Helsingin kaupunki Pöytäkirja Sivu 1(7) Sosiaali- ja terveystoimiala
|
|
- Joonas Salonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Helsingin kaupunki Pöytäkirja Sivu 1(7) 4 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Päätös Perheoikeudellisten asioiden päällikkö päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen ja haastatteluissa osoitetun sopivuuden perusteella yhteiskuntatieteiden maisteri Tarja Rönkön sosiaalityöntekijän vakituiseen virkaan (vakanssinumero , toimintayksikkö , työpiste ) lukien 3014,76 euron tehtäväkohtaisen kuukausipalkan mukaan määräytyvin palkkaeduin ja viranhoitomääräyksessä tarkemmin määrätyin ehdoin. Koeaika on ajalla Virkaan otettu on esittänyt selvityksen terveydentilastaan. Virkaan valittu on oikeutettu toimimaan sosiaalityöntekijän tehtävässä, kunnes hänen hakemuksensa Valvirassa on käsitelty. Kuitenkin enintään saakka. Päätöksen perustelut Sosiaalityöntekijän virka tuli avoimeksi vakituisen viranhaltija irtisanouduttua tehtävästään. Sosiaalityöntekijän virka (vakanssinumero ) on ollut julkisesti haettavana kaupungin sähköisen rekrytointipalvelun sisäisessä ja ulkoisessa haussa. n toimialajohtajan tekemän henkilöstöhallinnon delegointipäätöksen 13 ( ) mukaan sosiaalityöntekijän virkaan ottaa perheoikeudellisten asioiden päällikkö. Sosiaalityöntekijän tehtävänä on yhdessä työparinsa kanssa laatia tuomioistuimen pyytämiä lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 16 mukaisia alaikäisen lapsen huoltoon, asumiseen ja tapaamisoikeuteen liittyviä selvityksiä. Sosiaalityöntekijän viran kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammattihenkilölain 817/2015 (7, 32 ) mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus. Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito ja ruotsin kielen tyydyttävä suullinen taito.
2 Helsingin kaupunki Pöytäkirja Sivu 2(7) Tehtävään haetaan sosiaalityöntekijää, jolla on aikaisempaa kokemusta selvitystyöstä, perheoikeudellisista asioista ja/tai lastensuojelutyöstä. Lisäksi edellytetään hyviä yhteistyötaitoja, hyvää paineensietokykyä sekä kykyä hyvään kirjalliseen ilmaisuun. Perustuslain 125 :n mukaan viran yleiset nimitysperusteet ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Määräajassa hakemuksen jätti 15 hakijaa, kaksi hakijaa peruutti hakemuksensa myöhemmin. ********** ei tavoitettu haastattelua varten ja ********** ei sopinut ehdotetut haastattelu-ajat. Yhteenveto hakemuksen jättäneistä on tämän asian liitteenä 1. Samalla hakuilmoituksella haettiin sosiaalityöntekijää kolmeen avoimeen virkaan. Näistä yhteen (vakanssinumero ) valittiin valtiotieteiden maisteri **********. Vaadittu kelpoisuus on 11 hakijalla. Neljä hakijaa ei täyttänyt asetettuja kelpoisuusehtoja. Haastatteluun kutsuttiin hakemusten perusteella Tarja Rönkkö, ***********, ***********, ***********, **********, ********** sekä **********. Haastattelut suorittivat perheoikeudellisten asioiden päällikkö Katja Niemelä sekä johtava sosiaalityöntekijä Sari Tammela. *********** haastateltiin kahteen kertaan, koska johtava sosiaalityöntekijä Sari Tammela oli ensimmäisellä kerralla estynyt osallistumasta haastatteluun. ********** ensimmäisen haastattelun suorittivat perheoikeudellisten asioiden päällikkö Katja Niemelä ja elatusturvaasiantuntija Tuija Miettilä. Tarja Rönkkö on valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopistosta vuonna Hän on työskennellyt vuodesta 2015 lähtien Helsingin kaupungilla vakinaisessa virassa Maunulan lastensuojelun arvioinnin sosiaalityöntekijän tehtävissä. Hän on toiminut myös johtavan sosiaalityöntekijän viransijaisena Maunulassa. Vuodesta 2013 vuoteen 2014 hän työskenteli Vantaan turvakodilla sosiaalityöntekijänä. Sitä ennen hän työskenteli kahdeksan kuukautta Vantaan kaupungilla perhehoidon sosiaalityöntekijänä. Lopen kunnalla hän toimi lastensuojelun sosiaalityöntekijänä vuoden ja yksi kuukautta sekä Helsingin kaupungilla vuodesta 2008 vuoteen 2011 avohuollon sekä sijaishuollon lastensuojelun sosiaalityöntekijänä. Tarja Rönkön äidinkieli on suomi ja hänen ruotsinkielen taitonsa on tyydyttävä. ********** on valmistunut valtiotieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna Tällä hetkellä hän opiskelee Turun yliopistossa
