5/2015. Suomen ajoneuvohistoriallinen keskusliitto SAHK ry. Finlands fordonshistoriska centralförbund rf

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "5/2015. Suomen ajoneuvohistoriallinen keskusliitto SAHK ry. Finlands fordonshistoriska centralförbund rf"

Transkriptio

1 5/2015 SAHK & museoajoneuvo Suomen ajoneuvohistoriallinen keskusliitto SAHK ry Finlands fordonshistoriska centralförbund rf

2 2 3 SAHK FIVA:lla on edunvalvoja mm. EU:ssa. Lisäksi olemme mukana pohjoismaisten kattojärjestöjen yhteistyöryhmässä, johon vuodesta 2010 ovat myös Baltian maat osallistuneet. Suomen ajoneuvohistoriallinen keskusliitto SAHK ry toimii kattojärjestönä vanhojen ajoneuvojen harrastajien yhdistyksille. Vuonna 2015 SAHK:lla on eteläisestä Suomesta Lappiin toimivia jäsenyhdistyksiä 28. Niissä on yli henkilöjäsentä. Toimintaamme kuuluu muun muassa: Tietopalvelu SAHK:n tärkeimpiä toimintoja on ajoneuvojen historiatietojen tallennus. SAHK:n alueyhdistykset ovat aikoinaan saaneet viranomaisilta luvan tallettaa käytöstä poistettuja ajoneuvojen rekisteröintitietoja vuosilta eli ns. kantakortteja. Nämä tiedot ovat usein välttämättömiä, kun vanha ajoneuvo yritetään saada takaisin rekiste ylläpidämme rekisteriä tarkastetuista museoajoneuv toimittaa kadonneen museoajoneuvolausunnon tila SAHK on kattojärjestö vanhojen ajoneuvojen harrastajien yhdistyksille eriin ja museoajoneuvoksi. Lisäksi voista. Tästä arkistosta voimme alle alkuperäistä vastaavan kopion. Museoajoneuvojen tarkastustoiminta Museoajoneuvojen tarkastus on laissa määrätty valtakunnallisten yhdistysten hoidettavaksi. Tarkastustoiminnasta lisää tässä esitteessä. Harrastajien yhteistyö SAHK tekee yhteistyötä niin kotimaisten kuin ulkomaistenkin harrastajajärjestöjen kanssa. Olemme ainoana järjestönä Suomesta jäsenenä FIVA:ssa (Fédération Internationale des Véhicules Anciens), joka on maailmanlaajuinen museoajoneuvoalan yhteistyö- ja edunvalvontajärjestö. Edustamme siellä museo- ja harrasteajoneuvokenttää. Yhteiskuntasuhteiden hoitaminen Toimimme yhteistyössä alan viranomaisten ja muiden alaan liittyvien yritysten ja organisaatioiden kanssa. Osallistuminen valtakunnallisiin tapahtumiin Omia tapahtumiamme ovat jokavuotinen retkeilyajo sekä jäsenyhdistystemme ajo- ja rompetoritapahtumat. Lisäksi olemme mukana alan valtakunnallisissa näyttelyissä. Jäseneksi liittyminen SAHK:n jäseneksi voivat liittyä alan yhdistykset. Yksityishenkilöt voivat liittyä alueellisiin jäsenyhdistyksiimme. Jäsenyhdistyksemme ovat itsenäisiä yhdistyksiä ja niillä on erilaisia toimintamuotoja, kuten Kerhoillat Ajoneuvonäyttelyt Varaosien myyntitapahtumat, rompetorit Ajotapahtumat Ajoneuvojen kunnostustoiminta ja entisöinti Ajoneuvo- ja moottorimuseot. JÄSENKORTTI 3/2016 SAHK:iin liitytään paikallisten yhdistysten kautta Lisäksi yhdistykset järjestävät matkoja ja retkiä. Jotkut yhdistykset tarjoavat jäsenilleen säilytystiloja. Monilla yhdistyksillä on kirjasto, jossa on alan kirjallisuutta ja joillain on oma lehtikin. Valtakunnallisten etujen lisäksi on yhdistyksillä omia paikallisia jäsenetuja. Lisätietoa SAHK:sta ja jäsenyhdistyksistä saat osoitteesta

3 4 5 Jäsenedut Jäsenlehti Automobiili-lehti tulee jäsenille kotiin viisi kertaa vuodessa. Se kertoo vanhojen ajoneuvojen harrastustoiminnasta Suomessa sekä ajassa liikkuvista harrastustamme koskevista ilmiöistä. SAHK:n nettisivulla voit tutustua aikaisemmin ilmestyneiden lehtien sisältöihin ja tilata niitä. Ks. Jäsen- ja kalustoluettelo Jäsen- ja kalustoluettelo on jäsentunnuksilla luettavissa netissä. Sitä päivitetään reaaliaikaisesti. Muutaman vuoden välein luetteloa on julkaistu painettuna kirjasena. Luettelon voi saada vain SAHK:n jäsen. Jäsenille myytävät tuotteet edullisemmin Jäsen voi ostaa joitakin jäsenhintaisia tuotteita. Lisäksi jäsenille on neuvoteltu jäsenetuja sopimuskumppaneiden kanssa. Uutena yhteistyökumppanina vakuutusalalta on tullut Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia. Jäsenetuja tarjoavat seuraavat SAHK-yhteistyökumppanit: SAHK:n tapahtumakalenteri ym. Voitte lukea nettisivuiltamme viikoittain päivitettäviä nettipalstoja, joita ovat esim. tapahtumakalenteri, rompetori ja keskustelufoorumi. Museoajoneuvoksi tarkastaminen ja ma-lausunto SAHK:n koulutettuja ma-tarkastajia on n. 90 ympäri Suomea. SAHK kouluttaa tarkastajia vuosittain niin, että tarkastajien taso kaikkialla Suomessa pysyy korkeana. SAHK:n jäsenkortilla saat tarkastuksen puoleen hintaan. Tarkastuksesta saat todistukseksi museoajoneuvolausunnon ja arviolomakkeen, joiden avulla voit katsastusviranomaiselta pyytää ajoneuvollesi museoajoneuvoksi rekisteröintiä. Museoajoneuvolausuntoarkisto SAHK:n toimistolla on arkistoituna yli museoajoneuvolausuntoa. Omistaja voi saada maksua vastaan näköiskopion kadottamansa ma-lausunnon tilalle. Mukavia tapahtumia pitkin vuotta eri puolella Suomea FIVA-passi FIVA-passi vastaa meidän kotoista ma-todistustamme. Passi oikeuttaa Keski- Euroopassa ajamaan korkeampipäästöisillä vanhoilla ajoneuvoilla kaupunkien keskustaan, joihin ilman mukana olevaa ajoneuvokohtaista passia ei ole pääsyä. Myös osa eurooppalaisista ajotapahtumista vaatii osallistujilta FIVA-passin. Suomessa FIVA-passin voi myöntää ainoastaan SAHK, joka on kansainvälisen museoautojärjestö FIVAn jäsen. FIVA valvoo vanhojen ajoneuvojen harrastajien etuja kansainvälisellä tasolla. Katso päivitetyt jäsenedut nettisivuiltamme:

