Aihe: EU:n ilmasto- ja energiapaketti (U 7/2008 vp, U 8/2008 vp, U 9/2008 vp)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Aihe: EU:n ilmasto- ja energiapaketti (U 7/2008 vp, U 8/2008 vp, U 9/2008 vp)"

Transkriptio

1 Eduskunnan ympäristövaliokunnalle Helsingissä Jouni Nissinen Aihe: EU:n ilmasto- ja energiapaketti (U 7/2008 vp, U 8/2008 vp, U 9/2008 vp) Suomen luonnonsuojeluliitto kiittää ympäristövaliokuntaa lausuntomahdollisuudesta ja lausuu aiheesta seuraavaa: Suomen luonnonsuojeluliitto pitää komission ilmasto ja energiapakettia pääosin hyvänä ja pitää positiivisena sitä, että Suomi suhtautuu myönteisesti sen tavoitteisiin ja on valmis tekemään oman oikeudenmukaisen osansa EU:n asettamien tavoitteiden saavuttamiseksi. Lisäksi Luonnonsuojeluliitto pitää myönteisenä valtioneuvoston alustavaa kantaa siitä, että komission ilmasto ja energiapaketin ehdotuksista tulee päästä ratkaisuihin ennen Kööpenhaminan ilmastokokousta Tässä muistiossa kiinnitetään huomiota seuraaviin seikkoihin: Suomelle asetettu tavoite uusiutuvien energialähteiden osuudeksi on helposti saavutettavissa syöttötariffit ovat paras keino lisätä uusiutuvia energialähteitä nopeasti ja tehokkaasti uudetkin tutkimukset vahvistavat sen, ettei turve millään täytä uusiutuvan biopolttoaineen vaatimuksia liikenteen 10 prosentin sitova uusiutuvan energian tavoite tulee hylätä Komission olisi tullut tässä vaiheessa lähteä 30 prosentin kansainvälisestä päästövähennystavoitteesta vuoteen 2020 mennessä päästövähennykset tulee ensi sijassa toteuttaa kotimaassa, ei joustomekanismeilla ulkomailla komission valitsemaa perusvuotta ei ole syytä repiä auki rakentamisen energiatehokkuusvaatimuksia on kiristettävä tuntuvasti joukkoliikennetukia on kasvatettava, nopeusrajoituksia maanteillä alennettava ja autoilun verojen tasoja on kiristettävä verojen ilmasto ohjaavuuden parantamiseksi lihantuotantoa ja lihan osuutta ruokavaliossa on vähennettävä jätteiden synnyn ehkäisy on paras tapa ehkäistä jätehuollon ilmastopäästöjä meriliikenne tulisi saada päästökaupan piiriin kaikki päästöoikeudet tulee huutokaupata, ei jakaa ilmaiseksi erityiskohtelua vaativien teollisuuden alojen valinnan tulee perustua luotettaviin ja läpinäkyviin arvioihin Suomeen tarvitaan kansallinen ilmastolaki vuosittaisista päästövähennyksistä energiatehokkuudesta tulee tehdä laillisesti sitova Suomessa

2 U7/2008 vp Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi (uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä) Suomen luonnonsuojeluliitto pitää komission esitystä uusiutuvien energialähteiden sitovaksi tavoitteeksi pääosin hyvänä ja pitää positiivisena sitä, että Suomi suhtautuu myönteisesti komission ilmasto ja energiapaketin tavoitteisiin ja on valmis tekemään oman oikeudenmukaisen osansa EU:n asettamien tavoitteiden saavuttamiseksi. Lisäksi Luonnonsuojeluliitto pitää myönteisenä valtioneuvoston alustavaa kantaa siitä, että komission ilmasto ja energiapaketin ehdotuksista tulee päästä ratkaisuihin ennen Kööpenhaminan ilmastokokousta Suomelle asetettu tavoite uusiutuvien energialähteiden osuudeksi on vaatimaton Suomen luonnonsuojeluliitto katsoo, että komission Suomelle esittämä uusiutuvan energian osuuden lisääminen 9,5 prosenttiyksiköllä vuoden 2005 tasosta on vaatimaton verrattuna muille maille asetettuihin tavoitteisiin (EU keskimäärin 11,5 prosenttiyksikköä). Uusiutuvien tämän hetken suhteellisen korkea osuus (28,5 prosenttia) Suomessa perustuu metsäteollisuuden suureen kokoon, ei edistykselliseen politiikkaan. Niillä sektoreilla, joilla uusiutuvien energialähteiden edistäminen on riippuvainen kansallisesti valituista teollisuuspoliittisista ratkaisuista, esimerkiksi erilaisista innovatiivisista tukijärjestelmistä, ei Suomi esiinny kovin vahvasti edukseen. Esimerkiksi Ernst&Young 1 sijoittaa Suomen kolmanneksi vähiten houkuttelevaksi maaksi uusiutuvan energian investoinneille ja kaikkein vähiten houkuttelevaksi investoinneille tuulivoimaan. Euroopan komission mukaan tuulivoiman ja biokaasun alhainen tuki Suomessa estää niiden merkittävän kasvun. Tätäkin taustaa vasten on hieman ongelmallista, että valtioneuvoston alustavassa kannassa Suomi pyrkii kytkemään uusiutuvien energialähteiden lisäämistavoitteet Venäjän puuntuontiin. Kun uusiutuvien energiamuotojen edistämiseksi ei olla vielä tehty kovin paljoa, on selvää, että potentiaalia niiden lisäämiseksi on paljon metsäteollisuuden ulkopuolella. Venäjän puuntuonti ei Luonnonsuojeluliiton käsityksen mukaan ole Suomen väläyttämän ylivoimaisen esteen kaltainen seikka, jota tässä yhteydessä olisi syytä korostaa. Syöttötariffi on paras keino lisätä tehokkaasti ja nopeasti uusiutuvia energialähteitä Uusiutuvan energian tavoitteisiin pääseminen edellyttää toki lisää resursseja tukitoimiin sekä lainsäädännön kehittämistä, aivan kuten kirjelmässä todetaan. Suomen luonnonsuojeluliiton 1 Ernst&Young: Renewable energy country attractiveness index Q3/2007. (

3 näkemyksen mukaan energiansäästöä koskeva lainsäädäntö, energiaverotus, syöttötariffijärjestelmän laajentaminen sekä rakentamismääräykset ja rakentamisen lupakäytännöt ovat tehokkaimpia toimia uusiutuvien edistämiseksi. Liikenteen polttoaineista erityisesti jätepohjainen ja metsä ja maatalouden sivutuotteista saatava biokaasu ovat kehittämisen arvoisia. Biokaasutalous on hajautettua ja paikallista, ja sitä voidaan tuottaa yhtä hyvin suurissa kuin pienissäkin laitoksissa. Erityisesti syöttötariffin käyttöönottoa esimerkiksi tuulivoiman edistämiseksi tulisi viedä eteenpäin ripeästi. Tämä olisi myös valtiontalouden kannalta kaikkein tehokkain tapa, koska tuki ei rasita valtion budjettia vaan kustannukset tulevat kuluttajille. (vrt. investointituet, jotka rasittavat valtion budjettia). Myös aurinkosähkön ja pienimuotoisen, biopolttoaineisiin perustuvan sähköntuotannon edistämiseksi tulee ottaa käyttöön syöttötariffit. Lisäksi aurinkokenno ja maalämpöpumpputeknologiaa tulee edistää. Turvetta ei voida IPCC:n mukaan luokitella uusiutuvaksi biopolttoaineeksi Valtioneuvoston alustavan kannan mukaan Suomi pitää ongelmallisena, että turve rajautuu pois direktiiviehdotuksen tarkoittamista uusiutuvista energialähteistä liikennepolttoaineiden osalta. IPCC suhtautuu ohjeissaan 2 (2006) turpeeseen kuitenkin fossiilisena tai fossiilisiin rinnastettavana polttoaineena, eikä siis ole luokitellut turvetta fossiilisten ja biopolttoaineiden väliin. Myös Suomi on hyväksynyt IPCC:n määritelmät: Although peat is not strictly speaking a fossil fuel, its greenhouse gas emission characteristics have been shown in life cycle studies to be comparable to that of fossil fuels. 3 Therefore, the CO2 emissions from combustion of peat are included in the national emissions as for fossil fuels. Kohdassa (CO2 emission factors) todetaan, että turvetta kohdellaan fossiilisena polttoaineena ("note that peat is treated as a fossil fuel"). Määritelmät eri käsitteille (Glossary) kohdassa mainitaan selkeästi, että turve on fossiilista hiiltä (fossil carbon 4 ), ja ettei turve ole biopolttoaine (biofuel 5 ) tai myöskään biomassaa (biomass 6 ). Lisäksi. KTM:n rahoittaman monivuotisen turvetutkimusprojektin tulokset valmistuivat pääosin 2006 ja julkaistiin Boreal Environment Research lehden erikoisnumerona. Keskeinen tulos oli, että suhtautuminen metsäojitettujen soiden maaperän hiilensidontaan on muuttunut aiemmasta päinvastaiseksi. Kun vielä KTM:n edellisessä raportissa metsäojitettujen soiden katsottiin sitovan hiiltä hiilidioksidiekvivalentteina vuodessa noin yhdeksän miljoonan hiilidioksiditonnin verran, uuden tutkimuksen mukaan ne päästävät hiiltä 6,7 miljoonaa tonnia. Kun myös suopellot ovat päästölähde (noin 5 miljoonaa tonnia) ja luonnontilaisten soiden hiilensidonta on korkeintaan muutamia miljoonia tonneja, Suomen suot ovat noin 10 miljoonan hiilidioksiditonnin tai noin 25 terawattitunnin päästölähde ilmakehään (IPCC 2006, 2006 IPCC Guidelines for National Greenhouse Gas Inventories, Prepared by the National Greenhouse Gas Inventories Programme, Eggleston H.S., Buendia L., Miwa K., Ngara T. and Tanabe K. (eds). : IGES, Japan). Nilsson and Nilsson, 2004; Uppenberg et al., 2001; Savolainen et al., 1994 Biogenic carbon: Carbon derived from biogenic (plant or animal) sources excluding fossil carbon. Note that peat is treated as a fossil carbon in these guidelines as it takes so long to replace harvested peat. Biofuels: Any fuels derived from biomass, either deliberately grown or from waste products. Peat is not considered a biofuel in these guidelines due to the length of time required for peat to re accumulate after harvest. Biomass: (1) The total mass of living organisms in a given area or of a given species usually expressed as dry weight. (2) Organic matter consisting of or recently derived from living organisms (espically regarded as fuel) excluding peat.

