MURTOSUOJELUOHJE 2.2

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MURTOSUOJELUOHJE 2.2"

Transkriptio

1 SUOJELUOHJE S MURTOSUOJELUOHJE 2.2 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. YLEISET KÄSITTEET 3. RAKENTEET 3.1 OVET 3.2 LUKOT 3.3 IKKUNAT JA AUKOT 4. AVAINTURVALLISUUS 4.1 AVAINKONTROLLI 4.2 AVAINTEN SÄILYTYS 5. TEKNISET MÄÄRITELMÄT

2 1. YLEISTÄ Vakuutuskohteen suojaamiseksi murtovahinkojen varalta on voimassa tämä suojeluohje. Suojeluohjetta on soveltuvasti noudatettava vakuutushuoneiston ollessa suljettuna. Yrityksessä tulee olla vastuuhenkilö ja hänellä varamies, jonka tehtävänä on huolehtia ja vastata siitä, että silloin kun huoneistossa oleskellaan, sieltä pääsee poistumisteitä pitkin turvallisesti ulos ilman avainta. 2. YLEISET KÄSITTEET Vakuutushuoneisto Rakennus tai siinä oleva huoneisto, jossa vakuutettu omaisuus sijaitsee. Ovet, ikkunat ja aukot Ovet, ikkunat ja aukot tarkoittavat vakuutushuoneistoa rajoittavissa rakenteissa olevia ovia, ikkunoita ja aukkoja. Julkisivu Se osa rakennusta, josta on järjestetty asiakkaiden sisäänkäynti myynti- tai palvelutiloihin. Tällä sivulla voi olla myös näyteikkunoita. Näyteikkuna Julkisivun puolella oleva ikkuna, jota käytetään näyttely- ja mainostarkoitukseen. Savunpoistoaukko Katossa tai seinässä sijaitseva automaattisesti toimiva tai käsin avattava savukaasujen poistoaukko. Murto Tunkeutuminen suojaavasti suljettuun huoneistoon sen rakenteita tai lukkoja vahingoittaen tai muunlaista väkivoimaa käyttäen. 3. RAKENTEET Vakuutushuoneiston seinien, lattian ja katon tulee olla sellaisesta aineesta (betoni, tiili, vahva puuaine) ja sellaista rakennetta, että ne antavat hyväksyttävän suojan murtautumista vastaan. Rakenteet, ennen kaikkea ovien ja ikkunoiden lasiruudut, on kiinnitettävä siten, ettei niitä voi ulkopuolelta irrottaa. 3.1 Ovet Umpiovien karmeineeen on täytettävä standardissa SFS 4487 esitetyt I luokan murronkestävyysvaatimukset. Käyntiväli lukkosivulla ei saa olla 5 mm suurempi (kuva 1). Ovet on varustettava saranapuolelle oveen tai karmiin kiinnitetyillä tapeilla (kuva 2a) silloin, kun saranoiden rakenne on sellainen, että ne voidaan ulkopuolelta purkaa. Huultamaton metalliovi ja kaikki puiset ovet on käyttölukon kohdalta varustettava rakoraudalla (kuvat 3a, 3b). Sisäänkäyntiovien lasiruudut on suojattava jollakin jäljempänä mainitulla suojamateriaalilla - teräsristikolla (kuva 4a) - teräsverkolla (kuva 4b) - rullakalterilla (kuva 5) - panssarilasilla (kuva 6) - polykarbonaattilevyllä 3.2 Lukot Ulko-ovet on lukittava kahdella lukolla. Toinen lukoista voi olla käyttölukko (SVK varmuusluokka 3, kuvat 7, 10), mutta toisen on oltava varmuuslukko (SVK varmuusluokka 4, kuvat 8, 10) tai kiinnikkeineen hyväksytty 4. luokan riippulukko (kuva 9). Lukkojen etäisyyden toisistaan on oltava 40 cm ( kuva 10). Oven kiintopuolessa mahdollisesti oleva pikasalpa on myös lukittava (esim. riippulukolla) silloin, kun vakuutushuoneistossa ei enää oleskella. Pikasalpaa ei tarvitse lukita silloin, kun ovi on lukittu teräspuomilla tai kahdella riippulukolla, Pariovet, jotka eivät ole julkisivun sisäänkäyntiovia, on varmennettava ensisijaisesti 4. luokan riippulukolla lukitulla teräspuomilla (kuvat 11a, 11b) tai kahdella 4. luokan riippulukolla kiinnikkeineen (kuva 12). Muut vastaavat ovet (esim. kippi- ja rullaovet on vakiolukituksen lisäksi varmennettava myös kahdella 4. luokan riippulukolla (kuvat 13, 14). Kun vakuutushuoneistossa ei enää oleskella, on lukkojen oltava takalukossa. Lukko on takalukossa, kun sen telki lukitusasennossa on liukumaton. 3.3 Ikkunat ja aukot Ikkunoiden ja aukkojen on oltava sisäpuolelta huolellisesti suljettuina joko salpaamalla tai säpittämällä. Tuuletusikkuna saa kuitenkin olla avoinna, jos se on suojattu teräsristikolla tai teräsverkolla, joka estää sisääntunkeutumisen (kuva 15). Näyteikkunoita lukuunottamatta kaikkien ikkunoiden, aukkojen ja kattoikkunoiden on oltava suojattuina jollakin jäljempänä mainitulla kiinteällä tai lukitulla - teräsristikolla (kuvat 16, 17, 18) - teräsverkolla (kuvat 19, 20) 2

3 - rullakalterilla (kuva 5) - lukituilla puomeilla varustetuilla luukuilla (kuva 21) - polykarbonaatilevyllä (kuva 22) Savunpoisto- ja ilmanottoaukot on suojattava teräsristikolla tai -verkolla (kuvat 23, 24). Suojaus ei koske seinäikkunaa, joka on vähintään neljän metrin korkeudella maan pinnasta tai muusta seisomatasosta. 4. AVAINTURVALLISUUS Avainturvallisuustason tulee olla sellainen, että lisäavaimia voidaan tilata vain avainkortilla valtuutetusta lukkosepänliikkeestä tai lukon valmistajalta. 4.1 Avainkontrolli Yrityksessä tulee nimetä avainkontrollista vastaava henkilö. Hänen tehtäviinsä kuuluvat kaikki lukitukseen liittyvät asiat, kuten sarjoituksen muutokset, avainten säilytys, luovutus ja palautus. Henkilökunnalle luovutetaan välttämättömät avaimet kunkin käyttötarpeen mukaan kuittausta vastaan. Luovutetuista avaimista pidetään kirjaa ja avainten palautuksesta on huolehdittava avainten haltijan työsuhteen päättyessä. Yleisavaimen haltija ei saa luovuttaa avainta muiden käyttöön. 4.2 Avainten säilytys Avainkontrolliin liittyy olennaisesti huolellinen avainten säilytys. Tämä on tärkeää nimenomaan paikoissa, joissa säilytetään suuria määriä vieraita avaimia, esimerkiksi isännöitsijätoimistossa, kiinteistön huoltoyhtiössä yms. Tähän tarkoitukseen on saatavissa vahvarunkoisia teräksisiä avainten säilytyskaappeja. Ulkoseinään upotetuissa avainsäiliöissä voidaan säilyttää vain erillisiä sähkö-, puhelin yms. teknisiin tiloihin johtavien ovien avaimia. Yleisavainta ei saa koskaan säilyttää tällaisissa avainsäiliöissä. Yleisavainten säilytyksessä on oltava erityisen huolellinen ja ne on säilytettävä koodattuina. Avainten koodeja ei saa säilyttää samassa tilassa. 5. TEKNISET MÄÄRITELMÄT Jäljempänä on esitetty kaikki ne tekniset määritelmät ja rakennekuvat, jotka voivat liittyä eri murtosuojeluohjeisiin. Vakuutuskirjaanne on merkitty vaadittu murtosuojeluohje. Jokaisen murtosuojeluohjeen tekstissä kohdassa 3 Rakenteet on kerrottu ne rakennevaatimukset, joita on noudatettava soveltuvasti. Tarvittaessa nyt tai halutessanne parantaa myöhemmin murtosuojaustasoanne, voitte tarkistaa vaaditut rakenteet seuraavista määrityksistä ja kuvastosta. Käyntiväli Oven ja karmin välinen rako lukkorungon ja lukon vastalevyn kohdalla (kuva 1). Murtosuojatappi (saranatappi) Teräksestä tai vastaavasta valmistettu tappi, jonka halkaisija on vähintään 6 mm ja ulkonema vähintään 12 mm. Saranatappi kiinnitetään oveen tai karmiin saranapuolelle (kuvat 2a, 2b). Rakorauta Oveen lukon kohdalle kiinnitetty teräksestä tai messingistä valmistettu vähintään 30 cm:n pituinen ja vähintään 3 mm:n vahvuinen lista, jonka poikkileikkaus huulletuissa ovissa on L ja huultamattomissa ovissa T (kuvat 3a, 3b). Rullakalteri Vahinkovakuutusyhtiöiden hyväksymä kalteri, joka voidaan päivän ajaksi rullalle kiertämällä nostaa pois suojattavan ikkunan tai oven edestä. Rullakalterin suurin sallittu silmäkoko on 40 cm2 (kuva 5). Panssarilasi Lasi, joka on vähintään 12 mm:n paksuinen ja laminoitu kolmesta 3 mm:n lasista ja kahdesta 1,52 mm:n välikalvosta. Panssarilasi on kiinnitettävä karmiin silikonikitillä tai sisäpuolisena suojauksena kulmaraudoilla ja ruuveilla (kuvat 6, 25). Lukot Lukot vastalevyineen jaetaan rakenteensa perusteella uppolukkoihin, pintalukkoihin ja riippulukkoihin. Käyttölukko (SVK varmuusluokka 3, kuva 7) Näissä ohjeissa vahinkovakuutusyhtiöiden hyväksymä 3. luokan uppoja pintalukko sekä 3. luokan riippulukko kiinnikkeineen. Varmuuslukko (SVK varmuusluokka 4, kuva 8) Näissä ohjeissa vahinkovakuutusyhtiöiden hyväksymä 4. luokan uppoja pintalukko sekä 4. luokan riippulukko kiinnikkeineen. Telki Lukon liikkuva osa, joka lukitsee oven karmissa olevaan vastalevyyn (kuvat 7, 8). 3

