEVAISUUDEN KUNTA TUTKIMUKSEN NÄKÖKULMASTA , Utajärvi Anni Jäntti kunta- ja aluejohtamisen yliopistonlehtori Tampereen yliopisto

2 ESITYKSEN SISÄLTÖ Mikä on (tulevaisuuden) kunta? Kunnan tehtävät ja roolit Näkökulmia tulevaisuuden kuntaan Hyvinvoinnin edistäminen kunnan toiminnan keskiössä Kuntalaisten kunta

3 Kunta kansainvälisesti monitasoinen paikallishallinto Kainuun hallintokokeilu esimerkkinä sotettomasta kunnasta Mahdollisuudet kunnan uudelleenasemoinnille, resurssien uudelleensuuntaamiselle, arvotarkastelulle ja monipuolisemmalle kuntakuvalle: Vapaus, demokratia ja tehokkuus kunnallishallinnon arvoina (Sharpe 1970) Kunta palvelujen järjestäjänä vs. kunta paikallisyhteisönä ja politiikan muotoilijana

4 - Mitä kunta tekee? - Mihin kuntaa tarvitaan? - Kunnan rooli palvelujen, erityisesti soten järjestäjänä on korostunut, mutta kunta on paljon muutakin. Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla. (Kuntalaki 410/15, 1 )

5 KUNNAT ERILAISTUVAT MONIN TAVOIN Paikkaan liittyvät tekijät Talous Väestö Organisaatiot Kumppanuudet ja yhteistyö Toiminnan painopisteet Ongelma vai vahvuus? Erilaiset tehtävät hyötyvät erilaisesta johtamisesta. Paikallisuuden korostuminen ja itsehallinto lisäävät erilaistumista. Erilaistuminen lisää järjestelmän resilienssiä, eli muutoskestävyyttä. Erilaistumisesta huolimatta ydintehtävä pysyy samana. (ks. myös Airaksinen 2017)

6 KUNTA ELÄMISEN EDELLYTYKSIÄ LUOVANA ITSEHALLINNOLLISENA PAIKALLISYHTEISÖNÄ Että kuntalaisilla ois mahdollisimman hyvä elämä. 1. paikallisuus, 2. itsehallinto ja Kunnan toiminnan perusta 3. elämisen edellytysten luominen (Ks. tarkemmin Jäntti 2016)

7 (Ks. tarkemmin Jäntti 2016)

8 Havainto 1: Puhe muutoksesta sisältää ristiriitoja menetys vallan puute päätösvallan pieneneminen liikkumavaran väheneminen vapautuminen helpotus kapasiteetin vapautuminen talouden ennakoinnin helpottuminen 8

9 Havainto 2: Olennaista on löytää rooli, joka ei nojaa pelkästään palveluihin 9

10 Havainto 3: Kahta asiaa kunnat eivät vaihda: demokratiaa ja koordinaatiota Kunnan olemassaolo antaa pohjan ja tunteen siitä, että omiin asioihin pystytään vaikuttamaan. (Kuva: 10

11 Havainto 4: Kunnat voivat valita, millaisia asioita uudessa roolissaan painottavat RESURSSIT VUORO- VAIKUTUS UUDEN LUOMINEN 11

12 Kunnan uudet roolit Orientaatio ennaltaehkäisyssä ja hyvässä elämässä Orientaatio uuden luomisessa, työssä ja yritteliäisyydessä Hyvinvointi -rooli Identiteettiin nojaava passiivinen orientaatio Palvelurooli Perinnerooli Orientaatio toimijoiden yhteen kokoamisessa Yhteisöjen alusta - rooli Elinkeino - rooli Demokratia ja koordinaatio 12

13 TULEVAISUUDEN KUNTA TALOUDEN NÄKÖKULMASTA Miten kunta voi vaikuttaa tulojen lähteisiin ja menojen syihin? Talouden perusongelma, niukkuus: tarpeiden ja voimavarojen ristiriita Menoja kasvattavien tehtävien siirtyminen pois kunnista Tuloksellisuuden parantaminen, digitalisaatio Miten käy elinvoiman? Kokemukset ovat osoittaneet, että kunnissa on jatkuva rahapula. Jos käytettävissä on vähän rahaa, se käytetään, jos käytettävissä on paljon rahaa, sekin käytetään. Erilaisia palvelutarpeita on jonoksi asti, mutta rahan määrällä riittävyyden ongelmaa ei saada ratkaistuksi. (Sinervo & Meklin 2017) 13

14 TULEVAISUUDEN KUNTA KUNTA-VALTIOSUHTEEN NÄKÖKULMASTA Normi-, resurssi-, informaatio- ja reformiohjaus Kuntien vapaaharkintaisuus voi vahvistua, mikäli tehtäviä ja toimintaa ohjaavaa sääntelyä onnistutaan vähentämään. tasapuolisempia neuvottelu- ja vuorovaikutuskäytäntöjä Valtion roolin supistuminen ja kunnan roolin vahvistuminen Samanaikaisesti kunta kuntalainen-suhde voisi painottua kunta-valtiosuhteen sijaan (ks. Jäntti 2016, 214). Kunnallisen itsehallinnon poliittisen ulottuvuuden korostuminen: Kunta olisi siis muutakin kuin valtion agentti hyvinvointipalveluiden järjestämisessä (vrt. Nyholm ym. 2016). kuntien ja valtion luottamuksen vahvistuminen Kunta-maakuntasuhde ja aluetason ohjaus? Kuntien erilaistumiskehitys suhteessa ohjaukseen (Nyholm & Niiranen 2017) 14

15 TULEVAISUUDEN KUNTA JOHTAMISEN NÄKÖKULMASTA Jatkuva toimintaympäristön muutos, jatkuvat organisaatiomuutokset Hektisyys, palveluajattelu Ihmisten johtaminen korostuu, kohtaaminen Verkostot: luottamus, viestintä, yhteiset tavoitteet Vaikutusvaltaa ei sinällään anneta, vaan se ansaitaan omalla toiminnalla -- Avoimuus ja kommunikaatio Osallistumismahdollisuuksien lisääminen (Rämö 2017, Sauri 2017) 15

