Päijät-Häme terveysliikunnan megamaakunta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Päijät-Häme terveysliikunnan megamaakunta"

Transkriptio

1

2 Päijät-Häme terveysliikunnan megamaakunta Satu Parjanen YTM, tutkija Lappeenrannan teknillinen yliopisto Lahti School of Innovation Lahden yliopistokeskuksen yleisöluentosarja

3 Esityksen rakenne Mitä tarkoitetaan liikunnan megamaakunnalla? Mitä on terveysliikunta? Millaisia haasteita terveysliikunnan kehittämisessä on? Miten näihin haasteisiin on pyritty vastaamaan Päijät-Hämeessä? Esimerkkeinä Päijät-Hämeen terveysliikuntastrategian laatiminen ja Terveysliikkujan ääni hanke Satu Parjanen

4 Päijät-Häme liikunnan megamaakunta Liikunnan megamaakunta on kokonaisuus, missä yhdistyy liikkuva ja itsestä ja lähimmäisestä huolen pitävä elämäntapa, laajat ja monipuoliset liikunnan opetuksen, tutkimuksen ja ammatillisen kehittämisen sekä liikuntapaikkojen tarjonta ja sekä lukuisat sankaritarinat ja artefaktit liikunnassa ja urheilussa. Esa Halme

5 Terveysliikunnan historiaa Liikunnan terveysvaikutuksista on saatu jatkuvasti lisääntyvää tutkimustietoa jo puolen vuosisadan ajan. Vasta 1990-luvulla vahvistui käsitys liikunnan terveysvaikutuksista. Samanaikaisesti liikunnan terveysvaikutuksia koskevan tiedon kanssa on saatu entistä tarkempi kuva terveyshyötyjä tuottavan liikunnan erityispiirteistä. Samoihin aikoihin otettiin käyttöön käsitteet terveysliikunta ja terveyttä edistävä liikunta. Käsite terveysliikunta on vakiintunut käyttöön julkisuudessa ja arkikielessä, kun taas käsitettä terveyttä edistävä liikunta käytetään yleisemmin julkisissa asiakirjoissa. Satu Parjanen

6 Mitä on terveysliikunta? Terveysliikunnan tavoitteena on saavuttaa parempi terveys ja fyysinen toimintakyky. Terveysliikuntaa on kaikki liikkuminen, jolla on myönteisiä vaikutuksia terveyteen. Terveysliikunta on kaikille suositeltavaa ja mahdollista ja sen tulee vastata toteuttajansa kuntoa, taitoja ja motivaatiota eikä se sisällä suurta vammautumisen tai sairastumisen riskiä. Kohtalaisesti kuormittavan perusliikunnan lisäksi myös perinteinen kuntoliikunta edistää terveyttä. Riittämättömästi terveytensä kannalta liikkuvat hyötyvät liikunnan terveysvaikutuksista eniten. Terveysliikunnan tunnuspiirteitä ovat säännöllisyys, kohtuukuormitus ja jatkuvuus. Satu Parjanen

7 Miksi terveysliikuntaa? Hyvä terveyskunto pitää riskin sairastua moniin sairauksiin pienenä. Liian vähäinen liikunta aiheuttaa arvion mukaan vuosittain Suomessa jopa miljoonan euron kustannukset uutta liikkujaa säästäisi julkisija menoja 20 miljoonaa euroa vuosittain. Ihmisen oma vastuu terveydestään ja sen hallinnasta muodostavat keskeisen kysymyksen. Ennaltaehkäisevällä toiminnalla ja terveyden edistämisellä voidaan tukea ihmisen omaa toimintaa. Satu Parjanen

8 Terveysliikuntasuositukset Suositus korostaa kohtuullisesti rasittavaa päivittäistä fyysistä aktiivisuutta. Suosituksen mukaan jokaisen aikuisen tulisi sisällyttää päivittäiseen toimintaansa yhteensä 30 minuuttia kohtuullisesti rasittavaa fyysistä aktiivisuutta. Terveysliikuntana pidetään usein toistuvaa, säännöllisesti jatkuvaa ja riittävästi ja kohtuullisesti rasittavaa ja kuormittavaa liikuntaa, joka toteutuu helposti tavanomaisissa liikuntamuodoissa ja arjen toiminnoissa. Lisäksi päivittäinen terveysliikunnan annos on mahdollista jakaa useampaan osaan. Esimerkiksi puolen tunnin päivittäinen liikunta joko yhtäjaksoisesti tai pätkittynä kolmeen 10 minuutin jaksoon parantaa kestävyyttä ja terveyttä yhtä hyvin. Satu Parjanen

9 Terveysliikunnan kehittäminen Keskeisiä haasteita Satu Parjanen

10 Sektorilinjat ylittävä toimintamalli Julkisen rahoituksen vähentyessä kuntalaisille tarjottavia hyvinvointipalveluja on tuotettava entistä tehokkaammin, niiden tarvetta on supistettava ja kansalaisten tulee itse kustantaa yhä enemmän käyttämiään palveluita. Yhteistyön ja erilaisten verkostojen merkitystä on korostettu yhtenä ratkaisuvaihtoehtona kuntasektorin palvelutuotannon ongelmiin. Haasteena on verkostojen pysyvyyden takaaminen ja erityisesti kuntatasolla poikkihallinnollisuuden lisääminen. Terveysliikunnan edistäminen on moniulotteista toimintaa, jossa yhteistyötä olisi tehtävä liikuntatoimen, sosiaali- ja terveystoimen, koulutoimen ja kaavoituksen sekä maankäytön välillä. Satu Parjanen

11 Alueiden käyttö ja rakentaminen Liikkuminen on sidoksissa fyysiseen ympäristöön, alueiden käyttöön ja paikkoihin, joissa liikkumiselle on olemassa edellytykset. Paikat voivat olla liikkumista varten tehtyjä (liikuntasali, urheilukenttä) tai monikäyttöisiä (monitoimisalit, jalkakäytävä). Ihmisen liikuntakäyttäytymiseen vaikuttaa oman motivaation lisäksi elinympäristö. Turvallinen, viihtyisä, lähellä oleva, arkiliikkumiseen ja liikunnallisiin harrastuksiin sopiva ympäristö mahdollistaa, tukee ja edesauttaa ihmisten liikuntavalintoja. Ympäristö asettaa ihmisen toiminnalle puitteet, jotka suuntaavat toimintaa ja valintoja. Ympäristö voi siten rajoittaa tai jopa estää liikkumista tai parhaimmillaan kannustaa omatoimiseen liikkumiseen. Sellaisissa ympäristöissä, joissa on esimerkiksi paljon liikuntapaikkoja ja - tarjontaa, ihmiset osallistuvat liikuntaan aktiivisemmin kuin vähän liikuntamahdollisuuksia tarjoavien ympäristöjen ihmiset. Satu Parjanen

12 Yhteisöllisyyden merkitys Yhteisöllisyys tarkoittaa vapaaehtoista ja aktiivista osallistumista kansalaisryhmissä, jotka voivat olla pitkällisen tarpeen tai äkillisen tilanteen synnyttämiä tai virallisiin järjestelmiin liittyviä. Kun yhteisöllisyyttä pyritään lisäämään, avainasemassa on sosiaalinen osallistuminen. Perinteinen urheiluseuratoiminta pohjautuu vastavuoroisuuteen ja on luonteeltaan yhteisöllistä. Tutkimusten mukaan vapaaehtoinen yhdistys- ja harrasteryhmätoiminta on tärkeää ihmisten hyvinvoinnille. Vapaaehtoinen harrastustoiminta, joka tapahtuu vapaa-ajalla, on osoittautunut elämää pidentäväksi sosiaaliseksi pääomaksi. On myös voitu osoittaa, että vapaaehtoinen puuhastelu ja kuuluminen vapaaehtoiseen järjestöön ja siinä toimiminen liittyvät hyvään terveyteen. Footer

