Takaisin kartalle - Seutukaupunkien kehittämismenetelmä

Transkriptio

1 Ari Hynynen, professori Tampereen teknillinen yliopisto / Arkkitehtuurin laitos EDGE arkkitehtuuri- ja kaupunkitutkimuslaboratorio / Seinäjoen yksikkö , ari.hynynen@tut.fi Takaisin kartalle - Seutukaupunkien kehittämismenetelmä Hankesuunnitelma Tiivistelmä Tässä tutkimuksessa etsitään uusia menetelmiä suomalaisten seutukaupunkien kehittämiseksi. Kaupunkien toimintaympäristöjä ja urbaaneja ominaislaatuja analysoimalla voidaan löytää ne keskeiset tekijät, joihin puuttumalla vaikutetaan olennaisesti kaupungin käytettävyyteen, viihtyisyyteen ja yleisesti kaupunkilaatuun. Kaupunkien menestyminen riippuu yhä enemmän kyvystä hyödyntää osaamisperustaisen talouden virtoja, ja useat tutkimukset osoittavat kulttuuristen ja laadullisten tekijöiden tärkeän roolin tässä työssä. Hankkeen tuloksena syntyy kaikissa seutukaupungeissa sovellettava konsepti, jolla arjen ja yrityselämän toimintaympäristöjä voidaan vahvistaa rakennettua ympäristöä kehittämällä. Taustaa Seutukaupunkeja ovat kaupungit, jotka ovat seutukuntiensa tai talousalueensa keskuksia tai keskuspareja, mutta eivät ole maakuntiensa keskuksia. Seutukaupungit ovat työssäkäyntialueensa keskuksia. Näin seutukaupungit ovat määritelleet itsensä Seutukaupunkiverkoston Politiikkaohjelmassa Seutukaupunkiverkosto on seutukaupunkien muodostama yhteenliittymä, joka esittää aktiivisesti aloitteita ja poliittisia avauksia suomalaisen yhteiskunnan kehittämiseksi. (Seutukaupungit 2009). Seutukaupungit ovat siis pieniä tai keskisuuria kaupunkeja (small or medium-sized towns)(schneidewind & al. 2005), joiden aluerakenteelliseen rooliin kiinnitetään yhä enemmän huomiota rakenteiden keskittymiskehityksen jatkuessa. Keskustelun teemana on yleensä monikeskuksinen alue- tai yhdyskuntarakenne, jota käytetään kuvaamaan sekä aluerakenteen ja kaupunkiseutujen kehityslogiikkaa, että näiden hallintaan liittyviä poliittisia ohjelmia. 1

2 Pitkien etäisyyksien Suomessa monikeskuksisuus tarkoittaa jotain muuta kuin tiheästi rakennetussa Keski-Euroopassa, ja aihetta koskeva tutkimus on meillä vielä alkuvaiheissaan. Monikeskuksisuuden puolesta argumentoidaan kuitenkin vahvasti ja vakuuttavasti, ja seutukaupunkien rooli kasvukeskusten ulkopuolisten alueiden tukirakenteena vaikuttaakin ilmeiseltä. Vahva argumentti on myös se, että seutukaupunkien rakennettu ympäristö infrastruktuureineen muodostaa merkittävän osan kansallisvarannostamme, jota ei kannata ajaa alas ja rakentaa uudestaan jonnekin muualle väestön siirtyessä. Näiden lisäksi on esitetty lukuisia pehmeämpiä argumentteja, jotka korostavat kotiseutua, paikkaidentiteettiä, elämänlaatua, ekologiaa, turvallisuutta ja ihmisen kokoista mittakaavaa (Ojankoski 1998, Karppinen & al. 2010). Aluerakenteen transformaatiossa ja seutukaupunkien elinvoimaisuudessa ja selviytymisessä ei kuitenkaan ole pelkästään kyse makrotalouden virtausten ja muiden ylipaikallisten tekijöiden luomien rajoitteiden välissä luovimisesta, vaan paljon