EkoPelletti T&K- hankkeen opintomatka Keski-Eurooppaan

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EkoPelletti T&K- hankkeen opintomatka Keski-Eurooppaan"

Transkriptio

1 EkoPelletti T&K- hankkeen opintomatka Keski-Eurooppaan Maanantai Tutustumiskohde: European Pellet Council (EPC) Opintomatkalaiset kokoontuivat Oulunsalon lentoasemalle klo 5.00 maanantaiaamuna. Lensimme klo 6.15 Oulusta Turun kautta Riikaan, jossa kone oli Lento Riikasta Wieniin lähti klo ja saavuimme Wieniin klo paikallista aikaa ja majoituimme Hotelli Senatoriin. Kuva. Opintomatkalaiset perillä Wienin lentoasemalla.

2 Ensimmäiseksi vierailukohteeksemme oli sovittu European Pellet Councilin esittely hotellillamme, esittelijänä toimi ProPellets Austrian Christian Schlagitweit. EPC on itävaltalainen paikallisten pellettitoimijoiden järjestö, joka on perustettu v Siihen kuuluu yhteensä 55 jäsentä. Sen päätoimintamuotoja ovat pr-toiminta, lobbaus, kansainvälinen toiminta ja markkinatutkimukset. EPC:n kotisivut sijaitsevat osoitteessa EPC julkaisee myös kuukausittaista uutiskirjettä jäsenilleen. EPC:n vuosittainen budjetti on Rahoituksensa EPC saa 90-prosenttisesti jäsenmaksuista. EPC:n edustaja piti opintomatkalaisille kattavan esitelmän Itävallan pellettimarkkinatilanteesta. Itävallassa on 8 miljoonaa asukasta ja maan pinta-ala on km 2, josta metsittynyttä aluetta on 49 %. Energiantuotannosta 29 % tuotetaan uusiutuvalla energialla. Uusiutuvasta energiasta 59 % tuotetaan bioenergialla ja bioenergiasta (233 PJ) 4,3 % tuotetaan pelleteillä. Itävallassa öljyn hinta on korkea, omakotitalon lämmityskustannukset voivat olla jopa 3000 /v. Lämmityskustannuksia on mahdollista pudottaa asentamalla taloihin pellettilämmitys rakennettiin ensimmäinen täysin automaattinen puukattila ja 1997 otettiin käyttöön ensimmäiset pellettikattilat (kts. laitteistojen kehittäjä Herbert Wortner). Itävaltalaisten kattilavalmistajien vientiluvut ovat yli 70 % ja 2/3 kaikista Euroopan pellettikattiloista on valmistettu Itävallassa. Eräs ongelma aiemmin puunpoltossa oli pienhiukkaspäästöt, mutta automatisoiduilla pellettikattiloilla nämä päästöt on saatu pienennettyä kymmenenteen osaan ja tästä ongelmasta ei enää ole puhuttu sen koommin. Vuonna 2006 Itävallassa oli ns. pellettikriisi, joka aiheutui raakaaineen pulasta ja tällöin pellettien hinta lähti nousuun. Kriisin jälkeen pellettiä on yksityisten käyttäjien markkinoilla vaivannut luottamuspula. Vuonna 2011 Itävallassa on otettu käyttöön ENplus-tavaramerkki pelleteille, jonka omistaa ja jota hallinnoi AEBIOM. EPC on osa AEBIOM:ia. Tämä laatuluokitus, jakaa pelletit ykkös- ja kakkoslaatuluokkiin (I1 ja I2). ENplus-laatujärjestelemässä ovat mukana AEBIOM:in lisäksi 10 kansallista pellettijärjestöä sekä GDF SUEZ-organisaatio. ENplus takaa pelletin laadun lähtien raakaaineista lopputuotteisiin. ENplus-laatujärjestelmä korvaa ennen käytössä olleen ÖNORM- M standardin. 2/3 Itävallan pellettituotannosta kuuluu jo ENplus-sertifikaatin alle. Itävallassa tuotetaan pellettiä noin tn/v. Tästä määrästä tn menee vientiin, ja Itävaltaan tuodaan lähialueilta lisäksi tn vuosittain aivan maan rajojen lähistöltä Saksasta, Tsekistä ja Romaniasta. Ylivoimaisesti tärkein vientikohde on Italia, lisäksi pellettiä viedään Sveitsiin ja Saksaan. Pellettien luottamuspulaa on paikannut sen vakaa hintakehitys, marraskuussa 2011 pelletin hinta Itävallassa oli 23,1 senttiä / kg. Pellettien hinta johtuu raaka-aineen hinnan vaihteluista. Kun samaan aikaa lämmitysöljyn

3 hinta on kivunnut ylöspäin, on pellettien hinta pysynyt vakaana. Pellettien hinta verrattuna öljyyn oli marraskuussa 2011 noin 50,7 %. Maailmassa tuotettiin vuonna 2008 yhteensä 11,2 miljoonaa tonnia pellettiä, suurin osa tästä Länsi-Euroopassa (6,0 M tn). Muita merkittäviä alueita pellettituotannon kannalta ovat Pohjois-Amerikka (2,5 M tn), Itä- Eurooppa (1,7 M tn) ja Venäjä. Euroopassa käytetään tuotetuista pelleteistä noin 80 %. Muita käyttöalueita ovat Pohjois-Amerikka (17 %), Kiina (1 %) sekä Oseania ja Japani (2 %). Pellettien kuljettaminen on kannattavinta laivaamalla. Kansainvälinen pellettikaupan keskus on Rotterdamin satama, jonka kautta kaikki Pohjois-Amerikasta tuotavat pelletit kuljetetaan. Laivalla kuljettaminen on itse asiassa niin halpaa, että se tekee kannattavaksi pellettien kuljettamisen Eurooppaan Panaman kanavan kautta USA:n länsirannikolta, jolloin kokonaismatkaksi tulee km. EPC ei kuitenkaan koe kasvavaa Pohjois- Amerikan pellettituotantoa uhkana Euroopan ja Itävallan pellettimarkkinoille, vaan pikemminkin voimavarana, koska tuotannon ja pellettien saatavuuden jatkuvuus on avainasemassa mahdollisen raaka-ainepulan yllättäessä uudelleen Euroopassa. Yhteenvetona todettiin, että pellettisektori kehittyy nopeasti, mutta se ei ole saavuttanut vielä täyttä potentiaaliaan. Tärkein jarruttava seikka on lämmitysmarkkinoiden poliittiset tekijät. Toisaalta raaka-aine ja sen saatavuus tulee olemaan tärkeä tekijä pellettimarkkinoilla tulevaisuudessa. Yhteystiedot: ProPellets Austria Tel.: +43 / (0) schlagitweit@propellets.at Haupstrasse 100 A-3012 Wolfsgraben

4 Kuva. EPC:n esittelytilaisuus Wienissä Hotelli Senatorissa. Tiistai Lähdimme aamulla kello 7.30 bussilla kohti Tsekin tasavaltaa. Siellä ensimmäinen vierailukohteemme oli Kovo Novakissa Elf Systems niminen pellettilaitteiden valmistaja ja päivän toisena kohteena oli ProPelety s.r.o., joka on myös pelletintuotantolaitteiden valmistaja. Lisäksi vierailimme lähellä sijaitsevalla pienellä pellettivalmistajalla, joka käyttää tuotannossaan ProPeletyn laitteistoa. Illalla matkasimme vielä Prahaan, jossa majapaikkamme oli viihtyisä Hotelli Chopin (

5 Kuva. Hotelli Chopin, Wien. Tutustumiskohde: Pellettituotantolaitteiston valmistaja Elf Systems s.r.o. Elf Systems s.r.o. on perheyritys, joka on perustettu vuonna Vuosituhannen vaihteessa yrityksessä alettiin miettiä enemmän pelletointia, koska kiinnostus korvaaviin raaka-aineisiin oli valtava. Yrityksessä haluttiin erityisesti kehittää erilaisten jätemateriaalien ja peltobiomassojen hyödyntämistä. Pellettien etuina nähtiin polttoainekulujen pienentyminen ja ympäristöystävällisyys. Lisäksi itsevalmistettujen pellettien tiedettiin lisäävät yrityksen itsenäisyyttä ja energiaomavaraisuutta. Elf Systemsin lämmityskulut olivat aiemmin jopa 8000 euroa/kk, mutta nyt pellettien korvattua kaasun käytön, ovat lämmityskustannukset enää noin 800 euroa/kk. Noin kuusi vuotta sitten Elf Systems s.r.o. sai ensimmäisen pellettipolttolaitteistonsa prototyypin valmiiksi. Kahden vuoden tuotekehitystyön ja noin 15 muutostoimenpiteen jälkeen laitteisto oli lopulta valmis ja patentoitu. Laitteistoon on kehitetty itse myös murskaimet, yms. Lisäksi Elf Systems s.r.o. on kehittänyt omat matriisit eri raaka-aineille. Elf Systems s.r.o. on voittanut erilaisia palkintoja laitteistollaan ja he ovat saaneet myös valtion tukia toiminnalleen.

