AKT:N JA EU:N YHTEINEN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS. Poliittisten asioiden valiokunta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "AKT:N JA EU:N YHTEINEN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS. Poliittisten asioiden valiokunta"

Transkriptio

1 AKT:N JA EU:N YHTEINEN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS Poliittisten asioiden valiokunta TYÖASIAKIRJA sotilasvallankaappausten uusista uhkista AKT-maiden demokratialle ja poliittiselle vakaudelle ja kansainvälisen yhteisön roolista Yhteisesittelijät: Mariya Gabriel ja Ana Rita Geremias Sithole (Mosambik) DT\ doc AP v01-00 Moninaisuudessaan yhtenäinen

2 Johdanto Demokratiaan kuuluu vapaat ja avoimet vaalit. Vaaleissa kansalaiset jakavat valtansa salaisella äänestyksellä henkilöille, jotka käyttävät valtaa tietyn ajan. Demokraattinen vallanvaihto on kuitenkin olennainen tekijä demokratian vakiinnuttamisessa. Afrikassa sotilasvallankaappausten määrä on laskenut tasaisesti 1970-luvulta lähtien erinäisten alueellisten, kansallisten ja kansainvälisten toimenpiteiden ansiosta. Monet hallitusjärjestelmät ovatkin sitoutuneet vakaiden, kestävien ja pysyvien kansanvaltojen kehittämiseen. Perustuslain vastaisten hallitustenvaihdosten määrä on kuitenkin kasvanut kymmenen viime vuoden aikana, vaikka Afrikan unionissa ja Länsi-Afrikan valtioiden talousyhteisössä on otettu käyttöön asiaankuuluvia oikeudellisia välineitä. Afrikan unionin rauhaa ja turvallisuutta käsittelevä neuvosto sekä Afrikan unionin komissio ovat kehittäneet perustuslain vastaisia hallitustenvaihdoksia koskevan oikeudellisen välineen, joka nojautuu Afrikan unionin perustamisasiakirjaan, poliittisten ja turvallisuusasioiden komitean (PSC) pöytäkirjaan, Lomén julistukseen sekä demokratiaa, vaaleja ja hyvää hallintotapaa koskevaan Afrikan perusoikeuskirjaan. Se sisältää Afrikan unionin jäseniä sitovat määritelmät, seuraamukset ja toimenpiteet perustuslaillisuuden palauttamiseksi. Vaikka perustuslain vastaisissa hallitustenvaihdoksissa käytetyt väkivaltaiset ja riitaisat keinot voivat johtaa hallitusjärjestelmien historialliseen ja poliittiseen muutokseen, ne ovat myös erittäin suuri haitta ja haaste rauhan, turvallisuuden ja yhteisöjen kehittymisen varmistamiselle niissä valtioissa ja sellaisten kansojen parissa, jotka ovat läpikäyneet tällaisen muutoksen. Ilman että sotilaallisille vallankaappauksille yritetään löytää hyväksyntää tai oikeutusta, asiaa on tärkeää lähestyä siten, että sisäiset ja paikalliset syyt voidaan yhdistää sisäisiin ja paikallisiin sekä alueellisiin ja ulkoisiin tekijöihin. Sisäiset määräävät tekijät Oikeusvaltion periaatetta soveltavassa demokraattisessa valtiossa poliisi ja oikeusjärjestelmä huolehtivat lain soveltamisesta maan rajojen sisällä. Asevoimat taas vastaa valtion ulkoisesta turvallisuudesta. Tämän vuoksi valtion merkittävimpänä tehtävänä on säilyttää yksinoikeus oikeutetun väkivallan käyttöön. Sotilasvallankaappauksessa politiikan väline kääntyy omia poliittisia taustavoimia vastaan. On paradoksaalista, että valtion itsemääräämisoikeuden perimmäinen puolustuskeino muuttuu uhaksi valtiolle. Sotilasvallankaappaus johtuukin siviilien ja armeijan välisten suhteiden kriisistä, ja sen syitä ovat muun muassa valtionelinten rakenteellinen haavoittuvuus, korruptio, luonnonvarojen hallinnan heikkous, etnisten jännitteiden politisointi ja välineellistäminen, asevoimien sisäinen kilpailu ja ulkopuolisten toimijoiden puuttuminen valtion asioihin. Nämä sisäiset ja paikalliset tekijät eivät ole pelkästään voitettavia haasteita, vaan ne aidosti heikentävät valtion toimintaedellytyksiä syventämällä kriisiä ja ristiriitoja, joista voi aiheutua todellisia sosiaalisia ja poliittisia ongelmia sekä turvallisuusuhkia. AP v /5 DT\ doc

