Suositeltavat kristilliset kirjat

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suositeltavat kristilliset kirjat"

Transkriptio

1 Suositeltavat kristilliset kirjat Sisältö Prologi 2 Esipuhe 3 Yleistä 4 Aakkosellinen teosluettelo 5 Aiheiden mukainen teosluettelo 10 Teosten esittely 17 Päivitetty nidosta

2 2 Prologi "Meidän on mentävä Kirjoitusten ääreen kuin janoinen ihminen lähteelle, kuin nälkäinen ihminen aterialle, tarvittava niitä kuin merimies karttaa. Meidän täytyy tehdä niin, koska emme voi olla ilman. Jumalallisen luonnon vaistot ohjaavat meidät Jumalan Sanan ääreen, kuten vastasyntynyt lapsi kasvaakseen halajaa maitoa. Sanan syöminen kasvattaa uutta ihmistä. - - Jos olemme todella riippuvaisia Jumalasta, Hän tulee antamaan meille sitä oikeaa, Hän tulee laittamaan käsiimme oikean kirjan kilvoittelumme avuksi, Hän ruokkii meitä sopivalla ruoalla." 1 Isä meidän, joka kirjoitat nimemme Elämän kirjaan. Johda lapsesi avaamaan sana-arkkujen kannet ja löytämään aarrehelmet. Sytytä silmiimme Henkesi valo. Anna tekstien viitata Isoon kirjaasi. Avaa Raamatun salaisuutta Kristusta ja Pojan salaisuutta armoa. Suo viisaus erottaa hyvä pahasta. Paina sydämiimme tahtosi laki. Kirjaile meistä elävä kirje, iloksi Viinipuulle, todistukseksi maailmalle. Sillä Sinun tahtosi on iankaikkinen Sana. Aamen. 1 MacIntosh, Charles Henry: How to Study Scripture. Artikkeli kokoelmasta Short Papers. Believer's Bookshelf. <

3 3 Esipuhe Raamattu kehottaa lukemaan ahkerasti, 2 kuuntelemaan Kristusta. 3 Suositeltavien kristillisten kirjojen esittely on tarkoitettu avuksi niille, jotka etsivät hyvää ja rakentavaa kirjallisuutta. 4 Onhan nykyisin lisääntyvässä määrin tarjolla myös huonoja uskonnollisia teoksia. 5 Mukaan on haluttu poimia helmiä. 6 Ne ovat koko seurakunnan yhteistä, kallista omaisuutta. 7 Pyrkimyksenä ei kuitenkaan ole ollut täydellinen luettelo; monia hyviä teoksia on jäänyt ulkopuolelle. 8 Eri ihmisiä, jotka ovat erilaisissa elämäntilanteissa, puhuttelevat eri aiheet ja eritavoin kirjoitetut tekstit. 9 Tätä kirjoa on valinnoissakin tavoiteltu. 10 Tarjonnasta toivotaan löytyvän tienviittoja Elämän (tarkoituksen) tielle, opastusta Raamatun ymmärtämiseen, teemoja eri uskonelämän alueilta, hartauspuhetta, apua ihmiselon ongelmiin, elämänkerrallista kerrontaa, tietoa, fantasiaa Joissakin teoksissa aihe (ja sen tarkastelu) ei välttämättä ole "puhtaan" kristillinen, mutta silti hyödyllinen. 12 Mukana on esimerkiksi juutalaisuutta käsitteleviä teoksia, koska kristinuskon juuret ovat juutalaisuudessa. 13 Raamattu on "kokonansa totuus". 14 Mikään muu kirja ei liene täydellinen. 15 Suosittelijakaan ei aina voi yhtyä kaikkiin teoksen yksityiskohtiin, ja kun savolainen on äänessä, on vastuu kuulijalla. 16 Sana kehottaa meitä tutkimaan. 17 Kuin hedelmistä puun, tunnistamme vaikutuksista laadun. 18 Raamattuun vertaamalla arvioimme luotettavuuden. 19 Olemme turvallisin mielin silloin, kun kuulemme Paimenemme äänen. 20 Koeteltuamme voimme pitää hyvän, koska tiedämme, että se on Jumalasta. 21 Lukiessamme ymmärrämme joskus väärin. 22 Esimerkiksi kehotuksen pyhitykseen saatamme kääntää lakihenkisyydeksi. 23 Näin paljastuu sisimpämme tila. 24 Tekstiä koetellessa joudummekin 2 Lue, kehoita ja opeta ahkerasti, kunnes minä tulen. 1. Tim. 4: Usko tulee siis kuulemisesta. Room. 10: 17a. Nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte. Joh. 20: 31a. 4 Saarnaaja koki löytää kelvollisia sanoja, oikeassa mielessä kirjoitettuja, totuuden sanoja. Saarn. 12: Useat niistä, jotka olivat taikuutta harjoittaneet, kantoivat kirjansa kokoon ja polttivat ne. Ap. t. 19: 19a. 6 Tuo tullessasi - - kirjat, ennen kaikkea pergamentit. 2. Tim. 4: Kaikki on teidän, teidän on Paavali ja Apollos ja Keefas - - nykyiset ja tulevaiset. 1. Kor. 3: 21b, Jos se kohta kohdalta kirjoitettaisiin - - eivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa. Joh. 21: Jumala puhuu tavalla ja puhuu toisella. Job 33: 14a. 10 Kaikille minä olen ollut kaikkea, pelastaakseni edes muutamia. 1. Kor. 9: Me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat. Room. 8: 28. Taitavasti sommiteltu kertomus on mieluista niiden korville, jotka saavat kirjan käsiinsä. 2. Makk. 15: Ainoastaan sellainen, mikä on rakentavaista ja tarpeellista ja on mieluista niille, jotka kuulevat. Ef. 4: 29b. Ettei saatana pääsisi meistä voitolle; sillä hänen juonensa eivät ole meille tuntemattomat. 2. Kor. 2: Heistä [israelilaisista] on Kristus lihan puolesta. Room. 9: Sinun sanasi on kokonansa totuus. Ps. 119: 160a. 15 Monessa kohden me kaikki hairahdumme. Jaak. 3: 2a. 16 Minä puhun niin kuin ymmärtäväisille; arvostelkaa itse, mitä minä sanon. 1. Kor. 10: Tutkikaamme, mikä oikein on, koettakaamme yhdessä ymmärtää, mikä hyvä on. Job. 34: Jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä - - tunnette heidät heidän hedelmistään. Matt. 7: 17a, He ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja tutkivat joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin. Ap. t. 17: 11b. 20 Lampaat seuraavat häntä, sillä ne tuntevat hänen äänensä. Joh. 10: 4b. 21 Koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on. 1. Tess. 5: 21. Koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta. 1. Joh. 4: "Ymmärrätkö myös, mitä luet?" - - "Kuinka minä voisin ymmärtää, ellei kukaan minua opasta?" Ap. t. 8: 30b, 31a. 23 Palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa. Room. 7: 6b. 24 Minä olen eksyksissä kuin kadonnut lammas; etsi palvelijaasi, sillä minä en unhota sinun käskyjäsi. Ps. 119: 176.

4 4 monesti koettelemaan itseämme ja oppiamme Olemmeko valmiit muutokseen, parannuksen tekoon? 26 Tahdon lausua lukemattoman kirjavat kiitokseni niille, jotka ovat itselleni suositelleet hyviä kirjoja! Risto Syrjä Yleistä Luetteloissa teokset ovat aakkosissa kirjoittajan nimen ja teoksen nimen mukaan. Uusimpaan versioon lisätyn teoksen edessä on tähti (asteriski, *) ja päivitetyn edessä aurinko (valuuttamerkki, ). Teosluettelossa on mainittu ainoastaan teoksen kirjoittaja ja nimi; teosten esittelyssä on laajempi kuvaus. Teosten esittelyssä kirjan (ala)otsikko on lihavoidulla kursiivilla. Vaihtoehtoinen teosnimi on aaltosuluissa {}, kun teos on ilmestynyt myös tällä nimellä. Painostiedoista esitetään yhden painoksen osalta kustantaja, julkaisija, painovuosi, sivumäärä, teossarja, verkkoversion osoite yms. Teoksen aihepiiri on kursiivilla; aihepiirejä voi olla useita. Korjatut tai teoksessa mainitsemattomat tiedot ovat hakasuluissa []. Kirjasta on lyhyt sisältökuvaus. Joidenkin teosten osalta niiden sisällysluetteloa on täydennetty hakasuluissa olevalla tekstillä, jotta sisällöstä saisi paremman kuvan. Versiot 1. versio v. 2008, 100 nidosta 2. versio v. 2009, 120 nidosta 3. versio v. 2010, 144 nidosta 4. versio v. 2011, 153 nidosta 5. versio v. 2012, 162 nidosta 6. versio v. 2013, 175 nidosta 7. versio v. 2014, 182 nidosta 8. versio v. 2015, 188 nidosta 9. versio v. 2016, 200 nidosta 10. versio v. 2017, 220 nidosta Verkkoversio 25 Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. 2. Kor. 13: 5a. 26 He tekivät parannuksen Joonaan saarnan vaikutuksesta. Matt. 12: 41b.

5 5 Aakkosellinen teosluettelo Andersen, Leif Miksi nukut, Herra? 17 Antila, Armas Viimeinen vaivattu 17 Bacchiocchi, Samuele Sapatti ja sunnuntai 17 * Bae & Foley, Eric Kolmen sukupolven usko 18 Bailey, Kenneth E. Maalaisjärjellä 18 Bailey, Kenneth E. Tuhlaajapoikien paluu 18 Bailey, Kenneth E. Yhtä juhlaa 19 Barth, Karl Kristus ja me kristityt 19 Bernspång, Erik Armolahjat ja hengen hedelmät 19 Blomgren, Alvar Seurakunta ja sen virat 19 Blum, Julia Jos olet Jumalan Poika astu alas ristiltä 20 Blum, Julia Mitä itket? Ketä etsit? 20 ten Boom, Corrie; Sherill John & Elizabeth: Kätköpaikka 20 Borchsenius, Poul Pitkä vaellus 1. osa 21 Borchsenius, Poul Pitkä vaellus 2. osa 21 Boyd, Edward K. & Gregory A.: Epäilijän kirjeet 21 * Brand, Paul & Yancey, Philip: Ihmeellisesti tehty 22 * Brand, Paul Kuninkaan pöydässä 22 * Brinsmead, Robert D. Jumalan liitto 23 Bruce, Frederick F. Raamatun juuret 23 * Bunyan, John Kristityn vaellus [1] 23 * Bunyan, John Kristityn vaellus 2 24 Coleman, Robert E. Mestarin menetelmä 24 Coleman, Robert E. Opetuslapseus 24 Compston, John Jumala käyttää käyttökelvotonta 24 Damkani, Jakov Siionin poika 25 Dolman, D. H. Ilmestysmajassa 25 Edsinger, Olof Sodat Raamatussa 26 Engelsviken, Tormod Vapaaksi Paholaisen vallasta 26 Erkkilä, Minna-Leena Valtakunta 27 * Eskelinen, Pekka Laulun aika on tullut 27 Eskelinen, Pekka Maailmanvaltojen nousu ja tuho 27 Evensen, Sigmund Salatut sanat 28 Flynn, Leslie ja Bernice: Mistä tiedän Jumalan tahdon 28 * Flynn, Leslie B. Ne kaksitoista 29 France, Richard D. Mies joka muutti maailman 29 Frankl, Viktor E. Ihmisyyden rajalla 30 Giertz, Bo Kalliopohja 30 Giertz, Bo Usko yksin 30 Gordon, Ernest Kwai-joen ihme 30 Grant, Myrna Vanja 31 * Green, R. L. & Hooper, W.: C. S. Lewis 31 Gunn, Angus M. Opettamisen juurilla 31 Haavio, Jaakko Ukko-Paavon eväät 32 Hakomaa, Auri Hurskas sika ja hunajanpisaran toivo 32 Hallesby, O. Rukouksen maailmasta 33 Hambraeus, Axel Uddarbon pappi 33 Hansen, Karl Robert "Ja tapahtui niinä päivinä, että " 33 Heikkilä, Risto Joulun tähti 33 Heino, Harri Mihin Suomi tänään uskoo 34 Hellström, Ivan Ensimmäinen evankeliumi 34

6 6 Henry, Veli B. Hengellinen todellisuus 35 Hiltunen, Paavo Daavid ja Jeesus 35 Hiltunen, Paavo Daavid-kuningas 35 Hiltunen, Paavo Joosef Egyptin valtias 36 Hiltunen, Paavo Kaksinkertainen osa 36 Hiltunen, Paavo Minä en jätä sinua 37 Hiltunen, Paavo Seitsemän palmikkoa 37 Hiltunen, Paavo Siunauksia syvyydestä 37 Hiltunen, Paavo Älä lyö Kristusta 37 * Hong, Edna Rakkauden laakson lapset 38 Houston, Graham Kuka on oikea profeetta? 38 Huima, Leena Vapauden kuvat 38 Ingman, Ulla & Ahola, Sari: Valittu vainottu kansa 38 Junkkaala, Eero Armolahjat 39 Karppinen, Saara Ahtaasta uskosta avarammalle 39 * Karppinen, Saara Kasvun tie 39 Keller, Phillip, W. Hyvän paimenen hoidossa 40 Kittelson, James M. Uskon puolesta 40 Koch, Kurt Indonesian herätys 41 Koch, Kurt Korean herätys 41 Krummacher, F. W. Elija Tisbiläinen 42 * Krummacher, [F. W.] Kärsivä Kristus 42 Kunnas, Unto Kaarlo Syväntö - tienraivaaja 42 Kunnas, Unto Orpo-Olavin koettelemukset 43 Kuosmanen, Juhani Joosuan kirja 43 * Ladd, George E. Tulevaisuus on Jumalan 43 Lamparter, Helmut Maria - Herran palvelijatar 44 Lechler, Alfred Sielullinen ja hengellinen kristitty 44 Lehtinen, Kalevi Jumala sinun puolellasi 44 Lehtinen, Kalevi Rakkautta loppuun asti 45 Lehtonen, Ensio Yrjö Müller - rukouksen mies 45 Lewis, C. S. Hevonen ja poika 45 Lewis, C. S. Hopeinen tuoli 46 Lewis, C. S. Kaspianin matka maailman ääriin 46 Lewis, C. S. Matka Venukseen 46 Lewis, C. S. Muistiinpanoja surun ajalta 46 Lewis, C. S. Narnian viimeinen taistelu 47 Lewis, C. S. Neljä rakkautta 47 Lewis, C. S. Paholaisen kirjeopisto 47 Lewis, C. S. Prinssi Kaspian 47 Lewis, C. S. Suuri avioero 48 Lewis, C. S. Taikurin sisarenpoika 48 Lewis, C. S. Tätä on kristinusko 48 Lewis, C. S. Velho ja leijona 49 de Liefde, J. Kaikki ilmaiseksi 49 Lievonen, Paavo Uskonto vai Evankeliumi? 49 Livson, Ariel Israel 50 Lloyd-Jones, Martyn D.: Kristittyjen yhteyden perustus 52 * Lloyd-Jones, Martyn D.: Terve usko 52 * Luther, Martti Pyhän Paavalin Galatalaiskirjeen selitys 53 Lyall, Leslie T. Kaukoidän suuri herättäjä 53 MacDuff, J. R. Jumalan kaari pilvissä 53 Mac Intosh C. H. Ei enää syntiä 53

7 7 Mac Intosh C. H. Ensimmäinen Mooseksen kirja 54 Mac Intosh C. H. Kolmas Mooseksen kirja 54 MacIntosh C. H. Muuttumisen salaisuus 54 Mac Intosh C. H. Neljäs Mooseksen kirja 54 Mac Intosh C. H. Toinen Mooseksen kirja 55 Mac Intosh C. H. Viides Mooseksen kirja 55 Maharaj, Rabindranath R.; Hunt, Dave: Gurun kuolema 55 Malk, Per-Olof Kiusauksissa 55 Malk, Per-Olof Piirteitä Filippiläiskirjeestä 55 Malk, Per-Olof Rakkautta vailla vertaa 56 Maunu, J. A. Kuvauksia Jeesuksen ajan historiasta 56 Monty, Shirlee Mayn poika 57 Mustonen, Ilmari Vuorilla kruunatut 57 Mäkelä, Raimo Ilmestyskirja nyt! 57 Mäkelä, Raimo Kuka on oikea pappi 58 Mäkelä, Raimo Naamiona terve mieli 58 Navigaattorit Elämä Kristuksessa 59 Navigaattorit Hengen täyttämä elämä 59 Navigaattorit Kristityn luonne 60 Navigaattorit Kristuksen seuraaminen 60 Navigaattorit Opetuslapseudessa kasvaminen 60 Navigaattorit Uskon perusteet 61 Nee, Watchman Apostolinen lähetystyö 61 Nee, Watchman Elämän rikkaus Kristuksessa 61 Neerskov, Hans Kristian; Hunt, Dave: Mahdoton tehtävä 62 Nummi, Yrjö A. Israel, ilmoituksen kansa 62 Odeberg, Hugo Jumalallinen ja inhimillinen Raamattu 62 Odeberg, Hugo Kristinusko ja fariseukset 63 Olson, Bruce Tämän ristin tähden tapan sinut 63 Oravala, Auk. Erämaan profeetta 64 Penn-Lewis, Jessie Walesin herätys 64 Pietilä, Hannu Hannulan aika 65 Pippert, Rebecca Manley: Suola purkista ulos 65 Pontoppidan, Erik Uskon peili 65 Päivänsalo, Hannu Antamisen salaisuus 66 Ramu, Voitto Älkää jokaista henkeä uskoko 66 Rawlings, Maurice Kuoleman tuolla puolen 66 Reichman, Sven Lammasten vaatteissa 67 Richardson, Don Iankaikkisuus heidän sydämessään 67 Ruotsalainen, Paaval Muuan Sana Heränneille Talonpojan Säädystä 67 Saarisalo, Aapeli Hyvä Opettaja 68 Saarisalo, Aapeli Ihmisen Poika 68 Saarisalo, Aapeli Messiaskuningas 68 Saarisalo, Aapeli Neljä evankelistaa 69 Saarisalo, Aapeli Paavali suuri vaeltaja 69 Saarisalo, Aapeli Pietari suuri kalastaja 70 Saarisalo, Aapeli Suuri Parantaja 70 Saarisalo, Aapeli Sydämeni asioita 70 Saarisalo, Aapeli Syntisten Vapahtaja 71 Saarisalo, Aapeli Vapahtajan kotijärveltä 71 Salomies, Ilmari Jumalan tulet 71 Santala, Risto Elihu vapautettu orja 72 Santala, Risto Jesaja 53 72

8 8 * Santala, Risto Kenenkä Te sanotte minun olevan 72 Santala, Risto Kristinuskon juuret II 73 Santala, Risto Messiaan ateria 73 Santala, Risto Naatan kyyhkyspoika 73 Santala, Risto Paavali ihmisenä ja opettajana 74 Santala, Risto Pieni astia Pyhässä maassa 74 Santala, Risto Rukouksen juurilla 74 Santala, Risto Savesta astiaksi 74 Santala, Risto Sielunhoidon pokkari 75 Santala, Risto Suudelma hunnun läpi 75 Santala, Risto Vanhan testamentin messias-odotus 75 Scaeffer, Francis, A. Kristityn tuntomerkki 76 * Schaerer, Max Kulkuri-guru 76 Schmidt, G. Herbert Uskollinen kuolemaan asti 76 Schneller, Ludvig Tunnetko Pyhää maata? 77 Scriver, Kristian Pieni kirja masentuneelle 77 Scriver, Kristian Sielun aarre 78 Seestie-Leskinen, Kerttu: Kaiken se kestää 78 Simojoki, Pentti Ensimmäiset ja viimeiset kiusaukset 80 * Sjödin, Tomas Se tapahtuu kun lepäät 80 Slåtten, Håvald Taivaallinen mies 80 Sopanen, Tapani Mitkä ihmeen Kivalakodit? 80 Steinberger, Georg Tie Karitsan askelissa 81 Suonto, Tapani Lauri 81 Suonto, Tapani Näky voittavasta seurakunnasta 81 Suonto, Tapani Valmistu Jumalan käyttöön [1] 82 Suonto, Tapani Valmistu Jumalan käyttöön 2 82 Syvänne, Niilo Miksi en menisi ehtoolliselle 82 Talasniemi, Jukka & Talvitie, Simo: Miksi minä? 82 Tassia, Mikko Raamattu - Jumalan ilmoitus 83 Taylor, Howard Mies, joka uskoi Jumalaan 83 Taylor, Howard Pastori Hsi Pohjois-Kiinasta 83 Thiede, Carsten Peter Kala Rooman keisarille 84 Thoene, Bodie & Brock: Aamun koitto 84 Thoene, Bodie & Brock: Henki ja elämä 84 Thoene, Bodie & Brock: Parantava kosketus 84 Thoene, Bodie & Brock: Sydämen sinetti 85 Thoene, Bodie & Brock: Tosi valo 85 Thoene, Bodie & Brock: Tähden poika 85 Tolamo, Marja-Terttu Opeta meitä rukoilemaan 85 Trobisch, Walter kanssasi naimisiin Trobisch, Walter Rakastin tyttöä 86 Trotman, Dawson Syntynyt moninkertaistumaan 86 Tuomenoksa, Niilo Kristusta oppimassa 86 Tuomi, Veli Kaksi perintöä 87 Uotinen, William Sinäkin olet perillinen 87 Valen-Sendstad, Aksel Jäähyväiset uskonnolle 87 Vanhan testamentin apokryfikirjat 87 Verwer, George Kirjallisuusevankelioiminen 89 Vihantola, Aarno Uskonvanhurskaus 89 Wallis, Arthur Paasto johon Jumala mielistyy 89 Waltari, Mika Feliks onnellinen 89 Waltari, Mika Valtakunnan salaisuus 90

9 9 Wetter-Parasie, Jost; Parasie, Luitgartis: pelkojeni voittajaksi 90 White, John Nehemia - rakentava johtaja 90 Wiklund, Niilo Suuri mutta armoitettu syntinen 90 Wilcox, Thomas Kallis hunajan pisara Kristus-kalliosta 91 * de Wohl, Louis Keihäs 91 Wurmbrand, Richard Kidutettu Kristuksen tähden 91 Youngberg, Norma R. Naila ja valkoinen krokotiili 92 Youngberg, Norma R. Vuorella palaa 92 * Zwirn, Isidor Rabbi ja Messias 92 Øystese, Ole Jumala tekee ihmeitä 93

