Alkoholiriippuvuuden farmakologinen hoito

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Alkoholiriippuvuuden farmakologinen hoito"

Transkriptio

1 ALKOHOLIHAITAT Hannu Alho ja Petri Hyytiä Alkoholiriippuvuuteen on jo pitkään ollut tehokkaita hoitomahdollisuuksia, mutta hoitoon hakeutuu ja tehokasta hoitoa saa vain pieni osa riippuvaisista. Alkoholiriippuvuuden menestyksekkään lääkehoidon takaamiseksi olisi tunnettava riippuvuuden biologiset taustamekanismit ja niihin vaikuttavat farmakologiset keinot. Hoito tulisi kohdentaa sen mukaan, onko tavoitteena välitön täysraittius, raitistuminen vähitellen vai raittiuden ylläpitäminen. Vahvin tutkimusnäyttö vähitellen raitistumiseen löytyy opiaattiantagonisti naltreksonin tehosta. Täysraittiutta välittömästi tavoitel taessa merkittävä osa alkoholiriippuvaisista potilaista hyötyy valvotusta disulfiraamihoidosta. Tulevaisuuden näkymiä ovat hoidon biologinen kohdentaminen oikealle kohderyhmälle ja erilaisten farmakologisten vaikutusprofiilien hyväksikäyttäminen. 912 Koska päihteiden, lääkkeiden ja alkoholin sekakäyttö on lisääntynyt, alkoholiriippuvuuden lääkehoitoon suhtaudutaan ajoittain kriittisesti. Kiistatta on kuitenkin osoitettu, että alkoholiriippuvuus on krooninen biologinen sairaus, jolla on hermostollinen perusta. Nykyisin jo käytössä olevien lääkehoitojen avulla voidaan psykososiaalisten hoitojen tehoa parantaa selvästi. On nähtävissä, että alkoholiriippuvuuden hermostomekanismien ja perinnöllisen taustan entistä parempi tunteminen avaavat mahdollisuuksia kehittää uusia farmakologisia hoitomuotoja ja kohdentaa nykyisin käytettäviä hoitoja paremmin. Disulfiraami Disulfiraami suurentaa alkoholin kanssa yhtaikaisesti nautittuna elimistön asetaldehydipitoisuuksia, ja tämä aiheuttaa pahoinvointia, punoitusta, huimausta, takykardiaa ja päänsärkyä. Koska disulfiraami ei ilmeisesti vaikuta alkoholin himoon, potilaalle tulee selvittää lääkkeen vaikutusmekanismi. Parhaimmat tulokset on saatu kontrolloidulla disulfiraamihoidolla, ja oikein käytettynä aversiohoidoilla (antabus) on saavutettu lyhytaikaisessa tarkastelussa kohtalaisen hyviäkin tuloksia (Chick ym. 1992). Disulfiraamista on saatavilla erikoisluvalla rekisteröimätön, ihonalaiskudokseen sijoitettava hitaasti lääkettä luovuttava kapseli. Kapselia käytettäessä ei verestä kuitenkaan ole todettu farmakologisesti aktiivisia määriä vaikuttavaa lääkeainetta, minkä vuoksi implanttien vaikutus on enintään lumelääkkeen veroinen (Wilson ym. 1980). Äskettäin julkaistussa suomalaisessa tutkimuksessa oli verrattu disulfiraamin, naltreksonin ja akamprosaatin tehoa alkoholiriippuvuuden hoidossa ja merkittävästi tehokkaimmaksi lääkehoidoksi osoittautui kontrolloitu antabushoito (Laaksonen ym. 2008). Disulfiraamia käytettäessä on muistettava kuitenkin, että aine voi alkoholin kanssa yhdessä käytettynä aiheuttaa vaikeankin maksavaurion (Björnsson ym. 2005). Tätä seikkaa tulee erityisesti korostaa potilaalle disulfiraamilääkitystä aloitettaessa. Duodecim 2009;125:912 8

2 Opioidiantagonistit Opioidiantagonistit, kuten naloksoni, nalmefeeni ja naltreksoni kilpailevat stereospesifisesti opioidireseptoreista endo- ja eksogeenisten opioidien kanssa. Opioidiantagonistien vaikutusmekanismia alkoholiriippuvuuden hoidossa ei ole täysin selvitetty. Nykyhypoteesin mukaan alkoholin kulutus lisää endogeenisten opioidien aktiivisuutta, mikä ilmenee alkoholin suurkuluttajilla alkoholihimona. Opioidiantagonistit kumoavat osittain endorfiinien vaikutuksen ja vähentävät siten alkoholinjuomiseen liittyvien miellyttävien tuntemusten kokemista (positiivisen ehdollistumisen vähentäminen) ja hillitsevät samalla juomiseen kohdistuvaa himoa. Tällä hetkellä naltreksonilla on suoritettu useita suurehkoja kliinisiä, hyvin kontrolloituja hoitotutkimuksia (Srisurapanont ym. 2002), joiden kaikkien tulokset olivat selvästi samansuuntaiset: naltreksoni yhdistettynä retkahduksia ehkäisevään kognitiiviseen oppimisterapiaan vähentää merkittävästi juomishimoa ja retkahduksia. Sen sijaan naltreksoni ei näytä tehoavan hoito-ohjelmissa, joissa tavoitteena on alun pitäen ollut täysraittius. Lääkehoidon tulisi kestää vähintään kolme kuukautta. Jatkohoito voidaan toteuttaa siten, että potilas ottaa 50 mg naltreksonia tarvittaessa, eli tilanteissa, joissa retkahdusvaaran voidaan olettaa olevan suuri, jolloin voidaan puhua kyseisen hoidon tavoitteellisuuden kohdentamisesta (Heinälä ym. 2001, Kranzler ym. 2003a). Naltreksonihoidon farmakogeneettinen kohdentaminen. Vaikka alkoholiriippuvuuden hoito psykososiaaliseen hoitoon yhdistetyillä lääkehoidoilla parantaa kiistatta hoitotuloksia, on käytettyjen lääkeaineiden teho kuitenkin varsin rajallinen. Hoitotulosten parantamiseksi avainasemassa on lääkehoidon parempi kohdistaminen siten, että alkoholiriippuvuuden huomioidaan olevan biologiselta perustaltaan heterogeeninen sairaus. Siksi on todennäköistä, että tietyn lääkeainemolekyylin terapeuttiset vaikutukset nähdään vain osalla alkoholisteista. Toisen periaatteen mukaan lääkeaineiden vaikutukset voisivat kohdistua mahdollisimman moneen alkoholin vaikutuksia välittävään järjestelmään ja parantaa siten hoidon tehoa. Naltreksoni on toistaiseksi ainoa tunnettu alkoholismin hoidossa käytetty lääke, jonka vaikutuksia muovaa reseptoritason geneettinen muuntelu. μ-opioidireseptorigeenin eksonissa yhden nukleotidin korvautuminen toisella johtaa asparagiini-aminohapon (Asn) vaihtumiseen asparagiinihapoksi (Asp) μ-reseptoriproteiinissa, mikä puolestaan lisää reseptorin endogeenisen ligandin, β-endorfiinin affiniteettia reseptoriin (Bond ym. 1998). Laboratorio-olosuhteissa tämän Asp40-geenimuodon eli alleelin kantajien on todettu kokevan alkoholin subjektiiviset humalluttavat ja euforiset vaikutukset suurempina kuin yleisemmän Asn40-alleelin kantajien, ja heillä naltreksoni salpasi näitä alkoholin vaikutuksia tehokkaimmin (Ray ja Hutchison 2004 ja 2007). Useaan populaatiotutkimukseen perustavan meta-analyysin mukaan ei ole kuitenkaan näyttöä siitä, että alkoholin subjektiivisia vaikutuksia tehostava geenimuoto sellaisenaan altistaisi alkoholiriippuvuudelle (Arias ym. 2006). μ-reseptorin geneettisen muuntelun merkitystä naltreksonin terapeuttisissa vaikutuksissa selvitettiin osana laajaa COMBINEtutkimusta, jossa vertailtiin sekä naltreksonin että erilaisten käyttäytymisterapioiden tehoa alkoholiriippuvuuden hoidossa normaalia ja poikkeavaa geenimuotoa kantavilla potilailla (Anton ym. 2008b). Käytettäessä intensiivistä psykososiaalista terapiaa, joka koostui kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta, 12 askeleen hoito-ohjelmasta ja motivaatiota vahvistavasta hoidosta, ei naltreksonin ja lumelääkkeen välillä havaittu eroja. Myöskään Asp40-alleelin kantajat eivät eronneet muista genotyypeistä. Jos sen sijaan naltreksonihoitoa tukeva terapia koostui ainoastaan lyhytneuvontakäynneistä, joiden aikana käsiteltiin alkoholin käyttömääriä, käytön seurauksia sekä annettiin tietoa naltreksonin vaikutuksista, naltreksonin positiiviset vaikutukset tulivat esiin mutta vain Asp40-alleelin kantajilla. Kuudentoista viikon hoitojakson aikana heillä oli lumelääkettä saaneisiin verrattuna enemmän raittiita päiviä mutta myös enem- 913

