PITEMPIAIKAISTA, KIIREETTÖMÄSTI KESKUSTELLEN, JOTTA ENNÄT- TÄISI SISÄISTÄÄ NÄMÄ VAIKEAT ASIAT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PITEMPIAIKAISTA, KIIREETTÖMÄSTI KESKUSTELLEN, JOTTA ENNÄT- TÄISI SISÄISTÄÄ NÄMÄ VAIKEAT ASIAT"

Transkriptio

1 PITEMPIAIKAISTA, KIIREETTÖMÄSTI KESKUSTELLEN, JOTTA ENNÄT- TÄISI SISÄISTÄÄ NÄMÄ VAIKEAT ASIAT Kroonista munuaisten vajaatoimintaa sairastavan potilaan kokemuksia hoitomuodon valinnasta Jani Pohjola- Taru Rajala Opinnäytetyö, kevät 2006 Diakonia ammattikorkeakoulu, Porin yksikkö Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma Sairaanhoitaja (AMK)

2 TIIVISTELMÄ Tutkimuksen tarkoitus on kuvata kroonista munuaisten vajaatoimintaa sairastavan potilaan kokemuksia saamastaan ohjauksesta ja vaikutusmahdollisuuksistaan hoitomuodon valinnassa. Tarkoitus on myös selvittää, minkälaista ohjausta ja neuvontaa potilaat olisivat halunneet saada. Tutkimusote oli sekä kvalitatiivinen että kvantitatiivinen. Tutkimuksen kohdejoukon muodostivat henkilöt, jotka sairastavat kroonista munuaisten vajaatoimintaa, joka oli edennyt dialyysi vaiheeseen. Osalla vastaajista oli munuaissiirrännäinen. Tutkimusaineisto kerättiin kyselylomakkeilla. Kyselyyn osallistui 59 kroonista munuaisten vajaatoimintaa sairastavaa henkilöä. Tutkimusaineiston strukturoidut osiot käsiteltiin tilasto-ohjelman avulla. Kyselylomakkeen avoimet kysymykset käsiteltiin käyttämällä sisällönanalyysiä. Tutkimustulosten mukaan hemodialyysi oli toivotuin hoitomuoto. Syyksi mainittiin useimmiten turvallisuus. Lähes kaikilla vastaajilla oli aloitettu hoitomuoto, jonka he olivat halunneetkin. Suurin osa vastaajista koki saaneensa ohjausta runsaasti tai sopivasti. Ohjaus oli myös pääsääntöisesti selkeää ja potilaita sekä heidän mielipiteitään kuunneltiin. Lähes kaikki kokivat, että heillä oli mahdollisuus osallistua hoitomuodon valintaan. Parannusehdotuksina ohjaukseen toivottiin opetusvideoita, tutustumiskäyntiä dialyysiosastoon sekä tutustumista erilaisiin teknisiin laitteisiin. Ohjaukseen käytettävää aikaa haluttiin jakaa osiksi. Vertaistukea pidettiin tärkeänä. Ohjausmuodoksi ehdotettiin myös pienryhmätilanteita, jossa olisi mukana asiantuntijoita. Avainsanat: ohjaus, munuaisten vajaatoiminta, hoitomuoto Säilytyspaikka: Diakonia-ammattikorkeakoulu, Porin yksikön kirjasto

3 ABSTRACT Jani Pohjola & Taru Rajala. Patients with Chronic Kidney Insufficiency and Their Possibilities to Choose Methods of Treatment. Pori, spring 2006, 43 pages, 1 appendix. Diaconia University of Applied Sciences, Pori Unit, Degree Programme in Nursing, Option in Nursing. The purpose of this research was to illustrate how patients with chronic kidney insufficiency could affect on choosing their future methods of treatment. In addition, the research surveyed the guidance given to the patients. The research was both qualitative and quantitative. The target group consisted of persons who had such chronic kidney insufficiency that had proceeded to the phase of dialysis. Some of the respondents had kidney transplants. Data were collected by enquiries participated by 59 persons. The structured parts were analysed by statistic program called SPSS. The unstructured parts were analysed by using content analysis. According to the results, haemodialysis was the most wanted method of treatment. The most often mentioned reason for this was security. Almost every respondent had a method of treatment that had been wished for. Most of the respondents felt they had got plenty or enough guidance. The guidance was also mainly simplified and also the patients and their opinions were listened to. Almost everyone felt he had a chance to participate in choosing the future method of treatment. The respondents wished educational videos, excursions to the dialysis unit and familiarising with different technical equipment to include in the guidance. The respondents wanted guidance to be given in separate occasions, not at the same time. Peer support was considered important. It was also suggested guidance could be given in small groups of patients and specialists in kidney diseases. Keywords: guidance, kidney insufficiency, method of treatment

4 SISÄLTÖ 1. JOHDANTO 4 2. KROONISTA MUNUAISTEN VAJAATOIMINTAA SAIRASTAVAN POTILAAN HOITO JA HOITOMUODOT Kroonisen munuaisten vajaatoiminnan eteneminen Hoitomuodot Konservatiivinen hoito Peritonealidialyysi Hemodialyysihoito Munuaisen siirto KROONISTA MUNUAISTEN VAJAATOIMINTAA SAIRASTAVAN POTILAAN OHJAUS Potilaan ohjaus Pitkäaikaissairaan potilaan ohjauksen erityispiirteitä TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN Tutkimusongelmat ja tutkimuksen tarkoitus Tutkimusote ja tutkimuksen filosofiset lähtökohdat Tutkimusmenetelmä ja tutkimusjoukko Aineiston analysointi Eettisyys ja luotettavuus TUTKIMUSTULOKSET Tutkimusjoukon kuvaus Hoitomuodon valinta Vastaajien kokemuksia hoitomuodon valintaan liittyvästä ohjauksesta Potilaiden toivoma ohjaus Kokemuksia hoitomuodon valintaan osallistumisesta JOHTOPÄÄTÖKSET POHDINTA 36 LÄHTEET 38 LIITE 1 43

5 1. JOHDANTO Tämän tutkimuksen tarkoitus on kuvata kroonista munuaisten vajaatoimintaa sairastavan potilaan kokemuksia saamastaan ohjauksesta ja vaikutusmahdollisuuksistaan hoitomuodon valinnassa. Tarkoitus on myös selvittää, minkälaista ohjausta ja neuvontaa potilaat olisivat halunneet saada voimaan tulleen lain potilaan asemasta ja oikeuksista mukaan potilaalla on oikeus osallistua päätöksentekoon hoidossaan. Potilaalle on annettava tietoa omasta sairaudestaan ja sen vaihtoehtoisista hoitomuodoista. Tieto on annettava niin, että potilas sen ymmärtää. (Potilaslaki 1992.) Haluamme selvittää, toteutuuko lain velvoite käytännössä potilaiden itsensä kokemana. Kiinnostuksemme kroonista munuaisten vajaatoimintaa sairastavien potilaiden hoitoon heräsi opintoihimme kuuluvassa terveys- ja sairausopintokokonaisuudessa. Krooninen munuaisten vajaatoiminta on loppuiän kestävä sairaus, joka vaikuttaa potilaan elämään sen kaikilla osa-alueilla. Suomessa kaikki, joilla ei ole lääketieteellistä estettä munuaissiirtoon, esimerkiksi sydänvikaa, laitetaan siirrännäisjonoon. Munuaissiirrettä voi kuitenkin joutua odottamaan vuosiakin. Elimistön omat hylkimisreaktiot voivat estää tai lopettaa munuaissiirteen toiminnan, jolloin potilas palaa dialyysihoitoon. (Kyllönen 2001.)Dialyysihoidossa olevien potilaiden hoitoa on tutkittu verrattain vähän. Aloite asian tutkimiseen, miten potilaat kokevat saamansa ohjauksen ja vaikutusmahdollisuutensa hoitomuodon valintaan, tuli Munuais- ja maksaliitolta, jossa asiaa oli pohdittu dialyysityöryhmän palaverissa. Munuaisten vajaatoiminnan hyvä hoito edellyttää potilaalta sitoutumista hoitoon. Potilaan hoitoon sitoutumista edesauttaa hänen mahdollisuutensa osallistua sairauttaan ja sen hoitoa koskevaan päätöksen tekoon. Aihe rajattiin koskemaan nimenomaan hoitomuotoihin ja niiden valintaan liittyvää ohjausta, koska aiheesta ei ole aikaisempia tutkimuksia. Potilaan ohjaukseen on viime vuosina kiinnitetty aiempaa enemmän huomiota. Edelleen tutkimuksissa kuitenkin välittyy ristiriita hoitohenkilökunnan mielestään antaman in-

6 5 formaation ja potilaan mielestään saaman informaation välillä (Leino-Kilpi, Iire Suominen, Vuorenheimo, Välimäki 1993.; Kyngäs, Kääriäinen, Ukkola, Torppa 2005). Tutkimuksen tavoite on sen tuottaman tiedon avulla kehittää kroonista munuaisten vajaatoimintaa sairastavan potilaan ohjausta hoitomuodon valinnassa.

7 6 2. KROONISTA MUNUAISTEN VAJAATOIMINTAA SAIRASTAVAN POTILAAN HOITO JA HOITOMUODOT 2.1. Kroonisen munuaisten vajaatoiminnan eteneminen Kroonisella munuaisten vajaatoiminnalla tarkoitetaan tilaa, jossa molemmat munuaiset ovat vaurioituneet ja toimivien nefronien (munuaiskerästen) määrä on siinä määrin vähentynyt, että munuaiset eivät enää pysty huolehtimaan tehtävästään normaalisti. Krooninen munuaisten vajaatoiminta voi johtua monesta syystä, ominaista sille kuitenkin on, että se kehittyy hiljalleen kuukausien jopa vuosien kuluessa, kun taas akuutti munuaisten vajaatoiminta kehittyy esimerkiksi kuivumisen seurauksena hyvinkin nopeasti. Vajaatoiminnan kehittyessä hiljalleen elimistö ehtii sopeutua muutoksiin, jotka äkillisesti kehittyessään aiheuttaisivat vaikeita oireita. Kroonisen munuaisten vajaatoiminnan vaikein muoto on uremia, jossa elimistöön kertyy ureaa. Ureaa eli virtsa-ainetta syntyy proteiini- ja typpiyhdisteiden lopputuotteena. Normaalisti ureaa syntyy vähän ja se poistuu munuaisten kautta virtsaan. Munuaisten vajaatoiminnassa proteiinien hajoaminen on lisääntynyt ja urean eritys virtsaan vähentynyt, mikä johtaa urea kertymiseen elimistöön. (Vauhkonen 1998, ) Munuaiskudos vaurioituu munuaistaudeissa, kuten munuaiskeräsentulehduksessa tai munuaisaltaantulehduksessa. Vaurioituminen voi johtua myös jostakin yleissairaudesta, esimerkiksi diabeteksesta tai korkeasta verenpaineesta. Jotkut lääkeaineet ja myrkyt vaurioittavat munuaiskudosta. Keskeinen tapahtuma vajaatoiminnan kehittyessä on kuitenkin aina toimivien nefronien määrän etenevä vähentyminen. Munuaisten vajaatoiminnan hiljalleen vähentyessä elimistö ehtii sopeutua oireisiin. Koska elimistö on sopeutunut muutoksiin, oireita alkaa esiintyä vasta, kun suuri osa nefroneista on tuhoutunut. (Iivanainen, Jauhiainen, Pikkarainen 1998, ) Krooninen munuaisten vajaatoiminta voidaan jakaa vaiheisiin. Ensimmäisen vaiheen aikana, jolloin toimivien nefronien määrä on alkanut vähetä, potilas on täysin oireeton. Rutiinitarkastuksissa potilaalla saatetaan todeta kohonnut ve-

8 7 renpaine, mutta tässä vaiheessa munuaiset kykenevät vielä huolehtimaan tehtävistään. (Vauhkonen 1998, 453.) Toiseen vaiheeseen siirryttäessä toimivia nefroneita on enää puolet. Tässäkään vaiheessa potilaalla ei yleensä ole oireita. Hänellä on todettavissa lievä anemia ja oireita saattaa ilmaantua poikkeusoloissa, esimerkiksi elimistön tulehdussairauksissa. (Vauhkonen 1998, 454.) Kolmannessa vaiheessa nefroneista toimii enää vajaat kymmenen prosenttia, mutta potilas pärjää kuitenkin vielä konservatiivisella hoidolla. Hänellä on oireita anemiasta, kohonneesta verenpaineesta, korkeasta veren fosfaattipitoisuudesta ja matalasta veren kalsiumpitoisuudesta sekä elimistön happamuustilasta. Pienikin munuaisten toimintakyvyn heikkeneminen huonontaa potilaan vointia. (Vauhkonen 1998, 454.) Neljäs vaihe eli uremia kehittyy, kun munuaiset eivät kykene enää lainkaan selviytymään tehtävistään. Ureaa kertyy elimistöön ja potilaalla on laaja-alaisia jatkuvia oireita, kuten väsymys, iho-oireet, pahoinvointi, ripuli, oksentelu ja virtsanhaju hengityksessä. Potilas ei enää tule toimeen konservatiivisella hoidolla vaan tarvitsee dialyysihoitoa. (Vauhkonen 1998, ) 2.2. Hoitomuodot Kroonisen munuaisten vajaatoiminnan hoitomuotoja ovat konservatiivinen hoito, dialyysihoidot ja munuaissiirre. Konservatiivisen hoidon keskeisin tavoite on vajaatoiminnan etenemisen hidastaminen, aineenvaihduntahäiriöiden korjaaminen ja uremiaan liittyvien oireiden hoitaminen. Vajaatoiminnan edetessä ei konservatiivinen hoito enää riitä, vaan siirrytään joko vatsankalvon läpi tehtävään tai valtimo-laskimo avanteen kautta tehtävään dialyysihoitoon. Dialyysihoidon avulla voidaan korvata munuaisten toiminnasta osa. Dialyysihoidossa käytetään hyväksi fysiokemiallista tapahtumaa diffuusiota. Tällä tarkoitetaan tapahtumaa, jossa aineeseen liuenneet molekyylit siirtyvät nesteessä siihen suuntaan, jossa niitä on vähemmän. Dialyysihoito perustuu puoliläpäisevän dialyysikalvon toi-