4 KTM:n turvetutkimusprojekti myös vahvisti tiedon siitä, että turve on elinkaaritutkimuksen mukaan kivihiiltä enemmän ilmakehää rasittava polttoaine. Johtopäätös tutkimuksesta on, että turvetta on kohdeltu päästökertoimen suhteen oikeudenmukaisesti. Vain suopelloista nostetun turpeen ilmastovaikutus on kivihiiltä pienempi, mutta suopeltojen osuus on vain 1% turvekaivoksista. 7 IPCC:n ja Suomen omien tutkimusten perusteella näyttää selvältä, että turve rajautuu pois liikenteen biopolttoaineita sekä muita uusiutuvia koskevasta tavoitteesta. Näin ollen ei ole mielekästä ajaa tässä kysymyksessä omia kansallisia lyhyen tähtäimen taloudellisia etuja. Energiaturpeen käytön vähentäminen on itse asiassa erittäin kustannustehokas keino Suomen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen. Luonnonsuojeluliitto esittääkin syöttötariffijärjestelmän ja varastointituen purkua sekä valmisteveron palautusta mahdollisimman pikaisesti. Aikaisempien tutkimusten mukaan tämä aiheuttaisi turpeen käytön kohtuullisen vähenemisen. Liikenteen 10 prosentin sitova uusiutuvan energian tavoite tulee hylätä Suomen luonnonsuojeluliitto katsoo, että 10 prosentin sitova tavoite uusiutuvan energian osuudesta liikenteessä tulisi hylätä. Siitä huolimatta, että komissio loi viime hetkellä kestävän kehityksen kriteerejä biopolttoaineille, ei voida taata, että biopolttoaineiden tuotanto olisi ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävällä pohjalla. Useassa tapauksessa biopolttoaineet eivät vähennä liikenteen hiilidioksidipäästöjä tavanomaisiin polttoaineisiin tai muihin liikenteen ohjauskeinoihin verrattuna. Lisäksi biopolttoaineiden tuotannolla on monia todettuja haitallisia ympäristö ja sosiaalivaikutuksia. Biopolttoaineiden kysynnän tiedetään nostavan ruuan hintaa ja lisäävän metsäkatoa, mikäli niitä tuotetaan varta vasten viljellyistä raakaaineista. Biomassaa voidaan käyttää tehokkaammin sähkön ja lämmöntuotannossa kuin liikennepolttoaineena. Komission biopolttoaineille ja muille biopolttonesteille poissulkeviksi kriteereiksi on ehdotettu, että säästö kasvihuonekaasujen päästöissä tulee olla vähintään 35 prosenttia. Suomen luonnonsuojeluliitto katsoo kansainvälisten ympäristöjärjestöjen tavoin, että tämän tulisi olla vähintään 60 prosenttia, jotta todellinen ilmastohyöty voitaisiin varmistaa. Luonnos EU:n polttoainedirektiiviksi (EU Fuel Quality Directive) esittää jo pakollista 10 prosentin kasvihuonekaasupäästöjen vähennystä liikennepolttoaineiden tuotannosta vuodesta 2011 vuoteen 2020 (yksi prosentti vuodessa). Yhdelle polttoaineelle ei ole syytä asettaa sitovaa tavoitetta ja edistää sen käyttöä huomioimatta muita ympäristövaikutuksia. Luonnonsuojeluliitto katsoo, että liikenteen biopolttoainetavoite komission esittämässä muodossa on tarpeeton. 7 Kirkinen, J., Minkkinen, K., Penttilä, T., Kojola, S., Sievänen, R., Alm, J., Saarnio, S., Silvan, N., Laine, J., Savolainen, I Greenhouse impact due to different peat utilisation chains in Finland a life cycle approach. Boreal Environment Research 12:

5 U8/2008 vp Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi jäsenvaltioiden pyrkimyksistä vähentää kasvihuonekaasupäästöjään osana yhteisön kasvihuonekaasupäästöjen vähentämissitoumusten täyttämistä vuoteen 2020 mennessä (EU taakanjako) Suomen luonnonsuojeluliitto pitää komission esitystä ns. päästökauppaan kuulumattomien sektoreiden jäsenmaakohtaisesti asetettavista tavoitteista ja velvoitteista pääosin hyvänä ja pitää positiivisena sitä, että Suomi suhtautuu myönteisesti komission ilmasto ja energiapaketin tavoitteisiin ja on valmis tekemään oman oikeudenmukaisen osansa EU:n asettamien tavoitteiden saavuttamiseksi. Lisäksi Luonnonsuojeluliitto pitää myönteisenä valtioneuvoston alustavaa kantaa siitä, että komission ilmasto ja energiapaketin ehdotuksista tulee päästä ratkaisuihin ennen Kööpenhaminan ilmastokokousta Suomen luonnonsuojeluliitto katsoo, että komission olisi tässä vaiheessa kuitenkin pitänyt omassa esityksessään lähteä 30 prosentin päästövähennystavoitteesta. Komissio on lähtenyt 20 prosentin päästövähennystavoitteesta, vaikka EU on sitoutunut 30 prosentin vähennyksiin, kun kansainvälinen ilmastosopu syntyy. Käytännössä tämä sopu syntyi jo Balin ilmastokokouksessa joulukuussa 2007, kun teollisuusmaat (Yhdysvaltoja lukuun ottamatta) sitoutuivat prosentin päästövähennyksiin vuoteen 2020 mennessä. Päästövähennysten tulee kohdistua ensisijaisesti kotimaahan joustomekanismien sijaan Suomen luonnonsuojeluliitto ei pidä hyvänä, että komission ehdotuksessa joustomekanismien (CDM) käyttöä ollaan laajentamassa kansainvälisen sopimusjärjestelmän voimassa ollessa niin, että laajennus johtaa kotimaisen päästövähennystarpeen pienentämiseen. Joustomekanismien käytön tulee täydentää, ei korvata, 30 prosentin päästövähennystä kotimaisin toimin. Joustomekanismien kriteerejä tulee kansainvälisissä neuvotteluissa viedä Gold Standard kriteeristön suuntaan. Suomen luonnonsuojeluliitto vastustaa valtioneuvoston alustavaa kantaa, jonka mukaan komission ehdottamat joustomekanismien määrät ovat liian rajoitettuja. Joustomekanismeilla hankittuja päästövähennyksiä ei voida todentaa pitävästi. Tästä johtuen EU:n sisällä toteutettavat päästövähennykset ovat ensisijaisia. Suomen tulisi pyrkiä siihen, että kun 30 prosentin päästövähennystavoitteeseen edetään, niin jäsenvaltio voisi edelleen kattaa enimmillään kolmasosan päästövähennyksistä hankemekanismeilla. Komission valitsemaa perusvuotta ei ole syytä repiä auki Suomen luonnonsuojeluliitto näkee, että Suomen tulee toimia ilmastopolitiikan kunnianhimoisena edelläkävijänä osana Euroopan unionia. Ei siis ole kannatettavaa, että Suomi pyrkii vertailuvuosia muokkaamalla, ja näin koko komission pakettia murentamalla, saamaan itselleen pienemmät päästövähennystavoitteet. Vuoden 2005 poikkeuksellisuus Suomessa on jo huomioitu tavoitteita asetettaessa.

6 Suomen luonnonsuojeluliitto huomauttaa, että jokainen vuosi edustaa erityisolosuhteita jollekin jäsenmaalle. Ainoa mahdollinen järkevä vertailuvuosi voisi olla kansainvälisessä ilmastosopimuksessa käytetty vuosi 1990, mutta komission mukaan tältä osin tarpeeksi luotettavia vertailutietoja ei ole käytössä. Toisaalta vuoden 1990 käyttöä vertailuvuotena puoltaa se, että näin ei annettaisi ilmaisia helpotuksia niille maille, jotka ovat viivytelleet toimenpiteitä omien päästövähennysten suhteen (esimerkiksi Espanja, Italia, Luxenberg, Itävalta, Irlanti, Tanska, Portugali, Slovenia ja Kreikka). Rakentaminen ja asuminen Suomen luonnonsuojeluliitto esittää rakentamismääräysten uusimista. Uusien rakennusten tulisi vuonna 2012 tyypistä riippuen kuluttaa % vähemmän energiaa kuin vuoden 2003 normien mukainen talo. Tehokkuusvaatimusten on kohdistuttava kaikkiin uusiin rakennuksiin, myös ns. lomaasuntoihin, jos niitä lämmitetään sähköllä tai muulla ostoenergialla. Kaavaohjauksella voidaan velvoittaa toteuttamaan rakennukset siten, että niissä käytetään uusiutuvaa energiaa. Kaikkiin uusiin rakennuksiin tulisi myös asentaa käyttäjäkohtaiset sähkön, lämmön ja vedenkulutuksen mittarit. Energia avustuksista voitaisiin siirtyä verohelpotuksiin, esimerkiksi kotitalousvähennys tulisi saada kattamaan energiaparannusten suunnittelutyö ja materiaalikustannukset. Liikennesektori Aivan kuten u kirjelmässä todetaan, liikennesektorin tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan kansallisella tasalla voimakkaampaa taloudellista ohjausta ja vaikuttamista liikennetarpeen vähentymiseen mm. joukkoliikennettä kehittämällä ja yhdyskuntasuunnittelun keinoin. Suomen luonnonsuojeluliitto katsookin, että suurten kaupunkien joukkoliikennetukea tulisi korottaa samalla kun joukkoliikenteen arvonlisäveroa tulisi laskea. Lisäksi tulisi ottaa käyttöön ruuhkamaksuja tiemaksukokeilut keskeisissä kaupungeissa ja liikenneväylillä. Myös joukkoliikenteen maksuttomuutta pääkaupunkiseudulla tulisi kokeilla. Joukkoliikenteen maksuttomuus Helsingissä lisäisi julkisilla liikennevälineillä tehtyjä matkoja 30 prosenttia ja vähentäisi autoilua Helsingin keskustassa yhdeksän prosenttia. 8 Suomen luonnonsuojeluliitto esittää myös tiukempien nopeusrajoitusten kokeilua. Kattonopeuksien kokeilu voitaisiin aloittaa pitämällä talvinopeusrajoitukset voimassa ympäri vuoden. Näin voitaisiin vähentää liikenteen hiilidioksidipäästöjä enemmän kuin on aiemmin luultu. Tampereen teknillisen yliopiston erikoistutkija Hanna Kalenoja tarkisti Tekesin Climtech hankkeessa tehdyt arviot päästövähennyksistä. Kalenoja arvioi, että päästövähennykset olisivat yli kaksinkertaiset aiempaan arvioon verrattuna. Kattonopeuksilla saataisiin Suomen henkilöliikenteen vuotuisista päästöistä 8 Strategista liikennesuunnittelua tekevä konsulttiyritys Strafica.