4 Vastalevy Uppo- tai pintalukon osa, joka kiinnitetään ruuvikiinnityksin karmiin (kuvat 7, 8). Sanka Riippulukon karkaistusta teräksestä valmistettu kaari, joka lukitsee kiinnikkeiden läpi oven ja karmin toisiinsa (kuva 9). Kiinnikkeet Teräksestä valmistettuja riippulukon osia, jotka asennetaan karmiin ja oveen hitsaamalla, ruuvi- tai pulttikiinnityksin (kuva 9). Pikasalpa Kaksiosaisen oven kiintopuolen sulkeva salpalaite, jolla ovi on sisäpuolelta kahvasta aukaistavissa. Teräspuomi Teräsprofiilista tai lattateräksestä valmistettu oven tai parioven suojavaruste. Puomi on kiinnitettävä tai lukittava molemmista päistään seinään tai karmiin siten, ettei sitä voida irrottaa. Lisäksi se on tuettava keskeltä kumpaankin oveen. Puomi voidaan valmistaa vähintään 50 x 30 mm:n teräsprofiilista, jonka seinämän paksuus on vähintään 3 mm tai vähintään 12 x 50 mm:n lattateräksestä. Puomi tulee lukita hyväksytyllä 4. luokan riippulukolla (kuvat 11a, 11b). Teräslankaverkko Näissä ohjeissa teräslangasta kutomalla valmistettu verkko, jossa aineen poikkipinta-ala on vähintään 12 mm 2 (Ø 4 mm) ja silmäkoko enintään 22 cm 2 (kuva 20). Teräsverkot tulee kiinnittää hitsaamalla tai vastaavalla tavalla erilliseen teräskehikkoon. Teräsristikko, haitariristikko ja -verkot tulee kiinnittää ikkunan karmiin tai seinään siten, ettei niitä voida purkaa tai irrottaa. Avattava ristikko ja verkko tulee lukita paikoilleen vahinkovakuutusyhtiöiden hyväksymällä lukolla (kuva 27). Luukku Näissä ohjeissa ikkunan tai muun aukon peittävä irroitettava luukku, joka on valmistettu vähintään 12 mm:n paksuisesta vanerista, 18 mm:n ponttilaudasta tai 2,5 mm:n paksuisesta teräslevystä (kuva 21). Polykarbonaattilevy Polykarbonaattilevyn tulee olla 6 mm:n paksuinen ja se tulee kiinnittää karmiin silikonikitillä. Ikkunakehyksen kyntesyvyyden on oltava vähintään 30 mm (kuvat 22, 26). Puuoven pellitys Puiset ovet pellitetään (vain suojeluohje 3) ulko- tai sisäpuolelta vähintään 1,5 mm:n vahvuisella teräspellillä. Pellitys on kiinnitettävä siten, että sitä ei voida ulkopuolelta purkaa. Teräsristikko Näissä ohjeissa hitsaamalla tai vastaavalla tavalla valmistettu ristikko, jossa teräksen poikkipinta-ala on vähintään 110 mm 2 (Ø 12 mm) ja terästen väli korkeintaan 120 mm sekä suurin jänneväli enintään 700 mm (kuva 16). Haitariristikko Näissä ohjeissa vahinkovakuutusyhtiöiden hyväksymä kokoontaitettava teräsristikko, jossa aineen poikkipinta-ala on vähintään 75 mm 2 (Ø 10 mm) ja silmäkoko enintään 400 cm 2 (kuva 17). Muototeräsristikko Näissä ohjeissa hitsaamalla tai vastaavalla tavalla valmistettu teräsristikko, jossa teräksen poikkipinta-ala on vähintään 75 mm 2 (Ø 10 mm) ja silmäkoko enintään 400 cm 2 (kuva 18). Teräslevyverkko Näissä ohjeissa teräslevystä stanssaamalla ja valssaamalla valmistettu verkko, jossa aineen poikkipinta-ala on vähintään 10 mm 2 ja silmäkoko enintään 22 cm 2 (kuva 19). 4

5 4. LUOKAN VARMUUS- LUKKO MURTOSUOJELUOHJE 2.2 5

6 Kuva 1. Käyntiväli. Seinä Saranatapit Kuva 3a. Huulletun oven rakorauta. Kuva 2a. Saranatappien asennus 30 cm 3 mm Karmi 12 mm Ovi Kuva 3b. Huultamattoman oven rakorauta 6 Kuva 2b. Saranatappi

7 Välikalvo 2 kpl á 1,52 mm Min Ø 12,0 mm teräs Lattarauta Max 70 cm Max 70 cm A A A - A Max 12 cm 12 cm 12 cm Lasi 3 kpl á 3 mm. Kuva 6. Panssarilasi Kuva 4a. Ulko-oven sisäpuolinen teräskalteri. Teräslevyverkko tai teräslankaverkko Teräskehys Kuva 7. Käyttölukko vastalevyineen (SVK varmuusluokka 3). Kuva 4b. Ulko-oven sisäpuolinen teräsverkko. A max 40 cm 2 Kuva 5. Rullakalteri Kuva 8. Varmuuslukko vastalevyineen (SVK varmuusluokka 4). 7

8 A Kuva 11a. Parioven teräspuomi A - A Kuva 9. Riippulukon sanka ja kiinnikkeet. A Kuva 11b. Parioven teräspuomi. 40 cm Kuva 10. Metalliprofiilioven varmuus- ja käyttölukko sekä lukkojen etäisyys toisistaan. Kuva 12. Parioven lukitus riippulukolla. 8

9 Min Ø 12 mm Max 700 mm Max 120 mm Kuva 16. Teräsristikko. Kuva 13. Liukuoven lukitus riippulukolla. A max 400 cm 2 Ø 10 mm teräs tai poikkipintaala min. 75 mm 2 Kuva 17. Haitariristikko A min 400 cm 2 A min 75 mm 2 (Ø 10 mm) Kuva 14. Rulla- tai kippioven lukitus riippulukolla. Kuva 18. Muototeräsverkko 700 mm A 120 mm 120 mm A A Kuva 14. Tuuletusikkunan teräsristikko A max 22 cm 2 A min 10 mm 2 Kuva 19. Teräslevyverkko 9

10 A max 22 cm 2 12 cm 12 cm 12 cm Kuva 20. Teräslankaverkko. Kuva 23. Savunpoistoaukon suojaus teräsristikolla. A 12 cm 12 cm 12 cm A Kuva 24. Ilmanottoaukon suojaus teräsristikolla. A - A Kuva 21. Luukku Polykarbonaattilevy 6 mm Ikkunalasi Ikkunalasi Min 12 mm Panssarilasi Panssarilasi Ikkunan hormi Kuva 25. Panssarilasin asennus. Min 12 mm ENSIASENNUS JÄLKIASENNUS Ikkunan hormi Vaahtokumi Min 30 mm Ikkunalasi Polykarbonaattilevy 6 mm Vaahtomuovi Kuva 22. Polykarbonaattilevyn joustava asennus. 10 Kuva 26. Polykarbonaattilevyn joustava asennus.

