Lappilehti. Torniosta viidakkoon SUOMEN VAPAAKIRKON LAPIN LÄHETYS. Sivut 4-5 KUVA: JUHA HEISKANEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lappilehti. Torniosta viidakkoon SUOMEN VAPAAKIRKON LAPIN LÄHETYS. Sivut 4-5 KUVA: JUHA HEISKANEN"

Transkriptio

1 Lappilehti SUOMEN VAPAAKIRKON LAPIN LÄHETYS KUVA: JUHA HEISKANEN Torniosta viidakkoon Sivut 4-5 1

2 KOLUMNI Ratkaisevat askeleet Aurinko painautuu meren syliin, hiljaisuus laskeutuu kyliin. Emmauksen taloissa riemu on suuri, noussut kuolleista Jeesus on juuri. Rikottu haudan on muuri. Nämä riemulliset Ylösnousemusballadin sanat havahduttivat minut kuunnellessani 2. pääsiäispäivän jumalanpalvelusta radiosta. Ne kiidättivät minut muistoissani yli neljänkymmenen vuoden takaiseen tilanteeseen Rovaniemen yhteislyseon juhlasaliin. Oli vuosi Kansan Raamattuseuran evankelista Pellervo Heinilä Sataset-lauluryhmän kanssa oli tullut koululle kertomaan ja laulamaan ilosanomaa Jeesuksesta Kristuksesta. Pellervo Heinilän tuore todistus ja ryhmän raikkaat laulut Jeesuksen muuttavasta voimasta koskettivat nuoren 16-vuotiaan tytön minun sydäntäni. Se sai aikaan valtavan kaipuun ja janon saada kuulla lisää. Tiesin, että ryhmä olisi vielä seuraavana iltana seurakuntatalolla nuorten illassa ja aloin kuumeisesti miettiä, miten uskaltaisin lähteä sinne mukaan. Muistan, miten seuraavana iltana kävelin Kemijoen rantaa ja päässäni pyöri vain yksi ajatus: Miten, miten? Olin ujo ja arka. Se sai aikaan valtavan kaipuun ja janon saada kuulla lisää. Mieleeni ei tullut ketään ihmistä, jonka olisin rohjennut pyytää mukaan. Yksin meneminen tuntui ihan mahdottomalta. Joki oli vasta vapautunut jäistä ja rantakivellä istuessani kylmyys pakotti minut jälleen liikkeelle. Tunsin olevani aivan yksin, en uskaltaisi. Tuolloin nuo ratkaisevat askeleet jäivät ottamatta. Vuosia myöhemmin ymmärsin, että olin torjunut Jumalan kutsun ihmispelkoni vuoksi! Jumala armossaan antoi uuden mahdollisuuden ja 15 vuotta myöhemmin uskalsin ottaa Jeesuksen kutsun vastaan. Ymmärsin, että Jumala on rakastanut minua niin paljon, että Hän antoi ainoan poikansa minun tähteni ruoskittavaksi ja ristille naulittavaksi. Vain Jeesuksen veren kautta me saamme syntimme anteeksi ja voiman sekä oikeuden tulla Jumalan, Isän, lapsiksi. Jeesus on ainoa tie, joka johtaa Jumalan luokse. Jeesus sanoo: Sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos! Mekin voimme sydän täynnä kiitosta yhtyä Emmauksen talojen riemuun: Jeesus on ylösnoussut! Marja-Leena Nurminen Tornio Kirjoitus on julkaistu Lapin Kansassa tänä keväänä. LAPPILEHTI: SUOMEN VAPAAKIRKON LAPIN LÄHETYKSEN UUTIS- JA RUKOUSLEHTI. ILMESTYY KOLME KERTAA VUODESSA JA ON ILMAINEN. TILAUKSET/OSOITTEENMUUTOKSET: SUOMEN VAPAAKIRKON LAPIN LÄHETYS, PL 198, HÄMEENLINNA TAI SVK(AT)SVK.FI TAI (03) TOIMITUS/SIVUNVALMISTUS: RIITTA JA PEKKA TOLONEN. PAINOPAIKKA: OY SEVENPRINT LTD, ROVANIEMI. 2