riippuu myös paikallisesta tahdosta ja toiminnasta, uusien ajattelu- ja menettelytapojen sekä käyttämättömän potentiaalin löytämisestä. Riittävä ehto kehittämistoimille on se, että seutukaupungit haluavat itse parantaa tilannettaan ja turvata olemassaolonsa, ja ovat järjestäytyneet ja ryhtyneet omaehtoiseen toimintaan asian puolesta. Politiikkaohjelmassaan seutukaupungit ovat tunnistaneet joukon uhkakuvia ja haasteita, sekä laatineet itselleen selviytymisvision. Keskeinen pelko liittyy työpaikkojen katoamiseen, joka yhdessä ikärakenteen muutosten kanssa lisää julkisten menojen osuutta kestämättömälle tasolle. Palvelujen ja elinympäristöjen ylläpito vaikeutuu rappeuttaen kaupunkien yleistä elinvoimaa. Selviytymisvisio on tiivistetty neljään keihäänkärkeen, joissa seutukaupunkien aluerakenteellinen merkitys on tunnustettu ja huomioitu lainsäädäntöä myöten, osaamisperustaista elinkeinoelämää on kehitetty koulutusta uudelleenorganisoimalla, vetovoimaa ja viihtyisyyttä parannettu asuin- ja elinympäristöjä sekä palvelurakennetta kehittämällä, ja viimeisenä kohtana elinkeinoelämän toimintaympäristöjä on kehitetty. Politiikkaohjelmassa esitetään myös joukko toimenpiteitä, joilla asetetut tavoitteet saavutetaan. Nämä perustuvat melko pitkälle edunvalvontaan valtion suuntaan, paikallisten ja alueellisten instituutioiden toiminnan tehostamiseen ja uudelleenorganisointiin sekä tiivistyvään yhteistyöhön elinkeinoelämän kanssa. Valtion ja instituutioiden tuki on välttämätöntä, mutta näitä täydentämään tarvitaan muitakin keinoja. On tärkeää huomata, että kyse on nimenomaan kaupungeista, jotka eivät ole pelkästään hallinnollisia ja taloudellisia prosesseja ja näiden sijaintipaikkoja. Kaupunki on olemuksellisesti jotain paljon itsenäisempää. Erilaiset prosessit ja rakenteet sekoittuvat kus- 2

3 sakin tapauksessa omanlaisekseen urbanismiksi, joka ilmenee rakennetun ympäristön ominaisuuksina sekä kaupunkielämässä ja kaupunkikulttuurissa. Kehittäminen jää väistämättä puolitiehen ellei asioita tarkastella myös urbaanista näkökulmasta, joka on varsinainen kaupunkikehittämisen näkökulma. Politiikkaohjelmassa on mainittu yhtenä seutukaupunkiverkoston strategian jalkauttamisen toimenpiteenä tieteellinen tutkimus, jonka kohteena on nykyinen yhteiskuntakehitys. Tällainen tutkimus tuottaa uutta tärkeää tietoa aluerakenteesta ja kehityksestä, sekä muista seikoista, joita tarvitaan seutukaupunkien yhteiskunnallisen aseman parantamiseksi ja kohdennettujen kehittämistoimien pohjaksi. Tämän lisäksi tutkimus voi sisältää soveltavamman osan, jossa uuteen ja jo olemassaolevaan tietoon perustuen kehitetään käsitteitä ja menetelmiä, joilla ohjelmat voidaan mobilisoida paikalliseksi toiminnaksi, jonka kohteena ovat itse seutukaupungit. Laajasti ottaen kaikki kaupunkien kehittämistoimet liittyvät rakennettuun ympäristöön. Tutkimukseen perustuvilla tarkasti valituilla toimilla voidaan tukea tilallisesti useaa toimintaympäristöä samanaikaisesti. Tämä pätee hyvin edellämainitun vision keihäänkärkiin. Esimerkiksi