Yritysten tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoitus Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yritysten tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoitus Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta"

Transkriptio

1 Yritysten tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoitus Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta Rahoitusehdot: Yritysten tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoitus DM v.6 Copyright Tekes

2 Projektin vastuullinen johtaja: Lue rahoituspäätös ja rahoitus- ja mahdolliset erityisehdot huolellisesti läpi, jotta osaat toimia niiden mukaisesti Käy päätös ja ehdot läpi taloushallinnon/tilitoimiston kanssa ja toimita päätös ja ehdot myös tilintarkastajalle tiedoksi Anna valtuutus raportointia ja tilitystä varten niille henkilöille, jotka tulevat toimimaan projektin asioissa Tekesin asiointipalvelussa Apua saat neuvontapalvelusta puh Ohje raportointiin asioinnissa Lähetä rahoituspäätöksen hyväksymisilmoitus Tekesiin asiointipalvelun kautta Järjestä projektikirjanpito ja työajan seuranta heti, kun projekti on käynnistynyt

3 Projektikirjanpito Rahoituksen saajan on järjestettävä kirjanpitonsa siten, että projektista aiheutuneet kustannukset voidaan yksilöidä ja niiden yhteys kirjanpitoon ja kustannustilitykseen voidaan todentaa. Työajanseuranta on osa projektikirjanpitoa (katso seuraava dia) Projektin asiakirjat ja muu projektin valvonnan ja tarkastuksen kannalta tarpeellinen aineisto (sisältää henkilökohtaisesti pidetyn työajanseurannan) on säilytettävä vähintään kymmenen vuoden ajan projektin viimeisestä maksuerästä.

4 Projektin työaika Jokaisen projektille työtä tekevän henkilön on pidettävä tuntitasoista työajanseurantaa projektille tehdystä työstä (esimerkkilomake Tekesin verkkosivuilla) Projektituntien lisäksi on seurattava myös kokonaistyöaikaa, jos henkilöön ei sovelleta työaikalakia tai henkilölle ei ole määritelty työaikaa Tehdyt työtunnit on kohdistettava niille päiville, joina työ on tehty Projektin vastuullisen johtajan tai työntekijän esimiehen on vahvistettava työtunnit vähintään kerran kuukaudessa Vahvistamisesta on jäätävä merkintä seurantajärjestelmään Työajanseurantaan liittyvä aineisto, tuntikohtaiset seurantaraportit sekä vahvistetut kuukausittaiset yhteenvedot on säilytettävä kymmenen vuoden ajan projektin viimeisen maksuerän maksamisesta Tekesillä on oikeus jättää rahapalkat osittain tai kokonaan hyväksymättä, jos työajanseurantaa ei ole järjestetty yleisten ehtojen mukaisesti

5

6 Tilitysten yleiset periaatteet Päivitetty projektisuunnitelma on osa rahoituspäätöstä ja toimii pohjana kustannusten hyväksymiselle Projektin vastuullinen johtaja raportoi projektin etenemisestä ja vastaa siitä, että tilitettävät kustannukset kohdistuvat projektiin, ovat projektisuunnitelman mukaisia ja syntyneet rahoituspäätöksessä mainittuna kestoaikana Hyväksyttävien kustannusten tulee olla nettomääräisiä ja arvonlisäverottomia ja rahoituksen saajan kirjanpidossa Menojen pitää olla maksettu rahana ennen tilitystä Projektille ei voi kohdistaa menoa, joka perustuu ennen projektijakson alkua tehtyyn tilaukseen paitsi silloin, kun tilaukseen liittyy projektin käynnistymiseen kytketty purkamismahdollisuus Tositteita ei tarvitse toimittaa. Tekes pyytää tarvittaessa lisätietoja kustannuksiin liittyen

7 Rahapalkat Maksetut ennakonpidätyksenalaiset rahapalkat projektin teholliselta työajalta, enintään 11 kk/vuosi/hlö Työntekijä pitää itse työajanseurantaa päiväkohtaisesti, tuntitasolla Palkkoja tilitettäessä liitteenä oltava palkkaerittelylomake (Y4) Projektista sama palkka kuin muusta vastaavan tasoisesta työstä projektin aikana (maksettu palkka kohdistuu kokonaistyöaikaan, projektiin kuuluva osuus tilitetään Tekesille) Yrityksen johdon ja hallinnon palkat ovat yleiskustannuksia Harkinnan mukaan voidaan hyväksyä suorina kustannuksina, jos tehty työ kohdistuu suoraan projektille Palkkaerittely (Tekesin lomake Y4)

8 Henkilösivukustannukset Kustannusarvion mukainen prosenttiosuus tehollisen työajan rahapalkoista, enintään 50 % Jos henkilölle ei makseta loma-ajan palkkaa, hsk on 30% Tekesillä on oikeus puuttua kustannusarviossa hyväksyttyjen henkilösivukustannusten määrään sellaisten työsuhteiden yhteydessä, joissa palkoista ei makseta samoja hskkustannuksia kuin tavanomaisissa työsuhteissa työsuhde, johon ei sovelleta työaikalakia (johtavassa asemassa olevat osakkaat) ulkomailta Suomeen tulevat ja ulkomailla työskentelevät henkilöt Henkilösivukustannuksia ovat mm. palkalliset poissaolot: loma-ajan ja sairausajan sekä arkipyhien palkat + lomaraha sosiaaliturvan kustannukset muut työvoimakustannukset (esim. luontoisedut, rekrytointikustannukset, henkilöstökoulutus)

9 Yleiskustannukset Kustannusarvion mukainen prosenttiosuus palkka- ja henkilösivukustannusten summasta Yleiskustannusluonteisia kustannuksia ei hyväksytä tilityksen suorina kustannuksina tietotekniikka-, toimisto- ja toimitilakustannukset ja niihin liittyvät poistot sekä teollisoikeuksien vuosimaksut johdon ja hallinnon palkat Henkilökunnan määrään perustuvat vakiokertoimet alle 10 henkilöä 10 % alle 20 henkilöä 20 % henkilöä 30 % 50 henkilöä tai enemmän 50 % Tekes voi tarkistuttaa todelliset yleiskustannukset

10 Matkakustannukset Verohallinnon ohjeen mukaisista verovapaista matkakustannuksista: matkat, kilometrikorvaukset, päivärahat ja majoitukset Matkakustannukset hyväksytään enintään vuosittain annettavan verohallinnon päätöksen mukaisesti Yrityksen oman auton kulut kuuluvat yleiskustannuksiin

11 Aineet ja tarvikkeet Yrityksen ulkopuolelta ostettavat aineet ja tarvikkeet laskutuksen mukaisina Vain projektille kohdistuva osuus Varastosta otto omakustannushintaisena

12 Laitekustannukset Pääsääntöisesti projektin käytössä; vain projektille kohdistuva osuus Ostot Kertakuluksi kirjatut (taloudellinen vaikutusaika < 3 v.) laitteet, ohjelmistot tai muut käyttöoikeudet ja pienhankinnat Jos projektin kestoaika laitteen taloudellista vaikutusaikaa lyhyempi, hankintamenosta hyväksytään projektin kestoajalta kertyvien poistojen osuus Poistot Projektin käytössä olevien laitteiden poisto-osuus hyväksytään suunnitelman mukaisina kirjanpidossa olevina poistoina Vuokrat Projektin ajalle kohdistuva osuus vuokrauskustannuksista Pilvipalvelut kuuluvat vuokrakustannuksiin Vuokriin sisältyviä hallinto-, rahoitus-, korjaus ja huolto- ym. kuluja ei hyväksytä. Mikäli em. eriä ei voida eritellä, vuokrasopimuksen aiheuttamista menoista voidaan hyväksyä enintään 50 %

13 Laitepoistot Esim. projektin kestoaika tammi - joulukuu 2016 laite otettu projektin käyttöön maaliskuussa 2016 laitteen hankintahinta (ilman alv) sumupoistot 5 vuodelle = /vuosi = 400 / kk laite on 60 prosenttisesti projektin käytössä Tekesille tilitettävä osuus maalis - joulukuu 2016 (10 x 400 ) x 60 % = 2.400

