Kalliomekaanista monitorointia Olkiluodon loppusijoituslaitoksessa s.6

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kalliomekaanista monitorointia Olkiluodon loppusijoituslaitoksessa s.6"

Transkriptio

1 News Elkome Systems Oy:n asiakaslehti 1/2010 Kalliomekaanista monitorointia Olkiluodon loppusijoituslaitoksessa s.6 Ratkaisuja geoteknisiin mittauksiin s.8 Tuoreimmat tuoteuutuudet s.14 Kuva Posiva Oy Eltest helpottaa tuotannon testausta... 3 Kuljetinlinjaston ohjauksen modernisointi ABB Motorsille... 4 Tuotantolinjojen modernisointi lisää tehokkuutta... 5 Helppoa etätiedonkeruuta Kiinteät lämpökameraratkaisut Energiansäästö näkyy myös teollisuustietokoneissa TEOLLISUUSTIETOKONEET MITTAUSJÄRJESTELMÄT TESTAUSJÄRJESTELMÄT SÄHKÖISTYS JA AUTOMATISOINTI

2 PÄÄKIRJOITUS Uusia tuotteita Elkomelle Viime vuonna teollisuuden investoinnit romahtivat peräti 40%. Talouden huima syöksy on kuitenkin tasaantunut ja orastavia merkkejä uudesta noususta on jo havaittavissa. Elkome on onnistunut säilyttämään vahvan asemansa ja tekemään hyvää tulosta myös haastavassa taloussuhdanteessa. Elkome kehittää aktiivisesti osaamistaan ja tuotevalikoimaansa. Tuore mittauspuolen edustuksemme Brüel & Kjær Vibro tarjoaa laitteita ja palveluita koneiden suojaukseen sekä kunnonvalvontaan. Tuotteilla voidaan huolehtia esimerkiksi turbiineiden, mäntäkompressoreiden ja puhaltimien turvallisesta toiminnasta sekä seurata niiden kuntoa ja tehokkuutta. BK Vibron laitteita on Suomessa käytössä useassa eri kohteessa. BK Vibron tuotteet edustavat alansa huippua, mutta niiden lisäksi Elkome tarjoaa myös edullisia värähtelykytkimiä laitteiden valvontaan. Ne sammuttavat laitteen automaattisesti värähtelytason ylittäessä ennalta määritellyn tason. Myös olemassa olevaa automaatiojärjestelmää voidaan hyödyntää valvonnassa kytkemällä siihen 4-20mA lähdöllä oleva värähtelyanturi. Dataloggereissa Datataker on jo pitkään edustanut alan huippua. Uusissa Datataker -malleissa on sisäänrakennettuna webbiserveri ja siten ne soveltuvat entistä paremmin etä- mittauksiin. Näiden huippuloggereiden rinnalle olemme hankkineet edustukseen myös pieniä ja edullisia laitteita. Lascar Electronics valmistaa yksikanavaisia ja laadukkaita loggereita esimerkiksi ympäristömittauksiin. Myös teollisuustietokonevalikoimamme kasvaa ja vahvistuu ripeästi. Tarjoamme erittäin kattavan valikoiman vaativiin olosuhteisiin suunniteltuja tietokoneita pienestä DINkiskoasenteisesta koneista järeisiin serveriratkaisuihin. Meiltä löytyy myös erikoisratkaisut ajoneuvo-, laiva ja elintarviketeollisuuden käyttöön. Tutustu uusiin tuotteisiimme verkkokaupassamme tai ota yhteyttä, niin kerromme lisää! Yhteistyöterveisin, JUHANI YRJÄNÄ YRITYSUUTISIA Uusi Eltest-testausohjelmisto Eltest on Elkomen uusi Microsoftin sertifioima Windows 7 -yhteensopiva tuotannon testausohjelmisto. Ohjelmisto on suunniteltu helppokäyttöiseksi ja tehokkaasti testausohjelmistoksi. Lue lisää sivulta 3 > Uudet geotekniset anturiratkaisut Elkome on laajentanut tuotevalikoimaansa geoteknisiin mittauksiin soveltuvilla antureilla. Englantilainen Geosense on ollut Euroopan johtava yhteiskuntarakentamisessa käytettävien mittausantureiden valmistaja jo 30 vuoden ajan. Lue lisää sivulta 9 > Ibexis-etätiedonkeruujärjestelmä Ibexis-etätiedonkeruukonsepti mahdollistaa helpon pääsyn mittalaitteeseen ja mittausdataan riippumatta siitä, missäpäin maailmaa tiedonkeruu tapahtuu. Elkome myy ja markkinoi uutta etäjärjestelmää Suomessa. Lue lisää sivulta 10 > DIAS Infrared lämpökamerajärjestelmät Elkome on solminut edustussopimuksen saksalaisen DIAS Infrared GmbH:n kanssa. Yritys on erikoistunut lämpökamerapohjaisiin palo- ja aluevalvonta- sekä tuotannon laadunvarmistuksen järjestelmiin. Lue lisää sivulta 11 > Elkome News on Elkome Systems Oy:n asiakaslehti, joka tarjoaa tietoa teollisuustietokoneista, mittaus- ja testausjärjestelmistä sekä sähköistämisestä ja automatisoinnista. News Päätoimittaja: Juha Halonen juha.halonen@elkome.fi Julkaisija: Elkome Systems Oy Torpankatu 28, PL 230, Hyvinkää p info@elkome.fi Kaikki tässä lehdessä mainitut hinnat ovat arvonlisäverottomia. Tuotemerkit ovat vastaavien yritysten omistamia.

3 TESTAUSJÄRJESTELMÄT Eltest helpottaa tuotannon testausta Eltest on Elkome Systems Oy:n uusi tuotannon testausohjelmisto. Ohjelmisto on alunperin suunniteltu yhdessä ABB Drivesin kanssa helppokäyttöiseksi ja tehokkaasti testausohjelmistoksi. Tavoitteena on ollut kehittää mahdollisimman selkeä ja joustava ohjelmisto, jonka avulla asiakas voi itse tehdä omat testisekvenssinsä. Useimmat markkinoilla olevat mittaus- ja testausohjelmistot vaativat käyttäjältään laite- ja ohjelmointiosaamista. Asiakkaat haluvat kuitenkin keskittyä omaan ydinosaamiseensa eikä testausjärjestelmien rakentamiseen tai niiden ohjelmointiin. Eltest on suunnattu juuri tälle käyttäjäryhmälle. Eltestin avulla voidaan rakentaa tarvittavat testisekvenssit helposti ja nopeasti. Ohjelmointiosaamista ei tarvita. Laaditut testisekvenssit voidaan tallettaa tietokoneelle ja haluttu sekvenssi käynnistyy automaattisesti tuotteen sarjanumeron perustella tai se voidaan ladata ja käynnistää käsin. Tuotteen sarjanumero luetaan viivakoodinlukijalla tai se syötetään käsin. Eltest-ohjelmistossa kaksi käyttäjätasoa: user ja admin. Normaalisti testit tehdään täysin automaattisesti ja ne käynnistyvät heti viivakoodinluvun jälkeen. Testiaskeleet ajetaan automaattisesti läpi. Raja-arvot luetaan tietokannasta tai ne voidaan antaa testiriveillä. Ohjelmisto vertaa mitattuja tuloksia raja-arvoihin ja hylkää tai hyväksyy testituloksen. Kaikki testitulokset talletetaan tietokantaan seurantaa ja raportointia varten. Admin-moodissa käyttäjä voi lisätä tai poistaa testiaskeleita sekä muokata yksittäisiä rivejä. Sekvenssi voidaan myös käynnistää miltä riviltä tahansa ja myös pysäyttää haluttuun kohtaan. Yksittäisistä testiaskeleista voidaan myös muodostaa nimettyjä loogisia kokonaisuuksia. Näiden ominaisuuksien ansiosta on testien muokkaaminen ja raja-arvojen haku uudelle tuotteelle helppoa. Kun testisekvenssi toimii halutulla tavalla, voidaan se nimetä ja tallettaa tietokoneelle muiden sekvenssien joukkoon. Jos sopimusvalmistajalla tulee testauksen kanssa ongelmia, voi testaaja lähettää testiaskeleet tai osan siitä tutkittavaksi testauksen asiantuntijalle. Testiaskeleita voidaan helposti muokata vaikka Excelillä ja lähettää muokattu sekvenssi takaisin testauspaikalle. Ylimääräisiä ohjelmistolisenssejä tai Runtime-kirjastoja ei tarvita. Eltest on Microsoftin sertifioima Windows 7 -yhteensopiva tuote. Ota yhteyttä ja pyydä lisätietoa! Puh info@elkome.fi E L K O M E N E W S 1 /

4 SÄHKÖISTYS JA AUTOMATISOINTI Kuljetinlinjaston ohjauksen modernisointi ABB Motorsille Formia Vesme Oy toimittaa mm. tehtaan sisäisiä logistiikkaratkaisuja, joissa tuotteita käsitellään joko alustoilla tai, mikäli tuotteen ominaisuudet sen sallivat, alustattomasti. Järjestelmissä tavoitellaan aina tuote- ja materiaalivirran pehmeää, mutta nopeaa kulkua koko tuotantoprosessin läpi. Käsittelykerrat minimoidaan ja kalliit välivarastoinnit eliminoidaan. Kuljetinlinjaston ja ohjauksen modernisointi Formia Vesme Oy ja Elkome Systems Oy suunnittelivat sekä toteuttivat yhteistyössä ABB Motorsille sähkömoottoreiden maalaus- ja loppuvarustelun kuljetinlinjan modernisoinnin. Toimitukseen kuuluivat sähkökeskusten vaatimat päivitys- ja laajennustyöt, kenttäasennukset, käyttöönotto, käyttökoulutus sekä dokumentointi. ABB Motors -yksikkö valmistaa ja myy pienjännitteisiä vaihtovirtamoottoreita ja -generaattoreita, jotka tunnetaan laadustaan, luotettavuudestaan sekä suorituskyvystään. Standardimoottoreiden lisäksi yksikkö valmistaa erikoismoottoreita ja -generaattoreita, kuten tuulivoimageneraattoreita ja räjähdysvaarallisten tilojen moottoreita. ABB Motors tarjoaa näin ratkaisun jokaiseen sovellukseen. Turvallisuustason nostoa ATEX-luokituksella ABB:lle tehtävän kuljetinlinjaston modernisoinnin myötä tuotannon turvallisuutta nostettiin muuttamalla linjaston alkupää räjähdysvaaralliseksi eli ATEX-luokitelluksi tilaksi. Muutoksen myötä moottorit oheislaitteineen sekä ohjauskalusteet muutettiin uuteen tilaluokitteluun sopiviksi. Turvallisuutta kohennettiin myös koneturvallisuuden saralla lisäämällä turvavaloverhoja tärkeiksi katsottuihin kohtiin. Tehokkuuden parantamista taajuusmuuttajaohjauksella Linjaston tehokkuutta kasvatettiin muuttamalla jokainen sähkömoottorikäyttö taajuusmuuttajaohjatuksi ja vanhaa langoitettua I/O:ta päivitettiin kenttäväyläpohjaiseksi. Lisäksi linjaston osana oleva vanha hydraulikäyttöinen moottoreiden laskupöytä korvattiin täysin uudella taajuusmuuttajaohjatulla laskupöydällä. Modernisoinnin ansiosta linjastoa voidaan ajaa tulevaisuudessa turvallisemmin, tehokkaammin ja taloudellisemmin. Asiakas: Formia Vesme Oy Sovellus: Sähkömoottoreiden maalaus- ja loppuvarustelun kuljetinlinjojen modernisointi Palvelut: Elkomen sähkö- ja automaatiosuunnittelu Elkomen koneturvallisuuspalvelut Elkomen sähkökeskukset ja asennukset Elkomen koulutuspalvelut Hyödyt: ATEX-turvallisuus Koneturvallisuuden parantuminen Tehokkuuden kasvaminen Energiatehokkuuden ja teknisen käyttöiän kasvu taajuusmuuttajien sallimien pehmeiden liikkeiden myötä Lisätietoja: 4 E L K O M E N E W S 1 /