aluerakennetta koskeva tutkimus saattaa osoittaa joidenkin kaupunkien toiminnallisen verkostoitumisen erityisen kannattavaksi edellyttäen että keskinäistä saavutettavuutta parannetaan. Elinkeinoelämän osaajat ovat heterogeeninen ihmisryhmä, jotka haluavat elämisensä puitteiksi mitä erilaisempia urbaaneja näyttämöitä ja muita rakennetun ympäristön viihtyvyystekijöitä. Näin ollen yrityselämän toimintaympäristöt linkittyvät ihmisten elämismaailmaan, joka tekee niistä myös tilallisesti yllättävän laajoja ja monitahoisia painottaen kaupunkien laadullisia ja kulttuurisia ulottuvuuksia. Tutkimustehtävä Tässä tutkimuksessa luodaan konsepti, jolla seutukaupunkien toimintaympäristöjä voidaan vahvistaa rakennettua ympäristöä kehittämällä. Konseptilla tarkoitetaan tässä yhteydessä strategiaa tai käsikirjoitusta, jota voidaan soveltaa kaikkiin Suomen seutukaupunkeihin, ja jonka varassa voidaan hahmotella kehittämispolkuja kaupunkien erilaisuudesta huolimatta. Konseptin tulee siis olla riittävän väljä yhteisten piirteiden tunnistamiseksi ja laajan sovellettavuuden varmistamiseksi, mutta toisaalta niin herkkä, ettei ulkopuolelle jää tärkeitä paikallisia erityispiirteitä. Konseptin keskeinen käsite on toimintaympäristö, jolla tarkoitetaan tässä kaiken inhimillisen toiminnan paikallisia tai seudullisia institutionaalisia ja fyysisiä puitteita. Vaikka toimintaympäristön käsite liitetään yleensä elinkeinotoimintaan, mukaan otetaan myös arjen toimintaympäristöt, sillä esimerkiksi asumismahdollisuudet ja palvelutarjonta vaikuttavat oleellisesti sopivan työvoiman saantiin. Viime kädessä kaikki kehittämisdynamiikka on lähtöisin 3

4 paikallisista toimintaympäristöistä, joten ne ovat otollinen lähtökohta konseptin luomiselle. Konseptin antamien suuntaviivojen mukaan toimintaympäristöt voidaan tunnistaa ja kartoittaa kaupunkikohtaisesti. Myös rakennettu ympäristö on käsitettävä riittävän laajasti. Siihen kuuluu näkyvän kaupunkiympäristön lisäksi rakennelmat ja infrastruktuurit, jotka eivät ole aivan ilmeistä elinympäristöämme, mutta jotka ovat näkyvämpää kaupunkiympäristöä tukevaa, mahdollistavaa ja määrittävää tukirakennetta, kuten esimerkiksi tekninen infrastruktuuri. Mainittakoon tässä yhteydessä, että aina kun puhutaan kaupungista, ei tarkoiteta yksinomaan hallinnollisten rajojen sisään jäävää aluetta, vaan koko toiminnallista kaupunkia tai kaupunkiseutua. Kehittämiskonseptia ei luoda erillään työstettävästä todellisuudesta, vaan tutkimukseen valitaan kumppaneiksi kaksi erityyppistä seutukaupunkia, joiden kontekstissa tutkimus soveltuvin osin viedään läpi. Vaikka tutkimuksessa hyödynnetään kaikkia seutukaupunkeja koskevaa aineistoa, kahdessa demokaupungissa tehdään myös tarkempaa kenttätutkimusta ja testataan konseptin toimivuutta. Konseptiin kuuluu myös konkreettisen kehittämiskohteen valinta aina kustakin työstettävästä kaupungista. Kohteen tulee olla kaupungin kehittämisen kannalta keskeinen ja mahdollisimman montaa toimintaympäristöä tukeva. Kohteen kehittämiseen johtava suunnittelu ja hankkeistus sysätään näin liikkeelle. Näillä toimilla pyritään tutkimuksen mahdollisimman suureen vaikuttavuuteen. Nyt käsillä olevan hankkeen tavoitteena on menetelmäkehityksen kautta mobilisoida tutkimustietoa paikalliseksi toiminnaksi. Paikallisen kehittämistahdon osoittaminen on tärkeää myös valtion suuntaan tehtävässä edunvalvontatyössä. Rakennettu ympäristö sisältää aina käyttämätöntä potentiaalia, joka voidaan tutkimuksella tunnistaa. Syynä tähän on se, että rakennettu ympäristö muodostuu ajallisista kerrostumista, jotka tulkitaan eri aikoina eri tavoin. Kerrostumia synnyttävät ja muotoavat aina oman aikansa talouden, politiikan ja kulttuurin virtaukset. Hyvä esimerkki uudelleentulkinnasta on Saksan Ruhrin alueella sijaitsevan hiili- ja terästeollisuuden alueiden, infrastruktuurien ja rakennelmien uusiokäyttö luvulla ongelmiksi kärjistyneet ylituotanto ja korkeat tuotantokustannukset yhdessä energiakriisin kanssa johtivat kyseisten teollisuudenalojen alasajoon, jonka seurauksena alueelle jäi valtavat volyymit vaikeasti jalostettavaa kiinteistömassaa luvulta lähtien koko Emscher-joen aluetta on kehitetty suureksi osaksi näiden kiinteistöjen ehdoilla, ja tuloksena on aivan uudentyyppistä kaupunkiseutua, jossa järeän teollisuusestetiikan hallitsemiin maisemiin on sijoitettu niin kulttuuria, tapahtumia, kauppaa, tutkimusta, vapaa-aikaa kuin monia muitakin keskeisiä toimintoja. Rakennetun ympäristön ajallisia kerrostumia on aktivoitu uudessa kontekstissa, ja näin syntyneet toiminnalliset ja 4

5 esteettiset hybridit ovat synnyttäneet elinympäristöihin kokonaan uusia laatuja ja elinvoimaa. (Bronny & al. 2004). Myös monet suomalaiset seutukaupungit ovat käyneet läpi vastaavia rakenteellisia ja kulttuurisia muutoksia. Aiempien tuotantovaiheiden alueissa ja rakenteissa on käyttämätöntä potentiaalia, sillä näiden tilallisia mahdollisuuksia ei ole tunnistettu. Samoin suhtautuminen modernismin aikakauden rakennusperintöön ja kaupunkisuunnitteluratkaisuihin on kaksijakoista, emmekä siksi osaa arvostaa ja hyödyntää täysimittaisesti näitä rakenteita. Sen sijaan on helppoa suojella jo yleisen hyväksynnän saaneita idyllisiä miljöitä. Tutkimuksen avulla on mahdollista laajentaa kaupunkikehittämisen keinovarantoa, ja löytää uusia tilallisia ratkaisuja ja urbaaneja näyttämöitä, jotka voivat tukea esimerkiksi osaamisperustaisia toimintaympäristöjä tai väestön ikärakenteen muutosta. Kuten edellä mainittiin, rakennettu ympäristö on laaja käsite, joten tutkimusta varten sitä on jäsennettävä eri tasoihin ja tarkastelunäkökulmiin. Ensinnäkin rakennettu ympäristö voidaan rajata eri mittakaava- tai aggregaattitasoihin, kuten esimerkiksi seutuun, kaupunkiseutuun, kantakaupunkiin, kaupunginosaan ja niin edelleen. Karkein jakolinja kulkee välillä paikallinen ylipaikallinen. Tällöin paikallisen tason potentiaalia määrittäviä tekijöitä ovat vaikkapa kaupunkimorfologia, kaupunkikuva, atmosfääri tai urbaanit näyttämöt. Vastaavia ylipaikallisen tason tekijöitä