3 PÄÄKIRJOITUS Rukous kantaa Tämän päivän seurakuntien ja uskovien tehtävä evankelioimisen rinnalla on rukous. Paavali sanoi Ef. 6:18 Tehkää tämä kaikella rukouksella ja anomisella. Rukoileva, toimiva seurakunta on rakas Jumalalle. On myös tärkeää, että jokaisen henkilökohtainen rukousalttari on ahkerassa käytössä. Juuri näillä alttareilla esimerkiksi kärsivä, sairas ihminen kannetaan Jumalan eteen. Minulla on omakohtainen kokemus joulun ajalta Jalkani leikattiin ja polveen laitettiin tekonivel. Leikkaus meni hyvin. Leikkauksen jälkeen sain kuitenkin aivoinfarktin ja tuntui, että nyt meni elämältä pohja. En saanut puhetta tuotetuksi, ja oikea käsi voimaton. Rukoilin mielessäni: Jumala, Isäni, jos jään tällaiseksi, ota minut kotiin tai paranna. Kun oli huonoin hetki kolmantena yönä, Herra herätti rukoilemaan ystäviä, jotka eivät edes tienneet tilanteestani. Heitä oli Lammilla, Sodankylässä ja muuallakin. Muutaman päivän jälkeen puhuin jo aivan selkeästi. Nyt olen jo saarnannutkin! Kiitos Herra Jeesus! Kiitos rukoilevat ystäväni, kiitos omaiset hyvästä huolenpidosta. Kehotan siis kaikkia rukoilemaan myös rakkaan lapintyön puolesta. Rukous kantaa. Se vie Kun oli huonoin hetki kolmantena yönä, Herra herätti rukoilemaan ystäviä, jotka eivät edes tienneet tilanteestani. meidät Isän istuimen eteen. Siellä kuullaan huokauskin. Jeesus sanoo: Valvokaa ja rukoilkaa. Mark. 14:38 Leena Kiuru Leena Kiuru toimi useaan otteeseen evankelistana Lapissa, viimeksi Rovaniemellä 1990-luvulla. Uusi lajitelma Ma Saaren lappiaiheisia pos kor eja saatavana kesäjuhlilla Lapin lähetyksen esi elypisteestä. Tervetuloa tutustumaan! 3

4 Kolumbiassa vuonna Seikkailua ja kasvamista Torniossa Matkalla suuren Jumalan kanssa Muutot Keski-Suomesta Etelä-Amerikkaan, Etelä-Amerikasta Helsinkiin, Helsingistä Tornioon. Valoisat yöt ja lumimyrskyt. Pyörän kumin paikkaamiset ja autokyydit. Kehitysvammatyö, esseiden kirjoittaminen yömyöhään ja kalliokiipeily. Yksinäisyys ja talo täynnä ihmisiä, yhteys. Ihmeet, kasvava luottamus suureen, kaikkivoivaan Jumalaan. Häneen, joka rakastaa vastakohtia ja yllätyksiä. Jumalaan, joka toimii viisaasti, omalla tavallaan, omalla ajallaan. Synnyinseudullani, Etelä- Amerikassa, Helsingissä ja Torniossa. Seurakuntaa ja seikkailukasvatusta Jumala auttoi minua jo Tornioon muuttaessani. Kun kirjoitin asuntohakemusta Tornion kaupungille, koin Jumalan selvästi kehottavan minua pyytämään kaksiota. Väitin vastaan pieni yksiö riittäisi minulle aivan hyvin. Lisäsin kuitenkin hakemukseen toivomuksen kaksiosta ja jo kahden päivän kuluttua sain postissa uuden asuntoni osoitteen. Ainoa jo ennestään tuntemani torniolainen asuisi naapurirapussa! Syy muutolleni Pohjois-Suomeen oli mahdollisuus opiskella seikkailukasvatusta ja yhteisötyötä sekä halu palvella seurakuntaa siellä, missä uskovia on vähän. Nyt lähes kaksi vuotta muuttoni jälkeen huomaan varsinaisen opiskelun olleen vain tekosyy paikkakunnalla asumiseen. Seikkailu, yhteisötyö ja seurakunta monipuolisuudessaan on tullut minulle todella tutuksi myös koulun ulkopuolella. Tärkeä tapahtumapaikka on ollut myös tuo Jumalalta saamani kaksio. Jokainen neliömetri on ollut käytössä. Jumala opettaa Olen toki saanut oppia paljon jo ennen aikaani Torniossa. Viimeiset yhdeksän vuotta olen viettänyt matkalaukkuelämää, asunut kahdeksalla eri paikkakunnalla, kahdella eri mantereella. Jumala on kouluttanut ja valmistanut minua tehtäviinsä kaikki nämä vuodet. Kaikkea kokemaani ja oppimaani tärkeämpää on kuitenkin ollut saada kasvaa lähemmäs Jumalaa, riippuvaisemmaksi hänestä. Olen joutunut tilanteisiin, joista en olisi mitenkään selvinnyt ilman Jumalan apua. Olen saanut kohdata aivan yksin haasteita, joihin 4

5 Olen saanut kohdata aivan yksin haasteita, joihin vain Jumalalla on ratkaisu. vain Jumalalla on ratkaisu. Kaiken kivun, yksinäisyyden ja riittämättömyyden tunteen keskellä olen saanut jättää itseni ja kohtaamani haasteet hänen hoidettavakseen. Kertaakaan Jumala ei ole pettänyt luottamustani. Aina hän on tehnyt paljon enemmän kuin olen osannut toivoakaan. Jumala on puhunut minulle jo monen vuoden ajan seurakuntansa merkityksestä, rakkaudestaan sitä kohtaan. Efesolaiskirjeen neljännestä luvusta on tullut minulle tärkeä. Jeesuksen ruumiin, seurakunnan, kuuluu rakentua rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on. Tuo suuri, yliluonnollinen Jumala, jota olen Torniossa ollessanikin saanut oppia tuntemaan paremmin, tahtoo tehdä pyhät täysin valmiiksi palvelukseen, seurakunnan rakentamiseen. Torniossa olen saanut nähdä seurakunnan rakentuvan. Kyse ei todellakaan ole ollut hienoista rakenteista tai mahtavista voimavaroista. Tiellä on ollut ja tulee yhä olemaan monia pettymyksiä, väsymistä ja liian suurilta tuntuvia haasteita. Tornion-ajassani parasta on kuitenkin ollut se, että olen nähnyt tavallisten, epätäydellisten ihmisten tulevan Jeesuksen luo, antavan elämänsä hänelle, löytävän yhteyden seurakuntaan ja paikkansa Jumalan suunnitelmassa osana uskovien yhteisöä ja kutsuttuina levittämään ilosanomaa omassa ympäristössään. Viidakko odottaa Jumalalta saamani kaksio ei ole ollut siunaus vain kokonsa puolesta. Ensimmäinen tuntemani torniolainen ei jäänyt ainoaksi. Tornioon muuttoani seuraavina viikkoina selvisi, että lähitaloissa asuu muitakin seurakuntalaisia, muitakin Jumalan lapsia nykyisiä ja tulevia. Kaksi Torniossa viettämääni vuotta ovat olleet elämää yhteisössä, elämän hyvin arkistakin jakamista erilaisten ihmisten kesken. Seurakunta on rakentunut meidän, tavallisten ja epätäydellisten ihmisten, kautta. Syksyllä minun matkani jatkuu puoleksi vuodeksi pois Torniosta ensin työharjoitteluun Ecuadorin viidakkoon ja sitten Turkuun viittomakielen opintojen pariin. Iloitsen jo mahdollisuudesta palata sen jälkeen vielä hetkeksi Tornioon. Tiedän kuitenkin, että Torniossa oleva seurakunta kasvaa ja rakentuu tavallisten, epätäydellisten ihmisten kautta myös poissa ollessani. Mistä sitten voin sen tietää? Minun Jumalani on niin suuri. Hanna Eriksson KUVA: MIRJAM KASTEPOHJA Syy Hannan muutolle Pohjois-Suomeen oli mahdollisuus opiskella seikkailukasvatusta ja yhteisötyötä sekä halu palvella seurakuntaa siellä, missä uskovia on vähän. 5

