T Käyttöliittymäpsykologia

Transkriptio

1 T Käyttöliittymäpsykologia 49581M

2 Perinteisten työpöytäsovellusten osalta käytettävyys alkaa olla vakiinnuttanut asemansa. Tietokonepelien kohdalla käyttäjäkeskeinen tuotekehitys ei vielä tietoisesti ole osa arkipäivää. Vaikka pelaaminen käyttäjän motiivien ja tavoitteiden osalta poikkeaa perinteisempien ohjelmistojen käytöstä, ovat pelitkin pohjimmiltaan tietokoneen avulla käytettäviä ohjelmia ja näin ollen samojen rajoitteiden alaisia ts. myös pelien käytettävyyttä voidaan perustellusti pohtia. Peliteollisuus voi parantaa liiketoiminnallisia edellytyksiään ottamalla käytettävyyden tiiviimmin osaksi toimintaansa. Vastaavasti perinteinen ohjelmistotuotanto voi hyödyntää peliteollisuuden menetelmiä erityisesti oppimiseen liittyvien haasteiden yhteydessä. Pelaamiseen liittyvän liiketoiminnan arvo on noin miljardia euroa, kun taas esimerkiksi elokuvateollisuuden arvo, oheistuotteet mukaan lukien, on noin 40 miljardia euroa [1][1]. Pelaaminen myös kasvattaa suosiotaan jatkuvasti. Pelaaminen on siis liiketoiminnallisesti merkittävää, mutta kuitenkaan pelien käytettävyydestä ei yleisesti puhuta. Eräs syy tähän voi olla historiallinen. Tietokonepelien kehittäminen on ainakin aiemmin perustunut hyvin pitkälle tekijöiden omaan mielenkiintoon. Varsinkin pienissä alan yrityksissä on ollut yleistä, että ohjelmoijat työpäivän päätteeksi jäävät vapaa-ajallaan kokeilemaan päivän kuluessa aikaansaatua toiminnallisuutta. Toisin sanoen käyttäjäkeskeinen tuotekehitys on ollut peliteollisuudessa arkipäivää jo ensimmäisistä tietokonepeleistä lähtien ilman, että siihen olisi erikseen kiinnitetty huomiota. Tämä sinällään ei ole poikkeuksellista eikä eroa alkuaikojen tietokoneohjelmista, jotka nekin suunniteltiin tekijöiden omaan käyttöön, mutta tietokonepelien osalta käytäntö on säilynyt yleisenä näihin päiviin saakka. Toisaalta peleissä esimerkiksi visuaalinen ulkoasu ja äänisuunnittelu ovat hyvin keskeisiä, ja niinpä projekteissa yleensä on mukana mm. graafikkoja ja muusikkoja, joten pelikehitysprojektit ovat osaamispohjaltaan monipuolisempia kuin perinteisemmät ohjelmistoprojektit. Tällöin ei niin helposti pääse syntymään tilannetta, jossa kehittäjät sokeutuvat omille virheilleen. Joissain tapauksissa, erityisesti simulaatioiden kohdalla, itse peli voi muodostaa hyvin tiukat rajoitteet joiden puitteissa kehittäjien on toimittava, eikä tällöin käytettävyys muodostu kovinkaan keskeiseksi. Käytettävyyden peruslähtökohtana on ajatus siitä, että tuote saadaan parhaalla mahdollisella tavalla, mutta silti järkevin kustannuksin, vastaamaan käyttäjän tarpeita. Vaikka pelaaminen käyttäjän motiivien osalta poikkeaa perinteisempien ohjelmistojen käytöstä, ovat pelitkin pohjimmiltaan tietokoneen avulla käytettäviä ohjelmia ja siten samojen rajoitteiden alaisia. Näin ollen myös pelien yhteydessä on mielekästä puhua käytettävyydestä. Rouse on artikkelissaan pohtinut pelaamisen ja eri taiteenlajien olemusta [4]. Ohjelmina pelit kuitenkin poikkeavat huomattavasti perinteisemmistä tietokonesovelluksista, joten käytettävyydestä korostuvat eri asiat. Perinteisen työpöytäsovelluksen yhteydessä käyttäjällä on tyypillisesti ongelma, jonka hän haluaa ratkaista. Perinteisessä käytettävyyden määritelmässä korostuu hyvin vahvasti