ovat sijainti aluerakenteessa, yhteysverkostot ja saavutettavuus. Tämän lisäksi edellämainittuja aggregaattitasoja voidaan tarkastella eri näkökulmista, joita voivat tutun jäsennyksen mukaan olla vaikkapa 1) taloudellinen (esim. kyky tukea yrityselämän toimintaympäristöjä), 2) sosiaalinen (esim. käytettävyys eri ihmis- ja ikäryhmille), 3) kulttuurinen (esim. arkkitehtuuri, urbaani laatu) ja 4) ekologinen näkökulma (esim. luonnonläheisyys, mittakaavaedut liikenteessä). Toteuttaminen Tutkimustyö käsittää seuraavat työvaiheet, menetelmät ja aineistot: 1) Demokaupunkien valinta Seutukaupunkiverkoston kanssa käytävissä neuvotteluissa kaupunkien joukosta valitaan kaksi erityyppistä ja kokoista kaupunkia, joihin tässä tutkimuksessa luotavaa kehittämismenetelmää testataan. Työn edistymistä esitellään Seutukaupunkiverkoston ja demokaupunkien edustajille sekä muille yhteistyökumppaneille koko tutkimuksen keston ajan. 2) Toimintaympäristöjen tunnistaminen 5

6 Demokaupunkien keskeiset toimintaympäristöt tunnistetaan ja kartoitetaan, sekä tähän tarvittava menetelmä muotoillaan muissakin kohteissa sovellettavaksi konseptiksi. Työssä hyödynnetään demokaupunkien paikallista asiantuntemusta haastattelemalla elinkeinotoimen virkamiehiä ja yrittäjäjärjestöjen avainhenkilöitä. Tämän lisäksi kerätään muuta aineistoa, joka koostuu kaupunkia koskevista tilastoista, yritysrekisteristä, kaupungin suunnitelmista ja selvityksistä, internetsivuista, historiikeista ja muista vastaavista lähteistä. Tutkijat havainnoivat demokaupunkien toimintaympäristöjä ja merkitsevät niiden fyysisiä paikkoja kartalle lyhyillä kenttätyöjaksoilla. Työvaiheen tavoitteena on löytää tapoja, joilla toimintaympäristöjä voidaan vahvistaa, tukea ja täydentää rakennettua ympäristöä kehittämällä. 3) Morfologinen analyysi Tässä työvaiheessa selvitetään kaupunkiympäristön fyysiset ominaisuudet, kuten yhdyskunnan toiminnallinen ja tilallinen rakenne, liikkumisverkoston kytkeytyneisyys, rakennustiheys, rakennetun ympäristön rakeisuus ja mittakaava, näkymät ja muita vastaavia rakennetun ympäristön käyttöä ja hahmottamista määrittäviä ominaisuuksia. Tavoitteena on tunnistaa kunkin kaupunkin morfologiset ominaispiirteet ja mahdolliset tyypit (Moudon 1994), joihin kehittämistyössä voidaan tukeutua ja joita voidaan vahvistaa. Aineistoina käytetään painettuja ja sähköisiä karttoja, rakennuspiirustuksia tarpeen mukaan, valokuvia ja havainnointia paikan päällä. 4) Viihtyvyystekijöiden analyysi Kaupungin viihtyvyystekijät (amenities) voidaan jakaa karkeasti ottaen kahteen pääluokkaan: luonnollisiin ja konstruoituihin. Edelliseen kuuluvat nimensä mukaisesti paikalliset luonnonolosuhteet, ilmasto, luonnonmaisemat, luonnon viheralueet ja kasvillisuus sekä vesistöt. Jälkimmäisen luokan viihtyvyystekijöitä ovat erilaiset yksityiset ja julkiset kulttuuri- ja vapaaajan palvelut tiloineen ja rakenteineen, sekä erityiset kulttuuriseen kuluttamiseen liittyvät kaupunkiympäristöt. (Clark 2003). Tutkimusten mukaan viihtyvyystekijöiden merkitys