R E K O L A N SYKSY 2010 K O U L U N K O U L U V I E S T I

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "R E K O L A N SYKSY 2010 K O U L U N K O U L U V I E S T I"

Transkriptio

1 R E K O L A N SYKSY 2010 K O U L U N K O U L U V I E S T I

2 Hyvät vanhemmat! Syyslukukausi on jälleen päässyt hyvään alkuun. Olemme siirtyneet viestinnässä käyttämään Wilma-ohjelmaa, mutta tämän perinteisen kouluviestimme lähetämme teille myös paperisena kappaleena perheen nuorimman lapsen mukana. Tämä kouluviesti sisältää tärkeitä tietoja koulumme toiminnasta, joten se kannattaa säilyttää aina kevääseen saakka. Kouluviesti on luettavissa myös koulun kotisivuilla. Alkaneena lukuvuonna koulussamme opiskelee 15 yleisopetuksen luokkaa sekä kaksi Korso-Koivukylän aluetta palvelevaa etappiluokkaa. Kuluvan lukuvuoden keskeiset tavoitteemme ovat verkkopedagogiikan hyödyntäminen opetuksessa, pedagogisten tuen muotojen kehittäminen sekä KiVa koulu ohjelman käyttöönotto. Kevätlukukaudelle on suunniteltu yksi lauantaityöpäivä Tarkoituksenamme on toteuttaa perheille yhteinen Unicef-kävely sekä pääsiäismarkkinat yhteistyössä vanhempainyhdistyksen kanssa. Lauantaityöpäivää vastaava vapaapäivä on perjantaina Suunnitelmamme varmistuvat johtokuntakäsittelyn jälkeen. Päivät kannattaa kuitenkin merkitä jo nyt kalentereihin! Antoisaa lukuvuotta kaikille! Kirsi Miettinen, rehtori REKOLAN KOULUN TYÖ- JA LOMA-AJAT LUKUVUONNA Syyslukukausi ti ke syysloma to pe (su ) - joululoma ke pe Kevätlukukausi ma la talviloma ma su (viikko 8) - lauantaityöpäivä KOULUN PÄIVITTÄINEN TYÖAIKA klo oppitunti klo oppitunti klo välitunti klo oppitunti klo välitunti klo oppitunti (mahd. kaksoistunti ) klo välitunti klo oppitunti (mahd. kaksoistunti ) klo välitunti klo oppitunti 2

3 OPETTAJAT JA LUOKKIEN SIJAINNIT Miettinen Kirsi rehtori Heiskanen Iiris OE uusi koulu Ranki Liisa 1A " Sipiläinen Mari 1B " Satosuo Anna 2A " Väisänen Kati 2B " Saarinen Markku 3A pääkoulu 1.krs Ehrling Sami 3B " Vainio Kimmo 4A vanha koulu 2.krs Laapio Maria 4B " Ahonen Mikko 4C " Ruohomaa Päivi 5A pääkoulu 2.krs Heiskanen Kirsti 5B pääkoulu 1.krs Ahlroos Päivi 6A pääkoulu 2.krs Kuvaja Marjo 6B " Siljander Päivi 6C " Rytkönen Heidi Etappi vanha koulu 1.krs Kotiranta-Kettunen Susan Etappi " Laakkonen Raija er.opetus pääkoulu 1.krs Rajantie Heli er.opetus pääkoulu 2.krs +S2-opetus Ahonen Kristian ortodoksiuskonto Moalin Abdishakur islam Miettinen Kirsi elämänkatsomustieto LIIKENNEASIAA Toivomme, että oppilaat tulevat kouluun jalan tai polkupyörällä ja vain poikkeustapauksessa vanhempien autokyydillä. Ensimmäisen luokan oppilaat eivät saa tulla pyörällä kouluun, koska jalkaisin tehtynä koulumatka on heille turvallisempi. Muistutamme, että pyöräilevillä oppilailla tulee olla pyöräilykypärä päässä. Pyörät on jätettävä niille osoitettuun paikkaan ja lukittava huolellisesti. Koulu ei vastaa kouluun tuoduista polkupyöristä. Toivomme, että myös kodeissa otatte puheeksi turvallisen liikennekäyttäytymisen sekä polkupyöräkypärän käytön. Koulun pysäköintialueella olevat paikat on varattu koulun henkilökunnalle sekä hammashoitolassa asioiville. Ajosuunta parkkialueella on Sakarintien puolelta sisään ja uuden koulun edestä Rekolantielle ulos. Koulun piha-alueelle saa ajaa vain hätätapauksissa. OPPILAIDEN VARUSTEET LIIKUNTATUNNEILLA Liikuntatunnin mielekkään toteutumisen edellytyksenä on asiallinen vaatetus. Ulkoliikuntatunteja varten on pukeuduttava vuodenajan ja sään edellyttämällä tavalla. Lumi- ja jäätilanteen mukaan liikuntatunneilla sekä hiihdetään että luistellaan. Jääpeleissä ja luistellessa käytetään kypäriä. 3

4 Sisäliikuntatunneilla tulee olla urheilu- tai verryttelyhousut, paita tai muu kevyt joustava asu. Liikuntatunnin jälkeen peseydytään, joten myös pyyhe pitää varata mukaan. Sairaat oppilaat tai toipilaat eivät saa osallistua liikuntatunnin ohjelmaan. He ovat katsojia. Huoltajan kirjallinen ilmoitus opettajalle on välttämätön. UIMAHALLIKÄYNNIT Syyslukukaudella käyvät uimaopetuksessa Tikkurilan uimahallissa 2. ja 4. -luokkalaiset ja kevätlukukaudella 1. ja 3. luokkien oppilaat. Tarkat päivämäärät ilmoitetaan myöhemmin. KOULURUOKAILU Kouluruokailun tavoitteena on tarjota maukasta ja vaihtelevaa ruokaa viihtyisällä ruokatauolla. Kouluruokailu on kiinteä osa koulun kasvatus- ja opetustoimintaa. Mikäli oppilas tarvitsee erityisruokavaliota tai hänen ruokavaliotaan on eettisistä syistä rajoitettu, ruokalaan täytyy toimittaa erityisruokavaliolomake. Lomakkeen saa koulusta tai osoitteesta http//: Vantaan kaupunki > Verkkoasiointi > Opetus ja kasvatus > Ilmoitus erityisruokavaliosta, ja siinä tulee olla myös kouluterveydenhoitajan allekirjoitus. Kouluateria tyydyttää vain kolmanneksen lapsen päivittäisestä ravinnontarpeesta, mutta vain silloin, jos hän syö koulussa normaalin reilun annoksen. Lisää ruokaa saa hakea, kun ottaa kaikkea ateriaan kuuluvaa eikä vain pääruokaa (esim. lihapullia). Pääruokana on myös kasvisvaihtoehto. Viikoittainen ruokalista julkaistaan Vantaan kaupungin internet-sivuilla sekä ruokalassa. Rekolan koululle ruoka tuodaan Vantaan ammattiopisto Varian Talvikkitien opetuspisteestä. USKONNOLLISET TILAISUUDET Joulun alla sekä lukuvuoden päättyessä keväällä käymme kirkossa koululaisjumalanpalveluksessa. Rekolan seurakunta käy pitämässä kirkollisiin juhlapyhiin liittyen yhteisiä päivänavauksia koululla. Muihin uskontokuntiin kuuluville sekä et-oppilaille järjestetään tuolloin omat tilaisuutensa. OPPILASARVIOINTI Opetuslautakunnan päätöksen mukaisesti Vantaalla annetaan arviointipalautetta vähintään kolme kertaa lukuvuoden aikana. Arviointi on luokilla 1-5 sanallista, 6-luokkalaiset saavat lukuvuositodistuksessa numeroarvioinnin. Opetussuunnitelmassa asetetut tavoitteet ja opetushallituksen määrittelemät hyvän osaamisen kuvaukset ovat kaiken arvioinnin pohja. Oppiaineiden nivelkohdissa oppilaan osaaminen arvioidaan suhteessa hyvän osaamisen kuvaukseen oppiaineittain seuraavasti: 2. luokka: äidinkieli ja kirjallisuus (suomi äidinkielenä), matematiikka 4. luokka: ympäristö- ja luonnontieto, musiikki, kuvataide, käsityö, liikunta 5. luokka: äidinkieli ja kirjallisuus (suomi äidinkielenä), matematiikka, uskonto/et 6. luokka: englanti, vapaaehtoinen A-kieli, historia, biologia ja maantieto, fysiikka ja kemia 4

5 OPPILASHUOLTO Oppilashuoltotyöryhmä kokoontuu säännöllisesti kerran viikossa. Ryhmän jäseninä ovat rehtori, erityisopettajat, kouluterveydenhoitajat, koulupsykologi ja koulukuraattori. Työryhmän tavoitteena on edistää koko kouluyhteisön hyvinvointia, tukea opettajia työssään ja hoitaa mm. yksittäisen oppilaan asiaa moniammatillisena yhteistyönä. Koulupsykologi auttaa mm. oppimisvaikeuksien selvittämisessä sekä lapsen psyykkisen hyvinvoinnin kysymyksissä. Koulukuraattori on koulussa toimiva sosiaalityöntekijä, joka työskentelee mm. seuraavissa asioissa: lapsen sosiaalinen hyvinvointi, koulukiusaaminen, yläasteelle siirtyminen. ERITYISOPETUS Erityisopetuksen tarkoituksena on tukea oppilaiden koulunkäyntiä. Sitä annetaan oppilaille, joilla on lieviä oppimis- ja sopeutumisvaikeuksia, ja jotka tarvitsevat muun opetuksen yhteydessä erityistä tukea oppimisen edellytysten parantamiseksi. Erityisopetuksesta huolehtivat erityisopettajat, jotka toimivat yhteistyössä luokanopettajien kanssa. Osa-aikaista erityisopetusta annetaan pienryhmä- tai samanaikaisopetuksena. Etappi-luokka on erityistä tukea antava peruskoulun pienryhmä alakoulun oppilaille. Etappi tarjoaa akuuteissa ongelmatilanteissa lyhytaikaista ja moniammatillista apua oppilaalle sekä hänen perheelleen. Yhdessä etappi-ryhmässä on kuusi oppilaspaikkaa. Etapissa työskentelee erityisluokanopettaja, oppilashoitaja, psykiatrinen sairaanhoitaja ja sosiaaliohjaaja. Heidän tukenaan on sosiaalitoimen ja terveydenhuollon asiantuntijoista koottu ohjausryhmä. TUKIOPETUS Perusopetuslain mukaan opinnoissa tilapäisesti jälkeen jääneille tai muutoin erityistä tukea tarvitseville oppilaille tulee antaa tukiopetusta. Aloitteen tukiopetukseen tulemisesta tekee opettaja, oppilas tai hänen huoltajansa. Yksityislomien aiheuttamiin tukiopetustarpeisiin emme voi vastata. LÄKSYKERHO Koulussa toimii ns. läksykerho, johon opettaja ohjaa oppilaita, joilla on jatkuvia vaikeuksia kotitehtävien tekemisessä. KOULUNKÄYNTIAVUSTAJAT Koulunkäyntiavustajina toimivat Tarja Kinnaslampi, Kristiina Gustafsson, Kati Aaltolahti ja Anne Rapo. Etapin oppilashoitajana toimii Sini Tolvanen. TERVEYDENHOITO Kouluterveydenhuolto on osa ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa. Toiminnan tavoitteena kouluyhteisön hyvinvoinnin ja oppilaiden terveyden edistäminen sekä terveen 5

6 kasvun ja kehityksen tukeminen. Työtä tehdään yhdessä vanhempien, opettajien ja koko koulun henkilökunnan kanssa. Uudet terveystarkastusohjelmat velvoittavat tekemään terveystarkastukset kaikille luokka-asteille. Näistä laaja-alaisia ovat alakoulun 1. ja 5 lk:n tarkastukset. 1. lk:n tarkastukseen kuuluu myös lääkärintarkastus, jossa vanhempien toivotaan olevan läsnä. Rekolan koululla terveydenhoitajat Anne Nenonen tavattavissa (ke-to) ja Tiina Uusitalo (pe) Oppilaiden vanhempia/huoltajia pyydetään huomioimaan, että lapsen sairaanhoito ja vapaa-aikana sattuneiden tapaturmien hoito kuuluvat vanhemmille. Ethän lähetä sairasta lasta kouluun! KOULUTAPATURMAT Tapaturman sattuessa annetaan oppilaalle ensiapu koulussa. Jos vamma/sairaus vaatii kiireellistä hoitoa, lähetetään oppilas omalle terveysasemalle tai Peijaksen ensiapuun. Vanhempiin otetaan yhteys siinä tapauksessa välittömästi. Vantaan kaupunki korvaa hoidosta aiheutuneet kustannukset edellyttäen, että hoito tapahtuu kunnallisessa terveyskeskuksessa. Yksityiset lääkäripalvelut jäävät huoltajien itsensä maksettaviksi. Lasten sairauskulu- tai yksityistapaturmavakuutus ei korvaa perusopetuslain mukaisia tapaturmia. Lain mukaan kunta on korvausvelvollinen. Jos tapaturma on perusopetuslain mukainen perheen omista vakuutuksista ei voida korvata julkisen ja yksityisen hoidon erotusta. HAMMASHOITO Hammaslääkäri tarkastaa koululaisten hampaat 1. ja 5. luokalla sekä suuhygienisti 3.ja 6. luokalla. Lisäksi 3.-luokkalaisilla on oikomishammaslääkärin tarkastus. Jos lapsilla on hoidon tarvetta välivuosina, he voivat tulla varaamaan ajan suoraan hoitolaan tai vanhemmat voivat ottaa yhteyttä keskitettyyn ajanvaraukseen puh maanantaista torstaihin kello sekä perjantaina ja juhlapyhien aattoina kello POISSAOLOSTA ILMOITTAMINEN Mikäli oppilas joutuu sairauden tai muun yllättävän syyn vuoksi olemaan pois koulusta, on huoltajan ilmoitettava välittömästi asiasta luokanopettajalle. Tiedon lapsen poissaolosta voi toimittaa Wilma-ohjelman kautta tai muutoin luokanopettajan kanssa sovittavalla tavalla. HUOLTAJAN PYYNTÖ OPPILAAN POISSAOLOON Mikäli huoltaja katsoo välttämättömäksi oppilaan poissaolon koulusta muun kuin sairauden vuoksi, menetellään seuraavasti: 1-3 päivän poissaoloista neuvotellaan luokanopettajan kanssa. Yli kolmen päivän poissaoloista huoltaja toimittaa rehtorille allekirjoittamansa kirjallisen pyynnön. Rehtori ratkaisee asian ja ilmoittaa siitä huoltajalle. Anomuslomakkeita saa koulun kansliasta tai osoitteesta Loma-anomusta ei voi tehdä Wilma-ohjelman kautta tai sähköpostitse. Esimerkiksi perheen yhteisen lomamatkan ajankohtaa harkittaessa tulee kokeiden aikataulut ottaa huomioon. 6

