Kyläkassoista Ilomantsin pankiksi

Transkriptio

1 Kyläkassoista Ilomantsin pankiksi 100 vuotta osuuspankkitoimintaa Ilomantsissa Keimo Sillanpää Tommi Ålander

2 Kyläkassoista Ilomantsin pankiksi 100 vuotta osuuspankkitoimintaa Ilomantsissa Keimo Sillanpää & Tommi Ålander

3 Ilomantsin Osuuspankki & TK-Eval Taitto: Datanov Graafinen suunnittelu: Datanov & TK-Eval Painettu PunaMusta-kirjapainossa Joensuu 2010 Etukannen kuvien lähteet: Ilomantsin Osuuspankki Kivijärvi Juhani TK-Eval Takakannen kuvien lähteet: Ilomantsin Osuuspankki Kivijärvi Juhani ISBN

4

5 KASSOJEN SIJAINTI KARTALLA Hiienselkä Naarva Kivilahti Koitere Hattuvaara Huhus Palojärvi Ilajanjärvi Tokrajärvi Mekrijärvi Mekrijärvi Kurkela Sonkaja Ilomantsinjärvi Nuorajärvi Sysmä ILOMANTSI Möhkö Kuuksenvaara Haukivaara Melaselkä Datanov 5

6 KASSOJEN SYNTY JA SULAUTUMINEN Kurkela ( ) Haukivaara ( ) Sonkaja ( ) Tokrajärvi ( ) Mekrijärvi ( ) Kuuksenvaara (1924- Kivilahti ( ) Melaselkä ( ) Huhus ( ) Hattu ( ) Möhkö ( ) Datanov ILOMANTSI Naarva 6

7 Sisällysluettelo Ensimmäiset vuosikymmenet Pogostan palvelut erämaan keskellä Luontaistalouden yhteistyöstä osuustoimintaan Ilomantsin ensimmäinen osuuskassa Kivilahteen Ensimmäisen maailmansodan laineet ja maan itsenäistyminen Osuuskassatoiminta käynnistyi myös kirkonkylän liepeillä Kuuksenvaarassa Pula-aika Toiminnan laajetessa tarvittiin omat toimitilat Sotavuodet...66 Talvisota ajoi ihmiset evakkoon Pakkorauhan oloissa kassatkin joutuivat kamppailemaan Revanssihenki vallalla siviilit uudelle evakkomatkalle Sotien jälkeen...78 Sodan raunioista noustiin jaloilleen Uuden Suomen rakentaminen...88 Kansakunta vahvistui, mutta idästä nousivat jälleen uhkaavat pilvet Savottaelämää Ilomantsin Osuuskassa pulskistui aluetalouden kasvaessa Elintaso kasvoi ja maaseutu taantui Taustalla yhteiskunnallinen murros Talous kehittyi, kun olot antoivat myöten Talouden kasvuvauhti hidastui ja työttömyys lisääntyi Pankki vahvasti mukana paikkakunnan kehittämisessä Maailmantalouden vaihtelut heiluttivat myös Suomea Osuuskassasta osuuspankiksi Vuosikymmenen muita tapahtumia Lama kouraisi johdattaen pankin uuteen kasvuun Metsä ja maito hetken lamaannuksissa Ilomantsia rakentamassa Surullisia muistoja ja varautumista

8 Markkinointia ja kehitystä Nousua ja laskua muutoksia ja kehitystä Osuuspankki rakentaa Toimikuntien ja hallinnon nimityksiä Vuosikymmenen loppuun vaihtelevissa merkeissä luvun melskeessä pankit joutuivat myrskynsilmään Lamasta uuteen nousuun Ryhmä muotoutuu uudelleen ja kiinteistösijoittaminen alkaa Ilomantsin Osuuspankki ammentaa voimansa paikallisuudesta Pentin Paja Oy Hermannin viinitila Tekijöitä ja taustavoimia vuosien varrelta Uudelle vuosituhannelle vahvempana kuin koskaan Epävakautta yleisessä toimintaympäristössä Ilomantsissa ollaan sivussa maailman melskeestä ILOMANTSIN OSUUSKASSAAN SULAUTUNEET KYLÄKASSAT Kurkelan Osuuskassa ( ) Haukivaaran Osuuskassa ( ) Mekrijärven Osuuskassa ( ) Möhkön Osuuskassa ( ) Hatun Osuuskassa ( ) Sonkajan Osuuskassa ( ) Tokrajärven Osuuskassa ( ) Melaselän Osuuskassa ( ) Huhuksen Osuuskassa ( ) LIITTEET Lähteet ja kirjallisuus Luottamushenkilöitä Suomen rahan arvo Tunnusluvut