3 Helsingin kaupunki Pöytäkirja Sivu 3(7) erikoissosiaalityöntekijäksi erikoistumissuuntanaan lapsi-, nuoriso- ja perhesosiaalityö. Lisäksi hän on käynyt vuoden pituisen poliisihallituksen lasten haastatteluja rikosselvittelyssä tekevien poliisien ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden erityiskoulutuksen. Hän on työskennellyt vuodesta 2010 lähtien sosiaalityöntekijänä HUS:n Lasten ja nuorten oikeuspsykologian yksikössä. Sitä ennen hän työskenteli Naisten linja Ry:ssä vuodesta 2008 vuoteen 2009 vapaaehtoistyön koordinaattorina sekä vuodesta 2004 vuoteen 2005 hän teki sosiaalityöntekijän sijaisuuksia aikuissosiaalityössä. ********** äidinkieli on suomi ja hänen ruotsinkielen taitonsa on tyydyttävä. ********** on suorittanut socionom tutkinnon Svenska social- och kommunalhögskolassa vuonna Hän on työskennellyt kuraattorina Helsingin kaupungilla vuodesta 2005 lähtien. Hän on toiminut myös sosiaali- ja kriisipäivystyksen poliisityön yksikössä vuosien 2014 ja 2016 välisenä aikana. Lisäksi hän on työskennellyt Helsingin kaupungilla sosiaalityöntekijänä lastensuojelun asumispalveluissa vuosina ********** puhuu äidinkielinään suomea ja ruotsia. ********** on valmistunut valtiotieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna Hän on työskennellyt Helsingin kaupungilla lastensuojelun sijoituksen sosiaalityöntekijänä vuodesta 2015 lähtien. Hän puhuu äidinkielinään suomea ja ruotsia. ********** valmistuu yhteiskuntatieteiden maisteriksi Itä-Suomen yliopistosta keväällä Hän on työskennellyt syksystä 2016 lähtien Matinkylä/Olarin lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijänä. Sitä ennen hän on työskennellyt mm. sijaisena lastensuojelun sosiaalityöntekijänä sekä sijais- että avohuollossa. Lisäksi hän on suorittanut yhden opintoihinsa liittyvän harjoittelun Kuopion perheoikeudellisessa yksikössä. ********** äidinkieli on suomi ja hänen ruotsinkielen taitonsa on tyydyttävä. ********** on valmistunut sosionomiksi Jyväskylän ammattikorkeakoulusta vuonna Hän on keväällä 2017 valmistumassa valtiotieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta. Tällä hetkellä hän on opintovapaalla. Hän on työskennellyt vuodesta 2008 lähtien Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirastossa sekä sosiaaliohjaajana että sosiaalityöntekijänä pääsääntöisesti aikuispuolen sosiaalityössä. ********** puhuu äidinkielinään suomea ja englantia. Hänen ruotsinkielen taitonsa on tyydyttävä. *********** on valmistunut filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna Tällä hetkellä hän opiskelee sosiaalityön perus- ja aineopintoja (yli 75 % suoritettu) Jyväskylän avoimessa yliopistossa. Hän on helmikuusta 2017 lähtien työskennellyt Järvenpäässä
4 Helsingin kaupunki Pöytäkirja Sivu 4(7) lastenvalvojana. Lisäksi hän on työskennellyt mm. lastenvalvojana Loviisan kaupungilla sekä Mäntsälän kunnassa. Hänen äidinkielensä on suomi ja hänen ruotsinkielen taitonsa on erinomainen. Haastatelluista Rönköllä, ***********, ********** ja ********** on virassa edellytetty sosiaalihuollon ammattihenkilölain mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus. Lähteenarolla on pitkä kokemus kuraattorin tehtävistä Helsingin kaupungin perusopetuslinjalla. ********** on kokemusta sosiaalityöntekijän tehtävästä lasten ja nuorten oikeuspsykologian yksiköstä. Rönköllä, *********** ja ********** on kokemusta lastensuojelussa tehtävästä sosiaalityöstä. Rönköllä on haastatelluista pisin ja monipuolisin kokemus lastensuojelusta ja lastensuojelussa tehtävästä arviointityöstä sekä siihen liittyvästä prosessista, joka muistuttaa selvitystyön prosessia. Koulutuksen, kokemuksen ja suoritettujen haastattelujen perusteella tehtävään päätettiin valita yhteiskuntatieteiden maisteri Tarja Rönkkö. Lisätiedot Sari Tammela puh johtava sosiaalityöntekijä sari.tammela(at)hel.fi Liitteet Hakijaluettelo, työavain Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Otteet Ote Otteen liitteet Virkaan otettu Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Viran muut hakijat Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Tiedoksi Taloushallintopalvelut Työnantajapalvelut
5 Helsingin kaupunki Pöytäkirja Sivu 5(7) MUUTOKSENHAKUOHJEET OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI Oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimusaika Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä - se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) - kunnan jäsen. Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen. Oikaisuvaatimusviranomainen Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta. Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava: Sähköpostiosoite: helsinki.kirjaamo@hel.fi Postiosoite: PL HELSINGIN KAUPUNKI Faksinumero: (09) Käyntiosoite: Pohjoisesplanadi 11-13
