Helsinkiläisten iäkkäiden palveluasumisen asukkaiden ravitsemustila 2007

Transkriptio

1 Helsingin kaupungin sosiaalivirasto. Tutkimuksia 2008:2 Helsinkiläisten iäkkäiden palveluasumisen asukkaiden ravitsemustila 2007 Tiina Jekkonen, Seija Muurinen, Helena Soini, Merja Suominen, Irmeli Suur-Uski ja Kaisu Pitkälä

2 HELSINGIN KAUPUNKI SOSIAALIVIRASTO HELSINGFORS STAD SOCIALVERKET CITY OF HELSINKI SOCIAL SERVICES DEPARTMENT KUVAILULEHTI PRESENTATIONSBLAD PRESENTATION Tekijä(t) - Författare - Author(s) Tiina Jekkonen, Seija Muurinen, Helena Soini, Merja Suominen, Irmeli Suur-Uski, Kaisu Pitkälä Julkaisun nimi Publikationens titel Title of the Publication Helsinkiläisten iäkkäiden palveluasumisen asukkaiden ravitsemustila 2007 Julkaisija Utgivare Publisher Helsingin kaupungin sosiaalivirasto Sarja - Serie Series Helsingin kaupungin sosiaalivirasto. Tutkimuksia ISSN/Sosv ISBN/Sosv Julkaisuaika - Publikationsdatum Published 2008 Sivumäärä, liitteet - Sidoantal, bilagor Pages, appendixes 46 sivua, 5 liitettä Osanumero - Del nummer Part number 2008:2 Kieli - Språk - Language suomi Tiivistelmä - Referat - Abstract Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata ikääntyneiden helsinkiläisten palveluasumisen asukkaiden ravitsemustilaa. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää ravitsemukseen yhteydessä olevia tekijöitä ja ravitsemukseen liittyviä hoitokäytäntöjä. Tutkimuksen tavoitteena oli saada uutta tietoa ikääntyneiden helsinkiläisten palveluasumisen asukkaiden ravitsemukseen liittyvistä tekijöistä ja ravitsemusongelmien yleisyydestä. Tutkimuksen perusjoukkona olivat kaikki helsinkiläiset palveluasumisen eri yksiköissä asuvat iäkkäät (N = 2084). Tutkimukseen valittiin ne asukkaat, jotka olivat palvelutalon hoidon ja palvelun piirissä (N = 1603). Heistä tutkimukseen osallistui yhteensä 994 asukasta (62 %). Tutkimusaineisto kerättiin asukkailta käyttämällä sekä MNA-mittaria että strukturoitua kyselylomaketta. Lisäksi palveluasumisen johtajista 33 (92 %) täytti yksikköjen ravitsemukseen liittyviä käytäntöjä selvittävän strukturoidun kyselylomakkeen. MNA-arvion perusteella kaikista tutkimukseen osallistuneista neljäsosalla (24 %) ravitsemustila oli hyvä, 60 % oli virheravitsemusriskissä ja 14 %:lla oli virheravitsemustila. 43 %:lla oli painoindeksi alle 24, 37 %:lla painoindeksi oli ja 20 %:lla painoindeksi oli 30 tai yli. Asukkaiden keski-ikä oli 83 vuotta. Hyvään ravitsemustilaan yhteydessä olevat tekijät olivat avo- tai avioliitossa eläminen, normaalisti tai melko paljon syöminen, mahdollisuus annostella ruoka itse tai avustettuna, mahdollisuus valita ruoka useasta pääruokalajista, säännöllinen painonseuranta, päivittäinen hampaidenpesu, elämään tyytyväisyys, elämänhaluisuus, itsensä tarpeelliseksi kokeminen ja tulevaisuudensuunnitelmien omaaminen. Virheravitsemustilaan tai virheravitsemusriskiin yhteydessä oli dementian, pitkäaikaisen tulehduksen tai lonkkamurtuman jälkitilan sairastaminen, alhainen painoindeksi, heikentynyt muisti, liikuntakyky ja näkö, päivittäisissä toiminnoissa avun tarvitseminen, masennus, yksinäisyys ja itsensä sairaaksi kokeminen. Muita useammin virheravitsemusriski tai virheravitsemustila oli myös niillä asukkailla, joille ruoka vietiin asukkaan kotiin tai asukas itse hoiti ateriansa sekä niillä, jotka käyttivät täydennysravinto- tai D-vitamiinivalmisteita tai söivät pehmeää tai sosemaista ruokaa. Ateriat tarjottiin suosituksia tiiviimmin kaikissa palveluasumisen yksiköissä. Mahdollisuus valita itse ruokansa oli viidenneksellä ja välipaloja söi reilu puolet asukkaista. Täydennysravintovalmisteiden käyttö oli vähäistä. D-vitamiinivalmisteita käytti alle puolet asukkaista. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, että ravitsemustila tulisi arvioida asukkaan muuttaessa palveluasuntoon tai ryhmäkotiin ja asukkaiden ravitsemustilaa tulisi myös seurata säännöllisesti. Lounaan ja päivällisen väliin tulisi jäädä aikaa noin viisi tuntia. Yöpaasto ei saisi olla yli 11 tuntia. Kaikille asukkaille on hyvä tarjota välipaloja ja säännöllinen D-vitamiinilisä. Suun ja hampaiden sekä suuhun liittyvien ongelmien hoitamiseen kannattaa panostaa. Lisäksi asukkaiden näkökyky on hyvä arvioida säännöllisesti. Asukkaiden liikkumista ja erityisesti ulkona liikkumista tulisi lisätä. Lisähuomiota vaatii myös masentuneiden ja yksinäisten asukkaiden tunnistaminen ja heidän hoitamiseensa doc Avainsanat - Nyckelord - Key words vanhukset; palveluasuminen; ravitsemustila; MNA-mittari Hinta Pris Price Julkaisun myynti ja jakelu: Sosiaali- ja terveydenhuollon tietopalvelu PL 7010, HELSINGIN KAUPUNKI Puhelin: Telekopio: Sähköposti:sosv.kirjasto@hel.fi Tiimiposti: Sosv Kirjasto Hki/Sosv Julkaisumuoto Publikationsform Publishing form Distribution och försäljning: Social- och hälsovårdens informationstjänst PB 7010, HELSINGFORS STAD Telefon: Telefax: E-post: sosv.kirjasto@hel.fi Teampost: Sosv Kirjasto Hki/Sosv Distribution and sales: Social and Health Care Information Services PB 7010, Helsingin kaupunki Telephone: Telefax: sosv.kirjasto@hel.fi Teampost: Sosv Kirjasto Hki/Sosv

3 SISÄLTÖ 1 TUTKIMUKSEN TAUSTA JA TARKOITUS IKÄÄNTYMISEN VAIKUTUS RAVITSEMUKSEEN IÄKKÄIDEN RAVITSEMUKSEEN LIITTYVIÄ TEKIJÖITÄ Pitkäaikaissairaudet ja ruuansulatuskanavan ongelmat Muisti ja fyysinen toimintakyky Hampaiden ja suun kunto Mieliala ja koettu terveys Ravinto ja ruokailu ALI- JA VIRHERAVITSEMUKSEN ARVIOINTI, YLEISYYS JA SEURAUKSET TUTKIMUKSEN TAVOITE TUTKIMUKSEN KOHDERYHMÄ Tutkimukseen osallistuneet palveluasumisen asukkaat Tutkimukseen osallistuneet palveluasumisen yksiköt AINEISTONKERUU, ANALYSOINTI JA TUTKIMUKSEN EETTISYYS TUTKIMUSTULOKSET Asukkaiden ravitsemukseen liittyviä tekijöitä Asukkaiden pitkäaikaissairaudet ja ruuansulatuskanavan ongelmat Asukkaiden muisti ja fyysinen toimintakyky Asukkaiden hampaiden ja suun kunto ja hoito Asukkaiden mieliala ja itsearvioitu terveys Asukkaiden ruokailu ja muut ravitsemukseen liittyvät käytännöt Asukkaiden ravitsemustila Yhteenveto asukkaiden ravitsemustilaan yhteydessä olevista tekijöistä POHDINTA SUOSITUKSET LÄHTEET Liite 1 Tutkimukseen osallistuneet ja tutkimukseen osallistumattomat palveluasumisen yksiköt Liite 2 Asukkaan ravitsemustilan arviointi (MNA) Liite 3 Asukkaiden taustatietolomake Liite 4 Kysely yksikköjen ravitsemukseen liittyvistä käytännöistä Liite 5 MNA-testin käyttöopas

4 1 1 TUTKIMUKSEN TAUSTA JA TARKOITUS Useiden tutkimusten (Muurinen ym. 2003, Soini ym. 2004, Soini ym. 2004b, Suominen 2007) mukaan suuri osa iäkkäistä kärsii ravitsemusongelmista. Ravitsemusongelmat ilmenevät aliravitsemuksena, joka tarkoittaa liian vähäistä energian ja proteiinin saannista johtuvaa tilaa (Aro ym. 1999; Suominen 2007) tai virheravitsemuksena, jota käytetään käsitteenä tässä raportissa ja joka sisältää aliravitsemuksen lisäksi liian vähäisen tai epätasapainoisen suojaravintoaineiden saannin ja ylipainon (Tierny 1996). Yleisyydestään huolimatta ravitsemusongelmat jäävät helposti tunnistamatta ja niitä aliarvioidaan ja hoidetaan liian vähän (Suominen 2007). Hyvä ravitsemustila on kuitenkin tärkeä osa hyvää vanhuutta. Hyvän ravitsemuksen avulla voidaan ehkäistä tai siirtää sairauksien puhkeamista, hidastaa niiden pahenemista sekä edistää toimintakyvyn säilymistä. (Tammela ym ) Palveluasuminen on asumismuoto, johon sisältyy vakinaisen asunnon lisäksi jokapäiväiseen selviytymiseen liittyviä palveluja ravitsemuspalvelut mukaan luettuna. Palveluasumista tarjotaan iäkkäille, jotka eivät kuntoutustoimenpiteidenkään jälkeen selviydy omassa kodissaan kotihoidon turvin (Vanhuspalveluohjelma , 2006). Palveluasumisen tavoitteena on tukea iäkkäiden mahdollisimman itsenäistä selviytymistä, fyysisen ja psyykkisen toimintakyvyn ylläpitämistä ja edistämistä sekä sosiaalisia suhteita turvallisessa ympäristössä (Vanhusten palvelujen kehittämisohjelma 2004). Palveluasumisen piirissä olevilla iäkkäillä ravitsemustilan heikentyminen tarkoittaa usein samalla myös toimintakyvyn alenemista ja siirtymistä pysyvään laitoshoitoon. Tämä puolestaan merkitsee iäkkään elämänlaadun heikkenemistä ja hoitokustannusten lisääntymistä. Suomessa on aikaisemmin kartoitettu sekä kotona (Soini ym. 2004b), vanhainkodeissa (Muurinen ym. 2003) että pitkäaikaissairaaloissa asuvien (Soini ym. 2004) iäkkäiden ravitsemustilaa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata iäkkäiden helsinkiläisten palveluasumisen asukkaiden ravitsemustilaa MNA-mittarilla arvoituna. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää ravitsemukseen yhteydessä olevia tekijöitä ja ravitsemukseen liittyviä hoitokäytäntöjä niissä palveluasumisen yksiköissä, joissa on helsinkiläisiä asukkaita.

5 2 2 IKÄÄNTYMISEN VAIKUTUS RAVITSEMUKSEEN Iäkkäille sopii pääasiassa sama terveellinen ja monipuolinen ruokavalio kuin nuoremmillekin. Ikääntymiseen liittyy kuitenkin myös monia muutoksia, jotka vaikuttavat ravitsemukseen, altistavat ravitsemushäiriöille ja vaikeuttavat niiden korjaamista. (Suominen 2002.) Ikääntyessä lihaskudoksen määrä vähenee rasvakudoksen suhteellisen osuuden kasvaessa. Perusaineenvaihdunta hidastuu, jolloin fyysisen aktiivisuuden vähentyessä myös energian tarve pienenee. (Aro ym ) Toisaalta ikääntymiseen liittyvät makuja hajuaistin muutokset, vähentyneestä liikunnasta johtuva ruokahalun pienentyminen ja kylläisyyden tunteen muutos pienentävät nautitun ruuan määrää ja energiansaantia (Asai 2004). Ikääntymiseen liittyykin usein tahaton painon aleneminen (Visvanathan 2004).Kehon vesipitoisuuden väheneminen ja janon tunteen heikkeneminen puolestaan altistavat kuivumiselle (Levi 2005). 3 IÄKKÄIDEN RAVITSEMUKSEEN LIITTYVIÄ TEKIJÖITÄ 3.1 Pitkäaikaissairaudet ja ruuansulatuskanavan ongelmat Monet pitkäaikaissairaudet, kuten dementia ja Alzheimerin tauti, aivoverenkierron häiriöt (Viramo & Sulkava 2001), Parkinsonin tauti (Andersson & Sidenvall 2001, Lorefält ym. 2006), diabetes ja syövät (Dion ym. 2007) lisäävät virheravitsemusriskiä. Sairauteen liittyvät puremis- ja nielemisvaikeudet vaikeuttavat ruuan nauttimista. Hahmottamishäiriöt ja toimintakyvyn lasku puolestaan hankaloittavat ruuan viemistä lautaselta suuhun (Viramo 2001, Westergren ym. 2001). Dementoituneelta henkilöltä kaupassakäynti ja ruokailu saattavat muistamattomuuden vuoksi unohtua. Samalla energiankulutus kuitenkin kasvaa johtuen lisääntyneestä fyysisestä aktiivisuudesta, jatkuvasta kuljeskelusta ja lihasjäykkyydestä. (Viramo 2001.)

6 3 Usein myös pitkäaikaissairauksien hoidossa käytettävät lääkkeet voivat vaikeuttaa hyvän ravitsemustilan ylläpitämistä aiheuttamalla sivuvaikutuksena painon alenemista, pahoinvointia, oksentelua, ripulia tai ummetusta (Asai 2004). Lääkkeet voivat myös vaikuttaa joidenkin ravintoaineiden imeytymiseen ja aineenvaihduntaan. Iäkkäillä yleinen ummetus johtuu ruokatapojen muuttumisesta, liian vähäisestä kuitujen saannista ja nesteen juomisesta, lääkkeistä, suolen liikkeiden hidastumisesta ja liikunnan vähenemisestä. Ummetuksesta kärsii kotona asuvista noin puolet ja pitkäaikaislaitoshoidossa olevista iäkkäistä jopa 70 % (Hosia-Randell 2007, Muurinen ym. 2003, Soini ym. 2003). 3.2 Muisti ja fyysinen toimintakyky Iäkkäillä hyvä ravitsemustila on edellytys toimintakyvylle ja päivittäisistä perustoiminnoista selviytymiselle (Lahti-Koski & Kilkinen 2001). Heikentynyt toimintakyky puolestaan lisää virheravitsemusriskiä (Dion ym. 2007, Pitkälä ym. 2005). Ruotsalaisessa tutkimuksessa (Ödlund Olin ym. 2005) virheravitsemuksesta kärsivillä palvelutalon asukkailla oli muita asukkaita selkeästi huonompi fyysinen ja kognitiivinen toimintakyky, ja he tarvitsivat muita enemmän päivittäistä apua ja hoitoa. Ruotsissa kolmasosan palvelutalon asukkaista on todettu tarvitsevan apua enemmän kuin yhdessä päivittäisessä toiminnossa. Toisaalta 70 % pystyi valmistamaan ruokansa ja yksi kolmasosa ostamaan ruokatarvikkeet itsenäisesti (Faxèn-Irvingin ym. 2005). Dementiakodin asukkaista puolestaan noin 15 % oli erittäin paljon apua tarvitsevia (Faxèn-Irving ym. 2002). Helsingissä palvelutalojen asukkaiden toimintakykyä mitatessa noin viidesosa asukkaista tarvitsi apua pukeutumisessa ja noin puolet peseytymissä. Tehostetussa palveluasumisessa puolestaan pukeutumisapua tarvitsi asukkaista noin puolet ja peseytymisessä kolme neljäsosaa. (Mukkila ym ) Helsinkiläisistä palvelutalojen asukkaista syömisessä tarvitsi apua 33 % ja tehostetussa palveluasumisessa 56 % (Mukkila ym. 2003). Sekä toimintakyvyn että hyvän ravitsemustilan ylläpitämisen kannalta on olennaista, että itsenäistä ruokailu tuettaisiin niin pitkälle kuin mahdollista. Iäkästä tulee myös kannustaa osallistumaan ruokailuun liittyviin toimiin, kuten pöydän kattamiseen, juomien kaatamiseen ja perunoiden

7 4 kuorimiseen. (Semi 2001.) Usein ruuanvalmistukseen liittyvät taidot säilyvät pitkään, vaikka muuten toimintakyky tai muistihäiriöt vaikeuttaisivat jokapäiväistä elämää (Suominen 2007). Myös huonon muistin on todettu olevan yhteydessä heikentyneeseen ravitsemustilaan (Muurinen ym. 2003, Ödlund Olin ym. 2005). Muistihäiriöt voivat ikääntyneillä vaihdella lievästä muistamattomuudesta syvään dementiaan (Nicolas ym. 2001). Vuonna 2002 helsinkiläisistä palvelutalon asukkaista puolet ja tehostetussa palveluasumisessa noin kolme neljäsosaa kärsi eriasteisista muistihäiriöistä (Mukkila ym. 2003). Ruotsalaisessa tutkimuksessa puolella palvelutalon asukkaista kognitiivinen toimintakyky oli heikko (Faxèn-Irving ym. 2005). Ravitsemuksen yhteyttä muistihäiriöiden estämiseksi tai muistissa jo ilmenneiden muutosten korjaamiseksi on tutkittu vain vähän ja tehdyissä tutkimuksista saadut tulokset ovat ristiriitaisia (Faxèn-Irving ym. 2005, Nicolas ym. 2001). Osassa tutkimuksia on kuitenkin saatu viitteitä siitä, että hyvälaatuisilla rasvoilla ja vitamiineilla (mm. B, C ja E-vitamiinit ja foolihappo) saattaa olla merkitystä muistin ja kognitiivisen toimintakyvyn ylläpitämisessä (Nicolas ym. 2001, Salerno-Kennedy & Cashman 2005) 3.3 Hampaiden ja suun kunto Kunnossa oleva suu edistää terveellisen ja monipuolisen ruuan nauttimista (Nordbland ym. 2004). Iäkkään toimintakyvyn huonontuessa usein kuitenkin myös hampaiden puhdistaminen vaikeutuu (Ollikainen 2006, Simons ym. 2001) ja suun ja hampaiden kunto heikkenee (Mojon 1999). Virheravitsemusriski on kasvanut erityisesti niillä iäkkäillä, jotka kärsivät nielemis- ja puremisongelmista (Andersson ym. 2002, Soini ym. 2003), jotka ovat kokonaan hampaattomia (Mojon 1999, Soini 2003) ja niillä, joilla omia hampaita on vain vähän (Sheiham ym. 2001). Myös aristava tai kipeä suu luonnollisesti edesauttavat virheravitsemuksen syntyä (Suomen Hammaslääkäriliiton vanhustyöryhmä 2003). Monen iäkkään ongelma on myös kuiva suu, jonka oireistoon kuuluu muun muassa makuaistin heikentyminen, syömisen, nielemisen ja puheen tuottamisen vaikeus

8 5 (Rantanen 2003). Vähentyneestä syljen erityksestä kärsi Soinin ym. (2003) tutkimuksessa noin puolet (53 %) kotona asuvista iäkkäistä. Helsinkiläisessä tutkimuksessa omaiset puolestaan olivat havainneet suun kuivumista 34 %:lla palvelutalotalon asukkaista (Muurinen ym. 2002). Iäkkäiden suunhoito laitoksissa toteutuu huonosti (Pirilä 2002, Wård ym. 2003). Helsinkiläisissä palvelutaloissa asuvien omaiset arvioivat, että hampaiden hoidosta huolehdittiin palvelutaloissa heikommin kuin muista päivittäisistä toiminnoista (Muurinen ym. 2007). Suunhoidon esteinä on pidetty kiirettä ja henkilökunnan vähyyttä, potilaiden haluttomuutta suun hoitoon (Oksanen 2007) sekä hoitotyöntekijöiden puutteellisia tietoja (Pirilä 2002). 3.4 Mieliala ja koettu terveys Hyväksi koettu terveys (Okamoto ym. 2007, Wikby & Fägerskiöld 2004), positiivinen mieliala ja itsensä tarpeelliseksi kokeminen ylläpitävät hyvää ruokahalua (Wikby & Fägerskiöld 2004). Masentuneilla iäkkäällä ruokahalu sen sijaan vähenee ja paino putoaa tahattomasti (Asai 2004, Okamoto ym. 2007). Terveellisestä ruokavaliosta ja mahdollisesti myös lisäravinteista saattaa puolestaan olla hyötyä masennuksen hoidossa ja ehkäisyssä (Tolmunen ym. 2006). Masentuneisuus, samoin kuin huonoksi koettu terveys ja toimintakyky, puolestaan lisää yksinäisyyden kokemista (Karjalainen 1999, Tiilikainen 2006). Helsingissä palvelutalojen asukkaiden toimintakykyä mittaavassa tutkimuksessa masentuneiksi arvioitujen asukkaiden osuus oli palvelutaloissa 27 % ja tehostetussa palveluasumisessa 73 % (Mukkila ym. 2003). Muurisen ym. (2006) tutkimuksessa tehostetun palveluasumisen asiakkaista (n = 143) kuitenkin 89 % arvioi mielialansa hyväksi tai kohtalaiseksi. Yksinäisyyttä koki silloin tällöin tai usein lähes puolet (45 %), kun taas terveydentilansa arvioi kohtalaiseksi tai hyväksi suurin osa (78 %) asiakkaista. Karjalaisen (1999) tutkimuksessa noin viidesosa (28 %) palvelutalon asukkaista oli tyytymätön elämäänsä ja vastaavasti noin viidesosa (24 %) koki terveytensä heikoksi. Toisaalta palvelutaloissa asuvat olivat elämäänsä tyytyväisempiä ja kokivat vähemmän yksinäisyyttä kuin kotona asuvat.

9 6 3.5 Ravinto ja ruokailu Iäkkäällä hyvän ravitsemuksen tavoitteena on turvata riittävä energian ja ravintoaineiden saanti (Lahti-Koski & Kilkkinen 2001). Koska laihtuminen ja sitä kautta toimintakyvyn heikkeneminen on tavallista, sopivan painon ylläpitäminen on tärkeää (Pitkälä ym. 2005). Ruotsalaisessa tutkimuksessa (Ödlund Olin ym. 2005) palvelutalon asukkaista kuitenkin vain 30 % sai ruuastaan arvioitua tarvettaan vastaavan määrän energiaa. Ruuasta saadun energian määrä oli odotetusti vähäisin aliravituilla (30 %) ja aliravitsemusriskissä olevilla (59 %). Vastaavasti dementiaosastojen asukkaiden on Suomessa todettu saavan ruuastaan sekä liian vähän energiaa että D- ja E-vitamiinia ja foolihappoa (Suominen 2007). Iäkkään ruokavalion tulee olla monipuolinen ja erityisesti tulee huolehtia proteiininsaannista, koska ravinnon proteiinin hyväksikäyttö elimistössä heikkenee iän myötä. Myös ruuan energia- ja ravintoainetiheyden tulee olla suuri (Pitkälä ym. 2005), koska vähentyneen ruokahalun (Visvanathan ym. 2003) ja muuttuneen kylläisyyden tunteen (Asai 2004) vuoksi nautitut ruokamäärät ovat pieniä. Ruotsalaisessa tutkimuksessa (Ödlund Olin ym. 2003) energiatiheä ruoka lisäsi hoitokodin asukkaiden (n = 17) painoa. Asukkaiden toimintakyky säilyi aiemmalla tasolla, kun taas kontrolliryhmässä toimintakyky hiukan heikkeni. Pienien ruokamäärien vuoksi iäkkäiden suositeltavassa ruokavaliossa on useita aterioita päivässä (Suominen 2002). Välipaloja nauttivilla onkin todettu olevan muita parempi ravitsemustila (Muurinen ym. 2003, Soini ym. 2004). D-vitamiinilisää on suositeltu kaikille yli 60-vuotiaille pimeänä vuodenaikana ja ympärivuotisesti vähän ulkoileville ja laitoshoidossa oleville. (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2005). D-vitamiini kalsiumlisään yhdistettynä lisää luuston terveyttä ja vähentää murtumia (Välimäki 2000). Lisäksi D-vitamiinin on todettu parantavan lihaskoordinatiota. Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa D-vitamiini-kalsiumlisää saavilla vähän liikkuvilla naisilla kaatumisriski oli 65 % pienempi kuin vertailuryhmällä (Bischoff-Ferrari ym. 2006). D-vitamiinilisän suositusmäärät iäkkäillä vaihtelevat kymmenestä mikrogrammasta (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2005) 25 mikrogrammaan (Lamberg-Allardt 2006). Pitkäaikaishoidon asukkaista kuitenkin vain

10 7 33 %:n on todettu saavan D-vitamiinilisää ja vain viidesosalla D-vitamiinilisää saavista D-vitamiiniannos on 10 mikrogrammaa päivässä tai enemmän (Suominen 2007). Edelleen myös energia- ja proteiinipitoisten täydennysravintovalmisteiden käytön on todettu parantavan iäkkäiden ravitsemustilaa (Arnaud-Battandier ym. 2004, Persson ym. 2007), vähentävän komplikaatioita ja tehostavan kuntoutumista erityisesti lonkkamurtuman jälkeen (Avenell & Handoll 2003) ja jopa vähentävän kuolleisuutta (Milne ym. 2006). Toisaalta Youngin ym. (2004) tutkimuksessa täydennysravintovalmisteiden antaminen matalapainoisille Alzheimerin tautia sairastaville vain vähensi asukkaiden (n = 31) nauttiman tavallisen ruuan määrää. Osa iäkkäiden ravitsemusongelmista liittyy ruokailutilanteeseen, joten ruokailuhetket kannattaa suunnitella huolella (Semi 2001). Hollantilaistutkimuksessa kodinomainen tarjoilu, kaunis kattaus ja valinnanmahdollisuuksien lisääminen paransi vanhainkotiasukkaiden ravitsemustilaa (Nijs ym. 2006). Toisaalta dementoituneella liialliset ärsykkeet, kuten pöydällä olevat liinat ja kukat, saattavat vaikeuttaa kykyä keskittyä ruokailuun (Semi 2001). Ruokasalissa olevalla istumajärjestyksellä on merkitystä henkilöiden välisiin suhteisiin, vuorovaikutukseen ja ruokapöydässä viihtymiseen (Semi 2001). Vanhainkodin asukkaiden (n = 15) mielestä yhdessä syöminen lisäsi ruokahalua ja ruokailuun liittyvä sosiaalinen tilanne toi asukkaille mielihyvää (Wikby & Fägerskiöld 2004). Yhdessä syövien iäkkäiden sairaalan akuuttiosaston potilaiden (n = 48) on myös todettu syövän enemmän kuin sänkynsä vierellä yksin syövien (Wright ym. 2006). Toisaalta tanskalaisessa tutkimuksessa noin puolet ryhmäkodin asukkaista (n = 19) ei pitänyt syömisestä yhdessä muiden asukkaiden kanssa, eivätkä he myöskään kannustuksesta huolimatta halunneet osallistua ruuan valmistukseen (Kofod & Birkemose 2004). Asukkaiden kokemuksia palvelutalon arjesta selvittävässä tutkimuksessa (Piironen ym. 2005) ruokailu oli palvelutalojen asukkaille (n = 20) päivän keskeinen tapahtuma ja asukkaat kokivat terveydentilansa parantuneen palvelutaloon muuton jälkeen säännöllisen ruokailun ansiosta. Ruokailuun liittyvistä huonoista kokemuksista merkittävin oli ruokasalin ahtaudesta johtuva viihtymättömyys. Henkilökunnan antama apu ruokasalissa koettiin tärkeänä. Ruokailuaikoihin asukkaat toivoivat muutosta siten,

11 8 että iltaruoka tarjoiltaisiin nykyistä myöhemmin. Lisäksi viikonloppuisin noudatettavat poikkeavat ruoka-ajat aiheuttivat huonomuistisille asukkaille ajoittain sekaannuksia. 4 ALI- JA VIRHERAVITSEMUKSEN ARVIOINTI, YLEISYYS JA SEURAUKSET Iäkkäiden ravitsemusongelmat voivat ilmetä monella tavalla. Selkeimmin on havaittavissa aliravitsemus, joka tarkoittaa liian vähäisestä energian ja proteiinin saannista johtuvaa tilaa (Aro ym. 1999; Suominen 2007). Virheravitsemuksen käsite puolestaan sisältää aliravitsemuksen lisäksi liian vähäisen ja epätasapainoisen suojaravintoaineiden saannin sekä ylipainon (Tierny 1996). Iäkkäillä hyvään ravitsemustilaan liittyy painon pysyvyys (Dey ym. 2001). Painoindeksin (BMI) kg/m² on todettu olevan kaikkein edullisin elinikäennusteelle (Beck & Ovesen 1998, Flegal ym. 2007). Painon, painomuutosten ja painoindeksin seuraaminen onkin yksinkertaisin tapa seurata iäkkäiden ravitsemustilaa (Pitkälä ym. 2005). Ruotsalaisessa tutkimuksessa (Faxèn-Irving ym. 2005) neljäsosalla palvelutalon asukkaista paino oli laskenut vähintään 10 % edellisestä ilmoitetusta painosta. Helsinkiläisillä vanhainkodin asukkailla (n = 2036) ravitsemustila puolestaan oli keskimääräistä parempi, jos asukkaan painoa seurattiin säännöllisesti (Muurinen ym. 2003). Tavallista kuitenkin on, että potilaan painoa ei seurata, eikä painoa merkitä ylös potilaspapereihin (Muurinen ym. 2003, Murphy ym. 2000). Erityisesti iäkkäiden (>65v) ravitsemustilan arviointiin kehitetty MNA mittari yhdistää sekä yksinkertaiset toimintakykyä, ruokavaliota, terveyttä ja ravitsemustilaa arvioivat kysymykset että antropometriset mittaukset, jotka sisältävät pituuden ja painon, painoindeksin sekä olkavarren ja säären paksuuden mittauksen. Mittarin eri kysymyksistä saatu kokonaispistemäärä (maksimi 30) jaottelee henkilöt aliravittuihin, aliravitsemusriskissä oleviin ja hyvin ravittuihin henkilöihin. (Garry & Vellas 1999.) MNA-mittaria on käytetty useissa sekä koti- että pitkäaikaishoidossa olevien ikääntyneiden ravitsemustilaa käsittelevissä tutkimuksissa. Se on todettu tunnistavan hyvin sekä ravitsemuksellisessa riskissä olevat (Christensson ym. 2002, Faxèn-Irving

12 9 ym. 2005, Soini ym. 2004b) että tehostetusta ravitsemushoidosta hyötyvät (Murphy ym. 2000). Lisäksi saadun tuloksen on todettu vastaavan hyvin vastaajien subjektiivista käsitystä omasta ravitsemustilastaan (Saletti ym. 2005). Iäkkäiden ali- ja virheravitsemusta käsittelevissä tutkimuksissa on todettu, että MNAmittarilla arvioituna kotona asuvista, säännöllistä apua saavista ikääntyneistä noin puolet (Saletti ym. 2005, Soini ym. 2004) tai jopa 60 % (Izawa ym. 2005, Saletti ym. 1999) on virheravittuja tai virheravitsemusriskissä. Vanhainkodeissa asuvista noin kolmasosan on todettu olevan virheravittuja ja 60 %:n virheravitsemusriskissä (Muurinen 2003, Suominen ym. 2005). Pitkäaikaishoidon potilasta puolestaan jo yli puolet kärsii virheravitsemuksesta 40 %:n ollessa virheravitsemusriskissä (Soini ym. 2004). Ruotsalaisessa tutkimuksessa (Ödlund Olin ym. 2005) palvelutalon asukkaista (n = 80) noin kolmannes (30 %) oli virheravittuja, yli puolet (60 %) virheravitsemusriskissä ja vain joka kymmenenen (11 %) ravitsemustila oli normaali. MNA-mittarilla saadun virheravitsemustila-arvion on todettu olevan yhteydessä heikentyneeseen toimintakykyyn (Beck ym. 2001, Visvanathan ym. 2004), pitkittyneen sairaalahoidon tarpeeseen ja laitoshoidon joutumisen todennäköisyyteen (Neumann ym. 2005) sekä lisääntyneeseen kuolleisuuteen (Persson ym. 2002, Saletti ym. 2005). Pitkään jatkuessaan liian vähäinen energian ja ravintoaineiden, erityisesti proteiinin, saanti johtaa iäkkäillä myös sarkopeniaan eli lihaskatoon ja tätä kautta heikentyneeseen kehonhallintaan ja kaatuilutaipumukseen. Samoin iäkkäiden lonkkamurtumat ovat usein merkkinä pitkäaikaisesta heikentyneestä ravitsemustilasta. Edelleen huono ravitsemustila ja kuivuminen heikentävät iäkkään ihoa, jolloin painehaavoja syntyy helpommin ja niiden paraneminen vaikeutuu. (Pitkälä & Mäkelä 2000.) Heikentynyt ravitsemustila kuvastaa myös huonontunutta elämänlaatua (Neumann ym. 2005).

13 10 5 TUTKIMUKSEN TAVOITE Tutkimuksen tavoitteena oli saada uutta tietoa iäkkäiden helsinkiläisten palveluasumisen asukkaiden ravitsemuksesta, ravitsemusongelmien yleisyydestä ja ravitsemukseen vaikuttavista tekijöistä. Tutkimuksen tuloksia voidaan käyttää palveluasumisen asukkaiden ravitsemuksen ja toimintakyvyn ongelmien ennaltaehkäisyssä palveluasumisen toimintaa suunniteltaessa. 6 TUTKIMUKSEN KOHDERYHMÄ 6. 1 Tutkimukseen osallistuneet palveluasumisen asukkaat Tutkimuksen perusjoukkona olivat kaikki helsinkiläiset palveluasumisen eri yksiköissä asuvat iäkkäät (N = 2084). Tutkimukseen valittiin ne asukkaat, jotka olivat palvelutalon hoidon ja palvelun piirissä (N = 1603). Heistä tutkimukseen osallistui yhteensä 994 asukasta, jolloin tutkimuksen osallistumisprosentti oli 62. Helsingissä palveluasuminen tarkoittaa ympärivuorokautista asumispalvelua, jota tarjotaan palvelutalojen palveluasunnoissa ja ryhmäkodeissa (Vanhusten palvelujen kehittämisohjelma 2004). Palveluasumisessa palvelujen tuottaja tarjoaa asukkaille kokonaisuuden, johon sisältyy vakituisen oman asunnon lisäksi jokapäiväiseen selviytymiseen liittyviä palveluja. Palveluasunto on palvelutalossa sijaitseva asunto, jonka mitoituksessa ja varustuksessa on otettu huomioon asukkaan alentunut toimintakyky. Ryhmäkoti puolestaan on kodinomainen, noin 6-8 asukkaan palveluasuntoryhmä. (Sosiaalihallitus 1989). Tähän tutkimukseen osallistuneista palveluasumisen asukkaista 504 asui palveluasunnoissa. Palveluasunnoissa asuvista 448 (89 %) asui kaupungin ja 56 (11 %) yksityisten palveluntuottajien omistamissa palveluasunnoissa. Lisäksi tutkimukseen osallistui 490 ryhmäkotien asukasta. Ryhmäkodeissa asuvista 137 (28 %) asui kaupungin omistamissa ja 353 (72 %) yksityisten palveluntuottajien ryhmäkodeissa.

14 11 Enemmistö (79 %) kaikista tutkimukseen osallistuneista palveluasuntojen ja ryhmäkotien asukkaista oli iäkkäitä naisia (Taulukko 1). Asukkaiden keski-ikä oli 83 vuotta (vaihteluväli 55-99, sd 7,6). Suurin osa (91 %) asui yksin. Leskiä oli 57 %. Yleisin (60 %) koulutustausta oli kansakoulu tai vähemmän. TAULUKKO 1. Asukkaiden taustatiedot eri asumismuodoissa Asumismuoto Taustatieto Palveluasunto Ryhmäkoti Yhteensä p-arvo* Keski-ikä (vuotta) (n = 496) (n = 487) (n = 983) ns Sukupuoli (%) (n = 497) (n = 488) (n = 985) ns Nainen Mies Sivilisääty (%) (n = 495) (n = 476) (n = 971) Naimaton Leski Eronnut Avio- tai avoliitossa Koulutus (%) (n = 473) (n = 421) (n = 894) ns Kansakoulu tai vähemmän Keskikoulu, ammattikoulu, lukio, muu ammattitutkinto korkeakoulu *Eri asumismuodoissa asuvien välillä olevien erojen tilastollinen merkitsevyys Khiin neliö testillä. Tutkimusajankohtana asukkaiden keskimääräinen asumisaika (Taulukko 2). palveluasunnoissa oli kolme vuotta ja kuusi kuukautta (vaihteluväli 0kk-24 vuotta, sd 42,4 kk) ja ryhmäkodeissa kaksi vuotta ja kahdeksan kuukautta (vaihteluväli 0kk-13 vuotta, sd 28,1 kk). TAULUKKO 2. Asukkaiden asumisaika nykyisessä asumismuodossa (%) Asumismuoto (%) Asumisaika vuosissa Palveluasunto Ryhmäkoti Yhteensä p-arvo* (n = 362) (n = 464) (n = 826) Alle 1 vuotta < vuotta vuotta Yli 5 vuotta * Eri asumismuodoissa asuvien välillä olevien erojen tilastollinen merkitsevyys

15 Tutkimukseen osallistuneet palveluasumisen yksiköt Asukkaat asuivat yhteensä 36:ssa eri palveluasumisen yksikössä (Liite 1.), joiden johtajista 33 vastasi yksikön ravitsemuskäytäntöjä selvittävään kyselyyn. Johtajien kyselyn vastausprosentti oli 92. Johtajien kyselyyn osallistuneista yksiköistä 13 (39 %) oli Helsingin kaupungin ja 20 (61 %) yksityisten palveluntuottajien omistamia. Yksiköt sijaitsivat Helsingissä ja Espoossa. Kuusi yksityisten palvelutuottajien yksikköä jäi kokonaan tutkimuksen ulkopuolelle (Liite 1.) Tutkimukseen osallistuneissa Helsingin kaupungin omissa palvelutaloissa kahdeksassa oli sekä palveluasuntoja että ryhmäkoti. Näistä palvelutaloista kahdesta tutkimukseen osallistuivat vain ryhmäkodin asukkaat. Helsingin kaupungin omistamissa yksiköissä oli asukaspaikkoja keskimäärin 83 (vaihteluväli ). Kaksi yksikköä ei ilmoittanut asukaspaikkamääräänsä. Yksityisten palveluntuottajien omistamissa yksiköissä viidessä oli sekä palveluasuntoja että ryhmäkoti ja yhdessä yksinomaan palveluasuntoja. 14 yksikköä tuotti yksinomaan ryhmäkotiasumista. Yksityisten omistamissa yksiköissä oli asukaspaikkoja keskimäärin 43 (vaihteluväli ). 7 AINEISTONKERUU, ANALYSOINTI JA TUTKIMUKSEN EETTISYYS Tutkimusaineisto kerättiin käyttämällä sekä MNA-mittaria (Liite 2) että strukturoitua kyselylomaketta (Liite 3). Lisäksi palvelutalojen ja asumispalvelujen eri yksikköjen johtajat täyttivät strukturoidun kyselylomakkeen (Liite 4), jossa tiedusteltiin eräitä ravitsemuksen laatuindikaattoreita, kuten ateriavaihtoehtoja, tarjottujen aterioiden päivittäistä määrää ja tarjoiluaikoja sekä kuinka paljon ateriapalveluita asukkaat käyttävät. Strukturoidussa, asukkaan taustatietoja kartoittavassa kyselylomakkeessa tiedusteltiin tutkimukseen osallistuvan ikää, sukupuolta, koulutusta, pitkäaikaissairauksia, muistia, liikuntakykyä, päivittäisistä toiminnoista selviytymistä, hampaiden kuntoa ja hoitoa, suuhun ja ruuansulatuselimistöön liittyviä ongelmia, elämään tyytyväisyyttä,

16 13 itsearvioitua terveyttä sekä mahdollista masentuneisuutta ja yksinäisyyttä. Lisäksi kyselylomakkeella kartoitettiin asukkaan ravitsemusta, kuten asukkaan syömän ruuan rakennetta ja määrää sekä välipalojen, lisäravinteiden ja D-vitamiinin ja kalsiumlisien käyttöä. Palveluasuntojen asukkaista 57 % ja ryhmäkotien asukkaista 12 % antoi tiedot taustatietolomakkeeseen pääosin itse. Muilla tiedot antoi pääosin hoitaja. MNA-arviointi tehtiin kaikille tutkimukseen osallistuville (n = 994) maalis-huhtikuussa 2007 ja tietoja täydennettiin elokuussa Tätä ennen oli jokaisesta palveluasumisen yksiköstä koulutettu yksi henkilö tekemään MNA-mittauksia ja täyttämään MNAkyselylomakkeita. Koulutuksen lisäksi lomakkeiden täyttämisen apuna oli kirjallinen ohje (Liite 5). MNA-lomakkeen kysymysten avulla kartoitettiin asukkaan yleistä toimintakykyä, ruokavaliota ja painon muutoksia sekä asukkaan subjektiivisia tuntemuksia omasta voinnistaan. Kysymysten lisäksi MNA-arviointiin kuului asukkaan olkavarren keskikohdan ja pohkeen ympärysmitan ottaminen, asukkaan punnitseminen ja pituuden mittaaminen. Jos pituuden mittaaminen ei onnistunut, asukkaan pituus arvioitiin kantapää-polvi-mitan perusteella, joka on todettu helpoksi ja melko luotettavaksi pituuden arviointimenetelmäksi (Hurley ym. 1997). MNA-arvioinnissa yli 23,5 pisteen saaminen kuvasi hyvää ravitsemustilaa. 17,5-23,5 pistettä saaneilla oli riski virheravitsemukselle ja alle 17 pistettä saaneilla oli virheravitsemustila. Kerätty aineisto tallennettiin Excel2000 ohjelmaan ja se analysoitiin NCSS JA SPSStilasto-ohjelmalla. Tilastollinen analyysi aloitettiin laskemalla muuttujien frekvenssi- ja prosenttijakaumat sekä jatkuvista muuttujista keskiarvot, mediaanit, keskihajonnat (sd) ja vaihteluvälit. Muuttujien välistä eroa eri asumismuodoissa asuvien välillä tarkasteltiin ristiintaulukoinnilla ja Khi-neliötestillä, samoin kuin eri muuttujien yhteyttä asukkaan ravitsemustilaan. MNA-pisteiden ja painoindeksien eroa eri asumismuodoissa asuvien välillä tarkasteltiin puolestaan Kruskall-Wallis testillä. Tilastollisen merkitsevyyden rajana oli 0.05 ja tilastollinen merkitsevyys ilmoitetaan tarkkana p-arvona. Asukkaille ja heidän omaisilleen annettiin suullinen ja kirjallinen selvitys tutkimuksesta. Heille selvitettiin heidän osallistumisensa vapaaehtoisuus ja mahdollisuus vetäytyä tutkimuksesta. Heiltä pyydettiin kirjallinen lupa tutkimukselle

17 14 (informed consent). Aineistoa käsiteltiin siten, ettei yksittäisiä asukkaita ole mahdollisuus tunnistaa missään vaiheessa. Vastaavasti palvelutalojen ja asumispalvelujen eri yksikköjen johtajien täyttämät lomakkeet käsiteltiin luottamuksellisesti, eivätkä yksittäisten yksikköjen tiedot käy ilmi raportista. 8 TUTKIMUSTULOKSET 8.1 Asukkaiden ravitsemukseen liittyviä tekijöitä Asukkaiden pitkäaikaissairaudet ja ruuansulatuskanavan ongelmat Asukkaiden yleisin pitkäaikaissairaus (Kuvio 1.) oli dementia, jota hoitajien mukaan sairasti palveluasuntojen asukkaista 33 % ja ryhmäkotien asukkaista 78 %. Dementian lisäksi sekä ryhmäkodeissa että palveluasunnoissa asuvista vähintään neljäsosa sairasti hoitajien ilmoituksen mukaan sepelvaltimotautia ja aivohalvauksen jälkitilaa tai aivoverenkierron häiriöitä. Lisäksi palveluasunnoissa asuvista vähintään neljäsosalla oli depressio (25 %) ja viidesosa sairasti diabetesta (21 %). Diabetes Sepelvaltimotauti Aivohalvaus tai aivoverenkierron häiriöitä Dementia Depressio Parkinsonin tauti Reuma Krooninen keuhkosairaus Lonkkamurtuman jälkitila Syöpä Pitkäaikainen tulehdus Ryhmäkoti n = 488 Palveluasunto n = 497 KUVIO 1. Asukkaiden yleisimmät pitkäaikaissairaudet hoitajien ilmoituksen mukaan %

18 15 Ruuansulatuselimistöön liittyvistä ongelmista yleisin oli ummetus, josta kärsi reilu kolmasosa (37 %) kaikista vastaajista. Ripulia oli 15 %:lla ja oksentelua 5 %:lla kaikista tutkimukseen osallistuneista Asukkaiden muisti ja fyysinen toimintakyky Muistihäiriöt olivat tutkimukseen osallistuvilla yleisiä ja ne vaihtelivat lievästä muistamattomuudesta erittäin vaikeaan muistihäiriöön (Taulukko 3). Hoitajien arvion mukaan puolella (51 %) kaikista tutkimukseen osallistuneista oli jokapäiväistä elämää haittaava muistihäiriö. Ryhmäkotien asukkaista yli puolella (53 %) muistihäiriö oli vaikea tai erittäin vaikea. Suurin osa niistä tutkimukseen osallistuneista, joilla ei ollut muistihäiriöitä tai oli vain lievää muistamattomuutta, asui palveluasunnoissa. Hoitajien arvion mukaan suuri osa asukkaista tarvitsi apua päivittäisissä toiminnoissa (Taulukko 3). Palveluasuntojen asukkaista 47 % ja ryhmäkotien asukkaista 82 % tarvitsi ainakin jonkin verran apua pukeutumisessa, henkilökohtaisessa hygieniassa ja henkilökohtaisten tavaroiden hoidossa. Suurin osa itsenäisesti päivittäisistä toiminnoista suoriutuvista asui palveluasunnoissa ja paljon apua tarvitsevista puolestaan ryhmäkodeissa. Enemmistö kaikista tutkimukseen osallistuneista asukkaista näki hoitajien arvion mukaan lukea (82 %) ja kuuli tavallista puhetta (86 %). TAULUKKO 3. Asukkaiden muisti ja päivittäisistä toiminnoista huolehtiminen (%) Asumismuoto Asukkaiden muisti ja päivittäisistä toiminnoista huolehtiminen Palveluasunto Ryhmäkoti Yhteensä p-arvo* Muisti (n = 443) (n = 482) (n = 925) <0.001 Ei muistin huonontumista Lievää muistamattomuutta Kohtalaista muistamattomuutta Vaikea muistihäiriö Erittäin vaikea muistihäiriö Päivittäisistä toiminnoista huolehtiminen (n = 449) (n = 484) (n = 933) <0.001 Itsenäisesti Tarvitsee kehotuksia Tarvitsee apua Tarvitsee paljon apua, usein inkontinentti *Eri asumismuodoissa asuvien välillä olevien erojen tilastollinen merkitsevyys Khiin neliö testillä.

19 16 Itsenäisesti tai kepin tai rollaattorin avulla pystyi liikkumaan sisällä lähes 80 % ja ulkona noin 40 % kaikista tutkimukseen osallistuneista (Taulukko 4). Palveluasunnoissa oli ryhmäkoteja enemmän niitä asukkaita, jotka liikkuivat kepin tai rollaattorin avulla. Ryhmäkodeissa asuvat puolestaan tarvitsivat palveluasuntojen asukkaita useammin toisen henkilön tukea tai eivät pystyneet kävelemään. 46 % palveluasuntojen ja 70 % ryhmäkotien asukkaista ei ulkoillut lainkaan. TAULUKKO 4. Asukkaiden liikuntakyky sisällä ja ulkona (%) Asumismuoto Liikuntakyky sisällä ja ulkona Palveluasunto Ryhmäkoti Yhteensä p-arvo* Liikuntakyky sisällä (n = 452) (n = 485) (n = 937) <0.001 Itsenäisesti Kepin tai rollaatorin avulla Toisen henkilön tukemana Ei pysty kävelemään Liikuntakyky ulkona (n = 448) (n = 472) (n = 920) <0.001 Itsenäisesti Kepin tai rollaattorin avulla Toisen henkilön tukemana Ei pysty kävelemään *Eri asumismuodoissa asuvien välillä olevien erojen tilastollinen merkitsevyys Khiin neliö testillä Asukkaiden hampaiden ja suun kunto ja hoito Yli puolella (54 %) tutkimukseen osallistuneista ei ollut omia hampaita (Taulukko 5.). Tavallisimmin omien hampaiden puuttuminen oli korvattu kokoproteesilla, jota käytti 39 % vastaajista. Ryhmäkotien asukkailla oli palveluasuntojen asukkaita useammin omat hampaat, kun taas palveluasunnoissa oli ryhmäkoteja enemmän osa- tai kokoproteeseja käyttäviä asukkaita. Enemmistö (82 %) harjasi hampaansa tai puhdisti proteesinsa itsenäisesti tai autettuna päivittäin (Taulukko 5.). Ryhmäkodeissa oli palveluasuntoja enemmän niitä asukkaita, jotka eivät harjanneet hampaitaan tai puhdistaneet proteesejaan joka päivä. Hammaslääkäri- tai hammashuoltajakäyntien suhteen tutkimukseen osallistuneet jakautuivat kolmeen ryhmään: kolmasosalla hammaslääkärikäynnistä oli alle vuosi (33 %), kolmasosalla yhdestä kolmeen vuotta (34 %) ja kolmasosalla (33 %) yli kolme vuotta. Ryhmäkodeissa asuvilla oli tavallisinta, että viimeisestä

20 17 hammaslääkärikäynnistä oli yhdestä kolmeen vuotta. Palveluasuntojen asukkailla puolestaan oli tavallisinta, että käynnistä oli joko alle vuosi tai yli kolme vuotta. TAULUKKO 5. Asukkaiden hampaiden kunto ja hoitaminen (%) Asumismuoto Hampaiden kunto ja hoitaminen Palveluasunto Ryhmäkoti Yhteensä p-arvo* Hampaiden tila (n = 493) (n = 480) (n = 973) Hampaaton, ei proteesia Kokoproteesi Hampaaton, osaproteesi Omia hampaita ja osaproteesi Vain omia hampaita Hampaiden/proteesien pesu päivittäin (n = 490) (n = 478) (n = 968) Kyllä Ei Hammaslääkärin tarkistuksesta aikaa (n = 484) (n = 453) (n = 937) <0.001 Alle vuosi vuotta Yli 3-vuotta *Eri asumismuodoissa asuvien välillä olevien erojen tilastollinen merkitsevyys Khiin neliö testillä. Palveluasuntojen asukkailla suuhun ja nielemiseen liittyvistä ongelmista yleisin oli kuiva suu, josta kärsi noin kolmannes (31 %) palveluasuntojen asukkaista. Ryhmäkotien asukkaista 12 %:n ilmoitettiin kärsivän kuivasta suusta. Kaikista tutkimukseen osallistuneista puremisongelmia ilmoitettiin olevan viidesosalla (21 %), nielemisongelmia 12 %:lla ja kipua suussa 7 %:lla Asukkaiden mieliala ja itsearvioitu terveys Suurin osa kaikista tutkimukseen osallistuneista oli oman arvionsa mukaan elämäänsä tyytyväisiä (68 %) ja elämänhaluisia (71 %) (Taulukko 6.). Itsensä tarpeelliseksi koki 45 % vastaajista ja 17 %:lla oli tulevaisuudensuunnitelmia. Palveluasunnoissa oli ryhmäkoteja enemmän niitä asukkaita, jotka eivät olleet elämäänsä tyytyväisiä tai elämänhaluisia. Samoin palveluasunnoissa oli ryhmäkoteja enemmän asukkaita, jotka eivät kokeneet itseään tarpeellisiksi ja niitä, joilla ei ollut tulevaisuudensuunnitelmia.

21 18 Ryhmien välistä vertailua vaikeuttaa kuitenkin se, että ryhmäkodeissa vähintään neljäsosa asukkaista ei pystynyt arvioimaan elämään tyytyväisyyttä, elämänhalua, itsensä tarpeelliseksi kokemista tai tulevaisuudensuunnitelmia. TAULUKKO 6. Asukkaiden elämääntyytyväisyys, elämänhalu, itsensä tarpeelliseksi kokeminen ja tulevaisuudensuunnitelmat (%) Elämääntyytyväisyys, Asumismuoto tarpeellisuuden tunne ja itsearvioitu terveys Palveluasunto Ryhmäkoti Yhteensä p-arvo* Elämääntyytyväisyys (n = 484) (n = 414) (n = 898) <0.001 Kyllä Ei Ei pysty vastaamaan Elämänhaluisuus (n = 487) (n = 415) (n = 902) <0.001 Kyllä Ei Ei pysty vastaamaan Itsensä tarpeelliseksi kokeminen (n = 485) (n = 415) (n = 900) <0.001 Kyllä Ei Ei pysty vastaamaan Tulevaisuudensuunnitelmia (n = 483) (n = 413) (n = 896) <0.001 Kyllä Ei Ei pysty vastaamaan *Eri asumismuodoissa asuvien välillä olevien erojen tilastollinen merkitsevyys Khiin neliö testillä. Masennuksesta kärsi joko oman tai hoitajan arvion mukaan usein tai toisinaan 43 % kaikista tutkimukseen osallistuneista (Taulukko 7.). Itsensä yksinäiseksi koki usein tai toisinaan noin kolmannes (34 %) kaikista tutkimukseen osallistuneista. Palveluasunnoissa oli ryhmäkoteja yleisempää, että asukas koki itsensä yksinäiseksi usein tai ei kärsinyt yksinäisyydestä lainkaan. Sitä vastoin ryhmäkodeissa oli palveluasuntoja enemmän niitä asukkaita, jotka kokivat itsensä yksinäiseksi toisinaan. Omaa terveydentilaa arvioitaessa yli puolet (57 %) kaikista vastaajista piti itsenään melko terveenä.

22 19 TAULUKKO 7. Asukkaiden (%) masentuneisuus, yksinäisyys ja arvio omasta terveydentilasta Masentuneisuus, yksinäisyys ja Asumismuoto arvio omasta terveydentilasta Palveluasunto Ryhmäkoti Yhteensä p-arvo* Masentuneisuus (n = 483) (n = 409) (n = 892) ns Harvoin tai ei koskaan Toisinaan Usein tai aina Yksinäisyys (n = 488) (n = 411) (n = 899) <0.001 Harvoin tai ei koskaan Toisinaan Usein tai aina Arvio omasta terveydentilasta (n = 483) (n = 356) (n = 839) ns Terve Melko terve Sairas Hyvin sairas *Eri asumismuodoissa asuvien välillä olevien erojen tilastollinen merkitsevyys Khiin neliö testillä Asukkaiden ruokailu ja muut ravitsemukseen liittyvät käytännöt Suurimmassa osassa (91 %) yksikköjä oli oma keittiö ja yksikön ruokapalvelusta vastaavalla ruuan valmistukseen liittyvä ammatillinen koulutus (85 %). Yli puolessa (58 %) yksiköitä ruoka myös valmistettiin omassa keittiössä. Jos ruokaa ei valmistettu yksikön omassa keittiössä, tuli ruoka Helsingin kaupungin omistamiin yksiköihin kaupungin ruokapalvelukeskus Palmiasta ja yksityisten omistamiin yksiköihin ruokapalveluyrityksiltä (Cateretti Oy tai Ateriaali Oy) tai ryhmäkotiin läheisen palvelutalon keittiöstä. Yhtä palvelutaloa lukuun ottamatta kaikissa yksiköissä oli erillinen ruokailutila ja enemmistö tutkimukseen osallistuneista myös söi pääateriat palvelutalon (46 %) tai ryhmäkodin (39 %) ruokasalissa (Taulukko 8). Ruokailutilassa oli paikkoja keskimäärin 44 (vaihteluväli 3-120, sd 27,96). Lounaalla ruokailutilassa ruokaili keskimäärin 38 (sd 25,60, vaihteluväli ) ja päivällisellä keskimäärin 28 (sd 27,81, vaihteluväli 7-75) asukasta. Viidesosa (22 %) kaikista tutkimukseen osallistuneista söi yksin. Yksinsyövistä suurin osa asui palvelutaloissa. Kaikista vastanneista 7 % hoiti ateriansa itse ja 5 %:lle ruoka tuotiin palvelutalon keittiöstä asukkaan kotiin.

23 20 Palvelutaloissa aamupalan tarjoaminen alkoi puoli kahdeksan ja puoli yhdeksän välillä ja ryhmäkodeissa seitsemän ja yhdeksän välillä, kummassakin yleisimmin kello 8 (63 %). Palvelutaloista kahdessa ei tarjottu aamupalaa. Lounas tarjottiin asukkaille kaikissa palvelutaloissa ja ryhmäkodeissa. Palvelutaloissa lounasaika alkoi yleisimmin (41 %) kello 11.30, mutta yli puolessa (64 %) palvelutaloista ruokasali oli auki 1,5-3 tuntia. Ryhmäkodeissa lounas tarjoiltiin yleisimmin (57 %) kello 12. Aikaisin päivällisaika alkoi kello 16 ja myöhäisin kello 18. Palvelutaloissa päivällisaika alkoi yleisimmin (36 %) kello 16 ja ryhmäkodeissa kello 17 (48 %). Kuudessa palvelutalossa päivällistä ei tarjottu ruokasalissa. Puolessa sekä lounasta että päivällistä tarjoavissa palvelutaloissa lounaan ja päivällisen välinen aika oli alle viisi tuntia. Ryhmäkodeissa päivällistä tarjoiltiin ruokasalissa kaikille. Kahdessa ryhmäkodissa lounaan ja päivällisen välinen aika oli alle viisi tuntia. Palvelutaloista neljässä (24 %) iltapalaa tarjottiin ruokasalissa siten, että kahdessa iltapala-aika päättyi kello 19 ja kahdessa kello 21. Viidessä (29 %) palvelutalossa iltapalatarvikkeet toimitettiin asukkaan kotiin joko päivittäin tai pari kertaa viikossa. Lopussa (47 %) palvelutaloista asukas huolehti iltapalasta itsenäisesti. Ryhmäkodeissa iltapalaa tarjottiin kaikille yhtä ryhmäkotia lukuun ottamatta. Ryhmäkodeissa iltapala tarjottiin yleisimmin (61 %) kello 19. Kahta ryhmäkotia lukuun ottamatta ryhmäkodeissa iltapalan ja aamupalan välinen aika oli ainakin osalla asukkaista yli 11 tuntia. Ruokasalissa ruoka tuli asukkaalle tavallisemmin (73 %) valmiiksi annosteltuna (Taulukko 8). Palveluasunnoissa asuvilla oli ryhmäkodeissa asuvia useammin mahdollisuus annostella ruokansa itse tai avustettuna tai valita pääruokansa vähintään kahdesta eri vaihtoehdosta. Useimmat asukkaat (88 %) söivät normaalia kiinteää ruokaa (Taulukko 8). Ryhmäkotien asukkailla ruoka oli palveluasuntojen asukkaita useammin pehmeää tai sosemaista. Yli puolet (65 %) kaikista tutkimukseen osallistuneista söi pääaterioilla joko oman tai hoitajan arvioinnin mukaan normaalin määrän`. Ryhmäkotien asukkaat söivät palveluasuntojen asukkaita useammin melko paljon`. Palveluasuntojen asukkailla puolestaan oli ryhmäkotien asukkaita tavallisempaa, että asukas söi normaalisti`, melko vähän` tai vähän`.

24 21 Taulukko 8. Asukkaiden ruokailu ja ravinto (%) Asumismuoto Ruokailu ja ravinto Palveluasunto Ryhmäkoti Yhteensä p-arvo* Syö yksin (n = 494) (n = 486) (n = 980) <0.001 Kyllä Ei Ruuan annostelu (n =398) (n = 482) (n = 880) <0.001 Valmiiksi annosteltu Itse tai avustettuna Mahdollisuus valita useasta pääruokalajista Ruuan rakenne (n = 494) (n = 487) (n = 981) <0.001 Kiinteä (normaali) Pehmeä Sosemainen Syödyn ruuan määrä (n =492) (n = 483) (n = 975) Vähän Melko vähän Normaali Melko paljon Paljon *Eri asumismuodoissa asuvien välillä olevien erojen tilastollinen merkitsevyys Khiin neliö testillä. Johtajakyselyn mukaan ei yhtä taloa lukuun ottamatta muissa palvelutaloissa automaattisesti tarjottu asukkaille välipalaa aamupalan ja lounaan välillä. Poikkeuksena olivat diabeetikot. Kahdessa palvelutalossa välipalaa sai tarvittaessa ja yhdessä asukkaat saivat ottaa omatoimisesti aamiaiselta välipalaa mukaansa. Ryhmäkodeista vähän alle puolessa (46 %) välipalaa ilmoitettiin tarjottavan aamupäivällä, mutta näistä vain neljä ilmoitti selkeän välipala-ajan, neljässä välipalaa tarjoiltiin tarvittaessa, yhdessä välipalaa tarjottiin osalle asukkaista ja yhdessä hedelmiä ja leipää oli jatkuvasti tarjolla. Iltapäivän välipalaa tarjottiin 72 %:ssa palvelutaloista, ryhmäkodeissa yhtä lukuun ottamatta kaikissa. Välipala tarjoiltiin sekä palvelutaloissa että ryhmäkodeissa yleisimmin (44 %) kello 14. Välipaloja söi joko asukkaan itsensä tai hoitajan ilmoituksen mukaan 69 % palveluasuntojen ja 53 % ryhmäkotien asukkaista. Ero välipaloja syövien määrästä oli tilastollisesti merkitsevä (p <0.001). Täydennysravintovalmisteita käytti 3 % ja kalsiumvalmisteita vähän vajaa puolet (46 %) kaikista tutkimukseen osallistuneista. D- vitamiinivalmisteita puolestaan käytti ryhmäkodeissa asuvista lähes puolet (48 %) ja

25 22 palveluasunnoissa asuvista reilu kolmasosa (36 %). Ero D-vitamiinivalmisteita käyttävien määrässä oli tilastollisesti merkitsevä (p < 0.001). Kaikista yksiköistä kolmasosassa (30 %) asukkaille oli tarjolla vähintään kaksi pääruokalajin vaihtoehtoa. Ruoka-ajat tai ruuan määrä eivät viikonloppuna poikenneet arkipäivän käytännöstä suurimmassa osassa yksiköitä (83 %). Niissä neljässä yksikössä, joissa viikonloppujen käytäntö poikkesi arkipäivistä, kolmessa ruokailuajat olivat poikkeavat ja yhdessä päivällisellä tarjottiin lämpimän ruuan sijasta kahvia ja jotain suolaista. Asukkaan painoa seurattiin yleisimmin kahdesti-kuudesti vuodessa (Taulukko 9). Ryhmäkodeissa asukkaan painoa seurattiin useammin kuin palveluasumisen asukkailla. TAULUKKO 9. Asukkaan painonseuranta asumismuodoittain (%) Asumismuoto Asukkaiden painonseuranta Palveluasunto Ryhmäkoti Yhteensä p-arvo* Painonseuranta (n = 482) (n = 485) (n = 967) <0.001 Yli kuusi kertaa vuodessa Kahdesti kuudesti vuodessa Kerran vuodessa tai harvemmin Ei koskaan *Eri asumismuodoissa asuvien välillä olevien erojen tilastollinen merkitsevyys Khiin neliö testillä. 8.2 Asukkaiden ravitsemustila Asukkaiden ravitsemustila arvioitiin MNA-mittarilla saatujen pisteiden avulla. Hyvä ravitsemustila oli yli 23,5 pistettä saaneilla, virheravitsemusriski 17-23,5 pistettä saaneilla ja virheravitsemustila alle 17 pistettä saaneilla. MNA-arvion perusteella kaikista tutkimukseen osallistuneista neljäsosalla (24 %) ravitsemustila oli hyvä, 60 % oli virheravitsemusriskissä ja 14 %:lla oli virheravitsemustila (Taulukko 10). Palveluasunnoissa oli ryhmäkoteja enemmän asukkaita, joiden ravitsemustila oli hyvä. Ryhmäkotien asukkailla puolestaan oli palveluasuntojen asukkaita useammin virheravitsemusriski tai virheravitsemustila.