hyötynäkökulma. Mutta mitä hyötyä pelaamisesta on? Pelien kohdalla ongelma ratkaisu -yhteyttä ei ole olemassa, vaan käyttäjä haluaa pelata jotain tiettyä peliä. Käytettävyyden psykologia -kirjassa esitetään jako käyttötuotteisiin ja näyttötuotteisiin [3][3]. Käyttötuotteita ovat useimmat perinteiset työpöytäsovellukset, kuten tilasto-ohjelmat, tekstinkäsittelyohjelmat yms. Matkapuhelin taas voi olla näyttötuote, jonka tarkoitus on olla tyylikkään ja muodikkaan oloinen. Pelit eivät oikeastaan kunnolla kuulu kumpaankaan yllä olevista ryhmistä, vaan muodostavat oman kokonaisuutensa, jota voisi esimerkiksi nimittää viihdetuotteiksi. On kuitenkin muistettava, että jaottelu on yksinkertaistava, ja pelejä kuten muitakin ohjelmistoja on huomattava määrä erilaisia M 2

3 Pelien kohdalla käytettävyydestä korostuu kaksi osa-aluetta: miellyttävyys ja opittavuus. Miellyttävyyden avulla peleistä pyritään luomaan mahdollisimman puoleensavetäviä. Pelaamisen on pystyttävä tarjoamaan pelaajalle jonkinlainen elämys, koska mitään konkreettista hyötyä se ei voi muodostaa. Toisaalta pelaamisessa on kyse oppimisesta; pelintekijän luomien sääntöjen tunteminen ja noudattaminen johtaa pelaajan etenemiseen pelissä. Eräs käytettävyyden osa-alue, joka on yhtä tärkeä sekä peleissä, että perinteisempien sovellusten osalta on yhdenmukaisuus. Pelaajan on pystyttävä muodostamaan selkeä käsitys siitä, mitä pelin maailmassa voi tehdä. Konsistenssi ei kuitenkaan tarkoita, että pelin olisi oltava kaavamainen, jolloin pelaamisesta tulee tylsää. Yhdenmukaisuus tarkoittaa esimerkiksi, että pelaaja voi avata jokaisen pelimaailmassa olevan oven, mutta ei sitä, että jokainen pelin tehtävä ratkeaa samalla tavalla. Yhdenmukaisuus muodostaa perustan, jonka päälle miellyttävä pelikokemus voidaan rakentaa. Pelaamisen yhteydessä käyttäjällä ei yleensä ole samankaltaisia välittömiä tavoitteita kuten esimerkiksi dokumentin kirjoittaminen tai vaikkapa kassavirtalaskelman tekeminen. Pelaajan tavoitteet ovat huomattavasti abstraktimpia ja moninaisempia. Ei ole olemassa yhtä yksittäistä syytä, joka saa ihmiset pelaamaan. Konkreettisimmalla tasolla syynä voi olla puhtaasti ajan kuluttaminen, mutta yleensä pelaamiseen liittyy myös jonkin asteista todellisuudenpakoa. Muuten käyttötilanne vastaa tavallista tietokoneen käyttöympäristöä, jossa tilanne vaatii huomattavan osan tarkkaavaisuudesta, mutta toisaalta myös keskeytykset, esimerkiksi puhelimen soidessa, voivat olla yleisiä. Kuten Norman on huomannut, pelaaminen voi olla hyvinkin intensiivistä [5]. Jokaiselle pelaajalle lienee tuttu tilanne, jossa tietää, että pitäisi tehdä jotain muuta, mutta pelaamista ei malta lopettaa, vaan se jatkuu aina vielä yhden kierroksen verran. Rouse pitää tietokonepelejä eräänä taiteen muotona ja hänen mukaan taiteilijat ovat aina halunneet herättää katsojissaan tunnereaktion [4]. Rouse on verrannut eri taidemuotoja keskenään ja huomannut, että kullakin on omat ominaispiirteensä, mitä tietokonepelien tekijät eivät vielä ole kunnolla sisäistäneet. Tietokonepelien osalta Rouse on tunnistanut neljä erilaista tunnetilaa, jotka pelaaminen voi synnyttää. Näistä ensimmäinen on jännitys; toisin kuin elokuva tai kirja, jokainen siirto/vuoro tietokonepelissä voi olla pelaajan viimeinen, jolloin jännityksen tunne on hyvin kouriintuntuva. Toinen tila liittyy saavutuksen tunteeseen. Kun pelaaja etenee pelissä, pystyy hän kokemaan onnistumisen tunteen omista teoistaan, helpommin kuin elokuvan supersankarin menestyksestä. Pelit voivat myös antaa pelaajalle mahdollisuuden tuntea ylpeyttä omista teoistaan, esimerkiksi 90-luvun lopulla maailmaa valloittanut Tamagotchivirtuaalilemmikin menestys perustui osaltaan juuri tähän tekijään. Neljäntenä mahdollisuutena tietokonepelit voivat tarjota pelaajalle mahdollisuuden rikkoa yhteiskunnan käyttäytymissääntöjä, kuten suositussa Grand Theft Auto -pelisarjassa. Vaikka Rousen jaottelu on muuten hyvä, puuttuvat siitä pelaamisen sosiaalisen tilanteen synnyttämät tunteet. Käyttäjäryhmänä tietokonepelaajat ovat perinteisten ohjelmistojen käyttäjiä selvärajaisempi ryhmä. Aiemmin pelaamista on pidetty lähinnä lasten harrastuksena, mutta tyypillinen tietokonepelaaja on 28- vuotias mies, ja yli 90% peleistä myydään yli 18-vuotiaille. Vaikka pelaamista on pidetty miesten harrastuksena on pelaajista merkittävä osa kuitenkin naisia (43 %) [2][2] 1. Pelaajat suhtautuvat teknologiaan myönteisesti ja osaavat käyttää tietokonetta keskivertokäyttäjää paremmin. Käyttäjäryhmän erityispiirteet korostavat käytön tehokkuutta ja nopeutta, näin ollen esimerkiksi erilaiset oikotiet ovat peleissä erityisen tärkeitä. Niinpä esimerkiksi lentokonesimulaatioissa voi olla jopa sata erilaista näppäinyhdistelmää, jotka pelaajan on hallittava. Myös pelin tyyppiä voidaan käyttää käyttäjäryhmän luonnehtimisessa, ja pelaajat jakautuvatkin melko selkeisiin alakulttuureihin kiinnostuksensa perusteella. Esimerkiksi toisen maailmansodan aikaisen strategiapelin pelaaja poikkeaa fantasiaroolipelin pelaajasta, eikä rallipelistä kiinnostunut välttämättä nauti FPS-tyylisen räiskintäpelin pelaamisesta. Käytettävyyden psykologia kirjassa esitetään nyrkkisääntö sille milloin kannattaa pitäytyä standardeissa [3]. Säännön mukaan tuotteen sisältö on se, joka muodostuu muuttujista ja kaiken muun 1 Artikkelista ei valitettavasti käy ilmi mihin luvut perustuvat M 3

4 pitäisi olla mahdollisimman vakiota. Pelit poikkeavat keskeisen sisältönsä osalta perinteisemmistä sovelluksista, ja koska pelaajat ovat hyvin teknologiamyönteinen ja osaava käyttäjäryhmä, voidaan peleissä käyttää uusia ja innovatiivisia ratkaisuja. Peli voi esimerkiksi perustua kokonaan pelin sisäiseen keksittyyn maailmaan, jolla ei ole reaalista vastinetta. Tällöin esimerkiksi käyttäjälle tutun dialogin käyttäminen ei ole yhtä keskeistä kuin perinteistä työpöytäsovellusta suunniteltaessa. Pelaamisen siirtyessä verkkoon korostuu sen merkitys sosiaalisena kanssakäymisenä. Tämä luultavasti osaltaan selittää naisten kiinnostusta pelaamiseen. Suurin osa peleistä on selkeästi miehille kohdennettuja, joten naisten osuutta ei voi selittää sillä, että pelejä olisi suunniteltu erityisesti naisille. Viime aikoina on kuitenkin alkanut ilmestyä uudenlaisia pelejä, hyvänä esimerkkinä toimii Sims-sarja, joka simuloi ihmisen elämää aivan uudenlaisella tavalla. Kehitys synnyttää paitsi uudenlaisia teknisiä haasteita, myös muokkaa käsitystä pelaamisesta. Käytettävyyden kannalta kehitys lisää haasteeksi muun muassa sen, miten pelaajien välinen sosiaalinen yhteisö tulisi rakentaa. Osassa peleistä, erityisesti