VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY VUOSIKERTOMUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY VUOSIKERTOMUS"

Transkriptio

1 VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY VUOSIKERTOMUS

2 VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY 2 Puheenjohtajan sana Keilakausi 2012/2013 on saatu keilattua ja on pienen yhteenvedon aika. Kilpakeilailussa tehtiin muutamien vuosien jälkeen kilpailusuorituksissa uusi ennätys, 3607 suoritusta, josta kuuluu kiitos kaikille liiton jäsenille sekä muilta paikkakunnilta käyneille keilaajille.tämä on näkyvä kiitos, että Valkeakoskella on hyvät puitteet keilaamisen harrastamiseen, kiitos hallimestarille. Suomen mestaruustasolla menneen kauden osalta Valkeakoskelaista menestystä pitivät yllä veteraaninaiset Tertut Jauhiainen ja Lehtelä. Henkilökohtaisessa mestaruustaistossa Suomen mestariksi keilasi Jauhiaisen Terttu ja yhdessä Lehtelän Tertun kanssa saaliiksi kisoista tuli SM - hopeamitalit. Valtakunnansarjoissa oli mukana 5 joukkuetta, joista 2 veteraanisarjassa Walki Team joka oli lohkossaan toinen sekä Pykärit, joka samassa lohkossa oli 5. Nappi - 81 seniorisarjassa viides lohkossaan ja kuudes miesten 4-sarjassa. Miesten sarjassa oli myös Walki Team joukkue, joka nousi miesten 2-sarjaan muutamien vuosien jälkeen. Harrastekeilaus on myös pitänyt suosionsa menneellä kaudella ja sieltä voidaan myös saada kilpakeilaajia. Liiton talous on edelleen hyvällä tasolla, joten ensi kaudellakin voidaan järjestää keilakouluja ja kursseja myös kilpakeilaajille. Petri Hotari

3 VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY 3 LIITON JOHTO Kevätvuosikokouksessa liiton puheenjohtajaksi kaudelle valittiin yksimielisesti Petri Hotari, Walki Team. Entinen johtokunta valittiin jatkamaan edelleen yhdellä muutoksella. Johtokuntaan kuuluvat Riitta Heikkinen, Kei-Lit, Rauli Heikkinen, Timo Forsström, Markku Eerikäinen Walki Team sekä Olli Jokinen Nappi-81. Toiminnantarkastajiksi valittiin entiset eli Päivikki Liuttula ja Martti Nykänen, Potti. Varamiehiksi valittiin Harri Kauppinen, Walki Team. ja Veikko Ruohomäki, Pykärit. Sihteerinä on jatkanut Timo Forsström. Rahastonhoitajana on jatkanut Sirpa Kokkola. Keilailukoulutuksesta on vastannut Janne Kärkkäinen. Veteraanien kilpailutoiminnasta on vastannut Heikki Silvonen. Kilpailutoimikunnan vetäjänä on toiminut Riitta Heikkinen. Valkeakosken Keilailuliitto ry:n kauden sääntömääräiset vuosikokoukset pidettiin keilahallissa ja SEURAT JA REKISTERÖIDYT JÄSENET Seura M A B C D Yht. Kei-Lit Nappi Potti Pykärit Walki Team Yhteensä

4 VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY 4 SEUROJEN LUKU- JA JÄSENMÄÄRÄ KAUSITTAIN Toiminta- Seukausi roja M A B C D Yht

5 VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY 5 KAUDEN MESTARUUDET Henkilökohtaiset/ miehet: 1. Aarne Tuominiemi Walki Team 2. Rauli Heikkinen Walki Team 3. Timo Forsström Walki Team B 1. Markku Laaksonen Walki Team 2. Marko Kouva Pykärit 3. Hannu-Pekka Viitanen Walki Team C-D 1. Ville Jokinen Nappi Martti Nykänen Potti 3. Reijo Järvinen Pykärit naiset: 1. Terttu Jauhiainen Keilit 2. Riitta Heikkinen Keilit 3. Sirpa Kokkola Keilit veteraanit: 1. Aarne Tuominiemi Walki Team 2. Jukka Kuukasjärvi Walki Team 3. Pekka Nurminen Pykärit Parimestaruus/ miehet: M-A-B Walki Team Rauli Heikkinen Aarne Tuominiemi C-D Nappi-81 Ville Jokinen Lasse Kanerva naiset: Kei-Lit Terttu Jauhiainen Tiina Pouttu-Tyvi Nelimiesmestaruus/ miehet: M-A-B Walki Team Rauli Heikkinen, Aarne Tuominiemi, Markku Luukkonen, Timo Forsström Nelimiesmestaruus/ C-D Pykärit Reijo Järvinen. Heikki Silvonen, Rauno Lund ja Kauko Rupponen

6 VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY 6 SM-Kisat Pori Veteraanien SM Naisten Henkilökohtainen: 1. Terttu Jauhiainen Kei-Lit Naisten parikilpailu: 2. Kei-Lit (Terttu Jauhiainen, Terttu Lehtelä) Tampere Naisten B-SM 11, Sirpa Kokkola Kei-Lit Valtakunnansarjat Miehet: 3-sarja lohko 2 1. Walki Team Miehet: 4-sarja lohko Nappi-81 Seniorit: S2-sarja lohko 5 5. Nappi-81 Veteraanit: V2-sarja, lohko 2 2. Walki Team 5. Pykärit Liittomyllyt Veteraanit Lahdessa 5. Tuominiemi, Nurminen, L. Forsström, Eerikäinen Naiset Tampereella 6. Heikkinen, Jauhiainen, Pouttu-Tyvi, Kokkola, Nyqvist

7 VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY 7 LIITTO-OTTELUT Valkeakoski -Tampere veteraanit voitot 5-25 Tampereella sarjaa A. Tuominiemi 1404 J. Kuukasjärvi 1230 L. Forsström 1113 P. Nurminen 1110 O. Aaltonen 1101 M. Eerikäinen 1086 M. Haliseva 1080 R. Järvinen 1029 Valkeakoski - Tampere, miehet voitot Tampereella sarjaa A. Tuominiemi 1173 P. Hotari 1163 T. Forsström 1154 M. Vanhala 1153 E. Töyssy 1147 L. Forsström 1094 M. Eerikäinen 1086 I. Peiponen 976 Naisten Häme - Helsinki sarjaa R. Heikkinen 1283 T. Jauhiainen 1118 Valkeakoski - Hämeenlinna naiset Hämeenlinnassa 6.10, sarjaa T. Jauhiainen 1157 R. Heikkinen 1026 E. Nyqvist 1016 S. Kokkola 1012 R. Viljamaa 972 L. Paavilainen 926

8 VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY 8 Valkeakoski - Hämeenlinna miehet Valkeakoskella sarjaa Hämeenlinnassa sarjaa T. Forsström 1198 T. Forsström 1295 M. Eerikäinen 1196 M. Luukkonen 1234 A. Tuominiemi 1151 H. Kauppinen 1195 L. Forsström 1131 M. Eerikäinen 1144 P. Hotari 1123 K. Etuaho 1119 E. Töyssy 1116 A. Tuominiemi 1110 M. Vanhala 1106 H. Mikkola 1108 O. Jokinen 1100 J. Välkky 1087 P. Nurminen 1068 H-P. Viitanen 1058 K. Etuaho 1060 M. Laaksonen 1026 H. Etuaho 972 P. Nurminen 1015 T. Nygård 888 S. Heinonen 979 Valkeakoski - Keurusselkä miehet voitot Keuruulla sarjaa T. Forsström 1280 K. Haakana 1267 M. Luukkonen 1236 A. Tuominiemi 1210 M. Eerikäinen 1136 K. Etuaho 1096 R. Heikkinen 1096 S. Heinonen 1032 Valkeakoski - Forssa miehet voitot 6-5 Forssassa sarjaa T. Forsström 1207 H. Kauppinen 1202 M. Laaksonen 1201 K. Etuaho 1185 S. Heinonen 1166 K. Haakana 1152 M. Eerikäinen 1147 H-P. Viitanen 1130