11 Näyteikkunalasi Polykarbonaattilevy Pysäytinpuomi 200 cm Min 200 cm Näyteesineet Saranakiinnittyvä kaatuva levy Kuva 27. Näyteikkunan suojaus ulkopuolelle asennettavalla teräsverkolla. Kuva 28. Näyteikkunan suojaus sisäpuolelle asennettavalla polykarbonaattilevyllä. 11

12 Vahinkovakuutusosakeyhtiö Pohjola, Y-tunnus Osoite: Lapinmäentie 1, Pohjola, kotipaikka: Helsinki A-Vakuutus Oy, Y-tunnus Osoite: Lapinmäentie 1, Helsinki, kotipaikka: Helsinki

MURTOSUOJELUOHJE 1 SUOJELUOHJE S850 2004 SISÄLLYSLUETTELO

MURTOSUOJELUOHJE 1 SUOJELUOHJE S850 2004 SISÄLLYSLUETTELO SUOJELUOHJE S850 2004 MURTOSUOJELUOHJE 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. YLEISET KÄSITTEET 3. RAKENTEET 3.1 OVET 3.2 LUKOT 3.3 IKKUNAT JA AUKOT 4. AVAINTURVALLISUUS 4.1 AVAINKONTROLLI 4.2 AVAINTEN SÄILYTYS

Lisätiedot

MURTOSUOJELUOHJE 3 SUOJELUOHJE S853 2004 SISÄLLYSLUETTELO

MURTOSUOJELUOHJE 3 SUOJELUOHJE S853 2004 SISÄLLYSLUETTELO SUOJELUOHJE S853 2004 MURTOSUOJELUOHJE 3 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. YLEISET KÄSITTEET 3. RAKENTEET 3.1 OVET 3.2 LUKOT 3.3 IKKUNAT JA AUKOT 4. AVAINTURVALLISUUS 4.1 AVAINKONTROLLI 4.2 AVAINTEN SÄLLYTYS

Lisätiedot

KIOSKIT. Suojeluohje S855 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1 TARKOITUS... 2 2 VELVOITTAVUUS... 2 3 KÄSITTEET... 2

KIOSKIT. Suojeluohje S855 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1 TARKOITUS... 2 2 VELVOITTAVUUS... 2 3 KÄSITTEET... 2 Suojeluohje S855 2012 KIOSKIT SISÄLLYSLUETTELO 1 TARKOITUS... 2 2 VELVOITTAVUUS... 2 3 KÄSITTEET... 2 4 RAKENTEET... 2 5 AVAINTURVALLISUUS... 2 6 TEKNISET MÄÄRITELMÄT... 2 1. TARKOITUS Vakuutuskohteen

Lisätiedot

Kioskit S Tarkoitus. 2 Velvoittavuus. 3 Käsitteet. 4 Rakenteet. 5 Avainturvallisuus. 6 Tekniset määritelmät

Kioskit S Tarkoitus. 2 Velvoittavuus. 3 Käsitteet. 4 Rakenteet. 5 Avainturvallisuus. 6 Tekniset määritelmät Suojeluohje Voimassa 1.1.018 alkaen. Kioskit S855 9008f 01.18 1 Tarkoitus Vakuutuskohteen suojaamiseksi murtovahinkojen varalta on voimassa tämä suojeluohje. Suojeluohjetta on soveltuvasti noudatettava

Lisätiedot

Kioskit suojeluohje S

Kioskit suojeluohje S Kioskit suojeluohje S855 2012 129 499 1 04.16 1 TARKOITUS Vakuutuskohteen suojaamiseksi murtovahinkojen varalta on voimassa tämä suojeluohje. Suojeluohjetta on soveltuvasti noudatettava vakuutushuoneiston

Lisätiedot

RAKENTEELLINEN MURTOSUOJELUOHJE 1

RAKENTEELLINEN MURTOSUOJELUOHJE 1 Suojeluohje S850 2005 RAKENTEELLINEN MURTOSUOJELUOHJE 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 MURTOSUOJELUOHJEIDEN YLEISET KÄSITTEET... 2 2 RIKOKSENTORJUNTA JA YMPÄRISTÖ... 2 3 RAKENTEELLISEN SUOJAUKSEN VAATIMUKSET... 3

Lisätiedot

RAKENTEELLINEN MURTOSUOJELUOHJE 1

RAKENTEELLINEN MURTOSUOJELUOHJE 1 Suojeluohje S850 2012 RAKENTEELLINEN MURTOSUOJELUOHJE 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 MURTOSUOJELUOHJEIDEN YLEISET KÄSITTEET... 2 2 RIKOKSEN TORJUNTA JA YMPÄRISTÖ... 2 3 RAKENTEELLISEN SUOJAUKSEN VAATIMUKSET... 3

Lisätiedot

RAKENTEELLINEN MURTOSUOJELUOHJE 2

RAKENTEELLINEN MURTOSUOJELUOHJE 2 SUOJELUOHJE S852 2005 RAKENTEELLINEN MURTOSUOJELUOHJE 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 MURTOSUOJELUOHJEIDEN YLEISET KÄSITTEET... 2 2 RIKOKSENTORJUNTA JA YMPÄRISTÖ... 2 3 RAKENTEELLISEN SUOJAUKSEN VAATIMUKSET... 3

Lisätiedot

RAKENTEELLINEN MURTOSUOJELUOHJE 3

RAKENTEELLINEN MURTOSUOJELUOHJE 3 Suojeluohje S853 2012 RAKENTEELLINEN MURTOSUOJELUOHJE 3 SISÄLLYSLUETTELO 1 MURTOSUOJELUOHJEIDEN YLEISET KÄSITTEET... 2 2 RIKOKSEN TORJUNTA JA YMPÄRISTÖ... 2 3 RAKENTEELLISEN SUOJAUKSEN VAATIMUKSET... 3

Lisätiedot

Rakenteellinen murtosuojeluohje III 2011

Rakenteellinen murtosuojeluohje III 2011 Rakenteellinen murtosuojeluohje III 2011 1 2 MURTOSUOJELUOHJE III SISÄLLYSLUETTELO sivu 1 MURTOSUOJELUOHJEIDEN YLEISET KÄSITTEET... 3 2 RIKOKSENTORJUNTA JA YMPÄRISTÖ... 3 3 RAKENTEELLISEN SUOJAUKSEN VAATIMUKSET...

Lisätiedot

RAKENTEELLINEN MURTOSUOJELUOHJE 2

RAKENTEELLINEN MURTOSUOJELUOHJE 2 Suojeluohje S852 2012 RAKENTEELLINEN MURTOSUOJELUOHJE 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 MURTOSUOJELUOHJEIDEN YLEISET KÄSITTEET... 2 2 RIKOKSEN TORJUNTA JA YMPÄRISTÖ... 2 3 RAKENTEELLISEN SUOJAUKSEN VAATIMUKSET... 3

Lisätiedot

Rakenteellinen murtosuojeluohje I 2011

Rakenteellinen murtosuojeluohje I 2011 Rakenteellinen murtosuojeluohje I 2011 1 2 MURTOSUOJELUOHJE I SISÄLLYSLUETTELO sivu 1 MURTOSUOJELUOHJEIDEN YLEISET KÄSITTEET... 3 2 RIKOKSENTORJUNTA JA YMPÄRISTÖ... 3 3 RAKENTEELLISEN SUOJAUKSEN VAATIMUKSET...

