Kuluttajat ja ekologinen asuminen yhteiskehittämällä kestäviin ratkaisuihin

Transkriptio

1 III Kuinka tästä eteenpäin Kuluttajat ja ekologinen asuminen yhteiskehittämällä kestäviin ratkaisuihin Jenni Väliniemi ja Mikko Rask Tiivistelmä Ekologisesta asumisesta on tullut tärkeää pyrittäessä vähentämään energian kulutusta, hillitsemään materiaalivirtojen kasvua ja kehittämään vähähiilistä yhteiskuntarakennetta. Ekologista asumista voidaan periaatteessa edistää kysyntävetoisesti, tarjontavetoisesti tai normivetoisesti. Käytännössä tarvitaan toimenpiteitä kaikilla mainituilla alueilla. Pohdimme ekologisen asumisen kehittämistä erityisesti kuluttajien näkökulmasta. Kuluttajille suunnattuja uusia asumiskonsepteja on pääkaupunkiseudulla vähän tarjolla, ja ympäristönäkökohtia painottavien ratkaisujen osuus on lähes olematon. URBA-hankkeen yhteydessä yritimme tukea uusien konseptien suunnittelua kuluttajalähtöisesti järjestämällä kuluttajien ja asumisalan toimijoiden yhteisiä konseptiverstaita. Ekologisuus ei ollut arvioitavana olleiden konseptien keskeinen lähtökohta, mutta keskusteluissa esiin nousi monia ekologisuuden ja kestävyyden näkökohtia. Jenni Väliniemi ja Mikko Rask: Kuluttajat ja ekologinen asuminen 349 Esitämme, että yhteiskehittäminen esimerkiksi konseptiverstaiden avulla on lupaava kuluttajalähtöinen tapa edistää ekologisten asumisratkaisujen kehittämistä. Ensimmäisessä luvussa luomme hieman yleisemmän, kirjallisuuteen nojaavan näkökulman niihin rakenteellisiin ja toiminnallisiin tekijöihin, jotka vaikeuttavat ekologisten tavoitteiden toteutumista asumisessa ja asuntotuotannossa. Toisessa luvussa osoitamme aineistostamme esimerkkejä, jotka auttavat ymmärtämään kuluttajien ja rakennusalan toimijoiden roolien rajoitteita ja reunaehtoja. Kolmannessa luvussa tuomme esiin kuluttajalähtöisestä yhteiskehittämisestä jo saatuja tuloksia, jotka tarjoavat uusia suuntaviivoja ekologisen asumisen kehittämiselle tulevaisuudessa.

2 Johdanto Ympäristöhallinto, koulut, järjestöt, media ja monet muut tahot ovat välittäneet tietoa ympäristöasioista suomalaisille jo vuosikymmenten ajan. Tietämys ja ympäristömyönteiset tavoitteet ovat vuosien aikana lisääntyneet, mutta uudet ekologisemmat innovaatiot eivät ole silti välittyneet kovin nopeasti asuntotuotantoon tai kuluttajien asumiseen. Asuntotuotannossa ekologiset käytänteet ja tuotteet ovat olleet pikemminkin oheistuotteita kuin perusratkaisuja; monesti on tyydytty lainsäädännön edellyttämään minimitasoon. Kehitystyö on edennyt useimmiten yksittäisinä asuntoalueina tai hetken kestävinä projekteina ja rakennushankkeina. Myöskään kuluttajat eivät ole välttämättä omaksuneet ekologisempia tuotteita arkeensa. Ekologisempien tavoitteiden toteutumisessa on ollut monenlaisia esteitä. Nyt kun ilmastonmuutoksen myötä on herätty laatimaan kansainvälisiä tavoitteita energian kulutuksen vähentämiseksi, materiaalivirtojen kasvun hillitsemiseksi ja vähähiilisen yhteiskuntarakenteen kehittämiseksi, kohdistuvat tavoitteet myös keskeisesti asumiseen. Ekologista asumista voidaan periaatteessa edistää kolmella eri tavalla, kuten asuntoministeri Jan Vapaavuori totesi vuoden 2009 Valkeakosken asuntomessujen avajaispuheessaan. Ensinnäkin ekologinen asuminen voi edetä kysyntävetoisesti kuluttajien alkaessa vaatia ympäristömyönteisempää asumista. Toisaalta voidaan odottaa tarjontavetoisuutta, kun alan yritykset alkavat oma-aloitteisesti tarjota ekologisempia asuntoja, tuotteita ja palveluja. Lisäksi yhteiskunnassa voidaan asettaa normivetoisesti vaatimuksia ja rajoitteita. Käytännössä kehittäminen edellyttää laaja-alaisia toimenpiteitä kaikilla tahoilla: kuluttajien tarpeiden parempaa huomioimista, uusien ekoinnovaatioiden kehittämistä ja tiukkenevaa ympäristölainsäädäntöä. Ekologisemman yhteiskunnan vaatimusten myötä on todennäköistä, että niin kuluttajien asumisen arkeen kuin rakennusalaan ja yhteiskuntaan tulee kohdistumaan nopeitakin muutospaineita. Enää ei voida jättäytyä vain tavoitetasolle, vaan joidenkin täytyy myös toimia suunnannäyttäjinä. Kuluttajille muutokset tulevat näkyviin arjen käytänteissä ja lukuisina päivittäin eteen tulevina päätöksinä siitä, miten asiat järjestyisivät sujuvasti ja mukavasti. Valinnat ovat moniulotteisia, ja ekologinen näkökulma on vain yksi tekijä rationaalisuuteen pyrkivän ja tunteella päätöstään tekevän kuluttajan valinnoissa. Markkinoilla toimivien yritysten pitäisi kasvavista ekologisista vaatimuksista huolimatta pystyä palvelemaan kuluttajia kannattavan ja kilpailukykyisen liiketoiminnan 350 Asutaan urbaanisti! Laadukkaaseen kaupunkiasumiseen yhteisellä kehittelyllä

3 turvin. Lisäksi niiden pitää tasapainoilla lukuisten toimintaa ohjaavien käytänteiden, sääntöjen ja suositusten kanssa. Valtiovallan ja kaupunkien roolina on puolestaan tarjota erilaisille toimijoille tasapuoliset mahdollisuudet ja puitteet niin yritystoimintaan kuin elämiseen ja asumiseen sekä vastata ekologisten tavoitteiden toteutumisesta käytännössä. Pohdimme artikkelissamme URBA-hankkeessa tekemiemme tutkimusten valossa ekologisen asumisen kehittämishaasteita erityisesti kuluttajien näkökulmasta. Aineistonamme toimivat hankkeessa tekemämme tutkimusraportit Asumisen tarjontakatsaus (2008) ja Asumisen kehittämiskatsaus (2009) sekä kaikki näiden tutkimusten taustalla olevat aineistot. Ne koostuvat pääkaupunkiseudun rakentamista koskevista tilastoista, vuoden 2007 syksyllä pääkaupunkiseudulla toimineiden 11 liikevaihdoltaan suurimman rakennusyritysten internetsivujen analyyseistä, ympäristöministeriön koerakentamisohjelmassa olleiden hankkeiden kuvauksista sekä kahdeksasta rakennusalan edustajan ja kaupunkisuunnittelijan haastattelusta. III Kuinka tästä eteenpäin Yritimme hankkeessa tukea osaltamme uusien asumiskonseptien suunnittelua kuluttajalähtöisesti järjestämällä kuluttajien ja asumisalan toimijoiden yhteisiä työpajatyöskentelyjä eli konseptiverstaita. Niissä tarkoituksena oli arvioida ja kehittää pääkaupunkiseudulle soveltuvia uusia asumisratkaisuja. Ekologisuus ei ollut keskeinen lähtökohta arvioitavana olleessa viidessä konseptissa (ryhmärakentaminen, kaupunkipientalo, James, omaehtoisesti joustava asunto ja kotiutumisasunto), vaikka yhteiskunnalliset vaatimukset edellyttäisivät kaikkien tulevien asumisen konseptien tukevan entistä ekologisempia käytänteitä ja valintoja. Keskusteluissa esiin nousi kuitenkin tärkeitä näkökohtia, jotka liittyvät niin ekologiseen asumiseen kuin kestävien asumisratkaisujen kehittämiseen. Asumisen yhteiskehittäminen, jota voidaan toteuttaa esimerkiksi konseptiverstaiden avulla, on lupaava tapa edistää ekologisten asumisratkaisujen kehittämistä kuluttajalähtöisesti. Asiantuntijamäärittelyjen lisäksi kuluttajien arkiset kokemukset ovat hyvä koetinkivi uusien asumiskonseptien kestävyydelle myös käytännössä. Kuluttajien arki voi tarjota kokonaisvaltaisemman näkökulman ekologisemman asumisen suunnitteluun. Artikkelimme ensimmäisessä luvussa luomme hieman yleisemmän, kirjallisuuteen nojaavan näkökulman niihin rakenteellisiin ja toiminnallisiin tekijöihin, jotka vaikuttavat (ja vaikeuttavat) ekologisten tavoitteiden Jenni Väliniemi ja Mikko Rask: Kuluttajat ja ekologinen asuminen 351