asuin- ja työpaikan valintaperusteina kasvaa jatkuvasti. Tämä johtuu siitä että jälkiteollistuvassa yhteiskunnassa ne tukevat ihmisten elämäntapa- ja arvovalintoja yhä vahvemmin, ja kilpailevat tässä suhteessa työn kanssa. Sosiaalinen tausta liittää ihmisiä yhteen yhä heikommin, ja tilalle nousevat kulttuuriset tekijät. Näiden ympärille syntyy skenejä (scenes), joissa sosiaalisena liimana voi toimia vaikkapa surfaus, golf, musiikki, muoti tai jokin klubi, ja jotka saavat aina ilmaisunsa kaupunkitilassa urbaaneina näyttämöinä. (Clark 2007). Tässä tutkimuksessa ei ole mahdollista tehdä perusteellista sosiologista analyysia seutukaupungeista, mutta on mahdollista tunnistaa ja paikallistaa selviä urbaaneja näyttämöitä kau- 6

7 punkikohtaisesti paikallista asiantuntemusta hyödyntäen. Tutkimuksen tavoitteena on löytää keinoja tukea ja ilmaista kullekin kaupungille ominaista kulttuurista kuluttamista ja elämäntapoja rakennetussa ympäristössä. 5) Aluerakenteen analyysi Tässä tutkimuksessa ei tehdä omaa aluerakennetta koskevaa tutkimusta, vaan hyödynnetään jo tehtyä ja tekeilläolevaa tutkimusta. Yhteistyötä tehdään kahden sektoritutkimuksen piiriin kuuluvan hankkeen kanssa, jotka ovat saaneet vuonna 2010 rahoituksen ohjelmasta Monikeskuksinen aluerakenne ja alueiden toimivuus. Hankkeet ovat Kaupunkiverkon ja maaseudun välimaasto mikä on seutukaupungin paikka monikeskuksisessa aluerakenteessa, vastuullinen johtaja professori Heikki Eskelinen, Itä-Suomen yliopisto, Karjalan tutkimuslaitos, sekä Monikeskuksisuuden monet kasvot, vastuullinen johtaja professori Raine Mäntysalo, Aalto-yliopisto, Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus YTK. Yhteistyön tavoitteena on tunnistaa laajemmasta aluerakenteesta kumpuava, paikallisesti hyödynnettävä kehittämispotentiaali, ja toisaalta toimenpiteiden liikkumavara, joille sijaintija muut tekijät asettavat rajoituksia. Tässä yhteydessä voidaan hahmotella mahdollisia seudullisia kaupunkiverkkoja ja arvioida niiden toimivuutta sekä aluerakenteen että paikallisten tekijöiden näkökulmista. (Hynynen & al. 2009). 6) Konseptin kehittäminen Tässä työvaiheessa kootaan yhteen edellisten vaiheiden tulokset ja koostetaan niiden pohjalta kehittämiskonsepti, jota testataan valituissa kahdessa demokaupungissa. Testaaminen toteutetaan työstämällä alustavia ratkaisuvaihtoehtoja, visualisoimalla niitä havainnollisesti ja keskustelemalla niistä tutkimukseen osallistuvien kumppaneiden kanssa. 7) Politiikkatoimien hahmottelu Konseptin soveltamisessa tarvittavien politiikkatoimien (päätöksenteko, hallinto, suunnittelu, rahoitus) hahmottelu. 8) Tulosten julkaiseminen Hankkeen tulokset kootaan yhtenäiseksi loppuraportiksi, joka julkaistaan sähköisenä versiona ja painettuna kirjasena (painokulut eivät sisälly tämän tutkimuksen kustannuksiin). Tämän lisäksi tuloksia esitellään Seutukaupunkiverkoston tilaisuuksissa, ja käydään neuvotteluja eri kaupunkien kanssa konseptin paikallisesta soveltamisesta. Menetelmäkehityksestä kirjoitetaan tieteellinen artikkeli julkaistavaksi alan journaalissa. 7

