Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen"

Transkriptio

1 Raamatun pikakurssi Osa 17/24 Apostolien teot Lähteet: Raamatut RK92 & RK33/38 & RK & KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset ja Internet, joista lainaukset merkitty erikseen Raimo Auvinen

2 Jeesuksen etukäteisilmoitus Jh 14:26. Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut. Ap.t 1:4-5. Ollessaan heidän kanssaan aterialla Jeesus sanoi: "Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan jääkää odottamaan sitä, minkä Isä on teille luvannut ja mistä olette minulta kuulleet. Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä. Siihen ei ole enää montakaan päivää." Ap.t 1: 8 kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka". Kun hän oli sanonut tämän, he näkivät, kuinka hänet otettiin ylös, ja pilvi vei hänet heidän näkyvistään.

3 Mattiaksen valinta ja helluntai Ap.t 1:16 Eräänä päivänä, kun opetuslapsia oli koolla noin satakaksikymmentä. 26 ja arpa lankesi Mattiakselle. Näin hänet valittiin ja liitettiin kahdentenatoista apostolien joukkoon. Ap.t 2:2-4: Kun sitten koitti helluntaipäivä, he olivat kaikki yhdessä koolla. Yhtäkkiä kuului taivaalta kohahdus, kuin olisi käynyt raju tuulenpuuska, ja se täytti koko sen talon, jossa he olivat. He näkivät tulenlieskoja, kuin kieliä, jotka jakautuivat ja laskeutuivat itse kunkin päälle. He tulivat täyteen Pyhää Henkeä ja alkoivat puhua eri kielillä sitä mitä Henki antoi heille puhuttavaksi.

4 Seurakunta saa voiman Ap.t 2:14: Niin Pietari astui esiin niiden yhdentoista kanssa, korotti äänensä ja puhui heille : Tämän Jeesuksen on Jumala herättänyt, minkä todistajia me kaikki olemme. Koska hän siis on Jumalan oikean käden voimalla korotettu ja on Isältä saanut Pyhän Hengen lupauksen, on hän vuodattanut sen, minkä te nyt näette ja kuulette. Saarnojen keskeinen teema Ap.t:ssa: Jeesus on ylösnoussut ja elää! Stefanus kivitetään (Ap.t 6-7) Pelastussanomaa aletaan viedä pakanoille Samariaan, sitten Etiopialainen hoviherra pelastuu ja kastetaan (Ap.t 8) Paavalin kääntymys (Ap.t 9) ja valmistautuminen apostolin virkaan kesti vielä n. 14 vuotta Pietarin näky Korneliuksen talossa (Ap.t 10)

5 Jerusalemin kokous Ap.t 15:1 Ja Juudeasta tuli sinne muutamia, jotka opettivat veljiä: "Ellette ympärileikkauta itseänne, niinkuin Mooses on säätänyt, ette voi pelastua". Pietari: Ap.t 15:10-11 Miksi te siis nyt kiusaatte Jumalaa ja tahdotte panna opetuslasten niskaan ikeen, jota eivät meidän isämme emmekä mekään ole jaksaneet kantaa? Mutta me uskomme Herran Jeesuksen armon kautta pelastuvamme, samalla tapaa kuin hekin. 1. Mitä pakanoiden tulee tehdä, jotta he pelastuisivat? 2. Miksi Israel on seremonioita noudattaen vuosisatoja palvellut Jumalaa? Entä nyt?