6 Polttolaitteistoja Elf Systems on valmistanut jo yli 600 kappaletta ja niitä on myyty 18 maahan, aina Islantiin asti. Polttolaitteisto on suunniteltu nimenomaan pientuotantoon soveltuvaksi ja se on erittäin helppokäyttöinen. Tuotannossa on tällä hetkellä kaksi eri kokoluokan pelletointilaitetta (LM772 ja LM72). Näillä laitteilla suoritetaan jatkuvaa tuotetestausta ja ne ovat käytössä 24 tuntia vuorokaudessa. Käytännön kokemusten perusteella laitteita pyritään edelleen parantamaan. Yrityksellä on nykyään kaikkiaan 40 työntekijää ja se tuottaa noin 800 tonnia puupellettiä ja 600 tonnia peltopellettiä vuodessa. Paikallinen energiayhtiö ostaa niin paljon agropellettejä, kuin yhtiö pystyy myymään. Pelletointilaitteisiin tulisi syöttää aina puhdasta raaka-ainetta. Kosteus ja kivet kuluttavat laitteen rikki. Mahdollinen lisäaine tai vesi lisätään laitteeseen erillisen reiän kautta. Laitteessa on myös jäähdytys ja pölynpoistolaitteisto sekä automaattinen rasvauslaitteisto. Lisäaineena voidaan käyttää viljan tai maissin kuorta, mutta myös muita lisäaineita on kokeiltu. Elf Systems on rakentanut omat, erilliset uunit puupelleteille ja agropelleteille. Kuva. Elf Systems s.r.o.

7 LM72 Elf Systems s.r.o. tuottaa kahta erilaista pelletointilaitteistoa. Niistä LM72 on pienempi. Se tuottaa 150 kg/h ja on kokonaisteholtaan 8,85 kw. Sen korkeus on 2,2 m ja paino 310 kg. Laitteen tilantarve kaikkineen on noin 4 m 2. Sen standardi toimintaympäristö on lämpötiloissa (+5) (+35) astetta. Laitteella voi tuottaa 3,5 mm, 6 mm tai 8 mm kokoisia pellettejä. Raaka-aineen partikkelikoon on kuitenkin oltava 3-3,5 mm. Raaka-aineen on myös oltava riittävän kuivaa (< 12 % kosteuspitoisuus). Raaka-aineena LM772:ssa on mahdollista käyttää jopa 80 erilaista biomassaa, esimerkkeinä sahanpuru, olki, ruoho ja paperi. Pelletointilaite on CE merkitty. Kuva. Pelletointilaitteisto LM72. Kuva. Elf Systems on kehittänyt omat matriisit eri raaka-aineille. LM772 Pelletointilaitteisto on teknisiltä tiedoiltaan lähes samanlainen kuin Elf Systemsin pienempi laitteisto (LM 72), mutta malli on hieman paranneltu ja tuotantokapasiteetti on yli kaksinkertainen (370 kg/h). Laitteiston kokonaisteho on 19 kw. Täydellinen yksikkö painaa 570 kg ja on korkeudeltaan 2,2 m. Kokonaisuudessaan ko. laite vaatii tilaa noin 6 m 2.

8 Kuva. Pelletointilaitteisto LM772. Kuva. Elevaattori. Kuva. Elf Systems s.r.o.

9 Kuva. Murskain. Yhteystiedot: Hagust AB Tutustumiskohde: Pelletintuotantolaitteiden valmistaja ProPelety s.r.o. ProPelety on keskittynyt enimmäkseen heinäpelletteihin, koska viljan olkea ei voi tuottaa kunnolla yli 600 metrissä merenpinnan yläpuolella. Tsekeissä tyypillinen tila, joka on kiinnostunut pelletoinnista, on noin ha. Luonnonkuivausta pidetään parhaana vaihtoehtona oljelle ja noin 15 % kosteuspitoisuutta varastoinnissa optimaalisimpana. Halkaisijaltaan km aluetta pidetään Tsekeissä ideaalisena raaka-aineen hankinta alueena.

10 Agropelletit sopivat sekä pienkäyttäjille että isoille voimaloille. Ne ovat tyypillisesti halkaisijaltaan 6, 8, 12 tai 14 mm ja pituudeltaan noin 1-3 kertaa halkaisija. ProPelety ei käytä agropelleteissään lisäaineita, vaan sitojana toimii ainoastaan ligniini (jota löytyy jokaisen kasvin rakenteesta). Agropellettien lämpöarvo on verrattavissa hiileen, lisäksi ko. pellettien poltosta syntyy vain minimaalisesti päästöjä ja pölyä. Agropelleteissä on kertaa vähemmän rikkiä kuin hiilellä ja poltossa muodostuukin vain vähän tuhkaa, (5-10 kertaa vähemmän kuin hiilellä). Lisäksi suurena etuna voidaan pitää sitä, että pellettejä käytettäessä ilmakehän hiilidioksidimäärä ei kasva (päästökauppa). Pelletoitu raaka-aine vaatii vain vähän varastotilaa ja sitä on helppo käsitellä ja annostella. Agropellettejä voidaan polttaa yhdessä hiilen kanssa olemassa olevilla boilereilla, mutta erikseen poltettaessa agropelletit vaativat oman erityisen polttimen. Agropellettien käytölle löytyy ProPeletyn edustajan mukaan lukuisia hyviä perusteluja (tekniset, ekonomiset, ja poliittiset syyt, sekä asiakkaiden vaatimukset). Ne ovat hyvä vaihtoehto perinteisille polttoaineille, koska fossiilisista polttoaineista aiheutuu valtavat päästöt ja lisäksi polttoainevarannot ovat ehtymässä. Puupelleteistä on jo paikoin pulaa markkinoilla. Agropelleteillä voimme hyödyntää vuosittain uusiutuvia energia varojamme. Kuiva biomassa on säännöllisesti ja voimakkaasti uusiutuva energia varanto. Pellettien hyvänä puolena voidaan pitää myös niiden laajaa käyttöaluetta. Sekä paikalliset ja suuremmat energiayhtiöt, että yksityiset asuinrakennukset käyttävät agropellettejä. Tsekeissä pellettien käyttäjä saa avustuksia vihreän polttoaineen käytöstä ja pystyy hyötymään myös päästökaupasta. Agropellettien hinta on kuitenkin pysynyt vakaana, lähellä hiilen hintaa. Lisäksi suurena etuna agropelleteissä voidaan pitää paikallisuutta (paikallinen keräys, varastointi, tuotanto, käyttö tai keskitetty käyttö). ProPelety 700/1000 standard tuotantolinja: Laitteisto on kehitetty yhteistyössä AXIOM TECH konsultti- ja insinööritoimiston kanssa. Laitteisto on toimiva kokonaisuus, johon on kuitenkin mahdollista tehdä erilaisia muutoksia. Kaikki laitteiston tekniset osat on kehitetty erityisesti pellettien tuotantoon soveltuviksi. Laitteiston tuotanto ja kokoaminen kokonaisuudessaan tehdään Tsekeissä. Kaikki tuotantolinjan moottorit tulevat EU:n sisältä. Tuotantolinja soveltuu keskikokoisille ja suurille tiloille. Se työllistää yhden henkilön kerrallaan. Tuotantolinjan kapasiteetti on 700/1000 kg/h vehnän oljelle (kosteus 14 %), 600/850 kg/h heinälle ja 300/450 kg/h

11 puupurulle. Laitteisto vaatii kokonaisuudessaan noin 60 m 2 tilaa. Se on korkeudeltaan noin 6 m ja painoltaan 9/9,5 tonnia. Äänenvoimakkuus on 80 db ja nimellisteho 85 kw/126 kw. Raaka-aineina ProPeletyn tuotantolinjalla voidaan käyttää murskattua olkea, heinää, palkoja, akanoita ja suolaheinää. Materiaalin kuljetus laitteiden välillä tapahtuu suljetussa ja pölyttömässä kierrossa. Tuotteina syntyy pellettejä, joiden halkaisija on 6 12 mm ja pituus 1-3 kertaa halkaisija. Pelletteihin ei tarvita lisäaineita. Tutustuminen lähellä sijaitsevaan pellettivalmistajaan. Tilalla on Pro Peletyn tuotantolinja käytössä ja sillä tuotetaan noin kg pellettiä päivässä (20 h kahdessa vuorossa). Työvoimana käytetään ukrainalaisia maahanmuuttajia. Pelletointiin hyödynnetään jätebiomassoja. Joukkoon lisätään pelletoinnissa hieman rypsiä, mutta se ei ole välttämätöntä. Vettä lisätään, jos ilmassa on paljon pölyä tai materiaali on erityisen kuivaa. Laitteiston moottoreilla on yhteinen säätöyksikkö, jonka avulla suoritetaan myös huoltotoimenpiteitä. Tilalla on käytössä 2 x 35 m 3 varastosiiloa, joista tuotteet toimitetaan suoraan voimalaitokselle noin 20 km päähän tilalta. Jokaisesta toimitetusta kuormasta määritetään lämpöarvo, joka on yleensä noin 15 MJ/kg eli hyvin lähellä ruskohiiltä. Pellettien tuhkapitoisuus on noin 10 %, kun Suomessa puupelletillä se on noin 1,5 %. Kioton protokolla tekee toiminnasta kannattavampaa, kun voimaloissa käytetään hiilen lisänä pellettiä ja saadaan samalla päästöjä leikattua. Tämä mahdollistaa ylimääräisten myymisen (päästökauppa). Yhteystiedot: ProPelety s.r.o. propelety@propelety.cz