9 Arvoisa lukija, Kädessäsi on historiankirja, jonka sivuilta selviää Ilomantsin Osuuspankin satavuotinen taival. Historiankirja on kunnianosoitus asiakkaille, hallintohenkilöille ja henkilöstölle, jotka ovat tehneet pankistamme sellaisen, josta voimme olla ylpeitä. Kun Kivilahden Osuuskassan perustajajäsenet ensimmäisinä Ilomantsissa tammikuussa 1910 allekirjoittivat osuuskassan perustamiskirjan, he tuskin osasivat aavistaa, miten merkittävää päätöstä he ovat tekemässä. Päätös kertoo voimien yhdistämisestä ja kylän vahvasta yhteistyöstä, joka on osuustoimintaa parhaimmillaan. Kyläkassoista, joita Ilomantsin alueella on ollut kaikkiaan yksitoista, on kasvanut oman toimialueen johtava rahalaitos. Ilomantsin Osuuspankin menestyksen edellytyksenä ovat hyvät ja luottamukselliset asiakassuhteet. Ilomantsilaisista useampi kuin kaksi kolmesta luottaa talousasioissa oman paikkakunnan rahalaitokseen ja lisäksi laaja joukko muualla asuvia entisiä ilomantsilaisia on edelleen valinnut kotipitäjän pankin omaksi pankikseen. Myös tulevan menestyksen edellytyksenä on hyvä yhteistyö ja henkilökunnan ammattitaidon ja osaamisen ylläpitäminen sekä jatkuva yhteydenpito asiakkaiden kanssa. Tämän yhteisen tahtotilan olemme kirjanneet pankkimme perustehtävään seuraavasti: Edistämme omistajajäsentemme, asiakkaidemme ja toimintaympäristömme kestävää taloudellista menestystä, hyvinvointia ja turvallisuutta olemme asiakkaillemme enemmän kuin pankki. Tämä historiankirja sisältää kertomuksia Ilomantsin Osuuspankin toiminnasta, ympäröivästä yhteiskunnasta ja lisäksi myös ihmisten elämästä, heidän uskostaan parempaan huomiseen sekä heidän arvokkaasta työstä kotiseudun ja oman osuuspankin hyväksi. Satavuotiseen historiaan mahtuu taloudellisesti niin voimakkaan kehityksen ja suotuisien suhdanteiden aikoja kuin myös vaikeitakin aikoja. Juuri se tekee teoksesta mielenkiintoisen. Ilomantsin Osuuspankin historia on kirjattu teokseen täsmälleen sellaisena kuin se eri lähteistä on selvinnyt. Ilomantsin Osuuspankin historiateos on syntynyt yhteistyön tuloksena. Lämpimät kiitokseni historiatoimikunnan jäsenille Raimo Maksimaiselle, Teuvo Maksimaiselle ja Kyösti Tahvanaiselle sekä toimitusjohtaja Kalevi Hämäläiselle sekä erityiskiitokset kirjan kirjoittajille Keimo Sillanpäälle ja Tommi Ålanderille erinomaisesta työstä. Lämmin kiitos myös niille yksityishenkilöille, yrityksille ja yhteisöille, joilta olemme saaneet arvokasta tietoa ja materiaalia tämän kirjan tekemistä varten. He ovat näin edesauttaneet vaativan tavoitteen toteutumista. Toivotan kaikille tämän teoksen lukijoille antoisia lukuhetkiä osuuspankkihistorian parissa! Ilomantsissa, tammikuussa Raija Tahvanainen toimitusjohtaja 9

10 Ilomantsin Osuuspankki Ilomantsin Osuuspankki hyvässä myötäisessä. 10

11 ENSIMMÄISET VUOSIKYMMENET Ilomantsin Museosäätiö Ilomantsin kirkonkylää 1910-luvun lopulta. Taustalla vasemmalla Kotimäen kansakoulu ja oikealla Kansallistalo. 11

12 Pogostan palvelut erämaan keskellä Harvaan asutut vaaramaisemat ja pitkät tiettömät taipaleet olivat luonteenomaisia luvun alun Ilomantsille. Laajalle leviävät selkoset kätkivät sisäänsä rikkaan erämaaluonnon, jossa soiden ja metsien välistä pilkistelivät lukuisat järvet ja joet. Ihmiset olivat asettuneet jo aikapäiviä sitten tuonne korven keskelle ja ottaneet alueen omaksi asuinsijakseen. Vaikka asuivatkin harvakseltaan, yhdessä he muodostivat aikamoisen joukon: Ilomantsin väkimäärä ehti ylittää asukkaan rajapyykin vuosisadan alussa ennen Koveron (myöh. Tuupovaara) itsenäistymistä ja irtaantumista emäpitäjästä. Seurakunnan osalta Koverosta tuli itsenäinen vuonna 1902 kunnan itsenäistymisen toteutuessa kahdeksan vuotta myöhemmin. Ilomantsissa kohtasivat taustaltaan erilaiset kulttuurit jo 1300-luvulta lähtien alueella vaikuttaneen ortodoksisuuden ja myöhemmin jalansijaa saaneen luterilaisuuden yhteiselossa. Ilomantsin kirkonkylällä paikoin tiheäkin asutus ja erilaiset palvelut keskittyivät molempien seurakuntien komeiden kirkkojen liepeille. Pogostalta löytyi maaseutupitäjän elinkeinorakenteen koko kirjo. Taajamassa oli postikonttori, pari sekatavarakauppaa ja Möhkön tehtaan lautakauppa. Palvelujaan tarjosivat myös räätäli, pari seppää, sama määrä satulaseppiä ja puolenkymmentä suutaria. Herrasväen tarpeisiin oli tietenkin silittäjä ja löytyipä kylältä kelloseppäkin. Lisäksi voidaan mainita nahkuriliike, karvali ja puusorvari. Kirkonkylän kansakoulu oli itsestäänselvyys. Seurakuntien palveluksessa oli useita henkilöitä: kirkkoherrat, kappalainen, lukkari. Virkavallan edustajina olivat nimismies ja poliiseja, kylällä sijaitsi myös vankitupa. Pogostalla oli jo säästöpankki, mutta maaseutuväen omalle osuuskassalle ei aika ollut vielä kypsä. Möhkön ruukin lähtölaskenta oli alkanut, mutta vielä vuosisadan alkuvuosien aikana ruukki työllisti lähes joka seitsemännen kunnan työssäkäyvistä ihmisistä. Teollisuustyöväestön merkittävä osuus kaikista työllisistä oli maaseutupitäjässä poikkeuksellista. Ruukin lopettamisen myötä vuonna 1908 tilanne muuttui kuitenkin nopeasti tavanomaisemmaksi, kun lähes kaikki työssäkävijät kirjaimellisesti viljelivät leipänsä itse. Talvikuukausina toimeentulo saatiin metsästä. Jopa miestä työllistyi savotoilla ja jollei hakkuita järjestetty, toimeentulo niukkeni ja elämä näytti ankaramman puolensa. 12

13 Luontaistalouden yhteistyöstä osuustoimintaan Maatalouden teknistymisen vuoksi suomalaisella maaseudulla kasvoi tarve uuteen pääomaan. Tarvetta tyydytettiin 1800-luvun lopulta lähtien pääasiassa yhteistoiminnalla. Suomessa oli jo ennestään monipuolinen, voimakas ja vakiintunut talonpoikainen yhteistoimintaperinne, mutta kyläyhteisöjen hajaantumisen jälkeen piti kehittää uusia taloudellisen yhteistoiminnan muotoja. Luontaistalouteen liittyvästä yhteistoiminnasta rahataloudelliseen osuustoimintaan siirtyminen oli Suomessa perinteestä johtuen helpohkoa. Pellervo-Seura on osuustoiminnallisten yritysten ja yhteisöjen valtakunnallinen palvelu-, yhteistoimintaja etujärjestö, jonka toiminnan tavoitteena on parantaa jäsenyhteisöjensä liiketoiminnan toimintaedellytyksiä ja edesauttaa uusien osuuskuntien perustamista ja niiden toiminnan kehittymistä. Pellervon jäsenenä on lähes 400 osuustoiminnallista yritystä tai yhteisöä, joiden keskeiset toimialat ovat pankki- ja vakuutustoiminta, elintarvike- ja metsäteollisuus, sähkö ja muu energia, tiedonsiirto sekä kauppa. Pellervo-Seuran tarkoitus on pysynyt samana koko sen 110-vuotisen historian ajan: se kehittää osuustoimintaa suomalaisten taloudellisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseksi. (Pellervo-Seuran vuosikertomus 2008.) Vuoden 1899 helmikuun manifesti laukaisi osuustoiminnan kansanliikkeeksi, jossa yhdistyivät koko maan kattavan isänmaallisen järjestön tarve sekä tavallisen kansan taloudellisen oman avun tarve. Osuustoiminnan valtakunnalliseksi keskusjärjestöksi perustettiin Pellervo-Seura. Sen tärkeimpänä tavoitteena oli synnyttää maaseudulle maamiesseuroja, jotka kasvattaisivat maalaisväestöä osuustoimintaan. Pellervolaisen osuustoiminnan alkuperäisiksi periaatteiksi muotoutuivat yhteistyö ja yhteisöllisyys, omatoimisuus, avoimuus, rehellisyys sekä vastuullisuus. Vuonna 1901 säädettiin osuustoimintalaki, jonka tärkeydestä laki- ja talousvaliokunta oli edellisenä vuonna todennut seuraavaa: Osaksi säästämällä, osaksi toisiansa tukemalla vähävaraisetkin siten voivat päästä nauttimaan suuremman pääoman etuja, ostaa tarpeensa huokeammalla, myydä tuotteensa paremmista hinnoista ja saada tarpeellista luottoa käytettäväkseen. Sen ohessa osuustoiminta on omiansa edistämään säästäväisyyttä, toimeliaisuutta ja yhteishenkeä, ja sen kautta sillä on tärkeä taloudellisesti ja siveellisesti kasvattava merkitys. 13

14 Mallia Saksasta Suomen osuustoimintamuotoisen lainaustoiminnan alku ajoittuu ja 1870-luvuille, jolloin mm. Rietrikki Polen ja G.Z. Yrjö-Koskinen esittelivät saksalaisen Schulze- Delitzschin ideoihin nojautuvien tuotanto-osuuskuntien ja lainakassojen toimintaa. Nämä kassat olivat kaupunkien käsityöläisten ja pienyrittäjien lainakassoja. Asia tuli esille uudestaan joitakin vuosikymmeniä myöhemmin, kun vuonna 1893 Yrjö-Koskinen piti Kansantaloudellisessa Yhdistyksessä esitelmän Lainauslaitokset maalaiskunnissa Raiffeisenin järjestelmän mukaan. Siinä vaiheessa mielenkiinto oli jo siirtynyt maaseudun sosiaalisten ongelmien lievittämiseen, joten käsityöläisten Schulze-Delitzsch-kassojen tilalla esimerkkinä olivat maaseudulle perustetut Raiffeisen-kassat. 1 Raiffeisen-kassojen kehittäjä oli saksalainen Friedrich Wilhelm Raiffeisen. Hän perusti vuonna 1864 Heddersdorfer Dahrlehns-kassenverein -nimisen luottoyhdistyksen, jonka tavoitteena oli taloudellisissa vaikeuksissa olleiden talonpoikien luotonsaantimahdollisuuksien parantaminen. Vuonna 1872 Raiffeisenin johdolla perustetut kassat muodostivat yhteisen keskusorganisaation. Tämän jälkeen Raiffeisen-kassat yleistyivät nopeasti Saksassa. Ne olivat suosittuja, koska ne myönsivät lainoja myös sellaisille väestöryhmille, joita olemassa olleet luottolaitokset eivät halunneet ottaa asiakkaikseen. 2 Raiffeisen-kassojen lähtökohtana oli jäsenten rajoittamaton yhteisvastuu, jolla korvattiin oman pääoman niukkuus. Tämä mahdollisti kassojen perustamisen myös kaikkein köyhimmille alueille. Kassojen toiminta-alue oli varsin pieni, yleensä yksi kylä. Tämän vuoksi kassojen jäsenet tunsivat hyvin toisensa ja toistensa mahdollisuudet maksaa lainansa takaisin. Lainaukseen tarvittavat varat saatiin talletuksina joko kassan omilta jäseniltä tai ulkopuolisilta tallettajilta. Korkomarginaali pidettiin alhaisena hoitamalla kassoja vapaaehtoisvoimin, eli jäsenten valitsema hallitus vastasi kassan hoidosta saamatta työstä mitään korvausta. 3 Friedrich Wilhelm Raiffeisen ( ) oli ennen osuuskuntatoimintaansa pormestarina kolmessa saksalaiskaupungissa, Weyerbuschissa, Flammersfeldissa ja Heddesdorfissa (nyk. Neuwied). Ollessaan nuorena pormestarina Flammersfeldissa hän joutui todistamaan koronkiskurien armoille joutuneiden vähäväkisten kärsimyksiä. Niihin aikoihin Raiffeisenille kypsyi näkemys osuustoiminnallisen luottoyhdistyksen perustamistarpeesta. wwww.volksbank-bottrop.de 14

15 Suomessa kaikki lähti Hannes Gebhardista Suomessa osuustoiminnan tärkeimpiä puolestapuhujia oli Hannes Gebhard, joka tutustui 1890-luvulla osuustoimintaan eri puolilla Eurooppaa. Hän sai vaikutteita etenkin Saksasta ja Englannista (Irlannista). Gebhardin mukaan osuustoiminta oli väline, jolla poistetaan maaseudun vähäväkisen väestön elämän epäkohtia. Ongelmina olivat esimerkiksi maaseudun väestön velkaantuminen maakauppiaille ja maataloutta luotottavien pankkien puuttuminen maaseudulta. 4 Poliittisissa piireissä maaseudun lainakassojen perustamista tukivat näkyvimmin ns. kateederisosialistit, joiden mielestä valtion ja yhteiskunnan parempiosaisten velvollisuutena oli sosiaalisten epäkohtien parantaminen asteittaisten uudistusten avulla. Eniten tätä näkemystä kannatettiin vanhasuomalaisten piirissä, mutta sillä oli kannattajansa myös ruotsalaisen ja nuorsuomalaisen puolueen liberaaleissa edustajissa. 5 Osuuspankin malliksi Hannes Gebhard omaksui Saksan Raiffeisen-kassat, joissa toiminta perustui kyläyhteisön tarjoamaan tiukkaan sosiaaliseen kontrolliin. Raiffeisenin mallin mukaisesti lainakassan tarvitsemat varat oli tarkoitus saada kokoon jäsenten ja muiden kyläläisten talletuksista. Suomessa rahaa liikkui kuitenkin vielä hyvin vähän, joten mahdollisuudet talletuksiin perustuvaan varainhankintaan olivat vähäiset. Ongelman ratkaisuksi tehtiin päätös keskusyksikön (-pankin) perustamisesta. Sen tehtävänä olisi avustaa paikallisten kassojen perustamisessa ja hoitaa näiden kassojen varainhankinta. Pellervo-Seuran yhdeksi tehtäväksi tuli osuuslainarahaston perustamisen suunnittelu. 6 Oman osuustoiminnallisen luottolaitoksen perustamista pidettiin ehdottomana edellytyksenä muiden osuustoiminnallisten liikeyritysten perustamiselle. Ratkaisun löytämiseksi käännyttiin valtion puoleen, joka olikin valmis myöntämään varoja suunnitteilla olevan osuuskassajärjestön käyttöön. Tähän tarkoitukseen perustettiin vuonna 1902 osakeyhtiömuotoinen keskuspankki, joka edelleen lainaisi hankkimansa varat maaseudun osuuskassoille. Osuuskassojen Keskuslainarahasto Osakeyhtiön (OKO) perustava yhtiökokous Pellervo-Seura Suomen osuustoiminnan perustaja Hannes Gebhard ( ) oli liikemies, taloushistorian ja taloustieteen professori sekä vuosina Suomalaisen puolueen kansanedustaja. Hän oli myös kustannusyhtiö Otavan toinen perustaja.gebhard toimi Osuuskassojen keskuslainarahaston toimitusjohtajana vuosina ja sekä Osuuskassojen Keskusliiton toimitusjohtajana vuosina

16 pidettiin Koska osuuskassoja ei vielä ollut, OKO:n perustajiksi tarvittiin yksityishenkilöitä, jotka sitoutuivat myymään osakkeensa osuuskassoille sitä mukaa kun niitä perustettiin ja kun niiden varat sallivat osakkeiden oston. 7 Taloudellisesti ja poliittisesti OKO:n perustaminen ajoittui vaikeaan aikaan, koska Suomi kärsi 1900-luvun vaihteessa huonoista sadoista, ja vuosi 1902 oli pahin katovuosi lähes 40 vuoteen. Kuitenkin osuuskassojen perustamiselle oli voimakas tilaus, koska niiden myöntämän rahoituksen turvin pystyttiin parantamaan maanviljelyväestön asemaa. Lisäksi osuuskassojen perustamisessa paikalliset tarpeet yhdistyivät koko maan poliittisiin etuihin. Osuustoiminnasta tuli sortokausien ajan venäläistämisen paineessa osa maassa harjoitettua passiivista vastarintaa. Venäläisten oli paljon vaikeampi kieltää Suomen taloutta parantavia toimia kuin avoimen poliittisia aloitteita. Osuustoiminnallisuuden edistäjät Gebhard etunenässä näkivät, että maan talouden vahvistaminen osuuskassojen avulla lisäsi suomalaisten kestokykyä venäläistämisen paineessa. On arvioitu, että nämä poliittiset tekijät olivat huomattavalta osalta vaikuttamassa siihen, että osuustoimintaliike hyvin nopeasti paisui suureksi kansanliikkeeksi. 8 Maaseudun kehittyminen vaati uusia pääomia Maaseudun elinolojen parantaminen ei Ilomantsissakaan ollut kiinni pelkästään viljelijöiden työpanoksesta. Maanviljelyn ja karjanhoidon tehostamiseen tarvittiin maatalouden uusien apukeinojen, kuten lannoitteiden ja maatalouskoneiden, hankkimisen edellyttämää pääomaa. Yksi tärkeä keino maaseudun pääomapulan helpottamisessa nopeasti kehittyvässä Suomessa oli osuustoimintaliikkeen synnyttäminen. Ilomantsiin oli perustettu säästöpankki jo vuonna 1901, mutta laajan pitäjän pitkät etäisyydet ja vaikeakulkuinen maasto olivat otollista maaperää kyläkunnittain toimivien osuuskassojen synnyttämiseen. Vähitellen kasvoi myös tarve saada pankkitoimintaa maaseudun vähävaraisemman väestönosan ulottuville ihmisille, joille pankin lainaamat pääomat olivat ainoa keino rahoittaa maatalouden kehittämisen vaatimia investointeja. Vaikutusta oli toki silläkin, että osuustoiminta-aate alkoi nopeasti saada tuulta purjeisiinsa: haluttiin puuttua sosiaalisiin epäkohtiin ja osuustoiminnallisuutta pidettiin muualta saatujen tietojen perusteella hyvänä keinona epäkohtien korjaamisessa. Osuuskassoja perustettiin tiuhaan tahtiin eri puolille Suomea. Vuoden 1907 loppuun mennessä oli rekisteröity jo 240 osuuskassaa, joista yli puolet Kuopion ja Viipurin lääneihin. Yhden valistuneen kulmakunnan perustama osuuskassa vaikutti seudulla esimerkin tavoin: hyöty ymmärrettiin, kun se nähtiin. 9 Maata kiersivät Pellervon konsulentit ja muut osuuskassa-asian agitaattorit. Heidän järjestämiään tilaisuuksia oli 1900-luvun alkuvuosina hyvin runsaasti. Suurlakkovuotena 1905 yleinen huomio kiinnittyi enemmän muihin asioihin, mutta seuraavana vuonna pidettiin tilaisuuksia siitäkin edestä: kaikkiaan 1008:sta Pellervon neuvojien pitämästä neuvontatilai- 16

17 suudesta jopa 312 käsitteli osuuskassoja. Seuraavina vuosina määrät jonkin verran laskivat, mutta runsaasta seitsemästäsadasta vuosittaisesta neuvontatilaisuudesta noin kolmannes omistettiin osuuskassa-asialle. 10 Kuopion ja Viipurin läänit olivat osuuskassatoiminnalle erityisen suotuisaa maaperää. Maaseudun luottoolot olivat näillä seuduilla kaikkein vaikeimmat. Kuopion läänissä huomionarvoista oli itsenäisten maanviljelijöiden pieni osuus ja maaseudun tilattoman väestön runsaus. Kuopion läänin maaseudun sosiaalinen rakenne heijastui selvästi osuuskassojen jäsenkuntaan, sillä puolet kassojen jäsenistä oli vuokramaalla asuvia mäkitupalaisia tai muita vähällä toimeen tulevia. Osuus oli selkeästi suurempi kuin missään muussa läänissä. 11 Ilomantsin ensimmäinen osuuskassa Kivilahteen Osuuskassan perustaminen Ilomantsilainen osuuspankkitoiminta alkoi, kun tammikuun 30. päivänä vuonna 1910 pidettiin Kivilahden Osuuskassan perustamiskokous kauppias A. Penttisen talossa. Paikalle oli kutsuttu osuuskassojen tarkastaja Åke Lönnberg. Kassan syntysanat oli lausuttu jo runsasta kuukautta aikaisemmin ( ) samassa paikassa pidetyissä kiertävän maamieskoulun päättäjäisissä. Tuolloin maatalousneuvoja Vilho Auramo oli kertoillut läsnäolijoille osuuskassaaatteen leviämisestä Suomessa. Perustamiskokouksessa osuuskassan jäseneksi liittyi 16 henkilöä: talolliset Matti Ryynänen, Erik Tahvanainen ja Antti Penttinen, torppari Paavo Honkanen, lampuoti Kalle Alenius, talollinen Antti Juho Pirinen, mökkiläinen Heikki Kastinen, talollinen Eero Hämäläinen, talollisen pojat Olli Penttinen ja Erik Penttinen, talollinen Olli Kaltiainen, mäkitupalainen Erikka Ryhänen, talollinen Juho Ryhänen, torppari Juho Tykkyläinen sekä talolliset Heikki Hassinen ja Matti Hämäläinen. 17 Torpparit, lampuodit ja mäkitupalaiset Suomalaisella maaseudulla oli kolmenlaisia maan vuokraajia: torppareita, lampuoteja ja mäkitupalaisia. Maanvuokraajaryhmien keskinäiset erot olivat pienet, mutta nämä erottuivat kuitenkin varsinaisista palkollisista eli rengeistä ja piioista sekä tilattoman väen suuresta joukosta. Torpalla on alun perin tarkoitettu varsinaisen kyläasutuksen ulkopuolella sijaitsevaa, vuokratulla maalla olevaa asumusta. Käsite vakiintui käytännössä tarkoittamaan maanviljelyn harjoittamista varten vuokrattua maatilan osaa. Torpan luovuttamismenettelyä kutsuttiinkin osatilan vuokraukseksi. Lampuotitilat olivat manttaaliin merkittyjä kokonaisia tiloja, jotka oli annettu vuokralle. Tällainen sivutila oli hallinnollisesti edelleen päätalon alainen. Näin ollen ero torppaan ei siis ollut kovin suuri. Mäkitupalainen puolestaan vuokrasi maan lähinnä asumista varten. Tällainen vuokratontti oli yleensä liian pieni päätoimiseen maanviljelykseen. Omiin tarpeisiin mäkitupalainen saattoi hyvinkin pitää kotieläimiä ja viljellä palstaansa. Pääasiassa toimeentulo hankittiin palkkatyöllä maa- ja metsätaloudesta ja teollisuudesta. Koska monet torpparit joutuivat samalla tavoin turvautumaan palkkatyöhön ainakin osan vuodesta, mäkitupalaisten ja torpparien ero ei välttämättä ollut kovin suuri. Lähde:(Apunen, O Rajamaasta tasavallaksi. Teoksessa Suomi 75, Itsenäisen Suomen historia 1. Weilin+Göös: Jyväskylä.)

18 Ensimmäiseen hallitukseen valittiin puheenjohtajaksi Matti Ryynänen ja varapuheenjohtajaksi Erik Penttinen. Hallituksen jäseniksi tulivat valituiksi Juho Ryhänen, Erik Tahvanainen ja suutari Paavo Honkanen. Kivilahden Osuuskassan sääntöehdotus vahvistettiin Kuopion läänin kuvernöörinviraston päätöksellä 5. helmikuuta 1910 ja säännöt hyväksyttiin Keisarillisen Suomen Senaatin Talousosaston toimesta 18. maaliskuuta Osuuskassa ilmoitettiin kaupparekisteriin 27. toukokuuta Keisarillisen Suomen Senaatin päätös asiassa, joka koskee Talollisen Matti Ryynäsen ynnä useitten muitten henkilöjen, kaikki Ilomantsin pitäjästä, Kuopion läänin Kuvernöörinvirastossa tekemää hakemusta saada vahvistus lainaus- ja säästökassaliikettä jäsentensä kesken harjoittamaan aijottua Kivilahden osuuskassaa varten laaditulle sääntöehdotukselle, joka ynnä siihen liitetty sopimuskirja osuuskunnan perustamisesta kuuluu näin: Me allekirjoittaneet perustamme täten Kivilahden Osuuskassa nimisen osuuskunnan, jonka tarkoituksena on alempana lähemmin mainitulla tavalla edistää jäsentensä taloudellista vaurastumista, selitämme rupeavamme jäseniksi osuuskuntaan ja hyväksymme sille seuraavat säännöt KEISARILLINEN Suomen Senaatti on tutkinut tämän asian ja katsoo oikeaksi Kuopion läänin Kuvernööriviraston yllämainitun päätöksen noudatettavaksi hyväksyä; ja on Kivilahden osuuskassa, ennen kuin se alottaa toimintansa, kaupparekisteriin merkittäväksi ilmoitettava niin kuin osuustoimintalaki ja 2 p:nä Toukokuuta 1895 annettu Armollinen asetus kaupparekisteristä, toiminimestä ja prokurasta määrästä. Tätä kaikki asianomaiset noudattakoot. Perustamiskokouksessa hyväksyttiin Osuuskassojen Keskuslainarahaston malliin pohjautuneet säännöt. Säännöissä määriteltiin Kivilahden Osuuskassan tarkoituksena olevan harjoittaa uloslainaus- ja säästökassaliikettä jäsentensä elinkeinon edistämiseksi, tyydyttääkseen heidän luotontarvettaan sekä tarjotakseen heille tilaisuutta säästöjensä turvalliseen sijoittamiseen ja kartuttamiseen. Säännöissä myös mainittiin, että osuuskunta voi, siitä erityisesti kokouksessa päätettyään, jäsenilleen toimittaa maataloustarpeiden yhteisostoja sekä harjoittaa jäsentensä maataloustuotteiden yhteismyyntiä. Säännöissä oli erityisen keskeistä jäsenten sitoutuminen rajoittamattomaan lisämaksuvelvollisuuteen, jonka mukaan jäsen joutuisi vastaamaan henkilökohtaisesti kassan sitoumuksista, mikäli kassan varat eivät riittäisi niiden täyttämiseen. Keskuslainarahasto myönsi lainaa ainoastaan tämän pykälän sääntöihinsä ottaneille kassoille. 18

19 Ilomantsin Museosäätiö Osuuskassatoiminnan kulmakivenä oli jäsenten keskinäisen vastuun periaate. Osuuskassoilla ei ollut mahdollisuutta kerätä omia pääomia osakepääoman muodossa, eikä niitä myöskään tuloksen kautta ollut mahdollista koota kovin nopeasti. Tässä tapauksessa jäsenten rajaton vastuu kassan sitoumuksista korvasi puuttuvan oman pääoman turvaten toiminnan jatkuvuuden. Jäsenyys puolestaan oli välttämätön edellytys lainansaannissa. Rajaton lisämaksuvelvollisuus taasen synnytti jäsenelle moraalisia vaatimuksia hoitaa taloutensa siten, ettei siitä aiheudu vaikeuksia muille kassan jäsenille. Kysymys oli yksinkertaisesti siitä, että jos joku kassan jäsenistä jätti lainansa hoitamatta, piti muiden korvata vaje omasta kukkarostaan. 12 Osuuskuntalain mukaisesti osuuskassojen jäsenet olivat 1960-luvun lopulle asti henkilökohtaisesti vastuussa kassan sitoumuksista. Kuitenkin jos vastuu olisi käytännössä langennut jäsenten niskaan, olisi samalla menetetty yleinen luottamus osuuskassoihin. Jäsenten vastuun sijasta osuuskassajärjestö omaksuikin alusta lähtien keskinäisen vastuun periaatteen: aluksi oman keskuspankin välityksellä ja 1930-luvulta lähtien yhteisen vakuusrahaston kautta. 13 Osuuskassatoiminnan ensimmäisten vuosikymmenten käytäntönä oli aina 1930-luvun lopulle asti, että kassat lähettivät vuosittain keskusjärjestöön tiedot jokaisen lainansaajan verotetuista tuloista ja arvion omaisuudesta. Verotettu tulo oli sitten rinnastettavissa kassan maksuvalmiuteen ja arvioitu omaisuus omaan pääomaan. Sääntöjen mukaan Kivilahden Osuuskassan jäseniksi otettiin henkilöitä, jotka asuivat Kivilahden, Tyrjänsaaren tai Enonsalon kylissä; poikkeustapauksissa muuallakin asuvia. 19 Kauppias Antti Penttisen auto Penttisen kaupan edustalla Kivilahdessa 1920-luvulla. Kuskina Onni Tahvanainen, takana Antti Penttinen, edessä Fanni Rastas. Tiettävästi auto oli myös Ilomantsin ensimmäinen henkilöauto.

20 Osuusmaksuksi perustamiskokouksessa sovittiin 100 markkaa (noin 386 euroa vuoden 2010 rahassa) 14, joka tuli suorittaa vähintään 5 markan suuruisilla vuosittaisilla maksuilla. Lisäksi jäsenen piti suorittaa kolmen markan suuruinen sisäänpääsymaksu. Osuuskassajärjestön alkutaipaleella painotettiin erityisen tarkkaan, ettei osuuskassaa pidä ylipäänsä mennä perustamaan, ellei sille saada kykenevää ja pystyvää kirjanpitäjää ja muuta johtoa. Kirjanpitäjäksi oli H. Gebhardin mukaan saatava kaikista luotettavin ja samalla myös mahdollisimman suurta yleistä sivistystä nauttiva henkilö, joka on osoittautunut samalla tarkaksi järjestyksen mieheksi omissa asioissaan. 15 Kivilahden Osuuskassan ensimmäiseksi kirjanpitäjäksi valittiin kansakoulun opettaja Otto E. Tukiainen: Kassan hallituksen kirjanpitäjäksi valittiin kokouksen alussa yksimielisesti opettaja Otto E. Tukiainen tämän vuoden ajaksi, joka otti toimen vastaan ilman palkkaa. Uusi kassa aloitti toimintansa Tukiaisen peräkammarissa. Ensimmäisen toimintavuotensa jälkeen kassan kirjanpitäjälle päätettiin jo maksaa 20 markan (74 euron) vuosipalkkio. Kivilahden Osuuskassan hallitus allekirjoitti kokouksessaan ensimmäisen luottohakemuksensa Osuuskassojen Keskuslainarahastoon. Lainaa anottiin markkaa ( euroa). Heinäkuussa hallitus sai todeta saaneensa keskuslainarahaston lainaa markkaa ( euroa) ensimmäisen toimintavuotensa aikana lainattavaksi edelleen kassan jäsenille. Kassalle päätettiin heti alkajaisiksi hankkia puinen kirstu kirjojen ja rahojen säilyttämistä varten, jonka hankkiminen jätettiin puheenjohtajalle. Samassa yhteydessä päätettiin hankkia sidottu kirja pöytäkirjoille ja kannet asiakirjojen säilyttämiseen. Kirstun teki Olli Ryynänen ja siitä maksettiin 10 mk (38,60 euroa). Kassan hallitus päätti kokoontua säännöllisesti jokaisen kuukauden ensimmäisenä lauantaina kello 3:lta iltasella kansakoululla. Syyskuussa pidetty kassan ensimmäinen tarkastus sujui hieman erikoisissa merkeissä. Tarkastaja Lönnberg on kertomukseensa todennut, että kassan kirjanpitäjä ei ollut tarkastuksen aikaan kotona vaan kirkolla piispan käräjillä. Ja koska päiväkirjaankaan ei ollut vielä tehty yhtään merkintää, ei tarkastaja voinut päästä selville kassan tilasta. Onneksi paikalla oli sentään hallituksen puheenjohtaja ja yksi jäsen. Loppulausuntoonsa tarkastaja kirjoitti seuraavaa: Lainananojia ei ole ollut kun kovin vähäisen. Osaksi pelkäävät moista uutta laitosta ja osaksi on talous vielä niin alkuperäisellä kannalla, etteivät siihen tarvitse rahaa. Eivät ole vielä selvästi oppineet puutteitaan näkemään. Muutamat kassan jäsenet, m.m. molemmat läsnä olevat, ovat tänä talvena metsää myyneet ja sillä tapaa rahaa saaneet, toinen näistä 14 Markat on muute u vuoden 2010 euroiksi käy ämällä rahanarvotaulukkoa (lii eessä s.198). Laskutoimitus tapahtuu siten, e ä 100 markkaa kerrotaan vuoden 1910 kertoimella 3,860. Tulokseksi saadaan 386 euroa. Jatkossa kaikki teoksessa esiintyvät summat on muunne u vastaavalla tavalla. 20