10 Aiheiden mukainen teosluettelo 10 Apologia - kristinuskon puolustus Boyd, Edward K. & Gregory A.: Epäilijän kirjeet 21 Armolahjat - Hengen hedelmä - Pyhä Henki Bernspång, Erik Armolahjat ja hengen hedelmät 19 Blomgren, Alvar Seurakunta ja sen virat 19 Engelsviken, Tormod Vapaaksi Paholaisen vallasta 26 Houston, Graham Kuka on oikea profeetta? 38 Junkkaala, Eero Armolahjat 39 Navigaattorit Kristityn luonne 60 Päivänsalo, Hannu Antamisen salaisuus 66 Ramu, Voitto Älkää jokaista henkeä uskoko 66 Scaeffer, Francis, A. Kristityn tuntomerkki 76 White, John Nehemia - rakentava johtaja 90 Øystese, Ole Jumala tekee ihmeitä 93 Avioliitto - perhe - seksuaalisuus * Eskelinen, Pekka Laulun aika on tullut 27 Lewis, C. S. Neljä rakkautta 47 Trobisch, Walter kanssasi naimisiin Trobisch, Walter Rakastin tyttöä 86 Elämänkerta ten Boom, Corrie; Sherill John & Elizabeth: Kätköpaikka 20 Compston, John Jumala käyttää käyttökelvotonta 24 Damkani, Jakov Siionin poika 25 Giertz, Bo Kalliopohja 30 Grant, Myrna Vanja 31 * Green, R. L. & Hooper, W.: C. S. Lewis 31 * Hong, Edna Rakkauden laakson lapset 38 * Karppinen, Saara Kasvun tie 39 Kittelson, James M. Uskon puolesta 40 Kunnas, Unto Kaarlo Syväntö - tienraivaaja 42 Kunnas, Unto Orpo-Olavin koettelemukset 43 Lehtonen, Ensio Yrjö Müller - rukouksen mies 45 Lyall, Leslie T. Kaukoidän suuri herättäjä 53 Maharaj, Rabindranath R.; Hunt, Dave: Gurun kuolema 55 Monty, Shirlee Mayn poika 57 Mustonen, Ilmari Vuorilla kruunatut 57 Neerskov, Hans Kristian; Hunt, Dave: Mahdoton tehtävä 62 Olson, Bruce Tämän ristin tähden tapan sinut 63 Oravala, Auk. Erämaan profeetta 64 Santala, Risto Pieni astia Pyhässä maassa 74 * Schaerer, Max Kulkuri-guru 76 Slåtten, Håvald Taivaallinen mies 80 Sopanen, Tapani Mitkä ihmeen Kivalakodit? 80 Suonto, Tapani Lauri 81 Talasniemi, Jukka & Talvitie, Simo: Miksi minä? 82 Taylor, Howard Mies, joka uskoi Jumalaan 83 Taylor, Howard Pastori Hsi Pohjois-Kiinasta 83

11 11 Tuomi, Veli Kaksi perintöä 87 Wiklund, Niilo Suuri mutta armoitettu syntinen 90 Wurmbrand, Richard Kidutettu Kristuksen tähden 91 * Zwirn, Isidor Rabbi ja Messias 92 Elämäntaito - psykologia Frankl, Viktor E. Ihmisyyden rajalla 30 Huima, Leena Vapauden kuvat 38 Mäkelä, Raimo Naamiona terve mieli 58 Wetter-Parasie, Jost; Parasie, Luitgartis: pelkojeni voittajaksi 90 Fantasia Erkkilä, Minna-Leena Valtakunta 27 Lewis, C. S. Hevonen ja poika 45 Lewis, C. S. Hopeinen tuoli 46 Lewis, C. S. Kaspianin matka maailman ääriin 46 Lewis, C. S. Matka Venukseen 46 Lewis, C. S. Narnian viimeinen taistelu 47 Lewis, C. S. Prinssi Kaspian 47 Lewis, C. S. Suuri avioero 48 Lewis, C. S. Taikurin sisarenpoika 48 Lewis, C. S. Velho ja leijona 49 Hartauskirjallisuus Antila, Armas Viimeinen vaivattu 17 Barth, Karl Kristus ja me kristityt 19 Haavio, Jaakko Ukko-Paavon eväät 32 Hakomaa, Auri Hurskas sika ja hunajanpisaran toivo 32 Keller, Phillip, W. Hyvän paimenen hoidossa 40 Lewis, C. S. Paholaisen kirjeopisto 47 de Liefde, J. Kaikki ilmaiseksi 49 MacDuff, J. R. Jumalan kaari pilvissä 53 Pontoppidan, Erik Uskon peili 65 Ruotsalainen, Paaval Muuan Sana Heränneille Talonpojan Säädystä 67 Santala, Risto Savesta astiaksi 74 Santala, Risto Sielunhoidon pokkari 75 Scriver, Kristian Pieni kirja masentuneelle 77 Scriver, Kristian Sielun aarre 78 Steinberger, Georg Tie Karitsan askelissa 81 Syvänne, Niilo Miksi en menisi ehtoolliselle 82 Tuomenoksa, Niilo Kristusta oppimassa 86 Wilcox, Thomas Kallis hunajan pisara Kristus-kalliosta 91 Israel - juutalaisuus Blum, Julia Jos olet Jumalan Poika astu alas ristiltä 20 Borchsenius, Poul Pitkä vaellus 1. osa 21 Borchsenius, Poul Pitkä vaellus 2. osa 21 Damkani, Jakov Siionin poika 25 Ingman, Ulla & Ahola, Sari: Valittu vainottu kansa 38 Livson, Ariel Israel 50 Nummi, Yrjö A. Israel, ilmoituksen kansa 62 Saarisalo, Aapeli Sydämeni asioita 70

12 12 Saarisalo, Aapeli Vapahtajan kotijärveltä 71 Santala, Risto Elihu vapautettu orja 72 * Santala, Risto Kenenkä Te sanotte minun olevan 72 Santala, Risto Naatan kyyhkyspoika 73 Schneller, Ludvig Tunnetko Pyhää maata? 77 * Zwirn, Isidor Rabbi ja Messias 92 Kasvatus - opetus Coleman, Robert E. Mestarin menetelmä 24 Coleman, Robert E. Opetuslapseus 24 Gunn, Angus M. Opettamisen juurilla 31 Kirkkohistoria Bacchiocchi, Samuele Sapatti ja sunnuntai 17 Kittelson, James M. Uskon puolesta 40 Salomies, Ilmari Jumalan tulet 71 Kristinusko - uskonnot Heino, Harri Mihin Suomi tänään uskoo 34 Hiltunen, Paavo Siunauksia syvyydestä 37 Karppinen, Saara Ahtaasta uskosta avarammalle 39 Lewis, C. S. Tätä on kristinusko 48 Lievonen, Paavo Uskonto vai Evankeliumi? 49 Maharaj, Rabindranath R.; Hunt, Dave: Gurun kuolema 55 Rawlings, Maurice Kuoleman tuolla puolen 66 Reichman, Sven Lammasten vaatteissa 67 Salomies, Ilmari Jumalan tulet 71 Valen-Sendstad, Aksel Jäähyväiset uskonnolle 87 Kristityn elämä * Bunyan, John Kristityn vaellus [1] 23 * Bunyan, John Kristityn vaellus 2 24 Flynn, Leslie ja Bernice: Mistä tiedän Jumalan tahdon 28 * Flynn, Leslie B. Ne kaksitoista 29 Henry, Veli B. Hengellinen todellisuus 35 Lechler, Alfred Sielullinen ja hengellinen kristitty 44 Lewis, C. S. Neljä rakkautta 47 * Lloyd-Jones, Martyn D.: Terve usko 52 Navigaattorit Elämä Kristuksessa 59 Navigaattorit Hengen täyttämä elämä 59 Navigaattorit Kristityn luonne 60 Navigaattorit Kristuksen seuraaminen 60 Navigaattorit Opetuslapseudessa kasvaminen 60 Navigaattorit Uskon perusteet 61 Nee, Watchman Elämän rikkaus Kristuksessa 61 Saarisalo, Aapeli Sydämeni asioita 70 Santala, Risto Savesta astiaksi 74 Santala, Risto Sielunhoidon pokkari 75 Simojoki, Pentti Ensimmäiset ja viimeiset kiusaukset 80 Steinberger, Georg Tie Karitsan askelissa 81 Suonto, Tapani Valmistu Jumalan käyttöön [1] 82 Suonto, Tapani Valmistu Jumalan käyttöön 2 82

13 13 Tuomi, Veli Kaksi perintöä 87 Vihantola, Aarno Uskonvanhurskaus 89 Kärsimys - sairaus Andersen, Leif Miksi nukut, Herra? 17 Blum, Julia Jos olet Jumalan Poika astu alas ristiltä 20 Blum, Julia Mitä itket? Ketä etsit? 20 Hiltunen, Paavo Siunauksia syvyydestä 37 * Hong, Edna Rakkauden laakson lapset 38 Lewis, C. S. Muistiinpanoja surun ajalta 46 Santala, Risto Jesaja Santala, Risto Pieni astia Pyhässä maassa 74 Scriver, Kristian Pieni kirja masentuneelle 77 Sopanen, Tapani Mitkä ihmeen Kivalakodit? 80 Talasniemi, Jukka & Talvitie, Simo: Miksi minä? 82 Tuomi, Veli Kaksi perintöä 87 Lasten- ja nuortenkirjat Erkkilä, Minna-Leena Valtakunta 27 Kunnas, Unto Orpo-Olavin koettelemukset 43 Lewis, C. S. Hevonen ja poika 45 Lewis, C. S. Hopeinen tuoli 46 Lewis, C. S. Kaspianin matka maailman ääriin 46 Lewis, C. S. Narnian viimeinen taistelu 47 Lewis, C. S. Prinssi Kaspian 47 Lewis, C. S. Taikurin sisarenpoika 48 Lewis, C. S. Velho ja leijona 49 Santala, Risto Elihu vapautettu orja 72 Santala, Risto Naatan kyyhkyspoika 73 Youngberg, Norma R. Naila ja valkoinen krokotiili 92 Youngberg, Norma R. Vuorella palaa 92 Lepopäivä Bacchiocchi, Samuele Sapatti ja sunnuntai 17 * Sjödin, Tomas Se tapahtuu kun lepäät 80 Lopun ajat - eskatologia Erkkilä, Minna-Leena Valtakunta 27 Eskelinen, Pekka Maailmanvaltojen nousu ja tuho 27 * Ladd, George E. Tulevaisuus on Jumalan 43 Lewis, C. S. Narnian viimeinen taistelu 47 Mäkelä, Raimo Ilmestyskirja nyt! 57 Lähetystyö - todistaminen Coleman, Robert E. Mestarin menetelmä 24 Coleman, Robert E. Opetuslapseus 24 Compston, John Jumala käyttää käyttökelvotonta 24 Evensen, Sigmund Salatut sanat 28 Koch, Kurt Indonesian herätys 41 Koch, Kurt Korean herätys 41 Kunnas, Unto Kaarlo Syväntö - tienraivaaja 42 Lyall, Leslie T. Kaukoidän suuri herättäjä 53

14 14 Mustonen, Ilmari Vuorilla kruunatut 57 Navigaattorit Opetuslapseudessa kasvaminen 60 Nee, Watchman Apostolinen lähetystyö 61 Neerskov, Hans Kristian; Hunt, Dave: Mahdoton tehtävä 62 Olson, Bruce Tämän ristin tähden tapan sinut 63 Penn-Lewis, Jessie Walesin herätys 64 Pietilä, Hannu Hannulan aika 65 Pippert, Rebecca Manley: Suola purkista ulos 65 Päivänsalo, Hannu Antamisen salaisuus 66 Richardson, Don Iankaikkisuus heidän sydämessään 67 Slåtten, Håvald Taivaallinen mies 80 Suonto, Tapani Lauri 81 Taylor, Howard Mies, joka uskoi Jumalaan 83 Taylor, Howard Pastori Hsi Pohjois-Kiinasta 83 Trotman, Dawson Syntynyt moninkertaistumaan 86 Verwer, George Kirjallisuusevankelioiminen 89 Raamattu - sen tutkimus ja selitys Bailey, Kenneth E. Maalaisjärjellä 18 Bailey, Kenneth E. Tuhlaajapoikien paluu 18 Bailey, Kenneth E. Yhtä juhlaa 19 Blum, Julia Jos olet Jumalan Poika astu alas ristiltä 20 * Brinsmead, Robert D. Jumalan liitto 23 Bruce, Frederick F. Raamatun juuret 23 Dolman, D. H. Ilmestysmajassa 25 Edsinger, Olof Sodat Raamatussa 26 * Eskelinen, Pekka Laulun aika on tullut 27 Eskelinen, Pekka Maailmanvaltojen nousu ja tuho 27 * Flynn, Leslie B. Ne kaksitoista 29 France, Richard D. Mies joka muutti maailman 29 Hansen, Karl Robert "Ja tapahtui niinä päivinä, että " 33 Heikkilä, Risto Joulun tähti 33 Hellström, Ivan Ensimmäinen evankeliumi 34 Hiltunen, Paavo Daavid ja Jeesus 35 Hiltunen, Paavo Daavid-kuningas 35 Hiltunen, Paavo Joosef Egyptin valtias 36 Hiltunen, Paavo Kaksinkertainen osa 36 Hiltunen, Paavo Minä en jätä sinua 37 Hiltunen, Paavo Seitsemän palmikkoa 37 Hiltunen, Paavo Älä lyö Kristusta 37 Keller, Phillip, W. Hyvän paimenen hoidossa 40 Krummacher, F. W. Elija Tisbiläinen 42 * Krummacher, [F. W.] Kärsivä Kristus 42 Kuosmanen, Juhani Joosuan kirja 43 Lamparter, Helmut Maria - Herran palvelijatar 44 Lehtinen, Kalevi Jumala sinun puolellasi 44 Lehtinen, Kalevi Rakkautta loppuun asti 45 Lloyd-Jones, Martyn D.: Kristittyjen yhteyden perustus 52 * Luther, Martti Pyhän Paavalin Galatalaiskirjeen selitys 53 Mac Intosh C. H. Ei enää syntiä 53 Mac Intosh C. H. Ensimmäinen Mooseksen kirja 54 Mac Intosh C. H. Kolmas Mooseksen kirja 54 MacIntosh C. H. Muuttumisen salaisuus 54

15 15 Mac Intosh C. H. Neljäs Mooseksen kirja 54 Mac Intosh C. H. Toinen Mooseksen kirja 55 Mac Intosh C. H. Viides Mooseksen kirja 55 Malk, Per-Olof Kiusauksissa 55 Malk, Per-Olof Piirteitä Filippiläiskirjeestä 55 Malk, Per-Olof Rakkautta vailla vertaa 56 Maunu, J. A. Kuvauksia Jeesuksen ajan historiasta 56 Mäkelä, Raimo Ilmestyskirja nyt! 57 Odeberg, Hugo Jumalallinen ja inhimillinen Raamattu 62 Odeberg, Hugo Kristinusko ja fariseukset 63 Richardson, Don Iankaikkisuus heidän sydämessään 67 Saarisalo, Aapeli Hyvä Opettaja 68 Saarisalo, Aapeli Ihmisen Poika 68 Saarisalo, Aapeli Messiaskuningas 68 Saarisalo, Aapeli Neljä evankelistaa 69 Saarisalo, Aapeli Paavali suuri vaeltaja 69 Saarisalo, Aapeli Pietari suuri kalastaja 70 Saarisalo, Aapeli Suuri Parantaja 70 Saarisalo, Aapeli Sydämeni asioita 70 Saarisalo, Aapeli Syntisten Vapahtaja 71 Saarisalo, Aapeli Vapahtajan kotijärveltä 71 Santala, Risto Jesaja Santala, Risto Kristinuskon juuret II 73 Santala, Risto Messiaan ateria 73 Santala, Risto Paavali ihmisenä ja opettajana 74 Santala, Risto Sielunhoidon pokkari 75 Santala, Risto Suudelma hunnun läpi 75 Santala, Risto Vanhan testamentin messias-odotus 75 Schneller, Ludvig Tunnetko Pyhää maata? 77 Suonto, Tapani Valmistu Jumalan käyttöön [1] 82 Suonto, Tapani Valmistu Jumalan käyttöön 2 82 Tassia, Mikko Raamattu - Jumalan ilmoitus 83 Thiede, Carsten Peter Kala Rooman keisarille 84 Vanhan testamentin apokryfikirjat 87 White, John Nehemia - rakentava johtaja 90 Romaani * Bunyan, John Kristityn vaellus [1] 23 * Bunyan, John Kristityn vaellus 2 24 Giertz, Bo Kalliopohja 30 Giertz, Bo Usko yksin 30 Hambraeus, Axel Uddarbon pappi 33 Oravala, Auk. Erämaan profeetta 64 Schmidt, G. Herbert Uskollinen kuolemaan asti 76 Seestie-Leskinen, Kerttu: Kaiken se kestää 78 Thoene, Bodie & Brock: Aamun koitto 84 Thoene, Bodie & Brock: Henki ja elämä 84 Thoene, Bodie & Brock: Parantava kosketus 84 Thoene, Bodie & Brock: Sydämen sinetti 85 Thoene, Bodie & Brock: Tosi valo 85 Thoene, Bodie & Brock: Tähden poika 85 Waltari, Mika Feliks onnellinen 89 Waltari, Mika Valtakunnan salaisuus 90

16 16 * de Wohl, Louis Keihäs 91 Rukous Hallesby, O. Rukouksen maailmasta 33 Koch, Kurt Korean herätys 41 Lehtonen, Ensio Yrjö Müller - rukouksen mies 45 Santala, Risto Rukouksen juurilla 74 Tolamo, Marja-Terttu Opeta meitä rukoilemaan 85 Seurakunta - sen virat - yhteys Blomgren, Alvar Seurakunta ja sen virat 19 * Brand, Paul & Yancey, Philip: Ihmeellisesti tehty 22 Lloyd-Jones, Martyn D.: Kristittyjen yhteyden perustus 52 Mäkelä, Raimo Kuka on oikea pappi 58 Scaeffer, Francis, A. Kristityn tuntomerkki 76 Suonto, Tapani Näky voittavasta seurakunnasta 81 Terveys - paasto * Brand, Paul & Yancey, Philip: Ihmeellisesti tehty 22 * Brand, Paul Kuninkaan pöydässä 22 * Lloyd-Jones, Martyn D.: Terve usko 52 Wallis, Arthur Paasto johon Jumala mielistyy 89 Vainot * Bae & Foley, Eric Kolmen sukupolven usko 18 Blum, Julia Jos olet Jumalan Poika astu alas ristiltä 20 ten Boom, Corrie; Sherill John & Elizabeth: Kätköpaikka 20 Frankl, Viktor E. Ihmisyyden rajalla 30 Grant, Myrna Vanja 31 * Hong, Edna Rakkauden laakson lapset 38 Ingman, Ulla & Ahola, Sari: Valittu vainottu kansa 38 Mustonen, Ilmari Vuorilla kruunatut 57 Schmidt, G. Herbert Uskollinen kuolemaan asti 76 Slåtten, Håvald Taivaallinen mies 80 Wurmbrand, Richard Kidutettu Kristuksen tähden 91

17 17 Teosten esittely Andersen, Leif Antila, Armas Miksi nukut, Herra? Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetys. Kirjaneliö s. Tanskankielinen alkuteos: Gud, hvorfor sover du? Suom. Helinä Kuusiola. Kärsimys - sairaus. Kärsimyksen alkuperä ja tarkoitus kristityn elämässä. Rehellisiin kysymyksiin etsitään vastausta Raamatusta. Ensimmäisessä osassa pyritään yksinkertaiseen aiheen käsittelyyn. Se sisältää luvut: 1) Nukkuvan Jumalan arvoitus, 2) Meille vastataan, 3) Mistä kärsimys tulee, 4) Saatana vai Jumala? 5) Mikä on tarkoitus, 6) Lapsen puhetta, 7) Sitä varten, 8) Puolustuspuhe elämän todellisuudelle. Toinen osa täydentää ja syventää ensimmäistä seuraavin luvuin: 9) Evankeliumi salatusta Jumalasta, 10) Jumalan heikkous, 11) Vanha testamentti ja Uusi testamentti. Viimeinen vaivattu Kokoelma kertomuksia Herättäjä-Yhdistys. Kuopio s. Hartauskirjallisuus. Lyhyitä kertomuksia lähinnä rovasti Antilan kotiseuduilta Etelä- Pohjanmaalta ja Kainuusta. Sisällys: I Viimeinen vaivattu. II Sieluni maisema: 1. Sakramentti. 2. Pako. 3. Israelin sankari. 4. Pääsinpäivä. 5. Parhain onni. III Korpikansaa: 1. Haukka lensi ikkunaan. 2. Mustat veret. 3. Jumalan hullu. 4. Muukalainen. 5. Hengessä köyhä. 6. Aivan tavallinen mies. 7. Vapauteen, veljet. 8. Makedonian mies. IV Koditon Kristus: 1. Koditon Kristus. 2. Paareilla kannettavia. 3. Soutajat. 4. Vienan mies. 5. Kuorman alla heidät siunattiin. 6. Pimeä ei sitä käsittänyt. 7. Se oli leivätön joulu. V Pelastetut: 1. Omatunto. 2. Ensimmäinen rippikoululaiseni. 3. Rannalle jäänyt. 4. Suurin niistä on rakkaus. VI Särjetyt sydämet. Bacchiocchi, Samuele Sapatti ja sunnuntai Historiallinen tutkimus sunnuntain vieton synnystä ja sapatin syrjäytymisestä kristillisessä kirkossa Kirjatoimi s. Alkuteos: From Sabbath to Sunday, A Historical Investigation of the Rise of Sunday Observance in Early Christianity, [1977]. Suom. Olavi Rouhe. Lepopäivä. Kirkkohistoria. Lepopäivää ja sen merkitystä koskeva perusteellinen tutkimus Uuden testamentin ja ensimmäisten vuosisatojen kristillisen historian valossa.