7 vähennettyä viitisen prosenttia. Vaikutus olisi moninkertainen verrattuna tähän mennessä päätettyihin biopolttoainetavoitteisiin. Suomen luonnonsuojeluliitto katsoo, että myös autoedun verottaminen ajoneuvon päästöjen mukaan sekä junaratojen kunnossapidon ja uusien ratojen määrärahan korotus olisivat omiaan edistämään liikennesektorilla tarvittavia päästövähennyksiä. Lisäksi Suomen luonnonsuojeluliitto esittää polttoaineveron korotusta nykytasosta 40 senttiä/litra. Vastapainoksi vuotuinen ajoneuvovero voitaisiin poistaa sen heikon ohjausvaikutuksen vuoksi. Myös auton hankintaveron on noustava jo nykyisillä keskivertoautoilla, ei laskettava. Autoveron neutraalitaso tulisi asettaa tasolle 130 g/km. Työsuhdeautoilun ja kilometrikorvausten taso olisi laskettava kustannuksia vastaavaksi. Vapaan autoedun poistaminen ja työnantajien tarjoamien ilmaisten autopaikkojen etuuden verotus tulisi myös ottaa käyttöön. Maatalous Maataloudessa päästövähennyksiä voidaan saada aikaan mm. peltopinta alaan, maanmuokkaukseen ja lannoitukseen liittyvillä toimenpiteillä sekä jätteiden käsittelyä kehittämällä, kuten U kirjeessä todetaan. Suomen luonnonsuojeluliiton mielestä tulisi myös kiinnittää huomiota ruoan tuotantoon ja ruokavalioon. YK:n ruoka ja maatalousjärjestö FAO:n julkaiseman selvityksen 9 mukaan karjankasvatus on maailmanlaajuisesti liikennettäkin pahempi kasvihuonekaasupäästöjen lähde. Suomen metaanipäästöistä reilu kolmannes on peräisin kotieläinten ruoansulatuksesta. Kaikista ilmastopäästöistä maatalouden osuus Suomessa on 14 prosenttia. Esimerkiksi Aberdeenin yliopiston professori Pete Smithin 10 kirjoittaman raportin 11 mukaan kolmasosa maailman kasvihuonekaasupäästöistä liittyy maatalouteen. Smith toteaa myös, että ylilannoituksen lopettaminen, maaperän köyhtymisen ehkäisy sekä lihan kulutuksen vähentäminen voisivat leikata maatalouden päästöt lähelle nollaa tai jopa muuttaa maatalouden hiilinieluksi. Lihan tuotannon lisäksi myös maitotuotteiden ilmastopäästöt ovat suuria: SYKE:n, MTT:n ym. tutkimuksen 12 mukaan yhden suomalaisen juustokilon kasvihuonekaasupäästöt vastaavat 60 km henkilöautoilua. Sianlihakilon tuottamisessa kuluu Suomen olosuhteissa noin 13 kertaa enemmän energiaa kuin herneiden tuotannossa FAO (2006): Livetock s long shadow environmental isssues and options. Smith vastasi hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n viimeisimmän arviointiraportin maataloutta käsittelevästä osasta. Cool Farming: Climate impacts of agriculture and mitigation potential. farming full report Mittatikku hanke:

8 Suomalaisten vuosittainen lihankulutus on kaksinkertaistunut (ja broilerin kulutus noin 15 kertaistunut) sitten 1960 luvun ollen tällä hetkellä 30 kiloa enemmän kuin 50 vuotta sitten vaikka samaan aikaan työn fyysinen kuormittavuus on pienentynyt. Mm. Suomen luonnonsuojeluliiton omat MIPS tutkimukset osoittavat kasvisruokavalion olevan sekaruokavaliota selvästi ilmastoystävällisempi vaihtoehto. Suomen luonnonsuojeluliitto esittääkin, että julkisissa hankinnoissa suositaan ilmastoystävällistä ruokavaliota. Lisäksi voidaan alentaa ilmastoystävällisen ruokavalion arvonlisäveroa sekä ottaa käyttöön ruokapakkauksissa hiilidioksidimerkintä. Jätehuolto Eduskunnalle lähetetyssä U kirjeessä todetaan, että vähentämällä jätteen määrää ja edistämällä kierrätykseen soveltumattoman polttokelpoisen jätteen polttoa ja mädätystä voidaan päästökehitystä edelleen painaa alaspäin. Suomen luonnonsuojeluliitto muistuttaa, että jätteen synnyn ehkäisy on edelleen kaikkein tehokkain keino jätehuollon kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. Näin ollen huomion ja resurssien tulisi ensisijaisesti kohdistua jätelain jätehierarkian mukaisesti jätteensynnyn ehkäisyyn.

9 U 9/2008 vp Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle komission ehdotuksesta päästökauppadirektiivin 2003/87/EY muuttamisesta (päästökauppa) Suomen luonnonsuojeluliitto pitää komission esitystä päästökauppadirektiivin muuttamisesta pääosin hyvänä ja pitää positiivisena sitä, että Suomi suhtautuu myönteisesti komission ilmasto ja energiapaketin tavoitteisiin ja on valmis tekemään oman oikeudenmukaisen osansa EU:n asettamien tavoitteiden saavuttamiseksi. Suomen luonnonsuojeluliitto katsoo, että komission olisi tässä vaiheessa pitänyt omassa esityksessään lähteä 30 prosentin päästövähennystavoitteesta. Komissio on lähtenyt 20 prosentin päästövähennystavoitteesta, vaikka EU on sitoutunut 30 prosentin vähennyksiin, kun kansainvälinen ilmastosopu syntyy. Käytännössä tämä sopu syntyi jo Balin ilmastokokouksessa joulukuussa 2007, kun teollisuusmaat (Yhdysvaltoja lukuun ottamatta) sitoutuivat prosentin päästövähennyksiin vuoteen 2020 mennessä. Luonnonsuojeluliitto pitää hyvänä komission esitystä järjestelmän laajentamisesta uusien teollisuudenalojen suuntaan. Sen sijaan Luonnonsuojeluliitto on pettynyt, että meriliikenteen päästöjä ei tässä vaiheessa sisällytetä päästökauppajärjestelmään, vaikka lentoliikenteenkin päästökauppaa jo kehitetään. Toisaalta päästövähennystavoitteet päästökaupan ulkopuolisille sektoreille varmistavat toivottavasti sen, että vähennykset kohdistuvat kaikille toimialoille. Kaikki päästöoikeudet tulisi huutokaupata Suomen luonnonsuojeluliitto yhtyy komission näkemykseen siitä, että päästöoikeuksien jakaminen huutokaupalla on paras tapa varmistua järjestelmän tehokkuudesta. Tämä on myös linjassa saastuttaja maksaa periaatteen kanssa sekä ottaa huomioon varhaiset toimet päästövähennyksissä. Lisäksi huutokauppa edistää järjestelmän yksinkertaisuutta ja läpinäkyvyyttä. Luonnonsuojeluliitto onkin pettynyt, että täysipainoiseen huutokauppaan kautta linjan ei olla siirtymässä vielä tässä vaiheessa. Luonnonsuojeluliiton mielestä kaikki päästöoikeudet tulisi huutokaupata vuodesta 2013 lähtien. Komission ehdotuksen mukaan 20 prosenttia huutokauppatuloista tulisi korvamerkitä ja käyttää direktiivissä tarkemmin määriteltyihin tarkoituksiin. Suomen luonnonsuojeluliitto kannattaa huutokauppatulojen mahdollisimman laajaa korvamerkintää ilmastonmuutoksen ehkäisemiseen ja siihen sopeutumiseen. Tämä olisi tärkeää kansainvälisen ilmastopolitiikan kannalta, sillä tutkimukset osoittavat melko yhtäpitävästi, että kehitysmaiden vahvempi osallistuminen ja niiden päästövähennyspotentiaalien toteutuminen on ehdollista teollisuusmaiden tuen suuruudelle. Lakiteknisesti korvamerkinnän ei tarvitse olla ongelma, jos huutokauppatulot tulkitaan EU:n Suomelle allokoimaksi määrärahaksi em. tarkoituksiin. Rahojen tarkemmasta kohdentamisesta voitaisiin päättää normaalissa budjettikäsittelyssä.