3 ALKOHOLIHAITAT 914 Naltreksonilla on selvästi osoitettava farmakologinen vaikutus, jonka ansiosta kliinistä hoitotulosta voidaan parantaa män sellaisia juomiskertoja, joiden aikana nautittiin runsaasti alkoholia. Näiden tulosten perusteella voidaan päätellä, että intensiivisen psykososiaalisen terapian puuttuessa naltreksonilla on selvästi osoitettava farmakologinen vaikutus, jonka ansiosta kliinistä hoitotulosta voidaan parantaa. Tehon paraneminen tulee kuitenkin esille vain Asp40-alleelin ja mahdollisesti muiden μ-reseptorin geenimuotojen kantajilla, joiden tunnistamisen avulla naltreksonihoito voitaisiin kohdentaa entistä paremmin. Akamprosaatti Akamprosaatti on tauriinin kalsiumsuola. Akamprosaatin vaikutukset perustuvat sen kykyyn säädellä glutamatergista hermovälitystä, joka on aivojen tärkein eksitatorinen eli kiihdyttävä järjestelmä. Sen molekulaarista vaikutusmekanismia alkoholiriippuvuuden hoidon kannalta ei vielä tarkasti tunneta. Akamprosaatin kokonaisvaikutuksen arvellaan kuuluvan negatiivisen ehdollistumisen piiriin. Akamprosaattia on jo pitkään käytetty alkoholismin hoidossa Keski-Euroopassa ja etenkin sen kehittämismaassa Ranskassa. Lääkkeellä ei ole myyntilupaa Suomessa, mutta erikoisluvalla sitä voi potilaille määrätä. Useat kontrolloidut kliiniset tutkimukset ovat osoittaneet, että akamprosaatin käyttö vähentää merkittävästi alkoholinkulutusta (Kranzler ja van Kirk 2001). Ondansetroni Keskushermoston serotonerginen hermovälitys on jo pitkään liitetty alkoholiriippuvuuden neurobiologiseen taustaan ja varsinkin niihin alkoholismin tyyppeihin, joiden ilmenemistä ohjaa vahvimmin peritty biologinen alttius. Alkoholiriippuvuuden hoidossa serotoniinijärjestelmään vaikuttavista lääkeaineista lupaavin on 5-HT 3 -reseptorin salpaaja ondansetroni. Alkoholi tehostaa 5-HT 3 -reseptorin välittämää ionivirtausta ja on siten ilmeisimmin yksi alkoholin primaarisista vaikutuskohdista keskushermostossa. Laboratorio-olosuhteissa ondansetroni vähentää alkoholin positiivisia subjektiivisia vaikutuksia ja juomishalua ( Johnson ym. 1993). Näyttö ondansetronin tehosta alkoholiriippuvuuden hoidossa on peräisin kahdesta riippumattomasta tutkimuksesta, joissa potilasjoukko jaettiin alkoholiriippuvuuden ilmenemisen perusteella kahtia ( Johnson ym. 2000, Kranzler ym. 2003b). Useissa eri alkoholismin typologioissa esiintyy varhain nuorena ilmenevä alkoholismin muoto, jonka ennusteena ovat vaikeampi riippuvuus ja huonommat hoitotulokset. Se on vahvemmin perinnöllisen alttiuden sanelemaa kuin lievempi ja myöhemmin ilmenevä muoto. Kahdentoista viikon mittaisessa satunnaistetussa ja lumekontrolloidussa kaksoissokkotutkimuksessa kolmesta ondansetroniannoksesta (1, 4, 16 μg/kg) keskimmäinen vähensi merkitsevästi juomispäiviä, päivittäin juotujen alkoholiannosten määrää ja raittiiden päivien osuutta. Lääkkeen vaikutus näkyi tosin ainoastaan varhain alkoholisoituneiden ryhmässä. Myöhemmin alkoholisoituneilla lääkehoitoon yhdistetty kognitiivinen terapia vähensi alkoholin juomista sellaisenaan eikä ondansetroni lisännyt hoidon tehoa. Serotoniinin välityksen vajaatoimintaa on pidetty varhain ilmenevän, perinnöllisen alttiuden omaavan alkoholismin tyypin yhtenä biologisena piirteenä. Aikaisemmissa tutkimuksissa serotoniinin takaisinottoa estävillä lääkkeillä (SSRI) ei kuitenkaan ole ollut tehoa alkoholismin hoidossa ehkä lukuun ottamatta depressiivisiä ja itsemurha-alttiita alkoholisteja. Ondansetronin 5-HT 3 -reseptorin kautta välittyvä alkoholinkäyttöä vähentävä teho saattaakin liittyä siihen, että pitkäaikainen alkoholinkäyttö alentaa tehokkaimman serotoniinin kantajamolekyylin tasoa aivoissa, mikä johtaa presynaptisten mekanismien kautta serotoniinitonuksen alenemiseen ja postsynaptisten 5-HT 3 -reseptorin määrän lisääntymiseen ( Johnson 2008). H. Alho ja P. Hyytiä

4 Topiramaatti Topiramaatti on epilepsialääke, jolla on useita vaikutusmekanismeja keskushermostossa. Tärkeimpiä ovat jänniteherkkien natriumkanavien ja AMPA-glutamaattireseptorien salpaaminen sekä GABA A -reseptorivälitteisen hermovälityksen voimistaminen. Toistaiseksi ei tiedetä, millaiseen hermostolliseen mekanismiin topiramaatin terapeuttinen merkitys alkoholiriippuvuuden hoidossa voisi perustua. Koska yleisen käsityksen mukaan kiihdyttävä hermovälitys korostuu alkoholiriippuvuuden kehittyessä, avainasemassa saattaa olla topiramaatin kyky vähentää kiihdyttävää ja tehostaa estävää hermovälitystä (Heilig ja Egli 2006). Käsitys topiramaatin mahdollisesta tehosta alkoholiriippuvuuden hoidosta perustuu toistaiseksi vain yhden tutkimusryhmän tuloksiin ( Johnson ym ja 2007). Näistä viimeisin on laaja satunnaistettu, lumekontrolloitu 14 viikon kaksoissokkotutkimus, jossa alkoholiriippuvaiset saivat kaksi kertaa päivässä annetun topiramaatin lisäksi viikoittain hoitomyöntyvyyttä parantavaa psykososiaalista terapiaa. Topiramaatti oli merkitsevästi lumelääkettä tehokkaampi vähentämään runsaan juomisen päiviä, jolloin nautittiin vähintään viisi alkoholiannosta, ja se kohensi myös muita itse raportoituja muuttujia, esimerkiksi raittiiden päivien lukumäärää. Samanaikaisesti topiramaatti paransi yleisesti fyysistä hyvinvointia, jonka mittareina todettiin maksa-arvojen, painoindeksin, kolesterolitasojen ja verenpaineen aleneminen ( Johnson ym. 2008). Topiramaatin vaikutuskoko 0,52 on suurimpia vastaavissa monikeskustutkimuksissa raportoituja, mutta tulosten yleistettävyyden varmistamiseksi tarvitaan lisätutkimuksia. Topiramaattilääkitys aloitettiin 25 mg:n päiväannoksella, ja sitä lisättiin vähitellen viiden viikon aikana 300 mg:n päiväannokseen saakka. Tärkeimmät raportoidut topiramaatin haittavaikutukset olivat ruokahaluttomuus, makuaistin muutokset, keskittymis- ja muistivaikeudet sekä kutiaminen ja tuntoharhat. Näiden haittavaikutusten esiintyvyys riippuu todennäköisesti siitä, kuinka nopeassa tahdissa päiväannosta lisätään. Oikea-aikainen annoksen suurentaminen lisää todennäköisesti topiramaatin siedettävyyttä, mutta pienellä osalla saattaa silti esiintyä haittavaikutuksia. Onkin mahdollista, että topiramaatin kohdalla siedettävyys on vaikeampi ongelma kuin jo alkoholiriippuvuuden hoitoon hyväksytyillä lääkkeillä ( Johnson ym. 2007). Psykoosilääkkeet YDINASIAT 88Lääkehoidoilla voidaan tehostaa merkittävästi alkoholiriippuvuuden psykososiaalista hoitoa. 88Uusilla farmakologisilla keinoilla voidaan vaikuttaa biologisiin mekanismeihin ja säädellä alkoholinhimoa ja kulutusta. 88Vahvin tutkimusnäyttö on opiaattiantagonisti naltreksonin tehosta. 88Osa alkoholiriippuvaisista potilaista hyötyy valvotusta disulfiraamihoidosta. 88Alkoholiriippuvuuteen liittyvän masentuneisuuden ja ahdistuneisuuden tehokas hoito parantaa hoitotuloksia. Tavanomaisten psykoosilääkkeiden tehoa alkoholiriippuvuuden hoidossa ei ole pystytty osoittamaan. Toisen sukupolven psykoosilääkkeistä on toistaiseksi käytettävissä niukasti satunnaistetuista ja kontrolloiduista tutkimuksista peräisin olevaa tietoa, mutta on viitteitä siitä, että esimerkiksi aripipratsoli ja ketiapiini saattavat parantaa hoitotuloksia lumelääkkeeseen verrattuna. Koska aivojen dopaminergiset hermoradat ovat keskeisiä päihteiden riippuvuutta aiheuttavien ominaisuuksien välittäjiä, dopamiinin salpaajien voisi teoreettisesti kuvitella olevan hyödyllisiä riippuvuuden hoidossa. Usein pitkäaikaiseen riippuvuuteen liittyy kuitenkin aivojen mielihyvä- ja motivaatiojärjestelmien dopaminergisen toiminnan lama, jolloin dopamiinin salpauksesta ei ole hyötyä. 915