6 Helsingin kaupunki Pöytäkirja Sivu 6(7) Puhelinnumero: (09) (Yleishallinto, Energia ja Satama) (09) (Kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötoimi) (09) (Rakennus- ja ympäristötoimi) (09) (Sivistystoimi) (09) (Sosiaali- ja terveystoimi) Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö Pöytäkirja Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava - päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu - miten päätöstä halutaan oikaistavaksi - millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi - oikaisuvaatimuksen tekijä - millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen - oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
7 Helsingin kaupunki Pöytäkirja Sivu 7(7) Katja Niemelä Perheoikeudellisten asioiden päällikkö Pöytäkirja on pidetty nähtävänä yleisessä tietoverkossa osoitteessa
Helsingin kaupunki Pöytäkirja Sivu 1(7) Sosiaali- ja terveystoimiala
Helsingin kaupunki Pöytäkirja Sivu 1(7) 3 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 45-53-17 Päätös Perheoikeudellisten asioiden päällikkö päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen ja haastatteluissa
Sosiaali- ja terveystoimi, Asumisentuki, sosiaaliohjaajan viran täyttäminen, työavain Päätös
HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 1 (6) 3 Sosiaali- ja terveystoimi, Asumisentuki, sosiaaliohjaajan viran täyttäminen, työavain 7-701-18 Päätös Päätöksen perustelu Asumisen tuen arviointipäällikkö päätti ottaa
10 Kahden sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 10 Kahden sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 45-402-16 HEL 2016-006276 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti ottaa
Koeaika on puolet virkasuhteen kestosta. Työhöntulotarkastusta ei tarvitse esittää. Sijaisuuden täyttämiseen ei tarvita täyttölupaa.
2 Sosiaalityöntekijän viransijaisuuden täyttäminen, työavain 7-637-17 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelutarpeen arvioinnin johtava sosiaalityöntekijä päätti ottaa koulutuksen ja kokemuksen perusteella
HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 1 (6) SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALA Perhe- ja sosiaalipalvelut palvelukokonaisuus Vammaistyö Vammaisten sosiaalityö
HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 1 (6) 2 Sosiaalityöntekijän viransijaisen valinta, työavain 7-968-17 Päätös n eteläinen toimipiste 1:n johtava sosiaalityöntekijä päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen ja haastattelussa
Psykiatrisen sairaalahoidon sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain
2 Psykiatrisen sairaalahoidon sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 7-412 18 Päätös Päätöksen perustelu päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen ja haastattelussa osoitetun sopivuuden perusteella
10 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 10 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 45-1279-16 HEL 2016-014443 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti poistaa tekemänsä päätöksen 25.1.2017
HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 1 (7) SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALA Terveys- ja päihdepalvelut -palvelukokonaisuus Psykiatria- ja päihdepalvelut
HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 1 (7) 2 Sosiaali-ja terveystoimi,, Sosiaalityöntekijän virka työavain 7-136-17 Päätös päätti ottaa koulutuksen ja kokemuksen perusteella sosiaalityöntekijä Ami Westerholmin
7 Perheoikeudellisten asioiden yksikön sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 7 Perheoikeudellisten asioiden yksikön sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 45-779-14 HEL 2014-008534 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Perheiden
19 Sosiaalityöntekijän virkaan valinta, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 19 Sosiaalityöntekijän virkaan valinta, työavain 7-353-18 HEL 2018-006148 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen ja haastattelussa
2 Sosiaalityöntekijän viransijaisuuden täyttäminen, työavain Päätös
HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 1 (6) 1 2 Sosiaalityöntekijän viransijaisuuden täyttäminen, työavain 7-1381-18 Päätös Päätöksen perustelu päätti valita työkokemuksen, koulutuksen ja vaadittavan kielitaidon
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 (4) SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALA Terveys- ja päihdepalvelut Psykiatria- ja päihdepalvelut
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 (4) 12 päihdepoliklinikan sosiaalityöntekijän virkaan valinta, työavain 7-1618-18 Päätös päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen ja haastattelussa osoitetun sopivuuden perusteella
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 (4) SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALA Terveys- ja päihdepalvelut Psykiatria- ja päihdepalvelut 22.8.