4 toteutumiseen asumisessa. Toisessa luvussa osoitamme aineistostamme esimerkkejä, jotka auttavat ymmärtämään niin kuluttajien kuin rakennusalan toimijoidenkin rooleihin liittyviä rajoitteita ja reunaehtoja ekologisen asumisen edistämisessä. Lisäksi esitämme joitakin havaintoja siitä, miten toiminta on lähtenyt käyntiin niin normi-, tarjonta- kuin kysyntävetoisesti. Kolmannessa luvussa kuvaamme kuluttajalähtöisestä yhteiskehittämisestä jo saatuja kokemuksia, jotka voisivat tarjota uusia suuntaviivoja ekologisen asumisen kehittämiselle tulevaisuudessa. Ekotavoitteiden hidasteet asumisessa ja rakentamisessa Ympäristötavoitteiden toteutumista yhteiskunnallisessa toiminnassa on tutkittu laajasti muiden muassa ympäristöpoliittisessa ja -sosiologisessa tutkimuksessa. Useissa yhteiskunnallista toimintaa ja ympäristövalintoja selittävissä teorioissa on tullut tavaksi erottaa toisistaan yhtäältä yhteiskunnan pysyvämmät osat eli rakenteet ja toisaalta niiden puitteissa tapahtuva kehitys, jota toimijat omien käytänteiden ja rutiiniensa kautta ylläpitävät. 1 Tämän lähtökohdan valossa pyrimme tunnistamaan joitakin keskeisiä tekijöitä, jotka nähdäksemme vaikuttavat ja vaikeuttavat ekologisten tavoitteiden toteutumista myös suomalaisessa asuntotuotannossa. Koska teema on hyvin laaja, emme esitä mitään tyhjentävää selitysmallia tai uutta teoriaa. Pyrkimyksenämme on ainoastaan nostaa keskusteluun joitakin haasteita, jotka vaikuttavat pääkaupunkiseudun ekologisemman asuntotuotannon kehittämiseen ja joihin uskoaksemme on löydettävissä myös uudenalaisia ratkaisuja. Suomalaisia ympäristöasenteita käsitelleissä tutkimuksissa on tehty havaintoja siitä, että monesti ympäristömyönteisyys on suurempaa asenteissa kuin käytännön tasolla tapahtuvissa valinnoissa (esim. Wilska 2006, Mikkola & Riihimäki 2002). Ympäristökysymyksissä tunnistettua ristiriitaa tavoitteiden ja toiminnan välillä voidaan hahmottaa Lankisen (2005) esittämän nelikentän avulla (ks. kuva 1). Nelikenttä erottelee toisistaan ympäristömyönteiset tavoitteet ja ympäristömyönteisen toiminnan. Sekä tavoitteet että toiminta voivat edustaa kahta ääripäätä: korkealle asete- 1 Viittaamme tässä esimerkiksi Giddensin (1984) strukturaatioteoriaan, joka erottelee sääntöjen ja resurssien määrittelemät rakenteet ja toimijoiden sosiaalisten suhteiden määrittämät käytänteet. Toinen vastaava erottelu on uusinstitutionalistinen (ks. esim. North 1992; Hukkinen 1999) tapa erotella muodolliset instituutiot (kuten lait ja säädökset) ja epämuodolliset instituutiot (kuten organisaatioiden rutiinit ja toimijoiden vakiintuneet ajattelumallit). 352 Asutaan urbaanisti! Laadukkaaseen kaupunkiasumiseen yhteisellä kehittelyllä

5 tut ympäristötavoitteet edustavat kunnianhimoisia ympäristöön liittyviä päämääriä ja vaatimuksia, jotka täysimittaisesti toteutuessaan edustavat myös korkealaatuista toimintaa ympäristöratkaisujen hyväksi. Vastaavasti toisessa ääripäässä ovat matalalle asetetut ympäristötavoitteet ja ympäristölle epäedullinen toiminta (kuviossa eroteltuna tasoltaan matalina tavoitetasona ja toiminnan laatuna). III Kuinka tästä eteenpäin Kuva 1. Ympäristömyönteisten tavoitteiden ja toiminnan nelikenttä (soveltaen Lankisen 2005 jaottelua). Ympäristölle suotuisin ja yksittäisen toimijan kannalta rationaalisin vaihtoehto Lankisen (2005) nelikentässä on lohko 1, jossa korkealle asetetut ympäristötavoitteet yhtyvät ympäristömyönteisen toiminnan kanssa. Lohko 2 sen sijaan edustaa epärationaalista tilannetta, jossa korkealle asetetuista ympäristötavoitteista huolimatta vallitsevat toimintamallit ovat ympäristölle epäedullisia tai haitallisia. Merkittävä osa asuntotuotannon kehittämiseen kytkeytyvistä ristiriidoista ympäristömyönteisten tavoitteiden ja toiminnan välillä liittyykin nähdäksemme juuri kyseiseen lohkoon (2). Myös lohko 3 edustaa ristiriitaista tilannetta, jossa toiminta on ympäristömyönteistä vaikka ympäristöön liittyvät tavoitteet ovat vaatimattomia. Ympäristövaikutusten kannalta lohko 3 on periaatteessa myönteinen tila, joskin myönteiset ympäristövaikutukset ovat luultavasti toimijasta riippumattomia (esimerkiksi: lama vähentää teollista tuotantoa, mikä puolestaan vähentää yritysten ympäristökuormitusta ) ja näin alttiita muuttumaan kielteisiksi olosuhteiden vaihtuessa. Lohko 4 edustaa ympäristön kannalta epäsuotuisinta, joskin toimijan kannalta rationaalista vaihtoehtoa, jossa matalalle asetetut ympäristötavoitteet heijastuvat ympäristölle epäsuotuisena toimintana. Kiristyvien ympäristövaatimusten ja entistä ympäristötietoisempien asiakkaiden ja sidosryhmien paineessa Jenni Väliniemi ja Mikko Rask: Kuluttajat ja ekologinen asuminen 353