3 Alla on lueteltu tekijöitä, jotka hyvin todennäköisesti aiheuttavat sisäistä haavoittuvuutta: 1) Asevoimien painoarvo yhteiskunnassa: siviilien ja asevoimien välisissä ristiriidoissa on otettava huomioon, että monissa AKT-maissa asevoimilla on merkittävä asema yhteiskunnassa. Tämän vuoksi yhteiskunnallisen ja poliittisen kriisin mahdollisuus on suurempi. Kriisistä voi kehkeytyä väkivaltaisia selkkauksia tai jopa sisällissotia, kuten kävi Guinea-Bissaussa, Liberiassa ja Sierra Leonessa. 2) Poliittinen epävakaus, haavoittuvat valtiot ja korruptio: haavoittuvalla valtiolla on heikot edellytykset väestön ja valtion alueen hallinnointia koskevien perustoimintojen toteuttamiseen, eikä sillä ole kykyä tai poliittista tahtoa vastavuoroisesti rakentavien ja vahvojen suhteiden luomiseen yhteiskunnan kanssa. Tällaisessa tilanteessa kehittyvää demokratiaa uhkaavat politiikan sotilaallistuminen ja yhteiskunnan autoritarismi, jossa vaaleja käytetään vallan saamiseen tai säilyttämiseen. Myöskään valtiosta riippumattomien toimijoiden, kuten huumeiden salakuljettajien, vaikutusta ei pidä aliarvioida. Vaalit toimivat siten vain alkusysäyksenä kriiseille ja konflikteille. Lisäksi poliittiseen epävakauteen liittyvät perustuslain muutokset, jotka palvelevat vallassa olevan poliittisen eliitin etua. Demokratian hauraus toimiikin sotilasvallankaappausten kannustimena, kuten on käynyt Mauritaniassa, Guineassa, Nigeriassa, Malissa ja Guinea-Bissaussa. 3) Voimakas ja nopea väestönkasvu köyhillä ja heikon talouden alueilla: väestön määrästä voi aiheutua ristiriitoja kolmella eri tasolla, sillä se vaikuttaa poliittisiin, taloudellisiin ja sosiaalisiin kysymyksiin. Voimakas väestönkasvu kiihdyttää myös kaupungistumista, mikä lisää massatyöttömyyttä ja vaarantaa elintarviketurvan. Elintarviketurva riippuu väestön tuloista, jolloin peruselintarvikkeiden hintojen vaihtelut voivat toimia ärsykkeenä kriisille esimerkiksi aiheuttaen yhteiskunnallista levottomuutta. Tämä voi lopulta johtaa kapinoihin tai vallankaappaukseen. 4) Etnisen ja uskonnollisen moninaisuuden poliittinen hyväksikäyttö: monet AKT-maat kohtaavat ongelmia, jotka johtuvat etnisistä ja geopoliittisista tekijöistä. Näiden ongelmien taustalla on eri etnisten ryhmien välillä ilmenevä kilpailu ja syrjintä. Etninen moninaisuus ei ole kuitenkaan ristiriitoihin johtavien ongelmien perussyynä, vaan ongelmat johtuvat tiettyjen ryhmien poliittisista ja historiallisista suhteista valtaapitäviin. Nämä suhteet saattavat kärjistyä konflikteiksi, kun yhden ryhmän etuja suositaan toisen ryhmän elinolosuhteiden kustannuksella. 5) Luonnonvarojen hallinnan heikkous ja sen seuraamukset: AKT-mailla on runsaat ja monipuoliset luonnonvarat (muun muassa timantteja, öljyä, uraania ja kultaa). Näiden luonnonvarojen hallinnasta voi aiheutua ristiriitoja, sillä niitä käytetään välineenä valtakilpailussa. Siksi kaikkien kansallisen, alueellisen ja kansainvälisen tason toimijoiden on sitouduttava Kimberleyn prosessin täytäntöönpanemiseen. DT\ doc 3/5 AP v01-00

4 Alueelliset ja kansainväliset ulottuvuudet Perustuslain vastaisille hallitustenvaihdoksille tyypillinen alueellinen ja kansainvälinen dynamiikka perustuu ristiriitojen leviämiseen kansojen välillä. Siten valtion sisäiset jännitteet ylittävät valtion rajat ja johtavat alueellisiin konflikteihin, joiden tuloksena muodostuu poliittisesti, taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti hauraita järjestelmiä. Esimerkkinä tällaisesta järjestelmästä voidaan pitää Sahelin ja Saharan aluetta, johon kuuluvat Mali, Mauritania ja Niger ja jossa on mukana eri toimijoita, kuten julkiset viranomaiset, puolustusvoimat, kapinallisjoukot, uskonnolliset ääriryhmät, terroristit ja järjestäytyneen rikollisuuden verkostot. Lisäksi valtioiden tasapainoa horjuttavat väestön laajat muuttoliikkeet, kun asevoimien tai kapinallisjoukkojen väestöön kohdistama äärimmäinen väkivalta pakottaa kansalaiset siirtymään kotiseuduiltaan ja elämään pakolaisina. Suurin osa muuttoväestöstä kuitenkin haluaa pysyä maassa tai paeta lähimpään naapurivaltioon. Tämä johtuu useimmiten siitä, että muuttoväestö on köyhää, eikä heillä ole varaa siirtyä kauemmas. Muuttoliikkeestä johtuvat seuraukset aiheuttavat jännitteitä, jotka perustuvat väkivallan pelkoon, turvattomuuden tunteeseen sekä huoleen julkisten palveluiden, kuten terveydenhuollon, saatavuudesta ja perustarpeiden täyttymisestä. Siksi tällaisen ongelman kohtaavien valtioiden on ryhdyttävä toimiin, jotta valtioiden kansalaisille ja paenneille väestöille voidaan taata humanitaarinen apu ja elintarviketurva. Pakolaisväestöt elävät yleensä äärimmäisessä köyhyydessä, ja niihin liittyy erittäin voimakas väestönkasvu. Siten pakolaisväestöjen myötä väkivaltaisuudet voivat levitä ja jännitteet syventyä, mikä puolestaan vahvistaa armeijan asemaa poliittisessa päätöksenteossa. Ennakointi, väliintulo ja toiminta: haasteet ja mahdolliset toimenpiteet Kansainvälisen yhteisön toimijoiden perustavanlaatuisena haasteena on tukea siviilien ja armeijan välisten toimivien suhteiden edistämistä valtioissa, joissa riskit ovat suurimmat. Sen lisäksi, että keskitytään suoraan armeijaan liittyviin kysymyksiin, kuten armeijan ammattimaisuuden edistämiseen, demokraattiseen valvontaan ja harkittuihin ja vastuullisiin puolustuspolitiikkoihin, on myös tärkeää perustaa vahvoja valtionelimiä ja liittää valtio suurempiin yksiköihin. Näin voidaan varmistaa vertaisvalvonta ja kollektiiviset toimenpiteet. Konfliktin jälkeistä kehitystyötä on myös tärkeää jatkaa pidemmälle konfliktin päättymisen jälkeen. Käytännössä kyseiset tavoitteet voidaan parhaiten saavuttaa turvallisuusalan monenvälisten yhteistyöohjelmien avulla. Konfliktin jälkeistä kehitystyötä on jatkettava pidemmälle konfliktin päättymisen jälkeen, ja sille on asetettava ehtoja. Hyvin usein kahdenvälisiä tai jopa kansainvälisten järjestöjen tukitoimia pidetään lyhyen tähtäimen ensiapuna, joka päättyy ennen kuin kriisin todelliset syyt on saatu selvitettyä. Turvallisuusjärjestelmän uudistus on ollut kaikkien suurten kansainvälisten järjestöjen ensisijaisena tavoitteena kymmenen viime vuoden ajan. Hyvien käytäntöjen malleja on tuettava, jotta yleisiä toimintaedellytyksiä voidaan edistää alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti. Lisäksi valvonta- ja yhteistyöjärjestelmien on oltava kattavia, ja niiden käyttöä on edistettävä keskinäisen luottamuksen välineenä. AP v /5 DT\ doc

5 Armeijan ammattimaisuuden edistäminen. Puolustusvoimien sekaantuminen politiikkaan voidaan parhaiten estää sillä, että annetaan arvoa käsitteelle "sotilaallinen asiantuntemus". Kullakin osapuolella on oma tehtävänsä. Järjestelmä toimii kunnolla vain, kun poliittisen ja sotilaallisen vuoropuhelun molemmat osapuolet a) keskittyvät tekemään oman työnsä hyvin ja b) pyrkivät ymmärtämään toisen osapuolen työhön liittyvät vaikeudet. Valtion johtaminen ei ole helppoa eikä sen turvallisuuden varmistaminen yksinkertaista. Demokraattisen valvonnan edistäminen. Demokraattinen valvonta ei merkitse pelkästään sitä, että valitulla hallituksella on lopullinen sananvalta puolustuspolitiikkaa koskevissa päätöksissä. Se merkitsee myös avoimuutta puolustuspolitiikan laadinnassa ja toiminnassa. Tämä tarkoittaa muun muassa parlamenttien mukanaoloa. Lisäksi se merkitsee viranomaisten ja asevoimien henkilöstön politisoinnin välttämistä. Pohjimmiltaan se tarkoittaa päätöksentekojärjestelmän valvontaa ja arviointia. Harkittujen ja vastuullisten puolustuspolitiikkojen edistäminen. Armeija on voimakas ja suoraviivainen väline, jonka johtamiseen liittyy suuri vastuu. Tämän vastuun ottaneiden henkilöiden on tiedettävä, mitä he ovat tekemässä. Heidän on oltava halukkaita kuuntelemaan ja ottamaan huomioon heille annetut asevoimia koskevat ohjeet. Vahvojen valtion instituutioiden perustaminen. Lainsäädäntövallan, tuomiovallan ja toimeenpanovallan olisi toimittava toisistaan riippumatta siten, että voidaan varmistaa oikeusvaltion periaatteen toteutuminen maanlaajuisesti. Jo tämä itsessään vähentää mahdollisuuksia, että kansa tukisi sotilasvallankaappausta. Ulkoisten toimijoiden on pyydettävä ulkopuolista tukea. Kun kyse on sotilasvallankaappauksista ja muista perustuslain vastaisista hallitustenvaihdoksista, kansainvälisellä yhteisöllä on moraalinen ja eettinen velvollisuus tukea tilanteesta kärsivää siviiliväestöä esimerkiksi humanitaarisen avun muodossa. Lisäksi kansainvälisen yhteisön jäsenten asenne sotilasvallankaappauksia kohtaan on oltava sellainen, että edistetään perustuslaillisen järjestyksen palauttamista ja kansainvälisen oikeuden noudattamista sekä tarvittaessa rajoitettujen ja kohdennettujen poliittisten ja taloudellisten seuraamusten soveltamista. Alueellinen ja kansainvälinen yhteistyö vertaisvalvonnan ja kollektiivisten toimenpiteiden varmistamiseksi. Mitä pidemmälle valtioiden demokratia on kehittynyt, sitä harvemmin tällaiset valtiot hyväksyvät naapurivaltioiden sotilasvallankaappaukset, joista voi mahdollisesti koitua seuraamuksia niille itselleen. Yksittäisenä valtiona toimiminen on vaikeaa, mutta suuremmassa joukossa se on tehokkaampaa. Siksi yksittäisten valtioiden on annettava alueelliselle toimijalle keinot, joilla tämä voi toimia tehokkaasti. Vahva alueellinen toimija voisi myös samalla torjua mahdollisia ulkoisia uhkia. DT\ doc 5/5 AP v01-00

PARLAMENTTIEN VÄLINEN KOKOUS EUROOPAN UNIONI VAKAUSSOPIMUSMAAT TEEMA I. Parlamenttien rooli Kaakkois-Euroopan vakaudessa

PARLAMENTTIEN VÄLINEN KOKOUS EUROOPAN UNIONI VAKAUSSOPIMUSMAAT TEEMA I. Parlamenttien rooli Kaakkois-Euroopan vakaudessa PARLAMENTTIEN VÄLINEN KOKOUS EUROOPAN UNIONI VAKAUSSOPIMUSMAAT TEEMA I Parlamenttien rooli Kaakkois-Euroopan vakaudessa Brysselissä 17 18. syyskuuta 2001 DT\441996.doc PE 302.062 PE 302.062 2/6 DT\441996.doc

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/23. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/23. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta 5.12.2018 A8-0392/23 23 8 kohta 8. kehottaa EUH:ta, komissiota, neuvostoa ja yksittäisiä jäsenvaltioita toimimaan strategisesti soveltamalla yhdennettyä lähestymistapaa ja käyttämällä kaikkia käytettävissään

Lisätiedot

PUBLIC LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 14. maaliskuuta 2014 (17.03) (OR. fr) 7250/14 LIMITE

PUBLIC LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 14. maaliskuuta 2014 (17.03) (OR. fr) 7250/14 LIMITE Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 14. maaliskuuta 2014 (17.03) (OR. fr) 7250/14 PUBLIC LIMITE COAFR 74 CSDP/PSDC 136 POLMIL 25 PESC 229 COHAFA 28 DEVGEN 59 ACP 41 COPS 60 ILMOITUS: I/A-KOHTA

Lisätiedot

Kansalaisyhteiskunta, kehitys ja köyhyyden poistaminen - Ihmisoikeusneuvonantaja Rauno Merisaari UM/POL-40

Kansalaisyhteiskunta, kehitys ja köyhyyden poistaminen - Ihmisoikeusneuvonantaja Rauno Merisaari UM/POL-40 Kansalaisyhteiskunta, kehitys ja köyhyyden poistaminen - Ihmisoikeusneuvonantaja Rauno Merisaari UM/POL-40 Pääpointit Merkitseekö vahva kansalaisyhteiskunta demokratiaa ja vaurautta? Kansalaisyhteiskunnan

Lisätiedot

Ulkoasiainvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle

Ulkoasiainvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ulkoasiainvaliokunta 16.9.2011 2010/0273(COD) LAUSUNTOLUONNOS ulkoasiainvaliokunnalta kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. aeuroopan parlamentti 2016/0207(COD) kehitysvaliokunnalta. ulkoasiainvaliokunnalle

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. aeuroopan parlamentti 2016/0207(COD) kehitysvaliokunnalta. ulkoasiainvaliokunnalle aeuroopan parlamentti 2014-2019 Kehitysvaliokunta 2016/0207(COD) 4.4.2017 LAUSUNTOLUONNOS kehitysvaliokunnalta ulkoasiainvaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi vakautta

Lisätiedot

14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1

14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. marraskuuta 2015 (OR. fr) 14098/15 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 17. marraskuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat

Lisätiedot

EU27-PÄÄMIESTEN TULEVAISUUSPOHDINNAN JA ROOMAN JULISTUKSEN SEURANTA

EU27-PÄÄMIESTEN TULEVAISUUSPOHDINNAN JA ROOMAN JULISTUKSEN SEURANTA EU27-PÄÄMIESTEN TULEVAISUUSPOHDINNAN JA ROOMAN JULISTUKSEN SEURANTA TIMO MIETTINEN, FT, YLIOPISTOTUTKIJA EUROOPPA-TUTKIMUKSEN VERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTO E 29/2017 vp Valtioneuvoston selvitys: EU27-päämiesten

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Frank Engel (PE602.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Frank Engel (PE602. Euroopan parlamentti 2014-2019 Kehitysvaliokunta 2017/2036(INI) 26.4.2017 TARKISTUKSET 1-22 Frank Engel (PE602.777v01-00) Neuvoston päätös poliittista vuoropuhelua ja yhteistyötä koskevan Euroopan unionin

Lisätiedot

Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017

Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017 Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017 Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 1.3.2017 Juhana Aunesluoma Tutkimusjohtaja, Eurooppa-tutkimuksen verkosto Helsingin yliopisto 28.2.2017 1 Teemat EU:n

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 30.1.2014 2013/0120B(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS ehdotuksesta neuvoston päätökseksi Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

24. TÄYSISTUNTO marraskuuta PARAMARIBO (Surinam) ESITYSLISTALUONNOS. ja TYÖOHJELMA

24. TÄYSISTUNTO marraskuuta PARAMARIBO (Surinam) ESITYSLISTALUONNOS. ja TYÖOHJELMA AKT:N JA EU:N YHTEINEN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS 8.10.2012 24. TÄYSISTUNTO 27. 29. marraskuuta 2012 PARAMARIBO (Surinam) ESITYSLISTALUONNOS ja TYÖOHJELMA AKT:n ja EU:n yhteisen parlamentaarisen edustajakokouksen

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B7-0254/1. Tarkistus. Cristian Dan Preda, Arnaud Danjean PPE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B7-0254/1. Tarkistus. Cristian Dan Preda, Arnaud Danjean PPE-ryhmän puolesta 11.6.2013 B7-0254/1 1 Johdanto-osan 7 viite ottaa huomioon 31. tammikuuta 2013 ja 18. helmikuuta 2013 annetut Euroopan unionin neuvoston päätelmät Malista, ottaa huomioon 31. tammikuuta 2013, 18. helmikuuta

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/1. Tarkistus. Harald Vilimsky, Mario Borghezio ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/1. Tarkistus. Harald Vilimsky, Mario Borghezio ENF-ryhmän puolesta 5.12.2018 A8-0392/1 1 Johdanto-osan G kappale G. ottaa huomioon, että globalisaatio on lisännyt keskinäistä riippuvuutta ja Pekingissä tai Washingtonissa tehdyillä päätöksillä on suora vaikutus elämäämme;

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU

EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU EUROOPAN UNIONI Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU INTEGRAATIO = Euroopan yhdentyminen ja EU-maiden tiivistyvä yhteistyö o o o taloudellista poliittista sotilaallista YHDENTYMISEN TAUSTALLA TOISEN MAAILMANSODAN

Lisätiedot

STRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry

STRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry STRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry TAUSTA: DEMOKRATIATUESTA Demokratian tukeminen on rauhan, kehityksen, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien tukemista. Ne toteutuvat

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. helmikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. helmikuuta 2017 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. helmikuuta 2017 (OR. en) 6133/17 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: LIMITE PUBLIC CORLX 89 CFSP/PESC 125 COAFR 65 CONUN 50 COARM 59 NEUVOSTON PÄÄTÖS Keski-Afrikan

Lisätiedot

EHDOTUS SUOSITUKSEKSI NEUVOSTOLLE

EHDOTUS SUOSITUKSEKSI NEUVOSTOLLE Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja B8-1365/2016 9.12.2016 EHDOTUS SUOSITUKSEKSI NEUVOSTOLLE työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaisesti Euroopan unionin painopisteistä naisten asemaa

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/0271(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/0271(NLE) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 23.5.2013 2012/0271(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS ehdotuksesta neuvoston päätökseksi Kap Verden tasavallan ja Euroopan

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0054(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0054(NLE) Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 28.8.2015 2015/0054(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Trinidad ja

Lisätiedot

Venäjän turvallisuuspolitiikka

Venäjän turvallisuuspolitiikka Venäjän turvallisuuspolitiikka aktiivista puolustusta käsiohjauksessa Venäjän turvallisuuspolitiikan apulaisprofessori YTT Katri Pynnöniemi Maanpuolustuskorkeakoulu ja Helsingin yliopisto MTS 14.12.2017

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2016 COM(2016) 960 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE Toinen tilannekatsaus: ensimmäiset tulokset

Lisätiedot

NEUVOSTON JA KOMISSION YHTEINEN LAUSUMA KILPAILUVIRANOMAISTEN VERKOSTON TOIMINNASTA

NEUVOSTON JA KOMISSION YHTEINEN LAUSUMA KILPAILUVIRANOMAISTEN VERKOSTON TOIMINNASTA NEUVOSTON JA KOMISSION YHTEINEN LAUSUMA KILPAILUVIRANOMAISTEN VERKOSTON TOIMINNASTA "1. Tänään annetulla asetuksella perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta

Lisätiedot

KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 25.11.2014,

KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 25.11.2014, EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 25.11.2014 C(2014) 9048 final KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 25.11.2014, komission pääjohtajien sekä organisaatioiden tai itsenäisten ammatinharjoittajien välisiä kokouksia koskevan

Lisätiedot

Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa

Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa Eduskunnan suuri valiokunta 28.9.2016 Juhana Aunesluoma Tutkimusjohtaja, Eurooppa-tutkimuksen verkosto Helsingin yliopisto Network for European Studies

Lisätiedot

R U K A. ratkaisijana

R U K A. ratkaisijana R U K A ratkaisijana Ruoka globaalien haasteiden ratkaisijana Ruokaturvan ja kestävien ruokajärjestelmien tulee nousta kehitys poliittiseksi paino pisteeksi ja näkyä kehitysyhteistyön rahoituksessa. MAAPALLOLLA

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 23.11.2016 JOIN(2016) 56 final 2016/0373 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 25.11.2014,

KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 25.11.2014, EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 25.11.2014 C(2014) 9051 final KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 25.11.2014, komission jäsenten sekä organisaatioiden tai itsenäisten ammatinharjoittajien välisiä kokouksia koskevan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2016 (OR. en) 15349/16 JUSTCIV 318 EJUSTICE 213 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 8. joulukuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0026/9. Tarkistus. Mario Borghezio, Harald Vilimsky ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0026/9. Tarkistus. Mario Borghezio, Harald Vilimsky ENF-ryhmän puolesta 8.2.2017 A8-0026/9 9 1 kohta 1. suhtautuu myönteisesti siihen, että neuvosto on ryhtynyt käsittelemään Bosnia ja Hertsegovinan EUjäsenyyshakemusta ja että sille on toimitettu asiasta kysely, ja odottaa

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0374/22. Tarkistus. Arnaud Danjean, Manfred Weber PPE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0374/22. Tarkistus. Arnaud Danjean, Manfred Weber PPE-ryhmän puolesta 5.12.2018 A8-0374/22 22, Manfred Weber Johdanto-osan M a kappale (uusi) M a. toteaa, että parlamenttiin olisi perustettava pysyvä valiokunta, joka käsittelisi sisäistä turvallisuutta ja terrorismia, jotta

Lisätiedot

A8-0375/22. Luke Ming Flanagan, Paloma López Bermejo, Marina Albiol Guzmán, Ángela Vallina GUE/NGL-ryhmän puolesta

A8-0375/22. Luke Ming Flanagan, Paloma López Bermejo, Marina Albiol Guzmán, Ángela Vallina GUE/NGL-ryhmän puolesta 5.12.2018 A8-0375/22 22 Luke Ming Flanagan, Paloma López Bermejo, Marina Albiol Guzmán, Ángela Vallina Johdanto-osan 10 viite ottaa huomioon 7. kesäkuuta 2017 päivätyn pohdinta-asiakirjan Euroopan puolustuksen

Lisätiedot

6146/12 HKE/phk DG K

6146/12 HKE/phk DG K EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 14. helmikuuta 2012 (OR. en) 6146/12 Toimielinten välinen asia: 2012/0012 (NLE) ACP 20 COAFR 26 PESC 116 OC 44 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS AKT EY-kumppanuussopimuksen

Lisätiedot

Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Timo Kantola Apulaisosastopäällikkö/UM

Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Timo Kantola Apulaisosastopäällikkö/UM Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko 23.11.2016 Timo Kantola Apulaisosastopäällikkö/UM Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Uusi käytäntö: UTP selonteko + puolustuspoliittinen selonteko

Lisätiedot

A8-0316/13

A8-0316/13 18.11.2015 A8-0316/13 13 14 kohta 14. muistuttaa, että internetyhtiöillä ja palveluntarjoajilla on lakisääteinen velvollisuus tehdä yhteistyötä jäsenvaltioiden viranomaisten kanssa poistamalla kaikki laiton

Lisätiedot

Suomi, Eurooppa ja muuttuva maailmanjärjestys. HYOL ry:n syyspäivät Helsinki, Kristi Raik

Suomi, Eurooppa ja muuttuva maailmanjärjestys. HYOL ry:n syyspäivät Helsinki, Kristi Raik Suomi, Eurooppa ja muuttuva maailmanjärjestys HYOL ry:n syyspäivät Helsinki, 18.11.2017 Kristi Raik Kylmän sodan viimeisiä henkäyksiä: Neuvostotankit matkalla Tallinnaan, 20.8.1991 Geopolitiikan paluu?

Lisätiedot

Punainen Risti Malissa. Kaisa Kannuksela Kansainvälisen avun suunnittelija Suomen Punainen Risti

Punainen Risti Malissa. Kaisa Kannuksela Kansainvälisen avun suunnittelija Suomen Punainen Risti Kaisa Kannuksela Kansainvälisen avun suunnittelija Suomen Punainen Risti Juridinen tulkinta Malin tilanteesta Malin hallituksen ja YK:n turvallisuusneuvoston hyväksyntä ulkomaisten sotilasjoukkojen voimankäytölle

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0029(COD) Mietintöluonnos Hannu Takkula (PE585.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0029(COD) Mietintöluonnos Hannu Takkula (PE585. Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/0029(COD) 19.9.2016 TARKISTUKSET 15-26 Mietintöluonnos Hannu Takkula (PE585.811v02-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2008/0136(AVC) 18.2.2009 *** SUOSITUSLUONNOS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Norsunluurannikon ensivaiheen talouskumppanuussopimuksen

Lisätiedot

LIITE EUROOPPA-NEUVOSTO GÖTEBORG PUHEENJOHTAJAVALTION PÄÄTELMÄT. 15. ja 16. kesäkuuta 2001 LIITE. Tiedote FI - PE 305.

LIITE EUROOPPA-NEUVOSTO GÖTEBORG PUHEENJOHTAJAVALTION PÄÄTELMÄT. 15. ja 16. kesäkuuta 2001 LIITE. Tiedote FI - PE 305. 31 EUROOPPA-NEUVOSTO GÖTEBORG PUHEENJOHTAJAVALTION PÄÄTELMÄT 15. ja 16. kesäkuuta 2001 LIITE 33 LIITTEET Liite I Julkilausuma ballististen ohjusten leviämisen ehkäisemisestä...sivu 35 Liite II Julkilausuma

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. ta 2016 (OR. en) 15593/16 ADD 1 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 14. ta 2016 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja ASIM

Lisätiedot

Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta. Euroopan väestön demografisia tietoja koskevat tilastot

Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta. Euroopan väestön demografisia tietoja koskevat tilastot EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 8.11.2012 2011/0440(COD) TARKISTUKSET 1-9 Lausuntoluonnos (PE) Euroopan väestön demografisia tietoja koskevat

Lisätiedot

MAAILMANPOLITIIKKA Rauhan- ja konfliktintutkimus SOTA OIKEUTETTU SOTA. Liisa Laakso. sodan määritelmä. politiikan väline?

MAAILMANPOLITIIKKA Rauhan- ja konfliktintutkimus SOTA OIKEUTETTU SOTA. Liisa Laakso. sodan määritelmä. politiikan väline? MAAILMANPOLITIIKKA Rauhan- ja konfliktintutkimus Liisa Laakso SOTA sodan määritelmä o sodanjulistus o osapuolet (vähintään yksi valtio?) o aseellinen o taistelut, kuolleet (>1000?) politiikan väline? o

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2103(INI) Lausuntoluonnos Corina Creţu (PE v01-00)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2103(INI) Lausuntoluonnos Corina Creţu (PE v01-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kehitysyhteistyövaliokunta 6.11.2013 2013/2103(INI) TARKISTUKSET 1-10 Corina Creţu (PE519.580v01-00) seksuaalisen hyväksikäytön ja prostituution vaikutuksesta sukupuolten

Lisätiedot

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2083(INI)

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2083(INI) Euroopan parlamentti 2014-2019 Kehitysvaliokunta 2017/2083(INI) 28.6.2017 MIETINTÖLUONNOS aiheesta EU:n Afrikka-strategia: kehityksen vauhdittaminen (2017/2083(INI)) Kehitysvaliokunta Esittelijä: Maurice

Lisätiedot

Monitahoinen Mali, Kehys ry:n seminaari 14.5. Kehityksen suuntaviivoja Malissa

Monitahoinen Mali, Kehys ry:n seminaari 14.5. Kehityksen suuntaviivoja Malissa Monitahoinen Mali, Kehys ry:n seminaari 14.5 Kehityksen suuntaviivoja Malissa Malin/Sahelin alueen haurauden ja turvattomuuden rakenteelliset tekijät Korkea väestönkasvu, mutta harvaan asuttu Haavoittuvuus

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kehitysyhteistyövaliokunta MIETINTÖLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI Kehitysyhteistyövaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kehitysyhteistyövaliokunta 2013/2058(INI) 7.2.2014 MIETINTÖLUONNOS EU:n vuotta 2013 koskevasta kertomuksesta kehitykseen vaikuttavien politiikkojen johdonmukaisuudesta (2013/2058(INI))

Lisätiedot

B8-0382/2015 } B8-0386/2015 } B8-0387/2015 } B8-0388/2015 } RC1/Am. 5

B8-0382/2015 } B8-0386/2015 } B8-0387/2015 } B8-0388/2015 } RC1/Am. 5 B8-0388/2015 } RC1/Am. 5 5 Johdanto-osan B kappale B. toteaa, että uskonnollisiin ryhmiin, muun muassa kristittyihin, kaikkialla maailmassa kohdistuvien hyökkäysten määrä on kasvanut valtavasti viime kuukausien

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö UTP-KIRJE UM POL-30 Lamminpää Leea(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö UTP-KIRJE UM POL-30 Lamminpää Leea(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö UTP-KIRJE UM2014-00373 POL-30 Lamminpää Leea(UM) 20.03.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Ulkoasiainvaliokunta Asia EU/YUTP/EDUSKUNNALLE TIEDOTTAMINEN/EU:n siviilikriisinhallintaoperaation

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 14.4.2016 JOIN(2016) 8 final 2016/0113 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

COUNCIL OF THE EUROPEAN UNION. Bryssel, 23. marraskuuta 2007 (27.11) (OR. en) 15497/07 SOC 476 ECOFIN 483

COUNCIL OF THE EUROPEAN UNION. Bryssel, 23. marraskuuta 2007 (27.11) (OR. en) 15497/07 SOC 476 ECOFIN 483 COUNCIL OF THE EUROPEAN UNION Bryssel, 23. marraskuuta 2007 (27.11) (OR. en) 15497/07 SOC 476 ECOFIN 483 ILMOITUS Lähettäjä: Sosiaalityöryhmä Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea (Coreper I) / Neuvosto

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 14.4.2016 JOIN(2016) 6 final 2016/0112 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

***I MIETINTÖLUONNOS

***I MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2.10.2012 2011/0440(COD) ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi Euroopan väestön demografisia

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansainvälisen kaupan valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansainvälisen kaupan valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 26.2.2015 2014/0197(COD) TARKISTUKSET 9-15 Mietintöluonnos Goffredo Maria Bettini (PE546.867v02-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO

Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO EU:N STRATEGIAELIN Eurooppa-neuvosto on se EU:n toimielin, joka määrittelee Euroopan unionin yleisen suunnan ja prioriteetit. Sen jäseninä ovat EU:n jäsenmaiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.12.2011 KOM(2011) 904 lopullinen 2011/0441 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden antamasta selityksestä, jonka mukaan ne hyväksyvät Euroopan unionin edun mukaisesti

Lisätiedot

AKT:N JA EU:N YHTEINEN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS

AKT:N JA EU:N YHTEINEN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS AKT:N JA EU:N YHTEINEN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS 10. maaliskuuta 2005 ACP-UE/3748/2005 9. TÄYSISTUNTO BAMAKO (Mali) 16. 21. huhtikuuta 2005 Palais des Congrès ESITYSLISTALUONNOS ja TYÖOHJELMA OJ\560026.doc

Lisätiedot

Bratislavan julkilausuma

Bratislavan julkilausuma Bratislava, 16. syyskuuta 2016 Bratislavan julkilausuma Kokoontuessamme tänään Bratislavassa eurooppalainen hankkeemme elää vaikeita aikoja. 27 jäsenvaltiota yhteen kokoavassa Bratislavan huippukokouksessa

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0055/4. Tarkistus. Sofia Sakorafa GUE/NGL-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0055/4. Tarkistus. Sofia Sakorafa GUE/NGL-ryhmän puolesta 8.3.2017 A8-0055/4 4 Horisontaalinen tarkistus Korvataan sana Makedonia eri taivutusmuotoineen sanalla maa koko tekstissä 8.3.2017 A8-0055/5 5 Johdanto-osan 12 viite ottaa huomioon Etyjin demokraattisten

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO EUROOPAN UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 13.4.2015 JOIN(2015) 10 final 2015/0073 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen

Lisätiedot

RAKENTEELLISEN KORRUPTION UHKA SUOMESSA. Ari Salminen, Vaasan yliopisto

RAKENTEELLISEN KORRUPTION UHKA SUOMESSA. Ari Salminen, Vaasan yliopisto RAKENTEELLISEN KORRUPTION UHKA SUOMESSA Ari Salminen, Vaasan yliopisto 09.12.2015 Korruptio ja uhka Korruptio: vallan ja vaikutusvallan väärinkäyttö. Pyrkimys tavoitella etuja, jotka saavutetaan laittomin

Lisätiedot

POLIITTINEN OSALLISTUMINEN ( ) Maria Bäck, tutkijatohtori, VTT Tampereen yliopisto

POLIITTINEN OSALLISTUMINEN ( ) Maria Bäck, tutkijatohtori, VTT Tampereen yliopisto POLIITTINEN OSALLISTUMINEN (17.11 2017) Maria Bäck, tutkijatohtori, VTT Tampereen yliopisto (maria.back@uta.fi) MUUTTUVA YHTEISKUNTA JA OSALLISTUMINEN Demokratia ei ole staattinen tila demokratian ja kansalaisten

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. kesäkuuta 2011 (24.06) (OR. en) 11844/11 SOC 586 EDUC 207

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. kesäkuuta 2011 (24.06) (OR. en) 11844/11 SOC 586 EDUC 207 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. kesäkuuta 2011 (24.06) (OR. en) 11844/11 SOC 586 EDUC 207 ILMOITUS Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 10535/11 SOC 422

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan liitteenä neuvoston istunnossaan 18. heinäkuuta 2016 hyväksymät neuvoston päätelmät Somaliasta.