16 KUNTA HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ Having, loving, being (Allardt 1976) materiaalisiin olosuhteisiin liittyvät tekijät (elintaso) - asuminen, asuinympäristö, työllisyys, toimeentulo sosiaaliset suhteet ja identiteetti - paikallisyhteisöt, mahdollisuudet kohtaamiseen, kiinnittyminen ja samastuminen persoonalliseen kasvuun liittyvä itsensä toteuttaminen - koulutus, vapaa-aika

17 SOTE JA HYVINVOINTI Jos lähdettäisiin laajasta hyvinvoinnin määrittelystä, lähtökohta pitäisi ilman muuta olla sosiaalihuollossa, Karjalainen sanoo Kuntalehdelle. Hän muistuttaa että vielä tämänkin takana vaikuttavat oleellisesti kunnan muut hyvinvointipalvelut: koulutus, sivistys, liikunta, kulttuuri. Pitäisi muistaa, että hyvinvointi rakentuu ensisijaisesti niistä. Mitä sosiaali- ja terveydenhuollossa tapahtuu, on enemmän korjaavaa ja reaktiivista, Karjalainen sanoo.

18 LUONNON HYVINVOINTIVAIKUTUKSET Viheralueet Vapaa-ajan luontokokemukset Asuinalueen viherympäristö Luonto sosiaali- ja terveyspalvelujen voimavarana Terveydenhuollon kustannukset Ennaltaehkäisy Työkyvyn palauttaminen Kuntoutus Monipuolisuus: rauhoittuminen, liikunta, ulkoilu Toistuvuus -- luonnon tulee sijaita lähellä arkea, jokapäiväisessä elinympäristössä

19 Porin kaupunki yrittää lisätä lasten ja nuorten liikkumista mahdollistamalla kuudes- ja seitsemäsluokkalaisille joka viikko ilmaisen uintikerran. Kaikille oppilaille jaetaan uimahallin rannekkeet, joihin on ladattu 43 uintikertaa, yksi kutakin lukuvuoden viikkoa kohden.

20 MUSIIKKI JA MUSEO PIDENTÄVÄT IKÄÄ JA LISÄÄVÄT HYVINVOINTIA Pari vuotta sitten suuri, yli osallistujaa käsittänyt norjalaistutkimus osoitti, että kulttuuririennoissa käyvät ihmiset voivat paremmin ja ovat tyytyväisempiä elämäänsä kuin kulttuuria kaihtavat. Ei ollut merkitystä sillä, kävikö vain nauttimassa muiden tekemää taidetta tai teatteria vai tekikö sitä ihan itse vaikkapa laulamalla kuorossa. Yhteys vielä syveni annoskoon mukaan: mitä enemmän ravitsi itseään kulttuurilla, sitä paremmin meni.

21 Mannisen aiemmissa tutkimuksissa ilmeni, että suomalaisista kansalaisopisto-opiskelijoista 89 prosenttia kokee henkisen hyvinvointinsa lisääntyneen opintojen myötä. Mannisen mukaan syynä on itseluottamuksen kasvaminen. Kun oppii vaikkapa jonkin käsitöihin liittyvän erikoisasian, itseluottamus kasvaa ja sitä myötä myös hyvinvointi. Myös sosiaalinen kanssakäyminen lisää hyvinvointia, joten ryhmien merkitys on suuri. Fyysiset kurssit kuten jooga- ja liikuntakurssit lisäävät hyvinvointia liikkumisen ansiosta.

22 HYVINVOINNIN NÄKÖKULMASTA OLENNAISTA ON Hyvinvointikäsityksen laajeneminen Yhteisöllisyys Yhdessä tekeminen Mahdollisuus tavata muita ihmisiä Helppo saavutettavuus Etäisyydet, helppous, kulkuyhteydet, edullisuus/maksuttomuus Monipuolisuus

23

24 KUNTALÄHTÖISIÄ OSALLISTUMISTAPOJA ääntä, 58,9 %, v. 2017

25 KUNTALAISLÄHTÖISIÄ OSALLISTUMISTAPOJA

26 HALLINNON AVAUTUMINEN JA OSALLISUUS Uudet kuntalähtöiset osallistumisen muodot Palvelumuotoilu Osallistumisen digitalisoituminen Kuntalaisten omaehtoisen toiminnan ja kansalaisaktiivisuuden mahdollistaminen Haasteita hierarkkinen toimintatapa vallanjako tasapuolisuus Miten uudistaa hallintoa avoimesti? Toimintatapojen ja ajattelun muutos

27 MITÄ KUNTA VOI TEHDÄ? Tarjota alustan ja puitteet: viihtyisälle ja turvalliselle elinympäristölle toimeentulolle terveydelle ihmisten kohtaamiselle ja itsensä toteuttamiselle paikallisesti, kuntalaislähtöisesti, YHDESSÄ muiden toimijoiden (yksityinen, kolmas, neljäs sektori, muut kunnat, maakunta, valtio jne ) kanssa.

28 KUUDEN KOON KUNTA 1. Kaavoitus 2. Kehitys 3. Koulutus 4. Kulttuuri 5. Kansanvaltaisuus 6. Kuntalaiset

29 KIITOS! Anni Jäntti anni.jantti(at)uta.fi

TULEVAISUUDEN KUNTA TUTKIMUKSEN NÄKÖKULMASTA

TULEVAISUUDEN KUNTA TUTKIMUKSEN NÄKÖKULMASTA TULEVAISUUDEN KUNTA TUTKIMUKSEN NÄKÖKULMASTA 14.11.2017, Haapavesi Anni Jäntti kunta- ja aluejohtamisen yliopistonlehtori Tampereen yliopisto ESITYKSEN SISÄLTÖ Mikä on (tulevaisuuden) kunta? Kunnan tehtävät

Lisätiedot

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr.

