KULTAKERON PUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KULTAKERON PUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS"

Transkriptio

1 PELKOSENNIEMEN KUNTA KULTAKERON PUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS Muutos koskee kortteleita 339, 340, 399 sekä osaa katu- ja pihakatualueesta. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO HAVAS ROSBERG OY

2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Pyhä OAS Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelystä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) koskee asemakaavamuutoksen laatimista Pelkosenniemen kunnan Pyhätunturin matkailukeskuksen alueelle. Suunnittelualue Kaavamuutosalue sijaitsee Pyhätunturin matkailukeskuksen alueella Pelkosenniemellä. Pyhätunturin matkailukeskus kuuluu Pyhä-Luosto matkailualueeseen, jota kehitetään yhtenä keskeisenä Lapin matkailun kehityskohteena. Asemakaavalla muutetaan kortteleita 339, 340 ja 399 sekä osaa katu- ja pihakatualueesta. Alueen koko on n. 2,11 ha. Alueen sijainti maastokartalla. 2

3 Kaavamuutosalue esitetty punaisella rajauksella pohjakartalla. Nykytilanne Pyhätunturin seitsemän kilometrin pituinen tunturijakso muodostuu viidestä kurujen erottamasta tunturista (Peurakero, Laakakero, Noitatunturi, Ukonhattu, Kultakero). Suunnittelualue on Pyhätunturin itäisimmän huipun Kultakeron idän puoleista rinnealuetta. Alueen lähiympäristö on valmiiksi rakennettua, jossa sijaitsee matkailupalveluasumista ja useita loma-asuntoja sekä laskettelurinteitä ja ulkoilureittejä. Suunnittelualueen läpi itälänsi suunnassa kulkee olemassa oleva Kultakeronkatu. Alue on kaavoitettu tehokkaaseen matkailukäyttöön, mutta on tällä hetkellä rakentamatonta. Alueen itäosa on noin korossa +199 ja länsiosa noin

4 Ilmakuva suunnittelualueesta ja sen ympäristöstä. Hankkeen tausta ja tavoitteet Naarmankaira Oy on teettänyt Realprojekti Oy:llä konseptitutkimuksen alueen käytöstä. Hankkeen tavoitteena on tarkistaa nykyistä asemakaavaa siten, että se sallii suunnitelman mukaisen rakentamisen. Maanomistus Kaavamuutosalueen omistaa Naarmankaira Oy sekä Kultakeronkadun osalta Pelkosenniemen kunta. 4

5 Kaavamuutosalueen maanomistus. Kaavoitustilanne Maakuntakaava Alueella on voimassa Itä-Lapin maakuntakaava, jonka Ympäristöministeriö on vahvistanut Suunnittelualue sijoittuu matkailupalveluiden alueelle (RM), jolla osoitetaan seudullisesti merkittäviä matkailupalveluiden alueita, kuten matkailu- ja lomakeskuksia, lomakyliä, lomahotelleja, leirintäalueita tai muita vastaavia matkailua palvelevia alueita. Lisäksi alue kuuluu matkailun vetovoima-alueeseen, matkailun ja virkistyksen kehittämisen kohdealueeseen, jolla osoitetaan matkailun ja virkistyksen kehittämisen alueidenkäytöllisiä periaatteita. Aluetta tulee kehittää matkailukeskusten, maaseutumatkailun, palvelujen ja reitistöjen yhteistoiminnallisena kokonaisuutena. 5

6 Ote Itä-Lapin maakuntakaavasta. Yleiskaava Alueella on voimassa Pyhä-Luoston yleiskaavan osa-alue 3 / Pyhätunturin matkailukeskuksen alue. Pelkosenniemen kunnanvaltuusto on hyväksynyt kaavan Suunnittelualue sijoittuu yleiskaavassa osittain urheilu- ja virkistyspalvelujen alueelle (VU-1), joka on varattu pääasissa laskettelukäyttöön ja jossa sallitaan alueen käyttöä palvelevaa rakentamista, osittain loma-asuntoaluelle (RA), joka on varattu pääasiassa loma-asumiseen, virkistykseen sekä loma-asumista häiritsemättömään palvelutoiminnan käyttöön, ja osittain keskustatoimintojen alueelle (C), joka on varattu pääasiassa Pyhätunturin ympärivuotista matkailukeskusta tukeville toiminnoille, kuten yksityisille ja julkisille palveluille ja hallinnolle. Loma-asuntoalueet tulee osa-aluekohtaisesti toteuttaa yhtenäisellä rakennustavalla. Keskustatoimintojen alueen toteutuksen keskeisiä periaatteita ovat tiivis rakennustapa, viihtyisien ulkotilojen luominen ja autoton kävelykeskusta. Lisäksi alueella kulkee ohjeellinen ulkoilureitti ja Kultakerotien vieressä ohjeellinen kevyen liikenteen väylä. Yleiskaava on osittain vanhentunut, koska Kultakerontien linjaus on toteutettu yleiskaavasta poikkeavasti. 6

7 Ote Pyhä-Luoston osayleiskaavasta osa-alueesta 3 / Pyhätunturin matkailukeskuksen alue. Asemakaavat Alueella on voimassa Kultakeron puiston asemakaava, joka on hyväksytty Asemakaavan muutoksella muutetaan kortteleita 339 loma-asuntojen korttelialue (R-1), 340 matkailua palvelevien rakennusten korttelialue (RM) ja 339 hotellirakennusten korttelialue (KL-1) sekä osa katu- ja pihakatualueesta. Kortteli 399 on varattu taajamakuvan kannalta tärkeälle rakennukselle, jonka sopeutumisessa ympäristöönsä on kiinnitettävä erityistä huomiota taajamakuvallisiin vaatimuksiin, ja rakennuksen toteutuksen on oltava korkeatasoinen. Kultakerontielle on sallittu rakentaa katualueen alittavia kortteliin 399 kuuluvia maanalaisia tiloja ja korttelin 340 tonttien välille saa rakentaa maanalaisen yhdyskäytävän. Nykyisen asemakaavan mitoitus: R-1! 1000 k-m2! (loma-asunnot) RM! 3300 k-m2! (matkailua palvelevat rakennukset) KL-1! 4000 k-m2! (hotelli). Lisäksi nykyinen kaava sallii rakennuksessa sijaitsevien teknisten tilojen ja muiden tilojen alapuolella sijaitsevien autonsäilytystilojen rakentamisen kaavaan merkityn rakennusoikeuden lisäksi. Kortteleiden 399 ja 340 tonteille saa rakentaa kaksi kellarikerrosta. Korttelin 399 kellarikerrokseen voidaan sijoittaa kerrosalaan laskettavia 7

8 Pyhä OAS liiketiloja sekä pääkäyttötarkoitusta palvelevia tiloja, kuitenkin enintään 25% rakennuksen suurimman kerroksen alasta. Voimassa oleva Kultakeron puiston asemakaava. Suunnittelutilanne ja selvitykset Alueen toteutuksesta on laadittu konseptisuunnitelma Realprojekti Oy:n toimesta. Suunnitelmassa on esitetty alueelle chalet-rakentamista sekä hotelli. Havainnekuva viitesuunnitelmasta (Realprojekti Oy ). 8

9 Havainneasemapiirros viitesuunnitelmasta (Realprojekti Oy ). Nykyisen asemakaavan yhteydessä on tehty seuraavat selvitykset: - Pyhä-Luosto strategia 2008, Lapin Liiton, alueen kuntien ja avainyritysten yhteistyönä laadittu Pyhä-Luosto matkailualueen kehittämisstrategia, Pyhä-Luosto aluesuunnitelma, Ecosign Mountain Resort Planners Ltd. - luontoselvitys, hortonomi Mari Lampinen, 2006 Vaikutusten arviointi Kaavan laatija ja muut asiantuntijat arvioivat kaavan valmistelun yhteydessä kaavan toteuttamisen vaikutuksia. Vaikutusten arvioinnin tarkoituksena on jo kaavatyön suunnitteluvaiheessa saada tietoa suunnitteluratkaisun vaikutuksista mahdollisimman monipuolisesti. Vaikutuksia arvottamalla pyritään valitsemaan lopputuloksen ja tavoitteiden kannalta parhaat vaihtoehdot eri ratkaisumalleista. Asemakaavan toteuttamisen välittömiä ja välillisiä vaikutuksia arvioidaan MRL 9 ja MRA 1 mukaisesti. Näitä ovat mm. vaikutukset: - maisemaan, kasvillisuuteen, maaperään ja pohjaveteen - ilmaan, ilmastoon ja pintavesiin - yhdyskuntarakenteeseen - ihmisten elinoloihin, elinympäristöön ja sosiaaliset vaikutukset - liikenneverkkoon 9

10 - kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön - muinaisjäännöksiin Vaikutuksia selvitetään aluetta koskevien perusselvitysten (kartat, inventoinnit, ilmakuvat, suunnitelmat jne.) avulla. Lisäksi apuna käytetään osallisilta saatavaa lähtötietoa, palautetta ja lausuntoja. Aineistoa analysoidaan ja suunnitelmia havainnollistetaan asiantuntijatyönä rinnan kaavan laatimisen kanssa. Vaikutusten arvioinnissa verrataan kaavan mukaista tilannetta nykytilanteeseen, voimassa olevaan asemakaavaan ja asetettuihin tavoitteisiin. Arviointimenetelminä käytetään mm. teemakartta-analyysiä, määrällisiä ja laadullisia numeerisia ja sanallisia arviointeja sekä piirros- ja valokuvavisualisointeja kullekin vaikutustyypille tarkoituksenmukaisessa laajuudessa. Tarkasteltava vaikutusalue määritellään kullekin vaikutustyypille erikseen. Osa vaikutuksista ulottuu myös varsinaisen kaavamuutosalueen ulkopuolelle. Kaavan valmisteluun osallistuminen Kunnalliset kuulutukset ovat nähtävillä kunnan ilmoitustaululla ja kunnan internet-sivuilla (kohdassa Nähtävillä olevat asemakaavat ). Aloitusvaihe MRL 63 ja MRA 32a. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä xx.xx.-xx.xx kunnan ilmoitustaululla ja internet-sivuilla. Kaavan vireilletulosta kuulutetaan muiden kunnallisten kuulutusten tapaan. Mielipiteet suunnittelun lähtökohdista ja osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta tulee esittää nähtävilläolon aikana. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täydennetään tarvittaessa kaavaprosessin aikana. Valmisteluvaihe MRA 30. Asemakaavaluonnos laaditaan kevättalven 2013 aikana. Tavoitteena on, että kaavaluonnos ja muu valmisteluaineisto asetetaan nähtäville kunnan ilmoitustaululle sekä kunnan internet-sivuille kevään 2013 aikana. Luonnoksesta on mahdollisuus esittää mielipiteensä nähtävilläoloaikana. Tarvittaessa järjestetään osallisten kanssa erillisiä neuvotteluja. Nähtävilletulosta kuulutetaan muiden kunnallisten kuulutusten tapaan. Ehdotusvaihe MRL 65 ja MRA 27 ja 28. Kaavaluonnoksen ja saadun palautteen pohjalta valmistellaan kaavaehdotus. Tavoitteena on, että ehdotus esitellään tekniselle lautakunnalle syksyllä Lautakunnan puoltama ehdotus asetetaan julkisesti nähtäville ja siitä pyydetään viranomaisten lausunnot. Nähtävilletulosta kuulutetaan muiden kunnallisten kuulutusten tapaan sekä kirjeellä alueen maanomistajille. Kaavaehdotuksesta voi tehdä muistutuksen nähtävilläoloaikana. Kunta ja kaavan laatija laativat perustellut vastineet jätettyihin muistutuksiin. Tavoitteena on, että kaavaehdotus on kunnanhallituksen ja valtuuston käsiteltävänä loppuvuodesta Hyväksyminen MRL 32 ja MRL 188. Jos kaavaehdotusta muutetaan olennaisesti nähtävilläolon jälkeen, se laitetaan uudestaan nähtäville. Jos muutos koskee vain yksityistä etua ja osallisia, joita se koskee kuullaan erikseen ei uutta nähtävilläoloa tarvita. 10

11 Hyväksymispäätöksestä voi valittaa Rovaniemen hallinto-oikeuteen ja edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Ketkä ovat osallisia I Maanomistajat ja asukkaat - alueen maanomistajat - lähinaapuruston maanomistajat, asukkaat ja yritykset - kaavan vaikutusalueen asukkaat ja yritykset - alueen asukasyhdistys II Viranomaiset - Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus - Lapin Liitto - Museovirasto - Pelkosenniemen kunta - Lapin aluepelastuslaitos - Metsähallitus III Muut yhteisöt - Pyhä-Luosto Matkailu ry - Koillis-Lapin sähkö Oy - Pyhä-Luoston Vesi Oy Palaute Tätä osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa on saatavissa Pelkosenniemen kunnanvirastosta tai kunnan internet-sivuilta Kirjalliset mielipiteet tulee toimittaa osoitteeseen: Pelkosenniemen kunta Sodankyläntie 1 A, Pelkosenniemi faksilla: (016) sähköpostilla: kirjaamo@pelkosenniemi.fi. Mielipiteensä voi esittää myös suullisesti kaavan valmistelijalle. Yhteystiedot Kaavan valmistelusta saa lisätietoja seuraavilta henkilöiltä: Asemakaavan laatija: 11

12 Arkkitehtitoimisto Havas Rosberg Oy, Sauli Havas, arkkitehti, SAFA Sähköposti: Osoite: Möysänkatu 3, Lahti Puhelin: (03) tai , fax: (03) Pelkosenniemen kunta: Sodankyläntie 1, Pelkosenniemi Toni Juuti, maankäyttöinsinööri Sähköposti: Puhelin: Pyhä OAS

KULTAKERONKADUN! OSAYLEISKAAVA!

KULTAKERONKADUN! OSAYLEISKAAVA! Kultakeronkadun osayleiskaava, OAS 12.12.2014 PELKOSENNIEMEN KUNTA KULTAKERONKADUN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO HAVAS ROSBERG OY 12.12.2014, PÄIVITETTY 18.6.2015

Lisätiedot

!!! KANERVIKKOKADUN! ASEMAKAAVA! PELKOSENNIEMEN KUNTA! OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA! ARKKITEHTITOIMISTO HAVAS ROSBERG OY! 30.6.2014! !

!!! KANERVIKKOKADUN! ASEMAKAAVA! PELKOSENNIEMEN KUNTA! OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA! ARKKITEHTITOIMISTO HAVAS ROSBERG OY! 30.6.2014! ! Kanervikkokaden asemakaava, OAS 30.6.2014 PELKOSENNIEMEN KUNTA KANERVIKKOKADUN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO HAVAS ROSBERG OY 30.6.2014 1 Kanervikkokaden asemakaava,

Lisätiedot

KISAKALLION ALUEEN ASEMAKAAVA

KISAKALLION ALUEEN ASEMAKAAVA LOHJAN KAUPUNKI KISAKALLION ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO HAVAS ROSBERG OY 25.3.2009 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kisakallio OAS 25.3.2009 Maankäyttö-

Lisätiedot

! KULTAKERONKADUN! ASEMAKAAVAN MUUTOS! !!!

! KULTAKERONKADUN! ASEMAKAAVAN MUUTOS! !!! PELKOSENNIEMEN KUNTA KULTAKERONKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Muutos koskee kortteleita 339, 340, 399 sekä osaa katu- ja pihakatualueesta. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO HAVAS ROSBERG

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen kortteli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.11.2015 Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

ISO-YLLÄKSEN KESKUSALUEEN ASEMAKAAVA

ISO-YLLÄKSEN KESKUSALUEEN ASEMAKAAVA KOLARIN KUNTA ISO-YLLÄKSEN KESKUSALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva 1. Viistoilmakuva kaava-alueelta. ARKKITEHTITOIMISTO HAVAS ROSBERG OY 23.1.2012 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kemijärven kaupunki 1 (6) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaava Pyhätunturin matkailukeskuksessa Teuvontien varrella. Suunnittelualue ja kaavan tavoite Suunnittelualue sijaitsee Pyhätunturin

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1, 2. kunnanosa, Sirkka Lounaisrinteen korttelin 965 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄLKÄNEEN KUNTA, SAPPEEN KYLÄ RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 8, 13, 14, 15, 16 JA 17 SEKÄ KORTTELIN 6 RAKENNUSPAIKKOJA 2 JA3, KORTTELIN 7 RAKENNUSPAIKKOJA 2, 3, 4,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaunispään asemakaavan muutos VT 4:n ympäristö OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 19.10.2009 Sisällysluettelo: 1. Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? 3 2. Suunnittelu- ja vaikutusalue 3 3.

Lisätiedot

ASEMAKAAVA 699/Ak MÄNTYKANGAS SUOMEN URHEILUOPISTO

ASEMAKAAVA 699/Ak MÄNTYKANGAS SUOMEN URHEILUOPISTO HEINOLAN KAUPUNKI ASEMAKAAVA 699/Ak MÄNTYKANGAS SUOMEN URHEILUOPISTO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO HAVAS ROSBERG OY 22.5.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kemijärven kaupunki 1 (7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaava Pyhätunturin matkailukeskuksessa Suopursunmutkan varrella. Suunnittelualue ja kaavan tavoite Suunnittelualue sijaitsee Pyhätunturin

Lisätiedot

Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos

Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos KITTILÄN KUNTA KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.10.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 1 2 1. Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (Drno 20/2016) RUKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELEISSA 140, 141 JA 142, YLEISELLÄ PYSÄKÖINTIALUEELLA JA NIIHIN LIITTYVILLÄ KATU-, URHEILU-, JA VIRKISTYS-, VESI- SEKÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUEILLA

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.2.2018 ASEMAKAAVA KESKUSPUISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), kortteleita 20, 21, 26 ja katualuetta

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan korttelin 820 asemakaavamuutos

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan korttelin 820 asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan korttelin 820 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.2.2009 Ilmakuva ja suunnittelualueen rajaus 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) NILSIÄN KAUPUNKI Tahkovuori ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 124 ja 125 (osa) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 5.5.2011 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet

Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos 2013 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n

Lisätiedot

Hissitien asemakaavamuutos, osa 2 (Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä korttelit 83 ja 299)

Hissitien asemakaavamuutos, osa 2 (Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä korttelit 83 ja 299) KITTILÄN KUNTA Puh 040 356 500, Fax 016-642259 20.10.2014 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos, osa 2 (Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098

NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 1 NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Aloite Asemakaava laaditaan yksityisen anomuksesta. Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156

Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156 SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA SÄKYLÄN KUNTA Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21555 1 (8) Seppänen Pekka Sisällysluettelo 1 Suunnittelualue... 2 2 Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA

KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Asiakirjatyyppi KAAVASELOSTUS, KAAVAEHDOTUSVAIHE Päivämäärä 28.03.2014 / 04.08.2014 Hyväksymispäivämäärä ja -pykälä 25.8.2014 31 Kaavatunnus 261V250814A 31 KITTILÄN KUNTA LEVIN

Lisätiedot

Oloksen asemakaava ja asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MUONIO 22.8.2014. 2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1

Oloksen asemakaava ja asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MUONIO 22.8.2014. 2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 MUONIO Oloksen asemakaava ja asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.8.2014 Seitap Oy 2014 2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Asemakaava Pyhätunturin matkailukeskuksessa Vitsa-aavantien Kortelammin lähialueilla

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Asemakaava Pyhätunturin matkailukeskuksessa Vitsa-aavantien Kortelammin lähialueilla Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaava Pyhätunturin matkailukeskuksessa Vitsa-aavantien Kortelammin lähialueilla 1 (10) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaava Pyhätunturin matkailukeskuksessa

Lisätiedot

SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos

SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan osana kaavatyön

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013 OAS 1 (6) 15.10.2013 Kirkonkylän asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KULAJOEN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS

Lisätiedot

KOLARI 2. KUNNANOSA ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS Kortteli 5 rakennuspaikka 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KOLARI 2. KUNNANOSA ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS Kortteli 5 rakennuspaikka 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 KOLARI 2. KUNNANOSA ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS Kortteli 5 rakennuspaikka 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 23.06.2014 Kolarin kunta -

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN KUNTA Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 21.03.2014 Päivitetty 14.02.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi14022015.doc Osallistumis-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy SALLATUNTURIN MATKAILUKESKUS POROPUISTO Sallan kunta SALLATUNTURIN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS (Tieliikennealue ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Kemijärven kaupunki 1 (7)

Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 2 (7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asemakaavamuutoksesta Savukosken kunnan asemakaava-alueella koskien mm. vanhusten

Lisätiedot

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos Oloneuvoksentie MERIKARVIAN KUNTA 29.5.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3)

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.1.2012 Ilmakuva suunnittelualueesta (2006)

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ...2 1 SUUNNITTELUALUE...2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...2 3 KAAVAT ILANNE...2 4 MAANOMISTUS...2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINT I...3

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

RUSKON KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA sivu 1 (6) RUSKO, HIIDENVAINION ASEMAKAAVAN MUUTOS.

RUSKON KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA sivu 1 (6) RUSKO, HIIDENVAINION ASEMAKAAVAN MUUTOS. sivu 1 (6) RUSKON KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 27.09.2013 RUSKO, HIIDENVAINION ASEMAKAAVAN MUUTOS Aloite Aloitteen asemakaavan muuttamisesta on tehnyt Ruskon kunta. Suunnittelualue

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

TAHKOVUOREN KORTTELIEN 122 (OSA) JA 123 (OSA) ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 6.2.2012

TAHKOVUOREN KORTTELIEN 122 (OSA) JA 123 (OSA) ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 6.2.2012 OAS 1 (5) NILSIÄN KAUPUNKI TAHKOVUOREN KORTTELIEN 122 (OSA) JA 123 (OSA) ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 6.2.2012 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Pitkämön tekojärven tilan 7:391 ranta-asemakaavan muutos

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Pitkämön tekojärven tilan 7:391 ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.3.2016 KURIKAN KAUPUNKI Pitkämön tekojärven tilan 7:391 ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen rajaus. Maanmittauslaitos

Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen rajaus. Maanmittauslaitos 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelien 35-39 ja 153 KL-, RM-, RT- ja YK-alueiden, VL-alueiden sekä katualueen ja yleiselle jalankululle ja pyöräilylle varatun alueen sekä vesialueen (Keselmäjärven

Lisätiedot

SAPPEEN KAAKKOISRINTEEN RANTA-ASEMA- KAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

SAPPEEN KAAKKOISRINTEEN RANTA-ASEMA- KAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄLKÄNEEN KUNTA SAPPEEN KAAKKOISRINTEEN RANTA-ASEMA- KAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KIINTEISTÖJÄ KARUHEIKKI 635-432-8-63, VANHA-KYLÄ 635-432-5-85, SAP- PEEN LOMAMÖKIT 5 635-432-5-5 JA (NIMETÖN)

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI LIITE 1 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSAN NRO 8 KORTTELIN 801 TONTTI 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.11.2014, TARK. 6.2.2015 Sisältö 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN kunta Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 12.11.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi 12112015.doc Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012

Lisätiedot

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.4.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis-

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

Mäntyharjun kunta Länsiosan rantaosayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Mäntyharjun kunta Länsiosan rantaosayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 5 ) Mäntyharjun kunta Länsiosan rantaosayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) 1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA

AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNEEN KUNTA AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA KOSKEE OSAA KIINTEISTÖSTÄ AATILA 635-421-12-32/2 JA KIINTEISTÖÄ RANTALÄHDE 635-421-12-35 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 09.09.2014 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI-

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 7.12.2016 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka , 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavan muutos (Rakkavaara 9 ja kortteli 420) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ilmakuva suunnittelualueelta (2006) ja suunnittelualueen rajaus 1 2 1.

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015. Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015. Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015 LAPPAJÄRVEN KUNTA Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain

Lisätiedot

Kailon asemakaavamuutos AK-364. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Sisällys. Suunnittelualueen rajaus

Kailon asemakaavamuutos AK-364. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Sisällys. Suunnittelualueen rajaus Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/6 Kailon asemakaavamuutos AK-364 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 635 osa puistosta VP ja osa katualueesta Kaavan laatija REJLERS

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1/ 5 Alue 411611 Laurinlahti (34 / Espoonlahti) Asemakaavan muutos Asianumero 6903/10.02.03/2011 3.11.2014 Alue on nykyisen asemakaavan mukaan rivitalojen korttelialuetta. Alueen maankäyttöä tehostetaan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 9.12.2015 Haapajärven kaupunki OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) SAMULINPUISTON ASEMAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee osaa Haapajärven Ronkaalan kaupunginosan korttelista 215 ja siihen liittyvää

Lisätiedot

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUE

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUE KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 23.12.2015 Yleistä

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11

KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11 Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti punaisella rajauksella. Pohjakartta Maanmittauslaitos. KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11 KANNUKSEN KAUPUNKI SISÄLLYS 1 1 Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

Kerhomajankadun. kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA. 16.11.2015, tark 25.1.2016

Kerhomajankadun. kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA. 16.11.2015, tark 25.1.2016 16.11.2015, tark 25.1.2016 Kerhomajankadun kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tässä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa ( MRL 63 ja 64 ) esitetään

Lisätiedot

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Tohmajärven kunta Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos 7.12.2018 1/5 7.12.2018 Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Sisältö 1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelualueen

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI LIITE 1 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSAN NRO 1 KORTTELIT 170 JA 192, PUISTOALUE SEKÄ KATUALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.9.2014, TARK. 17.11.2014, TARK. 12.1.2015

Lisätiedot

Äkäslompolon asemakaavan muutos, korttelit 45, 64, 65, 67, 68 ja 199 sekä M-aluetta

Äkäslompolon asemakaavan muutos, korttelit 45, 64, 65, 67, 68 ja 199 sekä M-aluetta KOLARIN KUNTA Äkäslompolon asemakaavan muutos, korttelit 45, 64, 65, 67, 68 ja 199 sekä M-aluetta FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 430-P35004 1 (8) Persson-Puurula Eva Sisällysluettelo 1... 1 2 Miksi kaavoitukseen

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA)

RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA) RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANK YTT PALVELUT 10.9.2013 Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Tekla 2.2.2017 3, liite 1 Tekla 24.5.2017 27, liite 4 OAS 1 (4) ONKIVEDEN NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.10.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA?

Lisätiedot

Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo: YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään

Lisätiedot

JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava

JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava ja ranta-asemakaavan muutos, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI RISTEN VANHAN KOULUN ASEMAKAAVA RISTEN (201) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa (OAS) täydennetään

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.11.2013

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.11.2013 OAS 1 (5) TUUSNIEMEN KUNTA KESKITIEN ASEMAKAAVA JA HARJUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.11.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

MURSKETIEN ASEMAKAAVA

MURSKETIEN ASEMAKAAVA UURAISTEN KUNTA MURSKETIEN ASEMAKAAVA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2.9.2015 Kaava-alueen ohjeellinen sijainti, kaava-alue rajattu punaisella (pohjakuva MML2015).

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.9.2017 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee

Lisätiedot

HEINOLAN KAUPUNKI SUOMEN URHEILUOPISTO 643 ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Johdanto

HEINOLAN KAUPUNKI SUOMEN URHEILUOPISTO 643 ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Johdanto HEINOLAN KAUPUNKI SUOMEN URHEILUOPISTO 643 ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Johdanto Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 62 :n mukaan kaavoitusmenettely tulee järjestää ja suunnittelun lähtökohdista,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Keskinen/ Tilat Järvikannas 1:34 ja Ellivuori 1:57 Kelkjärvi/Tilat Järvelä 1:68 ja Soramäki 1:129 Päiväys 23.1.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) Äyskosken ranta-asemakaavan muutos TERVON KUNTA ÄYSKOSKEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1.8.2019 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2014 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kemijärven

Lisätiedot