14 Laitevuokrat Esim. projektiaika tammi - joulukuu 2016 laite vuokrattu syyskuussa 2016 vuokraerä (ilman alv) = /kk, ajalta syyskuu helmikuu 2017 rahoituslaitoksen laskuun sisältyy rahoitus-, ym. kuluja, joita ei voida eritellä - Tekes hyväksyy 50 % menoista Tekesille tilitettävä osuus syys - joulukuulta x 50 % = 2.000

15 Ostetut palvelut Yrityksen ulkopuolelta ostettavat suunnittelu- ja tutkimustyöt sekä selvitykset laskutuksen mukaisina Projektin tilintarkastus, tiedonhankinta-, teollisoikeuksien haku- ja lisenssin ostomenot voidaan sisällyttää ostopalvelukustannuksiin Meno, joka perustuu ennen projektin alkua tehtyyn tilaukseen, voidaan hyväksyä vain, jos tilaukseen liittyy projektin käynnistymiseen kytketty purkamismahdollisuus Lahjoitukset ja stipendit sekä yritysten rahoitusosuudet Tekesin julkisen tutkimuksen hankkeisiin eivät ole hyväksyttäviä kustannuksia EU-määritelmän mukaisten suurten yritysten teollisoikeuksiin liittyviä kustannuksia ei hyväksytä Työkorvaukset tilitetään kohdassa Ostetut palvelut pk-yrityksiltä Työajanseurantaa on pidettävä

16 Ostetut palvelut eritellään tilityksessä Ostetut palvelut kotimaisilta pk-yrityksiltä alle 250 henkilön yritykset Ostetut palvelut kotimaisilta tutkimuslaitoksilta yliopistot, ammattikorkeakoulut ja julkiset (ei yksityiset) tutkimuslaitokset Ostetut palvelut konsernin sisältä ja intressiyhtiöiltä hyväksytään ilman katetta (oma erillinen kustannustilitys liitteeksi) Ostetut palvelut muilta kotimaisilta yrityksiltä / yhteisöiltä ostot kotimaisilta yli 250 henkilön yrityksiltä yhteisöiltä Ostetut palvelut yhteismarkkina-alueelta (EU ja Sveitsin valaliitto) Ostetut palvelut yhteismarkkina-alueen ulkopuolelta IPR-suojauskustannukset

17 Intressiyhtiö Jos toisen yrityksen koko osakepääomasta tai vastaavasta omasta pääomasta vähintään 20 prosenttia on välittömästi tai välillisesti toisen yrityksen omistuksessa tai hallinnassa -> intressiyritys Tekes voi katsoa yritykset intressiyrityksiksi myös, jos toinen yritys voi käyttää määräysvaltaa toisessa yrityksessä tai muulla tavoin vaikuttaa siihen, mistä toinen yritys tekee hankintoja esim. hallituksen jäsenyyden, vastuuhenkilöiden, perheenjäsenten tai työntekijänä ja/tai rahoittajana toimimisen kautta Tilitettäessä ostopalveluja konsernin sisältä tai muilta intressiyhtiöiltä Kultakin intressiyritykseltä oltava oma tilitys kustannustilityslomakkeilla (Y3, Y4+Y5) ja lopputilitykseen omat erilliset määrämuotoiset tilintarkastajan tarkastusraportit, jotka liitetään rahoituksen saajan tilitykseen

18 Konserni- ja intressiostot Katteettomat kustannukset tilitetään samoin perustein kuin rahoituspäätöksen saaja (noudatettava rahoituksen yleisiä ehtoja) Projektikirjanpito ja työajanseuranta järjestettävä yleisten ehtojen mukaisesti Palkkojen oltava maksettuja (ks. palkanmaksuvelvoitteet yleisistä ehdoista) Yleiskustannusprosenttina yrityksen henkilökunnan määrään perustuva vakiokerroin Rahoituspäätösosapuolen maksettava intressiyhtiön lasku Jos myyjän (konserni-/intressiyhtiön) lasku on summaltaan pienempi kuin tilitys, hyväksytään kustannukset laskun mukaisesti Vastuullisen johtajan vakuutuksen allekirjoittaa intressiyrityksessä henkilö, jolla on virallinen nimenkirjoitusoikeus. Rahoituspäätöksen saajan loppuraporttiin liitettävä erillinen, riippumattoman tilintarkastajan määrämuotoinen tarkastusraportti konserni-/intressiyhtiön kustannuksista (määrämuotoinen tarkastusraporttipohja,

19 Ostot ulkomaisilta konserni- ja intressiyhtiöiltä Tekes voi hyväksyä projektin kustannuksiksi myös ostoja ulkomaisilta konserni- ja intressiyhtiöiltä sekä ulkomailla sijaitsevassa toimipisteessä syntyneitä kustannuksia Oltava maininta rahoituspäätöksen erityisehdoissa Kustannusten hyväksyminen poikkeaa kotimaisista konserni- ja intressiostoista seuraavissa kohdissa: Välittömät kustannukset lukuun ottamatta henkilösivukustannuksia Yleiskustannuksia ei hyväksytä Valuuttamääräisissä laskuissa käytetään laskun maksupäivän kurssia Lopputilityksen yhteydessä on ulkomaisen yhtiön ulkopuolisen auktorisoidun tilintarkastajan annettava määrämuotoinen tarkastusraportti, jossa hän vahvistaa tilitettyjen kustannusten olevan hankkeesta aiheutuneita kirjanpidon menoja (vaadittaessa suomeksi tai ruotsiksi, englannin kielinen noudettavissa Tekesin englannin kielisiltä nettisivuilta)

20 Hankintamenettelyt Kun rahoituksen saaja on julkinen hankintayksikkö tai jos yritys saa hankintaan yli 50 % Tekesin myöntämää ja muuta julkista tukea, rahoituksen saajan on noudatettava lakia julkisista hankinnoista (1397/2016) Hankinta on kilpailutettava julkisena hankintana, kun se arvioitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on euroa tai enemmän. (Ennen tehtyjen hankintojen kilpailutusraja on euroa) Jos julkinen hankintayksikkö on tehnyt hankinnan vastoin hankintasäännöksiä, hankinta ei ole projektille hyväksyttävä kustannus Yrityksellä avustusosuus kilpailuttamattomaan hankintaan voi olla enintään 50 % Kilpailutus on osoitettava liittämällä tilitykseen kopio hankintailmoituksesta, joka on julkaistu HILMAssa (hankintailmoitukset.fi) tai esittämällä perusteet suorahankinnalle Lisätietoja hankintalaista Tekesin verkkosivuilla

21 Onko projektisi rahoitus lainaa? Tekesin lainoja hallinnoi Valtiokonttori Lainaennakkona maksetaan enintään 30 % Enintään 80 % lainasta voidaan maksaa ennen lopputilitystä Jos lopputilityksessä ilmenee, että lainaa on maksettu liikaa hyväksyttyihin kustannuksiin nähden, Valtiokonttori laskuttaa liikaa maksetun osuuden Valtiokonttorin yhteystiedot Laina-asiakkaiden ohjeet Valtiokonttorin nettisivuilla Sähköinen asiointipalvelu laina-asiakkaille Palvelunumero yritysluotot@valtiokonttori.fi

22 Projektin tilintarkastajan tarkastusraportti Loppuraportti pitää tehdä 4 kuukauden kuluessa projektin päättymisestä ja se koskee projektin koko kestoaikaa ja kaikkia tilitettyjä kustannuksia Lopputilitykseen liitetään riippumattoman tilintarkastajan määrämuotoinen tarkastusraportti löytyy Tekesin verkkosivuilta Tilintarkastaja kiinnittää erityistä huomiota, että projektikirjanpito ja työajanseuranta on toteutettu rahoituspäätöksen yleisten ehtojen mukaisesti ja että jäljitettävyysketju on aukoton Tarkastusraportin kustannus voidaan hyväksyä projektille Tekesiin toimitettava tilityksen liitteenä laskukopio ja maksutosite