12 Kuva. Pellettivalmistaja. Kuva. Murskain toiminnassa.

13 Kuva. Pelletointilaitteisto. Kuva. Pellettejä syntyy.

14 Keskiviikko Tutustumiskohde: Pelletin polttolaitteiden valmistaja Sandex s.r.o. Kolmantena päivänä vierailimme Rakovnikissa sijaitsevassa pellettien polttolaitteiden valmistajan luona. Esiteltävänä oli suurehkoien rakennusten lämmitykseen soveltuva 40kW:n Ekoefekt Petrojet-pellettipoltin, joka polttaa pääasiassa agropellettejä, jotka oli valmistettu mm. oljesta, heinästä ja auringonkukista. Myös puupellettien polttaminen laitteistolla on mahdollista. Esillä oli myös omakotitalojen lämmitykseen soveltuvia pienempiä polttimia, kuten Petrojet Biorobot 15 ja Petrojet Biorobot 30, joka polttaa myös pelletoimatonta polttoainetta. Nämäkin polttimet soveltuvat agropelletin polttoon. Puhtaan vehnän poltto laitteistolla ei sen sijaan onnistu, sillä se aiheuttaa kuonaantumista. Pienen polttimen hinta kattilan kanssa oli 4500 ja ilman kattilaa Polttimella ei ole huoltotarvetta, sillä se puhdistaa itse itsensä. Polttimessa oli pyörivä arina, jota kautta tuhka poistuu polttimesta. Siksi sillä on mahdollista polttaa helposti tuhkaavia materiaaleja. Polttimessa lämpötila nousee 1200 C asteeseen ja arinakammion rotaatiota voidaan säätää. Petrojet-polttimella myös päästöt pysyvät kurissa, sillä CO ja NO x -päästöt eivät nouse yli sallittujen raja-arvojen ja CO 2 -päästöjä ei synny. Esittelykohteessa Petrojetin 40kW:n EkoEfekt-laitteisto hoiti esittelytilan lisäksi kahden asuintalon lämmitystarpeet. Kuva. Ekoefekt Petrojet-pellettipoltin

15 Kuva. Petrojet H15-poltin demonstraation kohteena. Rakovnikissa sijaitsi myös kohde, jossa em. Petrojet-pellettipoltin oli käytössä omakotitalon lämmityksessä. Laitteiston omistaja kertoi, että säästö verrattuna kaasulämmitykseen oli noin %. Talon lämmitys kulutti n.5-6 tn pellettejä vuodessa. Pellettien hinta ostettuna paikalliselta yrittäjältä oli noin 120 / tn. Lämmityskohteeseen tutustumisen jälkeen Petrojetin edustajat pitivät opintomatkalaisille lyhyen seminaarin paikallisessa ravintolassa.

16 Kuva. Opintomatkalaiset paikallisella lämmityskohteella Rakovnikissa. Yhteystiedot: Sandex s.r.o Päivän päätteeksi vierailimme pienellä pelletintuottajalla, joka valmisti pellettejä pahvi- ja paperijätteestä. Kyseessä oli painoalan firma, joka teki keraamisia painatuksia mm. kahvimukeihin. Sivutuotteena syntyvä runsas pahvijätteen määrä pyrittiin hyödyntämään yrityksen lämmöntuotannossa tekemällä siitä pellettiä.

17 Kuva. Pahvijätteen murskausta painoalan firmassa.

18 Kuva. Puristuksen jälkeen pahvista syntyy hyvä pelletti. Torstai ja perjantai Aamulla jatkoimme bussilla Hannoveriin, jossa kiertelimme torstaipäivän Agritechnicamessuilla. Yöksi suuntasimme 40 km:n päähän Celleen. Majoituspaikkana oli hotelli Am Braunen Hirsch ( mutta ylibuukkauksen takia osa ryhmästämme joutui siirtymään lähellä sijaitsevaan Ring hotelliin (Ring hotel Celler Tor: Ko. hotelli osoittautui kuitenkin hyvin viihtyisäksi ja sitä voikin suositella majapaikaksi Cellen suunnalle matkustaville. Torstai-iltana kävimme vielä koko seurueen voimin syömässä ja iltaa istumassa pienessä paikallisessa ravintolassa. Perjantaina suuntasimme heti aamusta takaisin Hannoverin messuille, josta lähdimme iltapäivällä kello kohti Hampurin lentokenttää. Lentomme takaisin Suomeen lähti kello 19.10, mutta Helsingin välilaskun takia olimme perillä Oulussa vasta aamuyöllä lauantaina.

19 Tutustumiskohde: Agritechnica messut Ecoworxx Ecoworxx valmistaa liikuteltavia pellettilaitteistoja, joilla hoituu sekä materiaalin murskaus, että pelleteiksi puristaminen. Pelletöitäväksi soveltuvat perinteisten raaka-aineiden lisäksi mm. laudanpätkät ja leipomoteollisuuden jätteet. Laitteiden esittelyvideot löytyvät yhtiön kotisivuilta: ja suomenkielistä infoa löytyy: Ecoworxx pellettilaitteistoissa raaka-aineen kosteuden on oltava alle 30 %. Valmiiden pellettien kosteuspitoisuus on 5-10 %. Matriisin lämpötila laitteistossa puristamisen aikana on C. Pellettien puristaminen ei vaadi lisäaineiden käyttöä, vaan lisäaineena käytetään ainoastaan vettä. Kolleripyörät ja matriisi vaihdetaan aina yhtä aikaa ja niillä on noin tuntia käyttöaikaa. Kanavan pituus vaihtelee raaka-aineen ja matriisin reikien läpimitan mukaan. Jos matriisi tukkeutuu, niin suosituksena on lisätä vehnä/öljy/hiekka seosta puristimeen. Laitteistoissa on kauko-ohjaus ja valmiiden asetusten lisäksi 1000 muistipaikkaa omille asetuksille. Asetukset eri raaka-aineille voi täten tallentaa muistiin seuraavaa käyttöä varten. Pelletointilaitteisto PM 3.0E on kooltaan 90 cm x 70 cm, korkeudeltaan 175 cm ja painoltaan noin 225 kg. Suurempi PM 75E puolestaan on kooltaan noin 120 cm x 80 cm, korkeudeltaan noin 175 cm ja painoltaan noin 980 kg. Laitteen kokonaisteho on noin kw. Pienemmän laitteiston hinta on noin 4000 euroa (PM 3.0E) ja isomman (PM 75) hinta noin euroa. Laitteistoilla on 10 viikon toimitusaika. Suomessa Ecoworxx laitteistoa myy Energian Säästö Oy. Yhteystiedot: Ecoworxx GmbH info@ecoworxx.de +49 (0) /

20 Kuva. Pellettilaitteisto PM 75E (kuva: Kuva. ÖkoThermin polttolaitteisto (kuva: ÖkoTherm ÖkoTherm valmistaa biopolttolaitteistoja ( kw) kaikille biomassoille jo 20 vuoden kokemuksella. Laitteistoissa on uuni ja boileri, sekä sähköinen ohjaus. Laitteistoissa on automaattinen polttoaineen syöttö, sytytys ja tuhkan poisto. Polttoaineena voidaan käyttää erilaisia biomassoja, kuten agropellettejä ja puupellettejä, sekä haketta ja jyviä, yms. Polttolaitteistojen päästöt jäävät Euroopan päästörajojen sisään. Laitteistot soveltuvat sekä pienkäyttäjille että suuremman mittakaavan lämmitykseen. Yhteystiedot: A.P. Bioenergietechnik GmbH (0) Kansainvälinen yhteyshenkilö: Uli Dobler

21 Matkaraportin laatijat: Henna Jokinen, Oulun yliopisto, Kuitu- ja partikkelitekniikan laboratorio ja Matti Kuokkanen, Oulun yliopisto, Kemian laitos. Matkaraportin kuvat (ellei toisin mainita): Heikki Takalo-Kippola, Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Tekniikan yksikkö.