6 lohkojen 3 ja 4 edustajia on kuitenkin yhä vähemmän. Tämän vuoksi on mielestämme syytä kiinnittää huomiota erityisesti lohkon 2 kuvaamaan tilanteeseen, jossa ympäristölle epäsuotuisat (asumisen) ratkaisut toistuvat päinvastaisista tavoitteista huolimatta. Tavoitteiden ja toiminnan välistä ristiriitaa (joka kuvassa 1 kohdentuu vihreällä ympyröityyn lohkoon 2) voidaan lähestyä niin rakenteellisten kuin käytänteitä korostavien selitysmallien kautta. Ympäristötavoitteiden toteutumista vauhdittavia tai jarruttavia rakenteellisia tekijöitä liittyy muiden muassa rakennustoimintaa ohjaaviin lakeihin ja säädöksiin, markkinoiden pelisääntöihin sekä muuhun yhteiskunnalliseen ohjaukseen ja valvontaan. Ympäristötavoitteiden toteutumista edistävät tai hidastavat käytänteet liittyvät puolestaan esimerkiksi kuluttajien arkisiin rutiineihin (esimerkiksi tavat lajitella päivittäiset jätteet), alan organisaatioiden vakiintuneisiin toimintatapoihin ja näiden taustalla oleviin ajattelumalleihin. Rakenteellisia ja käytänteisiin liittyviä tekijöitä on lueteltu kuvassa 2. Rakenteet ja pelisäännöt lait ja -säädökset markkinoiden pelisäännöt yhteiskunnallinen ohjaus ja valvonta Käytänteet ja ajattelumallit arjen rutiinit organisaatioiden toimintatavat vakiintuneet ajattelumallit Kuva 2. Rakenteiden ja pelisääntöjen sekä käytäntöjen ja ajattelumallien kentät (mukaillen North 1992 & Hukkinen 1999). Tarkasteltaessa ekotavoitteiden toteutumista hidastavia tekijöitä asuntotuotannossa, voidaan erottaa rakenteisiin liittyvät kitkatekijät (kuten esimerkiksi kilpailun puute ja ympäristövaikutusten määritteleminen asunnon hinnan ulkopuolisiksi ulkoisvaikutuksiksi ) ja käytänteisiin liittyvät vitkatekijät (kuten esimerkiksi hitaasti muuttuvat rutiinit ja muutosta jarruttavat ristiriitaiset ajattelumallit). Luomme seuraavissa alaluvuissa katsauksen molempiin tekijöihin esittäen samalla myös esimerkkejä toimista, joilla viime aikoina on pyritty vauhdittamaan ekologisten tavoitteiden toteutumista. Rakenteiden kitka Yksi keskeinen asuntomarkkinoiden rakenteisiin liittyvä epäkohta on kilpailun puute markkinatoimijoiden välillä. Kilpailun vähäisyys markkinoilla voi rajoittaa vaihtoehtoja, tässä tapauksessa ekologisempaa 354 Asutaan urbaanisti! Laadukkaaseen kaupunkiasumiseen yhteisellä kehittelyllä

7 asunto tuotantoa. Esimerkiksi Ahonen ja kumppanit (2008, 11) esittävät, että asuntorakentamisen kansalliseen säätelyn ja maapolitiikan vaikutuksesta asuntotuotannosta tulee helposti paikallista sisämarkkinatoimintaa, jossa pärjäävät vain ne, jotka ovat jo sopeuttaneet toimintansa säädösten mukaiseksi. Tämä puolestaan vähentää sekä uusien tulokkaiden että tuotekehittelyn ja innovaatioiden määrää. Markkinakysynnän ylittäessä tarjonnan myös kuluttajien neuvotteluasema jää heikoksi (Porter 2008). Samalla ympäristövaatimukset, joihin ympäristömyönteisimmät kuluttajat toivoisivat toimijoita panostamaan, vaikuttavat hitaasti jos laisinkaan yritysten tarjontaan. III Kuinka tästä eteenpäin Ympäristövaatimuksiltaan liian salliviksi asetetut ympäristönormit on toinen keskeinen ekorakentamisen kehitystä leimannut tekijä. Tiukkoja ympäristölakeja ja -säädöksiä tarvitaan, koska niin yksittäisten kuluttajien kuin asumisalan toimijoiden voi olla vaikea sitoutua vapaaehtoisesti ympäristömyönteiseen toimintaan, mikäli muut eivät sitoudu toimimaan osaltaan. Ongelmaa on kuvattu vapaamatkustajan käsitteellä, mikä tarkoittaa sitä, että yhteisen hyvän saavuttamisessa toiset eivät panosta itse lopputulokseen, mutta nauttivat muiden tuottamista eduista. Ekologisuus on tyypillinen esimerkki yhteishyödykkeestä, josta jokainen viime kädessä hyötyy, mutta joka ei välttämättä houkuttele kaikkia panostamaan toimintaan lyhytjänteisempien taloudellisten voittojen houkutellessa (esim. Hardin 1971; Kim & Walker 1984; Wiser & Pickle 1997, 12 13). Ongelma liittyy rationaalisessa käyttäytymisessä oleviin sudenkuoppiin. Yhteishyödykkeen, kuten paremman ilmanlaadun tai ympäristön hyvinvoinnin kannalta voi olla vaikea tehdä rationaalisia valintoja silloin, kun lopputuloksen aikaansaajia ei voi tunnistaa tai seurata. Myös sosiaaliset normit ja paine vaikuttavat siihen, että rationaalinen kuluttaja tai toimija voi kyseenalaistaa oman osallistumisensa hyödyn, jos muut eivät osallistu yhteishyödykkeen tuottamiseen (Uusitalo 1997, 20). Koska yhteishyödykkeen käytöstä ei voida sulkea ketään pois, hyödyttää vapaamatkustajuus yksilöä tai yksikköä ainakin hetkellisesti. Asumisessa ja rakentamisessa vapaamatkustajan ongelma ilmenee siten, että kaikki toimijat eivät ole valmiita investoimaan ekologisempaan toimintaan ja tuotteisiin toivoessaan lyhyen aikavälin voittojen maksimointia. Tehdään siis vain yhteiskunnallisten säädösten ja normien edellyttämä minimi. Kilpailun puutteeseen ja vapaamatkustajuuden ongelmaan on olemassa toisilleen vastakkaisia ratkaisukeinoja. Kilpailun puutetta voidaan Jenni Väliniemi ja Mikko Rask: Kuluttajat ja ekologinen asuminen 355

8 suomalaisen asumisalan tapauksessa lieventää purkamalla säätelyä ja edistämällä useampien toimijoiden pääsyä markkinoille (Ahonen et al. 2008). Vapaamatkustajuuteen puree puolestaan säätelyn sekä rangaistusten ja valvonnan lisääminen (Hardin 1971; Uusitalo 1997). Heiskasen (2009) mukaan yksi keskeinen tapa vaikuttaa kuluttajien valintoihin on tehdä näkyväksi toisten kuluttajien valinnat; tällöin järkevää on tuoda esimerkiksi valvontamenetelmin ja mittarein esiin, mitä muut ovat yhteishyödykkeen eteen tehneet. Esimerkki toimista, joilla asuntotuotannon kilpailutilannetta on pyritty viime aikoina kehittämään ja turhaa sääntelyä karsimaan, on ympäristöministerin normitalkoot niminen hanke (Normitalkoot 2009). Rakentamisen tiukkaa sääntelyä harkitusti karsimalla voidaan vaikuttaa paitsi rakennuskustannusten nousuun, myös kilpailutilanteeseen, ja ehkäpä uusien toimijoiden kautta syntyviin ekoinnovaatioihin. Normien vähen tämisellä saatettaisiin lisätä myös nykyisten toimijoiden omien innovaatioiden edellytyksiä muutoin niin tiukasti ohjatuissa prosesseissa. Pääkaupunkiseudun kunnissa tehtyjä toimia asumisen vaihtoehtojen lisäämiseksi ovat olleet esimerkiksi ekologisempia asumisratkaisuja edistävät suunnittelukilpailut sekä tontinluovutus pienemmille rakentajaryhmille. Tiukempia ympäristönormeja on viime aikoina tullut asuntotuotantoon runsaasti, erityisesti Euroopan Unionin lainsäädännöstä. Kansallisia energiatehokkuusvaatimuksia kiristettiin vuonna Uudisrakentamisen energiatehokkuuden perusvaatimustaso määritellään ympäristöministeriön antamissa rakentamismääräyskokoelman osissa, jotka uusittiin samana vuonna. Vuoden 2008 alussa tulivat voimaan esimerkiksi laki rakennuksen energiatodistuksesta ja energiatehokkuuden laskentamenetelmästä. Laeilla saatettiin voimaan direktiivi rakennusten energiatehokkuudesta (2002/91/EY). Lakien ja säädösten mukainen ohjaus tulee kiristymään edelleen vuodesta 2010 eteenpäin, jolloin tiukennetaan rakennusmääräyksiä energiatehokkuuden osalta (mukaan lukien lämmöneristys ja ilmanvaihto) 30 prosenttia edelliseen, vuoden 2009 mukaiseen määräystasoon verrattuna (Ympäristöministeriö 2009). Asuntotuotannon rakenteisiin kohdistuvan normiohjauksen etuna on, että toimijat asetetaan yhdenvertaisesti samalle viivalle ja sitoutetaan samoihin minimitavoitteisiin. Näin mikään yksittäinen yritys tai kuluttaja ei joudu kohtaamaan paineita toimintakäytänteiden muuttamisesta ja kustannusten noususta yksin, eikä vapaamatkustajuus ole mahdollista. 356 Asutaan urbaanisti! Laadukkaaseen kaupunkiasumiseen yhteisellä kehittelyllä