9 VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY 9 Valkeakoski - Forssa naiset voitot 8-3 Forssassa sarjaa E. Nyqvist 1137 T. Jauhiainen 1124 S. Kokkola 1094 R. Heikkinen 1074 R. Viljamaa 965 K. Jokinen 959 Valkeakoski - Riihimäki miehet voitot Valkeakoskella sarjaa Riihimäellä sarjaa P. Hotari 1315 T. Forsström 1329 A. Tuominiemi 1270 M. Laaksonen 1329 T. Forsström 1188 H. Kauppinen 1288 S. Heinonen 1176 P. Nurminen 1243 T. Lahtinen 1161 S. Heinonen 1233 L. Forsström 1110 P. Hotari 1227 M. Vanhala 1106 M. Eerikäinen 1117 K. Etuaho 1042 H. Mikkola 1109 Valkeakoski - Hämeenlinna veteraanit Valkeakoskella sarjaa A. Tuominiemi 1377 P. Nurminen 1327 Terttu Jauhiainen 1325 J. Kuukasjärvi 1310 K. Etuaho 1187 V. Rakkolainen 1169 O. Aaltonen 1174 S. Heinonen 1155 M. Eerikäinen 1127 M. Haliseva 1082 L. Kanerva 1067 Jutta Metsiö 1036

10 VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY 10 Valkeakoski - Hämeenlinna veteraanit Hämeenlinnassa sarjaa A. Tuominiemi 1354 O. Aaltonen 1176 S. Heinonen 1175 Terttu Jauhiainen 1157 J. Kuukasjärvi 1114 L. Forsström 1105 Terttu Lehtelä 1077 K. Etuaho 1063 M. Eerikäinen 1050 M. Nykänen 1028 R. Järvinen 1011 V. Järvinen 862 Valkeakoski -Ylöjärvi, miehet voitot 14-1 Valkeakoskella 6 sarjaa Ylöjärvellä 6 sarjaa M. Vanhala 1181 P. Nurminen 1325 V. Ruohomäki 1098 A. Tuominiemi 1260 M. Laaksonen 1083 K. Etuaho 1227 S. Heinonen 1067 M. Eerikäinen 1220 H. Etuaho 1046 T. Forsström 1197 I. Peiponen 1028 H-P. Viitanen 1105 Valkeakoski - Ylöjärvi naiset voitot 10-5 Valkeakoskella 6 sarjaa T. Jauhiainen 1156 R. Heikkinen 1155 S. Kokkola 1131 E. Nyqvist 1082 N. Isotalo 912 K. Jokinen 860

11 VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY 11 LIITTOMYLLYIHIN OSALLISTUNEET Veteraanit Lahti M. Eerikäinen A. Tuominiemi P. Nurminen L. Forsström Miehet Lahti M. Luukkonen T. Forsström R. Heikkinen P. Hotari Naiset Tampere R. Heikkinen T. Pouttu-Tyvi T. Jauhiainen S. Kokkola E. Nyqvist

12 VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY 12 LIITTO-OTTELUT JA LIITTOMYLLYT EDUSTUKSET Keilaaja Ottelut Keilaaja Ottelut Keilaaja Ottelut Aaltonen Anja 13 Ilomäki Reijo 4 Kujala Jaakko 17 Aaltonen Harri 25 Innala Ritva 1 Kujanpää Jarmo 3 Aaltonen Olavi 176 Innala Tino 4 Kukkonen Tauno 4 Aaltonen Silja 8 Innala Tommi 3 Kulmala Jukka 2 Arola Annu 54 Isotalo Niina 1 Kunnola Kauko 28 Aronen Eero 1 Jaakkola Kalle 1 Kuossari Jukka 26 Bergius Irja 21 Jakobsson Hans 1 Kuossari Petri 30 Diehl Örnulf 11 Jauhiainen Terttu 93 Kuparinen Arja 1 Eerikäinen Markku 49 Johansson Marja 12 Kuparinen Risto 8 Eloranta Sisko 2 Jokinen Kirsti 5 Kuparinen Susanna 4 Enstedt Ensio 10 Jokinen Olli 28 Kuparinen Teuvo 3 Enstedt Kari 2 Jokinen Ville 2 Kuukasjärvi Jukka 219 Etuaho Harri 47 Jortikka Kaija 100 Kuukasjärvi Pekka 22 Etuaho Kari 94 Jukka Lennart 45 Kärkkäinen Janne 26 Forsström Lasse 42 Järvelä Airi 2 Laakso Ari 1 Forsström Matti 11 Järvelä Eero 13 Laaksonen Markku 31 Forsström Timo 109 Järvinen Marita 2 Laatikainen Maija-Liisa 15 Haakana Kimmo 2 Järvinen Reijo 9 Lahtinen Kari 3 Haitti Reino 32 Järvinen Veikko 2 Lahtinen Tomi 2 Hakkarainen Tuure 2 Kalinen Timo 4 Lahtonen Eero 9 Haliseva Markku 5 Kanerva Lasse 3 Lahtonen Jukka 3 Halme Eero 9 Kanerva Pentti 3 Lahtonen Tauno 91 Heikkilä Pekka 93 Kankaanpää Lauri 3 Laiho Ette 47 Heikkilä Pentti P 21 Kapanen Juhani 20 Laine Heikki-Jussi 4 Heikkinen Rauli 141 Karimo Pentti 37 Laine Kari 5 Heikkinen Riitta 87 Karimo Reijo 1 Latva-Kiskola Hannu 1 Heino Marjatta 3 Kataja Heikki 3 Latva-Kiskola Veikko 20 Heinonen Seppo 83 Kauppinen Harri 89 Lehtelä Elina 6 Hemilä Olavi 2 Keskinen Aimo 4 Lehtelä Mika 4 Hietala Erkki 33 Ketola Lasse 72 Lehtelä Pertti 61 Hoivassilta Katri 9 Kettunen Jaakko 36 Lehtelä Terttu 43 Hotari Petri 69 Koikkalainen Jari 1 Lehtelä Tommi 28 Huhtinen Ritva 18 Kokkola Sirpa 68 Lehtinen Pertti 1 Huttunen Esa 3 Kokkonen Tauno 59 Lehto Leo 3 Huttunen Saku 1 Kopra Ilkka 17 Lehto Pentti 14 Hynninen Seppo 2 Korkeila Antero 2 Lehto Veikko 1 Hytönen Jarmo 5 Koski Sirpa 1 Lehtonen Toivo 1 Hyvärinen Henri 1 Koskinen Esko 26 Lehtonen Tuomo 15 Ilmivalta Ritva 5 Kourunen Urho 3 Liehu Kalevi 1 Ilola Pekka 2 Kouva Marko 1 Liehu Kimmo 1 Kuisma Tapani 104

13 VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY 13 Keilaaja Ottelut Keilaaja Ottelut Keilaaja Ottelut Linnovaara Aarne 10 Paasikoski Matti 5 Rekomaa Matti 4 Linnovaara Pekka 5 Paavilainen Lea 6 Ruohomäki Veikko 185 Lintunen Eila 12 Paavolainen Aarne 14 Rämö Jari 2 Lintunen Erkki 59 Pajala Pekka 2 Rättö Jari 2 Liuttula Päivikki 15 Pajunen Antti 1 Rättö Mari 1 Luukkonen Markku 114 Pajunen Ismo 1 Rättö Voitto 5 Löfroos Helinä 71 Pakarinen Eila 3 Saari Antti 59 Majala Irja 11 Pakkanen Eino 9 Saari Ismo 4 Malm Esko 5 Palmgren Jouni 26 Saarinen Jaakko 67 Malmivuori Unto 13 Parjo Jouko 10 Saarinen Jukka 1 Markkanen Pertti 1 Parkkali Raijo 5 Saikko Joel 1 Martikainen Jari 1 Partanen Riitta 1 Saikkonen Juhani 5 Menna Keijo 2 Peiponen Ismo 25 Sainio Juha 1 Merikanto Hannu 1 Pekkanen Pauli 2 Salminen Eino 20 Metsiö Jutta 22 Peltonen Matti 6 Salminen Matti 40 Mikkola Heikki 69 Peltonen Usko 12 Salminen Risto 2 Mikkola Vesa 16 Perholehto Armas 14 Salminen Tuula 17 Mononen Esko 10 Perolahti Irja 59 Salo Heikki 4 Multanen Aatto 8 Pesonen Jukka 3 Savilampi Markku 31 Mäkelä Armas 129 Pesonen Pirjo 2 Savilampi Mika 1 Mäkinen Eino 12 Piekkari Matti 1 Savilampi Pirjo 63 Mäkinen Osmo 28 Pietilä Sinikka 1 Savilampi Teemu 4 Niemi Armas 59 Piilola Hanna 6 Selin Erkki 36 Nieminen Erkki 30 Pohja Keijo 15 Seppälä Arvi 109 Nieminen Tapio 37 Pohja Vilho 40 Seppänen Esko 89 Nikkilä Aarne 1 Pohjanpää Juha 55 Seppänen Juha 4 Nikkilä Jouko 2 Pohjavirta Eero 1 Serkola Aarne 2 Nisander Jouko 11 Pohjola Raija 2 Sievä Leena 1 Nisander Miika 5 Pohjolainen Irma 5 Siikander Heikki 4 Niskasaari Reino 22 Pouttu-Tyvi Tiina 35 Sikstus Raimo 1 Nousiainen Seppo 3 Pulkkinen Pentti 25 Silvonen Heikki 112 Nurmi Antti 19 Puranen Reijo 7 Silvonen Orvokki 4 Nurminen Pekka 65 Pyykkönen Urpo 76 Sinervo Teppo 27 Nygård Tapio 1 Pöytäkivi Jari 4 Siurola Tapani 15 Nykänen Kari 11 Pöytäkivi Kauko 93 Soini Heikki 3 Nykänen Martti 2 Railo Pauli 15 Sormunen Liisa 21 Nykänen Raimo 30 Rakkolainen Einar 55 Sulkio Pentti 40 Nyqvist Erja 3 Rakkolainen Viljo 80 Sutela Matti 5 Näsi Alpo 2 Reijula Eero 27 Sutela Petri 3 Ojala Hanna 1 Rein Jussi 54 Talasniemi Juuso 1

14 VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY 14 Keilaaja Ottelut Keilaaja Ottelut Keilaaja Ottelut Tavisalo Tero 9 Vainio Martti 18 Virtanen Ismo 6 Teiksala Matti 2 Vainio Risto 9 Virtanen Tuomo 47 Tulonen Matti 38 Vainio Seppo 1 Virtanen Viljo 16 Tuomi Paavo 15 Vanhala Markku 10 Wuorisalo Jarmo 33 Tuominiemi Aarne 261 Verkama Olavi 4 Wuorisalo Viljo 24 Tuominiemi Merja 2 Viitala Marjatta 6 Väisänen Pertti 20 Turkia Pertti 12 Viitanen Hannu-Pekka 3 Välkky Jukka-Pekka 8 Twilling Marianna 17 Vilenius Veikko 10 Väyrynen Olavi 26 Tyvi Joni 1 Viljamaa Riitta 10 Väyrynen Tarja 1 Tyvi Tomi 15 Vilpas Raimo 8 Österlund Anneli 27 Töyssy Erkki 2 Virtaala Jaakko 32 KUNNIAMERKKILUETTELO No 1 Juuso Valfrid Walden Jukka Kuukasjärvi Veikko Ruohomäki Armas Mäkelä Heikki Silvonen Rauli Heikkinen ANSIOMERKKILUETTELO No 1 Pentti Karimo 2 1 mom Sulo Kolkka 2 10 " Ilari Haapanen 2 7 " Onerva Haapanen 2 7 " Tauno Kokkonen 2 4 " Kari Kuusela 2 7 " Katri Hoivassilta 2 7 " Sulo Hoivassilta 2 7 " Veikko Latva-Kiskola 2 1 " Pentti Pulkkinen 2 8 " Armas Mäkelä 2 8 " Lennart Jukka 2 5 " Vilho Norteva 2 2 " Asko Suova 2 6 " Eino Pakkanen 2 5 " Jaakko Saarinen 2 5 " Rauli Heikkinen 2 7 " Viljo Wuorisalo 2 5 " Erkki Hietala 2 5 " Jukka Kuukasjärvi 2 5 " Matti Salminen 2 5 " Armas Niemi 2 5 " Tauno Lahtonen 2 5 " Erkki Nieminen 2 5 " 1975

15 VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY Antti Nurmi 2 1 " Markku Luukkonen 2 6 " Antti Saari 2 5 " Einar Rakkolainen 2 5 " Veikko Ruohomäki 2 5 " Reino Haitti 2 5 " Reijo Puranen 2 8 " Urpo Pyykkönen 2 5 " Voitto Rättö 2 1 " Tero Tavisalo 2 9 " Tuomo Virtanen 2 9 " Pekka Heikkilä 2 9 " Irja Perolahti 2 5 " Jukka Kuossari 2 8 " Reijo Parkkali 2 8 " Osmo Mäkinen 2 10 " Jarmo Wuorisalo 2 5 " Heikki Silvonen 2 1 " Esko Seppänen 2 8 mom Olavi Aaltonen 2 5 " Kaija Jortikka 2 5 " Tapani Kuisma 2 5 " Helinä Löfroos 2 6 " Juha Pohjanpää 2 9 " Arvi Seppälä 2 5 " Erkki Selin 2 5 " Kauko Pöytäkivi 2 5 " Raimo Nykänen 2 5 " Aarne Tuominiemi 2 8 " Jaakko Virtaala 2 6 " Tommi Lehtelä 2 8 " Heikki Mikkola 2 5 " Tapio Nieminen 2 5 " Ette Laiho 2 5 " Lasse Ketola Annu Arola Jaakko Kettunen Matti Tulonen Pentti Sulkio Harri Kauppinen Riitta Hautamäki Seppo Heinonen Petri Kuossari Harri Etuaho Pertti Lehtelä Erkki Lintunen Vilho Pohja Kari Etuaho Viljo Rakkolainen Terttu Jauhiainen Pirjo Savilampi

16 VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY 16 VKL:N VIIRI (60 liitto-otteluedustusta) Kaija Jortikka 1995 Tapani Kuisma 1995 Kauko Pöytäkivi 1995 Aarne Tuominiemi 1995 Rauli Heikkinen 1996 Arvi Seppälä 1996 Heikki Silvonen 1998 Lasse Ketola 2000 SKL:N HOPEINEN KUNNIALEVYKE KULTAMITALILLA 1 Juuso Walden 1957 SKL:N KULTAINEN ANSIOMERKKI 126 Armas Mäkelä Heikki Silvonen 2012 SKL:N HOPEINEN ANSIOMERKKI SKL:N VIIRI Sulo Kolkka 1959 Tauno Kokkonen 1972 Pentti Karimo 1987 Jukka Kuukasjärvi 1987 Antti Nurmi 1987 Einar Rakkolainen 1987 Heikki Silvonen 1987 Jaakko Virtaala 1987 Armas Mäkelä 1991 Annu Arola 2012 Heikki Mikkola 2012 Arvi Seppälä 2012 Olli Jokinen 2012 Rauli Heikkinen 2012 Keilaseura Potti 2012 Keilaseura Pykärit 2012 Keilaseura Walki Team 2012 Valkeakosken Keilailuliitto 2012

17 VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY 17 LIITON SUURMESTARIT No 1 Sulo Hoivassilta Tauno Kokkonen Matti Salminen Jukka Kuukasjärvi Antti Saari Markku Luukkonen Pekka Heikkilä Jouni Palmgren Tuomo Virtanen Olavi Aaltonen Tero Tavisalo Urpo Pyykkönen Esko Seppänen Aarne Tuominiemi Tapani Kuisma Kauko Pöytäkivi Juha Pohjanpää Rauli Heikkinen Tapio Nieminen Veikko Ruohomäki Lasse Ketola Teppo Sinervo Petri Hotari 2006

18 VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY 18 Lotilan keilahallin rata- ja sarjaennätykset RATAENNÄTYKSET RATA Tuominiemi Aarne Walki Team 300 RATA Hotari Petri Walki Team 300 RATA Tuominiemi Aarne Walki Team 300 RATA Aaltonen Olavi Walki Team 300 RATA Turtiainen Jussi TKK/Tampere 300 RATA Nurmilo Panu Giants/Pori 300 RATA Ahokas Jarmo Bay / Lahti 300 RATA Kiviniemi Pekka TKK/Tampere 300 RATA Saarikko Jarmo TKK/Tampere 300 RATA Tuominiemi Aarne Walki Team 300 RATA Alho Timo TKK/Tampere 300 RATA Heino Sami Mainarit/Varkaus 300 RATA Dahlman Juha Si-Ke/H:linna 300 RATA Keituri Petri TKK/Tampere 300 RATA 2 17,11,2012 Vesa Villman TKK/Tampere 300 RATA Hotari Petri Walki Team 300 RATA Tiainen Juuso Räme/Lohja 300 RATA Hurtta Jukka BR/ Myllykoski 300 RATA Tonteri Juhani LK / Lahti 300 RATA Turtiainen Jussi TKK/Tampere 300 RATA Tuominiemi Aarne Walki Team 300 RATA Järvinen Matti JBC/Jämsänkoski 300 RATA Tonteri Juhani LK / Lahti 300 RATA Hautakoski Markus CouCou/H:linna 300 RATA Salminen Mika FBC/Forssa 300 RATA Hotari Petri Walki Team 300 RATA Saarikko Jarmo TKK/Tampere 300 RATA Mäkelä Juho Räme/Lohja 300 RATA Turtiainen Jussi TKK/Tampere 300 RATA Nurminen Pekka Pykärit 300 RATA Jussila Perttu TKK/Tampere 300 RATA Mannonen Petri TKK/Tampere 300 RATA Pietilä Mikko FBC/Forssa 300 RATA Heino Sami Pinjets/Hyvinkää 300 RATA Jussila Perttu TKK/Tampere 300 RATA Turtiainen Jussi TKK/Tampere 300 RATA Rauhaniemi Sami FBC/Forssa 300 RATA Heinonen Markus Tornados/Helsinki 300 RATA Kuningas Ossi Slaikkarit/Imatra 300 RATA Luukkonen Markku Nappi RATA Pöllänen Krista Sirkut/ Lahti 300 RATA Helminen Jouni Bay / Lahti 300 RATA Tuominiemi Aarne Walki Team 300 RATA Heinonen Markus TKK/Tampere 300 RATA Asplund Teemu Ailec/Helsinki 300 RATA Oksanen Mika Torpedos/Lahti 300 RATA Heikkinen Rauli Walki Team 300 RATA Salminen mika FBC/Forssa 300 RATA Turtiainen Jussi TKK/Tampere 300