5 Tuotantolinjojen modernisoinnilla lisää tehokkuutta Elkome Systems Oy toimittaa sähköistykseen ja automaatioon liittyviä laitteita ja palveluita. Olemme erikoistuneet materiaalinkäsittely- ja kuljetinjärjestelmien automaation suunnitteluun, projektien toteutukseen sekä järjestelmien huoltoon ja ylläpitoon. Vuodesta 1986 lähtien olemme toimittaneet useita satoja järjestelmiä Suomeen ja ulkomaille. Sähkö- ja automaatiosuunnittelu Tarjoamme ammattitaitoista sähkö- ja automaatiosuunnittelua. Lisäksi avustamme laite- ja ohjelmistovalinnoissa sekä teemme esiselvityksiä ja vaatimusmäärittelyjä. Suunnittelussa käytämme CADS-ohjelmistoa. Ohjelmointi Teemme logiikka- ja käyttöliittymäohjelmointia useiden eri valmistajien tuotteille. Osaamisemme kattaa mm. Siemensin, Omronin sekä GE Fanucin logiikat ja paneelit. Myös taajuusmuuttajat ja niiden ohjelmointi ovat vahvuuksiamme. Valvomoohjelmistoista hallitsemme hyvin WinCC-, Intouch- ja ifixohjelmistot. Ohjelmointikielistä meille ovat tuttuja C#, C++ ja Labview. Myös tietokantaosaamisemme on erittäin vahvaa. Kokoonpano ja valmistus Teemme kokoonpanoa ja valmistusta asiakkaan tarpeiden mukaan pienistä ohjauskoteloista aina vaativiin järjestelmäkokonaisuuksiin saakka. Hankimme myös erikoiskomponentit ja -laitteet sekä vastaamme niiden asennuksesta. Toimitamme sähkö- ja automaatiokeskuksia, moottorikeskuksia sekä asiakaskohtaisia erikoiskeskuksia. Kaikki keskukset toimitetaan aina koestettuina ja CE-hyväksyttyinä. Asennus ja käyttöönotto Ammattitaitoiset asentajamme tekevät asennukset ja käyttöönotot laadukkaasti ja tehokkaasta. Teemme asennuksia asiakkaan toivomassa laajuudessa joko avaimet käteen -periaatteella tai pienemmissä osakokonaisuuksissa. Otamme mielellämme vastuun järjestelmän kokonaistoimituksesta. Myös asennusvalvonta kuuluu usein tehtäviimme. Teemme toimituksillemme aina standardien mukaiset koestukset ja tarkistuspöytäkirjat. Ota yhteyttä, niin kerromme lisää palveluistamme! Puh E L K O M E N E W S 1 /

6 MITTAUSJÄRJESTELMÄT Voimalaitosjätteen loppusijoitustila Olkiluodossa. Kuva: TVO, Korpi-Hallila Kalliomekaanista monitorointia Olkiluodon loppusijoituslaitoksessa Olkiluodon käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitustila on yltänyt 400 metrin syvyyteen. Turvallisuus on loppusijoituksessa keskeisintä ja tähän liittyvät myös monet tutkimus- ja kehitystoiminnat. Periaate turvallisuuden tinkimättömyydestä näkyy myös työmaa-alueen turvallisuutena louhintojen edetessä rivakkaa vauhtia. Suomen Malmi Oy asensi noin 350 metrin syvyyteen lähelle louhintakohdetta kolmipistetankoekstensometrin monitorointijärjestelmällä, jolla seurataan kalliossa tapahtuvia odottamattomia muutoksia. Tankoekstensometrin ankkurit juotetaan ennalta määrättyihin syvyyksiin kalliossa olevaan reikään, joka on tehty poraamalla tai kairaamalla. Kalliossa tapahtuvat liikkeet välittyvät näin kallion pinnassa ole- vaan referenssitasoon, jota verrataan alkulukema-arvoihin. Automaattinen monitorointijärjestelmä Manuaalisen luennan sijaan päädyttiin suosiolla automaattiseen monitorointiin, jonka tulisi selvitä myös lyhytkestoisista sähkökatkoista. Ratkaisu löytyi kustannustehokkaasta ja laadukkaasta Datataker DT80 -tiedonkeruuyksiköstä. DT80 tarjoaa korkean integraatio-asteen pakattuna yksiin kuoriin. Lisäksi laite on helppo konfiguroida kattavalla anturituella hyvinkin nopeasti, mikä lisää Datatakerin valinnan mielekkyyttä entisestään. Käyttäjän kannalta USB-muistikortin käyttö ja laitteen oma LCDnäyttö tekevät mittaustietojen purun vaivattomaksi hankalissakin olosuhteissa. Mittatarkkuuttakaan ei pidä kokonaan unohtaa. Asennetuista mekaanisista tankoekstensometreistä saadaan muutaman tuhannesosamillin resoluutiolla dataa, jossa näkyvät jopa louhintojen aikaiset räjäytykset. Tätä voi pitää kiitettävänä suorituksena mekaaniselle mittalaitteelle. 6 E L K O M E N E W S 1 /

7 Datataker DT80 -dataloggeri DT80 on pienikoinen ja rakentaaltaan järeä dataloggeri. Sisäänrakennetun älyn, muistin ja akun ansiosta laite kykenee täysin itsenäiseen toimintaan. DT80-loggerissa on 15 analogista tuloa ja 12 digitaalista tuloa sekä tulo myös sarjamuotoiselle laitteelle, kuten esimerkiksi GPS-paikantimelle. Laite kykenee mittamaan jännitettä, virtaa, termopareja, RTD-antureita, thermistoreja, vastusta, venymäliuskoja ja taajuutta. Mittaustiedot talletetaan laitteen sisäiseen muistiin, jonne mahtuu 10 miljoonaa näytettä. Jos sisäinen muisti ei riitä, niin DT80:ssä on USB-liityntä, johon voidaan kytkeä muistitikku lisämuistiksi. Laitteen toimintalämpötila-alue on poikkeuksellisen laaja C. Lisätietoja: Datataker DT80 tiedonkeruulaite tallettaa tankoekstensometrin mittaamat kallioperässä tapahtuvat liikkeet. Suojaus- ja kunnonvalvontajärjestelmät BK Vibro on erikoistunut pyörivien koneiden kunnon-, turvallisuuden- ja tehokkuudenvalvontaan. Tyypillisiä käyttökohteita ovat mm. turbiinit, generaattorit, mäntäkompressorit, sähkömoottorit, puhaltimet ja pumput. BK Vibron tuotevalikoimaan kuuluu lisäksi kiihtyvyys-, nopeus- ja siirtymäantureita kunnonvalvontaan. Automaattiset suojausjärjestelmät Monikanavaiset kunnonvalvontajärjestelmät Värähtelyanturit myös räjähdysvaarallisiin ATEX-tiloihin Täyttää API-670, ISO ja ISO7919 standardit Lisätietoja: Pikahaku: BK-Vibro E L K O M E N E W S 1 /

8 MITTAUSJÄRJESTELMÄT TEKNISET TIEDOT Datataker DT80G 15 x analogituloa (± 30V) Yhteensopiva useimpien geoteknisten antureiden kanssa Vibrating wire -anturit Inklinometrit, extensometrit Paine- ja halkeama-anturi, TILT-anturit Webbiliityntä etähallintaan FTP automaattiseen tiedonsiirtoon USB tiedon tallennukseen ja ohjelmointiin Dataloggeri geoteknisten mittausten tiedonkeruuseen Datataker DT80G on tarkoitettu geologisiin mittauksiin. DT80G-loggeriin voidaan kytkeä Vibrating Wire -tyyppisiä antureita, inklinometrejä, extensiometrejä, paineantureita, halkeama-antureita ja kallistuskulma-antureita. Näiden lisäksi tulot voidaan ohjelmoida mittaamaan jännitettä, virtaa, termopareja, RTD-antureita, thermistoreja, vastusta, venymäliuskoja ja taajuutta. DT80G on lisäksi yhteensopiva Slope Indicator, RST Instruments, Geokon, Soil Instruments, Roctest ja AGI - Applied Geomechanics Inc:n valmistamien geoteknisten anturien kanssa. Loggeri vaativiin käyttöolosuhteisiin DT80G on pienikoinen ja rakenteeltaan järeä dataloggeri. Sisäänrakennetun älyn, muistin ja akun ansiosta laite kykenee täysin itsenäiseen toimintaan. DT80G voi mitata ja valvoa erilaisia maaperän ja rakenteiden mittaamiseen liittyviä antureita ja tapahtumia, kuten maaperän siirtymää, patovalleja, tunneleita ja kaivantoja, pohjaveden korkeutta, huokosvettä ja rakenteiden halkeamia. Dataloggeri voi tallentaa mittaustiedot omaan sisäiseen muistiinsa ja tehdä tarvittaessa hälytyksiä raja-arvojen ylityksistä. DT80G -loggerissa on kytkentätavasta riippuen maksimissaan 15 analogista tuloa ja 8 digitaalista tuloa. Tämän lisäksi laitteessa on tulo myös sarjamuotoiselle datalle, kuten esimerkiksi GPS-paikantimelle. Yhteen DT80G-loggeriin voidaan kytkeä 5 kpl Vibrating Wire antureita, jos niissä on termistori lämpötilamittausta varten ja 15 kpl antureita, jos termistoria ei ole. Erikseen saatavalla CEM20- kanavalaajennusyksiköillä dataloggeri voidaan laajentaa jopa 100-kanavaiseksi. Pitkäkestoiset mittaukset Mittaustiedot talletetaan laitteen sisäiseen muistiin, jonne mahtuu 10 miljoonaa näytettä. Jos sisäinen muisti ei riitä, DT80G:ssä on USB-liityntä, johon voidaan kytkeä muistitikku lisämuistiksi. USB-muistitikkuun voidaan myös lukea sisäisessä muistissa olevat tiedot ja siirtää ne jatkoanalyysiä varten eteenpäin. Sisäisen akun kesto riippuu käytettävästä mittausnopeudesta. Mitattaessa esimerkiksi tunnin välein akku riittää noin 3,5 kuukautta. Laitteen toimintalämpötila-alue on poikkeuksellisen laaja C, joten se soveltuu myös Suomen vaativiin käyttöolosuhteisiin. Liityntöinä DT80G-loggerissa on sarjaväylä, Ethernet ja USB. Laitteeseen voidaan kytkeä myös tavanomainen lankaliittymän modeemi tai 3G/GPRS-modeemi. Modeemin kautta DT80G voi lähettää hälytystietoja ja mittausdataa. DT80G-loggerin mukana toimitetaan tarvittavat ohjelmistot ja LabView-laiteohjain Windows XP/2000/NT/9x -käyttöjärjestelmille. Lisätietoja: Pikahaku: DT80G 8 E L K O M E N E W S 1 /

9 Anturiratkaisut geoteknisiin mittauksiin Yhteiskuntaamme rakennetaan ja uudistetaan jatkuvasti. Uusissa projekteissa rakennetaan aina syvemmälle maan sisään ja korkeammalle kohti taivasta. Tämä asettaa uusia haasteita geoteknisille mittauksille rakentamisen aikana sekä sen jälkeen. Ihmisten turvallisuuden ja omaisuuden suojaamisen vuoksi kaivoksia, tunneleita ja maarakenteita on valvottava entistä tarkemmin ja ympäristön hyvinvointiin kiinnitettävä entistä enemmän huomiota. Geosense-anturiratkaisut Englantilainen Geosense on ollut Euroopan johtava Civil Engineering eli yhteiskuntarakentamisessa käytettävien mittausantureiden valmistaja jo 30 vuoden ajan. Antureita käytetään geoteknisissä mittauksissa pohja- ja maanrakentami- sessa sekä rakennusten, siltojen, patojen, tunneleiden sekä kaivosten valvonnassa ja suojauksessa. Geosensen erityisosaamista on myös Vibrating Wire -tyyppisten antureiden valmistus. Antureita käytetään paineen, voiman, venymän ja lämpötilan mittauksissa geoteknisissä ja ympäristörakentamisen sovelluksissa, joissa tyypillisesti on vaativat olosuhteet. Antureita on käytössä ympäri maailmaa ja ne ovat yhteensopivia Datatakerin loggereiden ja etävalvontajärjestelmien kanssa. Yritys valmistaa myös muita rakenteiden ja maaperän valvontaan käytettäviä antureita, kuten inklinometrejä ja tilt-antureita kallistuskulman mittaamiseen, paineantureita pohjaveden ja huokosveden mittaukseen, extensiometrejä maaperän siirtymän ja painuman mittaukseen sekä halkeama-antureita kallion ja betonirakenteiden halkeaman mittaamiseen. Paineanturit Paineanturit huokosveden paineenmittaukseen, pohjaveden korkeudenmittaukseen ja maaperän kokonaispaineen mittaukseen. TILT-anturit TILT-anturit kallistuskulman mittaamiseen yksi- tai kaksisuuntaisesti. Pitkäaikaisiin valvontamittauksiin mm. rakennuksissa, silloissa ja pilareissa. Venymäanturit Venymäanturit betoni- ja metallirakenteiden rasitusvenymän mittaamiseen silloissa, kaivanteiden tukirakenteissa, pilareissa ja padoissa. Inklinometrit Digitaaliset inklinometrit horisontaaliseen ja vertikaaliseen maakerrostumien, tukivallien, patojen ja patovallien sekä pilareiden siirtymän valvontaan. Extensometrit Extensiometrit maaperän ja kallion siirtymän ja muodonmuutoksen mittaamiseen. Antureiden signaali voidaan mitata käsimittarilla tai ne voidaan kytkeä tallentavaan dataloggeriin tai etävalvontajärjestelmään. Halkeama- ja siirtymäanturit Anturit betoni- ja kivirakenteiden sekä kallioperän halkeaman ja siirtymän mittaamiseen. Vibrating wire -tyyppiset anturit ovat suoraan yhteensopivia Datataker-geologgereiden kanssa. Lisätietoja: Mittausjärjestelmät > Anturit ja vahvistimet > Geotekniset anturit E L K O M E N E W S 1 /

10 MITTAUSJÄRJESTELMÄT Helppoa etätiedonkeruuta Elkome tarjoaa kustannustehokkaan ja helpon ratkaisun etätiedonkeruuseen. Ibexis-etätiedonkeruukonsepti mahdollistaa helpon pääsyn mittalaitteeseen ja mittausdataan riippumatta siitä, missäpäin maailmaa tiedonkeruu tapahtuu. Käyttäjä saa laitehallinnan ja mittausdatan käyttöönsä webbiselaimella miltä tahansa tietokoneelta, jossa on internet-yhteys. Toimintavalmis järjestelmä Ibexis-etätiedonkeruujärjestelmä sisältää erittäin vähän virtaa kuluttavan akkukäyttöisen tiedonkeruuyksikön dataloggerilla, sisäänrakennetun GPRS-modeemin ja ohjelmoitavan anturirajapinnan kaikille yleisimmille anturityypeille. Mittalaitteen lisäksi pakettiin kuuluu SIM-kortti sekä valmiiksi ohjelmoitu kommunikointi palvelimelle, johon mitausdata automaattisesti lähetetään. Asiakas saa mittaustiedostot käyttöönsä Internet-selaimella ja käytössä on monipuoliset datan esitystyökalut sekä mittalaitteen konfigurointitoiminnot. Mittausdata palvelimelle Ibexis Monitoring Service Points eli MSP-laitteeseen voidaan kytkeä lähes mikä tahansa anturi tai lähetin. MSP tarjoaa kaksisuuntaisen kommunikoinnin, joka mahdollistaa automaattisen mittausdatan siirron palvelimelle sekä myös mittalaitteen uudelleenohjelmoinnin. MSP:n erittäin matala tehonkulutus mahdollistaa jopa viiden vuoden käytön laitteen sisäisellä akulla. Data tallentuu mittalaitteen MicroSDmuistikortille ja ne siirretään automaattisesti GPRS-yhteydellä palvelimelle halutuin aikavälein. Mahdollisen yhteyskatkon aikana mittausdata tallentuu laitteen muistiin ja siirtyy palvelimelle yhteyden palattua. Analysointi webbiselaimella Ibexis-järjestelmä on käyttäjälleen erittäin yksinkertainen. Laite toimitetaan SIM-kortilla, joka sisältää 1-3 vuoden tiedonsiirtokulut. Käyttäjä ainoastaan konfiguroi anturit ja tiedonsiirtoon liittyvät asetukset on valmiiksi tehty. Loggeri alkaa automaattisesti lähettämään mittatietoja heti, kun akku on kytketty kiinni. Mittaustiedon käsittelyä varten ei tarvitse asentaa erikseen ohjelmia, vaan tiedon käsittely ja analysointi tapahtuu webbiselaimella. Selaimella otetaan yhteys mittauspalvelimen IPnumeroon. Omat mittausdatat ovat palvelimella salasanasuojattuna milloin tahansa saatavilla ja ne voidaan Export-toiminnolla siirtää omalle tietokoneelle lisäkäsittelyä varten. Sovellukset koneiden etäohjauksista ympäristömittauksiin Ibexis-järjestelmä on helppo ja nopea ottaa käyttöön ja se soveltuu mainiosti koneiden ja laitteiden etävalvontaan ja -ohjaukseen, vesistöjen valvontaan, ilmasto- ja päästömittauksiin sekä sovelluksiin, joissa ei ole mittalaitteille ulkoista apusähköä tarjolla. Lisätietoja: Pikahaku: Ibexis Ilmastomittaukset Lämpötila Ilmanpaine Ilman ja maaperän kosteus Sademäärä Tuulen nopeus ja suunta Aurinkotunnit Auringon säteily Päästömittaukset Energiantuotanto Teollisuuden prosessit Jätehuolto Hiukkaspäästöt Ilman laatu Vesistö- ja jätevesimittaukset Vedenlaatu Virtausmittaus Pinnankorkeus Sähkönjohtokyky Lämpötila Ph-mittaus Koneiden etäohjaus ja -valvonta Värähtely, paine, lämpötila Käyntiaika Pyörimisnopeus Käynnistykset / sammutukset 10 E L K O M E N E W S 1 /

11 Kiinteät lämpökamerajärjestelmät Palo- ja aluevalvontaan sekä teollisuuden laadunvarmistukseen Saksalainen Dias Infrared on johtava kiinteäasenteisten teollisuuden lämpökameroiden ja lämpökamerapohjaisten mittaus- ja valvontajärjestelmien valmistaja. Tuotevalikoimaan kuuluu lämpökameroita, nopeita viivakameroita sekä pyrometrejä. Pyroview aluevalvontaan Pyroview-lämpökamerasarja sisältää kameroita ja kamerajärjestelmiä teollisuuden sekä tutkimuksen ja tuotekehityksen mittauksiin ja turvajärjestelmiin. Kameroissa on 50Hz kuvanopeus ja niillä päästään C lämpötiloihin. Valittavana on useita aallonpituusalueita sekä resoluutiovaihtoehtoja aina 640x480 kuvaelementin kokoon asti. Kameroiden suojausluokka on IP54 tai IP65. voidaan tahdistaa ulkoisella pulssilla ja valittavana on useita lämpötila-alueita aina C saakka. Ohjelmisto valvoo, hälyttää ja ohjaa prosessia Lämpökameroissa on Fast Ethernet -yhteys tietokoneeseen. Windowsyhteensopivalla Pyrosoft-mittaus- ja valvontaohjelmistolla voidaan kameraa ohjata. Ohjelmistossa on monipuoliset mittaustyökalut käyttäjän valitsemien alueiden, pisteiden sekä raja-arvojen valvontaan. Ohjelmistoon voidaan asetella VOI- eli Value Of Interest -pisteitä sekä ROI- eli Region Of Interest -alueita, joita kamerajärjestelmä automaattisesti valvoo. Asetellun raja-arvon ylityksestä saadaan analogi- tai relelähtö prosessinohjausta varten. Ohjelmistossa on myös monipuoliset trendipiirtotyökalut, histogrammit, kuvien vertailumahdollisuus sekä videon export-mahdollisuus AVI-formaattiin. Ohjelmisto toimii siis reaaliaikaisesti kuvan esitystyökaluna, raja-arvojen valvojana sekä hälyttävänä ja prosessia ohjaavana suojausjärjestelmänä. Kamerajärjestelmän käyttösovelluksia Dias-lämpökamerajärjestelmiä käytetään bioenergiavarastojen, jätekasojen ja muiden herkästi syttyvien materiaalivarastojen palonvalvonnassa sekä rakennusten ja varastojen aluevalvonnassa. Lämpökamerajärjestelmät soveltuvat hyvin myös laadunvarmistukseen lasiteollisuudessa sekä materiaali- ja laitevalmistuksessa. Palonvalvontaan ja havainnointiin on saatavana lisäksi omat erikoisohjelmistonsa. Lisätietoja: Pikahaku: Dias Pyroline-viivakameroita käytetään tuotannon laadunvarmistuksessa. Kamera kuvaa nopeasti liikkuvaa kohdetta ja havaitsee automaattisesti laatupoikkeamat. Pyroline-kamerat liikkuvan kohteen mittaamiseen Pyroline-viivakamerasarja soveltuu lämpökuvaamiseen ja analysointiin sovelluksissa, joissa vaaditaan suurta nopeutta. Kameroissa on 128 tai 256 pixelin viivaelementti ja ne kykenevät kuvaamaan jopa 512 viivaa sekunnissa. Kamera muodostaa kuvan näistä viivoista ja nopeutensa ansiosta niitä voidaan käyttää sovelluksissa, joissa mitattava kappale liikkuu. Kameraa Pyroview-sarjan kameroita voidaan käyttää mm. aluevalvonnassa. Järjestelmä tarkkailee määriteltyä aluetta ja hälyttää, jos alueella havaitaan lämpösäteilyä lähettävä kohde. E L K O M E N E W S 1 /

12 TEOLLISUUSTIETOKONEET Energiansäästö ohjaa myös teollisuustietokoneiden valmistajia EU:n tasolla on jo pidempään ohjeistettu sähkölaitevalmistajia vihreämpiin arvoihin. Sekä vanhempi EuP (2006) että nykyinen EcoDesing (2009) ovat puitedirektiivejä, eivätkä sinänsä sisällä varsinaisia tuotteille asetettavia vaatimuksia, mutta niihin liittyvät täytäntöönpanosäädökset koskevat laitteiden valmistajia ja maahantuojia. Tällä hetkellä yleisesti tunnetuin säädös lienee hehkulamppudirektiivi ja vuoden 2010 aikana astuu voimaan kulutuselektronikkaan liittyviä säädöksiä. Kulutuselektroniikan osalta vaatimukset kohdistuvat toistaiseksi virrankulutukseen laitteen lepotilassa sekä ulkoisiin teholähteisiin. Vuoteen 2011 ulottuva suunnittelujakso tulee koskemaan lähinnä palvelimia ja verkkoratkaisuja. Nämä määräykset eivät toistaiseksi ole merkittäviä teollisuus- ja erikoistietokoneiden osalta, mutta vastuulliset laitevalmistajat ovat lähteneet vapaaehtoisesti kehittämään tuotteitaan entistä ympäristöystävällisempään suuntaan. Enegry Star -ekomerkintä myönnetään tuotteille, jotka ovat korkealla tasolla ympäristönsuojelun tai energiatehokkuuden suhteen. Ympäristöystävälliyyden lisäksi energiatehokkuudella saavutetaan myös muita hyötyjä. Uuden tekniikan vähäisempi sähkönkulutus tarkoittaa pienempää hukkalämpöä, mikä on merkittävä etu etenkin passiivijäähdytteisissä laitteissa. Kun lämmönsiirto jäähdytyselementille voidaan toteuttaa kevyemmällä ratkaisulla, saadaan usein aikaan myös kustannussäästöjä. Advantech UNO-2173 Energy Star - teollisuustietokone Advantech UNO-2173 on ensimmäinen UNO-sarjan teollisuustietokone, jolle on myönnetty Energy Star ekomerkintä. UNO-sarjan tietokoneet on tarkoitettu vaativiin teollisuuden sovelluksiin, joissa laitteistolta vaaditaan ehdotonta luotettavuutta ja toimivuutta äärimmäisissä käyttöolosuhteissa. Lisätietoja: Pikahaku: UNO-2173 TEKNISET TIEDOT Prosessori: Intel Atom N GHz Muisti: 1GB DDR2 1 x 2.5 SATA HDD / SSD, 1 x CompactFlash Liitännät: 1 x VGA, 1 x LVDS, 2 x RS232, 1 x RS422/485, 2 x Gigabit LAN, 4 x USB 2.0, 1 x PS/2, HD Audio Optiona sisäinen WLAN Virransyöttö: Vdc Virrankulutus: 15 W Käyttölämpötila-alue: C Suojausluokka: IP40 12 E L K O M E N E W S 1 /

13 Saatavana asiakaskohtaisilla väreillä ja painatuksilla Advantech UTC-W101 Paneelitietokone interaktiivisiin informaatiojärjestelmiin Advantech UTC-W101 on passiivijäähdytteinen paneelitietokone 10.1 kosketusnäytöllä. Laitteisto perustuu Intel Atom emenlow arkkitehtuuriin ja kokoonpano on saatavana pienen virrankulutuksen 1.1 GHz ja 1.6GHz prosessoreilla. UTC-W101 on Advantechin ensimmäinen paneelimalli, joka on suunnattu nimen omaan interaktiivisiin informaatiojärjestelmiin ja itsepalveluautomaatteihin. Laitteessa on :9 -laajakuvanäyttö ja sisäänrakennetut stereokaiuttimet. Sovellusta ohjataan kosketusnäytöltä, jonka lisäksi etupaneelissa on ohjelmoitavat painikkeet erikoistoiminnoille. UTC-W101:n pieni virrankulutus mahdollistaa laitteen käytön myös mobiilisovelluksissa. TEKNISET TIEDOT Näyttö: 10.1 WSXGA 16:9 kosketusnäyttö Prosessori: Intel Atom 1.1GHz tai 1.6GHz Muisti: 1 GB DDR2 CompactFlash: 2 GB Liitännät: 2 x Gigabit LAN, 2 x COM, 4 x USB 2.0, 2 x Audio (in/out) Lisätietoja: Pikahaku: UTC-W101 Sulautettujen järjestelmien ohjelmistokehitys Elkome Systems Oy tarjoaa teollisuuden järjestelmiin sulautettuja ohjelmistoratkaisuja. Vahva ohjelmistotekniikan osaaminen tekee toteutuksistamme laadukkaita ja kustannustehokkaita. Elkome auttaa asiakkaitaan vähentämään ohjelmistokehitykseen liittyviä kustannus-, aikataulu- ja laaturiskejä tarjoamalla ohjelmointialihankintaa. Monilla yrityksillä on omia ohjelmistokehitysresursseja, mutta uuden järjestelmän tekeminen saattaa sitoa liikaa rajallisia resursseja. Uusien työntekijöiden palkkaaminen yksittäiseen projektiin on tarpeetonta, sillä Elkome voi auttaa järjestelmän ohjelmoinnissa. Ohjelmistosuunnittelijamme osaavat C, C++, Java sekä C#.NET -ohjelmointikieliä. Käytämme Visual C++ Embedded, Gcc, Eclipse ja Visual Studio -kääntäjiä ja kehitysympäristöjä. Suunnittelijoiltamme löytyy kokemusta Windows CE, Symbian, Linux ja MicroC/OS-II alustoista. Hallitsemme laajan skaalan tietoliikenneprotokollia, kuten TCP/IP, SOAP, GPIB, CAN, Modbus, Profibus, GPRS ja GSM. Joukoistamme löytyy vahvaa sertifioitua ohjelmistokehitys- ja tietokantaosaamista. Elkomen toteuttama valmis ohjelmisto luovutetaan asiakkaalle testattuna ja huolellisesti dokumentoituna lähdekoodipakettina. Asiakkaan omat resurssit voidaan kouluttaa jatkamaan tuotteen jatkokehitystä. Asiakas voi jättää ohjelmiston myös Elkomen tarjoamaan ylläpitoon. Ota yhteyttä, niin kerromme lisää ohjelmointipalveluistamme! E L K O M E N E W S 1 /

14 TUOTEUUTUUKSIA Alligator USBPGF Ohjelmoitava alipäästösuodatinmoduli Advantech ARK-3420 Tehokas passiivijäähdytteinen teollisuustietokone Advantech ARK-3420 on tehokas passiivijäähdytteinen teollisuustietokone, jonka helppo laajennettavuus mahdollistaa käytön lähes kaikissa teollisuuden sovelluksissa. Kokoonpanossa on tehokas Intel Core2Duo 1.6 GHz prosessori ja maksimissaan 4 GB muistia. Laitteessa on kaksi 2.5 SATA-liitäntäistä kiintolevypaikkaa, joista toinen on helposti vaihdettavana asennuskelkassa. Lisäksi laitteistossa on kaksi laajennuspaikkaa PCI- ja PCI Express-lisäkorteille. Liitäntöinä on 2 x RS232, 2 x RS232/422/485, 2 x Gigabit LAN, 6 x USB 2.0 ja 1 x DVI-I. Laitekotelossa on lisäksi kuusi ohjelmoitavaa painiketta. ARK-3420 soveltuu pölyisiin käyttöolosuhteisiin (IP40) ja se voidaan asentaa esimerkiksi seinälle. Käyttölämpötilaalue on C. Tuetut käyttöjärjestelmät ovat Vista, XP ja Linux (Fedora 9.0). Lisätietoja: pikahaku: ARK-3420 Advantech IPPC-8151S Pesunkestävä tietokone elintarviketeollisuuteen Advantech IPPC-8151S on elintarviketeollisuuden käyttöön tarkoitettu paneelitietokone. Runkomateriaalina on käytetty erityisesti elintarvike- ja kemianteollisuudessa käytettyjä kemikaaleja kestävää terästä 316L. Myös kosketusnäytön kalvo kestää näitä aineita. IPPC-8151S -paneelitietokone on passiivijäähdytteinen tietokoneen ja näytön yhdistelmälaite. Laite on edestäpäin IP66-suojattu ja sille on saatavana ympärisuojattu asennuskotelo. Laitteessa on Intel Celeron-M 1GHz prosessori ja 1GB muistia. Näytön koko on 15 ja sen resoluutio on 1024 x 768 pistettä. Kiintolevyn tilalla kokoonpanossa voidaan käyttää SATA-liitäntäisiä SSD-levyjä. Lisätietoja: pikahaku: IPPC-8151S Alligator on julkaissut uuden signaalimuokkainmodulin, jossa on myös alipäästösuodatin. USBPGF-moduli konfiguroidaan USB-väylän kautta helppokäyttöisellä Windows NT/XP/Vistayhteensopivalla ohjelmistolla. Ohjelmistolla luotu konfiguraatio tallentuu moduliin, jonka jälkeen PC-yhteyttä ei enään tarvita. Suodatusvaihtoehdoiksi voidaan valita Butterworth, Bessel, Cauer/elliptic tai Linear Phase. Vahvistus on vapaasti aseteltavissa välille ja suodatustaajuus portaattomasti välillä 0.1Hz khz. Signaalimuokkaimen tuloalue on ±10V ja se on ylijännitesuojattu +/-40V saakka. Signaalimuokkain toimii 9-12 Vdc jännitesyötöllä tai mukana toimitettavalla 115/220 Vac jännitelähteellä. Konfigurointiohjelmisto toimitetaan mukana veloituksetta. USBPGF on kätevä tapa lisätä laadukas ja ohjelmoitava alipäästösuodatus kanavakohtaisesti vaikka olemassaolevaan mittausjärjestelmään. Modulit ovat yhteensopivia minkä tahansa mittauslaitteen kanssa, jossa on jännitetulot. Lisätietoja: pikahaku: USBPGF DASYLab 11 Mittausohjelmiston uudet ominaisuudet DASYLab on helppokäyttöinen ja avoin mittausohjelmisto. DASYLab 11 sisältää hyvät analyysityökalut vianhakuun, värähtelymittauksiin ja tilastollisiin analyyseihin. DASYLab 11 on yhteensopiva Microsoft Windows Vista, Windows XP Pro ja Windows käyttöjärjestelmien kanssa. DASYLab 11 ohjelman uudella referenssikäyräeditorilla voidaan katsoa, luoda uusia ja muokata vanhoja referenssikäyriä. Ohjelman säikeistysominaisuudella voidaan optimoida mittaussovelluksen nopeutta. Outsource processing modules to threads -optio on käytettävissä tällä hetkellä Microstarin DAP- ja NI-DAQmx -mittauskorteilla. DASYLab voi lähettää sähköpostia SMTP-protokollalla, jolloin erillistä sähköpostitiliä ei tarvitse konfiguroida mittaustietokoneeseen. Dasylab tukee nyt myös 250 merkkiä pitkiä tiedostopolkuja ja tiedostonimiä. DASYLab 11 sisältää uusien tuettujen mittalaitteiden ja valmistajien lisäksi käyttöä helpottavia ja tehostavia ominaisuuksia. Uusille käyttäjille on aloitusopas ja ohjelman Help-toiminnot ovat todella nopeita käyttää. Ohjelmassa on myös ohjelmoitavia pikapainikkeita nopeuttaaman usein toistuvien toimintojen käyttöä. Lisätietoja: Pikahaku: DASYLab 14 E L K O M E N E W S 1 /

15 Microstar xdap 7400 Nopeaa reaaliaikaista signaalinkäsittelyä Microstar Laboratoires on julkaissut älykkäiden PCImittauskorttiensa rinnalle uuden nopean USB-liitäntäisen mittauslaitteen. xdap mittauslaitteessa on kahdeksan yhtäaikaa näytteistettävää analogituloa sekä oma 1 GB sisäinen muisti, joka mahdollistaa xdap 7400:n ohjelmoinnin toimimaan myös ilman tietokoneyhteyttä tai yhteyskatkoksen aikana. Katkoksen aikana prosessoitu data tallennetaan mittalaitteen omaan muistiin ja siirretään tietokoneelle, kun yhteys on jälleen kytkeytynyt. Microstar xdap mallissa on kahdeksan A/D-muunninta ja se kykenee näytteistämään yhtäaikaisesti jokaista kanavaa 1MS/s nopeudella kokonaismittausnopeuden ollessa 8 MS/s. xdap 7400:ssa on perinteisistä mittauslaitteista poiketen oma käyttöjärjestelmä, suuri sisäinen muisti ja oma prosessori. Niiden ansiosta mittalaite on aidosti reaaliaikainen ja tehokkaaseen signaalinkäsittelyyn kykenevä moniajojärjestelmä. Tehokkaalla prosessorilla varustettuna laite suoriutuu nopeasti monista DSP-prosessoria vaativista sovelluksista, kuten digitaalisesta suodatuksesta, FFT:stä, derivoinnista, integroinnista ja muista laskutoimituksista. xdap 7400:n ohjelmointi voidaan tehdä Microstarin oman DAPStudio -ohjelmiston lisäksi C++ -ohjelmointikielellä sekä LabView-ohjelmistolla. Microstarin mittauslaitteita on käytössä erilaisissa tutkimuksen ja tuotekehityksen mittauksissa. Tyypillisiä sovelluksia ovat monikanavaiset signaalianalyysi- ja värähtelymittaukset. Lisäksi ne soveltuvat erinomaisesti testaus- ja ohjaussovelluksiin, joissa vaaditaan suurta nopeutta sekä reaaliaikaisuutta. Lisätietoja: pikahaku: xdap7400 TML MTR-200 Monikäyttöinen dataloggeri ja mittauslaite Japanilaisen TML:n valmistama uusi TMR-200 on pienikokoinen ja moduleista koostuva monikanavainen mittauslaitesarja. Mittalaitteeseen voidaan liittää antureita moniin eri mittaustarkoituksiin, kuten voima-, lämpötila-, jännite- ja CAN-anturimoduleita. Jokaiselle anturityypille on oma laajennus moduli. Mittausnopeus on maksimissaan 100kHz ja kanavamäärä laajennettavissa maksimissaan 80 kanavaan. Lähtökanavien ohjaus onnistuu mittaustietojen perusteella. Laitteeseen on saatavana optiona LCDnäyttö, jonka avulla mittaustulokset voidaan näyttää laitteen näytöllä ilman tietokonetta. Laitteen konfigurointi onnistuu USB-liitännän tai lähiverkon kautta. Tietokoneeseen liitettynä mittalaite tarjoaa kehittyneet työkalut histogrammien analyysointiin TMR mittausohjelmistolla. Ohjelmisto mahdollistaa mittausdatan reaaliaikaisen seurannan sekä tiedonkeruun ja muokkauksen. Lisätietoja: pikahaku: TMR-200 Wuhan Guide EasIR-4 Edullinen lämpökamera vaativiin olosuhteisiin Wuhan Guide on tuonut markkinoille edullisen lämpökameran, jossa on automaattitarkennus eli Autofocus. Painat kerran näppäimestä ja kuva on valmis. Kamerassa on myös videokuvan tallennus. EasIR-4 -lämpökameran käyttöalue on ºC (optiona +350 ºC). Kamerassa on jäähdyttämätön 160 x 120 pikselin mikrobolometri, jonka lämpöherkkyys on 0,1 30 C. Kuvan virkistystaajuus on 50 Hz PAL / 60 Hz NTSC. Kamerassa on iso 3,6 TFT-näyttö, 2 Megapixelin digitaalikamera, laserkohdistin, automaattitoiminen linssin suojus pölyä ja muuta likaa vastaan ja 8 erilaista väripalettia. Kameralla voidaan lämpökuvan lisäksi ottaa digitaalikuvia sekä IR Fusion -kuvia, joka yhdistää lämpökuvan digitaalikuvaan. Laitteen ulkoiselle 2 GB SD-muistikortille voidaan tallentaa noin 2000 lämpöja digitaalikuvaa. Lisäksi jokaiseen kuvaan voidaan tallentaa 60 s pituinen ääniviesti. Kamera kestää 25G iskun ja 2G jatkuvaa tärinää. EasIR-4 kestää pudotuksen jopa kahden metrin korkeudesta ja laite on IP54-suojattu likaa ja roiskevettä vastaan. Laitteen mukana tulee latauslaite paristoille sekä kova kantolaukku. Vakiovarusteena olevalla Windows-raportointiohjelmalla voidaan tehdä helposti mittausraportit WORD-dokumenteiksi tai tallentaa EXCEL-tiedostoon. Ohjelmisto voidaan asentaa usealle tietokoneelle, eikä käyttöön tarvita kuin yksi lisenssi. Lisävarusteena kameraan on saatavana tele- ja laajakulmalinssit. Lisätietoja: pikahaku: EasIR-4 E L K O M E N E W S 1 /

16 Anturit ja vahvistimet tutkimuksen ja kunnossapidon mittauksiin Värähtely ja siirtymä Värähtelykytkimet Iskuvasarat Paineanturit Geotekniset anturit Voima ja momentti USB-anturit Venymäliuskat Pyörimisnopeus Mikrofonit Vahvistimet Kalibraattorit Tuotevalikoimamme sisältää antureita erilaisten fysikaalisten suureiden mittaukseen. Käyttökohteina tutkimus ja tuotekehitys, kunnossapito ja vianhaku sekä geotekniset mittaukset. Valikoimamme sisältää myös vahvistimia ja kalibraattoreita. Tutustu laajaan tuotevalikoimaamme 16 Elkome Systems Oy Torpankatu 28, Hyvinkää p E L K O M E N E W S 1 /

Teollisuuden sähköasennukset ja keskusvalmistus

Teollisuuden sähköasennukset ja keskusvalmistus Teollisuuden sähköasennukset ja keskusvalmistus Elkome Installaatiot Oy on erikoistunut sähköistykseen ja automaatioon. Suunnittelemme ja valmistamme sähkökeskuksia sekä erilaisia erikoiskeskuksia teollisuuden

Lisätiedot

Ilmanvirtauksen mittarit

Ilmanvirtauksen mittarit Swema 3000 yleismittari/monitoimimittari sisäilmastomittauksiin Ilmastoinnin yleismittari, Vahva metallirunkoinen Swema 3000 on suunniteltu ilmastoinnin, sisäilmaston ja olosuhdemittausten tarpeisiin erityisesti

Lisätiedot

TeleWell GPRS-modeemin ohjekirja

TeleWell GPRS-modeemin ohjekirja TeleWell GPRS-modeemin ohjekirja Hyväksyntä CE 0682 Sisältö Tekniset vaatimukset GPRS-toiminnolle...2 Tuetut käyttöjärjestelmät Windows 98SE, Me, 2000, Xp...2 Myyntipakkauksen sisältö...2 Vaatimukset tietokoneelle,

Lisätiedot

IPC3 1.3 Mega-Pixel / Moniprofiili IP -kamera

IPC3 1.3 Mega-Pixel / Moniprofiili IP -kamera IPC3 1.3 Mega-Pixel / Moniprofiili IP -kamera Ver. 1.0 Pika-asennusohje Sisältö 1. Laitevaatimukset...3 2. Laitteen Asennus...4 2.1 IP kameran Liitännät...4 2.2 IP kameran asennus...4 3. IP -Kameran hallinta...6

Lisätiedot

metis GSM-ilmoituksensiirtolaitteet

metis GSM-ilmoituksensiirtolaitteet metis GSM-ilmoituksensiirtolaitteet metis -tuoteperhe metis -tuotteet ovat helppokäyttöisiä ja toimintavarmoja GSM-valvonta- ja ohjauslaitteita. Ne voivat lähettää viestejä ilmaisimien ja antureiden tilan

Lisätiedot

Digitaalisen tallennuksen edelläkävijä

Digitaalisen tallennuksen edelläkävijä Digitaalisen tallennuksen edelläkävijä NUUO digitaalitallentimet edustavat analogisen ja IP-pohjaisen videovalvonnan uusinta teknologiaa. NUUO tarjoaa kehittyneitä ratkaisuja kameravalvonnan lisäksi myös

Lisätiedot

Referenssi - AutoLog ControlMan ja Langattomat anturit Kaatopaikan etävalvontaa pilvipalveluna

Referenssi - AutoLog ControlMan ja Langattomat anturit Kaatopaikan etävalvontaa pilvipalveluna Referenssi - AutoLog ControlMan ja Langattomat anturit Kaatopaikan etävalvontaa pilvipalveluna Copyright FF-Automation 2011 PROJEKTIN KUVAUS: ONGELMA: Kaatopaikan haitallisia vaikutuksia ympäristöön pyritään

Lisätiedot

Elkome laajentaa teollisuuden sähköistyspalvelujen tarjontaa s.3

Elkome laajentaa teollisuuden sähköistyspalvelujen tarjontaa s.3 News Elkome Systems Oy:n asiakaslehti 2/2010 Elkome laajentaa teollisuuden sähköistyspalvelujen tarjontaa s.3 Testausjärjestelmien toteutus suunnittelusta käyttöönottoon s.4 PC-pohjaisten järjestelmien

Lisätiedot

metis GSM-ilmoituksensiirtolaitteet

metis GSM-ilmoituksensiirtolaitteet metis GSM-ilmoituksensiirtolaitteet Metis -tuoteperhe metis -tuotteet ovat helppokäyttöisiä ja toimintavarmoja GSM-valvonta- ja ohjauslaitteita. Ne voivat lähettää viestejä ilmaisimien ja antureiden tilan

Lisätiedot

Kameravalvonta WEB kameroilla

Kameravalvonta WEB kameroilla Kameravalvonta WEB kameroilla Kuvassa on perus setti kameravalvonnasta "pöytä" asennuksena. Kuvan asennuksessa siihen on kytketty kaksi kameraa suoraan tallentimeen, samanlaisilla kaapeleilla millä tietokone

Lisätiedot

Kylmäjärjestelmien etävalvonta

Kylmäjärjestelmien etävalvonta Kylmäjärjestelmien etävalvonta Palvelumme on reaaliaikainen, jonka avulla asiakkaamme kaupan ja kylmäalalla saavat reaaliaikaista tietoa etäkohteista. Mikäli kohteissa tapahtuu jotain poikkeuksellista,

Lisätiedot

VERSA. monipuolinen hälytinkeskus. Versa

VERSA. monipuolinen hälytinkeskus. Versa VERSA monipuolinen hälytinkeskus VERSA on nykyaikainen hälytinkeskus. Edullinen VERSA soveltuu suurenkin kohteen järjestelmäksi. Keskukseen sopii laaja valikoiman langattomia ilmaisimia. Hälytyksensiirto

Lisätiedot

ABB i-bus KNX taloautomaatio. Sakari Hannikka, 11.5.2016 Kiinteistöjen ohjaukset KNX vai ABB-free@home? ABB Group May 11, 2016 Slide 1

ABB i-bus KNX taloautomaatio. Sakari Hannikka, 11.5.2016 Kiinteistöjen ohjaukset KNX vai ABB-free@home? ABB Group May 11, 2016 Slide 1 Sakari Hannikka, 11.5.2016 Kiinteistöjen ohjaukset KNX vai ABB-free@home? May 11, 2016 Slide 1 ABB i-bus KNX taloautomaatio May 11, 2016 Slide 2 KNX on maailman ainoa avoin standardi kotien ja rakennusten

Lisätiedot

WA-800 Tuoteperhe. Tekniset tiedot. Vaakapäätteet WA-801 WA-802 WA-802r WA-810. Ohjaimet WA-804 WA-805 WA-806 WA-807

WA-800 Tuoteperhe. Tekniset tiedot. Vaakapäätteet WA-801 WA-802 WA-802r WA-810. Ohjaimet WA-804 WA-805 WA-806 WA-807 Ahjokatu 4 A, P.O.B. 22 FI-15801 Lahti, Finland Tel. +358 3 829 21 Fax +358 3 829 4100 www.lahtiprecision.com WA-800 Tuoteperhe Tekniset tiedot Vaakapäätteet WA-801 WA-802 WA-802r WA-810 Ohjaimet WA-804

Lisätiedot

Samurai helppokäyttöinen ohjelma melun ja värähtelyjen mittauksiin

Samurai helppokäyttöinen ohjelma melun ja värähtelyjen mittauksiin Samurai helppokäyttöinen ohjelma melun ja värähtelyjen mittauksiin SAMURAI on SINUS Messtechnik GmbH:n uusin ohjelmisto melun ja tärinän mittauksiin ja reaaliaikaiseen analysointiin. Tiedonkeruulaitteena

Lisätiedot

Taito Tehdä Turvallisuutta. Kotimainen GSM-pohjainen ohjaus ja valvontajärjestelmä PRO CONTROLLER

Taito Tehdä Turvallisuutta. Kotimainen GSM-pohjainen ohjaus ja valvontajärjestelmä PRO CONTROLLER Taito Tehdä Turvallisuutta Kotimainen GSM-pohjainen ohjaus ja valvontajärjestelmä PRO CONTROLLER PRO CONTROLLER PC-8016 KAMEROILLA VARUSTETTU KOTIAUTOMAATIOKESKUS Käyttö ja ohjelmointi helposti näytöllä

Lisätiedot

Lähettimet. Vastaanotin Hälytykset. OV-yksikkö DPR990

Lähettimet. Vastaanotin Hälytykset. OV-yksikkö DPR990 Vastaanottimet Omavalvontyksikkö DPR990 PromoLog-omavalvontaohjelma asennettuna Webserver-ohjelmisto asennettuna Yksinkertainen käyttöönotto, ei ohjelmien asennusta PromoLog-ohjelma käynnistyy automaattisesti

Lisätiedot

Dahua NVR4104/4108-P-4KS2

Dahua NVR4104/4108-P-4KS2 1 Dahua NVR4104/4108-P-4KS2 Dahua NVR4000-4KS2 on ensimmäinen Lite-sarjan tallennin joka tukee 4K resoluutiota ja H.265 videopakkausta. Tämä lite-sarjan tallennin tarjoaa jopa 8Mp kuvatarkkuuden. Tallennin

Lisätiedot

GSM -tuotteet. HUIPPULUOTETUN STD-32:n UUSI MALLI! Uutuutena: Musta ulkokotelo Uusittu piirilevy Pulssilaskuri Sähköpostilähetys

GSM -tuotteet. HUIPPULUOTETUN STD-32:n UUSI MALLI! Uutuutena: Musta ulkokotelo Uusittu piirilevy Pulssilaskuri Sähköpostilähetys Siitek Security Oy:n JM -hinnasto. Tarvikkeet & GSM -tuotteet. Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 %. Tämä hinnasto on toistaiseksi voimassa ja Siitek Security Oy pidättää oikeuden hinnan muutoksiin. Kaikki

Lisätiedot

Markkinoiden helpoin ja käytännöllisin IP Kamera

Markkinoiden helpoin ja käytännöllisin IP Kamera No.1. Plug and Play IP Kamera Markkinoiden helpoin ja käytännöllisin IP Kamera Helppo Käyttäjän ei tarvitse tietää mitään verkkotekniikasta eikä tehdä mitään asetuksia tai porttiohjauksia reitittimeen.

Lisätiedot

Virtuoosi POS-järjestelmien joukossa

Virtuoosi POS-järjestelmien joukossa Virtuoosi POS-järjestelmien joukossa Menestyvä liiketoiminta muistuttaa monin osin huippuunsa viritettyä orkesteria jossa eri osien sopusuhtainen vuorovaikutus ja integrointi luovat sykähdyttävän esityksen.