8 Edellä esitetyt työvaiheet eivät käytännössä ole toisistaan näin erillisiä, vaan limittyvät toisiinsa ajallisesti tutkimuksen etenemistä tukien. Resurssit Hanke viedään läpi Tampereen teknillisen yliopiston Arkkitehtuurin laitoksen EDGE arkkitehtuuri- ja kaupunkitutkimuslaboratorion Seinäjoen yksikössä. Työhön palkataan valmis arkkitehti kokopäiväiseksi projektitutkijaksi. Tutkimusta johtaa professori Ari Hynynen. Työssä hyödynnetään monipuolisesti Arkkitehtuurin laitoksen ja EDGE laboratorion osaamista ja aikaisempia vastaavia projekteja. Yhteistyötä tehdään rahoittajien ja edellämainittujen kaupunki- ja tutkimuskumppaneiden kanssa. Hankkeelle perustetaan ohjausryhmä, jonka jäseneksi kutsutaan seutukaupunkiverkoston, demokaupunkien ja rahoittajien edustajia sekä eri alojen asiantuntijoita. Ryhmään kuuluu noin 10 jäsentä. Aikataulu Työ alkaa ja päättyy Väliraportti esitellään tarkemmin sovittavana ajankohtana loppukeväällä Työvaiheet ajoittuvat seuraavasti: Työvaiheet ) Tutkimuksen valmistelu, aineiston keruu, neuvottelut, demokaupunkien valinta 2) Toimintaympäristöjen tunnistaminen 3) Morfologinen analyysi 4) Viihtyvyystekijöiden analyysi, urbaanit näyttämöt 5) Aluerakenteen analyysi, sektoritutkimus-yhteistyö 6) Konseptin kehittäminen 7) Politiikkatoimien hahmottelu 8) Tulosten julkaiseminen 8

9 Lähteet Bronny, H.M., Jansen, N. & Wetterau, B. (2004). The Ruhr Area. Structural Changes of an Outstanding European Conurbation. Kommunalverband Ruhrgebiet, Essen. Clark, T.N., ed. (2003). The City as an Entertainment Machine. Research in Urban Policy 9. Elsevier Ltd, Oxford. Clark, T.N. (2007). Making Culture into Magic: How can it bring tourists and residents? International Review of Public Administration 12:1. Hynynen, A., Kolehmainen, J. & Kervinen, M. (2009). Kohti uusien avauksien maisemakaupunkia. Ylä-Pirkanmaan alue- ja elinkeinorakenteen kehittäminen. Tutkimusraportti TTY EDGE, Ylä-Pirkanmaan seutuyhdistys ry. Hynynen, E-L. (2008). Pikkukaupungit paljon vartijana: Koko Suomi pysyy asuttuna seutukaupunkien turvin. Kuntalehti 11/2008. Karppinen, S., Hynynen, A. & Korkka, A. (2010). Pikkukaupunkien virikekirja. TTY EDGE, Ylä- Pirkanmaan seutuyhdistys ry. Moudon, A. V. (1994). Getting to Know the Built Landscape: Typomorphology. in Franck, Karen A and Lynda H Schneekloth, Ordering Space: Types in Architecture and Design. Van Nostrand Reinhold, New York. Ojankoski, T. (1998). Oikea pieni kaupunki: maantieteen ja asukkaiden näkökulma suomalaiseen pikkukaupunkiin. Turun yliopiston julkaisuja, sarja C, osa 142. Schneidewind, P., Schuh, B. & Tatzberger,G. (2005). ESPON 2006 Programme: ESPON Small and Mediumsized Towns (SMESTO). Interim Report. Österreichisches Institut für Raumplanung (ÖIR). Ministry of the Interior and Spatial Planning of the Grand Duchy of Luxembourg, Directorate for Spatial Planning DATer, Vienna. Seutukaupungit (2009). Seutukaupunkiverkosto. Politiikkaohjelma Suomen Kuntaliitto, Helsinki. 9