simulaatioissa, käytetään perinteisten hiiren ja näppäimistön lisäksi pelaamiseen suunniteltuja erikoislaitteita, joiden avulla pystytään luomaan mahdollisimman todenmukainen pelikokemus. Laitteet kuitenkin rajoittuvat lähinnä erilaisiksi peliohjaimiksi kuten ratti ja polkimet -yhdistelmäksi. Aivan viime aikoina on konsolipelien yhteydessä kehitetty aivan uudenlainen tapa pelata. Pelaaminen perustuu lattialle asetettavaan mattoon, jossa on painesensorit, joiden avulla pelaaja kommunikoi pelikonsolin kanssa. Toistaiseksi sovellukset ovat olleet tanssipelejä, joissa käyttäjän on musiikin tahdissa suoritettava oikea askelkuvio. Vastaavankaltaiset uudet navigointitavat avaavat pelintekijöille uusia mahdollisuuksia, ja toisaalta tuovat pelaajiksi myös uudenlaisia käyttäjiä. Miellyttävyyden avulla pelintekijät pyrkivät ensisijaisesti saamaan potentiaalisesta asiakkaasta varsinaisen asiakkaan. Miellyttävyydessä on pelintekijän kannalta kyse lähinnä markkinoinnista, mutta vaikka psykologiset perustelut eivät pelintekijän kannalta olekaan ensisijainen kiinnostuksen kohde, auttaa niiden tunteminen suunnittelemaan parempia pelejä. Sillä, onko peli tekijän mielestä ylivertainen, kun ei oikeastaan ole merkitystä, vaan ratkaisevaa on se, että pelille on olemassa kysyntää. Tällä hetkellä jokaista liiketoiminnallisesti onnistunutta peliä kohden on suunniteltava 10 peliä [1], tätä suhdelukua voitaisiin ehkä parantaa, mikäli pelintekijät todella ymmärtäisivät minkä takia tietyt pelit menestyvät. Pelaajalle miellyttävyys tarkoittaa niitä seikkoja, joiden perusteella hän päätyy ostamaan juuri kyseisen pelin ja sitä jääkö peli kirjahyllyyn vai tuleeko sitä pelattua ensimmäisen kokeilun jälkeenkin. Psykologisesta näkökulmasta taas miellyttävyys tarkoittaa niitä ihmisen sisäisiä tekijöitä, joiden perusteella yksilö joko pitää tai ei pidä pelistä. Opittavuus on eräs tekijä, jonka lopputuloksena miellyttävyys syntyy. Mikäli peli on liian hankala tai helppo, se ei kovin pitkään jaksa pelaajaa kiinnostaa. Pelin vaikeusasteen on oltava nousujohteinen, siten että pelaajan taitojen kertyessä peli ei ala toistaa itseään, vaan tarjoaa pelaajalla riittävästi uusia haasteita. Opittavuuden edellytys on, että peli on johdonmukainen ja looginen ts. konsistentti. Toinen edellytys oppimiselle on riittävä ohjeistus. Ohjeistuksen merkitys korostuu etenkin pelin alkuvaiheessa. Useissa peleissä ohjeistus on toteutettu erityisen opastusjakson avulla, jossa pelaajalle yksinkertaisen skenaarion avulla opetetaan pelin keskeisimmät ominaisuudet. Myöskään ilman riittävää palautetta oppimista ei voi tapahtua. Toisaalta palaute ei saa olla liian huomiota herättävää. Palautteen antamiselle muodostavat esimerkiksi simulaatioissa erilaiset mittarit luonnollisen kanavan. Peleissä palaute on yleensä koko ajan näkyvillä ruudulla, josta käyttäjä voi esimerkiksi seurata pisteiden kertymistä. Pelien äänimaailma muodostaa toisen merkittävän palautekanavan. Myös peliohjaimen avulla käyttäjälle voidaan antaa palautetta. Esimerkiksi Force Feedback-ominaisuuksilla varustetut rattiohjaimet antavat pelaajalle tuntoaistiin perustuvaa palautetta ajo-olosuhteiden mukaisesti. Vaikka käytettävyys nykyään pyritään erottamaan varsinaisesta tuotekehityksestä, ei se kaikissa tapauksissa ole ehdottoman välttämätöntä, kuten peliteollisuuden menestys osoittaa. Tällöin tuotekehittäjien on kuitenkin toimittava useissa rooleissa, mikä väistämättä aiheuttaa ristiriitoja. Toisaalta roolien 49581M 4

5 päällekkäisyys vähentää kommunikoinnin tarvetta ja voi näin myös helpottaa työn sujumista. Käytäntö sopinee kuitenkin lähinnä pieniin projekteihin, joissa yksi henkilö voi realistisesti toimia useammassa roolissa. Toisin sanoen käytettävyyden kannalta hyvään lopputulokseen voi päästä myös ilman erillistä käytettävyystiimiä ja monimutkaista prosessia. Peliteollisuus myös osoittaa sen, että innovatiivisuudelle on tilaa myös käyttöliittymien suunnittelussa. Perinteisissä työpöytäsovelluksissa ei kuitenkaan voida käyttää yhtä radikaaleja ratkaisuja kuin pelien suunnittelussa, mutta aina pitäytyminen perinteissä ei ole paras ratkaisu. Peliteollisuus myös osoittaa sen, että ohjelmistot voivat olla myös miellyttäviä, eikä tietokoneen käytön välttämättä tarvitse olla vastenmielistä. Perinteisempien sovellusten käyttämisen ei välttämättä tarvitse olla samankaltainen elämys kuin tietokonepelin pelaaminen, mutta ainakin jossain määrin näitäkin ajatuksia voitaneen soveltaa myös perinteisemmän ohjelmistoteollisuuden parissa. Myös Norman on huomannut, miten intensiivistä pelaaminen voi olla. Hän esittää artikkelissaan mielenkiintoisia näköaloja pelien hyödyntämisestä oppimisessa [5]. Pelien kautta oppiminen voisi olla hauskaa ja tapahtua ikään kuin vahingossa. Normanin mukaan oppiminen voisi olla huomattavasti tehokkaampaa kuin pelkästään kirjasta lukemalla, koska pelaaminen tarjoaa mahdollisuuden oppimiseen tekemisen kautta. Tätä mahdollisuutta ei vielä kovin paljoa hyödynnetä, mutta esimerkiksi (sota)strategiapelien osalta yhteys lienee selvä. Strategiapelit varsinkin verkkopeleinä opettavat melko ainutkertaisella tavalla taktiikkaa, ja niitä hyödynnetäänkin armeijoissa eri puolilla maailmaa. Ilmailualan yritykset taas ovat huomanneet simulaattoreiden mahdollisuudet, ja pelaaminen on otettu osaksi lentäjien koulutusta. Tässä valossa Normanin huoli siitä, että pelaamisen kautta tapahtuva oppiminen olisi triviaalia, tuntuu hieman liioitellulta. On myös esitetty, että syyskuun 11 päivän tapahtumia edelsi lentäjien harjoittelu erään suuren ohjelmistovalmistajan lentosimulaattoripelillä. Perinteisemmän ohjelmistoteollisuuden puolella käytettävyys alkaa olla vakiinnuttanut asemansa osana tuotekehitysprosessia. Vaikka peliteollisuudessa ei perinteisesti ole kiinnitetty kovinkaan paljoa huomiota käytettävyyteen, on kuitenkin selvää, että käytettävyys voisi auttaa tekemään parempia pelejä. Yritys voi muodostaa käytettävyydestä strategisen kilpailutekijän, jonka avulla se pystyy tuottamaan kilpailijoihinsa verrattuna parempia pelejä ja näin ollen parantaa liiketoiminnallista asemaansa. [1] Marko Laitila Suomi kärkkyy pelien suurmaaksi.. Tekniikka & Talous [2] Tietokonepelaaja ei ole nörtti. Tekniikka & Talous [3] Sinkkonen, Kuoppala, Parkkinen, Vastamäki. Käytettävyyden psykologia [4] Rouse. Games on the Verge of a Nervous Breakdown:Emotional Content in Computer Games. ACM SIGGRAPH Computer Graphics. Volume 35, Issue 1 (February 2001) ISSN: [5] Norman. Learning from the Success of Computer Games. Don Norman's jnd website (online). [viitattu ] M 5