7 OPPILASKUNTA Koulussa toimii oppilaskunta. Siihen kuuluu jokaiselta luokalta edustaja. Oppilaskunta määrittelee lukuvuosittain tavoitteensa sekä tärkeimmät tehtävänsä. Oppilaskunnan edustaja osallistuu kaupungin lapsille ja nuorille tarkoitettuun Vaikuttajapäivään. Oppilaskunnan ohjaavana opettajana toimii Kimmo Vainio. YHTEYDET KODIN JA KOULUN VÄLILLÄ Lapsen kannalta on tärkeää, että hänen kasvatuksestaan vastuussa olevat aikuiset, vanhemmat ja opettajat toimivat hänen parhaakseen yhteistuumin. Älkää aristelko ottaa yhteyttä koululle, kun kysyttävää ilmaantuu. Oppilaan koulunkäyntiin liittyvissä asioissa kannattaa aina ensimmäiseksi ottaa yhteyttä luokanopettajaan. Opettajan tavoittaa parhaiten Wilman avulla tai jättämällä soittopyynnön opettajainhuoneeseen. Opettajainhuoneesta vastataan varmimmin kello , tai Opettajainhuoneiden puhelinnumerot ovat kouluviestin takakannessa. Koulullamme toimii johtokunta ja vanhempainyhdistys. Niiden tehtävänä on ylläpitää ja edistää yhteyksiä koulun ja kodin välillä. Johtokunta kokoontuu keskimäärin 4 5 kertaa lukuvuodessa. Vanhempainyhdistys kokoontuu kerran kuukaudessa. Useimmilla luokilla toimii vanhempien vapaaehtoisesti perustama luokkatoimikunta. Uusien luokkatoimikuntien perustamista kannattaa harkita esim. vanhempainiltojen yhteydessä. KIRJASTOAUTO Kaupungin kirjastoauto pysähtyy Rekolan koululla perjantaisin klo JOHTOKUNNAN JÄSENET Patshijew Ann-Mari puheenjohtaja Tuuli Ari varapuheenjohtaja Ohvo Anna-Maija jäsen Järvi Jouko jäsen Hosio Sari jäsen Miettinen Kirsi sihteeri VANHEMPAINYHDISTYS Soini Marjo puheenjohtaja

8 REKOLAN KOULU Rekolantie VANTAA fax REHTORI Kirsi Miettinen VARAREHTORI Kirsti Heiskanen KANSLIA Marja Ronkainen tavattavissa (ma,ti,pe) OPETTAJAINHUONE pääkoulu uusi koulu museo 2.krs etapin taukotila ERITYISOPETTAJAT Raija Laakkonen Heli Rajantie KOULUPSYKOLOGI Tuomo Aro KURAATTORI Kari Siljander TERVEYDENHOITAJAT Anne Nenonen (ke-to) Tiina Uusitalo (pe) HAMMASHOITOLA ajanvaraus Matti Mäkinen/ Pirjo Salonen EMÄNTÄ KOULUISÄNTÄ Markku Kauppi

REKOLAN KOULU. 100 vuotta

REKOLAN KOULU. 100 vuotta REKOLAN KOULU 100 vuotta KOULUVIESTI 2012 KOULUN PÄIVITTÄINEN TYÖAIKA 8.15-9.00 1.oppitunti 9.00-9.45 2.oppitunti 9.45-10.15 välitunti 10.15-12.00 3.-4.oppitunti 12.00-12.30 välitunti 12.30-13.15 5.oppitunti

Lisätiedot

Kouluterveydenhuolto. Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala. Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa

Kouluterveydenhuolto. Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala. Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa Kouluterveydenhuolto Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa Oppilaiden terveyden edistäminen sekä terveen kasvun, kehityksen

Lisätiedot

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus 25.4.2018 Kaukajärven koulu 2018-2019 32 perusopetusryhmää (13 ak, 19 yk) 4 alueellisen erityisopetuksen pienryhmää 2 laaja-alaisten oppimisvaikeuksien erityisopetuksen

Lisätiedot

Kalkkisten koulu 2015 2016

Kalkkisten koulu 2015 2016 Lukuvuosisuunnitelma Kalkkisten koulu 2015 2016 yhteystiedot koulu Lähiosoite Kenttätie 5 Postinumero 17240 Postitoimipaikka Kalkkinen Puhelin 03 7671008 Sähköposti kalkkistenkoulu@asikkala.fi Kanslia

Lisätiedot

KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016

KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016 KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016 Mikä sitten muuttuu? Yläkouluun tullessasi opiskelu muuttuu entistä itsenäisemmäksi. Opiskelu saattaa tuntua aluksi vapaammalta, mutta oma vastuusi asioiden hoitamisesta

Lisätiedot

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015 Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015 Koulun alkaessa Vuodet eivät ole veljiä keskenään! Kun viime kouluvuosi polkaistiin käyntiin tutuilla opettajilla ja muulla henkilökunnalla, niin tämä vuosi

Lisätiedot

Malvaan koulu. Lukuvuoden 2011-2012 työsuunnitelma

Malvaan koulu. Lukuvuoden 2011-2012 työsuunnitelma 1 Malvaan koulu Lukuvuoden 2011-2012 työsuunnitelma Malvaan nykyinen koulu on rakennettu v. 1956. Alkava lukuvuosi on 55. koulumme historiassa. Malvaan koulu on kaksiopettajainen perusopetuksen alakoulu.

Lisätiedot

TESJOEN KOULU SYYSTIEDOTE

TESJOEN KOULU SYYSTIEDOTE TESJOEN KOULU 2016 2017 SYYSTIEDOTE YHTEYSTIEDOT Tesjoen koulu Tavastantie 10 07955 Tesjoki tesjoen.koulu@loviisa.fi Puh. 044-0555 993 (klo 8-15 arkipäivinä) Koulunjohtaja 044-5577 240 (klo 8-17 arkipäivinä)

Lisätiedot

Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun!

Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun! Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun! Leena Hiillos Rehtori 16.5.2017 Koulutulokkaiden opettajat E-1 H Anne Siljander 1 A Laura Semi (Immolantien talo) 1 B Lassi Heikkinen 1 C Johanna Aaltonen 1 D Teppo

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu Lielahden koulu Oppilaita on yhteensä 607 - yläkoulussa 324 - alakoulussa 283 Luokkia - 7. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta - 8. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta

Lisätiedot

OPPILASHUOLTO. Oppilashuoltoryhmä (OHR) Kouluruokailu

OPPILASHUOLTO. Oppilashuoltoryhmä (OHR) Kouluruokailu OPPILASHUOLTO Oppilashuolto on toimintaa, jolla edistetään ja ylläpidetään oppilaan hyvinvointia, hyvää oppimista, tervettä kasvua ja kehitystä. Tavoite on edistää myös koulun yhteisöllisyyttä, myönteistä

Lisätiedot

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää Kuparivuoren koulu 1. Oppilaat Noin 300. Keskikokoinen koulu 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää Oppilaat tulevat pääasiassa keskustan ja Luonnonmaan alueelta, kieliluokilla ja

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 Lielahden koulu tänään Oppilaita on yhteensä 577-264 oppilasta vuosiluokilla 1-6 - 313 oppilasta vuosiluokilla 7-10 Luokkia - 7. luokkia

Lisätiedot

Luokanopettajan tilalle tulee useita aineenopettajia. Melkein kaikissa aineissa on eri opettaja.

Luokanopettajan tilalle tulee useita aineenopettajia. Melkein kaikissa aineissa on eri opettaja. Mikä sitten muuttuu? Yläkouluun tullessasi opiskelu muuttuu entistä itsenäisemmäksi. Opiskelu saattaa tuntua aluksi vapaammalta, mutta oma vastuusi asioiden hoitamisesta kasvaa, ja monet asiat pitää hoitaa

Lisätiedot

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa Tervetuloa lukioon Aloitusinfoa Ryhmänohjaaja Päivi Franzon Tavoitat minut parhaiten sähköpostitse: paivi.franzon@edukouvola.fi Koulupäivän aikana voit yrittää myös puhelimitse opettajainhuone: 020 615

Lisätiedot

Yksilökohtainen oppilashuolto. (oppilaan/huoltajan suostumuksella) Terveydenhoitaja, kuraattori tai psykologi yhdessä muiden ammattilaisten kanssa

Yksilökohtainen oppilashuolto. (oppilaan/huoltajan suostumuksella) Terveydenhoitaja, kuraattori tai psykologi yhdessä muiden ammattilaisten kanssa Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa. Oppilashuoltoa

Lisätiedot

Koulutulokkaiden vanhempainaamu

Koulutulokkaiden vanhempainaamu Koulutulokkaiden vanhempainaamu Keskiviikko klo 8.30 10 TERVETULOA! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 672 oppilasta 36 luokkaa (POR) 60 päätoimista

Lisätiedot

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA KIRKONKYLÄN KOULUN TIEDOTE LUKUVUODELLE 2017-2018 TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA 2017-2018 KOULUN TYÖAIKA alkaa päättyy Syyslukukausi ti 15.8.2017 pe 22.12.2017 Kevätlukukausi

Lisätiedot

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2015-2016

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2015-2016 Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2015-2016 Koulun alkaessa Sateinen, mutta toivottavasti siitä huolimatta rentouttava kesäloma alkaa olla takanapäin ja edessä ovat uudet koitokset oppimisen pitkällä

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuen sekä oppilashuolloin toimintakenttä

Oppimisen ja koulunkäynnin tuen sekä oppilashuolloin toimintakenttä Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa. Oppilashuoltoa

Lisätiedot

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi Tervetuloa koululaisen vanhemmaksi Lukuvuosi 2016-2017 Syyslukukausi ti 16.8. ke 21.12.2016, lisäksi 5.12. on vapaapäivä Syysloma to 13.10. su 16.10. Kevätlukukausi ke 4.1. la 3.6.2017 Talviloma ma 20.

Lisätiedot

Oppilas saa lukuvuoden 2015-2016 aikana arviointia sisältäviä tiedotteita ja lukuvuositodistuksen seuraavina

Oppilas saa lukuvuoden 2015-2016 aikana arviointia sisältäviä tiedotteita ja lukuvuositodistuksen seuraavina PAAVOLAN KOULUN AAKKOSET 2. ARVIOINTI Arviointi on jatkuva prosessi, jonka tarkoituksena on myönteisellä, motivoivalla ja luotettavalla tavalla kannustaa ja ohjata opiskelua niin, että se edistää oppilaan

Lisätiedot

Opetussuunnitelma. Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu

Opetussuunnitelma. Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu Opetussuunnitelma Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu 1 Hyväksytty opetuslautakunnassa 12.4.2011 Johdanto Perusopetuslaki on muuttunut osittain 24.6.2010 (PoL 642/2010). Tästä johtuen myös perusopetuksen

Lisätiedot

LUKUVUOSITIEDOTE 2010-2011 KUHANIEMEN KOULU HUOM! KOULUN VANHEMPAINILTA JÄRJESTETÄÄN TIISTAINA 7.9. KLO 18. Kahvinjuonnilla aloitellaan jo klo 17.45.

LUKUVUOSITIEDOTE 2010-2011 KUHANIEMEN KOULU HUOM! KOULUN VANHEMPAINILTA JÄRJESTETÄÄN TIISTAINA 7.9. KLO 18. Kahvinjuonnilla aloitellaan jo klo 17.45. HUOM! KOULUN VANHEMPAINILTA JÄRJESTETÄÄN TIISTAINA 7.9. KLO 18. Kahvinjuonnilla aloitellaan jo klo 17.45. Yhteisen aloituksen jälkeen vanhemmilla on mahdollista tavata koulun opettajia eri luokissa. LUKUVUOSITIEDOTE

Lisätiedot

Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo

Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo Koulutulokkaiden vanhempainaamu Tiistai 15.5.2018 klo 8.30-10 TERVETULOA! WELCOME! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 683 oppilasta 36 luokkaa

Lisätiedot

LEPOLAN KOULU lukuvuosi 2012 2013

LEPOLAN KOULU lukuvuosi 2012 2013 LEPOLAN KOULU lukuvuosi 2012 2013 Hyvät vanhemmat Toivotan Lepolan koulun uusille ja vanhoille oppilaille ja henkilökunnalle lämpimästi tervetuloa taas uuteen lukuvuoteen. Lukuvuositiedote on ensimmäistä

Lisätiedot

LUKUVUOSITIEDOTE LV KIRKONKYLÄN KOULU

LUKUVUOSITIEDOTE LV KIRKONKYLÄN KOULU LUKUVUOSITIEDOTE LV. 2018-2019 KIRKONKYLÄN KOULU TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA 2018-2019 KOULUN TYÖAIKA alkaa päättyy Syyslukukausi to 9.8.2018 pe 21.12.2018 Kevätlukukausi

Lisätiedot

Valokuvaus: Koulukuvauspäivä on 30.8.2002 klo 9.00 alkaen.