23 Raportointi asiointipalvelussa Projektin eteneminen raportoidaan Tekesin asiointipalvelussa Raportti koostuu kahdesta osasta, jotka toimitetaan erillisinä toimintoina sisältöraportti projektin etenemisestä kustannustilitys projektille kohdennetuista kustannuksista sekä raportin että tilityksen voi lähettää ainoastaan vastuullinen johtaja Työajanseurantaa ja laskukopioita ei lähetetä Tekesiin ellei niin ole erikseen sovittu työtuntierittelyt viedään yhteenvetona palkkaerittelylomakkeelle Y4 palkkaerittelylomake täytetään aina kun palkkoja tilitetään Palkkaerittelylomakkeen lisäksi lopputilitykseen liitetään tilintarkastajan tarkastusraportti Lomakkeet löytyvät Tekesin verkkosivuilta Ohjeita raportointiin löydät Tekesin verkkosivuilta

24 Projektimuutokset Muutoksesta etukäteen kirjallinen hakemus perusteluineen Tekesille Yleisimpiä projektimuutoksia: Kustannuslajimuutokset Aikataulumuutokset Raportointipäivän siirto Projektin vastuullisen johtajan vaihtaminen Merkittävät muutokset projektisuunnitelmassa Muutos pankkitilitiedoissa Muutoshakemuslomake löytyy Tekesin verkkosivuilta Lähetetään Tekesiin suojatulla sähköpostiyhteydellä

25 Maksatuksen keskeytys ja/tai takaisinperintä Jos maksatuksen kannalta tarpeellisia tietoja ei ole toimitettu tai ne ovat virheellisiä Jos rahoitusta on käytetty rahoituspäätöksen vastaisesti Jos rahoitusperusteet ovat oleellisesti muuttuneet Esimerkkejä: projektisuunnitelmasta poikkeaminen ilman Tekesin lupaa, Tekes-lainoihin liittyvät lainarästit, verovelat, taloudellisen aseman oleellinen heikkeneminen, oman pääoman menettäminen kokonaan, yrityssaneeraukseen hakeutuminen Tekesillä on oikeus asiakasta kuultuaan Keskeyttää/lopettaa rahoituksen maksaminen Periä takaisin maksettu rahoitus tai sen osa korkoineen

26 Korkoa takaisinperittävälle summalle Rahoitusehtojen mukaisesti palautettavalle tai takaisinperittävälle määrälle lasketaan korkoa rahoituksen maksupäivästä alkaen Lainaennakosta aiheutuvasta ylimaksatuksen takaisinperinnästä ei peritä lisäkorkoa Tekes toimittaa asiakkaalle laskun avustuksen takaisinperinnästä Lainan takaisinperinnästä laskun asiakkaalle toimittaa Valtiokonttori

27 Ota huomioon myös: Kaikki projektisuunnitelman mukaiset kustannukset raportoidaan ja tilitetään Tekesille Jos kustannusarvion kustannuslajikohtaiset enimmäismäärät olennaisesti ylittyvät, kustannusarvioon on haettava muutos (katso Projektimuutokset, dia 24) Kustannukset hyväksytään projektille lopullisesti vasta sen jälkeen kun tilintarkastajan tarkastusraportti on toimitettu Loppuraportin ja -tilityksen hyväksymisen jälkeen projektille ei voi enää esittää kustannuksia Projektin aikana tehdystä työstä aiheutunut lasku voidaan maksaa projektin jo päätyttyä Muistathan säilyttää projektin asiakirjat ja muun aineiston kymmenen vuotta projektin viimeisestä maksuerästä mahdollista tarkastusta varten

TeamFinland Explorer-rahoitus Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta

TeamFinland Explorer-rahoitus Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta TeamFinland Explorer-rahoitus Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta Rahoitusehdot: Yritysten de minimis -avustus 30.8.2017 DM 1817112 v.2 Copyright Tekes Projektin vastuullinen johtaja: Lue rahoituspäätös

Lisätiedot

Yritysten tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoitus Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta

Yritysten tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoitus Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta Yritysten tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoitus Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta Rahoitusehdot: Yritysten tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoitus 5.5.2017 DM 1812160 v.4 Copyright Tekes

Lisätiedot

Mitä kustannuksia hyväksytään yritysten tutkimus- ja kehittämistoiminnan

Mitä kustannuksia hyväksytään yritysten tutkimus- ja kehittämistoiminnan Mitä kustannuksia hyväksytään yritysten tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoituksessa? Rahoitusehdot: Yritysten tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoitus DM 1812160 v.3 27.3.2017 Copyright Tekes Mitä asioita

Lisätiedot

Tekes kustannusten tilittäminen: Matkat, laitteet ja ostopalvelut Anne-Maj Virvelä

Tekes kustannusten tilittäminen: Matkat, laitteet ja ostopalvelut Anne-Maj Virvelä Tekes kustannusten tilittäminen: Matkat, laitteet ja ostopalvelut 7.11.2017 --- Anne-Maj Virvelä Ennen koulutusta 1. Mitä tiedän aiheesta etukäteen? 2. Mitä haluan oppia koulutuksessa? Pohdi vähintään

Lisätiedot

Tempo-rahoitus Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta

Tempo-rahoitus Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta Tempo-rahoitus Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta Rahoitusehdot: Yritysten de minimis -avustus 5.5.2017 DM 1817091 v.2 Copyright Tekes Projektin vastuullinen johtaja: Lue rahoituspäätös ja

Lisätiedot

Tempo-rahoitus Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta (ennen tehdyt rahoituspäätökset)

Tempo-rahoitus Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta (ennen tehdyt rahoituspäätökset) Tempo-rahoitus Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta (ennen 1.6.2017 tehdyt rahoituspäätökset) Rahoitusehdot: Yritysten de minimis -avustus 30.8.2017 DM 1817091 v.3 Copyright Tekes Projektin vastuullinen

Lisätiedot

Julkisten toimijoiden kehittämishankkeiden rahoitus Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta

Julkisten toimijoiden kehittämishankkeiden rahoitus Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta Julkisten toimijoiden kehittämishankkeiden rahoitus Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta Rahoitusehdot: Julkisten toimijoiden kehittämishankkeiden rahoitus 18.5.2017 DM 1817790 v.4 Copyright

Lisätiedot

Energiatuki-rahoitus Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta

Energiatuki-rahoitus Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta Energiatuki-rahoitus Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta Rahoitusehdot: Energiatuki 5.5.2017 DM 1817111 v.2 Copyright Tekes Projektin vastuullinen johtaja: Lue rahoituspäätös ja rahoitus- ja

Lisätiedot

Julkisten toimijoiden kehittämishankkeiden rahoitus Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta

Julkisten toimijoiden kehittämishankkeiden rahoitus Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta Julkisten toimijoiden kehittämishankkeiden rahoitus Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta Rahoitusehdot: Julkisten toimijoiden kehittämishankkeiden rahoitus 5.5.2017 DM 1817790 v.3 Copyright Tekes

Lisätiedot

Mitä kustannuksia hyväksytään Energiatuki-rahoituksessa? Rahoitusehdot: Energiatuki

Mitä kustannuksia hyväksytään Energiatuki-rahoituksessa? Rahoitusehdot: Energiatuki Mitä kustannuksia hyväksytään Energiatuki-rahoituksessa? Rahoitusehdot: Energiatuki DM 1817111v.1 27.3.2017 Copyright Tekes Mitä asioita otettava huomioon heti projektin alussa Projektin kustannusten ja

Lisätiedot

Mitä kustannuksia hyväksytään Tempo-rahoituksessa? Rahoitusehdot: Yritysten de minimis -avustus

Mitä kustannuksia hyväksytään Tempo-rahoituksessa? Rahoitusehdot: Yritysten de minimis -avustus Mitä kustannuksia hyväksytään Tempo-rahoituksessa? Rahoitusehdot: Yritysten de minimis -avustus DM 1817091 v.1 27.3.2017 Copyright Tekes Mitä asioita otettava huomioon heti projektin alussa Projektin kustannusten

Lisätiedot

Mitä kustannuksia hyväksytään julkisten toimijoiden kehittämisprojekteissa? Rahoitusehdot: Julkisten toimijoiden kehittämishankkeiden rahoitus

Mitä kustannuksia hyväksytään julkisten toimijoiden kehittämisprojekteissa? Rahoitusehdot: Julkisten toimijoiden kehittämishankkeiden rahoitus Mitä kustannuksia hyväksytään julkisten toimijoiden kehittämisprojekteissa? Rahoitusehdot: Julkisten toimijoiden kehittämishankkeiden rahoitus DM 1817790 v.2 10.4.2017 Copyright Tekes Mitä asioita otettava

Lisätiedot

Tekesin rahoituspäätös ja siihen liittyvät velvoitteet Anne-Maj Virvelä

Tekesin rahoituspäätös ja siihen liittyvät velvoitteet Anne-Maj Virvelä Tekesin rahoituspäätös ja siihen liittyvät velvoitteet 7.11.2017 --- Anne-Maj Virvelä Ennen koulutusta 1. Mitä tiedän aiheesta etukäteen? 2. Mitä haluan oppia koulutuksessa? Pohdi vähintään 2 kysymystä

Lisätiedot

Mitä kustannuksia hyväksytään AV-tuotantokannustimessa? Rahoitusehdot: Audiovisuaalisen alan tuotantokannustin

Mitä kustannuksia hyväksytään AV-tuotantokannustimessa? Rahoitusehdot: Audiovisuaalisen alan tuotantokannustin Mitä kustannuksia hyväksytään AV-tuotantokannustimessa? Rahoitusehdot: Audiovisuaalisen alan tuotantokannustin DM 1813579 v.1 27.3.2017 Copyright Tekes Mitä asioita otettava huomioon heti projektin alussa

Lisätiedot

AV-tuotantokannustin Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta

AV-tuotantokannustin Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta AV-tuotantokannustin Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta Rahoitusehdot: Audiovisuaalisen alan tuotantokannustin 5.5.2017 DM 1813579 v.2 Copyright Tekes Projektin vastuullinen johtaja: Lue rahoituspäätös

Lisätiedot

Mitä kustannuksia yrityksen tutkimus- ja kehitysprojektille voidaan hyväksyä? Miten projektiseuranta on järjestettävä?

Mitä kustannuksia yrityksen tutkimus- ja kehitysprojektille voidaan hyväksyä? Miten projektiseuranta on järjestettävä? Mitä kustannuksia yrityksen tutkimus- ja kehitysprojektille voidaan hyväksyä? Miten projektiseuranta on järjestettävä? 2-2015 1/22 Copyright Tekes Tilitysohjeen sisältö Mitä asioita otettava huomioon heti

Lisätiedot

Tekes kustannusten tilittäminen: Henkilöstö- ja yleiskulut Anne-Maj Virvelä

Tekes kustannusten tilittäminen: Henkilöstö- ja yleiskulut Anne-Maj Virvelä Tekes kustannusten tilittäminen: Henkilöstö- ja yleiskulut 7.11.2017 --- Anne-Maj Virvelä Ennen koulutusta 1. Mitä tiedän aiheesta etukäteen? 2. Mitä haluan oppia koulutuksessa? Pohdi vähintään 2 kysymystä

Lisätiedot

Mitä kustannuksia de minimis -projektille voidaan hyväksyä? Miten projektiseuranta on järjestettävä?

Mitä kustannuksia de minimis -projektille voidaan hyväksyä? Miten projektiseuranta on järjestettävä? Mitä kustannuksia de minimis -projektille voidaan hyväksyä? Miten projektiseuranta on järjestettävä? 2-2015 1/23 Copyright Tekes Tilitysohjeen sisältö Mitä asioita otettava huomioon heti projektin alussa

Lisätiedot

Miten yrityksemme raportoi projektistamme Tekesille? Yleiset ehdot: Yritysten tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoitus

Miten yrityksemme raportoi projektistamme Tekesille? Yleiset ehdot: Yritysten tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoitus Miten yrityksemme raportoi projektistamme Tekesille? Yleiset ehdot: Yritysten tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoitus Copyright Tekes 18.1.2017 Lainsäädäntö 3 Valtiontuen myöntäminen yrityksille on EU:ssa

Lisätiedot

Energiatuki-rahoitus Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta

Energiatuki-rahoitus Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta Energiatuki-rahoitus Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta Rahoitusehdot: Energiatuki 24.10.2017 DM 1817111 v.4 Copyright Tekes Projektin vastuullinen johtaja: Lue rahoituspäätös ja rahoitus-

Lisätiedot

Messuavustukset Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta

Messuavustukset Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta Messuavustukset Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta Rahoitusehdot: Yritysten de minimis -avustus 30.8.2017 DM 1817791 v.3 Copyright Tekes Mitä asioita otettava huomioon heti projektin alussa

Lisätiedot

Julkisen tutkimuksen projektit Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta

Julkisen tutkimuksen projektit Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta Julkisen tutkimuksen projektit Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta Rahoitusehdot: Julkisen tutkimuksen rahoitus 5.5.2017 DM 1821297 v.1 Copyright Tekes Mitä asioita otettava huomioon heti projektin

Lisätiedot

Mitä kustannuksia julkisten toimijoiden kehittämisprojektille voidaan hyväksyä? Miten projektiseuranta on järjestettävä?

Mitä kustannuksia julkisten toimijoiden kehittämisprojektille voidaan hyväksyä? Miten projektiseuranta on järjestettävä? Mitä kustannuksia julkisten toimijoiden kehittämisprojektille voidaan hyväksyä? Miten projektiseuranta on järjestettävä? 2-2015 1/27 Copyright Tekes Tilitysohjeen sisältö Mitä asioita otettava huomioon

Lisätiedot

Messuavustukset Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta

Messuavustukset Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta Messuavustukset Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta Rahoitusehdot: Yritysten de minimis -avustus 5.5.2017 DM 1817791 v.2 Copyright Tekes Mitä asioita otettava huomioon heti projektin alussa

Lisätiedot

Miten yrityksemme raportoi projektistamme Tekesille?

Miten yrityksemme raportoi projektistamme Tekesille? Miten yrityksemme raportoi projektistamme Tekesille? Yleiset ehdot: Yritysten tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoitus Copyright Tekes Sisältö Diat: 2 1. Hankerahoitusprosessin yleiskuvaus 3-4 2. Rahoituspäätös

Lisätiedot

Mitä kustannuksia julkisen tutkimuksen projektille voidaan hyväksyä? Miten projektiseuranta on järjestettävä?

Mitä kustannuksia julkisen tutkimuksen projektille voidaan hyväksyä? Miten projektiseuranta on järjestettävä? Mitä kustannuksia julkisen tutkimuksen projektille voidaan hyväksyä? Miten projektiseuranta on järjestettävä? 7-2016 1/22 Copyright Tekes Tilitysohjeen sisältö Mitä asioita otettava huomioon heti projektin

Lisätiedot

Mitä kustannuksia voidaan hyväksyä? Miten projektiseuranta on järjestettävä?

Mitä kustannuksia voidaan hyväksyä? Miten projektiseuranta on järjestettävä? Mitä kustannuksia voidaan hyväksyä? Miten projektiseuranta on järjestettävä? Hankevalmistelukoulutus 26.3.2013 1/16 Copyright Tekes Esityksen sisältö Mitä huomioita hakemusvaiheessa Rahoituspäätös ja rahoituksen

Lisätiedot

Taloudelliset edellytykset Tekes-projektille. Kirsi Leino

Taloudelliset edellytykset Tekes-projektille. Kirsi Leino Taloudelliset edellytykset Tekes-projektille Kirsi Leino 6.10.2016 Perusasioiden tulee olla kunnossa Yritys on rekisteröity Luottotiedot Verovelat Ennakkoperintärekisteri ja työnantajarekisteri (alv-rekisteri)

Lisätiedot

Miten tilitän Tekesille ostot konsernin sisältä ja intressiyhtiöltä?