Lisätiedot

Rakenteellinen murtosuojeluohje 2 2005

Rakenteellinen murtosuojeluohje 2 2005 murtosuojeluohje 2 2005 murtosuojeluohje 2 2005 Sisältö 1 Murtosuojeluohjeiden yleiset käsitteet... 1 2 Rikoksentorjunta ja ympäristö... 1 3 Rakenteellisen suojauksen vaatimukset... 2 3.1 Säilytyspaikan

Lisätiedot

Rakenteellinen murtosuojeluohje 1 2005

Rakenteellinen murtosuojeluohje 1 2005 murtosuojeluohje 1 2005 murtosuojeluohje 1 2005 Sisältö 1 Murtosuojeluohjeiden yleiset käsitteet... 1 2 Rikoksentorjunta ja ympäristö... 1 3 Rakenteellisen suojauksen vaatimukset... 2 3.1 Säilytyspaikan

Lisätiedot

RAKENTEELLINEN MURTOSUOJAUSOHJE II

RAKENTEELLINEN MURTOSUOJAUSOHJE II RAKENTEELLINEN MURTOSUOJAUSOHJE II TURVALLISUUSOHJE 2017 1 Rakenteellinen murtosuojausohje II Sisällysluettelo 1 MURTOSUOJAUSOHJEIDEN YLEISET KÄSITTEET... 2 2 RIKOKSENTORJUNTA JA YMPÄRISTÖ... 2 3 RAKENTEELLISEN

Lisätiedot

RAKENTEELLINEN MURTOSUOJAUS III

RAKENTEELLINEN MURTOSUOJAUS III RAKENTEELLINEN MURTOSUOJAUS III TURVALLISUUSOHJE 2017 1 Rakenteellinen murtosuojaus III Sisällysluettelo 1 MURTOSUOJAUSOHJEIDEN YLEISET KÄSITTEET... 2 2 RIKOKSENTORJUNTA JA YMPÄRISTÖ... 2 3 RAKENTEELLISEN

Lisätiedot

Rakenteellinen murtosuojeluohje 2 S852

Rakenteellinen murtosuojeluohje 2 S852 Suojeluohje Voimassa 1.1.018 alkaen. Rakenteellinen murtosuojeluohje S85 90085f 01.18 1 Murtosuojeluohjeiden yleiset käsitteet Murto Tunkeutuminen rakenteellisesti suojattuun ja lukittuun omaisuuden säilytystilaan

Lisätiedot

RAKENTEELLINEN MURTOSUOJAUSOHJE I

RAKENTEELLINEN MURTOSUOJAUSOHJE I RAKENTEELLINEN MURTOSUOJAUSOHJE I TURVALLISUUSOHJE 2017 1 Rakenteellinen murtosuojausohje I Sisällysluettelo 1 MURTOSUOJAUSOHJEIDEN YLEISET KÄSITTEET... 2 2 RIKOKSENTORJUNTA JA YMPÄRISTÖ... 2 3 RAKENTEELLISEN

Lisätiedot

Rakenteellinen murtosuojeluohje 1 S850

Rakenteellinen murtosuojeluohje 1 S850 Suojeluohje Voimassa 1.1.018 alkaen. Rakenteellinen murtosuojeluohje 1 S850 90084f 01.18 1 Murtosuojeluohjeiden yleiset käsitteet Murto Tunkeutuminen rakenteellisesti suojattuun ja lukittuun omaisuuden

Lisätiedot

Rakenteellinen murtosuojeluohje 3 S853

Rakenteellinen murtosuojeluohje 3 S853 Suojeluohje Voimassa 1.1.018 alkaen. Rakenteellinen murtosuojeluohje 3 S853 90086f 01.18 1 Murtosuojeluohjeiden yleiset käsitteet Murto Tunkeutuminen rakenteellisesti suojattuun ja lukittuun omaisuuden

Lisätiedot

Rakenteellinen murtosuojeluohje 3 S

Rakenteellinen murtosuojeluohje 3 S Rakenteellinen murtosuojeluohje 3 S853 2012 129 497 1 04.16 1 1 MURTOSUOJELUOHJEIDEN YLEISET KÄSITTEET Murto Tunkeutuminen rakenteellisesti suojattuun ja lukittuun omaisuuden säilytystilaan sen rakenteita

Lisätiedot

Rakenteellinen murtosuojeluohje 1 S

Rakenteellinen murtosuojeluohje 1 S Rakenteellinen murtosuojeluohje 1 S850 01 19 493 1 04.16 1. MURTOSUOJELUOHJEIDEN YLEISET KÄSITTEET Murto Tunkeutuminen rakenteellisesti suojattuun ja lukittuun omaisuuden säilytystilaan sen rakenteita

Lisätiedot

Rakenteellinen murtosuojeluohje 2 S

Rakenteellinen murtosuojeluohje 2 S Rakenteellinen murtosuojeluohje S85 01 19 495 1 04.16 1 MURTOSUOJELUOHJEIDEN YLEISET KÄSITTEET Murto Tunkeutuminen rakenteellisesti suojattuun ja lukittuun omaisuuden säilytystilaan sen rakenteita tai

Lisätiedot

Harri Koskenranta

Harri Koskenranta T-110.460 FYYSINEN TURVALLISUUS - Kuorisuojaus Harri Koskenranta 3.2. 2005 SUOJAUKSET UHKAT VAHINGOT 3.2. 2005 T-110.460 Koskenranta 2 RAKENTEELLINEN SUOJAUS Rakenteellinen suojaus on ehkäisevää vahingontorjuntaa,

Lisätiedot

RAKENTEELLINEN SUOJAUS. Rakenteellinen suojaus on ehkäisevää vahingontorjuntaa, joka toteutetaan valitsemalla tarkoituksenmukaiset rakenteet

RAKENTEELLINEN SUOJAUS. Rakenteellinen suojaus on ehkäisevää vahingontorjuntaa, joka toteutetaan valitsemalla tarkoituksenmukaiset rakenteet SUOJAUKSET T-110.5610 Henkilöstö- ja toimitilaturvallisuus - Kuorisuojaus Harri Koskenranta 19.3.2007 UHKAT VAHINGOT T-110.5610/Koskenranta 2 RAKENTEELLINEN SUOJAUS Rakenteellinen suojaus on ehkäisevää

Lisätiedot

T-110.5610 Henkilöstö- ja toimitilaturvallisuus - Kuorisuojaus. Harri Koskenranta 19.3.2007

T-110.5610 Henkilöstö- ja toimitilaturvallisuus - Kuorisuojaus. Harri Koskenranta 19.3.2007 T-110.5610 Henkilöstö- ja toimitilaturvallisuus - Kuorisuojaus Harri Koskenranta 19.3.2007 SUOJAUKSET UHKAT VAHINGOT T-110.5610/Koskenranta 2 RAKENTEELLINEN SUOJAUS Rakenteellinen suojaus on ehkäisevää

Lisätiedot

RAKENTEELLINEN SUOJAUS. Rakenteellinen suojaus on ehkäisevää vahingontorjuntaa, joka toteutetaan valitsemalla tarkoituksenmukaiset rakenteet

RAKENTEELLINEN SUOJAUS. Rakenteellinen suojaus on ehkäisevää vahingontorjuntaa, joka toteutetaan valitsemalla tarkoituksenmukaiset rakenteet SUOJAUKSET T-110.5610 Henkilöstö- ja toimitilaturvallisuus - Kuorisuojaus Harri Koskenranta 14.3.2006 UHKAT VAHINGOT T-110.5610/Koskenranta 2 RAKENTEELLINEN SUOJAUS Rakenteellinen suojaus on ehkäisevää

Lisätiedot

T-110.460 Henkilöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04

T-110.460 Henkilöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04 T-110.460 Henkilöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04 Harri Koskenranta Fyysinen turvallisuus 18.2.2004: Lukitusturvallisuus LUKITUKSEN LÄHTÖKOHDAT Lukitus suunnitellaan tarvetta vastaavaksi eli

Lisätiedot

Harri Koskenranta 24.2. 2005

Harri Koskenranta 24.2. 2005 FYYSINEN TURVALLISUUS T-110.460 - lukitusturvallisuus Harri Koskenranta 24.2. 2005 SUOJAUKSET UHKAT VAHINGOT 24.2. 2005 T-110.460 Koskenranta 2 TURVALLISUUDEN KEHITTÄMINEN TAVOITETILA FYYSISET KEINOT MENETTELYTAVAT

Lisätiedot

Turvallisuusvyöhykeperiaate T-110.5610/Koskenranta 4

Turvallisuusvyöhykeperiaate T-110.5610/Koskenranta 4 SUOJAUKSET TOIMITILATURVALLISUUS T-110.5610 - lukitusturvallisuus Harri Koskenranta 22.3.2007 UHKAT VAHINGOT T-110.5610/Koskenranta 2 Lähialue TURVALLISUUDEN KEHITTÄMINEN TAVOITETILA Asiakaspalvelu Työtilat

Lisätiedot

T-110.460 Henkilöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04

T-110.460 Henkilöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04 T-110.460 Henkilöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04 Harri Koskenranta Fyysinen turvallisuus 4.2.2004: Kuorisuojaus Arvot Suojaustoimenpiteet Uhkat Tunnistetaan Luokitellaan Mitoitetaan Otetaan

Lisätiedot

Murtosuojaus. Sisältö. Tekninen ohje G45. 1 Ohjeen tarkoitus ja murtosuojaustasot Murtosuojeluohjeiden yleiset käsitteet...