18 18 Suomennos pohjautuu kirjailijan väitöskirjastaan tekemään kansanomaistettuun versioon. Pääluvut: 1) Johdanto, 2) Kristus ja Herran päivä, 3) Kristuksen ylösnousemus ja sunnuntain vieton alkuperä, 4) Kolme Uuden testamentin tekstiä ja sunnuntain alkuperä, 5) Jerusalem ja sunnuntain alkuperä, 6) Rooma ja sunnuntain alkuperä, 7) Kirkkoisien juutalaisvastaisuus ja sunnuntain alkuperä, 8) Auringonpalvonta ja sunnuntain alkuperä, 9) Sunnuntain teologia, 10) Yhteenveto tutkimuksen tuloksista. * Bae & Foley, Eric Kolmen sukupolven usko Stefanus-Lähetys ry. 2 p s. Alkuteos: These are the Generations. Suom. Katja Bågman. Vainot. Uskon eläminen todeksi Baen perheessä Pohjois-Korean vainoissa kolmen sukupolven ajan. Bae on nimimerkki, turvallisuussyistä. Sisällys: Alkusanat. 1. Isoisä: Ensimmäinen pohjoiskorealainen Jeesusintoilija. 2. Poika: Perunoita varastava kristitty aave, joka vaelsi päättäväisesti pois kaupungista. 3. Äiti: Elämän leipää myymässä. 4. Vaimo: Aivan toisenlainen sotilas. 5. Perhe: Immanuel. Loppusanat. Näky/Tehtävä. Lähdeluettelo. Bailey, Kenneth E. Bailey, Kenneth E. Maalaisjärjellä Avaimia Jeesuksen vertauksiin Perussanoma oy. 2. p s. Raamattukirjasto 25. Alkuteos: Through Peasant Eyes, Suom. Mervi Pöntinen. Selittää Jeesuksen vertausten rakennetta ja sisältöä. Sisältää seuraavat Luukkaan evankeliumin vertaukset: 1. Kaksi velallista (7: 36-50), 2. Kettu, hautajaiset ja kyntöaura (9: 57-62), 3. Laupias samarialainen (10: 25-37), 4. Rikas hullu (12: 13-21), 5. Pilatus, torni ja viikunapuu (13: 1-9), 6. Suuret pidot (14: 15-24), 7. Kuuliainen palvelija (17: 7-10), 8. Tuomari ja leski (18: 1-8), 9. Fariseus ja publikaani (18: 9-14), 10. Kameli ja neulansilmä (18: 18-30). Tuhlaajapoikien paluu Jaakobin tarina Jeesuksen uudelleen kertomana Perussanoma oy s. Alkuteos: Jacob & Prodigal, How Jesus Retold Israel's Story, Suom. Anne Leu. Raamattukirjasto 45. Selittää Luukkaan evankeliumin tuhlaajapoikien vertauksen rakennetta ja sisältöä vertaamalla sitä 1. Mooseksen kirjan kertomukseen Jaakobista ja Eesausta. Jatkoa teokselle Yhtä juhlaa. Sisältää neljä osaa: I. Johdanto: Jeesus teologina? II. Tuhlaajapoikavertaus (Luuk. 15) ja Jaakobin tarina (1. Moos ): Luukkaan kertomuksen puitteet. III. Tuhlaajapoikavertaus (Luuk. 15) ja Jaakobin tarina (1. Moos ): Sukutarina ja vertaus: Vertailua ja

19 19 vastakohtia. IV. Tämän tutkimuksen merkitys Jeesuksen teologian ymmärtämisessä. Bailey, Kenneth E. Barth, Karl Bernspång, Erik Blomgren, Alvar Yhtä juhlaa Luukas 15:n vertaukset Perussanoma oy s. Alkuteos: Finding the Lost: Cultural Keys to Luke 15, Suom. Mervi Pöntinen. Raamattukirjasto 27. Selittää Luukkaan evankeliumin 15:nen luvun vertausten rakennetta ja sisältöä. Aiheen käsittely jatkuu teoksessa Tuhlaajapoikien paluu. Sisältö: 1. luku, Hyvä Paimen ja kadonnut lammas (j. 1-7). 2. luku, Hyvä nainen ja kadonnut hopearaha (j. 8-10). 3. luku, Hyvä Isä ja hänen kaksi kadonnutta poikaansa, osa 1: Nuorempi poika (j ). 4. luku, Hyvä Isä ja hänen kaksi kadonnutta poikaansa, osa 2: Vanhempi poika (j ). 5. luku, Luukkaan 15. luku ja Psalmi 23, Kuva täydentyy. Kristus ja me kristityt Kirjaneliö s. Pisara-sarja 7. Saksankielinen alkuteos: Christus und wir christen. Suom. Juhani Simojoki. Hartauskirjallisuus. Kristuksen olemus kristittynä olemisen perustana. Sisällys: Kristus ja me kristityt. Kristus on Jumalan sana. Kristus on Jumalan armahduksen henkilöitymä. Kristus on heittänyt tulen maan päälle. Kristus on Herra. Kristus on seurakuntansa pää. Kristus on lohduttaja. Kristus on voittaja. Armolahjat ja hengen hedelmät Kustannus oy kuva ja sana s. Alkuteos: Jesus Kristus, uppenbarad, andens frukt och andens gåvor. Suom. Heljä Meuronen. Armolahjat - Hengen hedelmä - Pyhä Henki. Käsittelee hengen hedelmää (I osa) ja erityisesti yhdeksää armolahjaa (II osa). I osa sisältää luvut: 1) Mikä on hengen hedelmä? 2) Hengen hedelmä ja lihan teot, 3) Jeesus puhuu hedelmistä, 4) Hengen hedelmä Paavalin kirjeissä, 5) Hengen hedelmät Paavalin elämässä, 6) Hengen hedelmät ja ihmisten väliset suhteet, 7) Hengen hedelmä on rakkaus. II osa sisältää luvut: 1) Mitä ovat hengen lahjat? 2) Tiedon [Viisauden] sanojen lahja, 3) Lahja puhua tiedon sanoja, 4) Uskon armolahja, 5) Terveeksitekemisen lahja, 6) Lahja tehdä voimatekoja, 7) Profetian lahja, 8) Lahja erottaa henkiä, 9) Kielilläpuhumisen lahja, 10) Kielien selittämisen lahja, 11) Kuinka monta armolahjaa on olemassa, 12) Hengen kaste ja hengen lahjat, 13) Lahjojen käyttö ja väärinkäyttö. Seurakunta ja sen virat RV-kirjat s.

20 20 Armolahjat - Hengen hedelmä - Pyhä Henki. Seurakunta - sen virat - yhteys. Käsittelee uusitestamentillista seurakuntaa ja siihen liittyviä aiheita. Sisällys: 1. luku [Seurakunnan esikuva]. 2. luku [Uusitestamentillinen seurakunta]: Johtajaveljistä seurakunnan sydämenä. 3. luku [Virat]: Heidän tehtävänsä on rukoilla sairaiden puolesta. Vanhimpien asettaminen tehtäväänsä. Seurakunnan velvollisuuksista vanhimpiin nähden. Muutama sana diakoneista. Vähän profeetoista. 4. luku, Ristiriidat ja vaikeudet seurakunnissa sekä miten sellaisia tulisi selvitellä: Seurakuntakurista. 5. luku, Hengellisistä armolahjoista. 6. luku, Kokouksistamme. 7. luku, Lasten ja nuorten työstä. 8. luku, Seurakunnan taloudesta. Blum, Julia Blum, Julia Jos olet Jumalan Poika astu alas ristiltä Päivä Osakeyhtiö s. Venäjänkielinen alkuteos: Jesli ty Syn Božij, sojdi s kresta. Suom. Päivi Saurio. Israel - juutalaisuus. Kärsimys - sairaus. Raamattu - sen tutkimus ja selitys. Vainot. Käsittelee Israelin kansan kärsimystä ja sen vertauskuvia Raamatussa. Osittain jatkoa teokselle 'Mitä itket? Ketä etsit?' Pääluvut: Johdanto [Aabrahamin uhri]. Luku 1 [Job]. Luku 2 [Joosef]. Luku 3 [Lasarus]. Luku 4 [Täydentyvä kuva]. Mitä itket? Ketä etsit? Rakveren Helluntaiseurakunta s. Venäjänkielinen alkuteos: Что ты лдачешь? Кого ищешь? Suom. Päivi Saurio. Kärsimys - sairaus. Venäjänjuutalaisen Julia Blumin pohdintaa Jobin kirjan äärellä. Henkilökohtainen todistus uskoontulosta ja uskossa vaeltamisesta. Kärsimys-teeman käsittely jatkuu teoksessa 'Jos olet Jumalan Poika astu alas ristiltä'. Sisältää seitsemän lukua. ten Boom, Corrie; Sherill John & Elizabeth: Kätköpaikka Kustannuskeskus Päivä. 2. p s. Alkuteos: The Hiding Place, Suom. Rauno Luoto. Elämänkerta. Vainot. Hollantilaisen Corrie ten Boomin toiminta vainottujen juutalaisten hyväksi sekä kokemukset vankilassa ja keskitysleirissä. Tositapahtumiin perustuva romaani. Sisällys: Tapaaminen. 1. Satavuotissyntymäpäivä. 2. Ehyt perhepiiri. 3. Karel. 4. Kellosepänliike. 5. Miehitys. 6. Salainen huone. 7. Eusie. 8. Myrskypilvet kokoontuvat. 9. Ratsia. 10. Scheveningen. 11. Luutnantti. 12. Vught. 13. Ravensbrück. 14. Sininen villapusero. 15. Kolme näkyä. Mitä sitten tapahtui.

21 21 Borchsenius, Poul Borchsenius, Poul Pitkä vaellus 1. osa Juutalaisten historia Jerusalemin hävityksestä Israelin valtion perustamiseen Ristin Voitto s. 2 karttaa. Tanskankielinen alkuteos: Den Lange Vandring, Suom. Toivo Koilo. Israel - juutalaisuus. Kaksiosaisen teoksen ensimmäinen osa käsittelee historiaa n. v jkr. Sisältää kolme päälukua sekä [nimi- ja asia]hakemiston. I) Juudasta Baabeliin: Judaea capta. Hän joka tulee. Diaspora. Eräs Israelin kallio. Tähden poika. Palestiina ja Babylonia. Talmud. II) Espanja ja ristiretket: Espanja. Risti ja tähti. Puolikuun alla. Kultaaika. Ei ketään Mooseksen kaltaista. Kabbala. Ristin varjossa. "Espanjan linna". Inkvisitio. III) Muurin takana: Avoimet ovet. Getto. Pannaan julistettu. Itämailla. Italia. Saksa. "Kolmas temppeli". Särkynyt unelma. Hasidilaisuus. Pitkä vaellus 2. osa Juutalaisten historia Jerusalemin hävityksestä Israelin valtion perustamiseen Ristin Voitto s. 2 karttaa. Tanskankielinen alkuteos: Den Lange Vandring, Suom. Toivo Koilo. Israel - juutalaisuus. Kaksiosaisen teoksen toinen osa käsittelee historiaa n. v jkr. Sisältää kaksi päälukua sekä [nimi- ja asia]hakemiston. I) Kirvonneet kahleet: Tie. Kirvonneet kahleet. Vastavaikutus. Judenschmerz - juutalaistuska. Heinrich Heine. Uudistus. Vapauden hedelmät. Hep, hep! Pogromit. Eksodus - lähtö. Siion. II) Ja tuli aamu: Ilta ja aamu. Die Endlösung - lopullinen ratkaisu. Kreml. "Aurinko, seiso alallasi!" Jerikon ruusu. Boyd, Edward K. & Gregory A.: Epäilijän kirjeet Isän ja pojan väittelyä uskosta Aika Oy s. Alkuteos: Letters from a Skeptic, A Son Wrestles with His Father's Questions about Christianity, Suom. Pekka Nieminen. Apologia - kristinuskon puolustus. Isän Edward Boydin ja hänen poikansa Georgyn välinen keskustelu kristinuskon peruskysymyksistä. Kirjeenvaihto johtaa agnostikon uskon tielle. Kristinuskon puolustus. Sisältää 29 kysymystä luokiteltuna neljän pääotsikon alle. I: Kysymyksiä Jumalasta. 1. Miksi kristinusko on saanut niin paljon pahaa aikaan? 2. Miksi maailmassa on niin paljon kärsimystä? 3. Onko valinnanvapaus aiheuttamansa kärsimyksen arvoinen? 4. Onko Jumala selvillä tulevaisuudesta? 5. Miksi Jumala luo maanjäristyksiä ja nälänhätää? 6. Miksi Jumala loi saatanan? 7. Onko sinun Jumalasi kaikkivaltias? 8. Miksi yleensä olisi uskottava Jumalaan? 9. Eikö kaiken voisi selittää sattumalla? 10. Miksi Jumala antoi äitisi kuolla? 11. Mihin

22 22 kaikkivaltias Jumala tarvitsee rukousta? 12. Miksi Jumala välittäisi pienestä ihmisestä? II: Kysymyksiä Jeesuksesta Kristuksesta. 13. Voiko evankeliumeihin luottaa? 14. Eivätkö evankeliumit olekin täynnä ristiriitoja? 15. Kuka kirjoitti evankeliumit ja milloin? 16. Miten voi uskoa jonkun nousseen kuolleista? 17. Miten voi uskoa, että joku ihminen oli Jumala? III: Kysymyksiä Raamatusta. 18. Miksi Jumala on tehnyt uskomisen niin vaikeaksi? 19. Miksi Raamattu on mielestäsi Pyhän Hengen inspiroima? 20. Mutta Raamattuhan on täynnä taruja ja Jumalan kostonhalua! 21. Eikö Raamattu olekin katolisen kirkon laatima kirjakokoelma? 22. Miksi on niin monia erilaisia raamatuntulkintoja? 23. Entä muiden uskontojen "pyhät kirjat"? IV: Kysymyksiä kristillisestä elämästä ja opista. 24. Joutuvatko eikristityt helvettiin? 25. Miten rakkauden Jumala voi piinata ihmistä ikuisesti helvetissä? 26. Eikö kristillisyyttä olekin mahdotonta toteuttaa käytännössä? 27. Miten jonkun toisen kuolema voi hankkia minulle armahduksen? 28. Miten on mahdollista olla samalla pyhä ja syntinen? 29. Miten voi olla varma, että tämä kaikki on totta? Jälkikirjoitus: Minä uskon! * Brand, Paul & Yancey, Philip: Ihmeellisesti tehty * Brand, Paul Kuninkaan pöydässä Ristin Voitto s. Alkuteos: Fearfully and Wonderfully Made. Kuvitus Charles Shaw. Suom. Marja Liljeqvist. Terveys - paasto. Seurakunta - sen virat - yhteys. Englantilainen leprasairaiden lääkäri Paul Brand ( ) kuvaa ihmisruumista seurakuntaruumiin esikuvana. Sisällys: 1. Jäseniä. 2. Erikoistuminen. 3. Erilaisuus. 4. Arvo. 5. Yhteenkuuluvuus. 6. Palveleminen. 7. Kapina. 8. Tukiranko. 9. Lujuus. 10. Vapaus. 11. Kasvu. 12. Sopeutuminen. 13. Sisäpuoli päällepäin. 14. Ulkonäkö. 15. Tuntoherkkyys. 16. Mukautumiskyky. 17. Yhteyden saaminen. 18. Rakkauden osoittaminen. 19. Ulkomaailman kohtaaminen. 20. Liike. 21. Tasapaino. 22. Toimintahäiriöt. 23. Hierarkia. 24. Johdatus. 25. Läsnäolo. Viitteet. Aika Oy s. Alkuteos: The Forever Feast, Letting God Satisfy Your Deepest Hunger. Suom. Pekka Nieminen. Terveys - paasto. Ravitsemus ja elintarpeiden nauttiminen, terveys ja sairaus, puhtaus ja elinympäristö sekä näiden vertauskuvallinen sanoma hengelliseen todellisuuteen. Sisällys: Alkusanat. Ja siksi kiitän Herraa. Nälkä on maailman paras mauste. Houkuttelevia makuja ja tuoksuja. Janon sammuttaja vailla vertaa. Hyvä maa. Satoa kaikkina vuodenaikoina. Maito - täydellinen ravinto. Ei enää ilmaista ruokaa. Pesemättömin käsin. Valitsemisen vaikeus. Portinvartijat. Anna meille... jokapäiväinen leipämme. Jaettu leipä maistuu paremmalta. Itsekuri kunniaan. Vähäinen hapatus. Herran ehtoollinen: Leipä. Herran ehtoollinen: Viini. Herran aamiainen.

23 * Brinsmead, Robert D. Jumalan liitto 23 PerusSanoma Oy s. Raamattukirjasto 10. Alkuteos: Covenant. Suom. Jukka Norvanto. Jumalan ja ihmisen välinen liittosuhde. Sisällys: 1 Liittojen keskeinen asema. 2 Liitto-sanan merkitys. 3 Liittokäsitteen asiasisältö. 4 Liittojen nimet ja ominaisuudet. 5 Liiton avainsanat. 6 Liiton profeetat. 7 Liittojen ykseys ja jännite. 8 Liiton Välittäjä. 9 Kristus ja velvoittavat liitot. 10 Kristus ja lupauksen liitot. 11 Liiton merkit ja sinetit. 12 Liiton ylistäminen ja juhliminen. Bruce, Frederick F. Raamatun juuret Perussanoma Oy s. Raamattukirjasto 19. Alkuteos: The Books and the Parchments. Suom. Michael Cox. Raamatun kielet ja käännökset sekä Raamatun kaanon ja kaanonin ulkopuoliset teokset. Sisällys: Frederick Fyvie Bruce ( ): oppilaan kunnianosoitus. Tekijän esipuhe viidenteen painokseen. Toimittajan esipuhe ja kiitokset. 1. Kirjat ja pergamentit. 2. Raamattu ja aakkoset. 3. Heprean kieli. 4. Aramean kieli. 5. Kreikan kieli. 6. Kaksi testamenttia. 7. Raamatun muoto. 8. Raamatun kaanon. 9. Vanhan testamentin teksti. 10. Samarialainen pentateukki. 11. Targumit. 12. Kreikankielinen Vanha testamentti. 13. Apokryfikirjat. 14. Uuden testamentin teksti. 15. Syyriankielinen Raamattu. 16. Latinankielinen Raamattu. 17. Muita varhaisia käännöksiä. Liite I: Kadonneet kirjat. Liite II: Uuden testamentin apokryfikirjat ja muita varhaisia kristillisiä teoksia. Liite III: Yleistä kirjallisuutta. Suomalaisen laitoksen liite: Suomalaisen Raamatun 350 vuotta. * Bunyan, John Kristityn vaellus [1] Turmeluksen kaupungista Taivaan maahan Suomen Lähetysseura. 10. p s. Alkuteos: The Pilgrim's Progress from this world to that which is to come [The First Part]. Kristityn elämä. Romaani. Englantilainen saarnaaja ja kirjailija John Bunyan ( ) kuvaa allegorisesti uskovan elämän vaellusta. Teos saa jatkoa toisessa osassa. Sisällys: John Bunyanin elämä. 1. Kristitty pakenee Turmeluksen kaupungista ja löytää oppaan. 2. Kristitty kohtaa Maailman Viisaan. 3. Kristitty kulkee Ahtaan portin kautta. 4. Kristitty saa neuvoja Selittäjän talossa. 5. Kristitty ristin luona. 6. Kristitty vaikeuksien vuorella. 7. Kristitty kulkee leijonain ohi ja virkistyy Ihanuuden linnassa. 8. Kristitty taistelee Nöyryytyksen laaksossa Apollyonia vastaan. 9. Kuoleman varjon laakso. 10. Kristitty kohtaa Uskollisen. 11. Kristitty ja Uskollinen kohtaavat Lavertelijan. 12. Evankelista ja vaeltaja kohtaavat toisensa. 13. Turhuuden markkinat. 14. Kristitty tapaa Toivorikkaan ja Lipevän. 15. Epäilyksen linna. 16. Matkamiehet Suloisilla vuorilla. 17. Taitamaton ja Heikkouskoinen. 18. Toivorikas kertoo

24 24 * Bunyan, John Kristityn vaellus 2 Kristityn lesken vaellus kääntymyksestään. 19. Keskustelua Taitamattoman kanssa. 20. Matkamiehet kulkevat kuoleman virran yli. Päätös. Kirjaneliö s. Alkuteos: The Pilgrim's Progress from This World to That Which Is to Come, The Second Part. Suom. Oili Aho. Runot suom. Anna-Maija Raittila. Johdanto: Tauno Väinölä. Hengen tie 14. Kristityn elämä. Romaani. Kristityn lesken ja tämän lapsien vaellus allegoriana seurakunnan elämästä. Jatkoa ensimmäiseen osaan. Coleman, Robert E. Coleman, Robert E. Compston, John Mestarin menetelmä Tavoitteellinen evankelioiminen Suomen Lähetysseura. Kirjaneliö s. Alkuteos: The Master Plan of Evangelism, Suom. Oili Aho. Kasvatus - opetus. Lähetystyö - todistaminen. Jeesuksen käyttämä menetelmä opetuslasten kasvattamiseen ja ilosanoman levittämiseen. Korostaa seurakunnan pienryhmien merkitystä. Aiheen käsittely jatkuu teoksessa Opetuslapseus. Sisältää luvut: Johdanto: Mestari ja hänen suunnitelmansa, 1. Valinta, 2. Yhteys, 3. Hinta, 4. Lahja, 5. Esikuva, 6. Työnjako, 7. Ohjaus, 8. Hedelmä, Lopuksi: Mestari ja sinun suunnitelmasi. Opetuslapseus Apostolien teoissa ja NYT Karas-Sana Oy. 6. p s. Alkuteos: The Master Plan of Discipleship, Suom. Yrjö Rossi ja Ritva Harjunen. Kasvatus - opetus. Lähetystyö - todistaminen. Opetuslasten käyttämä menetelmä seurakuntalaisten kasvattamiseen ja ilosanoman levittämiseen. Jatkoa teokselle Mestarin menetelmä. Sisällys: Esipuhe, Johdanto, 1. Toteutettava näky, 2. Voitettavat ihmiset, 3. Vaalittava yhteys, 4. Jakamisen palvelutehtävä, 5. Pidettävä kurinalaisuus, 6. Tuleva voima, Jälkisana. Jumala käyttää käyttökelvotonta K. O. Syväntö s. Suom. Aino Kaukomaa. Elämänkerta. Lähetystyö - todistaminen. Englantilaisen E. M. S. Paveyn todistus siitä, kuinka Jumala käyttää invalidia lähettäjän palvelutehtävässä: rukouksessa, yhteydessä lähetteihin ja varojen keräämisessä. Sisältää luvut: Invalidineiti. Nuori kapinallinen. Seikkailu alkaa. "Myykää, mitä teillä on". Kaikki muuttuu kullaksi. Murujen keräilyä. Kaupankäyntiä ja taloudenhoitoa. Ahtaalla. Jumala siunaa. Minä korvaan. Pikku puoti. Raparperinlehdet polttoaineena. Pikku puutarha.

