LOPPURAPORTTI Riihimäki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LOPPURAPORTTI Riihimäki"

Transkriptio

1 LOPPURAPORTTI Riihimäki VUOTOVESIEN HALLINNAN KÄSIKIRJA Vesijohtoverkostojen vuotovesien hallinnan kehittäminen 1. Johdanto Tässä loppuraportissa verrataan toteutunutta tilannetta ja lopputulosta hankesuunnitelmassa asetettuihin tavoitteisiin ja arvioihin. Hankesuunnitelman tiedot on esitetty kursiivilla, muun tekstin ollessa varsinaista loppuraporttia. Suomen Ympäristöopisto laati Riihimäellä päivätyn hankesuunnitelman VUOTOVESIEN HALLINNAN KÄSIKIRJA, Vesijohtoverkostojen vuotovesien hallinnan kehittäminen. Kehittämishankkeessa oli tarkoituksena tuottaa painatusvalmis käsikirja kentän toimijoille vesijohtoverkoston vuotovesien hallinnan edistämiseksi vesilaitoksissa. Uusi käsikirja oli suunniteltu tehtäväksi suomennoksena PROWAT-hankkeessa tuotetusta englanninkielisestä käsikirjasta Water Loss Handbook. Suomenkielisen käsikirjan tavoitteena oli toimia kentällä tietopakettina, joka ohjaa ja opastaa tehokkaaseen vuotovesien hallintaan. Suomenkielinen käsikirja nähtiin tarpeelliseksi, koska kaikki vesihuollon asiantuntijat eivät hallitse englannin kieltä riittävän hyvin hakeakseen tiedon englanninkielisestä opaskirjasta. Käytännön työhön ryhdyttiin keväällä 2009 ja kesällä 2010 saatiin painovalmiiksi julkaisu VUOTOVESIEN HALLINTA Vesijohtovuotojen vähentäminen. Työtä varten muodostettu asiantuntijaryhmä joutui melko pian työn aloitettuaan toteamaan, että englanninkielisen alkuteoksen käännös ei sellaisenaan sovellu käytettäväksi Suomen olosuhteissa. Niinpä kirjan rakennetta ja sisältöä jouduttiinkin muokkaamaan ja täydentämään perin pohjin ja toisaalta poistamaan Suomessa soveltumattomia käytäntöjä, johtuen vesilaitosten koko- ja materiaalieroista, veden laadusta yms.

2 2. Hankkeen tarkoitus Kehittämishankkeessa oli tarkoituksena tuottaa painatusvalmis käsikirja kentän toimijoille vesijohtoverkoston vuotovesien hallinnan edistämiseksi vesilaitoksissa sekä toimia opetusmateriaalina ja sen pohjalta on tarkoitus tuottaa koulutukseen liittyvää aineistoa, joka varmistaa henkilöstön ajantasaisen osaamisen vuotovesien hallintaan liittyvissä asioissa, mikä on keskeinen menestystekijä jokaisessa vesilaitoksessa. Hankkeen suunnittelukeskustelujen mukaan tuleva käsikirja soveltuisi Vesi- ja viemärilaitosyhdistyksen julkaisusarjaan. Hankkeen tavoitteet ovat tältä osin toteutuneet. Kirja on käyttökelpoinen kokooma- ja tietoteos niin vesilaitosten käyttöön kuin opetusmateriaaliksi. Vesi- ja viemärilaitosyhdistys on valmis ottamaan teoksen julkaisusarjaansa ja edelleen jakeluunsa. 3. Hankkeen kohderyhmä Hankkeessa tuotettavan käsikirjan kohderyhmänä ovat sekä vesihuoltoalalle tulevat uudet ja vanhat kentällä toimivat henkilöt. Käsikirjan sisällön on tarkoitus soveltua johdolle, työnjohdolle ja soveltuvin osin myös työntekijäportaalle. Tavoite on toteutunut, sillä kirja on jokseenkin kattava ja siinä yhdistyy niin teoriaa kuin käytäntöä palvelevaa tietoutta. 4. Menetelmät Hankkeen kehittämiseen tarvitaan työelämän tarpeiden mukaista ohjausta vesilaitoksilta ja muilta asiantuntijoilta suomessa. Työelämän edustajat toimivat käsikirjan laadinnan aikana kommentoijina ja tarpeen mukaan työryhmän jäseninä. Toteutui jokseenkin hyvin työryhmän kokoonpanossa. Toivomisen varaa jäi kuitenkin vesilaitoksilta saatujen kommenttien ja esimerkkitapausten määrän suhteen. 5. Hankkeen aikataulu Kehittämishanke alkaa tilannekatsauksella, joka käydään yhteistyöryhmän palaverissa. Hankkeen suunniteltu toteutumisaikataulu olisi 04/ /2009, eli kesto noin 8 kuukautta.

3 Aikataulu ei toteutunut kahdesta pääsyystä. Kirjaa ei voitu laatia käännöksenä, vaan tehtävä laajentui käytännössä uuden kirjan kirjoittamiseksi. Työryhmän jäsenillä ei ollut mahdollisuutta suoriutua tästä laajentuneesta tehtävästä oman toimensa ohessa, joten keväällä 2010 kutsui tehtävään uuden, ulkopuolisen vesihuollon asiantuntijan. Ehdotus Vuotovesien hallinta kirjaksi valmistui , lausuntokierros siitä oli käyty ja julkaisu todettiin painovalmiiksi Aikataulu piteni suunnitellusta noin 9 kuukautta eli hankkeen kestoaika käytännössä tuplaantui. 7. Hankkeen yhteistyöryhmä, keskeiset yhteistyötahot ja koordinointi Hankkeen yhteistyöryhmä saatiin koottua suunnitellulla tavalla asiantuntijaryhmänä, lukuun ottamatta vesilaitoksen suoraa edustajaa, jolla ei ollut mahdollisuutta osallistua ollenkaan käytännön tehtäviin. Toisaalta ryhmässä oli useita henkilöitä, jotka ovat olleet vesilaitosten monipuolisissa tehtävissä. Kirjan toimittamisesta vastasi seuraava, alan asiantuntijoista koostunut työryhmä: Kia Aksela Riikka Elo Teemu Heusala Sakari Hyytiä Päivi Kopra Kalle Rajantie Mika Rontu Risto Tenhunen Timo Tolonen Tapio Tolvanen Kalle Vuorela TKK Tekla Corporation, Infra & Energy Helsingin Vesi Oy, alkaen HSY HAMK Vesi- ja viemärilaitosyhdistys Osuuskunta Eco-One Suomen Putkisto Tarvike Oy Oy Lining Ab Työn kuluessa kirjaan suunniteltujen tietojen tarpeellisuus ja oikeellisuus vesilaitosten näkökulmasta tarkistettiin erillisten kyselyjen ja osalausuntojen avulla suoraan useilta vesilaitoksilta.

4 8. Tiedotus Työt raportoidaan loppuraportissa. Työn tulokset esitetään tarvittaessa Vesihuoltopäivillä ja Vesitalous-lehdessä. Loppuraportti on tässä laadittuna. Työn tulosten esittäminen tapahtuu suunnitellulla tavalla ja myös VVY:n toimesta, kunhan julkaisuaikataulu tarkentuu. 9. Kehittämishankkeen budjetti ja rahoitus Alla kehittämishankkeen arvioidut ja toteutuneet kustannukset ja hankkeen rahoitus. Arvioitu kustannus Toteutunut kustannus Palkat 7000 Palkat Asiantuntijat 9000 Asiantuntijat Matkat 1500 Matkat Materiaali 500 Materiaali 35 Yhteensä Yhteensä Arvioitu rahoitus Toteutunut rahoitus VVY VVY Vesihuoltolaitokset 1000 Vesihuoltolaitokset 0 Maa- ja vesitekn. tuki 5000 Maa- ja vesitekn. tuki Sykli ja Eco-One 2000 Sykli ja Eco-One Yhteensä Yhteensä

5 10. Hankkeen käytännön hyöty Käsikirjan valmistumisen ja painatuksen jälkeen Vesijohtojen verkostohallintaan on saatavilla ajantasainen tieto Käsikirjaa voidaan hyödyntää monella eri työntekijätasolla aina työntekijästä johtotasoon Käsikirjaa voidaan hyödyntää monella eri vesihuollon sektorilla: vesihuoltolaitokset, konsultit, kouluttajat jne. Käsikirjaa voidaan käyttää koulutusmateriaalina ja luoda siitä koulutusmateriaalia soveltuvin osin. Mielestämme valmistunut kirja täyttää asetetut tavoitteet osaltaan hyvin. Riihimäki Esa Leinonen Vararehtori Suomen Ympäristöopisto Timo Tolonen Kouluttaja Suomen Ympäristöopisto

20.4.2011. Tässä loppuraportissa verrataan toteutunutta tilannetta ja lopputulosta hankesuunnitelmassa asetettuihin tavoitteisiin ja arvioihin.

20.4.2011. Tässä loppuraportissa verrataan toteutunutta tilannetta ja lopputulosta hankesuunnitelmassa asetettuihin tavoitteisiin ja arvioihin. 1/10 LOPPURAPORTTI UUSIA OSAAJIA ALALLE Vesihuollon alalletulokoulutuksen kehittäminen -projekti Johdanto Hankkeen tarkoitus Tässä loppuraportissa verrataan toteutunutta tilannetta ja lopputulosta hankesuunnitelmassa

Lisätiedot

SUUNNITTELUN TEHTÄVÄMÄÄRITTELYT LAITOSHANKKEISSA

SUUNNITTELUN TEHTÄVÄMÄÄRITTELYT LAITOSHANKKEISSA SUUNNITTELUN TEHTÄVÄMÄÄRITTELYT LAITOSHANKKEISSA VESIHUOLTOPÄIVÄT 3.- Finlandia talo, Helsinki Antti Harinen LAITOSHANKKEET VESIHUOLTOALALLA Vesilaitos Projektin johto Suunnittelu Kilpailutukset Urakointi

Lisätiedot

LOPPURAPORTTI. Yhteyshenkilön nimi: Pekka Koponen Yhteystiedot (puhelinnumero ja sähköposti): 040 501 7114, pekka.koponen@forumivirium.

LOPPURAPORTTI. Yhteyshenkilön nimi: Pekka Koponen Yhteystiedot (puhelinnumero ja sähköposti): 040 501 7114, pekka.koponen@forumivirium. Raportoitavan hankkeen perustiedot Hankkeen nimi: Kiinnostava arkkitehtuuri Hankkeen vastuutaho (hankkeen hallinnoija): Openhouse ry Y-tunnus: 2343039-6 Toimipaikka (osoite ja postinumero): c/o Jussi Murole,

Lisätiedot

Verkostojen kuntotutkimusopas, taustaa

Verkostojen kuntotutkimusopas, taustaa Verkostojen kuntotutkimusopas, taustaa Verkostojen kuntotutkimusoppaan tarve ja rahoitus tulee vesilaitoksilta (VVY:n kehittämisrahasto sekä kymmenkunta vesilaitosta) Aikataulu 1.1.-30.9.2018 Työryhmä:

Lisätiedot

OSAAMISTA VESIHUOLLON AMMATTILAISILLE

OSAAMISTA VESIHUOLLON AMMATTILAISILLE OSAAMISTA VESIHUOLLON AMMATTILAISILLE Yhteystiedot Suomen ympäristöopisto SYKLI, PL 72, 11101 Riihimäki Timo Tolonen, koulutuspäällikkö p. 0400 378 000 Riikka Elo, kouluttaja p. 040 572 2786 Vesa Arvonen,

Lisätiedot

Kannanottoja "Tulevaisuuden kestävä vesihuolto" -selvitykseen

Kannanottoja Tulevaisuuden kestävä vesihuolto -selvitykseen Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje Kannanottoja "Tulevaisuuden kestävä vesihuolto" -selvitykseen Valtioneuvoston kanslian toimeksiannosta tehdyn strategisen selvitys- ja tutkimushankkeen

Lisätiedot

Vesihuoltolaitosten kehittämisrahasto

Vesihuoltolaitosten kehittämisrahasto Vesi ja yhdyskuntien kehitys-seminaari, 17.2.2012, Tampere Vesihuoltolaitosten kehittämisrahasto TkT Riina Liikanen 17.2.2012 1 Esiintyjän nimi Vesihuoltolaitosten kehittämisrahasto Perustettu v. 2003

Lisätiedot

Putkeen menee! hanke

Putkeen menee! hanke Putkeen menee! hanke Vesiosuuskuntien toiminnan kehittämis- ja koulutushanke 1.1.2012-30.6.2014 Yleistä Putkeen menee!-hankkeesta Yleishyödyllinen kehittämishanke Hakijana ja toteuttajana Maveplan Oy Kesto

Lisätiedot

Putkeen menee! hanke Vesiosuuskuntien toiminnan kehittämis- ja koulutushanke

Putkeen menee! hanke Vesiosuuskuntien toiminnan kehittämis- ja koulutushanke Putkeen menee! hanke Vesiosuuskuntien toiminnan kehittämis- ja koulutushanke 1.1.2012-31.12.2014 Hankkeen tulokset Yleistä Putkeen menee!-hankkeesta Yleishyödyllinen kehittämishanke Hakijana ja toteuttajana

Lisätiedot

KESTÄVÄ VESIHUOLTO OSAAMISTA VESIHUOLLON AMMATTILAISILLE

KESTÄVÄ VESIHUOLTO OSAAMISTA VESIHUOLLON AMMATTILAISILLE KESTÄVÄ VESIHUOLTO OSAAMISTA VESIHUOLLON AMMATTILAISILLE WWW.SYKLI.FI YHTEYSTIEDOT Suomen ympäristöopisto SYKLI, PL 72, 11101 Riihimäki Vesa Arvonen koulutuspäällikkö, vesihuollon asiantuntija p. 050

Lisätiedot

Tiivis yhteenveto toteutuneista toimenpiteistä on tämän muistion lopussa liitteenä.