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 (4) 8 Kalasataman psykiatrian poliklinikan sosiaalityöntekijän virkaan valinta, työavain 7-1217-18 Päätös päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen ja haastattelussa osoitetun
8 Sosiaalityöntekijän virka, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 8 Sosiaalityöntekijän virka, työavain 45-306-16 HEL 2016-004649 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päällikkö päätti koulutuksen, työkokemuksen
3 Etelän sosiaalityö, sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 3 Etelän sosiaalityö, sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 45-1412-15 HEL 2016-000949 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa koulutuksen,
9 Sosiaalityöntekijän kahden viransijaisuuden täyttäminen, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 9 Sosiaalityöntekijän kahden viransijaisuuden täyttäminen, työavain 45-651-15 HEL 2015-008326 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti
Lisätiedot Sanna Teiro, johtava sosiaalityöntekijä, puhelin: sanna.teiro(a)hel.fi
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 20 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen HEL 2014-008275 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti koulutuksen, työkokemuksen sekä
4 Lännen psykiatria- ja päihdekeskus, Lääkärin viran täyttäminen, työavain. Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 4 Lännen psykiatria- ja päihdekeskus, Lääkärin viran täyttäminen, työavain 45-394-16 HEL 2016-005315 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa koulutuksen
6 Pohjoisen sosiaali- ja lähityön sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 6 Pohjoisen sosiaali- ja lähityön sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 45-1231-14 HEL 2014-013114 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Pohjoisen sosiaali-
7 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain
n päällikkö 7 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 7-1175-18 Päätös n päällikkö päätti ottaa koulutuksen ja työkokemuksen perusteella sosiaalityöntekijä Sinikka Viitasen sosiaalityöntekijän
4 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1(4) Sosiaali- ja terveystoimiala Perhe- ja sosiaalipalvelut Lapsiperheiden hyvinvointi ja terveys 14.6.2018 Perheiden erityispalvelut Perheneuvola 4 Sosiaalityöntekijän viran
14 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 14 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 45-333-17 HEL 2017-005185 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti koulutuksen,
7 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen; Etelän sosiaalityö, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 7 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen; Etelän sosiaalityö, työavain 45-1433-14 HEL 2015-002380 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti koulutuksen, työkokemuksen
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 (4) SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALA Terveys- ja päihdepalvelut Psykiatria- ja päihdepalvelut 10.4.
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 (4) 5 Kalasataman psykiatrian poliklinikan sosiaalityöntekijän virkaan valinta, työavain 7-402-18 Päätös päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen ja haastattelussa osoitetun