Valtuuskunnille toimitetaan liitteenä neuvoston istunnossaan 18. heinäkuuta 2016 hyväksymät neuvoston päätelmät Somaliasta. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. heinäkuuta 2016 (OR. en) 11238/16 COAFR 220 CFSP/PESC 618 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 18. heinäkuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

EU ja Välimeren maahanmuuttopaineet. EMN-seminaari 17.12.2013. Erityisasiantuntija Tuomas Koljonen SM/maahanmuutto-osasto

EU ja Välimeren maahanmuuttopaineet. EMN-seminaari 17.12.2013. Erityisasiantuntija Tuomas Koljonen SM/maahanmuutto-osasto EU ja Välimeren maahanmuuttopaineet EMN-seminaari 17.12.2013 Erityisasiantuntija Tuomas Koljonen SM/maahanmuutto-osasto 30.1.2014 Korkean tason toimintaryhmä (TFM) Perustettiin OSA-neuvostossa 8.10.2013

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 9.12.2014 2014/2155(INI) TARKISTUKSET 1-17 Monica Macovei (PE541.595v01-00) vuosikertomuksesta 2012 EU:n taloudellisten

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/0334(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/0334(NLE) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 10.6.2013 2012/0334(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi viisumien myöntämisen helpottamista

Lisätiedot

Demokratiakehitys. Network for European Studies / Juhana Aunesluoma www.helsinki.fi/yliopisto 18.11.2014 1

Demokratiakehitys. Network for European Studies / Juhana Aunesluoma www.helsinki.fi/yliopisto 18.11.2014 1 Demokratiakehitys Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäivät Helsinki, 12.11.2014 Juhana Aunesluoma Eurooppa-tutkimuksen verkosto Helsingin yliopisto Network for European Studies / Juhana Aunesluoma

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2010/0059(COD) budjettivaliokunnalta. kehitysyhteistyövaliokunnalle

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2010/0059(COD) budjettivaliokunnalta. kehitysyhteistyövaliokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Budjettivaliokunta 2010/0059(COD) 2.7.2010 LAUSUNTOLUONNOS budjettivaliokunnalta kehitysyhteistyövaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Lorenzo Fontana ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Lorenzo Fontana ENF-ryhmän puolesta 9.2.2017 A8-0228/102 102 Lorenzo Fontana ENF-ryhmän puolesta Johdanto osan 4 kappale (4) Terrorismin uhka on kasvanut ja muuttunut nopeasti viime vuosina. Henkilöt, joita tarkoitetaan nimityksellä terrorismiin

Lisätiedot

KANTA TARKISTUKSINA. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2025(INI)

KANTA TARKISTUKSINA. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2025(INI) Euroopan parlamentti 2014-2019 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 2017/2025(INI) 4.5.2017 KANTA TARKISTUKSINA naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta ulkoasiainvaliokunnalle

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.10.2018 C(2018) 6560 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu 11.10.2018, valvontamenetelmästä ja jäsenvaltioiden raportointia koskevista järjestelyistä julkisen

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0522/5. Tarkistus. Josef Weidenholzer on behalf of the S&D Group

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0522/5. Tarkistus. Josef Weidenholzer on behalf of the S&D Group 9.11.2018 B8-0522/5 5 Johdanto-osan 12 a viite (uusi) ottaa huomioon demokratiaa ja vapauksia puolustavien eurooppalaisten tuomareiden (Magistrats Européens pour la Démocratie et les Libertés, MEDEL) 24.

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan liitteessä neuvoston istunnossaan 23. toukokuuta 2016 hyväksymät päätelmät Etelä-Sudanista.

Valtuuskunnille toimitetaan liitteessä neuvoston istunnossaan 23. toukokuuta 2016 hyväksymät päätelmät Etelä-Sudanista. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. toukokuuta 2016 (OR. en) 9110/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 23. toukokuuta 2016 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed.

Lisätiedot

TARKISTUKSET 1-15. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2130(INI) 17.12.2013. Lausuntoluonnos Nuno Melo. PE524.619v01-00

TARKISTUKSET 1-15. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2130(INI) 17.12.2013. Lausuntoluonnos Nuno Melo. PE524.619v01-00 EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 17.12.2013 2013/2130(INI) TARKISTUKSET 1-15 Nuno Melo (PE524.605v01-00) Lissabonin sopimuksen täytäntöönpanosta

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0052(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0052(NLE) Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/0052(NLE) 7.6.2016 *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin sekä Islannin, Liechtensteinin ruhtinaskunnan

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 19.5.2015 2015/2074(BUD) TARKISTUKSET 1-11 Barbara Matera (PE554.835v01-00) talousarviosta 2016 neuvotteluvaltuudet

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0278/2. Tarkistus. Christel Schaldemose ja muita

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0278/2. Tarkistus. Christel Schaldemose ja muita 6.4.2016 A8-0278/2 2 Johdanto-osan A kappale A. katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin talouskasvua ja työpaikkojen luomista elvyttävä väline; A. katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin

Lisätiedot

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2817(INI)

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2817(INI) EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Ulkoasiainvaliokunta 2014/2817(INI) 9.9.2014 MIETINTÖLUONNOS johon sisältyy päätöslauselmaesitys, joka ei liity lainsäädäntöön, ehdotuksesta Euroopan unionin ja Moldovan

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 2014/2040(BUD) 6.8.2014 TARKISTUKSET 1-10 Danuta Maria Hübner (PE537.156v01-00) Euroopan unionin yleisestä talousarviosta

Lisätiedot

Yhteiset arvot, yhteinen vastuu ja yhteinen hyvä

Yhteiset arvot, yhteinen vastuu ja yhteinen hyvä Yhteiset arvot, yhteinen vastuu ja yhteinen hyvä ep2014 TIGT. MAKE AN Millaisen Euroopan sinä haluat? Toimi, osallistu ja vaikuta äänestä EU-vaaleissa! SUOMEN EV. LUT. KIRKKO EU-vaalit ovat tärkeät Toukokuun

Lisätiedot

Valtioneuvoston Selonteko 2008

Valtioneuvoston Selonteko 2008 Valtioneuvoston Selonteko 2008 VNS 2008 Sotilaallisen toimintaympäristön yleisiä trendejä EU:n ja Naton laajentuminen sekä järjestöjen välinen yhteistyö lisännyt turvallisuutta Sotilaallisen voiman käyttö

Lisätiedot

12310/16 pmm/mmy/pt 1 DG F 2B

12310/16 pmm/mmy/pt 1 DG F 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0310 (COD) 12310/16 ILMOITUS Asia: Äänestystulos VOTE 52 INF 161 PUBLIC 57 CODEC 1280 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

11245/16 team/lr/hmu 1 DGC 1

11245/16 team/lr/hmu 1 DGC 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. heinäkuuta 2016 (OR. en) 11245/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 18. heinäkuuta 2016 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed.

