Syyskaudella 2018 pyritään järjestämään harjoitusleiriviikonloppu jossakin lähikunnan leirikeskuksessa.

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Syyskaudella 2018 pyritään järjestämään harjoitusleiriviikonloppu jossakin lähikunnan leirikeskuksessa."

Transkriptio

1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 (Viedään yhdistyksen syyskokoukseen ) Vuonna 2018 Turun yliopiston kuoro matkustaa kilpailumatkalle Liettuaan ja valmistautuu Ruusun varjo -musikaalin esittämiseen. Lisäksi kuoro konsertoi perinteisissä kevät-, adventti- ja joulukonserteissaan sekä järjestää pienryhmilleen tarkoitetun kvartettikonsertin ja -klubin. Kuoro julkaisee alkuvuodesta uuden vakio-ohjelmistokirjansa. Kuoro valmistautuu äänittämään vuonna 2014 järjestetyn sävellyskilpailunsa satoa sekä muita kuorolle sävellettyjä kappaleita. Harjoitustoiminta Kuoro harjoittelee kerran viikossa, torstaisin , yliopiston lukukausien aikana. Yhteisharjoitukset pidetään Turun yliopiston kemian laitosrakennuksen Arcanumin auditoriossa ja niitä johtaa taiteellinen johtaja. Viikoittaisissa harjoituksissa valmistaudutaan konsertteihin sekä harjoitellaan kuoron vakio-ohjelmistoa pienryhmä- ja perinne-esiintymisiä varten. Torstaiharjoitusten lisäksi kuoro järjestää vuoden aikana 2-4 harjoitusviikonloppua, joissa hiotaan tulevien konserttien ohjelmistoa, harjoitellaan kuoronjohtoa ja äänenmuodostusta sekä lisätään kuorolaisten yhteisöllisyyttä. Äänialakohtaisista lisäharjoituksista vastaavat raadin jäsenet. Syyskaudella 2018 pyritään järjestämään harjoitusleiriviikonloppu jossakin lähikunnan leirikeskuksessa. Yhdistyksen hallinto Yhdistyksen hallitus kokoontuu pääsääntöisesti kerran kahdessa viikossa ja raati kerran kuukaudessa. Yhdistys kokoontuu sääntömääräiseen kevätkokoukseen maaliskuussa ja sääntömääräiseen syyskokoukseen marraskuussa. Kokousten päätöksistä tiedotetaan kuorolaisille harjoituksissa sekä sähköpostilistan kautta. Hallituksen ja raadin lisäksi toimintaansa jatkaa vuoden 2015 syyskokouksessa valittu Wakcari-työryhmä. Lisäksi keskitytään jäsenviestinnän kehittämiseen kokoamalla kuoron uudelle Intranet-sivulle kuorolaisen tietopankki ja hyödyntämällä uusia verkkoviestinnän välineitä, kuten padlet-alustaa. Kuoron alumniverkoston yhteyksien parantamiseen panostetaan keräämällä tietokantaa kuoron alumneista. Yhdistyksen strategia Yhdistyksen hallitus ja raati tarkistavat ja kehittävät pitkän tähtäimen suunnitelmaa (PTS) kaksi kertaa vuodessa. Toiminnan pidemmän tähtäimen tavoitteena on ylläpitää Turun yliopiston kuoron vahvaa

2 asemaa Turun kulttuurikentässä ja osana valtakunnallista opiskelijamusiikin verkostoa, tehdä kuoroa tunnetuksi nykyisellä nimellään sekä varmistaa korkeatasoisen toiminnan taloudelliset, hallinnolliset ja taiteelliset jatkoedellytykset. Lähivuosina kuoro tulee osallistumaan kilpailuihin ja katselmuksiin ainakin Liettuan Kaunasissa (kevät 2018) sekä Tampereen sävelessä (kevät 2019). Kuoro valmistautuu Ruusun varjo -musikaaliprojektin esittämiseen (talvi 2019) yhdessä Collegium Musicum Turku -orkesterin ja Turun ylioppilasteatterin kanssa. Suunnitelmiin sisältyy kuoron sävellystilausteosten ja muiden sävellystilausten äänittäminen alkaen keväästä Kuoro vamistelee yhteistyöprojektia helsinkiläisten Wiipurilaisen Osakunnan Laulajien ja Polyteknikkojen orkesterin kanssa (syksy 2019). Yliopiston kanssa on sovittu yliopiston 100-vuotisjuhlakantaatin kantaesittämisestä (kevät 2020). Mikäli Suomen Opiskelijakuoroliitto päätetään perustaa Valtakunnallisilla Opiskelijakuoropäivillä keväällä 2018, Turun yliopiston kuoro liittyy sen jäseneksi heti kun mahdollista. Kuoro ylläpitää nykyisiä konsertti- ja muita perinteitään sekä pyrkii aktiivisesti luomaan uusia, esimerkiksi tiivistämällä yhteistyötä Turun yliopiston ja Turun ylioppilasteatterin kanssa. Toiminnan rahoitus Kuoro rahoittaa toimintaansa jäsenmaksuilla, konsertti- ja esiintymistuloilla, käsiohjelmamainosmyynnillä sekä levy- ja tuotemyynnillä. Lisäksi yhdistys hakee toiminta- ja projektiavustuksia Turun yliopiston ylioppilaskunnalta sekä apurahoja ja avustuksia esimerkiksi Turun kaupungilta, Taiteen edistämiskeskukselta, Suomen kulttuurirahastolta ja muilta kulttuurialan järjestöiltä ja säätiöiltä. Yhdistyksen hallitus pyrkii löytämään myös uusia varainhankinnan keinoja. Kuoron varallisuutta voidaan sitoa riskittömiin pankkitalletuksiin, ja suuremmat varainsiirrot hyväksytetään yhdistyksen kokouksella. Kuoron taloudesta huolehtii hallituksessa toimiva taloudenhoitaja yhdessä puheenjohtajan kanssa. Jäsenet Kuoro ottaa vuonna 2018 uusia jäseniä keväällä ja syksyllä järjestettävissä koelauluissa. Raati kartoittaa etukäteen sisäänottotarpeen, suosittelee valittavia hakijoita hallitukselle ja antaa pyydettäessä palautetta koelauluihin osallistuneille. Yhdistys kerää jäseniltään jäsenmaksun ja puvustomaksun ja päivittää aktiivijäsenrekisterinsä puolivuosittain. Jäsenten hyvinvoinnista ja yhteisöllisyydestä huolehditaan vapaa-ajan toiminnalla esimerkiksi aftersingien muodossa, ja heille tiedotetaan yhdistyksen toiminnasta aktiivisesti harjoituksissa, sähköpostilla ja sosiaalisessa mediassa. Merkkiohjesäännön mukaisesti kuoro palkitsee varsinaisessa toiminnassa ja yhdistyksen toiminnassa ansioituneita jäseniä laulaja- ja ansiomerkeillä. Merkkejä jaetaan kaksi kertaa vuodessa, kauden viimeisessä karonkassa. Yhdistyksen hallitus voi esittää ansioituneita jäseniä palkittaviksi myös Turun yliopiston ylioppilaskunnan huomionosoituksilla.

3 Konsertit ja esiintymiset Perinteinen Kvartettikonsertti järjestetään Sibelius-museolla. Esiintymään ja osallistumaan kutsutaan myös muiden turkulaisten opiskelijakuorojen edustajia, ja varsinaisen konsertin jälkeen järjestetään jatkoklubi. Kevään kilpailuohjelmiston kanssa konsertoidaan Turussa toukokuussa. Konsertin jälkeen vietetään kauden päätöskaronkkaa. Kevään aikana kuoro esiintyy myös vapunaattona Taidemuseonmäellä. Kuoro ei esiinny vuonna 2018 Turun yliopiston ylioppilaskunnan vappupiknikillä vapunpäivänä 1.5., sillä nykyisen käytännön mukaan kuoro ja Sohon Torwet esiintyvät vuorovuosin. Kuoro muistaa Turun yliopiston rehtoria perinteisellä laulutervehdyksellä tämän nimipäivänä Loka-marraskuussa järjestetään edeltävän vuoden tapaan kuoron itsenäisten pienryhmien esiintymistilaisuus Kvartettiklubi, ja se pyritään järjestämään aiempaan tapaan yökerho Dynamossa. Myöhemmin syksyllä kuoro konsertoi perinteisessä adventtikonsertissa yhdessä Collegium Musicum Turku -orkesterin kanssa ja 2-3:ssa omassa joulukonsertissaan Turun lähikunnissa. Lisäksi kuoro esiintyy Turun yliopiston ylioppilaskunnan avajaisviikolla syyskuussa, Porthaninpäivän ja itsenäisyyspäivän kulkueissa sekä ylioppilaskunnan vuosijuhlilla, mikäli kuoro tapahtumaan kutsutaan. Kaikki kuorolle ja sen pienryhmille tarjotut esiintymistilaisuudet pyritään hyödyntämään. Kvartettitoiminta Kuoro tarjoaa pienryhmäesityksiä ohjelmanumeroiksi erilaisiin juhliin ja tilaisuuksiin. Nämä pienryhmät kvartetit ja tuplakvartetit esittävät keikoilla pääasiassa kuoron vakio-ohjelmistoa ja ne kootaan erikseen kutakin keikkaa varten. Keikkatilauksista ja kvartettien kokoamisesta vastaa hallituksesta nimettävä kvartettivastaava. Kvartettitoiminta on merkittävä osa yhdistyksen taloudellista pohjaa ja tärkeä keino tehdä kuoroa tunnetuksi. Kvartettivastaava kehittää ja päivittää pienryhmäohjelmistoa tarpeen mukaan. Yhdistys tukee myös kuorolaisten itsenäistä kvartettitoimintaa tarjoamalla opastusta, välittämällä keikkoja ja tukemalla näitä pienyhtyeitä taloudellisesti esimerkiksi nuottikuluja kattamalla. Kvartetin perustamiseen liittyvissä kysymyksissä laulajia auttavat yhdistyksen syyskokouksessa valittavat kvartettituutorit. Koulutustoiminta kuorolaisille Kuoro jatkaa toimintaansa laulajien taitojen kehittämiseksi järjestämällä erilaisia lyhytkursseja esimerkiksi harjoitusviikonloppujen yhteydessä. Näissä tilaisuuksissa tarjotaan harjoitusta esimerkiksi kuoronjohdossa, laulutekniikassa, musiikin teoriassa ja kvartettitoiminnassa. Myös varsinaisen kuorotoiminnan ulkopuoliseen musiikkikoulutukseen kannustetaan ja sitä tuetaan resurssien ja hallituksen harkinnan mukaan.

4 Parantaakseen äänenmuodostus- ja lauluopetuksen saavutettavuutta kuoron hallinto kartoittaa mahdollisuuksia tehdä yhteistyötä esimerkiksi laulupedagogiikkaa opettavien oppilaitosten kanssa. Muu jäsentoiminta Kuorolaisten yhteishenkeä ylläpidetään erilaisilla illanvietoilla ja tapahtumilla, kuten sitseillä, karonkoilla ja aftersingeillä. Syyskauden alussa järjestetään tutustumissitsit, joilla toivotetaan uudet laulajat tervetulleiksi. Konserttien jälkeen kokoonnutaan perinteisesti karonkkaan, jossa keskustellaan menneestä ja tulevasta kaudesta, syödään hyvin ja lauletaan paljon. Viikoittaisten harjoitusten ja 2-4 kertaa vuodessa järjestettävien harjoitusviikonloppujen jälkeen kokoonnutaan aftersingeille ravintola Proffan Kellarin kabinettiin tai järjestetään muita illanistujaisia. Illanviettojen järjestämisestä vastaa hallituksessa toimiva isäntä/emäntä kuorolaisista koottavan sitsi- tai karonkkatyöryhmän avustuksella. Äänialan sisäistä tutustumista edistetään erillisissä äänialaharjoituksissa sekä äänenjohtajan järjestämissä vapaamuotoisissa illanvietoissa. Liikunnallisesta ajanvietteestä ja kuoron verenluovutusryhmän toiminnasta huolehtii hyvinvointivastaava. Muuksi ajanvietteeksi järjestetään toukokuussa kevätpiknik ja kesällä Sommaröl-tapaamisia sekä Megakuoropiknik yhdessä ystäväkuorojen kanssa. Keväällä 2018 pyritään järjestämään myös kuorolaisristeily. Risteilyn järjestämisestä vastaa hallituksen sihteeri yhdessä hallituksen kanssa. Tiedotus ja suhdetoiminta Kauden aikana kuoron toiminnasta ja hallinnollisista päätöksistä tiedotetaan jäsenille suullisesti ja kirjallisesti kuoroharjoituksissa sekä sähköpostilistan, Facebook-ryhmän ja padlet-ilmoitustaulun välityksellä. Toiminnasta tiedotetaan kuoron ilmoitustauluksi katsotulla verkkosivulla ( ) sekä kuoron sosiaalisen median kanavilla. Yhteyttä toimikuntien ja hallituksen välillä ylläpitävät toimikuntien puheenjohtajat ja hallituksen puheenjohtaja. Konsertteja ja muuta kuoron toimintaa mainostetaan edellä mainituilla verkkoviestintäkanavilla, Turun korkeakoulujen sähköpostilistoilla, lehdistö- ja radiotiedotteilla sekä levittämällä mainosjulisteita kampukselle ja ympäri kaupunkia. Konsertteihin kutsutaan merkittäviksi katsottuja yhteistyötahoja sähköposti- tai paperikutsuilla ja ilmaislipuilla. Kuoro pitää säännöllisesti yhteyttä Turun kaupunkiin, Turun yliopistoon, Turun yliopiston ylioppilaskuntaan, ystävyyskuoroihin, TYYn kuoron senioreihin ja muihin yhteistyötahoihin lähettämällä konserttikutsuja ja tiedottamalla toiminnastaan sähköpostilistoilla tai verkossa. Yhdistys edustaa kutsun saadessaan mahdollisuuksien mukaan yhteistyötahojen konserteissa ja juhlissa ja muistaa ystäväkuorojaan ja -orkestereitaan pienin lahjoin. Tiedotuksesta ja ulkosuhteista huolehtii hallituksen tiedottaja yhdessä puheenjohtajan kanssa.

5 Vuoden 2017 projektit: 1. Vakio-ohjelmistokirja Kuoron vakio-ohjelmistokirja, Wakcari, uusitaan ja sen ulkoasua päivitetään. Wakcarista tehdään käyttökelpoinen ja kestävä ohjelmistokokoelma, jota karsitaan ja täydennetään nykyisen ja tulevan tarpeen mukaan. Toimitus ja ulkoasu toteutetaan mahdollisimman pitkälti kuoron sisältä löytyvällä osaamisella. Wakcarin uusimisesta huolehtii syyskokouksessa 2015 valittu Wakcari-työryhmä, jota on sittemmin täydennetty lisätoimijoilla. 2. Kilpailumatka Liettuaan Kuoro osallistuu Liettuassa järjestettävään Kaunas Cantat -kuorokilpailuun kehittääkseen jäsenistönsä musiikillista osaamista. Matkan järjestämisestä vastaa yhdistyksen hallitus, joka valitsee keskuudestaan matkanjohtajan. Matkaa varten haetaan apurahoja ainakin Turun kaupungilta, Turun yliopiston ylioppilaskunnalta, Musiikin edistämissäätiöltä ja Suomen kulttuurirahastolta. 3. Ruusun varjo -musikaaliprojekti Kuoro valmistautuu alkuvuodesta 2019 esitettävään musikaaliprojektiin, joka toteutetaan yhdessä Collegium Musicum Turku -orkesterin ja Turun Ylioppilasteatterin kanssa. Projektiin on keväällä 2017 rekrytoitu ohjaaja ja koreografi, ja osa näyttelijöistä on jo valittu syksyllä 2017 järjestetyssä startissa. Kuoron hallinnolla on omat edustajansa tuotantotyöryhmässä, joka valmistelee projektia alkuvuoden Kuoro aloittaa musikaalin materiaalin harjoittelemisen syksyllä LIITE 1: Pitkän tähtäimen suunnitelma TYK 30v. Suomi 100v. - Joulukonsertit Juhlakonsertti + vuosijuhla , konsertti Konserttitalolla - juhla VPK:lla - Suomi 100 v? - TYY 95 v

6 - Promootio - Turun suomalainen yliopistoseura 100 v - Suomi 100 v -kiertue saaristossa alkusyksystä NSSS Oulussa ei Treen säveleen 2018 & -klubi - Kevätkonsertti - Joulukonsertit - Kilpailumatka ulkomaille (toukokuu) Kevätkonsertti - Joulukonsertit - Ruusun varjo -musikaali yhteistyössä CMT:n ja Ylioppilasteatterin kanssa keväällä (tammi-helmikuu) - Tilausteosten äänittäminen keväällä? (Motiivi nro 2, Metsä, Fantasia) - Tampereen sävel ( ) - Vigilia Mannheimissa WiOLin kanssa? (syksy) - Saaristokiertue, riippuen 2017 kokemuksista - Syksy / pyhäinpäivän seutu: Brahmsin Requiem WiOLin ja Polyteknikkojen orkesterin kanssa (tarvittaessa 2019), Turku&Helsinki - Yliopiston 100-vuotistilausteoksen harjoittelu 2020

7 - Kevätkonsertti, kuoronjohtokurssin päätöskonsertti - yliopisto 100 v - promootio - NSSS - kuoronjohtokurssi suurella kuorolla - kvartettikurssi kuorolle, jonkun lauluyhtyeen vetämänä Kevätkonsertti - Levytys - Matka Vuosijuhla

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1 2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 3 4 5 6 7 8 Vuonna 2015 Turun yliopiston kuoro palkitsee ja kantaesittää sävellyskilpailun voittajateokset, levyttää ne yhdessä Lauri Mäntysaaren Fantasia teoksen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kumpulan Speksi ry 6. maaliskuuta 2015 1 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hallinto 3 3 Yhteistyö 3 4 Toiminta 3 4.1 Produktio 3 4.2 Ympäristötoiminta 3 4.3 Yhdenvertaisuustoiminta

Lisätiedot

Turun yliopiston raskaan musiikin ystävät TYRMY ry

Turun yliopiston raskaan musiikin ystävät TYRMY ry Turun yliopiston raskaan musiikin ystävät TYRMY ry Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous Esityslista Aika: 26.11.2013 klo 18.00 Paikka: Ravintola Proffan kellari, iso kabinetti (Rehtorinpellonkatu 4,

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Suomen on aatteellinen yhdistys, jonka kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko Suomi. Vuoden 2015 aikana Yhdistys jatkaa anestesiasairaanhoitajien osaamisen ja koulutuksen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1

Lisätiedot

TOIMINTAOHJEET Hallituksen hyväksymä 21.1.2015

TOIMINTAOHJEET Hallituksen hyväksymä 21.1.2015 TOIMINTAOHJEET Hallituksen hyväksymä 21.1.2015 1 KUORON TOIMIKUNNAT 1.1. Musiikkilautakunta Musiikkilautakunnan muodostavat laulunjohtaja, puheenjohtaja, isäntä, sihteeri, nuotistonhoitaja ja syyskokouksen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Pörssin Alumnit ry www.porssinalumnit.fi Yleistä Yleistoiminta Jäsenhankinta Kokoukset Opinto ja koulutustoiminta JSBE:n luennot Helsingissä Yritysvierailut/ esittelyt Yhteistoiminta Jyväskylän yliopiston

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Suomen on aatteellinen yhdistys, jonka kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko Suomi. Vuoden 2017 aikana Yhdistys jatkaa anestesiasairaanhoitajien osaamisen ja koulutuksen

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2009

Toimintakertomus vuodelta 2009 Anna Rantanen Tampereen Yliopiston Laulajat ry:n vpj v. 2009 Satakunnankatu 35 B 227, 33210 Tampere puh. 040 742 6100 anna.k.rantanen@uta.fi Tampereen Yliopiston Laulajat Toimintakertomus vuodelta 2009

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla

Lisätiedot

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA Naisagronomien jäsenkirje 2/2014 28. lokakuuta 2014 HYVÄ NAISAGRONOMI Syksy on jo pitkällä ja pian on taas vuosikokouksen aika, toivottavasti pääset osallistumaan. Kaipaamme myös ajatuksiasi ja toiveitasi

Lisätiedot

Sateenkaariyhdistys Malkus ry

Sateenkaariyhdistys Malkus ry Toimintasuunnitelma 2015 1 1. Johdanto Sateenkaariyhdistys Malkuksen tarkoituksena on edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien henkistä ja hengellistä hyvinvointia ja tukea tätä tarkoitusta

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola.

Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola. SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoitus on taloudellista voittoa tavoittelematta toimia

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 SISÄLTÖ 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset... 3 1.1.4 Seuran toimisto... 3

Lisätiedot

Hämäläis-Osakunnan Laulajat SÄÄNNÖT (HYVÄKSYTTY KUORON KOKOUKSISSA JA ) 1. NIMI JA KOTIPAIKKA

Hämäläis-Osakunnan Laulajat SÄÄNNÖT (HYVÄKSYTTY KUORON KOKOUKSISSA JA ) 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Hämäläis-Osakunnan Laulajat SÄÄNNÖT (HYVÄKSYTTY KUORON KOKOUKSISSA 1.11.2016 JA 15.11.2016) 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Kuoron nimi on Hämäläis-Osakunnan Laulajat ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Kuorosta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 EKL:n Pohjois-Karjalan piiri ry 2 YLEISTÄ: Piirin 46. toimintavuotena keskitymme jäsenyhdistysten toimintamahdollisuuksiin. Piirin tarkoituksena on tukea ja ohjata liiton hallituksen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keravan Taidemuseon ystävät ry. ja sen kotipaikka on Kerava. Yhdistyksen toimialue on Keravan kaupunki ja sen lähialueella

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry.

Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry. Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry. 1. Johdanto Prosessiteekkarit (myöh. yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun opiskelijoita,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Suomen on aatteellinen yhdistys, jonka kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko Suomi. Vuosi 2016 on Yhdistyksen juhlavuosi, jolloin se täyttää 50 vuotta. Sitä juhlistetaan

Lisätiedot

FINANSSI RY SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka

FINANSSI RY SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Finanssi Oulun yliopiston kauppatieteiden opiskelijain yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikkakunta on Oulun kaupunki. 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

OULUN TEEKKARIKUORO TEEKU RY:N SÄÄNNÖT

OULUN TEEKKARIKUORO TEEKU RY:N SÄÄNNÖT OULUN TEEKKARIKUORO TEEKU RY SÄÄNNÖT 1 ( 6) OULUN TEEKKARIKUORO TEEKU RY:N SÄÄNNÖT I YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Oulun Teekkarikuoro TeeKu ry, josta voidaan käyttää

Lisätiedot

Turun yliopiston kuoro ry Toimintakertomus 2014

Turun yliopiston kuoro ry Toimintakertomus 2014 1 2 Turun yliopiston kuoro ry Toimintakertomus 2014 3 4 5 6 7 8 27. toimintavuotenaan Turun yliopiston kuoro esitti S. Rachmaninovin Vigilia teoksen kahdessa menestyksekkäässä konsertissa yhdessä Wiipurilaisen

Lisätiedot

TYYn avustukset alayhdistyksille 11.03.2015

TYYn avustukset alayhdistyksille 11.03.2015 TYYn avustukset alayhdistyksille 11.03.2015 Universitas Turku TYY & TY yhteistyössä Opetusta tukevan tai muuten akateemisen toiminnan järjestämiseen Esimerkiksi kurssien tai seminaarien järjestämiseen

Lisätiedot

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kuopion steinerpedagogiikan kannatusyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopion kaupunki.

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2008

Toimintakertomus vuodelta 2008 Tuomas Salo Tampereen Yliopiston Laulajat ry:n pj v. 2008 Lähteenk. 11 c 23, 33500 Tampere puh. 040 552 9655 tuomas.salo@uta.fi Tampereen Yliopiston Laulajat ry Toimintakertomus vuodelta 2008 Tampereen

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Turun humanistisen tiedekunnan opiskelijoiden edunvalvontajärjestö Humanitas ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Esitys yhdistyksen kokoukselle 19.11.2013 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 4.11.2013

Lisätiedot

TOIMINTALINJA Lakeudenportin Ratsastajat ry

TOIMINTALINJA Lakeudenportin Ratsastajat ry TOIMINTALINJA (1/5) Lakeudenportin Ratsastajat ry TOIMINTALINJA 2017 1. Visio Lakeudenportin Ratsastajat ryn visiona on tarjota koko perheelle mahdollisuus harrastaa hevosten parissa. Tarkoituksena on

Lisätiedot

Liitteet Liite 1. Kumpulan Speksi ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Liite 2. Kumpulan Speksi ry:n talousarvio vuodelle 2017

Liitteet Liite 1. Kumpulan Speksi ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Liite 2. Kumpulan Speksi ry:n talousarvio vuodelle 2017 Hallituksen 2017 kokous 4 Aika: 22.3.2017 klo 21 Paikka: Eläinlääkärinkatu 7 B 55 Läsnä Olga Heino (puheenjohtaja) Nina Miettinen Ainokaisa Tarnanen (sihteeri) Petra Manninen Ville Jantunen Liitteet Liite

Lisätiedot

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO Hyväksytty edustajiston syyskokouksessa 5.11.2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 OPISKELIJAKUNTA HUMAKO 2011 Toimintasuunnitelma HUMAKON TEHTÄVÄ YLEISESTI Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO

Lisätiedot

Donelaitis Turun seudun Liettuan ystävät ry SÄÄNNÖT

Donelaitis Turun seudun Liettuan ystävät ry SÄÄNNÖT Donelaitis Turun seudun Liettuan ystävät ry SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Donelaitis Turun seudun Liettuan ystävät ry ja sen kotipaikka on Turku. Yhdistyksestä voidaan epävirallisissa

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2012 Carita Bardakci 23.11.2011 1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 1. JOHDANTO JA TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 4 3.4 Urheilutoiminta... 4

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, messut ja muut tapahtumat 6. Tiedotus 7. Muu toiminta

Lisätiedot

Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma. Finland

Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma. Finland Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma Finland 2012 Finland Toimintasuunnitelma 2012 2 (6) Sisällysluettelo 1 Yhdistyksen tehtävä... 3 1.1 Yhdistyksen tarkoitus... 3 1.2 Yhdistyksen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 YLEISTÄ Toiminta-ajatus Olutseura William K. ry perustettiin 25.2.1991 vaalimaan olutkulttuuria, oluttietoutta ja oluen arvostusta llä. Sen lisäksi tavoitteena on jäsenten

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty :n syyskokouksessa 25.11.2016 Sivu 2 / 10 Sisällysluettelo Järjestötoiminta... 3 Edunvalvonta...

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN ROTARYKLUBI

UUDENKAUPUNGIN ROTARYKLUBI UUDENKAUPUNGIN ROTARYKLUBI KLUBIJOHTOSUUNNITELMA 2015 2016 Uudenkaupungin Rotaryklubi kokoontuu joka arkitorstaina Hotelli Aquariuksessa klo 12.00 1 / 5 KLUBIJOHTOSUUNNITELMA 2015-2016 Uudenkaupungin Rotaryklubi

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014 sivu 2 / 8 Toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus vuodelle 2014 SISÄLLYSLUETTELO 3. VUODEN 2014 TOIMINNAN PAINOPISTEET 1. PARANNETAAN NUORISOVALTUUSTON

Lisätiedot

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry, ruotsiksi Miljöstuderande MYY rf ja englanniksi The Association

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Partiolippukunta Vihterä ry Toimintasuunnitelma 2016 Mahdollistamme alueen lapsille ja nuorille laadukasta ja mielekästä partiotoimintaa Yleistä toiminnasta Partiolippukunta Vihterä ry:n tarkoituksena

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2017 Prosessiteekkarit ry

Toimintasuunnitelma 2017 Prosessiteekkarit ry Toimintasuunnitelma 2017 Prosessiteekkarit ry 15.11.2016 Johdanto Prosessiteekkarit ry (myöh. Yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun

Lisätiedot

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen

Lisätiedot

OULUNKYLÄ-SEURAN TOIMINTASUUNNITELMA 2011

OULUNKYLÄ-SEURAN TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 OULUNKYLÄ-SEURAN TOIMINTASUUNNITELMA 2011 A. Oulunkylä - asuinalueen toiminnallisuus, viihtyvyys ja yhteisöllisyys Tavoitteet * Oulunkylä säilyy ja kehittyy toiminnallisena, palvelevana, viihtyisänä

Lisätiedot

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) 1 Yhdistyksen nimi on Liikkalan-Ruotilan kyläyhdistys ry ja sen kotipaikka on Anjalankoski. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää Liikkalan ja Ruotilan alueiden

Lisätiedot

Syyskokous Lahdesjärven ABC 16.11.2011 klo 17.00 alkaen

Syyskokous Lahdesjärven ABC 16.11.2011 klo 17.00 alkaen Jäsentiedote 5/2011 Internet osoitteemme www.talvi.info Syyskokous Lahdesjärven ABC 16.11.2011 klo 17.00 alkaen Kutsuttuina vieraina: Visual Computing Oy, Petri Jyrkkä ekokumppanit, Suvi Holm ROTOTEC,

Lisätiedot

AURINKO GOLF RY

AURINKO GOLF RY AURINKO GOLF RY 21.2.2017 JOHTOKUNNAN KÄSIKIRJA Käsikirja on tarkoitettu seuran johtokunnan ja toimikuntien jäsenille luomaan yhteiselle toiminnalle suuntaviivat ja toimintamallit. Johtokunnan toiminta

Lisätiedot

Jäsentiedote 2/2017. Sääntömääräinen syyskokous Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, Tampere

Jäsentiedote 2/2017. Sääntömääräinen syyskokous Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, Tampere Jäsentiedote 2/2017 Sääntömääräinen syyskokous 29.11.2017 Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, 33310 Tampere Lähde: http://www.tampere.fi/tilakeskus/rakennuttaminen/kaynnissaolevatrakennushankkeet/tesomanjaahalli.html

Lisätiedot

V-S Jyty ry TIEDOTTAA

V-S Jyty ry TIEDOTTAA V-S Jyty ry TIEDOTTAA 24.10.2014 V-S Jyty ry:n tiedote 2/2014 K O K O U S K U T S U V-S Jyty ry:n syyskokous pidetään tiistaina 2.12.2014 klo 17.00 alkaen Linnateatterissa, 4. kerroksen teatterisali, Linnankatu

Lisätiedot

KAMPRAATTTI ON OSALLISTUNUT SEURAAVIIN KUOROKILPAILUIHIN, -KATSELMUKSIIN JA -FESTIVAALEIHIN:

KAMPRAATTTI ON OSALLISTUNUT SEURAAVIIN KUOROKILPAILUIHIN, -KATSELMUKSIIN JA -FESTIVAALEIHIN: KAMPRAATTI, viralliselta nimeltään Ilmajoen musiikkikoulun kamarikuoro Kampraatti, on perustettu vuonna 1979. Kuoron on perustanut ja koko sen historian ajan johtanut Ilmajoen musiikkiopiston rehtori,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä ja edunvalvojana.

Lisätiedot

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005.

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. 1. Yhdistyksen nimi on Lappeenrannan Taideyhdistys r.y., sen

Lisätiedot

JYKYS ry:n ALUMNITOIMINNAN STRATEGIA Tavoitteet ja keinot abista alumniksi elinikäiseksi oppijaksi

JYKYS ry:n ALUMNITOIMINNAN STRATEGIA Tavoitteet ja keinot abista alumniksi elinikäiseksi oppijaksi JYKYS ry:n ALUMNITOIMINNAN STRATEGIA Tavoitteet ja keinot abista alumniksi elinikäiseksi oppijaksi Jyväskylän yliopiston alumnit JYKYS ry:n kehitys g Jyväskylän korkeakoulun ja yliopiston seniorit ry

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 10.10.2016 Hyväksytty syyskokouksessa 01.11.2016 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 1. KESKI-UUDENMAAN

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta. ELÄKELIITON HÄMEEN YHDISTYS ry Yhdistyksen säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY

POHJOIS-KARJALAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY POHJOIS-KARJALAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY POHJOIS-KARJALAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY:N SÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Karjalan Reserviupseeripiiri r.y. Sen kotipaikka

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 1 Toimintasuunnitelma 2014 TOIMINNAN PÄÄTAVOITE: Lastentarhanopettajien merkityksen esiin nostaminen yhteiskunnassa YHDISTYS: 1. Vaikuttaa jäsenistönsä asemaa koskevaan päätöksentekoon, työolosuhteisiin

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT

JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Jyväskylän Reserviupseerit ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistys on Suomen Reserviupseeriliitto

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry HALLITUSOHJELMA

Turun Seudun Pool ry HALLITUSOHJELMA Turun Seudun Pool ry HALLITUSOHJELMA kausi 2015-2016 Julkaisija: Turun seudun pool ry Johdanto Biljardiliiga Turun seudulle avoin biljardiliigakausi aloitetaan taas syksyllä. Biljardiliigan järjestäjänä

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2013

Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2013 Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2013 YHDISTYKSEN ARVOT VISIO Lapsen ja lapsuuden arvostus Yhteisvastuu Inhimillisyys Suvaitsevaisuus Ilo Visio on näkymä yhdistyksen

Lisätiedot

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004 1 2 Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa.. 04 Esitysluonnos Koulujen Musiikinopettajat ry:n syyskokoukselle Riihimäellä.. 14 4 5 6 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen AVUSTUSOHJESÄÄNNÖT 1 (6) YLEISAVUSTUS 1 Avustuksen hakeminen Yleisavustusta voidaan myöntää Jyväskylän ammattikorkeakoulussa koulutusalajärjestöinä tai vastaavassa asemassa toimiville rekisteröidyille

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle 11.2.2017 Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Tulevaisuuden Ystävät ry:n toiminnan tarkoituksena on kutsua eri

Lisätiedot

LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5)

LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5) LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5) LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖKUNTAYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimenä on Lappeenrannan teknillisen yliopiston henkilökuntayhdistys ry. Yhdistyksen

Lisätiedot

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin yliopiston jatko-opiskelijat ry, ruotsiksi Doktorander vid

Lisätiedot

TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT

TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT Sisällysluettelo 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA...3 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS...3 3 TOIMINNAN LAATU...3 4 JÄSENYYTTÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET...4 5 YHDISTYKSESTÄ EROAMINEN

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018 Prosessiteekkarit ry

Toimintasuunnitelma 2018 Prosessiteekkarit ry Toimintasuunnitelma 2018 Prosessiteekkarit ry 13.11.2017 Johdanto Prosessiteekkarit ry (myöh. Yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun

Lisätiedot

SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki.

SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura. Seura toimii Suomen Hiihtoliitto ry:n, Suomen Ampumahiihtoliitto

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 10.4.2015 Sihteerin

Lisätiedot

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät TiVoLin viestintä Seuran www-sivujen päivitysvastaavat Seuratoiminnan työryhmä Projektien työryhmät Johtokunta: pj, sihteeri, rahastonhoitaja, toimialavastaavat Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät Valmentajat,

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Joensuun seudun JHL 310 ry Vahva edunvalvonta Työyhteisöja jäsenlähtöinen toiminta Osaava ja toimiva yhdistys Tiedottaminen ja monipuoliset edut TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 (9)

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Tapanilan Erä ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 1(6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Vuosi 2012 tulee olemaan taloudellisesti haasteellinen toimintavuosi. Oletettavaa on, että Helsingin Kaupungin

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta Vuoden 2014 kohokohdat. Tampereen Yliopiston Laulajat ry. Laura Sinkkonen puheenjohtaja 2014

Toimintakertomus vuodelta Vuoden 2014 kohokohdat. Tampereen Yliopiston Laulajat ry. Laura Sinkkonen puheenjohtaja 2014 Tampereen Yliopiston Laulajat ry Toimintakertomus vuodelta 2014 Laura Sinkkonen puheenjohtaja 2014 Tampereen Yliopiston Laulajat ry:n (TYL) toimintaan osallistui vuonna 2014 noin 70 aktiivista kuorolaista.

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kielet

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kielet YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on Sinebrychoffin taidemuseon ystävät r.y., ruotsiksi Konstmuseet Sinebrychoffs vänner r.f. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki.

Lisätiedot

Syyskokous Suomalaisella Klubilla 17.11.2009 klo 18.00. Kutsuttuna vieraana:

Syyskokous Suomalaisella Klubilla 17.11.2009 klo 18.00. Kutsuttuna vieraana: Jäsentiedote 6/2010 Internet osoitteemme www.talvi.info Syyskokous Suomalaisella Klubilla 17.11.2009 klo 18.00 Kutsuttuna vieraana: Bauer Watertechnology Oy on erikoistunut kemikaalittomaan vedenkäsittelyyn.

Lisätiedot

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer

Lisätiedot

Projektiyhdistys ry. SÄÄNNÖT 13.1.2016 Sivu 1 / 6 SÄÄNNÖT. 1 Nimi

Projektiyhdistys ry. SÄÄNNÖT 13.1.2016 Sivu 1 / 6 SÄÄNNÖT. 1 Nimi Sivu 1 / 6 Projektiyhdistys ry SÄÄNNÖT 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Projektiyhdistys ry, ruotsiksi Projektföreningen rf, ja sen kotipaikka on Helsinki. Kansainvälisissä yhteyksissä yhdistys voi käyttää epävirallista

Lisätiedot

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pilvenmäen Ravinaiset ry ja sen kotipaikka on Forssan kaupunki. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

Turun kaupunginorkesterin operatiivinen sopimus 2015

Turun kaupunginorkesterin operatiivinen sopimus 2015 Turun kaupunginorkesterin operatiivinen sopimus 2015 1. Kaupungin strategisten tavoitteiden (strategiset ohjelmat, U2, lautakunnan/toimialan painopisteet) toteutuminen orkesterissa Linjaus/painopiste 3.2.3.

Lisätiedot

Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry Yhdistyksen säännöt

Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry Yhdistyksen säännöt Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry Yhdistyksen säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry josta näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys ja jonka kotipaikka on

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Kymenlaakson Osakunta

Kymenlaakson Osakunta HALLITUKSEN KOKOUS I/2017 PÖYTÄKIRJA Aika 12.1.2017 kello 18:00 Paikka DGO Läsnä: 9 hallituksen jäsentä Kokousvirkailijat: Hallituksen puheenjohtaja Esa-Pekka Helanne Sihteeri Olli Ahola 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Finnish Communication and Internet Exchange - FICIX ry, ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Finnish Communication and Internet Exchange - FICIX ry, ja sen kotipaikka on Helsinki. PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Yhdistysrekisteri 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Finnish Communication and Internet Exchange - FICIX ry, ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus

Lisätiedot

TYYn avustukset järjestöille

TYYn avustukset järjestöille TYYn avustukset järjestöille 23.03.2016 Universitas Turku TYY & TY yhteistyössä Opetusta tukevan tai muuten akateemisen toiminnan järjestämiseen Esimerkiksi kurssien tai seminaarien järjestämiseen ja julkaisujen

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt

Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt Rekisterinumero 178573. Säännöt rekisteröity yhdistysrekisteriin 25.2.2000. Y-tunnus 1596966-6 Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt Yhdistyksen nimi 1 Yhdistyksen nimi on Ukko-Kolin Ystävät r.y. Yhdistyksen

Lisätiedot