Murtosuojaus. Sisältö. Tekninen ohje G45. 1 Ohjeen tarkoitus ja murtosuojaustasot Murtosuojeluohjeiden yleiset käsitteet... Tekninen ohje G45 Voimassa 1.1.2015 alkaen Murtosuojaus Sisältö 1 Ohjeen tarkoitus ja murtosuojaustasot... 2 2 Murtosuojeluohjeiden yleiset käsitteet... 2 3 Yleiskuvat... 3 4 Rikoksentorjunta ja ympäristö...

Lisätiedot

TOIMITILATURVALLISUUS T lukitusturvallisuus. Harri Koskenranta

TOIMITILATURVALLISUUS T lukitusturvallisuus. Harri Koskenranta TOIMITILATURVALLISUUS T-110.5610 - lukitusturvallisuus Harri Koskenranta 22.3.2007 SUOJAUKSET UHKAT VAHINGOT T-110.5610/Koskenranta 2 TURVALLISUUDEN KEHITTÄMINEN TAVOITETILA FYYSISET KEINOT MENETTELYTAVAT

Lisätiedot

AVAINTURVALLISUUSOHJE 2001

AVAINTURVALLISUUSOHJE 2001 SVK AVAINTURVALLISUUSOHJE 2001 Avainturvallisuus on tärkeä osa lukituksella aikaansaatua suojausta. Avainturvallisuus muodostuu avainhallinnasta ja säilytyksestä, valitusta avainturvallisuustasosta sekä

Lisätiedot

AVAINTURVALLISUUSOHJE 2010

AVAINTURVALLISUUSOHJE 2010 AVAINTURVALLISUUSOHJE 2010 Avainturvallisuus on tärkeä osa lukituksella aikaansaatua suojausta. Avainturvallisuus muodostuu avainhallinnasta ja säilytyksestä, valitusta avainturvallisuustasosta sekä avaimen

Lisätiedot

1 Avainturvallisuus. Sisällysluettelo

1 Avainturvallisuus. Sisällysluettelo AVAINTURVALLISUUS Avainturvallisuus on tärkeä osa lukituksella aikaansaatua suojausta. Avainturvallisuus muodostuu avainhallinnasta ja säilytyksestä, valitusta avainturvallisuustasosta sekä avaimen käyttöoikeudesta

Lisätiedot

RAKENNUSTYÖMAIDEN RIKOSTORJUNTA

RAKENNUSTYÖMAIDEN RIKOSTORJUNTA RAKENNUSTYÖMAIDEN RIKOSTORJUNTA TURVALLISUUSOHJE 2017 1 Rakennustyömaiden rikostorjunta Sisällysluettelo 1 TARKOITUS... 2 2 SUOJAUKSEN SUUNNITTELU... 2 3 RAKENTEELLINEN SUOJAUS... 2 3.1 Rakennuskohde...

Lisätiedot

OMAISUUSSUOJELUOHJE 405: RAKENNUS- JA KORJAUSTYÖT

OMAISUUSSUOJELUOHJE 405: RAKENNUS- JA KORJAUSTYÖT Om05 1 OMAISUUSSUOJELUOHJE 405: RAKENNUS- JA KORJAUSTYÖT 1.1.2009 SISÄLLYSLUETTELO 0. Tarkoitus ja velvoittavuus 1. Viranomaismääräykset 2. Palontorjunta 3. Rikosten torjunta 4. Vuotovahinkojen torjunta

Lisätiedot

KIRKKO- RAKENNUSTEN TURVALLISUUS

KIRKKO- RAKENNUSTEN TURVALLISUUS KIRKKO- RAKENNUSTEN TURVALLISUUS RISKIENHALLINTA 1999 1 Kirkkorakennusten turvallisuus TUHOPOLTOT Tulipalo on aina ollut kirkkorakennusten suurin uhka. Palojen syttymissyynä olivat aikaisemmin salamaniskut

Lisätiedot

HELOITUSTUNNUS OP-S7-1. Ulkopuolinen painike ohjataan käyttöön lukijaa käyttämällä. Mekaanisesti käyttölukko on ulkopuolelta avattavissa avaimella ja

HELOITUSTUNNUS OP-S7-1. Ulkopuolinen painike ohjataan käyttöön lukijaa käyttämällä. Mekaanisesti käyttölukko on ulkopuolelta avattavissa avaimella ja HELOITUSTUNNUS EXB-M02-1 1-LEHTINEN PROFIILIPALO-OVI 1-LEHTINEN UMPIPALO-OVI PAINIKE-PUOMITOIMINEN PALO-OVI OVI AINA LUKOSSA A1. Mekaaninen käyttölukko ABLOY EXB101 1a. Avainpesä ABLOY CY037 1b. Lukkorunko

Lisätiedot

ABLOY LC190 -SARJAN OVIKORTIT JA LUKKORUNKOJEN MITTAKUVAT

ABLOY LC190 -SARJAN OVIKORTIT JA LUKKORUNKOJEN MITTAKUVAT ABLOY LC190 -SARJAN OVIKORTIT JA LUKKORUNKOJEN MITTAKUVAT 8.6.2012 ABLOY AVAINTURVALLISUUS SUOSITELTAVAT AVAINJÄRJESTELMÄT ABLOY SENTO on nykyaikainen lukituksen perusratkaisu, jonka symmetrinen avain

Lisätiedot

AVAINTURVALLISUUS. 8.9.2011 Teemu Janger

AVAINTURVALLISUUS. 8.9.2011 Teemu Janger AVAINTURVALLISUUS 8.9.2011 Teemu Janger Avainten hallinta Avainhallinnasta vastaava henkilö tulee nimetä Luovutetuista avaimista on pidettävä kirjaa ja avainten palautuksista on huolehdittava. Avaimet

Lisätiedot

Vältä. Ohjeita. omaisuusrikos toimistossa. suunnittelu- ja insinööritoimistojen omaisuusrikosturvallisuudesta

Vältä. Ohjeita. omaisuusrikos toimistossa. suunnittelu- ja insinööritoimistojen omaisuusrikosturvallisuudesta Vältä omaisuusrikos toimistossa Ohjeita suunnittelu- ja insinööritoimistojen omaisuusrikosturvallisuudesta SISÄLLYSLUETTELO sivu LUKIJALLE 3 RAKENNUKSEN ULKOKUOREN SUOJAUS 4 Ulkokuori 5 Ovet ja ikkunat

Lisätiedot

UUDISTA LUKITUKSESI AJAN TASALLE ABLOY TUOTEPAKETEILLA

UUDISTA LUKITUKSESI AJAN TASALLE ABLOY TUOTEPAKETEILLA R UUDISTA LUKITUKSESI AJAN TASALLE ABLOY TUOTEPAKETEILLA Lukkoja ja niiden toimivuutta pidetään useasti itsestäänselvyytenä. Kiinteistön lukituksen tilaan ja avaimiin ei kiinnitetä riittävästi huomiota

Lisätiedot

Sähköiset hälytysjärjestelmät ja ostetut vartiointipalvelut eivät korvaa esitettyjä rakenteellisia ratkaisuja ja valvontatoimenpiteitä.

Sähköiset hälytysjärjestelmät ja ostetut vartiointipalvelut eivät korvaa esitettyjä rakenteellisia ratkaisuja ja valvontatoimenpiteitä. Tämä ohje koskee yksityisten ihmisten omatoimisia rikosten torjuntakeinoja, joiden tarkoituksena on ennalta ehkäistä ja rajoittaa koteihin kohdistuvia omaisuusrikoksia. Tässä ohjeessa omaisuusrikoksella

Lisätiedot

Sisävaiheen kirvestyöt Välioviasennus

Sisävaiheen kirvestyöt Välioviasennus Sisävaiheen kirvestyöt Välioviasennus Topparilaudat Asennetaan topparilaudat oven aukeamispuolelle oviaukon pieliin. Mikäli lattian päällyste halutaan tehdä myöhemmin yhtenäiseksi oven kohdalla, asennetaan

Lisätiedot

+++Abloy_Lukitusopas_B :15 Page 1. Kodin lukitusopas. Kun turvallisuus on avainasia.

+++Abloy_Lukitusopas_B :15 Page 1. Kodin lukitusopas. Kun turvallisuus on avainasia. +++Abloy_Lukitusopas_B5 17.3.2006 14:15 Page 1 Kodin lukitusopas. Kun turvallisuus on avainasia. +++Abloy_Lukitusopas_B5 17.3.2006 14:15 Page 2 Onko sinulla vastaukset muutamaan avainkysymykseen? Milloin

Lisätiedot

Avainturvallisuus haltuun. Opas avainturvakaapin hankintaan.

Avainturvallisuus haltuun. Opas avainturvakaapin hankintaan. Avainturvallisuus haltuun. Opas avainturvakaapin hankintaan. Avainturvallisuus on viime kädessä käyttäjän huolellisuutta ja avainten oikeaa säilytystä. Avainturvallisuus on osa lukitusturvallisuutta ja

Lisätiedot

ABLOY Sähkösuunnittelijan tietokansio 7.9.2007

ABLOY Sähkösuunnittelijan tietokansio 7.9.2007 ABLOY Sähkösuunnittelijan tietokansio.9.00 Ohessa Abloy Oy:n tuottama sähkösuunnittelijanopas käyttöösi Oppaasta löydät mm. ABLOY tuotteiden Oviympäristöt sähkölukoille, oviautomatiikalle ja palonsulkujärjestelmille.

Lisätiedot

AJONEUVOLIIKKEIDEN AVAINTURVALLISUUS. TURVALLISUUSALAN NEUVOTTELUPÄIVÄT TN 24 7. 9.5.2008 Silja Serenadella Marko Melender

AJONEUVOLIIKKEIDEN AVAINTURVALLISUUS. TURVALLISUUSALAN NEUVOTTELUPÄIVÄT TN 24 7. 9.5.2008 Silja Serenadella Marko Melender AJONEUVOLIIKKEIDEN AVAINTURVALLISUUS TURVALLISUUSALAN NEUVOTTELUPÄIVÄT TN 24 7. 9.5.2008 Silja Serenadella Marko Melender Tiesitkö, että autonavain on arvoesine? 2 Ajoneuvorikollisuus Suomessa varkaudet

Lisätiedot

UMPIOVEN MEKAANINEN LUKITUS

UMPIOVEN MEKAANINEN LUKITUS UMPIOVEN MEKAANINEN LUKITUS TOIMINNALLISET KUVAUKSET UMPIOVEN KÄYTTÖ- JA VARMUUSLUKOT Tämän oppaan lukot edellyttävät ovirakenteelta noin 100 mm upotussyvyyttä lukkorungolle. Päivä- ja yökäyttötila Siirtyminen

Lisätiedot

Forssan Metallityöt Oy

Forssan Metallityöt Oy Sertifikaatti Myönnetty 27.8.2013 Päivitetty 30.8.2017 Forssan Metallityöt Oy valmistaa Teräsrakenteisia palo-ovia ja ikkunallisia palo-ovia Palo-ovet on tarkoitettu käytettäväksi osastoivina ovina, joita

Lisätiedot

Ajoneuvoliikkeiden omaisuusrikostentorjuntaohje

Ajoneuvoliikkeiden omaisuusrikostentorjuntaohje Ajoneuvoliikkeiden omaisuusrikostentorjuntaohje 2008 1 2 SISÄLLYSLUETTELO sivu 1. Liikkeiden omaisuusrikostentorjunta... 3 2. Rakenteellinen murtosuojaus ja ulkoalueet... 3 3. Valvontajärjestelmät... 3

Lisätiedot

TUULIVOIMALAN VAHINGONTORJUNTA 2014

TUULIVOIMALAN VAHINGONTORJUNTA 2014 TUULIVOIMALAN VAHINGONTORJUNTA 2014 1 TUULIVOIMALAN VAHINGONTORJUNTA 2014 Sisällysluettelo 1 TARKOITUS... 2 2 YLEISTÄ... 2 2.1 Toteutus ja tyyppihyväksyntä... 2 2.2 Kuljetus... 2 2.3 Asennus... 2 2.4 Liitäntä

Lisätiedot

HUOMIO! YLEISIÄ VAROITUKSIA!

HUOMIO! YLEISIÄ VAROITUKSIA! Teräspalo-luukkujen FQ HUOMIO! YLEISIÄ VAROITUKSIA! Tämän luukun asennuksessa, käytössä ja kunnossapidossa tulee noudattaa useita varotoimia. Turvallisuussyistä kannattaa huomioida alla mainitut varoitukset

Lisätiedot

An ASSA ABLOY Group brand. Tiedätkö missä taloyhtiönne avaimet liikkuvat?

An ASSA ABLOY Group brand. Tiedätkö missä taloyhtiönne avaimet liikkuvat? An ASSA ABLOY Group brand Tiedätkö missä taloyhtiönne avaimet liikkuvat? Vanhentunut lukitus on turvallisuusriski Vuosikymmeniä palvelleet ABLOY -lukot voivat toimia edelleen hienosti, mutta niiden avainturvallisuus

Lisätiedot

OMAISUUSSUOJELUOHJE 424: TUULIVOIMALA

OMAISUUSSUOJELUOHJE 424: TUULIVOIMALA Om24 1 OMAISUUSSUOJELUOHJE 424: TUULIVOIMALA 1.1.2014 SISÄLLYSLUETTELO 0. Tarkoitus ja velvoittavuus 1. Yleistä 2. Rikkoutumisvahingon torjunta 3. Palovahingon torjunta 4. Ilkivallan torjunta 0 TARKOITUS

Lisätiedot

Gege pextra Monipuolinen ja suojattu lukitusjärjestelmä

Gege pextra Monipuolinen ja suojattu lukitusjärjestelmä Gege pextra Monipuolinen ja suojattu lukitusjärjestelmä Gege pextra -avain on juridisesti suojattu sekä patentilla että mallisuojalla Gege pextra - Ainutlaatuisella patentoidulla avainprofiililla - Patentti

Lisätiedot

AJONEUVOLIIKKEIDEN OMAISUUSRIKOSTORJUNTA

AJONEUVOLIIKKEIDEN OMAISUUSRIKOSTORJUNTA AJONEUVOLIIKKEIDEN OMAISUUSRIKOSTORJUNTA TURVALLISUUSOHJE 2016 1 Ajoneuvoliikkeiden omaisuusrikostorjunta Sisällysluettelo 1 Liikkeiden omaisuusrikostentorjunta... 2 2 Rakenteellinen murtosuojaus ja ulkoalueet...

Lisätiedot

ABLOY vega konttorikalustelukot

ABLOY vega konttorikalustelukot ABLOY vega konttorikalustelukot ABLOY VEGA KONTTORIKALUSTELUKOT Moderni muotoilu. Asennuksen helppous. Korkea turvallisuustaso. Parantunut käytettävyys. Kaikki hyviä syitä valita uusi ABLOY VEGA. ABLOY

Lisätiedot

UUDISTA LUKITUKSESI ABLOY -TUOTEPAKETEILLA

UUDISTA LUKITUKSESI ABLOY -TUOTEPAKETEILLA UUDISTA LUKITUKSESI ABLOY -TUOTEPAKETEILLA Asukkaiden lukitusturvallisuuden kannalta on tärkeää, että: lukitus antaa riittävän suojan asukkaalle itselleen ja hänen omaisuudelleen täyttää nykyiset turvallisuusvaatimukset

Lisätiedot

Korjausrakentamisen turvallisuus

Korjausrakentamisen turvallisuus Sisältö 1. Turvaohjeen tarkoitus... 1 2. Turvaohjeen velvoittavuus... 1 3. Paloturvallisuus... 1 3.1 Palo-osastointi ja palokuorma... 1 3.2 Uloskäytävä ja pelastustie... 1 3.3 Tuhopolttojen torjunta...

Lisätiedot

PROFIILIOVEN MEKAANINEN LUKITUS

PROFIILIOVEN MEKAANINEN LUKITUS PROFIILIOVEN MEKAANINEN LUKITUS TOIMINNALLISET KUVAUKSET PROFIILIOVEN KÄYTTÖ- JA VARMUUSLUKOT Tämän oppaan lukot edellyttävät ovirakenteelta enintään 80 mm upotussyvyyttä lukkorungolle. Käyttötilat Siirtyminen

Lisätiedot

Kaba expert Ihanteellinen ratkaisu tulevaisuuden lukitusjärjestelmäksi

Kaba expert Ihanteellinen ratkaisu tulevaisuuden lukitusjärjestelmäksi Kaba expert Ihanteellinen ratkaisu tulevaisuuden lukitusjärjestelmäksi Kaba expert moduli - järjestelmä soveltuu useimpiin markkinoilla oleviin lukkoihin Kaba avain - käyttäjäystävällinen ja symmetrinen

Lisätiedot

Mekaaniset lukkorungot, saranat ja teollisuushelat

Mekaaniset lukkorungot, saranat ja teollisuushelat Mekaaniset lukkorungot, saranat ja teollisuushelat An ASSA ABLOY Group brand Sisältö Tuoteinformaatio... 3 Käyttökohteet... 3 Mikrokytkinlukkorungot... 4 Kätisyys... 4 Pintakäsittelyt... 5 Välioven lukot

Lisätiedot

Myönnetty: Voimassa:

Myönnetty: Voimassa: 1 (5) Myönnetty: Voimassa: 7.12.2009 31.3.2011 VTT on rakennustuotteiden hyväksynnästä annetun lain (230/2003) 9 nojalla ja ottaen huomioon lain 4 luvun säännökset sekä rakennustuotteiden hyväksynnästä

Lisätiedot

Kassakaappiohje Sisältö

Kassakaappiohje Sisältö Kassakaappiohje 2008 Kassakaappiohje Kassakaappiohje 2008 Sisältö Kassakaappiohje...1 Yleistä...1 Käyttötarkoitus...1 Sijoittaminen ja kiinnittäminen...1 Avaimet ja numeroyhdistelmät...2 Säilytysluokat

Lisätiedot

KASSAKAAPPIOHJE TURVALLISUUSOHJE 2017

KASSAKAAPPIOHJE TURVALLISUUSOHJE 2017 KASSAKAAPPIOHJE TURVALLISUUSOHJE 2017 1 Kassakaappiohje Sisällysluettelo 1 Yleistä... 2 2 Käyttötarkoitus... 2 3 Sijoittaminen ja kiinnittäminen... 2 4 Avaimet ja numeroyhdistelmät... 2 5 Säilytysluokat

Lisätiedot

Tekniset ovet Aina oikea sisäänkäynti

Tekniset ovet Aina oikea sisäänkäynti Tekniset ovet Aina oikea sisäänkäynti Kaikkiin käyttötarkoituksiin Maisemaan suunniteltu Omaisuuden suoja Tulvan kestävä Paineenkestävä HUBER Ovet ruostumattomasta teräksestä Oikea ratkaisu kaikki käyttötarkoituksiin

Lisätiedot

Festivo 6K ja 8K. Asennusohjeet Huvimajoille. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus. Pohja

Festivo 6K ja 8K. Asennusohjeet Huvimajoille. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus. Pohja Asennusohjeet Huvimajoille Festivo 6K ja 8K Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Vatupassi, vasara, mattopuukko, mittanauha, ruuviväännin, (esim. akkuporakone), ristiruuvipäät numerot 1,2 ja 3, poranterä

Lisätiedot

RAKENNUSVALVONTA OULU

RAKENNUSVALVONTA OULU Pientalon laatu: PALOKORTTI, versio 12.02.2008 1 (8) Kortissa on Oulun rakennusvalvonnan ja alueen pientalotehtaiden (Kastelli, Jukka-talo, Finndomo ja Designtalo) sekä Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen

Lisätiedot

Dno VTT RTH (5)

Dno VTT RTH (5) 1 (5) Myönnetty: Voimassa: 28.11.2008 28.11.2013 edellyttäen, että hyväksynnän perusteena oleva tekninen tyyppihyväksyntä on voimassa. VTT on rakennustuotteiden hyväksynnästä annetun lain (230/2003) 9

Lisätiedot

ABLOY vega konttorikalustelukot

ABLOY vega konttorikalustelukot ABLOY vega konttorikalustelukot ABLOY VEGA KONTTORIKALUSTELUKOT Moderni muotoilu. Asennuksen helppous. Korkea turvallisuustaso. Parantunut käytettävyys. Kaikki hyviä syitä valita uusi ABLOY VEGA. ABLOY

Lisätiedot

Myönnetty: Voimassa:

Myönnetty: Voimassa: 1 (5) Myönnetty: Voimassa: 16.12.2009 31.3.2011, edellyttäen, että hyväksynnän perusteena oleva tekninen tyyppihyväksyntä on voimassa VTT on rakennustuotteiden hyväksynnästä annetun lain (230/2003) 9 nojalla

Lisätiedot

Asennusohjeet huvimajalle Albatros iso / pieni. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus 15.11.13 1. Ison Albatrossin pohja

Asennusohjeet huvimajalle Albatros iso / pieni. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus 15.11.13 1. Ison Albatrossin pohja Asennusohjeet huvimajalle Albatros iso / pieni Huom! Asennusohjeissa olevat kuvat viittaavat monissa kohdin isoon Albatrossiin mm. seinäelementtien ja listojen osalta. Tarvittavat työvälineet asennuksessa.

Lisätiedot

Metsokangas II, päiväkoti 2011-2012 31.3.2011

Metsokangas II, päiväkoti 2011-2012 31.3.2011 Metsokangas II, päiväkoti 2011-2012 31.3.2011 Arkkitehtitoimisto SIPARK Oy Kiilakiventie 1, 90250 Oulu ovi- ja ikkunaeritelmät: oviluettelot, heloitus- ja lukitusluettelot 28 sivua ovipiirustukset 0/1kpl,

Lisätiedot

Ovityypeihin E60 E90 E240 EW60 EI 2 60 EI 2 120

Ovityypeihin E60 E90 E240 EW60 EI 2 60 EI 2 120 Voimassa alkaen: 04.05.2017 Sivu: 1 SMU-TYYPIN METALLIOVIEN JA SMU-LUUKUN YLEINEN ASENNUSOHJE 1 OVIEN KÄYTTÖ SMU-tyypin ovia voi käyttää alla esitetyn taulukon mukaisen tai matalamman palotorjuntaluokituksen

Lisätiedot

Kaba expert plus. Optimaalinen lukitusjärjestelmä

Kaba expert plus. Optimaalinen lukitusjärjestelmä Kaba expert plus Optimaalinen lukitusjärjestelmä dormakaba Kaba expert plus Kaba expert plus on suojattu juridisesti luvatonta avaimen kopiointia vastaan. Avaimen ja sylinterin patentti on voimassa vuoteen

Lisätiedot

ASENNUSOHJE LIEKKI PIIPPU

ASENNUSOHJE LIEKKI PIIPPU Käyttötarkoitus: ASENNUSOHJE LIEKKI PIIPPU Hormex T600 liekki piippu on lämpöä kestävä, kaksoisseinäinen savupiippujärjestelmä, joka on valmistettu 1.4828 lämpöä kestävästä teräksestä (ulkokuori - 1.4301)

Lisätiedot

Uloskäytävät ja lukitukset

Uloskäytävät ja lukitukset 2014 Uloskäytävät ja lukitukset Päijät-Hämeen pelastuslaitos 25.11.2014 Sisältö 1. Yleistä... 2 2. Uloskäytävien vähimmäisleveys... 2 3. Kulkureitin pituus... 3 4. Uloskäytävien merkitseminen ja valaiseminen...

Lisätiedot

Saranallinen teräspaloluukku TL 8 x 8 ja TL 10 x 14

Saranallinen teräspaloluukku TL 8 x 8 ja TL 10 x 14 1 (5) Myönnetty Päivitetty Voimassa 29.12.2015 12.12.2016 28.12.2020 VTT Expert Services Oy on eräiden rakennustuotteiden tuotehyväksynnästä annetun lain (954/2012) 5 nojalla ja ottaen huomioon lain 2

Lisätiedot

RT 38112. TERÄSPALO-OVET Forssan Metallityöt Oy HELOITUS JA VARUSTEET VALMISTUSOHJELMA LISÄVARUSTEET PINTAKÄSITTELYT

RT 38112. TERÄSPALO-OVET Forssan Metallityöt Oy HELOITUS JA VARUSTEET VALMISTUSOHJELMA LISÄVARUSTEET PINTAKÄSITTELYT RT CAD -kirjastot TARVIKETIETO heinäkuu 2011 voimassa 31.8.2014 asti 1 (6) RT 38112 329.4 Talo 2000 424.5 Talo 90 X32 palo-ovet SfB TERÄSPALO-OVET Forssan Metallityöt Oy Forssan Metallityöt on toiminut

Lisätiedot

Huom! Kaikki puuosat ovat käsittelemättömiä ja näin ollen tarvitsevat puunsuojakäsittelyn ulko- ja sisäpuolelta ennen asennusta.

Huom! Kaikki puuosat ovat käsittelemättömiä ja näin ollen tarvitsevat puunsuojakäsittelyn ulko- ja sisäpuolelta ennen asennusta. Asennusohjeet huvimajalle Albatros iso / pieni Huom! Asennusohjeissa olevat kuvat viittaavat monissa kohdin isoon Albatrossiin mm. seinäelementtien ja listojen osalta. Tarvittavat työvälineet asennuksessa.

Lisätiedot

Dno VTT-RTH (5)

Dno VTT-RTH (5) 1 (5) Myönnetty: Voimassa: 10.2.2011 9.2.2016 / 9.2.2012 asti edellyttäen, että hyväksynnän perusteena oleva tekninen tyyppihyväksyntä on voimassa. VTT Expert Services Oy on rakennustuotteiden hyväksynnästä

Lisätiedot

1.1.2T S1 00.1 UMPIPALO-OVI TIIVISTEELLINEN J-KARMI

1.1.2T S1 00.1 UMPIPALO-OVI TIIVISTEELLINEN J-KARMI 1.1.2T S1 1. Kansilevy 2. Pohjalevy 3. Paloluokiteltu eriste 4. Paloluokiteltu eriste (ei vakiotoimituksessa) 5. Sarana 6. Suljinvahvike 7. Lukkosovite 8. Karmi UMPIPALO-PARIOVI 1.1.2T S2 1. Kansilevy

Lisätiedot

Tekniset tiedot T1- JA T2-OVET. Rev _FI

Tekniset tiedot T1- JA T2-OVET. Rev _FI T1- JA T2-OVET Rev. 2016-12-05_FI Rakenne Karmi Ruostumattomasta- tai sähkösinkitystä ja maalatusta teräslevystä valmistettu karmiprofiili. Vakiokarmin ainevahvuus 1,25 mm, U- ja -karmit 2 mm. Kaikki karmivaihtoehdot

Lisätiedot

Alumiinirakenteinen, osastoiva Schüco ADS 80 FR 60 lasipaloja lasiparipalo-ovi. V VA ja KM ( ).

Alumiinirakenteinen, osastoiva Schüco ADS 80 FR 60 lasipaloja lasiparipalo-ovi. V VA ja KM ( ). 1 (5) Myönnetty: Voimassa: 23.5.2011 22.5.2016 VTT Expert Services Oy on rakennustuotteiden hyväksynnästä annetun lain (230/2003) 9 nojalla ja ottaen huomioon lain 4 luvun säännökset sekä rakennustuotteiden

Lisätiedot

Kokolasiovien käsittely

Kokolasiovien käsittely Vastaanotto Tilaajan on huolehdittava lähetyksen asianmukaisesta vastaanotosta, sääsuojauksesta sekä lähetyksen tarkistamisesta mahdollisten toimitussisällön puutteiden tai kuljetusvaurioiden havaitsemiseksi.

Lisätiedot

UUDET ABLOY -RIIPPULUKOT Ennennäkemätöntä lujuutta

UUDET ABLOY -RIIPPULUKOT Ennennäkemätöntä lujuutta UUDET ABLOY -RIIPPULUKOT Ennennäkemätöntä lujuutta ABLOY -riippulukoissa yhdistyvät oikeat materiaalit, edistyksellinen suunnittelu ja nykyaikaiset tuotantomenetelmät. Uudet ABLOY -riippulukot ovat luotettava

Lisätiedot

abloy exit Toiminnalliset ja tekniset kuvaukset 1-lehtiset ovet An ASSA ABLOY Group brand

abloy exit Toiminnalliset ja tekniset kuvaukset 1-lehtiset ovet An ASSA ABLOY Group brand abloy exit Toiminnalliset ja tekniset kuvaukset 1-lehtiset ovet An ASSA ABLOY Group brand ABLOY EXit -poistumistietuotteet ABLOY EXIT -poistumistietuotteita käytetään poistumistieovissa, jotka ovat kulkureiteillä

Lisätiedot

Myönnetty: Voimassa:

Myönnetty: Voimassa: 1 (5) Myönnetty: Voimassa: 16.12.2009 31.3.2011, edellyttäen, että hyväksynnän perusteena oleva tekninen tyyppihyväksyntä on voimassa. VTT on rakennustuotteiden hyväksynnästä annetun lain (230/2003) 9

Lisätiedot

Tukku-Immonen Oy Tuonti- ja tukkuliike / Importers & wholesalers. Vuodesta 1946 LUKOT

Tukku-Immonen Oy Tuonti- ja tukkuliike / Importers & wholesalers. Vuodesta 1946 LUKOT Tukku-Ionen Oy Tuonti- ja tukkuliike / Importers & wholesalers Vuodesta 1946 LUKOT Vuodesta 1946 SISÄLLYSLUETTELO Riippulukot...1-4 Numerolukot...4-5 Vaijerilukot...5 Asuntovaunun ja peräkärryn lukot...6

Lisätiedot

DHS HEPA-suodattimella varustettu hajotin

DHS HEPA-suodattimella varustettu hajotin DHS HEPA-suodattimella varustettu hajotin Version: 16.02.2012 Vaakasuuntainen pyörreilmasuihku. Laite voidaan asentaa kattoon tai seinään. Paineenmittaus ja aerosolitestit voidaan tehdä etulevyn läpi.

Lisätiedot

KASOGUARD TURVAOVI - ASENNUSOHJEET

KASOGUARD TURVAOVI - ASENNUSOHJEET KASOGUARD TURVAOVI - ASENNUSOHJEET KASOGUARD TURVAOVI - ASENNUSOHJEET 1. Oven karmin asennuksessa käytetään 16 kpl säätöholkkeja (24mm), joilla karmi säädetään asennusaukkoon. 2. Oven karmin ja asennusaukon

Lisätiedot

MITEN LUEN PALOMÄÄRÄYKSIÄ

MITEN LUEN PALOMÄÄRÄYKSIÄ MITEN LUEN PALOMÄÄRÄYKSIÄ Puupäivä 2014 Tero Lahtela SPRINKLAUS SFS-5980 standardin 2-luokan sprinkleri Vähimmäisvaatimus 3 4 krs. P2-paloluokan asuinrakennukselle SFS-EN 12845 standardin OH-luokan sprinkleri

Lisätiedot

Ikkunapainikkeet ja -kilvet

Ikkunapainikkeet ja -kilvet Ikkunapainikkeet ja -kilvet LINE /062, /152 Pintakäsittelyt: kromattu Zn/CR, valkoinen Zn/JVA. 97 Käytetään tuuletusikkunoissa ja -luukuissa. IP-pakkaus sisältää kiinnitysruuvit. 28 5 (5,5 062) 39 15,5

Lisätiedot

FORSSAN METALLITYÖT OY O V I T E H D A S Turuntie 38, PL2, Forssa, p , fax

FORSSAN METALLITYÖT OY O V I T E H D A S Turuntie 38, PL2, Forssa, p , fax FOSSAN TEÄSUMPIOVI ULKOKÄYTTÖÖN 1. Kansilevy 2. Pohjalevy 3. Eriste 4. Eriste 5. Sarana 6. Suljinvahvike 7. Lukkosovite ja vedinvahvike 8. Karmi 9. Pielilista Teräsumpiovissa on samat karmivaihtoehdot

Lisätiedot

VTT-RTH (5)

VTT-RTH (5) 1 (5) Myönnetty Päivitetty Voimassa 18.5.2016 31.10.2016 30.10.2021 VTT Expert Services Oy on eräiden rakennustuotteiden tuotehyväksynnästä annetun lain (954/2012) 5 nojalla ja ottaen huomioon lain 2 luvun

Lisätiedot

KODIN LUKOT JA HELAT Turvallisuutta, viihtyisyyttä ja helppokäyttöisyyttä

KODIN LUKOT JA HELAT Turvallisuutta, viihtyisyyttä ja helppokäyttöisyyttä KODIN LUKOT JA HELAT Turvallisuutta, viihtyisyyttä ja helppokäyttöisyyttä Kodin turvallisuus sekä yksityisyyden suojaaminen ovat tärkeitä asioita. Tuotteiden oikealla valinnalla voit vaikuttaa oleellisesti

Lisätiedot

PILHA PAVILJONKI ASENNUSOHJEET

PILHA PAVILJONKI ASENNUSOHJEET PILHA PAVILJONKI ASENNUSOHJEET Innoros Oy :: Paanakedonkatu 20 :: 28100 Pori :: Puh. 0424-852200 :: www.ultimatemarket.com Perustuksen teko Perustussuositus: Sorapatja, vähintään 20 cm paksu ja halkaisijaltaan

Lisätiedot