Valokuvaus: Koulukuvauspäivä on 30.8.2002 klo 9.00 alkaen. 1 SISÄLYSLUETTELO 1 Alkusanat 3 2 Koulun yhteystiedot 3 3 Koulun henkilökunta 3 4 Koulun työ- ja loma-ajat 4 5 Oppilashuolto 5 6 Lukuvuoden juhlat 5 7 Oppilasarvioinnista 5 8 Kansainvälisyystoiminta 5

Lisätiedot

Lukuvuositiedote 07-08 www.keuruu.fi/pihlajavesi

Lukuvuositiedote 07-08 www.keuruu.fi/pihlajavesi Lukuvuositiedote 07-08 www.keuruu.fi/pihlajavesi www.peda.net/veraja/keuruu/pihlajavesi pihlajavesi@keuruu.fi Pihlajaveden ala-aste Valkeajärventie 77 42910 Pihlajavesi (014) 757 037 puh. 040 0153510 kännykkä

Lisätiedot

1-6.luokilla oppilaita opetetaan pääsääntöisesti perusopetusryhmissä luokanopettajien toimesta.

1-6.luokilla oppilaita opetetaan pääsääntöisesti perusopetusryhmissä luokanopettajien toimesta. Pyhäjoen kunta Yppärin koulun vuosisuunnitelma lv. 2014-2015 1. Koulun perustiedot: Oppilasmäärä: 57 Perusopetusryhmien määrä: 3, lisäksi esikouluryhmä 2. Lukuvuoden työ-/ja loma-ajat Sivistyslautakunnan

Lisätiedot

LUKUVUOSITIEDOTE 2015-2016

LUKUVUOSITIEDOTE 2015-2016 Länsi-Lopen koulu Topenontie 145 12920 Topeno LÄNSI-LOPEN KOULUN LUKUVUOSITIEDOTE 2015-2016 Tervetuloa aloittamaan uutta lukuvuotta! Tähän tiedotelehteen on koottu koulun arkeen liittyviä tärkeitä tietoja.

Lisätiedot

HAARAJOEN KOULU LUKUVUOSITIEDOTE

HAARAJOEN KOULU LUKUVUOSITIEDOTE HAARAJOEN KOULU LUKUVUOSITIEDOTE 2011 2012 Koulun yhteystiedot: Rehtori: Vararehtori: Jan Mikkonen Anu Kiijärvi 0927192807 0403153889 0403152807 anu.kiijarvi@jarvenpaa.fi jan.mikkonen@jarvenpaa.fi Koulusihteeri:

Lisätiedot

koululääkäri Susanna Nyberg-Simola

koululääkäri Susanna Nyberg-Simola Lukuvuositiedote 2014-2015 HENKILÖKUNTA opettajat: 1a 1b 2.lk 3a 3b 4.lk 4.-5.lk 5.lk 6.lk pienluokka laaja-alainen eo: rehtori Päivi Lipsanen Jenni Nieminen Jaana Kukkonen Anu Terho Noora Vesterinen Laura

Lisätiedot

Karstulan peruskoulun vuositiedote lukuvuodelle 2015-2016

Karstulan peruskoulun vuositiedote lukuvuodelle 2015-2016 Karstulan peruskoulun vuositiedote lukuvuodelle 2015-2016 Karstulan peruskoulu muodostuu Tolppilasta, vuosiluokat 0 6 ja Laaksolasta, vuosiluokat 7 9. Yhteystiedot Laaksola Tolppila osoite Koulutie 13,

Lisätiedot

Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona Aineisto osoitteessa:

Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona Aineisto osoitteessa: Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona 22.5.2019 Aineisto osoitteessa: www.lauta.edu.hel.fi Satu Hakulinen, rehtori Saara Kourouma, apulaisrehtori Solveig Korhonen, terveydenhoitaja

Lisätiedot

klo Jokivarren koulu Antti Ketonen, rehtori

klo Jokivarren koulu Antti Ketonen, rehtori 14.8.2019 klo 17.30 Jokivarren koulu Antti Ketonen, rehtori Yhtenäinen peruskoulu ykkösestä ysiin Noin 600 oppilasta Noin 50 opettajaa ja 25 koulunkäyntiavustajaa Toimistosihteeri IP-ohjaajat, terveydenhoitajat,

Lisätiedot

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2013-2014

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2013-2014 Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2013-2014 Koulutyön alkaessa Lähdemme uuteen lukuvuoteen poikkeuksellisen hyvästä tilanteesta, sillä kaikki viime lukuvuoden opettajat jatkavat työskentelyään Ojakkalassa.

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA. Laitasaaren alakoulu

MUHOKSEN KUNTA. Laitasaaren alakoulu MUHOKSEN KUNTA Laitasaaren alakoulu TYÖSUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015 2016 KOULU- JA OPPILASTIEDOT LUKUVUONNA 2015-2016 2 KOULUTIEDOT koulun nimi Laitasaaren alakoulu koulun osoite Hotintie 22, 91510 Rova

Lisätiedot

TIETOARKKU ELOKUU 2008. Ristinarkun koulu

TIETOARKKU ELOKUU 2008. Ristinarkun koulu TIETOARKKU ELOKUU 2008 Ristinarkun koulu 1 Hyvä Tietoarkun lukija Hyvä Tietoarkun lukija Uusi lukuvuosi on alkanut. Virkistävän kesäloman jälkeen on hyvä aloittaa Ristinarkun koulun kolmaskymmeneskolmas

Lisätiedot

Vuosisuunnitelma. Opettajat. Toiminta-ajatus / keskeiset tavoitteet. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Tuntikehys.