4 6 7 SAHK:n jäsenyhdistysten yhteystiedot 1. Helsingin Seudun Automobiiliklubi HAK ry PL 422, Helsinki s-posti: info@hak-ry.fi 2. Turun Seudun Mobilistit ry Hitsarinkatu 5, Turku s-posti: mobiilimaki@tsmry.fi 3. Satakunnan Mobilistit ry PL 29, Pori s-posti: sihteeri@satakunnanmobilistit.com 4. Tampereen Seudun Mobilistit ry PL 28, Tampere s-posti: mobilistit@sci.fi 5. Päijät-Hämeen Mobilistit ry PL 25, Lahti s-posti: phmobili@phnet.fi 6. Kymen Automobiilikerho ry PL 77, Kotka s-posti: jouko.peri@pp.inet.fi 7. Mikkelin Mobilistit ry Kalliotie 17, Otava s-posti: mikmob@suomi24.fi 8. Keski-Suomen Mobilistit ry PL 98, Jyväskylä s-posti: ksmobilistit@gmail.com 9. Seinäjoen Seudun Mobilistit ry PL 99, Seinäjoki seinajoenseudunmobilistit s-posti: seimobi@gmail.com 10. Vaasan Veteraaniautoseura ry Myllykatu 18 B, Vaasa s-posti: vvasry@gmail.com 11. Keski-Pohjanmaan Automobiilikerho ry c/o Folke Store, Rantakatu 14a as.1, Karleby s-posti: kp.mobilistit@gmail.com 12. SA-HK Savon Kerho ry Hannes Kolehmaisen katu 2, Kuopio s-posti: sa-hk.savonkerho@dnainternet.net 13. Pohjois-Karjalan Automobiilikerho ry c/o Arttu Nevalainen Varosentie 34, Ruvaslahti s-posti: arttu.e.nevalainen@gmail.com 14. Kainuun Mobilistit ry PL 224, Kajaani s-posti: kamob@kajaani.net 15. Oulun Seudun Mobilistit ry PL 32, Oulu s-posti: sihteeri@oulunautomuseo.fi 16. Lapin Mobilistit ry c/o Arto Kuukasjärvi Karsikkotie 4, Rovaniemi s-posti: info@lapinmobilistit.fi 17. SA-HK Vakka-Suomen Kerho ry c/o Urpo Andersson Lumikontie 15, Uusikaupunki s-posti: urpo.andersson@uusikaupunki.fi 18. Hämeen Mobilistit ry Visamäentie 33, Hämeenlinna s-posti: tapani.karkinen@ruisenor.fi 19. Sisä-Savon Mobilistit ry c/o Jouko Pispala Herranpolku 2, Rautalampi s-posti: info@mobilistit.net 20. Veteraanikuorma-autoseura ry PL 48, Kangasala s-posti: info@vetku.fi 21. Parkanon Seudun Mobilistit ry c/o Heikki Kallioniemi Koivukatu 9, Parkano s-posti: heikki.kallioniemi@ippnet.fi 22. Etelä-Karjalan Vanhat Ajoneuvot ry c/o Veikka Miettinen Tervahaudantie 113, Joutseno s-posti: veikka.miettinen@gmail.com 23. Jakobstadsnejdens Veteranbilssällsskap rf c/o Dage Groop, Bennäsvägen 598, Bennäs multi.fi/, s-posti: dage.groop@gmail.com 24. Koillis-Savon Wanhojen Ajoneuvojen Harrastajat ry c/o Markku Sirviö Haavikontie 17, Polvijärvi s-posti: markku.sirvio@a-katsastus.fi 25. Rauman Seudun Mobilistit ry Kelkkatie 2, Rauma s-posti: raumanmobilistit@gmail.com 26. Ylä-Savon Mobilistit ja Konepyöräilijät ry c/o Esko Huttunen Jäniksenkatu 10, Iisalmi s-posti: eskohuttunen@suomi24.fi 27. Kuusamon Seudun Mobilistit ry c/o Panu Päivärinta Kärpänkyläntie 9 A, Kuusamo s-posti: panu_paivarinta@yahoo.com, kuusamonmobilistit@gmail.com 28. Ylä-Pirkanmaan Mobilistit ry c/o Jari Isokivijärvi Puutteentie 10 A 10, Virrat s-posti: jari@bittikone.com Tervetuloa SAHK:n jäseneksi!

5 8 9 Museoajoneuvo Museoajoneuvoksi rekisteröityjä ajoneuvoja on Suomessa lähes Vuosittain uusia museoajoneuvoja hyväksytään toista tuhatta kappaletta. Museoajoneuvoksi voidaan hyväksyä mikä tahansa rekisteröitävissä oleva ajoneuvo moposta rekkaan. Ajoneuvolaki 24 : Museoajoneuvo Katsastustoimipaikka hyväksyy museoajoneuvoksi valtakunnallisen rekisteröidyn museoajoneuvojärjestön enintään kuusi kuukautta aikaisemmin antaman lausunnon perusteella ajoneuvon, jonka valmistusvuoden päättymisestä on kulunut vähintään 30 vuotta ja joka on säilytetty alkuperäistä vastaavassa kunnossa tai entistetty asianmukaisesti. Liikenteen turvallisuusvirasto (Trafi) voi antaa määräyksiä museoajoneuvon entistämisestä ja sen osien vaihtamisesta aikaisempaa liikenneturvallisemmiksi sekä 1 momentissa tarkoitetun lausunnon sisällöstä. SAHK:n ma-tarkastajat antavat laissa tarkoitettuja museoajoneuvolausuntoja Alkuperäisen kaltaisena säilynyt, entisöity tai konservoitu Tarkastuksessa voi tulla hyväksytyksi hyvä alkuperäiskuntoinen tai läpikäyty ajoneuvo. Alkuperäiskuntoisessa hyväksytään vähäiset käytön jäljet, mutta ei esim. näkyvää ruostetta. Entisöidyn ajoneuvon on oltava kunnostettu siistiksi alkuperäisyyttä tavoitellen. Konservoidusta ajoneuvosta pitää olla konservointisuunnitelma ja selvitys konservoinnista ja sen toteutuksesta. SAHK:n koulutetut museoajoneuvotarkastajat kautta maan antavat mielellään neuvoja jo ennen entisöintityön aloittamista tai sen aikana. Konservointi tarkoittaa ajoneuvon käsittelemistä siten, että sen säilyminen turvataan. Konservoidusta ajoneuvosta pitää olla konservointisuunnitelma ja selvitys konservointityöstä sekä mahdollisimman täydellinen ajoneuvon historiikki, josta selviää, miksi tämän ajoneuvon kunnostaminen konservontitekniikoilla on ajoneuvohistorian kannalta tärkeätä. Entisöinti on työtapana tavanomaisempi, koska siinä vaatimukset työkohteelta ja siihen liittyviltä tiedoilta ovat pienemmät kuin konservoitavalta ajoneuvolta. Konservointi ei ole oikotie museoajoneuvoksi, sillä siinä työmäärä on moninkertainen verrattuna entisöintiin. Konservoitavan ajoneuvon iäksi SAHK suosittaa vähintään 50 vuotta, mutta erityistapauksissa siitä voidaan poiketa. Konservointi tarkoittaa ajoneuvon kunnostamista siten, että sen tekniikkaan ja ilmiasuun tulleet ajoneuvon käyttöympäristön ja käytön aikaansaamat muutokset säilyvät merkkeinä ajoneuvon elinkaaresta. Konservointitekniikoilla pyritään säilyttämään nimenomaan suomalaista ajoneuvo- ja käyttöhistoriaa jälkipolville. Ajoneuvohistorian kannalta tärkeimpiä konservointitekniikoilla säilytettäviä ajoneuvoja ovat yli 50 vuotta vanhat suomalaisen käyttöhistorian omaavat ajoneuvot. Seuraavassa tietoa konservoitavan ajoneuvon vaatimuksista: 1 Konservointikohteeksi soveltuu mahdollisimman täydellisenä säilynyt ajoneuvo, jonka koko historia, ja etenkin suomalainen käyttöhistoria on hyvin tiedossa. Ennen konservoinnin aloittamista ajoneuvon omistajan tulee ottaa yhteyttä konservointitarkastusoikeudet omaavaan ma-tarkastajaan ja tarvittaessa tarkastaja ottaa yhteyttä kyseisen ajoneuvon merkkiasiantuntijaan. Tämän jälkeen yhdessä selvitetään, soveltuuko ajoneuvo konservointikohteeksi. Jos näin yksimielisesti todetaan ja päätetään, ajoneuvon omistaja valmistelee ajoneuvon puhdistamalla sen, kokoamalla yhteen tekniset- ja historialliset tiedot ajoneuvosta. Valmistelussa tarvitaan myös kamera, jolla dokumentoidaan ajoneuvon rakenteita ennen konservointia.