2 Sosiaalityöntekijän viransijaisuuden täyttäminen, työavain Koeaika on puolet virkasuhteen kestosta.
2 Sosiaalityöntekijän viransijaisuuden täyttäminen, työavain 7-1022 17 Päätös Lapsiperheiden palvelutarpeen arvioinnin ja tuen johtava sosiaalityöntekijä päätti ottaa koulutuksen ja työkokemuksella osoitetun
7 Sosiaali- ja terveysvirasto, Viiskulman terveysaseman lääkärin virka. Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 7, Viiskulman terveysaseman lääkärin virka HEL 2017-003873 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti valita lääketieteen lisensiaatti Paula Johanna Markkasen
8 Psykiatrian ja päihdehuollon erityispalvelut, ylilääkärin virka, työavain. Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 8 Psykiatrian ja päihdehuollon erityispalvelut, ylilääkärin virka, työavain 45-88-16 HEL 2016-002895 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa koulutuksen,
26 Sosiaalityöntekijän viransijaisuuden täyttäminen, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 26 Sosiaalityöntekijän viransijaisuuden täyttäminen, työavain 45-1102- 14 HEL 2014-010759 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti
3 Lastenvalvojan viran täyttäminen, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 3 Lastenvalvojan viran täyttäminen, työavain 45-1373-16 HEL 2017-002810 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa koulutuksen, kielitaidon, kokemuksen ja
2 Helsingin vastaanottokeskuksen sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain
HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 1(7) 2 Helsingin vastaanottokeskuksen sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 7-92-17 Päätös päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen sekä haastattelussa osoitetun sopivuuden
2 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 2 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 45-1435-14 HEL 2015-002922 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti koulutuksen,
22 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 22 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 45-815-16 HEL 2016-009712 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päällikkö päätti ottaa
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Terveys- ja päihdepalvelut Terveysasemat ja sisätautien poliklinikka
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 3 Puistolan terveysaseman terveyskeskuslääkärin valinta, työavain 45-1303-15 HEL 2015-014221 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Pohjoisten terveysasemien johtava
Pohjoisen psykiatria- ja päihdekeskuksen kuuden sosiaalityöntekijän virkaan valinnat, työavain
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 (3) 2 kuuden sosiaalityöntekijän virkaan valinnat, työavain 7-1144-18 Päätös psykososiaalisen työn päällikkö päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen ja haastatteluissa osoitetun
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut Osastopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 28 Selvitys, arviointi ja sijoitus -toimiston sosiaalityöntekijän viran täyttäminen (työavain 45-366-16) HEL 2016-004585 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut -osaston
8 Sosiaali-ja terveysvirasto, Viiskulman terveyskeskuslääkärin virka. Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 8 Sosiaali-ja terveysvirasto, Viiskulman terveyskeskuslääkärin virka HEL 2017-003865 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti valita lääketieteen lisensiaatti
Sosiaalityöntekijän viransijaisuuteen valinta, työavain
HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 1 (8) 2 Sosiaalityöntekijän viransijaisuuteen valinta, työavain 7-528-18 Päätös HelppiSeniorin päätti ottaa koulutuksen, työkokemuksen ja haastattelussa osoitetun sopivuuden
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto 24/2015 Perhe- ja sosiaalipalvelut Lastensuojelu Lastensuojelun johtaja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 36 Malmin lastensuojelutarpeen arvioinnin johtavan sosiaalityöntekijän viran täyttäminen HEL 2015-009608 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa koulutuksen,
6 Sosiaaliohjaajan viran täyttäminen; Idän sosiaaliohjaus 1, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 6 Sosiaaliohjaajan viran täyttäminen; Idän sosiaaliohjaus 1, työavain 45-1547-14 HEL 2015-001499 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti koulutuksen, työkokemuksen
5 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen. Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 5 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen HEL 2015-006937 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen ja
Otteen liitteet. Taloushallintopalvelut, palveluvastaava Henkilöstöpalvelut, henkilöstöasiantuntija
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 11 Kahden(2) sosiaalityöntekijän viran täyttämättä jättäminen, Lännen sosiaalityö ; Työavain 45-455-14 HEL 2014-006862 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Sosiaali- ja terveysvirasto 10/2015 Perhe- ja sosiaalipalvelut Lastensuojelun johtaja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 17 Lastensuojelun johtavan sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 45-251-15 HEL 2015-004182 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimistopäällikkö päätti
2 Sosiaalityöntekijän viransijaisuuden täyttäminen, työavain
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) yksikkö 20.6.2017 2 Sosiaalityöntekijän viransijaisuuden täyttäminen, työavain 45-516-17 Päätös Sosiaalipäivystyksen johtava sosiaalityöntekijä päätti ottaa koulutuksen,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 55/2014 Talous- ja tukipalvelut 03.10.2014 Osastopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 400 Asiakasmaksut ja perintä -yksikön taloussihteerin viran täyttäminen, työavain 45-793-14 HEL 2014-011663 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Talous- ja tukiosaston
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 (4) SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALA Terveys- ja päihdepalvelut Psykiatria- ja päihdepalvelut 22.8.
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 (4) 9 Kalasataman psykiatrian poliklinikan sosiaalityöntekijän virkaan valinta, työavain 7-1224-18 Päätös päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen ja haastattelussa osoitetun
Lisätiedot Tuija Huikuri, johtava sosiaalityöntekijä, puhelin: tuija.huikuri(a)hel.fi. Otteen liitteet
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 13 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen haettavaksi julistamatta. HEL 2014-006970 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti täyttää
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Tietotekniikka- ja viestintäosasto 08.01.2018 2 Johtavan sovittelunohjaajan viransijaisuuden täyttäminen HEL 2018-000035 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Vs.