Lisätiedot

AKT:N JA EU:N YHTEINEN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS. Poliittisten asioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS

AKT:N JA EU:N YHTEINEN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS. Poliittisten asioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS AKT:N JA EU:N YHTEINEN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS Poliittisten asioiden valiokunta 28.2.2012 MIETINTÖLUONNOS Libyan konfliktin poliittisista vaikutuksista sen lähialueilla sijaitseviin AKT-maihin

Lisätiedot

AKT:n ja EU:n yhteinen parlamentaarinen edustajakokous vuonna 2009

AKT:n ja EU:n yhteinen parlamentaarinen edustajakokous vuonna 2009 P7_TA-PROV(2010)0425 AKT:n ja EU:n yhteinen parlamentaarinen edustajakokous vuonna 2009 Euroopan parlamentin päätöslauselma 23. marraskuuta 2010 AKT:n ja EU:n yhteisen parlamentaarisen edustajakokouksen

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Kansalaisvapauksien ja -oikeuksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 21. toukokuuta 2002 VÄLIAIKAINEN 2002/2031(COS) LAUSUNTOLUONNOS kansalaisvapauksien ja -oikeuksien

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0023/3. Tarkistus. Cristian Dan Preda PPE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0023/3. Tarkistus. Cristian Dan Preda PPE-ryhmän puolesta 4.3.2015 A8-0023/3 3 165 kohta 165. panee tyytyväisenä merkille, että Moldovassa kumottiin lokakuussa 2013 laki, jolla kiellettiin kaikkien muiden kuin avioliittoon tai perheeseen liittyvien suhteiden

Lisätiedot

Eurovaalit 2014: CSV-tiedoston numeroarvojen selitykset

Eurovaalit 2014: CSV-tiedoston numeroarvojen selitykset Eurovaalit 2014: CSV-tiedoston numeroarvojen selitykset Kysymys: Puolue 170 = Itsenäisyyspuolue 171 = Suomen Kristillisdemokraatit (KD) 172 = Suomen Keskusta 173 = Kansallinen Kokoomus 174 = Köyhien Asialla

Lisätiedot

14795/16 paf/lr/hmu 1 DGD 1C

14795/16 paf/lr/hmu 1 DGD 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. marraskuuta 2016 (OR. en) 14795/16 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Ed. asiak. nro: 14597/16 Asia: Puheenjohtajavaltio Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto JAI

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/0197(COD) ulkoasiainvaliokunnalta. kansainvälisen kaupan valiokunnalle

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/0197(COD) ulkoasiainvaliokunnalta. kansainvälisen kaupan valiokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Ulkoasiainvaliokunta 14.1.2015 2014/0197(COD) LAUSUNTOLUONNOS ulkoasiainvaliokunnalta kansainvälisen kaupan valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi

Lisätiedot

YHTEISKUNTAOPIN TAITAJA. uusi sarja yläkoulun yhteiskuntaoppiin! Yhteiskuntaopin opetuksen tavoitteet. Merkitys, arvot ja asenteet

YHTEISKUNTAOPIN TAITAJA. uusi sarja yläkoulun yhteiskuntaoppiin! Yhteiskuntaopin opetuksen tavoitteet. Merkitys, arvot ja asenteet YHTEISKUNTAOPIN TAITAJA uusi sarja yläkoulun yhteiskuntaoppiin! Yhteiskuntaopin opetuksen tavoitteet Merkitys, arvot ja asenteet T1 ohjata oppilasta syventämään kiinnostustaan ympäröivään yhteiskuntaan

Lisätiedot

AKT:N JA EU:N YHTEINEN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS

AKT:N JA EU:N YHTEINEN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS AKT:N JA EU:N YHTEINEN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS 1. lokakuuta 2002 AKT-EU 3410/02 5. ISTUNTO BRYSSEL (BELGIA) 25. 28. marraskuuta 2002 ESITYSLISTALUONNOS JA TYÖOHJELMA OJ\467738.doc APP/3410 1. Työjärjestyksen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10152/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 8. kesäkuuta 2017 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak.

Lisätiedot

13280/10 HKE/tan DG DDTE

13280/10 HKE/tan DG DDTE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 21. syyskuuta 2010 (OR. en) 13280/10 Toimielinten välinen asia: 2010/0211 (NLE) ACP 223 COAFR 319 PESC 1119 RELEX 738 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0048/7. Tarkistus. Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0048/7. Tarkistus. Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen ENF-ryhmän puolesta 8.3.2018 A8-0048/7 7 Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen Johdanto-osan B kappale B. ottaa huomioon, että vuosien 2014 2020 monivuotinen rahoituskehys osoittautui nopeasti riittämättömäksi pyrittäessä

Lisätiedot

Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään?

Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään? Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään? Tuula Partanen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Hyvinvoinnin ja terveyden edistämien Hyvinvoinnin

Lisätiedot

12515/11 VHK/phk,tan DG K 1

12515/11 VHK/phk,tan DG K 1 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 13. heinäkuuta 2011 (OR. fr) 12515/11 Toimielinten välinen asia: 2011/0178 (NLE) ACP 163 COAFR 224 PESC 907 RELEX 751 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 15.6.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Ranskan senaatin perusteltu lausunto ehdotuksesta

Lisätiedot

Mitä etnisen yhdenvertaisuuden edistäminen tarkoittaa? Peter Kariuki Pääsihteeri Etnisten suhteiden neuvottelukunta

Mitä etnisen yhdenvertaisuuden edistäminen tarkoittaa? Peter Kariuki Pääsihteeri Etnisten suhteiden neuvottelukunta Mitä etnisen yhdenvertaisuuden edistäminen tarkoittaa? Peter Kariuki Pääsihteeri Etnisten suhteiden neuvottelukunta Mikä on ETNO? Etnisten suhteiden neuvottelukunta (ETNO) on valtioneuvoston asettama,

Lisätiedot