6 10 11 Ajoneuvosta laaditaan konservointisuunnitelma, joka myöhemmin kirjoitetaan puhtaaksi ja varmennetaan suunnittelussa mukana olleiden allekirjoituksella. Mikäli konservointityön aikana joudutaan perustelluista syistä johtuen muuttamaan konservointisunnitelmaa, tehdään se yhdessä suunnitelman laatineen ma-tarkastajan kanssa. 2 Konservointipöytäkirjaan laaditaan luettelo ja selosteet työvaiheittain. Selosteiden pohjana on aikaisemmin tehty konservointisuunnitelma. Selosteissa tulee olla työkuvauksien lisäksi valokuvia työkohteista ennen ja jälkeen työsuorituksien sekä piirroksia ja kuvia rakenteista. Konservointityön päätyttyä tehdään konservointipöytäkirjasta tiivistelmä, joka yhdessä konservointisuunnitelman kanssa muodostaa Trafin vaatiman konservointiselvityksen. Konservointisuunnitelman laatineen ma-tarkastajan ja hänen tarkastajaparinsa kanssa sovitaan ajoneuvon ma-tarkastuksen ajankohta. 3 Konservoidun ajoneuvon museoajoneuvotarkastus. Tarkastustilaisuudessa on oltava mukana konservointisuunnitelma ja konservointipöytäkirja, sekä konservointiselvityksen tiivistelmä Trafia ja museoajoneuvotarkastusta varten, tarvittavat valokuvat museoajoneuvolausuntoa varten, tekniset tiedot ajoneuvosta, ajoneuvon historiatiedot ja ajoneuvon mahdolliset rekisteröintitiedot. Tarkastus tapahtuu periaatteessa samalla tavalla kuin entisöidynkin ajoneuvon tarkastus, ja sen suorittaa aikaisemmin mainittu konservointitarkastusoikeuden omaava ma-tarkastaja yhdessä tarkastajaparinsa kanssa. Kaikista konservoinnin ma-tarkastustilaisuudessa olevista tarkastukseen liittyvistä papereista ja kuvista on toimitettava hyvälaatuiset kopiot SAHK:lle arkistoitavaksi. Valtakunnallisen museoajoneuvojärjestön tarkastama SAHK on Suomen suurin tarkastuksia tekevä järjestö. Tarkastajia on n. 90 ympäri maata. Museoajoneuvotarkastajan lausunto on voimassa 6 kuukautta tarkastuksesta. Katsastustoimipaikan hyväksymä Varsinaisen museoajoneuvoksi rekisteröinnin tekee katsastaja museoajoneuvolausunnon perusteella. Tällöin tehdään muutoskatsastus. Säilyneen tai entisöidyn ajoneuvon tulee olla kunnoltaan ja varusteiltaan mahdollisimman lähellä sitä, minkälainen se oli uutena. Korjaukset tulee tehdä siististi ja siten, ettei alkuperäinen rakenne muutu. Ajoneuvon tulee olla puhdas niin ulko- kuin sisäpuoleltakin. Ajoneuvon papereiden tulee olla kunnossa. Tarkastuksessa on lisäksi oltava mukana jokin esite tai ajoneuvon käsikirja teknisten tietojen tarkistamista varten. Koska kysymyksessä on myös kulttuuriperinnön tallennus, olisi hyvä jos ajoneuvosta on tiedossa sen historiaa, kuten edelliset omistajat tai missä käytössä se on ollut. Lausunto tai sen kopio tulee esittää museoajoneuvon määräaikaiskatsastuksessa. Museoajoneuvoille on voimassa muutamia erityisehtoja: Museoajoneuvoksi rekisteröidystä ajoneuvosta ei tarvitse maksaa vuotuista ajoneuvoveroa. Museoajoneuvoilla on oma edullinen liikennevakuutus. Vakuutusyhtiöiltä saa myös edullisia vapaaehtoisia vakuutuksia, jotka paremmin huomioivat ajoneuvon todellisen arvon. Museoajoneuvoilla ei ole talvirengaspakkoa. Museoajoneuvojen katsastus on iästä riippuen 2 4 vuoden välein. Vuonna 1960 valmistunut tai nuorempi katsastetaan kahden vuoden välein ja vuonna 1959 valmistunut tai vanhempi katsastetaan 4 vuoden välein. Museoajoneuvoa saa käyttää vain 30 päivänä vuodessa. Se ei ole tarkoitettu jokapäiväiseen käyttöön. Museoajoneuvoon ei saa tehdä muutoksia ja se on pidettävä museoajoneuvolta vaadittavassa kunnossa. Kun ajoneuvo on saanut museoajoneuvostatuksen, sitä ei tarvitse tarkastuttaa uudelleen. Museoajoneuvolausuntoa ja arkistointia varten tarvitaan ajoneuvosta neljä kappaletta samanlaisia valokuvia. Ajoneuvon kuvien tulee olla 15 cm x 10 cm (leveys x korkeus) kokoisia ja mattapintaisia. Kuvat ma-lausuntoon koossa 15 x 10 cm Jos sinua askarruttaa jokin museoajoneuvoa koskeva asia tai kaipaat lisätietoja, voit kääntyä lähimmän museoajoneuvotarkastajan puoleen. Laajempi tietopaketti museoajoneuvoista on nettisivuillamme osoitteessa

7 12 13 SAHK:n museoajoneuvotarkastajat UUSIMAA Martti Peltonen**, , Helsinki Veikko Karjalainen, , Kärkölä Juha Muukka, , Vantaa Veijo Pesonen, , Järvenpää Markku Pönkänen, , Hyvinkää Tom Rönnberg*, , Espoo Pekka Urtamo, , Hyvinkää VARSINAIS-SUOMI Alpo Penttinen*, , Nousiainen Jari Krouvila*, , Masku Seppo Mikkola, (02) , Raisio Mika Peippo, , Vahto Esko Nurminen**, , Kaarina RAUMAN SEUTU Simo Laimi, , Eurajoki Kai Heinonen, , Rauma SATAKUNTA Ari Rantala, , Nakkila Yrjö S. Kaasalainen*, , Harjavalta Jan Raita, , Pori KANTA-HÄME Mauno Kumpulainen*, , Forssa Esa Nieminen, , Hämeenlinna Pauli Karonen, , Hämeenlinna Teemu Karonen, , Hämeenlinna PIRKANMAA (Tampereen seutu) Hannu Lampinen**, , Tampere Arto Rantala*, , Tampere Håkan Sandbacka, , Siivikkala Martti Salo, , Tampere Harri Valo, , Tampere PIRKANMAA (Parkanon seutu) Kalevi Honkaniemi*, , Parkano Kari Alakoski, , Parkano Kai Rautanen, , Parkano PÄIJÄT-HÄME Antti Vähälä, , Vesivehmaa Janne Laaksonen, , Kalliola Klaus Lindholm, , Myllyoja Esa Suomi*, , Lahti KYMENLAAKSO Timo Kaunonen, , Kouvola Kaj Björklund, , Kotka Veli Vartiala, , Pilkanmaa ETELÄ-KARJALA Keijo Räisänen, , Syyspohja Sami Heinilä, , Saimaanharju Tuomo Vormisto, , Joutseno ETELÄ-SAVO Pekka Tuhkalainen, , Mikkeli Arto Hynninen, , Mikkeli Marko Ukkonen, , Otava Timo Volanen*, , Karankamäki SAHK:n ma-tarkastajilta saat tarkat ohjeet ajoneuvosi tarkastamisesta museoajoneuvoksi KOILLIS-SAVO Markku Sirviö, , Polvijärvi Aulis Hartikainen*, , Juankoski Veli-Matti Miettinen, , Nilsiä POHJOIS-SAVO Ossi Willman, , Kuopio Kari Jääskeläinen, , Kuopio Juha Tirkkonen, , Kuopio YLÄ-SAVO Ari Borg, , Iisalmi Mika Lehtonen, , Sonkajärvi Reino Puurunen, , Iisalmi POHJOIS-KARJALA Lauri Pietarinen, , Salokylä Keijo Holopainen, , Hammaslahti Jouko Vaakanainen, , Lieksa KESKI-SUOMI Pekka Salonen, , Jyväskylä Jyrki Taipale **, , Uurainen ETELÄ-POHJANMAA Jouni Kallio*, , Kurikka Matti Erkkola, , Kurikka Kimmo Korpela, , Tuuri Rauno Mäkelä-Lammi, , Jalasjärvi Arto Mäkinen, , Alavus as. Toni Ukonmäki, , Alajärvi POHJANMAA (Vaasan seutu) Keijo Kiuru, , Vaasa Pentti Ihamäki*, , Vähäkyrö Pauli Niemiharju, , Vaasa Niilo Säntti, , Mouhijärvi Stefan Groop, , Vaasa Jari Kaivolahti, , Vaasa POHJANMAA (Pietarsaaren seutu) Dage Groop, , Pännäinen John Strang, , Pietarsaari KESKI-POHJANMAA Vesa Nykänen, , Toholampi Paavo Honkala, , Kälviä Matti Porkola, , Kälviä POHJOIS-POHJANMAA Pentti Honka*, , Alatemmes Jorma Hakala, , Pattijoki Arto Nykänen, , Oulu Pentti Pietilä, , Oulu KAINUU Aki Tegelberg*, , Kontiomäki Jukka Lukkari, , Tuhkakylä Alueen vastuutarkastaja tummennettuna * erikoisalana raskaat ajoneuvot ** erikoisalana kilpa- ja ralliautot LAPPI Marko Matilainen*, , Hirvas Tapani Juntunen, , Rovaniemi Jari Salmi**, , Kemi Lauri Seppänen, , Rovaniemi Jarmo Vesterling, , Kemi Suomen ajoneuvohistoriallinen keskusliitto SAHK ry Vanha talvitie 2, Helsinki Puh. (09) , Sähköposti: toimisto@sahk.fi

8 14 Automobiili-lehti Kyllä kiitos. Haluan liittyä SAHK:n jäseneksi Samalla saan Automobiili-lehden jäsenetuna. Liittyminen tapahtuu SAHK:n jäsenyhdistyksen kautta. Valitsen jäsenyhdistyksekseni: (yhdistysluettelo sivulla 6 7) Yhdistyksen nimi tai numero... Sukunimi... Etunimi... Automobiili-lehti toimii tiedotuskanavana, mutta se on samalla laatulehti kenelle tahansa alan harrastajalle. Lehteä julkaistaan 5 numeroa vuodessa. Se sisältää artikkeleja niin ajoneuvojen ja liikenteen historiasta kuin ajoneuvoharrastuksen nykypäivästäkin. Jos haluat tilata Automobiili-lehden ilman jäsenyyttä, voit tilata lehden viereisen sivun tilauskortilla Katuosoite... Postinro... Postitoimipaikkaka Puhelin... Sähköpostiosoitteeni Pyydän yllä olevaa yhdistystä stä ottamaan minuun yhteyttä. ttä. Leikkaa sivu irti ja taita sisään, nido/teippaa ja postita. Kiitos ei tällä kertaa, mutta haluan tilata Automobiili-lehden Jäsen- ja kalustoluettelo Muutaman vuoden välein SAHK julkaisee kirjan muodossa jäsenjärjestöjensä jäsenistä sekä heidän omistamistaan ajokeista jäsen- ja kalustoluettelon. Luettelo on mahtava tietoaitta koko Suomen kattavasta ajoneuvokirjosta aina 1900-luvun alkuvuosikymmenistä 1980-luvulle saakka. Sen avulla esim. neuvojen ja varaosien saanti helpottuu, koska saman merkin ja mallin harrastajat löytyvät luettelosta helposti. Samat tiedot ovat saatavissa jäsenistölle nettirekisterin kautta jäsentunnuksen avulla. Tilaan Automobiili-lehden seuraavasta numerosta alähtien kestotilauksena* hintaan 34 euroa (5 numeroa vuodessa), norm. 7,50 euroa/numero. Sukunimi... Etunimi... Katuosoite... Postinro... Postitoimipaikka... Puhelin... *) Kestotilaus jatkuu automaattisesti aina seuraavan vuoden, kunnes tilaus irtisanotaan. Tilauksen voit tehdä myös sähköpostitse: automobiili@sahk.fi

9 Liimaa tähän kirjepostimerkki Suomen ajoneuvohistoriallinen keskusliitto SAHK ry Vanha talvitie Helsinki Suomen ajoneuvohistoriallinen keskusliitto SAHK ry Finlands fordonshistoriska centralförbund rf Vanha talvitie 2, Helsinki. Puhelin (09) ,

5/2017. Suomen ajoneuvohistoriallinen keskusliitto SAHK ry. Finlands fordonshistoriska centralförbund rf

5/2017. Suomen ajoneuvohistoriallinen keskusliitto SAHK ry. Finlands fordonshistoriska centralförbund rf 5/2017 SAHK & museoajoneuvo Suomen ajoneuvohistoriallinen keskusliitto SAHK ry Finlands fordonshistoriska centralförbund rf 2 SAHK Suomen ajoneuvohistoriallinen keskusliitto SAHK ry toimii kattojärjestönä

Lisätiedot

5/2016. Suomen ajoneuvohistoriallinen keskusliitto SAHK ry. Finlands fordonshistoriska centralförbund rf

5/2016. Suomen ajoneuvohistoriallinen keskusliitto SAHK ry. Finlands fordonshistoriska centralförbund rf 5/2016 SAHK & museoajoneuvo Suomen ajoneuvohistoriallinen keskusliitto SAHK ry Finlands fordonshistoriska centralförbund rf 2 3 SAHK FIVA:lla on edunvalvoja mm. EU:ssa. Lisäksi olemme mukana pohjoismaisten

