Partolan vetovoima imi Motonetin Pirkkalaan Kauppakeskittymän ja tulevan moottoritien uskotaan tuovan asiakkaita

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Partolan vetovoima imi Motonetin Pirkkalaan Kauppakeskittymän ja tulevan moottoritien uskotaan tuovan asiakkaita"

Transkriptio

1 Teemana yrittäminen. Pirkkala Härmälä Hatanpää Keskiviikko 27. syyskuuta 2006 Jakelu myös Nokialle 45. vsk, nro 39 Partolan vetovoima imi Motonetin Pirkkalaan Kauppakeskittymän ja tulevan moottoritien uskotaan tuovan asiakkaita Liisa Raipala Motonetin Tampereen ja Hämeenlinnan tavaratalopäällikkö Vesa Reini ei pelkää naapuriliikkeiden kilpailua. Partolaan rakennettava neliön liikerakennus on noussut harjakorkeuteen. Partolan liikevalikoima monipuolistuu, kun päätuotteenaan autovaraosia ja autotarvikkeita kauppaava Motonet avaa alueelle uuden myymälän tammikuussa. Harjakorkeuteen noussut reilun neliön halli korvaa Tampereen Nekalan myymälän. Tampereen ja Hämeenlinnan tavaratalopäällikkkö Vesa Reini uskoo Partolan houkuttelevuuteen. Kauan kartoitimme, mihin kannattaa sijoittua. Tämä on kasvava paikka, joka kehittyy koko ajan, hän sanoo. Vaihtoehtona punnittiin myös Tampereen Lielahtea, mutta paikka valmistuvan moottoritien läheisyydessä vei voiton. Nekalaan täytyy tulla varta vasten meille, mutta tähän kaupan keskittymään löytävät helposti ohikulkijatkin. Myös lähelle suunniteltu autokaupan keskus tuo varmasti asiakkaita myös meille. Työpaikan Pirkkalaan sijoittuva liike tarjonnee noin 20 vakituiselle ja 10 lauantai- ja kiireapulaiselle. Varaosamyynnin lisäksi Motonetin tavaratalopuoli kauppaa erilaisia kodin ja vapaa-ajan tarvikkeita, joten kilpailu naapuriliikkeiden kanssa on kovaa. Kilpailua ei pelätä. On vain positiivista, että jos asiakas ei löydä hakemaansa meiltä, se löytyy naapurista. Auton varaosia hakevat niin autokorjaamot, itse autoaan korjaavat kuin korjaamoreissua varten osia etsivät. Motonetilla on 8 myymälää eri puolilla eteläistä Suomea. Pirkkala mukaan Tampereen seudun jätevedenpuhdistamon suunnitteluun Pirkkalan kunnanhallitus päätti maanantaina yksimielisesti, että kunta on mukana Tampereen seudun jäteveden keskuspuhdistamohankkeen suunnittelussa. Kunta varautuu keskuspuhdistamon jatkosuunnittelun kustannuksiin ns. kuormitusjakoperiaatteella. Pirkkalan osuus on noin euroa. Keskuspuhdistamon sijaintipaikaksi ovat esisuunnitelmassa olleet vahvimmin ehdolla Nokia ja Pirkkala. Puhdistamon paikka olisi Pirkkalan vaihtoehdossa lentokentän ja Pyhäjärven välissä Kotiniityn tilan vieressä - noin kolme kilometriä Luodon saarelta mantereelle päin. Pirkkala ei Nokian tapaan asettanut päätöksen yhteydessä reunaehtoja mukaan tulolleen. Nokian kaupunginhallitus on päättänyt kaupungin olevan mukana suunnittelussa. Se kuitenkin linjasi, ettei puhdistamon purkuputki saa sijaita Saviselällä, Nokianvirrassa eikä Kulovedellä. Nokialla on esitetty jopa purkuputken vetämistä merelle. Keskuspuhdistamohanketta vetävä Tampereen Vesi Oy on pyytänyt 35 kunnan kannanotot yhteisestä jätevedenpuhdistamosta. Suunnitteluhanke on alkamassa tänä vuonna ja valmistuu Tavoitteena on määritellä puhdistamon sijoituspaikka, puhdistettujen jätevesien purkupaikka ja jätevesien johtamisen periaateratkaisut. Pirkanmaan ympäristökeskuksen yhteistyössä Pirkanmaan kuntien kanssa teettämässä Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelmassa esitettiin jätevesien käsittelyn keskittämistä. Tämä tarkoittaa ensi vaiheessa yhdeksän ja pitkällä tähtäimellä noin 30 kunnan jätevesien johtamista käsiteltäväksi rakennettavaan keskusjätevedenpuhdistamoon. Keskuspuhdistamon on määrä olla valmis vuonna Puhdistamosta on kaavailtu tulevan kuntien omistama osakeyhtiö Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n tapaan. Verenluovuttajia kävi 75 Kaikkiaan 75 kävi luovuttamassa verta, kun SPR:n Veripalvelu järjesti verenluovutuksen viime keskiviikkona Pirkkalassa. Seuraava verenluovutus järjestetään 3. tammikuuta. Varas murtautui autoihin Viime viikolla Partolassa liikkui automurtoihin erikoistuneita varkaita. Keskiviikon ja torstain välisenä yönä varas iski Isomäentie 7:n luo parkkeerattuun autoon, josta hän vei cd-soittimen ja cdlevyjä. Isomäentie 9:n pihassa olleesta autosta voro vei autonavigointilaitteen. Perjantain ja lauantain välisenä yönä varas murtautui Kenkätie 7:n luo pysäköityyn autoon ja vei autosta gps-paikantimen. Pyörävarkaita liikkeellä Varas vei polkupyörän Pirkkalan Citymarketin pihasta viime perjantaina kello 15:n ja 17:n välillä. Kadonnut pyörä on Diamond Back -merkkinen, vaalean beesin värinen temppupyörä. Viime keskiviikon ja torstain välisenä yönä polkupyörä katosi Kreetankuja 4:stä kerrostalon pihakatoksesta. Pyörä on Crescent-merkkinen, puna-valko-musta-hopean värinen maastopyörä. Muutkin ovat hukanneet pyöriään. Sää Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai Nimipäivät Auringon nousut ja laskut Arja klo 7:23/19:08 Nokia Tampere Nokia Tampere Nokia Tampere Nokia Tampere Mikko, Mika, Miikka klo 7:26/19: Sorja, Sirja klo 7:28/19:02 Pirkkala Pirkkala Pirkkala Pirkkala Rauno, Raine, Rainer klo 7:31/18: Valio klo 7:33/18: Raimo klo 7:36/18: Saija, Saila klo 7:38/18:49 Pirkkalan 3 vrk:n sää? Näppäile tekstiviesti SÄÄ 3 PIRKKALA ja lähetä se numeroon (0,84 e) Maanmittauslaitos, lupa nro 30/MMY/02

2 2 Pirkkalainen Nro Seurakunnassa tapahtuu: Poonusta parisuhteeseen syksyn parisuhdetapahtuma Kirkkoveräjän seurakuntatalo su klo Yhteistä aikaa parisuhteelle!?- Liisa ja Pertti Purosen alustus aiheeseen. Kanavat eri elämäntilanteissa oleville pareille Tervetuloa hiomaan parisuhdetaitoja! Lapsille omaa ohjelmaa. Kirkossa Perkiöntie 40: Su klo 10 Enkelten sunnuntain perhemessu, mukana Denise Gauffin-Kostilainen, Tuulia Ikonen, Marika Korajoki, Pirkko Leponiemi- Pirhonen Ei ole pyhisparkkeja, eikä ei ole pyhäkouluja Ke Kirkon keskiviikko, joka on kaikille avoin kohtaamispaikka. Klo hartaus kirkkosalissa, jonka jälkeen ruokailu (2e/1e). Klo lauluhetki. To klo Pirkkalan sotaveteraanien 40v. musiikkijuhla. Kotkien soittokunta, Heikki Kulo, laulu, Heli Ahvenainen-Saaristo, piano, kanttori Pirkko Leponiemi-Pirhonen. Lausuntaa Asser Nyberg. Ti Perheneuvoja Kirsti Ijäs pohtii kanssamme Miten olla isovanhempi? Aloitamme kirkolla klo alkaen ruokailulla ja tilaisuus jatkuu kirkkosalin puolella klo Kahvit juomme tilaisuuden lopuksi Lindholmin perheen lähtöjuhla jumalanpalveluksen yhteydessä klo 10. Hanna ja Toni Lindholm sekä lapset ovat lähdössä v alussa Kansanlähetyksen lähetteinä Etu-Aasiaan. Vanhassa kirkossa Anian rantatie 226: Su klo 16 Kahvikonsertti, Samuli Seppälä, laulu, kanttori Liisa Aaltola. Pirkkalan Hämeenpuolen Martat 70 v. Kahvitarjoilu. Kirkkokuljetus: klo Toivio(vanha kauppa), Pereentie, Jaakontie, klo 9.25 Kreetantie, klo 9.35 Suuppa (kirjaston pysäkki), Ratsutilantietä Kyöstille, Turri ja vanha kirkko. Ti klo 18 Koison- Sorkkalan lähetysilta Vanhan kirkon Kirkkotuvalla. Kirkkoveräjän srk-talolla Kirkkoveräjäntie 2: Pe klo 18 perjantaipiiri, avoin kaikille. Ti Tiistaitupa, klo hartaus, jonka jälkeen ruokailu (2e/1e). Mukana lähetyssihteeri Sirpa Hämäläinen kertomassa Pietarin katulapsityöstä. Ti klo 18 Vanhempainilta, aiheena: Rakasta lasta, varjele vanhemmuutta. Vieraana opetusneuvos, pastori Pertti Luumi. Tilaisuus alkaa kahvija mehutarjoilulla klo Lapsille omaa ohjelmaa kerhotiloissa. Torstaisin lapsikuoro, tule mukaan musisoimaan! Kaksi lauantai-iltapaivää raamatusta ja rukouksesta, ja klo Kirkkoveräjällä. Päivien sisältö on suunniteltu raamattutai rukousryhmien jäsenille ja vetäjille tai tällaisista ryhmistä kiinnostuneille. Imoittaudu viim Tuulia Ikoselle p tai Jukka Jormanaiselle p Su klo Poonusta parisuhteeseen syksyn parisuhdetapahtuma. Yhteistä aikaa parisuhteelle? - Liisa ja Pertti Purosen alustus aiheeseen. Kanavat eri elämäntilanteissa oleville pareille. Lapsille omaa ohjelmaa. Tervetuloa hiomaan parisuhdetaitoja! Lähetysmyymäläkahvila Sirpakassa Suupantie 10: Ke klo 19 Iltakahvit Sanan äärellä, mukana mm. Parantaiset. Tervetuloa! Tiistaisin klo shakkikerho.tervetuloa pelaamaan ja jutustelemaan. Sirpakan lukupiiri tiistaina klo Luemme lastenlääkäri Leena Pasasen kirjaa, Daktarin lapset. Pihlajaniemessä Pappilantie 100: Ti klo naisten Seurakuntatoimisto ja taloustoimisto (Suupantie 10) avoinna ma-pe klo 9-13, lisäksi ma klo 15-17, puh saunailta. Muuta toimintaa: Naisten Raamattupiiri kokoontuu Puuhkalakin päiväkodilla keskiviikkoisin klo Kyöstinkodon kerho klo 14. To klo 19 Professori Antti Eskola kertoo viimeisimmän kirjansa Yksinkertainen usko teemoista Pirkkalan pääkirjastossa Rovastikunnallinen kehitysvammaisten kirkkopyhä Jämijärvellä. Ilmoittautumiset Sirkka Nylundille p Perheuutiset: Kuollut: Hilkka Karoliina Maja 85v., Reijo Olavi Salakari 57v., Kastettu: Iivari Olli Aslak Arvola. Aleksi Tapio Haaka, Heikki Juhani Harju, Essi Amanda Huttula, Alex Edvin Kinnunen, Pekko Oskari Peltomäki, Minka Minea Salovaara, Markus Samuel Suuriniemi. Paljasjalkaiset Sana Sari ja Matti Parkon perheeseen syntyi poikavauva klo Vauvan syntymämitat 54 cm ja 4300 g. Pikkuveljeä kovasti on kotona odottaneet myös Luca 5v 5kk ja Oskari 3v 2kk. Merkkipäiviä Sylikaupalla onnea ja iloa monta tuhatta kiloa Helmi Kankaalle 5-vuotispäivänä ja pikku Meerille, jonka 3-vuotispäivä oli Toivottavat vaari ja mummu. Sylintäydeltä onnea Emma Rissaselle Aniaan 5-vuotis syntymäpäivän johdosta Toivottavat Pirkkalan mummo ja ukki. Kahleet ja vankila Ensi sunnuntain perhemessua suunnitellessa tuli luettua Mikkelinpäivän eli Enkelten sunnuntain uuden testamentin lukukappale Apostolien teoista. Päähenkilö eli ihminen jolle tapahtuu tässä raamatunkohdassa on Pietari. Opetuslapsijoukon johtaja, Keefas eli kallion, jolle Kristus lupasi rakentaa seurakuntansa, roomalaiset sotilaat vartioina ovat sivuhenkilöitä ja toimijana on Jumalan sanasaattaja, henkiolento ja palvelija, kirkaskasvoinen ja valkovaatteinen enkeli. Pietari oli vankilassa, koska oli julistanut hyvää sanomaa Jumalan Pojasta Jeesuksesta ja odotti tuomiolle joutumistaan kahleissa ja vankilassa kahden sotilasryhmän vartioimana. Tulevan tuomarin nimikin mainitaan: kuningas Herodes. Ja siitäkin Luukas, tekstin kirjoittaja toteaa, että tavallinen kansa odotti innoissaan tulevaa oikeudenkäyntiä sekä erityisesti tuomion täytäntöönpanoa. Keskellä yötä Herran enkeli tulee, herättää Pietarin ja samassa kahleet putoavat hänen käsistään, käskee laittamaan kengät jalkaan ja viitan harteille ja seuraamaan itseään. Ja Pietari tottelee, vaikkei itse edes ymmärrä tapahtumia. Vasta ulkona, kaupungin kapealla ja pimeällä kujalla enkelin kadottua, hän ymmärtää olevansa vapaa! Kahleissa ja vankilassa voimme olla, vaikkei niitä ulkonaisesti näkyisikään. Anteeksiantamaton mieli, haluttomuus keskustella, kuulla toisen näkemyksiä ja kokemuksia ja sopia asioista suistaa huomaamattomasti sellaiseen henkiseen ja hengelliseen tilaan, jota juuri kahleet kuvastavat. Monesti juurena on jokin pieni asia, ehkä vuosien takaa. Henkisissä kahleissa olemiseen liittyy aina anteeksiantamaton mieli, joka lopulta kasvaa tavaksi hahmottaa todellisuutta ja nähdä itsensä osana sitä. Anteeksiantamaton mieli on katkeruuden kasvupohjana, joka leviää rakentaen yksinäisyyden ja olen uhri vankilan. Tässä vankilassa kärsii eniten itse, ajautuen tilanteeseen, Denise Gauffin-Kostilainen jossa muut ovat varuillaan ja pyrkivät suojelemaan itseään, rakkaitaan, yksityisyyttään ja työtään. Enkeli, joka voi vapauttaa katkeruuden vankilasta on ihminen tai ihmiset, joita kohtaan on anteeksiantamatonta ja selvittämätöntä. Puhuminen ja kuunteleminen, vakaa pyrkimys ja tahto pyytää ja antaa anteeksi ovat ainoa tie ulos vapauteen. Montako kertaa minun on annettava anteeksi veljelleni, joka on rikkonut minua vastaa? Ihan seitsemänkö kertaa?? kysyi Pietari Jeesukselta. Ei vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän!! Nordean Asuntopäivä Muistathan Nordean asuntopäivän to 28.9 klo Tervetuloa! Nordea Pankki Suomi Oyj Teemme sen mahdolliseksi Pirkkala Suupantie 4 nordea.fi

3 Nro Pirkkalainen 3 Pirkkalan keskustan rakennustyöt puhuttavat paikallisia yrittäjiä Aamukahveilla mietittiin myös kuntien kilpailuttamisen suosivan isoja Pirkkalan yrittäjillä on tapana kokoontua yhteiseen aamukahvitilaisuuteen kerran kuussa keskiviikkona Lentokentäntien ABC:lle. Järjestäjänä on paikallinen yrittäjäyhdistys. Idean äiti on Kirsti Korpi. Yksityisyrittäjän työ on itsenäistä ja usein yksinäistäkin, joten on hyvä päästä säännöllisesti tapaamaan muita yrittäjiä ja vaihtamaan kokemuksia ja kuulumisia, Korpi kertoo. Syyskuun ensimmäisen keskiviikon aamukahvitilaisuudessa alustuksen piti projektijohtaja Tapani Kaskela aiheenaan yritysten omistajanvaihdokset. Pirkkalan yrittäjiä mietitytti aamukahveilla kuntakeskuksen laaja uudistus sekä liian pitkälle viety kuntasektorin ostojen kilpailuttaminen. Keskusta uudistuu Monet pk-sektorin yrittäjät harjoittavat liiketoimintaansa Pirkkalan keskustassa Suupalla. Suupan muutostyöt, jossa kuntakeskuksen kasvot käännetään Pyhäjärvelle lienevät perusteellisimmat ja täydellisimmät kuin missään muussa suomalaisessa kunnassa. Uudistusten myötä Suupalle on tulossa myös paljon kalliin rahan asuntoja ja sen myötä ostokykyisiä ihmisiä. Perusteellisen uudistuksen myötä koituvat rakennustyöt ja niistä aiheutuvat haitat kuitenkin mietityttävät joitakin yrittäjiä. Luonnollisesti remonttivaiheen toivotaan olevan mahdollisimman lyhyt ja järjestelyjen sellaisia ettei kaupankäynti tyystin tyrehdy rakennustöiden ajaksi. Kilpailutus suosii isoja Pirkkalan pienyrittäjiä askarruttaa myös kunnan intressi kilpailututtaa kaikki ostamansa pienetkin tuotteet ja palvelut. Tässä kisassa häviäjiä ovat useimmiten paikalliset pk-yrittäjät, yrittäjä Hannu Vallas sanoo. Aivan pienten ostojen kilpailuttaminen on tehotonta eikä välttämättä edes tuota kustannussäästöjä kunnalle. Kilpailuttaminen maksaa, koska sen organisointiin tarvitaan virkamies ja toisaalta epäilen toisinaan virkamiesten kompetenssia kilpailuttaa. Ostotilanteessa pitäisi ottaa huomioon muutakin kuin hinta, Vallas miettii. Reilua peliä! Tule säästöpankkiin ja huomaat, että palvelu pelaa ja kuviot on kunnossa. Reilusti tervetuloa! Marko Lepaus pankinjohtaja

4 4 Pirkkalainen Nro Pirkkalassa Keskuspuhdistamon paikkaa aletaan hakea tosimielellä Nokia on kaupunginhallituksensa suulla ottanut tukevan vastakarhakan siihen, ettei Tampereen kaupunkiseudun yhteistä jätevedenpuhdistamoa, tai tarkemmin sen purkuputkea, sijoitettaisi sen paremmin Pyhäjärven Saviselälle, Nokianvirtaan kuin Kuloveteen. Nokia samoin kuin Pirkkala kuitenkin haluavat olla mukana puhdistamon suunnittelussa. Tampereen Vesi Oy kyselee paraikaa kunnilta kantoja asiaan. Pirkkala on Nokian ohessa toinen hankkeen kuuma kunta eli ehdolla puhdistamon sijoituspaikaksi. Pirkkala ei suunnittelurahan myöntämisen yhteydessä ottanut muulla tavoin kantaa asiaan. Hankkeessa on olennaista sen mahdollinen kokonaishyöty. Tampereen Vesi sanoo keskuspuhdistamon olevan nykyistä hajautettua järjestelmää parempi vaihtoehto, kun lupaehdot kiristyvät. Sijoituspaikkaa harkittaessa keskustelu käy ymmärrettävästi kuumana ja jätelaitoksesta puhuttaessa tunteet ovat pinnassa. Liikkeellä on monenlaista tietoa puhdistamon ja järveen johdetun puhdistetun jäteveden vaikutuksista. Kun Tampereen Vesi on saanut kuntien vastaukset ja lukenut ne ajatuksella, jatkuu suunnittelu. Siinä on haettava tosiseikkoja ja puolueetonta faktaa siitä, mikä ratkaisu on paras. Niin ympäristöarvot kuin taloudelliset seikat selvitetään perusteellisesti. Vain tätä kautta saadaan tukevaa pohjaa tuleville päätöksille. Yksi Nokian ehdotus on ollut putken vetäminen Itämereen. Se kuulostaa venäläiseltä ympäristöpolitiikalta, joka taitaa sortua hankkeen kalleuteen. Mikko Petter ja Toini Elina ovat fiiniä päivällisseuraa Pirkkalan Kivirannassa on mahdollisuus sukeltaa Pirkkalan ja Tampereen historiaan vuoteen 1925, jolloin Tampereen Verkatehtaan isännöitsijä Mikko Petter Lampén ja hänen vaimonsa Toini Elina viettivät kesää huvilallaan. Herrasväen päivälliset vievät matkailuryhmät aikaan, jolloin tamperelainen herrasväki lepäsi kesiään ja kestitsi vieraitaan Pyhäjärven huvilarannikolla. Näyttämönä on Tampereen NNKY:n omistuksessa oleva Kivirannan satavuotias huvila, nykyiseltä nimeltään Villa Kaarina. Se on ainut hyväkuntoinen ja käytössä olevan huvila, joka on jäänyt jälkeen muistona vuosisadan alun kesäasutuksesta Härmälän ja Pirkkalan rannoilla. Kiviranta oli Lampénien kesähuvilana ja 30-luvuilla. Se tuli Tampereen NNKY:n omistukseen 1960-luvulla. NNKY järjestää vehreässä Kivirannassa kursseja, kokouksia ja majoitusta. Lisävipinää päätettiin hakea ideoimalla perinteikästä ympäristöä hyödyntävä matkailuhoukute. Vieraat voivat nyt nauttia Mikko Petterin ja Toini Elinan hienovaraisesta keskustelusta päivällistarjoilun ohessa. Kivirannassa Miksi te pudotitte sen lusikan, ahdisteli Toini Elina (Mari Välimäki) Kivirannan palvelijatarta (Elina Orjatsalo). Tämä jo hieman nokkaantui. Verkatehtaan isännöitsijä Mikko Petter Lampén (Hannu Välimäki) sovitteli insidenttiä. Saa katsella sivusta NNKY:n toimitusjohtaja Piia Nurmela on ilahtunut matkailutuotteen jo saamista kiitoksista. Tampereen kokous- ja kongressimatkailun testiryhmä tutustui Herrasväen päivällisiin ja se on saanut tähän asti testatuista matkailutuotteista parhaan arvosanan. Aika moni kysyy, onko vieraiden osallistuttava esitykseen. Saa, mutta ei tarvitse. Vieraat voivat rennosti kuunnella isäntien kertomuksia talosta ja mennä mukaan, kun he esittelevät huvilaa. Tietysti tilaaja voi halutessaan järjestää myös 20-luvun kutsut vieraiden pukeutumista myöten, Nurmela kertoo. Herrasväen päivällisiä tarjotaan maksimissaan 35 hengen ryhmille suppeina ja laajoina paketteina myös englanninkielisenä. Vieraat haetaan haluttaessa Tampereen Verkatehtaan edestä (Koskikeskus) museobussilla Pirkkalaan. Täällä odottaa 20- luvun tapaan laitettu päivällinen kuhineen, vasikanselyksineen omenapaistoksineen ja leivoksineen, kertovat Nurmela ja Kivirannan johtaja Maarit Salomäki-Putkonen. Ei kylään käsineittä! Verkatehtaan isännöitsijäpariskuntaa näyttelevät taidokkaasti Mari ja Hannu Välimäki, jotka historian opiskelijoina tuntevat aiheensa. Hauskan käsikirjoituksen Herrasväen päivälliskutsuihin on tehnyt Elina Orjatsalo. Esitys on saatu autenttiseksi haastattelemalla isännöitsijän poikaa Risto Lampénia ja lapsenlapsia Ritva Jaakkolaa ja Raija Lempénia. Historian faktoissa ollaan tarkkoja. Viimeistellyn toteutuksen on varmistanut EU:n Leader+ -rahoitus. Kivirantaa emännöinyt Toini Elina oli oikeastikin tiukka ja hyvää käytöstä vaaliva rouva huvilallaan. Naisten edellytettiin pitävän vieraisilla valkoisia käsineitä, kertoo Toini Elinaa näyttelevä Mari Välimäki. Suositeltava tapa myös nykyisessä Pirkkalassa, jos ei halua aivan rääsyläiseltä näyttää! Viikon vieras Palstalle voi osoittaa kirjoituksia os. Pirkkalainen, Pl 23, Pirkkala. Sähköposti: Pirkkala ja seutuyhteistyö Harva on voinut välttyä siitä tiedosta, että Suomessa ollaan tekemässä kunta- ja palvelurakenneuudistusta. Hallituksen käynnistämää hanketta kutsutaan PARAS-hankkeeksi; nimi saattaa olla enne tai sitten ei. Kukaan asiaan paneutunut ei voi kiistää sitä, että jotain tarttis tehrä, jotta kuntien kyky tarjota kohtuulliset palvelut asukkailleen voidaan turvata. Aikamme suuria paradokseja on se, että vaikka elintasomme nykyisellään on korkeampi kuin koskaan aiemmin, mahdollisuutemme kustantaa entinen kunnallinen palvelutaso ovat uhanalaiset, erityisesti pelätään tulevaisuutta. Pirkkala sen paremmin kuin muutkaan Tampereen seutukunnan kunnat ei ole niitä Suomen kuntia, joiden ongelmat ovat suurimmat. Olemme Pirkkalassa tosin voimakkaan kasvun vuoksi jonkin verran velkaantuneet, mutta emme mitenkään mahdottoman edessä. Itse asiassa Tampereen seutukunnan kunnat ovat ymmärtäneet laajan yhteistyön tarpeen jo ennen valtiovallan asialle ryhtymistä. Olemme valmistelleet yhteistyötä jo monien vuosien ajan. Tampereen kaupunkiseudun kehittämisstrategia on valmistunut, kuntayhtymä perustettu, seutuhallitus ja seutujohtaja valittu. Käytännön hankkeisiinkin päästäneen tuota pikaa. Vieläkin pitemmällä yhteistyön kehittelyssä olemme niin sanottujen Tampereen kehyskuntien kanssa. Moni hanke on jo toteutunut tai toteutumassa. Informaatio- ja kommunikaatioteknologian hankkeita on useita kuten myös erityissairaanhoidon, hankintatoimisto on perustettu, työterveysliikelaitos aloittaa ensi vuoden alussa, samoin ympäristöterveydenhoito yhden kunnan hoitamana ja niin edelleen. Tilanne on niin hyvä, että PARAS-hankkeen asettamat velvoitteet voitaneen Pirkkalan osalta selvittää vaikeuksitta. Perusterveydenhoidon ja siihen liittyvien sosiaalipalvelujen hoitamiseen todennäköisesti vaadittava asukkaan väestöpohja saavutettaneen helposti muodostamalla yhteistoiminta-alue Lempäälän ja Vesilahden kanssa. Alustavasti on keskusteltu myös Nokian ja Ylöjärven mukaantulon selvittämisestä. Ammattikoulutuksen asukkaan väestöpohja saavutetaan jo nyt perustetussa koulutuskonsernissa. PARAS-hankkeen puitelaissa tultaneen säätämään, että Tampere laatii yhdessä lain perusteluissa lueteltujen kuntien kanssa suunnitelman maankäytön, liikenteen, asumisen ja palvelujen järjestämisestä kaupunkiseudulla. Jää nähtäväksi, poikkeavatko tälle suunnitelmalle asetettavat tavoitteet niistä, joita kaupunkiseudulle jo aiemmin laaditussa seutustrategiassa on asetettu ja joita seutuhallitus on jo ryhtynyt toteuttamaan. Joka tapauksessa puitelain edellyttämän suunnitelman laatimisesta tulee ensimmäinen seutuhallituksen iso hanke. Kaikki Tampereen kehyskunnat ovat ilmaisseet halunsa olla mukana kehittämässä seutukunnan laajaa yhteistyötä. Pyrkimyksenä on tietysti saavuttaa palveluihin ja toimintoihin tehoa ja taloudellisuutta ja sitä kautta hyötyä kaikille osapuolille. Yhteistyöstä ei millekään osapuolelle voi koitua menetyksiä. On varmaan syytä vielä todeta, että kaikkien kehyskuntien yhteinen lähtökohta on se, että yhteistyö pohjautuu itsenäisten kuntien toimintaan, ei kuntaliitoksiin. Risto Koivisto Kirjoittaja on Pirkkalan kunnanjohtaja ja Pirkanmaan maakuntahallituksen puheenjohtaja

5 Nro Pirkkalainen 5 EDULLISEMPAAN SYKSYYN HINNAT VOIMASSA TO LA Saarioisten Jyväbroilerin maustetut FILEEPIHVIT 6,64 /kg 2 Panasonic Lumix DMC-LS2 DIGIKAMERA 5,0 megapikseliä, 3 x optinen zoom, 2,0 LCD-näyttö, 9 aiheohjelmaa mm. urheilu, sarjakuvaus jopa 3 kuvaa sekunnissa. Hintaluokassaan ainutlaatuinen Mega O.I.S optinen kuvanvakain, takuu 12 kk Pirkan parhaat reseptit 99 rs Saarioisten KARJALAN- PIIRAKAT 9 kpl/630 g 3,09 /kg Vip set TÄYSMEHUT 1 l 0,50 /l 1 95 pkt 4PRK2.-erä -18%179.- Hinta ilman Plussa-korttia Naisten venyke KÄVELY- KENGÄT musta -33% -33% (29,90) Naisten NILKKURIT 2 mallia (29,90) Ingman Golden maustetut KERMA- JÄÄTELÖT 1 l 1 99 pkt Wigrenin OHUTLENKKI 4 95 kg Creme Bonjour TUOREJUUSTOT 200 g 9,95 /kg 1 99 rs Suomalainen 5 95 NAUDAN PAISTI- JAUHELIHA kg Mr Max MEHUJUOMAT 5 l 0,30 /l kpl Valio MAITORAHKA tavallinen 250 g 3,96 /kg 0 99 prk HINNAT VOIMASSA TO LA Kenwood FT 185 MONITOIMIKONE tällä monitoimikoneella raastat, viipaloit, sekoitat, pilkot, hienonnat, vaahdotat tai puristat mehut käden käänteessä. Kulhon kapasiteetti 0,8 l, tehosekoittimen tilavuus 1 l, kulho ja kansi konepestäviä, teho 700 W, takuu 2 vuotta (79,90) SÄÄSTÖHINTA Emmi RUOKARYHMÄ 4-hengelle massiivipuuta, tuolit kangasverhoiltu, pöydän koko: 113 x 71 cm (199,90) SÄÄSTÖHINTA PYSYVÄSTI EDULLISIA TUOTTEITA netissä, katso: Länsilihan KASSLER- PAISTI Uutta Fiskarsilta! KATTILA 2 l KATTILA 3 l KATTILA 4 l PAISTINPANNU 26 cm PAISTINPANNU 28 cm PAISTOKASARI 24 cm/2,5 l KASARI 1,5 l Syvä PAISTOKASARI 26 cm/3,3 l Rosenlew RM1730W MIKRO- AALTOUUNI 3 99 kg Olvin III-OLUT 12-pack 1,84 /l 50 pack Hinta sis. pantit 1,20 Olvi LORDI COLA tai LORDI LIGHT 1,5 l 1,26 /l 2 29 plo (34,90) 31,90 (39,90) 37,50 (46,90) 33,50 (42,00) 39,00 (49,00) 44,00 (55,00) 23,10 (28,90) 47,00 (59,00) tilavuus 17 l, teho 700 W, 5 tehoaluetta, pyörivä alusta, valkoinen, paino 12 kg, mitat: kork. 286, lev. 455 ja syv. 384 mm., takuu 2 vuotta -17% Hinta ilman Plussa-korttia 79,00 Lisätiedot / Vastuullisuus PIRKKALA Nuijamiestentie 5, puh MA PE 9 21, LA 9 18.

6 6 Pirkkalainen Nro Metsien vapaaehtoinen suojelija saa veroetua tilan myydessään Metsän suojeleminen voi olla tulevaisuudessa yksi metsänomistajan tulonlähteistä siinä missä puukauppakin. Moni metsänomistaja haluaa metsiänsä hoidettavan niin, että niiden virkistys- ja luontoarvot säilyvät, kertoo metsäluontoneuvoja Jukka Ruutiainen Pirkanmaan metsäkeskuksesta. Vapaaehtoisen suojelun piiriin kaivataan alueita myös Pirkkalan seudulta. Vastuu suojelutavoitteiden saavuttamisesta on siirtymässä vähitellen metsänomistajille ja metsäalan ammattilaisille, sanoo vapaaehtoisia suojelukohteita alueelta etsivä Ruutiainen. Ympäristöministeriönkin kanta on, että suojelualueiden pakkolunastuksiin ei ole enää paluuta, hän sanoo. Metsänomistajalle on tarjolla useita keinoja turvata monimuotoisuutta metsässään. Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelma METSO tarjoaa yhdeksi vaihtoehdoksi luonnon kannalta arvokkaiden metsäalueiden vapaaehtoisen suojelun. Tällöin tulee kyseeseen tilan tai sen osan rauhoittaminen. Parhaiten rauhoituksen piiriin soveltuvat alueet, jotka metsänomistajat joka tapauksessa jättävät omasta Ajan hermolla Toimita menotiedot ma kello 15 mennessä. Pirkkalainen, Pl 23, Pirkkala. Puhelin Sähköposti: Tänään: Tänään keskiviikkona 27. päivänä syyskuuta onnittelemme Vesaa! Vanha kansa ennusti muuttolintujen lähdöstä tulevan talven säätä. Jos muuttolinnut eivät olleet lähteneet ennen Mikon päivää eli syyskuun 29:ttä, oli tulossa lauhkea talvi. Jos linnut lensivät pois hyvin korkealla, odotettiin lumista talvea. Jopas sattui Valmetilla käytettiin takavuosina pajassa takomakoneita. Sepät kehittyivät aikaa myöten niin taitaviksi, että he pystyivät sulkemaan tulitikkuaskin koneen raskaalla vasaralla. Erään kerran insinööri, joka ei ollut erityisesti seppien suosiossa, tuli vieraitten kanssa pajaan. Hän kehui vierailleen seppien taitoa ja asetti taskukellonsa alasimelle ja sen päälle paperin ja päällimmäiseksi suustaan purukumimöykyn. Seppä ryhtyi esittelemään taitojaan ja toi muutamalla iskulla konevasaran aina alemmaksi. Lopuksi vasara pamahti alasimen kiinni ja kellosta tuli pannukakku. Seppä valitteli lipsahdusta, mutta toiset Onni ja Onni Pirkanmaallakin toimiva Metso-projekti antaa tilanomistajalle mahdollisuuden myydä metsänsä vapaaehtoisesti suojeluun. tahdostaan hakkaamatta. Veroetu merkittävä Normaaliin tilakauppaan verrattuna verottaja kohtelee metsänomistajia hellemmällä kädellä, kun metsän myy valtiolle luonnonsuojelualueeksi. Siinä tapauksessa luovutusvoiton verotus on vain kolmasosa normaalista verosta. Esimerkiksi euron kaupassa hyöty voi olla yli euroa. Toinen vaihtoehto on perustaa yksityinen suojelualue, jolloin maa jää sepät pidättelivät takanapäin naurua. (TM) 40 vuotta sitten Pirkkalan kansalaisopiston työkauden avajaisjuhla pidetään kunnantalossa keskiviikkona 14. syyskuuta 1966 klo 19. Ohjelmassa musiikkia, laulua, lausuntaa. Juhlaesitelmän pitää V.O.Veilahti aiheesta Peruskoulu ja aikuiskasvatustyö teollisuusyhteiskunnassa. (Pirkkalainen syyskuu 1966) Koululaiset palloilevat tekonurmella Pirkkalan Jalkapalloklubi PJK järjestää ala-asteiden välisen koululaisturnauksen tulevana viikonloppuna Keskuskentän tekonurmella. Mukana on joukkueita Naistenmatkan, Nuolialan, Hyrsingin, Kirkonkylän ja Toivion on vuorossa luokkien sarja, sunnuntaina puolestaan pelaavat luokat. Molempien päivien pelit pelataan klo välisenä aikana päättyen palkintojenjakoon. Kaikki joukolla kannustamaan omaa koulua, kavereita ja omaa jälkikasvua! Viikkokalenteri: MLL:n Pirkkalan paikallisyhdistys esittelee toimintaansa la klo Pirkkalan torilla. Lapsille pomppulinna, säävaraus. Pirkkalan Pingviinien Nuo- edelleen metsänomistajan omistukseen. Korvaus rauhoitettavasta alueesta maksetaan käyvän markkina-arvon mukaan eli tällä hetkellä puukaupan käydessä vilkkaana ja puun hinnan ollessa korkealla myös suojelusta maksettava hinta on kilpailukykyinen, Ruutiainen toteaa. Lisätietoja Jukka Ruutiaiselta Pirkanmaan metsäkeskuksesta, p tai Etelä-Pirkanmaan metsänhoitoyhdistyksestä. Veikko Sinisalon syntymästä 80 vuotta Herajoen työväentalon pienessä vahtimestarin asunnossa Riihimäellä parkaisi poikavauva Oli syntynyt Sinisalojen perheen nuorin lapsi. Sittemmin poika kastettiin kotonaan Veikko Anteroksi. Herajoen työväentalo muodostui rakkaaksi paikaksi. Näyttämöura alkoi lapsuuden kotitalossa, johon oli rakennettu juhlasali ja näyttämö vuonna Veikko Sinisalo teki elämäntyönsä näyttelijänä ja lausujana. Suuri taiteilija kuoli joulun alla Hän asui Pirkkalassa Sääksjärven Jysmässään 1960-luvun lopulta kuolemaansa saakka. Siitä lähtien Herajoen Työväenyhdistyksessä on mietitty, miten vaalia Sinisalon muistoa ja kunnioittaa hänen elämäntyötään. Nyt kun taiteilijan syntymästä tulee kuluneeksi 80 vuotta, pidetään talolla isot iltamat. Juhlailtamien esiintyjät liittyvät kaikki jollakin tavalla läheisesti Veikko Sinisaloon. Mukana mm. musiikkia solistina Ahti Jokinen, Vuoden nuori lausuja kilpailun tuore voittaja Noora Dadu ja Riku Suokas. Lopuksi tanssitaan. Juhlailtamiin on vapaa pääsy. Sydämissämme Veikko Sinisalo iltamat Herajoen työväentalossa, la klo 18. Os. Vanha Kormuntie 32, Riihimäki. ri-suomi-sinettiseuratunnuk- sen luovutustilaisuus la Klo 14 kunnantalolla Pingviinien, kunnan ja yhteistyökumppanien edustajien puheenvuorot. Klo Välkky-Areenalla sinettiseuratunnuksen luovutus, juniorijoukkueiden esittelyt ja junioriottelu Pirkkalan Pingviinit Nokian Pyry. Jääkiekon 2. divisioonan ottelu Pingviinit NoPy la klo 18 Pirkkalan jäähallissa. Pirkkalan Hämeenpuolen Marttojen 70-vuotiskahvikonsertti su 1.10 klo 16 Pirkkalan vanhassa kirkossa. Varttuneen väen juhla Naistenmatkan koulun juhlasalissa ke 4.10 klo Juhlan avaus kansalaisopiston rehtori Anna-Leena Salokorpi, esiintyjät Pirkkalan puhallinorkesteri, Naistenmatkan koulun oppilasesitys ja laulaja Outi- Maria Leijo. Järj. kulttuuritoimi. Pirkkalan sotaveteraanit ry:n 40-vuotisjuhla to 5.10 Pirkkalan kirkossa. Klo 9 kunniakäynnit edesmenneitten puheenjohtajien haudoilla, klo 12 tervehdysten vastaanotto kirkossa, klo 13 maksullinen lounas, kello juhla jatkuu kirkkosalissa. Professori Antti Eskola kertoo Yksinkertainen usko -kirjastaan to klo 19 Pirkkalan pääkirjastossa. Järj. kirjastotoimi, Kirjaston ystävät, Pirkkalan srk. Henkilökohtaisia puheenvuoroja uskosta, rukousapua ja keskustelumahdollisuus to 5.10 klo Mäkisen kahvilassa. Järj. Pirkkalan Kristytyt Yhdessä. Näyttelyt: Pirkkalan Taideyhdistyksen näyttelyiden taiteilijat: terveyskeskuksessa Georgios Karasavvidiksen maalauksia maalauksia ja kahvila- ravintola Raili Ulasen maalauksia saakka. Pirkankoivun taidekäytävällä Anja Lepolan maalauksia saakka. Taysin naistentautien poliklinikalla Marjo-Riitta Sasi asti. Työrengas; Palkeet-projektin tiloissa, Aleksanterinkatu 26 A, Tuula Heisvaaran maalauksia asti. Pirkka-Hämeen Kuvataiteilijat ry:n vuosinäyttely kunnantalon alasalissa (Suupantie 11) saakka. Avoinna mato klo 15-19, la-su 12-16, pe sulj. Virpi Koiviston maalauksia kunnantalon alasalissa Avajaiset la klo Avoinna ma-to klo 15-19, la-su 12-16, pe sulj. Valon voimaa, Kristiina Korven taidenäyttely Luupissa pääkirjaston yläkerrassa saakka. Av. ma-pe klo 11-19, la klo Taide- ja kulttuuriyhdistys Kehän kuukauden taiteilijan Hely Liinamaan töitä galleria Opuksessa Pirkkalan kirjakaupassa saakka. Liki puolet kirkkovaltuutetuista luopuu paikastaan Ehdokkaiden määrä kasvoi 10:llä Liisa Raipala Kaikkiaan 80 Pirkkalan seurakunnan jäsentä on ehdokkaana tämänsyksyisissä seurakuntavaaleissa. Vaalit kiinnostavat enemmän kuin neljä vuotta sitten, jolloin ehdokkaita oli 70. Suuri osa ehdokkaista on yli 50-vuotiaita. Suuret ikäluokat ovat motivoituneita ja he ovat perinteisesti kantaneet vastuuta seurakunnassa, sanoo kirkkoherra Juhani Husa. Alle 30-vuotiaiden ehdokkaiden määrä kasvoi edellisvaalien 10 ehdokkaasta nykyiseen 26:een. On hienoa, että nuoria ehdokkaita on entistä enemmän, ja se on seurakunnan oman työn ansiota. Moni on ollut seurakunnan nuorisotyössä mukana, Husa arvioi. Sen sijaan ehdokaskuntaan olisi kaivattu enemmän vuotiaita. Tämän ikäryhmän lapsia ja nuoria on paljon mukana päiväkerhoissa ja nuorisotoiminnassa. Heiltä ei kuitenkaan löydy aikaa seurakunnassa toimimiseen. Toivottavasti he eivät jätä äänestämättä, koska seurakunnassa kuitenkin päätetään monista heitä koskevista asioista. Ehdokkaista 41 on naisia ja 39 miehiä. Työ ja perhe saa luopumaan Kaikkiaan 13 nykyisistä 27 valtuutetuista ei enää asetu ehdolle. Paikkansa jättävät Sirkku Ollila, Timo Tuominen, Joni Hämäläinen, Jan-Niclas Jansson, Timo Sipola, Riitta Kunnas, Anna-Maija Lahtinen, Mari Laiho, Sirkka-Liisa Rissanen, Risto Mattila, Tiina Routamaa, Hannu Kaarela ja Virve-Viola Virtanen. Heissä on sellaisia, jotka ovat olleet pitkään mukana, ja he ehkä kokevat, että ovat osansa kantaneet, Husa arvioi. Luopujissa on myös nuoria valtuutettuja, joilla työkiireet ja perhe vievät aikaa. Seurakuntavaalien ennakkoäänestys on maanantaista perjantaihin seurakuntatoimistossa kello 9 18 ja Citymarketissa kello Varsinaiset vaalit ovat sunnuntaista maanantaihin marraskuuta. Sunnuntaina äänestetään kirkossa jumalanpalveluksen päättymisestä kello 20:een. Maanantaina äänestys on Sirpakassa kello Seurakuntavaalien ehdokkaat Pirkkalassa Ehdokkaat ja ehdokaslistat eivät luettelossa ole samassa järjestyksessä kuin myöhemmin vaaleissa. (v = nykyinen valtuutettu). Elämän virrassa: Pajunen Liisa, Seppä Ulla, Hämäläinen Viljo, Räihä Juha, Solja Kimmo, Nikkanen Risto. Kirkko keskellämme: Erkkilä Tuula, Jokela Pirkko-Liisa (v), Koskinen Laila, Naskali Raili (v), Nieminen Sirkka-Liisa, Ollila Tuija, Pirilä Pertti, Sipiläinen Jari, Tiitola Anja, Toiva Mirja. Kokoomuslaiset ja sitoutumattomat: Kivelä Pirjo, Knuuti Pentti, Lahtinen Olli, Leino Maija, Luotonen Kari, Lähteenmaa Mirja, Mälkönen Esko, Palva Ilmari (v), Rautakorpi Ari, Rautakorpi Helena (v), Savilahti Elina (v), Taipale Tuomas, Yli-Mäenpää Marketta. Palveleva seurakunta - yhdistää meidät: Miilunpohja Juhani (v), Rantala Paavo, Palvanen Osmo, Leikola Minna, Santala Heikki, Viljakainen Tuula, Haapsaari Jorma, Leppänen Riitta, Kaartokallio Reijo (v), Ranta-aho Sari, Vesterinen Timo, Lindfors Kristiina, Holmavaara Riina, Hietaharju Heidi, Närvänen Paavo, Fónsen Katriina. Sosialidemokraatit ja sitoutumattomat: Lehtinen Raimo (v), Jokinen Nina, Mattila Kai-Pekka (v), Vainio Emmi, Tuomainen Petro (v), Hämäläinen Sirpa, Toiva Johanna (v), Tolvanen Taru, Vartia Joonas, Uskali Eeva, Touru Hannu, Metso Niko, Ruusunoksa Laura (v), Naukkarinen Sanni, Kestilä Tomi, Merjokari Pirita, Kauppi Hannu, Kindt Susanna, Tapaninen Lauri, Virkajärvi Jenni, Ruusunoksa Marko (v), Silvan Juha, Salminen Ville. Vihreät: Harjula Jani, Ihalainen Sohvi (v), Koskimaa Susanna, Laakso Suvi, Lammi Tuomas, Majakulma Jyrki, Mattsson Reija, Salonen Mikko, Savikko Hillevi, Skogberg Peter, Tammisto Siiri, Tuominiemi Jarmo. Seurakunnan luottamushenkilöt koulun penkille Ensi vuoden alussa aloittaville Pirkkalan seurakunnan uusille luottamushenkilöille suunnitellaan tehtävään liittyvää koulutusta. Koulutuksen tarkoituksena on perehdyttää luottamushenkilöt tehtäviinsä ja myös seurakunnan eri työmuotohin. Tammikuussa aloittava valtuusto valitaan tämänsyksyisissä vaaleissa, ja valtuusto valitsee tammikuussa kirkkoneuvoston ja johtokunnat. Neuvotteluja koulutuksesta käydään Juha Kauppisen kanssa, joka on jäämässä eläkkeelle Tampereen Messukylän seurakunnan kirkkoherran virasta. Kirkkoneuvosto varasi ensi vuoden talousarvioon määrärahat koulutusta varten. Lisäksi valtuutetuille kustannetaan tarvittava kirjallisuus ja materiaali.

7 Nro Pirkkalainen 7 Sotaveteraanit täyttää 40 vuotta Pirkkalan Sotaveteraanit ry:n 40-vuotisjuhla vietetään torstaina Pirkkalan kirkossa. Merkkipäivä alkaa kello 9 kunniakäynnillä yhdistyksen edesmenneitten puheenjohtajien haudoilla. Juhlapäivän vietto keskittyy Pirkkalan kirkkoon, missä kello 12 tapahtuu tervehdysten vastaanotto. Kello 13 vietetään maksullista juhlalounasta seurakuntasalissa. Kello alkaa juhlan toinen osa kirkkosalissa. Juhlan avaa puheenjohtaja Eero Syvänen. Kirkkoherra Juhani Husa tuo päivään kirkon sanoman. Juhlapuheen pitää yhdistyksen varapuheenjohtaja Reino Pellikka. Lausuja Matti Nyberg esittää teemapäivän runoja. Juhlapäivän soittokuntana on Tampereen Kotkien Weteraanisoittajat kapellimestarina Andreas Schultz. Laulajina esiintyvät Satu Kaarisola-Kulo ja Heikki Kulo, joka esittää myös sellosoolot. Urkureina ja säestäjinä toimivat Pirkko Leponiemi-Pirhonen ja Heli Ahvenainen-Saaristo. Juhlasta lähetetään seppelepartio sankarihaudalle. Lippumenoista vastaavat Pirkkalan Partiolippukunnat. Tarjoilun ja palvelut hoitaa Pirkkalan seurakunnan henkilöstö. Pirkkala-lisästä halutaan päätös Perusturvalautakunta kiirehtii päätöstä lasten kotihoidon tuen kuntalisästä eli Pirkkala-lisästä. Lautakunta haluaa kunnanvaltuuston päättävän asiasta lokakuussa. Näin perheet saisivat ajoissa ennen vuodenvaihdetta tiedon asiasta, joka voi vaikuttaa esimerkiksi päätökseen palata hoitovapaalta töihin. Lautakunta ei ota kantaa kuntalisän jatkokohtaloon. Tehdyn selvityksen mukaan kuntalisä ei vaikuta merkittävästi päivähoitopaikkojen tarpeeseen, vaan päätöksessä kuntalisän jatkosta on kyse arvovalinnasta. Perusturva tarvitsee lisäbudjetin Perusturvatoimen tämän vuoden menot näyttävät olevan yli euroa budjetoitua suuremmat. Perusturvalautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle tämänsuuruista muutosta talousarvioon. Suurin osa summasta, euroa koostuu Pirkanmaan sairaanhoitopiiriltä ostettavasta erikoissairaanhoidosta.

8 8 Pirkkalainen Nro Yli neljännes Pirkkalan kunnan työntekijöistä on eläköitymässä Pirkkalan kunnan henkilöstön keski-ikä on 45,2 vuotta. Tänä vuonna eläkkeelle on jäänyt tai jäämässä 13 ja. ensi vuonna 21 henkilöä. Vuosien aikana arvioidaan eläkkeelle siirtyjiä olevan noin 260 henkilöä. Kun Pirkkalassa on kunnan palveluksessa noin 950 henkilöä, eläkevuosista pääsee nauttimaan 27,4 prosenttia kunnan työvoimasta. Erityisen paljon eläkkeelle jää siivojia, perhepäivähoitajia, teknisen puolen henkilöstöä sekä toimisto- ja hallintotyöntekijöitä. Pirkkalan kunnan henkilöstöjohtajan Anja Blomqvistin mukaan kunta valmistautuu ison työntekijäjoukon eläköitymiseen. Olemme laatineet toimenpidesuunnitelman, jossa on esitelty eri keinoja, joilla vanhenevien työntekijöiden tietotaitoa eli niin sanottua hiljaista tietoa voi kerätä talteen. Eri hallinnonalat voivat hyödyntää tätä toimenpidepakettia sitten soveltuvin osin, Blomqvist kertoo. Työvoimaa myös yritetään saada pysymään pidempään työelämässä. Haluamme kiinnittää huomiota työhyvinvointiin ja siinä tehtävässä esimiehet ovat avainasemassa, Blomqvist sanoo. Parisen vuotta sitten voimaantullut eläkelakiuudistus huokuttelee taloudellisin keinoin jatkamaan työelämässä. Sen vaikutukset Pirkkalassa eivät tosin vielä ole näkyvissä. Turvallinen työpaikka Huolimatta eläkkeelle siirtymistä hidastavista porkkanoista, on väistämätön tosiasia, että kymmenen vuoden sisällä Pirkkalassa kunnallisella sektorilla tarvitaan paljon uutta työvoimaa. Uusia työntekijöitä houkutellaan kehittämällä kuntaimagoa, joka lisää Pirkkalan kunnan vetovoimaa työpaikkana. Toisaalta Pirkkala on kasvukeskus ja se vetää työvoimaa luonnollisesti puoleensa, Blomqvist miettii. Myös koulutuksen keinoin pyritään vastaamaan työvoiman tarpeeseen. Esimerkiksi oppisopimuskoulutuksilla saadaan räätälöityä koulutus vastaamaan hyvin sekä työntekijän että työnantajan tarpeita. Kuntasektorin palkkataso on matalampi kuin yksityisen puolen ja urakehitysmahdollisuudetkin ovat rajallisemmat, mikä johtuu muun muassa kunnallisen puolen laillisista pätevyysvaatimuksista. Sen sijaan kunnalliset lomat ovat pidempiä. Ja pitkistä työsuhteista voisi päätellä, että kunta työnantajana koetaan turvallisena ja hyvänä, Blomqvist tiivistää. Eläkevuodet lähellä, mutta eivät vielä mielessä Sirpa Nikku viihtyy työssään lasten parissa. Lastenhoitaja Sirpa Nikku läiskäisee vuorollaan Uno-kortin pelipöytään. Kilpakumppaneina on Nuolialan esikoululaisia, joiden silmistä on luettavissa, kuinka hyvä korttisarja kulloinkin kädessä on. Pelin tuoksinassa lapset oppivat numeroita ja sääntöjen noudattamista, mutta ennen kaikkea voittamista ja häviämistä. Nikku on 62-vuotias ja vielä täysillä mukana työelämässä. Hän on ohjaajana aamupäivisin 3-5-vuotiaiden lasten kerhossa ja iltapäivisin hänen hoteisiinsa rientävät esikoululaiset. Eläkevuosiin on vielä parisen vuotta aikaa. Hän kuuluu suuriin ikäluokkiin ja suureen kuntatyöntekijöiden eläköityjien ryhmään. Muttä eläkevuosiaan hän ei ole vielä paljoa miettinyt. Eläkeaikoja en ole vielä sunnitellut. Elän päivän kerrallaan ja aika näyttää, mitä eläkevuodet tuovat tullessaan, Nikku miettii. Nikku on palvellut Pirkkalan kuntaa jo kolmisenkymmentä vuotta tehden töitä lasten parissa. Työvuodet ovat välillä saaneet elämyksentäyteisiä katkoksia, kun hän on seurannut miestään Afrikan työkomennuksille. Näillä reissuilla Nikku on opettanut suomea suomalaislapsille ja työskennellyt seurakunnassa. Nykyisessä työssään lastenhoitajana Nikku on viihtynyt hyvin. Esimieheni ovat olleet hyviä ja työni on ollut itsenäistä. Meillä on ollut vapaus suunnitella päiväohjelmamme ja hankkia sopivaksi katsomaamme materiaalia, kuten leluja ja askartelutavaroita, joita käytämme työssä lasten kanssa. Pitkän työrupeaman myötä Nikulla on paljon hiljaista tietoa lasten kanssa toimimisesta. Työssä se näkyy varmuutena. Tilanteet lapsiryhmissä vaihtelevat nopeasti ja lapset ovat eläväisiä. Ylivilkkaiden lasten kanssa toimiminen on haasteellista. Kun toiset lapset hyväksyvät ja ottavat leikkiin mukaan sopeutuminen on jo hyvällä mallilla, Nikku tietää. Monet ikätovereista ovat olleet jo hyvän tovin eläkkeellä, mutta Nikun mukaan viimeiset työvuodet kartuttavat mukavasti eläkettä. Ja Nikku pitää työnteosta. Lapset ovat ihania ja tässä työssä voi olla itsekin lapsenmielinen, hän listaa työnsä parhaita puolia. Kunta tukee Pirkkain liigasalibandya Liisa Raipala Pirkkalan kunta lähtee sponsoroimaan Pirkkalan Pirkkain SM-liigaan noussutta salibandyjoukkuetta. Lauantaina alkavalla kaudella avustus on euroa. Kunnan tavoite on saada positiivista imagoetua. Pyrimme olemaan kaikessa huipulla. Liigasarjaan pääsy tuo kunnan monipuolisuutta esille, sanoo kunnanjohtaja Risto Koivisto. Pirkkalan Pirkkain puheenjohtajan Olli Mäkisen mukaan myös joukkueen lyhenne muutettiin Pirkkalaksi, jotta sen kotipaikka nousisi esille entistä selkeämmin. Pirkkalan kunta on Pirkkalan Pirkkain salibandyn liigajoukkueen tärkeimpiä tukijoita. Pirkkain puheenjohtaja Olli Mäkinen ja kunnanjohtaja Risto Koivisto sopivat alkavan kauden yhteistyöstä.

9 Nro Pirkkalainen 9 Yritysuutisia Remonttiympyrä perustettiin Pirkkalalaiset painitaustastaan tutut Teppo ja Tuomas Haukilahti ovat perustaneet yhdessä Remonttiympyrä Oy:n. Ala on molemmille tuttu isä Tero Haukilahden Lattialinjayrityksestä, jossa he ovat olleet töissä. Kun nyt alaamme kuuluvat kaikenlaiset remontit kylpyhuoneista saunoihin ja keittiöihin, niin oli syytä perustaa uusi yritys kattavammalla nimellä, Teppo kertoo. Kädenjälki on kiviyrittäjän palkanlisä Sirpa tekee sisustustekstiilejä Pirkkalan Pikku-Pispalassa Tampereelta muuttanut Sirpa Olán löysi perheineen Pirkkalan Pikku-Pispalasta talon, jossa oli sopiva työhuone hänen Artelinea Olán -yritystään varten. Sirpa on koulutukseltaan sisustustekstiiliartesaani. Ompelen, värjään ja teen Veljekset Teppo ja Tuomas Haukilahti perustivat Pirkkalaan uuden remonttifirman. Yleensä pihakivien väreissä suositaan harmaata ja tummia sävyjä. Kivien väriratkaisut löytyvät talon ja muun ympäristön sävyjä katselemalla, Seppo Heikkilä kertoo. Seppo Heikkilä on aloittanut pihakiveyksiin ja muureihin erikoistuneen yrityksen HSS Teamin tänä vuonna Pirkkalassa. Ihmiset ovat valmiita satsaamaan pihakivetyksiin. Nykyään ollaan valmiita kokeilemaan erikoisempiakin ratkaisuja. Kivet ja työ maksavat, mutta toisaalta lopputulos on näyttävän näköinen ja helppo pitää kunnossa, Heikkilä sanoo. Helsingissäkin käyneen Pohjanmaan miehen mielestä Pirkkala ja Pirkanmaa tuntuvat mukavalta paikalta yrittää. Ihmiset ovat täällä leppoisia ja juttelevat enemmän kuin ihan etelässä. kangaspuilla sisustustekstiilejä tilauksesta sekä käyn markkinoilla ja messuilla. Matto on tuotteista se yleisin, muita ovat esimerkiksi ryijyt, liinat, huivit ja tyynyt, Purutielle kotiutunut Sirpa kertoo. Sirpa Olán on kutonut ryijyjä ja mattoja etenkin tilaustyönä. Niiden lisäksi hän pitää materiaaleista pellavasta, joka kiinnostaa aina käsityön ostajia. Lääkärin vastaanotto aloitti Härmälässä Nuolialantie 49:ssä Härmälässä on hiljattain avattu yksityinen yleislääkärin vastaanotto Medi E. Viikonloppuisin vastaanotolle pääsee ilman ajanvarausta ja viikolla asema on auki iltaisin. Lääkärin voi tilata tarvittaessa kotikäynnille, mikä on nykyään harvinaista. Tarkoituksenamme on kehittää vielä palvelujamme asiakkaiden tarpeiden mukaan kertoo Medi E:n toimitusjohtaja Tapani Joensuu. Palvelupisteessämme olisi tilaa myös itsenäiselle toimenharjoittajalle, esimerkiksi hierojalle tai fysioterapeutille, Joensuu sanoo. Medi E sijaitsee keskeiselle paikalla, koska Härmälässä asuu paljon vanhuksia ja lapsiperheitä. Toisaalta sinne on myös hyvät kulkuyhteydet sekä Tampereen että Pirkkalan suunnasta. Kutsumusammatti Aseman lääkäri, lääketieteen lisensiaatti Tiina Salminen valmistui kaksi vuotta sitten ammattiinsa. Sen jälkeen hän Nokialaisen Terhi Mäkelän 84-vuotias äiti tarvitsi kodinhoitoapua. Kun ratkaisua tilanteeseen ei heti löytynyt, Mäkelän mies ehdotti vaimolleen, että tämä perustaisi yrityksen, joka tarjoaisi kotipalveluja, paitsi vanhenevalle äidille, myös muille tarvitseville. Niin sai alkunsa Kotipalvelu Kukka. Mäkelä on yrityksen omistaja ja hän huolehtii hallinnoinnista, markkinoinnista ja kirjanpidosta oman päivätyönsä ohella. Yrityksen kotipalvelutyöntekijänä on Riitta Hautakangas. Hyvän työntekijän löytäminen tällaiseen yritykseen on vaikeaa. Mutta saimme tänne töihin aikuisen naisen, joka on aarre, Mäkelä iloitsee. Tällä hetkellä yritys toimii vain Nokialla. Sillä asiakkaina on asiakkaina kymmenisen Liisa Raipala Lääkäri Tiina Salminen kuuntelee ja sydän sykkii toimitusjohtaja Tapani Joensuun rinnassa. hankki itselleen kaksivuotisen perusterveydenhuollon lisäkoulutuksen, joka antoi hänelle mahdollisuuden toimia yksityislääkärinä. Lääkärin ammatti on minulle lapsuuden haave, Salminen kertoo. Myös oman isän työ ambulanssiyrittäjänä antoi Salmiselle kosketuspintaa sairaanhoidon maailmaan. Työ on opettanut Salmisen näkemään, miten vastuullinen lääkärin ammatti on. Ihmiset luottavat lääkäriin ja yleislääkärin pitää tietää kaikista sairauksista. Tämä on palveluammatti, Salminen kiteyttää. Oma elämäntilanne tarjosi idean kotipalveluyritykselle Terhi Mäkelä käy päivätöissä Pirkkalassa. Oma kotipalveluyritys työllistää häntä iltaisin ja viikonloppuisin Nokialla. Kirvesmiehen tausta auttaa insinöörin hommissa Rakennusinsinööri Juha Niemeä kiehtoo yrittämisen vapaus. perhettä, joissa Hautakangas käy tekemässä yleensä viikkosiivouksen, mutta tarvittaessa mikä tahansa kodinhoitoon liittyvä homma hoituu. Esimerkiksi oman äitini huushollaus ei välttämättä kestäisi työntekijän koko kuuden tunnin mittaiseksi sovittua työpäivää. Mutta äiti haluaa pitää Riitan luonaan koko työpäivän, koska hän pitää Riitasta. Ja he keskittyvät seurusteluun sen jälkeen kun kodinhoitotyöt on tehty. Mäkelän ei ole tarvinnut mainostaa toimintaansa, vaan tieto kotipalvelusta on kulkenut puskaradion kautta. Tyytyväiset asiakkaat ovat olleet tehokas mainos. On tullut sellainen tuntuma, että tämäntyyppisellä palvelulla on kovasti tilausta. Monet asiakkaistamme ovat lapsiperheitä, joissa molemmat vanhemmat ovat töissä. He ovat valmiita maksamaan puhtaasta kodista, Mäkelä sanoo. Mäkelä on suunnitellut yrityksen laajentamista Pirkkalan suuntaan. Olen löytänyt hyvän miehen kotipalvelutyöntekijäksi. Asiakaskunta vielä puuttuu, Mäkelä kertoo. Rakennusinsinööri Juha Niemi ryhtyi kesällä päätoimiseksi yrittäjäksi. Yrityksensä Insinööritoimisto Juha Niemen hän perusti kaksi vuotta sitten. Kotonaan Haikassa työskentelevän Niemen toimenkuvaan kuuluu rakennesuunnittelua, rakennusvalvontaa, konsultointia ja korjaussuunnittelua. Asiakkaina on omakotirakentajia ja teollisuustilojen rakennuttajia. Myös alihankinta isoille insinööritoimistoille kiinnostaa. Rakennusalan hyvät suhdanteet ovat tuoneet mukavasti töitä. Rakennesuunnittelijoita on myös liian vähän. Osaajat tuntuvat vähenevän koko ajan, kun poistujia on enemmän kuin tulijoita. Ennen insinööriopintojaan Niemi työskenteli kirvesmiehenä toistakymmentä vuotta. Käytännön kokemuksesta on pelkkää etua. Suunnitellessa osaa miettiä, miten itse tekisi rakentaessa.

10 10 Pirkkalainen Nro Jukka Tammi toi Bevetan takaisin Härmälään Jäällä maailmamestari käy vain joskus huvikseen Tyttöjen muoti vaihtuu vuosittain, mutta tässä on vuodesta toiseen pojille kelpaava asu, esittelee Jukka Tammi Bevetan tehtaanmyymälässä Härmälässä. Taustalla myymälänhoitaja Tarja Lius. Ilveksen ja maajoukkueen legendaarinen maalivahti Jukka Tammi on tuonut vaatealan perheyrityksensä Bevetan alkujuurilleen Härmälään. Siellä Jukan vanhemmat Anja ja Bertil aloittivat firman 60-luvun alussa. Tuossa aivan lähellä Härmälänkatu 15:ssä firma oli ja se on myös lapsuudenkotini. Samassa talossa on muuten aloittanut uransa myös Tammerneon. Härmälässä asuu yhä paljon tuttuja lapsuudesta saakka, Jukka kertoo. Uudet tilat löytyivät Härmälän liikekeskuksesta K-kaupan naapurista, mihin Beveta muutti Hervannasta. Niihin saatiin myös tilava tehtaanmyymälä. Tämä on kiva paikka ajella Pirkkalasta ja mukavasti ihmisten ilmoilla, Pirkkalassa jo kauan asunut mies tuumaa. Ilveksen veräjää Taisto vartioi Ura huipentui maailmanmestaruuteen 1995 ja jatkui sen jälkeen Euroopan ammattilaiskentillä. Nykyisin hän lähtee jäälle vain ikämiespohjalta joskus huvikseen tai hyväntekeväisyyspeleihin. Vaatteita tuodaan ja tehdään itse Jukka Tammi kertoo tehneensä koko kiekkouran ajan töitä Bevetassa. Harjoituksista mentiin firmaan auttamaan muuta perhettä ja sitten takaisin hallille. Nykyisinhän joka mies liigassa on ammattilainen, hän huomauttaa. Bevetassa on Jukka Tammen lisäksi töissä neljä henkeä. Yritys suunnittelee ja myy omia lastenvaatemallistoja (Muxuset, BVT Collection). Maahan tuodaan lastenvaatemallistoja Keski-Euroopasta sekä laukkuja ja urheilukasseja. Vauvoille löytyy paljon erilaisia tuotteita. Kotimainen lastenvaate on nykyisin harvinaisuus, mutta Bevetan omia mallistoja valmistetaan Viron ja Intian lisäksi myös kotimaassa eli Härmälässä! Netti- Nysse tulee taas opetuskeikalle Netti-Nysse tulee opetuskeikalle Suupantorille taas lokakuussa. Opetuspäivät ovat seuraavat keskiviikot: , , , ja Ensimmäinen ryhmä kokoontuu 9-11 ja iltapäiväryhmä Kumpaankin ryhmään otetaan enintään kymmenen opiskelijaa. Ennakko-osaamista ei tarvita, vaan kursseilla lähdetään alkeista. Pääpaino on internetin opiskelussa. Osallistujat valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautua voi Pirkkalan pääkirjastoon. Viime kevään ryhmät täyttyivät kahdessa päivässä, joten tarvetta tällaiselle opetukselle näyttää todella olevan, kertoo kirjastotoimenjohtaja Eija Saramäki.

11 Nro Pirkkalainen 11 Katsastuksia yömyöhään huomenna Katsastusten Yönä henkilöja pakettiautoja katsastetaan A-Katsastuksen asemilla huomenna torstaina iltamyöhään, kello 23 asti. Katsastamaan ehtii siis hyvin vaikka työpäivän tai vielä iltaharrastusten jälkeenkin. Ajanvarausta ei tarvita. Tehtaanjohtaja Esa Takkinen (vas.) tarkasteli pitkän työuran tehneen Raimo Lehtisen ja vasta taloon tulleen Juhani Rantasen yhteistyön sujuvuutta. Metallimiesvaje on myös Purso-Toolsin riesa Purso-Tools Oy: Pirkkalan tehdas - toiminut vuodesta työntekijöitä 25 - liikevaihto noin 4 milj. euroa - toimialana järjestelmätoimitukset, koneiden osat ja työvälineet - osa Purso Group yritys- Purso-Toolsin konepajalla Pirkkalassa painiskellaan metallimiespulan kanssa. Tilanne on sama muissakin metallialan yrityksissä. Olisin heti valmis palkkaamaan muutaman osaavan metallimiehen, jos tarjolla olisi, kertoo Purso-Tools Oy:n Pirkkalan tehtaanjohtaja Esa Takkinen. Metallimiehiä koulutetaan liian vähän. Eikä ala oikein vedä senkään takia, koska mielikuvat metallityöstä heijastelevat mennyttä aikaa. Monet ajattelevat, että metallityö on raskasta ja että sitä tehdään meluisissa ja likaisissa olosuhteissa. Se ei pidä paikkaansa, sanoo Takkinen. Tosiasiassa työ nykyaikaisissa metallitehtaissa, kuten Purso-Toolsissa, on enimmäkseen siistiä sisätyötä. Sorvaamisen ja metallinmuotoilemisen hoitelevat robotit, joita metallimiehet ohjailevat tietokoneen avulla. Sen sijaan asentaminen on yhä käsityötä. Metallimiehen nykyinen titteli onkin usein cnc-koneistaja, mikä tarkoittaa koneistamisen olevan tietokoneohjattua. Purso-Toolsin Pirkkalan tehtaalla työskentelee tällä hetkellä 25 miestä. Metallialalla naiset ovat vielä harvinaisia. Metallialalle on koulutettu paljon työntekijöitä oppisopimuskoulutuksella. Kestää kuitenkin yhdestä kolmeen vuotta, ennen kuin työmies voi tehdä työtään täysin itsenäisesti. Eli kaikkein akuuteimpaan pulaan ei pystytä oppisopimuskoulutuksenkaan avulla vastaamaan. Oikeaa työtä Tehdashallissa metallimiehet Raimo Lehtinen ja Juhani Rantanen ovat asennushommissa. He kokoavat kallioporakoneen kasettia eli poraosaa, joka kiinnitetään työkoneeseen. Rantanen työskenteli aikaisemmin parisenkymmentä vuotta täysin erilaisissa hommissa eli ilmailualalla laaduntarkkailijana. Hän on tullut metallialalle hiljattain ja aloitti viime vapun tienoilla Purso-Toolsissa. Hän on tyytyväinen alan vaihtoon. Tämä on oikeaa työtä, hän sanoo, käsillä tekeminen ja työnjäljen näkeminen saa työnteon tuntumaan mielekkäältä, Rantanen toteaa. Asentaminen on mukavaa myös siksi, koska siinä saa käyttää päätä. Siinä on haastetta kun pitää miettiä, miten palaset menee kohdalleen, Lehtinen sanoo. Hän on työskennellyt metallimiehenä ammattikoulusta valmistumisesta lähtien ja Purso- Tools on ollut hänen työnantajansa 25 vuotta. Vaikka hänellä on ikää mittarissa 60 vuotta, työnteko tuntuu vielä mukavalta ja terveyttäkin riittää. Lehtinen toimii myös Purso-Toolsin pääluottamusmiehenä. Tässä porukassa on hyvä yhteishenki, johtaja Takkinen kehaisee, ja työvoiman vaihtuvuus on pientä. Cnc-koneistajille on todennäköisesti töitä myös jatkossa. Suhdanteet heiluttelevat, mutta savupiipputeollisuus on ja pysyy ja töitä on tulevaisuudessakin, Takkinen uskoo. Työvoimapulaa paikataan ulkomailta Pirkkalassa on työvoimapulaa osaavista metallimiehistä. Tilanne on sama koko maassa. Metallimiesvajetta yritetään paikata järjestämällä täydennyskoulutuksia ja jotkut yritykset ovat haalineet osaajia ulkomaita, kuten Viroa ja Puolaa myöten, tietää Pirkko Harjumäki Pirkkalan työvoimatoimistosta. Myös siivousalan ihmisistä on puutetta. Nykyään siivoojia välittävät usein henkilöstönvuokrausyritykset. Ensin niistä saa usein pätkiä ja myöhemmin työntekijöitä voidaan vakinaistaa. Sen sijaan toimistotyöntekijöitä on edelleen suhteellisen paljon työttömänä. Toimistotyössä käytetään paljon uutta teknologiaa ja työttömän toimistotyöntekijän ammattitaito voi vanheta nopeasti. Kylän omia uutisia Meilaa juttuvinkki: toimitus@pirkkalainen.com Paljon puhuttu maistereiden ylituotanto ei Pirkkalan työvoimatoimistossa juuri näy. Useimmiten työnhakutilanteissa on kyseessä kohtaanto-ongelma eli se, miten saadaan sopiva työntekijä ja työpaikka löytämään toisensa, Harjumäki sanoo.

12 12 Pirkkalainen Nro Superbiken SM tähtäimessä Heikki Pirilä aikoo kirkastaa road racingin SM-pronssin ensi vuonna Heikki Pirilä aikoo virittää Suzukinsa kultakuntoon ensi kesänä. Tänä vuonna hän oli Suomen kolmanneksi paras Superbiken kuski. Pirkkalalainen Heikki Pirilä ajoi tämänvuotisessa road racingin SM-cupissa kolmanneksi Superbike-luokassa. Seuraava tavoite tonnisen Suzukin selässä on Suomen mestaruus. Kauden lopulla löytyi sen verran hyviä säätöjä pyörään, että tavoite ei ole mahdoton, Heikki tuumaa Sarankulmassa MC Muoviluoti -kerhon ti- loissa. Road racingin huippuaikaa Suomessa elettiin, kun Jarno Saarinen ja kumppanit ajoivat Imatralla. Nyt laji on kovassa nousussa Mika Kallion vanavedessä. SM-osakilpailuissa on mukana yli 150 kuskia. Superbiken A-ryhmässä ajaa 30 miestä ja saman verran tavoittelee nousua B-ryhmässä. Heikki otti kesällä osaa myös yhteen PM-osakilpailuun ja oli siinä pohjoismaiden parhaiden kuskien joukossa kolmas. Hyvä ajaja ei tee virheitä Ensi kaudella hän aikoo ajaa pari PM-osakilpailua myös ulkomailla. MM-sarja ei ole ainakaan vielä aktiivisesti mielessä. Toinen kilpailukuljettaja MC Muoviluodissa on Sami Penna, joka ajoi vielä vuosi sitten 600- kuutioisten MM-sarjaa. Suzuki GSX-R 1000 RR-radalla tehoa 166 hv paino 170 kg huippunopeus yli 300 vakiomoottori jousitus, polttoaineen ruiskutus, sytytys ja pakoputki vaihdetaan renkaiden kulutus noin 30 kpl kaudessa Superbike-luokassa ajetaan vakiomoottorisilla katupyörillä. Sytytys ja ruiskuboksit plus muuta pientä vaihdetaan ja ennen kaikkea iskunvaimentimet. Tärkeintä on Heikin mukaan onnistua renkaiden ja jousituksen valinnassa. Heikille on mitattu Suomen parhaalla radalla Virtasalmella 280 kilometrin huippunopeus. Yli kolmea sataa mentäisiin, jos suora olisi pidempi. Ajaessa tärkeintä on jarruttaa mutkaan tarpeeksi myöhään ja lähteä oikeilla tehoilla mutkasta. Tuhatkuutioisessa on jo niin paljon voimaa, ettei hanaa voi avata kurvin jälkeen. Takapyörä luistaa mutkassa koko ajan hiukkasen ja kaasua on osattava antaa sen verran, ettei se lähde kokonaan alta. Siinä tarvitaan perstuntumaa, Heikki kertoo lajin salaisuuksia. Heikki Pirilän mukaan hyvä road racing -kuljettaja ajaa paitsi nopeasti myös virheettömästi. Tämä on aikamoinen kontaktilaji. Pahin haaverini on jalkapöydän murtaminen kaatumisen seurauksena. Vaarallistako? No tietenkin, eihän tämä muuten minua kiehtoisikaan, nuori mies nauraa. Lautakunta kiirehtii yu-kenttää Loukonlahteen 2008 Pirkkalan nuoriso- ja liikuntalautakunta esittää, että kunnan investointiohjelmaan liitetään uuden yleisurheilukentän rakentaminen Loukonlahteen vuonna Kylän omia uutisia Soita juttuvinkki: Kentän tulee sisältää kaikkien yleisurheilun kenttälajien suorituspaikat sekä kestopäällystetty juoksurata, joka kiertää kentän ympäri 6-raitaisena, mutta avautuu loppusuoralle 8- rataisena. Kentän keskiosa on luonnonnurmea ja sitä voidaan käyttää myös normaalikokoisena jalkapallokenttänä. Kustannusarvio euroa. Rakentamiseen voidaan hakea valtionavustusta, esitteli liikuntasihteeri Johannes Turunen lautakunnalle. Tekonurmikentän rakentaminen keskuskentälle heikensi oleellisesti yleisurheilun harrastusmahdollisuuksia. Liikuntapoliittinen työryhmä esittää, että uusi yleisurheilukenttä rakennetaan Loukonlahteen nykyisen sorapintaisen pallokentän paikalle. Hanke on kiireellinen, Johannes Turunen viestitti lautakunnalle. Investointiohjelmasta päättää loppuvuonna valtuusto.

13 Nro Pirkkalainen 13 Teatterissa Kovanaama Francesca pitää ryöstäjiä pilkkanaan Liisa Raipala Vuoden mustavalkotulostukset ilmaiseksi * Esitys: Francescan ryöstö. Missä:Tampereen Teatterin Frenckell -näyttämöllä. Ketä: Rooleissa Hannele Lauri, Ville Majamaa, Mikko Hänninen, Risto Korhonen, Markku Eskelinen, Pete Koskinen, Markku Niemelä ja Aliisa Pulkkinen. Käsikirjoitus Dario Fo, suomennos Aira Buffa. Ohjaus Heikki Vihinen. Pähkinänkuoressa: Hannele Laurin esittämä upporikas pankkiiri Francesca Bollini de Rill siepataan salaisesta lemmenpesästään. Farssin tapahtumat alkavat vyöryä, eikä enää olekaan selvää, kuka esittää mitäkin roolia. Arvio: Hannele Lauri on oiva valinta kovanaamaisen pankkiirin rooliin. Hän ottaa ensi minuutista lähtien näytelmän haltuunsa. Hänen Francescansa on vahva, häikäilemätön, laskelmoiva, jopa julma. Riemastuttavan roolin tekee myös sieppaaja Luigia esittävä Risto Korhonen, jonka roolihahmo heikkouttaan joutuu Francescan huijaamaksi ja tämän kovakouraiseen käsittelyyn. Ryöstäjien koplassa häärii myös härmäläläinen Markku Eskelinen. Hannele Laurin Francesca on kovakasvoinen miljonääri. Risto Korhosen esittämälle kerjäläiselle ei rouvalta heru sääliä. Kuva: Harri Hinkka / TT. Asetelman jatkuva vaihtuminen on yksi näytelmän viehätys. Siepatusta tuleekin sieppaaja, sieppaajasta avuttomana uikuttava uhri. Ja juuri kun katsoja luulee tietävänsä, missä mennään, käsikirjoittaja Fo sekoittaa koko pakan. Mikä on miehiään Markku Niemelän esittämä kuluneessa kauhtanassa kulkeva pappi? Francescan äiti (Aliisa Pulkkinen) rientää pelastamaan tytärtään, mutta kovin omituiselta rouvan touhu alkaa vaikuttaa. Francescasta nyt ainakaan ei voi mennä takuuseen. Syöttääkö hän sieppaajilleen paksua pajunköyttä vai pyristeleekö hän vapaaksi totuuden keinoin? Kenen puolella kukin oikeastaan on, ja kuka lopulta vedettää ja ketä? Näytelmä väittää olevansa rikkaiden puolustus. Francescan kova arvomaailma ei kuitenkaan käännä katsojan sympatioita puolelleen. Kyse lieneekin Dario Fon ilkikurisuudesta ja halusta antaa katsojalle huvin lisäksi vähän ajattelemisen aihettakin. Toimittajan omat tähdet: tarpeisiisi sopivaa taloudellisuutta. C5600 ja C5700 ovat mustavalkotulostimia, jotka tulostavat myös väreissä. Jos tarvitset enimmäkseen väritulosteita, valitse väritulostin C5800 tai C5900, jotka tulostavat myös mustavalkoisena. Entä värit? Veitsenteräviä! Edullisimman *Osta ennen ja saat kaupan päälle sivun mustan Viinikankatu 36, Tampere p. (03) Kulttuurikapakan Konsta Pylkkänen Emma (Tiina Lymi) ja Arne (Lari Halme) kohtaavat Zeken kapakassa. Kuva: Jaakko Vuorenmaa/ TTT. Esitys: Arne Anka eli torstain ja maanantain välinen yö. Missä: Tampereen työväen teatterin Kellariteatterissa. Ketä: Rooleissa mm. Lari Halme (Arne Anka), Aimo Räsänen (Krille), Auvo Vihro (Zeke), Tiina Lymi (Emma), Pentti Helin, Mauri Kuosmanen, Jukka Mänttäri. Charlie Christensenin näytelmän on TTT:lle suomentanut Hanno Eskola. Ohjaus Marika Vapaavuori. Pähkinänkuoressa: Arne Ankalla on tietoa, mutta jyvät ovat hajallaan. Kantapaikassaan kaverinsa kanssa maailmaa parantava nuori mies on täynnä yliopistotason sinisiä ajatuksia. Hän on 2000-luvun Konsta Pylkkänen. Huurteisina iltoina hänelle selkiytyvät sulassa sovussa suhteellisuusteoria, Picasson elämä ja Lihasulan bussiaikataulut. Arne on oivaltanut myös sen perimmäisen totuuden, että menestys kulttuurin saralla on suora tie naisten sydämiin. Havainto ei vain lyö yksiin Arnen elämän kanssa. Baaritiskille ilmaantuva filosofian opiskelija Emma on vihdoin vastaus toiveisiin. Vaan malttaako Arne toimia tyylilleen vastakkaisesti, eli riittävän kärsivällisesti? Arvio: Arne Anka on vetänyt saleja täyteen Tukholmassa ja Helsingissä. Hanno Eskolan suomennos on äärimmäisen tuoretta ja hauskaa kieltä. Näytelmä on verbaalisten laskettelujen teatteria erityisesti hauskan Lari Halmeen monipuolinen taidonnäyte. Nimiroolin ohessa onnistutaan laajasti Auvo Vihron ja Aimo Räsäsen johdolla. Tiina Lymi näyttäytyy sievänä. Pentti Helin ei paljon pukahda, mutta on koko ajan läsnä. Sivurooleissakin jokainen näyttelijä pääsee vuorollaan hyvin framille. Kenelle sopivin: Ravintolakulttuuri on maailman lävistävä ilmiö, joten ei näytelmä pelkäksi opiskelijoiden älykköhuumoriksi jää. Erityistä: Arne Ankan ensi estradi oli Viivin ja Wagnerin tapaan sarjakuva. Albumeita on luettavissa myös suomeksi. Toimittajan omat tähdet: Valmiiksi neuvoteltu luotto avaa monia mahdollisuuksia. Osuuspankin täsmäluotto on helppo tapa rahoittaa yllättäviä, tai miksei pitkäänkin suunniteltuja hankkeita. Voit saada rahaa ilman vakuutta jopa euroon saakka, halutessasi vaikka 10 vuodeksi*. Luotto lasketaan mukaan bonuksia kerryttävään asiointiin, eli Osuuspankin asiakkaana olet jälleen etuoikeutetussa asemassa. Soita puhelinpalveluumme, saat päätöksen saman tien. Tai käy konttorissamme. Yksi käynti riittää. Varaa neuvotteluaika numerosta op.fi *Todellinen vuosikorko euron luotolle 10 vuoden maksuajalla on 9,85 % (08/06)

14 14 Pirkkalainen Nro Urheilu PJK päätti viidentenä Ensi vuonna entistä ehompana tekonurmelle PJK - Ylöjärvi 0-1 Kolmonen lopputilanne 2006 KOO-VEE FC Tigers Loiske TP PJK VaKP KaVo LaVe YlöR FC Vapsi PP-70/ PJK päätti lauantaina kautensa tappioon Ylöjärven Ryhdille ja lohkon viidenteen sijaan. Nousukarsintoihin punnersi loppukaudella virkistynyt Koo-Vee. Joukkueemme uusiutui ja vahvistui keväällä. Pelasimme hyvin, mutta nuoruus toi mukanaan ailahtelua. Tasaisuus puuttui, summaa valmentaja Aki Vinnari kauden. Muutoin olen peleihin tyytyväinen. Olimme nuori, liikkuva, hyvin syöttelevä joukkue. Vinnari siirtää katseen jo ensi kauteen. Joukkueen runko pysyy aika lailla koossa. En ole ainakaan saanut ilmoituksia lähtöaikeista. Kun pääsemme lisäksi tekonurmelle heti keväällä, näyttää hyvältä. Tekonurmi valmistui kuntakeskukseen keskellä kesää, joten PJK ei päässyt hyödyntämään sitä tähän kauteen valmistautumisessa. Nuorten vahvistusten tulon lisäksi myös omat pelaajamme kehittyivät kauden aikana, joten meillä näyttäisi olevan ensi vuonna erinomainen joukkue. Kiitokset meitä kauden aikaan kannustaneille. Ensi vuonna tulemme entistä ehompana sarjaan, Vinnari lupaa. Uusi valmentaja kiikarissa Aki Vinnari kertoo, että ei aio ensi vuonna valmentaa joukkuetta. Tulin valmentamaan täksi kaudeksi, kun muita ei ehditty saada. Aikani ei vain millään riitä, mutta jatkan ilman muuta muissa tehtävissä joukkueessa. Uudesta valmentajasta ei ole vielä julkistettavaa tietoa, Vinnari sanoo. Ylijäämämiesten näytön paikka Teksti ja kuva: Santtu Silvennoinen Tamperelaisissa salibandypiireissä on pitkin kesää vinoiltu Pirkkala Pirkoille. Viime keväänä upeasti pääsarjaan nousseita pelaajia on kutsuttu ylijäämämiehiksi ja esimerkiksi Tampereen Classicin päävalmentaja Pasi Peltola tokaisi, että kolme pirkanmaalaisjoukkuetta miesten salibandyliigassa on aivan liikaa. Pirkkalassa vähättely on kasvattanut sisua. Olisi todella makeaa jättää jompikumpi tamperelaisjoukkue sarjataulukossa taakse, tuumaa Pirkkojen päävalmentaja Arto Riihimäki. Pukukopissa on puhuttu vähättelystämme. Varmasti on luvassa kuumia paikallispelejä, säestää joukkueen kapteeni Jussi Lehtinen. Salibandyasiantuntijat ovat ennakkoveikkauksissaan povanneet sarjanousijalle jumbosijaa ja pikaista paluuta 1. divisioonaan. Olen aina ihmetellyt suomalaisurheilijoita, jotka lähtevät arvokisoissa hakemaan sijoitusta viidenkymmenen joukkoon. Meidän tavoitteemme on pudotuspelipaikka eli sijoittuminen runkosarjassa kahdeksan joukkoon. Se on kova tavoite, mutta kaikki siihen uskovat ja yhtäkään peliä ei ennen kauden alkua ole hävitty, Riihimäki linjaa. Kotisali suuri valtti Pirkat koki kovan iskun kesän aikana, kun kaikki kolme viime kauden keskushyökkääjää siirtyivät sivuun. Jarkko Lakanen lähti rahan perässä Nokialla 1. divisioonaan, Risto Silvola työn takia Sveitsiin ja Petri Virtanen vaihtoi kaukalosta joukkueen Kapteeni Jussi Lehtisen (vas.) ja valmentaja Arto Riihimäen liigataival alkaa ensi lauantaina Joensuussa Josbaa vastaan. Lehtinen on 93:lla liigaottelulla Pirkkojen kokenein aktiivipelaaja. Riihimäki hikoili peliurallaan 210 ottelua ja pudotuspelit päälle. Pirkkalan Pirkat : Maalivahdit: Jorma Viitanen. Jarkko Saastamoinen ja Esa Rouhiainen Puolustajat: Olli-Pekka Englund (NST), Lauri Hannelius, Veli- Matti Koivunen, Juha-Matti Kujanpää, Roman Pass, Sasu Pekkola,Valtteri Pitko, Toni Rantanen ja Martin Sivakov Hyökkääjät: Tommi Ahola (oma juniori), Matias Blomqvist, Petri Heino (Soittorasia), Janne Holopainen, Sauli Hynynen, Mika Kangasmäki, Jani Karonen (Trackers), Jussi Lehtinen (C), Turkka Lehtinen (Tshekki), Kari Niilivuo, Paavo Parikka (Kajaa- Pingviineistä ensimmäinen sinettiseura valmennustiimiin. Yhdellekään pelaajalle seura ei maksa mitään, mutta yhdenkään pelaajan ei tarvitse pelaamisesta maksaa. Pirkat yritti kesän aikana saada muutamaa nimimiestä, mutta lopulta haaviin tarttui kuusi hieman nimettömämpää pelaajaa. Yksi mielenkiintoisimmista on Tommi Ahola. Hän on paljasjalkainen pirkkalalainen ja ensimmäinen Pirkkojen omasta juniorimassasta liigaan noussut pelaaja. Vahvuutemme on sitoutuminen ja taisteleva ilme. Jokaisella jätkällä on valtava halu näyttää. Myös kotisali on sarjanousijalle suuri etu, sillä kahden viime kauden aikana Pirkat on taipunut vain kaksi kertaa Pirkkalan liikuntatalossa. Ensi lauantaina Pirkkalan ensimmäiseksi Nuoren Suomen sinettiseuraksi nimitettävä Pingviinit on tehnyt selkeät tavoitteet toiminnalleen. Seura haluaa tarjota laadukasta nuorisotoimintaa ja mahdollisuuden jääkiekkoiluun kotikunnassa. Luistelukoulussamme aloittikin viime viikolla 54 junnua, sanoo seuran puheenjohtaja Tapani Kaskela. Varsinainen Nuori Suomi -toiminta ulottuu jääkiekossa D-junioreihin asti. Tämän jälkeen pienten kasvattajaseurojen rooli muuttuu kaukalossa: alkaa valtakunnallinen SM-taso ja junnusäännöistä luovutaan. Samaan aikaan isojen seurojen värvääjiä alkaa kiinnostaa maakuntien mahdollinen liigaaines. Mitä enemmän hyviä junnuja siirtyy C-ikäisenä Pingviineistä Ilveksen ja Tapparan edustusjunnuihin, sitä paremmin olemme kasvatustyössämme onnistuneet, kääntää asian vahvuudeksi Pingviinien tuore valmennuspäällikkö Kari Karkulahti. Karkulahden linjaus kertoo, että Pingviineissä hyväksytään kiekkoilun tosiasiat. Tie aikuisten huipulle vaatii siirtymistä Pingviinien uusi valmennuspäällikkö Kari Karkulahti huolehtii seuran valmennuksen kokonaisuudesta. Aikaa riittää myös oman D- junnujoukkueen luotsaamiseen. kohti ammattimaista valmentautumista. Pingviinien tapaisten kasvattajaseurojen rooli on koko lajin kannalta huipputärkeä. Maajoukkueeseen nousee koko ajan uusia Joroisten härkiä. Tervetuloa pelaamaan! Valmennuspäällikkönä painotan ensi sijaisesti sitä, että junioreiden kanssa opetellaan perusasiat oikein ja oikeassa iässä, Jääkiekkoliiton ohjeiden mukaisesti. Karkulahti sanoo, että Pingviineissä ovet ovat auki uusille pelaajille kaikissa ikäluokissa. Joka joukkueeseen otetaan uusia pelaajia. On tärkeää että kaikille lajista kiinnostuneille on paikka missä harrastaa, Karkulahti sanoo. Pingviineillä on poikajoukkueet G-, F-, E, D- ja A-junioreissa. Syksyn uutuus on tyttöjen joukkue. Lisäksi seuralla on harraste-, ikämies-, mamma- ja edustusjoukkueet. Kuosmanen laulaa hallissa Itse Saku Kuosmanen saapuu laulamaan Finlandiahymniä, kun Pingviinit juhlii Nuoren Suomen Sinettiseuraksi pääsyä Pirkkalan jäähallissa ensi lauantaina. Jäähallissa Pingviinit julistetaan virallisesti sinettiseuraksi kello alkavassa tilaisuudessa. Tämän kunniaksi kentälle marssitetaan jokaisen Pingviinien junnuikäluokan edustajat. Illan kilpailullisena vastuksena on rakas naapuri Nokian Pyry. Pyryn ja Pingviinien juniorit esittäytyvät näytöspelin merkeissä. Kello 18 siirrytään totisempaan taistoon, kun Pingviinien miesten edustusjoukkueen avaa 2-divisioonan kotipelinsä Pyryä vastaan.

Partolan vetovoima imi Motonetin Pirkkalaan Kauppakeskittymän ja tulevan moottoritien uskotaan tuovan asiakkaita

Partolan vetovoima imi Motonetin Pirkkalaan Kauppakeskittymän ja tulevan moottoritien uskotaan tuovan asiakkaita www.pirkkalainen.com Teemana yrittäminen. Pirkkala Härmälä Hatanpää Keskiviikko 27. syyskuuta 2006 Jakelu myös Nokialle 45. vsk, nro 39 Partolan vetovoima imi Motonetin Pirkkalaan Kauppakeskittymän ja

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu) Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten 1. asetettaviin äänestysalueiden vaalilautakuntiin viisi varajäsentä 2. asettaa kaksi vaalitoimikuntaa ja niihin nimetään kolme

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 OAJ PIRKKALAN PAIKALLIYHDISTYS ry HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: Perjantai 6.3. lauantai 7.3. 2015 Paikka: Villa Merja s Garden Osallistujat: jäsen varajäsen toimihenkilö Almi Susanna Kanto

Lisätiedot

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 21.3.2012 Turun Osuuskaupan Edustajistovaali 2012 05.03.12 14.03.12 VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 Lista N 1 316 Lehikoinen Jouni 269 3,049.00 Valittu 2 330 Virtanen Leena 214 1,524.50 Valittu

Lisätiedot

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81 Lapin Mestaruuspilkki 13.3.2010 Kemijärvi / Kaisanlahti Tulokset: Nuoret alle 12v. 1. Heidi Harju 780 g Ivalon Erämiehet 2. Ville Harju 287 3. Riikka Kumpula 250 Sodankylän Perhokalastajat 4. Jonna Harju

Lisätiedot

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI PERJANTAI 13.06.2008 15. 21.00 1 Joni Renko H 2 Janna Renko H 3 Laura Raninen H 4 Antti-Pekka Valli H 5 Riina Yli-Ojanperä H 6 Sanna Peltoniemi H 7 Reijo Pulli H 8 Tiina Korkonen H 9 Kari Hautamäki H 10

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 1/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2009

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 1/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2009 2.1.2009 3 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2009 KOKOUSAIKA perjantaina 2. päivänä tammikuuta 2009 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo Markku Haataja Markku Huttunen Maija Jakkula Eino Piippo

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017 30.10. maanantai klo 12.30 Yhteislaulua; Jorma Peltola & Hannu Hiironmäki klo 14 Asiakasohjaajan info- ja keskustelutilaisuus ryhmätilassa 31.10. tiistai

Lisätiedot

RAISION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 / (7) Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA / KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 1/2019

RAISION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 / (7) Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA / KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 1/2019 RAISION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 / 2019 1(7) PÖYTÄKIRJA / KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 1/2019 Aika Keskiviikko 9.1.2019 kello 18.00 19.08 Paikka Seurakuntatalo Aaltonen Annika Alanen Hannele Anttila Hannele

Lisätiedot

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, pikkusali

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, pikkusali ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1(6) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika 16.2.2009 klo 19.00 Paikka Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, pikkusali Läsnä jäsenet Puhakka Osmo pj. Anttila Maire Hannula Ulla-Maija

Lisätiedot

Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala

Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Kunnanhallitus 94 05.06.2017 Kunnanvaltuusto 49 12.06.2017 Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi 1.6.2017-31.5.2021 Kh 05.06.2017 94 Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Alla lueteltuja

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 1.1. maanantai Ravintola suljettu 2.1. tiistai 3.1. keskiviikko klo 12 14 Maestro-Karaoke, Sarin johdolla 4.1. torstai 5.1. perjantai klo 10.30 Kenkäesittely

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Leppiniemi Jarmo 3 Sitoutumattomat - 2757 4601,00 valittu 2 Akaan-Penttilä Eero 8 Kokoomus 794 3793,00 valittu 3 Hakala Lotta 4 Sitoutumattomat - 557

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

PÖYTÄKI RJA LIPERIN KUNTA 6/2015

PÖYTÄKI RJA LIPERIN KUNTA 6/2015 LIPERIN KUNTA PÖYTÄKI RJA 6/2015 2 Saapuvilla olleet et Nimi Reijonen Eero Tikka Tiina Parkkinen Sanna Hakulinen Pauli Hartikainen Mikko Hoppa Helinä Huikuri Pekka Huohvanainen Kauko Jetsonen Anne Karjalainen

Lisätiedot

Ritva Kivisaari Pentti Lemettinen Anne Marjamäki puheenjohtaja 1-7 puheenjohtaja 8-13 pöytäkirjanpitäjä

Ritva Kivisaari Pentti Lemettinen Anne Marjamäki puheenjohtaja 1-7 puheenjohtaja 8-13 pöytäkirjanpitäjä 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 6.1.2015 klo 12.00-13.30 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, tornisali Läsnä: Annala Tarja Hakola Anni Haukkala Pentti Hietala Heikki Holma Jaana Härsilä Maria Ikola Simo Jänikselä

Lisätiedot

KULTAKIVI XXVII (6.-7.06.2015) Naiset / Ladies HIPPUJA: 10 finaali

KULTAKIVI XXVII (6.-7.06.2015) Naiset / Ladies HIPPUJA: 10 finaali Naiset / Ladies HIPPUJA: 10 1 Maija Keränen 01:13,0 10 01:13,0 2 Laura Iltanen 01:20,0 10 01:20,0 3 Anita Patala 01:32,0 10 01:32,0 4 Säilä Marjo 02:09,0 10 02:09,0 5 Marina Lindqvist 02:14,0 10 02:14,0

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

LOPEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Sivu 1 ( 7 ) 1 Kirkkovaltuusto 1 / 2013. Maanantai 14.1.2013 klo 18.30 (kahvit klo 18.00 lähtien)

LOPEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Sivu 1 ( 7 ) 1 Kirkkovaltuusto 1 / 2013. Maanantai 14.1.2013 klo 18.30 (kahvit klo 18.00 lähtien) KOKOUSKUTSU Sivu 1 ( 7 ) 1 Kirkkovaltuusto 1 / 2013 KOKOUSAIKA Maanantai 14.1.2013 klo 18.30 (kahvit klo 18.00 lähtien) KOKOUSPAIKKA Asialuettelo: Kirkon seurakuntasali, Pilpalantie 1, Loppi 1 Kokouksen

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

7 KIRKKONEUVOSTON TYÖRYHMIEN JÄSENTEN VALITSEMINEN VUOSIKSI 2015-2016

7 KIRKKONEUVOSTON TYÖRYHMIEN JÄSENTEN VALITSEMINEN VUOSIKSI 2015-2016 Kirkkoneuvosto Kokousaika Tiistai 3.2.2015 kello 17.30-19.00 Kokouspaikka Lempoisten seurakuntatalo Käsiteltävät asia 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 PÖYTÄKIRJANTARKISTAJIEN

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS klo Pirkkalan kirkko, seurakuntasali

PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS klo Pirkkalan kirkko, seurakuntasali PÖYTÄKIRJA N KOKOUS 9.1.2017 klo 18.00 Pirkkalan kirkko, seurakuntasali PIRKKALAN SEURAKUNTA 1/2017 Sivu 2 1 KOKOUKSEN AVAUS n puheenjohtaja avaa kokouksen. 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS n

Lisätiedot

Pirkkalan seurakunta KIRKKONEUVOSTO. 16.1.2013 klo 17.30. Seurakunnan toimisto

Pirkkalan seurakunta KIRKKONEUVOSTO. 16.1.2013 klo 17.30. Seurakunnan toimisto KIRKKONEUVOSTO 16.1.2013 klo 17.30 Seurakunnan toimisto KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA / PÖYTÄKIRJA 1 / 2013 Sivu 2 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkojärjestyksen mukaan n kokouksen

Lisätiedot

SEURAOTTELUT

SEURAOTTELUT SEURAOTTELUT 2014-1995 Kuusankosken Ampujien ja Inkeroisten Ampujien kesken käytiin Ojakorven ampumaradalla seuraottelu, maanantaina 19.05.2014. Laji: Ruotsalainen pika-ampumakilpailu. tulokset: Seura

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 1.10. maanantai klo 10 Paprus korttitarvikemyyntiä askartelutilassa klo 12 Maestro -karaoke 2.10. tiistai klo 10 Seniorikerho klo 10 Ikääntymismuutokset

Lisätiedot

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 Miehet Yleinen: 1. 55 Jouni Kokkonen Merilapin urheilukalastajat 3361 2. 51 Mika Jaako Merilapin urheilukalastajat 2935 3. 76 Mika Nampajärvi Koillisen kilpakalastajat 2914 4.

Lisätiedot

JOKIOISTEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2019 KIRKKOVALTUUSTO 1(6)

JOKIOISTEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2019 KIRKKOVALTUUSTO 1(6) JOKIOISTEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2019 KIRKKOVALTUUSTO 1(6) Aika: keskiviikkona 16.1.2019 klo 19. 20.00 Paikka: seurakuntatalo Läsnä: Iipola Sanna-Reetta luokanopettaja jäsen Junnila Sanni

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten Kaupunginhallitus 290 25.09.2017 Kaupunginhallitus 311 09.10.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten Kh 25.09.2017 290 Valmistelija: palvelusihteeri Johanna

Lisätiedot

LÄHTÖ 1 TASOITUS SARJA 1 SARJA 2 SARJA 3 SARJA 4 SARJA 5 SARJA 6 yhteistulos

LÄHTÖ 1 TASOITUS SARJA 1 SARJA 2 SARJA 3 SARJA 4 SARJA 5 SARJA 6 yhteistulos LÄHTÖ 1 TASOITUS SARJA 1 SARJA 2 SARJA 3 SARJA 4 SARJA 5 SARJA 6 yhteistulos Petri Mäki 19 203 202 233 156 212 171 1177 tulos + tas 222 221 252 175 231 190 1291 Helvi Mäkipää 11 141 176 213 191 191 183

Lisätiedot

SAUL SM -rullahiihdot /Nokia: Tulokset Kunto-Pirkat

SAUL SM -rullahiihdot /Nokia: Tulokset Kunto-Pirkat SAUL SM -rullahiihdot 11.9.2016/Nokia: Tulokset Kunto-Pirkat (Kaikissa sarjoissa ensiksi sprinttimatka, sitten pitkä matka ja joukkuekilpailu: Sija Nimi Seura Loppuaika Ero) M30H Miehet 30 vuotta 7.2 km

Lisätiedot

TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016. Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk)

TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016. Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk) TOHOLAMMIN KUNNAN TOIMIELIMET JA JÄSENET / EDUSTAJAT KUNTAYHTYMIEN YM. TOIMIELIMISSÄ 2013 2016 TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016 Harju Ulla-Riitta (sdp) II vpj. Hirvikoski Ville (kesk) Hylkilä Marja

Lisätiedot

1/ Asunto Oy Tammelan Eskontie Henkilökohtainen varajäsen: Pääjärvi Marko

1/ Asunto Oy Tammelan Eskontie Henkilökohtainen varajäsen: Pääjärvi Marko 1/13 Asunto Oy Tammelan Eskontie 01.06.2017 - en nimi - Varsinainen jäsen: Asunto Oy Tammelan Kallela 01.06.2017 - en nimi - Varsinainen jäsen: Asunto Oy Tammelan Martinpelto 01.06.2017 - en nimi - Varsinainen

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/ KOKOUSTIEDOT Aika kello (kahvi kello 18.00)

SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/ KOKOUSTIEDOT Aika kello (kahvi kello 18.00) SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/17 KIRKKOVALTUUSTO Laatimispäivämäärä 10.01.2017 KOKOUSTIEDOT Aika 17.01.2017 kello 18.30 (kahvi kello 18.00) Paikka Saarijärven seurakuntatalon juhlasali KÄSITELTÄVÄT

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

MESTARIT VAIHTUIVAT ULKOBOCCIAN MESTARUUSKISOISSA

MESTARIT VAIHTUIVAT ULKOBOCCIAN MESTARUUSKISOISSA MESTARIT VAIHTUIVAT ULKOBOCCIAN MESTARUUSKISOISSA EKL:n ulkoboccian henkilökohtaisista mestaruuksista kilpaili ennätysmäärä osallistujia 5.-6.8.2012 Virtain urheilukeskuksessa, kun 27 naista ja 42 miestä

Lisätiedot

TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016. Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk)

TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016. Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk) TOHOLAMMIN KUNNAN TOIMIELIMET JA JÄSENET / EDUSTAJAT KUNTAYHTYMIEN YM. TOIMIELIMISSÄ 2013 2016 TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016 Harju Ulla-Riitta (sdp) II vpj. Hirvikoski Ville (kesk) Isosaari Jouko

Lisätiedot

SM Pystykorva H Sarja Tulokset

SM Pystykorva H Sarja Tulokset Sarja H SM Pystykorva H Sarja Tulokset 5.9.2009 1 Alik. Nylund Jussi E-Häm Res.p. 261 2 Thm Hakomäki Jaakko E-Pohj Res.p. 250 3 Korp. Maijala Simo P-Pohj Res.p. 250 4 Jääk. Kääriäinen Pekka P-Pohj Res.p.

Lisätiedot

SM-RAUTUPILKKI 2011 TUULISPÄÄJÄRVI 16.04.2011 Järjestäjä Ivalon Erämiehet ja TEM S

SM-RAUTUPILKKI 2011 TUULISPÄÄJÄRVI 16.04.2011 Järjestäjä Ivalon Erämiehet ja TEM S Järjestäjä Ivalon Erämiehet ja TEM S MIEHET SIJA NIMI TULOS(g) 1 Tuovinen Aki 3178 2 Karppinen Eino 2705 3 Känsälä Heikki 2303 4 Olkkola Elmo 2250 5 Heinonen Jaakko 1407 6 Heikkinen Jari 1317 7 Marjanen

Lisätiedot

1 KOKEMÄEN PARHAAT URHEILIJAT VUODESTA 2000 LÄHTIEN. Marila Mika. Paavisto Jarmo Perkola Minna. Söderlund Aki

1 KOKEMÄEN PARHAAT URHEILIJAT VUODESTA 2000 LÄHTIEN. Marila Mika. Paavisto Jarmo Perkola Minna. Söderlund Aki 1 KOKEMÄEN PARHAAT URHEILIJAT VUODESTA 2000 LÄHTIEN 2000 NAISURHEILIJA Mattila Hanna MIESURHEILIJA Karonen Aki KKV:n naisten pesisjoukkue Tunnustuspalkinto Mikola Mika KKK-urheilija Koivunen Kalervo Black

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta

Lisätiedot

Poissa: Annala Tarja, Anna-Maija Klemettilä, Latomäki Ulla, Lemettinen Pentti

Poissa: Annala Tarja, Anna-Maija Klemettilä, Latomäki Ulla, Lemettinen Pentti 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 9.2.2016 klo 18.30 19.15 KOKOUSPAIKKA Läsnä: Hakola Anni Haukkala Pentti Hietala Heikki Holma Jaana Härsilä Maria Ikola Simo Jänikselä Leena Kallio Kirsti Kivisaari Pekka Kivisaari

Lisätiedot

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä, ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261

Lisätiedot

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M 1 Sami Heikkilä M PH 96 98 194 10 2 Lauri Seppälä M Po 96 98 194 5 3 Tomi-Pekka Heikkilä M PH 97 94 191 4 Vesa Saviahde M PH 96 94 190 5 Kari Äikäs M KS

Lisätiedot

Valittu Vertausluku nro

Valittu Vertausluku nro Valitut ja varamiehet vertausluvuittain Sivu 1 Valittu Järj Ehdokas Ryhmä Äänet Vertausluku nimi 1. 116 Routamaa, Hannu KOK 504 2851,000 pankinjohtaja 2. 163 Rissanen, Helena SDP 488 2195,000 pormestari

Lisätiedot

SAUL:n SM-hallimoniottelut Pirkkahalli

SAUL:n SM-hallimoniottelut Pirkkahalli M80 5-ottelu 1 Makkonen Paulus Kunto-Pirkat 2 Jokela Matti Kunto-Pirkat N30 5-ottelu 3 Huiko Anne Tampereen Pyrintö 4 Salmi Marika Varsinais-Suomen Veteraaniurhe M35 5-ottelu 5 Lahtinen Henri Tampereen

Lisätiedot

LASTEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄ / ALOITTEET 75/08.050/2010 142/08.050/2009. Ptltk 40 Liitteet 1-2.

LASTEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄ / ALOITTEET 75/08.050/2010 142/08.050/2009. Ptltk 40 Liitteet 1-2. Perusturvalautakunta 40 07.04.2010 Kunnanhallitus 79 12.04.2010 Perusturvalautakunta 48 21.04.2010 Kunnanhallitus 93 26.04.2010 Perusturvalautakunta 56 19.05.2010 Kunnanhallitus 127 07.06.2010 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Joutsan seudun Parkinsson-kerho

Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Joutsan seudun Parkinsson-kerho PÖYTÄKIRJA Vanhus- ja vammaisneuvosto Aika 26.6.2015 klo: 13.00 14.40 Paikka Palvelukeskus Jousi, Myllytie 14 19650 Joutsa Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Tapio Lankia Taisto

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto Kokousaika Torstai 10.1.2019 klo 18.00 19.11 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Seurakuntatalo Raili Karvonen Tarja Kinnunen Antti Koistinen Pirjo Leinonen Asko Merilä (paikalla

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, SKAL 0,5 km (v) 1. Petra Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat ry 6.20 Lapset alle 8, SKAL 0,5 km (v) 1. Jukka Rautio Oulun Kuorma-autoilijat ry 3.08 2. Jenni Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat

Lisätiedot

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna

Lisätiedot

JOKIOISTEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2017 KIRKKOVALTUUSTO 1(6)

JOKIOISTEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2017 KIRKKOVALTUUSTO 1(6) JOKIOISTEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2017 KIRKKOVALTUUSTO 1(6) Aika: maanantaina 23.1.2017 klo 19. 19.40 Paikka: seurakuntatalo Läsnä: Breilin Eeva-Liisa terveydenhuollon opett. pj. Junnila Sanni

Lisätiedot

KULTAKIVI XXVIII ( ) Yleinen finaali HIPPUJA: 10 AIKA HIPUT SAKKO LOPPUAIKA

KULTAKIVI XXVIII ( ) Yleinen finaali HIPPUJA: 10 AIKA HIPUT SAKKO LOPPUAIKA Yleinen finaali HIPPUJA: 10 1 Antti Seppälä 02:43,0 10 1 02:43,0 2 Auvo Syrjälä 02:44,0 10 1 02:44,0 3 Martti Mäkilaurila 02:47,0 10 1 02:47,0 4 Outi Mikkonen 03:35,0 10 1 03:35,0 5 Jarkko Turunen 04:21,0

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten

LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten Kh 39 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 - - - - - Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Viitasalo Mikko 10 Kokoomus 975 5197,00 valittu 2 Leppiniemi Raili 12 Sitoutumattomat 1674 3262,00 valittu 3 Rautava Risto 8 Kokoomus 737 2598,50 valittu 4 Heinäluoma Eero 16 SDP 1299

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri. viikko 06. viikko 07. viikko 08. Pattijoen Rauhanyhdistys

Tapahtumakalenteri. viikko 06. viikko 07. viikko 08. Pattijoen Rauhanyhdistys Tapahtumakalenteri viikko 06 pe 12.02. 19:00 Raamattuluokka 5 lk. Aihe: Syntiinlankeemus ja lupaus. Paikka: Savela Jukka, Tervaluodontie 23 / 6 lk. Aihe: Abraham uhraa Iisakin. Paikka: Heikki Nauha, Veikkolantie

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,

Lisätiedot

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M 1 Vesa Saviahde M PH 96 98 194 2 Sami Heikkilä M PH 95 98 193 3 Mikko Autio M Po 92 96 188 4 Tomi-Pekka Heikkilä M PH 91 96 187 5 Kari Koskinen M PH 95 90

Lisätiedot

SM-Kilpaonki-2010 Saimaan Kanava Järj. Lahden OnkiTeam

SM-Kilpaonki-2010 Saimaan Kanava Järj. Lahden OnkiTeam SM-Kilpaonki-2010 Saimaan Kanava 18-19.7.2010 Järj. Lahden OnkiTeam Erä1 Erä2 Sij Kilpailija Seura Sarja Paikka Paino Pist Paikka Paino Pist. Yht.paino Yht.Pist. 1 Lasse Laukkarinen Fish m D67 1781 1 E86

Lisätiedot

Hämeen Aluemestaruuskilpailut 2011

Hämeen Aluemestaruuskilpailut 2011 Nokian Ampumarata 03. - 04.09.2011 04.09.2011 22:10:56 50m Kivääri 3x40 ls, sarja Y 1. Teemu Lipponen NoSA 99 99 100 99 397 86 92 89 90 357 97 97 97 92 383 1137 2. Antti Raittinen LamAs 96 98 98 97 389

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta) Koonnut Ilkka Hemmilä, päivitetty 20.8.2012 (ulkoradoilla)

Lisätiedot

Talola Pirkko. Pentti Lemettinen 1-6 Jaana Holma 7-11 Anne Marjamäki puheenjohtaja puheenjohtaja pöytäkirjanpitäjä

Talola Pirkko. Pentti Lemettinen 1-6 Jaana Holma 7-11 Anne Marjamäki puheenjohtaja puheenjohtaja pöytäkirjanpitäjä 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 3.1.2017 klo 19.00 19.30 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, alasali Läsnä: Annala Tarja Hakola Anni Haukkala Pentti Hietala Heikki Holma Jaana Ikola Simo Jänikselä Leena Kallio

Lisätiedot

Kellokosken Alku ry Pöytäkirja 08/2012 Jalkapallojaos 11.09.2012

Kellokosken Alku ry Pöytäkirja 08/2012 Jalkapallojaos 11.09.2012 Kellokosken Alku ry Pöytäkirja 08/2012 Jalkapallojaos 11.09.2012 Aika: 11.9.2012 klo 18.30 Paikka: Kellokosken jäähallin kahvio 1. Kokouksen avaus Kokous avattiin klo 18.30 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 6/

PÖYTÄKIRJA 6/ Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 6/2011 6.9.2011 -- SIVU 54 ILMOITUSASIAT 2 56 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO 2 57 SEURAKUNNAN TYÖRYHMIEN JÄSENTEN NIMEÄMINEN 3 59 SEURAKUNTANEUVOSTON JÄSENEN PUHEENVUORO 4 60

Lisätiedot

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 1(5) Seurakuntaneuvosto

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 1(5) Seurakuntaneuvosto ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 1(5) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 6/2015 Aika ja paikka Ti 25.8.2015 klo 18 Elimäen Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, kulmakamari (käynti Härmävaarantien puolelta), kahvit

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 TALVEN 2015 TULOKSIA 1. Kerhon omat kilpailut Sarjakilpailut: Miehet: 1. Tomi Ojanperä 56 pistettä 2. Arto Männistö 50 pistettä 3. Mikko Väänänen 49 pistettä Naiset:

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruuskilpailu 2009

Hämeen aluemestaruuskilpailu 2009 TUA:n ampumarata 13. - 16:51:27 25m Isopistooli, sarja Y 1. Marko Inovaara HlAS 92 89 91 272 90 94 95 279 551 14 2. Timo Paalanen AsAs 92 91 89 272 90 94 95 279 551 8 3. Juha Hautamäki LeA 93 94 94 281

Lisätiedot

TULOSLUETTELO Satakunnan Maakuntaviesti Su Perinteinen

TULOSLUETTELO Satakunnan Maakuntaviesti Su Perinteinen TULOSLUETTELO Satakunnan Maakuntaviesti Su 9.2.2014 Perinteinen Maakuntaviestin osuusisännät 2014: 1. osuus Finnblock Europa Oy Ltd 2. osuus 3. osuus Maanrakennus Mäenpää Oy 4. osuus 5. osuus 6. osuus

Lisätiedot

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(5) Seurakuntaneuvosto

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(5) Seurakuntaneuvosto ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(5) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2016 Aika ja paikka Ke 3.2.2016 klo 18-19.51 Elimäen Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, kulmakamari (käynti Härmävaarantien puolelta),

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto

Lisätiedot

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-

Lisätiedot

Oppitunti 9 - osa 1. lihaa ja perunasose perunasose = perunamuusi perunasoseuttaja ja kolme perunaa perunamuusi ja kanaa (kanankoipi) kurpitsasose

Oppitunti 9 - osa 1. lihaa ja perunasose perunasose = perunamuusi perunasoseuttaja ja kolme perunaa perunamuusi ja kanaa (kanankoipi) kurpitsasose Oppitunti 9 - osa 1 numeroita ehjä - rikki sata kaksisataa kolmesataa neljäsataa tuhat kaksituhatta kolmetuhatta neljätuhatta kymmenentuhatta kaksikymmentätuhatta satatuhatta miljoona 1 lihaa ja perunasose

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

Kirkkovaltuutettu Raimo Sulonen avasi kokouksen.

Kirkkovaltuutettu Raimo Sulonen avasi kokouksen. 1(7) PÖYTÄKIRJA / KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 1/2015 Aika Keskiviikkona 7.1.2015 kello 18.00-19.54 Paikka Läsnä Seurakuntatalo Aaltonen Annika Alanen Hannele Allen Pipsa Arikka Heikki Vanto Jukka Haavisto

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio

Lisätiedot

ALLEKIRJOITUKSET Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä

ALLEKIRJOITUKSET Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä SYSMÄN SEURAKUNTA 1/2011 11 ( 8 ) KIRKKOVALTUUSTO 12.1.2011 Aika Keskiviikko 12.1.2011 klo 19.00 20.10 Paikka Olavin toimintakeskus, seurakuntasali Nuotta Läsnä Lauri Kirves puheenjohtaja 6-11 Jarmo Heinonen

Lisätiedot

torstaina 10. päivänä tammikuuta 2013 klo alkaen

torstaina 10. päivänä tammikuuta 2013 klo alkaen 10.1.2013 3 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2013 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA torstaina 10. päivänä tammikuuta 2013 klo 19.00 alkaen Seurakuntatalo JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Eskelinen Sanna Haataja Markku Huuskonen

Lisätiedot

PYSTYKORVAN SM 2014 ERÄ I

PYSTYKORVAN SM 2014 ERÄ I ERÄ I 1 Alik. Laitinen Kari H K-S Res.piirit 2 Ylik. Hänninen Vesa H50 K-S Res.piirit 3 Kers. Piippanen Hannu H50 K-S Res.piirit 4 Korp. Yli-Ketola Jukka H Et-Pohj 5 Ylik. Keskinen Veli-Matti H50 Et-Pohj

Lisätiedot

KULTAKIVI XXVI ( ) Eliitti HIPPUJA: 9 finaali

KULTAKIVI XXVI ( ) Eliitti HIPPUJA: 9 finaali Eliitti HIPPUJA: 9 1 Mäkilaurila Martti 00:58,3 9 00:58,3 2 Iltanen Markus 00:59,7 9 00:59,7 3 Kukkola Väinö 01:00,8 9 01:00,8 4 Iltanen Laura 01:11,8 9 01:11,8 5 Kalander-Karlsson Ulla 01:13,7 9 01:13,7

Lisätiedot

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk)

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk) TUA:n Ruskeekiven Ampumarata, Akaa 02. - 25m Pienoispistooli 60 ls, sarja M50 1. Petri Viljanen K-64 92 97 96 285 95 91 91 277 562 2. Raine Järvinen K-64 81 85 84 250 91 90 90 271 521 3. Petri Sorsa LAS

Lisätiedot

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA 2018-2019 Tilanne 3. kierroksen jälkeen 3.2.2019 Kupittaa/Turku 1. Mainarit 33 517 34360 1041,21 2. Bay 33 393 33381 1011,55 3. GB 33 387 33248 1007,52 4. TKK 33

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Tomi Mustonen H V-S 3. Yrjö Munukka H Hel 4. Antti Leinonen H Kai 5. Jussi

Lisätiedot

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen KUNTO+ NAISET kisailijan nimi syntymä vuosi ikäsarja paikkakunta kilpailija numero Helena Laaksonen 1966 yleinen Tampere 300 Tiina Penttilä-Metso 1966 yleinen triva, Nokia 301 Maria Laine 1982 yleinen

Lisätiedot

50m Kivääri 60 ls, makuu sarja Y

50m Kivääri 60 ls, makuu sarja Y Kiväärilajit 50m Kivääri 60 ls, makuu sarja Y 1. alik Tomi Huuhka V-S 99 98 98 99 98 97 589 2. alik Marko Tanskanen P-K 98 97 97 98 99 98 587 3. alik Heikki Ranne V-S 96 98 98 97 98 97 584 25x 4. alik

Lisätiedot

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat 1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,

Lisätiedot