Tiivis yhteenveto toteutuneista toimenpiteistä on tämän muistion lopussa liitteenä. LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA MARKKINOINTISUUNNITTELU - TYÖRYHMÄ Aika: Tiistai 25.8.2015 klo 16.00 17.00 Paikka: Kaupunginhallituksen kokoushuone Läsnä: Jarmo Rasi pj Sanna Vuolle jäsen Olavi Suominen jäsen

Lisätiedot

KUNTARAJAT YLITTÄVÄN TOIMINTA-ALUEEN PÄIVITYS Nasti Korhonen, Pöyry Finland Oy Noora Liljanto, Kymen Vesi Oy. Tausta.

KUNTARAJAT YLITTÄVÄN TOIMINTA-ALUEEN PÄIVITYS Nasti Korhonen, Pöyry Finland Oy Noora Liljanto, Kymen Vesi Oy. Tausta. KUNTARAJAT YLITTÄVÄN TOIMINTA-ALUEEN PÄIVITYS Nasti Korhonen, Pöyry Finland Oy Noora Liljanto, Kymen Vesi Oy Vesihuoltopäivät 16.5.2019 #Vesihuolto2019 1 KUNTARAJAT YLITTÄVÄN TOIMINTA-ALUEEN PÄIVITYS Esityksen

Lisätiedot

Edunvalvonta - EU-direktiivit ja normit - Lainsäädäntö ja viranomaismääräykset - Vesihuoltopooli - Vaikuttaminen alan tutkimustoimintaan

Edunvalvonta - EU-direktiivit ja normit - Lainsäädäntö ja viranomaismääräykset - Vesihuoltopooli - Vaikuttaminen alan tutkimustoimintaan Vesilaitosyhdistys kouluttaa SYKSY 2015 Sisällysluettelo 3 Yhteystiedot 4 Yleistä koulutuksesta 5 Alennukset osallistumismaksuista 6 Tilauskoulutukset 7 Vesihuoltopäivät syksyllä 2015 8 Vesityökorttikoulutus

Lisätiedot

Suunnitteluinsinööri 10.11.2010 Velkuanmaan osayleiskaava 9.11.2010 Velkuanmaan osayleiskaavassa on osoitettu mm. uusia asuinaluevarauksia rantavyöhykkeelle 37 omakotitontin verran sekä matkailua palvelevia

Lisätiedot

HEVOSTALOUDEN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN VALMISTELU

HEVOSTALOUDEN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN VALMISTELU 1 HEVOSTALOUDEN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN VALMISTELU 1. Tausta Opetushallitus on selvittänyt ammatillisten perustutkintojen muutostarpeita samalla huomioiden yksilöllisen oppimisen ja erityisopetuksen

Lisätiedot

VAMN 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 9 VAMN 9 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 9

VAMN 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 9 VAMN 9 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 9 2/2017 15.5.2017 Asiat VAMN 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 9 VAMN 9 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 9 VAMN 10 VAMMAISNEUVOSTOJEN LAKISÄÄTEISYYS 1.6.2017 LÄHTIEN 10 VAMN 11 VAMMAISNEUVOSTON UUDET

Lisätiedot

Vesihuollon avoin automaatioprojekti on VVY:n kehittämisrahaston tukema hanke

Vesihuollon avoin automaatioprojekti on VVY:n kehittämisrahaston tukema hanke Vesihuollon projekti on VVY:n kehittämisrahaston tukema hanke Hankkeen tavoitteena on saada vesihuoltoalalle soveltuvia - ja kaukovalvontatuotteita nykyistä edullisemmalla hinnalla. Avoimen n avulla saadaan

Lisätiedot

HIRVIHAARAN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti

HIRVIHAARAN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti 2(5) 1. LÄHTÖKOHDAT Hirvihaaran kylässä todettiin kiinteistökohtaiset vedenhankintaratkaisut ongelmaisiksi huonojen pohjavesivarojen johdosta.

Lisätiedot

Uudenmaan vesihuolto. Ajankohtaista

Uudenmaan vesihuolto. Ajankohtaista Uudenmaan vesihuolto Ajankohtaista Teemu Haapala Uudenmaan ELY-keskus Valtion tuet - vesihuoltoavustukset Määrärahat vuodelle 2015-1 250 000 - Hakemuksia 18 kpl Esitys jaosta hyväksyttäneen Y:n johtoryhmän

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE E25781 RAASEPORIN VEDEN TOIMINTA-ALUE RAASEPORIN KAUPUNKI Muutoslista ARY ARY MHAN VALMIS 10.09.2013 ARY ARY MHAN LUONNOS 20.06.2013 ARY ARY MHAN LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT

Lisätiedot

Osakkeen arvonmääritys. Onnistunut sijoituspäätös

Osakkeen arvonmääritys. Onnistunut sijoituspäätös Osakkeen arvonmääritys Onnistunut sijoituspäätös Teos pohjautuu osittain aiemmin useana painoksena nimillä Yrityksen arvonmääritys ja Uusi yrityksen arvonmääritys ilmestyneeseen teokseen. Copyright 2012

Lisätiedot

Itämerihaasteen seminaari 8.10.2009 BioCity, Turku. Pytty-kampanja. Osmo Seppälä Vesi- ja viemärilaitosyhdistys VVY

Itämerihaasteen seminaari 8.10.2009 BioCity, Turku. Pytty-kampanja. Osmo Seppälä Vesi- ja viemärilaitosyhdistys VVY Itämerihaasteen seminaari 8.10.2009 BioCity, Turku Pytty-kampanja Osmo Seppälä Vesi- ja viemärilaitosyhdistys VVY Haaste Itämeren pelastamiseksi Turku ja Helsinki ovat sitoutuneet toimiin Itämeren tilan

Lisätiedot

Projekti-insinööri, DI Maija Renkonen 21.5.2015. Vesihuoltolaki (119/2001) uudistui 1.9.2014

Projekti-insinööri, DI Maija Renkonen 21.5.2015. Vesihuoltolaki (119/2001) uudistui 1.9.2014 Vesihuollon kehittäminen ja ohjaaminen -projekti Vesihuolto 2015 Projekti-insinööri, DI Maija Renkonen Projektin tausta Vesihuoltolaki (119/2001) uudistui 1.9.2014» Lain 5 :stä poistui velvollisuus laatia

Lisätiedot

Ajankohtaista lainsäädännöstä ja vesiosuuskunnan mallisäännöt - Oppaita

Ajankohtaista lainsäädännöstä ja vesiosuuskunnan mallisäännöt - Oppaita Ajankohtaista lainsäädännöstä ja vesiosuuskunnan mallisäännöt - Oppaita Valtakunnalliset Vesiosuuskuntapäivät 1. -2.2.2019 Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Ovatko sään ääri-ilmiöt

Lisätiedot

Hankkeen esittely Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke

Hankkeen esittely Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke Hankkeen esittely Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke 2011-2013 Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry Hyvinkään kaupunki Lohjan Kaupunki Porvoon kaupunki Nuorisotutkimusseura Monialaisen yhteistyön

Lisätiedot

Taustaa perustamiselle:

Taustaa perustamiselle: Alueellinen yhdistys yhteistyön moottorina esimerkkinä Kouvolan vesiosuuskunnat ry Puheenjohtaja Pertti Halsola, Elimäen Teuroistenseudun vesiosuuskunta Taustaa perustamiselle: Kuntaliitos Kouvolan seudulla:

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 8773/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 8773/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 414 19.12.2016 20 Asianro 8773/14.05.00/2016 Vesihuollon yhteistyöselvitys Kuopion ja Siilinjärven välillä Päätöshistoria Kaupunginhallitus 19.12.2016

Lisätiedot

HANKKEEN VÄLI- / LOPPURAPORTTI maakunnan kehittämisraha

HANKKEEN VÄLI- / LOPPURAPORTTI maakunnan kehittämisraha HANKKEEN VÄLI- / LOPPURAPORTTI maakunnan kehittämisraha Hankkeen nimi: MAL-verkosto Hankkeen 1.1.2010-31.12.2011, myönnetty jatko 2012 toteutusaika: Toteuttaja: Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä Yhteyshenkilö:

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista / 3/

Muonion kunta Esityslista / 3/ Muonion kunta Esityslista / 3/2016 Kokouskutsu 12.5.2016 Tarkastuslautakunnan kokous Aika to klo 16.30 Paikka Valtuustosali Kutsutut Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Juha Särkijärvi varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Vesihuoltolaitosten kansainvälistymishanke käynnistyi

Vesihuoltolaitosten kansainvälistymishanke käynnistyi Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje kansainvälistymishanke käynnistyi VVY on lähettänyt 6.4.2018 jäsenlaitoksilleen kyselyn, jolla kartoitetaan jäsenten kokemuksia kansainvälisestä

Lisätiedot

Vesihuollon rakennemuutoksesta

Vesihuollon rakennemuutoksesta Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje Vesihuollon rakennemuutoksesta Valtioneuvoston kanslian toimeksiannosta tehdyn strategisen selvitys- ja tutkimushankkeen loppuraportti 56/2018

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN LASTENSUOJELUN KEHITTÄMISYKSIKKÖHANKKEEN TAVOITTEISTA TUOTOKSIIN Eija Vikman ja Paula Ylönen Hankkeen loppuseminaari 9.10.

KAAKKOIS-SUOMEN LASTENSUOJELUN KEHITTÄMISYKSIKKÖHANKKEEN TAVOITTEISTA TUOTOKSIIN Eija Vikman ja Paula Ylönen Hankkeen loppuseminaari 9.10. KAAKKOIS-SUOMEN LASTENSUOJELUN KEHITTÄMISYKSIKKÖHANKKEEN TAVOITTEISTA TUOTOKSIIN Eija Vikman ja Paula Ylönen Hankkeen loppuseminaari 9.10.2009 Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Socom Hankkeen

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/ 3/2014 1 (9) 8.9.2014. Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Pentti Reponiemi Tarja Salo Teuvo Tolvanen

Muonion kunta Esityslista/ 3/2014 1 (9) 8.9.2014. Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Pentti Reponiemi Tarja Salo Teuvo Tolvanen Muonion kunta Esityslista/ 3/2014 1 (9) Tarkastuslautakunnan kokous Aika ma klo 16.30 Paikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Pentti Reponiemi jäsen Tarja Salo Teuvo

Lisätiedot

VESIHUOLTOVERKKOJEN SUUNNITTELUTEHTÄVIEN MÄÄRITTELY- JA HANKINTAOHJE 2012. Valmiin työn julkistaminen Vesihuoltojaoston syysseminaarissa 7.11.

VESIHUOLTOVERKKOJEN SUUNNITTELUTEHTÄVIEN MÄÄRITTELY- JA HANKINTAOHJE 2012. Valmiin työn julkistaminen Vesihuoltojaoston syysseminaarissa 7.11. VESIHUOLTOVERKKOJEN SUUNNITTELUTEHTÄVIEN Valmiin työn julkistaminen n syysseminaarissa 7.11.2012 Työryhmän puh.joht. Matti Ojala Rahoittajat: - Suomen Vesilaitosyhdistys ry - Maa- ja Vesitekniikan Tuki

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Toimitomme on kesällä kiinni viikot 28, 29 ja 30. Toivotamme hyvää kesää!

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Toimitomme on kesällä kiinni viikot 28, 29 ja 30. Toivotamme hyvää kesää! Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje Vesilaitosyhdistyksen toimiston kesäkausi Toimitomme on kesällä kiinni viikot 28, 29 ja 30. Toivotamme hyvää kesää! Anneli Kurppa toimii

Lisätiedot

Esityksen sisältö. Ideasta hankkeeksi. Kulttuurihankkeen suunnittelu 22.9.2015. Novgorod 2013 Marianne Möller 23.9.2013. Hankeidea

Esityksen sisältö. Ideasta hankkeeksi. Kulttuurihankkeen suunnittelu 22.9.2015. Novgorod 2013 Marianne Möller 23.9.2013. Hankeidea Ideasta hankkeeksi Kulttuurihankkeen suunnittelu Novgorod 2013 Marianne Möller 23.9.2013 Hankeidea Esityksen sisältö Hankesuunnitelma budjetti yhteistyösopimus Hankkeen toteuttaminen tavoitteet ja välitavoitteet

Lisätiedot

Ideasta hankkeeksi Kulttuurihankkeen suunnittelu Novgorod 2013 Marianne Möller

Ideasta hankkeeksi Kulttuurihankkeen suunnittelu Novgorod 2013 Marianne Möller Ideasta hankkeeksi Kulttuurihankkeen suunnittelu Novgorod 2013 Marianne Möller 23.9.2013 Hankeidea Hankesuunnitelma budjetti yhteistyösopimus Esityksen sisältö Hankkeen toteuttaminen tavoitteet ja välitavoitteet

Lisätiedot

Aikuis-keke hanke - Aikuiskoulutuksen kestävän kehityksen sisällöt, menetelmät ja kriteerit

Aikuis-keke hanke - Aikuiskoulutuksen kestävän kehityksen sisällöt, menetelmät ja kriteerit Aikuis-keke hanke - Aikuiskoulutuksen kestävän kehityksen sisällöt, menetelmät ja kriteerit E N E M M Ä N O S A A M I S T A 21.11.2012 1 Mihin tarpeeseen hanke vastaa ja miten? Ammatillisella aikuiskoulutuksella

Lisätiedot

Taulukkoon yksi on koottu koulutus- ja klubitilaisuudet sekä niihin osallistuneiden määrät.

Taulukkoon yksi on koottu koulutus- ja klubitilaisuudet sekä niihin osallistuneiden määrät. LOHJAN SEUDUN YMPÄRISTÖKLUSTERI Klusteri on yhteistyöverkosto, joka edistää yritysten ja yhteisöjen ympäristöasioiden hallintaa, auttaa ennakoimaan ja sopeutumaan muutoksiin ja riskeihin sekä edesauttaa

Lisätiedot

Elinikäisen ohjauksen koordinaatio. Harri Haarikko

Elinikäisen ohjauksen koordinaatio. Harri Haarikko Elinikäisen ohjauksen koordinaatio Harri Haarikko 30.10.2014 Elinikäisen ohjauksen kehittämisen strategiset tavoitteet (OKM 2011) 1) Ohjauspalveluita on tasapuolisesti saatavilla ja ne vastaavat asiakkaiden

Lisätiedot

JÄTEVEDEN UUSIEN KÄSITTELYVAATIMUKSIEN TOTEUTTAMINEN JA SEN KUSTANNUKSET

JÄTEVEDEN UUSIEN KÄSITTELYVAATIMUKSIEN TOTEUTTAMINEN JA SEN KUSTANNUKSET JÄTEVEDEN UUSIEN KÄSITTELYVAATIMUKSIEN TOTEUTTAMINEN JA SEN KUSTANNUKSET TYÖN TAUSTA JA TAVOITTEET VVY:n toimeksianto keväällä 2015 Tavoitteena arvioida jätevesien käsittelyn tehostamisen varteenotettavia

Lisätiedot

Uudet suositukset liittymis- ja käyttösopimuksen sopimusehdoiksi ja vesihuoltolaitoksen yleisiksi toimitusehdoiksi

Uudet suositukset liittymis- ja käyttösopimuksen sopimusehdoiksi ja vesihuoltolaitoksen yleisiksi toimitusehdoiksi Uudet suositukset liittymis- ja käyttösopimuksen sopimusehdoiksi ja vesihuoltolaitoksen yleisiksi toimitusehdoiksi Alueellinen vesihuoltopäivä 17.3.2016 Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys

Lisätiedot

Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti.

Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti. HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty tekla 15.11.2016 Voimaantulo 16.11.2016 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi- ja viemäri- ja liittymien liittämiskohdat.

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Lue lisää. Yhdyskuntajätevesien käsittelystä annetun direktiivin vaikutusten kuulemineni

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Lue lisää. Yhdyskuntajätevesien käsittelystä annetun direktiivin vaikutusten kuulemineni Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje Koulutuspäällikön tervehdys Katri Henttonen aloitti Vesilaitosyhdistyksen uutena koulutuspäällikkönä 13.8.2018. Katri työskenteli aiemmin

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA 5.6.2014

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA 5.6.2014 Kokousaika Torstai 5. kesäkuuta 2014 kello 18.00 21.10 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Esko Syrjälä j. x Kimmo Kupi j. x Pirjo

Lisätiedot

Valtakunnalliset vesiosuuskuntapäivät

Valtakunnalliset vesiosuuskuntapäivät Valtakunnalliset vesiosuuskuntapäivät Vesiosuuskuntien rakentaminen ja kehittäminen vesihuoltolain näkökulmasta Valtakunnalliset vesiosuuskuntapäivät Siilinjärvi Kunnonpaikka 24 25.10.2014 Jarmo Siekkinen

Lisätiedot

Vesi- ja kalatehtävien yhteistyön valmistelu

Vesi- ja kalatehtävien yhteistyön valmistelu Vaikuta Vesiin neuvottelupäivät Vaasa 11. 12.9.2018 Vesi- ja kalatehtävien yhteistyön valmistelu Aulis Rantala Valmistelun perusta Toimeksianto yli- ja maakuntajohtajilta 29.9.2017 Toimeksiannon sisältö

Lisätiedot

WACSI 2017 Water Customer Satisfaction Index. Limingan Vesihuolto. Taloustutkimus Oy Timo Myllymäki

WACSI 2017 Water Customer Satisfaction Index. Limingan Vesihuolto. Taloustutkimus Oy Timo Myllymäki WACSI 2017 Water Customer Satisfaction Index Limingan Vesihuolto Taloustutkimus Oy Timo Myllymäki 18.8.2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 1.1 Tutkimuksen tavoitteet 1.2 Tutkimusmenetelmä ja kohderyhmä 1.3

Lisätiedot

PROJEKTIN LOPPURAPORTTI

PROJEKTIN LOPPURAPORTTI Turun ammattikorkeakoulu, TYT:n Innovointiraha 2012 LOPPURAPORTTI Projektin nimi Monialaiset tutkimuspajat pvm 20.12.2012 1 (7) PROJEKTIN LOPPURAPORTTI Monialaiset tutkimuspajat Tekniikka, ympäristö ja

Lisätiedot

Vesilaitosyhdistys koulut K E V Ä T taa 2014

Vesilaitosyhdistys koulut K E V Ä T taa 2014 KEVÄT Vesilaitosyhdistys kouluttaa 2014 1 Vesihuoltopäivät 2014 Alueellinen Vesihuoltopäivä ja -näyttely... 7...20.3. Vesihuolto 2014... 7...3. 4.6. Pohjois-Suomen Vesihuoltopäivät ja -näyttely... 7...19.

Lisätiedot

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON 2010-2013 1. Tavoitteet Vahvistaa hevosalan kilpailukykyä ja laadukkaita palveluja - Lisäämällä hevosalan yrittäjien osaamista ja vahvistamalla yrittäjyysasennetta - Parantamalla

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Tapahtumapaikkana Original Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Hki.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Tapahtumapaikkana Original Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Hki. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje Jäsenlaitosten kannattaa syöttää tiedot Venlaan Varsinaisten jäsenten tulisi syöttää vuoden 2017 perustiedot tunnuslukujärjestelmä Venlaan

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/ Pöytäkirja 2/2019 14 Tekninen lautakunta Aika Paikka 02.05.2019 klo 18:00-19:30 Kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Lisätiedot

Vesihuollon häiriötilannesuunnitelman laatiminen. Vesa Arvonen

Vesihuollon häiriötilannesuunnitelman laatiminen. Vesa Arvonen Vesihuollon häiriötilannesuunnitelman laatiminen Vesa Arvonen Esityksen sisältö Vesihuollon häiriötilanne Häiriötilannesuunnitelma Mikä? Miksi? Miten? Häiriötilannesuunnitelman malli Vesihuollon häiriötilanne

Lisätiedot

KYLÄKOKOUS 10.06.2007 VESI-JA VIEMÄRIVERKOSTO KUMIANTIEN ALUEELLE

KYLÄKOKOUS 10.06.2007 VESI-JA VIEMÄRIVERKOSTO KUMIANTIEN ALUEELLE KYLÄKOKOUS 10.06.2007 VESI-JA VIEMÄRIVERKOSTO KUMIANTIEN ALUEELLE OHJELMA Vesiosuuskuntaa valmistelevan työryhmän työn tulokset (Pekka Huomo) Osuuskunnan perustaminen Yhteydet kuntaan, etpähään ja Hämeen

Lisätiedot

HARA- hanke Minttu Peuraniemi

HARA- hanke Minttu Peuraniemi HARAhanke Minttu Peuraniemi 13.2.2017 Vesienhoitoa vuodesta 1975 aatteellista ja sitä tukevaa liiketoimintaa Tavoitteet vesiensuojelun, ympäristönsuojelun ja ympäristöterveyden edistäminen Jäsenet vesien

Lisätiedot

Kestävästi tulevaisuuteen seminaari Kestävä kehitys mikro- ja pk-sektorilla osaamisen kehittämisen pilotointi (ESR)

Kestävästi tulevaisuuteen seminaari Kestävä kehitys mikro- ja pk-sektorilla osaamisen kehittämisen pilotointi (ESR) Kestävästi tulevaisuuteen seminaari 27.8.2019 Kestävä kehitys mikro- ja pk-sektorilla osaamisen kehittämisen pilotointi (ESR) Rahoitus: Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kesto: 1.8.2017

Lisätiedot

Työnhaun verkkokurssit

Työnhaun verkkokurssit NUOVE / SÄHKÖISET PALVELUT TEEMATYÖRYHMÄ 20.9.2011 Työnhaun verkkokurssit Timo Rautavirta Erikoistyövoimaneuvoja, JobCafé 1 Työnhaun verkkokurssit - taustaa 90-luvun lama: ryhmämuotoisia palveluja otettiin

Lisätiedot

OSAAMISTA VESIHUOLLON AMMATTILAISILLE

OSAAMISTA VESIHUOLLON AMMATTILAISILLE OSAAMISTA VESIHUOLLON AMMATTILAISILLE Yhteystiedot Suomen ympäristöopisto SYKLI, PL 72, 11101 Riihimäki Timo Tolonen, koulutuspäällikkö p. 0400 378 000 Riikka Laitiola, kouluttaja p. 040 572 2786 Vesa

Lisätiedot

Ammatillinen aikuiskoulutus vihreän ja vähähiilisen talouden edistäjänä Työpaja 26.11.2014

Ammatillinen aikuiskoulutus vihreän ja vähähiilisen talouden edistäjänä Työpaja 26.11.2014 Ammatillinen aikuiskoulutus vihreän ja vähähiilisen talouden edistäjänä Työpaja 26.11.2014 Suomen ympäristöopisto SYKLI, Malmin kauppatie 8 B 26.11.2014 Tove Holm ja Kati Lundgren Suomen ympäristöopisto

Lisätiedot

OSAAMISTA VESIHUOLLON AMMATTILAISILLE

OSAAMISTA VESIHUOLLON AMMATTILAISILLE OSAAMISTA VESIHUOLLON AMMATTILAISILLE Yhteystiedot Suomen ympäristöopisto SYKLI, PL 72, 11101 Riihimäki Timo Tolonen, koulutuspäällikkö p. 0400 378 000 Riikka Laitiola, kouluttaja p. 040 572 2786 Vesa

Lisätiedot

Joka päivä on vesipäivä facebooksivu

Joka päivä on vesipäivä facebooksivu Vesilaitosyhdistys kouluttaa KEVÄT 2016 Joka päivä on vesipäivä facebooksivu Seuraa Joka päivä on vesipäivä -facebooksivua ja osallistu keskusteluun vesihuollosta. Sivua päivittävät Vesilaitosyhdistys

Lisätiedot

Vesihuoltolaitos toimii resurssit huomioon ottaen erittäin hyvin, ja valmius kehittää toimintaa taloudellisempaan ja toimintavarmempaan ovat hyvät.

Vesihuoltolaitos toimii resurssit huomioon ottaen erittäin hyvin, ja valmius kehittää toimintaa taloudellisempaan ja toimintavarmempaan ovat hyvät. Ot sikko 3 Toiminta 2016 Vesihuoltolaitoksen henkilöstö 2016: 1 Vesihuoltomestari sekä 2,75 vesi- ja viemärilaitoksen hoitajaa. Yksi ympäristötekniikanopiskelija sijaisti vuosilomia 2kk. Ulkopuolisia urakoitsijoita

Lisätiedot

Taustaa. Vesihuoltopäivät 20.-21.5.2015 25.5.2015

Taustaa. Vesihuoltopäivät 20.-21.5.2015 25.5.2015 Vesihuoltopäivät 20.-21.5.2015 DI Paul Silfverberg Konsulttitoimisto Planpoint Oy Taustaa Suomen vesihuollon tulevaisuuden suuntaviivojen pohdinta v. 2007 (Julkaisu: Vesihuollon kehittämisen suuntaviivoja,

Lisätiedot

Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat

Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat Kirsi Rontu Yhteistyöhanke Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat Hankesuunnitelma Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat 1 Sisältö 1 Taustaa 3 2 Tavoite 5 3 Hankkeen toteuttajat

Lisätiedot

NÄKÖKULMIA VESIOSUUSKUNTIEN TOIMINTAEDELLYTYKSIIN

NÄKÖKULMIA VESIOSUUSKUNTIEN TOIMINTAEDELLYTYKSIIN NÄKÖKULMIA VESIOSUUSKUNTIEN TOIMINTAEDELLYTYKSIIN ANNI VOUTILAINEN RAMBOLL FINLAND OY, VESIHUOLTO VESIHUOLTOPÄIVÄT 2015, TURKU VESIOSUUSKUNTIEN HAASTEET Suomalaisessa yhteiskunnassa on havaittu selkeitä

Lisätiedot

Kestävän kehityksen kriteerit näyttötutkinnon järjestäjille KRITEERIT. 1) Hakeutumisen vaihe

Kestävän kehityksen kriteerit näyttötutkinnon järjestäjille KRITEERIT. 1) Hakeutumisen vaihe Nämä kriteerit on tuotettu 2011-2012 Hyria koulutuksen koordinoimassa Aikuiskoulutuksen sisällöt, menetelmät ja kriteerit (Aikuis-KEKE) -hankkeessa. Kriteerien suunnittelusta vastasi hankkeen kehittämisryhmä,

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Paraisten kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma E25480.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Paraisten kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma E25480.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) KEHITTÄMISTOIMENPITEET VUOSILLE 2013-2030 Vedenhankinta Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston Saneerataan Paraisten kaupunginosan vesijohtoverkostoa samassa yhteydessä

Lisätiedot

SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1

SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkinnon osa: Palvelujen tuottaminen AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Näytön työpaikat ja ajankohdat suunnitellaan ja henkilökohtaistetaan yhteistyössä

Lisätiedot

Hankkeiden loppuraportointi

Hankkeiden loppuraportointi 15.11.2012 Hankkeiden loppuraportointi Sisältöraportointi Yleistä loppuraportoinnista Loppuraportin kautta vastuuviranomainen ja komissio saavat tiedot hankkeen toteutuksesta Raportointi on edellytys EU-rahoituksen

Lisätiedot

KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA

KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2.5.2016, Kolarin kunnanhallitus Ins. (AMK) Teemu Heikkinen, Projektipäällikkö SUUNNITELMAN TAUSTA Perustuu vesihuoltolakiin Kunnan tulee kehittää vesihuoltoaan

Lisätiedot

Pohjois-Suomen Vesihuoltopäivät Ruka. Ajankohtaiskatsaus VVY:stä. Koulutuspäällikkö Anna-Maija Hallikas Vesilaitosyhdistys

Pohjois-Suomen Vesihuoltopäivät Ruka. Ajankohtaiskatsaus VVY:stä. Koulutuspäällikkö Anna-Maija Hallikas Vesilaitosyhdistys Pohjois-Suomen Vesihuoltopäivät 14.-15.11.2018 Ruka Ajankohtaiskatsaus VVY:stä Koulutuspäällikkö Anna-Maija Hallikas Vesilaitosyhdistys 1 Anna-Maija Hallikas Esityksen sisältö Osaaminen vesihuoltolaitoksilla

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VARHAISKASVATUKSEN TYÖRYHMÄ MUISTIO 3/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VARHAISKASVATUKSEN TYÖRYHMÄ MUISTIO 3/ Aika: 20.4.2016 klo 13 Paikka: Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A 2. krs. Osallistujat: Almusa Liisa varhaiskasvatuspäällikkö Pirkkala, pj Raunio Arja varhaiskasvatuksen aluepäällikkö Pirkkala Aalto-Ropo

Lisätiedot

Pohjois-Suomen vesihuoltopäivät, , Kemi. Venlan vuoden 2015 tunnusluvut

Pohjois-Suomen vesihuoltopäivät, , Kemi. Venlan vuoden 2015 tunnusluvut 3.11.216 Pohjois-Suomen vesihuoltopäivät, 16.-17.11.216, Kemi Venlan vuoden 215 tunnusluvut Mika Rontu apulaisjohtaja 3.11.216 1 Mika Rontu Vuoden 215 raportin tunnusluvut VEDEN- JA JÄTEVEDEN KÄSITTELY

Lisätiedot

Hukanhaudan uuden päiväkodin hankesuunnitelman ja kustannusarvion hyväksyminen

Hukanhaudan uuden päiväkodin hankesuunnitelman ja kustannusarvion hyväksyminen Kaupunginhallitus 412 21.11.2016 Kaupunginvaltuusto 106 28.11.2016 Hukanhaudan uuden päiväkodin hankesuunnitelman ja kustannusarvion hyväksyminen 8835/10.03.02/2016 KH 21.11.2016 412 Hukanhaudan uusi päiväkoti

Lisätiedot

ENERGIANKÄYTÖN SEURANTA JA ANALYSOINTI Energiatehokas vesihuoltolaitos 3/2018

ENERGIANKÄYTÖN SEURANTA JA ANALYSOINTI Energiatehokas vesihuoltolaitos 3/2018 ENERGIANKÄYTÖN SEURANTA JA ANALYSOINTI Energiatehokas vesihuoltolaitos 3/2018 ENERGIANKÄYTÖN SEURANTA JA ANALYSOINTI Energiankäytön seuranta ja analysointi on keskeinen ja välttämätön osa energiatehokkuustyötä.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (1) 22 Asianro 4291/14.05.00.01/2017 Karttulan vesiosuuskunnan vesi- ja jätevesiviemäriverkoston toiminta-alueen tarkistaminen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen

Lisätiedot

Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat opas julkaistiin kokemuksia jalkautuksesta

Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat opas julkaistiin kokemuksia jalkautuksesta Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat opas julkaistiin kokemuksia jalkautuksesta Vesihuolto 2014 3.6.2014, Helsinki Projekti-insinööri Henna Luukkonen Suomen Kuntaliitto Vesiosuuskunnat,

Lisätiedot

Lataa Työnohjaus. Lataa. Lataa kirja ilmaiseksi suomalainen Työnohjaus Lataa Luettu Kuunnella E- kirja Suomi epub, Pdf, ibook, Kindle, Txt, Doc, Mobi

Lataa Työnohjaus. Lataa. Lataa kirja ilmaiseksi suomalainen Työnohjaus Lataa Luettu Kuunnella E- kirja Suomi epub, Pdf, ibook, Kindle, Txt, Doc, Mobi Lataa Työnohjaus Lataa ISBN: 9789525903072 Sivumäärä: 235 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 38.97 Mb Työnohjaus - ryhmien ja organisaatioiden kehittämisen välineenä on julkaisu, johon on koottu työnohjauksen

Lisätiedot

Opinnoista töihin -teema Erityistä tukea tarvitsevan opiskelijan opintojen nivelvaiheiden ja vastuiden maakunnallinen toimintamalli

Opinnoista töihin -teema Erityistä tukea tarvitsevan opiskelijan opintojen nivelvaiheiden ja vastuiden maakunnallinen toimintamalli 1 SAVON OTE -HANKKEEN ITSEARVIOINTI Savon OTE -hankkeen itsearviointi on tehty oheista Innokylän arviointimittaria käyttäen. Siinä käydään läpi tulosten ja pilottien itsearviointi teemoittain. Opinnoista

Lisätiedot

VVY:n hallituksen jäsenten valinnan valmistelu. Muutoksia Venlassa vuonna Uutiskirje 1/5. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä

VVY:n hallituksen jäsenten valinnan valmistelu. Muutoksia Venlassa vuonna Uutiskirje 1/5. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje VVY:n hallituksen jäsenten valinnan valmistelu Jälleen on syytä aloittaa keskustelu Vesilaitosyhdistyksen hallituksen erovuoroisten jäsenten

Lisätiedot

62. Vesihuoltopäivät Vesihuoltopäivien avaus. Vesihuoltopäivät järjestetään nyt 62. kerran komea perinne!

62. Vesihuoltopäivät Vesihuoltopäivien avaus. Vesihuoltopäivät järjestetään nyt 62. kerran komea perinne! 62. Vesihuoltopäivät 23.-24.5.2018 Vesihuoltopäivien avaus Jyrki Kaija Vesiväki nyt Areenalla!!! Vesihuoltopäivät järjestetään nyt 62. kerran komea perinne! Etkot oli eilen ja vahvimmilla on vielä jatkot

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2017 1

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2017 1 Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2017 1 Kokousaika kello 9:00 11.30 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, nh TUPA Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus ja edellisen kokouksen muistion

Lisätiedot

VESIHUOLTOJAOSTO ESITTÄYTYY

VESIHUOLTOJAOSTO ESITTÄYTYY VESIHUOLTOJAOSTO ESITTÄYTYY Hanna Yli-Tolppa, Mäntsälän Vesi Suomen Vesiyhdistys ry:n jaostot: -Historia - Jätevesi - Kalatalous - Kehitysmaa -Pohjavesi - Vedenlaatu - VESIHUOLTO -Vesistö perustettu 3.12.2008.

Lisätiedot

Espoon hulevesien hallinta

Espoon hulevesien hallinta Espoon hulevesien hallinta Kuntaliitto 4.9.2007 Rakennusjärjestys 17 Hulevesien ja perustusten kuivatusvesien johtaminen Vesihuoltolaitosten toiminta-alueella oleva kiinteistö on liitettävä rakennettuun

Lisätiedot

CASE: HSY Viikinmäki AURINKOSÄHKÖVOIMALA

CASE: HSY Viikinmäki AURINKOSÄHKÖVOIMALA CASE: HSY Viikinmäki AURINKOSÄHKÖVOIMALA Energiatehokas vesihuoltolaitos 1/2018 1 Auringosta sähköä jätevedenpuhdistamolle Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY hyödyntää aurinkoenergiaa kaikissa kohteissa,

Lisätiedot

Hausjärven Kurun pohjavesiselvitykset. Timo Kinnunen, hydrogeologi Uudenmaan ympäristökeskus

Hausjärven Kurun pohjavesiselvitykset. Timo Kinnunen, hydrogeologi Uudenmaan ympäristökeskus Hausjärven Kurun pohjavesiselvitykset Timo Kinnunen, hydrogeologi Uudenmaan ympäristökeskus Lähtökohtia Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan 31 kunnasta 21 vedenhankinta perustuu pohjaveden tai tekopohjaveden käyttöön

Lisätiedot

Työturvallisuusopashankkeen tavoitteet

Työturvallisuusopashankkeen tavoitteet Alueellinen vesihuoltopäivä 18.11.2015, Kokkola Vesihuoltolaitosten työturvallisuusopas Saijariina Toivikko vesihuoltoinsinööri 10.11.2015 1 Saijariina Toivikko Työturvallisuusopashankkeen tavoitteet Hankkeen

Lisätiedot

VEHO ONLINE- PÄÄLLIRAKENNEPALVELU. Päällirakentajan ohje Veho Oy Ab

VEHO ONLINE- PÄÄLLIRAKENNEPALVELU. Päällirakentajan ohje Veho Oy Ab VEHO ONLINE- PÄÄLLIRAKENNEPALVELU Päällirakentajan ohje Veho Oy Ab VEHO ONLINE PÄÄLLIRAKENNEPALVELU Kirjautuminen ja rekisteröityminen VehoOnline palveluun https://online.vehotrucks.fi Käyttäjätunnusten

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Auran kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E25339.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Auran kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E25339.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) VESIHUOLLON KEHITTÄMISTOIMENPITEET VUOSILLE 2012-2035 Vedenhankinta Kehittämiskohde Tarve Toimenpiteet Toteuttaja Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston kunnossapito

Lisätiedot

ETÄLUETTAVAT VESIMITTARIT YLIVIESKAN VESIOSUUSKUNNAN KÄYTÖSSÄ

ETÄLUETTAVAT VESIMITTARIT YLIVIESKAN VESIOSUUSKUNNAN KÄYTÖSSÄ ETÄLUETTAVIEN VESIMITTARIEN KÄYTTÖ KIINTEISTÖKOHTAISESSA VEDEN MITTAUKSESSA Alueellinen vesihuoltopäivä Kokkolassa 18.11.2015 Toni Huuha, Ylivieskan Vesiosuuskunta ETÄLUETTAVAT VESIMITTARIT YLIVIESKAN

Lisätiedot

Suomalaisen vesilaitostoiminnan vahvuudet ja heikkoudet

Suomalaisen vesilaitostoiminnan vahvuudet ja heikkoudet Suomalaisen vesilaitostoiminnan vahvuudet ja heikkoudet Timo Heinonen Hallituksen puheenjohtaja, Vesilaitosyhdistys Toimitusjohtaja, HS-Vesi 16.12.2011 1 Timo Heinonen, HS-Vesi, VVY Esityksen sisältö Vesihuoltolaitosten

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN OMAISUUDENHALLINNAN KÄSIKIRJA

VESIHUOLTOLAITOKSEN OMAISUUDENHALLINNAN KÄSIKIRJA VESIHUOLTOLAITOKSEN OMAISUUDENHALLINNAN KÄSIKIRJA Jyrki Paavilainen ǀ Urban Assets Oy VESIHUOLTO 2019 PÄIVÄT, JYVÄSKYLÄ 16.5.2019 1 EI KYLLÄ Ovatko omaisuustietosi hallussa? EI KYLLÄ Ymmärtääkö poliitikkosi

Lisätiedot

Innovatiivinen kaupunki ohjelman vuoden 2012 hakuilmoitus

Innovatiivinen kaupunki ohjelman vuoden 2012 hakuilmoitus Helsingin kaupungin ja Aalto-yliopiston yhteistyö 3.1.2012 MUISTIO INNOVATIIVINEN KAUPUNKI -ohjelma Annukka Jyrämä, Timo Heikkinen Innovatiivinen kaupunki ohjelman vuoden 2012 hakuilmoitus Aalto-yliopiston

Lisätiedot

Vedenhankinta ja vesijohtoverkosto

Vedenhankinta ja vesijohtoverkosto Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/6) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta ja vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston saneerausohjelman toteuttaminen Verkoston toimintavarmuuden lisääminen, sammutusvesi, talousveden

Lisätiedot

Miia Hietaniemi ft, YAMK-opisk. Anna-Liisa Leikas ft, YAMK-opisk

Miia Hietaniemi ft, YAMK-opisk. Anna-Liisa Leikas ft, YAMK-opisk Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Terveellisen työympäristön ja työntekijöiden työhyvinvoinnin edistäminen laadunparannuksen periaatteella Miia Hietaniemi ft, YAMK-opisk. Anna-Liisa Leikas ft, YAMK-opisk.

Lisätiedot

Pudasjärven kaupunki. Vesihuollon kehittämissuunnitelma

Pudasjärven kaupunki. Vesihuollon kehittämissuunnitelma Pudasjärven kaupunki Vesihuollon kehittämissuunnitelma 12.10.2015 Vesihuollon termejä Vesihuolto; vesihuollolla tarkoitetaan veden johtamista, käsittelyä ja toimittamista talousvetenä käytettäväksi sekä

Lisätiedot

PIRKKALAN KUNTA. TOIMINTAMALLIEN JA PALVELUJÄRJESTELMIEN UUDISTAMINEN Strategiahanke-suunnitelma

PIRKKALAN KUNTA. TOIMINTAMALLIEN JA PALVELUJÄRJESTELMIEN UUDISTAMINEN Strategiahanke-suunnitelma PIRKKALAN KUNTA TOIMINTAMALLIEN JA PALVELUJÄRJESTELMIEN UUDISTAMINEN Strategiahanke-suunnitelma VALTUUSTON HYVÄKSYMÄ 20.2.2011 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Kuntastrategiaa toteuttava hanke... 4

Lisätiedot

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA FCG Finnish Consulting Group Oy Pieksämäen kaupunki VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA Vesihuoltolaitoksen toiminta-alue 0143-P12743 14.2.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Vesihuoltolaitoksen toiminta-alue

Lisätiedot

Viemäreiden kuntotutkimusopas. VVY:n hallituksen jäsenten valinnan valmistelu. Uutiskirje 1/5. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä

Viemäreiden kuntotutkimusopas. VVY:n hallituksen jäsenten valinnan valmistelu. Uutiskirje 1/5. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje Viemäreiden kuntotutkimusopas VVY:n monistesarjaan kuuluva opas kokoaa yhteen putkiverkkojen kuntotutkimusprosessin kaikki osa-alueet ja

Lisätiedot