Pelletöinti ja pelletin uudet raaka-aineet 9.2.2010 Valtimo

Pelletöinti ja pelletin uudet raaka-aineet 9.2.2010 Valtimo Pelletöinti ja pelletin uudet raaka-aineet 9.2.2010 Valtimo Lasse Okkonen Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Lasse.Okkonen@pkamk.fi Tuotantoprosessi - Raaka-aineet: höylänlastu, sahanpuru, hiontapöly

Lisätiedot

Side- ja lisäaineet pellettituotannossa

Side- ja lisäaineet pellettituotannossa OULUN YLIOPISTO Side- ja lisäaineet pellettituotannossa Matti Kuokkanen Kemian laitos Oulun yliopisto 11.4.2013 TAUSTAA Pelletoinnin ongelmakohtana Lujuus ja koossapysyminen Pölyongelmat Voidaan vaikuttaa

Lisätiedot

EkoPelletti - T&K hanke

EkoPelletti - T&K hanke 1 EkoPelletti - T&K hanke Pelletöinti- ja polttokokeet Ritva Imppola*, Heikki Takalo-Kippola*, Esa Pakonen*, Erkki Kylmänen*, Henna Jokinen ja Matti Kuokkanen Hankeraportti 2013 * Oulun seudun ammattikorkeakoulu,

Lisätiedot

Pelletillä ilmastomestarillista lähienergiaa

Pelletillä ilmastomestarillista lähienergiaa Pelletillä ilmastomestarillista lähienergiaa Mynämäki, 30.9.2010 Pelletti on lähienergiaa! Pelletin raaka-aineet suomalaisesta metsäteollisuudesta ja suomalaisten metsistä Poltto-aineiden ja laitteiden

Lisätiedot

EUBIONET III -selvitys biopolttoainevaroista, käytöstä ja markkinoista Euroopassa? http://www.eubionet.net

EUBIONET III -selvitys biopolttoainevaroista, käytöstä ja markkinoista Euroopassa? http://www.eubionet.net EUBIONET III -selvitys biopolttoainevaroista, käytöstä ja markkinoista Euroopassa? Eija Alakangas, VTT EUBIONET III, koordinaattori http://www.eubionet.net Esityksen sisältö Bioenergian tavoitteet vuonna

Lisätiedot

Keski-Suomen Energiapäivä 28.1.2010 Agora. Henrik Karlsson

Keski-Suomen Energiapäivä 28.1.2010 Agora. Henrik Karlsson Keski-Suomen Energiapäivä 28.1.2010 Agora Henrik Karlsson Ariterm Group Ariterm on suomalais-ruotsalainen lämmitysalan yritys jolla on tuotantoa Saarijärvellä Suomessa ja Kalmarissa Ruotsissa. Aritermin

Lisätiedot

Pellettialan liiketoimintamahdollisuudet; 12.10.2011 Oulu / OAMK Anssi Kokkonen

Pellettialan liiketoimintamahdollisuudet; 12.10.2011 Oulu / OAMK Anssi Kokkonen Pellettialan liiketoimintamahdollisuudet; 12.10.2011 Oulu / OAMK Anssi Kokkonen Tästä se alkoi... Vöyrin puupellettitehdas aloitti tuotantonsa 1998, ensimmäisenä Suomessa Vuosituotanto n. 20 000 tonnia,

Lisätiedot

Öljyalan Palvelukeskus Oy Laskelma lämmityksen päästöistä. Loppuraportti 60K30031.02-Q210-001D 27.9.2010

Öljyalan Palvelukeskus Oy Laskelma lämmityksen päästöistä. Loppuraportti 60K30031.02-Q210-001D 27.9.2010 Öljyalan Palvelukeskus Oy Laskelma lämmityksen päästöistä Loppuraportti 60K30031.02-Q210-001D 27.9.2010 Tausta Tämän selvityksen laskelmilla oli tavoitteena arvioida viimeisimpiä energian kulutustietoja

Lisätiedot

Kokemuksia muiden kuin puupellettien poltosta

Kokemuksia muiden kuin puupellettien poltosta Kokemuksia muiden kuin puupellettien poltosta Tilaisuuden nimi MixBioPells seminaari - Peltobiomassoista pellettejä Tekijä Heikki Oravainen VTT Expert Services Oy Tavoitteet Tavoitteena oli tutkia mahdollisesti

Lisätiedot

Energian tuotanto ja käyttö

Energian tuotanto ja käyttö Energian tuotanto ja käyttö Mitä on energia? lämpöä sähköä liikenteen polttoaineita Mistä energiaa tuotetaan? Suomessa tärkeimpiä energian lähteitä ovat puupolttoaineet, öljy, kivihiili ja ydinvoima Kaukolämpöä

Lisätiedot

Jyväskylä 13.10.2010, Hannes Tuohiniitty Suomen Pellettienergiayhdistys ry. www.pellettienergia.fi

Jyväskylä 13.10.2010, Hannes Tuohiniitty Suomen Pellettienergiayhdistys ry. www.pellettienergia.fi Pelletti on modernia puulämmitystä Jyväskylä 13.10.2010, Hannes Tuohiniitty Suomen Pellettienergiayhdistys ry. Pelletin valmistus Pelletti on puristettua puuta Raaka-aineena käytetään puunjalostusteollisuuden

Lisätiedot

Hevosenlannan mahdollisuudet ja haasteet poltossa ja pyrolyysissä

Hevosenlannan mahdollisuudet ja haasteet poltossa ja pyrolyysissä Hevosenlannan mahdollisuudet ja haasteet poltossa ja pyrolyysissä Markku Saastamoinen, Luke Vihreä teknologia, hevostutkimus Ypäjä HELMET hanke, aluetilaisuus, Forssa 2.3.2017 Johdanto Uusiutuvan energian

Lisätiedot

aimo.palovaara@lakkapaa.com

aimo.palovaara@lakkapaa.com BIOENERGIAA TILOILLE JA TALOILLE Torniossa 24.5.2012 Aimo Palovaara aimo.palovaara@lakkapaa.com 050-3890 819 24.5.2012 1 Energiapuu: 1. hakkuutähde => HAKETTA 2. kokopuu => HAKETTA 3. ranka => HAKETTA,

Lisätiedot

Matti Kivelä KESKI-EUROOPAN EUROOPAN BIOENERGIA MALLIEN TOTEUTTAMINEN SYSMÄSSÄ

Matti Kivelä KESKI-EUROOPAN EUROOPAN BIOENERGIA MALLIEN TOTEUTTAMINEN SYSMÄSSÄ Matti Kivelä KESKI-EUROOPAN EUROOPAN BIOENERGIA MALLIEN TOTEUTTAMINEN SYSMÄSSÄ TYÖN LÄHTÖKOHDAT Yksi isysmä ähankkeen tulevaisuusryhmän kiinnostus energiakysymyksiin. Oma mielenkiinto. Voisiko ik Saksasta

Lisätiedot

Hakkeen soveltuvuus pellettipolttimelle

Hakkeen soveltuvuus pellettipolttimelle PUUTA-hanke 20. huhtikuuta 2017 / 1 Hakkeen soveltuvuus pellettipolttimelle Puupellettien valmistukseen käytetään kuoretonta puuta, kuten kuivaa puusepänteollisuuden kutteripurua ja -lastua tai puhdasta

Lisätiedot

Kuivausprosessin optimointi pellettituotannossa

Kuivausprosessin optimointi pellettituotannossa OULUN YLIOPISTO Kuivausprosessin optimointi pellettituotannossa Matti Kuokkanen Kemian laitos Oulun yliopisto 11.4.2013 TAUSTAA Kuivauksen tarve Perinteisen kuivan raaka-aineen riittämättömyys, purun kuivaus

Lisätiedot

KUIVAN LAATUHAKKEEN 11.11.2013

KUIVAN LAATUHAKKEEN 11.11.2013 KUIVAN LAATUHAKKEEN MARKKINAT 11.11.2013 KUIVA LAATUHAKE Kuiva laatuhake tehdään metsähakkeesta, joka kuivataan hyödyntämällä Oulussa olevien suurten teollisuuslaitosten hukkalämpöjä ja varastoidaan erillisessä

Lisätiedot

Puuhiilen tuotanto Suomessa mahdollisuudet ja haasteet

Puuhiilen tuotanto Suomessa mahdollisuudet ja haasteet Puuhiilen tuotanto Suomessa mahdollisuudet ja haasteet BalBic, Bioenergian ja teollisen puuhiilen tuotannon kehittäminen aloitusseminaari 9.2.2012 Malmitalo Matti Virkkunen, Martti Flyktman ja Jyrki Raitila,

Lisätiedot

Kokeita varten saatiin Turun amk:n silppuamaa ruokoa, joka oli pituudeltaan 5 25 cm. Tavaraa varattiin ~2 m 3.