5 ALKOHOLIHAITAT 916 Tästä näkökulmasta nimenomaan aripipratsoli, osittainen D 2 -reseptoriagonisti, on farmakologiselta profiililtaan kiinnostava, koska se tehostaa dopaminergistä hermovälitystä Ilokaasun kliinistä tehoa ei kuitenkaan ole osoitettu kontrolloiduissa tutkimuksissa alhaisen tonuksen aikana mutta salpaa dopamiinireseptorit, kun dopamiinitonus on korkea (DeLeon ym. 2004). Tällöin aripratsolin vaikutukset voisivat olla hyödyllisiä vieroituksen alkuvaiheessa alhaisen dopamiinitonuksen aikana ja retkahdusten yhteydessä, jolloin dopaminerginen järjestelmä aktivoituu. Aripipratsolin tehoa alkoholiriippuvuuden hoidossa selvitettiin 12 viikon mittaisessa kaksoissokkoutetussa ja lumekontrolloidussa tutkimuksessa, jossa lääkkeen päiväannos oli aluksi 2 mg ja sitä suurennettiin 30 mg:aan 28 päivän kuluessa (Anton ym. 2008a). Viikoittaisiin potilaskäynteihin kuului laaja psykososiaalinen terapia. Aripipratsoliryhmä ei poikennut lumelääkettä saaneista hoitovasteen pääasiallisen arviointikriteerin tutkimusjakson aikaisten raittiiden päivien osuuden suhteen mutta juomispäivinä aripipratsoli vähensi juomista. Samoin alkoholinkulutuksen osoittimen, niukkahiilihydraattisen transferriinin (CDT) pitoisuus pieneni eniten aripipratsoliryhmässä. Tulosten perusteella aripipratsolilla saattaa olla tehoa alkoholiriippuvuuden hoidossa. Tutkimus osoitti kuitenkin myös, että aripipratsolia saaneet jättäytyivät tutkimuksesta pois useammin kuin lumelääkityt. Näin tapahtui useimmin silloin, kun 15 mg:n päiväannos ylitettiin. Hoidon lopettaminen johtui todennäköisesti haittavaikutuksista, joihin kuuluivat yleisimmin väsymys, unettomuus, levottomuus, ahdistuneisuus ja tarkkaavaisuushäiriöt. Ketiapiini on turvallinen ja hyvin siedetty psykoosilääke, joka salpaa dopamiinireseptorien ohella 5-HT 2A -reseptoreja. Kaksoissokkoutetussa ja lumekontrolloidussa 12 viikon tutkimuksessa verrattiin ketiapiinin tehoa Baborin typologian mukaan jaotelluilla tyypin B ja A alkoholisteilla, jotka saivat myös viikoittaista motivaatiota ja hoitomyöntyvyyttä lisäävää lyhytneuvontaa (Kampman ym. 2007). Lähtökohtana oli se, että tyypin B alkoholisteille ominaisen alkoholiriippuvuuden varhaisen kehittymisen taustalla saattaa olla serotoniinijärjestelmän patologia ja että he sen takia hyötyisivät ketiapiinista eniten. Ketiapiini lisäsikin 400 mg:n päiväannoksella merkitsevästi raittiiden päivien osuutta ja vähensi runsaan juomisen päiviä tyypin B alkoholisteilla, kun taas tyypin A alkoholismiin lääke ei tehonnut. Ketiapiinin haittavaikutukset olivat lieviä, eikä lääke- ja lumeryhmän välillä todettu suun kuivumista ja lievää sedaatiota lukuun ottamatta eroja. Yhdessä aikaisempien ondansetronista saatujen kokemusten kanssa nämä tulokset viittaavat siihen, että alkoholiriippuvuuden varhain ilmaantuvalle muodolle voisi olla apua kohdennetusta lääkehoidosta. Muut lääkkeet Vaikutusmekanismeiltaan hyvin vaihtelevat uuden polven depressiolääkkeet saattavat aiheuttaa stimuloivaa (tratsodonihydrokloridi) tai sedatiivista (mirtatsapiini) yhteisvaikutusta alkoholin kanssa. Alkoholisteilla usein ilmenevän depression hoidossa niiden teho on osoitettu (Nunes ja Levin 2004), sen sijaan niillä ei näytä olevan tehoa alkoholiriippuvuuden hoidossa. Alzheimerin taudin hoidossa käytetyllä memantiinilla näyttäisi olevan tehoa alkoholiriippuvuuteen usein liittyvän vakavan depression ja myös alkoholiongelman hoidossa (Muhonen ym. 2008a ja b). Typpioksiduulia eli ilokaasua on käytetty lähinnä alkoholin vieroitusoireiden hoidossa, ja sen on väitetty estävän myös vieroitushoidon jälkeistä alkoholinhimoa. Ilokaasun kliinistä tehoa ei kuitenkaan ole osoitettu kontrolloiduissa tutkimuksissa. Koska ilokaasulle voi kehittyä riippuvuutta ja toleranssia, sen käyttäminen edellyttää alkoholin vieroitusoireiden hoidossa erityisen painavaa näyttöä. Viimeisimmät tutkimukset osoittavat, että tällä hetkellä ei ole perusteltua aihetta ilokaasun käytölle alkoholiriippuvuuden hoidossa (Alho ym. 2003). H. Alho ja P. Hyytiä

6 Lopuksi Käytettävissä olevan tutkimusnäytön valossa useat lääkeaineet parantavat kiistatta alkoholiriippuvuuden hoitotuloksia yhdessä psykososiaalisen hoidon kanssa. Merkillepantavaa on, että eri lääkkeiden vaikutukset kohdistuvat luultavimmin alkoholiriippuvuuden eri ilmenemismuotoihin siten, että ne saattavat vähentää akuutisti esimerkiksi alkoholin tuottamia subjektiivisia vaikutuksia, alkoholiin liittyvää ehdollistumista tai korjata pitkäaikaisen alkoholinkäytön aikaansaamaa välittäjäainejärjestelmien epätasapainoa. Siten myös eri lääkeaineiden käytöllä voi olla erilaiset tavoitteet raitistumisen suhteen. Alkoholiriippuvuuden perinnöllinen ja hermostollinen perusta tarkentuu kaiken aikaa, ja tämän tiedon perusteella voidaan ehkä tulevaisuudessa farmakogeneettisiä lähestymistapoja hyödyntäen kohdistaa lääkehoito entistä tarkemmin ja lisätä siten myös sen käyttöä ja hyväksyttävyyttä. Erinomainen työkalu lääkehoitojen tukena on tutkimuksen avuksi kehitetty hoito-opas Voittajana perille kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan perustuva hoito-ohjelma disulfiraamin ja naltreksonin käyttäjille (www. duodecimlehti.fi). Opaskirjanen on tarkoitettu normaalin lääkärintyön apuvälineeksi hoidettaessa potilaita, joilla on alkoholiriippuvuus. Sen ohjeet ja menetelmät perustuvat useiden vuosikymmenien tutkimukselle. HANNU ALHO, professori Helsingin yliopiston kliininen laitos PL 63, Helsingin yliopisto PETRI HYYTIÄ, dosentti Terveyden ja hyvinvoinnin laitos PL 30, Helsinki Sidonnaisuudet HANNU ALHO: Osallistunut Schering-Plough lääkeyrityksen kustantamana APSAD-kokoukseen vuonna 2006 PETRI HYYTIÄ: Ei sidonnaisuuksia Summary Pharmacological therapy of dependency on alcohol Effective treatment choices for alcohol dependence have existed for long, but only a minor proportion of those dependent on alcohol seeks medical care and receives effective treatment. The biological mechanisms underlying the dependence and pharmacological means affecting them should be known in order to guarantee a successful pharmacological therapy of alcohol dependence. Therapy should be targeted depending on whether the goal is immediate total abstinence, gradual abstinence or maintaining of abstinence. The strongest scientific evidence for gradual abstinence exists for the opiate antagonist naltrexone. In attempting immediate total abstinence, a significant proportion of alcohol-dependent patients benefits from supervised disulfiram treatment. 917

7 Kirjallisuutta Alho H, Methuen T, Paloheimo M, ym. Nitrous oxide has no effect in the treatment of alcohol withdrawal syndrome: a double-blind placebo-controlled randomized trial. J Clin Psychopharmacol 2003;23: Anton RF, Kranzler H, Breder C, ym. A randomized, multicenter, double-blind, placebo-controlled study of the efficacy and safety of aripiprazole for the treatment of alcohol dependence. J Clin Psychopharmacol 2008a;28:5 12. Anton RF, Oroszi G, O Malley S, ym. An evaluation of mu-opioid receptor (OPRM1) as a predictor of naltrexone response in the treatment of alcohol dependence: results from the Combined Pharmacotherapies and Behavioral Interventions for Alcohol Dependence (COMBINE) study. Arch Gen Psychiatry 2008b;65: Arias A, Feinn R, Kranzler HR. Association of an Asn40Asp (A118G) polymorphism in the mu-opioid receptor gene with substance dependence: a meta-analysis. Drug Alcohol Depend 2006;83: Björnsson E, Jerlstad P, Bergqvist A, Olsson R. Fulminant drug-induced hepatic failure leading to death or liver transplantation in Sweden. Scand J Gastroenterol 2005;40: Bond C, LaForge K S, Tian M, ym. Singlenucleotide polymorphism in the human mu opioid receptor gene alters beta-endorphin binding and activity: possible implications for opiate addiction. Proc Natl Acad Sci U S A 1998;95: Chick J, Gough K, Falkowski W, ym. Disulfiram treatment of alcoholism. Br J Psychiatry 1992;161: DeLeon A, Patel NC, Crismon ML. Aripiprazole: a comprehensive review of its pharmacology, clinical efficacy, and tolerability. Clin Ther 2004;26: Heilig M, Egli M. Pharmacological treatment of alcohol dependence: target symptoms and target mechanisms. Pharmacol Ther 2006;111: Heinälä P, Alho H, Kiianmaa K, ym. Targeted use of naltrexone without prior detoxification in the treatment of alcohol dependence: a factorial double-blind, placebo-controlled trial. J Clin Psychopharmacol 2001;21: Johnson BA. Update on neuropharmacological treatments for alcoholism: scientific basis and clinical findings. Biochem Pharmacol 2008;75: Johnson BA, Ait-Daoud N, Bowden CL, ym. Oral topiramate for treatment of alcohol dependence: a randomised controlled trial. Lancet 2003;361: Johnson BA, Campling GM, Griffiths P, Cowen PJ. Attenuation of some alcoholinduced mood changes and the desire to drink by 5-HT3 receptor blockade: a preliminary study in healthy male volunteers. Psychopharmacology (Berl) 1993;112: Johnson BA, Roache JD, Javors MA, ym. Ondansetron for reduction of drinking among biologically predisposed alcoholic patients: A randomized controlled trial. JAMA 2000;284: Johnson BA, Rosenthal N, Capece JA, ym. Improvement of physical health and quality of life of alcohol-dependent individuals with topiramate treatment: US multisite randomized controlled trial. Arch Intern Med 2008;168: Johnson BA, Rosenthal N, Capece JA, ym. Topiramate for treating alcohol dependence: a randomized controlled trial. JAMA 2007;298: Kampman KM, Pettinati HM, Lynch KG, ym. A double-blind, placebo-controlled pilot trial of quetiapine for the treatment of Type A and Type B alcoholism. J Clin Psychopharmacol 2007;27: Kranzler HR, Armeli S, Tennen H, ym. Targeted naltrexone for early problem drinkers. J Clin Psychopharmacol 2003a;23: Kranzler HR, Pierucci-Lagha A, Feinn R, Hernandez-Avila C. Effects of ondansetron in early- versus late-onset alcoholics: a prospective, open-label study. Alcohol Clin Exp Res 2003b;27: Kranzler HR, van Kirk J. Efficacy of naltrexone and acamprosate for alcoholism treatment: a meta-analysis. Alcohol Clin Exp Res 2001;25: Laaksonen E, Koski-Jännes A, Salaspuro M, Ahtinen H, Alho H. A randomized, multicentre, open-label, comparative trial of disulfiram, naltrexone and acamprosate in the treatment of alcohol dependence. Alcohol Alcohol 2008;43: Laaksonen E, Koski-Jännes A, Salaspuro M ja Alho H, Voittajana perille, lääkkeellinen, ja kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan perustuva hoito-ohjelma disulfiraamin ja naltreksonin käyttäjille, < Muhonen L H, Lahti J, Sinclair D, Lönnqvist J, Alho H. Treatment of alcohol dependence in patients with co-morbid major depressive disorder--predictors for the outcomes with memantine and escitalopram medication. Subst Abuse Treat Prev Policy 2008a;3:20. Muhonen LH, Lönnqvist J, Juva K, Alho H. Double-blind, randomized comparison of memantine and escitalopram for the treatment of major depressive disorder comorbid with alcohol dependence. J Clin Psychiatry 2008b;69: Nunes EV, Levin F R. Treatment of depression in patients with alcohol or other drug dependence: a meta-analysis. JAMA 2004;291: Ray LA, Hutchison KE. A polymorphism of the mu-opioid receptor gene (OPRM1) and sensitivity to the effects of alcohol in humans. Alcohol Clin Exp Res 2004;28: Ray LA, Hutchison KE. Effects of naltrexone on alcohol sensitivity and genetic moderators of medication response: a double-blind placebo-controlled study. Arch Gen Psychiatry 2007;64: Srisurapanont M, Jarusuraisin N. Opioid antagonists for alcohol dependence. Cochrane Database of Systematic Reviews 2002;(2):CD Wilson A, Davidson W J, Blanchard R. Disulfiram implantation: a trial using placebo implants and two types of controls. J Stud Alcohol 1980;41:

Tulevaisuuden lääkkeet päihdetyössä. Petri Hyytiä Kansanterveyslaitos Mielenterveyden ja alkoholitutkimuksen osasto

Tulevaisuuden lääkkeet päihdetyössä. Petri Hyytiä Kansanterveyslaitos Mielenterveyden ja alkoholitutkimuksen osasto Tulevaisuuden lääkkeet päihdetyössä Petri Hyytiä Kansanterveyslaitos Mielenterveyden ja alkoholitutkimuksen osasto Alkoholismin lääkehoito Alkoholiriippuvuus on krooninen sairaus Psykososiaalisilla hoidoilla

Lisätiedot

Alkoholiriippuvuuden lääkehoito kriittinen tarkastelu. Mikko Salaspuro

Alkoholiriippuvuuden lääkehoito kriittinen tarkastelu. Mikko Salaspuro Alkoholihaitat Alkoholiriippuvuuden lääkehoito kriittinen tarkastelu Mikko Salaspuro Lääkkeiden tehoa alkoholiriippuvuuden hoidossa on tutkittu kymmenissä hyvin tehdyissä satunnaistetuissa tutkimuksissa.

Lisätiedot

Yleislääketieteen erikoislääkäri, päihdelääkäri Esti Laaksonen. Turun yliopisto Turun A-klinikka

Yleislääketieteen erikoislääkäri, päihdelääkäri Esti Laaksonen. Turun yliopisto Turun A-klinikka NÄYTTÖÖN PERUSTUVIEN, ALKOHOLIRIIPPUVUUTTA KOSKEVIEN HOITOMUOTOJEN SATUNNAISTETTU, VERTAILEVA TUTKIMUS: DISULFIRAAMI, NALTREKSONI JA AKAMPROSAATTI ALKOHOLIRIIPPUVUUDEN HOIDOSSA Yleislääketieteen erikoislääkäri,

Lisätiedot

Ikääntyminen ja alkoholi

Ikääntyminen ja alkoholi Ikääntyminen ja alkoholi Mauri Aalto dos, psyk el Järvenpään sosiaalisairaala ja Kansanterveyslaitos Katsaus on laadittu osana Rahaautomaattiyhdistyksen rahoittamaa Liika on aina liikaa - ikääntyminen

Lisätiedot

Naltreksoni ja muut lääkkeelliset hoidot amfetamiiniriippuvuuden hoidossa. Kimmo Kuoppasalmi THL

Naltreksoni ja muut lääkkeelliset hoidot amfetamiiniriippuvuuden hoidossa. Kimmo Kuoppasalmi THL Naltreksoni ja muut lääkkeelliset hoidot amfetamiiniriippuvuuden hoidossa Kimmo Kuoppasalmi THL A Comparison of Aripiprazole, Methylphenidate, and Placebo for Amphetamine Dependence by Tiihonen et al.

Lisätiedot

G2P0 + C 2 H 5 OH =?! Antti Koivukangas LT, yleislääketieteen erikoislääkäri EPSHP/ Psykiatria Ei sidonnaisuuksia (KH) 20.11.

G2P0 + C 2 H 5 OH =?! Antti Koivukangas LT, yleislääketieteen erikoislääkäri EPSHP/ Psykiatria Ei sidonnaisuuksia (KH) 20.11. G2P0 + C 2 H 5 OH =?! Antti Koivukangas LT, yleislääketieteen erikoislääkäri EPSHP/ Psykiatria Ei sidonnaisuuksia (KH) 20.11.2008 Vaasa 1 Nuoret aikuiset ja päihteet päihteiden käyttö runsaimmillaan 20

Lisätiedot

Alkoholiriippvuuden hoidon ennustetekijät

Alkoholiriippvuuden hoidon ennustetekijät Alkoholiriippvuuden hoidon ennustetekijät Salla Vuoristo-Myllys tutkija, HY & THL PsL, VTK psykoterapian erikoispsykologi, työterveyspsykologi 1.10.2013 1 Miksi on tärkeää tutkia hoidon ennustavia tekijöitä?

Lisätiedot

Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen

Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen LT, psykiatrian dosentti, Helsingin yliopisto Ylilääkäri, yksikön päällikkö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos; Mielenterveys ja päihdepalvelut osasto;

Lisätiedot

Läpimurto ms-taudin hoidossa?

Läpimurto ms-taudin hoidossa? Läpimurto ms-taudin hoidossa? Läpimurto ms-taudin hoidossa? Kansainvälisen tutkijaryhmän kliiniset kokeet uudella lääkkeellä antoivat lupaavia tuloksia sekä aaltoilevan- että ensisijaisesti etenevän ms-taudin

Lisätiedot

Alkoholiongelman / -riippuvuuden tunnistaminen. Hannu Alho, RUORA2017

Alkoholiongelman / -riippuvuuden tunnistaminen. Hannu Alho, RUORA2017 Alkoholiongelman / -riippuvuuden tunnistaminen Hannu Alho, RUORA2017 Alkoholin ongelmakäytön toteaminen Tavoitteena on havaita alkoholin ongelmakäyttö varhain, ennen kuin siitä aiheutuu fyysisiä, psyykkisiä

Lisätiedot

Alkoholiongelma ja sen käypä hoito

Alkoholiongelma ja sen käypä hoito Alkoholiongelma ja sen käypä hoito Hannu Alho Professori, Päihdelääketieteen tutkimusyksikkö, HY; Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL Päihdelääketieteen yhdistys, 3.6.2010 2005: Alkoholiongelmaisen käypä

Lisätiedot

Liite II. Tieteelliset johtopäätökset ja perusteet myyntiluvan ehtojen muuttamiselle

Liite II. Tieteelliset johtopäätökset ja perusteet myyntiluvan ehtojen muuttamiselle Liite II Tieteelliset johtopäätökset ja perusteet myyntiluvan ehtojen muuttamiselle 21 Tieteelliset johtopäätökset Tiivistelmä tieteellisestä arvioinnista, joka koskee valmisteita nimeltä Oxynal ja Targin

Lisätiedot

Taustaa. Alkoholiongelman näyttöön perustuva hoito. Alkoholiongelma terveydenhuollossa

Taustaa. Alkoholiongelman näyttöön perustuva hoito. Alkoholiongelma terveydenhuollossa Alkoholiongelman näyttöön perustuva hoito Hannu Alho Ylilääkäri, Kansanterveyslaitos, KTL, mielenterveyden ja alkoholitutkimuksen osasto, MAO; Päihdelääketieteen tutkimusyksikkö, HUS Seinäjoki 17.10.06

Lisätiedot

ALKOHOLIRIIPPUVUUDEN ALKOHOLIRIIPPUVUUDEN HOITO: MITÄ UUTTA HOIDOSSA?

ALKOHOLIRIIPPUVUUDEN ALKOHOLIRIIPPUVUUDEN HOITO: MITÄ UUTTA HOIDOSSA? ALKOHOLIRIIPPUVUUDEN HOITO: MITÄ UUTTA ALKOHOLIRIIPPUVUUDEN HOIDOSSA? Hannu Alho, Ph.D., M.D. Professor of Addiction Medicine, University of Helsinki Research Professor, National institute of Public Health*

Lisätiedot

Pitkävaikutteinen injektiolääke helpottaa psykoosipotilaan hoitoon sitoutumista - Sic!

Pitkävaikutteinen injektiolääke helpottaa psykoosipotilaan hoitoon sitoutumista - Sic! Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 2/2016 TEEMAT Pitkävaikutteinen injektiolääke helpottaa psykoosipotilaan hoitoon sitoutumista Hannu Koponen / Kirjoitettu 8.4.2016 / Julkaistu 3.6.2016 Psykoosipotilaiden

Lisätiedot

Tupakkariippuvuuden neurobiologia

Tupakkariippuvuuden neurobiologia Tupakkariippuvuuden neurobiologia Tiina Merivuori, keuhkosairauksien ja allergologian el Hämeenlinnan Terveyspalvelut Anne Pietinalho, LKT Asiantuntijalääkäri, Filha ry 7 s Nikotiinin valtimo- ja laskimoveripitoisuudet

Lisätiedot

Pienen vatsan ystävä. Sanotaan, että hyvä olo tuntuu ihan vatsanpohjas sa asti. Hyvinvointi lähtee vatsasta myös perheen pienimmillä.

Pienen vatsan ystävä. Sanotaan, että hyvä olo tuntuu ihan vatsanpohjas sa asti. Hyvinvointi lähtee vatsasta myös perheen pienimmillä. Vatsan ystävä Pienen vatsan ystävä Sanotaan, että hyvä olo tuntuu ihan vatsanpohjas sa asti. Hyvinvointi lähtee vatsasta myös perheen pienimmillä. Reladrops on vauvan oma maito happobakteerivalmiste. Sen

Lisätiedot

Sari Fältmars Sairaanhoitaja Epshp/Päihdepsykiatrian pkl

Sari Fältmars Sairaanhoitaja Epshp/Päihdepsykiatrian pkl * Sari Fältmars Sairaanhoitaja Epshp/Päihdepsykiatrian pkl *Riippuvuudet; ilmiö, diagnosointi, toleranssi *Alkoholiriippuvuus *Huumeriippuvuus *Lääkeriippuvuus ja sekakäyttö *Toiminnallinen riippuvuus

Lisätiedot

Pakko-oireisen häiriön biologiset hoitomuodot. Prof. Hannu Koponen HY ja HUS, psykiatria

Pakko-oireisen häiriön biologiset hoitomuodot. Prof. Hannu Koponen HY ja HUS, psykiatria Pakko-oireisen häiriön biologiset hoitomuodot Prof. Hannu Koponen HY ja HUS, psykiatria Pakko-oireinen häiriö Hamiltonin ahdistuneisuusasteikko/hama Y-BOCS NIMH-OC SCALE SCL-90 depression arviointi HAMD,

Lisätiedot

Alkoholin keskushermostovaikutukset ja riippuvuuden kehittyminen. Petri Hyytiä, FT, dosentti, yliopistotutkija Biolääketieteen laitos/farmakologia

Alkoholin keskushermostovaikutukset ja riippuvuuden kehittyminen. Petri Hyytiä, FT, dosentti, yliopistotutkija Biolääketieteen laitos/farmakologia Alkoholin keskushermostovaikutukset ja riippuvuuden kehittyminen Petri Hyytiä, FT, dosentti, yliopistotutkija Biolääketieteen laitos/farmakologia Päihdepäivä 21.2.2014 Sidonnaisuudet Orion: tutkimusyhteistyö

Lisätiedot

Mitä alkoholin suurkulutuksella tarkoitetaan?

Mitä alkoholin suurkulutuksella tarkoitetaan? Mitä alkoholin suurkulutuksella tarkoitetaan? Mauri Aalto Dosentti, ylilääkäri Kansanterveyslaitos Miksi kysymys esitetään? On olemassa alkoholin käyttöä, johon ei liity riskiä tai riski on vähäinen Mini-intervention

Lisätiedot

Riippuvuusongelmien samanaikainen hoito. Apulaisylilääkäri Pekka Salmela Tampereen psykiatria- ja päihdekeskus Yleislääkäripäivät

Riippuvuusongelmien samanaikainen hoito. Apulaisylilääkäri Pekka Salmela Tampereen psykiatria- ja päihdekeskus Yleislääkäripäivät Riippuvuusongelmien samanaikainen hoito Apulaisylilääkäri Pekka Salmela Tampereen psykiatria- ja päihdekeskus Yleislääkäripäivät 23.11.2017 Hki Sidonnaisuusilmoitus Ei taloudellisia eikä muita sidonnaisuuksia

Lisätiedot

Riippuvuudesta ja sen hoidosta. Psykiatrisen hoitotyön opintopäivät Tampere Merja Syrjämäki

Riippuvuudesta ja sen hoidosta. Psykiatrisen hoitotyön opintopäivät Tampere Merja Syrjämäki Riippuvuudesta ja sen hoidosta Psykiatrisen hoitotyön opintopäivät Tampere 29.3.2019 Merja Syrjämäki Yksi suurista kansansairauksista Ainakin 20% väestöstä on riippuvainen jostain päihteestä elämänsä aikana

Lisätiedot

Päihderiippuvuuden neurobiologinen tausta

Päihderiippuvuuden neurobiologinen tausta Päihderiippuvuuden neurobiologinen tausta Petri Hyytiä, FT, dosentti Kansanterveyslaitos Mielenterveyden ja alkoholitutkimuksen osasto Sisältö Akuutti päihdealtistus:dopamiinin merkitys Päihteet ja ehdollistuminen

Lisätiedot

Alkoholin keskushermostovaikutukset ja riippuvuuden kehittyminen

Alkoholin keskushermostovaikutukset ja riippuvuuden kehittyminen Alkoholin keskushermostovaikutukset ja riippuvuuden kehittyminen Petri Hyytiä, FT, dosentti, yliopistotutkija Biolääketieteen laitos/farmakologia Päihdepäivä 8.3.2012 Riippuvuussykli Akuutti mielihyvä

Lisätiedot

LIITE III VALMISTEYHTEENVEDON JA PAKKAUSSELOSTEEN MUUTOS

LIITE III VALMISTEYHTEENVEDON JA PAKKAUSSELOSTEEN MUUTOS LIITE III VALMISTEYHTEENVEDON JA PAKKAUSSELOSTEEN MUUTOS Nämä muutokset valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen ovat voimassa Komission päätöksestä. Jäsenvaltioiden viranomaiset päivittävät valmistetiedot

Lisätiedot

Propyyliheksedriini. Eventin. Postfach 210805 Ludwigshafen DE 67008 Germany. Tämä päätös Huomioitava ennen lääkkeen Lääkevalmisteen

Propyyliheksedriini. Eventin. Postfach 210805 Ludwigshafen DE 67008 Germany. Tämä päätös Huomioitava ennen lääkkeen Lääkevalmisteen Liite I 3 Aine: Propyyliheksedriini Tämä päätös Huomioitava ennen lääkkeen Lääkevalmisteen ottamista kauppanimi Saksa Knoll AG Postfach 210805 Ludwigshafen DE 67008 Germany Eventin 4 Aine Fenbutratsaatti

Lisätiedot

Iäkkään muistipotilaan masennuksen hoito

Iäkkään muistipotilaan masennuksen hoito Iäkkään muistipotilaan masennuksen hoito Sinikka Luutonen Psykiatrian dosentti, geriatrian erikoislääkäri Turun yliopisto ja VSSHP/Psykiatrian tulosalue Sidonnaisuudet toiminut luennoitsijana terveydenhuollon

Lisätiedot

Somaattinen sairaus nuoruudessa ja mielenterveyden häiriön puhkeamisen riski

Somaattinen sairaus nuoruudessa ja mielenterveyden häiriön puhkeamisen riski + Somaattinen sairaus nuoruudessa ja mielenterveyden häiriön puhkeamisen riski LINNEA KARLSSON + Riskitekijöitä n Ulkonäköön liittyvät muutokset n Toimintakyvyn menetykset n Ikätovereista eroon joutuminen

Lisätiedot

Päihderiippuvaisen työkyvyn arvioinnin suositukset ja. käytännön sudenkuopat. Raija Kerätär 17.11.2015

Päihderiippuvaisen työkyvyn arvioinnin suositukset ja. käytännön sudenkuopat. Raija Kerätär 17.11.2015 Päihderiippuvaisen työkyvyn arvioinnin suositukset ja käytännön sudenkuopat Raija Kerätär 17.11.2015 www.oorninki.fi Alkoholiriippuvuuden esiintyvyys Alkoholiriippuvuus ja haitallinen käyttö 5,4% Suomessa

Lisätiedot

MAKSA SANOI JO POKS ALKOHOLIRIIPPUVUUDEN LÄÄKEHOITOVAIHTOEHDOT

MAKSA SANOI JO POKS ALKOHOLIRIIPPUVUUDEN LÄÄKEHOITOVAIHTOEHDOT MAKSA SANOI JO POKS ALKOHOLIRIIPPUVUUDEN LÄÄKEHOITOVAIHTOEHDOT PÄIHDELÄÄKETIETEEN PÄIVÄT HELSINKI 08.03.2019 KALLE JOKELAINEN HYKS, VATSAKESKUS, GASTROENTEROLOGIAN KLINIKKA Sidonnaisuudet 2016-19 dos,

Lisätiedot

Kaksoisdiagnoosin tutkiminen ja hoito hoitoketjun merkitys. Mauri Aalto Yl, dos Psykiatria, EPSHP

Kaksoisdiagnoosin tutkiminen ja hoito hoitoketjun merkitys. Mauri Aalto Yl, dos Psykiatria, EPSHP Kaksoisdiagnoosin tutkiminen ja hoito hoitoketjun merkitys Mauri Aalto Yl, dos Psykiatria, EPSHP Lähteet Mueser et al. 2003. Integrated treatment for dual disorders: a guide to effective practice. Guilford

Lisätiedot

Alkoholin ongelmakäytön tunnistaminen ja hoito

Alkoholin ongelmakäytön tunnistaminen ja hoito Tieteessä katsaus Sari Castrén FT, tutkija, psykologi, psykoterapiakoulutuksessa Helsingin yliopisto, päihdelääketieteen yksikkö THL, Terveysosasto, tupakka, rahapelit ja riippuvuus -yksikkö sari.castren@thl.fi

Lisätiedot

Alkoholiolojen kehitys Vuonna 2010 alkoholijuomien kokonaiskulutus väheni noin kaksi prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

Alkoholiolojen kehitys Vuonna 2010 alkoholijuomien kokonaiskulutus väheni noin kaksi prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Alkoholiolojen kehitys Vuonna 2010 alkoholijuomien kokonaiskulutus väheni noin kaksi prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. - 3:na vuotena peräkkäin suotuisa kehitys ( 2009-2011) Alkoholia kulutettiin

Lisätiedot

Päihderiippuvuuden hoidon vaikuttavuus. Antti Mikkonen Psykiatrian erikoislääkäri Päihdelääketieteen erityispätevyys

Päihderiippuvuuden hoidon vaikuttavuus. Antti Mikkonen Psykiatrian erikoislääkäri Päihdelääketieteen erityispätevyys Päihderiippuvuuden hoidon vaikuttavuus Antti Mikkonen Psykiatrian erikoislääkäri Päihdelääketieteen erityispätevyys Oletko päihdealaan perehtynyt lääkäri? psykiatrian, yleislääketieteen tai työterveyshuollon

Lisätiedot

Hyötyosuus. ANNOS ja sen merkitys lääkehoidossa? Farmakokinetiikan perusteita. Solukalvon läpäisy. Alkureitin metabolia

Hyötyosuus. ANNOS ja sen merkitys lääkehoidossa? Farmakokinetiikan perusteita. Solukalvon läpäisy. Alkureitin metabolia Neurofarmakologia Farmakologian perusteiden kertausta Pekka Rauhala Syksy 2012 Koulu, Mervaala & Tuomisto, 8. painos, 2012 Kappaleet 11-30 (pois kappale 18) tai vastaavat asiat muista oppikirjoista n.

Lisätiedot

Ikäihmisten päihdetyö Marika Liehu

Ikäihmisten päihdetyö Marika Liehu Terveelle, yli 65-vuotiaalle Riskirajat suositellaan enintään 7 annosta viikossa, joista 2 annosta päivässä. Sairaalle ja vahvoja lääkkeitä käyttäville suositus on vieläkin pienempi. Ikäihmisten päihdetyö

Lisätiedot

Farmakologian perusteet ja neurofarmakologia (Farmis) Pekka Rauhala 2017

Farmakologian perusteet ja neurofarmakologia (Farmis) Pekka Rauhala 2017 Farmakologian perusteet ja neurofarmakologia (Farmis) Pekka Rauhala 2017 5 op 6 PBL tapausta Farmis Farmakodynamiikka ja Farmakokinetiikka Autonomisen hermoston farmakologia Neurologisten sairauksien hoidossa

Lisätiedot

SSRI-lääkkeet lasten depressioissa ja ahdistuneisuushäiriöissä. Mauri Marttunen professori HYKS, HY tutkimusprofessori THL, MIPO, LAMI

SSRI-lääkkeet lasten depressioissa ja ahdistuneisuushäiriöissä. Mauri Marttunen professori HYKS, HY tutkimusprofessori THL, MIPO, LAMI SSRI-lääkkeet lasten depressioissa ja ahdistuneisuushäiriöissä Mauri Marttunen professori HYKS, HY tutkimusprofessori THL, MIPO, LAMI Mielialahäiriöt (ICD-10) Masennustilat Yksittäinen masennusjakso Toistuva

Lisätiedot

Eettisen toimikunnan ja TUKIJA:n vuorovaikutuksesta. Tapani Keränen Kuopion yliopisto

Eettisen toimikunnan ja TUKIJA:n vuorovaikutuksesta. Tapani Keränen Kuopion yliopisto Eettisen toimikunnan ja TUKIJA:n vuorovaikutuksesta Tapani Keränen Kuopion yliopisto Helsingin julistus Ennen kuin ihmiseen kohdistuvaan lääketieteelliseen tutkimustyöhön ryhdytään, on huolellisesti arvioitava

Lisätiedot

Näytön jäljillä CINAHL-tietokannassa

Näytön jäljillä CINAHL-tietokannassa BMF, Osaamisen ytimessä -kevätseminaari 13.4.2011 Maarit Putous, informaatikko Näytön jäljillä CINAHL-tietokannassa CINAHL Cumulative index to nursing and allied health literature 1981- viitteitä yli 3000

Lisätiedot

Aripiprazole Accord (aripipratsoli)

Aripiprazole Accord (aripipratsoli) Aripiprazole Accord (aripipratsoli) Esite terveydenhuoltohenkilöstölle Aripiprazole Accord (aripipratsoli) on tarkoitettu keskivaikean tai vaikean maniavaiheen enintään 12 viikkoa kestävään hoitoon 13

Lisätiedot

Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja

Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja Sidonnaisuudet Käypä hoito päätoimittaja, Duodecim Palveluvalikoimaneuvoston pysyvä asiantuntija,

Lisätiedot

Muuttunut päihdekäytön profiili

Muuttunut päihdekäytön profiili LT Kaarlo Simojoki A-klinikkasäätiö, johtava ylilääkäri email: kaarlo.simojoki@a-klinikka.fi Gsm: 040-5731083 Twitter: @kaarlosimojoki Esityksen Opioidivieroituksen nimi tulee tähän kliininen toteutus

Lisätiedot

MITÄ UUTTA ALKOHOLIRIIPPUVUUDEN HOIDOSSA? Onko naltreksonilla ja nalmefeenilla jotain eroa?

MITÄ UUTTA ALKOHOLIRIIPPUVUUDEN HOIDOSSA? Onko naltreksonilla ja nalmefeenilla jotain eroa? MITÄ UUTTA ALKOHOLIRIIPPUVUUDEN HOIDOSSA? Onko naltreksonilla ja nalmefeenilla jotain eroa? Hannu Alho, Ph.D., M.D. Professor of Addiction Medicine, University of Helsinki Research Professor, National

Lisätiedot

Nuorten humalahakuisen juomisen yhteys aivomuutoksiin

Nuorten humalahakuisen juomisen yhteys aivomuutoksiin Nuorten humalahakuisen juomisen yhteys aivomuutoksiin Noora Heikkinen, YTM, LK tohtorikoulutettava KYS Kliininen radiologia noora.heikkinen@uef.fi 6.11.2015 Sisältö Nuori ja alkoholi hanke & kuvantamistulokset

Lisätiedot

Yhteenvetoa suomalaisista korvaushoidon seuranta- ja vaikuttavuustutkimuksista. YTT Jani Selin, THL jani.selin@thl.fi

Yhteenvetoa suomalaisista korvaushoidon seuranta- ja vaikuttavuustutkimuksista. YTT Jani Selin, THL jani.selin@thl.fi Yhteenvetoa suomalaisista korvaushoidon seuranta- ja vaikuttavuustutkimuksista YTT Jani Selin, THL jani.selin@thl.fi Esityksen kulku Minkälaisia tutkimuksia Suomessa on tehty? Minkälaisia ovat korvaushoitopotilaat?

Lisätiedot

Biotie Therapies Oyj Biotie Therapies Corp. Varsinainen yhtiökokous 4.4.2013 Annual General Meeting 4 April 2013

Biotie Therapies Oyj Biotie Therapies Corp. Varsinainen yhtiökokous 4.4.2013 Annual General Meeting 4 April 2013 Biotie Therapies Oyj Biotie Therapies Corp. Varsinainen yhtiökokous 4.4.2013 Annual General Meeting 4 April 2013 1 Timo Veromaa Toimitusjohtaja 2 Alkoholiriippuvuus on länsimaiden suurimpia terveysongelmia

Lisätiedot

BUPRENORFIINI VAI METADONI? Outi Kuikanmäki Päihdelääketieteen päivät 2014

BUPRENORFIINI VAI METADONI? Outi Kuikanmäki Päihdelääketieteen päivät 2014 BUPRENORFIINI VAI METADONI? Outi Kuikanmäki Päihdelääketieteen päivät 2014 Outi Kuikanmäki 7.3.2014 2 Sidonnaisuudet LL, päihdelääketieteen erityispätevyys Päätoimi Erityisasiantuntija, Helsingin Diakonissalaitos

Lisätiedot

Kaksoisdiagnoosiasiakkaan laadukas hoito palvelujärjestelmän tavoitteena

Kaksoisdiagnoosiasiakkaan laadukas hoito palvelujärjestelmän tavoitteena Kaksoisdiagnoosiasiakkaan laadukas hoito palvelujärjestelmän tavoitteena Antti Mikkonen Psykiatrian erikoislääkäri Päihdelääketieteen erityispätevyys @addiktiopsyk Kuinka yleisiä kaksoisdiagnoosit ovat?

Lisätiedot

Alkoholiongelmasta tuli alkoholin käyttöhäiriö -- alkoholiongelman käypä hoito: mitä uutta

Alkoholiongelmasta tuli alkoholin käyttöhäiriö -- alkoholiongelman käypä hoito: mitä uutta Alkoholiongelmasta tuli alkoholin käyttöhäiriö -- alkoholiongelman käypä hoito: mitä uutta Hannu Alho, Ph.D., M.D. Professor of Addiction Medicine, University of Helsinki Research Professor, National institute

Lisätiedot

Ikääntyneiden alkoholin suurkulutuksen tunnistaminen ja hoito

Ikääntyneiden alkoholin suurkulutuksen tunnistaminen ja hoito Katsaus Mauri Aalto ja Antti Holopainen Ikääntyneiden alkoholin suurkulutuksen tunnistaminen ja hoito Alkoholin suurkulutus muodostaa jatkumon, josta voidaan erottaa kolme osaa: riskikulutus, haitallinen

Lisätiedot

Desialotransferriinimääritys kapillaarielektroforeesilla

Desialotransferriinimääritys kapillaarielektroforeesilla Desialotransferriinimääritys kapillaarielektroforeesilla Labqualityn Laaduntarkkailupäivät 12.2.2004 Annukka Mäki VITA Laboratorio CDT = Carbohydrate Deficient Transferrin alkoholin suurkulutuksen merkkiaine

Lisätiedot

Nikotiiniriippuvuus. Sakari Karjalainen, pääsihteeri Suomen Syöpäyhdistys ja Syöpäsäätiö

Nikotiiniriippuvuus. Sakari Karjalainen, pääsihteeri Suomen Syöpäyhdistys ja Syöpäsäätiö Nikotiiniriippuvuus Sakari Karjalainen, pääsihteeri Suomen Syöpäyhdistys ja Syöpäsäätiö 8.2.2016 1 Miksi nikotiiniriippuvuus on tärkeä asia? Tupakan nikotiini aiheuttaa fyysistä riippuvuutta. Tupakkariippuvuuteen

Lisätiedot

Liikunnan vaikuttavuus ja kuntoutus

Liikunnan vaikuttavuus ja kuntoutus Liikunnan vaikuttavuus ja kuntoutus Urho Kujala Liikuntalääketieteen erikoislääkäri Liikuntalääketieteen professori Terveystieteiden yksikkö, Liikuntatieteellinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto urho.m.kujala@jyu.fi

Lisätiedot

Lääkäreille ja apteekkihenkilökunnalle lähetettävät tiedot Bupropion Sandoz 150 mg ja 300 mg säädellysti vapauttavista tableteista

Lääkäreille ja apteekkihenkilökunnalle lähetettävät tiedot Bupropion Sandoz 150 mg ja 300 mg säädellysti vapauttavista tableteista Lääkäreille ja apteekkihenkilökunnalle lähetettävät tiedot Bupropion Sandoz 150 mg ja 300 mg säädellysti vapauttavista tableteista Valmisteyhteenveto on luettava huolellisesti ennen Bupropion Sandoz -valmisteen

Lisätiedot

Alkoholi- ja huumeriippuvuuden neurobiologiaa

Alkoholi- ja huumeriippuvuuden neurobiologiaa Alkoholi- ja huumeriippuvuuden neurobiologiaa Esa Korpi Helsingin yliopisto, biolääketieteen laitos, farmakologia Diagnosis of drug dependence in humans Intense craving or compulsive urge for a drug Impaired

Lisätiedot

Psykoosien farmakologinen hoito. Prof. Hannu Koponen KY, psykiatrian klinikka Kuopio 10.9.2009

Psykoosien farmakologinen hoito. Prof. Hannu Koponen KY, psykiatrian klinikka Kuopio 10.9.2009 Psykoosien farmakologinen hoito Prof. Hannu Koponen KY, psykiatrian klinikka Kuopio 10.9.2009 Keskeinen sanoma Skitsofrenia on monimuotoinen psyykkinen sairaus, jonka ennustetta voidaan parantaa varhaisella

Lisätiedot

Opioidikorvaushoito: lopettaa vai tehostaa sitä?