9 8 mintaan. Elimistöstä kyetään poistamaan sinne kertyneitä kuona-aineita ja korjaamaan elimistön kalium-, natrium-, vesi ja happoemästasapainoa. (Vauhkonen 1998, 458.) Konservatiivinen hoito Kroonisen munuaisten vajaatoiminnan etenemistä nopeuttavia tekijöitä ovat muun muassa kohonnut verenpaine, kohonneet rasva-arvot, sekä runsaasti proteiinia ja fosfaattia sisältävä ruokavalio. Kohonneen verenpaineen hoito on tärkeä munuaistaudin hidastaja. Hoidon tavoitteena on normaali verenpainetaso 135/85 mhg, diabeetikoiden kohdalla pyritään vielä alhaisempaan tasoon. Lääkkeettömän hoidon lisäksi verenpainetaudin hoidossa käytetään tavallisia verenpainelääkkeitä, kuten ACE-estäjiä, diureetteja, kalsiumestäjiä ja beetasalpaajia. (Vauhkonen 1998, 456.) Ruokavaliohoidolla pyritään munuaisten vajaatoiminnassa estämään haitallisten aineenvaihduntatuotteiden kreatiinin ja urean kertyminen elimistöön. Vajaatoiminnan edetessä elimistöön kertyy myös fosforia, joka aiheuttaa kalsiumin ja d- vitamiinin aineenvaihduntahäiriön, josta seuraa luustomuutoksia. Krooniseen munuaisten vajaatoimintaan liittyy lisäksi proteiinikataboliaa, insuliiniresistenssiä ja kohonneet veren rasva-arvot. Potilaan ravitsemustilaa seurataan säännöllisesti. Painon ohella mitataan säännöllisesti kalium-, fosfaatti-, kalsium-, magnesium-, kreatiini-, albumiini-, urea- ja rasva-arvoja. Munuaisten vajaatoiminnan eri vaiheissa noudatettava ruokavalio on yksilöllinen ja oireenmukainen. Ruokavalio saattaa ehkäistä vajaatoiminnan etenemistä ja on siksi keskeinen osa hoitoa. (Internet 1.) Lievässä ja keskivaikeassa munuaisten vajaatoiminnassa ruokavaliossa tulisi olla niukasti fosforia ja kohtuudella proteiinia. Ihanne on 0.8g proteiinia painokiloa kohti. Riittävään energian saantiin tulee kiinnittää huomiota, ettei proteiineja käytetä energiaksi. Runsaasti fosforia sisältäviä elintarvikkeita ovat maito ja maitovalmisteet, joiden määrä tulisi rajoittaa 2dl vuorokaudessa. Täysjyvävilja ja ruotoineen syötävät kalat sisältävät myös paljon fosforia, niitä olisi pyrittävä vält-

10 9 tämään. Pitäisi suosia valkoisia viljavalmisteita. Ruokavalion tukena voidaan käyttää fosforia sitovia lääkkeitä tai muita fosfori-kalsium aineenvaihduntaan vaikuttavia lääkkeitä. Kaliumrajoitus on tarpeen vain, mikäli kaliumarvo kohoaa. Kaliumia on lähes kaikissa ruoka-aineissa, eniten sitä on kasviksissa, hedelmissä ja täysjyväviljassa. Näiden rajoittaminen vähentää kaliumin saantia, lisäksi voidaan käyttää kaliumia sitovaa lääkettä. (Vauhkonen, 1998, 456.) Anemia syntyy suurelta osin erytropoietiinihormonin vähentyneestä tuotannosta. Erytropoietiinia voidaan antaa pistoksina ihon alle ja sitä voidaan käyttää jo lievissäkin munuaisten vajaatoiminnan tapauksissa. Lisäksi raudan saannista on huolehdittava antamalla rautaa suun kautta tai suoneen. Anemian hoidossa pyritään saamaan veren hemoglobiini tasolle grammaa/litra. (Vauhkonen, 1998, 456.) Kroonisen munuaisen vajaatoiminnan hoidossa pyritään välttämään kaikkia tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa haitallisesti tautiin. Tärkeää on lääkkeiden asianmukainen käyttö, varsinkin tulehduskipulääkkeitä tulee välttää. Muita tilanteita ovat muun muassa elimistön kuivumisen ehkäisy, esimerkiksi oksentelun tai ripulin yhteydessä, ja virtsateiden esteiden kuten eturauhasen liikakasvun hoitaminen. (Vauhkonen, 1998, ) Peritonealidialyysi Peritonealidialyysissä dialyysikalvona toimii potilaan oma vatsakalvo, peritoneum. Peritonealidialyysi hoidossa ennen hoitojen aloittamista potilaalle on asennettu vatsanpeitteiden läpi letku, katetri, jonka kautta tiputetaan dialyysineste vatsaonteloon. Tämä dialyysimuoto toteutetaan jatkuvana, jolloin siitä käytetään nimitystä CAPD-hoito (Continuous Ambulatory Peritoneal Dialysis) tai automaattisena dialyysina, josta käytetään nimitystä APD-hoito (Automated Peritoneal Dialysis). APD-hoito voidaan toteuttaa monella tavalla, mutta yleisin on CCPD- muotoinen hoito (Continuous Cyclic Peritoneal Dialysis), jossa kone hoitaa dialyysin öisin. (Vauhkonen 1998, 462.)

11 10 Vatsaontelossa on jatkuvasti dialyysinestettä puolitoista - kaksi litraa, jonka potilas neljä - viisi kertaa vuorokaudessa valuttaa pois ja vaihtaa uuden nesteen tilalle. Nesteitä on erilaisia ja ne eroavat toisistaan nesteen glukoosipitoisuuden perusteella. Glukoosipitoisuudeltaan korkeita nesteitä voidaan käyttää silloin, kun halutaan päästä eroon elimistöön kertyneestä nesteestä. CAPD-hoidon etuna diabeetikoille on se, että insuliinihoito voidaan toteuttaa lisäämällä insuliiniannokset dialyysinesteeseen. Veren kuona-aineiden ja suolojen määrä pysyy tasaisena CAPD-hoidossa, eikä vuotovaaraa ole. Haittana on muun muassa vatsakalvon tulehduksen eli peritoniitin riski. (Vauhkonen 1998, 462.) Hemodialyysihoito Hemodialyysihoidossa potilaan veri johdetaan dialysaattoriin, jossa dialysaattorin pumppu kierrättää sitä. Dialysaattorissa on tila verelle ja tila dialyysinesteelle. Nämä tilat ovat toisiinsa yhteydessä puoliläpäisevän kalvon välityksellä ja näiden välityksellä tapahtuu veren puhdistuminen. Hemodialyysihoitoja varten tehdään potilaalle ihon alle veritieyhteys. Valtimo-laskimo avanne eli Ciminofisteli tehdään useimmiten käsivarren valtimon ja laskimon välille. Tämä verisuonten yhteys voidaan korvata myös keinotekoisella siirrännäisellä. Yhteyden tarkoituksena on saada aikaan voimakas verenvirtaus ja valtimopaine laskimosuoniin. Voimakas paine kasvattaa laskimosuonia ja vähitellen syntyy ihonalaisten laskimoiden laajentunut verkosto. Laajentuneita verisuonia on helppo toistuvasti kanyloida dialyysia varten ja veri saadaan kiertämään riittävällä nopeudella, joka tulisi olla noin millilitraa tunnissa. Fisteli on pysyvä, eikä se aiheuta potilaalle haittaa. (Iivanainen ym. 2001, 268.) Hemodialyysissä potilaan veri joutuu kosketuksiin dialyysinesteen kanssa puoliläpäisevän kalvon välityksellä. Kalvo läpäisee elektrolyyttejä, vettä, ureaa ja kreatiniinia. Ulkoneste valmistetaan niin, että se muistuttaa mahdollisimman tarkasti veren soluväliainetta eli plasmaa. Dialyysineste ja veri kiertävät dialysaattorissa päinvastaisiin suuntiin. Hemodialyysi tehdään yleensä sairaalassa, mutta hyväkuntoinen potilas voi tehdä sen myös kotona. Kotidialyysi edellyttää kotiin dialyysikoneen hankintaa, lisäksi kotiin tarvitaan avustaja. Hemodialyysi

12 11 tehdään keskimäärin kolmasti viikossa ja se kestää kerrallaan noin neljä-viisi tuntia. Ennen dialyysin aloittamista verenpaine mitataan ja henkilö punnitaan. Näiden tulosten perusteella määritellään nesteenpoistotarve. (Iivanainen ym. 1998, 279.) Munuaisen siirto Ensimmäinen munuaisen siirtoleikkaus on Suomessa tehty Vuoden 2005 lokakuun loppuun mennessä niitä on tehty 4891 (Internet 2). Munuaissiirre korvaa dialyysihoidon. Potilaan yleistila ja perustaudin luonne ratkaisevat onko siirteestä hyötyä potilaalle (Iivanainen ym. 2001, 271). Kaikille potilaille munuaissiirto ei sovi esimerkiksi vaikean yleissairauden vuoksi. Korkea ikä ei ole este siirteelle, mikäli potilaan yleistila on hyvä. Munuaissiirron yksi edellytys on, että potilas on dialyysihoidossa ja riittävän hyvässä kunnossa (Vauhkonen 1998, 464). Suomessa kaikki elinsiirtotoiminta on keskitetty leikkaustoimenpiteineen Helsingin yliopistolliseen keskussairaalaan. Leikkausta edeltävistä ja leikkauksen jälkeisistä toimenpiteistä vastaavat keskussairaalat (Iivanainen ym. 2001, 271). Kun on arvioitu, että potilas hyötyy munuaissiirrosta eikä sille ole lääketieteellistä estettä, potilaan muiden sairauksien tai henkisen tilan suhteen, aloitetaan valmistelut potilaan ottamiseksi munuaissiirtolistalle. Potilaalle tehdään kudostyypitys. Kudostyypin lisäksi tutkitaan veriryhmä, kudosvasta-aineet ja virusvasta-aineet. Tämän jälkeen potilas ilmoitetaan transplantaatiotoimistoon munuaisensiirtolistalle. Jonossa olevien yleiskunnosta, ruokavaliosta ja hammashuollosta huolehtiminen on tärkeää. Mikäli arvellaan, että potilas ei soveltuisi munuaissiirtoon, pyydetään Helsingin Kirurgisen sairaalan elinsiirtokirurgeja arvioimaan potilaan soveltuvuus siirtoon. (Kyllönen, 2001.) Suomen lainsäädännön mukaan elävän munuaisen luovuttajaksi hyväksytään vain lähiomainen, joko toinen vanhemmista tai joku sisaruksista. Omaisluovuttajien osuus on noin viisi prosenttia siirroista, 95 prosenttia siirroista tehdään ai-

13 12 vokuolleen luovuttajan siirtoina kadaver-siirtoina. Munuaissiirrännäinen sijoitetaan lantioon nivustaipeen yläpuolelle. Omat munuaiset jätetään yleensä paikalleen. Leikkauksen jälkeen munuaissiirre alkaa yleensä toimia heti, mutta joskus se voi viedä viikkojakin. Siirrännäinen on vierasta kudosta, joten yhteensopivuus kokeista huolimatta on epävarmaa. Elinikäinen hyljinnän estolääkitys on välttämätön. Akuutti hyljintä on usein oireeton ja ilmenee veren kreatiinitason nousuna 3-6-kuukauden kuluessa siirrosta. Hyljinnän oireita voivat olla kuume, huonovointisuus, painonnousu ja virtsamäärien vähentyminen. Se on useimmiten hoidettavissa kortisoniannoksen tilapäisellä nostolla (Vauhkonen 1998, 465). Siirtotulokset ovat jatkuvasti parantuneet, yli puolet munuaissiirteistä toimii hyvin vielä 20 vuoden kuluttua. Oleellista on tunnistaa hyljintä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jolloin se voidaan lääkityksen säätelyllä pysäyttää tai ainakin hidastaa (Internet 2). 3. KROONISTA MUNUAISTEN VAJAATOIMINTAA SAIRASTAVAN POTILAAN OHJAUS 3.1. Potilaan ohjaus Sarvimäen ja Stenbock-Hultin (1996) mukaan terveyskasvatusta voidaan käyttää eräänlaisena yläkäsitteenä, joka kattaa kaiken terveyteen ja sairauteen liittyvän opetuksen ja kasvatuksen. Tämän näkemyksen mukaan opettaminen merkitsee terveyskasvatuksen soveltamista sairaalaympäristöön. Terveyskasvatuskäsite voidaan jakaa neuvontaan, opetukseen, ohjaukseen ja valistukseen. Muita lähikäsitteitä ovat potilaan informoiminen ja valistus (Sarvimäki & Stenbock-Hult 1996, ). Marttila ja Piekkola (1996) määrittelevät käsitteet opetus ja ohjaus erikseen. Opetuksella tarkoitetaan ennakoitua, tavoitteeseen tähtäävää toimintaa, kun taas ohjaus on henkilökohtaista neuvontaa tai opastusta, jonka tarkoitus on auttaa potilasta löytämään oikeat ratkaisut. Opetuksella pyritään vahvistamaan

