Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys"

Transkriptio

1 Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys Tikkakosken kuntalaistilaisuus Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys 1

2 Uusi kunta on mahdollisuus Erityisselvityksen tavoitteena on ollut selvittää edellytykset Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän maalaiskunnan strategiselle yhdistymiselle siten, että syntyisi uusi kunta, joka on kilpailukykyinen, edistää asukkaiden hyvinvointia, synnyttää pysyviä työpaikkoja sekä turvaa peruspalvelut kuntalaisille. Kuntajakolain mukaan kuntajaon muuttamista koskevan asian laajuuden tai vaikeuden johdosta taikka muusta perustellusta syystä ministeriö voi määrätä toimitettavaksi erityisen selvityksen, jota varten ministeriö asettaa asianomaisia kuntia kuultuaan kuntajakoselvittäjän tai selvittäjiä. Selvitystyö käynnistyi , asiasisällöltään valmiina esiteltäväksi kuntien valtuustoille viimeistään Selvityksen lopputulos on toimitettava sisäasiainministeriölle mennessä, jolloin selvitystyö päättyy. 2

3 Kuntajakoselvityksen esitys Kuntajakoselvittäjän aineisto luovutettiin Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän maalaiskunnan valtuustoille maalaiskunnan kunnantalolla. Selvityksen perusteella kuntajakoselvittäjä esittää, että kuntajakoa muutetaan lakkauttamalla Jyväskylän kaupunki ja Jyväskylän maalaiskunta ja perustamalla uusi kunta. Uuden kunnan nimi on Jyväskylä, se käyttää kaupunkinimitystä ja ottaa vaakunakseen nykyisen Jyväskylän vaakunan. Korpilahden yhdyttävä myös päätökseen, jos haluaa mukaan. Uudessa kunnassa on enemmän mahdollisuuksia kuin selvitä tulevaisuuden haasteista kuin nykyisissä erikseen. Uuden kunnan vaikutus seudulle on erilliskuntia huomattavasti merkittävämpi sekä myös koko Keski-Suomen elinvoimalle. Uuden kunnan myötä henkisetkin voimavarat suunnataan vuosi kestäneistä liitoskeskusteluista yhteisen tulevaisuuden rakentamiseen. Uudessa kunnassa olisi lähes asukasta. 3

4 4

5 Demokratia ja johtaminen Kunnan asukkaiden ja palvelujen käyttäjien vaikutusmahdollisuudet Paikallinen identiteetti Toimiva lähidemokratia Kunnan strateginen kehittäminen Kunnan luottamushenkilöiden asema ja vaikutusmahdollisuudet Kunnan viranhaltijajohdon asema ja toimintaedellytykset Palvelut ja asiakkaat Palvelujen saatavuus ja saavutettavuus Palvelujen laatu Palvelujen kustannustehokkuus ja rahoitusrakenne Tarkoituksenmukainen palvelurakenne Uusien tuotantotapojen hyödyntäminen Teknologian käyttöönotto ja hyödyntäminen Elinvoimainen ja toimintakykyinen kunta Yhdyskunta ja ympärist ristö Tarkoituksenmukainen ja toimiva yhdyskuntarakenne Kuntakeskustan elinvoimaisuus Taajamien elävyys Elinympäristön viihtyisyys Fyysinen ja sosiaalinen turvallisuus Houkuttelevat asumisalueet Elinkeinot ja työllisyys Monipuolinen elinkeinorakenne Hyvät yrittäjäpalvelut Kansainvälisesti kilpailukykyinen yritystoiminta Kysyntää vastaava osaaminen Uudistumiskykyisen työvoiman turvaava koulutustarjonta Toimivan innovaatioympäristön kehittyminen Kunnan imago ja vetovoimaisuus Henkilöst stö ja talous Verotulokertymä Veroprosentti ja tulorahoituksen riittävyys Kunnan kyky kohdata ulkoiset haasteet Kunnan strateginen kehittäminen Palvelukohtaiset yksikkökustannukset Henkilöstön kehittämismahdollisuudet Henkilöstön osaaminen ja kehittyminen Henkilöstön saatavuus ja rekrytointi 5

6 Uusi kunta on mahdollistaa 1) luontevan työssäkäyntialueen, elinvoimainen ja toimintakykyisen kunnan, kuten myös kuntajakolaki edellyttää, se voi panostaa helpommin ja enemmän bruttokansantuotteen ja tulotason kasvattamisen edellytyksiin sekä työttömyyden vähentämisen toimenpiteisiin. 2) riittävät talouden resurssit sekä terveen ja vakaan talouden. Peruspalveluinvestointien toteuttamiset tarvitsevat runsaasti voimavaroja. 3) paremmin henkilöstön osaamisen varmistamisen ja saatavuuden turvaamisen. Henkilöstön eläköityminen on uuden kunnan alkuvuosina mahdollisuus tehtävien ja toimintojen uudelleen järjestelyyn. 6

7 Uusi kunta on mahdollistaa: 5) palvelujen turvaamisen ja uudistamisen paremmin. Erityisesti lähipalvelujen saatavuuden ja laadun turvaaminen uusilla asiakaslähtöisillä järjestelyillä mahdollistuu eri tavalla. 6) hallinnollisten rajojen poistamisen ja yhdyskuntarakenteen eheyttämisen, liikenteen kehittämisen ja kestävän kehityksen tukemisen. 7) kuntalaisten osallistumisen ja vaikuttamisen koko alueelle. 8) henkisten voimavarojen suuntaamisen jatkuvista liitoskeskusteluista ja yhteistyön yhteishallinnosta yhteisen tulevaisuuden rakentamiseen. 7

8 Palvelujen järjestämisen suunnittelu Kestävää kaupunkikehitystä tavoitellen yhdyskuntarakentamisen pääsuunnat ovat ydinkeskusta - Vaajakoski ja ydinkeskusta Palokka - Tikkakoski sekä työpaikkarakentamisen osalta Eteläportti ja Korpilahti maaseutumaisen rakentamisen alueena. Uuden Jyväskylän vastuulla olevan palvelutuotannon infrastruktuurin rakentamisessa painopiste on lähipalveluissa. Yksityiskohtaiset palvelujen järjestämistä koskevat suunnitelmat annetaan apulaiskaupunginjohtajien ja toimialavastaavien valmisteltavaksi. Tavoitteena on yhtenäinen, koko ikäluokan koulutukselliset tarpeet huomioon ottava toisen asteen koulutusjärjestelmä. Perusopetuksen verkon uudelleen arvioinnissa on otettava huomioon lähi- ja pienten kyläkoulujen asema. Sisäilmaongelmien aiheuttamat ongelmat korjataan. Kaupungin ja maalaiskunnan talonrakennussuunnitelmiin sisältyvien päiväkotien peruskorjaus- tai uudisrakennushankkeet mitoitetaan jatkossa pääsääntöisesti päiväkoti-kouluhankkeina. Tutkitaan myös perhepäivähoidon kehittämisen mahdollisuudet ja lasten kotihoidon kuntalisän maksamista jatketaan. Lähtötilanteessa kirjastoverkkoon ei tule muutoksia. Perusterveydenhuollossa toteutetaan siirtymäkauden ratkaisua vuoden 2012 loppuun. Sosiaali- ja terveyspalvelut toimivat koko kunnan alueella yhden lautakunnan alaisuudessa. Siirtymäkauden aikana perusterveydenhuollon palvelut tuottaa nykyisen maalaiskunnan alueella Palokan terveydenhuollon kuntayhtymä. Kylien omaleimaisuuden säilyttäminen ja asumis- ja elämisolosuhteiden parantaminen on keskeinen asia uuden Jyväskylän kehittämisstrategiassa. 8

9 Suojärven yhteiskoulu/tikkakosken yhteiskoulu 9

10 Ilmasotakoulu AQUILA 10

11 Keski-Suomen ilmailumuseo 11

12 Uuden kunnan erityisselvityslomake Pitäisikö Jyväskylän maalaiskunta lakkauttaa ja perustaa Jyväskylän kaupungin kanssa uusi kunta KYLLÄ EI EN OSAA SANOA 12

13 Edustuksellisen demokratian vastuu 1. Jyväskylän maalaiskunnan ehdottama erityinen selvitys ja sen aikataulu on jo alun perin määrittänyt tiukan aikataulun 2. Hallinto- ja kuntaministerin erityisselvitysmääräys oletti, että selvitys on tarkoituksenmukainen ja aika on rajattu. 3. Arvio onko mahdollista perustaa uusi kunta on moniuloitteinen ja vaikeasti typistettävissä yksinkertaiseen kysymykseen ja rajattuun rastitehtävään. 4. Suomalaisen edustuksellisen demokratian tarkoitus on, että kansan valitsemat edustajat yhteisen keskustelun, harkinnan ja päätöksen jälkeen ottavat vastuun seurauksista. 5. Kansanäänestys on neuvoa antava. 13

14 Keskustelu Valon rahat pitää käyttää kaikki maalaiskunnan hometalojen korjaukseen Kaupunki on luvannut miljoonat liitoksesta Korpilahdelle ja erilainen miljoonamäärä Jyväskylän kaupungin lausunnot esiin mediassa, ei maalaiskuntalaiset puolustusta ja mielipidettä, Keskisuomalainen näkee kaupungin vain myönteisenä Miltä näyttää Tikkakosken lukion tilanne liitoksessa ja siirretäänö lukiot koulutuskuntayhtymään 21.1 mennessä palveluverkko ratkaisut, liittyy myös sisäilmaongelmat ja investoinnit maalaiskunnan alueelle Liinalammin koulun tulevaisuus on sidoksissa Tikkakosken lukion ratkaisuun? palveluverkkoa joudutaan maalaiskunnassa pohtimaan vaikka kuntaa ei perustettaisikaan, mitä uusi kunta toisi mukanaan kun verrataan maalaiskunnan selvitykseen Jo nyt Jyväskylä määrää seudulla, entä vielä suurempi kaupunki Jyväskylässä otettu huomioon koko seutukunnan asia Kysyttävä onko nykyrakenne elinkeinojen ja kehittämisen yhteistyössä tullut tässä muodossa tien päähän 14

15 Keskustelu Jyväskylän Energia antaa 1 tuloveroprosentin tuoton kaupunkilaisten käyttöön Perhepäivähoidon kehittäminen kuntalisä maalaiskunnan puolella, jatkuuko uudessa kunnas tuetaanko perhepäivähoitoa Työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys voimien kokoaminen ja hankeviidakon raivaus sekä yksilölliset ratkaisut Mistä saadaan säästöt yhdistymisestä - uudeleen arviointi myös uudessa kunnassa ja myös maalaiskunnassa Kansalaisjärjestön rooli perhehanke menestys ja Jyväskylät Suomen kartalla näkyvissä ammattilaisten ja vapaaehtoisten yhteistyöesimerkkinä Nuorisotilat eivät kunnossa eikä eläkeläisten tilatkaan Kolme keskeisintä asiaa yhteinen työssäkäyntialue, vetovoimainen alue, yhteiset työpaikat yhteiset resurssit käytössä valtion Paras velvoitteet työttömyys, kuntatalous terve ja työllisyyden kasvu Tikkakosken terveysasemaa ei ole kyseenalaistettu Työpaikkoja rakennetaan Korpilahdelle ja Tikkakoskelle Kansanäänestys järjestettävä tai kuntalaiset vaaleissa päättämää 15

Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys

Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys Korpilahden kuntalaistilaisuus 16.1.2008 Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys 1 UUSI JYVÄSKYLÄ 0 5 10 Km Jyväskylän kaupungin

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys

Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys Vesangan kuntalaistilaisuus 30.1.2008 Rientolassa Kuntajakoselvittäjä Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys 1 1 Kuntajako Asukkaiden

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan

Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan Kuntajakoselvityksen tavoitteet ja tilannekatsaus 24.9.2007 Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan valtuustot Kuntajakoselvittäjä Jarmo Asikainen Jarmo Asikainen Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän maalaiskunnan kuntajakoselvitys

Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän maalaiskunnan kuntajakoselvitys Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän maalaiskunnan kuntajakoselvitys Kuntalaistilaisuus Jyväskylän Paviljongilla 18.12.2007 Kuntajakoselvittäjä 1 Uusi kunta on mahdollisuus Kuntajakolain mukaan kuntajaon

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys

Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys Uusi kunta alueen ja elinkeinoelämän kehityksen mahdollistajana Yritysten edustajien seminaari 4.1.2008 Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin sekä Ristiinan ja Suomenniemen kuntien kuntajakoselvitys

Mikkelin kaupungin sekä Ristiinan ja Suomenniemen kuntien kuntajakoselvitys Mikkelin kaupungin sekä Ristiinan ja Suomenniemen kuntien kuntajakoselvitys Valtuustojen seminaari 1.2.2012 Kehitysjohtaja Jarmo Asikainen, Audiapro Oy Kunnan perustehtävä ja sen toteuttamisen mahdollisuudet

Lisätiedot

Kuntajakoselvityksen tavoitteet ja tilannekatsaus

Kuntajakoselvityksen tavoitteet ja tilannekatsaus Kuntajakoselvityksen tavoitteet ja tilannekatsaus Vaajakosken kuntalaiskuuleminen 12.11.2007 Kuntajakoselvittäjä Jarmo Asikainen Jarmo Asikainen Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys

Lisätiedot

Uuden Jyväskylän tavoitteet vuonna 2012 Versio 6 Strategian valmistelu työvaliokunta 12.11.2007

Uuden Jyväskylän tavoitteet vuonna 2012 Versio 6 Strategian valmistelu työvaliokunta 12.11.2007 Uuden Jyväskylän tavoitteet vuonna 2012 Versio 6 Strategian valmistelu työvaliokunta 12.11.2007 Jarmo Asikainen Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys 1 Strategiset tavoitteet Kilpailukyvyn

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus

Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus Kuntajakoselvittäjä Jarmo Asikainen, Paavo Kaitokari ja Jouko Luukkonen Sähköposti: etunimi.sukunimi@vm.fi Jyväskylän valtuuston seminaari

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseudun selvitysryhmän 5. kokous

Jyväskylän kaupunkiseudun selvitysryhmän 5. kokous Jyväskylän kaupunkiseudun selvitysryhmän 5. kokous Jyväskylän kaupunkiseudun erityinen kuntajakoselvitys Kuntajakoselvittäjät Jarmo Asikainen, Paavo Kaitokari ja Jouko Luukkonen Sähköposti: etunimi.sukunimi@vm.fi

Lisätiedot

Elämää elinvoimaisella alueella

Elämää elinvoimaisella alueella Pitäjäntupa Vahva henki ja elävä yhteisö Paikallinen vetovoima Paikallinen työntövoima Elämänuskon infravaunut Perustana peruskunta Elämää elinvoimaisella alueella 5.6.2014 Page 1 ELINVOIMAISET PAIKALLISYHTEISÖT

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan. kuntajakoselvityksen eteneminen

Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan. kuntajakoselvityksen eteneminen Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvityksen eteneminen Henkilöstöryhmien info kuntajakoselvityksen etenemisestä 5.12.2007 klo 13-15 Jyväskylän kaupungintalo Kuntajakoselvittäjä Jyväskylän

Lisätiedot

Kuntajaon muuttaminen oikeudellisesti ja prosessina

Kuntajaon muuttaminen oikeudellisesti ja prosessina Kuntajaon muuttaminen oikeudellisesti ja prosessina Matti Muukkonen HTL, YTM, kunnanjohtaja 14.12.2012 Kuntajaon oikeudellinen perusta Suomen perustuslaki (731/1999) 121.1 : Suomi jakautuu kuntiin, joiden

Lisätiedot

Lavia Pori erityinen kuntajakoselvitys. Kuntajakoselvittäjä Arto Saarinen

Lavia Pori erityinen kuntajakoselvitys. Kuntajakoselvittäjä Arto Saarinen Lavia Pori erityinen kuntajakoselvitys Kuntajakoselvittäjä Arto Saarinen 28.2.2014 Tehtävä Selvittäjän on suoritettava kuntarakennelain 16a :ssä tarkoitettu erityinen kuntajakoselvitys Erityinen kuntajakoselvitys

Lisätiedot

Palveluverkkotyö Jyväskylässä

Palveluverkkotyö Jyväskylässä Palveluverkkotyö Jyväskylässä Erityinen kuntajakoselvitys Selvitystyöryhmä 29.10.2013 Risto Kortelainen muutosjohtaja risto.kortelainen@jkl.fi 30.10.2013 1 Palveluverkkosuunnittelun lähtökohdat Kokonaisvaltainen

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus

Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus Kuntajakoselvittäjä Jarmo Asikainen Jyväskylän seutujen kuntien tilaisuus 12.8.2014 Valtiovarainministeriön määräys Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

OHJAUSRYHMÄ 070514 IMATRA PARIKKALA RAUTJÄRVI RUOKOLAHTI LAPPEENRANTA LEMI LUUMÄKI SAVITAIPALE TAIPALSAARI

OHJAUSRYHMÄ 070514 IMATRA PARIKKALA RAUTJÄRVI RUOKOLAHTI LAPPEENRANTA LEMI LUUMÄKI SAVITAIPALE TAIPALSAARI OHJAUSRYHMÄ 070514 1 ICT-ryhmän raportti Keskeisiä havaintoja työskentelyn pohjaksi Raportti julkaistaan 8.5.2014 2 Etelä-Karjala: ICT-ympäristön yleiskuvaus ICT-kehitystarpeet toimialoittain Palkka- ja

Lisätiedot

Uusi Jyväskylä 1.1.2009. Kaupunginjohtaja Markku Andersson

Uusi Jyväskylä 1.1.2009. Kaupunginjohtaja Markku Andersson Uusi Jyväskylä 1.1.2009 Kaupunginjohtaja Markku Andersson Elinvoimainen ja toimintakykyinen Jyväskylä kilpailukykyinen kaupunki, joka tarjoaa kannustavat mahdollisuudet elämiseen, yrittämiseen ja opiskeluun.

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseutu 1. kuntajakoselvityksen aikataulu 2. Tavoitteet ja toimenpiteet. Selvitysryhmän kokous

Jyväskylän kaupunkiseutu 1. kuntajakoselvityksen aikataulu 2. Tavoitteet ja toimenpiteet. Selvitysryhmän kokous Jyväskylän kaupunkiseutu 1. kuntajakoselvityksen aikataulu 2. Tavoitteet ja toimenpiteet Selvitysryhmän kokous 11.3.2014 Selvitysprosessi ja aikataulu 2013 Elo-Joulukuu 2014 Tammi-Huhtikuu Syyskuu Joulukuu

Lisätiedot

Kuntajakoselvityksen tausta ja toteutus. Kuntajakoselvittäjä Ossi Repo

Kuntajakoselvityksen tausta ja toteutus. Kuntajakoselvittäjä Ossi Repo Kuntajakoselvityksen tausta ja toteutus Kuntajakoselvittäjä Ossi Repo Joensuun selvitysalueen yhteistarkastelu Ennustettu väestökehitys 2012-2030: +5,4% Koko väestö 110 Joensuun selvitysalue Koko maa Pohjois-Karjala

Lisätiedot

Uuden sukupolven organisaatio

Uuden sukupolven organisaatio Uuden sukupolven organisaatio Kaupunkiorganisaation palvelujen järjestämistason perusrakenne ja luottamushenkilöorganisaation toimielinrakenne Organisaatiotoimikunta 30.08.2010 Muutosjohtaja Risto Kortelainen

Lisätiedot

Valtion erityinen kuntajakoselvitys

Valtion erityinen kuntajakoselvitys Valtion erityinen kuntajakoselvitys Päijät Hämeen UusiKunta Kunnanvaltuustojen seminaari Lahti 3.11.2009 Ylijohtaja Päivi Laajala Kuntien yhdistymiset 2008 2009 ja yhdistymisselvitykset Yhdistymisselvitys

Lisätiedot

KUNTALIITOKSEN TAVOITTEENA LISÄÄ ELINVOIMAA - ONNISTUUKO JYVÄSKYLÄSSÄ? Kaupunginjohtaja Markku Andersson 30.08.2012

KUNTALIITOKSEN TAVOITTEENA LISÄÄ ELINVOIMAA - ONNISTUUKO JYVÄSKYLÄSSÄ? Kaupunginjohtaja Markku Andersson 30.08.2012 KUNTALIITOKSEN TAVOITTEENA LISÄÄ ELINVOIMAA - ONNISTUUKO JYVÄSKYLÄSSÄ? Kaupunginjohtaja Markku Andersson 30.08.2012 UUSI JYVÄSKYLÄ 2009 ASUKKAITA 130 000 MAAPINTA-ALA 106 km2 1172 km2 UURAINEN LAUKAA HANKASALMI

Lisätiedot

PORIN SEUDUN YHDISTYMISSELVITYS

PORIN SEUDUN YHDISTYMISSELVITYS Merikarvia Siikainen PORIN SEUDUN YHDISTYMISSELVITYS Työryhmien toimeksianto II Uuden kunnan palvelujen järjestäminen, organisointi ja kehittäminen Luvia Pori Nakkila Pomarkku Ulvila Harjavalta Lavia 17.1.2014

Lisätiedot

Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys työryhmien toimeksianto

Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys työryhmien toimeksianto 1 Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys työryhmien toimeksianto Valmistelutyöryhmät ja ryhmien puheenjohtajat KANSALAISVAIKUTTAMINEN JA DEMOKRATIA TOIMINTAKYKY JA SOSIAALINEN TURVALLISUUS VARHAISKASVATUS,

Lisätiedot

Toimikuntien tehtävät

Toimikuntien tehtävät Toimikuntien tehtävät H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, YLI- II Yhdistymissopimuksen täsmentäminen (sopimuksen paalut + mahd. tarvittavat lisäpaalut) Yhdistymishallitus

Lisätiedot

Kuntauudistus ja Kittilä. Kuntalaisinfo Kunnanjohtaja Anna Mäkelä

Kuntauudistus ja Kittilä. Kuntalaisinfo Kunnanjohtaja Anna Mäkelä Kuntauudistus ja Kittilä Kuntalaisinfo 22.10.2013 Kunnanjohtaja Anna Mäkelä Kaikki mitä olet halunnut kysyä! Mikä on kuntauudistus ja mihin sitä tarvitaan? Miksi Kittilän kunta on mukana kuntauudistuksessa?

Lisätiedot

YLEISÖTILAISUUS KLO 18-20

YLEISÖTILAISUUS KLO 18-20 KUNTAJAKOSELVITYKSEN YLEISÖTILAISUUS KLO 18-20 Seuraavat yleisötilaisuudet 14.11. klo 18.00 ja 18.12. klo 18.00 Seuraa ja anna palautetta www.jyvaskylanseutu.fi/kuntajako Materiaalia lisätään koko ajan

Lisätiedot

Seudun palvelu- ja kuntarakenneselvitys

Seudun palvelu- ja kuntarakenneselvitys Hattula, Hämeenlinna ja Janakkala Seudun palvelu- ja kuntarakenneselvitys Työryhmien työn käynnistys 16.1.2014 klo 14 Hämeenlinna Jarkko Majava FCG konsultointi 0503252306 24.1.2014 Page 1 Selvityksen

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Keski-Suomen liiton maakuntavaltuustoseminaari Kati Hokkanen STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

ARVOT. Kehityshakuisuus. Asukaslähtöisyys. Avoimuus. Luotettavuus. Perusteltu ja selkeä valmistelu ja päätöksenteko

ARVOT. Kehityshakuisuus. Asukaslähtöisyys. Avoimuus. Luotettavuus. Perusteltu ja selkeä valmistelu ja päätöksenteko TOIMINTA-AJATUS Siilinjärvi luo hyvinvointia asukkaille elämän eri vaiheissa laadukkailla peruspalveluilla ja viihtyisällä elinympäristöllä yhteistyössä yritysten, yhteisöjen ja ympäristökuntien kanssa

Lisätiedot

Selvitysprosessissa otettava huomioon

Selvitysprosessissa otettava huomioon Insert Firstname Lastname via >Insert >Header & Footer Kuntajakoselvityksen toteutus Kehitysjohtaja Jarmo Asikainen Karhukuntaneuvosto 17.6.2013 17.6.2013 Page 1 Selvitysprosessissa otettava huomioon Avoin

Lisätiedot

Iisalmen kaupunkistrategia Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Iisalmen kaupunkistrategia Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Kaupunginhallitus 27.11.2017 Kaupunginvaltuusto 4.12.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki VETOVOIMA JA KASVU TOIMIVA KAUPUNKIYMPÄRISTÖ JA RAKENTAMINEN Strategiset

Lisätiedot

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1 Strategiaseminaari 27.6.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki Strategiset ohjelmat Vetovoima ja kasvu Osaaminen ja hyvinvointi Toimiva kaupunkiympäristö

Lisätiedot

Työvaliokunta Toimeksianto 2

Työvaliokunta Toimeksianto 2 Työvaliokunta 14.3. Toimeksianto 2 17.3.2014 Page 1 Tarkastelkaa toimeksiannon 1 perusteella mitä seikkoja tulisi sisältyä Karhusopimukseen Toimenpiteet ja tavoitteet Kilpailukyvyn edistämiseksi Palveluiden

Lisätiedot

Kuntarakenneuudistuksen tavoitteet ja tilannekatsaus

Kuntarakenneuudistuksen tavoitteet ja tilannekatsaus Kuntarakenneuudistuksen tavoitteet ja tilannekatsaus Seutufoorumi 8.10.213 Aija Tuimala Johtaja FCG Konsultointi 8.10.2013 Page 1 8.10.2013 Page 2 Tavoitteena vahvat peruskunnat Paras -hankkeen alusta

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Kaupunginhallitus 6.10.2014 liite nro 7 (1/20) Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Kaupunginhallitus 6.10.2014 liite nro 7 (2/20) Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet

Lisätiedot

POKAT Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma

POKAT Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2014 Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma 2011-2014 Toimintalinjat: 1. Kilpailukykyiset elinkeinot ja yritystoiminta 2. Menestys viriää osaamisesta 3. Hyvinvoiva ja turvallinen maakunta 4. Puitteet houkutteleviksi

Lisätiedot

ELINVOIMAOHJELMA Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030

ELINVOIMAOHJELMA Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030 ELINVOIMAOHJELMA 2018-2021 Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030 Elinvoimaisen kunnan teesit Hausjärven elinvoimaohjelma on laadittu elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittämiseksi yhdessä yrittäjien

Lisätiedot

Yhdistymisselvityksen tavoitteet

Yhdistymisselvityksen tavoitteet Yhdistymisselvityksen tavoitteet 1. Aikaansaada esitys Hyvinkään, Järvenpään, Keravan, Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten, Sipoon ja Tuusulan yhdistymisestä sekä esitykseen liittyvä yhdistymissopimus.

Lisätiedot

Kuntarakenneselvitys Oulun seudulla

Kuntarakenneselvitys Oulun seudulla Kuntarakenneselvitys Oulun seudulla Elinvoimainen ja toimintakykyinen kunta Kuntarakennelaki: Kuntajaon kehittämisen tavoitteena on elinvoimainen, alueellisesti eheä ja yhdyskuntarakenteeltaan toimiva

Lisätiedot

Kriisikunnan pakkoliitoksen erityispiirteet. Markku Mölläri Kuntajakoselvittäjä Arviointimenettelyt

Kriisikunnan pakkoliitoksen erityispiirteet. Markku Mölläri Kuntajakoselvittäjä Arviointimenettelyt Kriisikunnan pakkoliitoksen erityispiirteet Markku Mölläri Kuntajakoselvittäjä Arviointimenettelyt Arvioinnista selvityksen kautta pakkoliitokseen Vos-laki 63 a : Jos kunnan rahoituksen riittävyyttä tai

Lisätiedot

Porin seudun kuntarakenneselvitys

Porin seudun kuntarakenneselvitys Porin seudun kuntarakenneselvitys Poliittisen ohjausryhmän kokous 25.9.2013 Kehitysjohtaja Jarmo Asikainen FCG Konsultointi Oy 26.9.2013 Page 1 Merikarvia Siikainen Pomarkku Pori Lavia Ulvila Luvia Nakkila

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseudun erityinen kuntajakoselvitys Palvelut ja kuntatalous

Jyväskylän kaupunkiseudun erityinen kuntajakoselvitys Palvelut ja kuntatalous Jyväskylän kaupunkiseudun erityinen kuntajakoselvitys Palvelut ja kuntatalous Jouko Luukkonen Selvitysryhmä 29.10.2013 Selvitysryhmä Aika Paikka Teema 4.9.2013 klo 11.30 Jyväskylän kaupungintalo 24.9.2013

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun yhteistyöhön liittyvät esitykset tilannekatsaus

Pääkaupunkiseudun yhteistyöhön liittyvät esitykset tilannekatsaus Pääkaupunkiseudun yhteistyöhön liittyvät esitykset tilannekatsaus Henkilöstöseurantaryhmä 23.4.2009 Kehittämisjohtaja Tarja Lumijärvi Valtuustojen hyväksymä uusi yhteistyösopimus 2009-2012 -korvaa yhteistyösopimuksen

Lisätiedot

ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS JOENSUU, KONTIOLAHTI, LIPERI, OUTOKUMPU JA POLVIJÄRVI JOENSUUN KOKEMUKSET

ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS JOENSUU, KONTIOLAHTI, LIPERI, OUTOKUMPU JA POLVIJÄRVI JOENSUUN KOKEMUKSET ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS JOENSUU, KONTIOLAHTI, LIPERI, OUTOKUMPU JA POLVIJÄRVI JOENSUUN KOKEMUKSET Kaupunginjohtaja Kari Karjalainen 23.1.2014 Erityisen kuntajakoselvitysalueen kunnat Joensuu www.joensuu.fi

Lisätiedot

ICT-selvitykset kuntajakoselvittäjän näkökulmasta

ICT-selvitykset kuntajakoselvittäjän näkökulmasta 8.10.2014 ICT-selvitykset kuntajakoselvittäjän näkökulmasta Aija Tuimala FCG Konsultointi 14.10.2014 Page 1 14.10.2014 Page 2 Selvitys Etelä-Karjalan kuntarakenteesta Valtuustojen yhteisseminaari Kuntien

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Hankepäällikkö Marja Heikkilä Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Eläköön elämä ja työ V Laajavuori

Lisätiedot

Päijät Hämeen kuntajakoselvitys ajankohtaiskatsaus

Päijät Hämeen kuntajakoselvitys ajankohtaiskatsaus Päijät Hämeen kuntajakoselvitys ajankohtaiskatsaus 2.12.2009 Henkilöstöryhmä Jaana Simola UusiKunta sihteeristö Kuhmoinen Hartola Sysmä Padasjoki Asikkala Heinola Hämeenkoski Hollola Lahti Nastola Kärkölä

Lisätiedot

Hollola, Hämeenkoski, Iitti, Kärkölä, Lahti ja Nastola TYÖRYHMÄT. väliraporttien kooste huhtikuu 2013

Hollola, Hämeenkoski, Iitti, Kärkölä, Lahti ja Nastola TYÖRYHMÄT. väliraporttien kooste huhtikuu 2013 Hollola, Hämeenkoski, Iitti, Kärkölä, Lahti ja Nastola TYÖRYHMÄT väliraporttien kooste huhtikuu 2013 Salpausselän kuntajakoselvitys Hollola, Hämeenkoski, Iitti, Kärkölä, Lahti, Nastola Pinta-ala 2191 km2

Lisätiedot

Vaalan kuntastrategia 2030

Vaalan kuntastrategia 2030 Vaalan kuntastrategia 2030 Mikä on kuntastrategia? Kuntastrategiassa kunnanvaltuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Strategisen suunnittelun tarkoituksena on etsiä

Lisätiedot

Vastuullinen ja rohkea Säkylä. Säkylän kuntastrategia

Vastuullinen ja rohkea Säkylä. Säkylän kuntastrategia Vastuullinen ja rohkea Säkylä Säkylän kuntastrategia Kunnanhallitus 21.11.2016 Kunnanhallitus 29.11.2016 Kunnanvaltuusto 12.12.2016 SISÄLLYS Esipuhe 1 TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT 5 2 VISIO 2030 6 3 STRATEGISET

Lisätiedot

Ohjausryhmän tiedotustilaisuus 27.3.2015

Ohjausryhmän tiedotustilaisuus 27.3.2015 Ohjausryhmän tiedotustilaisuus 27.3.2015 Ohjausryhmä Laatija: Aleksi Saukkoriipi Prosessi Selvitys aloitettu lokakuussa Päättynyt maaliskuussa Seuraavaksi alkaa huomautusaika kuntalaisille 30 päivää (huhtikuussa)

Lisätiedot

Kuntarakenneselvityksistä

Kuntarakenneselvityksistä Kuntarakenneselvityksistä Aija Tuimala, Johtaja, FCG Konsultointi 4.12.2013 Page 1 NEUVOTTELUT HALUKKAIDEN KANSSA VARSINAISESTA SOPIMUKSESTA 4.12.2013 Page 2 Usein selvityksissä tarkasteltuja näkökulmia

Lisätiedot

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi Esitys hallitukselle Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi Kuntaliiton hallitus 20.4.2011 8. Kokoava rakenneuudistus luo selkeän perustan uudelle, jäsentävälle kuntalaille 1. Vuosina 2013-2016

Lisätiedot

LOIMAAN JUTTU Strategian uudistaminen / päivitys Kh oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1

LOIMAAN JUTTU Strategian uudistaminen / päivitys Kh oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1 LOIMAAN JUTTU 2020 + Strategian uudistaminen / päivitys 2017- Kh 14.8.2017 oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1 Strategia-uudistaminen/päivitys 2017- Uusi valtuustokausi 1.6.2017 2020 Sote-uudistus

Lisätiedot

UusiKunta Päijät-Hämeen kuntajakoselvitys

UusiKunta Päijät-Hämeen kuntajakoselvitys UusiKunta Päijät-Hämeen kuntajakoselvitys Selvittäjät Valtiovarainministeriö asetti 20.11.2009 Päijät- Hämeeseen kuntajakoselvityksen kymmenen kunnan alueelle. Huhtikuussa 2010 Kuhmoinen irtautui selvityksestä

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 13.11.2014 108 1 Kemijärvi 2020 Vedenvälkettä ja vihreää kultaa Kemijärven kaupunki on vuonna 2020 Itä-Lapin elinvoimainen palvelu- ja seutukuntakeskus, joka hyödyntää maantieteellistä

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan

Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys Kuntalaistilaisuus Palokan koulukeskus 2.10.2007 Kuntajakoselvittäjä kuntajakoselvitys 1 Kuntaliitokset ja niiden selvitykset, tilanne 1.10.2007

Lisätiedot

Yhdyskuntarakenne ja infra kilpailukykytekijänä tulevaisuuden kunnassa - linjaukset

Yhdyskuntarakenne ja infra kilpailukykytekijänä tulevaisuuden kunnassa - linjaukset Yhdyskuntarakenne ja infra kilpailukykytekijänä tulevaisuuden kunnassa - linjaukset 28.4.2016 Muutostekijöitä on runsaasti Ilmastonmuutos Niukkeneva julkinen talous Väestön ikääntyminen Elinkeinoelämän

Lisätiedot

Strategiamalli ja strategiaprosessi valtuuston näkökulmasta

Strategiamalli ja strategiaprosessi valtuuston näkökulmasta Strategiamalli ja strategiaprosessi valtuuston näkökulmasta Valtuuston strategiaseminaari, Hotelli Korpilampi Strategiajohtaja Jorma Valve Espoo-tarinan asema Espoo-strategiasta käytetään nimitystä Espoo-tarina

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus

Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus Kuntajakoselvittäjät Jarmo Asikainen, Paavo Kaitokari ja Jouko Luukkonen Sähköposti: etunimi.sukunimi@vm.fi Selvitysryhmän 1. kokous 4.9.2013

Lisätiedot

Kuntakäyntien yhteenveto ja jatkoaikataulu. Selvitysryhmä Luhanka

Kuntakäyntien yhteenveto ja jatkoaikataulu. Selvitysryhmä Luhanka Kuntakäyntien yhteenveto ja jatkoaikataulu Selvitysryhmä 10.6.2014 Luhanka Kilpailukyky ja elinvoima Elinvoimaisuuden riippuvaisuus seudun yhteisistä resursseista Jykes uudistaminen Arviointi, uudistamisen

Lisätiedot

Kuntauudistus ja talouden paineet Onko hyvinvointikunta vielä ensi kuntavaalikaudella naisen paras ystävä ja miehen?

Kuntauudistus ja talouden paineet Onko hyvinvointikunta vielä ensi kuntavaalikaudella naisen paras ystävä ja miehen? Kuntauudistus ja talouden paineet Onko hyvinvointikunta vielä ensi kuntavaalikaudella naisen paras ystävä ja miehen? Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Turku 27.10.2011 Hallitus toteuttaa koko

Lisätiedot

KUNNAN ILMOITUS VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE KUNTARAKENNEUUDISTUKSEEN LIITTYVÄSTÄ SELVITYSALUEESTA

KUNNAN ILMOITUS VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE KUNTARAKENNEUUDISTUKSEEN LIITTYVÄSTÄ SELVITYSALUEESTA Kunnanhallitus 228 28.10.2013 KUNNAN ILMOITUS VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE KUNTARAKENNEUUDISTUKSEEN LIITTYVÄSTÄ SELVITYSALUEESTA KHALL 228 Valmistelija: kunnanjohtaja Riitta A. Tilus, Kermanrannantie 7, 79700

Lisätiedot

Porin seudun kuntarakenneselvitys. Elinvoima ja kilpailukyky

Porin seudun kuntarakenneselvitys. Elinvoima ja kilpailukyky Porin seudun kuntarakenneselvitys Elinvoima ja kilpailukyky Poliittisen ohjausryhmän kokous 18.10.2013 Kehitysjohtaja Jarmo Asikainen Johtava konsultti Jarkko Majava FCG Konsultointi Oy 23.10.2013 Page

Lisätiedot

Arto Koski 4.6.2014. Kuntaliitoksen yhteydet elinkeinoihin

Arto Koski 4.6.2014. Kuntaliitoksen yhteydet elinkeinoihin Kuntaliitoksen yhteydet elinkeinoihin Kuntaliitostutkimukset ja gradututkielmat aihealueittain vuosina 2000-2013 70 lkm 60 48 70 lkm 60 50 50 40 40 30 30 20 20 10 0 12 6 9 8 Henki- Demoklöstö ratia 4 8

Lisätiedot

Kuntalaisten kuulemistilaisuus Kommuninvånarna åhörs Kirkkonummi/Kyrkslätt 2.9.2014

Kuntalaisten kuulemistilaisuus Kommuninvånarna åhörs Kirkkonummi/Kyrkslätt 2.9.2014 Metropolialueen kuntajakoselvitys Metropolområdets kommununtredning Kuntalaisten kuulemistilaisuus Kommuninvånarna åhörs Kirkkonummi/Kyrkslätt 2.9.2014 Mikko Pukkinen, Cay Sevón, Matti Vatilo Kuntajakoselvittäjät

Lisätiedot

Pentti Meklin emeritusprofessori

Pentti Meklin emeritusprofessori Pentti Meklin emeritusprofessori ARTTU-hankkeen eri modulit tuottavat raportin lähtötilanteesta 2006-2008 Paras-hanke on yllättävän jäsentymätön Tarve viitekehyksen rakentamiseen > jäsennys uudistuksesta

Lisätiedot

Tiedostosta ei löytynyt kuvaosaa, jonka suhdetunnus on rid3. KESKI-SUOMEN SOTE 2020 HANKE PÄÄTTYY - JATKUU

Tiedostosta ei löytynyt kuvaosaa, jonka suhdetunnus on rid3. KESKI-SUOMEN SOTE 2020 HANKE PÄÄTTYY - JATKUU Tiedostosta ei löytynyt kuvaosaa, jonka suhdetunnus on rid3. KESKI-SUOMEN SOTE 2020 HANKE PÄÄTTYY - JATKUU KESKI-SUOMEN SOTE 2020-HANKKEEN TAVOITTEET Kokonaistavoite: Keski-Suomen SOTE 2020 -hankkeen tavoite

Lisätiedot

Kuntarakennelaki osana kuntauudistusta

Kuntarakennelaki osana kuntauudistusta Kuntarakennelaki osana kuntauudistusta Eurajoen kunnan, Harjavallan kaupungin, Kokemäen kaupungin, Luvian kunnan ja Nakkilan kunnan kuntajakoselvitys 29.10.2013 Jarno Moisala Sisältö Kuntarakennelaki osana

Lisätiedot

Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys

Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys 6.5.2014 Jarkko Majava (yhteyshenkilö) Johtava konsultti, FCG Konsultointi Oy jarkko.majava@fcg.fi 050 3252306 22.5.2014 Page 1 Kuntarakenneselvityksen

Lisätiedot

Kuntarakennelain sisältö - Varkauden seudun kuntarakenneselvitys

Kuntarakennelain sisältö - Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Kuntarakennelain sisältö - Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Reijo Vuorento Apulaisjohtaja, Kuntaliitto Kuntien uudistumisen kokonaisuus Rakennelaki Ohjaa uudistuksen eteneminen ja toteuttamistapa

Lisätiedot

Elinkeinopoliittinen ohjelma

Elinkeinopoliittinen ohjelma Elinkeinopoliittinen ohjelma Kunnan visio vuodelle 2025 Marttila on elinvoimainen ja yhteisöllinen, maltillisesti kasvava kunta, joka järjestää asukkailleen laadukkaat ja edulliset palvelut sekä turvaa

Lisätiedot

Uuden sukupolven organisaatio

Uuden sukupolven organisaatio Uuden sukupolven organisaatio Kaupunkiorganisaation palvelujen järjestämistason perusrakenne ja luottamushenkilöorganisaation toimielinrakenne Kuntalaisfoorumi Uuden sukupolven organisaatio 4.10.2010 Veijo

Lisätiedot

Maaseutuvaikutusten arviointi NILAKAN alueen pilotti. Kuntajakoselvittäjien työseminaari Seija Korhonen, YTR, kansalaistoiminta

Maaseutuvaikutusten arviointi NILAKAN alueen pilotti. Kuntajakoselvittäjien työseminaari Seija Korhonen, YTR, kansalaistoiminta Maaseutuvaikutusten arviointi NILAKAN alueen pilotti Kuntajakoselvittäjien työseminaari 12.3.2015 Seija Korhonen, YTR, kansalaistoiminta Rooli ja tausta asiantuntijana Kehittäjä: työtehtävät maaseudun

Lisätiedot

Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet

Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet Hyvinvoiva Päijät-Häme ja sote-uudistus 8.9.14 Vertti Kiukas, pääsihteeri 18.8.2014 AK Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä

Lisätiedot

Työvaliokunnan kokous

Työvaliokunnan kokous Merikarvia Siikainen PORIN SEUDUN YHDISTYMISSELVITYS Työvaliokunnan kokous 15.9.2014 Luvia Pori Nakkila Pomarkku Ulvila Harjavalta Lavia Kokemäki Kehitysjohtaja Jarmo Asikainen FCG Konsultointi MML, 2012

Lisätiedot

RÄÄKKYLÄN KUNNAN JA KITEEN KAUPUNGIN KUNTARAKENNELAIN 8 :n MUKAINEN YHDISTYMISSOPIMUS 16.3.2016

RÄÄKKYLÄN KUNNAN JA KITEEN KAUPUNGIN KUNTARAKENNELAIN 8 :n MUKAINEN YHDISTYMISSOPIMUS 16.3.2016 RÄÄKKYLÄN KUNNAN JA KITEEN KAUPUNGIN KUNTARAKENNELAIN 8 :n MUKAINEN YHDISTYMISSOPIMUS 16.3.2016 Sisällys 1 Sopimuksen tarkoitus... 3 1.1 Sopimuksen sitovuus ja voimaantulo... 3 1.2 Yhdistymisen toteuttaminen

Lisätiedot

Maankäyttö, asuminen ja liikenne kuntajakoselvitysalueella

Maankäyttö, asuminen ja liikenne kuntajakoselvitysalueella Maankäyttö, asuminen ja liikenne kuntajakoselvitysalueella Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvitys Kuntajakoselvittäjät Jarmo Asikainen, Paavo Kaitokari ja Jouko Luukkonen Sähköposti: etunimi.sukunimi@vm.fi

Lisätiedot

Onnistunut kuntarakennemuutos

Onnistunut kuntarakennemuutos Onnistunut kuntarakennemuutos Aija Tuimala, FCG Konsultointi 250814 Varkaus 8.9.2014 Page 1 8.9.2014 Page 2 Kuntajaon kehittämisen tavoitteet ja muuttamisen edellytykset Kuntarakennelaki 2 Kuntajaon kehittämisen

Lisätiedot

Etelä-Karjalan kuntarakenneselvitys

Etelä-Karjalan kuntarakenneselvitys Etelä-Karjalan kuntarakenneselvitys Ohjausryhmä 170914 1 2 Kuntainfoista Osallistujia yhteensä noin 370 henkilöä vajaa puolet valtuutettuja Imatralla muita enemmän viranhaltijoita 20 henkilön lukioluokka

Lisätiedot

Metropolialueen kuntajakoselvitys Vihdin valtuustoinfo 2.10.2014. Matti Vatilo

Metropolialueen kuntajakoselvitys Vihdin valtuustoinfo 2.10.2014. Matti Vatilo Metropolialueen kuntajakoselvitys Vihdin valtuustoinfo 2.10.2014 Matti Vatilo Selvityksen tarkoitus Tehtävänä arvioida edellytyksiä yhdistää kunnat tai osa kunnista yhdeksi tai useammaksi kunnaksi. Myös

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA

KUNTASTRATEGIA KUNTASTRATEGIA 2017 2021 KUNTASTRATEGIA KUNNAN TOIMINNAN OHJENUORANA MERKITYS JA OHJAUSVAIKUTUS Kuntalain (410/2015) 37 :n mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan

Lisätiedot

Sote-rakenneuudistus Jukka Mattila lääkintöneuvos STM

Sote-rakenneuudistus Jukka Mattila lääkintöneuvos STM Sote-rakenneuudistus 2013 Jukka Mattila lääkintöneuvos STM Järjestämisvastuussa olevalle taholle kuuluu omalta osaltaan vastuu väestön hyvinvoinnista ja terveydestä Tähän sisältyy vastuu väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Pyhäjoki, Raahe ja Siikajoki. Erityistä kuntajakoselvitystä valmisteleva 1. tapaaminen 4.8.2014

Pyhäjoki, Raahe ja Siikajoki. Erityistä kuntajakoselvitystä valmisteleva 1. tapaaminen 4.8.2014 Pyhäjoki, Raahe ja Siikajoki Erityistä kuntajakoselvitystä valmisteleva 1. tapaaminen 4.8.2014 Kuka selvittää? Kaarina Daavittila, hallintotieteiden maisteri ja ekonomi Suorittanut kaksi tilintarkastaja-auktorisointia

Lisätiedot

Hallinto uudistuu uudistuuko johtaminen

Hallinto uudistuu uudistuuko johtaminen Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Hallinto uudistuu uudistuuko johtaminen Tulevaisuuden johtajat 24.11.2017 Jari Koskinen MUUTOSTEN MAAILMANPYÖRÄ: Kuntien ja alueiden muutosajurit

Lisätiedot

Ajankohtaista kunta-asiaa

Ajankohtaista kunta-asiaa Ajankohtaista kunta-asiaa Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko Kuntaliitosverkoston aamukahvit Kuntarakennelaki Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämis -laki Kuntien valtinosuusja rahoitusjärjestelmän

Lisätiedot

Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä. Opastavan päätösseminaari Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys

Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä. Opastavan päätösseminaari Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä Opastavan päätösseminaari 4.4.2017 Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen Järjestämislailla säädetään,

Lisätiedot

SULKAVAN KUNTASTRATEGIA Hyväksytty kunnanvaltuustossa xx.x.2013

SULKAVAN KUNTASTRATEGIA Hyväksytty kunnanvaltuustossa xx.x.2013 SULKAVAN KUNTASTRATEGIA 2020 Hyväksytty kunnanvaltuustossa xx.x.2013 1 Sulkavan missio Sulkavan missio on edistää asukkaidensa hyvinvointia. 2 Sulkavan visio 2020 Sulkava, Saimaan soutupitäjä - asumiseen

Lisätiedot

17.00 tilaisuuden avaus, Anna Helminen, kaupunginhallituksen pj, Imatra

17.00 tilaisuuden avaus, Anna Helminen, kaupunginhallituksen pj, Imatra OHJELMA 16.30 kahvit ja suolapala 17.00 tilaisuuden avaus, Anna Helminen, kaupunginhallituksen pj, Imatra 17.10 Etelä-Karjalan kuntarakenneselvitys, kuntajakoselvittäjät Aija Tuimala ja Taina Ketola 17.40

Lisätiedot

Strategia Koululautakunta

Strategia Koululautakunta Strategia 2016 2020 Koululautakunta Strategiset pääteemat Kasvava, viihtyisä ja vetovoimainen elinympäristö -Houkuttelevat asumisen edellytykset -Monipuoliset, helposti saatavilla olevat ja laadukkaat

Lisätiedot

Talous- ja henkilöstötyöryhmä Johtopäätökset Kunnanhallitusten yhteiskokous 11.6.2014

Talous- ja henkilöstötyöryhmä Johtopäätökset Kunnanhallitusten yhteiskokous 11.6.2014 Talous- ja henkilöstötyöryhmä Johtopäätökset Kunnanhallitusten yhteiskokous 11.6.2014 Talouden haasteet eivät häviä ei ole kysymys suhdannetaantumasta KL 08/2014(12.6.2014): Odotettua heikompi taloustilanne

Lisätiedot

URJALAN TAVOITTEET LYHYESTI

URJALAN TAVOITTEET LYHYESTI Kuntastrategia 2022 URJALAN TAVOITTEET LYHYESTI Vetovoima Lähipalvelut Elinvoimaisuus Asukaslähtöisyys YRITYSTOIMINTA Edistämme kasvua ja yhteistyötä PALVELUT Varmistamme lähipalvelut kuntalaisille TALOUS

Lisätiedot

Strategia Koululautakunta

Strategia Koululautakunta Strategia 2016 2020 Koululautakunta Strategiset pääteemat Kasvava, viihtyisä ja vetovoimainen elinympäristö -Houkuttelevat asumisen edellytykset -Monipuoliset, helposti saatavilla olevat ja laadukkaat

Lisätiedot

KUNNAN VISIO JA STRATEGIA

KUNNAN VISIO JA STRATEGIA KUNNAN VISIO JA STRATEGIA LUONNOLLISEN KASVUN UURAINEN 2016 AKTIIVISTEN IHMISTEN UURAISILLA ON TOIMIVAT PERUSPALVELUT, TASAPAINOINEN TALOUS, MENESTYVÄ YRITYSELÄMÄ JA PARHAAT MAHDOLLISUUDET TAVOITELLA ONNEA

Lisätiedot

seminaari Varatoimitusjohtaja Kari Nenonen, Kuntaliitto

seminaari Varatoimitusjohtaja Kari Nenonen, Kuntaliitto Ammattikorkeakoulujen rakenne ja rahoitus seminaari 15.9.2010 Varatoimitusjohtaja Kari Nenonen, Kuntaliitto Väestönmuutosprosentti 2008 2009 kunnittain Tilastokeskuksen ennakkoväkiluvun mukaan Kuntajako

Lisätiedot

Kaupungin ydin- ja tukiprosessit. Kaupunginhallitus

Kaupungin ydin- ja tukiprosessit. Kaupunginhallitus Kaupungin ydin- ja tukiprosessit Kaupunginhallitus 28.5.2018 Järvenpään kaupunki Minna Lohtander 21.5.2018 Prosessien työstäminen Järvenpään kaupunki Minna Lohtander 21.5.2018 2 Uuden Järvenpään prosessien

Lisätiedot

Ero

Ero 1980 1990 2000 2012 Ero % Jsuu 64969 67363 71013 74168 10199 15,9 Klahti 8351 10450 11517 14245 5894 70,6 Liperi 10737 11500 11479 12397 1660 15,5 Okum 10312 9307 8155 7343 2969 28,8 Pjärvi 6167 5411 5411

Lisätiedot

Iisalmen kaupunkistrategia Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Iisalmen kaupunkistrategia Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Kaupunginhallitus 27.11.2017 Kaupunginvaltuusto 4.12.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki VETOVOIMA JA KASVU TOIMIVA KAUPUNKIYMPÄRISTÖ JA RAKENTAMINEN Strategiset

Lisätiedot