YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2015 57"

Transkriptio

1 YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Teknisten palveluiden lautakunta AIKA :00-16:20 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 30 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajat Laitoshuoltajien ja palvelutyöntekijöiden palkkaaminen 61 puhdistus- ja ruokapalveluyksikköön 33 Vesikolmio Oy:n kanssa tehdyn jätevesien johtamista ja 62 käsittelyä koskevan sopimuksen muuttaminen 34 Vierimaantien jätevesiviemärin saneerauksen kilpailutus Määräalan ostaminen tilasta Poukkula I Pientalotonttien hinnoittelu ja luovutus vuonna Hakatien ja Savarinväylän risteyksen eteläpuolisen alueen 69 asemakaavoitus ( 1. vaihe) sekä asemakaavan muutos koskien osaa Hakatien katualueesta. 38 Asemakaavan muutos Toivonpuiston (9.) kaupunginosan 72 liikenne-, urheilu- ja puistoalueiden osalle (Safaripuiston jalkapallokenttä) 39 Asemakaavan muutos koskien Ylivieskan kaupungin kaupunginosan kortteleita 25 ja 26 sekä niihin liittyviä urheilu-, liikenne- ja katualueita sekä 7. kaupunginosan liikennealueita (Koulukeskuksen alue: YSO ja yläaste) 40 Pajukosken laajennusalueen tuulipuistohanke (TM Voima 79 Pajukoski II Oy) 41 Ylivieskan Nuorisovaltuuston aloite nuorisovaltuuston 81 edustuksesta lautakunnissa 42 Vuoden 2014 tilinpäätös Viranhaltijapäätökset Ilmoitusasiat 85

2 YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Teknisten palveluiden lautakunta OSALLISTUJAT Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Rantala Antti 15:00-16:20 puheenjohtaja Koutonen Tarja 15:00-16:20 varapuheenjohtaja Jaakola Päivi 15:00-16:20 jäsen Mustasaari Kari 15:00-16:20 jäsen Vinkka Sirkku 15:00-16:20 jäsen Isotalo Juhani 15:00-16:20 jäsen Isokoski Irene 15:00-16:20 jäsen POISSA Löfbacka Juhani jäsen Mattila Teemu jäsen LÄSNÄOLO- JA PU HE OI KEUS Kentala Kari 15:00-16:20 Esittelijä Laukka Maria 15:00-16:20 Pöytäkirjanpitäjä Haapakoski Kaisa 15:00-16:20 Kh:n edustaja Kaarlela Elsi 15:00-16:20 varajäsen Voltti Taneli 15:00-16:20 varajäsen Kangasoja Eija 15:00-15:35 asiantuntija Haapakoski Eine 15:00-15:35 asiantuntija Jaakkonen Jaana 15:00-15:35 asiantuntija Koski Vuokko 15:00-15:35 asiantuntija Koskinen Unto 15:00-16:20 asiantuntija Törmälä Samuli 15:00-16:18 asiantuntija Suikkari Risto 15:00-16:18 asiantuntija ALLEKIRJOITUKSET Antti Rantala Puheenjohtaja Maria Laukka Pöytäkirjanpitäjä KÄSITELLYT ASIAT PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS Keskiviikkona klo 9:00 tekninen palvelukeskus Sirkku Vinkka Taneli Voltti PÖYTÄKIRJA YLEISESTI NÄHTÄVILLÄ Keskiviikkona klo 9:00-15:00 tekninen palvelukeskus vs. toimistopäällikkö Maria Laukka

3 YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Teknisten palveluiden lautakunta Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus TEKLA Hallintosäännön 5 :n mukaan kokous kutsu lähetetään vä hin tään kolmea (3) päivää ennen ko kousta. Kuntalain 58 :n mukaan toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä. TEKNINEN JOHTAJA: Lautakunta toteaa kokouksen lail li ses ti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

4 YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Teknisten palveluiden lautakunta Pöytäkirjan tarkastajat TEKLA TEKNINEN JOHTAJA: Lautakunta valitsee tämän kokouk sen pöytäkirjan tarkastajat Vinkka Sirkku ja Mattila Teemu TEKNISTEN PALVELUIDEN LAUTAKUNTA: Valittiin Vink ka Sirkku ja Voltti Taneli.

5 YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Teknisten palveluiden lautakunta Laitoshuoltajien ja palvelutyöntekijöiden palkkaaminen puhdistus- ja ruokapalveluyksikköön 78/2/10/2015 TEKLA Valmistelija: vt. palvelujohtaja Eija Kangasoja Ylivieskan kaupungin puhdistus- ja ruokapalveluyksikkö julisti haettavaksi 9 laitoshuoltajan ja 3 palvelutyöntekijän toimea. Toimet ovat olleet avoinna ja hakuaika päättyi Määräaikaan mennessä laitoshuoltajan toimiin saapui 48 hakemusta ja palvelutyöntekijän toimiin 41 hakemusta. Haastatteluun valittiin kou lu tuk sen ja hakemuksien perusteella 19 laitoshuoltajaa ja 8 palve lu työn te ki jää. Haastattelut suoritettiin Haastatteluryhmän muodostivat vt. palvelujohtaja Eija Kangasoja, pal ve lu esi mies Raija Vähäkangas, palveluohjaajat Jaana Lapintaival ja Han na Kampman sekä lautakunnan nimeämä edustaja Irene Isokos ki. vt. palvelujohtaja: Ylivieskan kaupungin puhdistus- ja ruo ka pal ve luyk sik köön vakinaistetaan seuraavat henkilöt: Laitoshuoltajat: Aho Tuija Ainali Riitta Bister Heidi Hosionaho Marjo Härö Anne Salmela Asta Siirilä Tuija Tolonen Päivi Palvelutyöntekijät: Haapakoski Tiina Järvikuona Petri Kivioja Tanja TEKNINEN JOHTAJA: Lautakunta hyväksyy vt. palvelujohtajan esityk sen. Asiantuntijana kuultiin vt. palvelujohtaja Eija Kangasojaa. Kari Mustasaari poistui esteellisenä tämän :n käsittelyn ajaksi.

6 YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Teknisten palveluiden lautakunta Vesikolmio Oy:n kanssa tehdyn jätevesien johtamista ja käsittelyä koskevan sopimuksen muuttaminen 70/51/20/2015 TEKLA Valmistelija: Kuntatekniikanpäällikkö Mauri Haikola Teknisten palveluiden lautakunta on hyväksynyt kokouksessaan Ylivieskan kaupungin vesihuoltolaitoksen ja Ve si kolmio Oy:n välisen jätevesien johtamista ja käsittelyä koskevan so pimuk sen. Vesikolmio Oy esittää sopimuksen muuttamista vuo to vesien laskuttamisen osalta. Nykyisen sopimuksen vuotovesien laskuttamista koskeva teksti on seuraava: "Vuoden 2014 alusta lähtien vastaanotetun jätevesimäärän ylittäessä laskutetun jätevesimäärän laskutetaan ylittävästä määrästä seuraavasti: (A-B)/A Veloitus jätevesimäärän kyseisestä osuudesta 0-20% ei veloitusta 20-30% 50% jäteveden käyttömaksusta yli 30% 100% jäteveden käyttömaksusta A= Vesikolmion vastaanottaman jäteveden määrä B= kunnan vesihuoltolaitoksen laskuttama jätevesimäärä Vuosina alle 30%:n jäävästä ylityksestä ei veloiteta, mutta ylityk sen ollessa 30% tai enemmän ylimenevältä osalta veloitetaan 50 % jä teve den käyttömaksusta." Uuden sopimuksen vuotovesien laskuttamista koskeva teksti on seu raa va: "Vuoden 2015 alusta lähtien vastaanotetun jätevesimäärän ylittäessä las kute tun jätevesimäärän laskutetaan ylittävästä määrästä seuraavasti: Vastaanotetun jäteveden määrä laskutetaan jokaiselta asiakaslaitokselta jä te ve den puh dis ta mol le tulleen kokonaismäärän mukaisesti. Ko ko nais määrän laskutukseen siirtymisessä käytetään neljän vuoden siirtymäaikaa siten, että vuotovesistä laskutetaan vuonna %, vuonna % ja vuon na %. Vuodesta 2018 alkaen asiakaslaitoksia laskutetaan kaikes ta jätevedenpuhdistamolle tulleesta jätevedestä. Jäteveden määrä mi tataan kuntien rajat ylittävistä putkista." Oheismateriaalia Kuntatekniikanpäällikkö: Lautakunta hyväksyy Ylivieskan kau pungin vesihuoltolaitoksen ja Vesikolmio Oy:n välisen jätevesien joh tamis ta ja käsittelyä koskevan sopimuksen muutoksen.

7 YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Teknisten palveluiden lautakunta TEKNINEN JOHTAJA: Lautakunta hyväksyy kuntatekniikanpääl likön esityksen.

8 YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Teknisten palveluiden lautakunta Vierimaantien jätevesiviemärin saneerauksen kilpailutus 76/51/20/2015 TEKLA Valmistelija: Kuntatekniikanpäällikkö Mauri Haikola Ylivieskan kaupungin vesihuoltolaitos (ent. viemärilaitos) vastaa toimin ta-alu eel laan jätevesien keräämisestä ja johtamisesta Ve si kolmio Oy:n omistamille jätevedenpuhdistamoille. Viemäriverkostoa on täl lä hetkellä 96,5 km, josta vanhaa huonokuntoista betoniviemäriä on noin 13 km. Lisäksi on huomattava määrä muoviviemäreitä, joissa on vielä vuotavia betonikaivoja. Viemäreiden saneeraus on tärkeää verkoston toimintavarmuuden yllä pi tä mi sen lisäksi vuotovesimäärien pienentämiseksi. Vuotovesien puh dis ta mi ses ta vesihuoltolaitos maksaa Vesikolmio Oy:lle so pimuk sen mukaisen hinnan. Vesikolmio Oy on esittämässä so pi muksen muuttamista niin, että se laskuttaa vesihuoltolaitoksia kaikesta puh dis ta mol le johdetusta jätevedestä vuotovedet mukaan lukien siirty mä vai heen jälkeen vuodesta 2018 alkaen. Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan myöntanyt vuodel le 2015 viemäreiden saneeraukseen yhteensä Kuntatekniikan yksikkö on kilpailuttanut Vierimaantien jä te ve si viemä rin saneerauksen. Tarjous pyydettiin kahdeksalta urakoitsijalta. Tarjouksen ovat määräaikaan mennessä jättäneet seuraavat viisi tar joa jaa: Tarjoaja vertailuhinta ( alv0%) Aarsleff Oy Maanrakennus Kamara Oy Putkistosaneeraus Eerola Oy, ve Putkistosaneeraus Eerola Oy, ve Sujutek Oy Uponor Infra Oy Oheismateriaalina tarjouspyyntöasiakirjat. Kuntatekniikanpäällikkö: Lautakunta valitsee urakoitsijaksi ver tailu hin nal taan halvimman tarjouksen tehneen Uponor Infra Oy:n (ALV 0 %). TEKNINEN JOHTAJA: Lautakunta hyväksyy kuntatekniikanpääl likön esityksen.

9 YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Teknisten palveluiden lautakunta

10 YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Teknisten palveluiden lautakunta Määräalan ostaminen tilasta Poukkula I /53/10/2015 TEKLA Valmistelija: paikkatietoinsinööri Samuli Törmälä Maankäyttöyksikkö on neuvotellut kauppakirjaluonnoksen noin m 2 :n suuruisen määräalan ostamisesta ,00 euron kaup pa hin nal la Eeva ja Rauno Isotalukselta tilasta Poukkula I, kiinteis tö tun nus Metsämaata oleva kaupankohde sijaitsee kahdessa erillispalstassa Pa ko lan ka dun luoteispuolella. Määräala rajoittuu lähes kokonaan kau pun gin omistamiin maihin. Alueella ei ole asemakaavaa. Yleiskaavassa määräala on mer kinnäl lä AP (pientalovaltainen asuntoalue), EV (suojaviheralue), EJ (jätteen kä sit te ly alue) ja VL (lähivirkistysalue). Pieni osa määräalasta on yleis kaa va ton ta aluetta. Kauppakirjaluonnos karttaliitteineen on oheismateriaalina. TEKNINEN JOHTAJA: Lautakunta 1. hyväksyy kauppakirjaluonnoksen noin m2 suuruisen määräalan ostamisesta tilasta Poukkula I, kiinteistötunnus , euron kauppahinnalla. 2. oikeuttaa allekirjoittamaan kauppakirjan ehtojen mukaisen lopullisen kauppakirjan. Asiantuntijana kuultiin paikkatietoinsinööri Samuli Törmälää.

11 YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Teknisten palveluiden lautakunta Pientalotonttien hinnoittelu ja luovutus vuonna /53/10/2015 TEKLA Valmistelija: maanmittausinsinööri Maria Puranen Lautakunta päätti vuoden 2014 tonttien hinnoittelusta. Kaupungilla oli uusia varattavia tontteja pien ta lo raken ta mi seen 47. Männistön kaupunginosassa Olmalan alueella varattavia tontteja oli yh teen sä 46, joista omakotitontteja (AO) 29, paritalotontteja (AP) 7 ja rivitalotontteja (AR) 10. Toivonpuiston kaupunginosassa oli yksi uu si tontti rivitalorakentamiseen (AR). Vuoden 2014 alkupuolella uudet tontit olivat varattavissa kes ki tet tynä ha ku ai ka na tarjousten perusteella teknisten palveluiden lau takun nan päätöksen mukaisesti. Tontteja varattiin 20, jois ta ka hdes ta on tehty kauppakirja ja tontit ovat rakentuneet. Hakuajan jälkeen omakoti- ja paritalotontteja on voinut varata jat kuval la ha ku me net te lyl lä lautakunnan hyväksymillä pohjahinnoilla lukuun ot ta mat ta kortteleita 40 ja 41. Rivitalotonttien ja korttelien 40 ja 41 tonttien varaamisesta ja myynnistä on teknisten palveluiden lauta kun ta päättänyt tapauskohtaisesti. Männistön kaupunginosassa Olmalan alu eel la on varattavissa 26 tonttia (omakotitontteja (AO) 21 ja paritalotontteja (AP) viisi). Lisäksi korttelin 41 kahdesta AO-tonteista sekä korttelin 42 yhdestä APtontista on jätetty tonttitarjoukset tonttien pohjahinnoilla. Männistön alueen tonttien hinnat/pohjahinnat ovat 14,00-25,00 /m 2. Oheismateriaalia TEKNINEN JOHTAJA: Lautakunta päättää: 1. Männistön kaupunginosan korttelin 40 tontit 3, 4, 5, 6 ja 7 ja korttelin 41 tontit 3, 4 ja 5 varattavissa olevat tontit omakotirakentamiseen (AO) luovutetaan esitetyillä pohjahinnoilla. Myytäessä omakotitontti paritalorakentamiseen tontin hintaa korotetaan 2 /m tarjouksen perusteella varattu tontti, varauksen peruuntuessa, asetetaan uudelleen luovutettavaksi tontista aikaisemmin tarjotulla hinnalla

12 YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Teknisten palveluiden lautakunta oikeuttaa teknisen johtajan päättämään tonttien luovuttamisesta sekä allekirjoittamaan pien ta lo ton ttien kauppakirjat.

13 YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Teknisten palveluiden lautakunta Teknisten palveluiden lautakunta Hakatien ja Savarinväylän risteyksen eteläpuolisen alueen asemakaavoitus ( 1. vaihe) sekä asemakaavan muutos koskien osaa Hakatien katualueesta. 56/54/00/2015, 37/54/00/2014 TEKLA Teknisten palveluiden lau ta kun nan päätöksellä on tul lut vireille kaavoitus Savarin laajennusalueelle Katajaojan ja Sa varin väylän välissä. Kaavoituksessa edetään kahdessa vaiheessa seuraavasti: 1. VAIHE: Suunnittelualue on pinta-alaltaan noin 1,0315 ha. Lidl Suo mi Ky:n ja kaupungin kesken on neuvoteltu Lidl:n päi vit täis ta vara liik keen sijoittumisesta Ylivieskaan. Vireillä olevalle kaa va-alueel le on sijoitettavissa Lidl:n hankkeen mukainen liiketontti. Kaavoituksella muodostetaan liikerakennusten korttelialuetta (KM-5) Ha ka tien ja Savarinväylän ris teys alu ee seen rakentuneen lii ken neym py rän eteläpuolelle täydentämään kaupungin lii ke tont ti tar jon taa Sa va ris sa. Tontille osoitetaan sijoitettavaksi 2450 k-m 2 :n suuruinen lii ke ra ken nus, jossa toimijana on päivittäistavaraliike Lidl, joka on hank ki mas sa suunnittelualueen omis tuk seen sa. Kaavasuunnittelun poh ja na käytetään liikerakennuksen käyttösuunnitelmaa. 2. VAIHE: Suunnittelualue pinta-alaltaan noin 17 ha. Suun nit te lu alueel la on 33 yksityistä maanomistajaa ja alue kaavoitetaan yleis kaavaan pe rus tuen asuntoalueeksi (AP-t) sekä mahdollisesti pal ve lu jen, hal lin non ja kaupan alueeksi (P-1). 1. vaiheen asemakaavan ja asemakaavamuutoksen hyväksyy kaupun gin val tuus to ( MRL 52 ). 1. vaiheen asemakaava-aluetta koskien laaditaan erillinen tonttijako kaa van valmistuttua, (MRL 79 ). Teknisen palvelukeskuksen maankäyttöyksikössä on laadittu kaavoi tuk sen 1. vaihetta koskien valmisteluaineistona täydennetty osallis tu mis- ja arviointisuunnitelma sekä asemakaava- ja ase ma kaa vamuu tos luon nos selostuksineen. Oheismateriaalia. Kaavoittaja: Lautakunta 1. päättää kaavoituksen etenemisesta kahdessa vaiheessa, 2. oikeuttaa teknisen palvelukeskuksen asettamaan nähtäville kaa voi tuk sen 1. vaihetta koskevan asemakaavan ja ase makaa va muu tok sen valmisteluaineiston MRL:n 62 :n pe rus-

14 YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Teknisten palveluiden lautakunta Teknisten palveluiden lautakunta teel la ja MRA:n 30 :n mukaisesti. TEKNINEN JOHTAJA: Lautakunta hyväksyy kaavoittajan esityksen. Asiantuntijana kuultiin kaupunginarkkitehti Risto Suikkaria. TEKLA Valmistelija: Kaavoitusinsinööri Eriia Laru Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen valmisteluaineisto on ollut nähtävillä MRL:n 62 :n perusteella ja MRA:n 30 :n mukaisesti. Valmisteluaineistosta jätettiin 4 lausuntoa: Elisa Oyj, Poh jois-pohjan maan museo, Oulun poliisilaitos /Ylivieskan poliisiasema ja Pohjois-Poh jan maan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Mielipiteitä esitettiin yksi kappale. ELY:n lausunnon pohjalta tehtiin seuraavat muutokset: Kaavaselostuksen kaupallisten vaikutusten arviointia täy dennet tiin. Kaavamerkinnän KM-5 selitystä täydennettiin seuraavasti: Liikerakennusten korttelialue, jolle saa sijoittaa kooltaan alle 3000 k-m 2 :n suuruisen vähittäiskaupan suuryksikön päivittäistavarakauppaa varten. Vaihtoehtotarkastelua täydennettiin kaavaselostukseen lausun nos sa esitetysti. Mielipiteen pohjalta ei tehty muutoksia. Kaavoittajan esityksestä tehtiin seuraavat muutokset: - Kaavaehdotusvaiheeseen tarkennettiin liikennealueen ra jausta huomioiden Hakatien kiertoliittymän ja Savarinväylän tarpeet: Savarinväylän katualuetta levennettiin kaksi metriä siten, et tä olevat kuntatekniikan rakenteet, kuten valopylväät, si joit tu vat Savarinväylän katualueelle. Katualueelta on jatkossa hoi det ta vis sa tontille sijoittuva ja kaavassa osoitettu johtoalue. - Savarinväylän varteen sijoittuvalle liiketontille merkittiin is tu tetta va alueen osa. Kaupungin ja Lidlin väliseen kaa voi tus so pimuk seen lisätään, että kyseiselle istutettavalle tontin osalle on myö hem min tarvittaessa mahdollisuus toteuttaa kevyen lii kenteen väylän osa. - Em. liikennealueiden rajauksen muutos vaikutti siten, että

15 YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Teknisten palveluiden lautakunta Teknisten palveluiden lautakunta liikerakennukselle osoitettavan tontin luoteisrajaa siirrettiin noin 6 metriä, jolloin liikerakennuksen käyttösuunnitelma esim. autopaikoituksen osalta voidaan toteuttaa. - Liikerakennuksen ohjeellista rakennusalaa muutettiin käyttösuunnitelman mukaiseksi, jolloin huoltoliikenteen jär jeste ly väljentyy. Oheismateriaalia. Kaavoittaja: Lautakunta 1. hyväksyy lausuntoihin ja mielipiteisiin laaditut kaavoittajan vastineet 2. oikeuttaa teknisen palvelukeskuksen asettamaan nähtäville 1. vaiheen asemakaava- ja asemakaavamuutosehdotuksen MRL:n 65 :n perusteella ja MRA:n 27 :n mukaisesti. TEKNINEN JOHTAJA: Lautakunta hyväksyy kaavoittajan esityksen. Asiantuntijana kuultiin kaupunginarkkitehti Risto Suikkaria.

16 YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Teknisten palveluiden lautakunta Teknisten palveluiden lautakunta Asemakaavan muutos Toivonpuiston (9.) kaupunginosan liikenne-, urheilu- ja puistoalueiden osalle (Safaripuiston jalkapallokenttä) 132/54/00/2009, 69/54/00/2015 TEKLA Kaavoituksen aloitteen tekijänä on jalkapalloseura F.C.YPA ry se kä teknisen palvelukeskuksen kaavatiimi. Asemakaavan muutosalue, pinta-alaltaan noin 4 ha, sijoittuu Toivonpuiston kaupunginosaan Oulun tien ja Salmiperäntien ris teyk sen lounaispuolelle. Alue on kaupun gin omistuksessa. Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet: Suunnittelualueella on voimassa vuonna 2000 hyväksytty oikeusvaikutukseton Ylivieskan keskustan osayleiskaa va. Siinä suunnittelualue on osoi tettu liikenne (LM) ja lähi virkistys alueina (VL). Keskustan osa yleis kaavan laajen nus ja tarkis tus 2030 on tul lut vireille 2007 ja luon nos on ollut nähtävillä Luonnok sessa ase ma kaava ja -kaa va muutos alue on esitetty urheilu- ja vir kistypalvelujen alu eena (VU) ja se vara taan urhei lukes kuk sille ja eri tyisliikun ta pai koille. Alu eella on sallit tu ur heilu- ja vir kis tyskäyt töä palvele va ra kenta mi nen. Asemakaavan muutosalueella on voimassa , ja hyväksytyt asemakaavat, joissa alue: Lii ken nealuetta (LT), urheilualuetta (UP ja VU) ja puistoaluetta (P). Alueella on rakennettu puisto ja Ouluntien lii ken ne alu eelle on vuonna 2001 ra kennettu ja vuonna 2003 nurmetet tu jal ka pallo kent tä. Kentällä pe la taan jalkapallon har joituspelit sekä sar ja pelit. Ta voitteena on osoit taa jo toiminnassa oleva jalkapallo kent tä kaa voi tuk sella urhei lu- ja virkistyspalvelujen alueeksi (VU), jolle si joite taan ul koilmakat so mo, mikä merkitään kaavaan raken nusala mer kinnällä, jolloin kat so mon sijainti ja ulottu vuus näkyvät kaavakartalla eli kaa vamuutosalueelle sallitaan urheilu- ja virkistyskäyttöä palveleva ra kentaminen. Kaavoituksella tarkistetaan myös Salmiperäntien ja valtatie 27:n (Ou lun tie) liit ty män aluerajaus. Muita suunnitelmia ja selvityksiä: Jalkapallokatsomon rakennussuunnitelmat. Valtatie 27 ja Salmiperäntien liittymän (ns. uimahallin risteys) LT-aluerajaus /Liidea Oy, suunnit telija Tuomo Ojakoski. Kyseessä on merkittävä kaavamuutos, jonka hyväksyy kaupunginvaltuusto (MRL 52 ). Oheismateriaalina alustava osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

17 YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Teknisten palveluiden lautakunta Teknisten palveluiden lautakunta Kaavoittaja: esittää, että teknisten palveluiden lautakunta 1. päättää ryhtyä asemakaavan muuttamiseen, 2. oikeuttaa teknisen palvelukeskuksen ilmoittamaan kaavoituksen vireilletulosta sekä aset ta maan val mis te lu ai neiston nähtäville ja 3. oikeuttaa teknisen palvelukeskuksen laatimaan valmisteluaineiston ja asettamaan aineiston nähtäville sekä varamaan osal li sil le ti lai suu den esit tää mie li pi tei tä ai neistosta MRL 62 :n perusteella MRA:n 30 :n mukaisesti. TEKNINEN JOHTAJA: Lautakunta hyväksyy kaavoittajan esityk sen. TEKLA Valmistelija: Kaavoitusinsinööri Eriia Laru Asemakaavamuutoksen alustava osallistumis- ja ar vioin ti suun ni telma oli nähtävillä MRL.n 62 :n perusteella ja MRA:n 30 :n mukaisesti. Nähtävillä olleesta alustavasta osallistumis- ja ar vioin ti suun ni tel masta ei esitetty lausuntoja ja siitä esitti mielipiteensä Toivonpuiston oma ko ti asu kas Matti Lahdenperä. Maankäyttöyksikössä on laadittu valmisteluaineistona kaa va luonnos, jossa kaavamuutosalueelle on osoitettu: Urheilu- ja virkistyspalvelujen alue (VU-2), pinta-ala noin 1,47 ha. Alue varataan jalkapallokenttää varten sekä jal ka pal lo kentän 1000 hengen katsomolle. Alueelle saa sijoittaa huolto- ja so si aa li ti lo ja enintään 250 k-m 2. Lähivirkistysalue (VL), pinta-ala noin 2,35 ha. Katualue Salmiperäntien osa, pinta-ala noin ha. Yleisen tien alue Savontien osa, pinta-ala noin 0,2614 ha. Oheismateriaalia Kaavoittaja: Lautakunta 1. oikeuttaa teknisen palvelukeskuksen asettamaan kaa voi tuksen valmisteluaineistona asemakaavamuutosluonnoksen ja täy den ne tyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville MRL:n 62 :n perusteella ja MRA:n 30 :n mukaisesti. TEKNINEN JOHTAJA: Lautakunta hyväksyy kaavoittajan esityksen.

18 YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Teknisten palveluiden lautakunta Teknisten palveluiden lautakunta Asiantuntijana kuultiin kaupunginarkkitehti Risto Suikkaria.

19 YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Teknisten palveluiden lautakunta Teknisten palveluiden lautakunta Teknisten palveluiden lautakunta Asemakaavan muutos koskien Ylivieskan kaupungin 6. kaupunginosan kortteleita 25 ja 26 sekä niihin liittyviä urheilu-, liikenne- ja katualueita sekä 7. kaupunginosan liikennealueita (Koulukeskuksen alue: YSO ja yläaste) 100/54/00/2007, 28/54/00/2015, 111/54/00/2013 TEKLA Valmistelu maanmittausteknikko Eriia Laru puh Asemakaavamuutoksen aloitteen tekijänä on Ylivieskan Ammattiopisto YSO. Kaavamuutosalue sijaitsee Kaisaniemen kaupunginosassa Visalantien, Mäntykankaantien, Kuusitien ja Mäntytien rajaamana. Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet: Ns. koulukeskuksen alueen käsittävä kaavamuutosalue on pinta-alaltaan noin 11,7 ha. Alueella on voimassa vuonna 1977 hyväksytty asemakaava, jolla sijaitsee Ylivieskan yläaste eli Jokirannan koulu sekä Ammattiopisto YSO. Asemakaava on vanhentunut ja Ylivieskan Ammattiopisto YSO:lla on tarpeet tontilla aloittaa ti lojen laajennus- ja muutostyöt, mitkä edellyttävät mm. tontille lisäaluetta. Alue ei ole kaikilta osin kaavan mukaisena toteutunut esim. yleiselle jalankululle ja pyöräilylle kaavaan merkitty kevyen liiken teen tiealue sekä pysäköintialue ovat rakentumatta ja YSO:n raken nusten välitse on käytössä kaavaan merkitsemätön kevyen liiken teen yhteys. Kaavamuutoksella mahdollistetaan lisäalueen liittäminen YSO:n tonttiin ja samalla uudistetaan vanhentunut asemakaava. Kaupunki ja Ammattiopisto YSO tekevät kaavoitus- ja myyntisopimuksen koskien tontin lisäaluetta. Kaavamuutosalueelle edellytetään laadittavaksi erillinen tonttijako (MRL 79 ). Asemakaavamuutoksen hyväksyy kaupunginhallitus (MRL 52 /KH:n ja KV: n johtosäännöt). Viranomaisneuvottelu tulee järjestää kaavaa valmisteltaessa ja ennenkuin osallisille varataan tilaisuus mielipiteen esittämiseen. Oheismateriaalina : alustava osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Kaavoittaja: Teknisten palveluiden lautakunta päättää 1. ryhtyä asemakaavan muuttamiseen sekä oikeuttaa teknisen palvelukeskuksen ilmoittamaan kaav oituksen vireilletulosta 2. varata tilaisuuden esittää mielipiteitä kaavoituksen valmisteluaineistosta MRL:n 62 :n mukaisesti ja oikeuttaa teknisen

20 YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Teknisten palveluiden lautakunta Teknisten palveluiden lautakunta Teknisten palveluiden lautakunta palvelukeskuksen asettamaan valmisteluaineiston nähtäville. TEKNINEN JOHTAJA: Lautakunta hyväksyy kaavoittajan esityk sen TEKLA Alustava osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä , josta jätti lausunnon Pohjanmaan Puhelin Oy / nykyi sin Elisa Oyj /Tuotanto. Mielipiteitä ei tässä vaiheessa ole esi tet ty. Kaavamuutoksen valmistelua on maankäyttöyksikössä jatkettu. Suunnittelualueen rajausta on tarkennettu ja kaavamuutosalueen pin ta-ala on noin 14,54 ha. Kaavamuutoksella osoitetaan osa Vi salan tien yleisestä tiealueesta (välillä Ouluntie Mäntykankaantie) ase ma kaa va-alu een katualueeksi ja Ouluntien liikennealuetta on mu ka na kaupunginosan rajan täydentämisen vuoksi. Kou lu kes kuksen alueen opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialueiden ra ken nus oi keu det säilyvät nykyisellään ( k-m 2, josta käyt tämät tä noin k-m 2 ). Vuonna 2013 on Kiinteistöosakeyhtiö Ylivieskan Seudun Pal loi lu hallin aloitteesta neuvoteltu sisäliikuntahallin sijoittamisesta Kou lu keskuk sen alueelle. Nykyisen kaavan mukaiselle urheilualueelle (U) on ta voit tee na osoittaa urheilutoimintaa palvelevien rakennusten kort teli alue (YU I), jolle voidaan toteuttaa sisäliikuntahalli eli lämmin harras tus ti la kaikenikäisille. Hallin suunniteltu pohjapinta-ala on noin 75 * 50 m ja halliin tarvitaan harrastetoimintojen lisäksi toimisto- ja puku huo ne ti lat sekä konesuoja. Halli on mahdollista liittää Visalantien var res sa ole vaan kaukolämpö verkostoon. Koulukeskuksen alueelle muo dos te taan kaavoituksella autopaikoitusten korttelialue (LPA-2), jo ka on Yli vies kan Ammattiopiston (YSO) omistuksessa ja sen käytös tä myös sisäliikuntahallin paikoitukseen on sovittava erikseen. Asemakaavaluonnokseen on esitetty: 1. opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue tontit 7 ja 9 (YO II) noin 7,7154 ha, rakennusoikeus noin k-m2, 2. urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue 26 tontti 8 (YU I) noin 1,0499 ha, rakennusoikeus noin 4000 k-m 2, 3. yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja lai tosten korttelialue ( ET), noin 0,0870 ha, ra ken nus oi keus noin 100 k-m 2, 4. urheilu- ja virkistyspalvelujen alue (VU-1). Alueelle voidaan

21 YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Teknisten palveluiden lautakunta Teknisten palveluiden lautakunta Teknisten palveluiden lautakunta raken taa toiminnan vaatimia rakennuksia tai rakennelmia noin 1,8154 ha, 5. autopaikkojen korttelialue 27 tontti 1 (LPA-1). Korttelialueelle si joit tuu YO- korttelin 26 tontin 9 autopaikoitus, pinta-ala noin 0,8352 ha. Muita liikennealueita noin 3,0369 ha. Oheismaterialia Kaavoittaja: Lautakunta 1. oikeuttaa teknisen palvelukeskuksen asettamaan kaa voi tuksen valmisteluaineistona luonnoksen ja täydennetyn osal lis tumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville sekä varaamaan osalli sil le tilaisuuden esittää mielipiteitä aineistosta MRL:n 62 :n pe rus teel la ja MRA:n 30 :n mukaisesti. TEKNINEN JOHTAJA: Lautakunta hyväksyy kaavoittajan esityksen. Asia käsiteltiin 5 jälkeen. Asiantuntijana kuultiin kaupunginarkkitehti Risto Suikkaria. TEKLA Valmistelija: Kaavoitusinsinööri Eriia Laru Asemakaavamuutoksen valmisteluaineisto on ollut nähtävillä MRL:n 62 :n perusteella ja MRA:n 30 :n mu kai ses ti. Valmisteluaineistosta jätettiin 5 lausuntoa: Elisa Oyj, Telia Sonera Fin land, Herrfors Nät Verkko Oy Ab, Oulun poliisilaitos / Ylivieskan po lii si ase ma, Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ym pä ris tökes kus. Herrfors Nät Verkko Oy Ab:n lausunto huomioidaan kaa va eh do tusvai hee seen siten, että ilmajohdon alue varataan maan alai sel la joh toalue va rauk sel la ja puistomuuntamolle esitetään tilavaraus. Muis sa lau sun nois sa ei ollut huomautettavaa val mis te lu ai neis tos ta. Jokilaaksojen kou lu tus kun ta yh ty män mielipiteessä ei ollut huo mautet ta vaa koskien asemakaavamuutosta ja muita mielipiteitä ei esi tetty. Oheismateriaalia

22 YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Teknisten palveluiden lautakunta Teknisten palveluiden lautakunta Teknisten palveluiden lautakunta Kaavoittaja: Lautakunta 1. hyväksyy valmisteluaineistosta esitettyyn palautteeseen laadi tun kaavoittajan vastineen 2. oikeuttaa teknisen palvelukeskuksen asettamaan kaa va eh dotuk sen nähtäville MRL:n 65 :n perusteella ja MRA:n 27 :n mu kai ses ti. TEKNINEN JOHTAJA: Lautakunta hyväksyy kaavoittajan esityksen. Asiantuntijana kuultiin kaupunginarkkitehti Risto Suikkaria.

23 YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Teknisten palveluiden lautakunta Pajukosken laajennusalueen tuulipuistohanke (TM Voima Pajukoski II Oy) 77/54/00/2015 TEKLA Valmistelija:kaavoitusinsinööri Eriia Laru TM Voima Oy on jättänyt kaavoitusaloitteen: 1. Hakemus "TM Voima Pajukoski II Oy esittää Ylivieskan kaupungille tuulivoimarakentamista ohjaavan osayleiskaavan laadintaa Pa ju kos ki II tuu li puis ton suunnittelualueelle. Osayleiskaava laadittaisiin MRL 77 a :n mukaisena yleis kaa va na, jolloin yleiskaavaa voidaan käyt tää suo raan rakennusluvan pe rus tee na. Kaavoitusaloitteen liitteessä on esitetty alustava hankealueen rajaus. Laa dit ta van osayleiskaavan aluerajaus tarkentuu kaavoituksen käyn nis tyes sä ja se mää ri tel lään yhdessä Ylivieskan kaupungin kans sa. TM Voima Pajukoski II Oy esittää kaavan laatijaksi FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy:tä, jossa kaa van laadinnasta vastaavat suun nit te lupääl lik kö arkkitehti SAFA Kai Tolonen ja projektipäällikkö DI Kuisma Rei ni kai nen. Esitetyllä kon sul til la ja vastuuhenkilöillä on mo ni puo linen kokemus tuulivoimarakentamista koskevista selvitys- ja kaa voitus teh tä vis tä. TM Voima Pajukoski II Oy esittää, että yritys vastaa osayleiskaavan laa din nan ja selvitysten konsulttikustannuksista sekä muista osayleis kaa va pro ses siin liittyvistä suorista kuulutus- ja muista vas taa vista kuluista MRL 77 c :n mukaisesti. Ylivieskan kaupunki vastaa osal taan kaupungille kaavoituksesta aiheutuvista henkilöstö- ja hallin to kus tan nuk sis ta." 2. Hankevastaavan tiedot "Hankevastaavana toimii Olli Malkamäki, yhteystiedot olli.malkamaki@tmvoima.fi, gsm , osoite: Televisiokatu 3, HELSINKI Y-tunnus " 3. Tiedot voimalaitoksista "Voimalaitosten määrä noin 18 kpl Voimalaitoksen tornin korkeus noin 100 metriä Tarkempi hankekuvaus toimitetaan myöhemmin YVA- materiaalin yh tey des sä" Kaavoitussopimuksella määritellään osayleiskaavan valmistelussa

24 YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Teknisten palveluiden lautakunta so pi ja puol ten tehtävä- ja kustannusjako sekä alustava aikataulu. Kaa van sisältöä koskevat kysymykset ratkaistaan lopullisesti maankäyt tö- ja rakennuslain mukaan osayleiskaavamenettelyssä, jossa myös suunnittelualueen rajaus tarkentuu. TM Voima Pajukoski II Oy vastaa osayleiskaavan laatimisen ja osayleis kaa va työs sä tarvittavien selvitysten kustannuksista. Ylivieskan kau pun ki perii TM Voima Pajukoski II Oy:ltä kaavoitusmaksua euroa henkilöstö- ja hallintokustannusten kattamiseksi ja sekä vas taa myös osayleiskaavaprosessiin liittyvistä suorista kuulutus- jamuis ta vastaavista kuluista. Oheismateriaalia Kaavoittaja: Lautakunta 1. päättää laittaa vireille osayleiskaavan koskien Pajukosken laa jen nus alu een tuulipuistohanketta (TM Voima Pajukoski II Oy), 2. oikeuttaa teknisen palvelukeskuksen ilmoittamaan kaa voi tuksen vireilletulosta, 3. hyväksyy kaavoitussopimusluonnoksen. TEKNINEN JOHTAJA: Lautakunta hyväksyy kaavoittajan esityksen. Asiantuntijana kuultiin kaupunginarkkitehti Risto Suikkaria.

25 YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Teknisten palveluiden lautakunta Ylivieskan Nuorisovaltuuston aloite nuorisovaltuuston edustuksesta lautakunnissa 145/0/10/2014, 66/0/10/2015 KHALL "Mielestämme nuorten osallisuuden taso kaupungissamme on varsin matala. Ylivieskan väkiluvusta jopa 40,42 % muodostuu alle 29 -vuo tiais ta nuorista, joten koemme nuorten äänen kuuluvuuden hyvin tärkeäksi. Mielestämme lautakuntaedustus olisi hyvä ja edullinen ta pa tuoda nuorten näkökulmaa asioihin. Olemme tehneet huomion, että Ylivieskan seutukunnassa asuu Suo men toiseksi nuorin väestö ja haluamme tuoda näille nuorille mah dol li suu den vaikuttaa heitä koskeviin asioihin. Jo nuorisolain kah dek san nen pykälän mukaan nuoria on kuultava heitä koskevissa asiois sa. Tähän vedoten ehdotamme puhe- ja läsnäolo-oikeuden myön tä mis tä Ylivieskan Nuorisovaltuuston edustajille seuraaviin lauta kun tiin: sivistys-, liikunta-, kulttuuri- ja tekninen lautakunta. Ylivieskan Nuorisovaltuuston päätehtävä on toimia nuorten ja kaupun gin päättäjien välisenä linkkinä sekä nuorten äänenä kau pun gissam me. Lautakuntapaikoilla voisimme varmistaa nuorten äänen kuu lu vuu den ja pääsisimme lähemmäksi päätöksentekoa. Käytäntö nuorisovaltuuston lautakuntapaikoista on osoittautunut toimi vak si useissa muissa kaupungeissa ja uskomme sen olevan hyväk si meidänkin kaupungillemme. Ylivieskan Nuorisovaltuuston puolesta Heta Myllymäki Puheenjohtaja Meri Vähäkangas Varapuheenjohtaja" KHALL Nuorisovaltuuston toimintaperiaatteiden ja sääntöjen 9 :n mukaan nuo ri so val tuus ton edustaja/edustajat kutsutaan tarvittaessa hal lin tokun tien kokouksiin. KAUPUNGINJOHTAJA: Kaupunginhallitus toteaa, että nuo ri so valtuus ton sääntöjen 9. mahdollistaa nuorten äänten kuulumisen ja vai kut ta mi sen toimielinten päätöksenteossa ja esittää valtuustolle, et tä nykyinen menettelytapa pidetään voimassa. KAUPUNGINHALLITUS: Siirrettiin.

26 YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Teknisten palveluiden lautakunta KVALT Hallintosäännön mukaan läsnäolo- ja puheoikeuden antamisesta toimi eli men kokouksiin päättää asianomainen toimielin. KAUPUNGINJOHTAJA: Kaupunginhallitus esittää kau pun gin valtuus tol le, että se suosittaa sivistys-, liikunta-, kulttuuri- ja teknisten pal ve lui den lau ta kun nille, että ne antavat nuorisovaltuuston edus tajil le puhe- ja läs nä olo-oi keu den lautakuntien kokouksiin alkaen muissa kuin sa las sa pi det tä vis sä asioissa. KAUPUNGINHALLITUS: Hyväksyttiin. KAUPUNGINVALTUUSTO: Hyväksyttiin. TEKLA TEKNINEN JOHTAJA: Lautakunta 1. pyytää Ylivieskan Nuorisovaltuustoa nimeämään edustajan ja hä nel le varaedustajan teknisten palveluiden lautakunnan kokouk siin, 2. myöntää Nuorisovaltuuston edustajalle puhe- ja läs nä olo-oi keuden teknisten palveluiden lautakunnan kokouksiin muissa kuin sa las sa pi det tä vis sä asioissa.

27 YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Teknisten palveluiden lautakunta Vuoden 2014 tilinpäätös 75/1/40/2015 TEKLA Valmistelijat: tekninen johtaja Kari Kentala ja vs. toimistopäällikkö Maria Laukka Teknisten palveluiden lautakunnan toimintakertomus ja arviot toi minnal lis ten tavoitteiden toteutumisesta vuodelta 2014 ovat liit tei nä. Lisäksi liitteenä on sisäisen val von nan ja riskienhallinnan raportti vuodelta TEKNINEN JOHTAJA: Lautakunta hyväksyy osaltaan toi min ta ker tomuk sen, arviot toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta sekä si säisen valvonnan ja riskienhallinnan raportin vuodelta 2014.

28 YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Teknisten palveluiden lautakunta Viranhaltijapäätökset TEKLA Tekninen johtaja Kuntatekniikanpäällikkö Rakennuspäällikkö Kaupunginarkkitehti Palvelujohtaja TEKNINEN JOHTAJA: Lautakunta merkitsee vi ran hal ti ja pää tök set tiedoksi ja päättää, ettei niiden ottokelpoisia pää tök siä oteta kuntalain 51 :n perusteella teknisten pal ve lui den lautakunnan käsiteltäväksi. TEKNISTEN PALVELUIDEN LAUTAKUNTA: Merkittiin tie dok si.

29 YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Teknisten palveluiden lautakunta Ilmoitusasiat TEKLA A. Keittiöverkkoselvitys (Minna Dammert) TEKNINEN JOHTAJA: Lautakunta merkitsee ilmoitusasiat tie dok si. TEKNISTEN PALVELUIDEN LAUTAKUNTA: Merkittiin tie dok si. Asiantuntijana kuultiin vt. palvelujohtaja Eija Kangasojaa. Käsiteltiin :n 32 jälkeen.

30 YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Kunta Ylivieskan kaupunki Teknisten palveluiden lautakunta OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitus ta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Pykälät 30, 31, 33, Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n 1 mom mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraa viin päätök siin ei saa hakea muutosta valittamalla: Pykälät 32, 34, 35 HValL 3 :n 1 mom/muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valitta malla. Pykälät ja valituskieltojen perusteet OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaati musviranomainen ja -aika Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyy ratkaisuun tyytymätön voi teh dä han kin ta lain :n mu kaan han kin ta yk si köl le kir jal li sen hankintaoikaisun. Asia voidaan myös saattaa valituksella markkinaoikeuden käsiteltäväksi, mikäli hankinnan arvo ylittää hankintalain 15 :n mukaisen kynnysarvon. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus ja hankintaoikaisu tehdään, osoite ja postiosoite Teknisten palveluiden lautakunta Kyöstintie 4, Ylivieska PL 70, Ylivieska Pykälät 32, 34, 35 Oikaisuvaatimus ja hankintaoikaisu on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaati muksen sisältö Oikaisuvaatimuksesta ja hankintaoikaisusta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitetta va. Liitetään pöytäkirjaan

31 YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ VALITUSOSOITUS Valitusviranomai nen ja Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaati muk sen. Mikäli valitusaika päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnal lisvalituksin myös asianosainen sekä kunnan jäsen. Valitusviranomainen, osoite ja postiosoite Pohjois-Suomen hallinto-oikeus Käyntiosoite: Isokatu 4, Oulu Postiosoite: PL 189, Oulu Puh Fax Sähköposti: Kunnallisvalitus, pykälät Valitusaika 30 päivää Hallintovalitus, pykälät Valitusaika 30 päivää Muu valitusviranomainen, osoite ja postiosoite Pykälät Valitusaika Markkinaoikeus Radanrakentajantie Helsinki puh fax sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 14 päivää Valitusaika alkaa päätöksen tiedoksisaannista. Valituskirja Valitusasiakirjojen toimittanen Valituskirjassa on ilmoitettava valittajan nimi, ammatti, asuinkunta ja postiosoite päätös, johon haetaan muutosta miltä osin päätöksestä valitetaan ja muutos, joka siihen vaaditaan tehtäväksi muutosvaatimuksen perusteet Valituskirja on valittajan tai valituskirjan muun laatijan omakätisesti allekirjoitettava. Jos ainoastaan laatija on allekirjoittanut valituskirjan, siinä on mainittava myös laatijan am matti, asuinkunta ja postiosoite. Valituskirjaan on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai viran puolesta oikeaksi todistettu na jäljennöksenä sekä todistus siitä päivästä, josta valitusaika on luettava. Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä. Omalla vastuulla vali tusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä. Valitusasiakirjat voi toimittaa myös: nimi, osoite ja postiosoi te Pykälät Valitusasiakirjat on toimitettava 1): nimi, osoite ja postiosoite Pykälät Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain Lisätietoja (701/1993) nojalla muutoksenhakijalta peritään hallinto-oikeudessa kulloinkin voimassa oleva oikeudenkäyntimaksu. Yksityiskohtainen oikaisuvaatimusohje/valitusosoitus liitetään pöytäkirjanotteeseen. 1) Jos toimitettava muulle kuin valitusviranomaiselle. Liitetään pöytäkirjaan

Asemakaavan muutos Toivonpuiston (9.) kaupunginosan liikenne-, urheilu- ja puistoalueiden osalle (Safaripuiston jalkapallokenttä)

Asemakaavan muutos Toivonpuiston (9.) kaupunginosan liikenne-, urheilu- ja puistoalueiden osalle (Safaripuiston jalkapallokenttä) Teknisten palveluiden 46 20.05.2009 Teknisten palveluiden 38 23.03.2015 Teknisten palveluiden 55 18.05.2015 Kaupunginhallitus 168 24.08.2015 Kaupunginhallitus 180 07.09.2015 Asemakaavan muutos Toivonpuiston

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 67 Tarkastuslautakunta 2013-2016 AIKA 19.05.2017 09:00-09:20 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, 3-kerros KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 38 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/

YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/ YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2017 169 Teknisten palveluiden lautakunta 09.10.2017 AIKA 09.10.2017 15:10-15:45 PAIKKA Akustiikka, kokoushuone Tapio KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 92 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2016 22 Tarkastuslautakunta 2013-16 Aika 06.09.2016 klo 17:15-17:30 Paikka Kaupungintalo Imatrankoski (h.308) Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 21 Etelä-Karjalan jätelautakunta Aika 17.05.2016 klo 16:07-16:38 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone 138 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13 Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika 15.04.2015 klo 09:00-11:30 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone OSALLISTUJAT Läsnä Mattila Olli puheenjohtaja Koivusipilä

Lisätiedot

YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/

YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/ YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2015 136 Teknisten palveluiden lautakunta 17.08.2015 AIKA 17.08.2015 15:15-16:10 PAIKKA Kaupungintalo hallituksenhuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 69 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Tarkastuslautakunta 2013-16 Aika 24.01.2017 klo 11:05-11:15 Paikka Kaupungintalo, Vallinkoski (138) Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/

YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/ YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2016 100 Liikuntalautakunta 28.12.2016 AIKA 28.12.2016 16:00-17:35 PAIKKA Liikuntakeskus, takkahuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 58 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Otsikko Sivu 87 Otto-oikeuden käyttäminen / viranhaltijapäätös 147 88 Oikaisuvaatimus työpajaohjaajan valintapäätökseen / Laakso Sari

Otsikko Sivu 87 Otto-oikeuden käyttäminen / viranhaltijapäätös 147 88 Oikaisuvaatimus työpajaohjaajan valintapäätökseen / Laakso Sari Punkalaitumen kunta Pöytäkirja 9/2014 145 Sivistyslautakunta Aika 22.12.2014 klo 18:00-18:40 Paikka Kunnantalo, kahvio Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 87 Otto-oikeuden käyttäminen / viranhaltijapäätös 147

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 21.5.2013 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 15.4.2014 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 16.3.2010 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 11 Etelä-Karjalan jätelautakunta Aika 16.05.2017 klo 16:05-16:40 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone 138 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 Tarkastuslautakunta Aika 10.2.2015 klo 15:00 16:46 Paikka Ulvilan kaupungintalo, kokoustila K1-K2 Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 5 6 7 Teknisen toimen taloudellisten

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/ Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/2016 50 Vapaa-aikalautakunta Aika 17.11.2016 klo 17:00-18:50 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone K1-2 Käsitellyt asiat Pykälä Asia Sivu 27 Tutustuminen Ulvilan liikuntapalveluihin

Lisätiedot

YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/

YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2017 32 Liikuntalautakunta 10.04.2017 AIKA 10.04.2017 16:30-17:30 PAIKKA Liikuntakeskus, takkahuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 21 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Nousiainen Matti jäsen. kunnanhall.edustaja, poissa

Nousiainen Matti jäsen. kunnanhall.edustaja, poissa PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 221 Tekninen lautakunta KOKOUSTIEDOT Aika ke 12.08.2015 klo 16:30-17:15 Paikka Kunnantalo, teknisen kokoustila OSALLISTUJAT Läsnä Helaakoski Matti puheenjohtaja Lintunen

Lisätiedot

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 44 Energialaitoksen johtokunta 10.03.2014 AIKA 10.03.2014 16:30-17:00 PAIKKA Energialaitos KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 25 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 11

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 11 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 11 11.02.2015 Aika 11.02.2015 klo 18:00-19:45 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 15.11.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 13/2014 119

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 13/2014 119 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 13/2014 119 10.12.2014 Aika 10.12.2014 klo 18:00-20:00 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 79 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 Tarkastuslautakunta 07.05.2015 AIKA 07.05.2015 klo 15:35-20:50 PAIKKA Sosiaali- ja terveystoimen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 28 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

Salon seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen pöytäkirja on nähtävänä kuntayhtymän toimistossa hallituksen päätöksen hall 13/ mukaisesti.

Salon seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen pöytäkirja on nähtävänä kuntayhtymän toimistossa hallituksen päätöksen hall 13/ mukaisesti. Salon seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen pöytäkirja on nähtävänä kuntayhtymän toimistossa hallituksen päätöksen hall 13/2017 125 mukaisesti. Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 3.2.2015 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/ Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/ Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/2019 1 Tarkastuslautakunta Kokousaika 10.01.2019 klo 07:30-10:45 Kokouspaikka Parikkalan kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Harjukuja 6, Parikkala Käsitellyt asiat

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 3.3.2015 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 16.2.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 17.5.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 1.3.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 5.5.2015 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 8.12.2015 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Jukka Panu, jäsen Muut osallistujat:

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 30.01.2014 Aika 30.01.2014 klo 18:00-20:30 Paikka Kunnantalo, kokoushuone 3, 3. krs Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjapitäjän

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 64

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 64 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 64 19.08.2015 Aika 19.08.2015 klo 18:00-20:00 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 41 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 Tarkastuslautakunta 28.04.2015 AIKA 28.04.2015 klo 15:15-18:50 PAIKKA Sosiaali- ja terveystoimen kokoushuone Pinsetti KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 23 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 19 Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 19 Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 Kirjasto- ja kulttuurilautakunta 28.04.2016 AIKA 28.04.2016 17:30-18:35 PAIKKA Ylivieskatalo Akustiikka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 19 Kokouksen avaus, laillisuuden

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 7.11.2017 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/ Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/ Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/2019 1 Tarkastuslautakunta Aika 10.09.2019 klo 14:00-16:35 Paikka Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo Käsitellyt asiat Pykälä Asia Sivu 22 Kaupungin talouskatsaus 3 23

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 6/

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 6/ Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 6/2016 78 Kulttuurilautakunta Aika 30.08.2016 klo 18:00-18:44 Paikka Pääkirjasto Käsitellyt asiat Pykälä Asia Sivu 50 Kulttuurilautakunnan talousarvion toteutumisvertailu tammi-kesäkuulta

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 12.3.2015 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna poissa, paikalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 3.6.2014 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2017 125 Kaupunginhallitus Aika 20.02.2017 klo 18:19-18:25 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone 138 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 51 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/ Joukahaisen päiväkoti, Pakolantie 23, Ylivieska

YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/ Joukahaisen päiväkoti, Pakolantie 23, Ylivieska YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/2015 156 Sivistyslautakunta 17.11.2015 AIKA 17.11.2015 17:00-19:26 PAIKKA Joukahaisen päiväkoti, Pakolantie 23, 84100 Ylivieska KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 80 Kokouksen

Lisätiedot

MÄNTYHARJUN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13. Otsikko Sivu 6 Tilinpäätös 2014 / Rakennuslautakunta 16

MÄNTYHARJUN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13. Otsikko Sivu 6 Tilinpäätös 2014 / Rakennuslautakunta 16 MÄNTYHARJUN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13 Rakennuslautakunta AIKA 03.03.2015 klo. 16:30 17:00 PAIKKA Kunnantalo, kaavoittajan huone ASIAT Otsikko Sivu 6 Tilinpäätös 2014 / Rakennuslautakunta 16 7 Ilmoitusasiat

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 2.5.2017 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 1

KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 1 KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 1 Tarkastuslautakunta 2017-2020 AIKA 11.04.2019 klo 16:00-18:19 PAIKKA D 1.7 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 40 Pöytäkirjan tarkastajat

Lisätiedot

YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Sivistyslautakunta 08.01.2015 AIKA 08.01.2015 17:00-19:05 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus,

Lisätiedot

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/ Otsikko Sivu

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/ Otsikko Sivu JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/2017 475 Kunnanhallitus 30.10.2017 AIKA 30.10.2017 09:00-15:35 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 199 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 6.6.2017 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 2/ Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 2/ Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 2/2017 8 Tarkastuslautakunta Kokousaika 02.05.2017 klo 14:00-17:15 Kokouspaikka Parikkalan kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Harjukuja 6, 59100 Parikkala Käsitellyt

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastajat: PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2016 116. Tarkastuslautakunta1. AIKA 13.05.2016 klo 08:30-15:02

Pöytäkirjan tarkastajat: PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2016 116. Tarkastuslautakunta1. AIKA 13.05.2016 klo 08:30-15:02 PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2016 116 Tarkastuslautakunta1 AIKA 13.05.2016 klo 08:30-15:02 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 75 Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta 2013-2016. AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55. Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta 2013-2016. AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55. Kunnanviraston kokoushuone AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna (poissa), tilalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius,

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/2013 166

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/2013 166 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/2013 166 Tarkastuslautakunta 12.11.2013 AIKA 12.11.2013 klo 16:30-19:42 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Kotka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 100 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 3/2016 1

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 3/2016 1 Sonkajärven kunta Pöytäkirja 3/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika Perjantai 01.04.2016 klo 12:00-16:15 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet

Lisätiedot

Mervi Niemelä. Marika Niittykoski, Jouko Savikoski, Marko Törmälehto, LAILLISUUS JA Vapaa-aikatoiminnan lautakunta totesi kokouksen laillisesti

Mervi Niemelä. Marika Niittykoski, Jouko Savikoski, Marko Törmälehto, LAILLISUUS JA Vapaa-aikatoiminnan lautakunta totesi kokouksen laillisesti HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 5/2009 32 KOKOUSAIKA Tiistai 27.10. 2009 klo 14-14.20 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 21.01.2016 Aika 21.01.2016 klo 18:00-20:45 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Nakkilan kunta Kokouspöytäkirja 4/

Nakkilan kunta Kokouspöytäkirja 4/ Nakkilan kunta Kokouspöytäkirja 4/2019 71 Keskusvaalilautakunta Aika 24.05.2019 klo 19:00-19:16 Paikka Kunnanvirasato Käsitellyt asiat Pykälä Otsikko Sivu 38 Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastaminen 73

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2014 1. Tarkastuslautakunta AIKA 28.10.2014 klo 17:15-19:10

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2014 1. Tarkastuslautakunta AIKA 28.10.2014 klo 17:15-19:10 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2014 1 Tarkastuslautakunta AIKA 28.10.2014 klo 17:15-19:10 PAIKKA Lautakuntien kokoushuone, Hallituskatu 4 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 41 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 5/2010 1

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 5/2010 1 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 5/2010 1 Ammattiopisto Novidan johtokunta 28.09.2010 Aika 28.09.2010 klo 17:00-18:30 Paikka Uudenkaupungin ammattiopisto Novida Luettelo käsitellyistä asioista Sivu 25

Lisätiedot

Mervi Niemelä. Jouko Savikoski, Marko Törmälehto. Mirva Möttönen, puheenjohtaja Marika Niittykoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja

Mervi Niemelä. Jouko Savikoski, Marko Törmälehto. Mirva Möttönen, puheenjohtaja Marika Niittykoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 3/2011 19 KOKOUSAIKA Keskiviikko 22.6.2011 klo 14-14.25 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

Otsikko Sivu 69 KOKOUKSEN AVAAMINEN 109 70 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Otsikko Sivu 69 KOKOUKSEN AVAAMINEN 109 70 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2013 107 Tarkastuslautakunta AIKA 14.05.2013 klo 08:00-12:00 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 69 KOKOUKSEN AVAAMINEN

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017 KOKOUSAIKA 12.6.2017 klo 17.00-17.38 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Miettinen Eino, puheenjohtaja Räsänen Jorma,

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/ Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/ Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/2015 1 Tarkastuslautakunta Kokousaika 15.04.2015 klo 08:00-10:10 Kokouspaikka Parikkalan kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Harjukuja 6, 59100 Parikkala Käsitellyt

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 28.09.2016 klo 14:00-17:35 Paikka Keskuspaloasema, Satakunnankatu 3, Pori ja Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo Käsitellyt asiat Pykälä

Lisätiedot

1. 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen.

1. 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen. Rakennuslautakunta 18.5.2016 41 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 3 / 2016 Kokousaika 18.5.2016 klo 15.00 15.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone ASIAT 1. 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 Tarkastuslautakunta 03.05.2017 AIKA 03.05.2017 klo 18:00-20:12 PAIKKA Yleishallinnon kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 45 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2014 32

YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2014 32 YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2014 32 Teknisten palveluiden lautakunta 11.02.2014 AIKA 11.02.2014 15:00-16:25 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 18 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 Tarkastuslautakunta 27.04.2017 AIKA 27.04.2017 klo 18:30-21:05 PAIKKA Yleishallinnon kahvihuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 40 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

VIITASAAREN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(10) Viitasaaren kaupungintalo kaupunginhallituksen huone

VIITASAAREN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(10) Viitasaaren kaupungintalo kaupunginhallituksen huone Tarkastuslautakunta VIITASAAREN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(10) Aika 09.12.2015 klo 09:00-11:46 Paikka Viitasaaren kaupungintalo kaupunginhallituksen huone Läsnä Suni Hannu puheenjohtaja 9:06-11:46 Pulkkinen

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie Tieavustushakemus: Paikkarin yksityistie...

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie Tieavustushakemus: Paikkarin yksityistie... PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Kokousaika Maanantai 9.3.2015 klo 9.50 10.10 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus:

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Kaupunginhallitus. :t 90, 92. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Kaupunginhallitus. :t 90, 92. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Kaupunginhallitus :t 90, 92 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus Kouvolan kau pun gin hal li tuk sel le.

Lisätiedot

Aika Maanantai klo 15:04 Keskiviikko klo 22:00

Aika Maanantai klo 15:04 Keskiviikko klo 22:00 SALON SEUDUN KOULUTUS- PÖYTÄKIRJA Hallitus 12/2017 Kokoustiedot Aika Maanantai 28.8.2017 klo 15:04 Keskiviikko 30.8.2017 klo 22:00 Paikka Sähköpostikokous Käsiteltävät asiat: 116 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2009 18

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2009 18 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2009 18 Maaseutulautakunta 15.05.2009 AIKA 15.05.2009 klo 11:00-12:40 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Kotka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36)

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel la.

Lisätiedot

Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Kokouskutsu / Esityslista Nro 4/2017 1 (6) KOKOUSAIKA 31.08.2017 Klo 18.00 KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Sivistyskeskuksen lautakuntien yhteinen kokous henkilöstöravintolassa klo 17:00-18:20

Sivistyskeskuksen lautakuntien yhteinen kokous henkilöstöravintolassa klo 17:00-18:20 Pöytäkirja 1/2017 1 (5) Nuorisolautakunta Aika 31.01.2017 klo 17:00-18:26 Paikka Kunnanvirasto, tukirakennus, kokoushuone 206 Käsitellyt asiat Sivistyskeskuksen lautakuntien yhteinen kokous henkilöstöravintolassa

Lisätiedot

Mervi Niemelä, Simo Saastamoinen. Marko Törmälehto. Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja

Mervi Niemelä, Simo Saastamoinen. Marko Törmälehto. Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 4/2010 16 KOKOUSAIKA Keskiviikko 9.6.2010 klo 14-14.25 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Tarkastuslautakunta 15.01.2018 AIKA 15.01.2018 klo 12:00-15:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

VS: Perusturvalautakunnan pöytäkirja Grundtrygghetsnämndens protokoll

VS: Perusturvalautakunnan pöytäkirja Grundtrygghetsnämndens protokoll Sähköposti merja.ralanti@loviisa.fi https://outlook.office.com/owa/?realm=loviisa.fi&exsvurl=1&ll-cc=1035&modurl=0 Page 1 of 1 24.1.2019 VS: Perusturvalautakunnan pöytäkirja 17.1.2019 Grundtrygghetsnämndens

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 21 Elinkeinotoimikunta 27.11.2017 AIKA 17:00-19:30 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 23 12 ELINKEINOTOIMEN NEUVONTAPALVELUJA

Lisätiedot

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ Otsikko Sivu

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ Otsikko Sivu JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2018 189 Kunnanhallitus 02.05.2018 AIKA 02.05.2018 16:00-17:10 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 75 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Tarja Kyllönen ja Pekka Sinkkonen.

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Tarja Kyllönen ja Pekka Sinkkonen. LUUMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 31 Vapaa-aikalautakunta Aika 26.05.2016 klo 18:16-18:45 Paikka Kunnantalo, alakerran kokoushuone Käsitellyt asiat Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/

LAPINLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ LAPINLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2019 89 Tekninen lautakunta 01.07.2019 Päätöksentekotapa Varsinainen kokous Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 45 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 91 46 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kuntayhtymä Oikaisuvaatimusohje Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus klo 17:00-17:39 Liite MUUTOKSENHAKUK

Kuntayhtymä Oikaisuvaatimusohje Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus klo 17:00-17:39 Liite MUUTOKSENHAKUK Kuntayhtymä Oikaisuvaatimusohje Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 4.9.2018 klo 17:00-17:39 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA PÖYTÄKIRJA 8/2015 1 Aika: 26.08.2015 klo 17:00-20:57 Paikka: Kaupungintalo, kokoushuone 3 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 117 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 118 Edellisen kokouksen

Lisätiedot

YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/

YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/ YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2015 147 Teknisten palveluiden lautakunta 14.09.2015 AIKA 14.09.2015 15:00-16:15 PAIKKA Kaupungintalo hallituksenhuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 75 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 27.4.2016 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja poissa vpj. Mäenpää Jonna, paikalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus. Porvoon kaupunki. Hallitus / lautakunta Kaupunginhallitus

Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus. Porvoon kaupunki. Hallitus / lautakunta Kaupunginhallitus Kunta Porvoon kaupunki Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus Hallitus / lautakunta Kaupunginhallitus 12.8.2019 Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain

Lisätiedot

Mervi Niemelä. Simo Saastamoinen, Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen Marko Törmälehto, jäsen kaupunginhallituksen edustaja

Mervi Niemelä. Simo Saastamoinen, Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen Marko Törmälehto, jäsen kaupunginhallituksen edustaja HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 4/2011 24 KOKOUSAIKA Keskiviikko 31.8. 2011 klo 14-15.30 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 19 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 19 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 1 Keskusvaalilautakunta 05.09.2018 AIKA 05.09.2018 klo 16:00-16:15 PAIKKA Savukosken kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 19 Kokouksen avaus sekä laillisuuden

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2017 93 Tarkastuslautakunta 17.05.2017 AIKA 17.05.2017 klo 14:00-17:42 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Kotka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 48 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Simo Saastamoinen. Marko Törmälehto, Mervi Niemelä, jäsen Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja

Simo Saastamoinen. Marko Törmälehto, Mervi Niemelä, jäsen Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 3/2009 19 KOKOUSAIKA Keskiviikko 10.6.2009 klo 14.35-15.10 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 4 3 KESKUSKEITTIÖN ESITTELY 5

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 4 3 KESKUSKEITTIÖN ESITTELY 5 PORVOON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 Sivistyslautakunta 10.01.2019 Käsitellyt asiat Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 4 3 KESKUSKEITTIÖN ESITTELY 5 PORVOON

Lisätiedot

Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätöksen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Lisätiedot

YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2015 1. Otsikko Sivu 18 Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2015 1. Otsikko Sivu 18 Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 Kirjasto- ja kulttuurilautakunta 10.03.2015 AIKA 10.03.2015 18:00-19:20 PAIKKA Ylivieskatalo Akustiikka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 18 Kokouksen avaus, laillisuuden

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 1/2017 1

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 1/2017 1 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 1/2017 1 13.01.2017 Aika 13.01.2017 klo 14:00 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Aksels Tuulikki Jäsen

Aksels Tuulikki Jäsen PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 11 Tarkastuslautakunta 2009-2012 AIKA 29.04.2013 klo 14:00-15:00 PAIKKA Pyhtään kirjasto LÄSNÄ Lindemark Susanna Puheenjohtaja Saarinen Sami Varapuheenjohtaja Aksels Tuulikki

Lisätiedot

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA PÖYTÄKIRJA 9/2015 1 Aika: 01.10.2015 klo 17:00-20:49 Paikka: Palvelukeskus Villa Breda, Bredantie 16, Kauniainen LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 124 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Sokos Hotel Seurahuone, Aida-neuvotteluhuone, Savonlinna

Sokos Hotel Seurahuone, Aida-neuvotteluhuone, Savonlinna MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULU- PÖYTÄKIRJA 7/2014 1 Kuntayhtymän hallitus 16.07.2014 AIKA 16.07.2014 klo 13:00-13:40 PAIKKA Sokos Hotel Seurahuone, Aida-neuvotteluhuone, Savonlinna KÄSITELLYT ASIAT Otsikko

Lisätiedot