10 Päästövähennykset tulee kohdistaa ensisijaisesti kotimaahan joustomekanismien sijaan Suomen luonnonsuojeluliitto ei pidä joustomekanismien hyödyntämistä komission esittämällä tavalla järkevänä. Mekanismien hyödyntämisen suhteellisen suuri osuus alentaisi päästöoikeuksien hintaa liikaa sekä vähentäisi kiinnostusta päästöjen vähentämiseen yhteisön alueella, aivan kuten U kirjelmässä todetaan. Suomen tulisi pyrkiä EU:ssa siihen, että kun 30 prosentin päästövähennystavoitteeseen edetään, jäsenvaltio voisi edelleen kattaa enimmillään kolmasosan päästövähennyksistä hankemekanismeilla. Komission valitsemaa perusvuotta ei ole syytä repiä auki Suomen luonnonsuojeluliitto näkee, että Suomen tulee toimia ilmastopolitiikan kunnianhimoisena edelläkävijänä osana Euroopan unionia. Ei siis ole kannatettavaa, että Suomi pyrkii vertailuvuosia muokkaamalla, ja näin koko komission pakettia murentamalla, saamaan itselleen pienemmät päästövähennystavoitteet. Suomen luonnonsuojeluliitto huomauttaa, että jokainen vuosi edustaa erityisolosuhteita jollekin jäsenmaalle. Ainoa mahdollinen järkevä vertailuvuosi voisi olla kansainvälisessä ilmastosopimuksessa käytetty vuosi 1990, mutta komission mukaan tältä osin tarpeeksi luotettavia vertailutietoja ei ole käytössä. Toisaalta vuoden 1990 käyttöä vertailuvuotena puoltaa se, että näin ei annettaisi ilmaisia helpotuksia niille maille, jotka ovat viivytelleet toimenpiteitä omien päästövähennysten suhteen (esimerkiksi Espanja, Italia, Luxenberg, Itävalta, Irlanti, Tanska, Portugali, Slovenia ja Kreikka). Suomen toimialojen ei tule saada erityiskohtelua verrattuna muihin maihin Teollisuudenalojen kohtelun tulee perustua yhdenmukaisiin ja läpinäkyviin kriteereihin, ei siihen, mitä teollisuutta tietyssä jäsenmaassa sattuu sijaitsemaan. Erityiskohtelua vaativien teollisuuden alojen valinnan tulee perustua luotettaviin arvioihin mm. hiilivuodon todennäköisyydestä, ei jäsenvaltioiden ja teollisuudenalojen omiin uhkakuviin.

11 Suomeen tarvitaan ilmastolaki vuosittaisista päästövähennyksistä Suomen luonnonsuojeluliitto katsoo, että komission esittämien päästövähennysten saavuttamiseksi on tärkeää luoda laillisesti sitova tavoite. Vuosittaiset vähennykset määrittelevät johdonmukaisen ja selkeän päästövähennyspolun vaalikausien ylitse. Lain avulla taataan se, etteivät hallitukset siirrä vastuuta päästövähennyksistä liikaa tulevaisuuteen, vaan tekevät vuosittaiset vähennykset hallitusti ja realistisesti. Esimerkiksi viiden prosenttiyksikön asetetut vuosittaiset vähennykset (kumulatiivisesti 38 % vuoteen 2020 ja 87% 2050) teollisuusmaissa ja yhtä kunnianhimoiset toimet nopeasti teollistuvissa maissa riittävät kohtuullisella todennäköisyydellä pysäyttämään ilmaston lämpenemisen kahteen asteeseen 13. Ilmastolakia 14 sitovista päästövähennystavoitteista ollaan ottamassa käyttöön esimerkiksi Iso Britanniassa ja mahdollisesti muissakin Euroopan maissa. Iso Britanniassa ilmastolakiehdotuksessa on määritelty sitova tavoite hiilidioksidipäästöjen leikkaukselle suhteessa vuoden 1990 perustasoon. Vuoteen 2020 mennessä leikkaukset ovat suuruusluokkaa prosenttia ja vuoteen 2050 mennessä vähintään 60 prosenttia. Ilmastolakiehdotuksessa esitetään perustettavaksi itsenäinen, hallinnosta riippumaton asiantuntijaelin (ilmastonmuutoskomitea), joka seuraa tavoitteiden toteutumista ja raportointia. Laissa kirjataan viisivuotiset hiilibudjetit, joita voidaan täydentää yksivuotisilla budjeteilla. Näiden välillä päästövähennyksissä voisi tapahtua tiettyä joustoa (tallettaminen ja lainaaminen, vrt. komission päästökauppajaksot). Suomen luonnonsuojeluliitto katsoo, että Suomessa vastaavan ilmastolain valmistelu tulisi käynnistää käsillä olevan ilmasto ja energiastrategian yhteydessä. Juridisia esteitä lainsäädännön toteuttamiselle ei ole. Energiatehokkuustavoitteesta tulee tehdä laillisesti sitova Suomen luonnonsuojeluliitto katsoo lisäksi, että komission esityksestä parantaa 20 prosenttia energiatehokkuutta vuoteen 2020 mennessä tulee tehdä laillisesti sitova. Euroopan ja Suomen suurin ja kustannustehokkain potentiaali päästövähennyksille tulee energiatehokkuuden kautta. Komission omienkin selvitysten mukaan 15 energiatehokkuustavoite voidaan saavuttaa täysin ilman lisäkustannuksia, koska säästöt maksavat itsensä takaisin. Suomen luonnonsuojeluliitto ry. Eero Yrjö Koskinen toiminnanjohtaja Lisätietoja: ympäristönsuojelupäällikkö Jouni Nissinen Balin tiekartta: Kioton jatkokauden neuvottelujen perustana teollisuusmaille 25 40% vähennykset 2020 mennessä. IPCC: Teollisuusmaiden päästöjä leikattava jopa 95% 2050 mennessä. Iso Britaniassa lakiesitys kulkee nimellä Climate Change Bill Energy Efficiency Action Plan, s.3,

12 Suomen luonnonsuojeluliitto ry (09) , Ilmastovastaava Leo Stranius Suomen luonnonsuojeluliitto ry

Suomen luonnonsuojeluliitto kiittää talousvaliokuntaa lausuntomahdollisuudesta ja lausuu aiheesta seuraavaa:

Suomen luonnonsuojeluliitto kiittää talousvaliokuntaa lausuntomahdollisuudesta ja lausuu aiheesta seuraavaa: Helsingissä 3.4.2008 Jouni Nissinen Eduskunnan talousvaliokunnalle Aihe: U7/2008 vp Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi (uusiutuvista lähteistä

Lisätiedot

VNS 6/2008 vp Pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia: Valtioneuvoston selonteko 6. päivänä marraskuuta 2008

VNS 6/2008 vp Pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia: Valtioneuvoston selonteko 6. päivänä marraskuuta 2008 VNS 6/2008 vp Pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia: Valtioneuvoston selonteko 6. päivänä marraskuuta 2008 Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta 4.3.2009 Ilmastovastaava Leo Stranius 1 Esityksen

Lisätiedot

Ilmasto- ja energiapolitiikan ohjauskeinot

Ilmasto- ja energiapolitiikan ohjauskeinot Ilmasto- ja energiapolitiikan ohjauskeinot TEM asiantuntijaseminaari 29.2.2008 Leo Stranius Energia- ja ilmastovaliokunnan puheenjohtaja 1 Esityksen sisältö Energiatehokkuutta energiaverotuksella Ilmastolaki

Lisätiedot

Energiatehokkuuden kansalliset tavoitteet ja toteutus

Energiatehokkuuden kansalliset tavoitteet ja toteutus Energiatehokkuuden kansalliset tavoitteet ja toteutus Helena Säteri, ylijohtaja ARY 4.8.2009 Valkeakoski Helena Säteri, ympäristöministeriö/ ARY Asuntomessuseminaari Valkeakoskella 4.8.2009 Kohti uutta

Lisätiedot

VNS 6/2008 vp Pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia: Valtioneuvoston selonteko 6. päivänä marraskuuta 2008

VNS 6/2008 vp Pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia: Valtioneuvoston selonteko 6. päivänä marraskuuta 2008 VNS 6/2008 vp Pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia: Valtioneuvoston selonteko 6. päivänä marraskuuta 2008 Eduskunnan ympäristövaliokunta 17.2.2009 Ilmastovastaava Leo Stranius 1 Esityksen sisältö

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma Ilmastopolitiikan toimikunnan ehdotus 1 Ilmasto ja liikenne 13,7 milj. tonnia kasvihuonekaasuja kotimaan liikenteestä v. 2007

Lisätiedot

Turve : fossiilinen vai uusiutuva - iäisyyskysymys

Turve : fossiilinen vai uusiutuva - iäisyyskysymys Turve : fossiilinen vai uusiutuva - iäisyyskysymys TURVE ENERGIANA SUOMESSA 03. 06. 1997 Valtioneuvoston energiapoliittinen selonteko 15. 03. 2001 Valtioneuvoston energia- ja ilmastopoliittinen selonteko

Lisätiedot

SAK:n päivitetyt energia- ja ilmastopoliittiset tavoitteet

SAK:n päivitetyt energia- ja ilmastopoliittiset tavoitteet SAK:n päivitetyt energia- ja ilmastopoliittiset tavoitteet Viesti on selvä nykyinen päästöjenvähennysten taso ei riitä 2 Fossiilisen energian osuus globaalisti yhä n. 85 % 4.3.2019 3 Paine lisätä kunnianhimoa

Lisätiedot

EU:n ja Suomen ympäristöpolitiikka. Liisi Klobut / Kansainvälisten ja EU-asiain yksikkö 23.9.2010 1

EU:n ja Suomen ympäristöpolitiikka. Liisi Klobut / Kansainvälisten ja EU-asiain yksikkö 23.9.2010 1 EU:n ja Suomen ympäristöpolitiikka Liisi Klobut / Kansainvälisten ja EU-asiain yksikkö 1 EU:n ja Suomen ympäristöpolitiikka Suomen ympäristöpolitiikka on tänä päivänä vahvasti EU-politiikkaa, sillä lähes

Lisätiedot

VNS 6/2008 vp Pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia: Valtioneuvoston selonteko 6. päivänä marraskuuta 2008

VNS 6/2008 vp Pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia: Valtioneuvoston selonteko 6. päivänä marraskuuta 2008 VNS 6/2008 vp Pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia: Valtioneuvoston selonteko 6. päivänä marraskuuta 2008 Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta Ilmastovastaava Leo Stranius 1 Esityksen sisältö

Lisätiedot

VNS 7/2017 vp Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen Janne Peljo

VNS 7/2017 vp Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen Janne Peljo VNS 7/2017 vp Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030 Janne Peljo 17.10.2017 Sitran lausunto: VNS 7/2017 vp Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin

Lisätiedot

Toimenpiteitä päästövähennystavoitteeseen pääsemiseksi. Parlamentaarinen liikenneverkon rahoitusta arvioiva työryhmä

Toimenpiteitä päästövähennystavoitteeseen pääsemiseksi. Parlamentaarinen liikenneverkon rahoitusta arvioiva työryhmä Toimenpiteitä päästövähennystavoitteeseen pääsemiseksi Parlamentaarinen liikenneverkon rahoitusta arvioiva työryhmä 24.5.2017 Liikenteen päästövähennystavoitteiden saavuttaminen vaatii lisätoimia LUONNOS

Lisätiedot

Liikenteen khk-päästöt tavoitteet ja toimet vuoteen 2030

Liikenteen khk-päästöt tavoitteet ja toimet vuoteen 2030 Liikenteen khk-päästöt tavoitteet ja toimet vuoteen 2030 Mitä päästöjä tarkastellaan? Kansallinen energia- ja ilmastostrategia sekä keskipitkän aikavälin ilmastopoliittinen suunnitelma koskevat ainoastaan

Lisätiedot

EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua.

EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua. EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua. Se asettaa itselleen energiatavoitteita, joiden perusteella jäsenmaissa joudutaan kerta kaikkiaan luopumaan kertakäyttöyhteiskunnan

Lisätiedot

L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti

L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti 28.3.2013 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 26 päivänä maaliskuuta 2013, jäsenvaltioiden vuosittaisten päästökiintiöiden määrittämisestä kaudeksi 2013 2020 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen. vähentäminen. Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Ilmansuojelupäivät

Liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen. vähentäminen. Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Ilmansuojelupäivät Liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Ilmansuojelupäivät 20.-21.8.2019 16.8.2019 1 Liikenteen kansalliset ilmastotavoitteet Suomen tulee

Lisätiedot

Nestemäiset polttoaineet ammatti- ja teollisuuskäytön kentässä tulevaisuudessa

Nestemäiset polttoaineet ammatti- ja teollisuuskäytön kentässä tulevaisuudessa Nestemäiset polttoaineet ammatti- ja teollisuuskäytön kentässä tulevaisuudessa Teollisuuden polttonesteet 9.-10.9.2015 Tampere Helena Vänskä www.oil.fi Sisällöstä Globaalit haasteet ja trendit EU:n ilmasto-

Lisätiedot

Turpeen energiakäytön näkymiä. Jyväskylä 14.11.2007 Satu Helynen

Turpeen energiakäytön näkymiä. Jyväskylä 14.11.2007 Satu Helynen Turpeen energiakäytön näkymiä Jyväskylä 14.11.27 Satu Helynen Sisältö Turpeen kilpailukykyyn vaikuttavia tekijöitä Turveteollisuusliitolle Energia- ja ympäristöturpeen kysyntä ja tarjonta vuoteen 22 mennessä

Lisätiedot

Uusiutuvan energian direktiivi RED II, tilannekatsaus

Uusiutuvan energian direktiivi RED II, tilannekatsaus Uusiutuvan energian direktiivi RED II, tilannekatsaus Jyväskylä 25.9.2017 Kutsuvierastilaisuus biokaasualan toiminnanharjoittajille ja viranomaisille Järjestäjät: Keski-Suomen liitto ja Suomen Biokaasuyhdistys

Lisätiedot

Bioenergia, Energia ja ilmastostrategia

Bioenergia, Energia ja ilmastostrategia Bioenergia, Energia ja ilmastostrategia lisääntyvät hakkuut Talousvaliokunnalle ja monimuotoisuus 30.11.2016 Suojeluasiantuntija 10.03.2017 Paloma Hannonen paloma.hannonen@sll.fi 050 5323 219 Suojeluasiantuntija

Lisätiedot

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Lappeenrannan tulevaisuusfoorumi

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Lappeenrannan tulevaisuusfoorumi Kohti vähäpäästöistä Suomea Lappeenrannan tulevaisuusfoorumi 4.11.2009 Mitä tulevaisuusselonteko sisältää? Tavoite: vähäpäästöinen Suomi TuSessa hahmotellaan polkuja kohti hyvinvoivaa ja vähäpäästöistä

Lisätiedot

St1:n asiantuntijalausunto Liikenne- ja viestintävaliokunnalle: VNS 7/2017 keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma vuoteen 2030

St1:n asiantuntijalausunto Liikenne- ja viestintävaliokunnalle: VNS 7/2017 keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma vuoteen 2030 St1:n asiantuntijalausunto Liikenne- ja viestintävaliokunnalle: VNS 7/2017 keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma vuoteen 2030 St1, Mika Aho 1 30% velvoitetta ei pidä lukita EU säädöstö auki

Lisätiedot

Kansallinen energiaja ilmastostrategia

Kansallinen energiaja ilmastostrategia Kansallinen energiaja ilmastostrategia Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Petteri Kuuva Tervetuloa Hiilitieto ry:n seminaariin 21.3.2013 Tekniska, Helsinki Kansallinen energia- ja ilmastostrategia

Lisätiedot

Climate Action in Agenda 2030; Finland

Climate Action in Agenda 2030; Finland Climate Action in Agenda 2030; Finland Climate Action in Agenda 2030; Finland Suomen ilmastonmuutostransformaatioon liittyviä hankkeita Toteutettuja hankkeita Tausta 2001 Kansallinen ilmastostrategia Kioto

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä

Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä Kasvihuoneilmiö on luonnollinen, mutta ihminen voimistaa sitä toimillaan. Tärkeimmät ihmisen tuottamat kasvihuonekaasut ovat hiilidioksidi (CO

Lisätiedot

Tukijärjestelmät ilmastopolitiikan ohjauskeinoina

Tukijärjestelmät ilmastopolitiikan ohjauskeinoina Tukijärjestelmät ilmastopolitiikan ohjauskeinoina Marita Laukkanen Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) 26.1.2016 Marita Laukkanen (VATT) Tukijärjestelmät ja ilmastopolitiikka 26.1.2016 1 / 13 Miksi

Lisätiedot

Mitä EU ajattelee metsäbiomassan käytön kestävyydestä?

Mitä EU ajattelee metsäbiomassan käytön kestävyydestä? Mitä EU ajattelee metsäbiomassan käytön kestävyydestä? 28.10.2014 Kaisa Pirkola Maa- ja metsätalousministeriö Luonnonvaraosasto Biomassojen kestävyyteen liittyviä aloitteita EU:ssa Liikenteen biopolttoainei

Lisätiedot

Suomen kasvihuonekaasujen päästöt 5 miljoonaa tonnia yli Kioton velvoitteiden

Suomen kasvihuonekaasujen päästöt 5 miljoonaa tonnia yli Kioton velvoitteiden Julkaistavissa 30.12.2003 klo 13.00 2003:16 Lisätietoja: Tilastokeskus / Mirja Kosonen (09) 1734 3543, 050 5005 203; ympäristöministeriö / Jaakko Ojala (09) 1603 9478, 050 3622 035 Suomen kasvihuonekaasujen

Lisätiedot

Suomen rooli ilmastotalkoissa ja taloudelliset mahdollisuudet

Suomen rooli ilmastotalkoissa ja taloudelliset mahdollisuudet Eduskunnan talousvaliokunnan julkinen kuuleminen 15.11.2018 Pikkuparlamentti Suomen rooli ilmastotalkoissa ja taloudelliset mahdollisuudet Markku Ollikainen Ympäristöekonomian professori, Helsingin yliopisto

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 2008/0014(COD) 21.5.2008 LAUSUNTOLUONNOS talous- ja raha-asioiden valiokunnalta ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden

Lisätiedot

Matti Kahra / MMM Talousvaliokunnan asiantuntijakuuleminen

Matti Kahra / MMM Talousvaliokunnan asiantuntijakuuleminen U 53/2016 vp - valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle Euroopan komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi (Maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous, LULUCF) Matti Kahra / MMM

Lisätiedot

Suomi ilmastoasioiden huippuosaajaksi ja tekijäksi. Paula Lehtomäki Ympäristöministeri

Suomi ilmastoasioiden huippuosaajaksi ja tekijäksi. Paula Lehtomäki Ympäristöministeri Suomi ilmastoasioiden huippuosaajaksi ja tekijäksi Paula Lehtomäki Ympäristöministeri 2 22.3.2010 Globaali ongelma vaatii globaalin ratkaisun EU on hakenut sopimusta, jossa numerot ja summat ei julistusta

Lisätiedot

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia hiiltä)

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia hiiltä) Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia hiiltä) 1 8 6 4 2 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut

Lisätiedot

Bioenergia-alan ajankohtaisasiat TEM Energiaosasto

Bioenergia-alan ajankohtaisasiat TEM Energiaosasto Bioenergia-alan ajankohtaisasiat TEM Energiaosasto Bioenergia-alan toimialapäivät Noormarkku 31.3.2011 Ylitarkastaja Aimo Aalto Uusiutuvan energian velvoitepaketti EU edellyttää (direktiivi 2009/28/EY)

Lisätiedot

Ilmastonmuutos. Ihmiskunnan suurin haaste. Paula Lehtomäki Ympäristöministeri

Ilmastonmuutos. Ihmiskunnan suurin haaste. Paula Lehtomäki Ympäristöministeri Ilmastonmuutos Ihmiskunnan suurin haaste Paula Lehtomäki Ympäristöministeri 1 2 Ilmastonmuutos edelleen tosiasia Maapallon keskimääräinen lämpötila noussut 100 vuoden aikana 0,74 C 15 lämpimintä vuotta

Lisätiedot

ENERGIA- JA ILMASTOSTRATEGIA. YmV Otto Bruun, suojeluasiantuntija

ENERGIA- JA ILMASTOSTRATEGIA. YmV Otto Bruun, suojeluasiantuntija ENERGIA- JA ILMASTOSTRATEGIA YmV 16.2.2017 Otto Bruun, suojeluasiantuntija Lähtökohdat arvionnille Taustalla Pariisin sopimus 2015 ja sen tavoitteiden valossa tiukka hiilibudjetti, joka huomioi sekä päästölähteet

Lisätiedot

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Espoon tulevaisuusfoorumi

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Espoon tulevaisuusfoorumi Kohti vähäpäästöistä Suomea Espoon tulevaisuusfoorumi 27.1.2010 Mitä tulevaisuusselonteko sisältää? Tavoite: vähäpäästöinen Suomi TuSessa hahmotellaan polkuja kohti hyvinvoivaa ja vähäpäästöistä yhteiskuntaa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousvaliokunta Asiantuntijakuuleminen: Heikki Granholm

Maa- ja metsätalousvaliokunta Asiantuntijakuuleminen: Heikki Granholm U 5/2017 vp Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle Euroopan komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä (uusiutuvan

Lisätiedot

Energia- ja ilmastotiekartan 2050 valmistelu Suomen Kaasuyhdistyksen syyskokous 20.11.2013

Energia- ja ilmastotiekartan 2050 valmistelu Suomen Kaasuyhdistyksen syyskokous 20.11.2013 Energia- ja ilmastotiekartan 2050 valmistelu Suomen Kaasuyhdistyksen syyskokous 20.11.2013 Sami Rinne TEM / Energiaosasto Esityksen sisältö Suomen energiankulutus ja päästöt nyt 2020 tavoitteet ja niiden

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.04.2003 KOM(2003) 193 lopullinen 2001/0265 (COD) KOMISSION LAUSUNTO EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan c alakohdan nojalla Euroopan

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO Infrastruktuuri 1 (6) Mikael Ohlström/Helena Vänskä 4.2.2008

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO Infrastruktuuri 1 (6) Mikael Ohlström/Helena Vänskä 4.2.2008 1 (6) KOMISSION ILMASTO- JA ENERGIAPAKETTI MERKITTÄVIMMÄT PÄÄKOHDAT Ehdotus päästökaupan muutosdirektiiviksi vuosille 2013 2020 Päästöoikeuksien maakohtaisesta taakanjaosta ja kansallisista päästöoikeuksien

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma (ILPO)

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma (ILPO) Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma (ILPO) Harri Pursiainen, liikenne- ja viestintäministeriö TransEco tutkimusohjelman aloitusseminaari Liikenteen kasvihuonekaasupäästöt

Lisätiedot

Energiaosaston näkökulmia. Jatta Jussila 24.03.2009

Energiaosaston näkökulmia. Jatta Jussila 24.03.2009 Energiaosaston näkökulmia Jatta Jussila 24.03.2009 EU:n asettamat raamit ilmasto- ja energiastrategialle Eurooppa-neuvoston päätös Kasvihuonekaasupäästötavoitteet: vuoteen 2020 mennessä 20 % yksipuolinen

Lisätiedot

ILMASTONMUUTOS JA HÄMEENKYRÖ ANTERO ALENIUS

ILMASTONMUUTOS JA HÄMEENKYRÖ ANTERO ALENIUS ILMASTONMUUTOS JA HÄMEENKYRÖ ANTERO ALENIUS ILMASTONMUUTOKSEN KÄSITTEET IHMISTEN TOIMINNASTA JOHTUVA ILMASTON LÄMPENEMINEN, JOTA AIHEUTTAA ILMAKEHÄN LISÄÄNTYVÄ KASVIHUONEKAASUPITOISUUS. KASVAVIA HIILIDIOKSIDIPÄÄSTÖJÄ

Lisätiedot

Kaisa Lindström. rehtori, Otavan Opisto

Kaisa Lindström. rehtori, Otavan Opisto Kaisa Lindström rehtori, Otavan Opisto Energiapotentiaalin aliarviointi Hallituksen esityksessä energiatehokkuuden ja uusiutuvan energian potentiaalit on aliarvioitu ja sähkönkulutuksen kasvu yliarvioitu.

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0341/61. Tarkistus. Flavio Zanonato S&D-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0341/61. Tarkistus. Flavio Zanonato S&D-ryhmän puolesta 9.12.2015 A8-0341/61 61 2 kohta 2. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita varmistamaan, että kaikissa energiaunioniin liittyvissä lainsäädäntöehdotuksissa noudatetaan tavallista lainsäätämisjärjestystä,

Lisätiedot

Ilmastoystävällinen sähkö ja lämmitys Energia-ala on sitoutunut Pariisin sopimukseen

Ilmastoystävällinen sähkö ja lämmitys Energia-ala on sitoutunut Pariisin sopimukseen Ilmastoystävällinen sähkö ja lämmitys Energia-ala on sitoutunut Pariisin sopimukseen Haluamme ilmastosopimuksen mukaiset päätökset päästövähennyksistä ja kiintiöistä vuosille 2040 ja 2050 mahdollisimman

Lisätiedot

Sähköautot liikenne- ja ilmastopolitiikan näkökulmasta

Sähköautot liikenne- ja ilmastopolitiikan näkökulmasta Sähköautot liikenne- ja ilmastopolitiikan näkökulmasta Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Sähköautodemonstraatioiden työpaja 24.5.2010 Suomen ilmasto- ja energiapolitiikka vuoteen 2020

Lisätiedot

Uusiutuva energia kannattava investointi tulevaisuuteen

Uusiutuva energia kannattava investointi tulevaisuuteen Uusiutuva energia kannattava investointi tulevaisuuteen Ilmasto-ohjelman päällikkö Karoliina Auvinen, WWF Suomi TEM asiantuntijaseminaari: Uusiutuva energia pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategian

Lisätiedot

TerveTalo energiapaja 25.11.2010. Energiatehokkuus ja energian säästäminen Harri Metsälä

TerveTalo energiapaja 25.11.2010. Energiatehokkuus ja energian säästäminen Harri Metsälä TerveTalo energiapaja 25.11.2010 Energiatehokkuus ja energian säästäminen Harri Metsälä Miksi energiamääräyksiä muutetaan jatkuvasti? Ilmastonmuutos Kansainväliset ilmastosopimukset EU:n ilmasto ja päästöpolitiikka

Lisätiedot

Suomen energia- ja ilmastostrategia ja EU:n kehikko

Suomen energia- ja ilmastostrategia ja EU:n kehikko Suomen energia- ja ilmastostrategia ja EU:n 2030- kehikko Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Ilmasto- ja energiapolitiikan aamupäivä, Rake-sali 27.4.2016 Agenda Strategian valmisteluprosessi EU:n 2030 tavoitteet

Lisätiedot

Mitä kivihiilen käyttökiellosta seuraa? Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä Sampo Seppänen, Suomen Yrittäjät

Mitä kivihiilen käyttökiellosta seuraa? Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä Sampo Seppänen, Suomen Yrittäjät Mitä kivihiilen käyttökiellosta seuraa? Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä 22.1.2019 Sampo Seppänen, Suomen Yrittäjät Arvio kivihiilen energiantuotannon päästöistä EU:ssa MtCO2 400 350 Kivihiilen päästöt

Lisätiedot

Ajankohtaista ilmastorintamalta. Kalevi Luoma Kouvola 19.11.2014 Kuntien ilmastokampanjan yhdyshenkilötapaaminen

Ajankohtaista ilmastorintamalta. Kalevi Luoma Kouvola 19.11.2014 Kuntien ilmastokampanjan yhdyshenkilötapaaminen Ajankohtaista ilmastorintamalta Kalevi Luoma Kouvola 19.11.2014 Kuntien ilmastokampanjan yhdyshenkilötapaaminen Meneillään valtionhallinnossa Energiatehokkuuslaki (HE 182/2014 vp); katselmusvelvoitteet,

Lisätiedot

Eleonoora Eilittä Liikenne- ja viestintävaliokunta

Eleonoora Eilittä Liikenne- ja viestintävaliokunta Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi henkilöja pakettiautojen vuoden 2020 jälkeisiksi CO2 raja-arvoiksi/ COM(2017) 676 FINAL Eleonoora Eilittä

Lisätiedot

Hyvä käytäntö kunnan ilmastopäästöjen. asettamiseen ja seurantaan. Maija Hakanen, ympäristöpäällikkö Kuntien ilmastokampanja 8.11.

Hyvä käytäntö kunnan ilmastopäästöjen. asettamiseen ja seurantaan. Maija Hakanen, ympäristöpäällikkö Kuntien ilmastokampanja 8.11. Hyvä käytäntö kunnan ilmastopäästöjen vähentämistavoitteiden asettamiseen ja seurantaan Maija Hakanen, ympäristöpäällikkö Kuntien ilmastokampanja 8.11.2012 Seinäjoki Mihin otetaan kantaa Tavoitteiden vertailuvuodet,

Lisätiedot

Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Eleonoora Eilittä Liikenne- ja viestintäministeriö

Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Eleonoora Eilittä Liikenne- ja viestintäministeriö Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen 2030 Eleonoora Eilittä Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Eurooppa-neuvosto lokakuu 2014 : EU:n 2030 ilmasto- ja energiapolitiikan puitteet Pariisin

Lisätiedot

BiKa-hanke Viitasaaren työpaja Uusiutuvan energian direktiivi REDII ehdotus

BiKa-hanke Viitasaaren työpaja Uusiutuvan energian direktiivi REDII ehdotus BiKa-hanke Viitasaaren työpaja 27.3.2018 Uusiutuvan energian direktiivi REDII ehdotus Saija Rasi, Luonnonvarakeskus Biokaasuliiketoimintaa ja -verkostoja Keski-Suomeen, 1.3.2016 30.4.2018 29.3.201 RED

Lisätiedot

Mitä EU:n taakanjakopäätös merkitsee Suomen liikenteelle? Saara Jääskeläinen, LVM Liikennesektori ja päästövähennykset seminaari

Mitä EU:n taakanjakopäätös merkitsee Suomen liikenteelle? Saara Jääskeläinen, LVM Liikennesektori ja päästövähennykset seminaari Mitä EU:n taakanjakopäätös merkitsee Suomen liikenteelle? Saara Jääskeläinen, LVM Liikennesektori ja päästövähennykset seminaari 10.11.2016 Eurooppa-neuvosto lokakuu 2014 : EU:n 2030 ilmasto- ja energiapolitiikan

Lisätiedot

Ilmastonmuutos lautasella. 10.11.2009 Pääsihteeri Leo Stranius

Ilmastonmuutos lautasella. 10.11.2009 Pääsihteeri Leo Stranius Ilmastonmuutos lautasella 10.11.2009 Pääsihteeri Leo Stranius FAO:n mukaan maatalouseläinten kasvatus on maailmanlaajuisesti liikennettäkin pahempi kasvihuonekaasupäästöjen lähde. Lähde: Steinfeld et al.

Lisätiedot

Energiaa ja ilmastostrategiaa

Energiaa ja ilmastostrategiaa Säteilevät naiset seminaari 17.3.2009 Energiaa ja ilmastostrategiaa Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto Kasvihuonekaasupäästöt, EU-15 ja EU-25, 1990 2005, EU:n päästövähennystavoitteet

Lisätiedot

EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan kehys vuoteen 2030

EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan kehys vuoteen 2030 EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan kehys vuoteen 2030 Forestenergy 2020, Jyväskylä 8.10.2014 Pekka Tervo, TEM Komission tiedonanto ilmasto- ja energiapolitiikan puitteista vuosille 2020-2030 (annettu 21.1.2014)

Lisätiedot

Kasvihuonekaasujen inventaario ja. - yritysten tietotarpeet. Riitta Pipatti Tilastot ja indeksit energialiiketoiminnan apuna 9.5.

Kasvihuonekaasujen inventaario ja. - yritysten tietotarpeet. Riitta Pipatti Tilastot ja indeksit energialiiketoiminnan apuna 9.5. Kasvihuonekaasujen inventaario ja päästökauppa - yritysten tietotarpeet Riitta Pipatti Tilastot ja indeksit energialiiketoiminnan apuna 9.5.2006 Esityksen sisältö! YK:n ilmastosopimus ja Kioton pöytäkirja!

Lisätiedot

Kannustavuus ja ohjauskeinot ilmastopolitiikassa: esimerkkinä hiilinielut metsätaloudessa

Kannustavuus ja ohjauskeinot ilmastopolitiikassa: esimerkkinä hiilinielut metsätaloudessa Kannustavuus ja ohjauskeinot ilmastopolitiikassa: esimerkkinä hiilinielut metsätaloudessa Jussi Uusivuori Metsäntutkimuslaitos (Metla) YMPÄRISTÖTIEDON FOORUMIN AAMUKAHVIT: Suomi, maankäytön muutokset ja

Lisätiedot

EU:n energia- ja ilmastopolitiikka 2030 ennakkotietoja ja vaikutusten arvioita. 15.1.2014 Martti Kätkä

EU:n energia- ja ilmastopolitiikka 2030 ennakkotietoja ja vaikutusten arvioita. 15.1.2014 Martti Kätkä EU:n energia- ja ilmastopolitiikka 2030 ennakkotietoja ja vaikutusten arvioita 15.1.2014 Martti Kätkä EU:n energia- ja ilmastotavoitteet 2030 Lähtökohta oltava suotuisan toimintaympäristön säilyttäminen

Lisätiedot

Ajankohtaista liikenteen verotuksessa. Hanne-Riikka Nalli Valtiovarainministeriö, vero-osasto 10.11.2011

Ajankohtaista liikenteen verotuksessa. Hanne-Riikka Nalli Valtiovarainministeriö, vero-osasto 10.11.2011 Ajankohtaista liikenteen verotuksessa Hanne-Riikka Nalli Valtiovarainministeriö, vero-osasto 10.11.2011 Esityksen rakenne Hallitusohjelman kirjaukset Liikenteen verotuksen muutokset 2012 autovero ajoneuvoveron

Lisätiedot

Energiaverotuksen muutokset HE 34/2015. Talousvaliokunta 16.10.2015

Energiaverotuksen muutokset HE 34/2015. Talousvaliokunta 16.10.2015 Energiaverotuksen muutokset HE 34/2015 Talousvaliokunta Energiaverotus Yhdenmukaistettu energiaverodirektiivillä (EVD) Biopolttonesteet veronalaisia EVD:ssä Turpeen verotukseen ei sovelleta EVD:tä Sähköllä

Lisätiedot

VNS 7/2017 vp Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen Janne Peljo

VNS 7/2017 vp Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen Janne Peljo VNS 7/2017 vp Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030 Janne Peljo 18.10.2017 Sitran lausunto: VNS 7/2017 vp Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin

Lisätiedot

GREENPEACEN ENERGIAVALLANKUMOUS

GREENPEACEN ENERGIAVALLANKUMOUS GREENPEACEN ENERGIAVALLANKUMOUS YHTEENVETO Energiavallankumousmallin tarkoituksena on osoittaa, että Suomen tarvitsema energia voidaan tuottaa uusiutuvilla energianlähteillä ja ilmastopäästöt voidaan laskea

Lisätiedot

VNS 7/2016 vp Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030

VNS 7/2016 vp Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran lausunto VNS 7/2016 vp Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 15.2.2017 Kari Herlevi ja Mari Pantsar Yleistä - Valtioneuvoston

Lisätiedot

Päästökuvioita. Ekokumppanit Oy. Tampereen energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt 2010

Päästökuvioita. Ekokumppanit Oy. Tampereen energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt 2010 Tampereen energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt 2010: Päästökuvioita Kasvihuonekaasupäästöt Tamperelaisesta energiankulutuksesta, jätteiden ja jätevesien käsittelystä, maatalouden tuotannosta ja teollisuuden

Lisätiedot

Suomen ilmasto ja energiastrategia Maakaasupäivät Turussa 26.11.2008

Suomen ilmasto ja energiastrategia Maakaasupäivät Turussa 26.11.2008 Suomen ilmasto ja energiastrategia Maakaasupäivät Turussa 26.11.2008 Taisto Turunen Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto Päästöoikeuden hinnan kehitys vuosina 2007 2008 sekä päästöoikeuksien forwardhinnat

Lisätiedot

Vaasanseudun energiaklusteri ilmastonmuutoksen torjunnan ja päästöjen vähentämisen näkökulmasta. Ville Niinistö 17.5.2010

Vaasanseudun energiaklusteri ilmastonmuutoksen torjunnan ja päästöjen vähentämisen näkökulmasta. Ville Niinistö 17.5.2010 Vaasanseudun energiaklusteri ilmastonmuutoksen torjunnan ja päästöjen vähentämisen näkökulmasta Ville Niinistö 17.5.2010 Ilmastonmuutoksen uhat Jo tähänastinen lämpeneminen on aiheuttanut lukuisia muutoksia

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen hankehaku ja suunnitteilla oleva valtionavustus liikkumisen ohjaukseen

Liikkumisen ohjauksen hankehaku ja suunnitteilla oleva valtionavustus liikkumisen ohjaukseen Liikkumisen ohjauksen hankehaku ja suunnitteilla oleva valtionavustus liikkumisen ohjaukseen Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö LIVE-vuositapaaminen 23.11.2011 Liikkumisen ohjauksen hankehaku

Lisätiedot

Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalta

Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta 30.3.2012 2011/0274(COD) LAUSUNTOLUONNOS teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalta aluekehitysvaliokunnalle ehdotuksesta

Lisätiedot

Maapallon kehitystrendejä (1972=100)

Maapallon kehitystrendejä (1972=100) Maapallon kehitystrendejä (1972=1) Reaalinen BKT Materiaalien kulutus Väestön määrä Hiilidioksidipäästöt Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (195=1) Maailman väestön määrä

Lisätiedot

EU:n energia- ja ilmastopolitiikan avainkysymykset. Mikael Ohlström Elinkeinoelämän keskusliitto EK 15.1.2014

EU:n energia- ja ilmastopolitiikan avainkysymykset. Mikael Ohlström Elinkeinoelämän keskusliitto EK 15.1.2014 EU:n energia- ja ilmastopolitiikan avainkysymykset Elinkeinoelämän keskusliitto EK 15.1.2014 EU:n energia- ja ilmastopolitiikan nykytila Kolme rinnakkaista tavoitetta vuoteen 2020 ( 20-20-20 ) 1) Kasvihuonekaasupäästöt

Lisätiedot

Kansallinen energia- ja ilmastostrategia Verotuksellisia näkökohtia Leo Parkkonen Eduskunnan valtiovarainvaliokunta

Kansallinen energia- ja ilmastostrategia Verotuksellisia näkökohtia Leo Parkkonen Eduskunnan valtiovarainvaliokunta Kansallinen energia- ja ilmastostrategia Verotuksellisia näkökohtia 10.02.2017 Leo Parkkonen Eduskunnan valtiovarainvaliokunta Esityksen rakenne Nykyisen energia- ja liikenneverotuksen rakenne, tasot ja

Lisätiedot

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Seinäjoen tulevaisuusfoorumi

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Seinäjoen tulevaisuusfoorumi Kohti vähäpäästöistä Suomea Seinäjoen tulevaisuusfoorumi 9.11.2009 Mitä tulevaisuusselonteko sisältää? Tavoite: vähäpäästöinen Suomi TuSessa hahmotellaan polkuja kohti hyvinvoivaa ja vähäpäästöistä yhteiskuntaa

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 18.7.2008 2008/0013(COD) TARKISTUKSET 824-827 Mietintöluonnos Avril Doyle (PE407.778v01-00) ehdotuksesta

Lisätiedot

SULPU Lämpöpumppu seminaari Heureka EU-direktiivit ja lämpöpumput. Pentti Puhakka TEM, Energiaosasto

SULPU Lämpöpumppu seminaari Heureka EU-direktiivit ja lämpöpumput. Pentti Puhakka TEM, Energiaosasto SULPU Lämpöpumppu 2018 -seminaari Heureka 27.11.2018 EU-direktiivit ja lämpöpumput Pentti Puhakka TEM, Energiaosasto EU:n energia- ja ilmastotavoitteet 2030 EU:n ilmastotavoitteet KHK vähennystavoite vähintään

Lisätiedot

Energia-ala matkalla hiilineutraaliin tulevaisuuteen

Energia-ala matkalla hiilineutraaliin tulevaisuuteen Energia-ala matkalla hiilineutraaliin tulevaisuuteen Kohti hiilineutraalia kaupunkia näkökulmia tavoitteeseen Seminaari 22.2.2018, klo 12.00-15.00 Tampereen valtuustosali Näkökulmia energiaalan murrokseen

Lisätiedot

Miten kohti EU:n energia- ja ilmastotavoitteita vuodelle 2020

Miten kohti EU:n energia- ja ilmastotavoitteita vuodelle 2020 Miten kohti EU:n energia- ja ilmastotavoitteita vuodelle 2020 Jukka Saarinen TEM BioRefine-loppuseminaari 27.11.2012 EU:n ilmasto- ja energiapaketin velvoitteet Kasvihuonekaasupäästöjen (KHK) tavoitteet:

Lisätiedot

Puhtaan energian paketti Niina Honkasalo VNK EU-asioiden osasto

Puhtaan energian paketti Niina Honkasalo VNK EU-asioiden osasto Puhtaan energian paketti 25.1.2017 Niina Honkasalo VNK EU-asioiden osasto Puhtaan energian paketti UUSIUTUVA ENERGIA Direktiivi uusiutuvan energian edistämisestä ENERGIA- TEHOKKUUS Energiatehokkuusdirektiivi

Lisätiedot

Turvemaat - haaste hallinnolle. Ilmajoki Marja-Liisa Tapio-Biström

Turvemaat - haaste hallinnolle. Ilmajoki Marja-Liisa Tapio-Biström Turvemaat - haaste hallinnolle Ilmajoki 21.11.2017 Marja-Liisa Tapio-Biström 1 Sisältö Ilmastopolitiikka - Suomi osana kokonaisuutta Turvemaiden merkitys osana ilmastopolitiikkaa Toimenpiteitä - ratkaisuja

Lisätiedot

Energia- ja ilmastopolitiikan keinojen soveltaminen metsäsektorilla

Energia- ja ilmastopolitiikan keinojen soveltaminen metsäsektorilla Energia- ja ilmastopolitiikan keinojen soveltaminen metsäsektorilla Hanna-Liisa Kangas Väitöskirja-aiheen esittely 29.5.2008 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute

Lisätiedot

Suomi ja EU kohti uusia energiavaihtoehtoja miten polttokennot sopivat tähän kehitykseen

Suomi ja EU kohti uusia energiavaihtoehtoja miten polttokennot sopivat tähän kehitykseen Suomi ja EU kohti uusia energiavaihtoehtoja miten polttokennot sopivat tähän kehitykseen Tekes Polttokennot vuosiseminaari 2011 13.9.2011 Hanasaari Petteri Kuuva Agenda Suomen ilmasto- ja energiastrategiat

Lisätiedot

Asiantuntijakuuleminen: Pariisin ilmastosopimus jatkotoimet ja allekirjoittaminen U 8/2016 vp, U-jatkokirje, E-kirje

Asiantuntijakuuleminen: Pariisin ilmastosopimus jatkotoimet ja allekirjoittaminen U 8/2016 vp, U-jatkokirje, E-kirje Asiantuntijakuuleminen: Pariisin ilmastosopimus jatkotoimet ja allekirjoittaminen U 8/2016 vp, U-jatkokirje, E-kirje Harri Laurikka Sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto.fi Twitter: @paaneuvottelija 18.03.2016

Lisätiedot

Energiateollisuuden isot muutokset ja ilmastopolitiikka. Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Hallitusohjelmaneuvottelut Helsinki 15.5.

Energiateollisuuden isot muutokset ja ilmastopolitiikka. Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Hallitusohjelmaneuvottelut Helsinki 15.5. Energiateollisuuden isot muutokset ja ilmastopolitiikka Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Hallitusohjelmaneuvottelut Helsinki Energia alan kaksi murrosta arvoketjun eri päissä Tuotanto ilmastoystävälliseksi

Lisätiedot

Komission ehdotus hallintomalliasetukseksi; U 8/2017 vp

Komission ehdotus hallintomalliasetukseksi; U 8/2017 vp Komission ehdotus hallintomalliasetukseksi; U 8/2017 vp Eduskunnan ympäristövaliokunta 31.5.2018 Markku Kinnunen Neuvotteleva virkamies TEM/energiaosasto Hallintomalliasetus on osa Komission puhtaan energian

Lisätiedot

Savon ilmasto-ohjelma

Savon ilmasto-ohjelma Savon ilmasto-ohjelma Kuntien ilmastokampanjan seminaari 15.11.2011 Anne Saari 1 Kansainvälinen ilmastopolitiikka Kioton sopimus 16.2.2005, v. 2012 jälkeen? Durbanin ilmastokokous 28.11. 9.12.2011 EU 2008:

Lisätiedot

HE laeiksi jakeluvelvoitelain, kestävyyslain ja Energiavirastosta annetun lain muuttamisesta (HE 17/2017 vp)

HE laeiksi jakeluvelvoitelain, kestävyyslain ja Energiavirastosta annetun lain muuttamisesta (HE 17/2017 vp) HE laeiksi jakeluvelvoitelain, kestävyyslain ja Energiavirastosta annetun lain muuttamisesta (HE 17/2017 vp) Talousvaliokunnan kuuleminen 29.3.2017 Hallitusneuvos Anja Liukko Uusiutuvista lähteistä peräisin

Lisätiedot

Metsäenergian uudet tuet. Keski-Suomen Energiapäivä 2011 2.2.2011 Laajavuori, Jyväskylä

Metsäenergian uudet tuet. Keski-Suomen Energiapäivä 2011 2.2.2011 Laajavuori, Jyväskylä Metsäenergian uudet tuet Keski-Suomen Energiapäivä 2011 2.2.2011 Laajavuori, Jyväskylä Uusiutuvan energian velvoitepaketti EU edellyttää (direktiivi 2009/28/EY) Suomen nostavan uusiutuvan energian osuuden

Lisätiedot

Hallitusneuvos Anja Liukko Ympäristövaliokunta HE 199/2018 vp

Hallitusneuvos Anja Liukko Ympäristövaliokunta HE 199/2018 vp HE laeiksi * biopolttoöljyn käytön edistämisestä * biopolttoaineiden käytön edistämisestä liikenteessä annetun lain muuttamisesta sekä * biopolttoaineista ja bionesteistä annetun lain 2 :n muuttamisesta

Lisätiedot

Kotimainen biodieseltuotanto ja kansallinen kasvihuonekaasutase

Kotimainen biodieseltuotanto ja kansallinen kasvihuonekaasutase Kotimainen biodieseltuotanto ja kansallinen kasvihuonekaasutase Kim Pingoud*, Juha Forsström*, Johanna Pohjola**, Terhi Vilén***, Lauri Valsta**, Hans Verkerk*** * Teknologian tutkimuskeskus VTT **Helsingin

Lisätiedot

Lausunto: Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030

Lausunto: Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 Lausunto: Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 Kimmo Ollikka VATT Valtiovarainvaliokunta 17.2.2017 Kivihiilen energiakäytöstä luopuminen Lämmöntuotannon

Lisätiedot

Miten onnistuu lähes nollaenergiarakennus? Juha Lemström Senaatti-kiinteistöt

Miten onnistuu lähes nollaenergiarakennus? Juha Lemström Senaatti-kiinteistöt Miten onnistuu lähes nollaenergiarakennus? Juha Lemström Senaatti-kiinteistöt johtaja Senaatti-kiinteistöt 2010 (ennakkotietoa t tilinpäätöksestä) tä) VM:n alainen liikelaitos (laki 1.1.2011) n. 11 700

Lisätiedot

Taustaa liikenteen energiatehokkuussopimuksesta

Taustaa liikenteen energiatehokkuussopimuksesta Taustaa liikenteen energiatehokkuussopimuksesta Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Infotilaisuus liikenteen energiatehokkuussopimuksesta 15.4.2013 Liikenteen energiatehokkuussopimukset

Lisätiedot

Kansallinen energia- ja ilmastostrategia asiantuntijakuuleminen

Kansallinen energia- ja ilmastostrategia asiantuntijakuuleminen Kansallinen energia- ja ilmastostrategia asiantuntijakuuleminen Eduskunnan talousvaliokokunta 7.3.2017 Pekka Ripatti Uusiutuvan energian käytön lisääminen ja energian hankinnan omavaraisuus Uusiutuvan

Lisätiedot

METSÄBIOMASSAN KÄYTTÖ SÄHKÖN JA KAUKOLÄMMÖN TUOTANNOSSA TULEVAISUUDESSA Asiantuntijaseminaari Pöyry Management Consulting Oy

METSÄBIOMASSAN KÄYTTÖ SÄHKÖN JA KAUKOLÄMMÖN TUOTANNOSSA TULEVAISUUDESSA Asiantuntijaseminaari Pöyry Management Consulting Oy METSÄBIOMASSAN KÄYTTÖ SÄHKÖN JA KAUKOLÄMMÖN TUOTANNOSSA TULEVAISUUDESSA Asiantuntijaseminaari - 22.3.216 Pöyry Management Consulting Oy EU:N 23 LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT EU:n 23 linjausten toteutusvaihtoehtoja

Lisätiedot