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö N:o 6 27 TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö Taajuuskokonaisuus 1 105,7 Anjalankoski 106,2 Espoo 106,0 Eurajoki 104,1 Haapavesi

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta 2014 517/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Eläkeliiton SM Ikaalinen 2016 Eräluettelot

Eläkeliiton SM Ikaalinen 2016 Eräluettelot Eläkeliiton SM Ikaalinen 2016 Eräluettelot METSÄSTYSHIRVI Erä 1 klo 1030 Sarja M60/50 1. Vahala Matti M50 Kymenlaakso 2. Väistö Martti Pohjois-Karjala 3. Havukainen Pekka Pohjois-Karjala 4. Hollmen Ilkka

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2013

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 433/2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta 2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2012 Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking 2 Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking Mittaa seutukunnan vetovoimaisuutta yrittäjien ja yritysten näkökulmasta Hyödyntää kahta aineistoa: 1) Tilastotieto Kuntatalouden lähtökohdat ja

Lisätiedot

KÄRÄJÄOIKEUKSIIN SAAPUNEET ASIAT

KÄRÄJÄOIKEUKSIIN SAAPUNEET ASIAT KÄRÄJÄOIKEUKSIIN SAAPUNEET ASIAT 1.1.-31.12.2015 21.1.2016 Alioikeus Rikos- Muut rikos- Pakko- Sakon Maaoikeus- Laajat Erill. turv.- Summaa- Avio- Muut Velka- Yritys- Konk. Ulosotto- Yhasiat oik.asiat

Lisätiedot

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli 1 OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 1 6.2.2008 08:00 Kaarina Pori 2-2 15 6.2.2008 08:45 Vantaa Turku 3-9 9 6.2.2008 09:30 Savonlinna/Mikkeli

Lisätiedot

Laajakaistaliittymien hintavertailu - kiinteät laajakaistaliittymät 04/2009 Tiedot päivitetty 1.4.2009

Laajakaistaliittymien hintavertailu - kiinteät laajakaistaliittymät 04/2009 Tiedot päivitetty 1.4.2009 Mariehamns Telefon Ab Aland.net Bredband Ahvenanmaa Brändö - 59 - - Ålands Telefonandelslag Aland.net Bredband Ahvenanmaa Brändö - 59 - - Mariehamns Telefon Ab Aland.net Bredband Ahvenanmaa Finström -

Lisätiedot

Turvapaikanhakijoiden vastaanotto. Olli Snellman, Maahanmuuttovirasto Espoon monikulttuurisasiain neuvottelukunta

Turvapaikanhakijoiden vastaanotto. Olli Snellman, Maahanmuuttovirasto Espoon monikulttuurisasiain neuvottelukunta Turvapaikanhakijoiden vastaanotto Olli Snellman, Maahanmuuttovirasto Espoon monikulttuurisasiain neuvottelukunta 24.8.2016 Vastaanotto Vastaanottolain tarkoituksena on turvata kansainvälistä suojelua hakevan

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP?

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP? Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP? Työllisyysseminaari, Kuntamarkkinat 9.9.2015 Erityisasiantuntija Tommi Eskonen Työllistymistä edistävällä monialainen yhteispalvelu

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1072/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015 SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani

Lisätiedot

LUONNOS. Valtioneuvoston asetus

LUONNOS. Valtioneuvoston asetus LUONNOS Valtioneuvoston asetus televisio- ja radiotoimintaan sekä toimiluvanvaraiseen teletoimintaan määrättyjen taajuusalueiden käyttösuunnitelmasta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Annettu

Lisätiedot

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet Radio 2020-toimilupakierros Taajuuskokonaisuudet Taajuuskokonaisuudet 2020 (M74) Seuraavilla kalvoilla on kuvattu määräysluonnoksen M74 taajuuskokonaisuudet (paikkakunta, taajuus) Kokonaisuuksiin tehdyt

Lisätiedot

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013 ALUEELLINEN KOULUTUSKALENTERI (tilanne 24.6.2010) Teemapäivät on suunnattu toimiville hevosyrityksille; ravi-, ratsastus-, kasvatus-, siittola-, ym. yrittäjille. Aiheet soveltuvat hyvin myös toimintaa

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Tomi Mustonen H V-S 3. Yrjö Munukka H Hel 4. Antti Leinonen H Kai 5. Jussi

Lisätiedot

Kuntajohdon seminaari Mikkelissä

Kuntajohdon seminaari Mikkelissä Kuntajohdon seminaari Mikkelissä 8.6.2016 Elli Aaltonen ylijohtaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto 2.6.2016 1 Strategiset painopisteet ja yhteiset toimintatavat 2 Itä-Suomen

Lisätiedot

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP N:o 453 3591 TAAJUUSALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Paikkakunta Kanavanippu ERP A B C D E Vaasa (kw) Akaa 42 13 Enontekiö 53 58

Lisätiedot

25m Pienoispistooli 60 ls sarja H. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H50. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H60

25m Pienoispistooli 60 ls sarja H. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H50. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H60 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H 1. ylil Meinander, Ari Kym 95 95 96 97 96 99 578 vänr Alanko, Ville- 2. Veikko E-Häm 94 95 96 91 97 96 569 49 3. ylil Talvitie, Marko E-Poh 93 94 90 97 99 96 569 45 4.

Lisätiedot

S E U R A E N N Ä T Y K S E T

S E U R A E N N Ä T Y K S E T S E U R A E N N Ä T Y K S E T Pojat 9 40m 6.20 se, pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 60m 8.86 pe Elmer Vauhkonen 2015 12.8. Iisalmi 100m 14.58 pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 150m 21.76

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Ltn, Tomi Mustonen H V-S 3. Vänr, Yrjö Munukka H Hel 4. Ylil, Antti Leinonen

Lisätiedot

Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa

Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Mukana myös: Pilk Kings, Vaasa Vaasa, 14.3.2017 Osallistujat: 83 kilpailijaa / 16 joukkuetta Yleinen miessarja 38 kilpailijaa 1. Petri Luoma-Keturi

Lisätiedot

TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani

TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani Sijoitus Etunimi Sukunimi Joukkue Tulos 1 Seppo Lehtonen Jokilaakso 104 / 2 40 2 Kai Rimpineva Imatra 002 39 3 Matti Syvälä Tampere 005 36

Lisätiedot

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,? TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,

Lisätiedot

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Alkava ARA-tuotanto kunnittain 5 Alajärvi 0 31 16 Asikkala 0 28 18 Askola 16 0 0 18 20 Akaa 0 33 0 7 49 Espoo 297 190 202 198 42 92 108 191 157 283 185 220 500 241 369 50 Eura 0 8 0 26 31 8 51 Eurajoki 0 15 61 Forssa 0 62 75 Hamina

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa. Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12.

Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa. Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12. Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12.2008 JÄRJESTÖBAROMETRI Ajankohtaiskuva sosiaali- ja terveysjärjestöistä

Lisätiedot

Veteraani CUP 25-29 v. 2010

Veteraani CUP 25-29 v. 2010 Veteraani CUP 25-29 v. 2010 1 Toni Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 240 1 2 3 2 Jori Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 210 2 4 2 3 Tuomas Karavirta Kouvolan Hiihtoseura 200 1 1 4 Antti Joutjärvi Kouvolan Hiihtoseura

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

Ralliautojen hyväksyminen museoajoneuvoksi

Ralliautojen hyväksyminen museoajoneuvoksi Ralliautojen hyväksyminen museoajoneuvoksi Laatinut: Hannu Lampinen 2009 ALUKSI SA-HK on FIVA:n alainen järjestö. FIVA tarkoittaa vapaasti käännettynä kansainvälistä vanhojen ajoneuvojen järjestöä. FIVA:n

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 1/2015 2.2.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2015

Ensirekisteröinnit 1/2015 2.2.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2015 Ensirekisteröinnit 1/2015 2.2.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus 01/2015 01/2014 (%) (%) Henkilöautot yhteensä 10 267 12 697-19,1 89,4 joista matkailuautoja 58

Lisätiedot

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016. Tulokset ILMAHIRVI

Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016. Tulokset ILMAHIRVI Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016 Tulokset ILMAHIRVI Sarja S15 1. Antti Santakangas EH 183 2. Jesse Pöyliö La 164 3. Miko Mäkitalo La 159 4. Emmi Jauhiainen KS 157 5. Juuso Ahola La 156 Sarjassa

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 39 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Suominen Hannu Kankaanpään Seudun RT Y 192 94 98 6 6 8 2 Meurasalo

Lisätiedot

SML L-S läänin mestaruuskilpailut

SML L-S läänin mestaruuskilpailut Turku Ilmahirvi, sarja M 1. Marko Laine VS 89 90 179 2. Tommi Juvander VS 89 88 177 3. Mika Laarimo SA 91 84 175 U 20 4. Jari Laaksonen VS 90 85 175 U 18 5. Mattias Rönn SÖ 89 84 173 6. Ari Lindstedt PH

Lisätiedot

M35. Poliisien SM suunnistuskilpailut Raaseporissa. Lähtöluettelo. N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos:

M35. Poliisien SM suunnistuskilpailut Raaseporissa. Lähtöluettelo. N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos: Poliisien SM suunnistuskilpailut 22.8.2013 Raaseporissa Lähtöluettelo N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos: M 61 10:30 Risto Vesaluoma 97688 Jokilaaksojen poliisilaitos 62 10:32 Janne Vasenius

Lisätiedot

URHEILUTOIMITTAJAT GOLFMESTARUUSTULOKSET Sivu 1 (15)

URHEILUTOIMITTAJAT GOLFMESTARUUSTULOKSET Sivu 1 (15) URHEILUTOIMITTAJAT GOLFMESTARUUSTULOKSET Sivu 1 (15) 1991 Siilinjärvi/Tarinaharju Hcp, 36 reikää 1. Seppo Jolkkonen Porvoo 2. Mikko Juntunen Kuopio 3. Arto Teronen Helsinki 1992 Nokia River Golf 1. Mikko

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/9 ja 2015/9 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa -1000 0 1000 2000 3000 4000 5000 6000 7000 8000 6271 678 6949 3597 798 4395 2848

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/6 ja 2015/6 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa 6255 696 6951 3602 860 4462 3621 482 4103 2632 340 2972 2289 306 2595 2103 460 2563

Lisätiedot

Miten meni Suomen matkailussa vuonna 2005?

Miten meni Suomen matkailussa vuonna 2005? Miten meni Suomen matkailussa vuonna 2005? Mitkä olivat vetovoimaisimmat alueet, paikkakunnat, suosituimmat kohteet, väkirikkaimmat tapahtumat? Entäpä flopit? Heikki Artman Art-Travel Oy Matkailun kehitys

Lisätiedot

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain Asiakaspalvelukeskus löytää asiantuntijamme Asiakaspalvelukeskus on ABB:n yhteydenottokanava, jonka kautta välitämme asiasi oikean henkilön

Lisätiedot

RESERVILÄISURHEILULIITON ILMA-ASEMESTARUUSKILPAILUT ALAVUDELLA 09.-10.03.2013 TULOSLUETTELO

RESERVILÄISURHEILULIITON ILMA-ASEMESTARUUSKILPAILUT ALAVUDELLA 09.-10.03.2013 TULOSLUETTELO RESERVILÄISURHEILULIITON ILMA-ASEMESTARUUSKILPAILUT ALAVUDELLA 09.-10.03.2013 TULOSLUETTELO Reserviläisurheiluliiton ilma-asemestaruuskilpailu Alavus 09. - 10.03.2013 10.03.2013 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2013

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2013 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2013 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 03/2013 03/2012 (%) (%) 1-03/2013 1-03/2012 (%) Henkilöautot yhteensä 9 492 22 938-58,6 89,9 27 640 47 834-42,2 joista matkailuautoja

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio Toimintaympäristö Koulutus ja tutkimus Koulutus ja tutkimus Koulutusaste muuta maata selvästi korkeampi 2011 Diat 4 6 Tamperelaisista 15 vuotta täyttäneistä 73,6 % oli suorittanut jonkin asteisen tutkinnon,

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2009

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2009 ENSIREKISTERÖINNIT 12/09 1(12) 5.1.2010 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Meurasalo Antti Pohjois-Savon RT Y 193 98 95 4 10 5 2 Tiihonen Tommi

Lisätiedot

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät 51 kg 67 kg 1. Antti Juntumaa Oulun Tarmo 1. Rainer Tapio Rovaniemen Reipas 2. Jukka Arola Otanmäen Työv.Urh. 2. Kalevi

Lisätiedot

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä,

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä, ISM-hirvenhiihto Nilsiä, 25.02.2017 Yksilökilpailut Hiihtely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Honkanen Leo 134 PK 520 (+4m/-4m/+11m/+21m)

Lisätiedot

Työryhmän esitys Suomen maaliikenteen runkoväyliksi

Työryhmän esitys Suomen maaliikenteen runkoväyliksi Työryhmän esitys Suomen maaliikenteen runkoväyliksi Taustaa LVM:n työryhmän raportti 38/2003 Valtakunnallisesti merkittävät liikenneverkot ja terminaalit. Lausuntokierros. 20.2.200 työryhmä määrittämään

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 3/2015 1.4.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2015

Ensirekisteröinnit 3/2015 1.4.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2015 Ensirekisteröinnit 3/2015 1.4.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 03/2015 03/2014 (%) (%) 1-03/2015 1-03/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 11 097 9 626 15,3

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2014 1140/2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta Annettu Helsingissä 10 päivänä joulukuuta

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 5/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2013

Ensirekisteröinnit 5/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2013 Ensirekisteröinnit 5/2013 3.6.2013 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2013 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 05/2013 05/2012 (%) (%) 1-05/2013 1-05/2012 (%) Henkilöautot yhteensä 10 228 7 316 39,8

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 11/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2013

Ensirekisteröinnit 11/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2013 Ensirekisteröinnit 11/2013 2.12.2013 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2013 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 11/2013 11/2012 (%) (%) 1-11/2013 1-11/2012 (%) Henkilöautot yhteensä 7 463 7 714-3,3

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 10/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT LOKAKUU 2013

Ensirekisteröinnit 10/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT LOKAKUU 2013 Ensirekisteröinnit 10/2013 1.11.2013 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT LOKAKUU 2013 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 10/2013 10/2012 (%) (%) 1-10/2013 1-10/2012 (%) Henkilöautot yhteensä 9 093 8 191 11,0

Lisätiedot

OP-Kiinteistökeskusten yrityskohtaiset tiedot:

OP-Kiinteistökeskusten yrityskohtaiset tiedot: OP-Kiinteistökeskusten yrityskohtaiset tiedot: Osoite Puhelinnumero Sähköpostiosoite Y-tunnus Arvonlisäverotunniste Vakuutusyhtiö (vastuu- vakuutuksen osalta) Valvova viranomainen Akaan Seudun OP-Kiinteistökeskus

Lisätiedot

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 14. 15.2.1970 LAHDESSA Lahden Kaleva 48 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Mauri Saarivaino Iisalmen Työväen Urheilijat 2. Hannu Miettinen Kuopion Riento 2. Jorma Pikkujämsä

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 50,2 Johanna Forsström / 88 65,0 70,0 72,5 72,5 Rauma 15.4.2017 N 63 61,70 Anne Heikkilä / 78 65,0 72,5 80,0 72,5

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio

Lisätiedot

Väliarvioinnin aineisto

Väliarvioinnin aineisto Väliarvioinnin aineisto Hankkeiden lkm Hakumenettelyt maakunnittain 60 50 40 30 20 8 49 14 8 Maakuntaliitot kilpailuttaneet 226 hanketta, joista noin puoleen hanke-ehdotuksia (117 hanketta) 43 Hankkeita,

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 8/2015 1.9.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT ELOKUU 2015

Ensirekisteröinnit 8/2015 1.9.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT ELOKUU 2015 Ensirekisteröinnit 8/2015 1.9.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT ELOKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 08/2015 08/2014 (%) (%) 1-08/2015 1-08/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 8 402 7 525 11,7 86,4

Lisätiedot

AJOTAITOKISA Kuorma-auto Kesäpäivät 2013, Kajaani

AJOTAITOKISA Kuorma-auto Kesäpäivät 2013, Kajaani AJOTAITOKISA Kuorma-auto Kesäpäivät 2013, Kajaani 1 Tapani Kalliomäki Pori 060 390 2 Sami Leppänen Parikkala 035 700 3 Jarmo Kauppinen Mänttä 064 765 4 Pentti Ignatius Joensuu 039 965 5 Risto Ruuth Kouvola

Lisätiedot

TULOKSET 14:40 Palohenkilöstön 52. SM-kilpailut Mäntsälä

TULOKSET 14:40 Palohenkilöstön 52. SM-kilpailut Mäntsälä HIRVI TULOKSET 14:40 44 etunimi sukunimi seura se. ju. ak. lk. lopputulos ratko1 ratko2 Kilpa 17 1 Aki Nyyssönen Pohjois-Savo 40 56 96 92 188 0 0 2 Arto Mäkelä Etelä-Karjala 39 57 96 88 184 0 0 3 Harri

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2012

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2012 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2012 Ensirekisteröinnit ajoneuvolajeittain Muutos Osuus 01/2012 01/2011 (%) (%) Henkilöautot yhteensä 14 263 13 788 3,4 89,9 joista matkailuautoja 105 87 20,7 0,7 joista

Lisätiedot

Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut kansanedustajat kunnanvaltuutettuina 2015 Kuntaliiton tiedote 20.4.2015 Tiedotteen liiteosio

Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut kansanedustajat kunnanvaltuutettuina 2015 Kuntaliiton tiedote 20.4.2015 Tiedotteen liiteosio Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut kansanedustajat kunnanvaltuutettuina 2015 Kuntaliiton tiedote 20.4.2015 Tiedotteen liiteosio Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö, p. 050 337 5634 Sirkka-Liisa

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 5/2015 1.6.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2015

Ensirekisteröinnit 5/2015 1.6.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2015 Ensirekisteröinnit 5/2015 1.6.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 05/2015 05/2014 (%) (%) 1-05/2015 1-05/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 9 114 10 114-9,9

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 11/2014 1.12.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2014

Ensirekisteröinnit 11/2014 1.12.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2014 Ensirekisteröinnit 11/2014 1.12.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 11/2014 11/2013 (%) (%) 1-11/2014 1-11/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 7 220 7 463-3,3

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 47 46,90 Andreea Vasilescu/ 1991 42,5 47,5 47,5 42,5 Hämeenlinna 10.9.2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 51,50 Hanna Rantala/ 1982 85,0 90,0

Lisätiedot

Hirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut

Hirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut Hirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut Ikaalinen, 04.08.2017 Joukkuekilpailu - Hirvikävely SML:n SM 2017 Joukkue Pisteet Juoksu Arviointi Ammunta Sarja 1. Pohjanmaa 11192 Puoliväli Tarmo 1148-578 (+1m/-4m/+6m/0m)

Lisätiedot

jäsenkysely a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5

jäsenkysely a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5 jäsenkysely 1) Olen tällä hetkellä Kysymykseen vastanneet: 135 (ka: 2,4) a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5 e) jokin muu,

Lisätiedot

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S Tulokset Joukkuekilpailu Satakunta Makelä Antti M SA 99 Väyrynen Reijo M50 SA 96 Keikko Tommi M SA 96 Laarimo Mika M SA 95 Ikola Juha M50 SA 92 Ylijoki Juho M SA 92 Nurmi Markku M50 SA 91 Saunaluoma Jouni

Lisätiedot

Reserviläisurheiluliitto ry:n Sovelletun Reserviläisammunnan Suomenmestaruuskilpailu 2000

Reserviläisurheiluliitto ry:n Sovelletun Reserviläisammunnan Suomenmestaruuskilpailu 2000 Henkilökohtaiset tulokset, YLEISKILPAILU Kilpailijat Tulokset No Nimi Lk. Joukkue Rasti 1 Rasti 2 Rasti 3 Rasti 4 Rasti 5 Rasti 6 Rasti 7 Rasti 8 Rasti 9 Rasti 10 20 Runtti Petri a 12 92.77 57.32 53.41

Lisätiedot

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Tilanne 30.4.2010 Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy - 30.4.2010 tilanne 1 Yleistä 30.4.2010 tiedonkeruussa kysyttiin tietoja sekä kiireettömien että kiireellisten

Lisätiedot

Hotellin asiakasliikenne ja kannattavuus

Hotellin asiakasliikenne ja kannattavuus Mirja Rautiainen - Mika Siiskonen Hotellin asiakasliikenne ja kannattavuus HARJOITUSTEHTÄVIÄ LUKU 12: YRITYKSEN TUNNUSLUVUT http://charles.savonia.fi/~mas/julkaisut 1. Hotellissa on 120 huonetta, joista

Lisätiedot

RKL:n Hiihto-mestari 2013 haastehiihdon tulokset

RKL:n Hiihto-mestari 2013 haastehiihdon tulokset RKL:n Hiihto-mestari 2013 haastehiihdon tulokset Etunimi Sukunimi Yhdistys kilometrit Hannu Lahti Tampere 3360 Sakari Ukonmaanaho Oulu 3120 Martti Pulkkinen Pohjois-Kymi 2755 Arto Virtanen Turku 2400 Ari

Lisätiedot

Cooperjuoksu: M50: Matti Skutnabb Helsingin Kisa-Veikot M55: Tage Lemström IP

Cooperjuoksu: M50: Matti Skutnabb Helsingin Kisa-Veikot M55: Tage Lemström IP Konkarien Tiistaikisa-sarja 2013 Hakunilan urheilupuisto, Luotikuja, 01200 VANTAA.Järj. Korson Kaiku. 16.04.2013 Kuula: M55 (6 kg): 1) Jarmo Vuolanen Korson Kaiku 10.27. 2) Kari Nuikka KorsKa 8.28. M65

Lisätiedot

AJONEUVOJEN YKSITTÄISHYVÄKSYNTÖJEN MYÖNTÄJÄT LÄHTIEN

AJONEUVOJEN YKSITTÄISHYVÄKSYNTÖJEN MYÖNTÄJÄT LÄHTIEN 14.2.2017 1(7) AJONEUVOJEN YKSITTÄISHYVÄKSYNTÖJEN MYÖNTÄJÄT 1.1.2015 LÄHTIEN Yksittäishyväksyntöjä myöntävät A-Katsastus Oy:n, E. Valjakka Oy:n, K1 Katsastajat Oy:n, Oy Testmill Ltd:n, Suomen Yksittäishyväksyntä

Lisätiedot

RES SM KIVÄÄRILAJIT RESERVILÄISTEN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT ROVANIEMI, KIVÄÄRILAJIEN TULOKSET

RES SM KIVÄÄRILAJIT RESERVILÄISTEN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT ROVANIEMI, KIVÄÄRILAJIEN TULOKSET RESERVILÄISTEN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT ROVANIEMI, KIVÄÄRILAJIEN TULOKSET PIENOISKIVÄÄRI 60 LS KENTTÄAMMUNTA RYNNÄKKÖKIVÄÄRIAMMUNTA (RA 7) PIENOISKIVÄÄRI 3x 20 LS HIRVIAMMUNTA PIENOISKIVÄÄRI 60 LS, lauantai

Lisätiedot

Metsästyshirvi sarja M60: 1) Ilkka Hollmen Satakunta 176, 2) Markku Rintala Etelä - Pohjanmaa 169, 3) Asko Alatalo Etelä - Pohjanmaa 164, 4) Veijo

Metsästyshirvi sarja M60: 1) Ilkka Hollmen Satakunta 176, 2) Markku Rintala Etelä - Pohjanmaa 169, 3) Asko Alatalo Etelä - Pohjanmaa 164, 4) Veijo Metsästyshirvi sarja M60: 1) Ilkka Hollmen Satakunta 176, 2) Markku Rintala Pohjanmaa 169, 3) Asko Alatalo Pohjanmaa 164, 4) Veijo Pakkanen Kymenlaakso 154, 5) Ari Hämäläinen Kymenlaakso 152, 6) Jouko

Lisätiedot

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ######

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ###### Poliisien SM kilpailut Maastokilpailu 21.08.2012 ###### M Maasto Suunnist Yht.aika Ammunta 1 Ammunta 2 Kartanl Tulos 1 LILJESTRÖM Nils Kymeenlaakson pl 00:27:50 00:46:23 01:14:13 1 + 2 1 + 2 2 01:22:13

Lisätiedot

Yhdistysluettelo 2017

Yhdistysluettelo 2017 Yhdistysluettelo 2017 Jäsen- ja äänimäärät Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n jäsenyhdistykset Jäsenmäärä 1.1.2017 liiton rekisterin mukaan Äänimäärä ALAJÄRVI-VIMPELIN KVT RY 41 1 ALAVIESKAN KVT RY 41 1

Lisätiedot

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw) ANJALANKOSKI

Lisätiedot

Reserviupseeriliiton ampumamestaruus

Reserviupseeriliiton ampumamestaruus Lennoston rata, Pirkkala 22. - Isopistooli, sarja H 1. ylil Ari Meinander P-H 97 96 94 287 91 97 94 282 569 2. ltn Marko Talvitie E-P 92 96 90 278 96 94 99 289 567 3. kapt Juha Virtanen Kym 90 94 95 279

Lisätiedot

M Yleinen 3-ottelu Pisteet yhteensä M Yleinen KÄVELY

M Yleinen 3-ottelu Pisteet yhteensä M Yleinen KÄVELY M Yleinen 3-ottelu Pisteet yhteensä Pisteet lajeista 1 Koponen Ville Vantaan Asumispalvelut 1139 391 364 385 2 Ollila Esa Yhdessä ry 1045 446 267 331 3 Luukkonen Pekka Pohjois-Kymen mty Pohjatuuli ry 1000

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 7/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HEINÄKUU 2015

Ensirekisteröinnit 7/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HEINÄKUU 2015 Ensirekisteröinnit 7/2015 3.8.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HEINÄKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 07/2015 07/2014 (%) (%) 1-07/2015 1-07/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 8 721 8 017 8,8

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 6/2015 1.7.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT KESÄKUU 2015

Ensirekisteröinnit 6/2015 1.7.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT KESÄKUU 2015 Ensirekisteröinnit 6/2015 1.7.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT KESÄKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 06/2015 06/2014 (%) (%) 1-06/2015 1-06/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 8 976 9 209-2,5 87,4

Lisätiedot

RUL:n ampumamestaruuskilpailut

RUL:n ampumamestaruuskilpailut Mikkeli, Kyrönpellon rata 17. - 18.08.2013 11:41:53 25m Isopistooli, sarja H 1. Ari Meinander KYM 97 96 96 289 97 95 94 286 575 2. Marko Talvitie E-PO 92 92 92 276 99 97 99 295 571 3. Juha Virtanen KYM

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HELMIKUU 2008

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HELMIKUU 2008 ENSIREKISTERÖINNIT 2/08 1(12) 6.3.2008 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

TV-Kisa 2/Katsastus. Yksilökilpailut. Kävely, alle 65. Alavus,

TV-Kisa 2/Katsastus. Yksilökilpailut. Kävely, alle 65. Alavus, TV-Kisa 2/Katsastus Alavus, 28.06.2019 Yksilökilpailut Kävely, alle 65 Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota pistein -2p/1m, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Takanen Tapio 124

Lisätiedot

Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Hiihdon ja ampumahiihdon SM-kilpailut 15. 17.3.2011 Kalajoki Sprintti NYL A-finaali 1.5 km V Sija Nimi Seura Loppuaika Ero 1. Pauliina Mäkelä Helsingin pol 5.06,0 2. Miia Lehtinen Pirkanmaan po 5.06,5

Lisätiedot

Nopea apu. Haasteita kunnanjohtajan näkökulmasta. Turvallisempi huominen. Hyvinkää 23.1.2013. Seppo Rajala Kunnanjohtaja Puolanka

Nopea apu. Haasteita kunnanjohtajan näkökulmasta. Turvallisempi huominen. Hyvinkää 23.1.2013. Seppo Rajala Kunnanjohtaja Puolanka Nopea apu Haasteita kunnanjohtajan näkökulmasta Turvallisempi huominen Hyvinkää 23.1.2013 Seppo Rajala Kunnanjohtaja Puolanka YLE 23.1.2013 klo 7:04 Texasin opistoammuskelu oli kahden kiista Sanakopuna

Lisätiedot

KRUUNUPYY 44 600 SVT

KRUUNUPYY 44 600 SVT 4706 N:o 119 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw)

Lisätiedot

1.3 Tontin lohkomistoimituksen kesto keskimäärin (vrk)

1.3 Tontin lohkomistoimituksen kesto keskimäärin (vrk) . KIINTEISTÖNMUODOSTUSTOIMINTA. Tontinlohk omisia suoritettu.. Näissä tontteja yhteensä (kpl).2 Tontin lohkomisen yhteydessä tehtyjä kiinnitysten käsittelypäätöksiä (kpl).3 Tontin lohkomistoimituksen kesto

Lisätiedot