6 Toukotalkoita Sodankylässä Toukokuun loppuun ajoittui Sodankylän vapaaseurakunnassa useita talkoopäiviä. Kuukausittainen ruokailupäivä kokosi ennätysmäärän väkeä, jopa parisensataa henkilöä kävi päivän aikana syömässä ja keskustelemassa. Monien puolesta myös rukoiltiin. Tällä kertaa paikallisen väen lisäksi mukana olivat vierailijat Esko Taipale, Tapani Hautamäki ja Jouni Niiranen. Ruokailupäivissä kävijät saavat mukaansa myös hengellistä luettavaa ja kirpputori on avoinna. Kuluneen toimintakauden aikana monissa raamattukerhoissa ommeltiin lasten kanssa ensipeittojen päällisiä keskosvauvoille. Myös talvileiriläiset osallistuivat talkoisiin. Toukokuisena keskiviikkona koottiin yhdessä peittoja valmiiksi. Projekti jatkuu vielä, mutta monta kymmentä pikkupeittoa on jo tehtyinä. KUVA: MARKKU KETTUNEN Aira Raatesalmi (vas.) ja Merja Moilanen kiinnittivät peittoihin vanulevyä ja taustaflanellin. Sirja Perttamo innostui peitto-ompelusta kerhossa ja tuli mukaan myös talkoopäivään serkkunsa Iinan kanssa. KUVAT: SATU KETTUNEN EU-ruokajako ajoittui toukokuun viimeiselle päivälle. Jaon järjestäminen vaatii aina talkoovoimia. Kiitos Herralle, niitä löytyi tälläkin kertaa. Satu Kettunen Jakopäivän aamuna EU-ruuan pussitustalkoissa olivat Markku Kettusen (vas.) apuna mm. Anne Vaarala ja Jaana Kujala Lapin Sinisarastukselta. KUVA: SATU KETTUNEN Rukousaiheiksi tulevia talkoita: - Kesäleiri pidetään Muistathan rukouksin järjestelyitä, ohjaajia ja leiriläisiä. - Kihniön vapaaseurakunnan ryhmä vierailee viimevuotiseen tapaan Lokan kylällä. Telttakokoukset siellä ovat Kiitos esirukouksista myös tämän tapahtuman puolesta. 6

7 Katse kesäjuhliin ja syksyyn Yhtenä päivänä, kun tulin kotiin, äiti oli sairas. Hän - vain makasi sängyssä, kurkku oli hyvin kipeä. Halusin rukoilla hänen puolestaan, mutta en voinut. Hän olisi suuttunut hirveästi, koska hänen uskontonsa ei tunne Jeesusta. Muistin opetuksen, että voi tehdä niin kuin Apostolien teoissa: rukoiltiin liinojen puolesta ja rukousliina tuotiin sairaan päälle. Menin toiseen huoneeseen, otin pienen huivin ja siunasin sen. Sitten menin äidin luo ja laitoin liinan hänen kurkkunsa päälle. Äiti ihmetteli, mutta vähän ajan päästä hän sanoi, että hänestä tuntuu paremmalta! Toukokuun viimeisen sunnuntain viikkojuhlassa Rovaniemellä maahanmuuttajanuori iloitsi siitä, että Jeesus on todellinen. Nuorisotyöntekijä Jani Filppa rohkaisi voimakkaasti meitä elämään todeksi sitä, mistä puhutaan. Kaikki, jotka halusivat, tulivat mukaan rukoilemaan niiden puolesta, jotka pyysivät rukousta joko jaettujen tiedon sanojen perusteella tai jonkin muun aiheen takia. tusta on ollut muillakin. Keväällä oli esillä kysymys mahdollisesta useamman seurakunnan Alfasta, jossa myös vapaaseurakunta olisi mukana. Jossakin muodossa Alfakursseja on joka tapauksessa aikomus jatkaa. Kesäsunnuntaisin kokoonnutaan viikkojuhlaan klo 17. Heinäkuun alussa on kahden sunnuntain tauko: 4. ja Tarkemmat tiedot ja mahdolliset muutokset löydät netistä ja perjantain Lapin kansan Seurapalstalta. Jumala parantaa Jani Filpan suunnitelmiin kuuluu tavoittaa ihmisiä kaduilla. Hän on nähnyt, että Jumala puhuttelee usein ihmisiä parantamalla jonkin heidän vaivansa. Talven sählyläisiä Jani kutsuu kesäiltoina jalkapallomatseihin. Lotta Rinkinen jatkaa Nooan arkki -arkipyhäkoulun vastuullisena syksyllä. Arkkiin kokoontui talven aikana alle kouluikäisiä lapsia, ja tilaa on suuremmallekin ryhmälle. Rovaniemen luterilaisen kirkon 60-vuotisjuhlavuosi huipentuu lokakuuta. Juhlalauantain ohjelmassa ovat mukana myös helluntaiseurakunta ja vapaaseurakunta. Yhteiset tapahtumat jatkuvat marraskuussa Syyssateen siunaus -tapahtumalla, jota yllämainitut seurakunnat ovat järjestämässä yhdessä Suomen New Wine -verkoston kanssa jo neljättä kertaa. Tapaamisiin Helsingissä! Kesäjuhlilla Lapin lähetyksen esittelypiste on tänä vuonna rovaniemeläisten vastuulla. On meidän vuoromme ja etuoikeutemme saada tavata teitä, joiden sydämeen Isä on istuttanut kiinnostuksen pohjoiseen ja rukouksen Lapin puolesta. Nähdään! Riitta Tolonen Rukousaiheita: Syksyn työn resurssit Seurakunnan vaikea taloustilanne Omia ja yhteisiä suunnitelmia Syksyä on ajateltu ja suunniteltu ottaen huomioon, että tavallisesti vasta syksyllä olemme nähneet käytettävissä olevat resurssit. Ajatuksissa ovat oman seurakunnan toiminnan lisäksi myös kaupungin kristittyjen yhteiset tapahtumat, joihin olemme ottaneet aktiivisesti osaa. Alfa-työ on tullut Rovaniemellä tutuksi vapaaseurakunnan kautta, joka aloitti sen jo 1990-luvun loppupuolella. Luterilainen seurakunta otti Alfa-kurssit ohjelmaansa muutamia vuosia sitten, ja kiinnos- Rovaniemen vapaaseurakunnan viikkojuhlassa jaettiin tiedon sanoja ja rukoiltiin kaikkien rukousta haluavien puolesta. KUVA: PEKKA TOLONEN 7

8 Vapaakirkon Lapin lähetys PL Hämeenlinna ROVANIEMEN VAPAASEURAKUNTA Vartiokatu L 2, Rovaniemi Puh rovaniemi(at)svk.fi Internet: Lapin lähetyksen yhdyshenkilö: Riitta Tolonen Metsärinne 5 A, Rovaniemi Puh riitta.tolonen(at)kotikone.fi SODANKYLÄN VAPAASEURAKUNTA Lompolontie 1, Sodankylä Lapin lähetyksen yhdyshenkilö: Markku Kettunen Vasantie 3 B 16, Sodankylä Puh markku.kettunen(at)pp9.inet.fi TORNION VAPAASEURAKUNTA PL 18 (Saarenpäänkatu 20), Tornio Puh. (016) marru_nurminen(at)hotmail.com Lapin lähetyksen yhdyshenkilö: Marja-Leena Nurminen Uusikatu 8 B 21, Tornio Puh Lappilehden aineisto pekka.tolonen(at)kotikone.fi Lappilehti paperilla tai sähköpostilla Lappilehden voi saada painettuna tai sähköpostilla. Jos haluat lehden vain sähköpostilla, toimi näin: - ilmoita sähköpostiosoitteesi, johon lehti lähetetään - ilmoita nimesi ja postiosoitteesi, joka poistetaan painetun version saajien osoitteistosta - lähetä viestisi osoitteeseen: pekka.tolonen(at)kotikone.fi Sinulla on mahdollisuus tukea työtä Lapin lähetyksen alueella. Allaolevilla viitenumeroilla voit osoittaa tukesi jollekin Lapin vapaaseurakunnalle tai kaikille yhteisesti. Kiitos lahjastasi! 8

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SADANPÄÄMIEHEN USKO 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Meille jo tutussa Jeesuksen kotikaupungissa, Kapernaumissa b) Kertomuksessa

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo. 1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

1 2009 SUOMEN VAPAAKIRKON LAPIN LÄHETYS

1 2009 SUOMEN VAPAAKIRKON LAPIN LÄHETYS 1 2009 SUOMEN VAPAAKIRKON LAPIN LÄHETYS 1 Satu Kettunen KOLUMNI Tutkimus lasten raamattuopetuksesta Olen usein hämmästellyt, miten lapset ja Raamatun kertomukset kohtaavat toisensa. Eräässä raamattukerhossa

Lisätiedot

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa Kasteesta ja siihen valmistautumisesta ks. Lapsen kasteen kaava (1. A). Kun kaste toimitetaan seurakunnan jumalanpalveluksessa (messu, sanajumalanpalvelus, viikkomessu,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kun kaste toimitetaan seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa, siihen liitetään tässä esitetyt kohdat. Saarnan jälkeen vanhemmat ja kummit siirtyvät kastettavan

Lisätiedot

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1. MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,

Lisätiedot

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME Evankeliumi Matteuksen mukaan (Matt.12:33-37) Jeesus sanoi: Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.

Lisätiedot

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Torniolaiset tentissä: Petri ja Marja-Liisa Sivut 4-5. Lappilehti myös sähköpostilla ensi vuonna. Katso takakansi

Torniolaiset tentissä: Petri ja Marja-Liisa Sivut 4-5. Lappilehti myös sähköpostilla ensi vuonna. Katso takakansi 2 2009 SUOMEN VAPAAKIRKON LAPIN LÄHETYS Torniolaiset tentissä: Petri ja Marja-Liisa Sivut 4-5 Lappilehti myös sähköpostilla ensi vuonna Katso takakansi 1 KOLUMNI Parhaan opettajan kanssa Terhi Kemppi Asumiseni

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

NUORTENILLAN KYSELYKOOSTE

NUORTENILLAN KYSELYKOOSTE NUORTENILLAN KYSELYKOOSTE KYSELY TEHTY 1.3.2014 NUORTENILLASSA AIHE: SEURAKUNTA Johdanto: Alkusysäys tälle kyselylle tuli eräässä sunnuntaikokouksessa, jota ennen seurakunnan nuorisotyöntekijä oli pyytänyt

Lisätiedot

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET: 1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa

Lisätiedot

Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna

Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna 1 Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna 14.5.2018 Embargo 14.5.2018 klo 10 piispa Teemu Laajasalo Ja silloin maailma ymmärtää Joh. 17: 18-23 Jeesus rukoili ja sanoi: Isä, niin kuin sinä lähetit minut

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot

KONFIRMAATIOMESSU B SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan

KONFIRMAATIOMESSU B SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan KONFIRMAATIOMEU B EKOMUKAUTU virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen

Lisätiedot

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Lappilehti. Reetta sai avun ylhäältä. Torniolaisten visio toteutui Rovaniemen syksyn teemat. Sivut 4-5 SUOMEN VAPAAKIRKON LAPIN LÄHETYS

Lappilehti. Reetta sai avun ylhäältä. Torniolaisten visio toteutui Rovaniemen syksyn teemat. Sivut 4-5 SUOMEN VAPAAKIRKON LAPIN LÄHETYS Lappilehti SUOMEN VAPAAKIRKON LAPIN LÄHETYS 3 2011 KUVA: MARKKU KETTUNEN Reetta sai avun ylhäältä Sivut 4-5 Torniolaisten visio toteutui Rovaniemen syksyn teemat 1 Jumalan mielen mukainen usko ja miten

Lisätiedot

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta!1 LUENTO 1 MIKÄ SOLU ON?!2 Näky Tavoite, jota kohti ponnistelemme Toiminnan tulos Kaikille yhteinen Kuka näkymme määrittelee? Pastori tai vanhimmat? Jokainen

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

Rukoilemme: Kun me rukoilemme

Rukoilemme: Kun me rukoilemme 1 sutkksnkanomra Rukoilemme: Niin Herra, kosketa meitä tälläkin hetkellä Henkesi ja Sanasi kautta, kuten tuossa virressä veisasimme: "Kosketa minua, Henki, kosketa, kirkkaus! Anna elälle suunta ja tarkoitus.!

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Tuomasmessun kulku. Messun aloitus. Alkusiunaus. Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin.

Tuomasmessun kulku. Messun aloitus. Alkusiunaus. Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin. Tuomasmessun kulku Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin. Messun aloitus Kirkossa vallitsee hiljaisuus. Messun alkua odoteltaessa lauletaan rukoushymnejä. Rukousalttareilla voi hiljentyä

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60.

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60. Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 55/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Lappilehti. Hyvää Sanomaa. Muutosten aika Torniossa Sivu 6 Rovaniemen rukousrintama Sivu 7 SUOMEN VAPAAKIRKON LAPIN LÄHETYS

Lappilehti. Hyvää Sanomaa. Muutosten aika Torniossa Sivu 6 Rovaniemen rukousrintama Sivu 7 SUOMEN VAPAAKIRKON LAPIN LÄHETYS Lappilehti SUOMEN VAPAAKIRKON LAPIN LÄHETYS 3 2010 Hyvää Sanomaa Lokassa Sivut 4-5 Muutosten aika Torniossa Sivu 6 Rovaniemen rukousrintama Sivu 7 1 KOLUMNI Roudan ja revontulten maa Jumala on tekemässä

Lisätiedot

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti.

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti. Viimeinen ateria Jeesus sanoi oppilailleen: - On tullut minun aikani mennä pois. Jeesus tarkoitti, että hän kuolee pian. Oppilailleen Jeesus lupasi: - Minä olen aina teidän kanssanne. Älkää olko surullisia.

Lisätiedot

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär.

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VÄLIKOHTAUS MATKALLA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui - Kapernaumissa b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI

Lisätiedot

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun JOULUSEIKKAILU -Aikamatka ensimmäiseen jouluun Näytelmä ensimmäisen joulun tapahtumista Israelissa. «Esitykset ja kuljetukset ilmaisia kaikille Kuopion kouluille ja päiväkodeille» Jouluseikkailu on alakoululaisille

Lisätiedot

Seurakunta vaikeuksissa

Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Kleopas, muukalainen me toivoimme

Kleopas, muukalainen me toivoimme Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA 1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA Kun olet koulussa oman uskonnon oppitunnilla, opit ortodoksiseen uskontoon kuuluvia asioita. Tässä jaksossa tutustut ortodoksisuuteen kodeissa ja lähiympäristössäsi.

Lisätiedot

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia Saarna 16.7.2017 Evankeliumi Matt. 16: 13-19 Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? He vastasivat: Toisten

Lisätiedot

PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä

PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä 1/6 Ryttylä 6.8.2008 Matti Väisänen PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä 10.08.2008 Kristuksessa rakas veljemme Martti Vaahtoranta ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 39 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 39 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 39 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Satu Mäkinen Seinäjoelta 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Apt. 13 08:40 Armon kalliolla: Vanhan testamentin 09:00 Tule Jeesuksen luo!:

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 J O TA I N K Ä S I T TÄ M ÄT Ö N TÄ Jumala vaikuttaa pakanakuninkaan toteuttamaan suunnitelmansa Kuin kastelupuro on

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso

Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin Rukouskoulu 2014 2. jakso Mitä rukous on Ylösnousemuksen voima On Kristus ylösnoussut Hän elää minussa Kristus meissä, kirkkauden toivo Herätetyt yhdessä Hänen kanssaan,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

SAARNA Evankeliumi. Matt. 7: Jeesus sanoo:

SAARNA Evankeliumi. Matt. 7: Jeesus sanoo: SAARNA 6.8.2017 Evankeliumi Matt. 7: 13-14 Jeesus sanoo: Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea

Lisätiedot

Roomalaiskirje. 20.7.2014, Eura. Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia

Roomalaiskirje. 20.7.2014, Eura. Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia 20.7.2014, Eura Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia - Rm 1:1 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin

Lisätiedot

päiväni jo luodut. Psalmi 139:13-16

päiväni jo luodut. Psalmi 139:13-16 Pyhä kaste Onnittelut... 4 Kasteesta sopiminen... 5 Miksi kastetaan?... 5 Nimeltä kutsuttu... 7 Kummin tehtävä... 7 Kasteen jälkeen... 8 Tervetuloa mukaan seurakuntaan... 8 Kastekynttilä kutsuu rukoukseen...

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Pyhien isiemme esirukouksien tähden Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, armahda meitä. Aamen. Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia

Lisätiedot

1. Oletko uudestisyntynyt kristitty, jolla on henkilökohtainen suhde Jeesukseen??

1. Oletko uudestisyntynyt kristitty, jolla on henkilökohtainen suhde Jeesukseen?? 1. Oletko uudestisyntynyt kristitty, jolla on henkilökohtainen suhde Jeesukseen?? Vuosi KYLLÄ EN EN OSAA SANO A 1994 10 % 64 % 26 % 2002 8 % 69 % 23 % 2008 9 % 72 % 19 % 2018 9 % 79 % 12 % Lähde: gallup-tutkimukset

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: 1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"

Lisätiedot

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä Toimintakalenteri Marraskuu-Joulukuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Vapaaseurakunta mukana Sodankylän järjestöpäivässä Sivut 4-5. Lappilehti myös sähköpostilla ensi vuonna. Katso takakansi

Vapaaseurakunta mukana Sodankylän järjestöpäivässä Sivut 4-5. Lappilehti myös sähköpostilla ensi vuonna. Katso takakansi 3 2009 SUOMEN VAPAAKIRKON LAPIN LÄHETYS KUVA: MATTI KUIVILA Vapaaseurakunta mukana Sodankylän järjestöpäivässä Sivut 4-5 Lappilehti myös sähköpostilla ensi vuonna Katso takakansi 1 KOLUMNI Marjanpoimijoiden

Lisätiedot

Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden

Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden Lundin hiippakunnan visio Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden Oppimaan innostaen ja toivon ympärille kokoontuen... kaste perustana kohtaamaan elämän ja maailman haasteet Armoon pohjaten, maailmassa

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Viimeiseksi opetuslapsen huippujutuksi määrittelemme: Riippuvaisuus on vaikeaa, koska emme näe sinua Jumala. Auta meitä löytämään sinut joka päivä.

Viimeiseksi opetuslapsen huippujutuksi määrittelemme: Riippuvaisuus on vaikeaa, koska emme näe sinua Jumala. Auta meitä löytämään sinut joka päivä. MERKKIEN SELITYKSET: Koko tunnin pääajatus Kinkkinen pähkinä purtavaksi Viisastelijat kertovat joka tunti paljastuvan opetuslapsen huippuominaisuuden Sinun on valittava oikeat vaihtoehdot päästäksesi jatkamaan

Lisätiedot

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan 1. syyskuuta Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä. Ps. 63:2 Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan kiihkeästi Jumalan

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA HALVAANTUNEEN MIEHEN

JEESUS PARANTAA HALVAANTUNEEN MIEHEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS PARANTAA HALVAANTUNEEN MIEHEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Kapernaumissa, Jeesuksen kotikaupungissa, jossa Pietarilla

Lisätiedot

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Kapernaumissa, synagoogassa

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

08:00 Kohtasin Messiaani: Brian Robbins 08:10 Kulmakivi: Henkinen ja. hengellinen Sivu hyvinvointi 1/5

08:00 Kohtasin Messiaani: Brian Robbins 08:10 Kulmakivi: Henkinen ja. hengellinen Sivu hyvinvointi 1/5 Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 38 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Ajankohtaista Lähi-idästä: Kovaa peliä Lähi-idässä 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Psalmit 83-87 08:40 Armon kalliolla: Uskon vahvat perusteet

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot