Tiedoksi Rakennusviraston katu- ja puisto-osasto/reijo Alaoja Pysäköinninvalvonta/Kaija Kossila

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tiedoksi Rakennusviraston katu- ja puisto-osasto/reijo Alaoja Pysäköinninvalvonta/Kaija Kossila"

Transkriptio

1 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (13) 153 Osmontien ja Osmonpolun liikenteen ohjaussuunnitelma HEL T Päätös Kustannusennuste Päätöksen perustelut Yhteydenotot Vs. liikennesuunnittelupäällikkö päätti, että toteutetaan liikenteen ohjausjärjestelyt Osmontiellä ja Osmonpolulla piirustuksen mukaisesti. HKR Yhtenäistetään alueen nopeusrajoituksia liittämällä Osmontien pohjoispää 30 km/h rajoituksen piiriin välillä Kullervonkatu Panuntie. Kielletään pysäköinti Osmontien itäreunalla välillä Kullervonkatu Panuntie. Osoitteessa Osmontie 45 sijaitseva asuinrakennus otetaan käyttöön marraskuun 2014 lopussa. Rakennuksen eteläpäädyssä sijaitseville asunnoille tulee järjestää kadulle nostopaikka pelastusajoneuvolle. Ohjataan pyöräily ajoradalle Osmonpolulla ja Osmontiellä välillä Osmonpolku Panuntie. Kyseisellä välillä on yhteensä 3,5 metriä leveä pyörätie ja jalkakäytävä rinnakkain, joka ei täytä pyörätielle asetettuja vaatimuksia. Osmonpolku ja Osmontie ovat vähäliikenteisiä ja rauhallisia tonttikatuja, joilla on perusteltua pyöräillä ajoradalla. L-Arkkitehdit Oy ********** rakennusvalvontavirasto/virpi Kehiakehi ja rakennusvirasto/jarkko Karttunen Lisätiedot Jaakko Heinonen, liikenneinsinööri, puhelin: jaakko.heinonen(a)hel.fi Liitteet 1 Piirustus Tiedoksi Rakennusviraston katu- ja puisto-osasto/reijo Alaoja Pysäköinninvalvonta/Kaija Kossila

2 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2 (13) Rakennusvalvontavirasto/Virpi Kehiakehi

3 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3 (13) 154 Ljunghedankujan merkitseminen yhdistetyksi pyörätieksi ja jalkakäytäväksi HEL T Päätös Kustannusennuste Päätöksen perustelut Vs. liikennesuunnittelupäällikkö päätti, että merkitään Ljunghedankuja yhdistetyksi pyörätieksi ja jalkakäytäväksi. HKR 200 Katua ympäröiville tonteille ajetaan Furumonkujan ja Gustav Pauligin kadun kautta. Asemakaavassa Ljunghedankuja on osoitettu vain jalankululle ja pyöräilylle. Toteutetaan liikenteen ohjausjärjestelyt vastaamaan asemakaavaa. Lisätiedot Inga Valjakka, liikenneinsinööri, puhelin: inga.valjakka(a)hel.fi Liitteet 1 Ljunghedankuja Tiedoksi Rakennusviraston katu- ja puisto-osasto/reijo Alaoja

4 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4 (13) 155 Pysäköinnin kieltäminen Pyterlahdenkujalla HEL T Päätös Kustannusennuste Aloite Tapa ja päivämäärä Sisältö Päätöksen perustelut Vs. liikennesuunnittelupäällikkö päätti, että kielletään pysäköinti Pyterlahdenkujalla. HKR 500 Asukkaan useat yhteydeotot Useita puheluja ja sähköposteja 2013 ja 2014, viimeisin Pyydetään kieltämään pysäyttäminen Pyterlahdenkujalla. Itäkeskuksen poliisi oli käydyn keskustelun yhteydessä suosittanut pysäyttämiskiellon asettamista Pyterlahdenkujalle. Useiden eri vuorokauden aikoina tehtyjen maastokäyntien aikana Pyterlahdenkujalla ei ole ollut pysäköitynä tai pysäytettynä lastausta varten autoja. Aloitteentekijän yhteydenottojen ja niiden yhteydessä lähetetyn kuvamateriaalin perusteella pysäköinti on kuitenkin jonkin asteinen ongelma. Osassa kuvamateriaalia voi päätellä, että ajoneuvoa lastataan tai puretaan, mutta osa kuvista on sellaisia, että niistä voi olettaa kyseessä olevan pysäköinnin. Pyterlahdenkujan ajoradan leveys on 4 metriä. Tuolloin pysäköidyt autot joko estävät tai haittaavat merkittävästi pelastuskalustoa ja muuta liikennettä. Vartioharjussa ei lähtökohtaisesti kuitenkaan ole kielletty pysäköintiä tämän levyisillä kaduilla, vaan pysäköintikieltoja on asetettu saadun asukaspalautteen perusteella, kun on todettu, että pysäköinnistä aiheutuu kohtuutonta haittaa. Pysäyttämiskieltoja käytetään ainoastaan silloin, kun jo pelkkä pysäyttäminen aiheuttaa huomattavaa haittaa muille tienkäyttäjille.

5 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5 (13) Yhteydenotot Pysäyttämiskielloilla halutaan turvata mm. liikennevaloilmaisimien häiriötön toiminta tai estää lastin kuormaaminen tai kuorman purkaminen vilkkailla kaduilla tai linja-autokaistoilla. Pysäyttämiskieltoja ei siten käytetä normaaleilla tontti-/ asuntokaduilla. Pysäköinninvalvonta/Otto Kuitunen Lisätiedot Jussi Jääskä, liikenneinsinööri, puhelin: jussi.jaaska(a)hel.fi Liitteet 1 Aloitekirjeet 2 Pyterlahdenkuja Otteet Ote Aloitteentekijä Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, kaupunkisuunnittelulautakunta Tiedoksi Rakennusviraston katu- ja puisto-osasto/reijo Alaoja Kiinteistövirasto/Kaija Kossila

6 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6 (13) 156 Suojatien merkitseminen Kuoppatie 35 kohdalle ja "lapsia" - varoitusmerkin siirtäminen suojatien eteläpuolelle HEL T Päätös Vs. liikennesuunnittelupäällikkö päätti, että merkitään suojatie liikennemerkein ja tiemerkinnöin Kuoppatie 35 kohdalle noin 5 metrin etäisyydelle tontin etelärajasta ja siirretään Kuoppatie 39 edustalla oleva "Lapsia" -varoitusmerkki Kuoppatie 29 edustalle. Kustannusennuste HKR 700 Aloite ********** Tapa ja päivämäärä Puhelinsoitto ja sähköposti Sisältö Hiidenkiven peruskoulun pihalle kulkee Kuoppatieltä kaksi sorapäällysteistä pihapolkua. Näiden kohdalla autot ovat tiiviisti pysäköitynä, siten että autot pysäköivät juuri niille kohdille, joissa Hiidenkiven koululta tulevat lapset ylittävät tien. Pienille koululaisille ei ole Kuoppatiellä turvallista tienylityspaikkaa. Pysäköinti näissä kohdissa tulisi estää merkein tai suojatiellä. Päätöksen perustelut Liikenneturvallisuuden parannustoimenpiteenä Kuoppatie 35 kohdalle merkitään suojatie lasten koulutien turvaamiseksi. Kuoppatien jalkakäytävän puoleisessa reunassa pysäköidään, eivätkä pienet lapset näy pysäköityjen autojen takaa pyrkiessään kadun yli Hiidenkiven peruskouluun. Merkitsemällä suojatie saadaan parannettua myös näkemiä, sillä pysäyttäminen ja pysäköinti on kielletty suojatiellä ja viiden metrin matkalla ennen suojatietä.

7 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7 (13) Siirretään aiemmin ainoastaan Tapanilan päiväkotia (Kuoppatie 43) palvellut "Lapsia" -varoitusmerkkiä turvaamaan myös Hiidenkiven peruskoulun oppilaiden koulutietä. Useampia varoitusmerkkejä ei käytetä, koska päiväkoti ja koulu sijaitsevat lähellä toisiaan. Lisätiedot Juuso Helander, liikenneinsinööri, puhelin: juuso.helander(a)hel.fi Liitteet 1 Aloitekirje 2 Kuoppatie Otteet Ote Aloitteentekijä Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, kaupunkisuunnittelulautakunta Tiedoksi Rakennusviraston katu- ja puisto-osasto/reijo Alaoja Pysäköinninvalvonta/Kaija Kossila Hiidenkiven peruskoulu/kirsi Kaarela

8 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8 (13) 157 Tapanilan aseman alikulkutunnelin merkitseminen rinnakkaiseksi pyörätieksi ja jalkakäytäväksi HEL T Päätös Kustannusennuste Aloite Tapa ja päivämäärä Sisältö Päätöksen perustelut Lisätiedot Vs. liikennesuunnittelupäällikkö päätti, että merkitään Tapanilan aseman alikulkutunnelin yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä rinnakkaiseksi pyörätieksi ja jalkakäytäväksi liikennesuunnitteluosaston ohjeiden mukaisesti. HKR 1000 ********** Sähköposti Tapanilan aseman alikulkutunnelissa on jyrkkä mutka, jonka pyöräilijät ovat kokeneet vaaralliseksi. Alikulkutunnelin liikenneturvallisuutta haluttaisiin parantaa jollakin tapaa. Aloitteentekijä ehdottaa alikulkutunnelin mutkaan liikennepeiliä. Liikenneturvallisuuden parannustoimenpiteenä Tapanilan aseman alikulkutunnelin yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä merkitään rinnakkaiseksi pyörätieksi ja jalkakäytäväksi noin 80 metrin matkalla. Järjestelyllä pyöräilijöiden vaaralliseksi kokemassa alikulun mutkassa pyöräily sijoitetaan mutkan ulkokaarelle, jolloin näkemät paranevat. Lisäksi järjestelyllä vältetään jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden välisiä vaaratilanteita. Liikennepeiliä ei asenneta, sillä peilistä nopeuksien ja etäisyyksien arviointi on hankalaa. Lisäksi peili kiinnittää pyöräilijän katseen fyysisesti pois alikulkutunnelin mutkasta, jolloin yllättäviin liikennetilanteisiin reagointi heikentyy.

9 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9 (13) Liitteet Otteet Juuso Helander, liikenneinsinööri, puhelin: juuso.helander(a)hel.fi 1 Aloitekirje 2 Tapanilan aseman alikulku Ote Aloittteentekijä Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, kaupunkisuunnittelulautakunta Tiedoksi Rakennusviraston katu- ja puisto-osasto/reijo Alaoja

10 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10 (13) 158 Täytäntöönpano Vs. liikennesuunnittelupäällikkö päätti, että :ien järjestelyt saadaan panna täytäntöön mahdollisista valituksista huolimatta, ellei erikseen toisin päätetä.

11 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11 (13) Katariina Baarman vs. liikennesuunnittelupäällikkö Pöytäkirja on pidetty yleisesti nähtävänä Helsingin kaupungin kirjaamossa (Pohjoisesplanadi 11-13)

12 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12 (13) MUUTOKSENHAKUOHJEET 1 OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) kunnan jäsen. Oikaisuvaatimusaika Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen. Oikaisuvaatimusviranomainen Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkisuunnittelulautakunta. Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava: Sähköpostiosoite: helsinki.kirjaamo@hel.fi Postiosoite: PL HELSINGIN KAUPUNKI Faksinumero: (09)

13 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13 (13) Käyntiosoite: Pohjoisesplanadi Puhelinnumero: (09) (Yleishallinto, Energia ja Satama) (09) (Kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötoimi) (09) (Rakennus- ja ympäristötoimi) (09) (Sivistystoimi) (09) (Sosiaali- ja terveystoimi) Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu miten päätöstä halutaan oikaistavaksi millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi oikaisuvaatimuksen tekijä millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot Pöytäkirja Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kaupunkisuunnittelulautakunta

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kaupunkisuunnittelulautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) 13 Pysäköinnin kieltäminen Koroistentie 7 vastapäätä HEL 2013-009910 T 08 01 03 Päätös Kustannusennuste Aloite Tapa ja päivämäärä Sisältö Päätöksen perustelut päätti,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunkisuunnitteluvirasto Liikennesuunnitteluosasto Liikennesuunnittelupäällikkö/y

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunkisuunnitteluvirasto Liikennesuunnitteluosasto Liikennesuunnittelupäällikkö/y Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 29 Pysäköinnin kieltäminen Punavuorenkatu 10-6 edustalla HEL 2015-013465 T 08 01 03 Päätös Kustannusennuste Aloite Tapa ja päivämäärä Sisältö Päätöksen perustelut Liikennesuunnittelupäällikkö

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunkisuunnitteluvirasto Liikennesuunnitteluosasto Liikennesuunnittelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunkisuunnitteluvirasto Liikennesuunnitteluosasto Liikennesuunnittelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 51 Tilapäinen pyöräpysäköintijärjestely Kumpulantiellä HEL 2017-002980 T 08 00 04 Päätös Kustannusennuste Päätöksen perustelut päätti, että sallitaan polkupyörätelineen

Lisätiedot

1 HEL Tutkimuslupahakemus 2 HEL Tutkimussuunnitelma. Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta

1 HEL Tutkimuslupahakemus 2 HEL Tutkimussuunnitelma. Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 12 Päätös tutkimuslupahakemukseen HEL 2014-014205 HEL 2014-014105 T 13 02 01 Päätös Palvelualueen johtaja päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimukselle "Kohti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 14/2014 Perhe- ja sosiaalipalvelut Vammaistyö Vammaistyön johtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 14/2014 Perhe- ja sosiaalipalvelut Vammaistyö Vammaistyön johtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 23 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2014-012917 HEL 2014-012917 T 13 02 01 Päätös päätti myöntää tutkimusluvan ********** opinnäytetyölle "Asiakkaiden ja työvalmentajien

Lisätiedot

Otteet Otteen liitteet

Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 18 Liikkumistaidon ohjausta koskevien korvausten tarkistaminen vuodelle 2014 HEL 2014-006381 T 01 02 00 00 Päätös Päätöksen perustelut Vammaistyön päällikkö päätti hyväksyä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 77 Linja-autojen pysäköintiä varten vuokratun alueen sijainnin muuttaminen (Nobina Finland South Oy, Roihupelto) HEL 2016-002716 T 10 01 01 04 S0145-314 Päätös Vuokranantaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL)

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 49 Liikennelaitos -liikelaitoksen tulospalkkiojärjestelmä vuonna 2016 HEL 2016-003455 T 01 02 03 01 Päätös päätti ottaa liitteessä 1 olevan tulospalkkiojärjestelmän

Lisätiedot

Lisätiedot Hanna Maarit Tarvainen, toimistosihteeri, puhelin: hanna.m.tarvainen(a)hel.fi. 1 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k.

Lisätiedot Hanna Maarit Tarvainen, toimistosihteeri, puhelin: hanna.m.tarvainen(a)hel.fi. 1 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 16, liikaa maksettujen kilometrikorvausten takaisinperintä HEL 2016-007457 T 01 02 01 08 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että ********** peritään takaisin hänelle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 236 Lisäkorvausvaatimuksen hyväksyminen, liukastuminen 27.12.2014 Lielahdentie 3-5 kohdalla Lauttasaaressa HEL 2015-013984 T 03 01 00 Liukastuminen, 27.12.2014, Lielahdentie,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia 9/2015 Tietotekniikka- ja viestintäosasto Tietotekniikka- ja viestintäjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia 9/2015 Tietotekniikka- ja viestintäosasto Tietotekniikka- ja viestintäjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 15 Helsingin ja Turun kaupunkien yhteistyö Finnishcourses.fi palvelun ylläpidossa HEL 2014-009324 T 00 01 06 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että Helsingin kaupunki

Lisätiedot

6 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-002962. Päätös

6 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-002962. Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 6 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-002962 HEL 2015-002962 T 13 02 01 Päätös Tutkimusluvan ehdot päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimuslupahakemukselle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 168 Flow Festival Oy, piha-alueen käyttö, Parrukatu 4 ja 5 HEL 2016-005650 T 10 01 03 Päätös Päätöksen perustelut n tilakeskuksen yrityspalveluiden asiakaspäällikkö

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Otteet. Otteen liitteet. Henkilöstöasiantuntija

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Otteet. Otteen liitteet. Henkilöstöasiantuntija Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 11, liikaa maksetun palkan takaisinperintä HEL 2016-005678 T 01 02 01 08 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että ********** peritään takaisin hänelle liikaa maksetut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (12) Kaupunkisuunnitteluvirasto 6/2014 Liikennesuunnitteluosasto Liikennesuunnittelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (12) Kaupunkisuunnitteluvirasto 6/2014 Liikennesuunnitteluosasto Liikennesuunnittelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (12) 30 Pysäköintijärjestelyt Kaarelantiellä, Tanotorventiellä, Pajupillintiellä, Raitamaantiellä ja Paimenhuilunpolulla HEL 2014-002049 T 08 01 03 Päätös Kustannusennuste

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 277 Vuokrasopimuksen irtisanominen Roihupellosta (Nobina Finland Oy) HEL 2016-002716 T 10 01 01 04 S0145-314 Päätös Vuokranantaja Päättäjä Vuokrauspäätös Vuokralainen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikuntavirasto 21/2015 Sisäliikuntapalvelut 28.10.2015 Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikuntavirasto 21/2015 Sisäliikuntapalvelut 28.10.2015 Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 45 Tukiasematilan vuokraaminen Maunulan liikuntahallista DNA Oy:lle HEL 2015-011741 T 10 01 03 Päätös Merkittiin, että edellinen vuokrasopimus otsikossa mainitusta asiasta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 101 Muutos Kiinteistö Oy Helsingin Saukonpaadenranta 2:n vuokraukseen Länsisatamassa HEL 2016-003383 T 10 01 01 04 S0120-285 Päätös Vuokranantaja Päättäjä Vuokrauspäätös

Lisätiedot

1 Syksyn 2016 kutsuntalääkärit

1 Syksyn 2016 kutsuntalääkärit Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 17 Lääkärien määrääminen kutsuntatilaisuuksiin Helsingissä 2016 HEL 2016-002781 T 00 01 06 Päätös Päätöksen perustelut päätti määrätä liitteessä 1 mainitut terveyskeskuslääkärit

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 58 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-013389 HEL 2015-013389 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimukselle "Rakenteellinen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 152 Nordea Pankki Suomi Oyj:lle vuokratun tilapäisen pysäköintialueen irtisanominen (tontti 22403/1, Aleksis Kiven katu 17, Sturenkatu 14a) HEL 2014-014874 T 10 01 01

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 110 Asuntotontin (kaupunkipientalo) lyhytaikainen vuokraaminen yksityishenkilöille rakennusluvan hakemista varten (Suurmetsä, Alppikylä, tontti 41302/9) HEL 2017-003458

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Talous- ja tukipalvelut Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Talous- ja tukipalvelut Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 63 Vahingonkorvausvaatimus pysäköintivirhemaksusta aiheutuneiden kustannusten korvaamisesta HEL 2015-013335 T 03 01 00 Päätös Päätöksen perustelut -osaston osastopäällikkö

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Liikuntavirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Liikuntavirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 2 Töölön Kisahallin eteläpäädyssä sijaitsevan ravintolatilan vuokraaminen HEL 2014-014794 T 10 01 03 Päätös Merkittiin, että edellinen vuokrasopimus otsikossa mainitusta

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Otteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Otteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 275 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2016-007607 HEL 2016-007607 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut ja ehdot Talous- ja tukipalvelujen osastopäällikkö päätti

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, yleisten töi-

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, yleisten töi- Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) n lakimies 256 Lisäkorvausvaatimuksen hyväksyminen, kaatuminen 15.12.2014 Maasalonpolulla Säveltie 5 kohdalla Pukinmäessä HEL 2014-015408 T 03 01 00 Kaatuminen, 15.12.2014,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto 136/2015 Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto 136/2015 Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 276 YIT Rakennus Oy:n työmaatukikohtavuokrauksen päättäminen HEL 2013-014576 T 10 01 01 04 S0110-183 Päätös Vuokranantaja Päättäjä Vuokrauspäätös Vuokralainen Kohde

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 184 Asuntotontin (pientalo, 1 045 k-m²) lyhytaikainen vuokraaminen Rakennus-Sauma Komulainen Ky:lle perustettavan yhtiön lukuun rakennusluvan hakemista ja maanrakennustöiden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 19/2015 Talous- ja tukipalvelut Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 19/2015 Talous- ja tukipalvelut Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 80 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-003523 HEL 2015-003523 T 13 02 01 Päätös Tutkimusluvan ehdot Talous- ja tukipalvelujen osastopäällikkö päätti myöntää tutkimusluvan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Linjanjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Linjanjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 25, palvelutarjoajien avustukset vuonna 2016 etsivän nuorisotyön toiminnan turvaamiseksi HEL 2016-010211 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut n linjanjohtaja päätti,

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 12/

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 12/ Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 77 Edustus: Kansalaisjärjestöjen Ihmisoikeussäätiön seminaari juhlasalissa 29.9.2015 HEL 2015-008885 T 00 04 03 Päätös Kaupunginjohtaja päätti, että Kansalaisjärjestöjen

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 65/

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 65/ Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 191 Lainan ottaminen Euroopan Investointipankilta HEL 2014-014310 T 02 05 04 Päätös Päätöksen perustelut päätti saatujen hintaindikaatioiden perusteella ottaa

Lisätiedot

1 Tutkimuslupahakemus Tutkimussuunnitelma 3 Muut liitteet

1 Tutkimuslupahakemus Tutkimussuunnitelma 3 Muut liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 68 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2016-010304 HEL 2016-010304 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut ja ehdot päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimuslupahakemukselle

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 70 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2016-005576 HEL 2016-005576 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti hylätä tutkimusluvan ********** tutkimuslupahakemukselle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 31 Vammaistyön perhehoitajien palkkioiden ja korvausten tarkistus vuonna 2016 HEL 2016-000454 T 01 02 00 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että vammaistyön perhehoitajille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) n lakimies 127 Takaisinsaantivaatimuksen hyväksyminen, Pohjola Vakuutus Oy, liukastuminen 30.3.2013 Kontulankuja 2 kohdalla Kontulassa HEL 2013-012250 T 03 01 00 liukastuminen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Liikuntavirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Liikuntavirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 17 Vahingonkorvausvaatimus Pikkukosken ja Vanhankaupungin välillä tapahtuneesta polkupyörällä kaatumisesta HEL 2015-008834 T 03 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) 7/2015 HKL-Raitioliikenne 20.03.2015 Yksikön johtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) 7/2015 HKL-Raitioliikenne 20.03.2015 Yksikön johtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 14 pakettiautojen vuokraus HEL 2015-003371 T 02 08 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti hankkia pakettiautojen vuokrauksen vuodelle 2015 Stara logistiikalta 42 000

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto 16/2015 Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto 16/2015 Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 76 Liiketilan vuokraus osoitteessa Tyynenmerenkatu 6 HEL 2015-008770 T 10 01 03 Päätös Päätöksen perustelut Yrityspalveluiden asiakaspäällikkö päätti vuokrata Liikkeen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 191 Oulun Rakennusteho Oy:n vuokrasopimuksen irtisanominen Länsisatamassa HEL 2015-000150 T 10 01 01 04 S0120-324 Päätös Vuokranantaja Päättäjä Vuokrauspäätös Vuokralainen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 23/2014 Terveys- ja päihdepalvelut 05.05.2014 Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 23/2014 Terveys- ja päihdepalvelut 05.05.2014 Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 38 Korjaus eräiden terveysasemien väliaikaiset sulkemiset - päätökseen Laajasalon terveysaseman osalta HEL 2014-002990 T 06 00 00 Päätös Päätöksen perustelut on todennut

Lisätiedot

23 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL

23 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 23 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-008176 HEL 2015-008176 T 13 02 01 Päätös Psykiatria- ja päihdepalvelujen vs. johtaja Mikko Tamminen päätti myöntää tutkimusluvan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Arkkitehtuuriosasto Kaupunginarkkitehti

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Arkkitehtuuriosasto Kaupunginarkkitehti Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 2 n arkkitehtuuriosaston toimistopäälliköiden sijaiset HEL 2017-001933 T 00 01 00 Päätös päätti, että arkkitehtuuriosaston toimistopäälliköiden sijaisina toimivat seuraavassa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Sosiaali- ja terveysvirasto 9/2015 Perhe- ja sosiaalipalvelut Lastensuojelun johtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Sosiaali- ja terveysvirasto 9/2015 Perhe- ja sosiaalipalvelut Lastensuojelun johtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 15 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-002679 HEL 2015-002679 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimukselle "Arviointi-

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 53 Edustus: 16th International Conference on Organized Molecular Films Helsingissä 25. - 29.7.2016 HEL 2016-004114 T 00 04 03 Päätös Päätöksen perustelut Vs.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 425 Maamonlahdentien silta, Länsiväylä, 31. Lauttasaari, Kaakkois-Suomen ELY-keskus, suostumus yksityisten rakenteiden sijoittamiseksi yleiselle alueelle HEL 2016-009746

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 378 Yleisen alueen käyttö terassialueena, korvaava päätös, Ravintola Dacca, Itämerenkatu 16, 20. kaupunginosa Länsisatama HEL 2016-008639 T 10 01 01 04 HEL 2015-002136

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 6/2015 Terveys- ja päihdepalvelut Terveysasemien johtajalääkäri

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 6/2015 Terveys- ja päihdepalvelut Terveysasemien johtajalääkäri Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 7 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-005061 HEL 2015-005061 T 13 02 01 Päätös Risto Mäkinen päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimukselle "Digital technologies

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 129 Asuntotontin (AK) lyhytaikainen vuokraaminen Setlementtiasunnot Oy:lle rakennusluvan hakemista varten (Laajasalo, Borgströminmäki, tontti 49096/2) HEL 2016-002597

Lisätiedot

Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Tiedoksi Palveluvastaava

Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Tiedoksi Palveluvastaava Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 4 Viiskulman terveysaseman terveyskeskuslääkärin vakinaistaminen, työavain 45-552-14 HEL 2014-006672 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti koulutuksen, työkokemuksen

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 185 Koulutuskeskus Unika Hairstyle Oy, liiketilan vuokraus osoitteesta Eteläinen rautatienkatu 16 a HEL 2016-008265 T 10 01 03 Päätös Päätöksen perustelut n Tilakeskuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvalvontavirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvalvontavirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 4 n kaupunkikuvaosaston toimintayksiköiden nimien vahvistaminen ja vakanssien sijoittaminen toimintayksiköihin HEL 2016-003543 T 00 00 00 Päätös päätti rakennusvalvonnan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto 83/2014 Tonttiosasto Elinkeinotoimisto Elinkeinotoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto 83/2014 Tonttiosasto Elinkeinotoimisto Elinkeinotoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 163 Länsimetro Oy:n lyhytaikaisen vuokrauksen muuttaminen HEL 2013-010854 T 10 01 01 02 Myllykalliontie 10, Pohjoiskaari 16 Päätös Päätöksen perustelut päätti muuttaa

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 105 Asuntontin (pientalo, 1 080 k-m2) lyhytaikainen vuokraaminen rakennusluvan hakemista varten Asunto Oy Helsingin Peltokylänraitti 8:lle (Suutarila, Siltamäki, tontti

Lisätiedot

1 Tutkimuslupahakemus 2 Tutkimussuunnitelma

1 Tutkimuslupahakemus 2 Tutkimussuunnitelma Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 11 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2016-002914 HEL 2016-002914 T 13 02 01 Päätös (vs) päätti myöntää tutkimusluvan ********** amk -opinnäytetutkimukselle Taloudellinen

Lisätiedot

Otteet Otteen liitteet

Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 1 Etelän terveysasemien johtavan ylilääkärin pöytäkirjan nähtävilläolo vuonna 2014 Päätös päätti, että Etelän terveysasemien johtavan ylilääkärin pöytäkirjat pidetään

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 66 Asuntotontin (pientalo, 1 050 k-m²) lyhytaikainen vuokraaminen Asunto Oy Helsingin Kaarelan Helmelle rakennusluvan hakemista varten (Kaarela, Honkasuo, 33351/1) HEL

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 126 Kansallinen Lastenliitto Helsingin piirijärjestö ry:lle myönnettävä lisäavustus perusopetuslain mukaiseen koululaisten iltapäivätoimintaan lukuvuoden 2016 2017 syyslukukaudelle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Tilakeskuksen päällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Tilakeskuksen päällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 4 Lisäkorvausvaatimus Stadin ammattiopiston alueella sattuneesta liukastumisvahingosta myönnettyjen vakuutuskorvausten johdosta HEL 2014-004848 T 03 01 00 Päätös Päätöksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Korkeasaaren eläintarha

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Korkeasaaren eläintarha Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 3 Korkeasaaren tarjoamat edut yhteistyökumppaneiden henkilöstölle HEL 2016-001661 T 02 05 00 Päätös päätti eläintarhan johtokunnan 11.12.2014 49 tekemän päätöksen nojalla,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto 12/2015 Katu- ja puisto-osasto Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto 12/2015 Katu- ja puisto-osasto Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 14 Toteuttamissopimus, Valtatien 7 Helsinki - Vaalimaa (Porvoonväylä) meluntorjunnan parantaminen Jakomäen kohdalla HEL 2012-009909 T 08 00 08 Päätös päätti allekirjoittaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Pelastuslaitos

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Pelastuslaitos Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 68 Palkan takaisinperintä, pelastuslaitos HEL 2016-010031 T 01 02 01 08 Päätös Päätöksen perustelut päätti periä palomies ********** takaisin tälle perusteetta maksettua

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 30 Månsas Productions Oy, liiketilan vuokraus osoitteesta Metsäpurontie 25 HEL 2016-000895 T 10 01 03 Päätös Päätöksen perustelut Yrityspalveluiden asiakaspäällikkö

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 217 Kiinteistö Oy Davamat, piirustusten tutkiminen ja vuokrasopimuksen muutos, (Herttoniemi, tontti 43280/3) HEL 2016-012077 T 10 01 01 02 Paasivaarankatu 5 Päätös Päätöksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 146 Asuntotontin (AK, kerrostalo) lyhytaikainen vuokraaminen asuntotuotantotoimistolle Helsingin Asumisoikeus Oy:n lukuun rakennusluvan hakemista varten (Oulunkylä,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 86 Suomalais-Venäläiselle koululle maksettavan perusopetuslain mukaisen koululaisten iltapäivätoiminnan avustuksen oikaiseminen lukuvuodelle 2016-2017 HEL 2016-005485

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 52 Helsingin Leijona Oy, autohallipaikan vuokraus osoitteessa Pohjoisesplanadi 19/Unioninkatu 28 HEL 2016-000787 T 10 01 03 Päätös Päätöksen perustelut n Tilakeskuksen

Lisätiedot

3 Päätös myönnetyn tutkimusluvan täydennyksestä HEL Päätös

3 Päätös myönnetyn tutkimusluvan täydennyksestä HEL Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 3 Päätös 8.4.2015 myönnetyn tutkimusluvan täydennyksestä HEL 2015-003244 HEL 2015-003244 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää tutkimusluvan **********

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 92 E-Fa La Oy, uusi vuokrasopimus osoitteessa Kanavakatu 6, Tulli- ja pakkahuone HEL 2016-003438 T 10 01 03 Päätös Päätöksen perustelut Yrityspalveluiden asiakaspäällikkö

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL)

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 19 HKL- Töölön varikon raiteiden 3 ja 4 ovien uusiminen HEL 2016-000433 T 02 08 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti tilata Töölön varikon raiteiden 3 ja 4 ovien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) n lakimies 152 Takaisinsaantivaatimuksen hylkääminen, LähiTapiola, takaisinsaantivaatimus, liukastuminen Bulevardin ja Fredrikinkadun risteyksessä 13.1.2016 HEL 2016-006497

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) 30/2015 07.09.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) 30/2015 07.09.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 77 Hankesuunnitelma metrovarikon huoltohallin jännitteiden ohjausjärjestelmän uusimiseksi HEL 2015-009605 T 02 08 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti hyväksyä metrovarikon

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 308 RL Concerts Oy vuokraaman varastoalueen laajentaminen ja vuokrauksen siirto WKND Festival Oy:lle Kyläsaaressa HEL 2015-006642 T 10 01 01 04 S0110-236 Päätös Vuokranantaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia 24/2014 Elinkeino-osasto Elinkeinojohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia 24/2014 Elinkeino-osasto Elinkeinojohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 78 Helsinki-lisä hakemus Y543 HEL 2014-013835 T 02 05 01 00 Päätös Kulttuuriosuuskunta Partuuna on hakenut Helsinki-lisää henkilön ********** palkkauskustannuksiin.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 28 Vuokrasopimuksen merkitseminen irtisanotuksi (Rakennusliike Reponen Oy, Honkasuo) HEL 2015-010264 T 10 01 01 04 S0133-121 Päätös Vuokranantaja Päättäjä Vuokrauspäätös

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 303 Matkapuhelintukiasemapaikkojen vuokraus TeliaSonera Finland Oyj:lle HEL 2016-013619 T 10 01 03 Päätös Päätöksen perustelut Yrityspalveluiden asiakaspäällikkö päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 204 Vahingonkorvausvaatimuksen hylkääminen, kaatuminen polkupyörällä 24.5.2016 Vallilan siirtolapuutarhan parkkipaikalla HEL 2016-006831 T 03 01 00 Kaatuminen, polkupyörä,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Hankesuunnittelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Hankesuunnittelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 71 Sosiaali- ja terveysvirasto, Kivikon arkistotilan vuokraus sosiaalihuollon arkistolle HEL 2016-012296 T 10 01 02 Päätös päätti vuokrata osoitteesta, Kivikonkuja 4,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 128 Elokuvayhtiö Komeetta Oy, liiketilan lyhytaikainen vuokraus osoitteessa Humikkalantie 90 HEL 2016-005542 T 10 01 03 Päätös Päätöksen perustelut n tilakeskuksen yrityspalveluiden

Lisätiedot

20 Päätös palvelusetelituottajasta suun terveydenhuollossa v Päätös

20 Päätös palvelusetelituottajasta suun terveydenhuollossa v Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 20 Päätös palvelusetelituottajasta suun terveydenhuollossa v. 2015 HEL 2015-002899 T 06 00 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti olla hyväksymättä hammaslääkäri **********

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 68 Omakotitonttien enimmäishintojen määrityksen tarkennus (kaupungin lunastusoikeutta koskeva 21 ) HEL 2016-004511 T 10 01 01 02 Päätös Päätöksen perustelut Tausta Tarkennuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Helsingin Satama -liikelaitos 18/2014 15.12.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Helsingin Satama -liikelaitos 18/2014 15.12.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 18 Länsisataman laajennusalueen syvätiivistysurakka 2015 HEL 2014-014030 T 02 08 03 00 Päätös päätti tilata Länsisataman syvätiivistysurakan edullisimman tarjouksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 296 Aalto-yliopisto, tilan lyhytaikainen vuokraaminen osoitteessa Katajanokanlaituri 5 HEL 2016-013633 T 10 01 03 Päätös Päätöksen perustelut n tilakeskuksen yrityspalveluiden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 112 TSW Group Ay:n vuokrasopimusten siirrot Waltcon Oy:lle osoitteessa Latokartanontie 5, 00700 Helsinki HEL 2016-004516 T 10 01 03 Päätös Päätöksen perustelut n tilakeskuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 44 Kotihoito Saga Oy, liiketilan vuokraus osoitteessa Soittajantie 1 HEL 2016-001583 T 10 01 03 Päätös Päätöksen perustelut n tilakeskuksen yritysvuokrauksen asiakaspäällikkö

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 14 Alueen tosiasiallisen käytön vuoksi perittävän korvauksen maksuvelvollisuuden päättyminen, Terästarvike Oy HEL 2012-009068 T 10 01 01 02 Hattelmalantie 2 Päätös Päättäjä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 136 VirgoCohesion Oy, toimisto-. työ-,varasto- ja keittiötilan vuokraus osoitteesta Lapinlahdenkatu 16 HEL 2016-005644 T 10 01 03 Päätös Päätöksen perustelut n Tilakeskuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 323 Yleisen alueen käyttö terassialueena, Ravintola KOM/Marrot Oy, Kapteeninkatu 26, 5. kaupunginosa Punavuori HEL 2016-008065 T 10 01 01 04 Päätös Päätöksen perustelut

Lisätiedot

9 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL

9 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 9 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2016-002487 HEL 2016-002487 T 13 02 01 Päätös (vs) päätti myöntää tutkimusluvan ********** pro gradu -opinnäytetyölle "Omahoidon

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 2/2015 Perhe- ja sosiaalipalvelut Lastensuojelun johtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 2/2015 Perhe- ja sosiaalipalvelut Lastensuojelun johtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 2 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2014-015134 HEL 2014-015134 T 13 02 01 Päätös päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimukselle "Kuinka päivystysviikko vaikuttaa

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 302 Toimistotilan vuokraus Suomen Ultrapilotit ry:lle Malmin lentokentän päärakennuksesta HEL 2016-013717 T 10 01 03 Päätös Päätöksen perustelut n tilakeskuksen yrityspalveluiden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 13 Asuntotontin (AK 1 900 k-m²) lyhytaikainen vuokraaminen Kiinteistö Oy Pohjolan Perusyhtiö Uusimaa 42:lle rakennusluvan hakemista varten (Mellunkylä, Mellunmäki, tontti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kulttuurikeskus

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kulttuurikeskus Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 7 Moi Helsinki -tapahtuman suunnittelu- ja tuotantohenkilöiden valmistelumatka Pekingiin HEL 2016-001936 T 01 02 02 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti oikeuttaa Moi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 8 Huivipolku 5A - Puolimatkanpolku, 45. Vartiokylä, kiinteistö 45303-6, suostumus yksityisten rakenteiden sijoittamiseksi ja hulevesien johtamiseksi yleiselle alueelle

Lisätiedot

Lisätiedot Sanna Teiro, johtava sosiaalityöntekijä, puhelin: sanna.teiro(a)hel.fi

Lisätiedot Sanna Teiro, johtava sosiaalityöntekijä, puhelin: sanna.teiro(a)hel.fi Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 20 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen HEL 2014-008275 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti koulutuksen, työkokemuksen sekä

Lisätiedot

4 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL Päätös

4 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 4 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2016-007453 HEL 2016-007453 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimuslupahakemukselle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 318 Suomen Wushu Kungfu Seura ry / Kulttuuriosuuskunta Ziran, tilan vuokraus osoitteesta Suvannontie 1 HEL 2015-012795 T 10 01 03 Päätös Päätöksen perustelut n tilakeskuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 48 Edustus: Pietarin ja Helsingin Pk-yritysten verkostoitumistapahtuma (partneriaatti) Helsingissä 9. - 11.10.2017 HEL 2017-005751 T 00 04 03 Päätös Päätöksen

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 253 Yleisen alueen käyttö terassialueena, Blancco Grill & Döner, Hiihtomäentie 14, 43. kaupunginosa Herttoniemi HEL 2016-005800 T 10 01 01 04 Päätös Päätöksen perustelut

Lisätiedot