9 Toimenpiteiden kääntöpuolena on, että jos normiohjaus luo puitteita, jotka ovat liian etäällä kuluttajien arjesta tai asumisen toimialoilla työskentelevien totutuista toimintatavoista, syntyy ristiriitoja, jotka voivat johtaa pitkän päälle kestämättömiin ratkaisuihin. Lakeja ja säädöksiä on lopulta helpompi muuttaa kuin ihmisten arkisia käytänteitä ja ajattelumalleja (vrt. Hukkinen 1999, 20). III Kuinka tästä eteenpäin Käytänteiden vitka Ekologisten tavoitteiden ja niiden toteutumisen ristiriitaa voidaan lähestyä yhteiskunnallisten rakenteiden sijaan myös organisaatioista, ammattiprofessioista ja yksilöistä käsin. Näiden toiminnan ymmärtämisessä käytänteiden ja tulkintojen merkitys on keskeinen. Esimerkiksi kulutuskäyttäytymisestä samoin kuin organisaatioiden ja ammattilaisten toiminnasta tiedetään, että ne sisältävät paljon hitaasti muuttuvia rutiineja (Pantzar 2009; Hukkinen 1999, 4; Schön 1991, 61). Vakiintuneet toimintakäytänteet saattavat paitsi torjua uusia ekologisempia ja kestävän kulutuksen ideoita, tapoja ja innovaatioita, myös ylläpitää käsityksiä rakentamisen osapuolista ja niiden osallistumisesta ekotalkoisiin (esim. Argyris 2005, 427; Rask et al. 2008). Opitut rutiinit voivat olla ekologisen toiminnan kannalta suotuisiakin, jos ne tuottavat toivottuja käytänteitä asenteista riippumatta. Esimerkiksi jätteiden lajittelu voi olla niin iskostunut rutiini, että sen lopullinen tarkoitusperä voi jopa unohtua (esim. Lankinen 2005). Rutiinien ohella ympäristötavoitteiden toteutumista voivat hidastaa ihmisten ajattelumalleihin sisältyvät ristiriitaisuudet. Ekologisia käytänteitä ajatellen ristiriidassa on usein kyse vastakkaisina näyttäytyvistä pitkäjänteisen ekologisen kestävyyden ja lyhytjänteisen mukavuudenhalun sekä taloudellisen voitontavoittelun (kvartaalitalous) periaatteista. Ongelmaa on kuvattu kognitiivisen dissonanssin käsitteellä (ks. esim. Festinger 1957, Aronson 1969, 2 3; myös Hukkinen ). Kognitiivisessa dissonanssissa on kyse siitä, että kahden hyvin erilaisen, mutta yhtä aikaa ilmenevän päätöksen tai valinnan teko aiheuttaa mentaalisen ristiriidan eli arvojen, ideoiden tai mielipiteiden konfliktin. Kognitiivinen dissonanssi toimii samansuuntaisesti kuin rutiinit lukiten keskenään ristiriidassa olevat asenteet ja toiminnan vanhoihin uomiin. Teoria on peräisin sosiaalipsykologiasta, ja sen lähtöajatuksena on, että ihminen ei ole rationaalinen vaan pyrkii rationaalisuuteen tavalla tai toisella vähentämällä dissonaatiota eli eroavien päämäärien välistä kuilua. Jenni Väliniemi ja Mikko Rask: Kuluttajat ja ekologinen asuminen 357

10 Kognitiivisia dissonansseja on helppo jäljittää niin asiantuntijoiden kuin kuluttajien ajattelu- ja toimintatavoista. Esimerkiksi Helsingissä ja Espoossa tehtyjen kyselytutkimusten mukaan kaupunkilaisten huoli ympäristöstä on melko suurta ja ympäristönsuojelun merkitystä pidetään tärkeänä. Samojen kyselyjen mukaan espoolaisten ja helsinkiläisten elintarvike-, vaate- ja kodinkonehankinnoissa laatu ja hinta vaikuttavat kuitenkin ostopäätöksiin eniten (Lankinen 2005; TNS Gallup & Ronkanen 2007). 2 Vastaavia tuloksia on myös esimerkiksi Eurobarometri-tutkimuksessa vuodelta 2008 (ks. taulukko 1), joka osoittaa kansalaisten ympäristöasenteiden olevan myönteisiä paitsi Euroopassa myös Suomessa. Suomalaisista jopa 85 prosenttia oli valmiita ostamaan ekologisia tuotteita, mikä on korkeimpia lukemia Euroopassa samaan aikaan kun vain 23 prosenttia toimii asenteidensa mukaisesti. Yksinkertaisin tapa hälventää ekologisten ja taloudellisten tavoitteiden välillä koettua ristiriitaa olisi osoittaa ne toisiaan tukeviksi päämääriksi. Aina tämä ei ole kuitenkaan mahdollista. Toinen periaatteessa mahdollinen tapa olisi vaikuttaa esimerkiksi ympäristötiedotuksen keinoin siihen, että ihmiset asettaisivat entistäkin selvemmin ympäristötavoitteet etusijalle. Tämäkin voi osoittautua haasteelliseksi, koska suomalaisten ympäristötietoisuus on jo nykyisellään varsin korkealla tasolla. Ympäristöpolitiikassa tehokkaaksi strategiaksi on usein osoittautunut myös pyrkimys purkaa ristiriitaisista tavoitteista johtuvia ongelmia hahmottamalla ne uusissa kehyksissä (esimerkiksi matalalle asetetut ekologiset tavoitteet eivät pian ole mahdollisia millään alalla) ja suunnata samalla huomiota uudesta näkökulmasta viriäviin kysymyksiin (kuten siihen, miten ekologisesta asumisesta esimerkiksi uusissa passiivitaloissa voi tehdä kuluttajien tarpeita vastaavaa). Vaikka ihmisten tavoitteisiin ja ajattelumalleihin sisältyvät ristiriitaisuudet ovat keskeisiä tekijöitä, jotka ylläpitävät ympäristölle haitallisia käytänteitä, toisinaan ympäristölle myönteisten käytänteiden leviämistä selittävät muut tekijät. Esimerkiksi kuluttajien harjoittamaa vähäistä biojätteen ja metallin toisin kuin paperin lajittelua 3 voidaan selittää 2 Helsingin kyselytutkimukseen vuonna 2005 vastasi 1443 ja Espoossa vuonna 2007 tehtyyn vastaavaan kyselyyn puolestaan runsaat 700 yli 18-vuotiasta kaupunkilaista. 3 Esimerkiksi Lankisen (2005) mukaan paperinkeräys näytti vakiintuneen pääkaupunkiseudulla jo rutiiniksi, samalla kun biojätteen, tölkkien ja metallin kierrätys oli melko vähäistä. Espoossa biojätettä kierrätti noin 40 prosenttia vastaajista, mutta niitä, jotka 358 Asutaan urbaanisti! Laadukkaaseen kaupunkiasumiseen yhteisellä kehittelyllä