6 Sosiaali- ja terveysvirasto, Lauttasaaren terveysasema, terveyskeskuslääkärin viran täyttäminen. Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 6 Sosiaali- ja terveysvirasto, Lauttasaaren terveysasema, terveyskeskuslääkärin viran täyttäminen HEL 2015-008752 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti valita
14 Sijoituksen sosiaalityö toimistosihteerin virka, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 14 Sijoituksen sosiaalityö toimistosihteerin virka, työavain 45-937-14 HEL 2014-009863 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti koulutuksen,
21 Ylihoitajan virkaan valinta neuvola- ja perhetyön jaokseen, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 21 Ylihoitajan virkaan valinta neuvola- ja perhetyön jaokseen, työavain 45-788-14 HEL 2014-008582 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lapsiperheiden hyvinvointi-
9 Terveyskeskuslääkärin viran täyttäminen Perhe - ja sosiaalipalveluissa Työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 9 Terveyskeskuslääkärin viran täyttäminen Perhe - ja sosiaalipalveluissa Työavain 45-1237-14 HEL 2014-013994 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lisätiedot Johtajalääkäri
6 Kuntoutuksen osaamiskeskuksen osastonlääkärin viran täyttäminen, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 6 Kuntoutuksen osaamiskeskuksen osastonlääkärin viran täyttäminen, työavain 45-512-16 HEL 2016-007931 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Kuntoutuksen osaamiskeskuksen
6 Sosiaali- ja terveysvirasto, etelän sosiaalityö, sosiaaliohjaajan virka, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 6, etelän sosiaalityö, sosiaaliohjaajan virka, työavain 45-1413-15 HEL 2016-002255 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen ja
28 Idän aikuissosiaalityön johtavan sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 28 Idän aikuissosiaalityön johtavan sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 45-185-17 HEL 2017-005344 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa
7 Suursuon sairaalan apulaisylilääkärin virkavalinta, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 7 Suursuon sairaalan apulaisylilääkärin virkavalinta, työavain 45-174- 17 HEL 2017-002150 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa koulutuksen, työkokemuksen
6 Maahanmuuttoyksikkö, sosiaalityöntekijän viran täyttäminen; 2-virkaa, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 6 Maahanmuuttoyksikkö, sosiaalityöntekijän viran täyttäminen; 2-virkaa, työavain 45-381-16 HEL 2016-005281 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa koulutuksen,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Sosiaali- ja terveysvirasto Perhe- ja sosiaalipalvelut Vammaistyö Vammaisten sosiaalityön päällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 4 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 45-1388-15 HEL 2016-001704 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti valita koulutuksen, kokemuksen ja haastattelun
2 Palvelualueiden lääkäripalvelut, terveyskeskuslääkärin viran täyttäminen, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 2 Palvelualueiden lääkäripalvelut, terveyskeskuslääkärin viran täyttäminen, työavain 45-1290-16 HEL 2017-000247 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Kaupunginsairaalan
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia. liittyy kuuden kuukauden koeaika.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 4 Sovittelunohjaajan viran täyttäminen HEL 2018-007036 T 00 01 00 Päätös Päätöksen perustelut Oto. viestintäjohtaja päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen ja haastattelussa
Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Tiedoksi Palveluvastaava
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 4 Viiskulman terveysaseman terveyskeskuslääkärin vakinaistaminen, työavain 45-552-14 HEL 2014-006672 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti koulutuksen, työkokemuksen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto Talous- ja tukipalvelut Osastopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 80, Asiakasmaksut ja perintä -yksikön taloussihteerin viran täyttäminen, työavain 45-166-17 HEL 2017-001961 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut -osaston osastopäällikkö
7 Terveyskeskuslääkärin virkaan valinta, Vuosaaren terveysasema, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 7 Terveyskeskuslääkärin virkaan valinta, Vuosaaren terveysasema, työavain 45-1410-14 HEL 2014-014737 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lisätiedot päätti koulutuksen,
23 Sosiaalityöntekijän virka. Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 23 Sosiaalityöntekijän virka HEL 2015-009885 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen ja haastattelussa
10 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen; Idän sosiaalityö, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) 10 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen; Idän sosiaalityö, työavain 45-1505-14 HEL 2015-002037 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti kumota päätöksen 8
2 Sosiaaliohjaaja viransijaisuuden täyttäminen, työavain
HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 1 (7) 2 Sosiaaliohjaaja viransijaisuuden täyttäminen, työavain 7-1141-18 Päätös HelppiSeniorin päätti ottaa koulutuksen, työkokemuksen ja haastattelussa osoitetun sopivuuden
