ITÄ-SUOMEN ALAOSASTON HISTORIAA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ITÄ-SUOMEN ALAOSASTON HISTORIAA 2001-2010"

Transkriptio

1 ITÄ-SUOMEN ALAOSASTON HISTORIAA Matti Laitinen Matti Varko Aulis Jonninen 1

2 Itä-Suomen alaosaston perustaminen Eläkkeelle jäätyään myymäläpäälliköt Matti Varko Suonenjoelta, Matti Laitinen ja Aulis Jonninen Kuopiosta olivat kokoontuneet tapaamisiin kuukausittain vuoden 2000 lopulta lähtien. Näissä tapaamisissa keskusteltiin mm. alueen eläkeläisten yhdistyksestä. Huhtikuussa 2001 alkoivat toimenpiteet eli yhteydenotot toimiviin alaosastoihin. Kuopiossa ja sen lähiympäristössä asuvia Alkon eläkeläisiä kutsuttiin klo neuvonpitoon Kuopion Keskustahotellin Peilisaliin Haapaniemenkatu 20. Tässä kokouksessa päätettiin perustaa Alko-yhtiöt Oy:n Eläkeläiset ry:n Itä-Suomen alaosasto. Ensimmäinen hallitus Alaosaston hallitukseen valittiin Matti Laitinen puheenjohtajaksi, Matti Varko varapuheenjohtajaksi ja muiksi hallituksen jäseniksisi Reino Kumpulainen ja Eila Niskanen. Hänet valittiin myös rahastonhoitajaksi. Varajäseniksi valittiin Maija Timonen ja Aulis Jonninen. Aulikselle sälytettiin alaosaston sihteerin tehtävät. Tilintarkastajiksi valittiin Aune Soininen ja Elvi Salmi sekä varalle Eeva Kokkonen. Jäsenhankintaa Alaosaston alkutaipaleen vaikein tehtävä oli alueen potentiaalisten jäsenten kartoitus. Ei ollut käytettävissä luetteloa itäsuomalaisista Alkon eläkeläisistä. Perusteellisen hakemisen jälkeen onnistuttiin "löytämään" 83 henkilöä, jotka nauttivat Alkon eläkettä. Näistä 40 maksoi jäsenmaksun ja liittyi näin Itä-Suomen alaosaston jäseniksi. Perustamisvuoden toimintaa Perustavan kokouksen jälkeen kokoonnuttiin Kuopion Hotelli- ja Ravintolakoulu Savonian tiloissa keskustelemaan alaosaston tulevasta toiminnasta. Tilaisuuteen osallistui runsaasti jäseniä Itä- Suomen alueen eri puolilta. Pääyhdistyksen puheenjohtaja Leo Mäkinen oli kertomassa pääyhdistyksen toiminnasta ja tavoitteista. Kokouksessa päätettiin, että tapaamisia järjestetään Itä- Suomen alueen eri puolilla. Alaosaston hallitus kokoontui perustamisvuonna 5 kertaa. Vuosi 2002 Vuosi oli alaosaston ensimmäinen täysi toimintavuosi ja toiminta etsi muotojaan. Joensuussa pidettiin alaosaston vuosikokous Kokouksessa valittiin osaston puheenjohtajaksi Matti Varko Suonenjoelta ja muiksi hallituksen jäseniksi Matti Laitinen, Maija Timonen ja Eila Niskanen. Varajäseneksi valittiin Paavo Rantasalo. Rahastonhoitajaksi valittiin Eila Niskanen ja sihteeriksi Aulis Jonninen. Teatteri on perinteisesti kiinnostanut alkolaisia ja aikoinaan Helsingissä tapahtuvan koulutuksen yhteydessä oli usein teatterikäynti. Itä-Suomen alaosaston tapahtumiin päätettiinkin ottaa teatteriesitykset. Marraskuun ensimmäisenä päivänä käytiin Kuopion Kaupunginteatterissa katsomassa Satavuotisgaala. Esityksen jälkeen ruokailtiin Hotelli-Ravintola Jahdissa. Matti Varko osallistui alaosaston edustajana pääyhdistyksen vuosikokoukseen ja hänet valittiin siellä pääyhdistyksen hallitukseen. Jäsenhankintaa tehostettiin valitsemalla Itä-Suomen suurimpiin kaupunkeihin yhdyshenkilöt. Vuoden lopussa alasastossa oli 49 maksavaa jäsentä ja 4 yli 80 vuotiasta. Jäsenille lähetettiin kaksi jäsenkirjettä, joissa kerrottiin osaston toiminnasta ja pyydettiin palautetta jäsenten toiveista. 2

3 Vuosi 2003 Alaosaston vuosikokous pidettiin 9.4. Hotelli-Ravintola Jahtihovissa Kuopiossa. Puheenjohtajaksi valittiin edelleen Matti Varko. Varapuheenjohtajaksi valittiin Matti Laitinen ja muiksi hallituksen jäseniksi Aune Soininen ja Eeva Kokkonen. Varajäseneksi valittiin Paavo Rantasalo. Päätettiin yhdistää sihteerin ja rahastonhoitajan tehtävät. Tähän tehtävään valittiin Aulis Jonninen. Paavo Rantasalo Eeva Kokkonen Kuopio on kuulu Kallavedestään. Elokuun 27. päivänä risteiltiinkin valkokylkisellä sisävesilaivalla Kuopion edustalla. Mukana oli 15 jäsentä. Eräs Kuopion vanhimmista teollisista toimijoista on yli 150-vuotias Lignell & Piispanen. Marraskuun 11. päästiin tutustumaan yhtiön alkoholijuomatehtaan toimintaan. Tutustumisen jälkeen ruokailtiin Hotelli-Ravintola Jahtihovissa. Parikymmentä jäsentä osallistui tilaisuuksiin. Alkon Itä-Suomen alueen aluepäällikkö Jari Hiekkataipale tarjosi aluekonttorissa jouluglögit. Alaosaston jäsenmäärä oli vuoden lopussa 45 maksavaa ja 4 yli 80 vuotiasta. Vuosi 2004 Alaosaston vuosikokous pidettiin Joensuun Tiedepuistossa. Kokous valitsi Matti Varkon edelleen alaosaston puheenjohtajaksi, varapuheenjohtajaksi Kyösti Leikkaan ja muiksi hallituksen jäseniksi Matti Laitisen ja Eeva Kokkosen. Varajäseneksi valittiin Paavo Rantasalo. Sihteeri /rahastonhoitajana jatkoi Aulis Jonninen. Kokouksen jälkeen kiinteistömestari Timo Määttänen esitteli Tiedepuiston toimintaa. Osallistujia oli 17. Syyskuun 26. päivänä vierailtiin Iisalmessa Olvin panimossa. Panimokierroksen jälkeen 13 osallistujaa ruokaili Evakkokeskuksessa. Pikkujoulua vietettiin seuraamalla Kuopion Kaupunginteatterissa Jaakko Tepon teatterikonsertti Onnen kerjäläinen. Konsertin jälkeen syötiin jouluateria ravintola Rosessa. Osallistujia oli 23. Jari Hiekkataipale Elsa Kytömaa Timo Hartikainen 3

4 Itä-Suomen alueen aluepäällikkö Jari Hiekkataipale, tuoteasiantuntija Timo Hartikainen ja aluesihteeri Elsa Kytömaa osoittivat taas vieraanvaraisuutta aluekonttorissa. Jouluglögejä nautiskellen keskusteltiin ja kuunneltiin entisen työnantajan kuulumisia. Itä-Suomen alaosaston jäsenmäärä oli vuoden lopussa 51 maksavaa ja 4 yli 80-vuotiasta. Vuosi 2005 Vuosikokous pidettiin Kuopiossa Hotelli-Ravintola Jahtihovissa Hallitukseen valittiin samat luottamushenkilöt kuin edellisenä vuonnakin. Puheenjohtajana jatkoi Matti Varko, varapuheenjohtajana Kyösti Leikas ja muina hallituksen jäseninä Matti Laitinen ja Eeva Kokkonen. Varajäseneksi valittiin Paavo Rantasalo. Sihteeri/rahastonhoitajana jatkoi Aulis Jonninen. Elokuun 2. päivänä seilattiin m/s Salmettarella Alahovin viinitilalle. Tilan omistaja Risto Hallman esitteli yrityksensä toimintaa. Esittelyn jälkeen ruokailtiin viinitilan ravintolassa. Osallistujia oli 11. Pikkujoulu korvattiin teatterikäynnillä. Kuopion Kaupunginteatterissa näyteltiin komediaa Pitkäjärveläiset. Teatterin jälkeen ruokailtiin ravintola Atlaksen herkullisesta seisovasta pöydästä. Mukana oli 18 jäsentä. Jouluun virittäydyttiin Alkon aluetoimiston perinteisillä jouluglögeillä. Isäntinä olivat aluepäällikkö Jari Hiekkataipale, Timo Hartikainen ja Elsa Kytömaa. Itä-Suomen alaosaston jäsenmäärä oli vuoden lopussa 49 maksanutta ja 5 yli 80 vuotiasta. Vuosi 2006 Vuoden 2006 toiminta alkoi Joensuussa pidetyllä vuosikokouksella. Samat luottamushenkilöt jatkoivat. Ravintola Aadassa alaosaston puheenjohtajaksi valittiin edelleen Matti Varko, varapuheenjohtajaksi Kyösti Leikas ja muiksi hallituksen jäseniksi Matti Laitinen, Eeva Kokkonen ja varajäseneksi Paavo Rantasalo. Sihteeri/rahastonhoitajana jatkoi Aulis Jonninen. Kokoukseen osallistui 11 jäsentä. Heinäkuun 8. päivänä tehtiin kesäretki Mikkeliin. Siellä tutustuttiin Mikkelin Jalkaväkimuseoon, ruokailtiin ja siirryttiin Naisvuorelle. Naisvuoren kesäteatterissa pelattiin laulunäytelmä Kuningasjätkää. Kuopion Kaupunginteatterin 3-tuntinen Minna musikaali korvasi perinteisen pikkujoulun. Musikaali kertoo kuuluisan kuopiolaisen kirjailijan ja vaikuttajan Minna Canthin elämästä. Teatteriesityksen jälkeen ruokailtiin Ravintola Rossossa. Osallistujia oli 15. Itä-Suomen alaosaston jäsenmäärä vuoden lopussa oli 51 maksanutta ja 6 yli 80 vuotiasta. Vuosi 2007 Vuosikokous pidettiin nyt Kiuruvedellä. Kokoonnuttiin ravintola Peltohoviin Alaosaston hallituksessa jatkoivat Matti Varko puheenjohtajana ja Kyösti Leikas varapuheenjohtajana. Muiksi hallituksen jäseniksi valittiin edelleen Matti Laitinen ja uutena Pirkko Holopainen. Varajäseneksi valittiin Paavo Rantasalo ja sihteeri/rahastonhoitajaksi totuttuun tapaan Aulis Jonninen. Kesätapahtumaa vietettiin Savonlinnassa. Casinon vierasvenesatamassa ja sen lähivesillä tutustuttiin Kyösti ja Anna-Terttu Leikkaan purjeveneeseen s/y Donna Annaan. Casinon satamasta siirryttiin Punkaharjun Retrettiin. Luolastossa oli Eero Järnefeltin näyttely. Oheisnäyttelyinä olivat Kalevan Korun juhlavuoden ja venäläisen realismin näyttelyt. Hallitus kokoontui 4 kertaa. Itä-Suomen alaosaston jäsenmäärä vuoden lopussa oli 51 maksanutta ja 5 yli 80 vuotiasta. Vuosi 2008 Taas aloitettiin vuosikokouksella. Nyt pitopaikkana oli kuopiolainen Hotelli-Ravintola Jahtihovi. Kokous kutsui Itä-Suomen alaosaston Kunniapuheenjohtajaksi alaosaston perustajajäsenen ja pitkäaikaisen puheenjohtajan Matti Varkon. Kunniakirjuriksi kutsuttiin niinikään perustajajäsen ja pitkäaikainen sihteeri/rahastonhoitaja Aulis Jonninen. 4

5 Alaosaston hallituksen puheenjohtajaksi valittiin uutena Kyösti Leikas, varapuheenjohtajaksi Pirkko Holopainen ja muiksi hallituksen jäseniksi Matti Laitinen ja uutena Arja Savolainen. Varajäseneksi valittiin Paavo Rantasalo ja sihteeri/rahastonhoitajaksi edelleen Aulis Jonninen. Kunniapuheenjohtaja Matti Varko voi osallistua hallituksen kokouksiin. Eeva Kokkonen onnittelee Kunniapuheenjohtaja Matti Varkoa ja Kunniakirjuri Aulis Jonnista. Pirkko Holopainen Arja Savolainen Hallitus kokoontui neljä kertaa. Osaston edustajana pääyhdistyksen hallituksessa oli Kyösti Leikas. Alaosaston toiminta aloitettiin edellisvuoden pikkujoululla kokoontumalla Kuopion Kaupunginteatteriin katsomaan Hilmanpäiviä. Teatteriesityksen jälkeen ruokailtiin Ravintola Amarillossa. Vuonna 2008 tuli kuluneeksi 200 vuotta Suomen Sodasta. Mm. Kuopiossa ja Iisalmessa järjestettiin aiheeseen liittyviä näyttelyitä, luentoja ja muita tapahtumia. Alaosaston jäseniä osallistui luentoihin Suomen Sodasta Kuopion Museolla ja Koljonvirran taistelunäytökseen Iisalmessa. Kesän päätapahtuma oli Koljonvirta 1808 näytelmä Mansikkaniemen kesäteatterissa Iisalmessa Tähän esitykseen osallistui 20 osaston jäsentä 12 eri paikkakunnalta. Teatterin jälkeen ruokailtiin Ravintola Olutmestarissa ja tutustuttiin Iisalmen uudistettuun vierasvenesatamaan. Syyskuussa kuopiolaisessa elokuvateatteri Kuvakukossa aloitti elokuvakerho Hopeatähti, jonka ohjelmistossa on uutuuksia, klassikoita ja laatuelokuvia aikuiseen makuun. Kaikissa syyskauden näytöksissä oli mukana alaosaston jäseniä. Lokakuun 10. päivänä käytiin patikoimassa Wrightin taiteilijaveljesten jalanjäljissä Haminalahden kulttuuripolku. Marraskuun 11. päivänä tutustuttiin Ossi Leväisen johdolla Suomen Alkoholitukkuun Kuopiossa. 5

6 Joulukuun 8. päivänä Alkon Itä-Suomen alueen aluepäällikkö Anna-Maija Kämäläinen ja aluesihteeri Elsa Kytömaa järjestivät taas perinteisen jouluvastaanoton aluetoimiston tiloissa. Kuluneen vuoden aikana jäsenille postitettiin 4 jäsentiedotetta. Postitukseen saatiin erittäin tervetullutta apua Alkon aluetoimistolta. Sähköpostiosoitteensa antaneille jäsenille tiedotettiin tärkeistä asioista myös sähköpostilla. Tavoitteena on tulevaisuudessa siirtää mahdollisimman suuri osa tiedottamisesta sähköiseen muotoon. Huomionosoituksena lähetettiin vuoden aikana yhdelle 80 vuotta, yhdelle 70 vuotta ja kahdelle 60 vuotta täyttäneelle jäsenelle onnitteluadressi. Alaosaston jäsenmäärä vuoden 2008 lopussa oli 56, kuudeltatoista eri paikkakunnalta. Heistä 7 oli 80 vuotiasta. VUOSI 2009 Tammikuun 3. päivänä käytiin Kuopion Kaupunginteatterissa katsomassa näytelmä Särkelä itte ja sen jälkeen ruokailemassa ravintola Kreetassa. Perinteinen vuosikokous pidettiin Kuopion Korttelimuseon kahviossa Alaosaston hallituksen puheenjohtajaksi valittiin edelleen Kyösti Leikas, varapuheenjohtajaksi Pirkko Holopainen, muiksi hallituksen jäseniksi Matti Laitinen, Arja Savolainen ja uutena Martti Granqvist Iisalmesta. Kunniakirjuri Aulis Jonninen valittiin perinteisesti sihteeri / rahastonhoitajaksi. Hallitus kokoontui kolme kertaa ja piti yhden nettikokouksen. Alaosaston edustajana pääyhdistyksen hallituksessa oli Kyösti Leikas. Maaliskuun 25. päivänä tehtiin hiihtoretki Pölhönsaaren laavulle. Alaosaston jäseniä osallistui tänäkin vuonna edellisenä vuonna perustetun elokuvakerho Hopeatähden näytöksiin. Vuoden 2009 päätapahtuma oli Savonian auditoriassa pidetty pääyhdistyksen vuosikokous. Kokousvieraille esiteltiin uusi Saaristokatu. Kokouksen jälkeen risteiltiin m/s Ukolla ja m/s Queen R:llä Kallavedellä. Laivoilla nautittiin hyvästä seurasta sekä muikuista ja muusista. Vuosikokoukseen osallistui 185 jäsentä eri puolilta Suomea. Sihteeri Hilkka Rajala ja puheenjohtaja Ossi Leväinen Kyösti Leikas avasi kokouksen 6

7 Alko-Altian Seniorit ry:n rahastonhoitaja Marianne Jonasson, puheenjohtaja Leo Mäkinen ja Kuopion Roll-Risteilyt Oy:n toimitusjohtaja Noora Kivi palaamassa risteilyltä. Puijon luontopolulle tehtiin ruskaretki Pikkujoulua vietettiin Kuopion Kaupunginteatterissa Rakkaita Rissasia katsomalla Joulukuussa seniorit kutsuttiin taas aluetoimistoon joulukahveille. Asialla olivat v.t. aluepäällikkö Virpi Vesterinen, Elsa Kytömaa ja Timo Hartikainen. Rento tilaisuus toi taas hyvän mielen. Alaosaston jäsenille postitettiin kolme jäsentiedotetta ja sähköpostiosoitteensa ilmoittaneille tiedotettiin tärkeistä asioista sähköpostilla. Mielihyvin toteamme, että yhä useammalla jäsenellämme on sähköposti ja siten mahdollisuus monipuolisempaan ja ajantasaisempaan tiedonsaantiin. Huomionosoituksena yhdelle 90 vuotta, kahdelle 85 vuotta, kahdelle 80 vuotta, yhdelle 70 vuotta ja kahdelle 60 vuotta täyttäneelle alaosaston jäsenelle lähetettiin onnitteluadressi. Vuoden 2009 lopussa Itä-Suomen alaosaston jäsenmäärä oli 53, joista 7 oli 80 vuotta täyttäneitä. Vuosi 2010 Vuosikokous pidettiin Joensuussa ravintola Adan tiloissa Kokous valitsi luottamustehtäviin entisen hallituksen. Puheenjohtajana jatkoi siis Kyösti Leikas, varapuheenjohtajana Pirkko Holopainen, hallituksen muina jäseninä Matti Laitinen, Martti Granqvist ja Arja Savolainen. Kunniakirjuri Aulis Jonninen jatkoi sihteeri/rahastonhoitaja vakanssiaan. Kunniapuheenjohtaja Matti Varko voi halutessaan osallistua hallituksen kokouksiin. Rutiinikokouksen jälkeen Seppo Räsänen kertoi kuvin ja sanoin Kuuban matkastaan. 7

8 Joensuun vuosikokouksen osanottajia Huono sää sotki hieman Pölhönsaaren grillikodalle suunniteltua hiihtoretkeä. Aulis Jonninen, Matti Laitinen ja Kyösti Leikas kävivät kuitenkin kodalla makkarat nokeamassa. Alkon Eläkeläiset ry:n ja nyttemmin Alko-Altian Seniorit ry:n perustamisesta oli 2010 kulunut 50 vuotta. Juhlava vuosikokous pidettiin arvokkaalla Turun VPK:n talolla. Kyösti ja Anna-Terttu Leikas osallistuivat Itä-Suomen alaosaston edustajina juhlakokoukseen. 8

9 Aluepäällikkö Erkki Pakola ja eroava puheenjohtaja Leo Mäkinen Uusi puheenjohtaja Kyösti Leikas Kokous valitsi Kyösti Leikkaan eroavan puheenjohtajan Leo Mäkisen tilalle Alko-Altian Seniorit ry:n uudeksi puheenjohtajaksi. Itä-Suomen alaosaston kesän päätapahtuma oli tutustuminen Kuopion Asuntomessuihin Sinne mentiin ja palattiin perinteisellä kuopiolaisella sisävesilaivalla. Asuntomessut oli suurtapahtuma koko Kuopiossa. 9

10 Perinteinen ruskaretki tehtiin loistavassa syyssäässä Neulamäen maastoon. Flunssat ja yhteensattumat rajoittivat tosin ikävästi osanottoa. Vuosi huipentui Tätilän maalaistalossa omin voimin järjestettyihin tunnelmallisiin pikkujouluihin. Kaikki valmistelut oli todella tehty itse. Hallituksen jäsen Arja Savolainen ja hallituksen varapuheenjohtaja Pirkko Holopainen olivat loihtineet jäsenillemme perinteiset pikkujoulut. Ei ollut valtaa loistoa, mutta oli tunnetta ja tunnelmaa! Vuoden lopussa jäseniä oli 51 kuudeltatoista eri paikkakunnalta. 80 vuotta täyttäneitä oli 6. Hallitus kokoontui toimintavuotena kolme kertaa. Reippain mielin Itä-Suomen seniorit aloittavat toista vuosikymmentään. Ollaan ylpeitä siitä, että yli 50 prosentilla alaosaston jäsenistä on sähköpostiyhteys ja täten mahdollisuus olla globaalisti yhteydessä haluamiinsa tahoihin ja saada ajantasaista tietoa. Itä-Suomen alaosasto esittää parhaat kiitoksensa Alko Oy:lle, joka on pitänyt senioreihin läheiset ja inhimilliset suhteet, sekä antanut arvokasta postitusapua. Kuopiossa Alko-Altian Seniorit ry Itä-Suomen alaosasto (Historiatiedot koonnut Kyösti Leikas) 10

Lignell & Piispasen vieraina

Lignell & Piispasen vieraina 2014 Itäsuomalaisten vuosi aloitettiin vuosikokouksella n alkolaisille tutussa lounasravintola Kallaveessä 3.3.2014. Entinen hallitus valittiin uudelleen. Ravintola Kallavesj laisten ylpeys 1852 perustettu

Lisätiedot

Alko-Altian Seniorit ry:n Itä-Suomen alaosaston historiikki

Alko-Altian Seniorit ry:n Itä-Suomen alaosaston historiikki Alko-Altian Seniorit ry:n Itä-Suomen alaosaston historiikki 2001-2019 Kirjoittanut Kyösti Leikas Itä-Suomen alaosasto Alko-yhtiöt Oy:n Eläkeläiset ry:n Itä-Suomen alaosasto perustettiin Kuopion Keskushotellin

Lisätiedot

Alko-Altian Seniorit ry:n Itä-Suomen alaosaston historiikki

Alko-Altian Seniorit ry:n Itä-Suomen alaosaston historiikki Alko-Altian Seniorit ry:n Itä-Suomen alaosaston historiikki Koonnut Kyösti Leikas 2017 Itä-Suomen alaosasto Alko-yhtiöt Oy:n Eläkeläiset ry:n Itä-Suomen alaosasto perustettiin n Keskushotellin Peilisalissa

Lisätiedot

VUOSI Kokouksen osanottajia ajokuntoisen panimoauton äärellä Panimomuseossa

VUOSI Kokouksen osanottajia ajokuntoisen panimoauton äärellä Panimomuseossa VUOSI 2012 Vuosikokouksellahan se alkoi 7.3.2012 tämäkin vuosi. Iisalmelainen hallituksen jäsen Martti Granqvist oli järjestänyt hulppeat kokouspuitteet Olvin tiloihin. Entinen hallitus valittiin taas

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 ITÄ-SUOMEN ALAOSASTON VUOSIKOKOUS IISALMESSA Kokouksen osanottajia Olvin panimomuseossa Pidettiin 7.3.2012 Iisalmessa vuosikokous, kuten toimintasuunnitelmassa

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2015

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2015 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2015 ALAOSASTON VUOSIKOKOUS JOENSUUSSA Vuosikokouksen osanottajia Alaosaston vuosikokous pidettiin toimintasuunnitelman mukaisesti 31.3.2015 Joensuun Käpykankaan

Lisätiedot

Heljä Näränen, Simo Mannervesi ja Kyösti Leikas. Ennen varsinaisen kokouksen alkua pidettiin hiljainen hetki vuoden aikana poisnukkuneille jäsenille.

Heljä Näränen, Simo Mannervesi ja Kyösti Leikas. Ennen varsinaisen kokouksen alkua pidettiin hiljainen hetki vuoden aikana poisnukkuneille jäsenille. Toimintavuosi 2015 Alkon Eläkkeensaajien yhdistys ry perustettiin 27.5.1960. Nykyisen nimensä Alko-Altian Seniorit ry se sai vuonna 2007. Kertomusvuosi oli siis 55. toimintavuotemme. Yhdistyksen useat

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2012

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2012 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2012 Pukki odottelee jo innoissaan KOSKENLASKU Poikkeuksellisen aurinkoisena kesäkuisena torstaipäivänä 14.6.2012 kiipesi joukko kuohuja pelkäämättömiä

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Alkon Eläkeläiset ry: hallitukset (1964-1997)

Alkon Eläkeläiset ry: hallitukset (1964-1997) Alkon Eläkeläiset ry: hallitukset (1964-1997) 1988 Puheenjohtaja Aune Nurhonen Varapuheenjohtaja Hugo Jäppinen Rahastonhoitaja Karin Korvenranta Eila Pöri Toivo Sivunen Onni Koivu Espoo Mikko Vako Aulikki

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Sukuseuran toiminnan tarkoitus ja toiminta Saarelaisten Sukuseuran toiminnan tarkoituksena on selvittää suvun vaiheita ja historiaa, vaalia suvun perinteitä ja edistää

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 KESÄTEATTERI KIINNOSTI Kuopion Uudessa Kesäteatterissa Rauhalahdessa esitettiin kuluneena kesänä täysille katsomoille musikaalia Solistina Olavi Virta.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sukuseuran toiminnan tarkoitus ja toiminta Saarelaisten Sukuseuran toiminnan tarkoituksena on selvittää suvun vaiheita ja historiaa, vaalia suvun perinteitä ja edistää

Lisätiedot

Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa

Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa Pikkujoulussa oli teemana Haapavesi 150-vuotta Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa 11.11.2016 Pikkujoulua vietettiin 11.11.2016 Helsingissä Ostrobotnialla. Ostrobotnia on

Lisätiedot

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 Kuva Sirpa Heikkinen 2009 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 5.12.2016 Oikaristen 16-vuotias sukuseura toimi aktiivisesti. Seuran tavoitteena on ollut

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Toimintakertomus 2015 Yleistä Kulunut vuosi oli Saviniemen Asukasyhdistys ry:n 23. toimintavuosi. "Yhdistyksen tarkoituksena on edistää saviniemeläisten yhteisiä asumiseen liittyviä etuja, alueen viihtyvyyttä,

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Kuvia Me haapavetisten tapahtumista vuosilta 2000-2010

Kuvia Me haapavetisten tapahtumista vuosilta 2000-2010 Kuvia Me haapavetisten tapahtumista vuosilta 2000-2010 Me haapavetiset ry:n 20-vuotisjuhlat v.2000 Suomalaisella Klubilla Kunniajäsenet diplomeineen vas. Atso Saajoranta,Tapio Lehtiniemi, Martti Pokela

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

VUOSIKOKOUS klo Pohjois-Savon Osuuspankin koulutustila

VUOSIKOKOUS klo Pohjois-Savon Osuuspankin koulutustila VUOSIKOKOUS 20.2.2018 klo 17.30 Pohjois-Savon Osuuspankin koulutustila ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan valinta 3. Kokouksen muiden toimihenkilöiden valinta 3.1. Sihteeri 3.2.

Lisätiedot

Toimintakertomus 2016

Toimintakertomus 2016 Toimintakertomus 2016 Naivistien Ystävät ry Puh. 050 3132207 (pj.) c/o Naivistit Iittalassa Hollajantie 2 14500 Iittala www.naivistienystavat.fi naivistienystavat@gmail.com rek 14.5.2012. No: 207.968.

Lisätiedot

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Toiminta alkoi 25. 3. 1997. Jo perustamistilaisuudessa yhdistyksen nimestä keskusteltaessa tuli esille se, että perustettava yhdistys aloittaisi toimintansa alueellisena

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2005 JÄSENET Yhdistyksellä oli vuonna 2005 jäsenmaksun maksaneita jäseniä 121. HALLITUS Alho Maritta Lehtonen Erkki Malin Arvo Mäntylä Taimi

Lisätiedot

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21.

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous 11.2.2019 klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Työsuojeluvalvojat ry:n jäsentiedote 2/

Työsuojeluvalvojat ry:n jäsentiedote 2/ 1 Kutsu Työsuojeluvalvojat ry:n vuosikokoukseen 2014 Kevät etenee varmoin askelin, ja Työsuojeluvalvojat ry:n hallitus kutsuu yhdistyksen jäseniä vuosikokoukseen. Vuosikokous pidetään Tampereella lauantaina

Lisätiedot

Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi- Sihteeri Jäsenasiat jäsenet lukumäärä kunta

Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi- Sihteeri Jäsenasiat jäsenet lukumäärä kunta Altian Rajamäen Seniorit 28.9.2007 alk ent. Alkon Rajamäen Eläkeläiset/Historiatiedot keränneet Hilkka Rajala/Pentti Lehtovaara 1 Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi-

Lisätiedot

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 71 vuotta 15.12.2011 www.rkl.fi 1(4) 29.08.2011 Jäsentiedote 3 / 2011 Syksyn 2011 toiminta Kuukausikokoukset ja vuosikokous on keskiviikkoisin Scandic Hotels,

Lisätiedot

JOENSUUN LATU ry:n syyskokousten pöytäkirjat vv

JOENSUUN LATU ry:n syyskokousten pöytäkirjat vv JOENSUUN LATU ry:n syyskokousten pöytäkirjat vv. 2003-2007 Joensuun Latu ry:n sääntömääräinen syyskokous PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 14.11.2007 kello 18.05-19.20 Paikka: Koivupihan palvelukeskus, Ravintola

Lisätiedot

Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä

Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011 Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry Vuosikertomus 2010 Yleistä Toiminnan tarkoitus Tukea yhdessä Lihastautiliiton kanssa neuromuskulaarisia tauteja sairastavien ja

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä presidentinvaalit tammikuussa 2018 toteutuivat, mutta

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Päijät-Hämeen Metsänomistajat ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. HALLINTO Hallituksen jäsenet ja vastuuhenkilöt: Liisa Korpela, puheenjohtaja, tiedotusvastaava, edustukset sidosryhmiin, yhteydet. yhteistyökumppaneihin

Lisätiedot

Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009

Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009 Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009 Hyvät sukuseuran jäsenet ja muut sukuun kuuluvat! Lähestymme TEITÄ näin ensimmäisellä sukuseuratiedotteella. Tiedotteessa

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014

VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014 VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014 Yhdistys on saavuttanut tunnustetun aseman Ylläksen alueen vaikuttajana. Yhdistyksen jäsenmäärä on noussut tasaisesti ja on nyt 226. 1. Jäsentapaamiset

Lisätiedot

Houhajärvi ry VUOSIKERTOMUS 2014

Houhajärvi ry VUOSIKERTOMUS 2014 Houhajärvi ry VUOSIKERTOMUS 2014 Houhajärvi 2014 yhdistyksen viidestoista toimintavuosi Vedenkorkeus (Liite 1) Vuosi 2014 oli vedenkorkeuden suhteen sikäli poikkeuksellinen, että vähälumisen talven vuoksi

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI Pohjois-Savon terveydenhoitajayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT HALLITUS Puheenjohtaja Fatima Moursad (Maaninka),

Lisätiedot

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Lahti Anneli Loisa Kirsi Mikkonen Pasi 11 - Piipponen Mitja Sarola Riitta

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Lahti Anneli Loisa Kirsi Mikkonen Pasi 11 - Piipponen Mitja Sarola Riitta Pöytäkirja 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 1/2018 AIKA Keskiviikko klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ Mäntyniementie 1, Karhu-sali Hallitus Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Lahti Anneli Loisa Kirsi Mikkonen

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Tervetuloa Geriatripäiville Kuopioon !

Tervetuloa Geriatripäiville Kuopioon ! Tervetuloa Geriatripäiville Kuopioon 12. 13.2.2019! Hyvää huomenta hyvät kollegat! Eija Lönnroos Suomen Geriatrit ry:n puheenjohtaja Geriatrian professori Itä-Suomen yliopisto MUUTAMA KYSYMYS Oletko Suomen

Lisätiedot

E S I T Y S L I S T A

E S I T Y S L I S T A SYYSKOKOUS 14.11.2011 Katajanokan Kasinolla klo 17-18 E S I T Y S L I S T A 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa. 3.

Lisätiedot

Perustavaan kokoukseen osallistui 11 henkilöä jotka kävivät laajan keskustelun yhdistyksen toiminnan suuntaviivoista ja julkisivujen ongelmista.

Perustavaan kokoukseen osallistui 11 henkilöä jotka kävivät laajan keskustelun yhdistyksen toiminnan suuntaviivoista ja julkisivujen ongelmista. Julkisivuyhdistys Martti Karimies TOIMINTAKERTOMUS 09.04.1996 JULKISIVUYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1995 Yhdistyksen perust aminen Perustava kokous. Yhdistyksen toiminnan voidaan katsoa alkaneen virallisesti

Lisätiedot

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer

Lisätiedot

Pasi Pitkänen 1.varapuheenjohtaja, edunvalvontavaliokunnan pj Marko Luostarinen 2. varapuheenjohtaja

Pasi Pitkänen 1.varapuheenjohtaja, edunvalvontavaliokunnan pj Marko Luostarinen 2. varapuheenjohtaja 1 YHDISTYKSEN SÄÄNTÖJEN TARKOITTAMA TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 Toiminnan tavoitteena edunvalvonnan saralla oli pyrkiä kohti pitkän aikavälin tavoitetta saada Kuopioon Suomen parhaat yrittämisen olosuhteet.

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012 OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta 2012 Kuva Sirpa Heikkinen 2012 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2012 Oikaristen 12-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena.

Lisätiedot

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015 VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015 Hyväksytty 26.11.2015 LIITTEET 1. Yhteystietoluettelo 2. Vanhusneuvoston esite TARKOITUS Vanhusneuvoston

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoituksena on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 6.10.2015 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 15.11.2015 kello 9.00. Paikka Kokoustila Snellman & Kallavedet, Scandic Hotelli, Satamakatu 1, 70100 Kuopio I KOKOUKSEN

Lisätiedot

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 311 Jäsenten työpaikat Kiuruveden kaupunki, Iisalmen kaupunki, Seurakunta, Yksityiset hoivakodit, Fysikaaliset hoitolaitokset, Toimi-säätiö

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten

Lisätiedot

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO TOIMINTAKERTOMUS VUODESTA 1991 1. YLEISTÄ Kuluneella kaudella ovat osaston perinteelliset toimintamuodot kallio-, jää- ja vuoristokiipeily eri muodoissaan sekä länsisuomalaisten

Lisätiedot

TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) TOIVAKKA. 1 Kerhon puheenjohtaja Martti Liukkonen avasi kokouksen.

TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) TOIVAKKA. 1 Kerhon puheenjohtaja Martti Liukkonen avasi kokouksen. TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) 41660 TOIVAKKA 11.9.1999 SYYSKOKOUS Aika 11.9.1999 klo 15.00 16.35 Paikka Hirsiaho, Huikko Läsnä 21 jäsentä (osanottajaluettelo liitteenä) 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19.

KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19. KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19.00 Läsnä osanottajaluettelossa mainitut 55

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY HALLITUS Rauno Veijanen jatkoi yhdistyksen puheenjohtajana ja Pasi Juuti sihteerinä. Varapuheenjohtajana toimi Hannele Rintavaara

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

Lakeuden Bioanalyytikot

Lakeuden Bioanalyytikot Lakeuden Bioanalyytikot LaBit ry. järjestää jäsenilleen opintotapahtumia sekä vapaaajan virkistäytymistilaisuuksia. 1 Yhdistyksen historiaa Kaikki sai alkunsa ajatuksesta perustaa oma yhdistys Seinäjoen

Lisätiedot

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Framtidens Vänner rf

Framtidens Vänner rf 11.2.2017 Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf TOIMINTAKERTOMUS 2016 VUODEN 2016 TOIMINTAKERTOMUS Y l e i s t ä Tulevaisuuden Ystävät ry:n toiminnan tarkoituksena on kutsua erilaisia ihmisiä keskustelemaan

Lisätiedot

Vasemmalta edestä Arja Väyrynen, Raija Launiainen ja Keidi Launiainen, takana Timo Launiainen ja Aila Rouvali.

Vasemmalta edestä Arja Väyrynen, Raija Launiainen ja Keidi Launiainen, takana Timo Launiainen ja Aila Rouvali. Suku kokoontui sääntömääräiseen vuosikokoukseen ja sukutapaamiseen lauantaina 22.9.2018 Hyvinvointikartano Kaisankoti Bodomintie 37 Espoo. Paikalle oli saapunut 40 aikuista ja yksi pienokainen. Arvo Launiainen,

Lisätiedot

Turun Seudun Wanhat Toverit

Turun Seudun Wanhat Toverit Turun Seudun Wanhat Toverit TOIMINTAKERTOMUS 2012 Kerho kokoontumiset: > Aika: 9.1.2012. - V-S:n Sos.dem.piirin puheenjohtaja Juuso Alatalo - Piirin ajankohtaisista asioista, uuden puheenjohtajan ajatuksia

Lisätiedot

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1 (5) SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 24.4.2010 klo 9.30-11.35 Paikka Sokos Hotel Lappee, kokoustila Saimaa, Brahenkatu 1, Lappeenranta Läsnä Liitteen mukaan

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 1 Kokouksen avaus VUOSIKOKOUS 12.2.2007 ESITYSLISTA 2 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 5 Vuoden 2006

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

KUOPION INSINÖÖRIT RY TOIMINTAKERTOMUS Sivu 2

KUOPION INSINÖÖRIT RY TOIMINTAKERTOMUS Sivu 2 KUOPION INSINÖÖRIT RY TOIMINTAKERTOMUS Sivu 2 YLEISTÄ Kuopion Insinöörit ry:n toiminta oli vuonna 2010 suurimmalta osalta vakiintunutta. Kuopion Insinöörien 68. toimintavuoden päätteeksi olimme kymmenenneksi

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen. JÄSENKIRJE 1/2018 Muista jäsenmaksu Hyvä Me haapavetiset ry:n jäsen Alkanut vuosi 2018 on yhdistyksen 38. toimintavuosi. Vuosikokous pidettiin 13.3.2018 Sirkka ja Seppo Larun kotona Espoon Vallikalliossa.

Lisätiedot

Hallitus kokoontui kuluneen vuoden aikana yhteensä kahdeksan kertaa.

Hallitus kokoontui kuluneen vuoden aikana yhteensä kahdeksan kertaa. 1/5 Liite 2 17.2.2016 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1. Yleistä Vuosi 2015 oli Cotes ry:n 62. toimintavuosi. Hallitus kokoontui kuluneen vuoden aikana yhteensä kahdeksan kertaa. 2. Hallinto 2.1. Luottamus- ja toimihenkilöt

Lisätiedot

JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi

JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi 1 SISÄLTÖ JOHDANTO. 3 RATSASTUSSEURAN VISIO... 4 RATSASTUSSEURAN ARVOT... 4 RATSASTUSSEURATOIMINNAN TAVOITTEET... 5 KÄYTÄNNÖN TOIMINTA JA PERIAATTEET... 5 Vakiintunut vuosittainen toiminta... 5 Seuran

Lisätiedot

Alkon Eläkkeensaajain Yhdistys ry:n perustava kokous Helsingissä

Alkon Eläkkeensaajain Yhdistys ry:n perustava kokous Helsingissä Rajamäen alaosaston johtokunnat 1960 2016 Alkon Eläkkeensaajain Yhdistys ry:n perustava kokous Helsingissä 27.5.1960 Vilho Meriluoto Arvo Soini varalle: Einari Pilvi Vilho Lietokari 1961 1962 1963 Einari

Lisätiedot

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

(Varsinais-S) (Vaasa)

(Varsinais-S) (Vaasa) T 3 Yritysdemokratiatyöryhmä Eero Joutsijoki (1.11.1979 asti) Matti Lipiäinen (14.12.1979 lähtien) Martti Koivisto Aulis Alamattila Martti Salo (Satakunta) SÄÄN TÖVAL IOKUNTA Martti Hoffren (Kuopio) Esko

Lisätiedot

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Hallitus Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola,

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

Vuosikokouksen pöytäkirja

Vuosikokouksen pöytäkirja Vuosikokouksen pöytäkirja Lähettänyt Sivujen ylläpitäjä 07.08.2008 Viimeksi päivitetty 05.11.2009 PÖYTÄKIRJA 1(3) VUOSIKOKOUS Aika la 19.7.2008 klo 13.00-14.35 Paikka Iisalmi, hotelli-ravintola Seurahuone

Lisätiedot

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010 Auran PÖYTÄKIRJA vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010 AIKA: Sunnuntai 07.11.2010 klo 18.00-20.20 PAIKKA: Auran yhtenäiskoulun neuvotteluhuone LÄSNÄ: Tero Sahla Satu Rautias-Barnett

Lisätiedot

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto SPL-KOUVOLA RY Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto JÄSENTIEDOTE 1/2014 YHTEYSTIEDOT: Johtokunta 2014 Puheenjohtaja Jenni Martikainen p. 040 756 9781 jenni_martikainen@luukku.com Jäsenet Ville Juntunen Jukka

Lisätiedot

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia

Lisätiedot

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Jäsentiedote 1/2017 1 HALLITUS V. 2017 Puheenjohtaja Tuiri Iso-Hollo tuiri.iso-hollo@elisanet.fi p. 050-3016043 Varapuheenjohtaja Rainer Paakkonen rainer.paakkonen@pp.inet.fi

Lisätiedot

www.vaasanteknillinenseura.fi jsa

www.vaasanteknillinenseura.fi jsa www.vaasanteknillinenseura.fi VAASAN TEKNILLINEN SEURA RY 5 Toimintasuunnitelma vuodeksi 2015 1 YLEISTÄ Kuten aikaisempinakin vuosina, myös vuoden 2015 aikana järjestämme useita erilaisia tilaisuuksia

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2012 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry VasE:n toimintakertomus vuodelta 2012 Vuosi 2012 oli yhdistyksen 75. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia,

Lisätiedot

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2013 Vuosi 2013 Vuosi 2013 oli yhdistyksen 76. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y.

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 72 osallistujaa, yhteissaalis 150355 g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 2 Eino Karppinen 6465 Puuliitto Kuhmon os. 752 ry 3 Mikko Kuusimaa

Lisätiedot