Miten tilitän Tekesille ostot konsernin sisältä ja intressiyhtiöltä? Miten tilitän Tekesille ostot konsernin sisältä ja intressiyhtiöltä? Mikä on intressiyritys? Tekesin määritelmä intressiyrityksestä: Yritykset ovat toistensa intressiyrityksiä, jos toisen yrityksen koko

Lisätiedot

Taloudelliset edellytykset Tekes-projektille. Kirsi Leino

Taloudelliset edellytykset Tekes-projektille. Kirsi Leino Taloudelliset edellytykset Tekes-projektille Kirsi Leino 28.1.2016 Perusasioiden tulee olla kunnossa Alfa rating Luottotiedot Verovelat Ennakkoperintärekisteri ja työnantajarekisteri (alv-rekisteri) Oma

Lisätiedot

Tempo-projektin raportointi

Tempo-projektin raportointi Tempo-projektin raportointi Aloituspalaveriohje: Näin raportoit projektista ja seuraat tavoitteiden saavuttamista 15.4.2019 (DM 2091936 v.2) Aluksi Lue rahoituspäätös sekä rahoitusehdot huolellisesti Rahoitusehdot

Lisätiedot

Tempo! De minimis -rahoitus

Tempo! De minimis -rahoitus Tempo! De minimis -rahoitus Kustannusseurannan keventämisen pilotti 1.6.2017 31.5.2018 Miten projektin tavoitteita seurataan ja miten eteneminen raportoidaan Tekesille? Aluksi Lue rahoituspäätös sekä rahoitusehdot

Lisätiedot

PEJ/TTa 6.1.2015 STANDARDISOINTIA EDISTÄVÄN PROJEKTITOIMINNAN RAHOITUS YLEISET EHDOT VUONNA 2015

PEJ/TTa 6.1.2015 STANDARDISOINTIA EDISTÄVÄN PROJEKTITOIMINNAN RAHOITUS YLEISET EHDOT VUONNA 2015 1(5) STANDARDISOINTIA EDISTÄVÄN PROJEKTITOIMINNAN RAHOITUS YLEISET EHDOT VUONNA 2015 Näitä ehtoja sovelletaan projektirahoitukseen, jota SFS on myöntänyt standardisointia edistävän projektitoiminnan rahoitusta

Lisätiedot

T&K-PROJEKTIN RAPORTOINTI JA TILITTÄMINEN

T&K-PROJEKTIN RAPORTOINTI JA TILITTÄMINEN T&K-PROJEKTIN RAPORTOINTI JA TILITTÄMINEN Tavoitteemme Toivomme teidän voivan sanoa maksatuksestamme: Tekesin maksatusprosessi on sujuva, selkeä, ennakoitavissa oleva ja oikeudenmukainen 1 Päivän aiheet

Lisätiedot

Muutokset yritysten rahoituksen kustannusmallissa ja tarkastusraporttipohjassa ja DM

Muutokset yritysten rahoituksen kustannusmallissa ja tarkastusraporttipohjassa ja DM Muutokset yritysten rahoituksen kustannusmallissa ja tarkastusraporttipohjassa 9.9. ja 16.9.2014 DM 1321497 Yksinkertaisen kustannusarvion (flat rate) kokeilu Tekesin rahoittamissa hankkeissa Kokeiluun

Lisätiedot

Tempo-projektin raportointi

Tempo-projektin raportointi Tempo-projektin raportointi Aloituspalaveriohje: Näin raportoit projektista ja seuraat tavoitteiden saavuttamista 15.10.2018 (DM 2091936 v.1) Aluksi Lue rahoituspäätös sekä rahoitusehdot huolellisesti

Lisätiedot

De minimis -avustuksen yleiset ehdot

De minimis -avustuksen yleiset ehdot 1.10.2013 1 (7) De minimis -avustuksen yleiset ehdot Sisällysluettelo 1 Soveltamisala ja rahoituspäätöksen julkisuus... 2 2 Hankkeen kustannusten seuranta... 2 3 Hyväksyttävät kustannukset... 2 3.1 Periaatteet...

Lisätiedot

INKA-hankehallinnosta 27.3.2014

INKA-hankehallinnosta 27.3.2014 INKA-hankehallinnosta 27.3.2014 Copyright Tekes Rahoituspäätös Ilmoitus rahoituspäätöksestä Projektisuunnitelma Projektin kustannusarvio Yleiset ehdot ja mahdolliset erityisehdot Rahoituspäätöksen hyväksyminen,

Lisätiedot

Julkisten toimijoiden kehittämishankkeiden rahoituksen yleiset ehdot

Julkisten toimijoiden kehittämishankkeiden rahoituksen yleiset ehdot 1.1.2011 1 (7) Julkisten toimijoiden kehittämishankkeiden rahoituksen yleiset ehdot Sisällysluettelo 1 Soveltamisala ja rahoituspäätöksen julkisuus... 2 2 Hankkeen kustannusten seuranta... 2 3 Hyväksyttävät

Lisätiedot

Yritysten de minimis -avustuksen yleiset ehdot

Yritysten de minimis -avustuksen yleiset ehdot 1.1.2013 1 (8) Yritysten de minimis -avustuksen yleiset ehdot Sisällysluettelo 1 Soveltamisala ja rahoituspäätöksen julkisuus... 2 2 Hankkeen kustannusten seuranta... 2 3 Hyväksyttävät kustannukset...

Lisätiedot

De minimis -avustuksen yleiset ehdot

De minimis -avustuksen yleiset ehdot RAHOITUKSEN YLEISET EHDOT 1.1.2016 1 (8) De minimis -avustuksen yleiset ehdot Sisällysluettelo 1 Soveltamisala ja rahoituspäätöksen julkisuus... 2 2 Kustannusten seuranta... 2 3 Hyväksyttävät kustannukset...

Lisätiedot

Audiovisuaalisen alan tuotantokannustin

Audiovisuaalisen alan tuotantokannustin Audiovisuaalisen alan tuotantokannustin Rahoitusehdot 1.1.2018 Sisällysluettelo 1 Rahoituspäätös 1.1 Rahoituspäätöksen julkisuus 2 Rahoitusehdot 3 Vastuullinen johtaja 4 Tuotantokoordinaattori 5 Raportointi

Lisätiedot

Julkisten toimijoiden kehittämishankkeiden rahoitus. Rahoitusehdot

Julkisten toimijoiden kehittämishankkeiden rahoitus. Rahoitusehdot Julkisten toimijoiden kehittämishankkeiden rahoitus Sisällysluettelo 1 Rahoituspäätös ja rahoitusehdot 2 Rahoituspäätöksen julkisuus 3 Projektin vastuullinen johtaja 4 Raportointi 5 Tilintarkastajan tarkastusraportti

Lisätiedot

Yritysten tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoitus. Rahoitusehdot

Yritysten tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoitus. Rahoitusehdot Yritysten tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoitus Sisällysluettelo 1 Rahoituspäätös ja rahoitusehdot 2 Rahoituspäätöksen julkisuus 3 Projektin vastuullinen johtaja 4 Raportointi 5 Tilintarkastajan tarkastusraportti

Lisätiedot

De minimis -avustuksen yleiset ehdot

De minimis -avustuksen yleiset ehdot RAHOITUKSEN YLEISET EHDOT 1.1.2015 1 (8) De minimis -avustuksen yleiset ehdot Sisällysluettelo 1 Soveltamisala ja rahoituspäätöksen julkisuus... 2 2 Kustannusten seuranta... 2 3 Hyväksyttävät kustannukset...

Lisätiedot

Team Finland -kasvuohjelmien rahoitusehdot

Team Finland -kasvuohjelmien rahoitusehdot 30.1.2018 1 (8) ehdot Sisällysluettelo 1 Soveltamisala ja rahoituspäätöksen julkisuus... 2 2 Kustannusten seuranta... 2 3 Hyväksyttävät kustannukset... 2 3.1 Periaatteet... 2 3.2 Hankintamenettelyt...

Lisätiedot

Julkisten toimijoiden kehittämishankkeiden rahoituksen yleiset ehdot

Julkisten toimijoiden kehittämishankkeiden rahoituksen yleiset ehdot 1.1.2015 1 (9) Julkisten toimijoiden kehittämishankkeiden rahoituksen yleiset ehdot Sisällysluettelo 1 Soveltamisala ja rahoituspäätöksen julkisuus... 2 2 Kustannusten seuranta... 2 3 Hyväksyttävät kustannukset...

Lisätiedot

Audiovisuaalisen alan tuotantokannustin. Rahoitusehdot

Audiovisuaalisen alan tuotantokannustin. Rahoitusehdot Audiovisuaalisen alan tuotantokannustin Sisällysluettelo 1 Rahoituspäätös ja rahoitusehdot 2 Rahoituspäätöksen julkisuus 3 Projektin vastuullinen johtaja 4 Tuotantokoordinaattori 5 Raportointi 6 Tilintarkastajan

Lisätiedot

Yritysten de minimis -avustus. Rahoitusehdot

Yritysten de minimis -avustus. Rahoitusehdot Yritysten de minimis -avustus Sisällysluettelo 1 Rahoituspäätös ja rahoitusehdot 2 Rahoituspäätöksen julkisuus 3 Projektin vastuullinen johtaja 4 Raportointi 5 Tilintarkastajan tarkastusraportti 6 Rahoituksen

Lisätiedot

Energiatuen rahoitusehdot

Energiatuen rahoitusehdot 15.1.2018 1 (11) Energiatuen rahoitusehdot Sisällysluettelo 1 Soveltamisala ja rahoituspäätöksen julkisuus... 2 2 Projektin vastuullinen johtaja... 2 3 Kustannusten seuranta... 2 4 Hyväksyttävät kustannukset...

Lisätiedot

Yritysten tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoituksen yleiset ehdot

Yritysten tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoituksen yleiset ehdot 1.1.2017 1 (11) Yritysten tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoituksen yleiset ehdot Sisällysluettelo 1 Soveltamisala ja rahoituspäätöksen julkisuus... 2 2 Kustannusten seuranta... 2 3 Hyväksyttävät kustannukset...

Lisätiedot

Kasvumoottori-rahoitus, käynnistystuki. Rahoitusehdot

Kasvumoottori-rahoitus, käynnistystuki. Rahoitusehdot Kasvumoottori-rahoitus, käynnistystuki Sisällysluettelo 1 Rahoituspäätös ja rahoitusehdot 2 Rahoituspäätöksen julkisuus 3 Projektin vastuullinen johtaja 4 Raportointi 5 Tilintarkastajan tarkastusraportti

Lisätiedot

De minimis -avustuksen yleiset ehdot

De minimis -avustuksen yleiset ehdot RAHOITUKSEN YLEISET EHDOT 10.10.2016 1 (8) De minimis -avustuksen yleiset ehdot Sisällysluettelo 1 Soveltamisala ja rahoituspäätöksen julkisuus... 2 2 Kustannusten seuranta... 2 3 Hyväksyttävät kustannukset...

Lisätiedot

Nuorten innovatiivisten yritysten rahoituksen yleiset ehdot

Nuorten innovatiivisten yritysten rahoituksen yleiset ehdot RAHOITUKSEN YLEISET EHDOT 1 (6) Nuorten innovatiivisten yritysten rahoituksen yleiset ehdot 1 Rahoituksen tarkoitus ja edellytykset 2 Soveltamisala Tekes - teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskuksen

Lisätiedot

De minimis -avustuksen yleiset ehdot

De minimis -avustuksen yleiset ehdot 1.1.2017 1 (9) De minimis -avustuksen yleiset ehdot Sisällysluettelo 1 Soveltamisala ja rahoituspäätöksen julkisuus... 2 2 Kustannusten seuranta... 2 3 Hyväksyttävät kustannukset... 2 3.1 Periaatteet...

Lisätiedot

NIY-projektin raportointi ja tilittäminen 2015. Copyright Tekes

NIY-projektin raportointi ja tilittäminen 2015. Copyright Tekes NIY-projektin raportointi ja tilittäminen 2015 Copyright Tekes Nuorten innovatiivisten yritysten rahoitus 1. jakso Avustus 250 000 Nopea kasvu ja osoitus kilpailukyvystä kv-markkinoilla Panostus kansainväliseen

Lisätiedot

Nuorten innovatiivisten yritysten rahoitus. Rahoitusehdot

Nuorten innovatiivisten yritysten rahoitus. Rahoitusehdot Nuorten innovatiivisten yritysten rahoitus Sisällysluettelo 1 Rahoituspäätös ja rahoitusehdot 2 Rahoituspäätöksen julkisuus 3 Projektin vastuullinen johtaja 4 Raportointi 5 Tilintarkastajan tarkastusraportti

Lisätiedot

Nuorten innovatiivisten yritysten rahoituksen yleiset ehdot

Nuorten innovatiivisten yritysten rahoituksen yleiset ehdot 1.1.2017 1 (8) Nuorten innovatiivisten yritysten rahoituksen yleiset ehdot Sisällysluettelo 1 Rahoitukseen sovellettavat lainkohdat... 2 2 Rahoituksen julkisuus ja tiedonvaihto... 2 3 Kustannusten seuranta...

Lisätiedot

Julkisten toimijoiden kehittämishankkeiden rahoitusehdot

Julkisten toimijoiden kehittämishankkeiden rahoitusehdot 1.1.2018 1 (10) ehdot Sisällysluettelo 1 Soveltamisala ja rahoituspäätöksen julkisuus... 2 2 Kustannusten seuranta... 2 3 Hyväksyttävät kustannukset... 2 3.1 Periaatteet... 2 3.2 Hankintamenettelyt...

Lisätiedot

Innovaatioklusterirahoitus. Rahoitusehdot

Innovaatioklusterirahoitus. Rahoitusehdot Sisällysluettelo 1 Rahoituspäätös ja rahoitusehdot 2 Rahoituspäätöksen julkisuus 3 Projektin vastuullinen johtaja 4 Raportointi 5 Tilintarkastajan tarkastusraportti 6 Rahoituksen maksaminen 7 Hyväksyttävät

Lisätiedot

Audiovisuaalisen alan tuotantokannustimen yleiset ehdot

Audiovisuaalisen alan tuotantokannustimen yleiset ehdot 21.3.2017 1 (7) Audiovisuaalisen alan tuotantokannustimen yleiset ehdot Sisällysluettelo 1 Soveltamisala ja rahoituspäätöksen julkisuus... 2 2 Kustannusten seuranta... 2 3 Hyväksyttävät kustannukset...

Lisätiedot

Audiovisuaalisen alan tuotantokannustimen yleiset ehdot

Audiovisuaalisen alan tuotantokannustimen yleiset ehdot 8.2.2017 1 (7) Audiovisuaalisen alan tuotantokannustimen yleiset ehdot Sisällysluettelo 1 Soveltamisala ja rahoituspäätöksen julkisuus... 2 2 Kustannusten seuranta... 2 3 Hyväksyttävät kustannukset...

Lisätiedot

Yritysten tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoituksen yleiset ehdot

Yritysten tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoituksen yleiset ehdot 1.6.2016 1 (11) Yritysten tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoituksen yleiset ehdot Sisällysluettelo 1 Soveltamisala ja rahoituspäätöksen julkisuus... 2 2 Kustannusten seuranta... 2 3 Hyväksyttävät kustannukset...

Lisätiedot

De minimis -avustuksen yleiset ehdot

De minimis -avustuksen yleiset ehdot 1.7.2014 1 (8) De minimis -avustuksen yleiset ehdot Sisällysluettelo 1 Soveltamisala ja rahoituspäätöksen julkisuus... 2 2 Hankkeen kustannusten seuranta... 2 3 Hyväksyttävät kustannukset... 2 3.1 Periaatteet...

Lisätiedot

Yritysten tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoituksen yleiset ehdot

Yritysten tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoituksen yleiset ehdot RAHOITUKSEN YLEISET EHDOT 1.1.2015 1 (10) Yritysten tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoituksen yleiset ehdot Sisällysluettelo 1 Soveltamisala ja rahoituspäätöksen julkisuus... 2 2 Kustannusten seuranta...

Lisätiedot

Julkisten toimijoiden kehittämishankkeiden rahoituksen yleiset ehdot

Julkisten toimijoiden kehittämishankkeiden rahoituksen yleiset ehdot 1.1.2017 1 (10) Julkisten toimijoiden kehittämishankkeiden rahoituksen yleiset ehdot Sisällysluettelo 1 Soveltamisala ja rahoituspäätöksen julkisuus... 2 2 Kustannusten seuranta... 2 3 Hyväksyttävät kustannukset...

Lisätiedot

Energiatuen yleiset ehdot

Energiatuen yleiset ehdot 1.1.2017 1 (10) Energiatuen yleiset ehdot Sisällysluettelo 1 Soveltamisala ja rahoituspäätöksen julkisuus... 2 2 Kustannusten seuranta... 2 3 Hyväksyttävät kustannukset... 2 3.1 Periaatteet... 2 3.2 Hankintamenettelyt...

Lisätiedot

Yritysten de minimis -avustus Explorer-projektit: Exhibition Explorer, Group Explorer, Market Explorer ja Talent Explorer sekä Tempo-projektit

Yritysten de minimis -avustus Explorer-projektit: Exhibition Explorer, Group Explorer, Market Explorer ja Talent Explorer sekä Tempo-projektit Yritysten de minimis -avustus Explorer-projektit: Exhibition Explorer, Group Explorer, Market Explorer ja Talent Explorer sekä Tempo-projektit Sisällysluettelo 1 Rahoituspäätös ja rahoitusehdot 2 Rahoituspäätöksen

Lisätiedot

Julkisten toimijoiden kehittämishankkeiden rahoituksen yleiset ehdot

Julkisten toimijoiden kehittämishankkeiden rahoituksen yleiset ehdot 1.7.2014 1 (9) Julkisten toimijoiden kehittämishankkeiden rahoituksen yleiset ehdot Sisällysluettelo 1 Soveltamisala ja rahoituspäätöksen julkisuus... 2 2 Hankkeen kustannusten seuranta... 2 3 Hyväksyttävät

Lisätiedot

Nuorten innovatiivisten yritysten rahoituksen yleiset ehdot

Nuorten innovatiivisten yritysten rahoituksen yleiset ehdot 1.1.2015 1 (8) Nuorten innovatiivisten yritysten rahoituksen yleiset ehdot Sisällysluettelo 1... 2 1.1 Rahoitukseen sovellettavat lainkohdat... 2 1.2 Rahoituksen julkisuus ja tiedonvaihto... 2 2 Kustannusten

Lisätiedot

Energiatuen yleiset ehdot

Energiatuen yleiset ehdot 15.5.2017 1 (11) Energiatuen yleiset ehdot Sisällysluettelo 1 Soveltamisala ja rahoituspäätöksen julkisuus... 2 2 Kustannusten seuranta... 2 3 Hyväksyttävät kustannukset... 2 3.1 Periaatteet... 2 3.2 Hankintamenettelyt...

Lisätiedot

Julkisten toimijoiden kehittämishankkeiden rahoituksen yleiset ehdot

Julkisten toimijoiden kehittämishankkeiden rahoituksen yleiset ehdot 1.6.2013 1 (9) Julkisten toimijoiden kehittämishankkeiden rahoituksen yleiset ehdot Sisällysluettelo 1 Soveltamisala ja rahoituspäätöksen julkisuus... 2 2 Hankkeen kustannusten seuranta... 2 3 Hyväksyttävät

Lisätiedot

Audiovisuaalisen alan tuotantokannustimen hakuohje

Audiovisuaalisen alan tuotantokannustimen hakuohje Hakuohje 1 (5) Audiovisuaalisen alan tuotantokannustimen hakuohje 1. Kenelle? Audiovisuaalisen alan tuotantokannustinta voivat saada suomalaiset ja ulkomaiset tuotantoyhtiöt, tuotantopalveluyhtiöt tai

Lisätiedot

tilintarkastus.fi KUSTANNUSSEURANTA TEKESIN RAHOITUSTA SAAVILLE

tilintarkastus.fi KUSTANNUSSEURANTA TEKESIN RAHOITUSTA SAAVILLE tilintarkastus.fi KUSTANNUSSEURANTA TEKESIN RAHOITUSTA SAAVILLE Tämä kustannusten seurantatyökalu on erityisesti niitä Tekesin rahoitusta saavia yhtiöitä varten, joilla ei ole kirjanpidossa omaa kustannuspaikkaa

Lisätiedot

Audiovisuaalisen alan tuotantokannustimen hakuohje

Audiovisuaalisen alan tuotantokannustimen hakuohje Hakuohje 1 (5) Sähköisen hakemuksen voi täyttää vain Suomeen rekisteröity yritys. Audiovisuaalisen alan tuotantokannustimen hakuohje 1. Kenelle? Audiovisuaalisen alan tuotantokannustinta voivat saada suomalaiset

Lisätiedot

Nuorten innovatiivisten yritysten rahoituksen yleiset ehdot

Nuorten innovatiivisten yritysten rahoituksen yleiset ehdot 1.1.2011 1 (8) Nuorten innovatiivisten yritysten rahoituksen yleiset ehdot Sisällysluettelo 1 Soveltamisala ja rahoituspäätöksen julkisuus... 2 2 Hankkeen kustannusten seuranta... 2 3 Hyväksyttävät kustannukset...

Lisätiedot

Tekesin rahoitus yrityksille - projektin elinkaari - projektien onnistuminen

Tekesin rahoitus yrityksille - projektin elinkaari - projektien onnistuminen Tekesin rahoitus yrityksille - projektin elinkaari - projektien onnistuminen Jari Eklund, 16.1.2012 Esityksen sisältö Projektin elinkaari Rahoituksen hakeminen, esitysvalmistelu ja päätöksenteko Projektien

Lisätiedot

Laivanrakennuksen innovaatiotuki. Rahoitusehdot

Laivanrakennuksen innovaatiotuki. Rahoitusehdot Laivanrakennuksen innovaatiotuki Sisällysluettelo 1 Rahoituspäätös ja rahoitusehdot 2 Rahoituspäätöksen julkisuus 3 Projektin vastuullinen johtaja 4 Raportointi 5 Tilintarkastajan tarkastusraportti 6 Rahoituksen

Lisätiedot

Nuorten innovatiivisten yritysten rahoituksen yleiset ehdot

Nuorten innovatiivisten yritysten rahoituksen yleiset ehdot 1.1.2013 1 (9) Nuorten innovatiivisten yritysten rahoituksen yleiset ehdot Sisällysluettelo 1 Soveltamisala ja rahoituspäätöksen julkisuus... 2 2 Hankkeen kustannusten seuranta... 2 3 Hyväksyttävät kustannukset...