Vuosisuunnitelma. Opettajat. Toiminta-ajatus / keskeiset tavoitteet. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Tuntikehys. Harhalan koulu Sivu 1/6 Vuosisuunnitelma Koulun perustiedot Koulu:Harhalan koulu Ylläpitäjä:Kaupungm ylläpitämä koulu Koulumuoto:Ala-asteen koulu Oppilasmäärä luokittain Suunnitelma l. luokka 5 2. luokka

Lisätiedot

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen Kivirannan koulun moniammatillinen yhteistyö joustavasti ja tavoitteellisesti Kivirannan koulu Oppilaita 320 16 opetusryhmää 2 pienryhmää luokanopettajia 16, kieltenopettajia

Lisätiedot

Koulun henkilökunnan sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@kotka.fi

Koulun henkilökunnan sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@kotka.fi HOVINSAAREN KOULU SYYSTIEDOTE 2011 2012 Ruununmaankatu 2 48200 KOTKA Yhteystiedot: Rehtori Nina Pöyhönen puh. 234 4547, 040 352 9070 Kanslia puh. 234 4548 Opettajainhuone puh. 234 4548, 040 352 9078 Kotisivu

Lisätiedot

Perusopetuslain muutos

Perusopetuslain muutos Perusopetuslain muutos 16 Tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada

Lisätiedot

Ylikylän koulu. Elokuu 2013 Posti 104

Ylikylän koulu. Elokuu 2013 Posti 104 Ylikylän koulu Elokuu 0 Posti 0 Ylikylän koulu haluaa olla yhteistyössä ympäristönsä kanssa rauhallinen ja turvallinen koulu, jossa oppilas kasvaa vastuuntuntoiseksi, tiedonhankintakykyiseksi, suvaitsevaksi

Lisätiedot

KUHMOISTEN YHTENÄISKOULU

KUHMOISTEN YHTENÄISKOULU KUHMOISTEN YHTENÄISKOULU 2017-2018 HYVÄT OPPILAAT JA HUOLTAJAT Tähän tiedotteeseen on koottu eräitä tärkeitä koulunkäyntiin liittyviä asioita. Kaikissa koulun aloitusta ja käyntiä koskevissa kysymyksissä

Lisätiedot

Runsas vuosi sitten tuli kuluneeksi 130 v. siitä, kun ensimmäiset oppilaat aloittivat koulunkäyntinsä. tässä koulurakennuksessa.

Runsas vuosi sitten tuli kuluneeksi 130 v. siitä, kun ensimmäiset oppilaat aloittivat koulunkäyntinsä. tässä koulurakennuksessa. Loimaan kaupunki LUKUVUOSITIEDOTE 2012 201 Metsämaan koulu Runsas vuosi sitten tuli kuluneeksi 130 v. siitä, kun ensimmäiset oppilaat aloittivat koulunkäyntinsä tässä koulurakennuksessa. Kesäloman jälkeen

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu 1. LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖ JA LOMA-AJAT Syyslukukausi 12.8.2013 (ma) - 21.12.2013 (lauantai) Syysloma 14.10.-20.10.2013

Lisätiedot

TERVETULOA! Tulevien 7. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 12.1.2016

TERVETULOA! Tulevien 7. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 12.1.2016 TERVETULOA! Tulevien 7. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu Mitä odotamme ja mihin pyrimme? Tavoitteenamme on kasvattaa oppilaistamme omatoimisia, vastuuntuntoisia ja hyvin käyttäytyviä nuoria, joilla

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi 2011-2012 Mukkulan peruskoulu 1. OPPILASHUOLLON TOIMINTA-AJATUS Oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaan oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä

Lisätiedot

MALMINKARTANON ALA-ASTEEN KOULUN LUKUVUOSITIEDOTE 2015 2016

MALMINKARTANON ALA-ASTEEN KOULUN LUKUVUOSITIEDOTE 2015 2016 MALMINKARTANON ALA-ASTEEN KOULUN LUKUVUOSITIEDOTE 2015 2016 TERVETULOA LUKUVUOTEEN 2015-2016! Tähän lukuvuoteen kohdistuu paljon innostavia odotuksia. Koulumme uusi opetussuunnitelma valmistuu tämän lukuvuoden

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen

Lisätiedot

NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO

NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO OPPILAS- JA OPISKELUHUOLLON OSA-ALUEET YHTEISÖLLINEN OPISKELUHUOLTO yhteisöllistä, ensisijaisesti ehkäisevää työtä YKSILÖKOHTAINEN OPISKELUHUOLTO yksilöllistä tukea monialaista

Lisätiedot

AKAAN LUKIO. Vanhempainilta 1A ja 1B

AKAAN LUKIO. Vanhempainilta 1A ja 1B AKAAN LUKIO Vanhempainilta 1A ja 1B 11.10.2018 ILLAN AIHEET lukion ja opettajien esittely tavoitteista lukio-opiskelusta KYSYMYKSIÄ JA KESKUSTELUA! 1.vuosikurssin ryhmänohjaajat 1A Tanja Merikari, ruotsi,

Lisätiedot

NIINIVAARAN KOULUN KOULUVIESTI

NIINIVAARAN KOULUN KOULUVIESTI NIINIVAARAN KOULUN KOULUVIESTI Lukuvuosi 2013 2014 Niinivaaran koulu turvallinen paikka oppia ja kasvaa 2 SISÄLLYSLUETTELO Rehtorin palsta 3 Yhteystietoja 4 Koulun opettajat, avustajat ja luokat 5 Pienluokat

Lisätiedot

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan koulu yhtenäisperuskoulu = luokka-asteet 1-9 lukuvuonna 2018-19 Metsokankaan koulussa opiskelee noin 1360 peruskoululaista ekaluokkalaisia ilmoittautunut noin

Lisätiedot

1. Kolmiportainen tuki

1. Kolmiportainen tuki 1 1. Kolmiportainen tuki Erityinen tuki Suunnataan pedagogiseen selvitykseen perustuen, opetuspäällikön päätöksellä oppilaalle, jonka selviytyminen perusopetuksesta edellyttää yksilöllisiä opetusjärjestelyjä.

Lisätiedot

TERVETULOA KOULUUN! KARHUSUON KOULU LUKUVUOSI 2008-09

TERVETULOA KOULUUN! KARHUSUON KOULU LUKUVUOSI 2008-09 TERVETULOA KOULUUN! KARHUSUON KOULU LUKUVUOSI 2008-09 TERVETULOA KOULUUN! Uusi kouluvuosi alkoi ilman yllätyksiä. Kaikki ne oppilaat ja opettajat, joita odotettiin, tulivat kouluun 12.8. ja työt on saatu

Lisätiedot

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan koulu yhtenäisperuskoulu = luokka-asteet 1-9 lukuvuonna 2019-20 Metsokankaan koulussa opiskelee noin 1430 peruskoululaista ekaluokkalaisia ilmoittautunut noin

Lisätiedot

Konginkankaan koulu lukuvuonna

Konginkankaan koulu lukuvuonna Konginkankaan koulu lukuvuonna 2016-2017 Tiedote kotiin Kasvun ja oppimisen lautakunnan puh.joht. Seppo Ruotsalainen 040 510 6806 Koulun johtokunnan puheenjohtaja Jari Halttunen 040 779 1029 Kaupungin

Lisätiedot

qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå

qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå Ruonalan koulu asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf ghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjk Lukuvuositiedote

Lisätiedot

Tervetuloa Hannunniitun kouluun!

Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Yhdessä kulkien, matkalla kasvaen, kaikesta oppien. - Saara Mälkönen 2015- PERUSOPETUS Perusopetuksen on annettava mahdollisuus monipuoliseen kasvuun, oppimiseen ja terveen

Lisätiedot

Hämeenlinnan peruskoulujen opas maahanmuuttajaperheille

Hämeenlinnan peruskoulujen opas maahanmuuttajaperheille Hämeenlinnan peruskoulujen opas maahanmuuttajaperheille HÄMEENLINNAN PERUSKOULUJEN OPAS MAAHANMUUTTAJAPERHEILLE Tervetuloa Hämeenlinnaan! Tässä oppaassa kerrotaan lyhyesti kuinka voit ilmoittaa lapsesi

Lisätiedot

Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen

Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen - oppilaslähtöinen näkökulma Helsinki 27.4.2012 Marja Kangasmäki Kolmiportainen tuki Erityinen tuki Tehostettu tuki Yleinen tuki Oppimisen ja koulunkäynnin

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2015-2016 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

Hyvää alkavaa lukuvuotta koko Vanttilan kouluyhteisö!

Hyvää alkavaa lukuvuotta koko Vanttilan kouluyhteisö! Hyvää alkavaa lukuvuotta koko Vanttilan kouluyhteisö! Uusi lukuvuosi on jälleen kerran alkanut. Vanttilan koulussa se on seitsemäs lukuvuosi. Satojen lasten ja nuorten ääni kuuluu taas pihalla ja käytävillä.

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI. esi- ja perusopetuksessa

KOLMIPORTAINEN TUKI. esi- ja perusopetuksessa KOLMIPORTAINEN TUKI esi- ja perusopetuksessa YLEINEN TUKI * kaikille suunnattu, tilapäinen tuki * arviointi tapahtuu yleisopetuksen opetussuunnitelman mukaan * oppilaalle voidaan laatia oppimissuunnitelma

Lisätiedot

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan koulu yhtenäisperuskoulu = luokka-asteet 1-9 lukuvuonna 2017-18 Metsokankaan koulussa opiskelee noin 1260 peruskoululaista ekaluokkalaisia ilmoittautunut noin

Lisätiedot

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT I MINULLA EI OLE HUOLTA OPETUS-, PERHE- (kouluterveydenhuolto) ja TERVEYSPALVELUT (kuntoutus) SEKÄ PERHEIDEN OMATOIMISUUS TÄYDENTÄVÄT

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun Tervetuloa kouluun 2018 2019 Tervetuloa kouluun Opas uusille oppilaille ja Lukuvuosi heidän huoltajilleen 2016-2017 ASKOLAN KUNTA Askolan kunta Sivistystoimi Sivistystoimi Tärkeitä päivämääriä Kouluun

Lisätiedot

HINNERJOEN KOULUN TOIMINTAKULTTUURI

HINNERJOEN KOULUN TOIMINTAKULTTUURI HINNERJOEN KOULUN TOIMINTAKULTTUURI Päivitetty 3.10.2016 KOULUN HENKILÖKUNTA 1-2lk:n luokanopettaja, rehtori Johanna Rinteelä 044-4224601 3-4lk:n luokanopettaja Johanna Lassila (31.12.2016 saakka) ja Kati

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan päätöksen mukaiset työ-/loma-ajat. Lauantaityöpäivät: Liikunta- ja liikenneturvallisuuspäivä

Sivistyslautakunnan päätöksen mukaiset työ-/loma-ajat. Lauantaityöpäivät: Liikunta- ja liikenneturvallisuuspäivä Pyhäjoen kunta Yppärin koulun vuosisuunnitelma lv. 2017-2018 1. Koulun perustiedot: Oppilasmäärä: 54 oppilasta ja 10 esikoululaista Perusopetusryhmien määrä: 3, lisäksi esikouluryhmä 2. Lukuvuoden työ-/ja

Lisätiedot

LUKUVUOSITIEDOTE KUHANIEMEN KOULU

LUKUVUOSITIEDOTE KUHANIEMEN KOULU LUKUVUOSITIEDOTE 2016-2017 KUHANIEMEN KOULU Kouluvuoden työajat 2016 2017 : Syyslukukausi 10.8. 21.12.2016 Syysloma viikolla 42 17.10. 23.10.2016 Joululoma 22.12.2016 8.1.2017 Kevätlukukausi 9.1. 3.6.2017

Lisätiedot

Töissä koulussa Lukuvuosi 2015-2016. Talkootie 37, 01350 Vantaa

Töissä koulussa Lukuvuosi 2015-2016. Talkootie 37, 01350 Vantaa Töissä koulussa Lukuvuosi 2015-2016 Talkootie 37, 01350 Vantaa 1 Sisällys Aamu- ja välipala 4 Arviointi 4 Erityisopetus 4 Fronter 5 Hammashoito 5 Henkilökunta 6 IT koulussa 8 Juhlat ja muut tapahtumat

Lisätiedot

IHODEN KOULUN LUKUVUOSITIEDOTE 2015-2016

IHODEN KOULUN LUKUVUOSITIEDOTE 2015-2016 IHODEN KOULUN LUKUVUOSITIEDOTE 2015-2016 Ihoden koulun uusi osa valmistui kesäkuussa 2015 Ihoden koulu Ihoden kylätie 27 27320 Ihode etunimi.sukunimi@pyharanta.fi Puhelin: Ihoden koulun opettajainhuone

Lisätiedot

Puhelinnumerot. (e-mail: etunimi.sukunimi@forssa.fi)

Puhelinnumerot. (e-mail: etunimi.sukunimi@forssa.fi) Forssan yhteislyseo Lyseokatu 2, 30100 Forssa forssan-yhteislyseo.onedu.fi valinnat ja suoritukset: wilma.forssa.fi e-mail: yhteislyseo@forssa.fi viranomaissähköposti: kirjaamo@forssa.fi Puhelinnumerot

Lisätiedot

11.8.2014 23.12.2014 Kevätlukukausi

11.8.2014 23.12.2014 Kevätlukukausi Kunta Pomarkku LUKUVUOSISUUNNITELMA*) Lukio Lukuvuosi 2014-2015 YHTEYSTIEDOT Koulu Lähiosoite Lukiontie 5 Postinumero 29630 Telekopionumero 5505 674 Postitoimipaikka Pomarkku Sähköposti lukio@edu.pomarkku.fi

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA PERUSOPETUSLAKI Perusopetuslain muutos voimaan 1.1.2011 Lain lähtökohtana on oppilaan oikeus saada oppimiseen ja koulunkäyntiin tarvitsemansa tuki oikea-aikaisesti

Lisätiedot

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto 11.2.2013 Arja Korhonen Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 1 Kolmiportaisen tuen tavoitteena: Oppilaita tuetaan suunnitelmallisesti etenevän ja vahvistuvan

Lisätiedot

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön

Lisätiedot

Rehtorin palsta. Hyvät oppilaat, vanhemmat, koulun muu henkilökunta ja opettajat.