19 VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY 19 RATA Jussila Perttu TKK/Tampere 300 RATA Ahokas Jarmo Bay/Lahti 300 RATA Mäkelä Juho Räme/Lohja 300 RATA Rauhaniemi Sami FBC/Forssa 300 RATA Mäkelä Juho Räme/Lohja 300 RATA Heino Mika Pinjets/Hyvinkää 300 RATA Kiviniemi Pekka TKK/Tampere 300 RATA Hotari Petri Walki Team 300 RATA Turtiainen Jussi TKK/Tampere 300 RATA Brusi Pekka TKK/Tampere 300 RATA Tiainen Olli Räme/Lohja 300 RATA Turtiainen Jussi TKK/Tampere 300 RATA Jussila Perttu TKK/Tampere 300 RATA Pietilä Mikko CouCou/H:linna 300 RATA Humalalampi Niko JBC/Jämsänkoski 300 RATA Hotari Petri Walki Team 300 RATA Aarikka Aki CouCou/H:linna 300 RATA Hotari Petri Walki Team 300 RATA Heikkinen Rauli Walki Team 300 RATA Mäkelä Timo Kiila/H:linna 300 RATA Ahokas Jarmo Bay / Lahti 300 RATA Kuningas Ossi Slaikkarit/Imatra 300 RATA Kuningas Ossi Slaikkarit/Imatra 300 RATA Jussila Perttu TKK/Tampere 300 RATA Alho Timo TKK/Tampere 300 RATA Jussila Perttu TKK/Tampere 300 RATA Luukkonen Markku Nappi RATA Saarikko Jarmo TKK/Tampere 300 RATA Kuningas Ossi Slaikkarit/Imatra 300 RATA Tuominiemi Aarne Walki Team 300 RATA Heinonen Markus TKK/Tampere 300 RATA Villman Vesa TKK/Tampere 300 RATA Tuominiemi Aarne Walki Team 300 RATA Aarikka Aki CouCou/H:linna 300 RATA Jouni Helminen Bay / Lahti 300 RATA Turtiainen Jussi TKK/Tampere 300 RATA Salminen Mika FBC/Forssa 300 RATA Saarikko Jarmo TKK/Tampere 300 RATA Jääskeläinen Erkki Provikka/Kotka 300 RATA Määttä Mika Ailec/Helsinki 300 RATA Rauhaniemi Sami FBC/Forssa 300 RATA Järvinen Esko RC/Pori 300 RATA Kuningas Ossi Slaikkarit/Imatra 300 RATA Keituri Petri TKK/Tampere 300 RATA Ahonen Henrik GB/Helsinki 300 RATA Heikkinen Rauli Walki Team 300 RATA Tiainen Olli Räme/Lohja 300 RATA Heino Sami Mainarit/Varkaus 300 RATA Kärkkäinen Janne Walki Team 300 RATA Hotari Petri Walki Team 300 RATA Heikkinen Rauli Walki Team 300 RATA Turtiainen Jussi TKK/Tampere 300 RATA Lahti Jukka-Pekka TKK/Tampere 300 RATA Tuominiemi Aarne Walki Team 300 RATA Puumala Henrik Tuubi/Ylöjärvi 300

20 VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY 20 RATA Heino Raimo TaKu/Riihimäki 300 RATA Nurmilo Panu Giants/Pori 300 RATA Petteri Kiviaho Siniset/Riihimäki 299 RATA Makkonen Vesa TKK/Tampere 289 SARJAENNÄTYKSET SARJ Tuominiemi Aarne Walki Team 300 SARJ Peltoniemi Toivo RäMe/Lohja 300 SARJ Jussila Perttu TKK/Tampere 300 SARJ Turtiainen Jussi TKK/Tampere 300 SARJ Salminen Mika FBC/Forssa 300 SARJ Heikkinen Rauli Walki Team 300 SARJ Nurmilo Panu Giants/Pori 300 SARJ Jussila Perttu TKK/Tampere 300 SARJ Mäkelä Juho RäMe/Lohja 300 SARJ Keituri Petri TKK/Tampere 300 SARJ Kuningas Ossi Slaikkarit/Imatra 300 SARJ Turtiainen Jussi TKK/Tampere 577 SARJ Karjalainen Tommi TuWe/ Turku 837 SARJ Jussila Perttu TKK/Tampere 1126 SARJ Jussila Perttu TKK/Tampere 1386 SARJ Jussila Perttu TKK/Tampere 1665 SARJ Hotari Petri Walki Team 1808 SARJ Tiainen Olli RäMe/Lohja 2044 SARJ Kallio Jesse TKK/Tampere 2263 SARJ Kallio Jesse TKK/Tampere 2465 SARJ Kallio Jesse TKK/Tampere 2667 SARJ Saarikko Jarmo TKK/Tampere 2884 SARJ Asplund Teemu Ailec / Helsiki 4343 SARJ Tiainen Juuso RäMe/Lohja 6450 SARJ Kivelä Riku-Petteri WRB/Seinäjoki 8669 SARJ Jussila Perttu TKK/Tampere RATAENNÄTYKSET AMERIKKALAISITTAIN RATA 1/ Keituri Petri TKK/Tampere 300 RATA 3/ Peltoniemi Toivo RäMe/Lohja 300 RATA 5/ Jokinen Matti TKK/ Tampere 300 RATA 5/ Lahti Mika TKK/ Tampere 300 RATA 5/ Jussila Perttu TKK/ Tampere 300 RATA 5/ Tuominiemi Aarne Walki Team 300 RATA 7/ Jokinen Matti TKK/ Tampere 298 RATA 9/ Jussila Perttu TKK/ Tampere 298 RATA 11/ Forsström Timo Walki Team 300

21 VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY 21 KILPAILIJAMÄÄRÄT KAUSITTAIN KAUSI OMAT VIERAAT YHTEENSÄ SM

22 VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY 22 Petri Hotari Puheenjohtaja Timo Forsström Sihteeri

BR/ RATA

BR/ RATA RATAENNÄTYKSET RATA 1 4.2.2007 Tuominiemi Aarne Walki Team 300 RATA 1 27.10.2009 Hotari Petri Walki Team 300 RATA 1 15.12.2009 Tuominiemi Aarne Walki Team 300 RATA 1 10.12.2010 Aaltonen Olavi Walki Team

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY VUOSIKERTOMUS

VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY VUOSIKERTOMUS VUOSIKERTOMUS 2017-2018 PUHEENJOHTAJAN SANA Keilailukausi 2017-2018 on saatu suoritettua ja on pienen yhteenvedon aika. Kilpailusuorituksia oli 3093, mikä oli muutama sata vähemmän, kuin edelliskaudella.

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY 1. Puheenjohtajan sana

VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY 1. Puheenjohtajan sana VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY 1 Puheenjohtajan sana Keilakausi 2009/2010 on takana ja näin uuden kauden kynnyksellä on aika tehdä pieni yhteenveto kaudesta. Tämä kausi oli minulle ensimmäinen liiton puheenjohtajana.

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY VUOSIKERTOMUS

VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY VUOSIKERTOMUS VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY VUOSIKERTOMUS 2010-2011 VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY 2 Puheenjohtajan sana Keilakausi 2010-2011 on saatu vietyä päätökseen ja on pienen yhteenvedon aika. Menneellä kaudella

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY VUOSIKERTOMUS

VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY VUOSIKERTOMUS VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY VUOSIKERTOMUS 2013-2014 VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY 2 Puheenjohtajan sana Vuosi on vierähtänyt ja on pienen yhteenvedon aika keilakaudesta 2013/2014. Keilahallissa oli

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY VUOSIKERTOMUS

VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY VUOSIKERTOMUS VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY VUOSIKERTOMUS 2016-2017 VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY 2 Keilailukausi 2016-2017 on saatu suoritettua ja on pienen yhteenvedon aika. Allekirjoittaneelle kausi oli ensimmäinen

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY VUOSIKERTOMUS

VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY VUOSIKERTOMUS VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY VUOSIKERTOMUS 2015-2016 VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY 2 Valkeakosken keilailuliitto ry Puheenjohtajan sana Keilakausi 2015/2016 on saatu keilattua ja on pienen yhteenvedon

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY VUOSIKERTOMUS 2014-2015

VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY VUOSIKERTOMUS 2014-2015 VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY VUOSIKERTOMUS 2014-2015 VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY 2 Keilakausi 2014/2015 on saatu keilattua ja on pienen yhteenvedon aika. Kilpakeilailussa kausi oli jälleen hyvä, sillä

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY VUOSIKERTOMUS

VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY VUOSIKERTOMUS VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY VUOSIKERTOMUS 2011-2012 VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY 2 Valkeakosken keilailuliitto ry Puheenjohtajan sana Keilakausi 2011/2012 on saatu päättyneeksi, joten on aika tehdä

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY 2

VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY 2 VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY 2 Puheenjohtajan sana Keilakausi 2007/2008 on takana ja on aika vetää pieni yhteenveto keilailun tiimoilta. Kausi oli erilaisten kilpailuiden sävyttämä. Valkeakoskella on

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY 1. Puheenjohtajan sana

VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY 1. Puheenjohtajan sana VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY 1 Puheenjohtajan sana On tullut aika näin uuden keilakauden alkaessa tehdä katsaus menneeseen. Valkeakoskella keilailu on saanut uuden hallin myötä uusia harrastajia. On

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY 2

VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY 2 VALKEAKOSKEN KEILAILULIITTO RY 2 Puheenjohtajan sana Keilakausi 2006/2007 on saatu päätökseen ja on yhteenvedon aika. On kaiketi yli 10 vuotta kulunut siitä, kun otin vetovastuun valkeakoskelaisesta keilailusta.

Lisätiedot

VKL 50+ VUOTTA VALKEAKOSKELAISTA KEILAILUA 1962-63 1961 ALKU 1963-64 1961-62 1964-65

VKL 50+ VUOTTA VALKEAKOSKELAISTA KEILAILUA 1962-63 1961 ALKU 1963-64 1961-62 1964-65 VKL VALKEAKOSKELAISTA KEILAILUA 50+ VUOTTA 1962-63 Divisioonapelit alkavat, 24 joukkuetta. Ilari Haapanen 3. B-SM:ssä, josta nuorten maajoukkueeseen. Toiseksi paras Ruotsissa. Liittomyllyyn, 1. kierroksen

Lisätiedot

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA 2018-2019 Tilanne 3. kierroksen jälkeen 3.2.2019 Kupittaa/Turku 1. Mainarit 33 517 34360 1041,21 2. Bay 33 393 33381 1011,55 3. GB 33 387 33248 1007,52 4. TKK 33

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Päivitetty: 25.11.2012 Pentti Nieminen Lisäykset ja korjaukset puh. 050-3485607, peetun@luukku.com

Lisätiedot

A-mestaruus. B-mestaruus

A-mestaruus. B-mestaruus Porin Keilailuliitto Porin Keilahalli RKL:n keilailumestaruus henkilökohtaiset mestaruudet, miehet ja naiset, 6 sarjaa eu 12.04.2010-02.05.2010 Valvoja:RKM Pori (Porin Rakennusmestariyhdistys ry) A-mestaruus

Lisätiedot

RANKING OSIO 1 KAIKKI TULOKSET

RANKING OSIO 1 KAIKKI TULOKSET RANKING 2007-2008 OSIO 1 KAIKKI TULOKSET NIMI SEURA TULOS Yht. KESKI- PARAS Pelaaja N:o Kaadot KAUPUNKI COUNTRY TAS. TULOS 1 2 3 4 5 YHT. ARVO SARJA 1 Asplund Teemu Ailec Helsinki 1119 0 1119 222 216 209

Lisätiedot

MA-luokat 102 srj. B-luokka 102 srj

MA-luokat 102 srj. B-luokka 102 srj Tampereen Keilailuliitto Ry Kaupin Keilahalli Kausikilpailuraportti (Viikkokilpailut) Tulokset ajalta 05.01.2015-24.05.2015 (vähintään 102 sarjaa heittäneet) MA-luokat 102 srj 1. Jussila Perttu TKK Tampere

Lisätiedot

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet

Lisätiedot

Piirin rantaonki Rantasalmi

Piirin rantaonki Rantasalmi Piirin rantaonki 7.6.2018 Rantasalmi EKL:n Mikkelin Piirin rantaonkikilpailut pidettiin tänä vuonna Rantasalmella 7.6. torstaina. NAISET YLI 80 1. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKKEENSAAJAT 0,288 LAAKKONEN

Lisätiedot

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet 4.9.2018 Summa / Nro Nimi Yhteensä Mantila Jyrki 37 Kortet Hannu 31 Leinonen Asko 24 Sepponen Pekka 21 Sinisalo Tauno 21 Saarenheimo Kauko 19 Virta Asko 19

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli 1 OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 1 6.2.2008 08:00 Kaarina Pori 2-2 15 6.2.2008 08:45 Vantaa Turku 3-9 9 6.2.2008 09:30 Savonlinna/Mikkeli

Lisätiedot

Riihimäen Keilailuliitto Riihimäen Keilahalli

Riihimäen Keilailuliitto Riihimäen Keilahalli Sivu 1 1. Tomi Honkonen Kamut 796 (78) + 763 (78) + 732 (78) 2291 (234) 2. Samuli Tiainen Siniset 807 (0) + 751 (0) + 707 (0) 2265 (0) 3. Joonas Riikonen Siniset 812 (69) + 721 (69) + 712 (69) 2245 (207)

Lisätiedot

Lahti Bowl. LAHDEN KEILAHALLI Launeenkatu 5, Lahti, Date: 31/10/2015 Time: 17:22. Best team details

Lahti Bowl. LAHDEN KEILAHALLI Launeenkatu 5, Lahti, Date: 31/10/2015 Time: 17:22. Best team details Lahti Bowl LAHDEN KEILAHALLI Launeenkatu 5, Lahti, +358440420300 Date: 31/10/2015 Time: 17:22 Best team details Tournament: Miesten Liittomylly 2015 Event: Alkukilpailu Squads: Maanantai 26.10 kello 18.00,

Lisätiedot

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S Tulokset Joukkuekilpailu Satakunta Makelä Antti M SA 99 Väyrynen Reijo M50 SA 96 Keikko Tommi M SA 96 Laarimo Mika M SA 95 Ikola Juha M50 SA 92 Ylijoki Juho M SA 92 Nurmi Markku M50 SA 91 Saunaluoma Jouni

Lisätiedot

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA 5.3.2019 NAISET Y 80 1. HALINEN HANNA OTAVAN SEUDUN ELÄKKEENS 0,198 2. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKEENSAAJAT 0,152 3. VENÄLÄINEN EEDIT HAUKIVUOREN ELÄKKEENSAAJAT

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

# Pelaaja Seura Yhteensä

# Pelaaja Seura Yhteensä Teerenpeli Tour 2015 kokonaistilanne - 3 parasta tulosta lasketaan mukaan SCR # Pelaaja Seura 1 2 3 4 5 6 Yhteensä 1 El- Ghaoui Mohamed MeG 79 86 80 84 243 2 Lehtikangas Jari LG 85 76 85 85 246 3 Lindqvist

Lisätiedot

Yleinen lopputulokset Nimi Seura Liitto Tulos Tasoitus Kaadot 1 Tiainen Samuli Siniset Riihimäki Rahkonen Martti Ensokeila

Yleinen lopputulokset Nimi Seura Liitto Tulos Tasoitus Kaadot 1 Tiainen Samuli Siniset Riihimäki Rahkonen Martti Ensokeila Yleinen lopputulokset 1.11.2015 Nimi Seura Liitto Tulos Tasoitus Kaadot 1 Tiainen Samuli Siniset Riihimäki 1532 0 53 2 Rahkonen Martti Ensokeila Imatra 1334 138 30 3 Kuuva Ari Pate Heinola 1320 102 32

Lisätiedot

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( )

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( ) 1. Timo Korpiola 68 1963 80 1967,1969,1970 (3. 1966) 93 1971 +93 1972 (3. Yleismestaruus 1963) 2. Max Jensen 80 1963,1964 Yleismestaruus 1963 (2. 1964) 3. Pauli Hissa +80 1963,1964 Yleismestaruus 1964

Lisätiedot

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki.

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki. OTTELUT 11.2.2016 Jääkiekko 9. Viranomaisturnaus Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO A 5 10.2.2016 08:00 PORKVU - TPU Turku 0-10 6 10.2.2016 09:00 7 10.2.2016 10:00 Vanginvartijat PORKVU

Lisätiedot

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Nokian ampumarata 30.06.2018 30.06.2018 20.20.32 SML-Hirvi, sarja M 1. Kari Koskinen PH 94 90 184 2. Jani Lingren KS 90 88 178 3. Kari Äikäs KS 90 84 174 4. Tommi

Lisätiedot

Hämeen Aluemestaruuskilpailut 2011

Hämeen Aluemestaruuskilpailut 2011 Nokian Ampumarata 03. - 04.09.2011 04.09.2011 22:10:56 50m Kivääri 3x40 ls, sarja Y 1. Teemu Lipponen NoSA 99 99 100 99 397 86 92 89 90 357 97 97 97 92 383 1137 2. Antti Raittinen LamAs 96 98 98 97 389

Lisätiedot

Hämeen Vapaa-ajankalastajapiiri Pilkkimestaruus 2017 tulokset Viljakkala, Haveri / Kyrösjärvi

Hämeen Vapaa-ajankalastajapiiri Pilkkimestaruus 2017 tulokset Viljakkala, Haveri / Kyrösjärvi Hämeen Vapaa-ajankalastajapiiri Pilkkimestaruus 2017 tulokset Viljakkala, Haveri / Kyrösjärvi 25.02.2017 NUORET 19 (alle 19 v.) 1 7 Kinnunen Nico HeKa 398 2 2 Nevala Ville Valkeakosken Kalaveikot 1 366

Lisätiedot

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET Rantaonginta Savonlinna 1.8.2017 Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET 1 1,746 ANDERSIN ANNI 0,898 TYNKKYNEN KAIJA 0,432 VAJANTO AILA 0,416 2 MIKKELIN 1,586 MESIÄINEN SATU 0,888 AHONEN PIRKKO 0,216 HÄKKINEN

Lisätiedot

ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET

ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET RANKING ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET NIMI SEURA KAUPUNKI tas/s Tulos tas yht 6 sarjaa Ka Paras sarja 1 Asplund Teemu Patteri Helsinki 1502 0 1502 250,33 300 2 Palermaa Osku Patteri Helsinki 1464 0 1464

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli Sivu 1 1. Honkonen Tomi Kamut 954 (64) + 936 (64) + 909 (64) 2799 (192) 2. Lehtinen Aulis Pinjets 946 (84) + 933 (84) + 916 (88) 2795 (256) 3. Piitulainen Kari UK88 967 (24) + 911 (36) + 903 (32) 2781

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli Sivu 1 1. Lehtinen Aulis Pinjets 946 (84) + 933 (84) + 916 (88) + 894 (84) 3689 (340) 2. Honkonen Tomi Kamut 954 (64) + 936 (64) + 909 (64) + 863 (72) 3662 (264) 3. Piitulainen Kari UK88 967 (24) + 911

Lisätiedot

Kansalliset Seniorit Joukkuekilpailu

Kansalliset Seniorit Joukkuekilpailu Kansalliset Seniorit 2016 Joukkuekilpailu yht. 1 Hämeelinna 1 Hellemaa Reino, Laiho Ilpo, Ohristo Antti, Sivonen Aaro 4334 2 Turku Viitanen Heikki, Nummi Jukka, Raatikainen Jarmo, Kari Raimo 4309 3 Hyvinkää

Lisätiedot

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81 Lapin Mestaruuspilkki 13.3.2010 Kemijärvi / Kaisanlahti Tulokset: Nuoret alle 12v. 1. Heidi Harju 780 g Ivalon Erämiehet 2. Ville Harju 287 3. Riikka Kumpula 250 Sodankylän Perhokalastajat 4. Jonna Harju

Lisätiedot

EKL MIKKELIN PIIRIN MESTARUUSPILKKI RANTASALMELLA

EKL MIKKELIN PIIRIN MESTARUUSPILKKI RANTASALMELLA EKL MIKKELIN PIIRIN MESTARUUSPILKKI 7.3.2017 RANTASALMELLA NAISET ALLE 70 V Sija Nimi Seura Kaloja 1. Sirpa Repo Rantasalmen Eläkeensaajat ry 1,588 2. Tullinen Sinikka Mikkelin Eläkkeensaajat 1,52 3. Raita

Lisätiedot

Veteraanien Valtakunnallinen Joukkueturnaus Henkilökohtaiset tulokset (alkukilpailu)

Veteraanien Valtakunnallinen Joukkueturnaus Henkilökohtaiset tulokset (alkukilpailu) Veteraanien Valtakunnallinen turnaus Henkilökohtaiset tulokset (alkukilpailu) 2019 1 Siltala Veijo 19 TURKU KL MIEHET 221 260 244 157 287 1 169 233,8 287 1 074 2 Estola Kalevi 13 PORI KL 259 227 216 245

Lisätiedot

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo.

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo. Sijoitus Kilpailu % Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag 1 100,0000 939,2404 124 Nousiainen Lauri 2 97,6396 917,0707 127 Nurmi Seppo Karjala A 3 95,4658 896,6531 104 Manni Matti

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

Kevättempaus yleinen Lopputulokset

Kevättempaus yleinen Lopputulokset Kevättempaus yleinen Lopputulokset 5.5.2013 Nimi Seura Liitto Tulos Tasoitus Kaadot Viim. sarja 1 Teppo Ryhänen GH Rauma 1453 0 48 259 2 Henry Huovinen Ponsi Kouvola 1453 108 40 214 3 Keijo Laitinen Ilves

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 627 647 641 646 (512) 13262 (1593) (609) 781 633 (605) 655 629 715 677 653 643 666 655 663 723 685 652 (614) 643 628 (621) (597) (585) (605) (581) (574) 2. Härkönen Heikki

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 781 633 605 655 629 13146 (1653) 715 677 653 643 666 655 663 723 685 652 614 643 628 621 (597) (585) 605 (581) (574) 2. Härkönen Heikki PoRa 769 684 627 630 (580) 13117 (1623)

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Härkönen Heikki PoRa 641 769 684 627 630 13151 (1626) (580) 658 647 649 644 633 687 679 713 685 628 (578) (578) 682 645 629 (607) 614 607 (549) 2. Jäntti Raimo Atrium 609 781 633 605 655 13150

Lisätiedot

Porin Keilailuliitto Pori Open turbo sarjat 3-4

Porin Keilailuliitto Pori Open turbo sarjat 3-4 1 Vettenranta Jari B 192,32 13 221 266 513 2 Ilkka Nenonen M 213,97 0 262 245 507 3 Nurmilo Panu M 218,81 0 277 221 498 4 Jere-Petteri Lehtinen B 185,4 18 204 257 497 5 Pasi Paalosalo M 206,98 2 242 224

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

Imatran Keilailuliitto ry veteraanisarja 2009

Imatran Keilailuliitto ry veteraanisarja 2009 Sivu 1 Joukkue Liitto Yhteensä O V T H KA Paras Ero Tilanne 1 6. 8164 15 7 1 7 544.27 610 2 12. 8151 15 11 0 4 543.40 658-13 3 1. 8151 15 10 1 4 543.40 623-13 4 4. 8091 15 7 1 7 539.40 629-73 5 3. 8087

Lisätiedot

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu) Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten 1. asetettaviin äänestysalueiden vaalilautakuntiin viisi varajäsentä 2. asettaa kaksi vaalitoimikuntaa ja niihin nimetään kolme

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 633 605 655 629 715 12962 (1662) 677 653 643 666 655 663 723 685 652 614 643 628 621 597 (585) 605 (581) (574) 2. Härkönen Heikki PoRa 684 627 630 580 658 12928 (1623) 647

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliitto - FinlandsJägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Sotkan Ampumarata, KAUHAJOKI

Suomen Metsästäjäliitto - FinlandsJägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Sotkan Ampumarata, KAUHAJOKI N Sija Nro Nimi Sarja Piiri Kauris Kettu Gemssi Sika Trap Compak Tulos 1 33 Liina Laine N VS 50 49 50 48 80 92 369 2 79 Anne Tölli N KP 43 41 46 49 92 68 339 3 57 Niina Rauma N Po 49 50 50 45 80 60 334

Lisätiedot

RANKING OSIO 1 KAIKKI TULOKSET

RANKING OSIO 1 KAIKKI TULOKSET RANKING 2007-2008 OSIO 1 KAIKKI TULOKSET NIMI SEURA KAUPUNKI TULOS KESKI- PARAS TAS. TULOS 1 2 3 4 5 YHT. ARVO SARJA 1 Luoto Mika Pinjets Hyvinkää 1243 0 1243 269 231 227 248 268 248,6 269 2 Pöllänen Krista

Lisätiedot

Kokonaistilanne. Page 1

Kokonaistilanne. Page 1 Jyväskylä Valmet EK Äänekoski KESKI-SUOMEN RANKING Valvoja:Jkl Nimi Seura Liitto Luokitus Pisteet yht. 1 Nurminen Kari VKK Jyväskylä Y 44 21 23 2 Kallio Jesse Giants Pori N 42 25 17 3 Varma Seppo Muurke

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 677 653 643 666 655 11465 (1533) 663 723 685 652 614 643 628 621 597 585 605 581 574 2. Härkönen Heikki PoRa 647 649 644 633 687 11454 (1458) 679 713 685 628 578 578 682 645

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruuskilpailu 2009

Hämeen aluemestaruuskilpailu 2009 TUA:n ampumarata 13. - 16:51:27 25m Isopistooli, sarja Y 1. Marko Inovaara HlAS 92 89 91 272 90 94 95 279 551 14 2. Timo Paalanen AsAs 92 91 89 272 90 94 95 279 551 8 3. Juha Hautamäki LeA 93 94 94 281

Lisätiedot

Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m

Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m Kauden paras Sukunimi Etunimi Seura Synt.aika Paikkakunta 1 Nieminen Tuomas SU 160981 10,00 Seinäjoki 14.12.06 2 Kiiskinen Pertti OuTa 181073 10,30 Seinäjoki 14.12.06

Lisätiedot

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA M30 4 x 100 m 1. Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat 47,81 SE Mikko Kiuru Henri Heikkinen Jukka Mertanen Krister Laine M30 4 x

Lisätiedot

Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi- Sihteeri Jäsenasiat jäsenet lukumäärä kunta

Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi- Sihteeri Jäsenasiat jäsenet lukumäärä kunta Altian Rajamäen Seniorit 28.9.2007 alk ent. Alkon Rajamäen Eläkeläiset/Historiatiedot keränneet Hilkka Rajala/Pentti Lehtovaara 1 Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi-

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruus 2012

Hämeen aluemestaruus 2012 Aitovuori, Tampere 07. - 11.09.2012 14:24:07 Vapaapistooli, sarja Y 1. Ari Huhtamäki P-HA 94 86 84 90 90 95 539 2. Jussi Saari P-HA 90 88 89 89 86 85 527 3. Petri Viljanen K-64 88 92 81 77 87 81 506 4.

Lisätiedot

Kuopion Keilailuliitto 06.07.2016 Rauhalahti Bowling

Kuopion Keilailuliitto 06.07.2016 Rauhalahti Bowling Sivu 1 1. Sami Päiväniemi Veljmiehet 742 (3) + 732 (3) 1474 (6) 2. Samuli Haverinen Veljmiehet 750 (54) + 681 (54) 1431 (108) 3. Joonas Jehkinen Mainarit 719 (0) + 702 (0) 1421 (0) 4. Tomas Käyhkö Mainarit

Lisätiedot

Vuoden 2014 maratoonit

Vuoden 2014 maratoonit Vuoden 2014 maratoonit Absetz Ilmari 2/10 3.44.28 (M 55/2) Absetz Ilmari 8/10 3.52.11 (M 55/2) Ahonen Jani Lohdutus 4.21.23 (M alle 40/3) Airaksinen Pekka 1/10 5.05.37 (M 60/9) Airaksinen Pekka 8/10 5.07.07

Lisätiedot

Tulokset olosuhteittain paremmusjärjestyksessä

Tulokset olosuhteittain paremmusjärjestyksessä Tulokset olosuhteittain paremmusjärjestyksessä Nimi Olosuhde Rata Vuoro Tulos Koivuranta Erkki H 1-9-17 9 1 246 Tapper Pasi H 1-9-17 1 8 244 Nybakka Helvi H 1-9-17 17 8 241 Lahti Jukka-Pekka H 1-9-17 17

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio

Lisätiedot

Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic tulokset

Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic tulokset Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic 11.6.-15.6.2016 tulokset 1 SAARINEN, Jari Par 72 10 2 VIINIKAINEN, Jarkko 1 73 8 3 LESKINEN, Jouko 1 73 6 4 TIAINEN, Eetu 2 74 5 5 PULKKINEN, Jari 2 74 4 6 MUTANEN, Jyrki

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU # Nimi Kerho Tulos 1 Tero Toivanen KUORES 1 184 2 Jari Pihlainen IISRES 1 182

Lisätiedot

Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016. Tulokset ILMAHIRVI

Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016. Tulokset ILMAHIRVI Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016 Tulokset ILMAHIRVI Sarja S15 1. Antti Santakangas EH 183 2. Jesse Pöyliö La 164 3. Miko Mäkitalo La 159 4. Emmi Jauhiainen KS 157 5. Juuso Ahola La 156 Sarjassa

Lisätiedot

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 TALVEN 2015 TULOKSIA 1. Kerhon omat kilpailut Sarjakilpailut: Miehet: 1. Tomi Ojanperä 56 pistettä 2. Arto Männistö 50 pistettä 3. Mikko Väänänen 49 pistettä Naiset:

Lisätiedot

Rankingin 1. osakilpailu Talissa

Rankingin 1. osakilpailu Talissa Rankingin 1. osakilpailu Talissa 26.10.2013 8s. 6s. rr bon. tas. yht. ka. 1. Pe eri Salonen TKK, Tampere 1840 1341 1763 240 5184 224,7 2. Pasi Uola Ailec, Helsinki 1705 1330 1668 120 4823 213,8 3. Krista

Lisätiedot

SVA mestaruuskilpailut, pistoolilajit

SVA mestaruuskilpailut, pistoolilajit Tampere 15. - 17.06.2012 16:43:24 Vapaapistooli, sarja N45 1. Helena Peltoniemi IU 74 91 83 85 333 Vapaapistooli, sarja N60 1. Leila Semi HVA 76 78 77 74 305 Vapaapistooli, sarja N65 1. Sirkka Ylistö MuurY

Lisätiedot

Turbosta finaaliin 1 Kuuva Ari Pate Heinola Puumala Henrik TKK Tampere 264 6

Turbosta finaaliin 1 Kuuva Ari Pate Heinola Puumala Henrik TKK Tampere 264 6 50. Ilvesjahti karsinta Nimi Seura Liitto Tulos Tasoitus 1 Nikander Matti Ilves Heinola 1509 48 2 Liukkonen Niko Bay Lahti 1502 0 3 Karvinen Toni BF Heinola 1455 150 4 Laitinen Tarja Ilves Heinola 1444

Lisätiedot

Kansallinen 25 tikkaa tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry

Kansallinen 25 tikkaa tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry Kansallinen 25 tikkaa + 125 tikkaa 21.1.2017 Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry päivitetty 24.1.2017 klo 10 25 tikkaa MM 1. Reijonen Markku SavTi 39 40 45 44 32 200 2. Rantanen Asko MU 38 41 41 38 41 199

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Kansalliset kilpailut Forssassa Kilpailupaikka Tölön koulu 25 tikan kilpailu päivitetty klo 20.30

Kansalliset kilpailut Forssassa Kilpailupaikka Tölön koulu 25 tikan kilpailu päivitetty klo 20.30 Kansalliset kilpailut Forssassa 5.5.2019 Kilpailupaikka Tölön koulu 25 tikan kilpailu päivitetty 5.5.2019 klo 20.30 MM 1. Tammi Aimo TurTi 42 41 42 41 43 209 2. Vuori Kauko FST 43 40 40 41 40 204 3. Leskinen

Lisätiedot

Nuoret alle 12 1 Karvanen Eino Pansion Peto 534. Nuoret alle15 1 Hurttila Juho Pilkki

Nuoret alle 12 1 Karvanen Eino Pansion Peto 534. Nuoret alle15 1 Hurttila Juho Pilkki L-S Vapaa-ajankalastajien PM-pilkki 2015 Säkylä / Kristalliranta 15.2.2015. Järjesti NSUK Henkilökohtaiset tulokset Naiset joukk saalis 1 Leino Leena Kankaanp KS 1814 2 Karvanen Maarit Pansion Peto 1772

Lisätiedot

HRK.fi uistelu Petäys Resort

HRK.fi uistelu Petäys Resort HSVU Tulostettu 1.8.2015 Sivut 1 / 21 SUURIN KALA 4 Kai Martiskainen, Kimmo Niemi, Tero Niemi 10265 Hauki 6900 10265 10265 1 23 Topi Salo, Mika Salo 4050 2485 6535 9020 2 15 Jani Hellsten, Veikko Hellsten,

Lisätiedot

Veikon toimituskunnat 1935-1975

Veikon toimituskunnat 1935-1975 Veikon toimituskunnat 1935-1975 1935-1936 Esko R. Joki Opettajamatrikkeli Veikko Itkonen 3330 Harri Wendelin 3319 Erkki Kario 3530 Eino Salmi 3283 Ola Österholm 3557 Kauko Pennanen 3347 Ukko Saraste 3473

Lisätiedot

TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto

TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto TKEK = Työväen Kala- ja Eräkerho Kirkkonummi = Kirkkonummen Kala- ja Metsämiehet H-linna = Hämeenlinnan Kala ja Erä ry TEM = Tesoman Erämiehet ry TULOKSET

Lisätiedot

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:

Lisätiedot

SM-Kilpaonki-2010 Saimaan Kanava Järj. Lahden OnkiTeam

SM-Kilpaonki-2010 Saimaan Kanava Järj. Lahden OnkiTeam SM-Kilpaonki-2010 Saimaan Kanava 18-19.7.2010 Järj. Lahden OnkiTeam Erä1 Erä2 Sij Kilpailija Seura Sarja Paikka Paino Pist Paikka Paino Pist. Yht.paino Yht.Pist. 1 Lasse Laukkarinen Fish m D67 1781 1 E86

Lisätiedot

ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET keski- paras tas/s 6 s tas yht arvo sarja 1 Ahokas Jarmo Torpedos Lahti , Strömberg Jaana Blooper

ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET keski- paras tas/s 6 s tas yht arvo sarja 1 Ahokas Jarmo Torpedos Lahti , Strömberg Jaana Blooper ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET keski- paras tas/s 6 s tas yht arvo sarja 1 Ahokas Jarmo Torpedos Lahti 1382 0 1382 230,3 279 2 Strömberg Jaana Blooper Helsinki 8 1377 48 1329 221,5 268 3 Helminen Jouni Giants

Lisätiedot

Keski-Suomen vapaa-ajan kalastajapiirin pilkkimestaruus kilpailut Äänekoski, Mämmen SEO-asema 24.3.2013 Kaloja sarjassa yhteensä 272,72 kg

Keski-Suomen vapaa-ajan kalastajapiirin pilkkimestaruus kilpailut Äänekoski, Mämmen SEO-asema 24.3.2013 Kaloja sarjassa yhteensä 272,72 kg Kaloja sarjassa yhteensä 272,72 kg 1. Marko Pollari YKK Miehet yleinen YKK yleinen 2. 10723 2. Esko Naukkarinen IPK Miehet yleinen IPK yleinen 1. 10089 3. Pekka Korhonen YKK Miehet yleinen YKK yleinen

Lisätiedot

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M 1 Vesa Saviahde M PH 96 98 194 2 Sami Heikkilä M PH 95 98 193 3 Mikko Autio M Po 92 96 188 4 Tomi-Pekka Heikkilä M PH 91 96 187 5 Kari Koskinen M PH 95 90

Lisätiedot

LÄHTÖ 1 TASOITUS SARJA 1 SARJA 2 SARJA 3 SARJA 4 SARJA 5 SARJA 6 yhteistulos

LÄHTÖ 1 TASOITUS SARJA 1 SARJA 2 SARJA 3 SARJA 4 SARJA 5 SARJA 6 yhteistulos LÄHTÖ 1 TASOITUS SARJA 1 SARJA 2 SARJA 3 SARJA 4 SARJA 5 SARJA 6 yhteistulos Petri Mäki 19 203 202 233 156 212 171 1177 tulos + tas 222 221 252 175 231 190 1291 Helvi Mäkipää 11 141 176 213 191 191 183

Lisätiedot

Länsi-Suomen läänin mestaruuskilpailut 2015

Länsi-Suomen läänin mestaruuskilpailut 2015 Nokian Ampumarata 28.06.2015 19:09:48 SML-Luodikko erä 1, sunnuntai 28.6.2015 klo 09:00-09:25 1 Jani Lindgren KS M 5 Tapio Silen PH M 2 Ari Lindstedt PH M 6 Kari Äikäs KS M 3 Janne Koivumäki Po M 7 Kari

Lisätiedot

Kokonaistilanne. Page 1

Kokonaistilanne. Page 1 Jyväskylä Liiton erikoiskilpailu Keuruu Tervaken kilpailu Hutunki Syyskisa Äänekoski Syyskynnöt Jyväskylä Valmet erikoinen Hutunki Talven odotus Jyväskylä Silver open Äänekoski X-Games Keuruu Kaamoskaadot

Lisätiedot

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M 1 Sami Heikkilä M PH 96 98 194 10 2 Lauri Seppälä M Po 96 98 194 5 3 Tomi-Pekka Heikkilä M PH 97 94 191 4 Vesa Saviahde M PH 96 94 190 5 Kari Äikäs M KS

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruuskilpailut

Hämeen aluemestaruuskilpailut Orimattila 04. - 17:51:29 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N 1. Noora Etula LAS 96 99 94 98 387 2. Katariina Laine HlAS 95 97 92 99 383 19x 3. Saana Tattari HlAS 95 98 95 95 383 17x 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk)

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk) TUA:n Ruskeekiven Ampumarata, Akaa 02. - 25m Pienoispistooli 60 ls, sarja M50 1. Petri Viljanen K-64 92 97 96 285 95 91 91 277 562 2. Raine Järvinen K-64 81 85 84 250 91 90 90 271 521 3. Petri Sorsa LAS

Lisätiedot

Lahti Bowl. LAHDEN KEILAHALLI Launeenkatu 5, Lahti, Date: 01/11/2014 Time: 17:37. Best team details

Lahti Bowl. LAHDEN KEILAHALLI Launeenkatu 5, Lahti, Date: 01/11/2014 Time: 17:37. Best team details Lahti Bowl LAHDEN KEILAHALLI Launeenkatu 5, Lahti, +358440420300 Date: 01/11/2014 Time: 17:37 Tournament: Miesten Liittomylly 2014 Event: Alkukilpailu Best team details Squads: Sunnuntai 26/10 klo 10.30,

Lisätiedot

Yhteistulokset. Helsingin Siirtolapuutarhojen Aluejärjestö KESÄKISAT 2006 HERTTONIEMI PÖYTÄKIRJA. Siirtolapuutarha. Marjaniemi. Tali.

Yhteistulokset. Helsingin Siirtolapuutarhojen Aluejärjestö KESÄKISAT 2006 HERTTONIEMI PÖYTÄKIRJA. Siirtolapuutarha. Marjaniemi. Tali. Helsingin Siirtolapuutarhojen Aluejärjestö KESÄKISAT PÖYTÄKIRJA Yhteistulokset Lasten viestit Siirtolapuutarha Tulos Kroketti Kuulakikka Mölkky Lentopallo Lausunta Puhe Tikka Petankki Tytöt < v Pojat

Lisätiedot

Kuopion Keilailuliitto Rauhalahti Bowling

Kuopion Keilailuliitto Rauhalahti Bowling Sivu 1 1. Tomas Käyhkö Mainarit 824 (0) + 752 (0) 1576 (0) 2. Kari Hurri Ysisata 734 (0) + 723 (0) 1457 (0) 3. Tommi Oinonen St. Michel Bowlers752 (42) + 696 (42) 1448 (84) 4. Risto Sankilampi Ysisata

Lisätiedot

Kouvolan Pallonlyöjät per

Kouvolan Pallonlyöjät per Kouvolan Pallonlyöjät per. 2.10.1931 KPL naiset naiset miehet miehet miehet kontiot A-pojat B-pojat Cup Halli -kilp (1931-54) -sarja Suursarja (1931-44) -sarja Välisarja (1938-41) B-sarja (1931-35) Valtakunnansarja

Lisätiedot

Luotu: :14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia Sivu 1(5)

Luotu: :14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia Sivu 1(5) Luotu: 29.9.2015 0:14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia 1992-2015 Sivu 1(5) (1) Heinonen Risto 1997 M35 PB 5821 14,3 903 (1) 180 978 (1) 15,12 869 (3) 26.0 776 (13) 603 859 (2) 48,58 833 (11) 2,37,4 603 (57)

Lisätiedot