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr. Hilkka Halonen toimitusjohtaja Meriva sr hilkka.halonen@meriva.com Hyvinvointi määritelmät Elintaso tulot, asuminen, työllisyys, koulutus ja terveys Yhteisyyssuhteet paikallis- ja perheyhteisyys, ystävyyssuhteet

Lisätiedot

Yhteisöllisyys ja tulevaisuuden kunta, hyvinvoinnin rakentuminen? Jenni Airaksinen

Yhteisöllisyys ja tulevaisuuden kunta, hyvinvoinnin rakentuminen? Jenni Airaksinen Yhteisöllisyys ja tulevaisuuden kunta, hyvinvoinnin rakentuminen? Jenni Airaksinen Kunnat yhteiskunnissa Verkostojen solmukohta Paikallinen identiteetti Hyvinvoinnin tuottaminen Paikallistalous Henna Paananen

Lisätiedot

Suomi kuntarakenteen muutoksen jälkeen? Kunnan asema elinvoiman kehittäjänä

Suomi kuntarakenteen muutoksen jälkeen? Kunnan asema elinvoiman kehittäjänä Suomi kuntarakenteen muutoksen jälkeen? Kunnan asema elinvoiman kehittäjänä Arto Haveri Johtamiskorkeakoulu arto.haveri@uta.fi LuostoClassic BUSINESS FORUM 12.8.2016 Miten tähän on tultu? Yksitasoinen

Lisätiedot

Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 2.-3.2016 Hanna Tainio Varatoimitusjohtaja Kuntaliitto Mitä edistetään?

Lisätiedot

Matkalla hyvinvoivaan sivistyskuntaan Alatunnisteen tietoalue

Matkalla hyvinvoivaan sivistyskuntaan Alatunnisteen tietoalue Matkalla hyvinvoivaan sivistyskuntaan 27.11.2017 Alatunnisteen tietoalue Tulevaisuuden kunta kunnan näkökulmasta 84 % Tulevaisuuden kunnan rooli 1 Lain tarkoitus Tämän lain tarkoituksena on luoda edellytykset

Lisätiedot

Monialainen hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnan menestystekijänä

Monialainen hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnan menestystekijänä Monialainen hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnan menestystekijänä Ville Nieminen, projektipäällikkö, Kuntaliitto @ViVaNieminen 1. Hyvinvoinnin edistäminen indikaattoreista toimenpiteisiin 2. Hyvinvointiennakointi

Lisätiedot

Kuntalaiset keskiöön projektin päätösseminaari Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, toimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto

Kuntalaiset keskiöön projektin päätösseminaari Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, toimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto Kuntalaiset keskiöön projektin päätösseminaari 26.2.2015 Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, toimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto Äänestysaktiivisuuden lasku Ilkeät ongelmat Luottamuspula Luottamustoimien ei-houkuttelevuus

Lisätiedot

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Nordia-ilta 26.4.2017 Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Ilpo Tapaninen Pohjois-Pohjanmaan liitto Tärkeimmät

Lisätiedot

Rajapinnoista yhdyspintoihin - mitä ne ovat ja miten niitä johdetaan? Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto

Rajapinnoista yhdyspintoihin - mitä ne ovat ja miten niitä johdetaan? Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto Rajapinnoista yhdyspintoihin - mitä ne ovat ja miten niitä johdetaan? Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto 14.9.2016 Rajapinnan/yhdyspinnan määrittelyä 1. Raja-/yhdyspinnalla tarkoitetaan kahden

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutus liikkeessä Jyväskylä

Sosiaalinen kuntoutus liikkeessä Jyväskylä #SOKRA Sosiaalinen kuntoutus liikkeessä Jyväskylä Sakari Kainulainen, asiantuntija, dosentti Sosiaalinen kuntoutus Osana julkisia palveluita Ihmisen hyvänä Maakunnan hyvinvoinnin tuotanto Ristiriita yksilön

Lisätiedot

Mikä on ehkäisevän päihdetyön suhde soteen? Tytti Solankallio-Vahteri hyvinvointikoordinaattori

Mikä on ehkäisevän päihdetyön suhde soteen? Tytti Solankallio-Vahteri hyvinvointikoordinaattori Mikä on ehkäisevän päihdetyön suhde soteen? Tytti Solankallio-Vahteri hyvinvointikoordinaattori 19.4.2016 29.4.2016 Mikä on kunnan tehtävä? Kuntalaki (410/2015) 1 Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia

Lisätiedot

LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA

LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPE HANKE TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OVATKO LAPSET JA NUORET ITSESSÄÄN JO

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI / VALT.SEMINAARIT ,

KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI / VALT.SEMINAARIT , KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI 2017-2025 / VALT.SEMINAARIT 24.8.17, 5.9.17 MISSIO (MIKÄ ON KUNNAN TEHTÄVÄ? MIKSI OLEMME TÄÄLLÄ?) Kuntalaki 410/2015 Kuntalain mukaan kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja

Lisätiedot

Ympäristön muutos. Uusi hyvinvointi. Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti. Tulevaisuuden kunta. Muuttuva johtaminen.

Ympäristön muutos. Uusi hyvinvointi. Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti. Tulevaisuuden kunta. Muuttuva johtaminen. Hyvinvointiennakointi Hyvinvointijohtaminen kunnassa ja yhdyspinnoilla Uusi hyvinvointi Ympäristön muutos Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti Hyvinvointinäkökulmaa yhdyspintasopimu ksiin Tulevaisuuden

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma Tulevaisuuden kunta ja Kunnat 2021 -ohjelma Kainuun maakuntatilaisuus 19.4.2016 Jarkko Majava, va kehityspäällikkö Aineisto: www.kunnat.net/maakuntatilaisuudet 4.4.2016 Luonnos Kuntaliiton strategisista

Lisätiedot

Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja

Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja Ville Nieminen, projektipäällikkö, Kuntaliitto @ViVaNieminen Ohjelma Avaussanat Ville Nieminen, projektipäällikkö Kuntaliitto Hyvinvoinnin seuraava erä Paula Laine,

Lisätiedot

Seurakunta paikallisen yhteisön tulevaisuuden mahdollisuuksista

Seurakunta paikallisen yhteisön tulevaisuuden mahdollisuuksista Seurakunta paikallisen yhteisön tulevaisuuden mahdollisuuksista Kirkkovaltuuston puheenjohtaja Maria Kaisa Aula 28.1.2016 Kirkollisen johtamisen forum - Vantaa Seurakuntien (hallinnollinen) toimintaympäristö

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma. Sini Sallinen,

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma. Sini Sallinen, Tulevaisuuden kunta ja Kunnat 2021 -ohjelma Sini Sallinen, erityisasiantuntija, sini.sallinen@kuntaliitto.fi, @SallinenSini Luonnos Kuntaliiton strategisista tavoitteista tulevaisuuden kunnalle 10. Rakennetun

Lisätiedot

Stenvall Jari Professori Lapin yliopisto

Stenvall Jari Professori Lapin yliopisto Stenvall Jari Professori Lapin yliopisto jari.stenvall@ulapland.fi Esitys perustuu Sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittäminen (Virtanen ja Stenvall 2012) Kunnallisen itsehallinnon perusteet Luottamus

Lisätiedot

LOIMAAN JUTTU Strategian uudistaminen / päivitys Kh oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1

LOIMAAN JUTTU Strategian uudistaminen / päivitys Kh oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1 LOIMAAN JUTTU 2020 + Strategian uudistaminen / päivitys 2017- Kh 14.8.2017 oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1 Strategia-uudistaminen/päivitys 2017- Uusi valtuustokausi 1.6.2017 2020 Sote-uudistus

Lisätiedot

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä 11.4.2017 klo 18.00 Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Kuntastrategia on kunnan toiminnan punainen lanka, tie kohti haluttua tulevaisuutta Uuden kuntalain

Lisätiedot

Kulttuuri kantaa sivistyskuntaa!

Kulttuuri kantaa sivistyskuntaa! Kulttuuri kantaa sivistyskuntaa! Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet 2019 Johanna Selkee Erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto @JoSelkee Sivistyskunnan haasteet VÄESTÖ - vanhenee - monikulttuuristuu

Lisätiedot

Mitä on SOTE ja miten sosiaali- ja terveyspalvelut järjestyvät 2017 jälkeen Suomessa? Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke

Mitä on SOTE ja miten sosiaali- ja terveyspalvelut järjestyvät 2017 jälkeen Suomessa? Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke Mitä on SOTE ja miten sosiaali- ja terveyspalvelut järjestyvät 2017 jälkeen Suomessa? Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke Luonnos: Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma. Sini Sallinen,

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma. Sini Sallinen, Tulevaisuuden kunta ja Kunnat 2021 -ohjelma Sini Sallinen, erityisasiantuntija, sini.sallinen@kuntaliitto.fi, @SallinenSini 4.4.2016 Luonnos Kuntaliiton strategisista tavoitteista tulevaisuuden kunnalle

Lisätiedot

Osaaminen muutoksessa avain tulevassa Sotessa seminaari 15.4.2016

Osaaminen muutoksessa avain tulevassa Sotessa seminaari 15.4.2016 Osaaminen muutoksessa avain tulevassa Sotessa seminaari 15.4.2016 Työelämän laatu ja johtaminen muutoksessa TOIMINTAYMPÄRISTÖN KAAOS RESURSSIEN NIUKKUUS JA KUNTALAISTEN RAJOTTOMAT TARPEET OVAT JO HAASTANEET

Lisätiedot

Kunnallisen päätöksenteon luotettavuus

Kunnallisen päätöksenteon luotettavuus Kunnallisen päätöksenteon luotettavuus Olli Mäenpää, Helsingin yliopisto Kuntalaki uudistuu Kunnallisen päätöksenteon luotettavuus Kuntatalo 21.5.2013 Esityksen painopisteet 1. Julkishallinnon arvot ja

Lisätiedot

Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja

Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja 4.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Tervetuloa kuntien tulevaisuuden tekijät!

Tervetuloa kuntien tulevaisuuden tekijät! Onnistuva Suomi tehdään lähellä Tervetuloa kuntien tulevaisuuden tekijät! Kuntien Tulevaisuusfoorumi 10.4.2018 Timo Reina, varatoimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto Löytävätkö kunnat roolinsa uudelleen?

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI

TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma 2017 - ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI Keskustalla on yhdessä tekemisestä 110 vuotinen perinne. Keskusta rakentaa politiikkansa ihmisen, ei

Lisätiedot

Liikunta tulevaisuuden kunnassa?

Liikunta tulevaisuuden kunnassa? Liikunta tulevaisuuden kunnassa? 2017 Sivistys, Terveyden edistäminen, Hyvinvointi, Osaaminen, Elinvoima, TeHyLi? Kari Sjöholm 3.12. 2015 26 24 22 20 18 16 14 12 10 8 6 4 2 0 Kuntien ja kuntayhtymien lainakanta

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Hankepäällikkö Marja Heikkilä Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Eläköön elämä ja työ V Laajavuori

Lisätiedot

Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015

Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015 Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015 Äänestysaktiivisuuden lasku Ilkeät ongelmat Luottamustoimien ei-houkuttelevuus Vallankäytön korostuminen

Lisätiedot

HYVINVOINTIJOHTAMINEN OSANA KUNTAJOHTAMISTA LIIKENNESUUNNITTELUN JA KAAVOITUKSEN NÄKÖKULMASTA - ONKO KUNTALAINEN KESKIÖSSÄ?

HYVINVOINTIJOHTAMINEN OSANA KUNTAJOHTAMISTA LIIKENNESUUNNITTELUN JA KAAVOITUKSEN NÄKÖKULMASTA - ONKO KUNTALAINEN KESKIÖSSÄ? HYVINVOINTIJOHTAMINEN OSANA KUNTAJOHTAMISTA LIIKENNESUUNNITTELUN JA KAAVOITUKSEN NÄKÖKULMASTA - ONKO KUNTALAINEN KESKIÖSSÄ? Anne Sormunen/ erityisasiantuntija 1 Elinvoimainen kunta mistä syntyy? Elinvoimaisuus

Lisätiedot

Toiminnan arviointi: omistajaohjaus

Toiminnan arviointi: omistajaohjaus 20.2.2017 Toiminnan arviointi: omistajaohjaus Oulunkaaren ja kuntien, kuntien johtoryhmät Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen toteutuminen Toiminnan kehitys uusi rooli Sote- ja maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja

Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja 26.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Tervetuloa demokratiaverkoston seminaariin! Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT, dosentti

Tervetuloa demokratiaverkoston seminaariin! Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT, dosentti Tervetuloa demokratiaverkoston seminaariin! 24.11.2016 Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT, dosentti Kolme näkökulmaa tulevaisuuden kuntaan 1. Tulevaisuuden kunta - kärkihanke Kuntaliitto huolehtii

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ TÄMÄN VUOKSI SISOTE 1. Palapeli nimeltä Lapsen elämä: - Lapsi päivähoidossa klo 7-17, missä ja miten klo 17-07? Ja lomat, viikonloput? - Lapsi

Lisätiedot

Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä. Opastavan päätösseminaari Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys

Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä. Opastavan päätösseminaari Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä Opastavan päätösseminaari 4.4.2017 Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen Järjestämislailla säädetään,

Lisätiedot

Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko. Tulevaisuuden kunta -tilaisuus 10.12.2014 Kuopio

Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko. Tulevaisuuden kunta -tilaisuus 10.12.2014 Kuopio Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko Tulevaisuuden kunta -tilaisuus 10.12.2014 Kuopio Kuntien toimintaympäristön jatkuva muutos Kuntien toimintaympäristön jatkuva muutos 1/3 Kuntatalouden paineet

Lisätiedot

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta

Lisätiedot

Kunta- ja aluehallintojärjestelmät muutoksessa Suomessa

Kunta- ja aluehallintojärjestelmät muutoksessa Suomessa Kunta- ja aluehallintojärjestelmät muutoksessa Suomessa Jari Koskinen, toimitusjohtaja Suomen Kuntaliitto Suomalais-venäläinen ystävyyskuntakongressi 22.-24.5.5.2017 Turussa Sisältö Kuntaliitto kaikkien

Lisätiedot

Rajapinnat: Järjestöihin ja kuntiin. Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto 2.5.2016

Rajapinnat: Järjestöihin ja kuntiin. Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto 2.5.2016 Rajapinnat: Järjestöihin ja kuntiin Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto 2.5.2016 Maakuntia ja tulevaisuuden kuntia tulee valmistella samanaikaisesti VALTIO Ohjaus ja resurssit Vuorovaikutus Ohjaus

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus rikosten ehkäisyn työvälineenä. Ville Nieminen, Suomen Kuntaliitto

Sähköinen hyvinvointikertomus rikosten ehkäisyn työvälineenä. Ville Nieminen, Suomen Kuntaliitto Sähköinen hyvinvointikertomus rikosten ehkäisyn työvälineenä Ville Nieminen, Suomen Kuntaliitto Sähköinen hyvinvointikertomus Tiedolla johtamisen työväline» Käyttäjinä pääasiassa kunnat ja kuntayhtymät

Lisätiedot

Me teemme yhdessä Uutta Tuusulaa! Hyvinvointiseminaari Arto Lindberg

Me teemme yhdessä Uutta Tuusulaa! Hyvinvointiseminaari Arto Lindberg Me teemme yhdessä Uutta Tuusulaa! Hyvinvointiseminaari Arto Lindberg 3.10.2017 3. Tulevaisuuden kunnan kysymystä: Mistä tulemme? Missä olemme? Mihin haluamme mennä? Hallitus päätti neuvottelussaan 5.7.2017,

Lisätiedot

Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Uudenmaan Maakuntaparlamentti 23. 24.11.2017 Erkki Kukkonen kaupunginjohtaja Järvenpää Kuntien nykyisten tehtävien muuttuminen maakunta-

Lisätiedot

Hyte tulevien maakuntien organisaatioissa

Hyte tulevien maakuntien organisaatioissa Hyte tulevien maakuntien organisaatioissa Maakuntien hyte-valmistelijoiden vertaisfoorumi Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Kuntaliitto Muuttuvat kuntien hallintomallit Lautakunta hoitaa kunnanhallituksen

Lisätiedot

Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen

Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 21.4.2017 ESITYS VALIOKUNNASSA Professori Marja Vaarama, Itä-Suomen yliopisto marja.vaarama@uef.fi Marja Vaarama 20.4.2017 1 Kestävä

Lisätiedot

Sosiaalipolitiikan uudistumisen esteet

Sosiaalipolitiikan uudistumisen esteet Sosiaalipolitiikan uudistumisen esteet SOSIAALIPOLITIIKAN PÄIVÄT KARI VÄLIMÄKI 23.10.2015 Sosiaalipolitiikka julkiset toimet, joilla pyritään takaamaan väestölle kohtuullinen elintaso, turvallisuus ja

Lisätiedot

- tulevaisuuden kunta - a municipality with a bright future. Juha Valkama, kunnanjohtaja 9.2.2016

- tulevaisuuden kunta - a municipality with a bright future. Juha Valkama, kunnanjohtaja 9.2.2016 - tulevaisuuden kunta - a municipality with a bright future Juha Valkama, kunnanjohtaja 9.2.2016 Väestönmuutos 2014 2015 (enn.) Kinnula -25 Pihtipudas -40 Kyyjärvi -21 Karstula -18 Kivijärvi -43 Kannonkoski

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN TOIMINTA JA TALOUS VUONNA 2018 Hyvinvointilautakunnan tehtävänäon vastata toimialansa palveluista kokonaisuutena ja palvelujen yhteensovittamisesta.

Lisätiedot

Kuntien hyvinvointi - seminaari

Kuntien hyvinvointi - seminaari Kuntien hyvinvointi - seminaari Seminaarin avaus Varatoimitusjohtaja Hanna Tainio @HannaTainio 15.5.2019 Lähde: hs.fi 2 Kunnan tehtävä on edistää terveyttä ja hyvinvointia Kuntalaki 1 (1995/365) Kunta

Lisätiedot

Hyvinvointi on koko elämä. Pohjois Pohjanmaan hyvinvointifoorumi Kunta on asukkaidensa yhteisö

Hyvinvointi on koko elämä. Pohjois Pohjanmaan hyvinvointifoorumi Kunta on asukkaidensa yhteisö Hyvinvointi on koko elämä Pohjois Pohjanmaan hyvinvointifoorumi 2018 Kunta on asukkaidensa yhteisö Hannu Kallunki yhteistyöryhmän puheenjohtaja, sosiaalineuvos Kunta on asukkaidensa yhteisö hallinnon tulee

Lisätiedot

Tervetuloa kumppanuuspäivään Kuntatalolle! Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja 14.10.2015

Tervetuloa kumppanuuspäivään Kuntatalolle! Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja 14.10.2015 Tervetuloa kumppanuuspäivään Kuntatalolle! Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja 14.10.2015 Jännitteet Luottamuspula - Läpinäkymättömyys Äänestysaktiivisuuden lasku Keskittymiskehitys SYNKÄT PILVET

Lisätiedot

Suomalainen kunta. Menestystarina yhä vuonna 2017

Suomalainen kunta. Menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunta Menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunta menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunnallishallinto on kansainvälinen menestystarina. Kunnat järjestävät kansalaisten hyvinvointipalvelut

Lisätiedot

Hyvinvointijohtaminen Rovaniemellä

Hyvinvointijohtaminen Rovaniemellä Hyvinvointijohtaminen Rovaniemellä Foorumi hyvinvoinnin edistämisen toimijoille Lapin liitto 18.11.2015 kehittämispäällikkö, dosentti tarja.saarelainen@rovaniemi.fi +358403548086 Alustuksen sisältö Miten

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut mega-luokan muutoksessa avaimet onnistumiseen luodaan yhdessä

Sosiaali- ja terveyspalvelut mega-luokan muutoksessa avaimet onnistumiseen luodaan yhdessä Sosiaali- ja terveyspalvelut mega-luokan muutoksessa avaimet onnistumiseen luodaan yhdessä Sirkka-Liisa Olli, kehittämisjohtaja, hyvinvointipalvelut, Oulun kaupunki / Popsterhankkeen asiantuntija/ Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja 2.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Miten julkinen hallinto ja Tampereen kaupungin organisaatio on muuttunut ja muuttumassa?

Miten julkinen hallinto ja Tampereen kaupungin organisaatio on muuttunut ja muuttumassa? Miten julkinen hallinto ja Tampereen kaupungin organisaatio on muuttunut ja muuttumassa? Valtuustoseminaari 23.3.2015 ----------------------------------- Kari Hakari johtaja, HT Tampereen kaupunki, tilaajaryhmä

Lisätiedot

Kirkkonummen kuntastrategia

Kirkkonummen kuntastrategia Kirkkonummen kuntastrategia Tähän tarvittaessa otsikko 2018 2021 Kuntakehitysjaosto 14.11.2017 Ehdotus kunnanhallitus 27.11.2017 Kirkkonummen arvot Rohkeus tarkoittaa meille ennakkoluulottomuutta kokeilla

Lisätiedot

PORIN SEUDUN YHDISTYMISSELVITYS

PORIN SEUDUN YHDISTYMISSELVITYS Merikarvia Siikainen PORIN SEUDUN YHDISTYMISSELVITYS Työryhmien toimeksianto II Uuden kunnan palvelujen järjestäminen, organisointi ja kehittäminen Luvia Pori Nakkila Pomarkku Ulvila Harjavalta Lavia 17.1.2014

Lisätiedot

Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt. Ajankohtaiskatsaus. Johtaja Terhi Päivärinta. Kuntamarkkinat 12.9.

Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt. Ajankohtaiskatsaus. Johtaja Terhi Päivärinta. Kuntamarkkinat 12.9. Ajankohtaiskatsaus Johtaja Terhi Päivärinta Kuntamarkkinat 12.9.2018 Hallituskausi päättymässä Mitä jäi käteen? Kärkihankkeet? Rahoitus? 2 6.9.2018 Uuden vaalikauden isoja kysymyksiä Miten vahvistetaan

Lisätiedot

Aluelautakunnat kylien asialla. ROVANIEMEN KAUPUNKI Maarit Alikoski 3.10.2015

Aluelautakunnat kylien asialla. ROVANIEMEN KAUPUNKI Maarit Alikoski 3.10.2015 Aluelautakunnat kylien asialla ROVANIEMEN KAUPUNKI Maarit Alikoski 3.10.2015 Osallisuus, vaikuttaminen ja elinvoima Aluelautakunnat tärkeä osa Rovaniemen kaupungin pitkäjänteistä itsehallinnon ja asukkaiden

Lisätiedot

Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä

Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä 18.10.2017 Asko Peltola Maakuntajohtaja Etelä-Pohjanmaan liitto Mitä tapahtuu? Sote-tehtävät siirtyvät kunnilta maakunnille yli puolet kuntien

Lisätiedot

Miten suomalaista hallintoa pitäisi jatkossa kehittää? Arto Haveri Alue- ja paikallishallintopäivät Tampereen yliopisto

Miten suomalaista hallintoa pitäisi jatkossa kehittää? Arto Haveri Alue- ja paikallishallintopäivät Tampereen yliopisto Miten suomalaista hallintoa pitäisi jatkossa kehittää? Arto Haveri Alue- ja paikallishallintopäivät Tampereen yliopisto 17.8.2016 Missä olemme? Julkisen hallinnon kehitysvaiheet Nykyiseen uskomusjärjestelmään

Lisätiedot

Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma. Kristiina Mustakallio 28.4.

Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma. Kristiina Mustakallio 28.4. Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma Kristiina Mustakallio Taustana väestönkehitys Espoossa 2014-2016 suhteellisesti kasvu on nopeinta

Lisätiedot

Maakuntauudistus ja kuntien uusi rooli. Asko Peltola Valmistelujohtaja

Maakuntauudistus ja kuntien uusi rooli. Asko Peltola Valmistelujohtaja Maakuntauudistus ja kuntien uusi rooli Asko Peltola Valmistelujohtaja 19.3.2018 KUNNAT Missä ollaan nyt? MAAKUNNAT - Suomessa kunnilla paljon tehtäviä muuhun Eurooppaan verrattuna - Eniten kuntien rahoja

Lisätiedot

Kokemuksia tiedolla johtamisesta Oulun kaupungissa

Kokemuksia tiedolla johtamisesta Oulun kaupungissa Kokemuksia tiedolla johtamisesta Oulun kaupungissa Sosiaalihuollon digiseminaari 8.2.2019 Suvi Nuutinen, vs. kehittämis- ja laatupäällikkö Hyvinvointipalvelut, Oulun kaupunki Toiminnan ja talouden tarkastelu

Lisätiedot

Maakuntauudistus ja hyvinvointi. Kunta-alan hyvinvointiseminaari 1.6.2016 Antti Kuopila Erityisasiantuntija

Maakuntauudistus ja hyvinvointi. Kunta-alan hyvinvointiseminaari 1.6.2016 Antti Kuopila Erityisasiantuntija Maakuntauudistus ja hyvinvointi Kunta-alan hyvinvointiseminaari 1.6.2016 Antti Kuopila Erityisasiantuntija Maakuntia ja tulevaisuuden kuntia tulee valmistella samanaikaisesti VALTIO Ohjaus ja resurssit

Lisätiedot

Järjestäjätoiminto. Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko

Järjestäjätoiminto. Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko Järjestäjätoiminto Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko Järjestäjän perusta Maakunta vastaa asukkaan laissa

Lisätiedot

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1 Strategiaseminaari 27.6.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki Strategiset ohjelmat Vetovoima ja kasvu Osaaminen ja hyvinvointi Toimiva kaupunkiympäristö

Lisätiedot

Sote-uudistus ja itsehallintoalueet

Sote-uudistus ja itsehallintoalueet Elinvoimaiset kunnat, toimivat itsehallintoalueet, hyvinvoivat kuntalaiset Sote-uudistus ja itsehallintoalueet Valmisteluseminaari 6.11.2015 Jari Koskinen Uudistuksen tavoitteet Turvata yhdenvertaiset,

Lisätiedot

Päijät-Hämeen maakunta- ja soteuudistus

Päijät-Hämeen maakunta- ja soteuudistus Päijät-Hämeen maakunta- ja soteuudistus Maakunta- ja sote-uudistuksen yleisesittely Uudistuksessa perustetaan uudet maakunnat, uudistetaan sosiaali- ja terveydenhuollon rakenne, palvelut ja rahoitus sekä

Lisätiedot

Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus Toimenpiteet ja suunnitelma

Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus Toimenpiteet ja suunnitelma Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus 2017-2020 Toimenpiteet ja suunnitelma Hyvinvointityö Tyrnävällä Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen osana kaikkea kunnan toimintaa Osallisuuden ja yhteisöllisyyden

Lisätiedot

KAUPUNKISTRATEGIA

KAUPUNKISTRATEGIA KAUPUNKISTRATEGIA 2017-2025 VISIO 2025 - Hulluna Huittisiin! Huittinen on turvallinen ja kehittyvä lapsiystävällinen kaupunki, jossa on yhteisöllisyyden ja hyvän ilmapiirin myötä hyvä elää ja yrittää.

Lisätiedot

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja HALLINNON MUUTTUVA ROOLI JA UUDET TOIMINTATAVAT TULEVAISUUDEN KUNTA INNOSTAA TOIMIMAAN Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja www.vaala.fi

Lisätiedot

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto /84

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto /84 EURAN KUNTASTRATEGIA 2020 voimaan 1.9.2016 Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto 4.12.2017/84 Kuntastrategia Kuntalaki (410/2015) 37 Kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää

Lisätiedot

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta?

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen aluekierros 2017 1 11.9.2017 - 2 11.9.2017 - 3 11.9.2017 - 4 11.9.2017 - 5 11.9.2017

Lisätiedot

Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op

Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op 1 Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op Opetussuunnitelma Rakenne 1. Asiakas- ja palveluohjauksen lähtökohdat (5 op) 2. Palvelutarpeiden arviointi ja työkäytännöt (5 op) 3. Moniammatillisen

Lisätiedot

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä -työpaja

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä -työpaja Kunta hyvinvoinnin edistäjänä -työpaja Pieksämäki 19.10.2017 Muistio 30.10.2017 Page 1 30.10.2017 Page 2 Kunnan rooli kuntalaisten hyvinvoinnin edistämisessä Kuntalaiset huolehtivat omasta ja lähiyhteisönsä

Lisätiedot

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU KYKYVIISARIkeskeiset käsitteet KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU www.ttl.fi 2 Mitä työkyky on? Työkyky rakentuu

Lisätiedot

Tulevaisuuden kuntaa tekemässä - Hallituksen Tulevaisuuden kunta-reformi

Tulevaisuuden kuntaa tekemässä - Hallituksen Tulevaisuuden kunta-reformi Tulevaisuuden kuntaa tekemässä - Hallituksen Tulevaisuuden kunta-reformi 20.5.2016 Nuorten vaikuttajien huipputapaaminen De unga beslutsfattarnas toppmöte Ylijohtaja Päivi Laajala Tulevaisuutta on vaikea

Lisätiedot

PoSoTe hanke II vaihe. Valmistelutehtävät Valmistelun linjaukset ja periaatteet Valmistelutyön organisointi Aikataulu

PoSoTe hanke II vaihe. Valmistelutehtävät Valmistelun linjaukset ja periaatteet Valmistelutyön organisointi Aikataulu PoSoTe hanke II vaihe Valmistelutehtävät Valmistelun linjaukset ja periaatteet Valmistelutyön organisointi Aikataulu Valmistelua ohjaava rakenne Maakuntauudistuksen valmistelu / PoSoTe Maakuntavaltuusto

Lisätiedot

MITÄ OPITTIIN KAINUUN MAAKUNTAVAALEISTA? KAINUUN HALLINTOKOKEILUN ARVIOINNIN NÄKÖKULMA Demokratiapäivä , Helsinki