Lisätiedot

Sääasema Probyte JUNIOR

Sääasema Probyte JUNIOR Sääasema Probyte JUNIOR JUNIOR sääanturi COM1 12VDC RS-232 signaali PC W9x Excel-tiedosto PROBYTE JUNIOR sääanturin toimintaperiaate Yleistä Probyte SÄÄASEMA JUNIOR1 on sään mittaukseen tarkoitettu ulkoanturi,

Lisätiedot

Digikamera. Perustietoa digikamerasta ja kuvien siirtämisestä tietokoneelle

Digikamera. Perustietoa digikamerasta ja kuvien siirtämisestä tietokoneelle TEEMA 1 Tietokoneen peruskäyttö Digikamera Perustietoa digikamerasta ja kuvien siirtämisestä tietokoneelle Tämä tietopaketti hahmottaa lukijalle, millä tavalla kuvat voidaan siirtää kamerakännykästä tai

Lisätiedot

Lähtökohtana turvallisuus

Lähtökohtana turvallisuus Lähtökohtana turvallisuus Työtä turvallisuuden puolesta Sijoitamme aikaa ja energiaa yhteistyöhön asiakkaidemme kanssa. Haluamme löytää jokaiselle asiakkaallemme parhaan mahdollisen ratkaisun. MALUX FINLAND

Lisätiedot

Ohjelmoitava päävahvistin WWK-951LTE

Ohjelmoitava päävahvistin WWK-951LTE Ohjelmoitava päävahvistin WWK-951LTE Käyttöohje Finnsat Oy Yrittäjäntie 15 60100 Seinäjoki 020 7420 100 Sisällysluettelo 1. Yleistä tietoa... 2 2. Liitännät ja toiminnat... 3 3. Painikkeet... 4 4. Vahvistimen

Lisätiedot

MINITV POCKET43 MINI DV VIDEOKAMERA

MINITV POCKET43 MINI DV VIDEOKAMERA MINITV POCKET43 MINI DV VIDEOKAMERA MAAILMAN PIENIN VIDEOKAMERA PIKAOHJE Copyright 2009 Bat. Power Oy www.batpower.fi Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään Versio 1.0 JOHDANTO Kiitos kun ostit MiniDV MD80

Lisätiedot

KAUKOVALVONTAOHJELMA CARELAY CONTROL WPREMOTE

KAUKOVALVONTAOHJELMA CARELAY CONTROL WPREMOTE KAUKOVALVONTAOHJELMA CARELAY CONTROL WPREMOTE Tämä kuvaus on tarkoitettu Carelay - tuotteen Waterpumps WP:n ja Power Factor::n sovelluskohteisiin. Yleistä Carelay Control Wpremote on kaukovalvontaohjelma,

Lisätiedot

24/7. Käytä ECL Comfortia etänä - tietokoneella tai älypuhelimella. Aina käytössä. www.ecl.portal.danfoss.com

24/7. Käytä ECL Comfortia etänä - tietokoneella tai älypuhelimella. Aina käytössä. www.ecl.portal.danfoss.com Käytä ECL Comfortia etänä - tietokoneella tai älypuhelimella ECL Portal on tietoliikennesovellus, jonka avulla pystyt etäohjaamaan kaukolämmitysjärjestelmääsi. ECL Portalia on helppo käyttää, olit sitten

Lisätiedot

Race Technology tiedonkeruu tuotteet s2i Motorsportilta!

Race Technology tiedonkeruu tuotteet s2i Motorsportilta! Race Technology tiedonkeruu tuotteet s2i Motorsportilta! Radalle, ralliin, kadulle, vesille ja vaikka lumelle kattava valikoima GPS pohjaisia tiedonkeruu järjestelmiä, näyttöjä ja antureita autoihin, veneisiin,

Lisätiedot

Maha Eurosystem jarrulaskentaohjelman asennusohje versio 7.20.026

Maha Eurosystem jarrulaskentaohjelman asennusohje versio 7.20.026 2012 Tecalemit Oy Seppo Koskivuori Maha Eurosystem jarrulaskentaohjelman asennusohje versio 7.20.026 Vaatimukset: - tietokone (PC), jossa vapaa USB portti - käyttöjärjestelmä Windows XP, Vista tai Windows

Lisätiedot

Käyttö- ja asennusohje

Käyttö- ja asennusohje 11.8.2015 V1.0 Käyttö- ja asennusohje GMU391 Etäluentalaite ionsign Oy PL 246, Valtakatu 9-11, 26100 Rauma ionsign@ionsign.fi, p. 02 822 0097 Y-tunnus 2117449-9, VAT FI21174499 GMU391 ETÄLUENTALAITE 1

Lisätiedot

Ohjelmoitava päävahvistin WWK-951. Anvia TV Oy Rengastie Seinäjoki

Ohjelmoitava päävahvistin WWK-951. Anvia TV Oy Rengastie Seinäjoki Ohjelmoitava päävahvistin WWK-951 Käyttöohje Anvia TV Oy Rengastie 10 60100 Seinäjoki 020 7420 100 Sisällysluettelo 1. Yleistä tietoa... 2 2. Liitännät ja toiminnat... 3 3. Painikkeet... 3 3. Painikkeet...

Lisätiedot

Käyttö- ja asennusohje. Neutron12-LAN etäluentalaite

Käyttö- ja asennusohje. Neutron12-LAN etäluentalaite NEUTRON12-LAN ETÄLUENTALAITE 1 Yleistä Neutron LAN on tarkoitettu käytettäväksi pulssitietojen tuntikohtaiseen keräämiseen sekä raportointiin erilaisista pulssitietoja lähettävistä laitteista, kuten energia-,

Lisätiedot

Älykkään rakennusautomaation järjestelmäkomponentit

Älykkään rakennusautomaation järjestelmäkomponentit Älykkään rakennusautomaation järjestelmäkomponentit Käyttäjäystävällisyyttä ja asennuksen & ohjelmoinnin helpoutta aina kilpailukykyiseen hintaan. Avoimet standardit tuovat yhteensopivuutta FDX Compact

Lisätiedot

Oxix L I U E N N E E N H A P E N M I T T A R I BROCHURE FI 5.40 OXIX BROCHURE 1308

Oxix L I U E N N E E N H A P E N M I T T A R I BROCHURE FI 5.40 OXIX BROCHURE 1308 Oxix L I U E N N E E N H A P E N M I T T A R I BROCHURE FI 5.40 OXIX BROCHURE 1308 O P T I N E N A N T U R I M I N I M A A L I S E L L A H U O LTOTA R P E E L L A Oxix-happilähetin on ainutlaatuinen liuenneen

Lisätiedot

Asennus- ja käyttöohje

Asennus- ja käyttöohje Labkotec Oy Myllyhaantie 6 33960 PIRKKALA Vaihde: 029 006 260 Internet: www.labkotec.fi 15.1.2019 1/8 Labcom LoRa-D2 LoRa-tiedonsiirtoyksikkö Copyright 2019 Labkotec Oy Pidätämme oikeuden muutoksiin SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

TEKA-valvontakamerat. koti- ja mökkikäyttöön sekä pienyritysten valvontatarpeisiin. tools not toys. visisystems.fi

TEKA-valvontakamerat. koti- ja mökkikäyttöön sekä pienyritysten valvontatarpeisiin. tools not toys. visisystems.fi TEKA-valvontakamerat koti- ja mökkikäyttöön sekä pienyritysten valvontatarpeisiin 4/8/16 kanavaiset, kehittyneet videotallentimet HDMI ulostulolla. 4/8 x 600 TVL korkearesoluutioiset kamerat Helppo nettikäyttö

Lisätiedot

FlyMarker PRO merkintälaite. Mark like a Professional

FlyMarker PRO merkintälaite. Mark like a Professional FlyMarker PRO merkintälaite Mark like a Professional Mark like a Professional FlyMarker PRO Mobile Kannettavan FlyMarker PRO merkintälaitteen avulla suurten, raskaiden ja vaikeasti liikuteltavien kappaleiden

Lisätiedot

Mallit: ScanTemp 430 infrapunamittari s.2 ScanTemp 490 infrapunamittari s.3 ProScan 520 infrapunamittari s.4 HiTemp 2400 infrapunamittari s.

Mallit: ScanTemp 430 infrapunamittari s.2 ScanTemp 490 infrapunamittari s.3 ProScan 520 infrapunamittari s.4 HiTemp 2400 infrapunamittari s. Mallit: ScanTemp 430 infrapunamittari s.2 ScanTemp 490 infrapunamittari s.3 ProScan 520 infrapunamittari s.4 HiTemp 2400 infrapunamittari s.5 TC-1 lämpökamera s.6 SeeK Thermal Compact puhelimeen s.7 Infrapunamittari

Lisätiedot

Prosessikunnossapito ja huoltosopimukset Ulkoistukset. Ennakkohuolto ja vikakorjaukset, LVI-suunnittelu Huoltosopimukset

Prosessikunnossapito ja huoltosopimukset Ulkoistukset. Ennakkohuolto ja vikakorjaukset, LVI-suunnittelu Huoltosopimukset UPM KOFF Kokonaiskunnossapito Prosessikunnossapito ja huoltosopimukset Ulkoistukset Kenttähuolto ja Projektit Sähkö- ja automaatio kunnossapitopalvelut Mekaaninen kunnossapito, modernisoinnit, prosessimuutokset

Lisätiedot

Suomenkielinen versio. Johdanto. Laitteiston asennus. LC2002 Sweex Virtajohdon Ethernet-sovitin 200 Mbps

Suomenkielinen versio. Johdanto. Laitteiston asennus. LC2002 Sweex Virtajohdon Ethernet-sovitin 200 Mbps LC2002 Sweex Virtajohdon Ethernet-sovitin 200 Mbps Johdanto Älä altista Sweex Virtajohdon Ethernet-sovitinta 200 Mbps äärilämpötiloille. Älä aseta tuotetta suoraan auringonvaloon tai sulje lämmityselementtejä.

Lisätiedot

ASENNUS GOLDen GATE, TBLZ-1/2-1-3-41

ASENNUS GOLDen GATE, TBLZ-1/2-1-3-41 ASENNUS GOLDen GATE, TBLZ-1/2-1-3-41 1. YLEISTÄ Tiedonsiirtoyksikkö TBLZ-1/2-1-3-41 on tarkoitettu GOLDilmankäsittelykoneeseen malleihin 4, A ja B. Yksikkö koostuu seuraavista osista: 1. 4-moduulinen standardikotelo

Lisätiedot

PYP I / TEEMA 4 MITTAUKSET JA MITATTAVUUS

PYP I / TEEMA 4 MITTAUKSET JA MITATTAVUUS 1 PYP I / TEEMA 4 MITTAUKSET JA MITATTAVUUS Aki Sorsa 2 SISÄLTÖ YLEISTÄ Mitattavuus ja mittaus käsitteinä Mittauksen vaiheet Mittaustarkkuudesta SUUREIDEN MITTAUSMENETELMIÄ Mittalaitteen osat Lämpötilan

Lisätiedot

PAVIRO Kuulutus- ja äänievakuointijärjestelmä ammattilaistason äänenlaadulla Joustavuutta alusta alkaen PAVIRO 1

PAVIRO Kuulutus- ja äänievakuointijärjestelmä ammattilaistason äänenlaadulla Joustavuutta alusta alkaen PAVIRO 1 PAVIRO Kuulutus- ja äänievakuointijärjestelmä ammattilaistason äänenlaadulla Joustavuutta alusta alkaen PAVIRO 1 2 PAVIRO PAVIRO 3 Pitää ihmiset turvassa, tietoisena, ja viihdyttää Boschilla on yli 100

Lisätiedot

Langan taipuman mittausjärjestelmä Tiivistelmä

Langan taipuman mittausjärjestelmä Tiivistelmä TUTKIMUSRAPORTTI VTT-2014/12 Langan taipuman mittausjärjestelmä Tiivistelmä Kirjoittajat: Luottamuksellisuus: Klaus Känsälä, Kalle Määttä, Jari Rehu luottamuksellinen 2 (6) Johdanto VTT on kehittänyt langattoman

Lisätiedot

Divar. Käyttökohdeopas. Divar application guide

Divar. Käyttökohdeopas. Divar application guide Divar Käyttökohdeopas Bosch Divar application Divar Digitaalitallennin guide Bosch Divar Digitaalitallennin Divar on digitaalitallennin, joka tuo digitaalisen CCTV-valvontatekniikan entistä laajemman käyttäjäryhmän

Lisätiedot

Emerson Process Management Oy. kouluttaa Ä L Y L Ä H E M M Ä S P R O S E S S I A. Sisällysluettelo. sivu. Koulutuspalvelujemme esittely 2

Emerson Process Management Oy. kouluttaa Ä L Y L Ä H E M M Ä S P R O S E S S I A. Sisällysluettelo. sivu. Koulutuspalvelujemme esittely 2 Emerson Process Management Oy kouluttaa 2008 2009 Sisällysluettelo sivu Koulutuspalvelujemme esittely 2 Räätälöidyt kurssit 2 AMS Kentänhallintaohjelmisto 3 DeltaV Automaatiojärjestelmä 3 Virtaus & Analysointi

Lisätiedot

COLIBRI KAMERAVALVONTA. Teemme elämästäsi turvallisempaa

COLIBRI KAMERAVALVONTA. Teemme elämästäsi turvallisempaa COLIBRI KAMERAVALVONTA Teemme elämästäsi turvallisempaa Colibri-tuoteperheellä erittäin hyvä hinta-laatusuhde Uudistimme analogisesta kameravalvonnasta tunnetuksi tulleen Colibri tuotemerkkimme. Tuotevalikoima

Lisätiedot

iloq S10 Digitaalinen lukitus. Ei paristoja.

iloq S10 Digitaalinen lukitus. Ei paristoja. iloq S10 Digitaalinen lukitus. Ei paristoja. 1 iloq Oy Oululainen iloq Oy kehittää, valmistaa ja markkinoi innovatiivisia korkean turvallisuustason elektronisia lukitusratkaisuja, jotka tarjoavat ylivoimaisia

Lisätiedot

ONE 118 OHJELMOITAVA PÄÄVAHVISTIN

ONE 118 OHJELMOITAVA PÄÄVAHVISTIN 10 ohjelmoitavaa UHF- kanavanippua 3 erillistä UHF tuloa; UHF1 UHF2 UHF3 Laajakaistatulo VHF I +ULA Laajakaistatulo VHF III + DAB UHF filtteri 1 5 kanavan levyinen; 8-40 MHz Automaattinen skannaus UHF-

Lisätiedot

padvisor - pikaohje - työkalu SATRON Smart/Hart dp- ja painelähettimiä varten

padvisor - pikaohje - työkalu SATRON Smart/Hart dp- ja painelähettimiä varten padvisor - pikaohje - työkalu SATRON Smart/Hart dp- ja painelähettimiä varten Sisältö: 1. Ohjelman toimintojen kuvaus 2. Ohjelman asennus 3. padvisor-ohjelman perustoiminnot 3.1 Ohjelman käynnistys 3.2

Lisätiedot

Suurikokoiset LCD kosketusnäytöt HUMAN TOUCH

Suurikokoiset LCD kosketusnäytöt HUMAN TOUCH Suurikokoiset LCD kosketusnäytöt HUMAN TOUCH 1 Suurikokoiset LCD kosketusnäytöt HUMAN TOUCH Interaktiivisten valkotaulujen yleistyessä luokkatiloissa, uuden teknologian näyttöjen suosio on tullut kaikkialla

Lisätiedot

Robotti Takymetri. Zoom90 Motorisoitu Sarja. Esitys /Matti Leinonen Geolaser Oy

Robotti Takymetri. Zoom90 Motorisoitu Sarja. Esitys /Matti Leinonen Geolaser Oy Robotti Takymetri Zoom90 Motorisoitu Sarja Esitys 16.3.2016/Matti Leinonen Geolaser Oy Esittely Takymetri Laite Ohjelmisto Varusteet Paketit GeoMax Työkalut Mittausohjelmat Muu materiaali Zoom90 Laite

Lisätiedot

Moottorin kierrosnopeus Tämän harjoituksen jälkeen:

Moottorin kierrosnopeus Tämän harjoituksen jälkeen: Moottorin kierrosnopeus Tämän harjoituksen jälkeen: osaat määrittää moottorin kierrosnopeuden pulssianturin ja Counter-sisääntulon avulla, osaat siirtää manuaalisesti mittaustiedoston LabVIEW:sta MATLABiin,

Lisätiedot

ÄLYKÄS ÄÄNENTOISTOJÄRJESTELMÄ

ÄLYKÄS ÄÄNENTOISTOJÄRJESTELMÄ Poistumishälytys- ja turvakuulutusjärjestelmä ÄLYKÄS ÄÄNENTOISTOJÄRJESTELMÄ EN 54-16 Joustava ja laajentuva järjestelmä - täysin digitaalinen audio Modulaariset keskusyksiköt Täysi integrointi paloilmoitinlaitteisiin

Lisätiedot

TSI DP-CALC 5815 KÄYTTÖOHJE

TSI DP-CALC 5815 KÄYTTÖOHJE TSI DP-CALC 5815 KÄYTTÖOHJE DP-CALC 5815 käyttöohje 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 Mittarin perusvarusteet.. 3 2 Käyttöönotto. 3 Virransyöttö.. 3 Paristojen ja akkujen asennus... 3 3 Mittarin käyttö... 3 Näppäintoiminnot...

Lisätiedot

Jäähdytysturva Oy Koivukummuntie 4 01510 Vantaa puh. +358 (0)20 754 5235 info@jaahdytysturva.fi www.jaahdytysturva.fi

Jäähdytysturva Oy Koivukummuntie 4 01510 Vantaa puh. +358 (0)20 754 5235 info@jaahdytysturva.fi www.jaahdytysturva.fi Testo 106-T1:ssä on erittäin nopea ja tarkka NTC-anturi yhdistettynä ohueen mittauskärkeen joka ei jätä jälkiä. Testo 106-T1 soveltuu erinomaisesti elintarvikkeiden lämpötilojen mittaukseen esimerkiksi

Lisätiedot

Nokia autosarja CK-100 9210123/1

Nokia autosarja CK-100 9210123/1 Nokia autosarja CK-100 9210123/1 2008 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Nokia, Nokia Connecting People, Navi ja Nokia Original Accessories -logo ovat Nokia Oyj:n tavaramerkkejä tai rekisteröityjä tavaramerkkejä.

Lisätiedot

PYP I / TEEMA 8 MITTAUKSET JA MITATTAVUUS

PYP I / TEEMA 8 MITTAUKSET JA MITATTAVUUS 1 PYP I / TEEMA 8 MITTAUKSET JA MITATTAVUUS Aki Sorsa 2 SISÄLTÖ YLEISTÄ Mitattavuus ja mittaus käsitteinä Mittauksen vaiheet Mittausprojekti Mittaustarkkuudesta SUUREIDEN MITTAUSMENETELMIÄ Mittalaitteen

Lisätiedot

Mallit: P300 ja DualTemp s.2 Puikko- ja kylmiömittarit s.3 ScanTemp 430 s.4 ProScan 520 s.5 Elintarvikeloggerit s.6 ph 5 ja 7

Mallit: P300 ja DualTemp s.2 Puikko- ja kylmiömittarit s.3 ScanTemp 430 s.4 ProScan 520 s.5 Elintarvikeloggerit s.6 ph 5 ja 7 Mallit: P300 ja DualTemp s.2 Puikko- ja kylmiömittarit s.3 ScanTemp 430 s.4 ProScan 520 s.5 Elintarvikeloggerit s.6 ph 5 ja 7 elintarviketestaussarjat s.8 Elintarvikelämpömittarit Lämpötilojen laadukkaaseen

Lisätiedot

CEM DT-3353 Pihtimittari

CEM DT-3353 Pihtimittari CEM DT-3353 Pihtimittari Sivu 1/5 CEM DT-3353 Pihtimittari Ongelma Mittarin ohjelmisto ilmoittaa NO DATA vaikka tiedonsiirtokaapeli on kytketty tietokoneen ja mittarin välille, mittarissa on virta päällä

Lisätiedot

Inoptics langattomat NFC-työaikapäätelaitteet ovat Suomen markkinajohtajia rakennustyömailla.

Inoptics langattomat NFC-työaikapäätelaitteet ovat Suomen markkinajohtajia rakennustyömailla. Työajanseuranta Kulunseuranta Viranomaisraportit Ratkaisut rakennustyömaille Inoptics langattomat NFC-työaikapäätelaitteet ovat Suomen markkinajohtajia rakennustyömailla. Inoptics Oy Johtava rakennustyömaiden

Lisätiedot

Ulkoiset laitteet. Asiakirjan osanumero: Tässä oppaassa kerrotaan lisävarusteena saatavien ulkoisten laitteiden käytöstä.

Ulkoiset laitteet. Asiakirjan osanumero: Tässä oppaassa kerrotaan lisävarusteena saatavien ulkoisten laitteiden käytöstä. Ulkoiset laitteet Asiakirjan osanumero: 419462-351 Tammikuu 2007 Tässä oppaassa kerrotaan lisävarusteena saatavien ulkoisten laitteiden käytöstä. Sisällysluettelo 1 USB-laitteen käyttäminen USB-laitteen

Lisätiedot

Labcom LoRa-A1. Asennus- ja käyttöohje. LoRa-tiedonsiirtoyksikkö

Labcom LoRa-A1. Asennus- ja käyttöohje. LoRa-tiedonsiirtoyksikkö Labkotec Oy Myllyhaantie 6 33960 PIRKKALA Vaihde: 029 006 260 Internet: www.labkotec.fi 15.1.2019 1/6 Labcom LoRa-A1 LoRa-tiedonsiirtoyksikkö Copyright 2019 Labkotec Oy Pidätämme oikeuden muutoksiin SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Mitä ovat yhteistyörobotit. Yhteistyörobotit ovat uusia työkavereita, robotteja jotka on tehty työskentelemään yhdessä ihmisten kanssa.

Mitä ovat yhteistyörobotit. Yhteistyörobotit ovat uusia työkavereita, robotteja jotka on tehty työskentelemään yhdessä ihmisten kanssa. Yhteistyörobotiikka Mitä ovat yhteistyörobotit Yhteistyörobotit ovat uusia työkavereita, robotteja jotka on tehty työskentelemään yhdessä ihmisten kanssa. Yhteistyörobotit saapuvat juuri oikeaan aikaan

Lisätiedot

TIES530 TIES530. Moniprosessorijärjestelmät. Moniprosessorijärjestelmät. Miksi moniprosessorijärjestelmä?

TIES530 TIES530. Moniprosessorijärjestelmät. Moniprosessorijärjestelmät. Miksi moniprosessorijärjestelmä? Miksi moniprosessorijärjestelmä? Laskentaa voidaan hajauttaa useammille prosessoreille nopeuden, modulaarisuuden ja luotettavuuden vaatimuksesta tai hajauttaminen voi helpottaa ohjelmointia. Voi olla järkevää

Lisätiedot

Joka päivän alussa, asentaja saa ohjeistuksen päivän töille.

Joka päivän alussa, asentaja saa ohjeistuksen päivän töille. Taitaja 2011 kilpailutehtävän kuvaus. 26.4.2011 Viitetarina Prosessilaitokseen tulee uusi pullotusjärjestelmä tuotteen näytteistykseen. Pullotusyksikkö tulee ottamaan näytteitä prosessin säiliön 1 nesteestä.

Lisätiedot

Apple iphone 4 puhelimen käyttöönotto:

Apple iphone 4 puhelimen käyttöönotto: Apple iphone 4 puhelimen käyttöönotto: Ennen vanhan puhelimesi käytöstä poistoa, pidäthän huolen, että olet synkronisoinut yhteystietosi Exchange palvelimelle! iphone 4 yhdellä silmäyksellä Purettuasi

Lisätiedot

Oikea jäähdytys on osa ruoan laatua.

Oikea jäähdytys on osa ruoan laatua. Oikea jäähdytys on osa ruoan laatua. Pikajäähdytys- ja pikapakastuslaitteet Porkka teki oikean jäähdytyksen helpoksi Porkan uuden sukupolven edistykselliset pikajäähdytys- ja pikajäähdytys-pakastuslaitteet

Lisätiedot

Sovellutusopas Betonivalun lämpötilan mittaus langattomilla lähettimillä

Sovellutusopas Betonivalun lämpötilan mittaus langattomilla lähettimillä Sovellutusopas Betonivalun lämpötilan mittaus langattomilla lähettimillä Ovaport pilvipalvelu Betonivalun kuivumisen seuranta on nyt todella yksinkertaista. Vain käyttöjännite tukiasemaan ja selaimella

Lisätiedot

CipherLab CPT-8001L -tiedonkeruupäätteen käyttö Ecomin kanssa

CipherLab CPT-8001L -tiedonkeruupäätteen käyttö Ecomin kanssa CipherLab CPT-8001L -tiedonkeruupäätteen käyttö Ecomin kanssa Sisällys Laitteen käyttöönotto...3 Latauskehdon asennus...3 Tiedonsiirto-ohjelman asennus...4 Keräilylaitteen käyttö...5 Viivakoodien luku...5

Lisätiedot

VALITA FLUKEN LÄMPÖKAMERA

VALITA FLUKEN LÄMPÖKAMERA VALITA FLUKEN LÄMPÖKAMERA Erinomainen kuvanlaatu Fluke-kameran huippuluokan erottelukyky takaa terävät ja yksityiskohtaiset kuvat ja aiempaa tarkemmat mittaustulokset myös kaukaa tehtävissä mittauksissa.

Lisätiedot

Asennusopas. Huomautus. Observit RSS

Asennusopas. Huomautus. Observit RSS Asennusopas Observit RSS Versio 5.3 Huomautus Tämä opas on uusia asennuksia varten. Axis-kamerapaketti sisältää käytettävän lehtisen. Jos sinulla on kysyttävää, ota yhteyttä tukeen: +46 60 61 67 50. Tarjoaja:

Lisätiedot

Kallio-, maaperä ja pohjavesitutkimuskoneiden asiantuntija

Kallio-, maaperä ja pohjavesitutkimuskoneiden asiantuntija Kallio-, maaperä ja pohjavesitutkimuskoneiden asiantuntija Kestäviä kallio- ja maaperätutkimuskoneita vaativiin olosuhteisiin Geomachine Oy on vuonna 1984 perustettu kallio- ja maaperätutkimuslaitteiden

Lisätiedot

I T. SurePath. Järjestelmä on täysin yhteensopiva kaikkien DALI hyväksyttyjen turva- ja poistumistievalojen kanssa.

I T. SurePath. Järjestelmä on täysin yhteensopiva kaikkien DALI hyväksyttyjen turva- ja poistumistievalojen kanssa. SurePath Järjestelmä on täysin yhteensopiva kaikkien DALI hyväksyttyjen turva- ja poistumistievalojen kanssa. SurePath on DALI pohjainen turvavalaistuksen valontajärjestelmä joka tarjoaa täysin yhteensopivan

Lisätiedot

ILMASTOINTI Texa Konfort 780R Bi-Gas

ILMASTOINTI Texa Konfort 780R Bi-Gas 32 220 9865 Texa Konfort 780R Bi Gas on täysautomaattinen ilmastointijärjestelmän huoltolaite sekä R134a että R1234yf kaasuille. Laitteessa on kaksi erillistä järjestelmää samoissa kuorissa. Koko huoltotapahtuma

Lisätiedot

KAIKKI MITÄ TARVITAAN LÄMPÖTILOJEN OMAVALVONTAAN

KAIKKI MITÄ TARVITAAN LÄMPÖTILOJEN OMAVALVONTAAN KAIKKI MITÄ TARVITAAN LÄMPÖTILOJEN OMAVALVONTAAN Langatonta mittaustekniikkaa Nokeval Kotimaista osaamista ja luotettavuutta OVA LÄMPÖTILOJEN OMAVALVONTA Nokeval on kehittänyt langattoman lämpötilan mittausjärjestelmän

Lisätiedot

Visma Avendon asennusohje

Visma Avendon asennusohje Visma Avendon asennusohje 1 Versio 5.21 On tärkeää, että käytössäsi on aina uusin toimittamamme versio ohjelmistosta. Asentamalla viimeisimmän version saat käyttöösi ohjelman tuoreimmat ominaisuudet ja

Lisätiedot

Online karttapäivitys

Online karttapäivitys Online karttapäivitys Online karttapäivitystä koskevia yleisiät tietoja Karttatietoja päivitetään jatkuvasti, koska ne vanhenevat. Multimediajärjestelmässä päivittämisen voi tehdä seuraavilla tavoilla:

Lisätiedot

Esittelyssä AutoDome Easy Täydellinen keskikokoisiin kohteisiin

Esittelyssä AutoDome Easy Täydellinen keskikokoisiin kohteisiin Esittelyssä AutoDome Easy Täydellinen keskikokoisiin kohteisiin PTZ-kamera, joka on suunniteltu sopimaan täydellisesti kaikkialle Kun kiinteä minidome-kamera ei riitä, mutta perinteinen PTZ-kamera on turhan

Lisätiedot

testo 460 Käyttöohje

testo 460 Käyttöohje testo 460 Käyttöohje FIN 2 Pikaohje testo 460 Pikaohje testo 460 1 Suojakansi: käyttöasento 2 Sensori 3 Näyttö 4 Toimintonäppäimet 5 Paristokotelo (laitteen takana) Perusasetukset Laite sammutettuna >

Lisätiedot

KSH-Valvonta Oy 30.7.2012 Punasillantie 4 40950 Muurame Hannu Inkinen

KSH-Valvonta Oy 30.7.2012 Punasillantie 4 40950 Muurame Hannu Inkinen Tarjous 300712.1 KSH-Valvonta Oy 30.7.2012 Punasillantie 4 40950 Muurame Hannu Inkinen Urpo Manninen FarmiPeli Oy Tarjous/TB Johtokatu Kiitämme mielenkiinnostanne tuotteitamme ja palvelujamme kohtaan ja

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE LÄMPÖTILA-ANEMOMETRI DT-619

KÄYTTÖOHJE LÄMPÖTILA-ANEMOMETRI DT-619 KÄYTTÖOHJE LÄMPÖTILA-ANEMOMETRI DT-619 2007 S&A MATINTUPA 1. ILMAVIRTAUKSEN MITTAUS Suora, 1:n pisteen mittaus a) Kytke mittalaitteeseen virta. b) Paina UNITS - näppäintä ja valitse haluttu mittayksikkö

Lisätiedot

MINPak Monitori VIANMÄÄRITYS, TARKASTUS JA PAIKANNUS. Ominaisuudet. Ominaisuudet

MINPak Monitori VIANMÄÄRITYS, TARKASTUS JA PAIKANNUS. Ominaisuudet. Ominaisuudet MINPak Monitori Litiumioniakku 5 tunnin jatkuva käyttö ennen uudelleenlatausta. Painikekäyttöliittymä Helppo LED-valojen, lähettimen, näyttöasetusten ja järjestelmän on/ off-toimintojen käyttö. Integroitu

Lisätiedot

MOBIILIPEDAKOGIA OPETUKSESSA. FERCS10 kiinteistön ohjaus- ja valvontajärjestelmän kytkentä, konfigurointi ja käyttö

MOBIILIPEDAKOGIA OPETUKSESSA. FERCS10 kiinteistön ohjaus- ja valvontajärjestelmän kytkentä, konfigurointi ja käyttö MOBIILIPEDAKOGIA OPETUKSESSA FERCS10 kiinteistön ohjaus- ja valvontajärjestelmän kytkentä, konfigurointi ja käyttö Uudenkaupungin ammatti- ja aikuisopisto Novida Sähkö- ja automaatiotekniikka LSKKY 5.12.2013

Lisätiedot

Ohjelmistopäivitysohje

Ohjelmistopäivitysohje Johdanto Topfield-vastaanottimet toimitetaan testatulla, vakaasti toimivalla ja helppokäyttöisellä ohjelmistolla varustettuina. Päivitämme ohjelmistoja kuitenkin ajoittain lisäämällä ja parantamalla niiden

Lisätiedot

PROJECT X. 2D tarkastuksen standardi Mittausteknologian edelläkävijä

PROJECT X. 2D tarkastuksen standardi Mittausteknologian edelläkävijä PROJECT X 2D tarkastuksen standardi Mittausteknologian edelläkävijä 2-dimensioinen kameramittausjärjestelmä Project X.. 2D mittauksen standardi Project X on erilainen. Siinä on otettu käyttöön aivan uusi,

Lisätiedot

seppo.vehviläinen@electrix.fi

seppo.vehviläinen@electrix.fi moduuli Seppo Vehviläinen MX Electrix Oy seppo.vehviläinen@electrix.fi 1 eql sähkön laadun hallinta MITTAUKSESTA RAPORTOINTIIN Jännitetasot Välkyntä Jännitekatkot Jännitekuopat Kokonaissäröt Harmoniset

Lisätiedot

AutoLog Wi-Fi Sensor Network Langaton Anturiverkko

AutoLog Wi-Fi Sensor Network Langaton Anturiverkko AutoLog 1 AutoLog Wi-Fi Sensor Network Langaton Anturiverkko Langaton Wi-Fi anturiverkko (2.4GHz) Analogiatulot, digitaalitulot ja digitaalilähdöt langattomasti Vähävirtaiset anturilaitteet toimivat jopa

Lisätiedot

Tasavirtajarrut. Tasavirtajarrujen käyttö parantaa sekä turvallisuutta. Dold tasavirtajarruja

Tasavirtajarrut. Tasavirtajarrujen käyttö parantaa sekä turvallisuutta. Dold tasavirtajarruja Tehoelektroniikka Tehoelektroniikka DOLD tehoelektroniikka Doldilla on yli 70 vuoden kokemus sähköteknisten laitteiden valmistuksesta. Dold on yksi Euroopan johtavia relevalmistajia. Toiminta on sertifioitu

Lisätiedot

T-110.5610 TOIMITILATURVALLISUUS. - Videovalvontajärjestelmä. Harri Koskenranta 25.4.06

T-110.5610 TOIMITILATURVALLISUUS. - Videovalvontajärjestelmä. Harri Koskenranta 25.4.06 T-110.5610 TOIMITILATURVALLISUUS - Videovalvontajärjestelmä Harri Koskenranta 25.4.06 T-110.5610 Koskenranta 1 SUOJAUKSET UHKAT VAHINGOT TURVALLISUUSVALVONTA T-110.5610 Koskenranta 2 VIDEOVALVONTA / KAMERAVALVONTA

Lisätiedot

Electronisen nopeus ja matkamittarin kalibrointi laite huippunopeus muistilla.

Electronisen nopeus ja matkamittarin kalibrointi laite huippunopeus muistilla. Speedohealer V4 Electronisen nopeus ja matkamittarin kalibrointi laite huippunopeus muistilla. 1. Esipuhe Onnittelemme sinua Speedohealer laitteen oston johdosta. HealTech Electronics Ltd. on omistautunut

Lisätiedot

Käynnistä ja pysäytä hallitusti Solcon pehmeäkäynnistimillä

Käynnistä ja pysäytä hallitusti Solcon pehmeäkäynnistimillä Pehmeäkäynnistimet Käynnistä ja pysäytä hallitusti Solcon pehmeäkäynnistimillä Solcon Industries Ltd. on valmistanut pehmeäkäynnistimiä jo yli 25 vuotta. Pitkäaikainen kokemus pehmeäkäynnistimien tuotekehityksestä,

Lisätiedot

Aurinkoenergiajärjestelmien etäseurantajärjestelmä

Aurinkoenergiajärjestelmien etäseurantajärjestelmä Aurinkoenergiajärjestelmien etäseurantajärjestelmä Janne Raitaniemi (Bitec Oy) Saku Rantamäki (SAMK) Aurinkoenergiajärjestelmien luonne järjestelmien odotettu elinkaari on pitkä investoinnin kannattavuus

Lisätiedot

S-108.3020 Elektroniikan häiriökysymykset. Laboratoriotyö, kevät 2010

S-108.3020 Elektroniikan häiriökysymykset. Laboratoriotyö, kevät 2010 1/7 S-108.3020 Elektroniikan häiriökysymykset Laboratoriotyö, kevät 2010 Häiriöiden kytkeytyminen yhteisen impedanssin kautta lämpötilasäätimessä Viimeksi päivitetty 25.2.2010 / MO 2/7 Johdanto Sähköisiä

Lisätiedot

Kannettava sähköverkon analysaattori AR6

Kannettava sähköverkon analysaattori AR6 Kannettava sähköverkon analysaattori AR6 Kompakti huippuominaisuudet omaava digitaalinen mittalaite soveltuu erinomaisesti sähköverkon energiatehokkuuden analysoimiseen AR6:n ominaisuuksia: Se ottaa jänniteaallosta

Lisätiedot

Moderni muuntajaomaisuuden kunnonhallinta. Myyntipäällikkö Jouni Pyykkö, Infratek Finland Oy Tuotepäällikkö Juhani Lehto, Vaisala Oyj

Moderni muuntajaomaisuuden kunnonhallinta. Myyntipäällikkö Jouni Pyykkö, Infratek Finland Oy Tuotepäällikkö Juhani Lehto, Vaisala Oyj Moderni muuntajaomaisuuden kunnonhallinta Myyntipäällikkö Jouni Pyykkö, Infratek Finland Oy Tuotepäällikkö Juhani Lehto, Vaisala Oyj Kunnonhallinnan strategia Muuntajan kunnossapito ja kunnonhallinta tulee

Lisätiedot

Tuulivoimavaihteiden testaus Elkomen järjestelmällä s.4

Tuulivoimavaihteiden testaus Elkomen järjestelmällä s.4 News Elkome Systems Oy:n asiakaslehti 2/2009 Tuulivoimavaihteiden testaus Elkomen järjestelmällä s.4 Elkome Systems Oy Järjestelmätoimittaja... 3 Komponenttidatan tallennusja raportointijärjestelmä...

Lisätiedot

FAMOS PROTEC. Edistykselliset. Kuumasaumaajat

FAMOS PROTEC. Edistykselliset. Kuumasaumaajat Edistykselliset FAMOS PROTEC Kuumasaumaajat Hygieenistä muotoilua yhdistettynä nykyaikaisen välinehuollon toiminnalliset vaatimukset täyttäviin teknisiin ominaisuuksiin! F108 PROTEC F108 T PROTEC F108

Lisätiedot

Liitäntäkaapelin CA-42 pika-asennusohje

Liitäntäkaapelin CA-42 pika-asennusohje Liitäntäkaapelin CA-42 pika-asennusohje 9234594 2. painos Nokia, Nokia Connecting People ja Pop-Port ovat Nokia Oyj:n rekisteröityjä tavaramerkkejä. Copyright 2005 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Johdanto

Lisätiedot