13 Terveysliikunnan kannustimet ja esteet Liikunta on yksilön omaan harkintaan ja valintoihin perustuvaa käyttäytymistä. Suomalaisten tärkeimmät syyt liikunnan harrastamiseen ovat terveys, kunto, rentoutus ja virkistys. Liikunnan harrastusta rajoittaviksi tekijöiksi mainitaan töistä, opiskelusta, kotitöistä tai lasten hoidosta johtuva ajan puute, väsymys tai energian puute ja terveydelliset syyt. Liikuntaan ja terveellisiin elämäntapoihin on perinteisesti kannustettu liikunta- ja terveyskasvatuksen sekä valistuksen avulla. Liikunnan harrastamista tukee liikuntaa suosiva kulttuuri. Jotta liikunta voisi vaikuttaa hyvinvointiin, sen täytyy olla kulttuurissa hyväksyttävää. Liikuntaa harrastavat todennäköisemmin ne, jotka kokevat paikalliset liikkumismahdollisuudet hyviksi, ovat tietoisia liikunnan edistämisohjelmista ja kampanjoista sekä kokevat lähiympäristönsä tukevan heidän liikkumistaan. Satu Parjanen

14 Terveysliikuntaa tukeva viestintä Kulttuurisesta näkökulmasta katsottuna terveysviestintä on terveyteen ja sairauteen sekä niiden tutkimiseen ja hoitoon liittyvää viestintää kaikilla viestinnän alueilla eli keskinäis- ja kohde- ja joukkoviestinnässä. Sisällöllisesti terveysviestintä voi perustua tietoon, tunteeseen tai kokemukseen. Terveysviestintä on siis myös terveyksiä ja sairauksia tuottava yhteiskunnallinen ja kulttuurinen käytäntö. (Torkkola 2002) Terveysviestinnän osa-alueita (Torkkola 2002): terveysjournalismi eli lääketieteellinen journalismi terveysvalistus terveysmainonta terveysviihde terveydenhuollon sisäinen ja ulkoinen viestintä kirjallinen potilasneuvonta ja lääkärin tai hoitajan ja potilaan välinen vuorovaikutus sekä potilasohjaus Satu Parjanen

15 Päijät-Hämeen terveysliikuntastrategia

16 PÄIJÄT-HÄMEEN TERVEYSLIIKUNTASTRATEGIA Terveysliikunnan visio 2020 Päijät-Häme on terveysliikunnan edelläkävijä Suomessa. Päijät-Hämeen liikuntaolosuhteet, -tarjonta ja terveysliikunnan asiantuntemus lisäävät alueellista vetovoimaisuutta. Päijäthämäläiset liikkuvat enemmän kuin muiden maakuntien asukkaat.

17 Terveysliikuntastrategian kärjet Terveysliikunnan neuvottelukunta Päijät-Hämeessä on terveysliikuntatoimijoista koottu neuvottelukunta, joka kehittää maakunnallisesti terveysliikuntaa ja antaa ehdotuksia asiantuntijaelimenä terveysliikunnan toteuttamiseksi. Päijät-Hämeen jokaisessa kunnassa on terveysliikunnan toimenpidesuunnitelma Jokaisella kunnalla on kuntakohtainen terveysliikunnan toimenpidesuunnitelma tai yhteinen lähikunnan kanssa. Maakunnan terveysliikuntastrategia on pohjana kuntien terveysliikunnan toimenpidesuunnitelmille. Maakunnallinen liikuntaneuvontaa Päijät-Hämeessä toteutetaan maakunnallista liikuntaneuvontaa, jonka tavoitteena on antaa jokaiselle päijäthämäläiselle mahdollisuus saada riittävästi tietoa terveysliikunnasta, sen toteuttamistavoista sekä vaikutuksista. Lisäksi tavoitteena on lisätä ennaltaehkäisevällä työllä päijäthämäläisten aktiivista elämäntapaa. Liikuntaolosuhteet ja palvelut Päijät-Hämeen laaja ja hyvin hoidettu liikuntapaikkaverkosto innostaa päijäthämäläisiä liikkumaan. Terveysliikuntapalveluita tarjotaan kuntien, kolmannen ja yksityissektorin yhteistyönä lähellä liikkujia. Terveysliikunnan osaaminen ja koulutus Päijät-Hämeessä tarjotaan valtakunnallisesti korkeatasoista terveysliikunnan koulutusta. Kaikki terveysliikunnan palveluketjussa mukana olevat toimijat on koulutettu ja heillä on riittävät valmiudet toteuttaa liikuntaneuvontaa.

18 Innovaatiosessiomenetelmä Päijät-Hämeen terveysliikuntastrategian rakentamisessa

19 INNOVAATIOSESSIOMENETELMÄ LUT:n ja Lahden tiede- ja yrityspuiston kehittämä uudenlainen työkalu yritysten ja julkisen sektorin innovaatiotoiminnan tueksi. Innovaatiosessiomenetelmä kohdistuu innovaatioprosessin alkuvaiheeseen: uusien innovaatioaihioiden löytämiseen, arviointiin ja eteenpäinvientiin. Innovaatiosessioiden tarkoituksena on yhdistää alueellinen ja ylialueellinen osaaminen organisaatioiden tai verkostojen innovaatiotoiminnan hyväksi. Satu Parjanen

20 Innovaatiosessiomenetelmän TAUSTAFILOSOFIAA Avoimessa innovaatiossa organisaation innovaatioprosessi avautuu yhteistyöhön erilaisten tiedon tuottajien kanssa (Chesbrough 2003). Organisaatio hyödyntää innovaatioprosessissa yhtä hyvin ulkoista tietoa kuin sen hallussa olevaa tietoa, jolloin erilaiset verkostot muodostuvat tiedon saannin kannalta oleellisiksi. Olennaista prosessissa on tiedon ja osaamisen levittäminen, jakaminen ja yhdistäminen. Innovaatioiden katsotaan syntyvän eri osaamisalojen ja paradigmojen rajapinnoilla (Johansson 2005). Satu Parjanen

21 Ryhmäkokoonpanot Yritys Yritys Fasilitoija Tutkimus/ aluekehitys Kolmas sektori esim. urheiluseura Kunnan edustaja esim. liikuntatoimi Sosiaali- ja terveystoimi

22 LUOVAT TYÖSKENTELYMENETELMÄT Erilaisia luovia tekniikoita käytetään lomittain, vaiheittain ja erilaisina yhdistelminä. Käytetyimpiä ovat yksilöideoinnissa brainwriting-tekniikka ja ryhmäideoinnissa visuaaliset ideoinnit Ideointi jakautuu raakaideointi ja jatkoideointi Raakaideoinnissa tavoitteena on tuottaa mahdollisimman paljon ideoita ilman minkäänlaisia rajoitteita. Jatkoideoinnissa ideoita jatkojalostetaan tietyn näkökulman kautta. Ideoiden arviointi- ja jäsentämisvaiheessa voidaan käyttää hyväksi prosessikuvausta, tiekarttaa, sinisen meren strategiaa, aihioiden kuvaaminen akselistolla (esim. vaikuttavuus/ toteutettavuus) tai ideoiden luokittelua kysymysten avulla. Satu Parjanen

23 Vaikuttavuus Korkea Liikuntatoimen rahat 10-kertaisiksi Otosryhmä seurantaan Kouluissa tunti liikuntaa päivässä Liikunta-auto jokaiseen Päijät- Hämeen kuntaan Ei ilmaispalveluja! Verotusta kunnon mukaan Liikunta ja sotetoimen yhdistäminen Kaikki Päijät-Hämeen kunnat terveysliikuntakunniksi Päättäjät tekevät skenaariopaperin terveys/menot terveysliikunta/tulot Työnantajille jotakin Pekka Niskan ja nollatason väliltä + palkitaan kunnon parantajat Viestintä + markkinointi -> Brändi Kännykkä Liiku saat puheaikaa Malleja ja mahdollisuuksia Perheiden liikunnan lisäämiseksi: reitit, viikonloput, ravinto Lapsille (ja aikuisille) HIKI on hyvää elämää Reittikäsikirja joka kotiin kaupungit, lähiöt, maaseutu (sähköisesti, kirjallisesti) Reittiliikunnan aikataulu + pysäkit (vrt. linja-autoliikenteen aikataulut) Alhainen Vaikea Toteutettavuus Helppo Maakunnan terveyslliikuntastrategia Aihioiden poiminta vaikuttavuus

24 Sinisen meren strategia: Levittää Liiku-lähete käyttöön kaikissa kunnissa (tulossa Hollolaan, Lahdessa on lääkärikohtaisena) Valmiit hyvät toimintamallit Yhteistyö kunta/yksityiset/seurat/kolmas sektori Helpot kampanjat: kynnys matalaksi (kävele kauppaan) Liikuntalähettiläät esim. seniorit Koululiikunnan lisäys, teoriatunnit ulos, luontoon Poistaa Suoriteajattelu Yhteistyön esteet Päällekkäisyydet Hallinnolliset raja-aidat Luoda Koulujen aktivaattorit Koulupihat käyttöön Terveysliikuntahakemisto kuntiin + ylläpito Terveysliikuntatapahtumat Kuntiin uusi ajattelumalli yhteistyöstä, tavoitteena terveysliikuntakunta: sos. ja terveys, liikunta, tekninen, koulu, nuoriso Liikunta soten toimenpidevalikoimaan Korostaa Markkinoinnissa: Liikunnan tuoma hyvä olo Koulutuksen merkitys asenteiden muuttamisessa Konkreettiset ratkaisut Olemassa olevat hyvät käytännöt Miksi kannattaa liikkua? Yksikön vastuu Vaikuttavuuden arviointi riskiryhmät?

25 Terveysliikunnan Living Lab Terveysliikkujan ääni -hanke

26 Mitä tarkoittaa living lab? Perustuu avoimeen innovaatioon ja käyttäjälähtöisyyteen Living labin silmissä tuotteiden, palvelujen ja ratkaisujen kehittämisen keskellä ovat käyttäjän ja kuluttajan tarpeet. Tuotteita, palveluja sekä ratkaisuja kehitetään ja testataan aidoissa käyttöympäristöissä. Käyttäjä on mukana kehittämistyössä aktiivisena toimijana.

27 Käyttäjälähtöisyys kehittämistoiminnassa Asiakkaiden tai käyttäjien osallistuminen innovaatiotoimintaan on tunnistettu erääksi innovaatiotoiminnan menestystekijäksi (Alam 2002, von Hippel 2005, Magnusson 2003). Käyttäjälähtöisyyden arvo on todettu erityisesti innovaatioprosessien alkuvaiheessa ja erityisesti inkrementaalisten innovaatioiden kohdalla (Lettl et al., 2006). Käyttäjät pystyvät usein tuottamaan ideoita, joilla on suurempi käyttäjäarvo ja usein ideat ovat myös innovatiivisempia. (Kristensson et al., 2004).

28 Living lab ideointiympäristön rakennuspalikoita: 1. Osallistujien tietojen ja taitojen erilaisuus (Parjanen, Harmaakorpi & Frantsi 2010) 2. Turvallinen ja luova ideointiympäristö (Harmaakorpi & Melkas 2005, Parjanen tulossa) 3. Ideointia tukevien menetelmien käyttäminen (Kallio, Hyypiä, Oikarinen, Pässilä & Parjanen 2010) 4. Brokerointi eli ideoinnin/kehittämisen mahdollistaminen ja fasilitointi (Pässilä, Frantsi & Tura 2008)

29 Päijät-Hämeen terveysliikunnan Living Lab Terveysliikkujan ääni -hanke Miksi Jeppe ei liiku? Mitä pitäisi tehdä, jotta hän liikkuisi? Tavoitteet: Selvittää liikkumattomuuden syitä eri ikäryhmissä sekä kehittää uusia toimintamuotoja yhdessä kuntalaisten kanssa. Löytää yhdessä eri elämäntilanteissa olevien kuntalaisten kanssa sekä motiiveja liikkua että valmiuksia toteuttaa terveysliikuntaa Päijät- Hämeessä Edistää Päijät-Hämeen terveysliikuntastrategian jalkautumista kuntalaisten pariin

30 Päijät-Hämeen terveysliikunnan Living Lab Terveysliikkujan ääni -hanke Rahoitus Päijät-Hämeen liitto, maakunnan kehittämisraha Yhteistyöverkosto Lahden ammattikorkeakoulu, sosiaali- ja terveysala (hallinnoija) Haaga-Helia ammattikorkeakoulu/ Vierumäen yksikkö Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Lahden alueen kehittämisyhtiö Oy, Lakes Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Lahti School of Innovation Liikuntakeskus Pajulahti Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu KUNNAT

31 Kohderyhmät kunnittain Artjärvi Asikkala Hartola Heinola Hollola Hämeenkoski Kärkölä Lahti Nastola Orimattila Padasjoki Sysmä Ikääntyvät maatalousyrittäjät Pitkäaikaistyöttömät/ työpaja Nuoret ja keski-ikäiset naiset Syrjäytymisen uhan alla oleva nuoriso Liikkumislähetteen saaneet Perheet, lapsilähtöisesti Pitkäaikaistyöttömät/työpaja Kohta eläköityvät Lahden kaupungin palveluksessa olevat Yrittäjät (yli 50 vuotiaat) Orimattilan ja Artjärven kunnan palveluksessa olevat yli 45 vuotiaat työntekijät Sivukylillä asuvat ikääntyneet (yli 70 vuotiaat) Kesäasukkaat

32 Case; Asikkala Kohderyhmä: työpaja/pitkäaikaistyöttömät Toteutus: Suunnittelu Esihaastattelu Toimintapäivä Asikkalan leirikeskus Sovellettu tulevaisuuden muistelu Yhdessä keskustellen

33 Tuloksia Miksi Jeppe ei liiku? Lähtemisen vaikeus Motivaatio Kuljetuksen järjestäminen/ etäisyydet Ei ole lenkkikaveria Liikuntapaikkojen maksullisuus Terveydelliset esteet Muut harrastukset Vuodenaika Ei kiinnosta Pitäisi ajatuksen muuttaminen toiminnaksi Mitä pitäisi tehdä, jotta hän liikkuisi? Fyysinen toimintakyvyn ylläpitäminen/ parantaminen Hyvä olo Luonnossa/ ulkona liikkuminen Kävely, sauvakävely, pyöräily Tiedottaminen olemassa olevista mahdollisuuksista Järjestettyjä retkiä liikuntapaikalle Mennään yhdessä tekemään

34 Maailman paras terveysliikuntahanke??? Pään sisällä muutos Itsensä ilmaiseminen Mielenterveys Liikkumisen hyvät kehät Sosiaalinen ulottuvuus Uskallus toimia erilailla Erilainen asiantuntijuus Millainen liikunta sopii kellekin? Verkkotyökalut Motivaatio Ympäristö motivoi puolihuolimattomasti liikkumiseen

35 Kiitoksia!

14.4. 2015 Mai-Brit Salo

14.4. 2015 Mai-Brit Salo 14.4. 2015 Mai-Brit Salo Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry (PHLU) Alueellinen liikunnan ja urheilun järjestö, toimimme 18 kunnan alueella Päijät-Hämeessä Olemme yksi 15 aluejärjestöstä Autamme urheiluseuroja

Lisätiedot

Lahden tiedepäivä 12.11.2013

Lahden tiedepäivä 12.11.2013 Lahden tiedepäivä 12.11.2013 Tosielämän Sankarit - terveysviestintää käyttäjälähtöisesti Satu Parjanen LUT Lahti School of Innovation Sari Kullaa HY Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Käyttäjälähtöisyys

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN TERVEYSLIIKUNTASTRATEGIA

PÄIJÄT-HÄMEEN TERVEYSLIIKUNTASTRATEGIA PÄIJÄT-HÄMEEN TERVEYSLIIKUNTASTRATEGIA Aluejärjestöt Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry (PHLU) Alueellinen liikunnan ja urheilun järjestö, toimimme 16 kunnan alueella Päijät-Hämeessä Olemme yksi 15 aluejärjestöstä

Lisätiedot

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus

Lisätiedot

MAAKUNNALLISEN TERVEYSLIIKUNTASTRATEGIAN TOTEUTUS KUNTATASOLLA ERI TOIMIALOJEN YHTEISTYÖNÄ 15.9.2011. Asikkalan liikuntapalvelut Matti Kettunen

MAAKUNNALLISEN TERVEYSLIIKUNTASTRATEGIAN TOTEUTUS KUNTATASOLLA ERI TOIMIALOJEN YHTEISTYÖNÄ 15.9.2011. Asikkalan liikuntapalvelut Matti Kettunen MAAKUNNALLISEN TERVEYSLIIKUNTASTRATEGIAN TOTEUTUS KUNTATASOLLA ERI TOIMIALOJEN YHTEISTYÖNÄ 15.9.2011 Asikkalan liikuntapalvelut Matti Kettunen PÄIJÄT-HÄMEEN TERVEYSLIIKUNTASTRATEGIA 2009-2020 Terveysliikunnan

Lisätiedot

Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan uusi strategia 2020. Kari Sjöholm erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto 11.09.2013

Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan uusi strategia 2020. Kari Sjöholm erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto 11.09.2013 Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan uusi strategia 2020 Kari Sjöholm erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto 11.09.2013 Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan linjaukset/visio 2020 VISIO

Lisätiedot

Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen

Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Työn sisältö Kuntastrategia ja kunnan hyvinvointiohjelma liikuntaa edistämässä Miten eri väestöryhmät liikkuvat ja Hollolan kunta liikunnan edistäjänä Kuvaus Hollolan

Lisätiedot

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen Miten lisätä hallintokuntien välistä yhteistyötä ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa ja kuntien liikuntapalveluketjuja

Lisätiedot

Hyvinvointi ja liikkuminen

Hyvinvointi ja liikkuminen Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä

Lisätiedot

Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen

Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen Miksi vesiliikuntaa? Monipuolista uimaseuratoimintaa! Esimerkki Tampereelta https://youtu.be/nk2u0b6_2gs https://youtu.be/8ji4lkvdqcg

Lisätiedot

Elämänhallinta kuntayhteisöissä yhteistoiminta-alueella. Niina Lehtinen

Elämänhallinta kuntayhteisöissä yhteistoiminta-alueella. Niina Lehtinen Elämänhallinta kuntayhteisöissä yhteistoiminta-alueella Niina Lehtinen Tavoite Vastaus kysymykseen Mitkä kuntien toimenpiteet vaikuttavat niin, että ihmiset kykenevät vahvistamaan elämänhallintataitojansa?

Lisätiedot

Yhdyspintapalvelut mitä, miten ja kenelle?

Yhdyspintapalvelut mitä, miten ja kenelle? Yhdyspintapalvelut mitä, miten ja kenelle? Anne Taulu, FT, TtM, sh, ylitarkastaja, terveyden, hyvinvoinnin ja liikunnan edistäminen, Lounais-Suomen aluehallintovirasto Työpajatyöskentelyssä mukana: Hanna

Lisätiedot

Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu

Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu Alueellinen terveysliikuntasuunnitelma Suunnitelma tehtiin yhdessä: Sairaanhoitopiiri - Normiohjaus - Osaaminen UKK-Instituutti - Informaatio-ohjaus

Lisätiedot

Mika Vuori. Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen

Mika Vuori. Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen Mika Vuori Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen KKI-päivät/ Laatua liikunnan palveluketjuun 18.3.2015 Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen ydinprosessin palvelutilaukset (Tilinpäätösennuste 2014) ennaltaehkäisevät

Lisätiedot

Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy. Kasvun ympäristö Hyvinvointifoorum 4.11.2009

Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy. Kasvun ympäristö Hyvinvointifoorum 4.11.2009 Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy Kasvun ympäristö Hyvinvointifoorum 4.11.2009 Sari Hänninen 4.11.2009 Hyvinvointitoimialan kehittämisen alkutaival Päijät-Hämeessä LUT School of Innovation Alueelliset kehittäjäorganisaatiot

Lisätiedot

POKAT Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma

POKAT Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2014 Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma 2011-2014 Toimintalinjat: 1. Kilpailukykyiset elinkeinot ja yritystoiminta 2. Menestys viriää osaamisesta 3. Hyvinvoiva ja turvallinen maakunta 4. Puitteet houkutteleviksi

Lisätiedot

J.Kinnunen / Kuntavaalit 17

J.Kinnunen / Kuntavaalit 17 J.Kinnunen / 3.2.2017 Kuntavaalit 17 Kuntavaalit 9.4.2017 Nyt on erityinen syy olla paikallisesti aktiivinen: Sote- & aluehallintouudistus Lajin positiivinen alueellinen noste ja seurojen kehitysnäkymät

Lisätiedot

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus

Lisätiedot

LIIKU MIELI HYVÄKSI-SEMINAARI 27.8.2013. Täsmälääke-hanke LIIKETTÄ - hankkeen osahanke Lahdessa vuosina 2011-2013

LIIKU MIELI HYVÄKSI-SEMINAARI 27.8.2013. Täsmälääke-hanke LIIKETTÄ - hankkeen osahanke Lahdessa vuosina 2011-2013 LIIKU MIELI HYVÄKSI-SEMINAARI 27.8.2013 Täsmälääke-hanke LIIKETTÄ - hankkeen osahanke Lahdessa vuosina 2011-2013 Kehitetään ja toteutetaan terveysliikuntaryhmiä Mielenterveyskuntoutujille ja syrjäytymisvaarassa

Lisätiedot

Liikkuva koulu laajenee - yhdessä kohti aktiivisia opiskeluyhteisöjä

Liikkuva koulu laajenee - yhdessä kohti aktiivisia opiskeluyhteisöjä Liikkuva koulu laajenee - yhdessä kohti aktiivisia opiskeluyhteisöjä Kärkihankkeen avustusresurssi 21miljoona kolmen vuoden ajan (7 miljoonaa/vuosi) Seuraava haku aukeaa kunnille 23.1-10.3.2017 Antti Blom

Lisätiedot

Systeemisen innovaation rakentamisen haasteita Esimerkkinä liikuntaneuvontakäytäntöjen kehittäminen Päijät-Hämeessä

Systeemisen innovaation rakentamisen haasteita Esimerkkinä liikuntaneuvontakäytäntöjen kehittäminen Päijät-Hämeessä Systeemisen innovaation rakentamisen haasteita Esimerkkinä liikuntaneuvontakäytäntöjen kehittäminen Päijät-Hämeessä Satu Parjanen Erikoistutkija, TkT, YTM Lappeenrannan teknillinen yliopisto Lahti School

Lisätiedot

Wiitaunionin liikuntakysely. Wiitaunionin liikuntakysely toteutettiin loka-marraskuussa 2014.

Wiitaunionin liikuntakysely. Wiitaunionin liikuntakysely toteutettiin loka-marraskuussa 2014. Wiitaunionin liikuntakysely Wiitaunionin liikuntakysely toteutettiin loka-marraskuussa 2014. Wiitaunionin liikuntakyselyssä kartoitettiin Viitasaaren ja Pihtiputaan yli 16-vuotiaiden asukkaiden liikunta-aktiivisuuden

Lisätiedot

VISIO2020:n TOTEUTTAMISEN STRATEGISET TAVOITTEET

VISIO2020:n TOTEUTTAMISEN STRATEGISET TAVOITTEET VISIO2020:n TOTEUTTAMISEN STRATEGISET TAVOITTEET Kuva 1. Mahdollisuus ja tuki huipulle pyrkimiseen Mahdollisuus harrastaa ja kilpailla seuroissa Mahdollisimman paljon liikettä eri muodoissa Laadukasta

Lisätiedot

LIIKUNTANEUVONTA PÄIJÄT-HÄMEESSÄ

LIIKUNTANEUVONTA PÄIJÄT-HÄMEESSÄ LIIKUNTANEUVONTA PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry (PHLU) Liikunnan aluejärjestö Toimii 16 kunnan alueella Jäseniä ovat seurat, kunnat ja muut yhteisöt Toimisto sijaitsee Lahden Urheilukeskuksessa

Lisätiedot

Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä

Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä Satu Rinkinen, Tuija Oikarinen & Helinä Melkas LUT Lahti School of Innovation 11.11.2014 Lahden tiedepäivä Alue- ja innovaatiopolitiikan haasteet - Europe

Lisätiedot

Laatua liikuntaneuvontaan

Laatua liikuntaneuvontaan Laatua liikuntaneuvontaan 24.8.2013 Liikuntaneuvonnan asema Terveydenhuoltolaki edellyttää terveysneuvontaa kunnan kaikkiin terveydenhuoltopalveluihin sekä väestön terveyden ja hyvinvoinnin seuraamista.

Lisätiedot

Käyttäjälähtöinen innovaatiotoiminta kunta-alalla

Käyttäjälähtöinen innovaatiotoiminta kunta-alalla Käyttäjälähtöinen innovaatiotoiminta kunta-alalla Tuula Jäppinen, innovaatio-asiantuntija Suomen Kuntaliitto Käyttäjälähtöinen innovaatiotoiminta kunta-alalla Julkisen sektorin innovaatiotoiminta Avoin

Lisätiedot

Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi 2.10.2012

Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi 2.10.2012 Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi Jaana Lerssi-Uskelin Ohjelma: Verkostot työhyvinvoinnin tukena Alustuspuheenvuorot ja työpaja Jatketaan toimintaa yhdessä! Yhteenveto Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009-2013 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Alueellinen TED-työryhmä (2010) Kuntakierros 2009 Kuntien toiveet Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009 Alueellinen

Lisätiedot

Kainuun Liikunta ry STRATEGIA

Kainuun Liikunta ry STRATEGIA Kainuun Liikunta ry STRATEGIA 2018-2021 KAINUUN LIIKUNNAN VISIO Lapsena syntyvä liikunnallinen elämäntapa on terveyden ja hyvinvoinnin perustekijä sekä elämysten lähde, jota tuetaan mahdollistamalla liikunnan

Lisätiedot

Liikkuva työyhteisö kuinka voimme lisätä liikettä varhaiskasvattajan työhyvinvoinnin tueksi. Matleena Livson, asiantuntija, työyhteisöliikunta

Liikkuva työyhteisö kuinka voimme lisätä liikettä varhaiskasvattajan työhyvinvoinnin tueksi. Matleena Livson, asiantuntija, työyhteisöliikunta Liikkuva työyhteisö kuinka voimme lisätä liikettä varhaiskasvattajan työhyvinvoinnin tueksi Matleena Livson, asiantuntija, työyhteisöliikunta Millaisia ovat / voisivat olla juuri teidän työyhteisöllenne

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa

Arjen turvaa kunnissa Arjen turvaa kunnissa Turvallisuusyhteistyön kehittäminen kunnissa Alueellinen sisäisen turvallisuuden yhteistyö Vaasa 25.9.2012 Marko Palmgren, projektipäällikkö Lapin aluehallintovirasto 1.10.2012 1

Lisätiedot

LIIKUNNANOHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE

LIIKUNNANOHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE TUTKINNONSUORITTAJAN NIMI: LIIKUNNANOHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE ARVIOINNIN KOHTEET ARVIOINTIKRITEERIT 1. Työprosessin hallinta Toimintakokonaisuuksien suunnittelu suunnittelee toimintaa

Lisätiedot

IKÄÄNTYNEET. Liikkuuko Pieksämäki projektin väliraportin tiivistelmä

IKÄÄNTYNEET. Liikkuuko Pieksämäki projektin väliraportin tiivistelmä IKÄÄNTYNEET Liikkuuko Pieksämäki projektin väliraportin tiivistelmä MIHIN TIEDOT PERUSTUVAT? Seniorikyselyyn vastasi 89 yli 65-vuotiasta pieksämäkeläistä. Vastaajiksi on valikoitunut liikunnallisesti erittäin

Lisätiedot

JYRÄNGÖN KOULU HEINOLA

JYRÄNGÖN KOULU HEINOLA JYRÄNGÖN KOULU HEINOLA -LIIKUTTAVAN HYVÄ KOULU- www.liikkuvakoulu.fi JYRÄNGÖN KOULU 1,5 sarjainen alakoulu Oppilaita noin 200 Opettajia ja avustajia n. 15 henkilöä Koulussa panostettu koululiikunnan kehittämistoimintaan

Lisätiedot

Vetovoimaa ja osaamista Learning Cafe yhteenveto

Vetovoimaa ja osaamista Learning Cafe yhteenveto Vetovoimaa ja osaamista Learning Cafe yhteenveto Kuopio 1.11.2017 Learning Cafe RYHMÄ 1 Miten toteutetaan ja johdetaan Pohjois-Savon vetovoiman lisäämistä niin, että edistetään osaavan työvoiman saatavuutta?

Lisätiedot

LIIKUNTA KUNNAN VETOVOIMATEKIJÄNÄ TERVEYSLIIKUNTA ASIKKALAN MALLIIN

LIIKUNTA KUNNAN VETOVOIMATEKIJÄNÄ TERVEYSLIIKUNTA ASIKKALAN MALLIIN LIIKUNTA KUNNAN VETOVOIMATEKIJÄNÄ TERVEYSLIIKUNTA ASIKKALAN MALLIIN 23.9.2016 Matti Kettunen Vapaa-aikajohtaja Asikkalan kunnan toimenpiteet terveysliikuntaprosessissa 2005 2006 2008 2009 2011 Liikuntastrategian

Lisätiedot

LIIKKUMISLÄHETE OPAS S I S Ä LT Ö LÄHETTEEN KÄYTTÖÖNOTTO LÄHETENEUVONTAPROSESSI LÄHETE LIIKUNTANEUVONTA SEURANTA

LIIKKUMISLÄHETE OPAS S I S Ä LT Ö LÄHETTEEN KÄYTTÖÖNOTTO LÄHETENEUVONTAPROSESSI LÄHETE LIIKUNTANEUVONTA SEURANTA S I S Ä LT Ö LÄHETTEEN KÄYTTÖÖNOTTO LÄHETENEUVONTAPROSESSI LÄHETE LIIKUNTANEUVONTA SEURANTA LIIKKUMISLÄHETE ASIAKASKAAVAKE (malli). LIIKUNTASUOSITUKSET LAPSET JA NUORET AIKUISET LIIKKUMISLÄHETE OPAS *

Lisätiedot

Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä

Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä V Valtakunnallinen kansanterveyspäivä 15.1.2009 Helsinki Tuija Tammelin Erikoistutkija, FT, LitM Työterveyslaitos, Oulu Lasten ja nuorten fyysinen aktiivisuus,

Lisätiedot

Kaavoituksen mahdollisuudet liikuntapaikkojen suunnittelussa Jenny Miettinen, arkkitehti, Oulun yliopisto Yhdessä ylipainoa vastaan

Kaavoituksen mahdollisuudet liikuntapaikkojen suunnittelussa Jenny Miettinen, arkkitehti, Oulun yliopisto Yhdessä ylipainoa vastaan 1 Kaavoituksen mahdollisuudet liikuntapaikkojen suunnittelussa Jenny Miettinen, arkkitehti, Oulun yliopisto Yhdessä ylipainoa vastaan 2 Nykytilanne Suomalaisten työikäisten liikunnan harrastaminen on lisääntynyt,

Lisätiedot

Liikkumisen edistäminen omassa työssäni Ota kaveri mukaan!

Liikkumisen edistäminen omassa työssäni Ota kaveri mukaan! Liikkumisen edistäminen omassa työssäni Ota kaveri mukaan! Liikunnan palveluketju vahvaksi suunnitelmista toiminnaksi 26.5.2015 Erja Toropainen THM, tutkija Liikuntaneuvontaan vaikuttavia seikkoja Yhteiskunta

Lisätiedot

TE01 Koontimateriaali. Terveysliikunta ja kunnon kehittämisen periaatteet

TE01 Koontimateriaali. Terveysliikunta ja kunnon kehittämisen periaatteet TE01 Koontimateriaali Terveysliikunta ja kunnon kehittämisen periaatteet 6 TERVEYSLIIKUNTA sivut 65 73 2 Terveysliikunta terveyskunnon osa-alueet ja niiden kehittäminen? liikunnan motiivit ja niitä selittävät

Lisätiedot

Hevosharrastuksen merkitys ja ratsastuskouluyrittäjän mietteitä kuntayhteistyöhön Minna Martin-Päivä. Forssa

Hevosharrastuksen merkitys ja ratsastuskouluyrittäjän mietteitä kuntayhteistyöhön Minna Martin-Päivä. Forssa Hevosharrastuksen merkitys ja ratsastuskouluyrittäjän mietteitä kuntayhteistyöhön Minna Martin-Päivä Forssa 14.6.2010 Esityksen sisältö: Hevosharrastuksen merkitys Kunnalle Harrastajille/perheille Hevosyritys

Lisätiedot

Verkosto tutkimusmatkalla päivähoidon uusiin liikkumisen käytäntöihin!

Verkosto tutkimusmatkalla päivähoidon uusiin liikkumisen käytäntöihin! Verkosto tutkimusmatkalla päivähoidon uusiin liikkumisen käytäntöihin! Verkosto tutkimusmatkalla päivähoidon uusiin liikkumisen käytäntöihin! Miksi olemme koonneet verkoston? Olemme yhteisellä tutkimusmatkalla

Lisätiedot

Sivistystoimentarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

Sivistystoimentarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Sivistystoimentarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus

Lisätiedot

Sosiaaliset innovaatiot ja investoinnit Suomessa. Hannu Hämäläinen 30.10.2015 InnoSI, Kuntaliitto

Sosiaaliset innovaatiot ja investoinnit Suomessa. Hannu Hämäläinen 30.10.2015 InnoSI, Kuntaliitto Sosiaaliset innovaatiot ja investoinnit Suomessa Hannu Hämäläinen 30.10.2015 InnoSI, Kuntaliitto Kehitysmatkalla suomalaisessa innovaatiopolitiikassa: teknologisista innovaatioista sosiaalisiin innovaatioihin

Lisätiedot

Liikkuva Päijät-Häme kiertue Makera-hanke, yhteistyössä Päijät-Hämeen Liitto

Liikkuva Päijät-Häme kiertue Makera-hanke, yhteistyössä Päijät-Hämeen Liitto Liikkuva Päijät-Häme kiertue 2019-2020 Makera-hanke, yhteistyössä Päijät-Hämeen Liitto Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry (PHLU) liikunnan aluejärjestö toimii 16 kunnan alueella jäseniä ovat seurat,

Lisätiedot

NUORTEN TIETO- JA NEUVONTAPALVELU TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE

NUORTEN TIETO- JA NEUVONTAPALVELU TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE TUTKINNONSUORITTAJAN NIMI: NUORTEN TIETO- JA NEUVONTAPALVELU TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE ARVIOINNIN KOHTEET ARVIOINTIKRITEERIT 1. Työprosessin hallinta Toimintakokonaisuuksien suunnittelu suunnittelee

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen Pudasjärvi sininen ajatus vihreä elämys PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen TAUSTAA Arjen turvaa kunnissa -hanke Arjen turvaa.. Arjen turvaa kunnissa -hankkeessa

Lisätiedot

Yksi elämä -terveystalkoot

Yksi elämä -terveystalkoot Yksi elämä -terveystalkoot Yksi elämä 2012 2017 Yksi elämä -terveystalkoiden tavoitteena on terveempi Suomi! Vuonna 2012 Aivoliitto, Diabetesliitto ja Sydänliitto käynnistivät yhteiset terveystalkoot,

Lisätiedot

Liikuntajärjestö työhyvinvointipalveluiden keskiössä. Mikko Ikävalko Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry

Liikuntajärjestö työhyvinvointipalveluiden keskiössä. Mikko Ikävalko Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry Liikuntajärjestö työhyvinvointipalveluiden keskiössä Mikko Ikävalko EteläKarjalan Liikunta ja Urheilu ry 15 64vuotiaiden suomalaisten fyysisen aktiivisuuden toteutuminen suhteessa suosituksiiin (%) Vain

Lisätiedot

Espoo Active City Liikuntapalvelut

Espoo Active City Liikuntapalvelut E A ti Cit Espoo Active City Liikuntapalvelut Espoo-strategia 2010 2013 (Kv 7.9.2009 /elinvoimainen ja kilpailukykyinen kaupunki) Tieteen, taiteen ja talouden sekä liikunnan yhdistämisen vetovoima Liikuntavisiosta

Lisätiedot

Toimintakyvyn edistäminen

Toimintakyvyn edistäminen Toimintakyvyn edistäminen Luokka Tarkoitus Prosessin omistaja Prosessin asiakkaat ja sidosryhmät Asiakkaiden tarpeet ja vaatimukset Prosessin lähtötilanne Prosessin lopputilanne Prosessin keskeiset resurssit

Lisätiedot

Terveyden edistämisen. TULE parlamentti

Terveyden edistämisen. TULE parlamentti Terveyden edistämisen politiikkaohjelma l TULE parlamentti 4.12.2008 Miksi tarvitaan terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä? Terveys on arvo sinänsä Työllisyysaste on saatava nousuun terveyttä, työ- ja

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi Yhtenäiskoulut.9.1 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet yhtenäiskoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt yhtenäiskoulua (.9. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä

Lisätiedot

Arviointikriteerit Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3

Arviointikriteerit Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Opiskelijan nimi: Ryhmä: 1. Työprosessin hallinta Arvioinnin kohteet Toimintakokonaisuuksien suunnittelu Arviointikriteerit Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 suunnittelee toimintaa yhdessä ohjattavien

Lisätiedot

Kohti näkyvää ja vahvaa. järjestöyhteistyötä!

Kohti näkyvää ja vahvaa. järjestöyhteistyötä! Kohti näkyvää ja vahvaa järjestöyhteistyötä! Sisältö 1. Mikä on Sakke -hanke? 2. Pohjois-Savon Järjestötietopalvelu 3. Työpaja: alustus ja työstäminen 4. Loppukeskustelu Pohjois-Savon järjestöyhteistyön

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö

Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö Terveydentilaa määrittävät Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä Keskeistä hyvinvoinnin

Lisätiedot

MEDIA- JA VERKKO-OHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE

MEDIA- JA VERKKO-OHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE TUTKINNONSUORITTAJAN NIMI: MEDIA- JA VERKKO-OHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE ARVIOINNIN KOHTEET ARVIOINTIKRITEERIT 1. Työprosessin hallinta Toimintakokonaisuuksien suunnittelu suunnittelee toimintaa

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA! suositukset fyysisen aktiivisuuden lisäämiseksi oppilaitosten arjessa. Toiminnanjohtaja Saija Sippola SAKU ry

LUPA LIIKKUA! suositukset fyysisen aktiivisuuden lisäämiseksi oppilaitosten arjessa. Toiminnanjohtaja Saija Sippola SAKU ry LUPA LIIKKUA! suositukset fyysisen aktiivisuuden lisäämiseksi oppilaitosten arjessa Toiminnanjohtaja Saija Sippola SAKU ry 10.11.2016 MIKSI TARVITAAN LUPA LIIKKEELLE? Lisää liikettä ja terveystiedon lukutaitoa

Lisätiedot

Liikenneturvallisuustyön suunnitelma

Liikenneturvallisuustyön suunnitelma Liikenneturvallisuustyön suunnitelma Pohjois Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa 2019 2022 Pohjois Pohjanmaan ja Kainuun liikenneturvallisuustoimija 25.9.2018 Miksi liikenneturvallisuustyötä ja kenelle?

Lisätiedot

Terveysliikunnan palveluketju mitä on yhteistyö käytännössä? Työpaja 3

Terveysliikunnan palveluketju mitä on yhteistyö käytännössä? Työpaja 3 Terveysliikunnan palveluketju mitä on yhteistyö käytännössä? Työpaja 3 Työpajan vetäjä: Sampsa Kivistö /HLU 1 Työpaja 3: Hallintokuntien välisen yhteistyön kehittäminen ja vakiinnuttaminen Tehtävä 1: ESITTÄYTYMINEN

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ TÄMÄN VUOKSI SISOTE 1. Palapeli nimeltä Lapsen elämä: - Lapsi päivähoidossa klo 7-17, missä ja miten klo 17-07? Ja lomat, viikonloput? - Lapsi

Lisätiedot

VERKOSTOISSA ON VOIMAA. Ilo kasvaa liikkuen seminaari 17.9.2015, Päivi Virtanen

VERKOSTOISSA ON VOIMAA. Ilo kasvaa liikkuen seminaari 17.9.2015, Päivi Virtanen VERKOSTOISSA ON VOIMAA Ilo kasvaa liikkuen seminaari 17.9.2015, Päivi Virtanen LIIKKUVA LAPSUUS VARHAISKASVATUKSEN HANKE LASTEN ARKILIIKKUMISEN LISÄÄMISEKSI 2 LIIKKUVA LAPSUUS HANKKEEN TAUSTATIETOJA Hanke

Lisätiedot

Läheltä liikkeelle arjen olosuhteet Virkistys, vapa-aika ja kaupunkikulttuuri 25.2.2013 Reijo Ruokonen

Läheltä liikkeelle arjen olosuhteet Virkistys, vapa-aika ja kaupunkikulttuuri 25.2.2013 Reijo Ruokonen Läheltä liikkeelle arjen olosuhteet Virkistys, vapa-aika ja kaupunkikulttuuri 25.2.2013 Reijo Ruokonen 1. Pieni muistutus liikunnan merkityksestä ja nykytilanteesta 2. Arkiympäristö ratkaisee 1. Lapsille

Lisätiedot

Janakkalan varhaiskasvatuksen liikuntasuunnitelma

Janakkalan varhaiskasvatuksen liikuntasuunnitelma Janakkalan varhaiskasvatuksen liikuntasuunnitelma Johanna Jalli-Huhtala, päiväkodin johtaja Teemu Heikkilä, lastentarhanopettaja, liikunnanohjaaja, kouluttaja 24.04.2014, Tampere, UKK-instituutti Aika

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi Alakoulut 0..0 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet alakoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 7 alakoulua (0.. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä Opettajainkokouksessa

Lisätiedot

Espoon Avoimen osallisuuden malli

Espoon Avoimen osallisuuden malli Espoon Avoimen osallisuuden malli Avoimen osallisuuden malli - mistä on kysymys? Kaupunkien kilpailukyky perustuu yhä tiiviimpään kumppanuuteen sekä alueen toimijoiden että muiden kaupunkien välillä.

Lisätiedot

Hallinnonalojen (eri palvelujen) välinen yhteistyö koulujen liikunnallistamisen edistämisessä

Hallinnonalojen (eri palvelujen) välinen yhteistyö koulujen liikunnallistamisen edistämisessä Hallinnonalojen (eri palvelujen) välinen yhteistyö koulujen liikunnallistamisen edistämisessä Lisää oppitunteja opetussuunnitelmaan Lisää kerhotunteja Lisää valinnaisuutta Painotteisuutta ( palvelee vain

Lisätiedot

Tampereen strategian lähtökohdat hyvinvointipalvelujen näkökulmasta

Tampereen strategian lähtökohdat hyvinvointipalvelujen näkökulmasta Tampereen strategian lähtökohdat hyvinvointipalvelujen näkökulmasta Johtoryhmien strategiastartti 25.4.2017 johtaja Taru Kuosmanen 1 Kokemukset nykyisestä strategiasta ja odotukset tulevalle Nykyinen strategia

Lisätiedot

Liikkuva koululainen investointi kansalliseen hyvinvointiin?

Liikkuva koululainen investointi kansalliseen hyvinvointiin? Pekka Puska Pääjohtaja THL Liikkuva koululainen investointi kansalliseen hyvinvointiin? FTS - Tiedotustilaisuus 17.3.2011 THL suojelee ja edistää suomalaisten terveyttä ja hyvinvointia Kansanterveys suomessa

Lisätiedot

Monialainen yhteistyö

Monialainen yhteistyö Monialainen yhteistyö - miten toimialat voivat hyötyä toisistaan yhteisten ja toimialakohtaisten tavoitteiden saavuttamisessa Alueelliset nuorisotyöpäivät 18.2.2016 Liikuntatoimen ylitarkastaja Ulla Silventoinen

Lisätiedot

Terveysviestintä ennaltaehkäisyä, jälkien paikkailua vai kulttuurin muokkaamista?

Terveysviestintä ennaltaehkäisyä, jälkien paikkailua vai kulttuurin muokkaamista? Terveysviestintä ennaltaehkäisyä, jälkien paikkailua vai kulttuurin muokkaamista? Anna-Maria Mäki-Kuutti, tutkija Tampereen yliopisto, COMET Ehkäisevän työn päivät Lahti 25.9.2014 Sisältö Mistä puhumme,

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 VISIO 1 + 2 Jokaisella koululaisella on mahdollisuus liikkua monipuolisesti koulupäivän

Lisätiedot

TYÖIKÄISET. Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä

TYÖIKÄISET. Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä TYÖIKÄISET Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä MIHIN TIEDOT PERUSTUVAT? Sähköiseen kyselyyn vastasi 321 täysi-ikäistä pieksämäkeläistä, joista 67 prosenttia oli naisia ja 33 prosenttia

Lisätiedot

Terveysliikuntahankkeita ja liikunnan olosuhteiden edistäjä palkittiin

Terveysliikuntahankkeita ja liikunnan olosuhteiden edistäjä palkittiin Terveysliikuntahankkeita ja liikunnan olosuhteiden edistäjä palkittiin 15.4.2016 10.30 Valtakunnallinen Kunnossa kaiken ikää (KKI) -ohjelma palkitsi tänä vuonna Kajaanin ammattikorkeakoulun Liiku Myötätuulta

Lisätiedot

Selvitys eteläpohjalaisten liikunta-aktiivisuudesta ja tyytyväisyydestä liikuntapalveluihin ja -paikkoihin Hannu Tuuri, Marja Katajavirta

Selvitys eteläpohjalaisten liikunta-aktiivisuudesta ja tyytyväisyydestä liikuntapalveluihin ja -paikkoihin Hannu Tuuri, Marja Katajavirta Selvitys eteläpohjalaisten liikunta-aktiivisuudesta ja tyytyväisyydestä liikuntapalveluihin ja -paikkoihin 2018 Hannu Tuuri, Marja Katajavirta Sisällys Dian nro Taustoja tutkimukselle Tutkimuksen toteuttaminen

Lisätiedot

JAKSAMISEN EVÄÄT. Pekka Pulkkinen, Vierumäen Liikunta- ja Terveysklinikan testauspäällikkö

JAKSAMISEN EVÄÄT. Pekka Pulkkinen, Vierumäen Liikunta- ja Terveysklinikan testauspäällikkö JAKSAMISEN EVÄÄT Pekka Pulkkinen, Vierumäen Liikunta- ja Terveysklinikan testauspäällikkö TYÖHYVINVOINTI JA TUOTTAVUUS (PLUS) Hyväkuntoinen henkilöstö Hyvä osaaminen, kehittämisinto Henkilöstön korkea

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi.. LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet koulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 107 koulua * 1 kunnasta (.. mennessä) 800 700 7 00 00 400 0 0 100 1 0 Alakoulut

Lisätiedot

LiikuTe kysely neuvottelukunnalle ja

LiikuTe kysely neuvottelukunnalle ja LiikuTe kysely neuvottelukunnalle ja yhteistyökumppaneille 2009 Webropol sähköpostikysely tehtiin kesä- ja elokuussa 2009 NK vastaukset 53 % (N=38, n=20) YTK vastaukset 30 % (N=57, n=17) Asiaa kannatetaan

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen. Minna Takala / / versio 0.9

Oma Häme. Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen. Minna Takala / / versio 0.9 Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen Minna Takala / 20.2.2017 / versio 0.9 Analyysityökaluna Trello

Lisätiedot

Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Tallink Silja, 11.5.2017 Anne Taulu, Ylitarkastaja, FT, TtM, sh Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Lounais-Suomen aluehallintovirasto 1 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ Tuomo Lukkari 8.5.2019 HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ KEHITTÄMISEN PERUSAJATUS Hyvinvointia voidaan vaikuttavimmin tukea siellä missä lapset ja perheet elävät arkeaan. Sen vuoksi kasvuympäristöissä

Lisätiedot

Kaupunki elinkeinotoiminnan mahdollistajana

Kaupunki elinkeinotoiminnan mahdollistajana Kaupunki elinkeinotoiminnan mahdollistajana Elinkeinopoliittinen seminaari 20.3.2014 Raportointi: Työpaja 4 KODISSA KAIKEN IKÄÄ - HYVINVOINTITEKNOLOGIASTA LIIKETOIMINTAA 27.3.2014 Osallistujat: Antti Heikinmäki,

Lisätiedot

Pyöräilyn edistäminen Hämeenlinnassa Ismo Hannula

Pyöräilyn edistäminen Hämeenlinnassa Ismo Hannula Pyöräilyn edistäminen Hämeenlinnassa 21.11.2017 Ismo Hannula Kuvaaja: Tuntematon Miksi edistämisohjelma? Keskeistä pyöräilyolosuhteiden kehittämisessä eri puolilla Eurooppaa ovat olleet: Olemassa oleva

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013 Julkaisuvapaa 26.4.2013 Aloittaneiden yritysten ja starttirahalla aloittaneiden määrä laskusuuntainen

Lisätiedot

LIIKUNNAN KUNTAKUMPPANUUDEN PAINOPISTEITA KUNTIEN TOIMIJOIDEN MÄÄRITTÄMÄNÄ

LIIKUNNAN KUNTAKUMPPANUUDEN PAINOPISTEITA KUNTIEN TOIMIJOIDEN MÄÄRITTÄMÄNÄ LIIKUNNAN KUNTAKUMPPANUUDEN PAINOPISTEITA KUNTIEN TOIMIJOIDEN MÄÄRITTÄMÄNÄ 24.1.2019 I) LIIKUNNALLISEN ELÄMÄNTAVAN EDISTÄMINEN MADALTAMALLA LIIKUNTAAN OSALLISTUMISEN KYNNYSTÄ JO KEHITETTYJEN TOIMINTATAPOJEN,

Lisätiedot

LUONTO- JA ELÄMYSTOIMINTA TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE

LUONTO- JA ELÄMYSTOIMINTA TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE TUTKINNONSUORITTAJAN NIMI: LUONTO- JA ELÄMYSTOIMINTA TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE ARVIOINNIN KOHTEET ARVIOINTIKRITEERIT 1. Työprosessin hallinta Toimintakokonaisuuksien suunnittelu suunnittelee

Lisätiedot

Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus

Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus Hallituksen esityksessä Maakuntalaiksi 35 :ssä säädetään, että maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden

Lisätiedot

Valtioneuvoston periaatepäätös terveyttä edistävästä liikunnasta ja ravinnosta (2008):

Valtioneuvoston periaatepäätös terveyttä edistävästä liikunnasta ja ravinnosta (2008): 10 vuotta sitten Kouluikäisten liikuntaa ja fyysistä aktiivisuutta koskevassa tietopohjassa oli Suomessa, ennen Move!-järjestelmää, objektiivisen mittauksen osalta suuria puutteita: Valtioneuvoston periaatepäätös

Lisätiedot

Maaseudun arjen palveluverkosto Enemmän vähemmällä verkostot hyvinvointipalvelujen toteuttajina

Maaseudun arjen palveluverkosto Enemmän vähemmällä verkostot hyvinvointipalvelujen toteuttajina Maaseudun arjen palveluverkosto Enemmän vähemmällä verkostot hyvinvointipalvelujen toteuttajina 2016-2018 Mirja Kettunen Verkostokoordinaattori Lapin liitto Arjen turvan lähtökohta Palvelut Toimeentulo

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Tulevaisuuden uimaseura.

Tulevaisuuden uimaseura. Tulevaisuuden uimaseura #urheiluseura @SipiKoo Ennen oli paremmin? Ennen oli helpompaa? Ennen oli ennen. Nyt on nyt. Hyvän seuran ulottuvuudet Resurssien hankintakyky Jatkuvuus, toimintaympäristön lukutaito

Lisätiedot

Iloa, leikkiä ja yhdessä tekemistä, varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset käytäntöön

Iloa, leikkiä ja yhdessä tekemistä, varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset käytäntöön Iloa, leikkiä ja yhdessä tekemistä, varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset käytäntöön Varhaiskasvatuksen liikuntaseminaari 19.9.2017 Myllymäen päiväkotikoulu Kouvolan varhaiskasvatuksen lasten

Lisätiedot

VANHUSNEUVOSTON TYÖKOKOUS Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti

VANHUSNEUVOSTON TYÖKOKOUS Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti VANHUSNEUVOSTON TYÖKOKOUS 4.5.2015 Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti Vanhuslaki 11 Vanhusneuvosto Sen lisäksi, mitä kuntalain 27 :ssä säädetään kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista,

Lisätiedot

TAKUULLA RAKENTEISIIN!

TAKUULLA RAKENTEISIIN! TAKUULLA RAKENTEISIIN! TAKUULLA RAKENTEISIIN! TAVOITE 1. VOIMALA-yhteistyömalli, toiminta rakenteisiin 2. Vanhusten fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin tukeminen kehittämällä luovuutta ja kulttuurisia

Lisätiedot

KOULULAISET. Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä

KOULULAISET. Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä KOULULAISET Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä MIHIN TIEDOT PERUSTUVAT? Koululaiset saivat vastata sähköiseen kyselyyn vapaa-ajallaan tai tiettyjen luokkaasteiden kohdalla kouluajalla.

Lisätiedot

Missä mennään liikuntakaavoituksessa? Leena Soudunsaari Arkkitehtuurin tiedekunta, Oulun yliopisto

Missä mennään liikuntakaavoituksessa? Leena Soudunsaari Arkkitehtuurin tiedekunta, Oulun yliopisto Missä mennään liikuntakaavoituksessa? 1.9.2017 Leena Soudunsaari Arkkitehtuurin tiedekunta, Liikuntakaavoitus Arki- ja terveysliikunnan olosuhteiden edistäminen Mitä on liikuntakaavoitus? Ajankohtainen

Lisätiedot

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät

Lisätiedot

KUNNAN VISIO JA STRATEGIA

KUNNAN VISIO JA STRATEGIA KUNNAN VISIO JA STRATEGIA LUONNOLLISEN KASVUN UURAINEN 2016 AKTIIVISTEN IHMISTEN UURAISILLA ON TOIMIVAT PERUSPALVELUT, TASAPAINOINEN TALOUS, MENESTYVÄ YRITYSELÄMÄ JA PARHAAT MAHDOLLISUUDET TAVOITELLA ONNEA

Lisätiedot