Lisätiedot

Yritysten tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoituksen yleiset ehdot

Yritysten tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoituksen yleiset ehdot 1.2.2012 1 (10) Yritysten tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoituksen yleiset ehdot Sisällysluettelo 1 Soveltamisala ja rahoituspäätöksen julkisuus... 2 2 Hankkeen kustannusten seuranta... 2 3 Hyväksyttävät

Lisätiedot

Yritysten tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoituksen yleiset ehdot

Yritysten tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoituksen yleiset ehdot 1.6.2013 1 (10) Yritysten tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoituksen yleiset ehdot Sisällysluettelo 1 Soveltamisala ja rahoituspäätöksen julkisuus... 2 2 Hankkeen kustannusten seuranta... 2 3 Hyväksyttävät

Lisätiedot

Yritysten tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoituksen yleiset ehdot

Yritysten tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoituksen yleiset ehdot 1.10.2013 1 (10) Yritysten tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoituksen yleiset ehdot Sisällysluettelo 1 Soveltamisala ja rahoituspäätöksen julkisuus... 2 2 Hankkeen kustannusten seuranta... 2 3 Hyväksyttävät

Lisätiedot

Nuorten innovatiivisten yritysten rahoituksen yleiset ehdot

Nuorten innovatiivisten yritysten rahoituksen yleiset ehdot RAHOITUKSEN YLEISET EHDOT 1 (6) Nuorten innovatiivisten yritysten rahoituksen yleiset ehdot 1 Rahoituksen tarkoitus ja edellytykset 2 Soveltamisala Tekes - teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskuksen

Lisätiedot

FIRI 2018 määrähahaun hakuinfo INFRASTRUKTUURIEN KUSTANNUSRAPORTOINTI

FIRI 2018 määrähahaun hakuinfo INFRASTRUKTUURIEN KUSTANNUSRAPORTOINTI FIRI 2018 määrähahaun hakuinfo 16.3.2018 INFRASTRUKTUURIEN KUSTANNUSRAPORTOINTI Jaana Aalto 1 Infrastruktuurien kustannusraportointi - rahoitusehdot Tutkimusorganisaatio ja hankkeen vastuullinen johtaja

Lisätiedot

Valtionavustushankkeiden talouden hallinta

Valtionavustushankkeiden talouden hallinta Valtionavustushankkeiden talouden hallinta 7.11.2016 Hankeryhmät: Osaamisperusteisuuden ja asiakaslähtöisyyden edistäminen ja Ammatillisen koulutuksen kansainvälistyminen Marja Savilepo taloustarkastaja

Lisätiedot

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri EAKR-hankkeiden aloituspalaveri Tosiasiallisesti aiheutuneiden suorien kustannusten malli - EAKR 14.6.2016 Tosiasiallisesti aiheutuneiden suorien kustannusten malli Toteutetaan kokonaan investointina tai

Lisätiedot

Yritysten Tempo-rahoitus. Rahoitusehdot

Yritysten Tempo-rahoitus. Rahoitusehdot Sisällysluettelo 1 Rahoituspäätös ja rahoitusehdot 2 Rahoituspäätöksen julkisuus 3 Projektin vastuullinen johtaja 4 Raportointi ja rahoituksen maksaminen 5 Projektikirjanpito 6 Hyväksyttävät kustannukset

Lisätiedot

TUKIPÄÄTÖKSEN MUKAISTEN KUSTANNUSTEN JA TUOTTOJEN KÄSITTELY

TUKIPÄÄTÖKSEN MUKAISTEN KUSTANNUSTEN JA TUOTTOJEN KÄSITTELY Viestintävirasto Muistio 1 (6) TUKIPÄÄTÖKSEN MUKAISTEN KUSTANNUSTEN JA TUOTTOJEN KÄSITTELY 1 TARKOITUS JA SISÄLTÖ Laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueilla annetun lain (1186/2009) mukaisissa

Lisätiedot

SHOK-tutkimusohjelmien rahoituksen yleiset ehdot

SHOK-tutkimusohjelmien rahoituksen yleiset ehdot RAHOITUKSEN YLEISET EHDOT 1 (17) SHOK-tutkimusohjelmien rahoituksen yleiset ehdot Sisällysluettelo 1 Soveltamisala ja rahoituspäätöksen julkisuus... 3 2 Tutkimusohjelman toteuttaminen... 3 2.1 Johtoryhmän

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä

Lisätiedot

Tempo-rahoituksen yleiset ehdot

Tempo-rahoituksen yleiset ehdot 1.6.2017 1 (6) Tempo-rahoituksen yleiset ehdot Sisällysluettelo 1 Soveltamisala ja rahoituspäätöksen julkisuus... 2 2 Kustannusten seuranta... 2 3 Hyväksyttävät kustannukset... 2 3.1 Periaatteet... 2 3.2

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 10.11.2014, Opetushallitus

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 10.11.2014, Opetushallitus Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 10.11.2014, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä

Lisätiedot

Rahoituksen käytössä on noudatettava valtion taloutta koskevia lakeja, asetuksia, määräyksiä ja ohjeita sekä hyvää hallintotapaa ja taloudenhoitoa.

Rahoituksen käytössä on noudatettava valtion taloutta koskevia lakeja, asetuksia, määräyksiä ja ohjeita sekä hyvää hallintotapaa ja taloudenhoitoa. Tutkimusrahoituksen yleiset ehdot valtion virastoille ja laitoksille 1. Soveltamisala Yleiset ehdot koskevat valtion talousarvion momentilta 32.20.27 (Teknologinen tutkimustoiminta) myönnettävää rahoitusta.

Lisätiedot

FiDiPro-ohjelma Projektin hyväksyttävät kustannukset

FiDiPro-ohjelma Projektin hyväksyttävät kustannukset FiDiPro-ohjelma Projektin hyväksyttävät kustannukset FiDiPro-kustannukset puhututtavat Paljonkohan voi tarjota palkkaa? Onko puhelinetu ok? Paljonko muuttokuluja saa syntyä? Perhe mukaan? Maksaako Tekes

Lisätiedot

Projektin toteutus ja raportointi Nuoret innovatiiviset yritykset (NIY)

Projektin toteutus ja raportointi Nuoret innovatiiviset yritykset (NIY) Projektin toteutus ja raportointi Nuoret innovatiiviset yritykset (NIY) Ohje mm. aloituspalaveriin Sisällysluettelo Rahoituksen määrä Rahoituksen jaksot NIY-rahoituksen määrä Lainan nosto ja takaisin maksu

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Kick off , Opetushallitus

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Kick off , Opetushallitus Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Kick off 12.5.2014, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä perusteista

Lisätiedot

Kirjanpito ja kustannukset. Jarmo Heikkilä

Kirjanpito ja kustannukset. Jarmo Heikkilä Kirjanpito ja kustannukset Jarmo Heikkilä Kirjanpito Kirjanpitoon hankkeelle oma kustannuspaikka tai tili Kirjanpito on järjestettävä osaksi tuensaajan kirjanpitoa Tuettavan toimepiteen kirjanpito tulee

Lisätiedot

Ohje Nuoret innovatiiviset yritykset (NIY) -projektin toteutukseen ja raportointiin

Ohje Nuoret innovatiiviset yritykset (NIY) -projektin toteutukseen ja raportointiin Ohje Nuoret innovatiiviset yritykset (NIY) -projektin toteutukseen ja raportointiin #1776230 3/2017 Sisältö RAHOITUKSEN MÄÄRÄ DIA 4. Nuoret innovatiiviset yritykset (NIY) rahoituksen jaksot 5. NIY-rahoituksen

Lisätiedot

Julkisen tutkimuksen rahoituksen yleiset ehdot

Julkisen tutkimuksen rahoituksen yleiset ehdot 1.1.2011 1 (9) Julkisen tutkimuksen rahoituksen yleiset ehdot Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 2 2 Projektin toteuttaminen... 2 2.1 Johtoryhmän kokoonpano, tehtävät, päätöksenteko... 2 2.2 Vastuullisen

Lisätiedot

Päätös harkinnanvaraisen valtionavustuksen myöntämiseksi [hallituksen kärkihankkeeseen ]

Päätös harkinnanvaraisen valtionavustuksen myöntämiseksi [hallituksen kärkihankkeeseen ] Avustuspäätös, MALLI Päätös harkinnanvaraisen valtionavustuksen myöntämiseksi [hallituksen kärkihankkeeseen ] Päähakija Yhteistyökumppanit Avustushakemus Päätös (liite 1.) Ympäristöministeriö on valtionavustuslain

Lisätiedot