14 13 potilaan itsehoitotaitoja. Informoimisella tarkoitetaan potilaalle annattavaa suullista tai kirjallista tietoa hänen sairaudestaan ja sen hoidosta (Marttila & Piekkola 1996, 60 61). Tässä työssä ohjaus käsitetään tavoitehakuiseksi toiminnaksi, jonka tarkoitus on antaa potilaalle tietoa hänen terveydentilastaan, sairaudestaan ja eri hoitomuodoista sekä niiden merkityksistä. Ohjauksella tähdätään sekä potilaan itsehoitovalmiuksien lisääntymiseen että hänen sairaudenhoitonsa liittyvän ratkaisukykynsä vahvistamiseen. Ohjauksen synonyymeiksi käsitetään opetus ja informointi. Valistus ja neuvonta käsitetään lähinnä terveyskasvatukseen liittyviksi toiminnoiksi. Potilasohjaus on kiinteä osa potilaan hoitoprosessia. Ohjaussuhde on kaksisuuntainen vuorovaikutussuhde (Lipponen 2004, 51). Ohjauksen perustana on myönteinen ja tasa-arvoinen vuorovaikutus. Ohjauksen tavoitteena voidaan pitää sitä, että potilas oppii hoitamaan itseään mahdollisimman hyvin. Potilasohjauksella tuetaan potilaan hoitoon sitoutumista sekä hänen mahdollisuuttaan osallistua hoitoaan koskeviin päätöksiin. Potilasohjauksella lisätään turvallisuudentunnetta ja vähennetään ahdistusta ja pelkoja. (Lipponen 2004.; Kyngäs & Kääriäinen 2004.; Koivula & Åstedt-Kurki 2004.; Marttila & Piekkola 1996.; Sarvimäki & Stenbock-Hult 1996.) Potilasohjaus voi olla laadultaan joko kirjallista, suullista tai elektronista ja se voidaan toteuttaa joko henkilökohtaisesti tai ryhmässä (Kukkurainen, Mäkeläinen & Kyngäs 2004, 12 16). Potilaan opettaminen ja ohjaus vaatii suurta ammattitaitoa. Potilas on kohdattava yksilönä, oman tilansa asiantuntujana. Ohjaajan on hallittava sekä ohjattavan aiheen sisältö että opetusmenetelmät. Opetukseen on käytettävä aikaa potilaan yksilöllisen tilanteen mukaan. Potilaan opettaminen katsotaan useimmiten hoitajan tehtäväksi. (Nylander 2002,19.) Tytti-Maarit Ervasti (2004) tutki pro gradu työssään Oulun yliopistollisen sairaalan perioperatiivisten sairaanhoitajien valmiuksia ohjata potilaita. Ervastin mukaan perioperatiivisilla sairaanhoitajilla oli hyvät tiedolliset valmiudet ohjata potilaita, heillä oli myös taidollisesti hyvät valmiudet ohjaukseen. He osasivat hyvin ottaa huomioon omaiset, arvioida ohjaustarpeen, valmistella potilaan tutkimukseen tai toimenpiteeseen ja olla vuorovai-

15 14 kutuksessa potilaan kanssa. Toisaalta itsehoidon ohjausta pidettiin hankalana. Asenteelliset valmiudet olivat ristiriitaiset. Joidenkin vastausten perusteella kahdella kolmasosalla oli positiivinen asenne potilaan ohjaukseen, kun taas joidenkin vastausten perusteella lähes kolmanneksella oli negatiivinen asenne ohjaukseen. Lähes kaikki pitivät tärkeänä ottaa huomioon potilaan tarpeet ja elämäntilanne sekä tunteet ohjauksen aikana. Ohjausta annettiin pääasiallisesti suullisesti. Ohjauksen ulkoiset olosuhteet olivat perioperatiivisessa hoitotyössä huonot, lisäksi sairaanhoitajat kokivat tarvitsevansa perehdytystä ja koulutusta potilasohjaukseen sekä työyksiköiden käytössä olevaan potilasohjausmateriaaliin. Potilasohjauksen kehittämiseen kaivattiin lisää tukea ja kannustusta työnjohdolta. (Ervasti 2004.) Kyngäs, Kääriäinen Ukkola ja Torppa (2005) ovat tutkineet potilaiden käsityksiä saamastaan ohjauksesta. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää potilaiden käsityksiä heidän saamastaan ohjauksesta. Tavoitteena oli kehittää potilaan ohjausta. Aineisto kerättiin sitä varten kehitetyllä mittarilla yhden sairaalan potilaista. Strukturoimattomat kysymykset analysoitiin laadullisen tutkimuksen analyysillä ja strukturoidut tilastollisella analyysillä. Tuloksista käy ilmi, että potilaat eivät kokeneet saavansa riittävästi ohjausta ennen sairaalaan tuloa. Potilaiden ohjausta ennen sairaalaan tuloa olisi kehitettävä, jotta heille jäisi aikaa harkita hoitovaihtoehtoja. Sairaalassa saatu ohjaus koettiin melko riittäväksi. Sairauden oireista ja hoidosta koettiin saadun ohjausta tarpeeksi. Sen sijaan ennusteesta ja hoitovaihtoehdoista ohjausta toivottiin lisää. Lisää ohjausta toivottiin myös hoidon jälkeisistä ongelmista, joiden tunnistaminen ja hoito ovat tärkeitä kotiutusvaiheessa. Tutkimuksen mukaan ohjaus sairaalassa toteutui pääsääntöisesti potilaslähtöisesti, mutta yksilöllistä elämäntilannetta ei aina otettu riittävästi huomioon. Ohjaus oli puutteellisinta sosiaalisen tuen alueella. Ohjauksen resurssit olivat hyvät. Hoitajilla tulisi olla ohjaukseen myönteinen asenne ja heillä tulisi olla ohjaukseen riittävästi aikaa. Ohjauksella on vaikutusta potilaiden tietoon, asennoitumiseen ja hoitoon sitoutumiseen. Ohjauksessa tulisi entistä enemmän ottaa huomioon potilaiden omaiset ja lääkehoito sekä tukea potilasta osallistumaan hänen hoitoaan koskevaan päätöksentekoon. (Kyngäs ym )

16 Pitkäaikaissairaan potilaan ohjauksen erityispiirteitä Munuaisten vajaatoimintaa sairastava ihminen elää ajanjaksoa, joka on merkittävä kasvutapahtuma. Kasvutapahtumaan osallistuu ennen kaikkea potilas itse, hänen läheisensä ja moniammatillinen yhteistyöryhmä. Tähän vaiheeseen vaikuttavat munuaispotilaan omat voimavarat: tarpeet, merkitykset, arvot ja tavoitteet. Hoitotyöntekijöiden tavoitteena on kulkea tätä polkua yhdessä potilaan kanssa tukien, ohjaten ja turvallisuutta luoden. Munuaisten vajaatoimintaa sairastavan ihmisen on koettava olevansa hyväksytty sellaisenaan ja että hänellä on täysi itsemääräämisoikeus sekä päätäntävalta oman elämänsä suhteen. Ilman tätä pohjaa on vaikea luoda luottamuksellista ja tasa-arvoista suhdetta hoitotyöntekijän ja munuaispotilaan välille, joka on pohjana muun muassa onnistuneelle ohjaukselle. (Latja, Oksanen, Rapola, Salo 1997.) Pitkäaikaissairaan potilaan hoitajan on tärkeä vahvistaa potilaan luottamusta siihen, että hän kykenee tulemaan toimeen sairautensa oireiden kanssa. Oleellista on huomioida myös potilaan perheen tukeminen. Ohjaamista helpottaa, mikäli hoitaja tuntee potilaan ja perheen, koska silloin hänellä on näkemys arkitodellisuudesta, jossa potilas ja perhe-elävät. (Ryan 1996, Dobbs 1999, Madigan & FittzGerald 1999, Kukkurainen ym ) Munuaispotilaan hoidon toteuttamisessa tärkeitä yhteistyökumppaneita ovat diabeteshoitaja, jalkaterapeutti, ravitsemusterapeutti ja sosiaalityöntekijä. Munuaissairauden edetessä potilas kohtaa sairautensa hoidossa monia uusia asioita, kuten ruokavaliorajoitukset, lääkehoidon muutokset, munuaisten vajaatoiminnan etenemisestä johtuvat oireet sekä tulevaisuuteen ja hoitomuodon valintaan liittyvät kysymykset. Nämä askarruttavat sekä potilasta että hänen omaisiaan. näissä tilanteissa kiinteä yhteys hoitopaikkaan ja tuttu hoitaja ovat ensiarvoisen tärkeä tuki potilaalle. Ennen dialyysihoidon aloitusta potilaat ovat sisätautipoliklinikan tai munuaispoliklinikan asiakkaita. Dialyysihoidon lähestyessä he siirtyvät dialyysipoliklinikalle, jossa nefrologi ja dialyysihoitaja vastaavat dialyysihoidon suunnittelusta ja siihen liittyvästä ohjauksesta. Munuaisen siirron jälkeen potilaat palaavat takaisin poliklinikalle, jolloin aluksi seurataan vointia ja

17 16 veriarvoja viikoittain. Monien potilaiden kanssa hoitosuhde on vuosien mittainen ja kehittyy kiinteäksi. (Pentti 2005, 3.) 4. TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN 4.1. Tutkimusongelmat ja tutkimuksen tarkoitus Tutkimusongelmat ovat - Miten kroonista munuaisten vajaatoimintaa sairastavat potilaat kokevat mahdollisuutensa vaikuttaa hoitomuodon valintaan? - Minkälaista ohjausta kroonista munuaisten vajaatoimintaa sairastavat potilaat kokevat saaneensa hoitomuodon valintaan? - Minkälaista neuvontaa ja ohjausta kroonista munuaisten vajaatoimintaa sairastavat potilaat olisivat halunneet saada hoitomuodon valintaan? Tutkimuksen tarkoitus on kuvata kroonista munuaisten vajaatoimintaa sairastavien potilaiden kokemuksia saamastaan ohjauksesta ja vaikutusmahdollisuuksistaan hoitomuodon valinnassa. Tarkoituksena on myös selvittää, minkälaista ohjausta he olisivat halunneet saada hoitomuodon valinnassa. Potilaslain mukaan potilaan hoidosta on päätettävä yhteisymmärryksessä hänen kanssaan siinä määrin, kun se on mahdollista. Potilaalle on annettava se tieto, minkä hän tarvitsee voidakseen osallistua hoitoaan koskevaan päätöksen tekoon ja selvitys on annettava niin, että potilas sen ymmärtää. (Potilaslaki 1992.) Tutkimuksella haluttiin saada selville, miten tämä toteutuu käytännössä. Kokevatko potilaat, että heille annetaan riittävästi tietoa, jotta he voisivat osallistua päätöksen tekoon hoitomuodon valinnasta ja kuunnellaanko heitä päätöksentekoprosessissa. Tutkimuksen tarkoitus ja tarpeellisuus ovat perusteltuja, koska

18 17 riittävä tiedonsaanti on edellytys potilaan sairauttaan koskevaan päätöksen tekoon osallistumiseen Tutkimusote ja tutkimuksen filosofiset lähtökohdat Tämän tutkimuksen luonne on sekä kvantitatiivinen eli määrällinen, että kvalitatiivinen eli laadullinen. Kvantitatiivisia ja kvalitatiivisia tutkimus menetelmiä voidaan käyttää rinnakkain ja ne voivat täydentää toinen toisiaan. (Hirsjärvi, Remes, Sajavaara 2005, 126.) Todellisuutta tutkittaessa asioita ja tapahtumia käsitteellistetään ja niiden erilaisia ominaisuuksia erotellaan. Hoitotieteellisessä tutkimuksessa käsitteellistetään ihmisen ja terveyden välistä suhdetta sekä inhimillistä toimintaa. Laatu ja määrä eivät ole toisistaan erillisiä. Määrällisesti voidaan mitata, kuinka paljon jotakin laatua esiintyy. Tutkimuksen tarkoitus ja tavoite määrittävät, mitä menetelmiä tutkimuksessa käytetään. (Leino-Kilpi 1998, ) Erilaisten tutkimusmenetelmien samanaikaisesta käytöstä ongelman tutkimiseen käytetään termiä triangulaatio. Kvantitatiivisen ja kvalitatiivisen tutkimuksen triangulaatio voidaan tehdä tutkimusprosessinaikana samanaikaisesti. Kvalitatiivisella tutkimuksella pyritään tekemään havaintoja ihmisten kokemuksista ja niiden merkityksistä ja kvantitatiivisella tutkimuksella mittaamaan määrällisesti muita muuttujia. (Krause & Kiikkala 1996, Leino-Kilpi 1998.) Kvantitatiivisessa tutkimuksessa korostetaan yleispäteviä syyn ja seurauksen lakeja. Taustalla on realistinen ontologia, jonka mukaan todellisuus näyttäytyy objektiivisesti todettavista tosiasioista. (Hirsjärvi ym. 2005, 130.) Kvantitatiiviselle tutkimukselle ominaista on tilastollinen merkittävyys, hypoteesit, ennustettavuus, toistettavuus, reliaabelius ja validius. Tutkimuksen päämääriä ovat tilastollinen kuvaus ja tosiasioiden toteaminen. (Soininen 1995, 36.) Kvalitatiiviselle tutkimukselle ominaista on selittäminen ja kuvailu. Kvalitatiivisen tutkimuksen lähtökohta on todellisen elämän kuvaaminen. Tutkimus on luonteeltaan kokonaisvaltaista. Kvalitatiivisella tutkimuksella pyritään ymmärtämisen kehittämiseen ja uusien ilmiöiden löytymiseen. (Hirsjärvi ym. 2005, )

19 18 Tutkimus perustuu taustafilosofialtaan fenomenologiseen lähestymistapaan. Fenomenologisessa tutkimuksessa peruslähtökohta on ihmisen kokemuksen kuvaaminen ja ymmärtäminen, tutkija on kiinnostunut niistä merkityksistä, joita ihmiset ilmiöille antavat. Tavoitteena on tuoda esiin tutkittavan kokemus mahdollisimman aitona. Tutkimuksessa valitaan harkinnanvaraisesti sellainen joukko tutkittavia, joilla on kokemuksia tutkittavasta asiasta ja jotka ovat halukkaita jakamaan kokemuksensa. (Paunonen & Vehviläinen-Julkunen 1998, ) Laineen (2001) mukaan fenomenologisen tutkimuksen perustana olevia filosofisia ongelmia ovat ihmiskäsitys ja tiedonkäsitys eli millainen ihminen on tutkimuskohteena, miten tuollaisesta kohteesta saadaan inhimillistä tietoa ja millaista tämä tieto on luonteeltaan. (Laine 2001, Tuomi & Sarajärvi 2004.) Fenomenologinen tutkimus voidaan tarkentaa inhimillisen kokemuksen tutkimiseksi. Tutkimus lähtee ajatuksesta, että ihmisen suhde maailmaan on tarkoituksellinen. Koska kaikki ilmiöt merkitsevät yksilölle jotain, kokemus muodostuu merkitysten mukaan. (Heikkinen & Laine 1997, Tuomi & Sarajärvi 2004.) Elektroninen mot-sanakirja määrittelee sanan kokemus tarkoittavan kokemalla saatua tietoa tai taitoa (Internet 3). Potilaan kokemuksella käsitetään tässä työssä hänen subjektiivista näkemystään saamastaan hoidosta tai ohjauksesta. Hoitotieteellisissä tutkimuksissa käytetään paljon fenomenologista suuntausta, jolloin todellisuus näyttäytyy subjektin antamien merkitysten ja tulkintojen kautta. Syntyneet merkitysrakenteet eivät ole välittömiä aistihavaintoja vaan, ihmisen tietoisuuden jäsentämiä. Todellisuus näyttäytyy siis subjektin antamien merkitysten ja tulkintojen kautta. Tämä tarkoittaa että samalle kohteelle annetut merkityssisällöt ovat erilaisia eri yksilöillä. Fenomenologisen suuntauksen mukaisessa tutkimuksessa ei pyritä ilmiöiden selittämiseen yleisten lakien muodossa, vaan yksilöitten koetun maailman ymmärtämiseen tutkijan koetun maailman kautta. (Elomaa & Lauri 1999, ) 4.3 Tutkimusmenetelmä ja tutkimusjoukko Tutkimuksen tiedonantajiksi valittiin kroonista munuaisten vajaatoimintaa sairastavat potilaat: Akuutti munuaisten vajaatoiminta ja siitä seuraava hoitomuodon

20 19 valinta suljettiin tutkimusongelman mukaisesti pois. Toisaalta akuutti munuaisten vajaatoiminta, joka johtaa siirteeseen, muuttuu krooniseksi munuaisten vajaatoiminnaksi, eikä näitä vastaajia ole karsittu pois. Ongelmaksi tutkimuksessa muodostui vastaajien tavoittaminen. Kyselyä ei haluttu toteuttaa sairaalassa, koska se olisi rajannut vastaajat vain niihin, jotka tuona aikana käyvät sairaalassa. Oletimme siis, että vastaajista suuri osa olisi ollut potilaita, joiden hemodialyysihoito toteutetaan sairaalassa. Halutusta tutkimusjoukosta ei myöskään ollut mahdollista saada henkilö- tai osoitetietoja. Lopulta etsittiin Munuais- ja maksaliiton alueelliset jäsenyhdistykset koko Suomen alueelta. Jäsenyhdistysten hallitusten jäseniin otettiin yhteyttä sähköpostitse ja tiedusteltiin halukkuutta jakaa alueyhdistyksensä jäsenille tutkimuslomakkeita. Halukkaita jäsenyhdistyksiä löytyi neljä. Tutkimusmenetelmäksi valittiin postituskysely, koska siten on mahdollista tavoittaa riittävän iso kohdejoukko. Muita etuja ovat sen nopeus ja vaivaton aineiston saanti. Tosin hyvän kyselylomakkeen tekeminen vie aikaa ja vaatii tutkijalta taitoa. (Hirsjärvi ym. 2005, 184.) Postituskyselyllä vältetään myös tutkijan läsnäolo, jonka toiset vastaajat kokeva vaikeaksi henkilökohtaisista mielipiteistä puhuttaessa (Alkula, Pönttinen & Ylöstalo 2002, 139). Satakunnan jäsenyhdistykselle kyselylomakkeita annettiin jaettavaksi 25 kappaletta, pohjois- Savon jäsenyhdistykselle 10 kappaletta, Uudenmaan jäsenyhdistykselle 11 kappaletta ja Päijät-Hämeen jäsenyhdistykselle 20 kappaletta. Satakunnan jäsenyhdistykselle kyselylomakkeet lähetettiin , Pohjois- Savon ja Uudenmaan jäsenyhdistyksille Kyselylomakkeessa toivottiin vastausta mennessä. Mukana olivat vastauskuoret, jotka oli osoitettu Munuais- ja maksaliitto ry:n toimistoon Helsinkiin. Kuoret oli varustettu tutkijan nimellä, jotta ne olisi mahdollista avaamattomina toimittaa tutkijoille. Päijät- Hämeen jäsenyhdistykselle kyselylomakkeet lähettiin elokuussa 2005 ja niissä toivottiin vastausta mennessä. Loput 36 kyselylomaketta lähetettiin syyskuussa dialyysityöryhmän sihteerille jaettavaksi liiton järjestämillä valtakunnallisilla kursseilla. Näissä kyselylomakkeissa vastausta toivottiin lokakuun 2005 loppuun mennessä. Liiton toimistosta lomakkeita lähetettiin tutkijoille säännöllisin väliajoin, viimeiset saapuivat

21 20 Tutkimuksen kyselylomake sisältää sekä laadullisesti että määrällisesti analysoitavia kysymyksiä. Avoimilla kysymyksillä haettiin ennalta arvaamattomia seikkoja ohjauksesta ja potilaan kokemuksista sekä haluttiin antaa vastaajalle mahdollisuus kertoa asiasta omin sanoin ja tuoda ilmi näkökulmia, joita tutkijat eivät olleet huomanneet. Avoimiin kysymyksiin päädyttiin myös, koska tutkimuksen tarkoitus on kuvata potilaan kokemus mahdollisimman aitona. Kysymyksillä, joissa on valmiit vastausvaihtoehdot, haluttiin tietoa ilmiöistä, jotka tutkijoiden mielestä mahdollisesti toteutuvat hoitomuodon valinnassa ja siihen liittyvässä ohjauksessa. Strukturoidut monivalintakysymykset myös helpottavat vastaamista (Hirsjärvi ym. 2005, 190) Aineiston analysointi Kvantitatiivisen tutkimuksen ominaispiirre on aineiston systematiikka. Aineisto on saatettava formaaliseen muotoon, jotta sitä on mahdollista tilastollisesti käsitellä (Alkula ym. 2002, 157). Aineiston muuttujille annettiin numeeriset koodit ja sen jälkeen tiedot syötettiin SPSS-ohjelmaan. Ensimmäiseksi otettiin frekvenssijakaumat jokaisesta väittämästä. Sen jälkeen tutustuttiin vastaajien taustatietoihin, tutkittiin vastaajien ikää, sukupuolta ja hoitomuotoa. Seuraavaksi tutkimme, ovatko ikä ja sukupuoli sidoksissa siihen, miten potilas koki vaikutusmahdollisuutensa hoitomuodon valintaan sekä miten paljon ja minkälaista ohjausta hän koki saaneensa. Kvalitatiivisen tutkimuksen aineiston analyysin on tarkoitus luoda aineistoon selkeyttä. Analyysillä pyritään tiivistämään aineisto, kadottamatta sen informaatiota. Laadullisessa tutkimuksessa aineistoa tarkastellaan kokonaisuutena. Huomio kiinnitetään siihen, mikä on teoreettisen viitekehyksen ja kulloisenkin kysymyksenasettelun kannalta olennaista. (Alasuutari 1993, 40.) Sisällön analyysi on menettelytapa, jolla voidaan analysoida dokumentteja. Sen avulla voi järjestää, kuvailla tai kvantifioida tutkittavaa ilmiötä. Sisällön analyy-

22 21 sissä pyritään rakentamaan sellaisia malleja, jotka esittävät tutkittavaa ilmiötä tiivistetyssä muodossa ja joiden avulla tulkittava ilmiö voidaan käsitteellistää. (Kyngäs & Vanhanen 1999, 3-6.) Aloitimme aineistoon perehtymisen kokoamalla avoimet kysymykset omaksi ryhmäkseen. Aineisto ryhmiteltiin tutkimustehtävien mukaan. Aineiston alkuperäisilmaukset käytiin läpi ja etsittiin samankaltaisuuksia. Samaa tarkoittavat yhdistettiin yhdeksi luokaksi. Vastauksesta poimittiin tieto, joka vastasi tutkimusongelmiin. Samankaltaiset asiat ryhmiteltiin yhteen. Käsitteellistäminen seurasi ryhmittelyä. Käsitteellistämisessä vastauksista muodostettiin käsitteitä. Ryhmitetyille käsitteille määriteltiin kuvaavat käsitteet. Käsitteiden yhdisteleminen antoi vastauksia tutkimustehtäviin Eettisyys ja luotettavuus Eettiset kysymykset ovat tutkimuksessa erityisen tärkeitä, silloin kun tutkimuskohteena on ihminen tai ihmisryhmä. Tutkimukseen osallistuvilla on oikeus pysyä nimettöminä eli heillä on oikeus edellyttää, ettei heidän henkilöllisyytensä paljastu tutkimuksessa. Tutkimus ei saa sisältää mitään sellaista, mistä tutkittavien henkilöllisyys olisi tunnistettavissa. (Soininen 1995, 129.) Kyselylomakkeen saatekirjeessä (Liite 1) kerrottiin, että vastaajien henkilöllisyys ei tule paljastumaan tutkijoille missään vaiheessa. Vastaajat lähettivät kyselylomakkeet Munuais- ja maksaliitto ry:n toimistoon, josta vastauskuoret lähettiin avaamattomina tutkijoille. Kyselylomakkeissa kyseltiin taustatietoina muun muassa sairaanhoitopiiriä, jonka alueella vastaaja elää, sekä dialyysinhoidon kestoa. Nämä tiedot yhdessä käytettynä saattaisivat jossakin tapauksessa johtaa vastaajan henkilöllisyyden paljastumiseen alueellisesti, siksi tietoja ei käytetty yhdessä. Tutkimukseen osallistuminen ja kyselylomakkeen täyttäminen oli vapaaehtoista ja tämä mainittiin saatekirjeessä. Tutkimukseen osallistuvilla on lisäksi oikeus tietää, mihin he osallistuvat ja miten heidän antamaansa tietoa käytetään. Saatekirjeessä on kerrottu, että tutkimustuloksien avulla pyritään kehittämään munuaispotilaiden

23 22 hoitoa ja ohjausta. Kyselylomakkeita ei tulla käyttämään muuhun tarkoitukseen eikä niitä anneta sivullisille. Tutkimuksen luotettavuutta tarkastellessa täytyy ottaa huomioon lukuisia eri seikkoja. Luotettavuuden tarkastelun tulisi tapahtua kahdella tasolla: mittavälineen eli instrumentin osalta sekä koko tutkimuksen tasolla.(soininen 1995, 119.) Tutkimuksen luotettavuutta tarkasteltaessa avainkäsitteitä ovat: reliaabelius, joka tarkoittaa mittaustulosten toistettavuutta, ja validius, joka tarkoittaa mittarin tai tutkimusmenetelmän kykyä mitata juuri sitä, mitä oli tarkoituskin tutkia. Kvantitatiivisessa tutkimuksessa on kehitetty erilaisia menetelmiä, joiden avulla voidaan arvioida käytetyn mittarin luotettavuutta. Kvalitatiivisessa tutkimuksessa pääasiallisin luotettavuuden kriteeri on tutkija itse ja sen vuoksi luotettavuuden arviointi kohdistetaan koskemaan koko tutkimusprosessia. (Hirsjärvi ym. 2005, ) Tämän tutkimuksen oli tarkoitus kuvata potilaiden kokemuksia mahdollisuuksistaan vaikuttaa hoitomuotonsa valintaan ja siihen saamastaan ohjauksesta. Avoimet kysymykset, joilla haluttiin tarkempaa ja syvällisempää tietoa asiasta, olivat jääneet joissakin kysymyslomakkeissa vastauksiltaan suppeiksi tai kokonaan vastaamatta. Tämän voidaan katsoa laskevan validiteettia. Kyselylomake pyrittiin laatimaan objektiivisesti, ilman ennakko-oletuksia tuloksista, myös kaikenlaista johdattelua haluttiin välttää. Osa vastaajista oli jättänyt jotain kohtia tyhjiksi. Tämän voidaan olettaa johtuvan siitä, että kyseisiä tietoja ei haluttu kertoa. Tuloksia analysoitaessa vastausvaihtoehdot osoittautuivat riittäviksi. Kysymys, jossa kysyttiin, keneltä sai sairauteen liittyen eniten tietoa, osoittautui huonosti ohjeistetuksi. Vastaajat olivat vain merkinneet, keneltä olivat tietoa saaneet, eivät, keneltä sitä oli tullut eniten. Aineistoa analysoitaessa huomattiin, että olisi ollut tarpeen määritellä vastausvaihtoehdot. Raportin luotettavuutta lisää se, että tulokset on raportoitu rehellisesti ja vääristelemättä niitä. Tulokset on esitetty niin, että lukija voi nähdä, miltä pohjalta päätelmiä on tehty. Raportissa on käytetty sitaatteja ja ne on säilytetty yhdenmukai-