Kokeita varten saatiin Turun amk:n silppuamaa ruokoa, joka oli pituudeltaan 5 25 cm. Tavaraa varattiin ~2 m 3. 1 (6) PELLETÖINTIKOE BIOTTORI OY:LLÄ JÄMIJÄRVELLÄ SYKSYLLÄ 2006 Metsäkeskus Kaakkois-Suomi tutkii Ruovikko-hankkeen puitteissa lähinnä ruoko materiaalin hyödyntämistä energiaksi. Tutkittuja asioita ovat

Lisätiedot

Energiansäästö viljankuivauksessa

Energiansäästö viljankuivauksessa Energiansäästö viljankuivauksessa Antti-Teollisuus Oy Jukka Ahokas 30.11.2011 Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta Maataloustieteiden laitos Agroteknologia Öljyä l/ha tai viljaa kg/ha Kuivaamistarve

Lisätiedot

Biohiilipellettien soveltuvuus pienmittakaavaan

Biohiilipellettien soveltuvuus pienmittakaavaan Biohiilipellettien soveltuvuus pienmittakaavaan Puhdas vesi ja ympäristö seminaari 8.12.2016 Juha-Pekka Lemponen, TKI -asiantuntija Hajautettu energiantuotanto biohiilipelleteillä Biomassan torrefiointi

Lisätiedot

MATKAKERTOMUS Bioenergiamatka Saksaan ja Itävaltaan 4. 7.3.2010

MATKAKERTOMUS Bioenergiamatka Saksaan ja Itävaltaan 4. 7.3.2010 MATKAKERTOMUS Bioenergiamatka Saksaan ja Itävaltaan 4. 7.3.2010 Kokoonnuimme aikaisin torstaiaamuna 4.3.2010 Helsingin lentokentällä. Lentomme Saksaan laskeutui aikataulun mukaisesti noin klo 8.00. Lentokentältä

Lisätiedot

Oljen energiakäyttö voimalaitoksessa 27.5.2014

Oljen energiakäyttö voimalaitoksessa 27.5.2014 Oljen energiakäyttö voimalaitoksessa 27.5.2014 TurunSeudun Energiantuotanto Oy Turun Seudun Energiantuotanto Oy 1 Voimalaitosprosessin periaate Olki polttoaineena Oljen ominaisuuksia polttoaineena: Olki

Lisätiedot

BIOENERGIAN HYÖDYNTÄMINEN LÄMMITYKSESSÄ. Lämmitystekniikkapäivät 2015. Petteri Korpioja. Start presentation

BIOENERGIAN HYÖDYNTÄMINEN LÄMMITYKSESSÄ. Lämmitystekniikkapäivät 2015. Petteri Korpioja. Start presentation BIOENERGIAN HYÖDYNTÄMINEN LÄMMITYKSESSÄ Lämmitystekniikkapäivät 2015 Petteri Korpioja Start presentation Bioenergia lämmöntuotannossa tyypillisimmät lämmöntuotantomuodot ja - teknologiat Pientalot Puukattilat

Lisätiedot

Matkaraportti Italian opintomatka

Matkaraportti Italian opintomatka Poveria biomassasta -hanke 1 Matkaraportti Italian opintomatka 14.-15.3.2017 1. Johdanto Poveria biomassasta -hankkeesta osallistuttiin maaliskuussa kansainvälisen BIO4ECO -hankkeen järjestämälle sidosryhmämatkalle

Lisätiedot

ÖLJYSTÄ VAPAAKSI BIOENERGIA ÖLJYLÄMMITYKSEN VAIHTOEHTONA 14.4.2011 1

ÖLJYSTÄ VAPAAKSI BIOENERGIA ÖLJYLÄMMITYKSEN VAIHTOEHTONA 14.4.2011 1 ÖLJYSTÄ VAPAAKSI BIOENERGIA ÖLJYLÄMMITYKSEN VAIHTOEHTONA 14.4.2011 1 ENERGIAN KÄYTTÖ KESKI-SUOMESSA Tyypillisen asuinkiinteistön energiankäyttö 100 vrk ei tarvita lämmitystä lämpimän käyttöveden lisäksi

Lisätiedot

Mitä kivihiilen käyttökiellosta seuraa? Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä Sampo Seppänen, Suomen Yrittäjät

Mitä kivihiilen käyttökiellosta seuraa? Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä Sampo Seppänen, Suomen Yrittäjät Mitä kivihiilen käyttökiellosta seuraa? Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä 22.1.2019 Sampo Seppänen, Suomen Yrittäjät Arvio kivihiilen energiantuotannon päästöistä EU:ssa MtCO2 400 350 Kivihiilen päästöt

Lisätiedot

Viljankäsittelyn tehostaminen tulevaisuuden yksiköissä Jukka Ahokas & Hannu Mikkola Maataloustieteiden laitos Helsingin yliopisto

Viljankäsittelyn tehostaminen tulevaisuuden yksiköissä Jukka Ahokas & Hannu Mikkola Maataloustieteiden laitos Helsingin yliopisto Viljankäsittelyn tehostaminen tulevaisuuden yksiköissä Jukka Ahokas & Hannu Mikkola Maataloustieteiden laitos Helsingin yliopisto ravikeskus 2.10.2013 www.helsinki.fi/yliopisto 3.10.2013 1 Kuivauksen tehostamisen

Lisätiedot

Hevosenlannan mahdollisuudet ja haasteet poltossa ja pyrolyysissä

Hevosenlannan mahdollisuudet ja haasteet poltossa ja pyrolyysissä Hevosenlannan mahdollisuudet ja haasteet poltossa ja pyrolyysissä Markku Saastamoinen, Luke Vihreä teknologia, hevostutkimus Ypäjä HELMET hanke, aluetilaisuus, Jyväskylä 24.1.2017 Johdanto Uusiutuvan energian

Lisätiedot

Pellettitehdas saha- ja huonekaluteollisuuteen

Pellettitehdas saha- ja huonekaluteollisuuteen Tuubikompostointi Pellettitehdas Pellettitehdas saha- ja huonekaluteollisuuteen Suomessa valmistettu ja innovoitu Pellettiä myös pienestä hakkeesta, oljesta ja kuivatetusta lannasta MurskaBiopellet on

Lisätiedot

Öljyä puusta. Uuden teknologian avulla huipputuotteeksi. Janne Hämäläinen Päättäjien metsäakatemian vierailu Joensuussa

Öljyä puusta. Uuden teknologian avulla huipputuotteeksi. Janne Hämäläinen Päättäjien metsäakatemian vierailu Joensuussa Öljyä puusta Uuden teknologian avulla huipputuotteeksi Janne Hämäläinen 30.9.2016 Päättäjien metsäakatemian vierailu Joensuussa Sisältö 1) Joensuun tuotantolaitos 2) Puusta bioöljyksi 3) Fortum Otso kestävyysjärjestelmä

Lisätiedot

Pelletti Euroopan energialähteenä

Pelletti Euroopan energialähteenä Pelletti Euroopan energialähteenä Pellettienergian info-ilta OAMK, Oulu, 31.3.2009 Veli Pohjonen Helsingin yliopisto Euroopan metsävyöhyke (tumman vihreä) source: European Forest Institute Bioenergia on

Lisätiedot

Biohiilen käyttömahdollisuudet

Biohiilen käyttömahdollisuudet Biohiilen käyttömahdollisuudet BalBiC-aloitusseminaari 9.2.2012 Kiira Happonen Helsingin Energia Esityksen sisältö Biohiilen valmistusprosessi ja ominaisuudet Miksi biohiili kiinnostaa energiayhtiöitä

Lisätiedot

Poveria biomassasta. Matkaraportti Bioenergiahankkeiden opintomatka

Poveria biomassasta. Matkaraportti Bioenergiahankkeiden opintomatka Matkaraportti Bioenergiahankkeiden opintomatka 12. 13.4.2018 Pohjois-Karjalassa toimivat bioenergiahankkeet Poveria biomassasta mukaan lukien toteuttivat huhtikuussa 2018 yhteisen opintomatkan. Matkalla

Lisätiedot

Olki energian raaka-aineena

Olki energian raaka-aineena Olki energian raaka-aineena Olki Isokyrö Vilja- ala 6744 ha Koruu ala 70% Energia 50324 MW Korjuu kustannus 210 /ha Tuotto brutto ilman kustannuksia 3,4 mijl. Vehnä ala 1100 ha Vähäkyrö Vilja- ala 5200

Lisätiedot

Pellettien pienpolton haasteet TUOTEPÄÄLLIKKÖ HEIKKI ORAVAINEN VTT EXPERT SERVICES OY

Pellettien pienpolton haasteet TUOTEPÄÄLLIKKÖ HEIKKI ORAVAINEN VTT EXPERT SERVICES OY Pellettien pienpolton haasteet TUOTEPÄÄLLIKKÖ HEIKKI ORAVAINEN VTT EXPERT SERVICES OY Esityksen sisältö Ekopellettien ja puupellettien vertailua polttotekniikan kannalta Koetuloksia ekopellettien poltosta

Lisätiedot

Asiakkaalle tuotettu arvo

Asiakkaalle tuotettu arvo St1 Lähienergia Suunnittelee ja toteuttaa paikallisiin uusiutuviin energialähteisiin perustuvia lämpölaitoksia kokoluokaltaan 22 1000 kw energialaitosten toimitukset avaimet käteen -periaatteella, elinkaarimallilla

Lisätiedot

Äänekosken energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Äänekosken energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Äänekosken energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Äänekosken energiatase 2010 Öljy 530 GWh Turve 145 GWh Teollisuus 4040 GWh Sähkö 20 % Prosessilämpö 80 % 2 Mustalipeä 2500 GWh Kiinteät

Lisätiedot

Viljankuivaus Tarvaala

Viljankuivaus Tarvaala Viljankuivaus Tarvaala 15.3.2012 prof. Jukka Ahokas Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta Maataloustieteiden laitos Öljyntarve l/ha Haketarve m3/ha Kuivaamistarve Kuivauksessa materiaalista poistetaan

Lisätiedot

Matkaraportti: World Sustainable Energy Days, Wels, Itävalta

Matkaraportti: World Sustainable Energy Days, Wels, Itävalta Matkaraportti: World Sustainable Energy Days, Wels, Itävalta BIOWAY-tiedonvälityshankkeen konferenssi- ja messumatka 28.2. 4.3.2011 RAPORTIN LAATI VAT (9.3.2011): Helena Torkko, projektisuunnittelija,

Lisätiedot

BioForest-yhtymä HANKE

BioForest-yhtymä HANKE HANKE Kokonaisen bioenergiaketjun yritysten perustaminen: alkaa pellettien tuotannosta ja päättyy uusiutuvista energialähteistä tuotetun lämmön myyntiin Bio Forest-yhtymä Venäjän federaation energiatalouden

Lisätiedot

Jämsän energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Jämsän energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Jämsän energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Jämsän energiatase 2010 Öljy 398 GWh Turve 522 GWh Teollisuus 4200 GWh Sähkö 70 % Prosessilämpö 30 % Puupolttoaineet 1215 GWh Vesivoima

Lisätiedot

Biohiili energiateollisuuden raaka-aineena

Biohiili energiateollisuuden raaka-aineena Biohiili energiateollisuuden raaka-aineena BalBiC-seminaari Lahti 6.6.2013 Kiira Happonen Helsingin Energia Esityksen sisältö Miksi biohiili kiinnostaa energiayhtiöitä Biohiilen tekniset ja kaupalliset

Lisätiedot

Puu vähähiilisessä keittiössä

Puu vähähiilisessä keittiössä Puu vähähiilisessä keittiössä 16.09.2013 Matti Kuittinen Arkkitehti, tutkija Tässä esityksessä: 1. Miksi hiilijalanjälki? 2. Mistä keittiön hiilijalanjälki syntyy? 3. Puun rooli vähähiilisessä sisustamisessa

Lisätiedot

Tiedonvälityshanke. Urpo Hassinen 6.10.2009

Tiedonvälityshanke. Urpo Hassinen 6.10.2009 Tiedonvälityshanke Urpo Hassinen 6.10.2009 Puhdasta, uusiutuvaa lähienergiaa ÖLJYSTÄ HAKELÄMPÖÖN Osuuskunnan perustava kokous 15.9.1999, perustajajäseniä 12, jäseniä tällä hetkellä 51 Hoidettavana vuonna

Lisätiedot

Fysikaaliset ja mekaaniset menetelmät kiinteille biopolttoaineille

Fysikaaliset ja mekaaniset menetelmät kiinteille biopolttoaineille Fysikaaliset ja mekaaniset menetelmät kiinteille biopolttoaineille Hans Hartmann Technology and Support Centre of Renewable Raw Materials TFZ Straubing, Saksa Markku Herranen ENAS Oy & Eija Alakangas,

Lisätiedot

Öljyhuippu- ja bioenergiailta 25.04.07. Yhdyskuntien ja teollisuuden sivuainevirtojen ja biomassan hyödyntäminen sähköksi ja lämmöksi

Öljyhuippu- ja bioenergiailta 25.04.07. Yhdyskuntien ja teollisuuden sivuainevirtojen ja biomassan hyödyntäminen sähköksi ja lämmöksi Öljyhuippu- ja bioenergiailta 25.04.07 Yhdyskuntien ja teollisuuden sivuainevirtojen ja biomassan hyödyntäminen sähköksi ja lämmöksi Esa Marttila, LTY, ympäristötekniikka Jätteiden kertymät ja käsittely

Lisätiedot

Pelletöintiprosessi ja ohjeita pelletöintiin pienen mittakaavan laitteistolla

Pelletöintiprosessi ja ohjeita pelletöintiin pienen mittakaavan laitteistolla Teksti ja kuvat: Mikko Aalto EkoPelletti - T&K -hanke Oulun Seudun ammattikorkeakoulu Luonnonvara-alan yksikkö 25.11.2012 Pelletöintiprosessi ja ohjeita pelletöintiin pienen mittakaavan laitteistolla Tässä

Lisätiedot

Kohti päästöttömiä energiajärjestelmiä

Kohti päästöttömiä energiajärjestelmiä Kohti päästöttömiä energiajärjestelmiä Prof. Sanna Syri, Energiatekniikan laitos, Aalto-yliopisto Siemensin energia- ja liikennepäivä 13.12.2012 IPCC: päästöjen vähentämisellä on kiire Pitkällä aikavälillä

Lisätiedot

Metsäenergian mahdollisuuudet Hake, pelletti, pilke

Metsäenergian mahdollisuuudet Hake, pelletti, pilke Metsäenergian mahdollisuuudet Hake, pelletti, pilke Kestävän kehityksen kylätilaisuus Janakkala Virala 23.10.2014 Sivu 1 2014 Miksi puuta energiaksi? Mitä energiapuu on? Puuenergia kotitalouksissa Sivu

Lisätiedot

EKOPELLETTI T&K Pellettien sidostumisen perusmekanismien selvitys

EKOPELLETTI T&K Pellettien sidostumisen perusmekanismien selvitys EKOPELLETTI T&K Pellettien sidostumisen perusmekanismien selvitys Projektiraportti Henna Jokinen*, Matti Kuokkanen, Ritva Imppola, Heikki Takalo-Kippola 2013 *Oulun yliopisto, Kuitu- ja partikkelitekniikan

Lisätiedot

VIERUMÄELLÄ KIPINÖI 1 24.11.2009

VIERUMÄELLÄ KIPINÖI 1 24.11.2009 VIERUMÄELLÄ KIPINÖI 1 24.11.2009 A. SAHA PUUPOLTTOAINEIDEN TOIMITTAJANA 24.11.2009 2 Lähtökohdat puun energiakäytön lisäämiselle ovat hyvät Kansainvälinen energiapoliikka ja EU päästötavoitteet luovat

Lisätiedot

Mistäuuttakysyntääja jalostustametsähakkeelle? MikkelinkehitysyhtiöMikseiOy Jussi Heinimö

Mistäuuttakysyntääja jalostustametsähakkeelle? MikkelinkehitysyhtiöMikseiOy Jussi Heinimö Mistäuuttakysyntääja jalostustametsähakkeelle? MikkelinkehitysyhtiöMikseiOy Jussi Heinimö 14.11.2016 Mistä uutta kysyntää metsähakkeelle -haasteita Metsähakkeen käyttö energiantuotannossa, erityisesti

Lisätiedot

BIOKAASUN ENERGIATEHOKKAAT KÄYTTÖRATKAISUT Energiatehokas vesihuoltolaitos

BIOKAASUN ENERGIATEHOKKAAT KÄYTTÖRATKAISUT Energiatehokas vesihuoltolaitos BIOKAASUN ENERGIATEHOKKAAT KÄYTTÖRATKAISUT Energiatehokas vesihuoltolaitos Biokaasun tuotanto Missä tuotetaan? Suomessa on lietemädättämöitä jäteveden-puhdistamoiden yhteydessä yhteensä 18 kpl 16:ssa eri

Lisätiedot

Jukka Kontulainen ProAgria Satakunta ry

Jukka Kontulainen ProAgria Satakunta ry Jukka Kontulainen ProAgria Satakunta ry ProAgria Farma ja Satakunta yhdistyvät 1.1.2013 Viljatilojen määrä on kasvanut Valtaosa kuivataan öljyllä Pannut ovat pääsääntöisesti 250-330 kw Kuivauksen investoinnit

Lisätiedot

Biomassavoimalaitokset yleistyvät Euroopassa. Jouni Kinni ClimBus-ohjelman päätösseminaari Helsinki 10.6.2009

Biomassavoimalaitokset yleistyvät Euroopassa. Jouni Kinni ClimBus-ohjelman päätösseminaari Helsinki 10.6.2009 Biomassavoimalaitokset yleistyvät Euroopassa Jouni Kinni ClimBus-ohjelman päätösseminaari Helsinki 10.6.2009 Metso: kestävien teknologioiden ja palveluiden kansainvälinen toimittaja Metso - Noin 29 000

Lisätiedot

Kanta-Hämeen kestävän energian ohjelma

Kanta-Hämeen kestävän energian ohjelma en monipuolisista luonnonvaroista lähienergiaa kestävästi, taloudellisesti ja paikallisesti työllistäen en kestävän energian ohjelma Hämeenlinna 30.11.2011 Kestävää energiaa Hämeestä - hanke Toteuttanut

Lisätiedot

Suunnittelee ja valmistaa itseseisovia putki ja ristikkomastoja pientuulivoimaloille 1 250 kw

Suunnittelee ja valmistaa itseseisovia putki ja ristikkomastoja pientuulivoimaloille 1 250 kw PORI YLIOPISTOKESKUS 21.9.2010 Esa Salokorpi Cell +358 50 1241 esa@nac.fi Oy Nordic AC Ltd Suunnittelee ja valmistaa itseseisovia putki ja ristikkomastoja pientuulivoimaloille 1 250 kw Modulaarinen rakenne

Lisätiedot

Lahti Energian uusi voimalaitos KYMIJÄRVI II. Jaana Lehtovirta Viestintäjohtaja Lahti Energia Oy

Lahti Energian uusi voimalaitos KYMIJÄRVI II. Jaana Lehtovirta Viestintäjohtaja Lahti Energia Oy Lahti Energian uusi voimalaitos KYMIJÄRVI II Jaana Lehtovirta Viestintäjohtaja Lahti Energia Oy Miksi voimalaitos on rakennettu? Lahti Energialla on hyvät kokemukset yli 12 vuotta hiilivoimalan yhteydessä

Lisätiedot

Turun kestävät energianhankinnan ratkaisut

Turun kestävät energianhankinnan ratkaisut Turun kestävät energianhankinnan ratkaisut Antto Kulla, kehityspäällikkö Turku Energia Kuntien 8. ilmastokonferenssi 12.-13.5.2016 Tampere Turun seudun kaukolämmityksen CO2-päästöt 2015 n. 25 % (Uusiutuvien

Lisätiedot

Esimerkki projektin parhaista käytännöistä: Kainuun bioenergiaohjelma

Esimerkki projektin parhaista käytännöistä: Kainuun bioenergiaohjelma Esimerkki projektin parhaista käytännöistä: Kainuun bioenergiaohjelma Johtaja Jorma Tolonen Metsäkeskus Kainuu Projektipäällikkö Cemis-Oulu Sivu 1 9.12.2011 Esityksen sisältö Kainuun bioenergiaohjelma

Lisätiedot

Viljankuivaus ja siihen liittyvät energianäkökulmat

Viljankuivaus ja siihen liittyvät energianäkökulmat Viljankuivaus ja siihen liittyvät energianäkökulmat Esimerkki kaurantuotannon kokonaisenergiankulutuksesta Panos MJ/ha kwh/ha % työkoneiden energiankulutus 1449 402 7 % Kuivaus 3600 1000 18 % Lannoite

Lisätiedot

Kierrätys ja materiaalitehokkuus: mistä kilpailuetu?

Kierrätys ja materiaalitehokkuus: mistä kilpailuetu? Kierrätys ja materiaalitehokkuus: mistä kilpailuetu? Green Growth osaamisfoorumi 31.5.2012 Jaana Lehtovirta, viestintäjohtaja, Lahti Energia Oy Lahti Energia Oy Toimimme energia-alalla Hyödynnämme jätettä

Lisätiedot

Maailman metsäteollisuuden kohtalonkysymykset

Maailman metsäteollisuuden kohtalonkysymykset Maailman metsäteollisuuden kohtalonkysymykset Petteri Pihlajamäki, varatoimitusjohtaja Pöyry Forest Industry Consulting Oy Paperin ja kartongin maailmanmarkkinat Kaksi maailmaa: Kehittyvät markkinat 3-5%/v

Lisätiedot

Futura kuivaimen edut takaavat patentoidut tekniset ratkaisut

Futura kuivaimen edut takaavat patentoidut tekniset ratkaisut Kuivain Futura Kuivain Futura Eurooppalainen patentti EP nro. 1029211 19 patenttia todistavat laitteen teknisten ratkaisujen omaperäisyyden pistettä ja teknisten ratkaisujen Futura, kansainväliset innovatiivisuuspalkinnot

Lisätiedot

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 1900 1998 ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia)

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 1900 1998 ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia) Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 19 1998 ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia) 4 3 2 1 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut

Lisätiedot

ÅF Oljen Energiahyödyntäminen

ÅF Oljen Energiahyödyntäminen ÅF Oljen Energiahyödyntäminen L. Pirhonen 27.10.2014 ÅF lyhyesti ÅF Consult Oy ÅF liikevaihto 700 MEUR (2012) 7000 työntekijää yli 100 toimistoa 20 maassa, pääkonttori Tukholmassa Suomen toimisto, ÅF Consult

Lisätiedot

Fossiiliset polttoaineet ja turve. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 23.4.2014

Fossiiliset polttoaineet ja turve. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 23.4.2014 Fossiiliset polttoaineet ja turve Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 23.4.2014 Energian kokonaiskulutus energialähteittäin (TWh) 450 400 350 300 250 200 150 100 50 Sähkön nettotuonti Muut Turve

Lisätiedot

Torrefioitu biomassa tuotantoprosessi ja mahdollisuudet

Torrefioitu biomassa tuotantoprosessi ja mahdollisuudet Torrefioitu biomassa tuotantoprosessi ja mahdollisuudet David Agar Jyväskylän yliopisto Kestävä bioenergia www.susbio.jyu.fi Sisältö Mitä on torrefiointi? Miksi torrefiointi? TOP-prosessi Tapaustutkimus

Lisätiedot

Etanolin tuotanto teollisuuden sivuvirroista ja biojätteistä. Kiertokapula juhlaseminaari St1Biofuels / Mika Anttonen 16.05.2013

Etanolin tuotanto teollisuuden sivuvirroista ja biojätteistä. Kiertokapula juhlaseminaari St1Biofuels / Mika Anttonen 16.05.2013 Etanolin tuotanto teollisuuden sivuvirroista ja biojätteistä Kiertokapula juhlaseminaari St1Biofuels / Mika Anttonen 16.05.2013 Globaali energiahaaste Maailma vuonna 2030... Source: BP 2012, Energy Outlook

Lisätiedot

Fortumin Energiakatsaus

Fortumin Energiakatsaus Fortumin Energiakatsaus Kari Kankaanpää Metsäakatemia Joensuu 13.5.2016 Fortum merkittävä biomassan käyttäjä Vuosikulutus 5,1 TWh (2,6 milj. k-m 3 ), lähivuosina kasvua 50 % Biomassan osuus ¼ lämmityspolttoaineistamme

Lisätiedot

Laukaan energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Laukaan energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Laukaan energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Laukaan energiatase 2010 Öljy 354 GWh Puu 81 GWh Teollisuus 76 GWh Sähkö 55 % Prosessilämpö 45 % Rakennusten lämmitys 245 GWh Kaukolämpö

Lisätiedot

Selvitys biohiilen elinkaaresta

Selvitys biohiilen elinkaaresta Selvitys biohiilen elinkaaresta Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 12.1.2012 Kiira Happonen Helsingin Energia Esityksen sisältö Mitä on biohiili? Biohiilen valmistusprosessi ja ominaisuudet

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2014 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

Energiatehokas ja kotimaista polttoainetta käyttävä kuivuri Jouni Virtaniemi Antti-Teollisuus Oy

Energiatehokas ja kotimaista polttoainetta käyttävä kuivuri Jouni Virtaniemi Antti-Teollisuus Oy Viljankäsittelyn ammattilainen Energiatehokas ja kotimaista polttoainetta Jouni Virtaniemi Antti-Teollisuus Oy 1 2 Miksi on lähdetty kehittämään biouunia? Valtaosa Suomen lämminilmakuivureista käyttää

Lisätiedot

OILON LYHYESTI. Käyttökohteita

OILON LYHYESTI. Käyttökohteita Erityistä lämpöä OILON LYHYESTI Vuonna 1961 perustettu perheyritys Hallituksen puheenjohtaja: Päivi Leiwo Toimitusjohtaja: Eero Pekkola Liikevaihto: 70 miljoonaa EUR Henkilöstöä 360 Valmistamme ja markkinoimme

Lisätiedot

UUSIUTUVAN ENERGIAN ILTA

UUSIUTUVAN ENERGIAN ILTA UUSIUTUVAN ENERGIAN ILTA Vihreää sähköä kotiin Arjen energiansäästöt Sähkön kulutusjousto Tomi Turunen, Pohjois-Karjalan sähkö POHJOIS-KARJALAN SÄHKÖ OY LUKUINA Liikevaihto 114 milj. Liikevoitto 13,1 milj.

Lisätiedot

Riikinvoiman ajankohtaiset

Riikinvoiman ajankohtaiset Riikinvoiman ajankohtaiset Yhdyskuntajätteestä energiaa kiertopetitekniikalla 18.2.2016 Sisältö 1. Hanke- ja prosessiesittely 2. Kiertopetitekniikan haasteet ja mahdollisuudet 3. Tilannekatsaus Riikinvoiman

Lisätiedot

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia hiiltä)

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia hiiltä) Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia hiiltä) 1 8 6 4 2 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut

Lisätiedot

Pelletti on modernia puulämmitystä. Hannes Tuohiniitty Suomen Pellettienergiayhdistys ry. www.pellettienergia.fi

Pelletti on modernia puulämmitystä. Hannes Tuohiniitty Suomen Pellettienergiayhdistys ry. www.pellettienergia.fi Pelletti on modernia puulämmitystä Hannes Tuohiniitty Suomen Pellettienergiayhdistys ry. Pelletin valmistus Pelletti on puristettua puuta Raaka-aineena käytetään puunjalostusteollisuuden puhtaat puusivutuotteet:

Lisätiedot

Nestemäisten lämmityspolttoaineiden tulevaisuus. Lämmitysteknikkapäivä 2013

Nestemäisten lämmityspolttoaineiden tulevaisuus. Lämmitysteknikkapäivä 2013 Nestemäisten lämmityspolttoaineiden tulevaisuus Lämmitysteknikkapäivä 2013 Titusville, Pennsylvania 150 vuotta sitten Poraussyvyys 21 m, tuotanto 25 barrelia vuorokaudessa 9 toukokuuta 2012 2 Meksikonlahti

Lisätiedot

Energia ja kasvihuonekaasupäästöt Suomessa. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 24.9.2013

Energia ja kasvihuonekaasupäästöt Suomessa. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 24.9.2013 Energia ja kasvihuonekaasupäästöt Suomessa Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 24.9.2013 Agenda 1. Johdanto 2. Energian kokonaiskulutus ja hankinta 3. Sähkön kulutus ja hankinta 4. Kasvihuonekaasupäästöt

Lisätiedot

MEPUN KUIVURIUUNIT TALOUDELLISET JA TEHOKKAAT LÄMMÖNLÄHTEET

MEPUN KUIVURIUUNIT TALOUDELLISET JA TEHOKKAAT LÄMMÖNLÄHTEET LÄMMÖNLÄHTEET Latviassa Mepun hakeuuneilla on kuivattu kymmeniä miljoonia kiloja viljaa vuodesta 2007. MEPUN KUIVURIUUNIT TALOUDELLISET JA TEHOKKAAT LÄMMÖNLÄHTEET Kestävyydestään ja korkeasta hyötysuhteestaan

Lisätiedot

BiKa-hanke Viitasaaren työpaja Uusiutuvan energian direktiivi REDII ehdotus

BiKa-hanke Viitasaaren työpaja Uusiutuvan energian direktiivi REDII ehdotus BiKa-hanke Viitasaaren työpaja 27.3.2018 Uusiutuvan energian direktiivi REDII ehdotus Saija Rasi, Luonnonvarakeskus Biokaasuliiketoimintaa ja -verkostoja Keski-Suomeen, 1.3.2016 30.4.2018 29.3.201 RED

Lisätiedot

KEMIN ENERGIA OY Ilmastopäivä Kemin Energia Oy Lämmöntuotanto Sähkön osakkuudet Energiatehokkuussopimus

KEMIN ENERGIA OY Ilmastopäivä Kemin Energia Oy Lämmöntuotanto Sähkön osakkuudet Energiatehokkuussopimus Kemin Energia Oy Lämmöntuotanto Sähkön osakkuudet Energiatehokkuussopimus Kemin Energia Oy on Kemin kaupungin 100 % omistama energiayhtiö Liikevaihto 16 miljoonaa euroa Tase 50 miljoonaa euroa 100 vuotta

Lisätiedot

Bio- ja kiertotalouden yritysalueen esittely

Bio- ja kiertotalouden yritysalueen esittely Bio- ja kiertotalouden yritysalueen esittely 1 Keskeinen sijainti kasvavalla kaupunkiseudulla Nokia ja Pirkanmaa Pirkanmaalla asuu yli 505 000 henkeä, mikä tekee siitä Suomen toiseksi suurimman kaupunkiseudun

Lisätiedot

HAJAUTETTUA ENERGIANTUOTANTOA

HAJAUTETTUA ENERGIANTUOTANTOA HAJAUTETTUA ENERGIANTUOTANTOA METSÄPÄIVÄ OULU 1.4.2009 1 Toteutamme polttohaketoimituksia leimikon suunnittelusta aina haketoimituksiin voimalaitoksen siiloon. Sekä suunnittelemme ja rakennamme polttohakkeella

Lisätiedot

BIOENERGIAN MAHDOLLISUUDET OMAKOTITALOISSA. Urpo Hassinen BIOMAS hanke

BIOENERGIAN MAHDOLLISUUDET OMAKOTITALOISSA. Urpo Hassinen BIOMAS hanke BIOENERGIAN MAHDOLLISUUDET OMAKOTITALOISSA Urpo Hassinen BIOMAS hanke 1 UUSIUTUVAN ENERGIAN KÄYTTÖ 2005 JA TAVOITTEET 2020 64 80 % 20 28,5 38 8,5 Eurooppa Suomi Pohjois-Karjala 2005 2020 2 Pohjois-Karjala

Lisätiedot

JÄTTEIDEN ENERGIAHYÖDYNTÄMINEN SUOMESSA Kaukolämpöpäivät 2015, Radisson Blu Hotel Oulu Esa Sipilä Pöyry Management Consulting

JÄTTEIDEN ENERGIAHYÖDYNTÄMINEN SUOMESSA Kaukolämpöpäivät 2015, Radisson Blu Hotel Oulu Esa Sipilä Pöyry Management Consulting JÄTTEIDEN ENERGIAHYÖDYNTÄMINEN SUOMESSA Kaukolämpöpäivät 2015, Radisson Blu Hotel Oulu Esa Sipilä Pöyry Management Consulting SISÄLLYS Jätteen energiahyödyntämisen nykytila Kierrätystavoitteet ja kaatopaikkakielto

Lisätiedot

Liikenneväylät kuluttavat

Liikenneväylät kuluttavat Liikenneväylät kuluttavat Suuri osa liikenteen aiheuttamasta luonnonvarojen kulutuksesta johtuu liikenneväylistä ja muusta infrastruktuurista. Tie- ja rautatieliikenteessä teiden ja ratojen rakentamisen

Lisätiedot

Biodieselin (RME) pientuotanto

Biodieselin (RME) pientuotanto Biokaasu ja biodiesel uusia mahdollisuuksia maatalouteen Laukaa, 15.11.2007 Biodieselin (RME) pientuotanto Pekka Äänismaa Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Bioenergiakeskus BDC 1 Pekka Äänismaa Biodieselin

Lisätiedot

Turun Seudun Energiantuotanto Oy Naantalin uusi voimalaitos. Astrum keskus, Salo 2.12.2014

Turun Seudun Energiantuotanto Oy Naantalin uusi voimalaitos. Astrum keskus, Salo 2.12.2014 Turun Seudun Energiantuotanto Oy Naantalin uusi voimalaitos Astrum keskus, Salo 2.12.2014 Turun Seudun Energiantuotanto Oy Turun Seudun Energiantuotanto Oy TSME Oy Neste Oil 49,5 % Fortum Power & Heat

Lisätiedot

Muuramen energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Muuramen energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Muuramen energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Muuramen energiatase 2010 Öljy 135 GWh Teollisuus 15 GWh Prosessilämpö 6 % Sähkö 94 % Turve 27 GWh Rakennusten lämmitys 123 GWh Kaukolämpö

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2015. 31.8.2015 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2015. 31.8.2015 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2015 31.8.2015 TULLI Tilastointi 1 VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2011-2015 7 Mrd. e 6 5 4 3 2 1 0-1 -2 2011 2012 2013 2014 2015 Vienti Tuonti Kauppatase 31.8.2015

Lisätiedot

PUULÄMMITTÄJÄN TIETOLAARI KULLAA 2.10.2010

PUULÄMMITTÄJÄN TIETOLAARI KULLAA 2.10.2010 PUULÄMMITTÄJÄN TIETOLAARI KULLAA 2.10.2010 MANU HOLLMÉN ESITYKSEN SISÄLTÖ Oman hankkeen esittely (lyhyesti) Mittayksiköt Eri puulajien lämpöarvot 2 MAASEUDUN UUSIUTUVAT ENERGIAT SATAKUNNASSA Hanketta toteuttavat

Lisätiedot

Viikinmäen jätevedenpuhdistamon Energiantuotannon tehostaminen

Viikinmäen jätevedenpuhdistamon Energiantuotannon tehostaminen Viikinmäen jätevedenpuhdistamon Energiantuotannon tehostaminen Kaasumoottorikannan uusiminen ja ORC-hanke Helsingin seudun ympäristöpalvelut Riikka Korhonen Viikinmäen jätevedenpuhdistamo Otettiin käyttöön

Lisätiedot

Keski-Suomen energiatase 2008. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Keski-Suomen energiatase 2008. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Keski-Suomen energiatase 2008 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Keski-Suomen Energiatoimisto Perustettu 1998 jatkamaan Keski-Suomen liiton energiaryhmän työtä EU:n IEE-ohjelman tuella Energiatoimistoa

Lisätiedot

Logistiikan kilpailukyky - uudet asiat ja niiden hintalaput

Logistiikan kilpailukyky - uudet asiat ja niiden hintalaput Logistiikan kilpailukyky - uudet asiat ja niiden hintalaput Vienti- ja tuontilogistiikan haasteet seminaari, Tampereen Messu- ja urheilukeskus, 13.10.2011, Metsäteollisuus ry 2 Metsäteollisuusko auringonlaskun

Lisätiedot

Joutsan seudun biokaasulaitos

Joutsan seudun biokaasulaitos Joutsan seudun biokaasulaitos Joutsan biokaasulaitos Alueellinen biokaasulaitos, paikalliset maataloustoimijat sekä ympäristöyrittäjät Alueen jätteenkäsittely uusittava lyhyellä aikajänteellä (Evira) Vaihtoehdot:

Lisätiedot

Metsähakkeen logistinen ketju ja taloudelliset kokonaisvaikutukset. Suomen Vesitieyhdistys ry - Metsähakeprojekti

Metsähakkeen logistinen ketju ja taloudelliset kokonaisvaikutukset. Suomen Vesitieyhdistys ry - Metsähakeprojekti Metsähakkeen logistinen ketju ja taloudelliset kokonaisvaikutukset Suomen Vesitieyhdistys ry - Metsähakeprojekti TAUSTOJA >> Suomen metsien kasvu on 225 milj.im3 (90 milj.m3), josta yli 100 milj.im3 (40

Lisätiedot