2 Sosiaali- ja terveystoimiala, nuorisoaseman sosiaaliterapeutin viran täyttäminen, työavain
HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 1 (7) 2 Sosiaali- ja terveystoimiala, nuorisoaseman sosiaaliterapeutin viran täyttäminen, työavain 7-781-17 Päätös päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen ja haastattelussa osoitetun
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto Terveys- ja päihdepalvelut Terveysasemat ja sisätautien poliklinikka
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 5 Sotev, Pihlajamäen terveysasema, terveyskeskuslääkärin virka, työavain 45-144-16 HEL 2016-003065 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti valita lääketieteen
Lisätiedot Pirkko Turpeinen, lastenkotitoiminnan päällikkö, puhelin: pirkko.turpeinen(a)hel.fi
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 4 Toivolan lastenkodin vastaavan ohjaajan viran täyttäminen, työavain 45-488-14 HEL 2014-007446 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Pirkko Turpeinen päätti koulutuksen,
3 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, idän sosiaali- ja lähityö, työavain. Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 3 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, idän sosiaali- ja lähityö, työavain 45-563-16 HEL 2016-006120 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Idän sosiaali- ja lähityön
Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Otteet. Otteen liitteet. Henkilöstöasiantuntija
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 11, liikaa maksetun palkan takaisinperintä HEL 2016-005678 T 01 02 01 08 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että ********** peritään takaisin hänelle liikaa maksetut
2 Kotihoidonohjaajan viransijaisuuden täyttäminen, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 2 Kotihoidonohjaajan viransijaisuuden täyttäminen, työavain 45-523- 16 HEL 2016-005679 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen
Lisätiedot Hanna Maarit Tarvainen, toimistosihteeri, puhelin: hanna.m.tarvainen(a)hel.fi. 1 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 16, liikaa maksettujen kilometrikorvausten takaisinperintä HEL 2016-007457 T 01 02 01 08 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että ********** peritään takaisin hänelle
Otteet Otteen liitteet
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 1 Etelän terveysasemien johtavan ylilääkärin pöytäkirjan nähtävilläolo vuonna 2014 Päätös päätti, että Etelän terveysasemien johtavan ylilääkärin pöytäkirjat pidetään
5 Palliatiivisen poliklinikan apulaisylilääkärin virkavalinta, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 5 Palliatiivisen poliklinikan apulaisylilääkärin virkavalinta, työavain 45-24-17 HEL 2017-002554 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa koulutuksen,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen palvelukokonaisuus
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 10 Leikkipuistoyksikkö Kampinmalmi-Lauttasaari-Töölön johtavan leikkipuisto-ohjaajan valinta HEL 2017-005992 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa sosionomi
2 Sosiaaliohjaajan viran täyttäminen, Hietaniemenkadun palvelukeskus, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 2 Sosiaaliohjaajan viran täyttäminen, Hietaniemenkadun palvelukeskus, työavain 45-1528-14 HEL 2015-001523 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Taru Neiman päätti
4 Helsingin vastaanottokeskuksen sosiaaliohjaajan viran täyttäminen, työavain
HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 1(7) 4 Helsingin vastaanottokeskuksen sosiaaliohjaajan viran täyttäminen, työavain 7-588-17 Päätös päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen sekä haastattelussa osoitetun sopivuuden
1 Hel Tutkimuslupahakemus HV
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 8 Päätös tutkimusluvan jatkohakemuksesta HEL 2013-016097 HEL 2013-016097 T 13 02 01 Päätös Psykiatria- ja päihdepalvelujen vs. johtaja Leea Muhonen päätti hyväksyä **********
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Tekniikka ja logistiikka
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 14 Stadin ammattiopisto, S2-opetus ja äidinkielen lehtorin virka, työavain 25-354-16 HEL 2016-006090 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori päätti
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 45 Kaupunkiympäristön toimialan palvelut ja luvat -palvelukokonaisuuden ympäristöpalvelun ympäristönsuojeluyksikön maaperä ja jätteet -tiimin tiimipäällikön viran täyttäminen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen palvelukokonaisuus
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 8 Varhaiskasvatusyksikkö Louhikko-Pyynikin päiväkodinjohtajan viran täyttäminen HEL 2017-004072 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa lastentarhanopettaja
11 Kotihoidon ohjaajan viran täyttäminen, työavain 45-766-14. Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 11 Kotihoidon ohjaajan viran täyttäminen, työavain 45-766-14 HEL 2014-009231 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti koulutuksen, työkokemuksen sekä haastattelujen