24 23 sina aineiston kanssa. Aineiston analyysin luotettavuutta lisää se, että tutkijoita oli kaksi ja molemmat lukivat vastaukset ja sisältö analysoitiin yhdessä. Postituskyselyn suurin ongelma on kato. Kadon suuruus riippuu vastaaja joukosta ja tutkimuksen aiheesta. Tutkija joutuu tavallisesti karhuamaan kyselylomakkeita, karhuaminen toistetaan yleensä kaksi kertaa (Hirsjärvi ym. 2005, 185). Postituskyselyiden kato on yleensä aiheesta riippuen prosenttia, mikäli on lähetetty kaksi muistutuskirjettä (Alkula ym. 2002, 138). Tässä tapauksessa kyselylomakkeita lähetettiin 100 kappaletta, joista palautui 59 kappaletta, eli vastausprosentti on 59, mitä voidaan pitää riittävänä tutkimuksen luotettavuuden kannalta. Tässä tapauksessa katoon varmasti vaikutti se, ettei kyselylomakkeita ollut mahdollista karhuta, koska tutkijoilla ei ollut kyselyyn vastaajien osoitetietoja. Vastausprosenttiin vaikutti myös kyselylomakkeen toimitustapa. Toisaalta se saattoi motivoida vastaamaan, mutta toisaalta jossakin tilanteessa saatuun kyselylomakkeeseen ehkä unohti vastata. Vastauslomakkeista yli puolet toimitettiin kesällä jolloin ihmisten tavoitettavuus saattaa ole heikko. Palautetut kyselylomakkeet olivat asiallisesti täytettyjä, mutta joissakin lomakkeissa avoimet kysymykset oli jätetty väliin, mikä ehkä saattaa kertoa siitä, että avoimia kysymyksiä on liikaa. Tutkimuksen voidaan kuitenkin olettaa olevan toistettavissa, testattaessa kroonista munuaisten vajaatoimintaa sairastavia potilaita, koska vastaajissa oli edustettuna laaja joukko potilaita. Vastausprosenttia voidaan pitää hyvänä, kun muistutuskirjeitä ei lähetetty. Kyselyn valinta aineiston keruumenetelmäksi oli, hyvä ja tulokset vastaavat tutkimusongelmiin. Määrällisen tutkimuksen yksi tavoite on tutkimustulosten yleistettävyys (Hirsjärvi ym. 2005, 132). Tässä tutkimuksessa se ei kaikilta osin onnistunut. Kyselyyn vastanneiden määrä oli kyllä luotettavuuden kannalta riittävä, mutta eri hoitomuotojen osalta jotkut hoitomuodot jäivät niin vähän edustetuiksi, ettei niiden osalta voi tehdä kovin laaja-alaisia yleistyksiä. Tuloksia analysoitaessa, niiden kysymysten kohdalla, jossa vertailimme eroja eri hoitomuotojen välillä, yhdistimme sekä kotihemodialyysiä toteuttavan vastaajan että sairaalassa tapahtuvassa hemodialyysissä käyvät vastaajat yhdeksi ryhmäksi. Samoin yhdistimme sekä automaattisen peritoneaalidialyysin omaavat että jatkuvan peritoneaalidialyysin omaavat samaksi ryhmäksi. Munuaissiirteen saaneet vastaa-

25 24 jat olivat omana ryhmänään, riippumatta siitä, kertoivatko he, mikä hoitomuoto heillä oli ennen siirrettä ollut. Tämä ei kuitenkaan vähennä opinnäytetyön arvoa. Tutkimus antoi joka tapauksessa tärkeää tietoa siitä, miten vastaajat kokivat saamansa ohjauksen ja mahdollisuutensa vaikuttaa hoitomuodon valintaan. Jäsenyhdistykset saivat itse päättää millä perusteella jakoivat kyselylomakkeet, tämä alentaa myös tulosten yleistettävyyden luotettavuutta, koska ei ole tarkkaan tiedossa millä perusteella lomakkeet on jaettu. 5. TUTKIMUSTULOKSET 5.1 Tutkimusjoukon kuvaus Tutkimukseen osallistui 59 vastaajaa (n=59). Vastaajat jaettiin kuuteen ikäryhmään; vuotiaita oli 1.7 %, vuotiaita oli myös 1.7 %, vuotiaita oli 6.8 %, vuotiaita oli 15.3 %, vuotiaita oli 40.7 % ja yli 65-vuotiaita oli 33.9 % vastaajista. Naisia vastanneista oli 64.4 % ja miehiä 35.6 %. Vastaajista 57.6 % (n=34) kävi hemodialyysissä ja 1.7 % (n=1) hoitomuoto oli kotihemodialyysi. Jatkuva peritoneaalidialyysi oli 6.8 %:lla (n= 4) ja automaattinen peritoneaalidialyysi 3.4 %:lla (n=2) vastaajista. Munuaissiirteen oli saanut 30.5 % (n=18) vastaajista. Vastaajia oli kaikkien Suomen sairaanhoitopiirien alueilta. 5.2 Hoitomuodon valinta Kysymykseen, jossa kartoitettiin sitä, minkä hoitomuodon vastaajat olisivat halunneet ja miksi, vastauksen olivat kirjoittaneet lähes kaikki (n=50) kyselylomakkeen palauttaneista. Hemodialyysi oli toivotuin hoitomuoto, sitä oli toivonut vastaajista yli puolet (n=30), syyksi mainittiin sen turvallisuus. Lähes kaikki vastaa-

26 25 jista olivat halunneet sitä hoitomuotoa, joka oli aloitettukin. Mikäli haluttua hoitomuotoa ei ollut aloitettu, löytyi taustalta jokin lääketieteellinen syy, kuten polykystinen munuaistauti, jossa ei peritoneaalidialyysia voida toteuttaa suuren tulehdusriskin vuoksi. Osalla peritoneaalidialyysin aloituksen estivät myös sosiaaliset olosuhteet tai fyysiset rajoitteet. Tällä kertaa aluksi hemodialyysin, koska olen kuullut, että tulehdusten vaara on suurempi muissa. Ei ollut vaihtoehtoja, hoitamaton nivustyrä oli alussa esteenä. Halusin hemodialyysin, se oli myös ainoa vaihtoehto, koska sairastan munasarjasyöpää Halusin hemodialyysiin, koska se tuntui sopivammalta minulle. Ajattelin itse vain hemodialyysia, pelkäsin silloin kaikkea muuta 5.3. Vastaajien kokemuksia hoitomuodon valintaan liittyvästä ohjauksesta Kyselyyn vastanneista 13.6 % sai mielestään runsaasti tietoa eri hoitovaihtoehdoista. Sopivasti tietoa sai valtaosa eli 54.2 % vastaajista. Kohtalaisesti tietoa koki saaneensa 13.6 % ja niukasti 13.6 % vastaajista. 5.1 % vastaajista koki, ettei ollut saanut tietoa eri hoitovaihtoehdoista lainkaan. Vastaajien iällä ei ollut merkitystä siihen, miten paljonko koki saaneensa ohjausta eri hoitomuodoista (p=0.272). Hemodialyysipotilaista 5.9 % (n=2) koki saaneensa tietoa hoitomuodon valintaperusteista runsaasti, sopivasti tietoa koki saaneensa hemodialyysipotilaista 52.9 % (n=18). Mielestään kohtalaisesti tietoa sai 14.7 % (n=5), niukasti 5.9 % (n=2) ja ei lainkaan tietoa hoitomuotojen valintaperusteista 20.6 % (n=7) hemodialyysipotilaista. Peritoneaalidialyysipotilaista sopivasti ohjausta hoitomuodon valintaperusteista koki saaneensa 50 % (n=3) ja kohtalaisesti tietoa sai mielestään 50 % (n=3). Munuaissiirteen saaneista potilaista 16.7 % (n=3) koki saaneensa runsaasti tietoa hoitomuodon valintaperusteista.

27 26 Sopivasti tietoa koki saaneensa 66.7 % (n=12), kohtalaisesti tietoa sai mielestään 11.1 % (2). Niukasti tietoa mielestään sai 5.6 % (n=1). Hoitomuodon valintaperusteista sai mielestään runsaasti tietoa 10.2 % kyselyyn vastanneista. Sopivasti tietoa koki saaneensa 57.6 % vastaajista. Kohtalaisesti tietoa sai mielestään 15.3 % ja niukasti 5.1 % vastaajista % koki, ettei saanut lainkaan tietoa hoitomuodon valintaperusteista. Kuvio1.Tietoa eri hoitomuotojen valintaperusteista sai mielestään, 11,9 % 10,2 % 15,3 % 5,1 % Runsaasti Sopivasti Kohtalaisesti Niukasti Ei lainkaan 57,6 % Suullisesti ohjausta oli saanut 91.5 % kysymykseen vastanneista (n=55). Kirjallisesti ohjausta oli saanut 57.6 % vastaajista (n=59). Osalle vastaajista oli myös näytetty opetusvideoita ja neuvottu, kuinka internetistä voi etsiä aiheeseen liittyvää tietoa. Tietoa hoitomuodon valinnasta hoitajalta sai 84.7 %, lääkäriltä ohjausta sai 89.8 % vastaajista. Itsenäisesti tietoa haki internetistä 42.4 % vastaajista. Kirjallisuudesta tietoa sai 67.8 % vastaajista. Potilasjärjestöltä tai potilastovereilta tietoa sai 52.5 % kysymykseen vastanneista (n=46).

PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti

PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti Munuaiset ovat pavunmuotoiset elimet ja ne sijaitsevat selkärankasi kummallakin puolella keskimäärin puolessa välissä selkääsi. Munuaiset toimivat suodattimena.

Lisätiedot

PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti

PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti Sisäinen ohje 1 (5) PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti Munuaiset ovat pavunmuotoiset elimet ja ne sijaitsevat selkärankasi kummallakin puolella keskimäärin puolessa välissä selkääsi.

Lisätiedot

Oma koti kullan kallis DIALYYSIHOITO KOTONA TIETOA POTILAALLE, JOLLA ON TODETTU MUNUAISTEN VAJAATOIMINTA

Oma koti kullan kallis DIALYYSIHOITO KOTONA TIETOA POTILAALLE, JOLLA ON TODETTU MUNUAISTEN VAJAATOIMINTA Oma koti kullan kallis DIALYYSIHOITO KOTONA TIETOA POTILAALLE, JOLLA ON TODETTU MUNUAISTEN VAJAATOIMINTA Tieto lisää elämänlaatua Tämä esite on tarkoitettu kroonista munuaisen vajaatoimintaa sairastaville

Lisätiedot

Tervetuloa. Keski-Pohjanmaan keskussairaalan Dialyysiosastolle/Munuaispoliklinikalle

Tervetuloa. Keski-Pohjanmaan keskussairaalan Dialyysiosastolle/Munuaispoliklinikalle Tervetuloa Keski-Pohjanmaan keskussairaalan Dialyysiosastolle/Munuaispoliklinikalle KPKS Dialyysiosasto puh. 06-8264590 Munuaispolikliniikka puh. 06-8264592 Tervetuloa Keski-Pohjanmaan keskussairaalan

Lisätiedot

Hemodialyysihoitoon tulevalle

Hemodialyysihoitoon tulevalle Hemodialyysihoitoon tulevalle Potilasohje Olet aloittamassa hemodialyysihoidon eli keinomunuaishoidon. Tästä ohjeesta saat lisää tietoa hoidosta. Satakunnan sairaanhoitopiiri Dialyysi Päivitys 01/2016

Lisätiedot

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla!

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla! Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus on osa hyvää hoitoa kattaa tutkimuksen, hoidon ja laitteiden turvallisuuden tarkoittaa myös sitä, ettei hoidosta aiheutuisi potilaalle haittaa

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014 Augustkodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014 2 SISÄLTÖ 1 TYYTYVÄISYYSKYSELYN SUORITTAMINEN 2 AUGUSTKODIN ASUKKAIDEN OMAISTEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 21 FYYSISET JA AINEELLISET OLOSUHTEET

Lisätiedot

Potilasinfokeskus T-sairaala 1 krs

Potilasinfokeskus T-sairaala 1 krs Potilasinfokeskus T-sairaala 1 krs Päivi Ali-Raatikainen 15.11.2006 VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI EGENTLIGA FINLANDS SJUKVÅRDSDISTRIKT Mikä on Tietolähde? Potilasohjauskeskus, jossa on VSSHP:n hoitokäytäntöjen

Lisätiedot

TYYPIN 2 DIABETES Mikä on tyypin 2 diabetes?

TYYPIN 2 DIABETES Mikä on tyypin 2 diabetes? TYYPIN 2 DIABETES Mikä on tyypin 2 diabetes? Sisällys Mitä tarkoittaa tyypin 2 diabetes (T2D)? Mihin T2D vaikuttaa? Miten T2D hoidetaan? T2D hoidon seuranta Mitä nämä kokeet ja tutkimukset kertovat? Muistiinpanot

Lisätiedot

Sisällönanalyysi. Sisältö

Sisällönanalyysi. Sisältö Sisällönanalyysi Kirsi Silius 14.4.2005 Sisältö Sisällönanalyysin kohde Aineistolähtöinen sisällönanalyysi Teoriaohjaava ja teorialähtöinen sisällönanalyysi Sisällönanalyysi kirjallisuuskatsauksessa 1

Lisätiedot

Kyselytutkimus. Yleistä lomakkeen laadinnasta ja kysymysten tekemisestä - 1. Yleistä lomakkeen laadinnasta ja kysymysten tekemisestä - 2

Kyselytutkimus. Yleistä lomakkeen laadinnasta ja kysymysten tekemisestä - 1. Yleistä lomakkeen laadinnasta ja kysymysten tekemisestä - 2 Kyselytutkimus Graduryhmä kevät 2008 Leena Hiltunen 29.4.2008 Yleistä lomakkeen laadinnasta ja kysymysten tekemisestä - 1 Kysymysten tekemisessä kannattaa olla huolellinen, sillä ne luovat perustan tutkimuksen

Lisätiedot

Sydämen vajaatoimintapotilaan ohjauksen kehittämistyö

Sydämen vajaatoimintapotilaan ohjauksen kehittämistyö Sydämen vajaatoimintapotilaan ohjauksen kehittämistyö Projektikoordinaattori Sydämen vajaatoimintapotilaan potilasohjauksen kehittämistyön taustaa Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin alueella vajaatoimintaa

Lisätiedot

OMAISLUOVUTUS OHJE MUNUAISLUOVUTTAJALLE.

OMAISLUOVUTUS OHJE MUNUAISLUOVUTTAJALLE. OMAISLUOVUTUS OHJE MUNUAISLUOVUTTAJALLE. Terve ihminen voi luovuttaa toisen munuaisensa omaiselleen ja läheiselle henkilölle. Luovutus perustuu aina vapaaehtoisuuteen ja voimakkaaseen haluun auttaa munuaissairasta

Lisätiedot

Erittäminen. Nestetasapaino, pahoinvointi, nenämahaletku, dialyysi

Erittäminen. Nestetasapaino, pahoinvointi, nenämahaletku, dialyysi Erittäminen Nestetasapaino, pahoinvointi, nenämahaletku, dialyysi Ihmisen massasta n. 60 % vettä Vettä elimistö menettää nesteitä/ vrk virtsa n. 1,5-2 litraa/ vrk haihtuminen n. 1 litra/ vrk Nestetasapaino

Lisätiedot

Tausta tutkimukselle

Tausta tutkimukselle Näin on aina tehty Näyttöön perustuvan toiminnan nykytilanne hoitotyöntekijöiden toiminnassa Vaasan keskussairaalassa Eeva Pohjanniemi ja Kirsi Vaaranmaa 1 Tausta tutkimukselle Suomessa on aktiivisesti

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2019

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2019 August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 019 SISÄLTÖ 1 TYYTYVÄISYYSKYSELYN SUORITTAMINEN AUGUST-KODIN ASUKKAIDEN OMAISTEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET.1 Fyysiset ja aineelliset olosuhteet..

Lisätiedot

Linnea Lyy, Elina Nummi & Pilvi Vikberg

Linnea Lyy, Elina Nummi & Pilvi Vikberg Linnea Lyy, Elina Nummi & Pilvi Vikberg Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on verrata kuntoutujien elämänhallintaa ennen ja jälkeen syöpäkuntoutuksen Tavoitteena on selvittää, miten kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit

Lisätiedot

Tahdistinpotilaan ohjauksen kehittäminen Satakunnan sairaanhoitopiirissä

Tahdistinpotilaan ohjauksen kehittäminen Satakunnan sairaanhoitopiirissä hanke 2009-2011: Yhdessä uudella tavalla. Näyttöön perustuvan potilasohjauksen vahvistaminen osahanke, VeTePO Satakunnan sairaanhoitopiirin pilottihanke Tahdistinhoitajapoliklinikan kehittäminen ja potilasohjauksen

Lisätiedot

Sepelvaltimotautipotilaan ohjauksen työkaluja. Vuokko Pihlainen Kliinisen hoitotyön asiantuntija

Sepelvaltimotautipotilaan ohjauksen työkaluja. Vuokko Pihlainen Kliinisen hoitotyön asiantuntija Sepelvaltimotautipotilaan ohjauksen työkaluja Kliinisen hoitotyön asiantuntija 28.102016 Esityksen sisältönä Potilasohjauksen näkökulmia Kehittämistyön lähtökohtia Potilasohjauksen nykykäytäntöjä ja menetelmiä

Lisätiedot

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Lääketeollisuus ry:n toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten

Lisätiedot

PERITONEAALI- DIALYYSIHOIDON PERIAATTEISTA JA KOMPLIKAATIOISTA. PD-koulutuspäivä 26.1.2016 Marja Miettinen, oyl, K-SKS

PERITONEAALI- DIALYYSIHOIDON PERIAATTEISTA JA KOMPLIKAATIOISTA. PD-koulutuspäivä 26.1.2016 Marja Miettinen, oyl, K-SKS PERITONEAALI- DIALYYSIHOIDON PERIAATTEISTA JA KOMPLIKAATIOISTA PD-koulutuspäivä 26.1.2016 Marja Miettinen, oyl, K-SKS Kenelle PD-hoito sopii? ensisijainen hoitomuoto kaikille potilaille epävakaa hemodynamiikka

Lisätiedot

RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla

RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla TURUN YLIOPISTO Hoitotieteen laitos RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla Pro gradu -tutkielma, 34 sivua, 10 liitesivua

Lisätiedot

TIEDON- JA TUEN SAANNIN MERKITYS HARVINAISSAIRAAN LAPSEN VANHEMPIEN ELÄMÄSSÄ

TIEDON- JA TUEN SAANNIN MERKITYS HARVINAISSAIRAAN LAPSEN VANHEMPIEN ELÄMÄSSÄ TIEDON- JA TUEN SAANNIN MERKITYS HARVINAISSAIRAAN LAPSEN VANHEMPIEN ELÄMÄSSÄ Opinnäytetyön tutkimustuloksia Terveydenhoitaja Tiina Ahonpää 2017 Opinnäyte työ valmistui toukokuussa 2016 Yhteistyössä Invalidiliiton

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. Tammilehdon palveluasuntojen asukkaiden palvelutyytyväisyys 2014

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. Tammilehdon palveluasuntojen asukkaiden palvelutyytyväisyys 2014 Tammilehdon palveluasuntojen asukkaiden palvelutyytyväisyys 2014 2 SISÄLTÖ 1 TYYTYVÄISYYSKYSELYN SUORITTAMINEN 2 TAMMILEHDON PALVELUASUNTOJEN ASUKKAIDEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 21 FYYSISET JA AINEELLISET

Lisätiedot

Hoitotieteen laitos. VALINTAKOE , Kysymykset ja arviointikriteerit

Hoitotieteen laitos. VALINTAKOE , Kysymykset ja arviointikriteerit Kysymys 1. Nimeä tieteellisen tiedon kriteerit ja määrittele niiden sisältö (5 pistettä) (sivut 24-29) Eriksson K, Isola A, Kyngäs H, Leino-Kilpi H, Lindström U, Paavilainen E, Pietilä A-M, Salanterä S,

Lisätiedot

RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET

RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 1 RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET Asiakastyytyväisyyden keskeiset osatekijät ovat palvelun laatua koskevat odotukset, mielikuvat organisaatiosta ja henkilökohtaiset palvelukokemukset.

Lisätiedot

Tulokset kyselystä Käypä hoito -potilasversioiden kehittämiseksi

Tulokset kyselystä Käypä hoito -potilasversioiden kehittämiseksi Tulokset kyselystä -potilasversioiden kehittämiseksi Tiina Tala, Mari Honkanen, Kirsi Tarnanen, Raija Sipilä 30.9.2015 Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Sisältö 1 Kyselyn tavoite... 3 2 Kyselyn vastaajat...

Lisätiedot

LÄHEISTEN KOKEMUKSET SYÖPÄSAIRAUDEN VAIKUTUKSISTA SEKSUAALISUUTEEN

LÄHEISTEN KOKEMUKSET SYÖPÄSAIRAUDEN VAIKUTUKSISTA SEKSUAALISUUTEEN LÄHEISTEN KOKEMUKSET SYÖPÄSAIRAUDEN VAIKUTUKSISTA SEKSUAALISUUTEEN Tarkoitus ja tavoite Opinnäytetyön tarkoituksena on kartoittaa läheisten kokemuksia syöpäsairauden vaikutuksista seksuaalisuuteen. Tavoitteena

Lisätiedot

Diabetes (sokeritauti)

Diabetes (sokeritauti) Diabetes (sokeritauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Diabeteksessa eli sokeritaudissa veren sokerimäärä on liian korkea. Lääkäri tai hoitaja mittaa verensokerin verinäytteestä

Lisätiedot

Kansalaisilla hyvät valmiudet sähköisiin terveyspalveluihin

Kansalaisilla hyvät valmiudet sähköisiin terveyspalveluihin ASSI-hanke - Asiakaslähtöisten omahoitoa ja etähoitoa tukevien sähköisten palvelujen ja palveluprosessien käyttöönoton innovaatiot perusterveydenhuollossa, 1.10.2012 31.12.2014 Kansalaisilla hyvät valmiudet

Lisätiedot

KROONISTA MUNU- AISTEN VAJAATOI- MINTAA SAIRASTA- VAN POTILAAN RA- VITSEMUSHOITO OPAS HENKILÖKUNNALLE

KROONISTA MUNU- AISTEN VAJAATOI- MINTAA SAIRASTA- VAN POTILAAN RA- VITSEMUSHOITO OPAS HENKILÖKUNNALLE KROONISTA MUNU- AISTEN VAJAATOI- MINTAA SAIRASTA- VAN POTILAAN RA- VITSEMUSHOITO OPAS HENKILÖKUNNALLE Anu Ketola & Anne Raappana Lapin Ammattikorkeakoulu 2015 1 Lukijalle Krooninen munuaisten vajaatoiminta

Lisätiedot

Outi Kylmänen & Anniina Raappana HEMODIALYYSIPOTILAIDEN KOKEMUKSIA RUOKAVALIOSTA JA HOITOHENKILÖKUNNALTA SAAMASTAAN RUOKAVALIO-OHJAUKSESTA

Outi Kylmänen & Anniina Raappana HEMODIALYYSIPOTILAIDEN KOKEMUKSIA RUOKAVALIOSTA JA HOITOHENKILÖKUNNALTA SAAMASTAAN RUOKAVALIO-OHJAUKSESTA Outi Kylmänen & Anniina Raappana HEMODIALYYSIPOTILAIDEN KOKEMUKSIA RUOKAVALIOSTA JA HOITOHENKILÖKUNNALTA SAAMASTAAN RUOKAVALIO-OHJAUKSESTA HEMODIALYYSIPOTILAIDEN KOKEMUKSIA RUOKAVALIOSTA JA HOITOHENKILÖKUNNALTA

Lisätiedot

Nivelreumapotilaiden hoidon laatustandardit

Nivelreumapotilaiden hoidon laatustandardit Nivelreumapotilaiden hoidon laatustandardit Käännös kielelle: Laatija: Sähköposti: SOC 1 Henkilöiden, joilla on nivelreumaoireita, tulee päästä ajoissa diagnoosin (erottavan) tekemiseen pätevän terveydenhoidon

Lisätiedot

Miksi perhekeskeistä hoitoa tarvitaan terveydenhuollossa?

Miksi perhekeskeistä hoitoa tarvitaan terveydenhuollossa? Miksi perhekeskeistä hoitoa tarvitaan terveydenhuollossa? 5.4.2011 Professori, TtT Eija Paavilainen Tampereen yliopisto/etelä-pohjanmaan sairaanhoitopiiri Mistä asioista puhutaan? perhehoitotyö= perhekeskeinen

Lisätiedot

Keinomunuaisyksikkö/Dialyysi /

Keinomunuaisyksikkö/Dialyysi / RUOKAVALIO PERITONEAALI-DIALYYSIN AIKANA Ruokavalio on osa hoitoa Ruokavalio on osa hoitoa peritoneaali - dialyysihoidon aikana ja siihen osaan Sinä voit vaikuttaa eniten. Ruokavalion tavoitteena on ylläpitää

Lisätiedot

Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia

Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia Tutkija Jouni Puumalainen 20.01.2015 27.1.2015 1 Selvityksen toteuttaminen - Sähköinen kysely - Neljässä maassa: Suomi, Norja, Ruotsi, Islanti

Lisätiedot

Liite 2 KYSELYN YHTEENVETO. Aineiston keruu ja analyysi

Liite 2 KYSELYN YHTEENVETO. Aineiston keruu ja analyysi KYSELYN YHTEENVETO Aineiston keruu ja analyysi Yhteenvedossa on käytetty Laadukas Saattohoito käsikirjaa koskevia arviointilomakkeita, joiden vastaukset saatiin Muuttolintu ry:n Hyvä päätös elämälle projektissa

Lisätiedot

hyvä hoito Hyvän hoidon kriteerit munuaisten vajaatoimintaa sairastavan hyvinvoinniksi.

hyvä hoito Hyvän hoidon kriteerit munuaisten vajaatoimintaa sairastavan hyvinvoinniksi. Munuaisten vajaatoimintaa sairastavan hyvä hoito Hyvän hoidon kriteerit munuaisten vajaatoimintaa sairastavan hyvinvoinniksi. 1/2019 tukee sairastuneita ja elinsiirron saaneita sekä heidän läheisiään.

Lisätiedot

Päiväkirurgian koulutuspäivä 18.4.08 / Pori. Satu Rauta, perioperatiivisen hoitotyön kliininen asiantuntija Hus, Hyks Operatiivinen tulosyksikkö

Päiväkirurgian koulutuspäivä 18.4.08 / Pori. Satu Rauta, perioperatiivisen hoitotyön kliininen asiantuntija Hus, Hyks Operatiivinen tulosyksikkö Päiväkirurgian koulutuspäivä / Pori Satu Rauta, perioperatiivisen hoitotyön kliininen asiantuntija Hus, Hyks Operatiivinen tulosyksikkö Esityksen sisältö Mitä ohjaus on? Miten ohjausta on hoitotieteessä

Lisätiedot

Lataa Aikuispotilaan ja perheenjäsenen emotionaalinen ja tiedollinen tuki sairaalhoidon aikana - Elina Mattila

Lataa Aikuispotilaan ja perheenjäsenen emotionaalinen ja tiedollinen tuki sairaalhoidon aikana - Elina Mattila Lataa Aikuispotilaan ja perheenjäsenen emotionaalinen ja tiedollinen tuki sairaalhoidon aikana - Elina Mattila Lataa Kirjailija: Elina Mattila ISBN: 9789514485404 Sivumäärä: 180 Formaatti: PDF Tiedoston

Lisätiedot

OPAS MUNUAISTEN VAJAATOIMINTAA SAIRASTAVALLE JA HÄNEN LÄHEISELLEEN

OPAS MUNUAISTEN VAJAATOIMINTAA SAIRASTAVALLE JA HÄNEN LÄHEISELLEEN OPAS MUNUAISTEN VAJAATOIMINTAA SAIRASTAVALLE JA HÄNEN LÄHEISELLEEN Satakunnan Satakunnan sairaanhoitopiiri sairaanhoitopiiri Sisätautien poliklinikka Päivitys 3/2015 Päivitys 3/2015 Päivittäjä Päivittäjä

Lisätiedot

TERVEYSTIETEIDEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINNON VALINTAKOE 15.5.2012

TERVEYSTIETEIDEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINNON VALINTAKOE 15.5.2012 Turun yliopisto Lääketieteellinen tiedekunta Hoitotieteen laitos 1 TERVEYSTIETEIDEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINNON VALINTAKOE 15.5.2012 Vastaa selkeällä käsialalla kysymyspaperiin varattuun viivoitettuun

Lisätiedot

Kansalaiskyselyn tulokset

Kansalaiskyselyn tulokset ASSI-hanke - Asiakaslähtöisten omahoitoa ja etähoitoa tukevien sähköisten palvelujen ja palveluprosessien käyttöönoton innovaatiot perusterveydenhuollossa, 1.10.2012 31.12.2014 Kansalaiskyselyn tulokset

Lisätiedot

BtoB-markkinoinnin tutkimus

BtoB-markkinoinnin tutkimus BtoB-markkinoinnin tutkimus Tiivistelmä tutkimustuloksista Anna-Mari West 19.6.2008 Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää markkinointipäättäjien

Lisätiedot

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti)

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Verenpaine on koholla, kun yläarvo on 140 tai ala-arvo yli 90 tai kumpikin luku on korkeampi. Kohonnut

Lisätiedot

Olmesartan medoxomil STADA. 10.11.2015, Versio V1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Olmesartan medoxomil STADA. 10.11.2015, Versio V1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Olmesartan medoxomil STADA 10.11.2015, Versio V1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot Olmesartan medoxomil STADA 10 mg kalvopäällysteiset tabletit Olmesartan

Lisätiedot

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille.

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille. 27.3.2014 YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA SOS-Lapsikyliin ja nuorisokotiin sijoitettujen läheiset 1. Kyselyn taustaa Kirjallinen palautekysely SOS-lapsikyliin ja SOS-Lapsikylän nuorisokotiin sijoitettujen

Lisätiedot

Rastita se vaihtoehto, joka parhaiten kuvaa omaa mielipidettä asiasta

Rastita se vaihtoehto, joka parhaiten kuvaa omaa mielipidettä asiasta Rastita se vaihtoehto, joka parhaiten kuvaa omaa mielipidettä asiasta A. Vastaajan taustatiedot Mikä on asemasi organisaatiossa? 1. Ylempi toimihenkilö 2. Työnjohtaja 3. Toimihenkilö 4. Työntekijä Minkä

Lisätiedot

Aikuisen epilepsiaa sairastavan ohjaus

Aikuisen epilepsiaa sairastavan ohjaus Aikuisen epilepsiaa sairastavan ohjaus Mervi Pöntinen neurologian poliklinikka/ PHKS Epilepsiahoitaja toimii hoitotyön asiantuntijana moniammatillisessa työryhmässä vastaten omalta osaltaan epilepsiaa

Lisätiedot

Potilastietojärjestelmän kouluttajan osaaminen ja asiantuntijuus

Potilastietojärjestelmän kouluttajan osaaminen ja asiantuntijuus Potilastietojärjestelmän kouluttajan osaaminen ja asiantuntijuus Pro gradu -tutkielma TtM Jaana Luostarinen TtM Silja Ässämäki 11.05.2004 Tampere Luostarinen & Ässämäki 1 Miksi tämä aihe? Käyttöönottoprojekteissa

Lisätiedot

RUOKAVALIO HEMODIALYYSIN AIKANA. KPKS Dialyysiosasto puh Munuaispoliklinikka puh

RUOKAVALIO HEMODIALYYSIN AIKANA. KPKS Dialyysiosasto puh Munuaispoliklinikka puh RUOKAVALIO HEMODIALYYSIN AIKANA KPKS Dialyysiosasto puh. 06-8264590 Munuaispoliklinikka puh. 06-8264592 Ruokavalio on osa hoitoa Ruokavalio on osa hoitoa dialyysihoidon aikana. Ruokavalion tavoitteena

Lisätiedot

Hyvä dialyysihoidon asiantuntija!

Hyvä dialyysihoidon asiantuntija! Verinäytteiden otto 1 (5) Hyvä dialyysihoidon asiantuntija! Suomessa dialyysikeskusten välillä on aika vähän kanssakäymistä. Aherramme omissa nurkissamme uskoen oman käytännön olevan ainoa oikea. Keskustelun

Lisätiedot

Liite 1. Saatekirje SAATEKIRJE VAASA HYVÄ VASTAANOTTAJA

Liite 1. Saatekirje SAATEKIRJE VAASA HYVÄ VASTAANOTTAJA Liite 1. Saatekirje SAATEKIRJE VAASA 19.11.2012 HYVÄ VASTAANOTTAJA Opiskelen Vaasan ammattikorkeakoulussa sosiaali- ja terveysalan yksikössä sairaanhoitajan tutkintoon johtavassa koulutuksessa. Teen opinnäytetyönäni

Lisätiedot

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 %

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kaupunginosakyselyn vastaukset: Kyselyjä lähetettiin 74 kpl ja vastauksia saatiin 44 kpl. Kyselyn vastausprosentiksi muodostui 59%. Kyselyt lähetettiin Tampereen asukas- ja omakotiyhdistysten puheenjohtajille.

Lisätiedot

Janette Leppänen Turun ammattikorkeakoulu

Janette Leppänen Turun ammattikorkeakoulu Janette Leppänen Turun ammattikorkeakoulu Tavoitteet Taustalla tarve saada kattava arvio haasteen onnistumisesta Tukee alkanutta strategiatyötä Arviointia lähestytään prosessiarvioinnin kautta pyritään

Lisätiedot

Kliinisiä lääketutkimuksia koskeva tiedotemalli

Kliinisiä lääketutkimuksia koskeva tiedotemalli Tiedote tutkimuksesta 1(5) Kliinisiä lääketutkimuksia koskeva tiedotemalli Yleistä Mahdollista tutkittavaa puhutellaan yleensä teitittelemällä. Menettely kuitenkin vaihtelee kohderyhmän mukaan. Tiedote

Lisätiedot

AMGEVITA (adalimumabi)

AMGEVITA (adalimumabi) AMGEVITA (adalimumabi) Potilaskortti - Lapset Tässä kortissa on tärkeitä turvallisuustietoja Amgevitavalmisteesta. Huom: Näytä tämä kortti aina, kun asioit lapsesi lääkärin tai muun terveydenhuoltohenkilöstön

Lisätiedot

Raskausdiabeetikon hyvä hoito avain tyypin 2 diabeteksen ehkäisyyn

Raskausdiabeetikon hyvä hoito avain tyypin 2 diabeteksen ehkäisyyn Raskausdiabeetikon hyvä hoito avain tyypin 2 diabeteksen ehkäisyyn Sari 15.3.2019 Synnyttäjien painoindeksi (BMI) 25 29,9 kg/m 2 ja 30 kg/m 2 ikäryhmittäin 2017 THL perinataalitilasto 2017 Alle 20 vuotiaat

Lisätiedot

Fakta- ja näytenäkökulmat. Pertti Alasuutari Tampereen yliopisto

Fakta- ja näytenäkökulmat. Pertti Alasuutari Tampereen yliopisto Fakta- ja näytenäkökulmat Pertti Alasuutari Tampereen yliopisto Mikä on faktanäkökulma? sosiaalitutkimuksen historia: väestötilastot, kuolleisuus- ja syntyvyystaulut. Myöhemmin kysyttiin ihmisiltä tietoa

Lisätiedot

Sädehoitoon tulevalle

Sädehoitoon tulevalle Sädehoitoon tulevalle Satakunnan sairaanhoitopiiri Sädehoitoyksikkö Päivitys 10//2015 Päivittäjä MM, mi Tämä opas on selkokielinen. Saat siitä tietoa helposti ja nopeasti. Ohjeen laatinut: Satakunnan sairaanhoitopiiri,

Lisätiedot

Palliatiivinen palveluketju Etelä- Savossa. 19.02.2016 Jarmo Lappalainen Ylilääkäri PTH-yksikkö

Palliatiivinen palveluketju Etelä- Savossa. 19.02.2016 Jarmo Lappalainen Ylilääkäri PTH-yksikkö Palliatiivinen palveluketju Etelä- Savossa 19.02.2016 Jarmo Lappalainen Ylilääkäri PTH-yksikkö Käsitteet Palliatiivisella hoidolla tarkoitetaan potilaan kokonaisvaltaista hoitoa siinä vaiheessa kun etenevää

Lisätiedot

Jardiance-valmisteen (empagliflotsiini) riskienhallintasuunnitelman (RMP) yhteenveto

Jardiance-valmisteen (empagliflotsiini) riskienhallintasuunnitelman (RMP) yhteenveto EMA/188850/2014 Jardiance-valmisteen (empagliflotsiini) riskienhallintasuunnitelman (RMP) yhteenveto Tämä on Jardiance-valmisteen riskienhallintasuunnitelman yhteenveto, jossa esitetään toimenpiteet, joilla

Lisätiedot

Ortopedisten potilaiden ohjaus. Johansson Kirsi, TtM (väit ) Lehtori ma. Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos

Ortopedisten potilaiden ohjaus. Johansson Kirsi, TtM (väit ) Lehtori ma. Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos Ortopedisten potilaiden ohjaus Johansson Kirsi, TtM (väit.3.11.2006) Lehtori ma. Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos Ohjaus ortopedisessa hoitotyössä Ohjaus keskeinen toiminto hoitotyössä Laki potilaan

Lisätiedot

Iäkkään diabetes. TPA Tampere: Iäkkään diabetes

Iäkkään diabetes. TPA Tampere: Iäkkään diabetes Iäkkään diabetes 1 Perustieto Syventävä tieto Diabetes ja vanhenemismuutokset Yleistietoa Sokeriarvot Hoidon tavoitteet Mittaaminen Kirjaaminen Hoidon tavoitteet Lääkehoito Insuliinihoidon aloitus HBa1c

Lisätiedot

Potilasohje Sevelamer Sandoz 800 mg-valmisteen käyttäjille. Koulutusmateriaali peritoniitin riskitekijöistä ja estosta peritoneaalidialyysipotilailla

Potilasohje Sevelamer Sandoz 800 mg-valmisteen käyttäjille. Koulutusmateriaali peritoniitin riskitekijöistä ja estosta peritoneaalidialyysipotilailla Potilasohje Sevelamer Sandoz 800 mg-valmisteen käyttäjille Potilaille Koulutusmateriaali peritoniitin riskitekijöistä ja estosta peritoneaalidialyysipotilailla Tämä koulutusmateriaali sisältää hyödyllistä

Lisätiedot

Lähde tukea kuntalaisen tiedonsaantiin. Pirjo Virtanen, henkilöstöpäällikkö Erikoissairaanhoito

Lähde tukea kuntalaisen tiedonsaantiin. Pirjo Virtanen, henkilöstöpäällikkö Erikoissairaanhoito Lähde tukea kuntalaisen tiedonsaantiin, henkilöstöpäällikkö Erikoissairaanhoito Tiedonsaannin haasteita Kuntalaisten odotukset saatavasta tiedosta ovat lisääntyneet haasteita tuovat: väestön vanheneminen

Lisätiedot

SELVIÄMISHOITOYKSIKÖN HOITOTYÖN ERITYISOSAAMINEN JA OSAAMISTARPEET PÄIHDEPOTILAAN HOIDOSSA. Sari Nokkala, YAMKopiskelija,

SELVIÄMISHOITOYKSIKÖN HOITOTYÖN ERITYISOSAAMINEN JA OSAAMISTARPEET PÄIHDEPOTILAAN HOIDOSSA. Sari Nokkala, YAMKopiskelija, SELVIÄMISHOITOYKSIKÖN HOITOTYÖN ERITYISOSAAMINEN JA OSAAMISTARPEET PÄIHDEPOTILAAN HOIDOSSA Sari Nokkala, YAMKopiskelija, SAMK Satakunnan sairaanhoitopiirin ja Satakunnan ammattikorkeakoulun pilottina on

Lisätiedot

KUNTALAISTEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY VUONNA 2008 TEUVAN KUNTA OSA-RAPORTTI. Hannele Laaksonen

KUNTALAISTEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY VUONNA 2008 TEUVAN KUNTA OSA-RAPORTTI. Hannele Laaksonen KUNTALAISTEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY VUONNA 2008 TEUVAN KUNTA OSA-RAPORTTI Hannele Laaksonen 1. JOHDANTO...3 2. VASTAAJIEN TAUSTATIETOJA...4 3. HALLINTO- JA ELINKEINOTEIMEN PALVELUJEN ARVIOINTI...6 4.

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Työhyvinvointikysely 2014 Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 Yleistä Työhyvinvointikyselyyn 2014 vastasi 629 työntekijää (579 vuonna 2013) Vastausprosentti oli 48,7 % (vuonna

Lisätiedot

Tanja Saarenpää Pro gradu-tutkielma Lapin yliopisto, sosiaalityön laitos Syksy 2012

Tanja Saarenpää Pro gradu-tutkielma Lapin yliopisto, sosiaalityön laitos Syksy 2012 Se on vähän niin kuin pallo, johon jokaisella on oma kosketuspinta, vaikka se on se sama pallo Sosiaalityön, varhaiskasvatuksen ja perheen kokemuksia päiväkodissa tapahtuvasta moniammatillisesta yhteistyöstä

Lisätiedot

Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö

Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö Tapani Keränen Itä-Suomen yliopisto; Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri, tutkimusyksikkö ja eettinen toimikunta 21.3.2012 1 Alueelliset eettiset

Lisätiedot

...meitä on jopa syyllistetty lapsemme sairaudesta, ja meidät on jätetty tuen ulkopuolelle.

...meitä on jopa syyllistetty lapsemme sairaudesta, ja meidät on jätetty tuen ulkopuolelle. ...meitä on jopa syyllistetty lapsemme sairaudesta, ja meidät on jätetty tuen ulkopuolelle. - Esitelmä terveydenhoitajan työmenetelmänä 30.4.2013 Kaisa Uravuori THHTNU09A Opinnäytetyön tavoite ja tarkoitus

Lisätiedot

Yhteisvoimin kotona hanke. Kaija Virjonen TtM 2/3 Tutun ammattikorkeakoulu Oy

Yhteisvoimin kotona hanke. Kaija Virjonen TtM 2/3 Tutun ammattikorkeakoulu Oy Yhteisvoimin kotona hanke Kaija Virjonen TtM 2/3 Tutun ammattikorkeakoulu Oy Päivän teemat Asiakkaan voimavaralähtöisyyden, osallisuuden ja toimijuuden näkökulma palveluiden suunnittelussa, toteutuksessa

Lisätiedot

Lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen yhteistyön kartoitus Kuusamo-Posio- Taivalkoski-alueella. Esitys Anne Kerälä

Lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen yhteistyön kartoitus Kuusamo-Posio- Taivalkoski-alueella. Esitys Anne Kerälä Lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen yhteistyön kartoitus Kuusamo-Posio- Taivalkoski-alueella Esitys Anne Kerälä 15.11.2012 Opinnäytetyöni liittyy Lapsen hyvä arkihankkeeseen ja tarkemmin Koillismaan hankekuntien

Lisätiedot

Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla

Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla POIMU Sosiaalityön käytännönopettajien koulutus Kirsi Nousiainen 13.11.2014 Lahti 13.11.2014 Kirsi Nousiainen 1 Kolme näkökulmaa ohjaukseen 1. Ihminen

Lisätiedot

RINTASYÖVÄN VAIKUTUKSET NAISEN SEKSUAALISUUTEEN. Milla Talman & Niina Äyhö

RINTASYÖVÄN VAIKUTUKSET NAISEN SEKSUAALISUUTEEN. Milla Talman & Niina Äyhö RINTASYÖVÄN VAIKUTUKSET NAISEN SEKSUAALISUUTEEN Milla Talman & Niina Äyhö SEKSUAALISUUS Ihmiset ymmärtävät seksuaalisuuden eri tavoilla. Seksuaalisuus koetaan myös erilailla eri-ikäisinä ja eri aikakausina

Lisätiedot

Opas sädehoitoon tulevalle

Opas sädehoitoon tulevalle Opas sädehoitoon tulevalle Satakunnan keskussairaala Syöpätautien yksikkö / sädehoito 2014 Teksti ja kuvitus: Riitta Kaartinen Pekka Kilpinen Taru Koskinen Syöpätautien yksikkö / sädehoito Satakunnan keskussairaala

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT 2015. Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala. Julkinen raportti. Niina Lampi & Juha Salmi. Opiskelijakunta JAMKO

JUPINAVIIKOT 2015. Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala. Julkinen raportti. Niina Lampi & Juha Salmi. Opiskelijakunta JAMKO JUPINAVIIKOT 2015 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala Julkinen raportti Niina Lampi & Juha Salmi Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO 10TUSISÄLLYSLUETTELOU10T... 2 10TUJohdantoU10T...

Lisätiedot

Kysely seksuaalirikosten uhrien läheisille 2018

Kysely seksuaalirikosten uhrien läheisille 2018 Kysely seksuaalirikosten uhrien läheisille 2018 Vastanneita yhteensä 27 Ikäsi Kyselyn osallistuneita oli kaikissa ikäluokissa. 35% 30% 30,00% 25% 22,00% 20% 15% 10% 15,00% 11,00% 11,00% 11,00% 5% 0% -20

Lisätiedot

Mikä on HER2-positiivinen rintasyöpä?

Mikä on HER2-positiivinen rintasyöpä? Tietoa potilaalle HER2-positiivisen rintasyövän KANJINTI*-hoidosta *KANJINTI on trastutsumabi-biosimilaari. Ensimmäinen trastutsumabilääke, jonka kauppanimi on Herceptin, on ollut saatavilla jo useita

Lisätiedot

Gradu-seminaari (2016/17)

Gradu-seminaari (2016/17) Gradu-seminaari (2016/17) Tavoitteet Syventää ja laajentaa opiskelijan tutkimusvalmiuksia niin, että hän pystyy itsenäisesti kirjoittamaan pro gradu -tutkielman sekä käymään tutkielmaa koskevaa tieteellistä

Lisätiedot

Klaudikaatio eli katkokävely. Potilasohje.

Klaudikaatio eli katkokävely. Potilasohje. Klaudikaatio eli katkokävely Potilasohje Katkokävely eli klaudikaatio Yksi valtimotaudin mielipaikoista ovat alaraajoihin johtavat valtimot. Aortta haarautuu lantion korkeudella kahdeksi lonkkavaltimoksi,

Lisätiedot

Tupakointi, liiallinen alkoholinkäyttö, huumeet.

Tupakointi, liiallinen alkoholinkäyttö, huumeet. Yleinen luulo on, että syy erektiohäiriöön löytyisi korvien välistä. Tosiasiassa suurin osa erektiohäiriöistä liittyy sairauksiin tai lääkitykseen. Jatkuessaan erektiohäiriö voi toki vaikuttaa mielialaankin.

Lisätiedot

Reumaliiton tavoitteena on saada reumasairaille oikea hoito oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa tarkoituksenmukaisella tavalla.

Reumaliiton tavoitteena on saada reumasairaille oikea hoito oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa tarkoituksenmukaisella tavalla. 19.3.2015 Reumaliiton tavoitteena on saada reumasairaille oikea hoito oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa tarkoituksenmukaisella tavalla. LIITON TOIMINTA-AJATUS KITEYTETTIIN 14.9.2015 REUMALIITON JA

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

Hoito- ja hoivapalvelu Kotihoito PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET

Hoito- ja hoivapalvelu Kotihoito PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET 1 ASIAKKAAKSI TULEMINEN Päivätoimintaan tullaan palvelutarpeenarvioinnin kautta, jolloin kartoitetaan kokonaisvaltaisesti asiakkaan selviytyminen päivittäiseistä

Lisätiedot

Ensitietotoiminnan ulkoisen arvioinnin tuloksia 14.11.2011

Ensitietotoiminnan ulkoisen arvioinnin tuloksia 14.11.2011 Ensitietotoiminnan ulkoisen arvioinnin tuloksia 14.11.2011 Arviointi- ja koulutusyksikkö 15.11.2011 1 Arvioinnin toteutus n arviointi- ja koulutusyksikkö toteuttanut arviointia vuosien 2009-2011 aikana.

Lisätiedot

Keinomunuaisyksikkö/Dialyysi /

Keinomunuaisyksikkö/Dialyysi / RUOKAVALIO HEMODIALYYSIN AIKANA Ruokavalio on osa hoitoa Ruokavalio on osa hoitoa dialyysihoidon aikana. Ruokavalion tavoitteena on ylläpitää hyvää yleiskuntoa - ja vointia, vähentää fosforin ja kaliumin

Lisätiedot

Potilaan käsikirja. Potilaan opas turvalliseen hoitoon sairaalassa 1(16) Tämän kirjan omistaa: -----------------------------------------

Potilaan käsikirja. Potilaan opas turvalliseen hoitoon sairaalassa 1(16) Tämän kirjan omistaa: ----------------------------------------- 1(16) Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä Potilaan käsikirja Potilaan opas turvalliseen hoitoon sairaalassa Tämän kirjan omistaa: ----------------------------------------- Meritullinkatu 8, Helsinki

Lisätiedot

AVH-POTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN

AVH-POTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN AVH-POTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN Ihmisen käsitys muuttuneesta tilanteesta muodostuu nopeasti ja on melko pysyvää. Hallinnan tunteen saavuttaminen ennustaa masennuksen vähäisyyttä, kuntoutumista, parempaa

Lisätiedot

Fenomenografia. Hypermedian jatko-opintoseminaari Päivi Mikkonen

Fenomenografia. Hypermedian jatko-opintoseminaari Päivi Mikkonen Fenomenografia Hypermedian jatko-opintoseminaari 12.12.2008 Päivi Mikkonen Mitä on fenomenografia? Historiaa Saksalainen filosofi Ulrich Sonnemann oli ensimmäinen joka käytti sanaa fenomenografia vuonna

Lisätiedot

PÄIVÄKIRURGISEN POTILAAN HOIDON JATKUVUUS MARJA RENHOLM JOHTAVA YLIHOITAJA, HYKS AKUUTTI, HUS

PÄIVÄKIRURGISEN POTILAAN HOIDON JATKUVUUS MARJA RENHOLM JOHTAVA YLIHOITAJA, HYKS AKUUTTI, HUS PÄIVÄKIRURGISEN POTILAAN HOIDON JATKUVUUS MARJA RENHOLM JOHTAVA YLIHOITAJA, HYKS AKUUTTI, HUS TUTKIMUKSEN TAUSTA Päiväkirurginen hoito on lisääntynyt viime vuosikymmeninä voimakkaasti. Tämä tuonut tarpeita

Lisätiedot

PITKÄAIKAISSAIRAIDEN NÄKEMYKSIÄ OMASTA JA TERVEYDENHUOLLON AMMATTILAISTEN OSALLISTUMISESTA LÄÄKEHOITONSA TOTEUTUKSEEN

PITKÄAIKAISSAIRAIDEN NÄKEMYKSIÄ OMASTA JA TERVEYDENHUOLLON AMMATTILAISTEN OSALLISTUMISESTA LÄÄKEHOITONSA TOTEUTUKSEEN PITKÄAIKAISSAIRAIDEN NÄKEMYKSIÄ OMASTA JA TERVEYDENHUOLLON AMMATTILAISTEN OSALLISTUMISESTA LÄÄKEHOITONSA TOTEUTUKSEEN Lääkeinformaatiofoorumi 30.10. 2018 Veronica Eriksson Veronica Eriksson 30/10/2018

Lisätiedot

TYYPIN 2 DIABETES Lisäsairaudet - hoito ja seuranta

TYYPIN 2 DIABETES Lisäsairaudet - hoito ja seuranta TYYPIN 2 DIABETES Lisäsairaudet - hoito ja seuranta Sisällys T2D lisäsairaudet Sydän ja verisuonet Munuaiset Hermosto Jalat Silmät Suu 4 7 10 11 12 13 14 Sydän ja verisuonet Diabeetikoiden yleisin kuolinsyy

Lisätiedot

Diabeteksen psyykkinen kuorma

Diabeteksen psyykkinen kuorma Diabeteksen psyykkinen kuorma Diabetesosaaja 24.1.2018 Maria Aitomaa (Tmi Maria Aitomaa) psykologi, työnohjaaja (Suomen työnohjaajat ry.) 1 Diabeteskuorma on tunnekuorma Ykköstyypin ja kakkostyypin diabeteksen

Lisätiedot

TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ

TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ Hopeakirstu-projekti hyvinvoinnin edistäjänä Marja-Leena Heikkilä Opinnäytetyö Hyvinvointipalvelut Geronomikoulutus 2018 Opinnäytetyön tarkoitus ja tavoite

Lisätiedot

Arvioin palvelusuunnitelmani tekemistä

Arvioin palvelusuunnitelmani tekemistä Arvioin palvelusuunnitelmani tekemistä Mitä tämä vihko sisältää? 1. Kuka minä olen? 4 2. Miten aloitimme palvelusuunnitelman tekemisen? 5 3. Miten suunnittelin palvelujani ennen palvelusuunnitelmakokousta?

Lisätiedot

Palveluntuottajien vuosiraportointi 2012 -tiedonkeruulomake

Palveluntuottajien vuosiraportointi 2012 -tiedonkeruulomake Kuntoutusryhmä Palveluntuottajien vuosiraportointi 2012 -tiedonkeruulomake Työelämästä poissaolevien Tules-kurssit Tulostakaa lomake jokaista erillistä linjaa varten Vastatkaa yhdellä lomakkeella vain

Lisätiedot

Teoreettisen viitekehyksen rakentaminen

Teoreettisen viitekehyksen rakentaminen Teoreettisen viitekehyksen rakentaminen Eeva Willberg Pro seminaari ja kandidaatin opinnäytetyö 26.1.09 Tutkimuksen teoreettinen viitekehys Tarkoittaa tutkimusilmiöön keskeisesti liittyvän tutkimuksen

Lisätiedot

MITTEE SE ON SE IHMISLÄHHEENE HOETO?

MITTEE SE ON SE IHMISLÄHHEENE HOETO? MITTEE SE ON SE IHMISLÄHHEENE HOETO? Tarja Kvist, Yliopistotutkija, TtT Itä-Suomen yliopisto Hoitotieteen laitos 8.4.2011 IHMISLÄHHEENE HOETO on: koko henkilökunnan antamaa hoitoa moniammatillista, kokonaisvaltaista,

Lisätiedot