Opioidikorvaushoito: lopettaa vai tehostaa sitä? Opioidikorvaushoito: lopettaa vai tehostaa sitä? Saija Turtiainen Psykiatrian erikoislääkäri, HYKS Päihdepsykiatrian klinikka Asiantuntijalääkäri, Keva Asiantuntijalääkäri, Valvira 7.3.2014 Lopettaa vai

Lisätiedot

Lähes kaikki iäkkäät käyttävät jotain lääkettä, joko resepti- ja/tai itsehoitolääkkeitä Lähes 40% yli 74 vuotiaista käyttää yli viittä

Lähes kaikki iäkkäät käyttävät jotain lääkettä, joko resepti- ja/tai itsehoitolääkkeitä Lähes 40% yli 74 vuotiaista käyttää yli viittä LT Marja Aira Helsinki 19.9.2013 Lähes kaikki iäkkäät käyttävät jotain lääkettä, joko resepti- ja/tai itsehoitolääkkeitä Lähes 40% yli 74 vuotiaista käyttää yli viittä reseptilääkettä Vuonna 2011 65 84-vuotiaista

Lisätiedot

Alkoholiriippuvuuden hoitotulokseen vaikuttavat tekijät

Alkoholiriippuvuuden hoitotulokseen vaikuttavat tekijät Lääketieteellinen tiedekunta Clinicum Helsingin yliopisto Perusterveydenhuollon yksikkö TYKS, VSSHP Kliininen laitos, yleislääketiede Turun yliopisto Alkoholiriippuvuuden hoitotulokseen vaikuttavat tekijät

Lisätiedot

Pelaamishäiriöiden hoito

Pelaamishäiriöiden hoito Pelaamishäiriöiden hoito Jos meillä olisi suosituksia, mitä ne voisivat olla ja mihin ne voisivat perustua? Jukka Halme Tutkija, PsM Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) Tarve hoitojen arviointiin Kansainvälisesti

Lisätiedot

Mitä maksaa mielenterveyden tukeminen entä tukematta jättäminen?

Mitä maksaa mielenterveyden tukeminen entä tukematta jättäminen? Mitä maksaa mielenterveyden tukeminen entä tukematta jättäminen? 12.2.2015 Tutkija Minna Pietilä Eloisa ikä -ohjelma Vanhustyön keskusliitto 1 Mielenterveyden edistämisen, ongelmien ehkäisyn ja varhaisen

Lisätiedot

MIGREENIN UUSI KÄYPÄ HOITO SUOSITUS 4.9.2015

MIGREENIN UUSI KÄYPÄ HOITO SUOSITUS 4.9.2015 MIGREENIN UUSI KÄYPÄ HOITO SUOSITUS 4.9.2015 Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Neurologinen yhdistys ry:n asettama työryhmä Puheenjohtaja: Markus Färkkilä, LKT, professori Jäsenet: Hannele

Lisätiedot

Psykoositietoisuustapahtuma

Psykoositietoisuustapahtuma Psykoositietoisuustapahtuma apulaisylilääkäri Pekka Salmela Tampereen Psykiatria- ja päihdekeskus 19.9.2017 Metso Psykoosit Psykooseilla eli mielisairauksilla tarkoitetaan mielenterveyshäiriöiden ryhmää,

Lisätiedot

Energiajuomat, kofeiini ja nuorten terveys. Heini Huhtinen Tampereen yliopisto Terveystieteiden yksikkö

Energiajuomat, kofeiini ja nuorten terveys. Heini Huhtinen Tampereen yliopisto Terveystieteiden yksikkö Energiajuomat, kofeiini ja nuorten terveys Heini Huhtinen Tampereen yliopisto Terveystieteiden yksikkö 14.2.2013 Energiajuomat mm. Teho, Battery, Red Bull hs.fi Myynti ja markkinointi On laillista myydä

Lisätiedot

Lääkityspoikkeamat potilasturvallisuuden haasteena

Lääkityspoikkeamat potilasturvallisuuden haasteena Lääkityspoikkeamat potilasturvallisuuden haasteena Koulutussuunnittelija, proviisori, jatko-opiskelija Carita Linden-Lahti Sosiaalifarmasian osasto, Farmasian tiedekunta Potilasturvallisuuden tutkimuksen

Lisätiedot

Tärkeä lääketurvatiedote terveydenhuollon ammattilaisille. RAS-villityyppistatuksen (KRAS- ja NRAS-statuksen

Tärkeä lääketurvatiedote terveydenhuollon ammattilaisille. RAS-villityyppistatuksen (KRAS- ja NRAS-statuksen Tärkeä lääketurvatiedote terveydenhuollon ammattilaisille. RAS-villityyppistatuksen (KRAS- ja NRAS-statuksen eksoneissa 2, 3 ja 4) varmistaminen on tärkeää ennen Erbitux (setuksimabi) -hoidon aloittamista

Lisätiedot

Päihteiden käytön katkaiseminen on taitolaji

Päihteiden käytön katkaiseminen on taitolaji Päihteiden käytön katkaiseminen on taitolaji Pienet pohjalaiset Päihdepäivät Seinäjoki 17.11.2008 Antti Holopainen Ylilääkäri Järvenpään sosiaalisairaala Sisältöä Miten syntyy katkaisemisen tarve? Mitä

Lisätiedot

Milloin alkoholi aiheuttaa työkyvyttömyyden?

Milloin alkoholi aiheuttaa työkyvyttömyyden? Tieteessä kättä pidempää Mauri Aalto LT, prosessori, ylilääkäri Tampereen yliopisto, Etelä- Pohjanmaan sairaanhoitopiiri ja THL mauri.aalto@uta.fi Tiina Kaarne LL, työterveyshuollon erikoislääkäri, asiantuntijalääkäri

Lisätiedot

Liite I. Tieteelliset päätelmät ja perusteet myyntiluvan (-lupien) ehtojen muuttamiselle

Liite I. Tieteelliset päätelmät ja perusteet myyntiluvan (-lupien) ehtojen muuttamiselle Liite I Tieteelliset päätelmät ja perusteet myyntiluvan (-lupien) ehtojen muuttamiselle 1 Tieteelliset päätelmät Ottaen huomioon arviointiraportin, jonka lääketurvallisuuden riskinarviointikomitea (PRAC)

Lisätiedot

Tupakkariippuvuus fyysinen riippuvuus. 9.9.2015 Annamari Rouhos LT, keuhkosairauksien erikoislääkäri Sydän- ja keuhkokeskus HYKS

Tupakkariippuvuus fyysinen riippuvuus. 9.9.2015 Annamari Rouhos LT, keuhkosairauksien erikoislääkäri Sydän- ja keuhkokeskus HYKS Tupakkariippuvuus fyysinen riippuvuus 9.9.2015 Annamari Rouhos LT, keuhkosairauksien erikoislääkäri Sydän- ja keuhkokeskus HYKS Riippuvuuden tunnusmerkkejä voimakas halu tai pakonomainen tarve käyttää

Lisätiedot

Liite III Valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen tehtävät muutokset

Liite III Valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen tehtävät muutokset Liite III Valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen Huomautus: Nämä valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen muutokset ovat voimassa komission päätöksen ajankohtana. Komission päätöksen jälkeen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

HMG-CoA Reductase Inhibitors and safety the risk of new onset diabetes/impaired glucose metabolism

HMG-CoA Reductase Inhibitors and safety the risk of new onset diabetes/impaired glucose metabolism HMG-CoA Reductase Inhibitors and safety the risk of new onset diabetes/impaired glucose metabolism Final SmPC and PL wording agreed by PhVWP December 2011 SUMMARY OF PRODUCT CHARACTERISTICS New Class Warnings

Lisätiedot

Päihteiden käyttö ja mielenterveys (kaksoisdiagnoosit) Psyk. sh Katriina Paavilainen

Päihteiden käyttö ja mielenterveys (kaksoisdiagnoosit) Psyk. sh Katriina Paavilainen Päihteiden käyttö ja mielenterveys (kaksoisdiagnoosit) Psyk. sh Katriina Paavilainen Päihderiippuvuuden synty Psyykkinen riippuvuus johtaa siihen ettei nuori koe tulevansa toimeen ilman ainetta. Sosiaalinen

Lisätiedot

Menetelmät ja tutkimusnäyttö

Menetelmät ja tutkimusnäyttö Menetelmät ja tutkimusnäyttö Päivi Santalahti Dosentti, Lastenpsykiatrian erikoislääkäri HUS ja THL Ihmeelliset vuodet juhlaseminaari 13.11.2018 12.12.2018 1 Lasten mielenterveyden kehitykseen voidaan

Lisätiedot

PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ. Tee tilaa. kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon

PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ. Tee tilaa. kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ Tee tilaa kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon Lähteet 1. Catapano et al. ESC/EAS Guidelines for the management of dyslipidaemias. Atherosclerosis 2016;

Lisätiedot

Mikä puuttuu. potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta?

Mikä puuttuu. potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta? Mikä puuttuu potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta? Alentaa 1-4 kolesterolia todistetun tehokkaasti Terveysvaikutteiset elintarvikkeet, joihin on lisätty kasvistanolia*, tarjoavat tehokkaan

Lisätiedot

LIITE II TIETEELLISET JOHTOPÄÄTÖKSET JA PERUSTEET MYYNTILUVAN UUSIMATTA JÄTTÄMISELLE

LIITE II TIETEELLISET JOHTOPÄÄTÖKSET JA PERUSTEET MYYNTILUVAN UUSIMATTA JÄTTÄMISELLE LIITE II TIETEELLISET JOHTOPÄÄTÖKSET JA PERUSTEET MYYNTILUVAN UUSIMATTA JÄTTÄMISELLE 6 Tieteelliset johtopäätökset Tiivistelmä tieteellisestä arvioinnista, joka koskee Ethirfinia ja muita kauppanimiä (katso

Lisätiedot

Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa?

Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa? Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa? Dosentti, kardiologi Erkki Ilveskoski Yleislääkäripäivät 27.11.2015 1 Sidonnaisuudet Luennoitsija ja/tai muut asiantuntijatehtävät St. Jude Medical, Novartis,

Lisätiedot

Hannu Alho, professori, Helsingin yliopisto

Hannu Alho, professori, Helsingin yliopisto PÄIHDELÄÄKETIEDE / ALKOHOLISAIRAUDET RUORA2017 Alkoholiriippuvuuden kehittymiseen vaikuttavia tekijöitä Hannu Alho, professori, Helsingin yliopisto hannu.alho@helsinki.fi Päihdelääketieteen kurssi, 13.12.2017

Lisätiedot

Firmagon eturauhassyövän hoidossa

Firmagon eturauhassyövän hoidossa Firmagon eturauhassyövän hoidossa Käytännön tietoa ja ohjeita potilaalle Eturauhassyöpään sairastuminen ja sen hoito aiheuttavat uuden elämäntilanteen. Mielessä voi pyöriä monia kysymyksiä. Ajatusten kanssa

Lisätiedot

LIITE III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen olennaisiin osiin

LIITE III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen olennaisiin osiin HUOM! LIITE III Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen olennaisiin osiin Kansallisten viranomaisten on mahdollisesti jälkeenpäin päivitettävä valmisteyhteenvedot ja pakkausselosteet tarpeen

Lisätiedot

E-vitamiini saattaa lisätä ja vähentää kuolemia

E-vitamiini saattaa lisätä ja vähentää kuolemia E-vitamiini saattaa lisätä ja vähentää kuolemia Harri Hemilä Duodecim-lehti Kommentti / Keskustelua Sanoja 386 Tarjottu Duodecim lehteen julkaistavaksi 24.10.2013 Hylätty 29.10.2013 Julkaistu mielipiteenä

Lisätiedot

Lemilvo (aripipratsoli)

Lemilvo (aripipratsoli) Lemilvo (aripipratsoli) Terveydenhuollon ammattilainen Usein kysytyt kysymykset Aripipratsoli on tarkoitettu keskivaikean tai vaikean maniavaiheen enintään 12 viikkoa kestävään hoitoon 13-17-vuotiaille

Lisätiedot

POTILASSIMULAATIOMENETELMÄ JA OPPIMISTULOKSET LÄÄKEHOIDON KOULUTUKSESSA

POTILASSIMULAATIOMENETELMÄ JA OPPIMISTULOKSET LÄÄKEHOIDON KOULUTUKSESSA POTILASSIMULAATIOMENETELMÄ JA OPPIMISTULOKSET LÄÄKEHOIDON KOULUTUKSESSA INTEGROITU KIRJALLISUUSKATSAUS SimPro 25.8. 2015 Aura, Suvi; / Itä-Suomen Yliopisto, Kuopion Yliopistollinen Sairaala Sormunen, Marjorita/

Lisätiedot

Oligonukleotidi-lääkevalmisteet ja niiden turvallisuuden tutkiminen - Sic!

Oligonukleotidi-lääkevalmisteet ja niiden turvallisuuden tutkiminen - Sic! Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 3-4/2017 EX TEMPORE Oligonukleotidi-lääkevalmisteet ja niiden turvallisuuden tutkiminen Enni-Kaisa Mustonen / Kirjoitettu 18.12.2017 / Julkaistu Oligonukleotidit ovat nukleotideista

Lisätiedot

Keskeiset kansantaudit työikäisillä Millä työkaluilla niihin voi vaikuttaa? Biomedicum 21.10.2011. Kaija Seppä

Keskeiset kansantaudit työikäisillä Millä työkaluilla niihin voi vaikuttaa? Biomedicum 21.10.2011. Kaija Seppä Keskeiset kansantaudit työikäisillä Millä työkaluilla niihin voi vaikuttaa? Biomedicum 21.10.2011 Kaija Seppä LKT, yleislääketieteen erikoislääkäri, päihdelääketieteen erityispätevyys, alkoholisairauksien

Lisätiedot

Alkoholiriippuvuus ja Antabus (=A), eettinen näkökulma

Alkoholiriippuvuus ja Antabus (=A), eettinen näkökulma Alkoholiriippuvuus ja Antabus (=A), eettinen näkökulma Rauno Mäkelä Dosentti, psykiatrian erikoislääkäri, päihdelääketieteen erityispätevyys, filosofian opiskelija 1 Lähdeviitteet Lindgrén, Oki (2012),

Lisätiedot

Päihdeongelmaisen työkyky. Tiina Kaarne, työterveyshuollon erikoislääkäri 9.3.2012

Päihdeongelmaisen työkyky. Tiina Kaarne, työterveyshuollon erikoislääkäri 9.3.2012 Päihdeongelmaisen työkyky Tiina Kaarne, työterveyshuollon erikoislääkäri 9.3.2012 Työkyvyn arvio Työkyvyttömyys Juridinen käsite, johon aina liittyy lääketieteellinen arvio Sairaus-kudosvaurio-toimintakyvyn

Lisätiedot

Raskausdiabetes. GDM Gravidassa Tammikuun kihlaus Kati Kuhmonen

Raskausdiabetes. GDM Gravidassa Tammikuun kihlaus Kati Kuhmonen Raskausdiabetes Tammikuun kihlaus GDM Gravidassa 2017 302 potilaalla dg O24.4 Potilaita GDM-kirjalla 164 Sokerisoittoja 618 Ohjauskäyntejä 137 Lääkehoitoisia potilaita 66 Metformiini 41 potilaalle fi insuliini

Lisätiedot

Uutta lääkkeistä: Ulipristaali

Uutta lääkkeistä: Ulipristaali Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 3/2012 UUTTA LÄÄKKEISTÄ Uutta lääkkeistä: Ulipristaali Annikka Kalliokoski Esmya, 5 mg tabletti, PregLem France SAS. Ulipristaaliasetaattia voidaan käyttää kohdun myoomien

Lisätiedot

Benepali on ensimmäinen etanerseptin biosimilaari - Sic!

Benepali on ensimmäinen etanerseptin biosimilaari - Sic! Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 1/2016 BIOLOGISET LÄÄKKEET Benepali on ensimmäinen etanerseptin biosimilaari Taina Methuen, Niklas Ekman, Pekka Kurki / Kirjoitettu 22.4.2016 / Julkaistu 10.5.2016 Benepali

Lisätiedot

Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin

Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin Liite III Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin Huomautus: Seuraavat muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen tiettyihin kohtiin tehdään sovittelumenettelyn

Lisätiedot

Alkoholi ja työelämä. Tiina Kaarne, työterveyshuollon erikoislääkäri 16.9.2009

Alkoholi ja työelämä. Tiina Kaarne, työterveyshuollon erikoislääkäri 16.9.2009 Alkoholi ja työelämä Tiina Kaarne, työterveyshuollon erikoislääkäri 16.9.2009 Työikäisten yleisimmät kuolemansyyt 2007 Miehet Kuolleiden määrä % Sija Kuolemansyy 1. Alkoholisyyt 1425 18,7 2. Sepelvaltimotauti

Lisätiedot

VALMISTEYHTEENVETO. Koira Lievän tai kohtalaisen sisäelimiin liittyvän kivun lievittämiseen. Rauhoittamiseen yhdessä medetomidiinin kanssa.

VALMISTEYHTEENVETO. Koira Lievän tai kohtalaisen sisäelimiin liittyvän kivun lievittämiseen. Rauhoittamiseen yhdessä medetomidiinin kanssa. VALMISTEYHTEENVETO 1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI Torphasol vet 4 mg/ml injektioneste, liuos koiralle ja kissalle 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS Yksi ml sisältää: Vaikuttava aine: Butorfanoli (butorfanolitartraattina

Lisätiedot

Euroopan lääkeviraston esittämät muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen muuttamiseksi

Euroopan lääkeviraston esittämät muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen muuttamiseksi Liite II Euroopan lääkeviraston esittämät muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen muuttamiseksi Tämä valmisteyhteenveto ja pakkausseloste on laadittu viitemaamenettelyssä. Jäsenvaltioiden toimivaltaiset

Lisätiedot

Uusinta uutta kroonisesta migreenistä. Markku Nissilä, neurologi Ylilääkäri, kliininen tutkimus Suomen Terveystalo Oy

Uusinta uutta kroonisesta migreenistä. Markku Nissilä, neurologi Ylilääkäri, kliininen tutkimus Suomen Terveystalo Oy Uusinta uutta kroonisesta migreenistä Markku Nissilä, neurologi Ylilääkäri, kliininen tutkimus Suomen Terveystalo Oy G43.3 Komplisoitunut migreeni ICHD-3 koodit 1.3. Krooninen migreeni 8.2. Lääkkeen liikakäyttöön

Lisätiedot

Biotie Therapies Oyj Biotie Therapies Corp. Varsinainen yhtiökokous 3.4.2014 Annual General Meeting 3 April 2014

Biotie Therapies Oyj Biotie Therapies Corp. Varsinainen yhtiökokous 3.4.2014 Annual General Meeting 3 April 2014 Biotie Therapies Oyj Biotie Therapies Corp. Varsinainen yhtiökokous 3.4.2014 Annual General Meeting 3 April 2014 1 Timo Veromaa Toimitusjohtaja 2 Vuosi 2013 oli Biotielle merkittävien saavutusten vuosi

Lisätiedot

Pekka Kettunen 12.12.2014

Pekka Kettunen 12.12.2014 Pekka Kettunen 12.12.2014 Vaikuttavuudesta keskustellaan ahkerasti sekä Suomessa että ulkomailla (evidencebased) Miksi esillä: toiminnan kehittäminen, priorisointi, voimavarojen kohdentaminen, arvioinnin

Lisätiedot