Rehtorin palsta. Hyvät oppilaat, vanhemmat, koulun muu henkilökunta ja opettajat. Rehtorin palsta Hyvät oppilaat, vanhemmat, koulun muu henkilökunta ja opettajat. Koulutyö on kesän jälkeen päässyt hyvään vauhtiin. Kulunut kesä on ollut melko kolea ja sateinen. Sää on jatkunut samankaltaisena

Lisätiedot

PARKANON YHTENÄISKOULU

PARKANON YHTENÄISKOULU PARKANON YHTENÄISKOULU Koulu- ja kulttuurikampus Kaarna, Satakunnankatu 36, 39700 Parkano TIEDOTUSLEHTI PERUSOPETUKSEN 7. LUOKKIEN OPPILAILLE JA NÄIDEN HUOLTAJILLE KESÄKUU 2019 REHTORIN TERVEHDYS Yläluokille

Lisätiedot

Tiivistelmä Munkkivuoren ala-asteen koulun koulukohtaisesta opetussuunnitelmasta

Tiivistelmä Munkkivuoren ala-asteen koulun koulukohtaisesta opetussuunnitelmasta Tiivistelmä Munkkivuoren ala-asteen koulun koulukohtaisesta opetussuunnitelmasta MUNKKIVUOREN ALA-ASTEEN KOULUSSA LUODAAN MEIDÄN KOULU -HENKEÄ Koulussa arvostetaan kaikkia niin lapsia kuin aikuisia. Koulussa

Lisätiedot

Paijalan koulu 2013-2014

Paijalan koulu 2013-2014 Paijalan koulu 2013-2014 Koulu alkaa, loppuu, huilataan Oppitunnit menevät seuraavasti: 08.15 09.00 09.00 09.45 09.45 10.00 (Välitunti) 10.00 10.45 10.45 11.30 (Ruokatunti 1-4. luokkalaisille) 11.30 12.15

Lisätiedot

klo Jokivarren koulu Antti Ketonen, perusopetuksen rehtori

klo Jokivarren koulu Antti Ketonen, perusopetuksen rehtori 22.8.2018 klo 17.30 Jokivarren koulu Antti Ketonen, perusopetuksen rehtori Jokivarren koulu Yhtenäinen peruskoulu ykkösestä ysiin Hiukan alle 600 oppilasta 50 opettajaa, 25 koulunkäyntiavustajaa Toimistosihteeri

Lisätiedot

Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki

Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Oppilashuolto Huittisissa Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena 1.11.2017 Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Tuen ja oppilashuollon selvitystyö Huittisissa käynnistettiin keväällä

Lisätiedot

Henkilöstö Tulostettu: Henkilöstö. Kopio: Seunala, Eija 1/7

Henkilöstö Tulostettu: Henkilöstö. Kopio: Seunala, Eija 1/7 Henkilöstö Kopio: Seunala, Eija 1/7 Sisällysluettelo Henkilöstö Hallinto Oppilashuolto Orimattilan yhteiskoulu Opettajat Opettajien yhteystiedot Henkilökunta Henkilökunnan yhteystiedot Kopio: Seunala,

Lisätiedot

lisäksi keväällä 1 päivä myöhemmin sovitun mukaisesti

lisäksi keväällä 1 päivä myöhemmin sovitun mukaisesti ************************************************************************ Saaren koulun työsuunnitelma lukuvuonna 2014-15 ************************************************************************ 1. Koulun

Lisätiedot

Koulun työsuunnitelma

Koulun työsuunnitelma Koulun työsuunnitelma Iitin kunta Koulutuspalvelut Lukuvuosi 2013-2014 Tillolan koulu Vuosiluokat 1-6 1 1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely Perusopetusasetus (20.11.1998/852)

Lisätiedot

Peruskouluissa. Tuen kolmiportaisuus

Peruskouluissa. Tuen kolmiportaisuus Tuki annetaan mahdollisuuksien mukaan omassa tutussa ympäristössä ja luokassa. Tarpeen kasvaessa tukimuotoja voidaan lisätä joustavasti ja päinvastoin. Tuen kolmiportaisuus Peruskouluissa 3 Tuen kolmiportaisuus

Lisätiedot

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi 2015-16

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi 2015-16 METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ Lukuvuosi 2015-16 Luokat ja henkilökunta Ensi lukuvuoden 4A ja 4B 5ABCDE laaja-alainen erityisopettaja Päivi Juustila englannin ja saksan opettaja teknisen työn opettaja koulunkäynnin

Lisätiedot

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Tuettu oppimispolku Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Turvallinen ja yhtenäinen oppimispolku Porvoossa halutaan turvata lapsen

Lisätiedot

Oppilaan nimi: luokka: rehtori Hannu Isolauri (02) 2629 653 050 3101653. apulaisrehtori Matti Palmunen (02) 2629 257 050 4323625

Oppilaan nimi: luokka: rehtori Hannu Isolauri (02) 2629 653 050 3101653. apulaisrehtori Matti Palmunen (02) 2629 257 050 4323625 LUOSTARIVUOREN KOULUN OPISKELUOPAS 2015 2016 1 Oppilaan nimi: luokka: KOULUN YHTEYSTIEDOT LUOSTARIVUOREN KOULU Luostarinkatu 13, 20700 Turku http://info.edu.turku.fi/luostarivuori/ KOULUN HENKILÖKUNTA

Lisätiedot

AITTAKORVEN KOULU LUKUVUOSI

AITTAKORVEN KOULU LUKUVUOSI AITTAKORVEN KOULU LUKUVUOSI 2016-2017 REHTORI: 040-7009994 Pekka Posti OPETTAJAT: 1a Ville Vahvanen 040-6883707 1b Elina Järvinen 2a Anni Rantanen 2b Eva Lähdes 3a Hanna Räsänen 3b Henna Kalima 4a Johanna

Lisätiedot

Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa. Sivistystoimi

Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa. Sivistystoimi Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa Sivistystoimi Sisällysluettelo Oppilashuolto lapsen koulunkäyntiä tukemassa... 3 Koulukuraattoreiden ja koulupsykologien tarjoama tuki... 4 Koulukuraattori...

Lisätiedot

KARVETIN KOULUN KUULUMISIA ELOKUU 2015

KARVETIN KOULUN KUULUMISIA ELOKUU 2015 KARVETIN KOULUN KUULUMISIA ELOKUU 2015 TERVETULOA KOULUUN Kesäloman jälkeen on taas aika ryhtyä töihin. Toivotamme sekä vanhat että uudet oppilaat tervetulleiksi. Oppilaita on tällä hetkellä 209. Uusia

Lisätiedot

************************************************************************ Saaren koulun työsuunnitelma lukuvuonna 2015 16

************************************************************************ Saaren koulun työsuunnitelma lukuvuonna 2015 16 ************************************************************************ Saaren koulun työsuunnitelma lukuvuonna 2015 16 ************************************************************************ 1. Koulun

Lisätiedot

4 OPISKELUN YLEINEN TUKI 4.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ

4 OPISKELUN YLEINEN TUKI 4.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ 4 OPISKELUN YLEINEN TUKI 4.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ Lapsi ja nuori elää samanaikaisesti sekä kodin että koulun vaikutuspiirissä. Tämä edellyttää näiden kasvatusyhteisöjen vuorovaikutusta ja

Lisätiedot

GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016

GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 Opetuksen järjestäjä vastaa siitä, että oppilashuollon toteuttamista, arviointia ja kehittämistä varten laaditaan

Lisätiedot