11 Taulukko1. Ympäristömyönteisten asenteiden ja kulutuksen ristiriita Euroopan maissa (lähde: Special Eurobarometer 2008). III Kuinka tästä eteenpäin pikemminkin epäkäytännöllisillä ja ihmisten arkeen huonosti sopivilla ratkaisuilla kuin tietoisuuden puutteella. Kun paperin kierrätysastia on jokaisen kiinteistön yhteydessä, pitää pienmetalli viedä asuinalueiden yhteiskeräyspisteisiin. Halmeen ja Anttosen (2007, 50) mukaan ekotehokkaiden palvelujen käyttöönotosta aiheutuvan vaivan määrä korreloikin sen kanssa, miten palvelujen käyttö yleistyy. Jos saatava hyöty on pienempi kuin vaiva arjessa, käyttäjäkunnaksi tulevat vain vakaumukselliset vihreät kuluttajat. Edellä esitettyjen havaintojen perusteella vaikuttaakin siltä, että kuluttajien ja asumisen toimialalla työskentelevien tietoisuuden ja myönteisten asenteiden lisääminen ei yksinään riitä ympäristömyönteisten ratkaisujen edistämiseksi. Varsinkin kun suomalaisten asenteet ovat jo positiivisia. Rakenteisiin kohdistuva säätelykin voi tuoda vain osaratkaisun ongelmiin. Mielestämme huomiota pitäisi kiinnittää aiempaa enemmän yksilöiden ja organisaatioiden toiminnan ja toimintaympäristön ymmärtämiseen, ongelmien ja ratkaisujen etsimiseen eri toimijoiden tavoitteita ja odotuksia yhteensovittaen sekä uusien tapojen kehittämiseen suunnitteilla olevien ratkaisujen hyväksyttävyyden lisäämiseksi (esimerkiksi kiista Helsingin Katajanokalle suunnitellusta hotellihankkeesta paljastaa yhden keskeisen yhteissuunnittelun paikan). eivät erotelleet biojätettä tai metallia koskaan, oli 20 prosenttia. (TNS Gallup & Ronkanen 2007, 17). Jenni Väliniemi ja Mikko Rask: Kuluttajat ja ekologinen asuminen 359

12 Rakentamisen ja asumisen ekotekojen hidasteet URBA-tutkimuksen valossa Asumiseen liittyvissä yhteiskunnallisissa rakenteissa ja käytänteissä esiintyvät ongelmat tulevat esille myös URBA-hankkeessa tekemistämme tutkimuksista. Tässä luvussa esittelemme havaintoja ja esimerkkejä, jotka auttavat ymmärtämään edellisessä luvussa käsiteltyjä rajoitteita ja reunaehtoja ekologisen asumisen edistämisessä käytännössä. Ensimmäisessä alaluvussa havainnollistamme rakennusalan toimintaan ja rooliin liittyviä tekijöitä ja toisessa tuomme esiin havaintojamme kuluttajien asemasta ekologisen asumisen kehittäjinä. Rakennusalan riippakiviä Tutkimustemme perusteella rakennusalan riippakiviä ekologisen asuntotuotannon edistämisessä ovat alan kilpailun vähäisyys, ristiriitaiset käsitykset ekologisen rakentamisen kannattavuudesta sekä vahva usko normisääntelyyn. Eräs rakennusalan edustaja totesi URBA-hankkeen yhteydessä tehdyssä haastattelussa, että myös Suomessa on alettu kehitellä viime vuosina uusia ekoratkaisuja asuntotuotantoon. Tarjontavetoisessa ekoinnovaatioiden kehittämisessä suomalainen rakennusala on kuitenkin ollut jäljessä, jos tilannetta verrataan muihin Euroopan maihin, kuten edelläkävijöinä tunnettuihin Saksalaisiin ja Ruotsalaisiin. Toisin kuin Suomessa, näissä maissa on esimerkiksi energiaa säästäviä passiivitaloja rakennettu runsaasti jo 1990-luvulta lähtien (Wall 2006). Yksi selitys ekologisen asuntotuotannon jälkeenjääneisyyteen on, että rakennusalan yritykset eivät ole juurikaan hyödyntäneet ekologisuutta liiketoiminnassaan, kuten Asumisen tarjontakatsauksessa (2008) havaitsimme. Tästä kertoi kuluttajille suunnattujen pääkaupunkiseudun erilaisten ekologisempia rakenteita, toimintatapoja kuin energiatehokkuutta tukevien asumisen vaihtoehtojen vähäisyys, etenkin kerrostalotuotannossa (Väliniemi et al. 2008). Esimerkiksi ympäristönäkökohtia painottavien ekoasuntojen tai asuinalueiden konsepteja löytyi vielä vuoden 2007 lopulla vain yhdeltä tutkimistamme pääkaupunkiseudulla asuntoja rakentaneista 11 suurimmasta toimijasta (Väliniemi et al. 2008). Tavat rakentaa ekotehokasta asuntokantaa eivät näyttäneet yleistyvän erityisen nopeasti myöskään useista valtionavusteisista ja kuntien koe Asutaan urbaanisti! Laadukkaaseen kaupunkiasumiseen yhteisellä kehittelyllä

13 rakentamisprojekteista huolimatta (Väliniemi et al. 2008). Vertaillessamme markkinoilla tarjolla olleiden asumisratkaisujen sisältöjä koerakentamishankkeiden tavoitteisiin havaitsimme, että useimmiten koerakentamisesta massatuotantoon olivat yleistyneet tekniset ja taloudelliset ratkaisut, kuten elementtitekniikan kehittäminen ja laatutason kustannus-hyötysuhteen parantaminen. Yksi syy rakennusalan vähäiseen kiinnostukseen ekokonsepteja kohtaan on epäily niiden kannattamattomuudesta. URBA-hankkeessa tehdyissä haastatteluissa rakennusalan edustajat katsoivat ekologisuuteen liittyvien uusien energiamääräysten nostavan tuotantokustannuksia ja asuntojen hintoja 4 : III Kuinka tästä eteenpäin Sitä kautta kyllä kun ajattelee että viranomaismääräykset ovat vuosien saatossa kiristäneet koko ajan kustannusraameja, tai sanotaan että ne ovat nostaneet niitä. Ja säännönmukaisesti on tullut erilaisia määräyksiä, askeleeneristyksiä, tullaan energiatehokkaampiin ratkaisuihin ja sitten on kaikkia muitakin asioita, niin nämä kaikki on ollut omiaan lisäämään sitä kustannusta joka siihen taloon tulee ja sitä kautta sillä on vaikutusta yleisesti rakentamisen hintaan, ja sitä kautta sitten uudistuotannossa se vääjäämättä näkyy myös asuntojen hinnassa. (Rakennusalan edustaja ) Ylipäätään rakennusalan roolista edelläkävijänä oltiin skeptisiä, sillä alan ei nähty uskovan vielä uusien ekoinnovaatioiden ja toimintatapojen tuomaan markkinapotentiaaliin tai kannattavuuteen lyhyen aikavälin voittojen maksimoinnin rinnalla. Pikemminkin rakennusalalla huokui vahva usko julkisvallan harjoittamaan normisääntelyyn ja viime kädessä aktiivisten kuluttajien aloitteellisuuteen, kuten eräs rakennusalan edustaja asian ilmaisi: No kyllä mä olen sillä tavalla pessimistinen kuitenkin, että rakennusala on tietyllä tavalla perinteistä teollisuutta, ja mä sanoisin et kyllä se tulee viranomaismääräysten kautta, ja mun mielestä se on hyvä että sitä kautta sitä ohjataan, ja mun mielestä se pitäisi ollakin näin, että rakennuslupaprosessissa huomioidaan nämä ympäristöluokitukset ja siellä määräyksiä kiristetään, koska silloin se 4 Samanlaisia havaintoja tehtiin myös Tampereen Muotialaan suunnitellun ja toteutetun rikoksia ennalta ehkäisevän, turvallisen asuinalueen osalta. Hankkeessa mukana olleet rakennuttajat ennakoivat turvallisuusratkaisujen nostavan rakennuskustannuksia tavanomaista rakentamista korkeammiksi. Todellisuudessa kustannusten osuus kokonaisbudjetissa oli kuitenkin varsin pieni (Kyttä et al. 2008, 56 57). Myös omakotitalorakentamisessa passiivitalojen rakentamiskustannusten on arvioitu nousevan vain alle 10 % kalliimmiksi kuin tavanomaisen talon rakentamisessa (Airaksinen 2006). Jenni Väliniemi ja Mikko Rask: Kuluttajat ja ekologinen asuminen 361

14 myös kohtelee kaikkia tasapuolisesti siten että kaikkien on lähdettävä tiettyihin investointeihin, siinä perusinvestoinnissa. Sillä ei ikään kuin pysty ratsastamaan ja toisaalta siitä kelkasta ei voi jäädä pois. Et mun mielestä se on ehkä parempi et se veto lähtee sieltä, ja varmaan rakennusala sitten lähtee siihen mukaan kun huomaa, tai havaitsee ne toimintamahdollisuudet ja ehkä se yleinen trendi myös mikä tällä hetkellä on ympäristöasioiden liputtamisen puolesta, niin kyllä se vaikuttaa tietysti myös, että asiakkaat rupeaa vaatimaan enemmän ympäristöön liittyviä ominaisuuksia tuotteesta. (Rakennusalan edustaja ) Tutkimuksemme perusteella asuntotuotannossa vallitseva kilpailutilanne ja siinä vaikuttavat ajattelumallit eivät tue optimaalisesti ekologisen asumisen kehittämistä. Entä voisivatko kuluttajat vaikuttaa tilanteen parantumiseen? Havaintoja kuluttajien roolista URBA-hankkeen osuudessamme tutkimme sekä rakennusalan toimijoiden kuluttajakuvia että kuluttajien vaikutuskanavia asumisen suunnitteluun. Ympäristötietoisten kuluttajien rooliin muutoksen aikaansaajina asetettiin toiveita, samalla kun asunnonostajia pidettiin hyvin hintatietoisina. Käsitystä pääasiassa kustannustietoisesti toimivasta kuluttajasta kuvaa sitaatti yhden rakennusalan edustajan haastattelusta, jossa tämä arvioi kuluttajien käyttäytymisen liittyvän pitkälti kertainvestoinnin suuruuteen ja sen määrittävään asemaan päätöksenteossa: Tällä hetkellä ehkä vaihtoehtoisten energiamuotojen hinta on jonkin verran investointikustannus. Se vielä jarruttaa esimerkiksi tuolla pientalopuolella sitä, että maalämpöratkaisut yleistyisivät. Ne on investoinniltaan suhteellisen kalliita, ja kaikki ei jaksa odottaa sitä investoinnin käyttöä kymmeniä vuosia eteenpäin, ja se ohjaa aika paljon ilmeisesti [kuluttajan] käyttäytymistä. Mutta varmasti suorasähkölämmityksen osuus tulee kyllä tippumaan tulevina vuosina, tulevana vuosikymmenenä aika ratkaisevasti. (Rakennusalan edustaja ) Asumisen tarjontakatsauksessamme (2008) tarkastelimme myös kuluttajien mahdollisuuksia vaikuttaa asuntojen suunnitteluprosesseihin, jotka aineistomme pohjalta todettiin melko rajallisiksi. Tutkimuksemme mukaan rakennusalalla on ollut useita kanavia ja tapoja tunnustella asenteiden muutoksia ja vaatimuksia. Tärkeimpinä mainittiin asuntomyynnissä asiakkaiden kanssa työskentely sekä myyntitilastojen 362 Asutaan urbaanisti! Laadukkaaseen kaupunkiasumiseen yhteisellä kehittelyllä

15 seuranta. Myös erilaisia kulutusvalintoihin liittyviä tutkimuksia seurattiin ja teetettiin. Käytännössä kuluttajalähtöisen suunnittelun toteutuminen tarkoitti sitä, että asuntoonsa esimerkiksi ekologisempia ratkaisuja haluavan olisi pitänyt rakennuttaa asuntonsa haluamakseen lisähintaa maksavien muutostöiden kautta, niiltä osin kun muutokset koskivat asunnon sisätiloja ja -ratkaisuja. Kaiken kaikkiaan havaintomme kuluttajien nykyisistä vaikutuskanavista asumisen suunnitteluun eivät antaneet pontta ajatukselle, että kuluttajat voisivat saada näkemyksiään kovin vahvasti esille ekologisesta asumisesta, sen paremmin kuin hyvästä asumisesta ylipäätään. III Kuinka tästä eteenpäin Yhteiskehittäminen ekologisen asumisen suunnittelun tukena URBA-hankkeessa pyrimme tukemaan uusien asumiskonseptien suunnittelua kuluttajalähtöisesti järjestämällä kuluttajien ja asumisalan toimijoiden yhteistä työpajatyöskentelyjä eli konseptiverstaita. Verstaisiin osallistui pääkaupunkiseudulta 21 kuluttajapanelistia 5, kahdeksan kaupunkisuunnittelijaa ja kolme rakennusalan edustajaa (kts. Väliniemi et al. 2009). Asumisen kehittäminen kiinnosti kuluttajia ja konseptiverstaisiin halukkaita osallistujia olisi ollut enemmän kuin mukaan pystyttiin ottamaan. Kuluttajille verstaissa tarjoutui mahdollisuus keskustella tasavertaisesti alan asiantuntijoiden kanssa. Myös kaupunkien ja rakennusalan edustajat saivat uusia näkökulmia ja ideoita työhönsä. Tässä kolmannessa luvussa tuomme esiin kuluttajalähtöisestä yhteiskehittämisestä saatuja kokemuksia, jotka voivat tarjota uusia suuntaviivoja ekologisen asumisen kehittämiselle tulevaisuudessa. URBA-projektin tutkimuksiemme kuluttajalähtöisessä arvioinnissa parhaimpina asumisen ekokonsepteina pidettiin uutuuksia, jotka lisäävät kuluttajien vaikutusmahdollisuuksia omaan asumiseen liittyviin ratkaisuihin. Näitä olivat esimerkiksi kaupunkipientalo, jonka voi rakentaa tai rakennuttaa itse alkaen haluamastaan valmiusasteesta. Monet kommentit ekologisuudesta liittyivät nimenomaan niihin konsepteihin, 5 Kuluttajapanelistit ovat Kuluttajatutkimuskeskuksen ylläpitämään henkilörekisteriin kuuluvia tavallisia ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita osallistumaan erilaisiin kulutustutkimushankkeisiin. Kuluttajapaneeli koostuu kuudesta maantieteellisesti suurimmat kaupunkiseudut käsittävästä aluepaneelista, ja siihen kuuluu noin henkilöä. Jenni Väliniemi ja Mikko Rask: Kuluttajat ja ekologinen asuminen 363

16 joiden nähtiin voimaannuttavan kuluttajia vaikuttamaan omaan asumiseensa. Tuolloin kuluttajat eivät olisi pelkästään rakennusalan tarjoamien vaihtoehtojen varassa vaan voisivat valita halutessaan ympäristöystävällisempiä ratkaisuja kotiinsa. Toisaalta keskusteluissa tuli esille huoli siitä, että jos kuluttajat tai rakennuttajat eivät ole erityisen ympäristötietoisia, voi ekologisuus jäädä toteutumatta. Toinen konseptiverstaissa esille noussut tekijä oli, että kuluttajien näkökulmasta ekologisempi asumisen suunnittelu ja rakentaminen vaatisivat kokonaisvaltaisempaa otetta. Keskusteluissa ekologisuus liitettiin monella tasolla asuinalueista tuoteratkaisuihin sekä käytänteisiin ja toimintaan. Kuluttajat kannattivat esimerkiksi tiivistä rakentamista sillä ehdolla, että asuinalueiden ympärille jäisi laajempia viheralueita arjessa virkistymistä varten. Kuluttajien ympäristöasenteita ja näkemyksiä koskevissa tutkimuksissa onkin todettu, että suomalaisille luonnonläheisyys ja metsän kokeminen on tärkeää, joten mikä tahansa viherkaistale, jota ympäröivät meluisat liikenneväylät, ei välttämättä tyydytä tätä tarvetta. Viheralueiden tulisi olla sen verran laajoja ja vaihtelevia, että jokainen kaupunkilainen (esim. puistoista tai metsistä pitävät) voisi niissä virkistyä (esim. Tyrväinen et al. 2007). Talouden osalta kokonaisvaltaisuus liitettiin elinkaaritaloudellisuuteen. Se voitaisiin myös nähdä eräänlaisena kognitiivisen dissonanssin ratkaisuyrityksenä, jossa lyhytjänteisten taloudellisten päämäärien ja pidempijänteisten ekologisten tavoitteiden välille pyritään rakentamaan siltaa. Ei valita vain välitöntä voittoa, vaan pidemmällä aikavälillä tasapainoa luova malli. Mallia tukemaan pitäisi pystyä kehittämään erilaisia asumista tukevia rahoitusinstrumentteja ja soveltavia rahoitusratkaisuja. Konseptiverstaissamme tuli myös esiin se, että uutuudet on helpoin hyväksyä vanhan pohjalta. Tämän vuoksi uusien ekologisempien asuntojen ja rakentamisen tapojen olisi hyvä tukea ainakin osaksi vanhoja tuttuja käytänteitä. Uusien innovaatioiden hyväksyttävyyden testaaminen esimerkiksi kuluttajia osallistavilla työpajoilla, käyttäjäkokeiluilla ja ryhmäkeskusteluilla joko internetissä tai muissa yhteistilaisuuksissa voisi tuottaa etuja niin kuluttajien arjen käytänteiden muutoksiin motivoitumisessa kuin kokemuksen lisäämisessä ja uusien ratkaisujen tunnetuksi tekemisessä. Jos kuluttajat saisivat itse jakaa arjesta huomaamiaan hyviä käytänteitä, silloin ekologisuus ei tulisi ylhäältä annettuna pakkona vaan omaehtoisina ratkaisuina. Myös rakennusalan toimijat ja kaupunki suunnittelijat voisivat saada näitä kanavia myöten hyviä 364 Asutaan urbaanisti! Laadukkaaseen kaupunkiasumiseen yhteisellä kehittelyllä

17 kehittämis aineksia omaan työhönsä sekä varmuutta vanhoja käytänteitä ylläpitävien rutiinien rikkomiseen. Arvioitavissa asumiskonsepteissa tarjottavat ekologiset ratkaisut koettiin mahdollisuutena johdattaa ihmisiä kuin huomaamatta ekologisempiin rutiineihin (vastuu tuottajille). Tästä esimerkkinä mainittiin yhteiskäyttöisten tilojen laitevalinnat ja kotiin tulevien ekologisempien tuotteiden, palvelujen ja ratkaisujen tarjoaminen. Myös rakennustapaan, materiaalivalintoihin ja asumisen käytänteisiin kiinnitettiin huomiota. Nykyistä ekologisempina arjen käytänteinä pohdittiin muun muassa kaupunkiviljelyä kattopuutarhoilla ja tavaroiden kierrätystä yhteisissä kierrätyshuoneissa sekä ympäristöystävällisiä rakentamistapoja, kuten perinteistä punamultamaalausta. III Kuinka tästä eteenpäin Energiaratkaisujen osalta keskusteltiin keskitetyn ja hajautetun energiantuotannon vaihtoehdoista. Esille tulivat vaihtoehtoiset energialähteet, kuten tuuli- ja aurinkovoima. Lämmön- ja energiansäästöstä keskusteltiin esimerkiksi kylmien seinäpinta-alojen minimointina ja pienten asuntojen energiatehokkuudesta tilansäästönä silloin, kun asukkaita on vähän. Tilojen ja energiankäytön tehokkuuteen liitettiin esimerkiksi yhteiskäyttöiset tilat ja laitteet, kuten sauna ja pesutupa. Materiaalitehokkuus ja materiaalivirtojen pienentäminen olivat myös keskusteluissa esillä. Materiaalien ja tuotteiden kestävyys, laatu sekä huoneiden käyttötarkoituksen joustaminen elinkaarirakennuksissa nähtiin tärkeänä osana asumisen ekologisuutta. Kaiken kaikkiaan konseptiverstaista välittyi kuva, että kuluttajat olivat huomattavan kiinnostuneita uusiin asumiskonsepteihin liittyvistä ympäristönäkökohdista, vaikka itse konsepteissa ne eivät keskeisiä piirteitä olleetkaan. Monia konkreettisia ehdotuksia konseptien parantamiseksi samoin kuin kyseenalaistuksia niiden käytännön toimivuudesta tuli konseptiverstaissa esille. Vaikutelma keskusteluista luo uskoa, että kuluttajien ja ammattilaissuunnittelijoiden suora vuorovaikutus voi auttaa testaamaan kehitteillä olevien asumiskonseptien kestävyyttä ja ennakoimaan suunnitelmien mahdollisia odottamattomia seurauksia myös käytännössä. Päätelmiä Tutkimuksemme Urbaanin asumisen tulevaisuuden konseptit tutkimushankkeessa toivat esille näyttöä siitä, että kuluttajilla on tietoa ja halua Jenni Väliniemi ja Mikko Rask: Kuluttajat ja ekologinen asuminen 365

18 ekologisiin toimiin enemmänkin, kuin tarjolla olevat nykyiset asumisen ratkaisut ja -suunnittelu mahdollistavat. Myös rakennusalan ja kaupunkisuunnittelun toimijat ovat huomanneet ekologiset trendit ja alkaneet kehittää toimintaansa. Tehdyt muutokset eivät ole kuitenkaan ulottuneet massatuotantoon kovinkaan suuressa määrin. Asuntorakennuttajat ja -rakentajat uskoivat tulevaisuudessa ekologisuuden toteutuvan tiukentuvan yhteiskunnallisen säätelyn kautta sekä kuluttajien alkaessa vaatia nykyistä ekologisempia tuotteita. Huomasimme kuitenkin, että säätely voi tarjota vain osan ratkaisua, kun kuluttajienkin odotukset ekologisista ratkaisuista ovat korkealla. Jäsensimme tässä artikkelissa URBA-hankkeessa tekemistämme tutkimuksista syntyneitä havaintoja ekologisen asumisen kehittämisestä, erityisesti kuluttajien näkökulmasta. Pohdimme ekologisuuden rajoitteita ja reunaehtoja kysyntä- ja tarjontavetoisessa kehittämistyössä, mutta toimme esille myös normivetoista kehittämistä haastavia tekijöitä. Yhteiskunnallisten rakenteiden, kuten normiohjauksen osalta toimenpiteitä on helpompi ymmärtää ja toteuttaa. Ekologisempaan asumiseen ja rakentamiseen pakottavia ja kannustavia toimia onkin käynnistetty monessa muodossa. Organisaatioiden ja kuluttajien toiminta seuraa osin säädöksiä, mutta se käsittää myös paljon sellaisia rutiineja ja käytänteitä, joihin ei voida puuttua rajoittamatta samalla yksilön vapautta ja vapaaseen markkinatalouteen kuuluvaa kilpailua. Löysimme URBA-hankkeessa tekemiemme tutkimusten ja kuluttajien sekä asumisalan toimijoiden keskustelujen perusteella monia konkreettisia ekologisen asumisen suunnittelua koskevia ehdotuksia. Jotta ne toteutuisivat käytännössä, tarvitaan uusia tapoja ajatella ja toimia. Kaupunkien ja rakennusyritysten rooli on tässä keskeinen siltä osin, että ne voivat ohjata ja ratkaista jokapäiväisen asumisen käytänteiden ristiriitoja. Kuluttajien ja rakennusalan myönteiset asenteet voivat konkretisoitua, kun tarjontaa ja innovaation paikkoja lisätään, parempien ratkaisujen vaikutukset tehdään näkyvämmiksi uusilla ekologisuuden mittareilla ja annetaan kuluttajille enemmän vapauksia tehdä omaan arkeen sopivia ratkaisuja. Huomasimme konseptiverstaissamme, että mitä enemmän ja varhaisemmin asumisratkaisuissa tarjotaan kuluttajille itse tekemisen mahdollisuuksia, sitä ekologisempina asumisen konsepteja pidetään. Yksistään itse tekemisen lisääminen ei takaa parhaaseen lopputulokseen pääsyä. Jos esimerkiksi kuluttajat eivät valitse ekologisempia vaihtoehtoja, ei 366 Asutaan urbaanisti! Laadukkaaseen kaupunkiasumiseen yhteisellä kehittelyllä

19 lopputulos ole parempi kuin rakennusalan ammattilaisilla. Toimijoiden väliset verkostot, kuten konseptiverstaissammekin ehdotettu rakentamisohjauskeskus, voisivat edistää yhdessä oppimista, tietoisuutta sekä ohjauksen ja kannustuksen vaikuttavuutta. (vrt. Karin Krokforsin CABE-artikkeli tässä julkaisussa) Ekologisempiin ratkaisuihin pyrittäessä olisi tärkeää tehdä hyötynäkökohdat näkyviksi. Kannusteina voisivat olla vaikkapa halvemmat asumiskustannukset, kestävämmät materiaalit ja puhtaampi sisäilma. Rakennusalalle tärkeää olisi ymmärtää innovaatioiden menestyspotentiaali ja uusien ekokäytänteiden tarve kilpailutekijöinä. Ekologisemman asumisen tulisi olla kuluttajille ja rakennusalalle kannustavaa, muutoin sillä on vaara jäädä vain kollektiiviseksi pakoksi. Kannusteita voisivat olla erilaisten kulutuksen arviointijärjestelmien laajentaminen ja kehittäminen sekä kuluttajien vertaistiedottamisen mahdollisuuksien lisääminen. III Kuinka tästä eteenpäin Kokonaisvaltaisessa suunnittelussa rakentamisprosessien ja arjen käytänteiden ketjut tulisi huomioida katkeamattomina alusta loppuun. Tämä voisi tarkoittaa sitä, että ensinnäkin asunnon varustelu samoin kuin asuinalue tukevat ekologisempia toimintakäytänteitä. Kokonaisvaltainen ekologinen asuminen voisi tarkoittaa esimerkiksi elinkaarimuunneltavia asuntoja, asukkaiden ekologisia valintoja tukevia ratkaisuja (kuten jätteiden ja tavaroiden kierrätystiloja) sekä luontoarvoja ja kestävää liikkumista tukevaa lähiympäristöä. Erityisen tärkeää olisi pyrkiä minimoimaan sosiaalisissa verkostoissa vapaamatkustajuuden ongelmaa niin tiedon, luottamuksen vahvistamisen, ohjauksen kuin kannustamisen keinoin. Esitämme ekologisempien asuntojen ja asumisen toteuttamisen ratkaisuksi yhteistoiminnan kehittämistä esimerkiksi juuri työpajatyöskentelyn avulla. Näin voidaan päästä luottamukselliseen oppimiseen eri toimijoiden välillä. Yhteistyöllä voidaan vahvistaa käsityksiä siitä, mitä kuluttajat hyväksyvät kehitteillä olevista uutuuksista, ja kiinnittää huomio siihen, mikä ei toimi sellaisenaan. Yhteistyössä oppien voidaan myös murentaa niitä luutuneita rutiineja ja rakenteita, jotka voivat ehkäistä kehittämistä ja uutuuksien käyttöönottoa. Konseptien yhteiskehittämisen käytänteiden tie on vain polkaistava auki. Jenni Väliniemi ja Mikko Rask: Kuluttajat ja ekologinen asuminen 367

20 Lähteet Ahonen Ari, Pöyry Lasse, Pääkkönen Jussi & Ryhänen Riitta (2008). Rakennusalan markkinoiden toimivuus ongelma-alueita ja edistämisen mahdollisuuksia. Kilpailuviraston selvityksiä 1/2008. Airaksinen Miimu (2006). Mitä energiatehokkuus maksaa? < fi/files/mita energiatehokkuus maksaa.pdf> Aronson, Elliot (1969). The theory of cognitive dissonance: A current perspective. Teoksessa: Bercowitz L (toim.). Advances in experimental social psychology. Volume 4. Academic press, London ltd. Argyris, Chris (2005). Actionable Knowledge s. Teoksessa: Tsoukas Haridimos, Knudsen Christian. The Oxford Handbook of Organization theory. Meta-Theoretical perspectives. Oxford university press. Festinger Leon (1957). A theory of cognitive dissonance. Evanston (IL): Row, Peterson, Giddens A. (1984) The Constitution of Society. Outline of the Theory of Structuration. Polity Press. Cambridge. Halme Minna & Anttonen Markku (2007). Ekotehokkaat palvelut ja arjen onnen hetket. Teoksessa Lammi M, Järvinen R & Leskinen J (toim). Kuluttajat kehittäjinä. Miten asiakkaat vaikuttavat palvelumarkkinoilla? Kuluttajatutkimuskeskuksen vuosikirja Hardin Russell (1971). Collective action as an agreeable Prisoners Dilemma, Behavioral Science 16: Heiskanen Eva (2009). Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko ilmasto ja energiapolitiikasta: kohti vähäpäästöistä Suomea. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 28/2009. Yliopistopaino, Helsinki. Saatavana: < julkaisukansio/2009/j28-ilmasto-selonteko-j29-klimat-framtidsredogoerelsej30-climate_/pdf/fi.pdf> Hukkinen Janne (1999). Institutions of Environmental Management. Constructing mental models and sustainability. Routledge, EUI Environmental Policy Series. Kim Oliver & Walker Mark (1984). The free rider problem: experimental evidence. Public Choice no 1. 43: Kyttä Marketta, Broberg Anna, Hirvonen Jukka, Puustinen Sari, Lehtonen Hilkka (2008). Turvallinen asuinalue : Tampereen Muotiala suunnitelmissa ja kokemuksissa. 166 s. Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksen julkaisuja B 93. Teknillinen korkeakoulu, Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus, Espoo. Lankinen, Markku (2005). Helsinkiläisten ympäristöasenteet ja ympäristökäyttäytyminen. Helsingin kaupungin tietokeskuksen julkaisuja 5/2005. Mikkola Kati & Riihimäki Markku (2002). Omakotitalorakentajien valmius ympäristöystävällisiin rakentamistapoihin. VTT rakennus- ja yhdyskuntatekniikka. VTT Tiedotteita Otamedia Oy, Espoo. Normitalkoot (2009). Ympäristöministeriön Rakentamisen normitalkoot. < North Douglass. C. (1990). Institutions, institutional chance and economic performance. Political economy of institutions and decisions. Cambridge University press. 368 Asutaan urbaanisti! Laadukkaaseen kaupunkiasumiseen yhteisellä kehittelyllä

21 Pantzar Mika (2009). Kulutuksen rytmit ja arkisten käytäntöjen evoluutio s. Tieteessä tapahtuu 6/2009. Porter Michael (2008). On competition. Updated and Expanded Edition. Harvard Business School Press. Schön Donald. A. (1991). The reflective practitioner. How professionals think in action? Basic books, London, New York. Special Eurobarometer (2008). Attitudes of European citizens towards the environment. Report. Special Eurobarometer 295/Wave 68.2 TNS Opinion & Social. European Commission. TNS Gallup & Ronkanen T. (2007). Espoolaisten ympäristöasenteet ja ympäristökäyttäytyminen. Espoon ympäristölautakunnan julkaisusarja 1/2007. Tyrväinen Liisa, Silvennoinen, Korpela & Ylen (2007). Luonnon merkitys kaupunkilaisille ja vaikutus psyykkiseen hyvinvointiin. Metlan työraportteja 52. Luontomatkailu, metsät ja hyvinvointi < julkaisut/workingpapers/2007/mwp052.htm> Uusitalo Liisa (1997). Kuluttajan ympäristöä koskevat valinnat. Liiketaloudellinen aikakauskirja 1; Väliniemi Jenni, Rask Mikko &Timonen Päivi (2008). Asumisen tarjontakatsaus konseptitarkastelu kuluttajien valinta ja vaikutusmahdollisuuksista pääkaupunkiseudun asuntotuotannossa. Kuluttajatutkimuskeskuksen julkaisuja 3/2008. Väliniemi J., Rask M., Timonen P. & Uotinen S. (2009). Asumisen kehittämiskatsaus kuluttajat ja asumisalan toimijat pääkaupunkiseudun uusia asumiskonsepteja arvioimassa. Kuluttajatutkimuskeskuksen julkaisuja 1/2009. Wall Maria (2006). Energy-efficient terrace houses in Sweden: Simulations and measurements. Energy and Buildings. Vol 38, 6; Wilska T-A. (2006). Kotitalouksien kulutustavat ja asenteet s. Teoksessa Kauppa Päivittäistavarakauppa Oy, Edita Priima Oy, Helsinki Wiser Ryan & Pickle Steven Green marketing, renewables, and Free Riders: Increasing customer demand for a Public good. Environmental Energy Technologies Division. Ernest Orlando Lawrence Berkeley National Laboratory, University of California. < reports/40632.pdf> Ympäristöministeriö (2009). Rakennuksen energia- ja ekotehokkuus. < III Kuinka tästä eteenpäin Jenni Väliniemi ja Mikko Rask: Kuluttajat ja ekologinen asuminen 369