25 25 Lainaksi Jumalalle. Suuri perhe. Jumalan työtoverina. Lisää työmiehiä eloon. Pojat. Jumalan rikkaudet ovat teidän. Damkani, Jakov Dolman, D. H. Siionin poika Uusi Tie s. + valokuvia 32 s. Alkuteos: Why Me? Suom. Heljä Meuronen ja Jorma Ersta. Elämänkerta. Israel - juutalaisuus. Messiaanisen juutalaisen Jakov Damkanin omaelämänkerta totuuden etsinnästä, löytämisestä ja jakamisesta. Sisältö: 1. Trumpeldor ja muita nuoruuteni sankareita. 2. Paikallisessa synagogassa. 3. Rajaseudun lapsia. 4. Muutto kaupunkiin. 5. Suureen maailmaan. 6. New York, mahdollisuuksien kaupunki. 7. Asiakas nimeltä Jeff. 8. Sillä lihan sielu on veressä. 9. Kuka sitten on uhri? 10. Mikä on totuus? 11. Mitä tähän kirjaan on kätketty? 12 Kasvu on myös luopumista. 13. Suuntana länsi. 14. Kuria Kaliforniassa. 15. Takaisin itään. 16. Veljeni haudalla. 17. Ensimmäiset askeleet kotimaan kamaralla. 18. Joosefilta Joosefille. 19. Saman öljypuun oksia. 20. Evankeliumi ja sen palkinto. 21. Juhlia ja liittoja. 22. Voi sinua, ystäväni Michael! 23. Kivinen leijona vastaan Juudan leijona. Lopuksi. Sana seurakunnalle. Ilmestysmajassa Ev.lut. herätysseura. 3. p s. [Alkuteos: Simple Talks on the Tabernacle (tieto tarkistamatta)]. Suom. Aune Krohn. Avaa Vanhan testamentin varjokuvia - ilmestysmajaa ja sen osia sekä siihen liittyviä palvelustoimia - Uuden testamentin sanomalla. 50 lyhyttä kirjoitusta. Sisällys: Evankeliumin ilosanoma. Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! Veren ympäröimänä. Ei sovi. Tehkööt he minulle pyhäkön asuakseni heidän keskellään. Isännälleen hyödyllinen astia. Alttiita antajia. Paras Johdattaja. Jotta Hän olisi kaikissa asioissa ensimmäinen. Valkoiset ympärysverhot. Pylvääksi Jumalan temppeliin. Minä olen Tie ja Totuus ja Elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin Minun kauttani. Ei ole pelastusta yhdessäkään toisessa. Vaskialttari. Alttarin sarvet. Lahjaksi ja uhriksi, Jumalalle "suloiseksi tuoksuksi". Vaskiallas. Esipihasta pyhäkköön. Jumalan etsivä rakkaus (s. 104). Jumalan etsivä rakkaus (s. 106). Hopeajalustat. Että he kaikki olisivat yhtä. Kullalla päällystetty. Elämäni on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa. Ilmestysmajan katto. Sireeninnahkapeite. Punainen oinaannahkapeite. Vuohenkarvapeite. Kerratuista valkoisista pellavalangoista tehty asumus. Revennyt esirippu. Kultainen seitsenhaarainen lamppu. Valo ja hedelmä. Jeesukselle loistamassa. Hengen voimaa ja hengen täyteyttä. Himmeävaloisia lamppuja. Näkyleipäpöytä. He syökööt pyhässä paikassa. Elämä ja yltäkylläisyys. Elämän leipä. Rauhan Jumala pyhittäköön teidän koko olemuksenne. Puhdistautukaa, te Herran aseenkantajat! Kultainen suitsutusalttari. Suitsuke. Jeesus heidän keskellään. Sulje ovesi. Kuulematta jääneet rukoukset. Anokaa, niin te saatte. Liitonarkki ja armoistuin. Kulta-astia ja versova sauva. Kasvoista kasvoihin.

Suositeltavat kristilliset kirjat

Suositeltavat kristilliset kirjat Suositeltavat kristilliset kirjat Sisältö Prologi 2 Esipuhe 3 Yleistä 4 Aakkosellinen teosluettelo 5 Aiheiden mukainen teosluettelo 9 Teosten esittely 15 Päivitetty 1.1.2015 188 nidosta 2 Prologi "Meidän

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

DOGMATIIKKA. Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde?

DOGMATIIKKA. Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde? DOGMATIIKKA Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde? JUMALA RAKKAUS EHTOOLLINEN KIRKKO PELASTUS USKONTUNNUSTUKSET

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Vieraana Pertti Salmen 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Apt. 14-15 08:40 Armon kalliolla: Jumala on rakkaus 09:00 Tule Jeesuksen luo!:

Lisätiedot

Meyer: Paholaisen tavat

Meyer: Paholaisen tavat Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 40 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Anne Miettinen - Jumala haluaa näkyä ja kuulua: Yliluonnolinen vapauttaa lakihenkisyydestä 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Psalmit 88-89 08:40

Lisätiedot

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)

Lisätiedot

Suositeltavat kristilliset kirjat

Suositeltavat kristilliset kirjat Suositeltavat kristilliset kirjat Sisältö Prologi 2 Esipuhe 3 Yleistä 4 Aakkosellinen teosluettelo 5 Aiheiden mukainen teosluettelo 9 Teosten esittely 16 Päivitetty 27.1.2016 200 nidosta 2 Prologi "Meidän

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia Saarna 16.7.2017 Evankeliumi Matt. 16: 13-19 Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? He vastasivat: Toisten

Lisätiedot

Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen. Heikki Pekkarinen

Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen. Heikki Pekkarinen Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen Heikki Pekkarinen marraskuussa 2008 Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen 1. äänite Daavid ja Salomo Room. 15:4 Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu,

Lisätiedot

Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1

Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1 Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1 Kristinoppi 3 sisältää eskatologian ja ekklesiologian. Eli opit lopun ajoista ja seurakunnasta. Eskatologian katsaus meillä oli syksyllä Nyt meillä

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 39 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 39 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 39 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Satu Mäkinen Seinäjoelta 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Apt. 13 08:40 Armon kalliolla: Vanhan testamentin 09:00 Tule Jeesuksen luo!:

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen Raamatun pikakurssi Osa 9/24 Daniel Lähteet: Raamatut RK92 &RK33/38 &RK& KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset ja Internet, joista lainaukset merkitty erikseen Raimo Auvinen 2013-2014

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Lähetyshiippakunnan pyhäkoulutyö

Lähetyshiippakunnan pyhäkoulutyö Lähetyshiippakunnan pyhäkoulutyö Kolmen vuoden pyhäkouluohjelma // Raamatun suuret kertomukset (VT, Evankeliumit ja Apostolien teot) Pohjana käytetty Concordia Publishing House n, Growing in Christ -pyhäkouluohjelmaa

Lisätiedot

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: 1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Uskonnon opetussuunnitelmaehdotus kristillisiä kouluja varten

Uskonnon opetussuunnitelmaehdotus kristillisiä kouluja varten Päivitys kesäkuu 2012 Uskonnon opetussuunnitelmaehdotus kristillisiä kouluja varten RAAMATTU LÄPI JA TUTUSTUMISTA LÄHETYSTYÖN HISTORIAAN ALAKOULUN AIKANA KUUDESSA VUODESSA Materiaalit: Lastenmissio LUOMINEN

Lisätiedot

Reijo Telaranta. Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa

Reijo Telaranta. Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa Reijo Telaranta Israel ja seurakunta Jumalan kaksi suunnitelmaa Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, ollakseni sinun ja sinun

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. PYHÄ RAAMATTU 2. PYHÄ KASTE 3. HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN 4. RIPPI ELI AVAINTEN VALTA 5. APOSTOLINEN PAIMENVIRKA

SISÄLLYSLUETTELO 1. PYHÄ RAAMATTU 2. PYHÄ KASTE 3. HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN 4. RIPPI ELI AVAINTEN VALTA 5. APOSTOLINEN PAIMENVIRKA SISÄLLYSLUETTELO 1. PYHÄ RAAMATTU 2. PYHÄ KASTE 3. HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN 4. RIPPI ELI AVAINTEN VALTA 5. APOSTOLINEN PAIMENVIRKA 6. JULKINEN RUKOUS ELI JUMALANPALVELUS 7. PYHÄ RISTI 1 / 5 Luterilaisen

Lisätiedot

Opiskelukysymyksiä Galatalaiskirjeeseen

Opiskelukysymyksiä Galatalaiskirjeeseen Opiskelukysymyksiä Galatalaiskirjeeseen Luku 1 Alkutervehdys 1:1-5 1. Miten Paavali sai apostolin tehtävänsä? (1, vrt. Luuk. 6:12-16; Apt. 21-26) 2. Miksi Paavalin täytyi korostaa asemaansa apostolina?

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 47 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 47 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 47 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Haastateltavana Erja Saari Kokkolasta 08:30 Raamattu puhuu ilmestys 12-14 08:40 Armon kalliolla: Erityisen onniteltava ihminen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle Havaintomateriaalia - avuksi sinulle - lapsi ja nuorisotyöhön - taide- ja leirikoulutyöhön - lähetyskasvatukseen - teemapäiviin - kirkollisiin tapahtumiin - ystävyysseurakunta- työhön - erityisryhmille

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

Meyer: Jumalan pitäminen

Meyer: Jumalan pitäminen Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 36 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Anne Miettinen - Jumala haluaa näkyä ja kuulua: Uudistuminen tuo esille uskonnollisuuden 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Psalmit 79-82 08:40

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso

Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin Rukouskoulu 2014 2. jakso Mitä rukous on Ylösnousemuksen voima On Kristus ylösnoussut Hän elää minussa Kristus meissä, kirkkauden toivo Herätetyt yhdessä Hänen kanssaan,

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 37 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 37 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 37 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Vieraana Jani Kumpulainen 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Apt. 11-12 08:40 Armon kalliolla: Miten lahjansa voi löytää? 09:00 Tule

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

08:00 Kohtasin Messiaani: Brian Robbins 08:10 Kulmakivi: Henkinen ja. hengellinen Sivu hyvinvointi 1/5

08:00 Kohtasin Messiaani: Brian Robbins 08:10 Kulmakivi: Henkinen ja. hengellinen Sivu hyvinvointi 1/5 Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 38 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Ajankohtaista Lähi-idästä: Kovaa peliä Lähi-idässä 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Psalmit 83-87 08:40 Armon kalliolla: Uskon vahvat perusteet

Lisätiedot

Meyer: Kuinka voittaa. taistelunsa? Osa 2/2 11:30 Korinttolaiskirje 1: Rakkaus

Meyer: Kuinka voittaa. taistelunsa? Osa 2/2 11:30 Korinttolaiskirje 1: Rakkaus Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 34 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Anne Miettinen - Jumala haluaa näkyä ja kuulua: Ihmeet ovat uskovan elämää 08:30 Raamattu sinulle: Psalmi 78 08:40 Armon kalliolla: Erityisten

Lisätiedot

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen Raamatun pikakurssi Osa 15/24 Evankeliumit Lähteet: Raamatut RK92 & RK33/38 & RK & KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset ja Internet, joista lainaukset merkitty erikseen Raimo

Lisätiedot

94 3. sunnuntai ennen paastonaikaa (Septuagesim a)

94 3. sunnuntai ennen paastonaikaa (Septuagesim a) S isä lly slu e tte lo : 7 1. adventtisunnuntai Kristuksesta, oikeasta kuninkaasta Matt. 21:1-9 14 2. adventtisunnuntai Varoitus, lohdutus ja kehotus Luuk. 21:25-36 21 3. adventtisunnuntai Kristuksen ylistyspuhe

Lisätiedot

Rikas mies, köyhä mies

Rikas mies, köyhä mies Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA

JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA 1. Kertomuksen taustatietoja Nyt meillä on poikkeuksellisesti kaksi eri kertomusta. Ne eivät

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 30 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 30 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 30 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Haastateltavana Erja Saari Kokkolasta 08:30 Armon kalliolla: Harrastuksen ja evankelioinnin yhdistäminen 09:00 Tule Jeesuksen luo!:

Lisätiedot

Yhtäläisyydet abrahamilaisten uskontojen kesken. Wednesday, August 19, 15

Yhtäläisyydet abrahamilaisten uskontojen kesken. Wednesday, August 19, 15 Yhtäläisyydet abrahamilaisten uskontojen kesken Abrahamilaisia uskontoja Juutalaisuus Kristinusko Islam Jumala Kaikilla kolmella on yksi jumala Jumala Kaikkivaltias Luojajumala Juutalaisuus ja islam Juutalaisilla

Lisätiedot

Ruut: Rakkauskertomus

Ruut: Rakkauskertomus Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa

Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa Israel ja seurakunta Jumalan kaksi suunnitelmaa Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, (1 Moos.17:7) Jumalan lupaukset Israelille

Lisätiedot

MIKSI JUMALA KÄSKEE KUOLLEITA PARANNUKSEEN? Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.

MIKSI JUMALA KÄSKEE KUOLLEITA PARANNUKSEEN? Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen. MIKSI JUMALA KÄSKEE KUOLLEITA PARANNUKSEEN? Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS:

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 10 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 10 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 10 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Valerie ja Gregg Ellis - Perintö: Kovaäänisin voittaa 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Johanneksen evankeliumi 17 ja 18:1-24 08:40 Armon kalliolla:

Lisätiedot

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

08:00 Herätyksen läpimurto: Rajoitusten voittaminen 08:30 Derek Prince: Jumala. pitää seurakuntaa Sivu 1/5

08:00 Herätyksen läpimurto: Rajoitusten voittaminen 08:30 Derek Prince: Jumala. pitää seurakuntaa Sivu 1/5 Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 15 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Jari Korpela Lapualta 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Psalmit 54-57 08:40 Armon kalliolla: Suurinta rakkautta ihmistä kohtaan 09:00

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Jeesus Kristus ja ikuinen evankeliumi, oppilaan lukutehtävät

Jeesus Kristus ja ikuinen evankeliumi, oppilaan lukutehtävät Jeesus Kristus ja ikuinen evankeliumi, oppilaan lukutehtävät Uskonto 250 Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko Suomi Mielipiteet ja oikaisut ovat tervetulleita. Lähetä ne sekä huomaamasi

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

Raamatun sisältöjä. Vanha testamentti / Septuaginta (kreikaksi kääntämisen jälkeen)

Raamatun sisältöjä. Vanha testamentti / Septuaginta (kreikaksi kääntämisen jälkeen) Pentateukki / Laki / Torah (juutalaisuudessa) 1. Mooseksen kirja / Genesis 2. Mooseksen kirja / Exodus 3. Mooseksen kirja / Leviticus 4. Mooseksen kirja / Numeri 5. Mooseksen kirja / Deuteronomium Genesis

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Lisää 1. Joh 3:sta? http://www.sley.fi/luennot/raamattu/ UT/Johanneksen_kirjeet/1Joh03EK.h tm Hyvä Sisärengaslainen, 1. Johanneksen kirjeen kolmas luku puhuu Jumalan lahjasta, mutta myös hänen pyhästä

Lisätiedot

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 JES. 36:4-7 "Ilmoittakaa Hiskialle, että suurkuningas, Assyrian kuningas, sanoo näin: Mihin oikein luotat, kun luulet yhä olevasi

Lisätiedot

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1. MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Ruut: Rakkauskertomus

Nettiraamattu lapsille. Ruut: Rakkauskertomus Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä

PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä 1/6 Ryttylä 6.8.2008 Matti Väisänen PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä 10.08.2008 Kristuksessa rakas veljemme Martti Vaahtoranta ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

08:00 Herätyksen läpimurto: Uskollisuus Jumalan työssä 08:30 Derek Prince: Jeesuksen Sivu johtajuus. 1/5 Osa I.

08:00 Herätyksen läpimurto: Uskollisuus Jumalan työssä 08:30 Derek Prince: Jeesuksen Sivu johtajuus. 1/5 Osa I. Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 03 ohjelmat - www.tv7.fi 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Psalmit 35-36 08:40 Armon kalliolla: Minä olen 09:00 Healing Rooms Conference 2018: Jumalan suunnitelma sinulle

Lisätiedot

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden lähteestä "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta 1. Aterian aikana

Lisätiedot

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo. 1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää

Lisätiedot

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan 1. syyskuuta Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä. Ps. 63:2 Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan kiihkeästi Jumalan

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 26 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 26 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 26 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Muurinmurtajat 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Apt. 7:51-60 ja Apt. 8 08:40 Armon kalliolla: Ydinkäsitteitä - Vanhurskautus 09:00 Superkirja:

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Samuel, Jumalan palvelija

Nettiraamattu lapsille. Samuel, Jumalan palvelija Nettiraamattu lapsille Samuel, Jumalan palvelija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta!1 LUENTO 1 MIKÄ SOLU ON?!2 Näky Tavoite, jota kohti ponnistelemme Toiminnan tulos Kaikille yhteinen Kuka näkymme määrittelee? Pastori tai vanhimmat? Jokainen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

SYNTINEN NAINEN FARISEUKSEN TALOSSA

SYNTINEN NAINEN FARISEUKSEN TALOSSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) SYNTINEN NAINEN FARISEUKSEN TALOSSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui b) Ajallinen yhteys muihin

Lisätiedot

JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA

JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Nasaretissa, Jeesuksen lapsuuskotikaupungissa,

Lisätiedot

Minä olen Jeesus len Jees Minä

Minä olen Jeesus  len Jees Minä Minä olen Jeesus Nimilappu pussinnauhaan, peliohje pussiin. Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit sitten kartongille tai pahville. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Radion ortodoksinen aamuhartaus

Radion ortodoksinen aamuhartaus 1 / 5 Rovasti Veikko Purmonen Radion ortodoksinen aamuhartaus 21.9. 2002 Luuk. 5: 1-11 Kirkon luovuttamaton tehtävä ja kaikkien kristittyjen yhteinen kutsumus on lähetystyön tekeminen, todistaminen Jumalan

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen syntymä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen syntymä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen syntymä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Kati Hämäläinen Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Iltaraamattukoulut. syksy Jaksosuunnitelma. Vuorisaarna ja Jeesuksen vertaukset

Iltaraamattukoulut. syksy Jaksosuunnitelma. Vuorisaarna ja Jeesuksen vertaukset syksy 2018 Jaksosuunnitelma Vuorisaarna ja Jeesuksen vertaukset Vuorisaarna - Iltaraamattukoulun runko Kerta Aihe Jaejakso Kysymykset Ajatus lyhyesti 1 Johdanto Jumalan Valtakunta ja Messias-kuninkaan

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET: 1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa

Lisätiedot

Meyer: Elää sellainen elämä,

Meyer: Elää sellainen elämä, Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 14 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Valerie ja Gregg Ellis - Perintö: Miehenä vaikuttaminen nykyiseen sukupolveen 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Joh. 20-21 08:40 Armon kalliolla:

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for

Lisätiedot

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Pyhien isiemme esirukouksien tähden Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, armahda meitä. Aamen. Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Runsas sielujen elonkorjuu islamilaisessa maassa

Runsas sielujen elonkorjuu islamilaisessa maassa 1972-2010 Runsas sielujen elonkorjuu islamilaisessa maassa,,ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu. (Mat 24:14)

Lisätiedot

Usko ja elämä Kristinuskon pääkohdat selkokielellä

Usko ja elämä Kristinuskon pääkohdat selkokielellä 1 Usko ja elämä Kristinuskon pääkohdat selkokielellä SUOMEN EV.LUT. KIRKKO Usko ja elämä Kristinuskon pääkohdat selkokielellä Suomen ev.lut. kirkon kirkkohallituksen julkaisuja 2013 Työryhmä: kehitysvammatyön

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 05 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 05 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 05 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Veli-Matti Selin Sastamalasta 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Psalmit 37-38 08:40 Armon kalliolla: Vapahtajan tarve 09:00 Healing

Lisätiedot

Raamatun sisältöjä. Raamatun sisältöjä. Vanha testamentti / Septuaginta (kreikaksi kääntämisen jälkeen)

Raamatun sisältöjä. Raamatun sisältöjä. Vanha testamentti / Septuaginta (kreikaksi kääntämisen jälkeen) Vanha testamentti / Septuaginta Pentateukki / Laki / Torah 1. Mooseksen kirja / Genesis 2. Mooseksen kirja / Exodus 3. Mooseksen kirja / Leviticus 4. Mooseksen kirja / Numeri 5. Mooseksen kirja / Deuteronomium

Lisätiedot

Uskonnon opetussuunnitelmaehdotus kristillisiä kouluja varten

Uskonnon opetussuunnitelmaehdotus kristillisiä kouluja varten Päivitys elokuu 2019 Uskonnon opetussuunnitelmaehdotus kristillisiä kouluja varten RAAMATTU LÄPI JA TUTUSTUMISTA LÄHETYSTYÖN HISTORIAAN ALAKOULUN AIKANA KUUDESSA VUODESSA Materiaalit: Lastenmissio LUOMINEN

Lisätiedot

Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi

Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi 1 2.oppituntti Isak Pensiev 14.4.2012 Ystävät, me jatkamme oppituntia, joka avaa meille juutalaisia käsitteitä ja juutalaista näkökulmaa sekä Uuteen- että Vanhaan

Lisätiedot

Kleopas, muukalainen me toivoimme

Kleopas, muukalainen me toivoimme Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina

Lisätiedot