MITÄ OPITTIIN KAINUUN MAAKUNTAVAALEISTA? KAINUUN HALLINTOKOKEILUN ARVIOINNIN NÄKÖKULMA Demokratiapäivä , Helsinki MITÄ OPITTIIN KAINUUN MAAKUNTAVAALEISTA? KAINUUN HALLINTOKOKEILUN ARVIOINNIN NÄKÖKULMA Demokratiapäivä 17.10.2017, Helsinki Anni Jäntti kunta- ja aluejohtamisen yliopistonlehtori Tampereen yliopisto KAINUUN

Lisätiedot

Sähköisen hyvinvointikertomus

Sähköisen hyvinvointikertomus Sähköisen hyvinvointikertomus Sähköinen hyvinvointikertomus Tiedolla johtamisen työväline» Käyttäjinä pääasiassa kunnat ja kuntayhtymät Tuottaa vertailevaa tietoa strategiatyöhön sekä toiminnan ja talouden

Lisätiedot

Arjen keskiössä. Harri Jokiranta

Arjen keskiössä. Harri Jokiranta Arjen keskiössä Harri Jokiranta 7.3.2013 Maailman kulku Ikärakenne Huoltosuhde Sairastavuus Terveyden edistäminen Kustannustehokkainta heikoimmassa asemassa olevien elinolosuhteiden parantaminen Yksinäistäminen

Lisätiedot

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa Sara Haimi-Liikkanen /Kehittämiskoordinaattori Tarja Viitikko / Projektikoordinaattori KASTE / Kotona kokonainen elämä / Etelä-Kymenlaakson

Lisätiedot

Mitä sote-maakuntauudistus tarkoittaa kunnan hyvinvointityölle?

Mitä sote-maakuntauudistus tarkoittaa kunnan hyvinvointityölle? Mitä sote-maakuntauudistus tarkoittaa kunnan hyvinvointityölle? Tuusulan kunnan hyvinvointiseminaari 3.10.2017 Kehitysjohtaja FCG Konsultointi Kuntastrategia (Kuntalaki 37 ) Kunnassa on oltava kuntastrategia,

Lisätiedot

Valtion ja kuntien hyvinvointityö

Valtion ja kuntien hyvinvointityö Valtion ja kuntien hyvinvointityö Neuvotteleva virkamies Heli Hätönen 1.6.2016 1 2 1.6.2016 2 Valtakunnallinen aluehallintovirasto Yhteinen ICT Maakuntien tehtävät ja uusi sote-rakenne Valtio Sote-linjaukset:

Lisätiedot

Espoon Avoimen osallisuuden malli

Espoon Avoimen osallisuuden malli Espoon Avoimen osallisuuden malli Avoimen osallisuuden malli - mistä on kysymys? Kaupunkien kilpailukyky perustuu yhä tiiviimpään kumppanuuteen sekä alueen toimijoiden että muiden kaupunkien välillä.

Lisätiedot

Mikä ihmeen hyvinvointi?

Mikä ihmeen hyvinvointi? Mikä ihmeen hyvinvointi? Kunnat hyvinvoinnin edistäjinä Sini Sallinen, Tulevaisuuden kunta ohjelmapäällikkö, HT #tulevaisuudenkunta @SallinenSini Etunimi Sukunimi titteli Tapahtuma Hyvinvointi on ihmisen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi Esitys hallitukselle Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi Kuntaliiton hallitus 20.4.2011 8. Kokoava rakenneuudistus luo selkeän perustan uudelle, jäsentävälle kuntalaille 1. Vuosina 2013-2016

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus ja uudistuksen tuki. Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali- ja terveys Kuntaliitto

Sote- ja maakuntauudistus ja uudistuksen tuki. Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali- ja terveys Kuntaliitto Sote- ja maakuntauudistus ja uudistuksen tuki Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali- ja terveys Kuntaliitto 27.1.2017 Sote- ja maakuntauudistuksen muutostuki Muutostuen elementit Kuntaliitossa Sote- ja maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Asukkaiden osallisuus palveluissa - käsitteistä käytäntöön Anne Pyykkönen

Asukkaiden osallisuus palveluissa - käsitteistä käytäntöön Anne Pyykkönen Asukkaiden osallisuus palveluissa - käsitteistä käytäntöön 22.8.2017 Anne Pyykkönen Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry: 1. Osallisuus ihmisten äänen kuunteleminen ja välittäminen eri tasoille osallistumisen

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunnan moninaisuus

Tulevaisuuden kunnan moninaisuus Tulevaisuuden kunnan moninaisuus Suomen Kuntaliiton ja Pirkanmaan liiton maakuntatilaisuus 9.5.2018 Tampereella Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö +358 50 337 5634, marianne.pekola-sjoblom@kuntaliitto.fi

Lisätiedot

Hyvinvointi investoinnit hyvinvointitalouden visiossa

Hyvinvointi investoinnit hyvinvointitalouden visiossa Hyvinvointi investoinnit hyvinvointitalouden visiossa Mitä sosiaalinen maksaa? 6. sosiaalialan ajankohtaisfoorumi Jussi Ahokas, pääekonomisti, Hyvinvointitalous tiimin päällikkö, SOSTE Esityksen sisällys

Lisätiedot

Kaupungin ydin- ja tukiprosessit. Kaupunginhallitus

Kaupungin ydin- ja tukiprosessit. Kaupunginhallitus Kaupungin ydin- ja tukiprosessit Kaupunginhallitus 28.5.2018 Järvenpään kaupunki Minna Lohtander 21.5.2018 Prosessien työstäminen Järvenpään kaupunki Minna Lohtander 21.5.2018 2 Uuden Järvenpään prosessien

Lisätiedot

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne Hyvinvointijohtaminen Salossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnassa Tavoitteita tulevaisuuden kunnan ja maakunnan väliselle yhteistyölle hyvinvoinnin edistämisessä SALON HYVINVOINTIKERTOMUS vuosilta

Lisätiedot