2 Etelän sosiaali- ja lähityö, vanhuspalvelujen sosiaalityöntekijän virka, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 2 Etelän sosiaali- ja lähityö, vanhuspalvelujen sosiaalityöntekijän virka, työavain 45-42-16 HEL 2016-001973 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa koulutuksen,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto 2/2015 Terveys- ja päihdepalvelut Terveysasemat ja sisätautien poliklinikka 13.02.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 2 Terveyskeskuslääkärin virkaan ottaminen Haagan terveysasemalle, työavain 45-1441-14 HEL 2015-000798 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti valita lääketieteen
Otteet Otteen liitteet
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 1 Pöytäkirjan nähtäväpito päätös Päätös Perhe - ja sosiaalipalvelujen johtajalääkäri päätti, että johtajalääkärin pöytäkirjat pidetään Helsingin kaupungin kirjaamossa
21 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen. Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 21 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen HEL 2015-008779 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen ja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunkisuunnitteluvirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 15 n asemakaavaosaston II asemakaavaarkkitehdin viran täyttäminen HEL 2016-000003 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti valita arkkitehti Arja Kasasen kaupunkisuunnitteluviraston
HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 1 (6) SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALA Sairaala-, kuntoutus ja hoivapalvelutpalvelukokonaisuus
HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 1 (6) 4 Kotihoidon ohjaajan viransijaisuuden täyttäminen,, Laakso 2, työavain 7-1102- 18 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen haastatteluissa osoitetun
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Liikuntavirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 70 n hallintopalveluiden lakimiehen viransijaisuuden täyttäminen HEL 2016-012955 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Va. liikuntajohtaja päätti ottaa liikuntaviraston
1 HEL Tutkimuslupahakemus 2 HEL Tutkimussuunnitelma. Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 12 Päätös tutkimuslupahakemukseen HEL 2014-014205 HEL 2014-014105 T 13 02 01 Päätös Palvelualueen johtaja päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimukselle "Kohti
1 HEL tutkimuslupa 2 HEL tutkimus suunnitelma
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 16 Päätös tutkimuslupahakemukseen HEL 2014-010496 HEL 2014-010496 T 13 02 01 Päätös Palvelualueen johtaja päätti myöntää hakemuksen mukaisesti tutkimusluvan **********
5 Etelän psykiatria- ja päihdekeskuksen avohoidon erikoislääkärin virkaan valinta, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 5 Etelän psykiatria- ja päihdekeskuksen avohoidon erikoislääkärin virkaan valinta, työavain 45-1100-15 HEL 2015-012852 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 14/2014 Perhe- ja sosiaalipalvelut Vammaistyö Vammaistyön johtaja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 23 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2014-012917 HEL 2014-012917 T 13 02 01 Päätös päätti myöntää tutkimusluvan ********** opinnäytetyölle "Asiakkaiden ja työvalmentajien
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Stadin aikuisopiston oppisopimusjohtaja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 4 Koulutustarkastajan virkasuhteinen tehtävä, työavain 25-831-16 HEL 2016-007704 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Oppisopimusjohtaja päätti kokonaisarvionperusteella
1 Tutkimuslupahakemus Tutkimussuunnitelma 3 Muut liitteet
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 68 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2016-010304 HEL 2016-010304 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut ja ehdot päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimuslupahakemukselle
1 Tutkimuslupahakemus 2 Tutkimussuunnitelma 3 Liite tutkimuslupahakemukseen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 18 Päätös tutkimuslupa-asiasta HEL 2014-003210 HEL 2014-003210 T 13 02 01 Päätös Psykiatria- ja päihdepalvelujen vs. johtaja Leea Muhonen päätti myöntää tutkimusluvan
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Sosiaali- ja terveysvirasto 9/2015 Perhe- ja sosiaalipalvelut Lastensuojelun johtaja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 15 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-002679 HEL 2015-002679 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimukselle "Arviointi-
Lisätiedot Kaarina Järvenpää, perhe- ja sosiaalipalvelujen johtajalääkäri, puhelin: 310 76109 kaarina.jarvenpaa(a)hel.fi
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 4 Lastenpsykiatrin virkaan valinta, työavain 45-307-14 HEL 2014-005380 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Perhe - ja sosiaalipalvelujen johtajalääkäri päätti
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto Terveys- ja päihdepalvelut Päivystys Päivystystoimintojen johtajalääkäri
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 9 Apulaisylilääkärin viran täyttäminen, työavain 45-896-16 HEL 2017-001350 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen ja haastattelussa
19 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) 19 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 45-1203-16 HEL 2016-013864 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päällikkö päätti