ASEMAKAAVAN SELOSTUS. Keskisen asemakaavan muutos.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ASEMAKAAVAN SELOSTUS. Keskisen asemakaavan muutos."

Transkriptio

1 ASEMAKAAVAN SELOSTUS Keskisen asemakaavan muutos. Asemakaava koskee Jämsän kaupungin 10. kaupunginosassa korttelia 1 ja osaa korttelista 3 sekä näihin liittyviä katu- ja puistoalueita. Kaavatunnus 227. Päiväys Jämsän kaupunki Yhdyskuntatoimi

2 SELOSTUS 2 (17) Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot Kaavan nimi: Keskisen asemakaavan muutos Kunnan kaavatunnus: 227. Kaavan päiväys: Kunta: Jämsä Kunnanosa: Keskinen Kaavan laatija: Eino Ruhanen / Rainer Nyholm Jämsän kaupunki Yhdyskuntatoimi / kaavoitus Seppolantie 10, Jämsä puh sähköp. etunimi.sukunimi@jamsa.fi Vireilletulo: Kaavoitushanke sisältyi vuoden 2014 kaavoituskatsaukseen, jonka tekninen lautakunta hyväksyi Kaavoituskatsauksesta on kuulutettu Hyväksymispäivämäärät: Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

3 SELOSTUS 3 (17) Kaava-alueen sijainti Suunnittelualue sijaitsee Jämsässä, Seppolan taajamassa Keskisen alueella. Suunnittelualue rajoittuu yhdeltä sivulta Keskisenkatuun. Kuva 1. Suunnittelualueen sijaintikartta, likimääräinen sijainti on osoitettu sinisellä rajauksella. 1.3 Kaavan nimi ja tarkoitus Keskisen asemakaavan muutos. Kaavamuutoksella on tarkoitus tutkia mahdollisuutta liittää puisto- ja katualueita suunnittelualueen tontteihin.

4 SELOSTUS 4 (17) Selostuksen sisällysluettelo 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT TUNNISTETIEDOT KAAVA-ALUEEN SIJAINTI KAAVAN NIMI JA TARKOITUS SELOSTUKSEN SISÄLLYSLUETTELO LUETTELO SELOSTUKSEN LIITEASIAKIRJOISTA LUETTELO MUISTA KAAVAA KOSKEVISTA ASIAKIRJOISTA, TAUSTASELVITYKSISTÄ JA LÄHDEMATERIAALISTA TIIVISTELMÄ KAAVAPROSESSIN VAIHEET ASEMAKAAVA ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN LÄHTÖKOHDAT SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA ALUEEN YLEISKUVAUS LUONNONYMPÄRISTÖ RAKENNETTU YMPÄRISTÖ MAANOMISTUS SUUNNITTELUTILANNE KAAVA-ALUETTA KOSKEVAT SUUNNITELMAT, PÄÄTÖKSET JA SELVITYKSET ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN TARVE SUUNNITTELUN KÄYNNISTÄMINEN JA SITÄ KOSKEVAT PÄÄTÖKSET OSALLISTUMINEN JA YHTEISTYÖ OSALLISET VIREILLETULO OSALLISTUMINEN JA VUOROVAIKUTUSMENETTELYT VIRANOMAISYHTEISTYÖ ASEMAKAAVAN TAVOITTEET ASEMAKAAVARATKAISUN VAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET ALUSTAVIEN VAIHTOEHTOJEN KUVAUS JA KARSINTA VALITUN VAIHTOEHDON VAIKUTUSTEN SELVITTÄMINEN, ARVIOINTI JA VERTAILU YLEISKAAVALLINEN TARKASTELU SUUNNITTELUVAIHEIDEN KÄSITTELYT JA PÄÄTÖKSET MIELIPITEET JA LAUSUNNOT SEKÄ NIIDEN HUOMIOON OTTAMINEN ASEMAKAAVAN KUVAUS KAAVAN RAKENNE MITOITUS YMPÄRISTÖN LAATUA KOSKEVIEN TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN ALUEVARAUKSET KORTTELIALUEET MUUT ALUEET KAAVAN VAIKUTUKSET VAIKUTUKSET RAKENNETTUUN YMPÄRISTÖÖN VAIKUTUKSET LUONTOON JA LUONNONYMPÄRISTÖÖN VAIKUTUKSET LIIKENTEESEEN YMPÄRISTÖN HÄIRIÖTEKIJÄT KAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET... 15

5 SELOSTUS 5 (17) NIMISTÖ ASEMAKAAVAN TOTEUTUS TOTEUTTAMINEN JA AJOITUS TOTEUTUKSEN SEURANTA LIITTEET Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Liite 1. Asemakaavan seurantalomake. Liite 2. Ote maakuntakaavasta. Liite 3. Ote 4.vaihemaakuntakaavaehdotuksesta. Liite 4. Ote yleiskaavasta. Liite 5. Ote ajantasa-asemakaavasta. Liite 6. Kohdekortit Jämsän keskusta-alueen täydennysinventoinnista 2009 (Keskisen pihapiirin rakennukset) Liite 7. Melualueet päiväaikaan 7-22 Liite 8. Melualueet yöaikaan 22-7 Liite 9. Melualueet päiväaikaan 7-22 tavoitevuosi 2040 Liite 10. Melualueet yöaikaan 22-7 tavoitevuosi Luettelo muista kaavaa koskevista asiakirjoista, taustaselvityksistä ja lähdemateriaalista Valtatie 9 Jyväskylä-Jämsä Kehittämisselvitys (Keski-Suomen ELY-keskus 2013) 2. Tiivistelmä 2.1 Kaavaprosessin vaiheet Tekninen lautakunta käsitteli kaavamuutoshakemuksen ja päätti käynnistää kaavamuutoshankkeen. Kaavahanke sisältyi vuoden 2014 kaavoituskatsaukseen, jonka tekninen lautakunta hyväksyi Kaavoituskatsauksesta on kuulutettu Tekninen lautakunta käsitteli kaavaluonnosta kokouksessaan xx.x.2014 ja päätti asettaa sen nähtäville. Asemakaavan muutosluonnos on ollut nähtävillä 2.2 Asemakaava Asemakaavassa on esitetty käyttötarkoitukseksi Erillispientalojen korttelialuetta (AO) ja Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialuetta (AR). Lisäksi kaavaalueeseen sisältyy puisto- ja katualueita.

6 SELOSTUS 6 (17) Asemakaavan toteuttaminen Kaavan toteuttaminen ei vaadi lisäpanostusta kunnallistekniikkaan. Alue on kunnallisen vesi- ja viemäriverkoston piirissä ja tarvittavat liikenneyhteydet ovat olemassa. 3. Lähtökohdat 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista Alueen yleiskuvaus Kaava-alue sijaitsee Jämsän Seppolan taajaman itäosassa nk. Keskisen asuinalueella. Alue rajoittuu yhdeltä sivulta Keskisenkatuun. Noin 250 metrin päässä alueen luoteispuolella kulkee Jyväskyläntie (vt 9).

7 SELOSTUS 7 (17) Kuva 2. Viistoilmakuva suunnittelualueelta ja sen ympäristöstä. Suunnittelualue on rajattu likimääräisesti punaisella katkoviivalla. Kuva: Keski-Suomen liiton kuva-arkisto, kuvaus Lentokuva Vallas Oy Luonnonympäristö Olemassa olevien rakennusten ympärillä rakennettua pihapiiriä. Suunnittelualueen rakentamattomilla alueilla, jotka muutettavassa olevassa kaavassa ovat pääosin puistoa kasvaa jonkun verran varttuneempaa puustoa. Alue, joka sijaitsee Ruotsulantien varressa on peltoa. Alue sijaitsee maakunnallisesti arvokkaalla maisema-alueella (Jämsänjoki) Rakennettu ympäristö Alueelle on hyvät liikenneyhteydet, kulku alueelle tapahtuu Maskulankadun ja Keskisenkadun kautta, jotka yhtyvät etelässä Ruotsulantiehen. Ruotsulantien yhteydessä kulkee erillinen kevyen liikenteen väylä, jota kautta pääsee Seppolan taajaman keskustaan

8 SELOSTUS 8 (17) Suunnittelualueella sijaitsee kaksi omakotitaloa sekä näihin liittyen 8 erikokoista talousrakennusta. Kunnan rakennusrekisterin mukaan toinen omakotitaloista on valmistunut 1972 ja toinen n Alue sijaitsee valtakunnallisesti arvokkaalla rakennetulla kulttuuriympäristöalueella (Jämsänjoen agraarimaisema) Maanomistus Suunnittelualue koostuu yksityisten ja kaupungin omistamista kiinteistöistä. 3.2 Suunnittelutilanne Kaava-aluetta koskevat suunnitelmat, päätökset ja selvitykset Maakuntakaava Ympäristöministeriö on vahvistanut Keski-Suomen maakuntakaavan ja se on tullut lainvoimaiseksi (Liite 2). Vaihemaakuntakaavat Ympäristöministeriö on vahvistanut 1.vaihemaakuntakaavan sekä 2.vaihemaakuntakaavan Edellä mainittujen lisäksi valmistelun alla on vaihemaakuntakaavat 3. ja 4 (Liite 3). Yleiskaava Jämsän taajamayleiskaavan on Jämsän kaupunginvaltuusto hyväksynyt Yleiskaava on voimassa maankäyttö- ja rakennuslain mukaisena oikeusvaikutuksettomana yleiskaavana. (Liite 4). Asemakaava Suunnittelualueella on voimassa lääninhallituksen vahvistama asemakaava sekä kaupunginvaltuuston hyväksymä asemakaava (Liite 5.). Rakennusjärjestys Jämsän kaupunginvaltuusto on hyväksynyt rakennusjärjestyksen ja se on astunut voimaan Tehdyt selvitykset Jämsän täydennysinventointi (Keski-Suomen museo, 2009)

9 SELOSTUS 9 (17) Ympäristömeluselvitys valtatie 9:n ja Ruotsulantien liikenteen osalta suunnittelualueen kohdalla (Jämsän kaupunki 2014) Tehtävät selvitykset 4. Asemakaavan suunnittelun vaiheet 4.1 Asemakaavan suunnittelun tarve Kaavamuutosta hakeneen suunnittelualueen yhdellä maanomistajalla on tarvetta muuttaa kaavaa, koska voimassa oleva asemakaava ei vastaa hänen tulevaisuuden tarpeita. Hakija haluaisi säilyttää n valmistuneen talon sekä siihen liittyvät talousrakennukset yhtenä kokonaisuutena, jolla varmistettaisiin paremmin niitten kunnossapito ja säilyvyys. Kaavamuutoksella poistetaan myös tarpeettomia katu- ja puistoalueita. Hankkeen aikana on myös ilmennyt että hakijan naapurustossa olevilla maanomistajilla olisi tarvetta muuttaa kiinteistöillään voimassa olevaa kaavaa, näiden osalta muutetaan kaavaa mahdollisuuksien mukaan maanomistajien toiveiden mukaisesti. 4.2 Suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset Kaavamuutosta on hakenut yksi suunnittelualueen maanomistajista. Tekninen lautakunta käsitteli hakemuksen ja päätti käynnistää hankkeen. Kaavoitushanke sisältyi vuoden 2014 kaavoituskatsaukseen, jonka tekninen lautakunta hyväksyi Osallistuminen ja yhteistyö Osalliset Maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan kaavoitusmenettely tulee järjestää ja suunnittelun lähtökohdista, tavoitteista ja mahdollisista vaihtoehdoista kaavaa valmisteltaessa tiedottaa niin, että alueen maanomistajilla ja niillä, joiden asumiseen, työntekoon ja muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaisilla ja yhteisöillä, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään (osallinen), on mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun, arvioida kaavoituksen vaikutuksia ja lausua kirjallisesti tai suullisesti mielipiteensä asiasta. Osallisia ovat: Kaikki ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava vaikuttaa Vaikutusalueen asukkaat ja maanomistajat Vaikutusalueen yritykset, työntekijät, elinkeinoharjoittajat ja palveluiden käyttäjät

10 SELOSTUS 10 (17) Viranomaiset Keski-Suomen ELY-keskus Keski-Suomen museo Keski-Suomen liitto Keski-Suomen Pelastuslaitos Kaupungin hallintokunnat Tekninen lautakunta Ympäristölautakunta Etujärjestöt ja muut tahot Verkko- ja energiayhtiöt Vireilletulo Tekninen lautakunta käsitteli kaavamuutoshakemuksen ja päätti käynnistää asemakaavan muutoksen. Vireilletulosta on kuulutettu vuoden 2014 kaavoituskatsauksen yhteydessä Osallistuminen ja vuorovaikutusmenettelyt Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma yhdessä asemakaavan muutosluonnoksen kanssa on ollut nähtävillä x.x. xx.x.2014 Jämsän kaupungin yhdyskuntatoimessa osoitteessa Seppolantie 10 sekä kaupungin verkkosivuilla osoitteessa Nähtävilläolosta on kuulutettu paikallislehdessä (Jämsän seutu) xx.x.2014 sekä kaupungin verkkosivuilla ja virallisella ilmoitustaululla. Nähtävilläolosta ilmoitettiin kirjeitse kaavamuutoksen hakijoille sekä suunnittelualueen naapurikiinteistöjen omistajille Viranomaisyhteistyö Aloitusvaiheen viranomaisneuvottelua ei ole pidetty. 4.4 Asemakaavan tavoitteet Voimassa oleva asemakaava ei vastaa suunnittelualueen maanomistajien tulevaisuuden tarpeita. Tavoitteena on poistaa tarpeeton katualue sekä muuttaa puistoalueita osaksi tontteja. Tarkastellaan kaavamerkintöjä että ne vastaavat maanomistajien tulevia tarpeita. 4.5 Asemakaavaratkaisun vaihtoehdot ja niiden vaikutukset Alustavien vaihtoehtojen kuvaus ja karsinta

11 SELOSTUS 11 (17) Luonnosvaiheessa työstettiin vain yhtä vaihtoehtoa Valitun vaihtoehdon vaikutusten selvittäminen, arviointi ja vertailu Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa todettiin että arvioidaan alueen nykytilan mukaista vaihtoehtoa sekä asemakaavan muutoksen mukaista vaihtoehtoa. Asemakaavan muutoksella varmistetaan että maanomistajat voivat hyödyntää omistamansa alueet haluamallaan tavalla tulevaisuudessa. Kaavahankkeessa selvitetään myös onko tarpeen varustaa vanhan Keskisen talon pihapiirin rakennuksia suojelumerkinnöin Yleiskaavallinen tarkastelu Suunnittelualueella ei ole voimassa oikeusvaikutteista yleiskaavaa. MRL 54 :n mukaan on alueelle, jolle ei ole oikeusvaikutteista yleiskaavaa, asemakaavaa laadittaessa on soveltuvin osin otettava huomioon myös mitä yleiskaavan sisältövaatimuksista säädetään: Asemakaava täyttää yleiskaavan sisältövaatimukset seuraavin perustein: 1. Yhdyskuntarakenteen toimivuus, taloudellisuus ja ekologinen kestävyys Kaavamuutosalue sijaitsee kaupunkikeskustan reuna-alueella ja hyödyntää olemassa olevaa keskustan katuverkostoa. 2. Olemassa olevan yhdyskuntarakenteen hyväksikäyttö Hyödyntää jo olemassa olevaa yhdyskuntarakennetta, alue rajoittuu olemassa olevaan katuverkostoon. Alue on myös kunnallisen vesiverkoston piirissä. 3. Asumisen tarpeet ja palveluiden saatavuus Sijaitsee Seppolan taajaman reuna-alueella kävelymatkan päässä sekä julkisista että kaupallisista palveluista. 4. Mahdollisuudet liikenteen, erityisesti joukkoliikenteen ja kevyenliikenteen, sekä energia-, vesi- ja jätehuollon tarkoituksenmukaiseen järjestämiseen ympäristön, luonnonvarojen ja talouden kannalta kestävällä tavalla. Alue on kunnallisen vesijohtoverkoston piirissä. Suunnittelualueen eteläpuolella Ruotsulantientien yhteydessä kulkee kevyen liikenteen väylä, jota kautta pääsee Seppolan taajaman keskustaan asti. 5. Mahdollisuudet turvalliseen, terveelliseen ja eri väestöryhmien kannalta tasapainoiseen ympäristöön.

12 SELOSTUS 12 (17) Alueen luonne ei tule merkittävästi muuttumaan kaavamuutoksen myötä. Kaavamuutoksella parannetaan maanomistajien mahdollisuuksia kehittää alueitaan haluamallaan tavalla. 6. Kunnan elinkeinoelämän toimintaedellytykset Alueella ei ole yritystoimintaa. 7. Ympäristöhaittojen vähentäminen Alueella ei ole merkittäviä ympäristöhaittoja. Valtatie 9 kulkee sen verran kaukana suunnittelualueelta, joten sieltä kantautuva melu suunnittelualueelle ei ole ongelma. 8. Rakennetun ympäristön, maiseman ja luonnonarvojen vaaliminen Alue sijaitsee maakunnallisesti arvokkaalla maisema-alueella sekä valtakunnallisesti arvokkaalla rakennetulla kulttuuriympäristöalueella. Tehtävät muutokset asemakaavaan ovat sen verran vähäisiä ettei edellä mainittujen alueiden arvot heikenny. Alueella sijaitsevien vanhojen rakennusten suojelutarve ratkaistaan kaavoitushankkeen yhteydessä pyytämällä Keski-Suomen museolta lausuntoa eri kaavoitusvaiheissa. 9. Virkistykseen soveltuvien alueiden riittävyys Kaavamuutoksen myötä puistoalueet pienenevät, alueet eivät tosin ole tärkeitä virkistysalueita Suunnitteluvaiheiden käsittelyt ja päätökset Toimielin Päivämäärä Päätös Tekninen lautakunta Päättää laittaa vireille Keskisen alueen asemakaavan muutoksen. Tekninen lautakunta x xx Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Mielipiteet ja lausunnot sekä niiden huomioon ottaminen Luonnosvaihe Luonnosvaiheessa pyydettiin lausunnot

13 SELOSTUS 13 (17) Asemakaavan kuvaus 5.1 Kaavan rakenne Kaavan kokonaispinta-ala on n. 2,95 hehtaaria, pinta-ala koostuu rakentamiseen varatuista alueista sekä puisto- ja katualueista Mitoitus Asemakaavan muutosalueen pinta-ala on noin 3 hehtaaria. Pinta-ala muodostuu Erillispientalojen korttelialueesta (2,02 ha), Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialueesta (0,63 ha), Puistoalueista (0,25) ja katualueista (0,09 ha). Rakennusoikeutta muodostuu k-m 2 ja tehokkuuslukuna on osalla rakentamiseen varatuilla korttelialueilla käytetty 0,15, osalla alueella rakennusoikeus on kerrottu kerrosalaneliömetreinä. 5.2 Ympäristön laatua koskevien tavoitteiden toteutuminen 5.3 Aluevaraukset Korttelialueet AO AR Erillispientalojen korttelialue. Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue Muut alueet VP Puisto. 5.4 Kaavan vaikutukset Vaikutukset rakennettuun ympäristöön Kaava-alueella sijaitsevan Keskisen pihapiirien rakennusten suojeluarvo ratkaistaan kaavoituksen yhteydessä. Rakennusten mahdolliset suojelumerkinnät turvaavat niiden säilymisen Vaikutukset luontoon ja luonnonympäristöön Ei merkittäviä vaikutuksia luontoon tai luonnonympäristöön. Täydennysrakentamisen yhteydessä on kaadettava puustoa Vaikutukset liikenteeseen

14 SELOSTUS 14 (17) Ei merkittäviä vaikutuksia liikenteeseen, kaavaan tehtävät muutokset ovat sen verran vähäisiä, että ne ei tule esimerkiksi aiheuttamaan merkittävää liikennemäärän kasvua. Kaavaratkaisussa on varattu riittävän leveä katualue Keskisentien varteen, jos tulevaisuudessa sinne tulee tarve toteuttaa kevyen liikenteen väylä. 5.5 Ympäristön häiriötekijät Alue on tavanomaista asuinaluetta, jolla ei sijaitse häiriöitä sijaitsevaa toimintaa. Valtatien 9:n ja Ruotsulantien liikenteen aiheuttamat melutasot on selvitetty ympäristömelumallinnuksen avulla suunnittelualueen kohdalla. Melulaskennat on suoritettu SoundPlan 7.1-laskentaohjelmalla. Lähtöaineistona on maastomallin osalta käytetty kaupungin kaavan pohjakartan korkeustietietoja. Liikennemäärät on poimittu liikenneviraston teettämistä liikennemääräkartoista vuodelta 2011 (kts kuva 5.). Keskimääräinen vuorokauden liikennemäärä on valtatie 9:llä suunnittelualueen kohdalla noin ajoneuvoa / vrk, josta raskaan liikenteen osuus on n. 11 %. Ruotsulantien vastaavat luvut ovat 1823 ajoneuvoa / vrk ja raskaan liikenteen osuus on n. 5%. Melumallinnus on suoritettu myös tavoitevuodelle 2040, jolloin vuorokauden keskimääräinen kokonaisliikennemäärä tulee olemaan noin ajoneuvoa / vrk valtatiellä 9, kasvua olisi siis n.38 % ja raskaan liikenteen osuus pysyisi samana. Tieto on poimittu Keski-Suomen ELY-keskuksen tekemästä selvityksestä Valtatie 9 Jyväskylä-Jämsä Kehittämisselvitys (2013). Ruotsulantien osalta ei ole tutkittua tietoa siitä miten liikennemäärä tulee kasvamaan, mutta mallinnuksessa on oletettu että liikennemäärä tulee kasvamaan saman verran kuin valtatiellä 9, eli 38 % ja raskaan liikenteen osuus pysyisi viidessä prosentissa. Kuva 3. Ote liikenneviraston tekemistä liikennemääräkartoista, vasemmalla esitetty kokonaisliikennemäärä ja oikealla raskaan liikenteen määrä (ajoneuvoja / vrk). Melumallinnuksen tulokset on esitetty liitteissä Päiväajan melutasot näyttäisivät pääsääntöisesti pysyvän alle sovellettavia melutason ohjearvoja (Vnp 993/1992) suunnittelualueella. Ohjearvot ovat asumiseen varatuilla alueilla taajamissa päiväaikaan 55

15 SELOSTUS 15 (17) db ja yöaikaan 50 db. Ainoastaan Ruotsulantien varressa sijaitsevalla rivitalotontilla näyttäisi mallinnuksen mukaan ohjearvot ylittyvän osalla tonttia. Rivitalotontin Ruotsulantien puoleiselle rakennusalan rajalle on lisätty määräys rakenteiden äänieristävyydestä. Rivitalotontin tarkemmassa toteuttamissuunnittelussa on otettava huomioon meluhaitat ja sijoittaa rakennusmassat ja piha-alueet niin että liikenteen aiheuttamat meluhaitat ovat mahdollisimman vähäiset. 5.6 Kaavamerkinnät ja määräykset Kaavamerkinnät ja määräykset on tehty ympäristöministeriön ohjeiden mukaan.

16 SELOSTUS 16 (17) Kuva 4. Asemakaavan merkinnät ja määräykset. 5.7 Nimistö Kaavamuutosalueella ei sijaitse nimettäviä kohteita.

17 SELOSTUS 17 (17) Asemakaavan toteutus 6.1 Toteuttaminen ja ajoitus Kaavamuutoksen mahdollistava rakentaminen voidaan aloittaa kun kaava on saanut lainvoiman ja muut tarpeelliset luvat ovat myönnetty. 6.2 Toteutuksen seuranta Alueen rakennuskannan osalta valvonta kuuluu Jämsän kaupungin rakennusvalvonnalle. Jämsässä Kaavoittaja: Eino Ruhanen maankäyttöpäällikkö 7. Liitteet

18 Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta 182 Jämsä Täyttämispvm Kaavan nimi Keskisen asemakaavan muutos Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireilletulosta ilm. pvm Hyväksymispykälä Kunnan kaavatunnus Generoitu kaavatunnus Kaava-alueen pinta-ala [ha] 2,9978 Uusi asemakaavan pinta-ala [ha] Maanalaisten tilojen pinta-ala [ha] Asemakaavan muutoksen pinta-ala [ha] 2,9978 Ranta-asemakaava Rantaviivan pituus [km] Rakennuspaikat [lkm] Omarantaiset Ei-omarantaiset Lomarakennuspaikat [lkm] Omarantaiset Ei-omarantaiset Aluevaraukset Pinta-ala Pinta-ala Kerrosala Tehokkuus Pinta-alan Kerrosalan muut. [ha] [%] [k-m²] [e] muut. [ha +/-] [k-m² +/-] Yhteensä 2, , ,10 0, A yhteensä 2, , ,12 1, P yhteensä Y yhteensä C yhteensä K yhteensä T yhteensä V yhteensä 0,2471 8,2-1,0282 R yhteensä L yhteensä 0,0949 3,2-0,1977 E yhteensä S yhteensä M yhteensä W yhteensä Maanalaiset tilat Yhteensä Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [k-m²] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [k-m² +/-] Rakennussuojelu Suojellut rakennuksetsuojeltujen rakennusten muutos [lkm] [k-m²] [lkm +/-] [k-m² +/-] Yhteensä

19 Alamerkinnät Aluevaraukset Pinta-ala Pinta-ala Kerrosala Tehokkuus Pinta-alan Kerrosalan muut. [ha] [%] [k-m²] [e] muut. [ha +/-] [k-m² +/-] Yhteensä 2, , ,10 0, A yhteensä 2, , ,12 1, AR 0, , ,09 0, AO 2, , ,13 0, P yhteensä Y yhteensä C yhteensä K yhteensä T yhteensä V yhteensä 0,2471 8,2-1,0282 VP 0, ,0-1,0282 R yhteensä L yhteensä 0,0949 3,2-0,1977 Kadut 0, ,0-0,1977 E yhteensä S yhteensä M yhteensä W yhteensä

20 LIITE

21 LIITE Liite 2. Ote Keski-Suomen maakuntakaavasta sekä suunnittelualuetta koskevasta aluevaraus- ja muista merkinnöistä. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu punaisella rajauksella.

22 LIITE Liite 3. Ote Keski-Suomen 4. vaihemaakuntakaavaehdotuksesta sekä suunnittelualuetta koskevasta aluevarausmerkinnästä. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti on osoitettu punaisella rajauksella.

23 LIITE Liite 4. Ote Jämsän taajaman osayleiskaavasta sekä suunnittelualuetta koskevista merkinnöistä. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti on osoitettu punaisella rajauksella.

24 LIITE Liite 5. Ote ajantasa-asemakaavasta sekä suunnittelualuetta koskevista käyttötarkoitusmerkinnöistä. Suunnittelualueen rajaus punaisella.

25 Keski-Suomen museo kohderaportti 1 of 6 Liite 6. laaja kohderaportti Keski-Suomen museo Jämsän täydennysinventointi 2009 JÄMSÄ HONKALA KESKINEN * Keskisen takafasadi paikallistien suuntaan. (Saija Silen ) Keskisen pihapiirin vanhaa rakennuskantaa (Saija Silen ) pohjakartta Maanmittauslaitos lupanro 001/HTA/08 id: kunta: Jämsä kylä: Honkala sijainti: Jämsä tyyppi: asuinrakentaminen ajoitus: ajoitusselite: 1800-luvun jälkipuoliskon pihapiiri luokitus: ei määritelty arvotus: paikallisesti arvokas inventoija: Saija Silen inventointipvm: kuvaus: :55

26 Keski-Suomen museo kohderaportti 2 of :55 Keskisen tilan pihapiiri sijoittuu Jämsänjoen viljaviin maisemiin, vanhan asutuksen historialliseen keskittymään, jossa ovat sijainneet Jämsän vanhimmat tilakeskukset. Nykymaisema Keskisen tilakeskuksen ympärillä on muuttunut ja vanha talonpoikaistilan pihapiiri on jäänyt keskelle modernia pientaloaluetta. Huolimatta maiseman muutoksesta, Keskisen pihapiiri nousee omana kokonaisuutenaan esiin maisemasta; lukujen rakennuskannasta muodostuva tilakeskus on säilyttänyt ympärillään historiallisen ilmapiirin. Keskisen tila on yksi vanhan Jämsän viljelytiloista ja Honkalan kylän vanhimpia taloja. Keskinen löytyy jo vuoden 1539 maakirjasta Maskula-nimisenä (Suur-Jämsän historia I, s.480). Keskisen pihapiiri seuraa perinteistä neliöpihan mallia, nykypäiviin säilynyt rakennuskanta on pääosin 1800-luvun jälkimmäiseltä puoliskolta ja 1900-luvun alusta; pihapiiriä on viimeisen vuosikymmenen aikana täydennetty siirtämällä pihan sivulle aittarakennus. Nykyisin pihapiirissä on 1800-luvun lopulla valmistunut suurehko, hirsirunkoinen asuinrakennus. Sen nykyasu on peräisin pääosin luvulta, jolloin talossa tehtiin huomattavia muutoksia. Tuolloin mm. katto muutettiin, keittiötä jatkettiin ja ikkunat muutettiin T-mallisiksi perinteisestä 6-ruutuisesta. Ulkoasussa ilmeisesti pyrittiin jugendin tyylipiirteisiin. Ulkoasuun lisättiin kattolyhdyt ja keskifrontoni. Lisäksi rakennusta korotettiin ja toiseen kerrokseen tehtiin asuintilaa. Nykyisten omistajien aikaan on päärakennuksessa tehty suuri peruskorjaus vanhaa kunnioittaen; rakennuksen kunnostuksessa on käytetty mahdollisimman paljon vanhaa hyväksi ja esimerkiksi saman ikäisten lähitilojen purkutyömailta on pelastettu jatkokäyttöön erilaisia rakennusosia. Rakennuksen kunnostuksessa on osin rakennusta palautettu 1900-luvun alkupuolen asuun. Muutoksena rakennuksen perusmuotoon on tehty toisen päädyn osalta, jonne on tehty kylmäkuisti eteistilaksi lasi-ikkunoin. Lisäosa on suunniteltu hyvin ja se istuu rakennuksen kokonaisilmeeseen saumattomasti; vanhojen ikkunoiden ja ovien käyttö sekä alkuperäistä vastaavan puutavaran ym. materiaalien kautta ei laajennusosaa edes äkkisiltään erota vanhasta asusta. Kunnostukset ovat olleet poikkeuksellisen uskollisia alkuperäiselle rakennukselle, käsityönä tehdyt kunnostustoimet ovat antaneet rakennukselle pitkän iän jatkossakin. Pihapiiriin kuuluu nykyisin myös vanha lohkokivinavetta 1900-luvun taitteesta, 1850-luvulla rakennettu ja nykyiselle paikalleen vuonna 1909 siirretty aittarakennus, viime vuosikymmenen aikana pihan pitkälle sivulle aitan viereen siirretty toinen aittarakennus sekä 1960-luvun sauna ja kellari. historia: Keskisen tilan historiaa tunnetaan kirjallisista lähteistä jo vuoden 1539 maakirjasta, jossa tilan nimenä oli Maskula. Sittemmin tila tunnettiin Keskisenä. Talonpoikaistilan vanha päärakennus toimi historiansa aikana mm. käräjätupana ja sen nurkalla sijaitsi raippakuusi. Pihapiiri oli aikanaan umpipiha-mallia, jossa erikseen oli jaettu miespiha ja karjapiha. Sittemmin piharakenne on muuttunut avoimeksi, kun maatalous kehittyi ja pihapiirin rakennuksien määrä väheni. Historiallisesta piharakenteesta tiedetään ainakin sen verran, että aikanaan vanhan päärakennuksen, käräjätuvan, vieressä kasvoi raippakuusi ja sen vieressä sijaitsi vuonna 1850 rakennettu kaksikerroksinen riviaitta. Yhdessä huoneessa on edelleen jauholaarit. Aittarakennuksen nykyisellä paikalla sen sijaan sijaitsi aikanaan talli ja navetta; nykyisen navettarakennuksen paikalla sen sijaan oli karjapihalla lampola. Pihapiiriä ympäröi riukuaita sekä suuret reunuskuuset. Keskisen tilakeskus on ajan mittaan kokenut joitakin muutoksia; vuonna 1931 purettiin tilan vanha päärakennus, nykyinen päärakennus on ollut pihan toisena asuinrakennuksena ilmeisesti jo 1800-luvun lopulta lähtien. Keskisellä toimi 1860-luvulla myös poikakoulu jonkin aikaa. Pihapiiristä on purettu vuonna 1932 valmistunut riihi-puimavaja vuonna 1975, sen takana oli sijainnut vanha kuivaamo. Tästä oli tehty vuonna 1938 mökki. Vanha sauna pihapiirissä oli rakennettu samanaikaisesti myös asuinkäyttöön, jonne majoittui renki tai piika aikanaan. Vanha sauna muutettiin myös vuonna 1938 pelkästään asuinkäyttöön, ilmeisesti tilatarve oli kova tuolloin. Opatias Keskinen teetti Antti Keskisen mukaan ( haastattelu ) vuosina Partalasta tuodusta aitasta Rossin ja Keskisen tilojen rajalle yhteisen saunarakennuksen. Myöhempien maakauppojen myötä sauna purettiin vuonna aikaisemmat arvioinnit: Keskisen pihapiiri on arvioitu maisemallisesti, historiallisesti ja rakennushistoriallisesti arvokkaaksi vuoden 1980 Jämsän rakennusinventoinnissa. Luettelointiperusteena on ollut kohteen merkitys talonpoikaisen rakennuskulttuurin muutosten heijastajana. arviointi: Keskisen pihapiirillä on huomattavaa paikallista maisemallista merkitystä osana vanhan agraarimaiseman rakennetta, joka pääosin on tilan ympäriltä muuttunut moderniksi pientaloasutukseksi. Kohde sijaitsee maisemallisesti keskeisellä paikalla, vaikuttaen ympäröivään historialliseen maisemakuvaan. Keskisen tilalla on pitkä historia yhtenä Jämsän kantatiloista ja sen myötä kohteella onkin huomattavaa paikallishistoriallista merkitystä. Tilalla on myös paikallista sivistyshistoriallista merkitystä, sillä siellä pidettiin poikakoulua 1860-luvulla. Keskisen pihapiirillä on huomattavaa rakennushistoriallista merkitystä 1800-luvun lopun 1900-luvun alun jämsäläistä talonpoikaista suurtilaa edustavana kohteena, jossa rakennuksia on kunnostettu alkuperäistä asua ja rakennustapaa kunnioittaen sekä eheytetty pihapiirin rakennetta historiallisesta näkökulmasta.

27 Keski-Suomen museo kohderaportti 3 of :55 lähteet: Keski-Suomen museo. Suomen rakennuskulttuurin yleisluettelo, Jämsä, kohdekortti numero 197. Inventoijana Päivi Andersson Inventoinnin yhteydessä haastateltu Antti Keskistä Jämsässä. Keijo K. Kulha: Vanhan Jämsän historia. Turku, Suur-Jämsän historia I. Forssa Keski-Suomen museon rakennustutkimusarkisto. Lausunto Jämsän Keskisen talon päärakennuksen korjauksesta ( Päivi Andersson, Esko Ahola ) Keski-Suomen museon rakennustutkimusarkisto. Keskisen talon asemapiirros, / Päivi Andersson Antti Keskisen tiedonannon mukaan. muu tieto: Kohteessa on tehty vuonna 2002 Keski-Suomen museon katselmus Päivi Anderssonin ja Esko Aholan toimesta lausuntopyynnön myötä tehdyssä katselmuksessa todettiin kohteen rakennushistorialliset arvot erityisesti kunnostettavan päärakennuksen osalta ja todettiin tehdyt kunnostustoimet. Rakennuksessa oli tuolloin saatu valmiiksi uusi perustus, routasuojaus, salaojitus sekä rakennuksen kengitys pääfasadin puolelta. Samalla oli uusittu vuorilaudoituksen alaosa kengitetyltä osin. Hirsirunko oli myös erotettu 1920-luvulla valetusta betonilaatasta ja laattaan oli lisätty tuuletusaukkoja. Kuistit oli rakennettu uudelleen vanhan mallin mukaan, korvaavina osina oli saatu vanhoja materiaaleja mm. Ala-Ruotsulan ja Anjalan taloista. Seinien eritysmateriaalina oli kunnostuksissa käytetty Keski- Suomen ympäristökeskuksen suosituksesta kosteutta pidättäviä Vital-levyjä. Sisätiloissa on jätetty monin paikoin alkuperäisiä materiaaleja kertomaan rakennuksen vaiheista. Talon kunnostus on dokumentoitu poikkeuksellisen hyvin, vaihe vaiheelta valokuvin ja tekstitiedoin omistajaperheen toimesta. NAVETTA Keskisen navettarakennus sijoittuu poikkisuunnassa päärakennuksen nähden. (Saija Silen ) id: rakennustyyppi: alkup. käyttö: nyk. käyttö: ajoitus: suunnittelija: kerrosluku: 1,5 perustus: runko: vuoraus: ulkoväri: kattomuoto: kate: ikkunat: kuvaus: navetat 811 navetat, sikalat, kanalat yms. 999 muualla luokittelemattomat rakennukset 1900-luvun taite ei täytetty lohkokivi lohkokivi, hirsi ja lauta osin pystylaudoitusta ei täytetty satulakatto ei täytetty pieniruutuiset, komea päätyikkuna Suurehko lohkokivestä pääosin rakennettu navetta-tallirakennus sijaitsee poikkisuunnassa päärakennukseen nähden ja muodostaa yhden sivun neliöpihasta. Näyttävä navettarakennus on lohkokiviosaltaan säilynyt, vaikka on ollut poissa käytöstä vuodesta 1973 lähtien, jolloin tilalla lopetettiin karjanpito. Metsän puoleinen pääty rakennuksesta on puuosiensa myötä kärsinyt ja se mahdollisesti puretaan. Navettarakennuksessa erityisen näyttävä piirre on päärakennuksen suuntainen,

28 Keski-Suomen museo kohderaportti 4 of :55 päätykolmiossa sijaitseva suuri ikkuna. Lohkokivinavetassa on käytetty muilta osin pieniruutuista ikkunaa. Rakennuksessa on satulakatto, toisessa kerroskorkeuyudessa on tyypilliseen tapaan ollut heinäparvi. PÄÄRAKENNUS Pääfasadi tulosuunnasta. (Saija Silen ) id: rakennustyyppi: alkup. käyttö: nyk. käyttö: ajoitus: suunnittelija: kerrosluku: 1,5 perustus: runko: vuoraus: ulkoväri: kattomuoto: kate: ikkunat: kuvaus: asuinrakennukset 011 yhden asunnon talot 011 yhden asunnon talot 1800-luvun jälkipuolisko, nykyasu 1910-luku ei täytetty lohkokivi hirsi pysty ei täytetty aumakatto, keskifrontoni ja kattolyhdyt huopa t-karmi Keskisen päärakennus on peräisin ilmeisesti 1800-luvun jälkimmäiseltä puoliskolta. Hirsirunkoinen, alkujaan paritupa-periaatteeseen nojaavan pohjakaavan omaava rakennus on kokenut ajan mittaan uudistuksia. Mittavimmat niistä tapahtuivat 1910-luvulla, jolloin rakennusta modernisoitiin ajan tyyliihanteiden mukaisesti sekä laajennettiin. Lohkokiviperustukselle tehty suurehko talonpoikaistilan päärakennus on nykyasussaan lähinnä maaseutujugendin tyylipiirteitä omaava. Rakennus on hyvässä kunnossa, sillä sitä on kunnostettu parin viime vuosikymmenen aikana. Päärakennus on suorakaiteen muotoinen, sen ulkovuoraus on pystylaudoituksella toteutettu ja suuren rakennuksen pitkiä sivuja jäsentävät följareiden rivistö luvulla talossa tehtiin huomattavia muutoksia. Tuolloin mm. katto muutettiin, keittiötä jatkettiin ja ikkunat muutettiin T-mallisiksi perinteisestä 6-ruutuisesta. T-karmeissa sisäänkäynnin yhteydessä olevien vanhojen umpikuistien yhteydessä on käytetty pieniruutuista yläosaa T-karmin päällä. Ulkoasussa ilmeisesti pyrittiin jugendin tyylipiirteisiin. Lisäksi rakennusta korotettiin ja toiseen kerrokseen tehtiin asuintilaa. Aumakattoisessa rakennuksessa arkkitehtonisina tehokeinoina käytetty keskifrontonia ja kattolyhtyjä. Nykyisten omistajien aikaan on päärakennuksessa tehty suuri peruskorjaus vanhaa kunnioittaen; rakennuksen kunnostuksessa on käytetty mahdollisimman paljon vanhaa hyväksi ja esimerkiksi saman ikäisten lähitilojen purkutyömailta on pelastettu jatkokäyttöön erilaisia rakennusosia. Rakennuksen kunnostuksessa on osin rakennusta palautettu 1900-luvun alkupuolen asuun. Muutoksena rakennuksen perusmuotoon on tehty toisen päädyn osalta, jonne on tehty kylmäkuisti eteistilaksi lasi-ikkunoin. Lisäosa on suunniteltu hyvin ja se istuu rakennuksen kokonaisilmeeseen saumattomasti; vanhojen ikkunoiden ja ovien käyttö sekä alkuperäistä vastaavan puutavaran ym. materiaalien kautta ei laajennusosaa edes äkkisiltään erota vanhasta asusta. Kunnostukset ovat olleet poikkeuksellisen uskollisia alkuperäiselle rakennukselle, käsityönä tehdyt kunnostustoimet ovat antaneet rakennukselle pitkän iän jatkossakin. Laajamittainen peruskorjaus toteutettiin luvulla perinteisiä menetelmiä ja materiaaleja hyödyntäen niin sisä- kuin ulkotiloissakin. RIVIAITTA JA KALUSTOVAJA

29 Keski-Suomen museo kohderaportti 5 of :55 id: rakennustyyppi: alkup. käyttö: nyk. käyttö: aitat 941 talousrakennukset 941 talousrakennukset ajoitus: 1850-luku, nykyiselle paikalleen 1909 suunnittelija: kerrosluku: 1 perustus: runko: vuoraus: ulkoväri: kattomuoto: kate: ikkunat: kuvaus: ei täytetty nurkkakivi hirsi ei vuorattu ei täytetty satulakatto ei täytetty ei täytetty Pihapiirin vanhimpia rakennuksia on aittarakennus, joka siirrettiin nykyiselle paikalleen vuonne 1909 vanhan asuinrakennuksen ja raippakuusen vierestä ( Antti Keskisen tiedonanto ). Aitta on rakennettu 1850, rakennuksen toista päätä laajennettiin sittemmin kalustovajalla. Aikaisemmin paikalla on oli vanha navetta ja talli. Kaksikerroksinen riviaittarakennus edustaa tyypillistä talonpoikaista mallia. Hirsinen rakennus on vuoraamaton ja muodostaa jatkososineen yhden sivun pihapiiristä. Sen jatkoksi on sittemmin siirretty yksinäisaitta sisääntuloväylän suulle jatkamaan aittariviä. Aittarakennus on edelleen käytössä varastona. SAUNA id: rakennustyyppi: alkup. käyttö: nyk. käyttö: ajoitus: suunnittelija: kerrosluku: 1 perustus: runko: vuoraus: ulkoväri: kattomuoto: kate: ikkunat: kuvaus: saunat 931 saunarakennukset 931 saunarakennukset 1960-luku ei täytetty betoni puu pysty ei täytetty satulakatto pelti standardi Pihapiirin laidalla, päärakennuksesta katsoen pihan vastakkaisella puolella, suojaisasti metsän reunassa sijaitsee 1960-luvun puurakenteinen saunarakennus. Se tehtiin nykyiselle paikalle, kun maakauppojen myötä Keskisen ja Rossin tilojen rajalla ollut hirsisauna purettiin. Pieni puulämmitteinen saunarakennus on edelleen käytössä. Se edustaa perinteistä ja rakentamisajankohdalleen jopa poikkeuksellisen traditionaalista saunamallia pienellä pukuhuoneella ja suuremmalla löylyhuoneella varustettuna. Puusaunassa on lautavuoraus ja satulakatto. YKSINÄISAITTA id: rakennustyyppi: aitat alkup. käyttö: 941 talousrakennukset nyk. käyttö: 941 talousrakennukset ajoitus: lukujen taite suunnittelija: ei täytetty kerrosluku: 1,5 perustus: nurkkakivi runko: hirsi vuoraus: ei vuorattu

30 Keski-Suomen museo kohderaportti 6 of :55 ulkoväri: kattomuoto: kate: ikkunat: kuvaus: ei täytetty satulakatto ei täytetty ei täytetty Pihapiiriin johtavan sisäänkäyntiväylän viereen, riviaitan jatkoksi on siirretty yksinäisaitta. Aittarakennus on aikanaan siirretty tilalta lähitilalle, josta se vuosikymmenien jälkeen palasi takaisin lähtöpaikkaansa. Hyväkuntoinen ja suurehko yksinäisaitta on nurkkakiville perustettu ja hirsipinnalla oleva satulakattoinen rakennus. Sen siirto riviaitan jatkoksi on osaltaan eheyttänyt perinteistä neliöpihan mallia. Keski-Suomen museon Kioski-sovellus -sovellusvuokrauspalvelu

31 Laskennassa huomioidut rakennukset Liite 7. Melualueet LAeq Äänitaso (laskentakorkeus mp +2m) < 45 db db db db db db > 70 db 1:2 000 sisältää Maanmittauslaitoksen ortoilmakuvia 08/2013

32 Laskennassa huomioidut rakennukset Liite 8. Melualueet LAeq Äänitaso (laskentakorkeus mp +2m) < 45 db db db db db db > 70 db 1:2 000 sisältää Maanmittauslaitoksen ortoilmakuvia 08/2013

33 Laskennassa huomioidut rakennukset Liite 9. Melualueet LAeq Äänitaso (laskentakorkeus mp +2m) < 45 db db db db db db > 70 db 1:2 000 sisältää Maanmittauslaitoksen ortoilmakuvia 08/2013

34 Laskennassa huomioidut rakennukset Liite 10. Melualueet LAeq Äänitaso (laskentakorkeus mp +2m) < 45 db db db db db db > 70 db 1:2 000 sisältää Maanmittauslaitoksen ortoilmakuvia 08/2013

ASEMAKAAVAN SELOSTUS. Pispalan asemakaavan muutos.

ASEMAKAAVAN SELOSTUS. Pispalan asemakaavan muutos. ASEMAKAAVAN SELOSTUS Pispalan asemakaavan muutos. Asemakaava koskee Jämsän kaupungin 5. kaupunginosassa osaa korttelista 508 ja siihen liittyvää puistoaluetta. Kaavatunnus 229. Päiväys Jämsän kaupunki

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS. Manulan alueen asemakaavan muutos. Asemakaava koskee Jämsän kaupungin 11. kaupunginosassa korttelia Kaavatunnus 235.

ASEMAKAAVAN SELOSTUS. Manulan alueen asemakaavan muutos. Asemakaava koskee Jämsän kaupungin 11. kaupunginosassa korttelia Kaavatunnus 235. ASEMAKAAVAN SELOSTUS Manulan alueen asemakaavan muutos. Asemakaava koskee Jämsän kaupungin 11. kaupunginosassa korttelia 1101. Kaavatunnus 235. Päiväys Jämsän kaupunki Yhdyskuntatoimi SELOSTUS 2 (15) 1.

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS. Lehtolantien asemakaavan muutos.

ASEMAKAAVAN SELOSTUS. Lehtolantien asemakaavan muutos. ASEMAKAAVAN SELOSTUS Lehtolantien asemakaavan muutos. Asemakaava koskee Jämsän kaupungin 3. kaupunginosassa korttelin 118 tonttia 11 sekä osaa siihen liittyvästä puistoalueesta. Kaavatunnus 214. Päiväys

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS / / /

KAAVASELOSTUS / / / KAAVASELOSTUS 7.2.2011 / 31.3.2011 / 19.9.2011 / Siltakatu Kelhänkatu Suunnittelualueen sijainti 195. JÄMSÄN KAUPUNKI Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN JÄMSÄN KAUPUNGIN

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS / / / /

KAAVASELOSTUS / / / / KAAVASELOSTUS 9.9.2010 / 26.1.2011 / 5.4.2011 / 19.4.2011 / Suunnittelualueen sijainti Koskenväylä Tuomaalantie Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 193. JÄMSÄN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN JÄMSÄN

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS

KAAVASELOSTUS KAAVASELOSTUS 191. JÄMSÄN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN JÄMSÄN KAUPUNGIN PIETILÄN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN ASEMAKAAVAKARTTAA PÄIVÄTTY 7.1.2011. Kannen kuva: Keski-Suomen liiton kuva-arkisto,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS. Pispalan asemakaavan muutos.

ASEMAKAAVAN SELOSTUS. Pispalan asemakaavan muutos. ASEMAKAAVAN SELOSTUS Pispalan asemakaavan muutos. Asemakaava koskee Jämsän kaupungin 5. kaupunginosassa osaa korttelista 508 ja siihen liittyvää puistoaluetta. Kaavatunnus 229. Päiväys Jämsän kaupunki

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS kaupunginosan osan korttelin 324 asemakaavan muutos. Jämsä. Kaavatunnus Jämsän kaupunki Yhdyskuntatoimi

ASEMAKAAVAN SELOSTUS kaupunginosan osan korttelin 324 asemakaavan muutos. Jämsä. Kaavatunnus Jämsän kaupunki Yhdyskuntatoimi ASEMAKAAVAN SELOSTUS 203. kaupunginosan osan korttelin 324 asemakaavan muutos Jämsä Kaavatunnus 173. 22.9.2011 Jämsän kaupunki Yhdyskuntatoimi SELOSTUS 2 (15) 1. Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS. Keskisen asemakaavan muutos ja laajennus.

ASEMAKAAVAN SELOSTUS. Keskisen asemakaavan muutos ja laajennus. ASEMAKAAVAN SELOSTUS Keskisen asemakaavan muutos ja laajennus. Asemakaava koskee Jämsän kaupungin 0. kaupunginosassa korttelia ja osaa korttelista sekä näihin liittyviä katu- ja puistoalueita. Kaavatunnus.

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08

KAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 KAAVASELOSTUS 2.4.2009 / 12.5.2009 / 2.7.2009 / 28.8.2009 Suunnittelualueen sijainti 1:10 549 Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 MÄNTYMÄKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN KYLÄTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN

Lisätiedot

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE ASEMAKAAVAN SELOSTUS 16.12.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Kiviniemen kaupunginosan korttelin 86 tonttia nro 2 koskevaan asemakaavan muutokseen (Kultasirkuntie 21) kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavan nimi: 5. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 540 ASEMAKAAVAN MUUTOS (Pajamäenkatu) Asemakaavan muutos koskee osaa 5.

Lisätiedot

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys PORNAINEN Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 10.5.2017 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 16.1.2017 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 31.1-14.2.2017 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ASEMAKAAVA KOSKEE Jämsän kaupungin 2.kaupunginosan osaa kortteleista 91 ja 92 sekä niiden välistä jalankulkukatua Ekosentie Autokuja

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS / /

KAAVASELOSTUS / / KAAVASELOSTUS 7.12.2010 / 16.2.2011 / Paunun urheilukenttä Suunnittelualueen sijainti Jämsänjoki Pääskyläntie Jäähalli 185. JÄMSÄN KAUPUNKI Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS / / /

KAAVASELOSTUS / / / Koskenpääntie KAAVASELOSTUS 8.3.2011 / 4.5.2011 / 14.9.2011 / Soutulantie Suunnittelualueen sijainti 199. JÄMSÄN KAUPUNKI Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN JÄMSÄN KAUPUNGISSA

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS. Hallovantien asemakaavan muutos. Asemakaavan muutos koskee 30 kaupunginosan kortteleita 11. Kaavatunnus 257. Päiväys

ASEMAKAAVAN SELOSTUS. Hallovantien asemakaavan muutos. Asemakaavan muutos koskee 30 kaupunginosan kortteleita 11. Kaavatunnus 257. Päiväys ASEMAKAAVAN SELOSTUS Hallovantien asemakaavan muutos Asemakaavan muutos koskee 30 kaupunginosan kortteleita 11. Kaavatunnus 257. Päiväys Jämsän kaupunki Yhdyskuntatoimi SELOSTUS 2 (17) 1. Perus- ja tunnistetiedot

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 714/2018 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Selostus liittyy 25.10.2018 päivättyyn kaavakarttaan Rukan asemakaavan vähäisen osan kumoamisessa käsitellään Moisasensuontien ja Huttulammentien

Lisätiedot

Ak 5156 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI

Ak 5156 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Ak 5156 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Laarin asemakaavan muutos 9. Kaupunginosa (Kärki) Asemakaavan muutos koskien korttelin 702 tontteja 2,3 ja 4 ja katualueita Laari ja Valssi. YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008 ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008 Asemakaavan muutos koskee 33. kaupunginosan korttelin 305 osaa sekä puistoaluetta Asemakaavan muutoksella muodostuu 33. kaupunginosan korttelin 305 tontti 1 Kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: ARVENMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 201 kaupunginosan kortteleita

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS UTAJÄRVI KORTTELI SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU

KAAVASELOSTUS UTAJÄRVI KORTTELI SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU UTAJÄRVI KORTTELI 45 SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Vireilletulopäivämäärä Valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL 62 ) 11.3.-26.3.2015 Nähtävilläolo (MRA 27 ) Hyväksyminen, kunnanhallitus Hyväksyminenkunnanvaltuusto

Lisätiedot

HIU 19. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN PIHAKATUALUETTA JA LEIKKIKENTTÄÄ

HIU 19. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN PIHAKATUALUETTA JA LEIKKIKENTTÄÄ Kaavaselostus KAUPUNKISUUNNITTELU Ak01907 HIU 19. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN PIHAKATUALUETTA JA LEIKKIKENTTÄÄ Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 20.3.2019 päivättyä asemakaavakarttaa.

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS UTAJÄRVI KORTTELI 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU

KAAVASELOSTUS UTAJÄRVI KORTTELI 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU UTAJÄRVI KORTTELI 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Vireilletulopäivämäärä 24.2.2015 Valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL 62 ) 11.3.-26.3.2015 Nähtävilläolo (MRA 27 ) Hyväksyminen,

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS. Valionkadun asemakaavan muutos.

ASEMAKAAVAN SELOSTUS. Valionkadun asemakaavan muutos. ASEMAKAAVAN SELOSTUS Valionkadun asemakaavan muutos. Asemakaava koskee Jämsän kaupungin 10. kaupunginosassa osaa korttelista 13 sekä siihen liittyvää puistoaluetta. Kaavatunnus 213. Päiväys Jämsän kaupunki

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee Äänekosken kaupungin 7. kaupunginosan korttelia 788 (osa)

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS / / /

KAAVASELOSTUS / / / KAAVASELOSTUS 7.6.2010 / 1.7.2010 / 27.9.2010 / 29.12.2010 Citymarket Keskuskatu Suunnittelualaueen sijainti Piispasentie 1:5 000 187. JÄMSÄN KAUPUNKI Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Asemakaavan selostus

Asemakaavan selostus Asemakaavan selostus 12.5.2014 12.5.2014 päivättyyn Oulun kaupungin Haukiputaan kaupunginosan korttelin 2607 tonttia 2 ja katualuetta koskevaan asemakaavan muutokseen (Koulukuja 4) Kaavatunnus 564-2211

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS.

OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 3. KAUPUNGINOSAN OSAA KORTTELIA 106 Kunnan kaavatunnus: 247 Kaavan nimi: Lääkärinkujan

Lisätiedot

Kaavan nimi: 5. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 540 ASEMAKAAVAN MUUTOS (Pajamäenkatu)

Kaavan nimi: 5. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 540 ASEMAKAAVAN MUUTOS (Pajamäenkatu) ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kaavan nimi: 5. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 540 ASEMAKAAVAN MUUTOS (Pajamäenkatu) Asemakaavan muutos koskee osaa 5. kaupunginosan korttelista 540 Kunnan kaavatunnus: 236 Päiväys Jämsän

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (4) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 40. KAUPUNGINOSAN KATU- JA LÄHIVIRKISTYSALUEITA Kunnan kaavatunnus: 243

Lisätiedot

VEIKKOLAN TEOLLISUUSALUE Asemakaavan muutos kortteli 125 tontti 2

VEIKKOLAN TEOLLISUUSALUE Asemakaavan muutos kortteli 125 tontti 2 ASEMAKAAVANMUUTOKSEN SELOSTUS Kunta: Kirkkonummi Kaavan nimi: VEIKKOLAN TEOLLISUUSALUE Asemakaavan muutos kortteli 125 tontti 2 Hankenumero: 40118 Piirustusnro: 3121 Laatija: kaavoitusteknikko Mikael Pettersson.

Lisätiedot

NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360

NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360 MAANKÄYTTÖOSASTO ULVILAN KAUPUNKI 2 ULVILA FRIITALA

Lisätiedot

Asemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa

Asemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa Asemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa 7.10.2016 kaavoitusarkkitehti Theodora Rissanen KUVA: Suunnittelualueen sijaintikartta (pohjassa on osoitekartta). Suunnittelualue

Lisätiedot

INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE

INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 16.4.2018 Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta: Inarin kunta

Lisätiedot

Suunnittelualue. INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N MIKKELI

Suunnittelualue. INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N MIKKELI 1 INSINÖÖRITOIMISTO ALPO LEINONEN OY Mäntypöllinkuja 6N 50170 MIKKELI RYTÖLÄ -RANTAMÄKI RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS Vireilletulosta ilmoitettu 3.10.2015 Tekninen lautakunta hyväksynyt,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (4) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: HIMOSLEHTELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 40. kaupunginosan katu-

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa Kadun nimen muuttaminen Suosiolantie

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa Kadun nimen muuttaminen Suosiolantie Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa Kadun nimen muuttaminen Suosiolantie 1 KAAVASELOSTUS MAANMITTAUS JA SUUNNITTELUPALVELUKESKUS SUUNNITTELUPALVELUT 2009 1 PERUS JA TUNNISTETIEDOT 1.1

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Ak 5147 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Justeerinpuiston/ Kotikioskin asemakaavan muutoksen selostus 9. kaupunginosa (Kärki) korttelin 731 osa sekä katu- ja puistoalue HALLINTOKESKUS/ SUUNNITTELUTOIMISTO 1.8.2006

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS / / /

KAAVASELOSTUS / / / KAAVASELOSTUS 21.3.2011 / 12.10.2011 / 22.11.2011 / Suunnittelualue Koskentie Sävelkuja 174. JÄMSÄN KAUPUNKI Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN JÄMSÄN KAUPUNGISSA SIJEITSEVAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (6) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 3. KAUPUNGINOSAN OSAA KORTTELIA 106 Kunnan kaavatunnus: 247 Kaavan nimi:

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELIN 1006 TONTTI 5 Törmäpolku 1, Tohmo ASEMAKAAVAN SELOSTUS

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELIN 1006 TONTTI 5 Törmäpolku 1, Tohmo ASEMAKAAVAN SELOSTUS KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELIN 1006 TONTTI 5 Törmäpolku 1, Tohmo ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan ja tonttijaon muutos Kemijärven

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Sibeliuksenkadun levennys Keski-Lahti Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Sibeliuksenkadun levennys Keski-Lahti Lahti.fi A-2704 Asemakaavan muutos 1.6.2017 Sibeliuksenkadun levennys Keski-Lahti Lahti.fi Selostus A-2704 2 (7) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 1. päivänä kesäkuuta 2017 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS / / / / /

KAAVASELOSTUS / / / / / KAAVASELOSTUS 21.3.2011 / 12.10.2011 / 22.11.2011 / 12.1.2012 / 22.11.2012 / Suunnittelualue Koskentie Sävelkuja 174. JÄMSÄN KAUPUNKI Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN

Lisätiedot

Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue.

Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. IITTI KIRKONKYLÄ Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. ASEMAKAAVALLA KUMOUTUU OSA SORRONNIEMEN RANTA- ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kortteli 1725 18.5.2018 Asemakaavan muutos JARDno-2018-2139 Kaavatunnus 170010 Vireilletulo ja kaavaluonnos, kuuleminen kirjeellä (MRA 30 ) 24.5. 8.6.2018 Asemakaavaehdotuksen hyväksyminen

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS / / /

KAAVASELOSTUS / / / KAAVASELOSTUS 9.9.2010 / 24.11.2010 / 16.3.2011 / Suunnittelualueen sijainti 194. JÄMSÄN KAUPUNKI Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN JÄMSÄN KAUPUNGISSA SIJEITSEVAN KILPAKORVEN

Lisätiedot

IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA. 118/ /2017 Khall Valtuusto Voimaantulo

IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA. 118/ /2017 Khall Valtuusto Voimaantulo 118/10.02.03/2017 Khall 26.3.2018 62 Valtuusto 24.4.2018 9 Voimaantulo 16.8.2018 IITTI KAUSALA KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN 1.12.2017 Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 17.11.2014

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 17. kaupunginosa, Nivavaara virkistysalue SusihukantieMatkavaaranpolku. Kuva: Blom Kartta Oy

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 17. kaupunginosa, Nivavaara virkistysalue SusihukantieMatkavaaranpolku. Kuva: Blom Kartta Oy Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 17. kaupunginosa, Nivavaara virkistysalue SusihukantieMatkavaaranpolku Kuva: Blom Kartta Oy KAAVASELOSTUS 11.4.2018, luonnos KAAVOITUS 2018 2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2670 Nikkilän (23.) kaupunginosan korttelin 1403 tonttia 43

Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2670 Nikkilän (23.) kaupunginosan korttelin 1403 tonttia 43 Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2670 Nikkilän (23.) kaupunginosan korttelin 1403 tonttia 43 12.4.2016 ja aluehankkeet Kaupunginarkkitehti Anne Karvinen-Jussilainen, asemakaavavalmistelija Kyllikki

Lisätiedot

2: : :2 7:13 7: :10 2:10 6: : :2 881:2: : :18

2: : :2 7:13 7: :10 2:10 6: : :2 881:2: : :18 KAAVASELOSTUS 30.4.2009 56 6040 JÄMSÄ K.talo Paloas Kelhä Paunu 6040 Urh. Jäähalli K L.as. Seppola Kirkko-oja Lopotti 56 As 3-107-17 1:245 1:246 3:67 1-19-1 1-9-6 1-19-4 1-22-6 3:27 3:28 1-19-5 1-19-6

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vuorelantie 24 33:005

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vuorelantie 24 33:005 ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vuorelantie 24 33:005 Asemakaavan muutos koskee 33. kaupunginosan korttelin 28 osaa sekä katualuetta Asemakaavan muutoksella muodostuu 33. kaupunginosan korttelin 28 tontti 10 Kaavan

Lisätiedot

Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus

Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus S I S Ä L L Y S L U E T T E L O 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS

ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1/16 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSA 4. PÖYLIÖVAARA KORTTELIT 4206, 7 13, 4214, 4215, 16 19, 27 31, 40 46, PUISTOT JA KADUT SEKÄ URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUJEN ALUE. ASEMAKAAVAN SELOSTUS

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN OSIA KORTTELEISTA 1106 JA 1108 SEKÄ NÄIHIN LIITTYVISTÄ

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(10) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

SIUNTIO BOTÅKER ASEMAKAAVAN MUUTOS

SIUNTIO BOTÅKER ASEMAKAAVAN MUUTOS SIUNTIO BOTÅKER ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS 12.6.2014 Vireille tulosta ilmoitettu: Tekninen lautakunta 26.2.2014. Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty Pertti Hartikainen Pakkamestarinkatu 3, 00520

Lisätiedot

Suunnittelualue sijaitsee Keuruun länsiosassa Jyrkeejärven etelärannalla Hakemaniemessä.

Suunnittelualue sijaitsee Keuruun länsiosassa Jyrkeejärven etelärannalla Hakemaniemessä. 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta Kylä Tilat Kaavan nimi Kaavan laatu Keuruu Pihlajavesi 249-407-2-59 Hakemaniemi 249-407-2-97 Eemelinranta Pihlajaveden osayleiskaava Osayleiskaavan muutos

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 3. kaupunginosa kortteli 8002 viereinen virkistysalue Ruokolammentie 2

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 3. kaupunginosa kortteli 8002 viereinen virkistysalue Ruokolammentie 2 Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 3. kaupunginosa kortteli 8002 viereinen virkistysalue Ruokolammentie 2 Kuva 1 Viistokuva suunnittelualueesta KAAVASELOSTUS KAAVOITUS 2017 2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (6) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 1. KAUPUNGINOSAN OSAA KORTTELIA 14 Kunnan kaavatunnus: 250 Kaavan nimi:

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (7) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 5. KAUPUNGINOSAN OSAA KORTTELISTA 536 Kunnan kaavatunnus: 253 Kaavan

Lisätiedot

Kaavan nimi: 5. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 540 ASEMAKAAVAN MUUTOS (Pajamäenkatu)

Kaavan nimi: 5. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 540 ASEMAKAAVAN MUUTOS (Pajamäenkatu) ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kaavan nimi: 5. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 540 ASEMAKAAVAN MUUTOS (Pajamäenkatu) Asemakaavan muutos koskee osaa 5. kaupunginosan korttelista 540 Kunnan kaavatunnus: 236 Päiväys Jämsän

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys:

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys: ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078 Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10 Kaavan päiväys: 12.11.2009 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT / KAAVOITUS 1 PERUS- JA

Lisätiedot

S i s ä l l y s l u e t t e l o

S i s ä l l y s l u e t t e l o S i s ä l l y s l u e t t e l o 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan nimi ja tarkoitus 2 1.4 Liitteet 2 2 LÄHTÖKOHDAT 2 2.1 Selvitys suunnittelualueen

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 5. kaupunginosa Korttelin 511 tontti 4 Lohiliete 3 KAAVASELOSTUS

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 5. kaupunginosa Korttelin 511 tontti 4 Lohiliete 3 KAAVASELOSTUS Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 5. kaupunginosa Korttelin 511 tontti 4 Lohiliete 3 1 KAAVASELOSTUS Kuva: Blom Kartta Oy MAANMITTAUS JA SUUNNITTELUPALVELUKESKUS SUUNNITTELUPALVELUT 2009 1 PERUS JA

Lisätiedot

MAANTIEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (ak ) ASEMAKAAVASELOSTUS Suonenjoen kaupunki Maankäytön ja suunnittelun palvelualue

MAANTIEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (ak ) ASEMAKAAVASELOSTUS Suonenjoen kaupunki Maankäytön ja suunnittelun palvelualue MAANTIEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (ak 009037) Koskee Iisvedentien maantiealuetta (Suonenjoki-Vesanto maantie 545, kiinteistötunnus 778-895- 0-545) Lentokentän teollisuusalueen ja Iisveden teollisuusalueen

Lisätiedot

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro 634/2013 9:15 Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 9.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ... 1 2. SUUNNITTELUALUE... 1 3. ALOITE...

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015

Lisätiedot

RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 467

RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 467 Valkeakosken kaupunki 2.4.2013 Kaavoitus / Kaupunkisuunnitteluyksikkö Sääksmäentie 2 37600 VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 2.4.2013 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVA- KARTTAA RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 1. KAUPUNGINOSAN OSAA KORTTELIA 24 (ent. Seppolan koulun tontti) Kunnan

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS 6. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 82 TONTIN 15 ASEMAKAAVAN MUUTOS, Pitkäkatu 25 2 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kaupunkirakennepalvelut/kaavoitus 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie (Villähde) Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie (Villähde) Lahti.fi A-2716 Asemakaavan muutos 30.5.2017 Kurenojantie (Villähde) Lahti.fi Selostus A-2716 2 (9) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 30.päivänä kesäkuuta 2017 päivättyä asemakaavakarttaa nro A-2716 (Kurenojantie)

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa kortteli 9055 tontti 8, Ylijukkolantie 1-3. Kuva: Blom Kartta Oy

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa kortteli 9055 tontti 8, Ylijukkolantie 1-3. Kuva: Blom Kartta Oy Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa kortteli 9055 tontti 8, Ylijukkolantie 1-3 Kuva: Blom Kartta Oy KAAVASELOSTUS 4.5.2016 KAAVOITUS 2015 2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavan nimi: KOULUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 202 kaupunginosan kortteleita

Lisätiedot

Liite 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto , tarkistettu BÖLE, KOTIMETSÄ 1

Liite 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto , tarkistettu BÖLE, KOTIMETSÄ 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 8.8.2013, tarkistettu 28.2.2014 BÖLE, KOTIMETSÄ 1 Sivu 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa tulee riittävän

Lisätiedot

ISO-SYÖTTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA

ISO-SYÖTTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA TYÖNUMERO: 20601623 TILAAJA: PUDASJÄRVEN KAUPUNKI ISO-SYÖTTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 76 SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Vireilletulopäivämäärä 28.2.2018 Valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL

Lisätiedot

Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2676 Jalkarannan (33.) kaupunginosan Kiikunkärjenkatu 11

Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2676 Jalkarannan (33.) kaupunginosan Kiikunkärjenkatu 11 Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2676 Jalkarannan (33.) kaupunginosan Kiikunkärjenkatu 11 8.11.2016 Kaupunginarkkitehti Anne Karvinen-Jussilainen, asemakaavavalmistelija Kyllikki Kilpeläinen Sijaintikartta

Lisätiedot

Tekninen lautakunta hyväksynyt asemakaavan Kaava on tullut voimaan

Tekninen lautakunta hyväksynyt asemakaavan Kaava on tullut voimaan ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS 11.11.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Ylikiimingin kaupunginosan korttelin 24 tontteja nro 2, 3 ja 5 koskevaan asemakaavaan (Harjutie, Rantatie) Tekninen lautakunta hyväksynyt

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.2.2014 (1) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LEIPOMONKUJA 19. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTIN 14 JA KORTTELIN 120 TONTIN 1 SEKÄ RAUTATIE- JA SUOJAVIHERALUEIDEN ASEMAKAA- VAN MUUTOS Kaavatunnus:

Lisätiedot

NATTARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS, VIERTOLANTIE

NATTARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS, VIERTOLANTIE KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (7) NATTARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS, VIERTOLANTIE 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 20.8.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 818 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Nattari/002 KORTTELI 1008

Lisätiedot

SELOSTUS, kaavaehdotus

SELOSTUS, kaavaehdotus JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS, kaavaehdotus 28.6.2017 Ote rantayleiskaavakartasta, kaava-alueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-22-46 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 30.5.2018

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Ihanamäenkadun varren (Jaakkola) asemakaavan muutoksen selostus. Ak 5151

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Ihanamäenkadun varren (Jaakkola) asemakaavan muutoksen selostus. Ak 5151 Ak 5151 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Ihanamäenkadun varren (Jaakkola) asemakaavan muutoksen selostus 4. kaupunginosa (Tapala) korttelin 314 tontti 5 ja puistoalue YMPÄRISTÖKESKUS/ SUUNNITTELUTOIMISTO 27.3.2007

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITEMA () MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSAIN :n MUKAINEN ARVIOINTISUUNNITEMA Kaavan nimi: KOUUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee kaupunginosan kortteleita,,,, ja sekä yleisiä alueita

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosan virkistysalue, Puomilenkki. Ylikylä

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosan virkistysalue, Puomilenkki. Ylikylä Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosan virkistysalue, Puomilenkki Ylikylä KAAVASELOSTUSLUONNOS KAAVOITUS 2017 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot 2 Asemakaavan muutos Rovaniemen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS

ASEMAKAAVAN SELOSTUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS 66. KAUPUNGINOSAN KORTTELEIDEN 133 JA 141 SEKÄ KATU- JA LIIKENNEALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, Vaajakoskentie 101 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kaupunkirakennepalvelut/kaavoitus

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS päivättyyn Oulun kaupungin Perävainion kaupunginosan korttelia 47, tonttia 1 koskevaan asemakaavaan (Idealinja 3)

ASEMAKAAVAN SELOSTUS päivättyyn Oulun kaupungin Perävainion kaupunginosan korttelia 47, tonttia 1 koskevaan asemakaavaan (Idealinja 3) ASEMAKAAVAN SELOSTUS 7.8.2012 päivättyyn Oulun kaupungin Perävainion kaupunginosan korttelia 47, tonttia 1 koskevaan asemakaavaan (Idealinja 3) kaavatunnus 564-2138 Diaarinro 4700/2011 Projektinro 100

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO)

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO) L O V I I S A 9.9.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO) KAAVASELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: RAUHALANAUKIO,

Lisätiedot

1. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTIN 18 ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMAKATU 2 KAAVATUNNUS 01:151 KAAVAN PÄIVÄYS 22.1.2013 KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI

1. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTIN 18 ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMAKATU 2 KAAVATUNNUS 01:151 KAAVAN PÄIVÄYS 22.1.2013 KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI A S E M A K A A V A N S E L O S T U S 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTIN 18 ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMAKATU 2 KAAVATUNNUS 01:151 KAAVAN PÄIVÄYS 22.1.2013 KAAVOITUS 01:151 / ASEMAKATU 2 / ASEMAKAAVASELOSTUS

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 5. kaupunginosa kortteli 548 tontit 2 ja 3, Hirttiöntie

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 5. kaupunginosa kortteli 548 tontit 2 ja 3, Hirttiöntie Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 5. kaupunginosa kortteli 548 tontit 2 ja 3, Hirttiöntie Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla Pictometry, Blom Oy, 2014

Lisätiedot

Aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu koskien Jämsän kaupungissa sijaitsevaa Lopotin asemakaavan muutosta

Aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu koskien Jämsän kaupungissa sijaitsevaa Lopotin asemakaavan muutosta MUISTIO 1 (2) 20.2.2015 Aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu koskien Jämsän kaupungissa sijaitsevaa Lopotin asemakaavan muutosta Aika: 11.2.2015 klo. 14 14.30 Paikka: Keski-Suomen ELY-keskus, Jyväskylä,

Lisätiedot

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita

Lisätiedot

MYLLYLÄ KORTTELI 0608

MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.

Lisätiedot

Kydön asemakaavamuutos, kortteli 732

Kydön asemakaavamuutos, kortteli 732 Kydön asemakaavamuutos, kortteli 732 Kaavaselostus 18.10.2011 UUSI KAAVA POISTUVA KAAVA Tammelan kunnan kaavoitus kaavoittaja Miika Tuki 31300 Tammela puh 03 4120507 / 050 4643274 miika.tuki@tammela.fi

Lisätiedot