6 Ratkaisu Israel kysymykseen Jaakob: Ap.t 15:14-18 Simeon on kertonut, kuinka Jumala ensi kerran katsoi pakanain puoleen ottaakseen heistä kansan omalle nimellensä. Ja tämän kanssa pitävät yhtä profeettain sanat, sillä näin on kirjoitettu: 'Sen jälkeen minä palajan ja pystytän jälleen Daavidin sortuneen majan; minä korjaan sen repeämät ja nostan sen jälleen pystyyn, että jäljelle jääneet ihmiset etsisivät Herraa, ynnä kaikki pakanat, jotka ovat minun nimiini otetut, sanoo Herra, joka tämän tekee, mikä on ollut tunnettua hamasta ikiajoista'. Minkä jälkeen? Myöhemmin Paavali täsmentää tätä asiaa Roomalaiskirjeen 9-11 luvuissa (Rm 11:25: Sillä minä en tahdo, veljet-ettette olisi oman viisautenne varassa-pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut )

7 Ratkaisu pakanakysymykseen Ap.t 15:28-29 Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät: että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi!" Ei siis ympärileikkausta, ei seremoniallisia juhlia, ei sapattia, ei erikoisia ruokavaliota jne. Paavali täydentää Kolossalaiskirjeessä Kol 2:16 Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta

8 Paavali ja Pietari PIETARI Luku PAAVALI Luku 1. saarna 2 1. saarna 13 Rampa mies parannetaan 3 Rampa mies parannetaan 14 Noita Simon 8 Noita Elymas 13 Varjo parantaa 5 Liina parantaa 19 Käsien päällepano 8 Käsien päällepano 19 Pietaria palvotaan 10 Paavalia palvotaan 14 Tabitan kuolleistaherätäminen 9 Eytukuksen kuolleistaherättäminen Pietari vangitaan 12 Paavali vangitaan 28 20

9 Pietarin loppuelämä Pietari tapaa Paavalin Antiokiassa, josta oli muodostunut seurakunnan lähetystyön keskus (Gal 2:11-14) Pietari vierailee Vähän Aasian seurakunnissa (1 Pt 1:1) Pietari Korintissa (1Kor 1:12) Kirjoitti 1. kirjeensä Babyloniasta, jossa suuri juutalaiskeskus (1Pt 5:13) Mestattiin Roomassa (kuten Jeesus oli ennustanut) Markus kirjoitti Pietarin kertomukset evankeliumin muotoon Pietarin kuoleman jälkeen.

10 Paavalin loppuelämä 3 lähetysmatkaa sekä mahdollisesti myös lähetysmatka Espanjaan Kirjoitti 12 kirjettä seurakunnille sekä Hebrealaiskirjeen (?) ja muutaman muun, jotka on mainittu, mutta eivät ole Raamatussa 2 Kor 11:25 kolmesti olen saanut raippoja, kerran minua kivitettiin, kolmesti olen joutunut haaksirikkoon, vuorokauden olen meressä ajelehtinut; Mestaus Roomassa

11 Yhteenveto Apostolien teoista Syntyi seurakunta, joka oli ollut VT:n pyhiltä salattu: Ef 5:32 Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa ja selvennys siitä, että Jumalan lupaukset Israelille salaisuutena olleesta seurakunnasta Ja Israelin omista virheistä huolimatta vielä kerran toteutuvat: Hes 36:22 Sentähden sano Israelin heimolle: Näin sanoo Herra, Herra: En tee minä teidän tähtenne, Israelin heimo, sitä minkä teen, vaan oman pyhän nimeni tähden, jonka te olette häväisseet pakanakansain seassa, minne tulittekin. Portaali kirjeisiin Seurakunnan ensimmäisten vuosikymmenien historia (Ilmestyskirjan luvut 2 ja 3 ovat seurakunnan seuraavan 2000 vuoden etukäteen kirjoitettu historia)

12 Ensi kerralla: Sarja jatkuu jaksolla 18/24 otsikolla Roomalaiskirje Ap.t. 17: 10. Mutta veljet lähettivät heti yötä myöten Paavalin ja Silaan Bereaan. Ja kun he olivat saapuneet sinne, menivät he juutalaisten synagoogaan. 11. Nämä olivat jalompia kuin Tessalonikan juutalaiset; he ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja tutkivat joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin. 12. Ja monet heistä uskoivat...

Raamatun pikakurssi. Raimo ja Eeva Auvinen

Raamatun pikakurssi. Raimo ja Eeva Auvinen Raamatun pikakurssi Osa 14/24 Yleiskatsaus Uuteen Testamenttiin Lähteet: Raamatut RK92 & RK33/38 & RK & KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset ja Internet, joista lainaukset merkitty

Lisätiedot

ENSIMMÄINEN APOSTOLIKOKOUS

ENSIMMÄINEN APOSTOLIKOKOUS Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) ENSIMMÄINEN APOSTOLIKOKOUS 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin kiista syntyi Antiokiassa, sitten apostolit kokoontuivat Jerusalemissa

Lisätiedot

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen Raamatun pikakurssi Osa 24/24 Kertaus Lähteet: Raamatut RK92 & RK33/38 & RK & KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset ja Internet, joista lainaukset merkitty erikseen Raimo Auvinen

Lisätiedot

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen Raamatun pikakurssi Osa 20/24 Paavalin kirjeet heprealaisseurakunnille Lähteet: Raamatut RK92 & RK33/38 & RK & KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset ja Internet, joista lainaukset

Lisätiedot

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen Raamatun pikakurssi Osa 15/24 Evankeliumit Lähteet: Raamatut RK92 & RK33/38 & RK & KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset ja Internet, joista lainaukset merkitty erikseen Raimo

Lisätiedot

Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17

Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17 Vainoista herätykseen Ap t. 8:1-17 Jumalan sanallinen ilmoitus on lisääntyvää ja se huipentuu Jeesuksen ihmiseksi tulemiseen. Pelastusilmoitus loppuu apostolien ajan päättyessä. Jeesuksen antaessa lähetyskäskyn

Lisätiedot

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen Raamatun pikakurssi Osa 22/24 Ilmestyskirja 1-3 Lähteet: Raamatut RK92 & RK33/38 & RK & KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset ja Internet, joista lainaukset merkitty erikseen Raimo

Lisätiedot

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo

Lisätiedot

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen Raamatun pikakurssi Osa 16/24 Viimeinen viikko Lähteet: Raamatut RK92 & RK33/38 & RK & KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset ja Internet, joista lainaukset merkitty erikseen Raimo

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

jääkää odottamaan sitä, minkä Isä on luvannut ja mistä olette minulta kuulleet (1:5)

jääkää odottamaan sitä, minkä Isä on luvannut ja mistä olette minulta kuulleet (1:5) Suomen teologinen instituutti Henrik Perret 17.1.2006 PYHÄ HENKI JA ME Luentosarja Apostolien teoista Missä mennään? = miksi Ap. t.? defaitismi = tappiomieliala, antautumishenki olen rintamakarkuri Jos

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60.

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60. Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 55/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Iltaraamattukoulut. syksy Jaksosuunnitelma. Apostolien teot

Iltaraamattukoulut. syksy Jaksosuunnitelma. Apostolien teot syksy 2018 Jaksosuunnitelma Apostolien teot Apostolien teot - Iltaraamattukoulun runko Kerta Aihe Jaejakso Kysymykset Ajatus lyhyesti 1 Johdanto Luukas 1:1-4 Apostolien tekojen kirjan luonne ja merkitys

Lisätiedot

PIETARI JA JOHANNES JUOKSEVAT HAUDALLE

PIETARI JA JOHANNES JUOKSEVAT HAUDALLE Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PIETARI JA JOHANNES JUOKSEVAT HAUDALLE 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka: Edelleen ollaan Jeesuksen tyhjällä haudalla. b) Ajallinen

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen Raamatun pikakurssi Osa 9/24 Daniel Lähteet: Raamatut RK92 &RK33/38 &RK& KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset ja Internet, joista lainaukset merkitty erikseen Raimo Auvinen 2013-2014

Lisätiedot

ETIOPIALAINEN HOVIHERRA

ETIOPIALAINEN HOVIHERRA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ETIOPIALAINEN HOVIHERRA 1. Kertomuksen taustatietoja Jeesus oli varottanut opetuslapsiaan: Te joudutte kaikkien vihattaviksi minun nimeni tähden; mutta

Lisätiedot

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

Roomalaiskirje. 20.7.2014, Eura. Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia

Roomalaiskirje. 20.7.2014, Eura. Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia 20.7.2014, Eura Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia - Rm 1:1 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Lähetyshiippakunnan pyhäkoulutyö

Lähetyshiippakunnan pyhäkoulutyö Lähetyshiippakunnan pyhäkoulutyö Kolmen vuoden pyhäkouluohjelma // Raamatun suuret kertomukset (VT, Evankeliumit ja Apostolien teot) Pohjana käytetty Concordia Publishing House n, Growing in Christ -pyhäkouluohjelmaa

Lisätiedot

Lupa omannäköiseen hengellisyyteen

Lupa omannäköiseen hengellisyyteen Lupa omannäköiseen hengellisyyteen VALTAKUNNALLISET SEURAKUNTIEN VARHAISKASVATUKSEN NEUVOTTELUPÄIVÄT, TAMPERE 23.9.2016 DOS. OUTI LEHTIPUU, HELSINGIN YLIOPISTO Teen teille selväksi, veljet, että minun

Lisätiedot

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen Raamatun pikakurssi Osa 10/24 Esra, Nehemia, Ester Lähteet: Raamatut RK92 &RK33/38 &RK& KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset ja Internet, joista lainaukset merkitty erikseen Raimo

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 4. vuosi nro APT_5 /28 www.pyhäkoulu.fi lapsille@luterilainen.com 14.6.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 4. vuosi nro APT_5 /28 www.pyhäkoulu.fi lapsille@luterilainen.com 14.6. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) DIAKONIEN VALINTA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

LÄHETYSTYÖN JÄRJESTYS Ap.t.1:8 mukaan. khra Pekka Tuovinen Rautalammin seurakunta

LÄHETYSTYÖN JÄRJESTYS Ap.t.1:8 mukaan. khra Pekka Tuovinen Rautalammin seurakunta LÄHETYSTYÖN JÄRJESTYS Ap.t.1:8 mukaan khra Pekka Tuovinen Rautalammin seurakunta 29.4.2013 TYÖHÖN JÄRJESTYSTÄ Minä en siis juokse päämäärättömästi enkä nyrkkeillessäni huido ilmaan. [1. Kor. 9:26] Minä

Lisätiedot

ENSIMMÄINEN LÄHETYSMATKA ALKOI

ENSIMMÄINEN LÄHETYSMATKA ALKOI Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(7) ENSIMMÄINEN LÄHETYSMATKA ALKOI Noita, Elymas, menetti näkönsä. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - katso karttakuva alempana.

Lisätiedot

PIETARI PARANTAA RAMMAN

PIETARI PARANTAA RAMMAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(7) PIETARI PARANTAA RAMMAN 1. Kertomuksen taustatietoja Nyt lähdemme apostolien mukaan viemään evankeliumia ylösnousseesta Jeesuksesta. Luemme Apostolien

Lisätiedot

Antiokian alkuseurakunta Apt. 11:1-30. Reino Saarelma 12.10.2014

Antiokian alkuseurakunta Apt. 11:1-30. Reino Saarelma 12.10.2014 Antiokian alkuseurakunta Apt. 11:1-30 Reino Saarelma 12.10.2014 Apostolien teot 11:1-4 1 Apostolit ja eri puolilla Juudeaa olevat veljet saivat kuulla, että muutkin kuin juutalaiset olivat ottaneet vastaan

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: 1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"

Lisätiedot

JEESUS ILMESTYY OPETUSLAPSILLE

JEESUS ILMESTYY OPETUSLAPSILLE Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ILMESTYY OPETUSLAPSILLE 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Opetuslapset ovat yhä Jerusalemissa lukittujen ovien takana,

Lisätiedot

SOTA TAIVAAN VALTAKUNNAN JA PIMEYDEN VALTAKUNNAN VÄLILLÄ ON KOKO AJAN SOTATILA

SOTA TAIVAAN VALTAKUNNAN JA PIMEYDEN VALTAKUNNAN VÄLILLÄ ON KOKO AJAN SOTATILA SOTA TAIVAAN VALTAKUNNAN JA PIMEYDEN VALTAKUNNAN VÄLILLÄ ON KOKO AJAN SOTATILA Jumalan Valtakunta Pimeyden Valtakunta Tarkoitus: tuhota saatanan työt sota APT 2: 37-38 Jumalan Valtakunta Pimeyden Valtakunta

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Kaldean maassa (eli Babyloniassa) Kebar-joen varrella. b) Ajallinen yhteys muihin

Lisätiedot

Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen. Heikki Pekkarinen

Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen. Heikki Pekkarinen Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen Heikki Pekkarinen marraskuussa 2008 Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen 1. äänite Daavid ja Salomo Room. 15:4 Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia Saarna 16.7.2017 Evankeliumi Matt. 16: 13-19 Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? He vastasivat: Toisten

Lisätiedot

Armo teille ja rauha, Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.

Armo teille ja rauha, Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta. Kristus, Jumalan kirkkauden säteily. Armo teille ja rauha, Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta. Tänään Kynttilänpäivänä on kirkollisena aiheena: Kristus, Jumalan kirkkauden

Lisätiedot

Laki Apostolien teoissa

Laki Apostolien teoissa Laki Apostolien teoissa 1 opettaja I.Penzev 15.02.2013 Shalom, hyvät ystävät. Tänään meillä on aiheena laki Apostolien teoissa. Jatkamme oppitunteja, joissa käsittelemme juutalaisia juuria Uudessa testamentissa.

Lisätiedot

JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA

JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Nasaretissa, Jeesuksen lapsuuskotikaupungissa,

Lisätiedot

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

TAIKAUSKO JA NOITUUS KÄRSII TAPPION

TAIKAUSKO JA NOITUUS KÄRSII TAPPION Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) TAIKAUSKO JA NOITUUS KÄRSII TAPPION 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 2(5) b) Ajallinen

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen

Lisätiedot

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Kapernaumissa, synagoogassa

Lisätiedot

Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso

Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin Rukouskoulu 2014 2. jakso Mitä rukous on Ylösnousemuksen voima On Kristus ylösnoussut Hän elää minussa Kristus meissä, kirkkauden toivo Herätetyt yhdessä Hänen kanssaan,

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

SAULUKSESTA PAAVALIKSI

SAULUKSESTA PAAVALIKSI Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) SAULUKSESTA PAAVALIKSI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Tiellä Jerusalemista Damaskoon, lähellä Damaskoa. Myöhemmin Jerusalemissa,

Lisätiedot

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen Raamatun pikakurssi Osa 5/24 Mooseksen kirjat 2-5 Lähteet: Raamatut RK92 &RK33/38 &RK& KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset ja Internet, joista lainaukset merkitty erikseen Raimo

Lisätiedot

PERKELE KIUSAA JEESUSTA

PERKELE KIUSAA JEESUSTA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PERKELE KIUSAA JEESUSTA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Erämaassa b) Ajallinen yhteys muihin

Lisätiedot

Mihin pelastutaan taivaaseenko?

Mihin pelastutaan taivaaseenko? Mihin pelastutaan taivaaseenko? Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, ihmisen poika, joka on taivaassa. Valtaosa ihmisistä ja kirkoista on jo satojen ja satojen vuosien

Lisätiedot

Erilainen sanoma riippuen vastaanottajien elämäntilanteesta

Erilainen sanoma riippuen vastaanottajien elämäntilanteesta Suomen teologinen instituutti Luentosarja Apostolien teoista Henrik Perret 24.1.2006 Pyhän Hengen Sanoma Apostolien tekojen puheperikoopit Mitä Pyhä Henki sanoo ihmisille Erilainen sanoma riippuen vastaanottajien

Lisätiedot

PIETARI, RAKASTATKO SINÄ MINUA

PIETARI, RAKASTATKO SINÄ MINUA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(7) PIETARI, RAKASTATKO SINÄ MINUA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Opetuslapset olivat siirtyneet Jerusalemista Galileaan, Jeesuksen

Lisätiedot

Aramean poistaminen antisemitismin takia ja kreikan korostaminen

Aramean poistaminen antisemitismin takia ja kreikan korostaminen Aramean poistaminen antisemitismin takia ja kreikan korostaminen Kun Uuden Testamentin kreikan käännöksistä haetaan hakusanalla kreikkalainen jakeita, niin saadaan luettelo, jossa on lähes 30 jaetta. Kun

Lisätiedot

PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä

PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä 1/6 Ryttylä 6.8.2008 Matti Väisänen PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä 10.08.2008 Kristuksessa rakas veljemme Martti Vaahtoranta ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin

Lisätiedot

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on?

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola i I V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Jeesuksen profetiat : Matteus 24 - Jesaja 2:1-4 62:6-7 (Jerusalem) - Hesekiel 36:19 ja 24 ja 28 - Sakarja 8:

Lisätiedot

Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 2, aihe 3 Yhteenlaskusta kertolaskuun

Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 2, aihe 3 Yhteenlaskusta kertolaskuun Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 2, aihe 3 Yhteenlaskusta kertolaskuun Nämä luennot ovat mukailtuja lyhennelmiä ja pohjautuvat MLM-kursseihin, joiden aiheet on saatu Raamatun ohjeista ja esimerkeistä, ja

Lisätiedot

Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 3, aihe 5 Viisi tasoa

Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 3, aihe 5 Viisi tasoa Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 3, aihe 5 Viisi tasoa Nämä luennot ovat mukailtuja lyhennelmiä ja pohjautuvat MLM-kursseihin, joiden aiheet on saatu Raamatun ohjeista ja esimerkeistä, ja tässä esityksessä

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

ENSIMMÄISET OPETUSLAPSET

ENSIMMÄISET OPETUSLAPSET Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) ENSIMMÄISET OPETUSLAPSET 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Betaniassa (Betabara), Jordanin tuolla (itä) puolella, jossa Johannes

Lisätiedot

UT:n loppua koskevat opetukset alkukirkon katekismus ja uskon sääntö

UT:n loppua koskevat opetukset alkukirkon katekismus ja uskon sääntö alkukirkon katekismus ja uskon sääntö On pidettävä selvänä raja sen välillä, mitä voimme tietää varmasti ja mitä emme voi tietää varmasti. Raamatun sana on selvä ja varma. Kaikki muu on spekulaatiota,

Lisätiedot

MITÄ RÄÄMÄTTU SÄNOO KÄSTEESTÄ

MITÄ RÄÄMÄTTU SÄNOO KÄSTEESTÄ 1 Jyväskylän helluntaiseurakunta avoin raamattukoulu 12.10.2016 Tomi Kuosmanen MITÄ RÄÄMÄTTU SÄNOO KÄSTEESTÄ Kaste on Jeesuksen asettama kaikkia aikoja kaikkialla maailmassa kristittyjä koskeva asia. Kaste

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.)

Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.) 1 Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.) rabbi J.Melamed Israelista. Mikkeli 19.04.2012 Olen hyvin iloinen, että pääsin tulemaan tänne. Meillä Israelissa on nyt todella kuuma. Kun lähdin,

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(8) SYKARIN KAIVOLLA

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(8) SYKARIN KAIVOLLA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(8) SYKARIN KAIVOLLA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Sykar-nimisen kaupungin (entinen Sikem) kaivolla

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Pieni joukko ja suuri joukko

Pieni joukko ja suuri joukko Pieni joukko ja suuri joukko Älä pelkää, sinä piskuinen lauma; sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan. (Luuk. 12:32) Pieni joukko Edellä olevan Jeesus lausui kahdelletoista apostolilleen

Lisätiedot

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen

Raamatun pikakurssi. Raimo Auvinen Raamatun pikakurssi Osa 3/24 Kain ja Abel, Nooan sukuluettelo, Vedenpaisumus, Baabelin torni (1 Moos 4-11) Lähteet: Raamatut RK92 &RK33/38 &RK& KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset

Lisätiedot

Puhe Kajaanin Kl-kodilla su 11.07.2010. Väläyksiä Raamatun henkilöistä

Puhe Kajaanin Kl-kodilla su 11.07.2010. Väläyksiä Raamatun henkilöistä Puhe Kajaanin Kl-kodilla su 11.07.2010 Väläyksiä Raamatun henkilöistä Minä otan puheeseeni pieniä väläyksiä joistakin Raamatun henkilöistä. Nämä henkilöt, niin kuin yleensäkin kaikki Raamatun henkilöt,

Lisätiedot

PYHÄ HENKI ELÄMÄSSÄMME

PYHÄ HENKI ELÄMÄSSÄMME PYHÄ HENKI ELÄMÄSSÄMME PYHÄ HENKI ELÄMÄSSÄMME Pyhän Hengen maailmaan tuleminen Pyhän Hengen työ Elämä Pyhän Hengen kanssa Hengen hedelmä ja armolahjat Pyhän Hengen maailmaan tuleminen - Raamattu ilmaisee

Lisätiedot

Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 2, aihe 6 Miten kasvua voi mitata?

Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 2, aihe 6 Miten kasvua voi mitata? Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 2, aihe 6 Miten kasvua voi mitata? Nämä luennot ovat mukailtuja lyhennelmiä ja pohjautuvat MLM-kursseihin, joiden aiheet on saatu Raamatun ohjeista ja esimerkeistä, ja tässä

Lisätiedot

1. On vain yksi tosi Jumala, eikä ketään muuta pidä pitää Jumalana Jumala on kaikkia suurempi, myös Jeesusta suurempi...

1. On vain yksi tosi Jumala, eikä ketään muuta pidä pitää Jumalana Jumala on kaikkia suurempi, myös Jeesusta suurempi... Uskontunnustukseni 1. On vain yksi tosi Jumala, eikä ketään muuta pidä pitää Jumalana... 1 2. Jumala on kaikkia suurempi, myös Jeesusta suurempi... 1 3. Jumala on sama kaikkialla... 2 4. Jumala on Jeesuksessa

Lisätiedot

JOHANNES KASTAA JEESUKSEN

JOHANNES KASTAA JEESUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JOHANNES KASTAA JEESUKSEN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Betaniassa, se on paikkakunta Pereassa

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Seurakunta vaikeuksissa

Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA

UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA Kaikille muille sydämenlyönnit ovat rummutus kohti hautaa, mutta me elämme elämää

Lisätiedot

Hope I Kansanlähetysopisto Pirkko Valkama

Hope I Kansanlähetysopisto Pirkko Valkama Hope I 5-7.10.2012 Kansanlähetysopisto Pirkko Valkama Lähetys Uudessa testamentissa Laajasti käsitettynä jopa evankeliumit ovat lähetystä. Uuden testamentin neljä ensimmäistä kirjaa puhuvat siitä miten

Lisätiedot

Elämä Jumalan lapsena

Elämä Jumalan lapsena 1 Roomalaiskirjeen selitys 18 Room. 8:14 17 Savonlinnan Tuomiokirkko, 13.3.2013 Elämä Jumalan lapsena Kertausta Tähän mennessä Paavali on Roomalaiskirjeessään esittänyt pääasiat siitä, kuinka ihmisestä

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA

JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA 1. Kertomuksen taustatietoja Nyt meillä on poikkeuksellisesti kaksi eri kertomusta. Ne eivät

Lisätiedot

PYHÄN HENGEN LAHJAT SEURAKUNNAN RAKENTUMISEKSI

PYHÄN HENGEN LAHJAT SEURAKUNNAN RAKENTUMISEKSI PYHÄN HENGEN LAHJAT SEURAKUNNAN RAKENTUMISEKSI OPPITUNTI I Pyhä Henki persoona Markku Tenhunen 1 LUPAUS PYHÄSTÄ HENGESTÄ Joh.14:15-26 Apt. 1:7-9 RAAMATULLINEN POHJA Apt.2:1-21 Ef.1:11-14 Apt.10:38 Joh.16:7-14

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Raamatun pikakurssi. Raimo ja Eeva Auvinen

Raamatun pikakurssi. Raimo ja Eeva Auvinen Raamatun pikakurssi Osa 13/24 Kuinka varmoja voimme olla? Lähteet: Raamatut RK92 & RK33/38 & RK & KJV, Learn Bible in 24 Hours, julkiset Raamatun selitysteokset ja Internet, joista lainaukset merkitty

Lisätiedot

Opiskelukysymyksiä Galatalaiskirjeeseen

Opiskelukysymyksiä Galatalaiskirjeeseen Opiskelukysymyksiä Galatalaiskirjeeseen Luku 1 Alkutervehdys 1:1-5 1. Miten Paavali sai apostolin tehtävänsä? (1, vrt. Luuk. 6:12-16; Apt. 21-26) 2. Miksi Paavalin täytyi korostaa asemaansa apostolina?

Lisätiedot

ENSIMMÄISEN MATKAN LOPPUOSA

ENSIMMÄISEN MATKAN LOPPUOSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ENSIMMÄISEN MATKAN LOPPUOSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät

Lisätiedot

H1 342 HEVENU SHALOM ('Ps. 122:8) Me toimme Shalomin

H1 342 HEVENU SHALOM ('Ps. 122:8) Me toimme Shalomin H1 342 HEVENU SHALOM ('Ps. 122:8) Me toimme Shalomin 1 HEPREA, LAULUT JA MUSIIKKI, https://genfibeta.weebly.com/h1.html (genfibeta.weebly.com/ muuttuu myöhemmin gen.fi/-osoitteeksi) H1 LAULUT 326 350,

Lisätiedot

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,

Lisätiedot

PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN

PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jerusalemissa, temppelin lähellä, Ylimmäisen papin palatsin pihalla.

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta

Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta Kirkkovuoden juhlat Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta Adventin jälkeen seuraava juhla on Suomen itsenäisyyspäivä 6.12$ Kirkossa rukoillaan

Lisätiedot

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Opettajalle TAVOITE TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ

Opettajalle TAVOITE TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ APOSTOLIT Apostolien teot Pyhä henki Pietari parantaa ramman Apostolien vastustus alkaa Stefanos Filippos ja hovimies Mitä apostoleille tapahtui? 2 APOSTOLIT ELINTARVIKKEET Opettajalle TAVOITE Oppilas

Lisätiedot

Ilmestyskirjan keskus Ilmestyskirja 4 ja 5 Kun kysytään Ilmestyskirjan keskusta, kysytään Jumalan ja Kristukseen paikkaa profetiassa.

Ilmestyskirjan keskus Ilmestyskirja 4 ja 5 Kun kysytään Ilmestyskirjan keskusta, kysytään Jumalan ja Kristukseen paikkaa profetiassa. Kun kysytään Ilmestyskirjan keskusta, kysytään Jumalan ja Kristukseen paikkaa profetiassa. Silloin tärkein ei ole jokin tapahtuma tai teko vaan henkilö: Missä kohtaa Ilmestyskirjassa olemme aivan erityisesti

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 49/52 MARIA MAGDALEENA SAA NÄHDÄ JEESUKSEN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 49/52 MARIA MAGDALEENA SAA NÄHDÄ JEESUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MARIA MAGDALEENA SAA NÄHDÄ JEESUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Yhä ollaan Jeesuksen tyhjällä haudalla. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot